Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometri

2

Harjoittelubarometri 2012

3

4

Harjoittelubarometri 2012 1

Taustaa ........................................................... 5

2.1 Korkeakouluopiskelijoiden demografiset tekijät.........................................6 2.2 Korkeakouluopiskelijoiden tulokset.............11 3.1 Korkeakoulujen henkilöstön demografiset tekijät.......................................39 3.2 Korkeakoulujen henkilöstön vastaukset .....41 4

Johtopäätökset..............................................65

5

Lähteet............................................................65

Kannen kuvat: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-60-9, pdf

5

1 Taustaa Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometri toteutettiin nyt toista kertaa. Edellinen barometri toteutettiin vuonna 2010. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa harjoitteluolosuhteita ja -käytäntöjä suomalaisissa korkeakouluissa. Barometri toteutettiin avoimena verkkokyselynä huhtikuun 2012 lopussa kahden viikon vastausajalla. Kyselyyn vastasi yhteensä 2620 korkeakouluopiskelijaa ja 180 henkilöstön edustajaa.

Korkeakoulujen henkilöstölle ja opiskelijoille oli erilliset, mutta osittain yhtenäiset, kyselylomakkeet. Eri koulutusalojen rakenteet ja harjoittelukäytännöt ovat hyvin vaihtelevia: osalla tutkintoon ei voi sisällyttää harjoittelua edes vapaaehtoisena, toisilla pakollisia harjoittelujaksoja on useita.

Kyselylomake pyrittiin laatimaan riittävän yleisluontoiseksi. Kyselyä joudutettiin hypyillä, jolloin vastaajan ei tarvinnut vastata hänelle epärelevantteihin kysymyksiin. Useita harjoittelujaksoja suorittaneet opiskelijat vastasivat joko viimeisimmän harjoittelunsa tai harjoitteluiden ”keskiarvon” perusteella. Kysymysrungot ovat liitteenä tämän raportin lopussa.

Korkeakoulujen henkilöstöön kuului ura- ja rekrytointipalveluiden henkilökuntaa sekä eri koulutusohjelmien harjoitteluasioiden parissa työskenteleviä henkilöitä, kuten harjoitteluvastaavia.

Harjoitteluvastaavien toimenkuvat vaihtelivat korkeakoulu- ja koulutusohjelmakohtaisesti. Osa, erityisesti ammattikorkeakoulujen henkilöstön edustajista, työskentelee päätoimisesti harjoitteluasioiden parissa. Osa hoitaa harjoitteluasioita sivutoimisesti oman työnsä ohessa. Tyypillisintä sivutoiminen harjoitteluasioiden hoito on yliopistojen pienissä laitoksissa.

Raportti jakaantuu kahteen pääosaan: korkeakouluopiskelijoiden sekä korkeakoulujen henkilöstön vastauksiin. Kaavioiden tueksi on kerätty poimintoja avovastauksista. Huolimatta siitä, että harjoittelu on valtaosalla positiivinen kokemus, raportissa nostetaan esille erityisesti harjoitteluun liittyviä ongelmakohtia. Raportin kaavioissa puolikkaat desimaalit on pyöristetty ylöspäin.

Aineiston kvantitatiivinen osuus on käsitelty SPSS-tilasto-ohjelman versiolla 20.

Helsingissä 2.10.2012 Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA Ville Kauppila Korkeakouluharjoitelija

6

2.1 Korkeakouluopiskelijoiden demografiset tekijät Sukupuolijakauma Naiset olivat selvästi miehiä innokkaampia vastaamaan kyselyyn sekä ammattikorkeakoulu- että yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Keskimäärin kaikista vastaajista lähes joka kolmas vastaaja oli nainen. Ammattikorkeakouluopiskelijoissa miesten suhteellinen osuus oli hieman yliopistovastaajia suurempi, johtuen lähinnä tekniikan ja liikenteen alan suuresta vastaajamäärästä. Aineiston vinoutunut sukupuolijakauma ei ole merkityksellistä tulosten yleistettävyyden kannalta, koska tuloksia ei ole tarkoitus tarkastella sukupuolen perusteella. Vastaajien naispainotteinen vinoutuneisuus on varsin yleistä korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa kyselytutkimuksissa; Akavan opiskelijoiden vuoden 2010 harjoittelubarometrin sukupuolijakauma oli käytännössä sama (naiset 75 %, miehet 25 %). Opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttaman Opiskelijatutkimus 2010 mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 55 prosenttia on naisia ja 45 prosenttia miehiä.

Vastaajien sukupuolijakauma

Ikäjakauma Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden keski-ikä on kansainvälisesti verrattuna iäkästä. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat keskimäärin hieman yliopisto-opiskelijoita nuorempia, opintojen mediaanialoitusikä on kuitenkin sama. Yliopisto-opiskelijoista 24 prosenttia on yli 30-vuotiaita, mutta ammattikorkeakouluopiskelijoista vain 12 prosenttia. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2010, s. 16.)

Vastaajien ikäjakauma on varsin laaja, vastaajien iät vaihtelivat 18 ja 61 vuoden välillä. Selvä enemmistö kyselyyn vastanneista on nuoriso-opiskelijoita, mutta useita aikuisopiskelijoitakin on mukana. Tutkimuksen kannalta on jopa suotavaa, että kyselytutkimukseen vastaa kaikenikäisiä korkeakouluopiskelijoita. Kaikkien vastanneiden korkeakouluopiskelijoiden keski-ikä on 24,9 vuotta (keskihajonta 5,1 vuotta), mediaani-iän ollessa 24 vuotta. Keskiarvo on mediaania herkempi ääriarvoille. Opintojen aloitusiälle ei ole yläikärajaa, joten on mielekkäintä tarkastella mediaaneihin pohjautuvia arvoja. Alle joka kymmenes vastaaja on alle 21-vuotias ja vastaavasti vain joka kymmenes yli 30-vuotias. Alle 30-vuotiaat vastasivat kyselyyn suhteellisesti selvästi yli 30-vuotiaita aktiivisemmin.

7

Korkeakouluopintojen aloitusvuosi Valtaosa kyselyyn vastanneiden yliopisto-opiskelijoiden nykyisten opintojen aloitusvuosista jakaantuu tasaisesti välille 2007 - 2011. Ammattikorkeakouluopiskelijoista neljä viidestä on aloittanut nykyiset opintonsa 2009 - 2011 vuosien aikana. Yleisesti vastaajilla harjoitteluasiat olivat hyvinkin ajankohtaisia: vastanneista ammattikorkeakouluopiskelijoista ainakin yhden harjoittelujakson suorittaneiden osuus oli 85 prosenttia. Yliopistovastaajilla vastaava luku oli 55 prosenttia.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelun suorittaneiden korkeampi osuus johtuu pitkälti harjoittelun pakollisuudesta kaikissa koulutusohjelmissa.

Nykyisten opintojen aloitusvuosi

Vastaajien korkeakoulut Vastaaja-aines painottui vahvasti yliopisto-opiskelijoihin. Lähes kolme neljästä (74 %) vastaajasta opiskeli yliopistossa. Yhteensä kyselyyn vastasi 2620 opiskelijaa (AMK 689, yliopistot 1931).

Vastaaja-ainesta voidaan pitää yliopisto-opiskelijoihin painottuneena, sillä suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 57 prosenttia opiskelee yliopistossa ja 43 prosenttia ammattikorkeakouluissa.

(Opiskelijatutkimus, 2010, s. 13.)

Kyselyn levitystapa ja toteutusajankohta saattoivat vaikuttaa vastaajien yliopistopainotteisuuteen.

Todennäköisesti huhtikuun lopussa monet ammattikorkeakouluopiskelijat olivat jo harjoitteluissa, kun taas yliopistoissa kevätlukukausi oli vielä täysipainoisesti käynnissä. Lisäksi osa opiskelija- ja ylioppilaskunnista oli jo lopettanut aktiivisen tiedottamisen kevätlukukauden osalta, mikä vaikutti vastaajamääriin. Kyselyä levitettiin muun muassa sosiaalisen median ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja yliopistojen ylioppilaskuntien kautta. Lähtökohtaisesti ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat toimivat luottamustoimisen henkilöstön voimin, kun taas yliopistojen ylioppilaskunnissa on kokopäiväisiä työntekijöitä. Tästä johtuen yliopistojen tiedotuskanavat olivat hieman ammattikorkeakouluja tehokkaammin tavoitettavissa.

8 Vastaajien jakauma ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden kesken

Vastaajilta kysyttiin taustatiedoksi, missä korkeakoulussa he pääasiassa opiskelevat. Kahden korkeakoulututkinnon suorittajat valitsivat oman valintansa mukaan jommankumman. Yliopistoista eniten vastauksia kertyi Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistoista. Ammattikorkeakouluissa vastaajien jakauma oli kirjavampi. Eniten vastauksia saatiin Rovaniemen ammattikorkeakoulusta.

Yliopisto-opiskelijoiden jakauma

Yliopisto Helsingin yliopisto Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Tampereen yliopisto Itä-Suomen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Vaasan yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Aalto-yliopisto Sibelius-Akatemia Åbo Akademi Kuvataideakatemia Maanpuolustuskorkeakoulu Svenska handelshögskolan Teatterikorkeakoulu Yhteensä

Kappaletta Osuus prosentteina 432 16,5 % 317 12,1 % 274 10,5 % 200 7,6 % 196 7,5 % 93 3,5 % 86 3,3 % 83 3,2 % 77 2,9 % 69 2,6 % 52 2,0 % 31 1,2 % 17 0,6 % 1 0,0 % 1 0,0 % 1 0,0 % 1 0,0 % 1931 73,7 %

9 Ammattikorkeakouluopiskelijoiden jakauma

Amk Rovaniemen ammattikorkeakoulu Humanistinen ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Satakunnan ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu Metropolia Ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu Hämeen ammattikorkeakoulu Diakonia-ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Vaasan ammattikorkeakoulu Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oulun seudun ammattikorkeakoulu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Laurea-ammattikorkeakoulu Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Kajaanin ammattikorkeakoulu HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Saimaan ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Novia Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Poliisiammattikorkeakoulu Yhteensä

Kappaletta Osuus prosentteina 187 7,1 % 75 2,9 % 70 2,7 % 68 2,6 % 58 2,2 % 44 1,7 % 35 1,3 % 26 1,0 % 26 1,0 % 16 0,6 % 14 0,5 % 11 0,4 % 10 0,4 % 9 0,3 % 7 0,3 % 6 0,2 % 5 0,2 % 5 0,2 % 4 0,2 % 3 0,1 % 3 0,1 % 2 0,1 % 2 0,1 % 2 0,1 % 1 0,0 % 0 0,0 % 689 26,3 %

Vastaajien pääasialliset koulutusalat Eniten vastaajia kertyi suurimmilta koulutusaloilta: tekniikka ja liikenne (17 %), humanistinen (15 %), sosiaali, terveys ja liikunta (14 %) sekä yhteiskunta, hallinto ja laki (13 %). Jokin muu -vaihtoehdon vastanneet ilmeisesti kokivat hankalaksi sijoittaa alansa valmiisiin ryhmiin. Esimerkiksi tuotantotalouden ja farmasian opiskelijat olivat kaksi eniten jokin muu -kohtaan vastanneita. kuitenkin ensimmäiset voidaan sijoittaa tekniikan ja jälkimmäiset terveysalaan laveasti tulkittuna.

Ammattikorkeakouluvastaajien yleisimmät alat olivat sosiaali, terveys ja liikunta sekä tekniikka ja liikenne. Yliopistovastaajia oli eniten humanistiselta alalta.

10 Vastaajien jakauma koulutusalan mukaan

Koulutusala Tekniikka ja liikenne Humanistinen Sosiaali, terveys ja liikunta Yhteiskunta, hallinto ja laki Luonnontieteet Opetus ja kasvatus Kauppa ja liiketalous Jokin muu, mikä Ympäristö ja luonnonvara Kulttuuri ja taide Matkailu, ravintola ja talous Suojelu ja sotilasala Yhteensä

Kappaletta Osuus prosentteina 450 17,2 % 404 15,4 % 357 13,6 % 339 12,9 % 299 11,4 % 234 8,9 % 214 8,2 % 123 4,7 % 75 2,9 % 73 2,8 % 49 1,9 % 3 0,1 % 2620 100,0 %

Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden jakauma koulutusalan mukaan

11

2.2 Korkeakouluopiskelijoiden tulokset Harjoittelun pakollisuus vaihtelee tutkintojen ja korkeakoulujen välillä Ammattikorkeakouluissa opintoihin pakollisena sisältyvää harjoittelua pidetään yhtenä tärkeimpänä koulutusta ja työelämää yhdistävänä opintojaksona.

Ammattikorkeakoulututkinnoissa harjoittelu on huomattava osa opintoja: 210–270 opintopisteen tutkintoon sisältyy 30–120 opintopistettä harjoittelua (Opiskelijan amk, 2010, 76.). Koulutusohjelmasta ja -alasta riippuen suoritettavia harjoittelujaksoja on yksi tai useampi. Harjoittelun laajuus ja myönnettävät opintopistemäärät vaihtelevat koulutusaloittain. Yleisin käytäntö on, että kuukauden täysipäiväinen harjoittelu vastaa viittä opintopistettä.

Yliopistojen tutkintoasetuksen mukaan yliopistotutkintoihin voi sisältyä asiantuntijuutta kehittävää tai syventävää harjoittelua. Yliopistoissa harjoittelu on määrätty pakolliseksi vain osaan, lähinnä professioon tähtääviin tutkintoihin. Tyypillisiä esimerkkejä pakollisen harjoittelun aloista ovat farmasian, psykologian, lääketieteen, sosiaalityön ja sosiaalityön koulutusohjelmat.

Barometriin vastanneista yliopisto-opiskelijoista 61 prosenttia ilmoitti harjoittelun olevan pakollista ja 34 prosenttia vapaaehtoista. Viisi prosenttia ei tiennyt tai ollut varma, sisältyykö harjoittelu pakollisena osana tutkintoon.

Kaksi prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista vastasi, ettei harjoittelu ole pakollista heidän suorittamassaan korkeakoulututkinnossa. Kyseiset vastaajat ovat todennäköisesti valinneet vahingossa väärän vaihtoehdon tai ovat esimerkiksi niin opintojen alkuvaiheessa, että eivät ole vielä saaneet tietoa pakollisesta harjoittelusta. Ammattikorkeakouluissa harjoittelu on määrätty osaksi korkeakoulututkintoa (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluopinnoista 352/2003).

Korkeakouluopiskelijoiden käsitykset ja tiedot harjoitteluasioista ovat hyvin pitkälle sidoksissa siihen, kuuluuko harjoittelu pakollisena osana korkeakoulututkintoon/koulutusohjelmaan. Eräiden vastaajien kommentit kiteyttävät asian: •• Totuus on, etten ole edes herännyt ajattelemaan koko harjoitteluasiaa, koska siitä ei puhuta yliopistolla.

•• Harjoittelua ei korosteta eikä sen tärkeydestä puhuta.

Onko harjoittelu pakollinen osa suorittamaasi tutkintoa?

12

Opiskelijat vaativat palkallisia harjoitteluita Harjoitteluun liittyvissä palkkakäytännöissä on suuria ala- ja tutkintokohtaisia eroja: yliopistovastaajista 70 prosenttia sai harjoittelustaan palkkaa, ammattikorkeakouluvastaajista vain 41 prosenttia. Yleisintä palkaton harjoittelu on opetus- ja kasvatusaloilla sekä sosiaali-, terveys- ja liikuntaaloilla. Tekniikan ja liikenteen aloilla harjoittelu on sen sijaan palkallista yli yhdeksällä kymmenestä. Tekniikan ja liikenteen aloilla palkalliset harjoittelu selittyvät harjoittelukäytänteiden erilaisuudella: on tavallista, että harjoittelija on kesällä työsuhteessa kesätöissä, joka hyväksiluetaan myöhemmin syksyllä harjoitteluksi.

Harjoittelupalkat – ja erityisesti palkattomat harjoittelut – puhuttavat sekä opiskelijoita että henkilökuntaa.

••

••

Varsinkaan pakollisen harjoittelun ei pitäisi olla opiskelijan puun ja kuoren väliin ahdistava käytäntö, jolla yritykset saavat ilmaisia/puoli-ilmaisia palkkaorjia .… Tunnen liian monta yliopisto-opiskelijaa, jotka harjoittelussaan tekivät alansa opintojen kannalta yhdentekeviä aputöitä ja keittivät kahvia toimeentulotuen perusosan suuruisella ”palkalla”.

Onhan se törkeää teettää pitkällä opinnoissaan olevilla, eli oikeasti ammattitaitoisilla ihmisillä ilmaista työtä!

Opiskelijavastaajat kokivat palkkauksen liittyvän harjoittelun arvostukseen: palkaton työntekijä ei ole tasavertainen osa työyhteisöä: •• Kukaan ei arvosta harjoittelijaa, ketään ei kiinnosta onko hänellä ongelmia, eikä kukaan pääasiassa ole tietoinen hänen olemassaolostaan. Nykyään harjoittelijat ovat vain ilmaista työvoimaa.

Opiskelijat vaativat yksimielisesti, korkeakoulujen henkilökuntaa useammin, palkallisia harjoitteluita (henkilökunnan näkemyksiä käsitellään luvussa 3.2). Yli 80 prosentin mielestä harjoittelusta tulisi maksaa aina tai useimmiten palkkaa. Avovastauksista nousi esiin huoli siitä, että yritykset käyttävät opiskelijoita systemaattisesti ilmaisena työvoimana. Palkattomalla harjoittelijalla voidaan teettää sellaisia ”hanttihommia”, joita palkallisella ei teettäisi, kuten eräs vastaaja asian tiivistää: •• Ilmaiseksi työtä tekeviä harjoittelijoita kohdellaan ”roskatyön tekijöinä”.

Lisäksi palkallisuutta perusteltiin opiskelijan jo ennestään niukan toimeentulon turvaamisella; harjoittelun suorittamisesta syntyy usein ylimääräisiä matka-, asumis- ja ruokailukuluja.

Useat vastaajat raportoivat yrityksistä, jotka pyörittävät tiettyjä toimintojaan vuodesta toiseen ilmaisten harjoittelijoiden voimin. Aidosti tuottavasta työstä olisi opiskelijoiden mielestä maksettava asiallista palkkaa. Ilmaisen opiskelijatyövoiman suunnitelmallista käyttöä luonnehdittiin muun muassa hyväksikäytöksi ja riistoksi.

•• Edes valtio voisi maksaa harjoittelijoilleen palkkaa, muuten jää vain hyväksikäytetty olo.

•• On työnantajia, jopa valtiolla, jotka käyttävät palkattomuutta härskisti hyväksi.

Vain kolme prosenttia korkeakouluopiskelijoista oli täysin palkattomien harjoitteluiden kannalla. Useimmiten palkattomia harjoitteluita perusteltiin sillä, että palkalliset harjoittelut saattaisivat vaarantaa harjoittelupaikkojen saannin – ja siten pitkittää opiskeluaikoja. Eräät vastaajat kokivat, että varsinkin aloilla, joilla harjoittelu on välttämätöntä sekä erittäin olennaista ammattitaidon kannalta, kuten sosiaali- ja terveysalalla, palkattomat harjoittelut ovat perusteltuja. Toisin sanottuna harjoittelu nähtiin enemmän opintoina kuin työnä.

13 Pitäisikö korkeakouluharjoittelun olla palkallinen?

Poimintoja avovastauksista palkkaukseen liittyen: •• Aikuisopiskelijana on mielestäni aika turhauttavaa tehdä palkatonta työtä monta kuukautta; edes nimellinen palkka olisi mielestäni jonkinlaista korvausta tehdystä työstä ja osoittaisi arvostusta harjoittelijan tekemää työtä kohtaan. Jos yritys ottaa esim. neljä opiskelijaa 2-4 kuukaudeksi vuoden aikana, on heillä käytettävissä yksi miestyövuosi täysin ilmaiseksi. Harjoittelijoiden työteho on todennäköisesti parempi kuin yhden huonon työntekijän sen vuoden aikana. Lisäksi yritykset selvästikin kikailevat näillä ilmaisilla harjoittelijoilla esim. ottaessaan harjoittelijan kesän ajaksi saadaan ilmainen kesätyöntekijä, jolloin ei tarvitse palkata muita.

•• Vaikka palkkaukseni oli työehtosopimuksen (KVTES) mukainen minimi harjoittelijan palkka, ei se vastannut millään tasolla työtehtäviäni, vaatimusta ja osaamistani eikä yleisesti psykologien palkkausta tai liiton suosituksia harjoittelijan palkasta. Toimin työyhteisössä lähes täysiveroisena psykologina 37h/vko ja palkkani oli noin 1500e/kk 5 kuukauden ajan. Samaa minimipalkkaa kuntapuolella saavat kaikki harjoittelijat oli ala mikä vain. Mielestäni KVTES pitäisi saada muutettua siihen suuntaan, että korkeakouluopiskelijoille maksettava palkka olisi huomattavasti parempi.

•• Harjoittelu on vain ilmaisen työn käyttöä yrityksissä.

•• Omalla kohdallani huolettaa tällä hetkellä miten pärjään taloudellisesti viimeisen harjoittelujakson aikana, koska silloin en saa enää opintotukea, eikä opetusharjoittelun aikana pysty käymään töissä, sillä harjoittelu itsessään on jo täyttä työtä. Opetusharjoitteluista kun ei saa minkäänlaista palkkaa tai apurahaa.

•• Palkkaa olisi hyvä maksaa harjoittelijoille, sillä harjoittelijat tekevät yhtä hyvää työtä kuin vakituisessa työsuhteessa olevat.

•• Harjoittelijan tulisi saada harjoittelusta palkkaa, jos hänellä on paikkaan riittävä osaaminen. Palkka määriteltäi- siin osaamisen mukaan. Myös harjottelijan harjoitteluajan elämiskustannuksia pitäisi jotenkin korvata, vähintään ruokapalkalla.

•• Harjoittelusta saatavasta korvauksesta haluan vain sanoa, että opiskelijan pitää pystyä elättämään itsensä jollain tavalla kun opintotuki tippuu pois. Palkaton harjoittelu ei ole todellakaan hyvä juttu - tällöin vain varakkailla opiskelijoilla on mahdollisuus saada kokemusta. On ymmärrettävää, että saatava korvaus on pienempi, mutta jonkinlainen säädyllinen korvaus on kuitenkin saatava.

•• Kelan määrittelemä vahimmäispalkka (1071 e / kk vuonna 2011) ei mielestäni saisi olla automaattinen valinta harjoittelijan palkkaukselle, vaan palkkauksessa tulisi painottaa suoritettua opintopistemäärää sekä työkokemusta. Viidennen vuoden ja akateemisesti koulutetun opiskelijan, jolla on alalta jo runsaasti työkokemusta, palkan tulisi olla reilusti yli 1800 euroa.

•• Valtiolla täysin naurettava palkkaus: noin 1000 e/kk. Sillä vaikea tulla toimeen, varsinkin kun monet joutuvat muuttamaan harjoittelupaikan perässä •• Mielestäni ilmaisen työvoiman käyttäminen ja sen perusteleminen tulevaisuudessa paremmin joka tapauksessa työllistymisellä on väärin ja moraalisesti epäilyttävää.

•• Harjoittelun pitäisi aina olla palkallista. Palkaton harjoittelu on ”harmaata taloutta”: mehän olemme työntekijöinä osa yhteiskuntaa ja veronmaksajia. Minusta palkattomuus on täysin perustelematonta.

Harjoitteluapuraha voisi toimia taloudellisena tukena työnantajalle, mutta parhaiten työntekijä sitoutuu työhönsä, jos työnantaja maksaa hänelle myös palkkaa.

14

Harjoittelun pakollisuus jakaa opiskelijoiden mielipiteet Yliopisto-opiskelijoilta kysyttiin, pitäisikö harjoittelun olla pakollinen osa kaikkia yliopistotutkintoja, kuten ammattikorkeakouluissa. 61 prosentin mielestä harjoittelun pitäisi olla pakollista kaikissa tutkinnoissa, 24 prosentin mielestä ei ja 16 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Yleisimmin harjoittelun pakollisuutta perusteellaan työelämään tutustumisella ja työllistymismahdollisuuksien parantamisella: ••

••

Monella alalla työharjoittelu on oleellisen tärkeä askel työllistymisen kannalta, joten mielestäni on sekä yksilön, oppilaitoksen että yhteiskunnan etu, että opiskelijat saavat mahdollisuuden suorittaa vähintään yhden työharjoittelujakson pakollisena osana opintojaan.

Mielestäni harjoittelun tulisi olla pakollista, koska oman alan työkokemusta arvostetaan ihan liikaa ensimmäistä työpaikkaa haettaessa, ja jos kokemusta ei ole, on vaikea päästä edes työhaastatteluun.

Pitäisikö harjoittelun olla pakollinen osa kaikkia yliopisto-tutkintoja?

Myös muiden tahojen aiemmat kyselytutkimukset ovat antaneet samansuuntaisia viitteitä. Helsingin yliopiston kyselytutkimuksen tulokset vahvistavat harjoittelun tarpeellisuuden: yliopistoopiskelijoista yli 56 prosenttia piti pakollista harjoittelua erittäin tarpeellisena ja yli 27 prosenttia melko tarpeellisena. (Kunnari et al., 2012.)

Alla on poimintoja avovastauksia sekä harjoittelun pakollisuuden puolesta että vastaan.

Kommentteja harjoittelun pakollisuuden puolesta: ••

•• ••

••

•• ••

Mielestäni olisi hienoa, jos yliopistoihinkin tulisi pakolliset pienet harjoittelut, jotta opiskelijat saisivat oikeasti tutustua oman alan töihinsä.

Mielestäni harjoittelu on välttämätön tulevaisuuden kannalta, sillä pelkistä kirjoista ei opi millään käytäntöä.

Mielestäni harjoittelu avaa hyvät mahdollisuudet nähdä käytännössä minkälaista tulevaisuuden työelämässä mahdollisesti on.

Mielestäni harjoittelu oli erittäin hyödyllinen ja antoisa kokemus ja olen sitä mieltä, että harjoittelu pitäisi sisällyttää pakolliseksi osaksi opintoja Harjoittelu on todella tärkeä osa teoreettistakin yliopistotutkintoa!

Kuukauden päästä valmistuvana ja ahkerasti oman alan töitä hakeneena olen havainnut, että valmistuessa KTM:ksi pitäisi olla jo oman alan työkokemusta. Sen vuoksi olisi hyvä, että harjoittelu kuuluisi pakollisena osana myös yliopiston kauppatieteellisiin opintoihin.

15 ••

••

••

Mielestäni työharjoittelun pitäisi olla pakollinen osa jokaista tutkintoa. Harjoittelusta saisi hyvän kuvan siitä, opiskeleeko oikealla alalla. Harjoittelu selkeyttäisi oman ammatillisen erikoistumisen valintaa. Käytäntö toisi myös motivaatiota opiskella teoriaa. Ilman työkokemusta tutkinto jää sirpaleiseksi ja pintapuoliseksi, vaikka koulun penkillä istuisikin neljä tai jopa kuusi vuotta täysipäiväisesti. Ilman työkokemusta on vaikea saada töitä, ilman harjoittelua on vaikea saada työkokemusta. Ainakin näinä epävakaina taloudellisina aikoina. Harjoittelu myös edistäisi niiden työhönpääsymahdollisuuksia, jotka eivät pääse suhteiden kautta ensimmäisiin kesätöihin.

Monella alalla työharjoittelu on oleellisen tärkeä askel työllistymisen kannalta, joten mielestäni on sekä yksilön, oppilaitoksen että yhteiskunnan etu, että opiskelijat saavat mahdollisuuden suorittaa vähintään yhden työharjoittelujakson pakollisena osana opintojaan.

Työtä ei opi muuten kuin tekemällä, joten hyvät harjoittelupaikat ovat kultaakin kalliimpia!

Kommentteja harjoittelun vapaaehtoisuuden puolesta: ••

•• ••

En kannata harjoittelun pakollisuutta. Erään ystäväni opinnot pitkittyivät, koska hän ei onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa pakollista harjoittelua varten.

--pakollisuus tarkoittaa käytännössä palkattomuutta.

Harjoitteluiden sisällyttäminen yliopisto-opintoihin vaatii mielestäni erityisiä perusteluita. Yliopistossa kyse tulisi kai pääsääntöisesti kuitenkin olla teoria ja tutkimuspainotteisesta koulutuksesta ja nykyisellä viiden vuoden valmistumisvauhdilla aikaa riittävän teorian ja tutkimuksellisen näkemyksen omaksumiseen on niukasti.

Harjoitteluilla on toki paikkansa, kun näiden opintojen tavoitteet ovat riittävän perusteellisesti mietitty.

Yliopistojen harjoittelutukijärjestelmä epätasa-arvoinen Yksi voimakkaimmin esille nostettu aihe on yliopistojen harjoittelutukijärjestelmän toimimattomuus ja harjoittelutuen riittämättömyys. Harjoittelutuki on subventio, jonka yliopisto maksaa harjoittelupaikalle. Esimerkiksi kolmen kuukauden harjoittelusta yliopisto maksaa harjoittelupaikalle harjoittelijan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Harjoittelutuki ei ole lähtökohtaisesti palkkatuki, vaan harjoittelutuen avulla pyritään varmistamaan laadukas ohjaus harjoittelijalle. Käytännössä harjoittelutuki kuitenkin koetaan usein palkkatukena, sillä se vähentää harjoittelijasta aiheutuvia kustannuksia harjoittelupaikalle. Harjoittelutukeen liittyviä ongelmakohtia käsitellään lisää korkeakoulujen henkilöstön vastauksien yhteydessä luvussa 3.2.

Harjoittelutukeen liittyvät asiat ovat osalle yliopisto-opiskelijoista kovin tuntemattomia. Peräti 29 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa, onko harjoittelutukea saatavissa heidän yliopistostaan.

Vastauksien perusteella näyttää siltä, että harjoitteluasioista ei juuri puhuta opiskelujen alussa, vaan harjoitteluasioihin perehdytään vasta harjoittelun tullessa ajankohtaiseksi.

Opiskelijoiden mukaan useimmissa yliopistoissa harjoittelutukea ei ole riittävästi saatavilla. 32 prosenttia vastanneista kertoi, että harjoittelutukea voi hakea, mutta se ei riitä kaikille. 24 prosenttia kertoi, että harjoittelutukea on saatavilla riittävästi. 15 prosenttia kertoi, ettei heidän yliopistossaan ole mahdollisuutta saada harjoittelutukea. Harjoittelutuen niukkuutta kommentoitiin muun muassa seuraavasti: ••

••

Valtiotieteellisessä harjoitteluapurahoja riittää n. joka toiselle hakijalle. Julkiset harjoittelupaikat (jonne työllistymiseen sitä tukea siis tarvitsisi) taas vaativat tuen olemassaoloa.

Yliopistosta voi hakea työharjoitteluajalle harjoittelurahaa, mutta sitä voi saada vasta kun kandidaatin tutkielma on suoritettuna. Meillä harjoittelu kuuluu kandidaatin opintoihin, joten ei ole mitään mahdollisuuksia saada rahallista tukea 3kk kestävään harjoitteluun.

16 Onko korkeakoulustasi mahdollista saada taloudellista tukea (harjoittelutuki) harjoittelun suorittamiseen? (yliopisto-opiskelijat)

Muita kommentteja harjoittelutukeen liittyen: ••

••

•• ••

••

••

••

••

••

••

Apurahojen hakeminen pitäisi tehdä joustavammaksi. Monet hakudeadlinet sijoittuvat maalis-huhtikuulle, mutta jos harjoittelun haluaa aloittaa toukokuussa, rahoituksen varmistuminen olisi hyvä olla selvillä aiemmin.

Mielestäni on myös epäreilua, jos kaikki apurahat jaetaan kerran vuodessa, tämä rajoittaa todella paljon opiskelijan mahdollisuuksia sovittaa harjoittelu omaan aikatauluunsa. Harjoitteluun pitäisi ehdottomasti rohkaista, uusien taitojen oppiminen ja työelämään integroituminen on ehdoton edellytys varsinkin kansainväliselle uralle tähtääville.

Harjoittelutuen saaminen on tehty aivan liian vaikeaksi: nykyisen käytännön mukaan se olisi mahdollista vasta opintojen aivan loppuvaiheessa maisteriseminaari II jälkeen. Ilman harjoittelutukea on minkäänlaista harjoittelupaikkaa varsin vaikea saada.

Harjoittelutukea on kuitenkin tarjolla liian harvoille ja nykyinenkin tuki on leikattu juuri puoleen.

Opiskelija joutuu itse kustantamaan esim. seutuliput harjoittelupaikkaan, lounaat ym. Mielestäni tilanne on kohtuuton, varsinkin kun ottaa huomioon että muissa tiedekunnissa (esim. oikeustieteellinen) harjoittelut on itsestään selvästi palkallisia.. Miksi sosiaalityön opiskelijoita syrjitään?

Yliopiston tarjoama harjoittelutuki on riittämätön opiskelijoiden määrään nähden. Vain muutama työnhakija saa tuen ja yliopiston tukema harjoittelupaikka on vain noin 30:lle opiskelijalle. Yliopistolla ei ole samanlaisia harjoittelusopimuksia kuin muilla oikeustieteellisillä tiedekunnilla. Suoraan sanottuna Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan harjoittelumahdollisuudet ovat huonot.

On erikoista, että saman yliopiston sisällä on hyvin suuret erot tiedekunnittain monelleko harjoitteluapurahan voi myöntää.

Eri yliopistojen korvauskäytännöt harjoittelupaikoille aiheuttavat selkeää opiskelijoiden eriarvoisuutta silloin kun opiskelija joutuu hakemaan omaa opiskelupaikkakuntaansa laajemmalta alueelta pakollista harjoittelupaikkaa.

Harjoittelutuet opiskelijoille ovat hyvin rajalliset laitoksellamme ja usea alamme harjoittelupaikka vaatii harjoittelijalta yliopiston myöntämää harjoittelutukea, jotta he voivat ottaa opiskelijan harjoittelijaksi.

Tilanne on Helsingin valtiotieteellisessä katastrofaalinen. Ongelmia on kaksi: ensinnäkin harjoitteluapuraha arvotaan, joten esimerkiksi minä en viimeisen vuoden opiskelijana loistavilla arvosanoillakaan saanut apurahaa, vaan joku ensimmäisen vuoden opiskelija, jota ei edes kiinnosta. Toinen suuri ongelma on se, että melkein kaikki yhteiskunnallista harjoittelupaikkaa tarjoavat (valtio, esim. ministeriöt, kunnat, Väestöliitto, yms, järjestöt) vaativat apurahan yliopistolta. Harjoittelu olisi ollut todella tärkeä tutkintooni, ja säästin sitä varten rahaa työnteolla, koska en onnistunut arvonnassa. Kävikin ilmi, että en saa edes hakea miltei mitään tarjoituista harjoittelupaikoista, esim. Valtiotieteellisen harjoittelupaikat sivulta, sillä, kuten mainitsin, työnantajat vaativat apurahan. Jäin siis ilman harjoittelupaikkaa. Ymmärrän, että rahaa ei riitä kaikille eivätkä työnantajat halua maksaa kaikkea.

Ainakin omalla laitoksellamme harjoittelutukea ei riitä läheskään kaikille. Alle puolet hakeneista saa tuen, tälle pitäisi tehdä jotain.

17 ••

••

Toinen ongelma koski harjoittelutuen hakemista. Pitäisi ilmeisesti tietää 1/2-1 vuosi etukäteen koska on menossa harjoitteluun ja kuinka monelle kuukaudelle tarvitsee tukea, mikä on käytännössä mahdotonta.

Harjoittelutukisysteemin pitäisi olla paljon joustavampi. Varsinkaan valtio, pysty maksamaan palkkaa harjoittelijalle. Mutta tällä hetkellä tilanne on erittäin epäreilu, siksi että apuraha vaaditaan. Valtio ei myöskään saa parhaita ja motivoituneimpia harjoittelijoita, vaan arvonnassa onnistuneet. On selvä juttu, että heillä on paras mahdollisuus työllistyä valtiolle jatkossa.

Harjoitteluapurahaa on jaettavana liian vähän pääaineeni opiskelijoille.

Harjoitteluvastaavien yleisyys Tavallisesti korkeakouluissa on harjoitteluasioita hoitava nimetty yhdyshenkilö, joka ohjaa opiskelijoiden harjoittelua ja hoitaa harjoitteluasioita. Nimikkeet vaihtelevat korkeakouluittain, esimerkkeinä harjoittelun yhdyshenkilö, harjoitteluinsinööri, harjoittelukoordinaattori sekä harjoitteluvastaava. Harjoitteluvastaava on tavallisesti yliopistoissa pääainekohtainen ja ammattikorkeakouluissa koulutusohjelmakohtainen.

Yliopisto-opiskelijoiden tietous oman koulutusohjelman harjoitteluasioista on ammattikorkeakouluopiskelijoita heikompaa. Tuloksissa on erityisen silmiin pistävää yliopisto-opiskelijoiden kohdalla En osaa sanoa -vastaajien suuri, 40 prosentin osuus. Tulosten perusteella näyttää siltä, että useissa yliopistojen koulutusohjelmissa harjoitteluasiat ovat varsin tuntemattomia. Yliopistoopiskelijoista 49 prosenttia ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 76 prosenttia tiesi, että heidän yksikössään on nimetty harjoitteluasioita hoitava henkilö.

Onko laitoksellasi / yksikössäsi / koulutusohjelmassasi nimetty harjoitteluvastaava, joka ohjaa harjoittelua?

Harjoittelun tärkein tehtävä oman alan työkokemuksen kartuttaminen Korkeakouluopiskelijat kokevat harjoittelun tärkeimmäksi tehtäväksi oman alan työkokemuksen hankkimisen ja oman alan työtehtäviin tutustumisen. Eikä ihme, harjoittelupaikka on suurimmalle osalla korkeakouluopiskelijoista ensikosketus oman alan työpaikkaan.

••

Kaikkein tärkeintä työharjoittelussa on työkokemuksen saaminen ja tutustuminen omaan alaan käytännössä.

Tällainen tutustuminen voisi parantaa opiskelumotivaatiotakin, kun on saanut kokeilla minkälaista alan työelämä voi olla. Ensimmäisen vuoden opiskelijana en vielä oikein tiedä, mitä kaikkea ja missä kaikkialla voisin edes työskennellä. Työharjoittelu laajentaa tietämystä.

18 •• Pakollinen harjoittelu olisi oiva keino lisätä opiskelujen kiinnostavuutta. Usein yliopistotason opinnot keskittyvät liikaa teoriaan ja käytäntö unohtuu. Erittäin tärkeää olisi myös saada tietoa oman alan työllistymismahdollisuuksista. Näin ns. oikealla alalla olemisen voisi varmistaa.

Vastaajat saivat valita valmiista vaihtoehdoista enintään kolme heidän mielestään tärkeintä harjoitteluun liittyvää tekijää. Sekä opiskelijat että korkeakoulujen henkilöstö pitävät harjoittelun tärkeimpänä tehtävänä työkokemuksen karttumista.

Tärkeiksi koetaan myös uusien verkostojen ja kontaktien luominen sekä osaamista ja opintotaustaa vastaavat työtehtävät. Korkeakoulujen henkilöstä painottaa opiskelijoita enemmän näkökulmaa, että harjoittelun tarkoituksena on antaa uusinta tietoa koulutuksen sisällöstä ja laadusta. Yli puolet (56 %) henkilöstön edustajista vastasi opiskelijoiden oman ammatti-identiteetin syventämisen olevan tärkeimpiä harjoitteluun liittyviä seikkoja. Opiskelijoilla vastaavat luvut olivat selvästi pienempiä (YO 33 % ja AMK 40 %). Osaltaan näkemyseroa saattaa selittää ammatti-identiteetti -sanan abstraktius osalle opiskelijoista.

Harjoittelun keskeisimmät hyötynäkökulmat luonnollisesti vaihtelevat sen mukaan, tarkastellaanko hyötyjä opiskelijan, työnantajan vai korkeakoulun näkökulmasta.

Vastaajat saivat valita (enintään) kolme tärkeintä harjoitteluun liittyvää tekijää

19 Tulokset ovat samankaltaisia muiden tutkimustulosten kanssa. Helsingin yliopiston teettämän selvityksen mukaan harjoittelun keskeisimmät työelämähyödyt liittyvät opiskelijoiden mahdollisuuteen tutustua oman alan työtehtäviin ja organisaatioihin sekä oman alan työkokemuksen kartuttamiseen. (Kunnari et al., 2012.)

Penttilän haastatteluissa korkeakouluopiskelijat nostivat esiin harjoittelun myönteisiä tekijöitä: oman alan työkokemuksen karttumisen, kokemuksen myötä muun työn saannin helpottumisen, käsityksen saamisen työelämän todellisuudesta, opintojen suuntaamisen työkokemuksen perusteella sekä verkostoitumisen. Negatiivisiksi tekijöiksi korkeakouluopiskelijat kokivat harjoittelutuen vaihtelun aloittain, palkattomuuden tai erisuuren tuen eriarvoistamisen, harjoittelupalkan pienuuden sekä harjoitteluun pääsyn epävarmuuden (ja tästä johtuvan mahdollisen opintojen viivästymisen). (Penttilä, 2009.)

Muita kommentteja harjoittelun hyödyistä: ••

••

••

••

Harjoittelu on tärkeä osa opintoja, koska tällöin opiskelija näkee konkreettisesti millaiseen ympäristöön hän mahdollisesti tulevaisuudessa työllistyy ja millaisia vaatimuksia häneen kohdistetaan ja mitä odotetaan. Jos aivan puhtaalta pöydältä lähtee työelämään siipiään availemaan, voi todellisuus tulla aika kovana vastaan. Kun osaa vähän valmistautua ja tietää mitä odottaa ja mitä itseltä odotetaan, koen ainakin itse että työelämään on huomattavasti helpompi astua.

Työharjoittelu on äärettömän tärkeää, itse en voisi kuvitella opintoja ilman sitä! Loistava paikka verkostoitua ja tehdä itseään tunnetuksi sekä kartuttaa suosittelijoita.

Harjoittelu on tärkeää oman osaamisen kannalta. Se myös mahdollistaa työllistymisen harjoittelupaikkaan tai kontaktit, joita voi hyödyntää työllistymisen ollessa ajankohtainen.

Oman alan työkokemus antaa konkreettisen näkökulman opintoihin, antaa itsevarmuutta hakea töitä, auttaa verkostoitumaan ja suuntautumaan jo opiskeluvaiheessa. Ei ole oikein, että maisteriksi voi valmistua lähes kirjoja tenttimällä.

Enemmistö korkeakouluopiskelijoista on harjoittelussa Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelujaksot koostuvat joko yhdestä tai useasta harjoittelusta.

Vastanneista ammattikorkeakouluopiskelijoista 85 prosenttia on suorittanut harjoittelujakson tai -jaksot joko osittain tai kokonaan. Vastaava luku on yliopisto-opiskelijoilla 55 prosenttia. Harjoittelujaksoon tai -jaksoihin liittyvät kysymykset on kysytty luonnollisesti vain harjoittelussa olleilta.

Oletko suorittanut harjoittelun kokonaan tai osittain osana suorittamaasi korkeakoulututkintoa?

20

Yritykset ja julkisyhteisöt yleisimpiä harjoittelupaikkoja 36 prosenttia kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista suoritti harjoittelunsa yrityksissä.

Julkisyhteisöissä, kuten valtioilla ja kunnissa, tehtiin 40 prosenttia harjoitteluista. Koulutussektorilla harjoittelunsa suoritti 15 prosenttia ja järjestöissä, yhdistyksissä tai säätiöissä 9 prosenttia. Ammattikorkeakouluopiskelijat suorittavat harjoittelunsa koulutussektorilla yliopisto-opiskelijoita merkittävästi harvemmin, kun taas yrityssektori on heillä yliopisto-opiskelijoita yleisempi harjoittelupaikka.

Missä harjoittelut suoritetaan – vertailu ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden välillä

Harjoittelupaikat hankitaan pääsääntöisesti itse Selvä enemmistö korkeakouluopiskelijoista hankkii harjoittelupaikkansa itse. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 75 prosenttia on hankkinut harjoittelupaikan itse, yliopisto-opiskelijoista 68 prosenttia. Alakohtaiset käytännöt ovat varsin erilaisia. Erityisesti tekniikan ja liikenteen alalla harjoittelupaikat hankitaan 95 prosenttisesti aina itse. Sosiaali-, terveys- ja liikunta- sekä opetus- ja kasvatusaloilla korkeakoulun rooli harjoittelupaikkojen hankinnassa on suurempi. Opetus- ja kasvatusalalla korkeakoulun yksikkö tai laitos järjestää yli puolet harjoittelupaikoista.

Hankitko harjoittelupaikan itse vai hankkiko laitos tai yksikkö sen?

21 Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikan hankkiminen koulutusalan mukaan

Harjoittelupaikat löytyvät melko helposti Yliopisto-opiskelijat kokevat keskimäärin harjoittelupaikkojen saatavuuden ammattikorkeakouluopiskelijoita hieman helpommaksi. Yliopisto-opiskelijoista 82 prosenttia koki harjoittelupaikan löytymisen olleen helppoa tai melko helppoa. Ammattikorkeakouluopiskelijoista samoin kokee 76 prosenttia.

Tuloksia tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että kysymykseen on vastannut vain harjoittelussa olleet.

Henkilöt, jotka ovat kokeneet harjoittelupaikan löytämisen vaikeaksi ja eivät ole vielä suorittaneet harjoittelua, eivät ole luvuissa mukana. Vastaukset saattavat antaa liian optimistisen kuvan kaikkien korkeakouluopiskelijoiden tilanteesta ja harjoittelupaikkojen saatavuudesta.

•• Harjoittelua en ole suorittanut, sillä en ole lukuisista, moninaisista ja mielestäni erinomaisista pyrinnöistä sitä saanut. Oman alan harjoittelupaikkoja on aivan liian vähän ja niistä kilpailee liian moni opiskelija ja vastavalmistunut.

Toisaalta vastaukset olivat kaksijakoisia: osalle korkeakouluharjoittelupaikkoja on tultu tarjoamaan jopa puoliväkisin.

•• Harjoittelupaikan pomo rekrytoi minut käytännössä kotoa harjoitteluun hakemalla.

•• Yliopiston puolesta harjoittelun järjestäminen toimii erinomaisesti, jopa liian helposti kun paikka tuodaan tarjottimella suoraan opiskelijan eteen.

22 Saatujen avovastauksien perusteella harjoittelupaikkojen löytymisen helppous on ainakin yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa enemmän pääaine- kuin tiedekuntakohtaista. Vaikeinta harjoittelupaikkojen saanti tuntuu olevan erityisesti professioon tähtäävillä aloilla. Esimerkiksi muutamat logopedian opiskelijat raportoivat harjoittelupaikkojen vähyyden olevan ongelma – lähinnä siksi, että harjoittelut kuuluvat pakollisina kyseiseen tutkintoon. Opiskelijat toivat esiin huolen siitä, että harjoittelupaikkojen vähyys saattaa pidentää valmistumisaikoja. Toisaalta harjoittelupaikkojen niukkuus ajaa opiskelijoita tekemään niin sanottuja huonoja harjoitteluita, jotka eivät palvele harjoittelun ideaa tai opiskelijoiden tarpeita: ••

•• ••

Suuri ongelma on kuitenkin, että harjoittelupaikkoja on vaikea saada. Jonot ovat pitkiä, joten opiskelut saatavat venyä. Pakkotilanteessa saatetaan valita harjoittelupaikkoja, jotka eivät tue tulevaisuuden suuntautumissuunnitelmia.

Laitoksellani on todella huonot mahdollisuudet saada varsinainen työharjoittelupaikka.

Harjoittelupaikkoja on hyvin vähän ja rajatuilla aloilla vaikeastikin saatavilla.

Koulutusaloittain harjoittelupaikan löytymisen suhteen on eroja. Harjoittelupaikan löytämisen helppous on yhteydessä siihen, hankitaanko harjoittelupaikka itse vai järjestääkö korkeakoulu sen.

Opetus- ja kasvatusalalla, jolla korkeakoulun rooli harjoittelupaikkojen hankkimisessa on keskeinen, 92 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kertoi harjoittelupaikan löytyneen helposti tai melko helposti. Vastaavasti sosiaali-, terveys- ja liikunta-aloilla 88 prosenttia kertoi paikan löytyneen helposti tai melko helposti. Harjoittelun palkattomuus edistää luonnollisesti harjoittelupaikkojen löytymistä – edellä mainitut alat ovat samalla aloja, joilla palkattomia harjoitteluita tehdään eniten.

Tekniikan ja liikenteen alalla harjoittelupaikan löytyminen on ollut haastavinta. Peräti 40 prosenttia vastanneista alan opiskelijoista koki harjoittelupaikan löytymisen vaikeaksi tai melko vaikeaksi.

Toisaalta on hyvä muistaa, että 95 prosenttia kyseisen alan opiskelijoiden harjoitteluista on palkallisia.

Harjoittelupaikan löytymisen helppous

23 Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikan löytymisen helppous koulutusaloittain

Ulkomaanharjoittelut harvinaisia Viime vuosina vaihto-opiskelu on ollut suosittua, lukuvuonna 2008–2009 opiskelijavaihdossa tehtiin uusi Euroopan ennätys (Helsingin Sanomat, 2010).

Ulkomailla suoritettavien harjoittelujaksojen tilanne näyttää kuitenkin toisenlaiselta: tietämättömyys on suurta ja harjoittelun kustannukset jäävät pääosin opiskelijan harteille. Ulkomaanharjoitteluita on pyritty lisäämään muun muassa Erasmus-harjoitteluohjelman avulla, mutta tästä huolimatta ulkomaanharjoittelu ovat selvästi vaihto-opiskelua vähäisempää.

Vaikuttaa siltä, että korkeakoulujen välillä erityisesti ulkomaanharjoittelun käytännöt ovat kovin vaihtelevia. Ulkomaanharjoittelun suorittaminen koetaan usein vaikeasti toteutettavaksi, eikä vähiten kustannussyistä: •• -- jouduin itse maksamaan lentoliput, vakuutukset ja rokotukset, joista tuli reilusti yli 1000 euroa.

•• -- työharjoitteluun siirtyminen ulkomaille on varsin kallista puuhaa.

Toisaalta päinvastaisiakin kokemuksia löytyy: •• Ulkomaille oli helppoa hakea ja yliopistolta saa siihen rahallista tukea.

Opiskelijatutkimus 2010:n mukaan yhdeksän prosenttia korkeakouluopiskelijoista on suorittanut tutkintoon liitettäviä opintoja ulkomailla, mutta vain viisi prosenttia oli suorittanut harjoittelun.

Alueelliset erot ovat suuria, pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista 18 prosenttia on suorittanut ulkomailla opintoja tai harjoittelun. Vähäisintä kansainvälisen kokemuksen hankkiminen on ollut Itä-Suomessa. (Opiskelijatutkimus 2010).

Harjoittelubarometrin tulokset ovat linjassa tämän tutkimuksen kanssa. Harjoittelun suorittaa ulkomailla noin viisi prosenttia korkeakouluopiskelijoista; ammattikorkeakouluopiskelijat (5,8 %) hieman yliopisto-opiskelijoita (4,5 %) useammin.

24 Suorititko harjoittelun kotimaassa/ulkomailla?

Tietämättömyyttä ulkomaanharjoittelusta Opiskelijat ovat varsin tietämättömiä ulkomailla olevista harjoittelumahdollisuuksista. Yliopistoopiskelijoista peräti 60 prosenttia ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 55 prosenttia ei osannut sanoa, ovatko opiskelijoiden mahdollisuudet harjoittelun suorittamiseksi riittävät. Yliopistoopiskelijoista joka viidennen mielestä mahdollisuudet ovat riittävät, toisaalta toinen viidennes oli päinvastaista mieltä. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 31 prosenttia koki ulkomaanharjoittelumahdollisuudet riittäviksi. Tuloksien perusteella osassa korkeakouluja kansainvälisiin harjoittelumahdollisuuksiin on panostettu, mutta suurimmassa osassa vastuu on lähes kokonaan opiskelijan oman aktiivisuuden varassa. Ulkomaanharjoittelun järjestämiseksi opiskelijalta vaaditaan usein huomattavan suurta oma-aloitteisuutta käytännön asioiden hoitamiseksi.

Ovatko opiskelijoiden mahdollisuudet harjoittelun suorittamiseksi ulkomailla riittävät?

Matkailu-, hotelli- ja ravintola-aloilla ulkomaanharjoitteluita tehtiin muita aloja selvästi useammin, lähes joka viides (18 %) alan opiskelija on ollut harjoittelussa ulkomailla. Toinen keskivertoa enemmän ulkomaanharjoittelua suorittava opiskelijaryhmä on kielitieteiden opiskelijat. Humanistisien alojen opiskelijoista seitsemän prosenttia on ollut ulkomaanharjoittelussa. Kielitieteiden

25 ulkomaanharjoittelujen suosion selittää harjoittelun asema tutkinnossa. Pääsääntöisesti kielitieteiden opiskelijoilla on pakollisena kieliharjoittelujakso, joka suoritetaan maassa, jossa opiskelukieli on natiivi. Vastauksien yleistettävyyden tulkinnassa on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä kaikista kyselyyn vastanneista ulkomaanharjoittelussa oli ollut vain reilu 100 korkeakouluopiskelijaa.

Kommentteja ulkomaanharjoitteluun liittyen: •• ••

••

••

••

••

••

•• ••

••

••

Olen tehnyt kaksi opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa ulkomailla, omarahoitteisesti ja itse paikan etsien.

Hankin ulkomailta itse harjoittelupaikan ja sovin sen aikataulun ja keston yrityksen kanssa, laitos antoi siihen vapaat kädet. Rahoitus sujui palkalla ja Erasmus-apurahalla, lisäksi laitos maksoi pienehkön matka-apurahan.

Laitoksella oli hyvä kansainvälisten asioiden vastaava, joka huolehti monista käytännön asioista.

Sairausvakuutukset ym. minun piti kuitenkin huolehtia itse.

Kielitieteiden opiskelijana pakollisena osana tutkintoa kuuluu kieliharjoittelu sellaisessa maassa, missä opiskelemani kieli on natiivi. Kieliharjoittelu on vaikea järjestää ja yleensä tapahtuu joko vaihto-oppilaaksi l ähtemällä tai vapaa-ajalla. Itse kartutin kieliharjoittelupäiväni usealla eri matkalla. Kieliharjoittelun pitäisi ehdottomasti olla paremmin järjestetty kokonaisuus, sillä opettajatkin suosittelevat vaihto-oppilasvuoden väliin jättämistä opintojen viivästymisen takia. Tällaisen tilanteen takia kieliharjoittelun tekeminen on hieman hankalaa ja täysi oppilaan itsensä järjestettävissä.

Ensimmäinen 3 kuukauden harjoitteluni ulkomailla antoi valmiuksia ja sain siihen yliopiston harjoittelijaapurahan. Teen tällä hetkellä toista harjoittelua ulkomailla, ja sopimukseni pidennettiin 5 kuukaudesta 8 kuukauteen.

Mielestäni ulkomaan harjoittelumahdollisuudet ovat hyvät – jos opiskelija vain on itse aktiivinen asian suhteen. itse selvitin kaiken itse, ja ylipäätään keksin koko ajatuksen itse. En tiennyt entuudestaan pääaineestani ketään joka olisi ollut ulkomailla harjoittelussa. Olisi hyvä että olisi oma kv-harjoittelujen vastaava, tietenkin sen lisäksi että ”tavanomaisella” harjoittelulla on jo vastuuhenkilö.

Tutkintooni kuuluu pakollinen kieliharjoittelu jossakin kieltä äidinkielenä puhuvassa maassa. Harjoittelun kesto on kuitenkin vain vähintään neljä viikkoa, mikä mielestäni ei ole riittävä määrä kielen oppimiseksi. Lisäksi sen voi suorittaa kolmen viikon kielimatkalla, jonka aikana tuskin tutustuu paikallisiin, sillä aika vietetään suurimmaksi osaksi omasta yksiköstä tulevien muiden opiskelijoiden kanssa. Yksiköllämme ei ole ainuttakaan harjoittelupaikkaa kyseistä kieltä käyttävien maiden yliopistoissa, vaan paikoista joutuu taistelemaan muiden yksiköiden opiskelijoiden kanssa. Koska ainoastaan kieliharjoittelu on pakollinen, Suomessa harjoittelupaikkoja ei ole lainkaan eikä harjoittelusta edes puhuta mitään.

Mielestäni kuitenkin varsinkin ensimmäisen harjoittelupaikan löytäminen kotimaasta oli hankalaa, sillä ammattikorkeakoulumme harjoitteluinfotilaisuuksissa keskityttiin lähinnä ulkomaille harjoitteluun lähteviin opiskelijoihin. On toki hyvä, että ulkomaille harjoitteluun lähtijät saavat paljon tukea, mutta loppujen lopuksi suuri osa meistä varmasti haluaa työllistyä kotimaassa.

Harjoittelujen tulee olla vapaaehtoisia ja/tai ne tulee myös kieliaineissa voida suorittaa kotimaassa varsinkin ulkomaan harjoitteluja tulisi tukea rahallisesti paljon enemmän, koska työharjoitteluun siirtyminen ulkomaille on varsin kallista puuhaa.

Ulkomaisissa harjoittelupaikoissa vaaditaan kielitaidon suhteen usein kääntämisvalmiuksia alasta riippumatta.

Melko turhauttavaa, kun ei voi mihinkään hakea kielitaidon riittämättömyyden takia, vaikka cv:ssä on 6 kieltä ja niistä äidinkielen lisäksi kolme on arkeen ja uskoakseni työelämään muutoin ihan riittäviä, mutta ei kääntäjäntasoa, tietenkään, koska en opiskele kääntäjäksi.

Ulkomaan harjoittelusta pitäisi saada lisää tietoa.

Harjoittelun ohjauksessa kehitettävää Harjoittelun ohjaus ja ohjauksen laatu ovat keskeisimpiä harjoittelun onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Laadukkaan harjoittelukokemuksen takaamiseksi harjoittelijalla tulee olla nimetty harjoittelun ohjaaja työpaikalla. Avovastauksien perusteella epäonnistuneita harjoittelukokemuksia yhdistää usein heikko harjoittelijan ohjaus tai ohjaajan puute harjoittelupaikassa. Vastauksien perusteella harjoittelujen ohjauksessa työpaikalla on vielä selvästi kehitettävää.

Yliopisto-opiskelijoista 18 prosentilla ei ollut lainkaan nimettyä harjoittelun ohjaajaa, ammattikorkeakouluopiskelijoista 14 prosentilla oli nimetty ohjaaja. Molemmissa ryhmissä noin viidenneksellä oli ohjaaja, mutta annettu ohjaus ei vastannut opiskelijan tarpeita. Yleisimmäksi syyksi harjoitteluohjauksen heikolle laadulle mainittiin, ettei harjoittelunohjaajalla ollut omien työkiireidensä ohessa aikaa ohjata harjoittelijaa välttämättä edes erikseen pyydettäessä.

26 Oliko sinulla harjoittelupaikassasi harjoittelun ohjaaja?

Harjoittelun tutkintoon sisällyttämisessä eroja Sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulusektorilla harjoittelukäytännöt ovat varsin kirjavia. Erityisesti sosiaali-, terveys- ja liikunta-aloilla on tarkasti määritellyt harjoittelualat ja harjoittelun oppimistavoitteet tukemassa harjoittelun onnistumista. Toisilla aloilla, kuten liiketalouden ja tekniikan aloilla, harjoittelukäytännöt ovat vapamuotoisempia. Opiskelija voi usein hyväksilukea oman opintojensa aikaisen tai aiemman työkokemuksen harjoitteluksi, jolloin ei välttämättä tapahdu uutta oppimista. (Kunnari et al., 2012, s. 18.)

Suurin osa korkeakouluopiskelijoista saa harjoittelustaan opintopisteitä ja voi hyväksilukea harjoittelun osaksi tutkintoa, mutta eivät kaikki. Yliopisto-opiskelijoista 96 prosenttia ja ammattikorkeakouluopiskelijoista käytännössä kaikki (99 %) saavat harjoittelusta opintopisteitä. Vapaaehtoiset harjoittelut hyväksiluetaan erittäin usein tutkintoon, vaikka kyseessä ei ole itsestään selvä käytäntö: neljä prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei voi sisällyttää harjoittelua suorittamaansa tutkintoon millään tavalla. Pakollisista harjoitteluista saadaan aina opintopisteitä.

Erilaiset harjoittelukäytännöt kuitenkin asettavat opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan. Hyväksilukemisessa ja opintopisteiden määrässä on koulutusohjelmakohtaisia eroja, kuten eräs vastaaja kommentoi: •• Opintopisteistä: Samasta harjoittelusta olisi voinut saada 4, 5 tai 7 opintopistettä riippuen siitä minkä suuntautumisvaihtoehdon tai pääaineen mukaan pisteet kirjattiin. Valitsin 7 op. Ihan järjetöntä, sama työmäärä kuitenkin!

Harjoittelukäytänteiden vapaamuotoisuutta, jopa pakollisten harjoittelun osalta, kuvaa seuraavan yliopistovastaajan kommentti: ••

Koulutusohjelmassamme vain 3 op on pakollista harjoittelua, minkä ei tarvitse olla ammattiharjoittelua, eli sen voi suorittaa missä tahansa teollisessa työpaikassa. Koulu ei suoraan tarjoa mitään harjoittelupaikkoja, joten usein ”harjoitteluksi” hyväksytään myös kaikki kesätyöt tai opiskelujen ohella suoritettavat kesätyöt. Harjoittelupisteet tulevat siis ikään kuin vain bonuksena, eikä harjoittelua suunnitella, raportoida tai kommentoida sen enempää.

27 Saitko harjoittelusta opintopisteitä?

Sopimuskäytännöt vaihtelevat Korkeakoulujen käytännöt kirjallisien harjoittelu- ja työsopimuksien tekemisestä vaihtelevat.

Osa korkeakouluista vaatii kirjallisen harjoittelusopimuksen, mutta kaikki eivät. Ainakin osassa yliopistoista harjoittelijan, harjoittelupaikan ja yliopiston välinen harjoittelusopimus on edellytys harjoittelutuen myöntämiselle.

Ammattikorkeakouluopiskelijoista 47 prosenttia ja yliopisto-opiskelijoista 22 prosenttia teki vain kirjallisen harjoittelusopimuksen. Pelkän työsopimuksen allekirjoitti yliopisto-opiskelijoista 34 prosenttia ja ammattikorkeakoulu opiskelijoista 17 prosenttia. Huolestuttavinta on, että peräti 17 prosenttia yliopisto-opiskelijoista ja 15 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista ei tehnyt kirjallisena kumpaakaan edellä mainituista. Sitä, tehtiinkö edes suullisia sopimuksia, ei kyselyssä selvitetty.

Tehtiinkö harjoittelupaikassasi kirjallinen harjoittelu- ja työsopimus?

28

Harjoittelun raportointi ammattikorkeakouluissa yliopistoja järjestäytyneempää Yksi useimmin mainittu syy harjoittelun epäonnistumiseen on harjoittelijan työnkuvan vastaamattomuus odotuksien ja tarpeiden kanssa. Ennen harjoittelua laadittu suunnitelma harjoittelun tavoitteista saattaisi vähentää tätä ristiriitaa. Harjoittelijalla teetetään helposti koulutusta vastaamattomia tai ennalta sopimattomia töitä, mikäli harjoittelutehtävistä ei ole tehty ennalta suunnitelmaa. Ennen harjoittelua laadittu suunnitelma harjoittelun tavoitteista auttaa arvioimaan harjoittelun onnistumista ja opiskelijan kehittymistä harjoittelun aikana. Harjoittelun ennen ja jälkeen -raportointi on ammattikorkeakouluissa yliopistoja yleisempää.

Yliopisto-opiskelijoista alle puolet (48 %) laatii suunnitelman harjoittelun tavoitteista ja odotuksista. Osa yliopistoista vaatii ainakin alustavan selvityksen ennalta harjoittelun tavoitteista harjoittelusopimuksen tai harjoittelutuen hakemisen yhteydessä.

Ammattikorkeakouluopiskelijoista 80 prosenttia laatii ennen harjoittelua suunnitelman harjoittelun tavoitteista ja odotuksista. Tulosten valossa näyttää siltä, että harjoittelun pakollisuus on muokannut AMK-sektorille vakiintuneemmat harjoittelukäytännöt kuin yliopisto-sektorilla muun muassa raportoinnin suhteen.

Laadin harjoittelun aluksi suunnitelman harjoitteluun liittyvistä tavoitteista ja odotuksista

Harjoittelujen kehittämisen kannalta on tärkeää, että opiskelija laatii arvioinnin tai yhteenvedon suorittamastaan harjoittelusta, kuten esimerkiksi harjoitteluraportin tai oppimispäiväkirjan. Näin harjoittelupaikka saa palautetta ja myös harjoittelujen arviointi helpottuu.

Ammattikorkeakouluopiskelijoista 97 prosenttia ja yliopisto-opiskelijoista 86 prosenttia laativat yhteenvedon tai selvityksen suorittamastaan harjoittelusta. Opiskelijoiden avoimet vastaukset kuitenkin osoittivat, että harjoitteluraportti laaditaan lähinnä pakon sanelemana; korkeakoulut vaativat sen opintopisteiden myöntämiseksi.

29 Laadin harjoittelun lopuksi yhteenvedon ja arvioinnin harjoittelun kulusta (esim. raportti, oppimispäiväkirja tai muu vastaava)

Harjoittelupalkkakäytännöissä ala- ja tutkintokohtaisia eroja Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelun palkallisuudessa on merkittäviä eroja sekä ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden välillä että eri koulutusalojen välillä. Yliopisto-opiskelijoista 70 prosenttia suorittaa palkallisen harjoittelun. Ammattikorkeakouluopiskelijoista palkkaa saa 41 prosenttia vastaajista. Pääsääntönä näyttää olevan, että vapaaehtoiset harjoittelut ovat lähes poikkeuksetta palkallisia. Pakolliset harjoittelut ovat vapaaehtoisia useammin palkattomia.

Maksetaanko harjoittelusta palkkaa?

Harjoittelun palkallisuus on myös sektorisidonnaista. Kaikista yrityksissä suoritetuista korkeakouluharjoitteluista lähes kahdeksan kymmenestä on palkallisia. Koulutussektorilla, julkisyhteisöissä ja muissa yhteisöissä suoritettavat harjoittelut ovat selvästi yksityissektoria useammin palkattomia.

30 Harjoittelun palkallisuus harjoittelupaikan mukaan tarkasteltuna

Harjoittelun palkallisuus alasidonnaista Harjoitteluun liittyvissä palkkakäytännöissä on suuria ala- ja tutkintokohtaisia eroja. Yleisintä palkaton harjoittelu on opetus- ja kasvatusaloilla (82 %) sekä matkailu-, ravintola- ja talousaloilla (73 %). Sosiaali-, terveys- ja liikuntasektoreilla 61 prosenttia suorittaa palkattomia harjoitteluita. Tekniikan ja liikenteen aloilla harjoittelu on sen sijaan palkallista yli yhdeksällä kymmenestä.

Korkeakouluopiskelijoiden palkallisten harjoitteluiden osuudet koulutusaloittain

31

Kaikki harjoittelupalkat eivät täytä työssäoloehtoa tai noudata työehtosopimusta Työehtosopimuksen mukainen palkka kerryttää työttömyyskassan työssäoloehtoa, vaikka palkkaus olisi alle Kansaneläkelaitoksen (Kela) työssäoloehdon (vuonna 2012, 1 103 e/kk).

Esimerkiksi farmasian alan opiskelijoilla on tavallista, että sovellettava työehtosopimuksen mukainen harjoittelupalkka alittaa Kelan työssäoloehdon. Useat yliopistot edellyttävät harjoittelutuen saamiseksi työpaikan maksavan harjoittelijoille vähintään Kelan työssäoloehdon täyttävää palkkaa.

Harjoittelustaan palkkaa saaneilta kysyttiin, oliko harjoittelusta saatava palkka alalla sovellettavan työehtosopimuksen mukainen. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 68 prosenttia ja yliopistoopiskelijoista 55 prosenttia saivat vähintään sovellettavan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Sovellettavan työehtosopimuksen alittavia palkkoja sai yliopisto-opiskelijoista noin neljännes ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 16 prosenttia. En osaa sanoa -vastauksien suurehkot osuudet (19 % ja 16 %) kuvaavat korkeakouluopiskelijoiden työehtosopimuksiin liittyvää epätietoisuutta.

Oliko harjoittelusta maksettava palkka alalla sovellettavan työehtosopimuksen mukainen?

32

Ammattikorkeakouluopiskelijat tekevät yliopisto-opiskelijoita useammin lopputyön harjoittelupaikkaansa Harjoittelut luovat opiskelijoiden ja työpaikkojen välille kontakteja ja myöhemmin mahdollisesti muutakin yhteistyötä, kuten lopputyöpaikkoja. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 21 prosenttia ilmoitti tehneensä tai tekevänsä lopputyön harjoittelupaikkaansa. Yliopisto-opiskelijoista osuus oli selvästi pienempi (12 %).

Teen parhaillaan tai tulen tekemään lopputyön harjoittelupaikkaani

Harjoittelua pidetään tärkeänä osana opintoja Korkeakouluopiskelijat kokevat harjoittelun tärkeäksi osaksi opintojaan. Peräti 86 prosenttia harjoittelussa olleista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteestä ”harjoittelu on olennainen osa opintojani”.

••

••

Harjoittelu on mielestäni tärkeä, jotta opiskelija tietää, mitä alaa on todella opiskelemassa ja minkälaista ko. alalla on työskennellä. Tulevaisuuden työmahdollisuudet paranevat ja kokemus karttuu.

Työharjoittelu on yksi tärkeimmistä koulutusohjelmaan kuuluvista osista. Käytännön työympäristö tarjoaa opiskelijoille tavan oppia ja kerätä kokemusta ja itseluottamusta tulevaa työelämää varten. Se antaa myös opiskelijalle realistisen kuvan siitä, miltä tulevaisuuden työpaikka voisi näyttää. Se on todella arvokas näyttö erityisesti opintojen alkuvaiheessa, jotta opiskelija saa tukea ammattivalinnalleen.

Kokemukset harjoittelupaikasta mieluisana tulevaisuuden työpaikkana vaihtelivat. 44 prosenttia vastaajista haluaisi työllistyä harjoittelupaikkaansa. Toisaalta 29 prosenttia oli jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteestä ”Haluaisin työllistyä harjoittelupaikkaani”.

Yleisesti enemmistö korkeakouluopiskelijoista kokee harjoittelukokemuksen auttavan työllistymistä tulvaisuudessa ja edistävän urakehitystä. Täysin tai melko samaa mieltä väitteestä on lähes 70 prosenttia vastaajista.

Selvälle enemmistölle harjoittelu on positiivinen kokemus. Pääosin harjoittelijat kokivat olevansa merkityksellinen ja tasa-arvoinen osa työyhteisöä ja työtehtävien vastaavan odotuksia. Tarkemmin tuloksista seuraavassa taulukossa.

33 Harjoittelua koskevien väittämien arviointi (%)

Harjoittelua koskevien väittämien arviointi (1=täysin eri mieltä .... 5=täysin samaa mieltä)

34 Vastauksien perusteella korkeakouluopiskelijat pitävät harjoittelua erittäin olennaisena osana suorittamiaan opintojaan; korkeakouluvastaajat antoivat väitteelle keskiarvoksi 4,4/5. Korkeakouluopiskelijat tiedostavat oman alan työkokemuksen ja kontaktiverkoston keskeisen merkityksen valmistumisen jälkeisen työllistymisen kannalta. Harjoittelu – ja yleisesti oman alan työkokemus – on erittäin merkittävä tekijä valmistumisen jälkeisen laadullisen työllistymisen takaamiseksi. Laadullisella työllistymisellä tarkoitetaan työllistymistä oman alan koulutusta vastaaviin työtehtäviin.

Harjoittelukokemukset pääosin odotuksien mukaisia Selvän enemmistön kokemukset korkeakouluharjoittelusta ovat odotetun mukaisia. 81 prosentilla yliopisto-opiskelijoita harjoittelun sisältö ja tavoitteet vastasivat ennakko-odotuksia melko tai erittäin hyvin. Ammattikorkeakouluopiskelijoilla odotukset täyttyivät hieman pienemmällä osuudella, 76 prosentilla. Epäonnistuneet, odotuksia vastaamattomat harjoittelut, näyttävät olevan suhteellisen harvinaisia. Viisi prosenttia yliopisto-opiskelijoista oli sitä mieltä, että harjoittelun sisältö ja odotukset vastasivat erittäin tai melko huonosti odotuksia. Ammattikorkeakouluopiskelijoista kahdeksan prosenttia oli tätä mieltä.

Miten harjoittelun sisältö ja tavoitteet vastasivat ennakko-odotuksiasi?

Enemmistö tyytyväisiä harjoitteluun Korkeakouluopiskelijat ovat tyytyväisiä suorittamiinsa harjoitteluihin, kuten eräs vastaaja kuvaili harjoittelukokemustaan: •• Harjoitteluni oli yksi hienoimpia kokemuksiani elämässä/työelämässä tähän saakka.

Yli 70 prosenttia vastaajista on melko tai erittäin tyytyväisiä suorittamiinsa harjoitteluihin. AMKja yliopisto-opiskelijoiden välillä ei ollut merkittäviä eroa. Ammattikorkeakouluopiskelijoista viisi prosenttia ja yliopisto-opiskelijoista neljä prosenttia oli melko tai erittäin tyytymätön suorittamaansa harjoitteluun. Opiskelijoiden harjoittelulle antamien arvosanojen keskiarvo on 3,85/5. (keskihajonta 0,78). Korkeakouluopiskelijat ovat keskimäärin hieman korkeakoulujen henkilöstöä tyytyväisempiä harjoittelukokemuksiinsa. Korkeakoulujen henkilöstön näkemykset harjoitte-

35 lukäytännöistä ovat aavistuksen kriittisempiä. Heistä 54 prosenttia on melko tai erittäin tyytyväisiä korkeakoulunsa harjoittelukäytäntöihin. Henkilökunnan kokemuksia tarkastellaan tarkemmin myöhemmin luvussa 3.2.

Minkä arvosanan antaisit harjoittelulle kokonaisuudessaan?

Valitettavasti harjoittelu ei aina suju suunnitellusti. Seuraavassa kuvaus erään yliopisto-opiskelijan traagisesta harjoittelukokemuksesta: ••

Lopputulos: melkein vaihdoin alaa, sillä kuulin olevani alalle sopimaton, motivaatio hukassa ja diagnoosi masennuksesta. Nukkumisvaikeuksia koko kesän ja kuukauden ajan stressistä aiheutuva bulimia. Eli siis käytännössä joka aamu teki mieli vain ampua nappi otsaan, ettei tarvitse mennä kitumaan harjoittelupaikkaan.

Varmasti elämäni pahin kesä.

Opiskelijoiden ja henkilökunnan tyytyväisyys harjoitteluun

Helsingin yliopisto selvityksen mukaan harjoitteluun liittyvät kielteiset seikat liittyvät riittämättömiin resursseihin, kuten harjoittelutuen vaihteluun aloittain, harjoittelun palkattomuuteen tai

36 pieneen palkkaan, vaihtelevaan ja näin eriarvoiseksi koettuun harjoittelutukeen sekä harjoitteluun pääsyn epävarmuuteen. Riittävä ohjaus ja palautteen anto kuuluvat hyvään harjoitteluun. (Kunnari et al., 2012, s.6.)

Penttilän haastattelemien yliopisto-opiskelijoiden kokemukset olivat harjoittelusta pääosin hyvin myönteisiä. Harjoittelua pidettiin yhtenä tärkeimmistä työelämäorientaationa kehittävänä seikkana korkeakouluopiskeluissa. Haastatellut, jotka eivät olleet vielä suorittaneet harjoittelua – tai se ei ole ollut pakollista – uskoivat harjoittelun olevan hyödyllinen ja tärkeä osa korkeakouluopintoja.

(Penttilä, 2009, s.21.)

Epäonnistuneet harjoittelut ovat usein sidoksissa ohjauksen laatuun: sitä ei ole tai se on puutteellista. Kuten alla seuraavista avoimista vastauksista nähdään, harjoittelun epäonnistumiseen voi johtaa useat eri tekijät. Usein epäonnistuminen liittyy tavalla tai toisella harjoittelupaikan työilmapiiriin ja työtehtäviin.

Muu harjoitteluun liittyvä kritiikki kohdistuu aiemmin käsiteltyyn harjoittelutuen ongelmakohtiin. Muissa korkeakouluopiskelijoille suunnatuissa kyselyissä havaitut ongelmakohdat ovat olleet samanlaisia.

Kommentteja onnistuneista harjoitteluista: ••

••

••

••

••

••

••

••

•• ••

••

•• ••

Olen tällä hetkellä harjoittelussa ja tuntuu että olen oppinut siellä enemmän kuin neljän vuoden aikana opiskellessa yhteensä.

Työharjoittelu oli todella kiva kokemus. Sain paljon uutta potkua opiskeluihin ja vahvistuneen tunteen siitä, että opiskelen oikeaa alaa.

Harjoittelu on olennainen osa sosiaali- ja terveysalan opintoja, sillä työ on hyvin käytännönläheistä.

Harjoittelupaikassani suhtauduttiin opiskelijoihin myönteisesti ja ohjaus oli asiantuntevaa. Tällaisia kokemuksia mielestäni tulisi olla kaikilla opiskelijoilla, sillä harjoitteluilla on varmasti vaikutusta opiskelumotivaatioon ja siihen, että tuntee alan omakseen. Harjoittelut antavat myös usein ensimmäisen kokemuksen alan töistä, joten niin harjoittelijallekin kuin työyhteisölle on tärkeää, että harjoittelu onnistuu.

Harjoittelupaikka oli aivan mahtava ja tuki todella hyvin ammatillista keittymistäni. Harjoittelupaikassa oli avoin, luotettava, rohkaiseva, arvostava, salliva ja rento ilmapiiri.

Harjoittelupaikkani oli ihan loistava! Ohjaajani sekä kaikki muutkin työkaverit harjoittelupaikassa olivat ihan mahtavia minua kohtaan ja ohjaaja sanoi suoraan heti ensimmäisellä tapaamisella, että harjoittelu räätälöidään minun kiinnostuksenkohteideni ja painotuksieni mukaan, jotta jaksosta olisi oikeasti hyötyä sekä minulle että harjoittelupaikalle. Harjoittelupaikan työntekijät ottivat kaikki minua mukaan verkostotapaamisiin yms., joten onnistuin tapaamaan 2kk:n aikana suuren osan alaani liittyvistä ihmisistä kaupungissani ja luotua verkostoja. Harjoittelujakson aikana vahvistui myös kuva siitä, millaista työtä haluan tehdä ja päädyin myös tekemään graduni harjoittelupaikkaan. Kaikista suurin ja konkreettisin hyöty harjoittelupaikastani kuitenkin oli se, että harjoittelun päätteeksi minulle tarjottiin sieltä töitä ja yhä edelleen, vuosi harjoittelun jälkeen, olen töissä ko. paikassa.

Oma harjoitteluni on sujunut lähes täydellisesti. Olen päässyt tekemään paljon erilaisia töitä ja jatkan kesätyössä samassa paikassa.

Harjoittelu oli merkittävä jakso, sillä sen avulla sain uutta potkua teoriaopintoihin. Harjoittelusta maksettiin hyvin ja olin erittäin tyytyväinen paikkaan.

Tämä ensimmäinen harjoitteluni oli todella avartava, koska minulla ei entuudestaan ole kokemusta kyseisestä työstä. Harjoittelu innosti vielä entuudestaan ja antoi varmuuden siitä, että olen oikealla alalla.

Harjoittelujaksojen aikana tunsin oppivani enemmän kuin koko muun koulutuksen aikana Työnantajat käyttävät AMK-opiskelijoita hyväkseen harjoittelun nojalla. Meille annetaan ihan normaaleja hanttihommia joista ei juuri ole hyötyä omassa ammatissa ja tehdään se vielä ilmaiseksi.

Olen puoli vuotta sitten valmistunut yliopistosta (yhä läsnä oleva opiskelija) ja tällä hetkellä tuntuu, että harjoittelu oli tärkein osa opintojani työelämään valmentautumisessa.

Harjoittelu oli parasta antia tähänastisissa opinnoissani.

Harjoittelupaikka oli loistava mahdollisuus motivoitua opiskelemaan innokkaammin. Ehdottoman tärkeää omalla alallani, jossa työ tapahtuu laboratoriossa. Harjoittelua täytyisi painottaa enemmän opinnoissa ja siitä tulisi saada enemmän opintopisteitä. Tämä tietenkin vaihtelee aloittain. Harjoittelu on paras kontakti tulevaisuuden työpaikkoihin.

37 ••

••

••

Oma harjoittelukokemukseni oli erittäin positiivinen ja syvensi paljon ammatti-identiteettiäni. Sain harjoittelun aikana paljon hyödyllisiä kokemuksia ja tunteen siitä, että opiskelen oikeaa alaa Pääsin tekemään harjoittelupaikassani itsenäistä tutkimustyötä, eli juuri sitä työtä johon olen opinnoissani suuntautunut, ja mitä haluan valmistumisen jälkeen tehdä. Harjoittelu oli todella hyvä keino päästä kirjaimellisesti harjoittelemaan työskentelyä - työkokemukseni ei olisi vielä riittänyt ”oikeasti” tutkijan paikkaan, mutta tämän harjoittelun ja siitä saatujen hyvien kokemusten jälkeen tutkijana työllistyminen on minulle aivan realistinen mahdollisuus.

Harjoittelu oli antoisa, mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus sekä ammatti-identiteetin että minäkäsityksen vahvistumisen kannalta.

Kommentteja epäonnistuneista harjoitteluista: ••

••

••

••

••

••

••

••

•• ••

••

•• ••

••

••

Harjoittelu oli lamaannuttava kokemus. Takanani on yli 20 v työelämää, joka sivuaa harjoittelupaikkaa. Minut ohitettiin täydellisesti. En missään tapauksessa halua työllistyä ko. paikkaan.

-- Olen päälle 30-vuotias nainen, perheellinen. Koin kuitenkin, että minua kohdellaan pikkutyttönä muiden naisten joukossa, enkä kokenut olevani tasavertainen muiden työntekijöiden kanssa. Taloushallinnon opintoja en työssäni tarvinnut. Tehtäväkseni jäi lähinnä mekaaniset suoritukset kuten kirjekuorien postitus, kopiointi, kunnan tasekirjan lukeminen, nettisivujen päivitys ym. Kun kerroin opettajalle tehtävistäni ja hän soitti esimiehelle, esimies suuttuikin minulle. Kuulemma tämän vuoksi harjoittelijoita ei ole otettu kun koulu olettaa että heillä pitäisi olla aikaa opettaa kaikenlaista. Surullista.

-- Kommunikointi harjoittelupaikassa oli välillä hiukan vaikeaa koska olin kuitenkin vain harjoittelija. En saanut mielestäni aivan riittävää ohjeistusta kaikkeen mitä olisin halunnut sillä meitä oli niin monta harjoittelijaa samaan aikaan kyseisessä yrityksessä. Pieni rahallinen korvaus harjoittelijalle mielestäni estäisi tällaista harjoittelijoiden hamstrausta.

Harjoittelusta ei jäänyt käteen oikeastaan kuin kokemuksia. Palkattomuuden lisäksi henkilökunta ei tuntunut arvostavan harjoittelijaa mitenkään. Toisessa syventävän harjoittelun paikassa (tein syventävän harjoittelun kahdessa eri yrityksessä) minua pidettiin enemmän kahvinkeittäjänä/siivoojana jolloin lähdin sieltä. Toisessa harjoittelupaikassani ohjaus oli välillä todella puutteellista.

Harjoittelupaikkaan on vaikea päästä sisälle, monessa paikassa on todella paljon sijaisia ja huono yhteishenki.

Nämä ovat vaivanneet minun harjoitteluita.

Harjoittelun ohjaus oli täysin puutteellista. Työpaikaltani minua ohjeistettiin ohjaamaan pari vuotta aiemmin valmistunut alani ihminen, jolta ei ohjausta herunut. Päinvastoin minun piti pikemminkin paimentaa häntä.

Tein harjoittelun tutkimusryhmässä. Koin olevani hyvin irrallinen työntekijä, josta kukaan ei ollut kiinnostunut.

Minulla oli vain epämääräinen työtehtävä, jonka kanssa olin yksin. --. Seuraavana vuonna katsoin vierestä miten uusi harjoittelija käytti ”työaikansa” lorvimiseen ja muiden aineiden opiskeluun. Vaikka sainkin itse hyvää kokemusta harjoittelusta, en kokonaisuudessaan pysty arvostamaan harjoittelujaksoani. Se oli kuin yksi iso vitsi.

Minusta tuntui, että harjoittelupaikassani työntekijät asennoituivat minuun heti negatiivisesti. He eivät juuri puhuneet minulle ja koin oloni muutenkin ulkopuoliseksi. Oloni oli todella kurja koko harjoitteluajan, mutta toisaalta sain ehkäpä parhaimman opetuksen: tulevaisuudessa heidän asemassa ollessaan en kohtele harjoittelijoita samalla tavalla.

Esimieheni pomotteli ja kyykytti minua, nuorta naista. Kehuja tai kannustusta ei ollut.

Harjoittelu oli vuodeosastolla joten sillä ei sinänsä ollut paljon tekemistä röntgenhoitajan työn kanssa.

Harjoittelupaikassa sai tehdä pitkälti samoja hommia, kuin mitä palkatut lähihoitajat siellä tekevät.

Harjoittelupaikka ei ollut niin kiva, kuin aluksi vaikutti. Tuntui, että työtäni ei arvostettu eikä minua pidetty oikeana työntekijänä.

Työharjoittelupaikkani Espanjassa ei vastannut odotuksiani eikä työnkuva ollut sinnepäinkään mitä piti.

Omassa harjoittelussani pieleen meni se, ettei minulle annettu mitään mahdollisuuksia harjoitella itsenäisesti.

Jouduin vain tyytymään ohjaajani imitointiin, koska sitä minulta odotettiin. Nyt harmittaa, etten vaatinut saada tehdä asioita itse. Harjoittelu meni siltä osin hukkaan. Lähtiessäni työyhteisöstä kukaan ei tullut edes kiittämään, vaikka olin antanut ilmaista työpanostani sinne 3kk ja toiminut esim. työparina jat tehnyt kirjaukset asiakastietojärjestelmään lähes kaikista tapaamisista, missä olin mukana. Siihen työyhteisöön en palaa enää koskaan!

Harjoittelupaikassani lain edellyttämä perehdyttäminen jätettiin käytännössä kokonaan tekemättä. Lisäksi minusta tuntui koko ajan siltä, etten ole tasavertainen työyhteisössä, vaan minuun kohdistettiin negatiivista ilmapiiriä myös työntekijätasolla. Tätä kautta esimies-alainen-suhde oli työpaikallani erittäin vääristynyt työntekijöiden ottaessa esimiehen roolia. Näen ohjauksen hyvin positiivisena asiana, mutta tässä ei nimenomaan ollut kyse tällaisesta avustavasta toiminnasta.

Työhön ohjaus maatilalla oli olematonta, koska olin yliopiston koetilalla, jossa on rajattu työaika. Henkilökunta oli kiireistä ja kiinnostusta ja arvostusta harjoittelijaa kohtaan ei löytynyt. Motivaatio oli hukassa kun vähintään

38

•• •• •• ••

••

•• ••

••

••

••

••

••

••

••

kerran viikossa piti siivota vessaa ja leikata ruohoa kun taidot eivät kuulemma riittäneet muihin tehtäviin ja ei ollut aikaa opettaa. Sairaslomapäiviä ei laskettu työpäiviksi, lomaa ei ollut yhtään, ainoat poissaolot sairaslomaa, mutta silti koko kesä ei riittänyt tarvittavien harjoittelupäivien kasaan saamiseen. Lopputulos: melkein vaihdoin alaa, sillä kuulin olevani alalle sopimaton, motivaatio hukassa ja diagnoosi masennuksesta. Nukkumisvaikeuksia koko kesän ja kuukauden ajan stressistä aiheutuva bulimia. Eli siis käytännössä joka aamu teki mieli vain ampua nappi otsaan, ettei tarvitse mennä kitumaan harjoittelupaikkaan. Varmasti elämäni pahin kesä. Ainut hyöty oli se, että pääsi vähän käytännössä näkemään maataloutta, josta oli luennoilla ollut vain muutama teoriajuttu.

Työturvallisuus oli lähinnä vitsi. Ei hengityssuojaimia homeisessa siilossa ja kuulosuojaimet saatiin kesän puolessavälissä.

Työpaikassa esimies ja harjoittelusta vastaava ei osannut opettaa, vaan useimmiten vain kiukutteli ja ilkeili.

Harjoittelupaikan työyhteisö oli hyvin hierarkkinen, harjoittelijan paikka siivoojasta seuraava.

Harjoittelussa oli epäselvää ohjaajan rooli. En kokenut olevani tasavertainen työpari.

Perehdytys harjoittelupaikassa oli huono ja työnkuva paljon rajatumpi kuin monilla opiskelukavereillani muissa harjoittelupaikoissa. Lisäksi sain huonompaa palkkaa kuin monet muut, mikä tuntui epäreilulta kun työ oli kuitenkin samaa.

Emme saaneet minkäänlaista tietoa harjoittelusta, aikataulusta yms kuin vasta paikan päällä. Tulevina musiikinopettajina opetimme ala-asteella myös muita aineita, joihin emme ole saaneet minkäänlaista koulutusta.

Harjoittelu oli kyllä mielenkiintoinen ja työyhteisö mukava, ennakko-odotukset menivät vain romukoppaan.

Työtehtävät olivat lähinnä muiden hanttihommia, eikä kamalasti omaan alaan liittyviä.

Harjoittelupaikassa ei sisäistetty harjoittelun merkitystä, vaan tarkoituksena oli saada ilmaista työvoimaa ja teetettiin pitkiä työpäiviä. Motivaatio työhön laski tällä tavalla todella paljon, sillä työpaikalla ei kuunneltu ollenkaan minua tai oppilaitostani. Myös työtehtävät olivat aivan eri, mitä luvattiin harjoittelusopimuksessa.

Tämän vuoksi vaihdoin harjoittelupaikkaa.

Minun tulooni ei kuitenkaan oltu valmistauduttu mitenkään. Oman alani henkilökunta ei tiennyt että olen tulossa, eikä minulle niin ollen oltu järjestetty mitään omaa alaani sivuavaa tekemistä. Lisäksi minut suostuttiin ottamaan harjoitteluun vain kahdeksi kuukaudeksi, koska laitoksemme myöntämä harjoittelutuki oli myös kaksi kuukautta. En voinut edes omalla kustannuksella jäädä pidemmäksi aikaa. Koska harjoitteluaikani oli niin lyhyt eikä tulooni oltu valmistauduttu, en saanut tehtäväkseni mitään mielekästä koulutustani vastaavaa työtä.

Erityisesti työtehtävien vähyys ja epäselvyys häiritsivät. Harjoittelun ohjaaja ei vielä ollut päättänyt, mitä tarkalleen ottaen tulen tekemään sinä päivänä jona aloitin.

Harjoittelupaikassa teetettiin 12-14 h päivää ilman ateria- tai matkakorvausta, palkasta puhumattakaan.

Harjoittelun ohjaaja ilmestyi kännissä huutamaan tapahtumatilaisuuteen josta olin vastuussa ja palkaksi venymisestäni en saanut edes pyynnöstä arviointia harjoittelutodistukseen. Ei enään ikinä harjoittelua kiitos!

Yritys, jossa olin harjoittelussa ei työllistänyt ns. harjoitteluvastaavaani laisinkaan, vaan laittoi minut tekemään hänen työnsä (palkatta, tietysti). Olisin kaivannut lisää ohjausta, sillä nyt olin suurimman osan harjoittelusta yksin.

Joidenkin harjoittelupaikkojen asenne on retuperällään. Jos amk-tutkinnosta saa lainmukaisen pätevyyden tiettyihin työtehtäviin, niitä tulisi myös päästä harjoittamaan, eikä perustella vain sillä, että harjoittelupaikassa on sellainen käytäntö, että vain tietyt yliopisto-opiskelijat pääsevät tekemään niitä asioita.

Mielestäni harjoittelupaikkani henkilökunta on suhtautunut minuun kuin sivustakatsojaan - minua ei varsinaisesti ole kohdeltu kuin ”yhtä heistä” vaan välillä on ollut melko huomaamaton olo. Toisaalta olenkin siellä katsomassa mutta olisin toivonut heidän ottavan minut paremmin mukaan tiimiinsä.

Luulisin, että työharjoitteluni oli turhauttava kokemus sekä itselleni, ohjaajalle että koulumme vastuuopettajalle.

Olin kanttoriharjoittelijana melkein kahdeksan vuoden työkokemuksen jälkeen, joten käytännössä olen jo vuosia osannut tehdä kaikki työt ilman ohjausta. Niinpä jouduin tekemään osan työstä ilman valvontaa ja minua käytettiin usein sairastuneen kanttorin ilmaisena sijaisena. Välillä työhön perehdyttämisessä olisi ollut parantamisen varaa, koska enhän minä tuntenut juuri tuon kyseisen työpaikan käytäntöjä. Lisäksi jouduin tekemään varsinaiset ”näytöt” työparin kanssa, jolla oli paljon vähemmän kokemusta kuin itselläni. Mielestäni se ei ollut ollenkaan reilua, että minua arvioitiin, vaikka seurakunnan vakituinen pappi mokasi minua enemmän.

Päällimmäinen tunne harjoittelustani oli nöyryytys.

39

Poimintoja opiskelijoiden näkemyksistä harjoittelukäytänteiden parantamiseksi: Kaksi eniten esiin nostettua korkeakouluopiskelijoiden harjoitteluasioihin liittyvää epäkohtaa ovat harjoittelupalkkaus ja yliopisto-opiskelijoilla harjoittelutukiasiat. Alla poimintoja vastaajien avokommenteista: ••

••

••

••

••

••

Yrityksille pitäisi tehdä selväksi, että harjoittelusta on maksettava palkkaa. Nykyään useat yritykset vetoavat siihen, että opiskelija voi saada opintotukea harjoitteluajalta. Palkan maksu pitäisi tehdä yrityksille houkuttelevammaksi tiedottamalla miten palkkio parantaa työhön sitoutumista. Olisi myös hyvä jos yritys hyötyisi tästä muutenkin kuin vain ”ilmaisen työvoiman” saamisena, esimerkiksi tunnustuksia tai verohelpotuk sia tms.

Tulisi varmistaa ohjauksen riittävyys ja laatu sekä se, ettei harjoittelija päädy sijaiseksi harjoittelijan palkalla tai peräti palkatta.

Tuen lisäämistä olisi harkittava. Myös lyhyemmät kuin 3 kuukauden harjoittelujaksot voivat olla mahdollisia, mikäli raha ei riitä. Yliopistojen ja työnantajien pitäisi yhdessä opiskelijoiden kanssa miettiä hyviä tapoja rekrytoida opiskelijoita, sillä tällä hetkellä käytäntöjä on hyvin erilaisia Harjoittelun kanssa yhtä aikaa ei tulisi olla muuta opetusta, jotta voisi keskittyä täysin pelkkään harjoitteluun.

Harjoittelusta olisi hyvä saada pieni korvaus (edes ruuan tulisi olla ilmainen).

Mielestäni ammattikorkeakoulussa tulisi harjoitteluja yhtenäistää. Tällä hetkellä esimerkiksi tekniikan ja sosiaalialan opiskelijat ovat eriarvoisessa asemassa. Tekniikan opiskelijat tekevät harjoittelunsa kesätöinä palkkaa vastaan, mutta heillä ei ole ohjausta harjoittelun tukena. Ja taas sosiaalialalla harjoittelu on palkatonta, mutta se suoritetaan lukukauden aikana ja harjoittelupaikassa on nimetty ohjaaja joka tukee ja ohjaa harjoittelun etenemistä.

Varata aika harjoittelulle niin ettei ole muita opintoja lisäksi samaan aikaan. Plus että tämä aina on opiskelukautena – EI KESÄLLÄ! Tällöin pitäisi pystyä tienaamaan rahaa talvelle. Palkallinen harjoittelu.

3.1 Korkeakoulujen henkilöstön demografiset tekijät Korkeakoulujen henkilöstön vastaajaryhmään kuului ura- ja rekrytointipalveluiden henkilökuntaa sekä eri koulutusohjelmien harjoitteluasioiden parissa työskenteleviä henkilöitä. Harjoitteluvastaavien toimenkuvat vaihtelivat korkeakoulu- ja koulutusohjelmakohtaisesti. Vastaajien tehtävänimikkeitä oli muun muassa harjoitteluvastaava, harjoitteluinsinööri, harjoittelukoordinaattori, lehtori, amanuenssi, suunnittelija, opintoasiansuunnittelija ja koulutuspäällikkö. Yhteensä vastaajia oli 180, ammattikorkeakouluista 98 ja yliopistoista 82.

Vastauksia saatiin varsin vaihtelevalla menestyksellä eri korkeakouluista, eikä vastaajamäärä suoranaisesti korreloinut korkeakoulun koon kanssa. Osa korkeakouluista on eritellyt selkeästi harjoitteluvastaavien yhteystiedot, toisaalla taas harjoitteluasioita hoidetaan sivutoimisesti oman viran ohella, mikä hankaloitti kyselyn lähettämistä. Eniten vastauksia kertyi Helsingin ja Turun yliopistoista. Ammattikorkeakouluista aktiivisimpia olivat Arcadan ja Hämeen ammattikorkeakoulujen edustajat.

40 Henkilökunnan vastauksien jakauma

Korkeakoulu

Osuus vastauksista Vastauksia kpl

Helsingin yliopisto

17 %

31

Turun yliopisto

11 %

19

Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola

8%

15

Hämeen ammattikorkeakoulu

8%

15

Jyväskylän yliopisto

4%

8

Metropolia Ammattikorkeakoulu

4%

8

Tampereen ammattikorkeakoulu

4%

8

Itä-Suomen yliopisto

3%

6

Lahden ammattikorkeakoulu

3%

6

Laurea-ammattikorkeakoulu

3%

6

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

3%

6

Tampereen yliopisto

3%

5

Humanistinen ammattikorkeakoulu

3%

5

Oulun yliopisto

2%

4

Kajaanin ammattikorkeakoulu

2%

4

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

2%

4

Saimaan ammattikorkeakoulu

2%

4

Vaasan yliopisto

2%

3

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

2%

3

Vaasan ammattikorkeakoulu

2%

3

Åbo Akademi

1%

2

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

1%

2

Oulun seudun ammattikorkeakoulu

1%

2

Turun ammattikorkeakoulu

1%

2

Muut*

5%

9

100 %

180

Yhteensä

*Muut = Lapin yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto, Teatterikorkeakoulu, HAAGA-HELIA

ammattikorkeakoulu, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia, **=Ei vastauksia: Aalto-yliopisto **, Kuvataideakatemia **, Lappeenrannan teknillinen yliopisto **, Sibelius-Akatemia **, Svenska handelshögskolan **, Diakonia-ammattikorkeakoulu **, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu **, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu **, Poliisiammattikorkeakoulu **, Satakunnan ammattikorkeakoulu **.

41 Eniten vastauksia saatiin sosiaali-, terveys- ja liikunta-aloilta. Kyseisillä aloilla harjoittelu on olennainen osa tutkintoa. Ehkä tästä johtuen alojen edustajat vastasivat keskimääräistä innokkaammin. Myös kaupan ja liiketalouden sekä humanistisilta aloilta vastattiin aktiivisesti.

Henkilökunnan vastaajia pyydettiin valitsemaan parhaiten alaansa tai yksikköänsä kuvaava vaihtoehto Ala tai yksikkö

Osuus

Vastauksia kpl

Sosiaali, terveys ja liikunta

18 %

33

Kauppa ja liiketalous

15 %

26

Humanistinen

13 %

23

Opetus ja kasvatus

10 %

17

Yhteiskunta, hallinto ja laki

9%

16

Luonnontieteet

9%

16

Kulttuuri ja taide

8%

15

Tekniikka ja liikenne

8%

15

Ura- ja rekrytointipalvelut

7%

12

Jokin muu

6%

10

Ympäristö ja luonnonvara

5%

9

Matkailu, ravintola ja talous

3%

5

3.2 Korkeakoulujen henkilöstön vastaukset Ammattikorkeakouluissa harjoittelu pakollista, yliopistoissa käytännöt vaihtelevat Ammattikorkeakoulujen henkilöstövastaajista 99 prosenttia vastasi harjoittelun olevan pakollista.

Ammattikorkeakouluissa harjoittelu on määrätty pakolliseksi (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluopinnoista (352/2003)). Yksi vastaaja (0,6 %) oli vastannut, ettei harjoittelu ole pakollista – todennäköisesti tämä johtuu vain virheellisestä valinnasta kyselykaavaketta täyttäessä.

Yliopistojen henkilökunnan vastauksien perusteella yliopistoissa harjoittelun pakollisuus vaihtelee aloittain ja koulutusohjelmittain. Yliopistoissa harjoittelu on joko pakollista, vapaaehtoista tai sitä ei ole ollenkaan; opiskelijoiden vastausten perusteella neljään prosenttiin yliopistotutkinnoista harjoittelua ei voi hyväksilukea edes vapaaehtoisena.

Onko harjoittelu opiskelijoillanne pakollista?

42 Harjoittelu voi olla joko yhdessä tai useammassa jaksossa. Yliopistoissa harjoittelun ajankohta vaihtelee: harjoitteluita voi sisältyä sekä alempaan (kandivaihe) että ylempään korkeakoulututkintoon (maisterivaihe). Mikäli yliopistotutkinnossa on vain yksi harjoittelujakso, se suoritetaan usein loppuvaiheen opinnoissa. Ammattikorkeakouluissa on tyypillisesti useita harjoittelujaksoja, esimerkiksi ensin perusharjoittelu ja myöhemmin syventävä harjoittelu. Joissakin yliopistojen koulutusohjelmissa harjoittelu voidaan korvata esimerkiksi muilla suorituksilla: •• Opiskelija korvaa harjoittelun suuremmalla erikoistyöllä, jos ei pääse harjoittelemaan. Kaikilla linjoillamme harjoittelu ei ole lainkaan pakollista.

•• Harjoittelun voi halutessaan korvata myös muilla suorituksilla.

Erityisesti ammattikorkeakouluissa aiempi työkokemus voidaan hyväksyä perusharjoitteluksi AHOT-käytäntöjen mukaisesti (AHOT=aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen).

AHOT-käytännöt vaihtelevat sekä korkeakouluittain että koulutusohjelmittain. Erityisesti pitkään työelämässä olleet saattavat kokea perusharjoittelun turhauttavaksi, jolloin hyväksilukukäytännöt palvelevat tarkoitustaan. Toisaalta osa vastaajista kokee nykyiset hyväksilukukäytännöt ongelmallisena: •• Joillakin koulutusaloilla työharjoittelujakson voi korvata tentillä. Mielestäni se on naurettavaa, koska tenttimällä ei pysty saamaan samanlaisia kokemuksia ja yhtä lailla hyötyä kuin suorittamalla työharjoittelun.

Korkeakoulujen henkilöstön näkemykset harjoittelun pakollisuudesta ovat hieman kriittisempiä kuin opiskelijoiden. Yliopistojen henkilökunnasta noin puolen (49 %) mielestä harjoittelun tulisi olla pakollista kaikissa korkeakoulutukinnoissa. Lähes kolmannes (31 %) kokee vallitsevan käytännön toimivana, eikä pakollista harjoittelua nähdä tarpeellisena kaikissa tutkinnoissa.

Harjoittelun pakollisuutta perusteltiin tutkinnon työelämälähtöisyyden parantamisella. Harjoittelu antaa laadullisen työllistymisen kannalta olennaista oman alan työkokemusta sekä auttaa suhdeverkoston ja ammatti-identiteetin muodostumisessa. Professioaloilla harjoittelun pakollisuus selittyy ammattivaatimuksilla. Esimerkiksi farmasian ja lääketieteen aloilla pakolliset harjoittelut ovat välttämättömiä alojen luonteen ja lainsäädännön takia. Osa yliopistotutkinnoista on varsin teoreettisia, ja harjoittelun työelämäorientaatio koettiin myönteisenä.

••

•• •• ••

••

Harjoittelussa saa työelämätaitoja, kontakteja työelämään, näkee sen, mitä se tutkinto ehkä sitten oikeasti antaa jne.

Liika teoreettisuus etäännyttää työelämästä.

Pakollinen harjoittelu auttaisi työelämään siirtymistä.

Harjoittelu ja sitä kautta työelämään tutustuminen hyödyttää kaikkia osapuolia, ja opiskelija pääsee harjoittelemaan muitakin kuin oman alan sisältöön liittyviä työelämätaitoja Koulutuksella tavoitellaan aina työelämää. Käytännön harjoittelu on hyödyllistä.

Harjoittelun vapaaehtoisuutta perusteltiin sillä, etteivät nykyiset harjoitteluresurssit riitä, jos harjoittelusta tulee pakollista kaikille. Pakolliset harjoittelut saattaisivat pidentää opiskeluaikoja erityisesti aloilla tai alueilla, joilla harjoittelupaikkoja on niukemmin saatavilla. Useiden vastaajien mielestä harjoittelun pitäisi olla periaatteessa pakollista, mutta nykyisillä resursseilla sitä pidettiin mahdottomana.

••

•• •• •• ••

Harjoittelumahdollisuus olisi hyvä tarjota kaikille, mutta koska harjoittelutuki riittää alle 50 % opiskelijoita, pakollisuus on erittäin hankala toteuttaa.

Jotta harjoittelu voisi olla pakollinen, tulisi tukijärjestelmää muuttaa tai ainakin määrärahoja kasvattaa reilusti.

Pitäisi olla, mutta mistä varat?

Tällä hetkellä harjoittelupaikkoja ei pystytä takaamaan kaikille opiskelijoille Minusta sen (harjoittelun) pitäisi olla pakollinen, mutta silloin sen tarvitsisi olla myös rahoituksen puolesta paremmin resursoitu kuin nykyisin. Eli että harjoitteluapurahaa olisi tarjolla huomattavasti suuremmalle määrälle opiskelijoita.

43 Lisäksi vastaajien mielestä osassa korkeakoulututkintoja harjoittelu ei ole välttämättömyys opintojen yleisluontoisuuden takia: ••

••

•• ••

Kaikki korkeakoulututkinnot eivät ole ammattisuuntautuneita. Opiskelija voi olla jo työelämässä, jolloin harjoitteluun on vaikea irrottautua. Pitää miettiä, mihin kaikki harjoittelijat menisivät ja vähenisivätkö palkkatyömahdollisuudet.

Tutkimuspainotteisella linjalla voi olla hyvin vaikea löytää harjoittelupaikkaa, joka tukisi tutkimuspainotteista opiskelua.

Voi olla aloja, joilla harjoittelun pakollisuus viivästyttäisi opintoja suhteettomasti.

Jos halutaan että kaikki saisivat harjoittelua siitä tulee järjettömän kallista.

En osaa sanoa -vastaajien suuret määrät (AMK 14 %, yliopistot 20 %) kuvaavat eri koulutusohjelmien erilaisuutta, eivätkä vastaajat osaa ottaa kantaa siihen, pitäisikö harjoittelun olla pakollista muiden koulutusohjelmien kohdalla.

Pitäisikö harjoittelun olla pakollista kaikissa korkeakoulututkinnoissa?

Erilaiset harjoittelutukikäytänteet eriarvoistavat opiskelijoita Harjoittelutuki on korkeakouluissa varsin laajasti käytössä. Vain seitsemän prosenttia yliopistojen henkilökunnan vastaajista kertoi, ettei opiskelijoilla ole mahdollisuutta hakea harjoittelutukea.

Harjoittelutukien määrät vaihtelevat varsin paljon yliopistojen välillä. Yliopiston harjoittelutuki myönnetään opiskelijalle usein yhdeksi tai kahdeksi kuukaudeksi ja sitä on mahdollista saada vain kerran. Harjoittelutukea myöntävissä yliopistoissa harjoittelutuen määrät vaihtelivat 500 ja 4209 euron välillä opiskelijaa kohden. Harjoittelutuen määrän keskiarvoksi muodostui vastauksien perusteella 1463 euroa per opiskelija. Mediaani oli 1300 euroa per opiskelija.

Vastaajat olivat huolissaan, miten harjoittelutuen leikkaukset vaikuttavat palkallisten harjoittelupaikkojen määrään: ••

Työnantajat on jo nyt opetettu siihen, että he joutuvat panostamaan harjoitteluun oman osansa, niin ohjauksen kuin palkkakulujen osalta. Heidän osuuttaan ei voi enää lisätä 2/3:sta koko harjoittelujakson kustantamiseen.

Jo nyt on vaikea löytää työnantajia, jotka osallistuvat kuluihin. Jatkossa, jos yliopiston panos pienenee, niitä ei ole tämänkään vertaa.

Toisaalta nykyistä harjoittelutukijärjestelmää pidetään huonona. Harjoittelutukikäytännöt ovat erilaisia eri yliopistoissa ja vaihtelevat suuresti jopa yliopiston sisällä tiedekunnittain. Harjoittelutukikäytäntöjen erot asettavat opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan rekrytointitilanteessa sekä

44 korkeakoulujen sisällä että välillä. Harjoittelutukijärjestelmän yhtenäistämistä pidettiin tärkeänä opiskelijoiden tasapuolisen kohtelun kannalta: ••

••

••

Harjoittelutukijärjestelmä on mielestäni huono. Se vääristää rekrytointitilanteita ja eriarvoistaa opiskelijoita.

Tukea voitaisiin ohjata työnantajille ja he voisivat sitten valita harjoittelijaksi siihen parhaiten soveltuvan henkilön.

Käytänteitä tulisi yhtenäistää, tai ainakin pitäisi olla jokin yhteinen taho jolta harjoittelutukea voisi hakea. On epäkäytännöllistä ja eriarvoistavaa että raha-asiat jätetään yksittäisten laitosten hoidettavaksi.

Harjoittelutukijärjestelmää voitaisiin parantaa yhtenäistämällä (harjoittelu)käytäntöjä.

Tukijärjestelmän yhtenäistämisen ohella vaadittiin tukijärjestelmän tukikäytänteiden vakiinnuttamista: •• Vuosittaiset käytänteiden muutokset yliopiston harjoittelutuen määrässä ja erityisesti epäselvissä säännöissä sen käytön suhteen olisi paljon parantamisen varaa. Varsinkin kun harjoitteluvastaavat jotka pyörittävät käytäntöä, eivät kuule muutoksista ennen kuin ne on jo tehty tasolla, joka ei osaa ottaa huomioon käytännön asioita.

Harjoittelutukikäytäntöjen erilaisuudet mahdollistavat tukijärjestelmän systemaattisen väärinkäytön, kun osa yliopistoista subventoi yhden ja toiset kahden kuukauden harjoittelutuen.

•• Harjoittelutuki tulisi olla sama kaikilla korkeakouluopiskelijoilla, jotta työnantajat eivät voi käyttää hyväksi tukisysteemiä. Esim. jotkut valtion työnantajat vaativat tietyn määrän tukea (esim. 2 kk).

Yliopistojen henkilökunta pitää harjoittelutukea riittämättömänä Harjoittelutuen riittämättömyys nousi esille myös henkilöstön vastauksissa. Yli 60 prosenttia vastaajista kertoi, että opiskelijoilla on mahdollisuus hakea harjoittelutukea, mutta sitä ei riitä kaikille halukkaille. 32 prosenttia kertoi harjoittelutukea olevan saatavilla kaikille opiskelijoille. Harjoittelutuen myöntämisessä on yliopistokohtaisia eroja: osassa harjoittelutuki myönnetään muun muassa hakuajan tai opintojen vaiheen sekä opintomenestyksen perusteella, toisaalla tuet arvotaan.

Osassa hakuajat ovat jatkuvia, osassa harjoittelutukea pitää hakea tiettyyn määräaikaan mennessä.

Onko yliopistossa opiskelijoilla mahdollisuutta saada harjoittelutukea harjoitteluun?

45

Yliopistojen henkilökunta vaatii harjoittelutuen määrän lisäystä Enemmistö yliopistojen henkilöstöstä vaatii harjoittelutukisumman nostamista. Vain 17 prosenttia yliopistojen edustajista kertoi, ettei harjoittelutuen määrän nostolle ole tarvetta. Kokonaissummaa nostamalla tukea riittäisi useammalle opiskelijalle, mikäli tukisumma per opiskelija pysyy muuttumattomana. Opiskelijakohtaisen tukisumman nostaminen lisäisi harjoittelupaikkojen kiinnostusta palkata harjoittelija kustannuksien pienentyessä. Puolet vastaajista (51 %) kannatti kokonaissumman ja reilu viidennes opiskelijakohtaisen tukisumman nostamista.

Pitäisikö harjoittelutukea korkeakoulussasi nostaa? Vastaaja pystyi valitsemaan myös molemmat vaihtoehdot (”Kyllä, kokonaissummaa” ja ”Kyllä, tukea per opiskelija”)

••

•• ••

••

Myönnetyn harjoittelutuen suuruus on mielestäni melko lailla minimi. Jos budjetti sallisi, niin harjoittelutukirahoja per opiskelija olisi hyvä nostaa. Tämä voisi helpottaa työnantajia ottamaan harjoittelijoita. Alallamme harjoittelupaikan saaminen voi olla työlästä. Töitä olisi, mutta niistä ei aina haluttaisi maksaa palkkaa (harjoittelun suorittaminen kuitenkin edellyttää, että myös työnantaja osallistuu harjoittelun kustannuksiin).

Harjoittelutukea voisi saada useampi opiskelija mikäli resursseja löytyy.

Olisi hyvä, jos mahdollisimman monille ja ainakin kaikille halukkaille olisi tarjolla harjoittelutuki, joka mahdollistaisi harjoittelun.

Yliopiston resurssit ovat riittämättömät sekä vähäisten harjoittelumäärärahojen että käytännön harjoitteluasioita hoitavien hallintohenkilöiden suuren työtaakan vuoksi.

Enemmistö korkeakoulujen henkilöstöstä vaatii palkallisia harjoitteluita Korkeakoulujen henkilöstövastaajien mielestä harjoittelusta pitäisi aina tai useimmiten maksaa palkkaa. Henkilöstö kuitenkin hyväksyy opiskelijoita useammin palkattomat harjoittelut. Ammattikorkeakoulujen edustajista 69 prosentin mielestä harjoittelun tulisi olla palkallista aina tai useimmiten. Yliopistojen edustajat olivat palkallisuuden kannalla selvästi useammin (88 %). Yliopistojen edustajista 55 prosentin mielestä harjoittelusta tulee maksaa aina palkkaa, ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä samaa vaatii vain 21 prosenttia.

46 Pitäisikö harjoittelun olla palkallinen?

Avoimien kommenttien perusteella vastaajat olivat yhtä mieltä siitä, että tuottavasta työstä on maksettava palkkaa. Henkilöstön perusteet palkallisuudelle ovat samoja kuin opiskelijoilla. Palkallisuuden avulla voidaan vähentää erityisesti palkattomiin harjoitteluihin liittyviä ongelmia, kuten koulutusta vastaamattomien tehtävien teettämistä: ••

••

••

Korkeakouluopiskelijoiden, erityisesti maisterivaiheessa olevien, harjoittelun tulisi mielestäni aina olla palkallista. Tällä varmistettaisiin se, että työnantaja ottaa harjoittelijan vakavissaan ja antaa tälle oikeita tehtäviä, ja estetään tai ainakin vähennetään harjoittelijoiden törkeää hyödyntämistä ilmaisena työvoimana.

Palkallinen harjoittelu myös olisi työelämälle signaalina siitä, että harjoittelija ei ole mikään hanttihommien tekijä vaan täysipainoisesti työyhteisössä mukana.

Esimerkiksi monet kulttuurilaitokset käyttävät opiskelijoita ilmaistyövoimana, koska nämä tarvitsevat harjoittelua ja menevät vaikka ilmaiseksi.

Avovastauksista käy ilmi, että palkattomien harjoitteluiden katsotaan vääristävän työmarkkinoita. Työpaikat suosivat pienipalkkaisia tai palkattomia harjoittelijoita, minkä seurauksena kesätyöpaikat vähenevät. Harjoittelijoiden järjestelmällinen pitkäaikainen käyttö näyttäisi olevan varsin yleistä. Useat henkilöstö- ja opiskelijavastaajat kertoivat työpaikoista, jotka pyörittävät osaa toiminnoistaan jopa kokonaan harjoittelijavoimin.

••

••

••

Palkaton harjoittelu sekoittaa työmarkkinoita. Lisäksi opiskelijat ovat palkkansa ansainneet, koska elävät muutenkin niukalla opintotuella.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että varsinkin jotkut pk-yrittäjät pyörittävät yritystään harjoittelijoiden voimin palkkaamatta koskaan yhtään työntekijää. Tällainen hyväksikäyttö tulisi lopettaa.

Edelleen on joitakin työnantajia, jotka pyörittävät toimintaa harjoittelijoilla. Kokemus on opiskelijalle kullan arvoinen, mutta kertoo jotakin työnantajasta.

Henkilöstön edustajat ovat huolissaan opiskelijoiden toimeentulosta harjoittelun aikana. Lisäksi palkka nähtiin merkittävänä motivoivana kannustimena ja sitouttamiskeinona: ••

••

Palkka sitouttaa sekä opiskelijaa että työnantajaa, lisäksi opiskelijat tarvitsevat toimeentuloa kun opintopistemäärä on niin pieni.

Opiskelijan asennoituminen harjoittelujaksoon ja siellä tehtävään työhön on luonnollisesti erilainen sen ollessa täysin palkaton kuin jos opiskelija saa työpanoksestaan edes palkkion, jos ei sitten palkkaa.

47 Palkattomia harjoitteluita perusteltiin pääasiassa harjoittelupaikkojen paremmalla saatavuudella.

Erityisesti aloilla, joilla harjoittelu on pakollista ja paikkoja niukasti, oltiin muita sallivampia palkattomien harjoitteluiden suhteen. Toisaalta koettiin, että mikäli harjoittelija tarvitsee jatkuvaa ohjausta – eikä niin sanotusti tuota työnantajalle – ei palkkausta kannata välttämättä edellyttää: •• ••

••

Jos harjoittelu on palkallinen, niin eivät saa harjoittelupaikkoja Toimialat ovat erilaisia, joten joskus työnantajan vastuu ja valvonta vie niin paljon resursseja, että palkanmaksu harjoittelijalle ei ole enää järkevää.

-- Jos työharjoittelu vaatii esim. jatkuvaa ohjausta työpaikalla, eli opiskelija ei työskentele itsenäisesti eikä lisää työnantajan tuotoksia, niin palkkaa ei ole järkeä edellyttää.

Poimintoja henkilöstön kommenteista harjoittelun palkallisuuden puolesta: ••

••

••

••

••

••

••

••

Ainakin, mikäli tehdään työehtosopimuksen voimassa ollessa työtä, jota se koskee, ja jos siinä on määritelty harjoittelijan palkka.

Kyllä hyvästä työstä pitää maksaa, ja mielestäni nimenomaan työnantajan tulisi maksaa pääosa harjoittelun kuluista. Toki palkka voi olla alhaisempi, kuin normaalisti, koska normaalia suurempi osa työajasta menee opetteluun. Yleensä kuitenkin harjoittelijan työpanos on melkoinen, ja sen arvostusta tulisi pyrkiä lisäämään työnantajapuolella.

Harjoittelijat tekevät pääsääntöisesti harjoittelupaikkaa aidosti hyödyttäviä töitä. Jos näin ei ole, harjoittelu ei voi olla täysin onnistunut.

Lähtökohtaisesti tehdystä työstä tulee saada palkka. Joskus työkokemus voi olla niin hyvä opiskelijan jatkoa ajatellen, että palkattomuuden voisi sillä jotenkuten perustella.

Harjoittelun suorittaminen on motivoivaa, jos siitä myös saa palkkaa. En myöskään pidä ajatuksesta teettää työtä opiskelijoilla niin, etteivät he saisi siitä korvausta.

Yliopistoharjoittelijan työtehtävät vastaavat harjoittelupaikassa normaalisti tehtävää työtä, josta kuuluu maksaa palkka.

Yksi osa harjoittelun tavoitteita on, että opiskelija oppii työntekijän ja työnantajan velvollisuudet ja vastuut työsuhteessa. Palkaton harjoittelusuhde ei vastaa työsuhdetta. Lisäksi harjoittelijat tekevät monesti tuottavaa työtä, joten kohtuu korvaus tehdystä työstä motivoi opiskelijoita tehtävien suorittamisessa.

Jos voisin vaikuttaa asioihin, niin kaikki harjoittelut tulisi olla palkallisia.

Poimintoja henkilöstön kommenteista harjoittelun palkattomuuden puolesta: •• •• ••

••

••

••

Jos harjoittelusta saa riittävästi opintopisteitä, palkka ei välttämätön.

Joskus palkallisuus on este päästä ja toisaalta opintososiaaliset edut voivat mennä Ideaalitilanteessa kaikki saisivat palkan, mutta jos yritys tarjoutuu räätälöimään opiskelijalle oppimistavoitteita vastaavan työnkuvan eikä edellytyksiä normaalille työsuhteelle ole, käy palkatonkin.

Ehkä harjoittelupalkkaus tai lyhyehkö palkaton harjoittelu voisi olla yksi mahdollisuus muiden joukossa. Tällä hetkellä käytännössä teknillisellä alalla juuri kukaan ei tee palkatonta harjoittelua eikä sitä juurikaan suosita mahdollisuutena.

Mielestäni harjoittelu on vaihtokauppa; opiskelija tekee työtä ilman rahallista korvausta, ns. palkka opiskelijalle on karttunut kokemus ja mahdollisuus tutustua haastavampiin työtehtäviin Minusta tämä on työnantajan ja opiskelijan välinen asia.

Muita harjoitteluun liittyviä epäkohtia henkilöstön mielestä: •• •• •• ••

•• ••

••

Osa harjoittelupaikoista käyttää harjoittelijoita vuosilomasijaisina ja teettää yhtä rutiinianalyysia koko kesän.

Harjoittelupaikat hakevat yleensä halpaa kesätyövoimaa.

Edelleen on joitakin työnantajia, jotka pyörittävät toimintaa harjoittelijoilla.

Monet työnantajat käyttävät hyödyksi sitä, että harjoittelu kuuluu alallamme pakollisiin opintosuorituksiin.

Siitä voi siis saada opintotukea ja työnantajat käyttävät harjoittelijoita muiden työntekijöiden tuuraajana, mutta eivät muuten panosta opiskelijan ohjaamiseen ja ammatilliseen kehittymiseen.

Työantajien pitäisi ymmärtää, etteivät opiskelijat tule ilmaisiksi sijaisiksi tai täyttämään työntekijävajetta.

Automaatioksi työelämälle tieto siitä, että harjoittelijoille maksetaan palkkaa. He eivät saa korvata vakituista henkilöstöä.

Mielestäni palkattoman harjoittelun osuuden tulisi poistua kokonaan. Harjoittelusta tulisi aina maksaa opiskelijalle palkkaa, jolloin opintorahaa ei tarvitsisi maksaa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että varsinkin jotkut pk-yrittäjät pyörittävät yritystään harjoittelijoiden voimin palkkaamatta koskaan yhtään työntekijää.

48 Tällainen hyväksikäyttö tulisi lopettaa. Harjoittelussa on toki hyvät puolet opiskelijoiden työelämäyhteyksien luojana. Usea pääsee harjoittelupaikkaan töihin vakituisesti, mutta monet joutuvat valmistuttuaankin työvoimatoimiston harjoittelukierteeseen. Tähän tulisi saada loppu.

Yliopistot antavat työnantajille harjoittelupalkkasuosituksia ammattikorkeakouluja useammin Kyselyyn vastanneista yliopiston henkilöstön edustajista 59 prosenttia kertoi korkeakoulun antavan harjoittelupalkkasuosituksia harjoittelupaikoille. Ammattikorkeakouluissa suosituksien antaminen on vähäisempää, vain kolmannes antaa harjoittelupalkkasuosituksia. Ei osaa sanoa -vastaajien suuret osuudet johtunevat siitä, että harjoittelupalkkasuosituksia ei juuri kysytä tai harjoittelupalkka-asiat eivät kuulu yksittäisille harjoitteluvastaaville.

Antaako korkeakoulusi harjoittelupalkkasuosituksia harjoittelu paikoille?

Eräät henkilöstön edustajat jopa kokevat, että harjoittelupalkkasuositukset eivät kuulu korkeakoululle: •• Harjoittelupalkkaus on harjoittelijan ja työnantajan välinen asia.

Useimmiten harjoittelupalkkasuosituksena on vähintään Kelan työssäoloehdon mukainen suositus (vuonna 2012 1 103 e/kk). Kelan työssäoloehdon mukainen palkka on minimipalkkaehto yliopistojen harjoittelutuen myöntämiselle.

••

••

Vähimmäispalkka (1 103 e/kk) on harjoittelutuen perusta, joten on vaikea tehdä muita suosituksia. Toki selvästi ilmaistaan, että enemmänkin saa maksaa harjoittelupaikan rahoituksella.

Harjoittelusopimuksessamme lukee: ”Harjoittelijan palkka on työehtosopimuksen mukainen. Mikäli alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan tulisi olla vähintään Kelan määrittämän työssäoloehdon mukainen vähimmäispalkka (11 03 e/kk vuonna 2012).

Keskimäärin kysyttäessä suositeltiin hieman työssäoloehtoa korkeampia palkkoja: •• •• •• •• ••

Kysyttäessä viitataan ammattijärjestöjen palkkasuosituksiin.

Suositellaan loppuvaiheen harjoittelussa oleville sellaista palkkaa, että tulevat toimeen (esim. 1500) Suosittelemme alalla sovellettavan työehtosopimuksen noudattamista (eli omaa suositusta ei ole).

Pyrimme pääsemään sellaiselle 1300 euroa/ kk tasolle.

1 350 e/ kk.

49 •• Annamme liiton määrittämät palkkasuositukset (riippuvat suoritettujen opintopisteiden määrästä), mutta toteamme että harjoitteluista maksetaan yleensä vähän suositeltua vähemmän, koska työ sisältää tavallista enemmän opettelua ja vaatii työantajalta panostusta ohjaukseen.

Harjoitteluvastaavien yleisyys ja toimenkuvat Lähes kaikissa korkeakoulujen yksiköissä on harjoittelua ohjaavat harjoitteluvastaavat. Kyselyn mukaan yksikkökohtaiset harjoitteluvastaavat ovat 81 prosentissa ammattikorkeakouluja ja 72 prosentissa yliopistoja. Joka kymmenes yliopiston edustaja kertoo, että harjoitteluvastaavia ei ole kaikissa yksiköissä, vaan harjoitteluasiat hoidetaan laajemmalla, esimerkiksi tiedekunnan, tasolla tai harjoittelutteluvastaava toimii urapalveluiden yhteydessä. Ammattikorkeakouluissa vastaava luku on seitsemän prosenttia.

Viisi prosenttia yliopistojen henkilöstöstä raportoi, ettei yliopiston yksiköissä ole harjoitteluvastaavia. En osaa sanoa -vastaajien hieman yli 10 prosentin osuus osoittaa, että harjoitteluvastaavat eivät tunne tarkasti kaikkien korkeakoulunsa koulutusohjelmien tilannetta.

Onko korkeakoulusi yksiköissäsi nimetty harjoitteluvastaava, joka ohjaa opiskelijoiden harjoittelua?

Lähes kaikki (95 %) ammattikorkeakoulujen harjoitteluvastaavista on yhteydessä harjoittelijaan harjoittelun aikana ainakin joskus. Yliopistoissa yhteydenpito on harvinaisempaa, vastaava osuus on 88 prosenttia. Neljä prosenttia ammattikorkeakoulujen ja yhdeksän prosenttia yliopistojen harjoitteluvastaavista ei ole lainkaan yhteydessä harjoittelijaan harjoittelun aikana. Kysymyksessä ei kysytty yhteydenottotapaa tarkemmin, joten yhteydenpito saattaa vaihdella henkilökohtaisesta vierailuista sähköposteihin.

50 Onko korkeakoulusi harjoitteluvastaava yhteydessä harjoittelijaan harjoittelun aikana?

Sekä harjoittelun aikainen että sen jälkeinen yhteydenpito harjoittelupaikkaan on selvästi opiskelijan ohjausta harvinaisempaa. Yli puolessa ammattikorkeakouluista (55 %) harjoitteluvastaava on aina yhteydessä harjoittelupaikkaan harjoittelun aikana tai sen jälkeen. Yliopistoissa aina yhteyttä pitävien osuus on selvästi ammattikorkeakoulua matalampi, vain 15 prosenttia. Toisaalta joskus yhteyttä pitävien osuus on 55 prosenttia. Yhteydenpidon vähäisyys selittynee resurssipulalla. Yhteydenpidon lisäystä pidetään toivottavana: •• Minusta meillä voisimme tiivistää kontakteja harjoittelupaikkoihin opiskelijan ollessa siellä.

Onko korkeakoulun harjoitteluvastaava yhteydessä harjoittelupaikkaan harjoittelun aikana tai harjoittelun jälkeen?

51

Harjoittelupaikkojen laadukkuudessa parantamista Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä 61 prosenttia kokee, että laadukkaita harjoittelupaikkoja on riittävästi saatavilla. Yliopistohenkilöstön mielestä laadukkaiden harjoittelupaikkojen saatavuus on selvästi huonompi: alle puolet (48 %) vastaajista katsoo laadukkaita paikkoja olevan riittävästi. Molemmissa ryhmissä En osaa sanoa -vastaajia oli seitsemän prosenttia.

Onko laadukkaita harjoittelupaikkoja riittävästi?

Tulokset ovat sikäli mielenkiintoisia, että enemmistö harjoittelun suorittaneista opiskelijoista koki harjoittelupaikan löytyneen helposti tai melko helposti. Toisaalta harjoittelun suorittaneita tarkastellessa ulkopuolelle jäävät opiskelijat, jotka eivät ole suorittaneet harjoittelua, koska harjoittelupaikkaa ei ole löytynyt. Voi myös olla, että korkeakoulujen henkilökunnan harjoittelupaikalle asettamat laatukriteerit ovat korkeammat kuin opiskelijoilla.

Vastauksien perusteella laadukkaiden harjoittelupaikkojen saatavuudessa on toivomisen varaa, mutta suoritetut harjoittelut vastaavat pääasiassa hyvin tai erittäin hyvin opiskelijoiden opintoalaa.

89 prosentilla yliopisto-opiskelijoista ja 93 prosentilla ammattikorkeakouluopiskelijoista harjoittelupaikka vastaa opintoalaa. Korkeakouluopiskelijoiden suorittamista harjoitteluista vain yksi prosentti vastaa henkilökunnan mukaan melko huonosti opintoalaa.

Miten harjoittelupaikat vastaavat opiskelijoiden opintoalaa?

52

Käytännöt harjoittelijan ohjauksen varmistamiseksi vaihtelevat Opiskelijan onnistunut harjoittelukokemus edellyttää, että harjoittelijalla on ohjaaja. Ohjauksen riittämättömyys voi johtaa siihen, ettei harjoittelu palvele tarkoitustaan: •• Tulisi varmistaa ohjauksen riittävyys ja laatu sekä se, ettei harjoittelija päädy sijaiseksi harjoittelijan palkalla tai peräti palkatta.

Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä 82 prosenttia kertoi korkeakoulun varmistavan, että harjoittelijalla on ohjaaja harjoittelupaikassa. Yliopistoissa harjoitteluohjaajan varmistaminen on harvinaisempaa, 68 prosenttia varmistaa ohjauksen saatavuuden. Toisaalta on huomioitava, että harjoittelun ohjaajan olemassaolo ei aina takaa riittävää ohjausta: •• Tuetussa harjoittelussa esim. ohjauksen saatavuus on pyritty takaamaan harjoittelusopimuksessa ohjaajan nimeä kysyttäessä. Eri asia kuitenkin on, miten asia käytännössä toteutuu.

Varmistatteko, että opiskelijalla on ohjaaja harjoittelupaikassa?

53

Korkeakoulut tarjoavat apua harjoittelupaikan etsimiseen Sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot tarjoavat apua harjoittelupaikkojen etsimiseen. Yli puolet (AMK 52 % ja YO 53 %) vastaajista kertoi auttavansa opiskelijoita harjoittelupaikan etsimisessä. 41 prosenttia vastasi auttavansa kysyttäessä. Vain seitsemän prosenttia yliopistojen ja kolme prosenttia ammattikorkeakoulujen edustajista kertoi, etteivät he auta harjoittelupaikkojen etsimisessä.

Autatteko opiskelijoita harjoittelupaikan löytämisessä?

Korkeakoulut auttavat opiskelijoita useiden eri kanavien kautta. Käytäntöjä tiedusteltiin niiltä vastaajilta, jotka kertoivat auttavansa opiskelijoita harjoittelupaikkojen etsimisessä. Yleisimpiä ovat valtakunnalliset korkeakoulujen harjoittelupaikka-/rekrytointisivustot: yliopisto-opiskelijoilla Aarresaari ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla Jobstep (55 %). Yhtä yleisiä harjoittelupaikkojen välityskanavia ovat korkeakoulujen omat harjoittelu-/rekryportaalit (54 %). Muita mainittuja korkeakouluopiskelijoille suunnattuja harjoittelupaikkasivustoja olivat esimerkiksi www.sorviin. info ja www.osumia.fi .

Jokin muu -vastauksissa (51 %) esille nousivat erityisesti harjoitteluvastaavien omat henkilökohtaiset kontaktit ja työelämäyhteydet. Tämän lisäksi monilla oppilaitoksilla on pitkät yhteistyöperinteet, kuten monivuotiset määräaikaiset sopimukset korkeakoulun ja harjoittelupaikkojen välillä sekä vakiintuneet harjoittelupaikat. Osa korkeakouluista pitää omia niin sanottuja harjoittelupaikkapankkeja: •• Harjoittelusivustolla on harjoittelupaikkapankki, josta opiskelijat voivat katsoa missä paikoissa muut ovat olleet aikaisempina vuosina.

Perinteiset sähköpostilistat ovat edelleen yksi keskeisistä keinoista harjoittelupaikoista tiedottamisessa. Korkeakoulujen ja harjoittelupaikkojen yhteistyö on molemmin suuntaista: yritykset ottavat myös itse yhteyttä korkeakoulujen harjoitteluvastaaviin: •• Työnantajat usein hakevat harjoittelijoita kauttamme.

•• Kouluun tulee jonkin verran yhteyden ottoja suoraan yrityksistä.

54 Miten autatte opiskelijoitanne harjoittelupaikkojen etsimisessä?

Mahdollisuudet ulkomaanharjoitteluun vaihtelevat Opiskelijavastaukset kertoivat ulkomaanharjoittelun olevan harvinaista ja käytäntöjen olevan vielä kotimaanharjoitteluja monimutkaisempia. Henkilöstön vastauksien perusteella ammattikorkeakouluissa ulkomaanharjoitteluasioihin on kiinnitetty yliopistoja enemmän huomiota. Johtopäätöksiä tehdessä on hyvä muistaa, että henkilöstön vastauksia ei ole painotettu opiskelijamäärään nähden. Toisin sanottuna opiskelijamääräisesti pienistä korkeakouluista voi olla enemmän vastauksia kuin suuremmista korkeakouluista.

Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä 17 prosenttia ja yliopistojen 27 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteestä ”Opiskelijoiden mahdollisuudet harjoittelun suorittamiseksi ulkomailla ovat riittävät”. Täysin samaa mieltä yliopistovastaajista on vain yksi prosentti ja ammattikorkeakouluvastaajista 13 prosenttia.

Kansainvälissä vaihtomahdollisuuksissa on ilmeisen paljon korkeakoulukohtaisia ja koulutusalakohtaisia eroja. Osassa ulkomaanharjoitteluun on helppo lähteä: •• Kansainväliseen vaihtoon lähtemisen kynnys matala, monipuolinen tarjonta pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa, Intiassa jne.

Kaikkialla mahdollisuudet eivät ole yhtä loistavat: ••

••

Kv-harjoittelupaikkojen kartoittaminen ja hankinta on opiskelijoiden vastuulla. Paikan löytänyttä opiskelijaa toki tuetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Generalistialan opiskelijoiden tarjoaminen harjoittelijoiksi kv-kohteisiin on haasteellista, eikä missään suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Jos laitos tai oppiaine olisi tässä asiassa erityisen aktiivinen ja onnistuisi yksittäisiä paikkoja haalimaankin, niin isoksi ongelmaksi muodostuisi paikkojen oikeudenmukainen tarjoaminen kv-harjoittelusta kiinnostuneille opiskelijoille.

Ulkomaille suuntautumisesta ei ole juuri ohjeita eikä infoa, joka vuosi n. 1 menee, yleensä hyvin aktiivinen itse.

55 Opiskelijoiden mahdollisuudet harjoittelun suorittamiseksi ulkomailla ovat riittävät

Muita poimintoja ulkomaanharjoitteluun liittyen: ••

••

••

••

Ulkomaanharjoittelu tulee opiskelijalle kalliiksi, korkeakouluni tarvitsisi rahoitusta lähtijöiden tukemiseen jatkossakin ja hieman enemmän.

Ulkomaisen harjoittelun osuutta varsinkin tekniikan alalla pitäisi saada nostettua, mutta ainakaan meillä ei ole kovin montaa pitkäjänteisesti toimivaan yrityskumppania ulkomailta. Tämä vaatisi ehkä enemmän resurssointia myös amk:jen puolelta.

Jos opiskelija haluaa ulkomaille harjoitteluun, sinne ei välttämättä pidä lähteä ihan pumpulin varassa. Emme pysty auttamaan kovinkaan paljon ulkomailla olevaa opiskelijaa ongelmatilanteessa, joten yksin pitää pärjätä.

Ulkomailla suoritettavat harjoittelut ovat ongelmallisia, koska ne ovat usein palkattomia.

Korkeakoulujen henkilöstön huolenaiheena resurssipula Harjoittelutuen riittämättömyyden ohessa monissa korkeakouluissa taistellaan henkilöstön resurssipulan kanssa. Yliopistojen henkilöstön vastaajista lähes puolet (49 %) on täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteestä ”Korkeakoulujen resurssit laadukkaan harjoittelukokemuksen tarjoamiseksi opiskelijoille ovat riittävät”. Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä harvempi on tätä mieltä (28 %). Täysin samaa mieltä väitteestä on yliopistojen henkilökunnasta vain yksi prosentti, ammattikorkeakouluvastaajista viisi prosenttia.

Koska harjoitteluresurssit ovat vähäiset, korkeakoulut ovat joutuneet luopumaan opiskelijalle annettavasta ohjauksesta, kuten harjoittelupaikoilla vierailusta. Juuri harjoittelupaikkakäyntien koetaan olevan yksi parhaista yhteistyön muodoista: ••

••

••

Opettajien saamia harjoitteluresursseja on leikattu koko ajan ja lisää tullaan leikkaamaan. Ja sitten puhutaan vielä koulun ja työelämän yhteistyön lisäämisestä. Yhteistyö tapahtuu parhaiten, kun ko. opintojaksoa opettanut ammattiopettaja vierailee harjoittelupaikassa tavaten työelämäohjaajia puhuen sisällöistä ja samalla tavaten opiskelijaa.

Resursseja lisää korkeakouluun, jotta opettaja pystyisi oikeasti ohjaamaan harjoittelupaikan ohjaajia ja kehittämään harjoittelukäytänteitä sitä kautta.

Resurssien kohdistaminen ohjaukseen ja yhteistyöhön harjoittelutyöpaikkojen kanssa olisi olennaista.

Harjoitteluvastaavat eivät voi vierailla fyysisesti tai pitää muuten yhteyttä harjoittelijaan niin paljon kuin tarve olisi. Harjoitteluvastaavien kommentteja henkilöstöresursseihin liittyen:

56 •• ••

••

•• ••

Puhelinkontaktit ovat korvanneet henkilökohtaiset ohjauskäynnit.

Resursointi harjoittelun ohjaamiseen on pielessä, 1980-1990-luvuilla harjoitteluvastaavalla oli mahdollisuus käydä harjoittelupaikoissa tapaamassa harjoittelijaa/harjoittelun ohjaajaa. Nykyinen 400 opiskelijan ohjausvastuuni resurssi menee täysin hallinnollisiin tehtäviin.

Opiskelijamäärä / harjoitteluvastaava on niin suuri ja resurssit liian pienet, että vastaava pystyisi pitämään yhteyttä harjoittelupaikkaan.

Harjoitteluvastaavan resurssit eivät riitä yhteydenpitoon harjoittelupaikkoihin..

Yliopiston resurssit ovat riittämättömät sekä vähäisten harjoittelumäärärahojen että käytännön harjoitteluasioita hoitavien hallintohenkilöiden suuren työtaakan vuoksi.

Väite: Korkeakoulun resurssit laadukkaan harjoittelukokemuksen tarjoamiseksi opiskelijoille ovat riittävät

Poimintoja muista harjoitteluresursseihin liittyvistä kommenteista: •• •• •• ••

••

••

••

••

••

••

••

Harjoittelun arvostusta tulisi parantaa ja resursseja ohjaukseen lisätä.

Resursseja on jatkuvasti vähennetty.

Tarvitaan lisää taloudellisia ja henkilöresursseja laadukkaan harjoittelun järjestämiseksi.

Koulun harjoitteluvastaavan ja/tai ohjaajan tuntimäärä pitäisi olla suurempi joissakin tapauksissa, jotta harjoittelusta voisi saada enemmän irti.

Korkeakoulujen resurssit harjoittelun ohjaamisessa tuntuvat pienenevät koko ajan vaikka harjoittelu on tärkein ja paras opiskelumuoto.

Korkeakoulun resurssit laadukkaan harjoittelukokemuksen tarjoamiseksi kysymys on aivan absurdi: mitkä resurssit on suunnattu laatuun? Ainoastaan raha muutamalle opiskelijalle. Tehokkaampi ja laadukkaampi harjoittelu vaatisi PALJON lisäresursseja, mutta en ole varma kannattaako köyhän yliopiston suunnata varojaan tähän asiaan.

Korkeakoulullamme ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi rahallisia resursseja kilpailla monien muiden korkeakoulujen kanssa - eli käytännössä meillä ei ole mahdollisuutta tukea opiskelijoidemme harjoittelua yhtä paljon kuin muut korkeakoulut tuntuvat tukevan. Tämä asettaa opiskelijat hyvin eriarvoiseen asemaan.

Resursseja lisää korkeakouluun, jotta opettaja pystyisi oikeasti ohjaamaan harjoittelupaikan ohjaajia ja kehittämään harjoittelukäytänteitä sitä kautta. Samoin opiskelijan ohjaus harjoittelun aikana ja sen jälkeen täytyisi mahdollistua.

Opettajien saamia harjoitteluresursseja on leikattu koko ajan ja lisää tullaan leikkaamaan. Ja sitten puhutaan vielä koulun ja työelämän yhteistyön lisäämisestä. Yhteistyö tapahtuu parhaiten, kun ko. opintojaksoa opettanut ammattiopettaja vierailee harjoittelupaikassa tavaten työelämäohjaajia puhuen sisällöistä ja samalla tavaten opiskelijaa.

Toivoisin että harjoittelijoiden valmentamiseen, urasuunnitteluun ja harjoittelukokemusten pohtimiseen allokoitaisiin enemmän resursseja opettajille, jotka hoitavat harjoitteluasioista.

Yliopiston resurssit ovat riittämättömät sekä vähäisten harjoittelumäärärahojen että käytännön harjoitteluasioita hoitavien hallintohenkilöiden suuren työtaakan vuoksi.

57 ••

••

••

••

Nykyinen harjoittelukäytäntö pyörii omalla painollaan, mutta erityisen suuren mielenkiinnon tai paneutuneisuuden kohteena se ei ole ollut. Olen kuullut paljon kauniita sanoja asian tiimoilta, mutta näin harjoitteluvastaavan silmin katsottuna resursseja siihen ei osoiteta. Ei työsuunnitelmissa, työelämäyhteyksien luomisessa kuin juuri muussakaan. Tämä on meillä oto -hommaa ja teemme pääasialliset opetus- ja tutkimustehtävät aina ensin. Harjoitteluasioita hoidetaan jos aikaa noista jää.

Harjoittelun ohjaamiseen käytössä olevat resurssit ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Edes hoitotyön koulutusohjelmassa ei enää pystytä entiseen malliin harjoittelupaikkoihin konkreettisesti tutustumaan.

Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus keskusteluihin harjoittelunohjaajan/koordinaattorin kanssa siinä vaiheessa, kun suunnittelevat paikan hakemista. Jos kaikki tulisivat keskustelemaan, ohjaajan aika ei riittäisi.

Resurssipulan vuoksi harjoittelupaikkoja voidaan tarjota vähemmän.

Korkeakoulujen henkilöstö on tyytyväinen opiskelijoiden saamaan ohjaukseen työpaikoilla Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen henkilöstö on pääsääntöisesti tyytyväisiä harjoittelijoiden työpaikoilla saamaan ohjaukseen. Noin 60 prosenttia ilmaisi olevansa jokseenkin tai täysin tyytyväinen väitteen ”Olen yleisesti tyytyväinen työpaikoilla opiskelijoiden saamaan ohjaukseen ja sen tasoon” kanssa.

Ongelmaksi koetaan lähinnä työpaikoilla oleva krooninen kiire, jonka seurauksena harjoittelun ohjaus saattaa jäädä vähäiseksi: •• Ohjausta haittaa jatkuva kiire työpaikoilla.

•• Työpaikoilla on niin kiire, että opiskelijoita ei ehditä välttämättä ohjata riittävästi.

•• Ohjaus työpaikoilla ei ole aina riittävää, vaan opiskelijat ovat liian usein oman onnensa nojassa.

Lisäksi vastaajat kertoivat ohjauksen tason vaihtelevan merkittävästi: ••

••

•• ••

Ohjaajien ohjauskokemus on liian kirjavaa. Osalla ohjaajista on puutteita oman ammattialansa tietojen päivityksessä.

Ohjauksen taso vaihtelee hyvin paljon. Pääsääntöisesti kokemukset hyviä tai erittäin hyviä, mutta joukossa myös vastentahtoisesti ohjaajaksi joutuneita.

Harjoittelupaikkoja on paljon ja ohjauksen taso vaihtelee. Ohjaajan sitoutuminen ohjaukseen vaihtelee.

Joillekin harjoittelupaikoille (siis henkilöille siellä) tuntuu harjoittelija olevan riesa tai ainakin ennakkoasenne on sellainen.

Väite: Olen yleisesti tyytyväinen työpaikoilla opiskelijoiden saamaan ohjaukseen ja sen tasoon

58

Korkeakouluilla ja harjoittelupaikoilla on yhtenäiset tavoitteet ja näkemykset harjoittelusta Pääsääntöisesti harjoittelupaikkojen toimintaan ollaan oltu tyytyväisiä. Ammattikorkeakoulujen henkilöstön vastaajista lähes puolet (49 %) on jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteestä ”Korkeakouluilla ja harjoittelupaikoilla on yhtenäiset tavoitteet ja näkemykset harjoittelusta”. Yliopistojen henkilöstön vastaajilla vastaava osuus oli hieman pienempi (42 %). Samoin Täysin eri mieltä -vastanneiden osuus on yliopistovastaajissa (4 %) suurempi kuin ammattikorkeakouluvastaajissa (1 %).

Väite: Korkeakouluilla ja harjoittelupaikoilla on yhtenäiset tavoitteet ja näkemykset harjoittelusta

Edelliset kuviot keskiarvoina Korkeakoulujen henkilöstö arvioi eri väittämiä asteikolla 1-5: 1=täysin eri mieltä ... 5=täysin samaa mieltä

59

Opiskelijoiden ja henkilöstön näkemykset harjoittelusta yhtenäisiä Sekä opiskelijat että henkilöstön edustajat kokivat oman alan työkokemuksen olevan tärkein harjoittelun tehtävä. Henkilöstö painotti opiskelijoita enemmän harjoittelun roolia oman ammattiidentiteetin syventämisessä. Osaltaan tätä selittänee ammatti-identiteetti-sanan abstraktius osalle opiskelijoista. Henkilöstö piti opiskelijoita merkittävästi tärkeämpänä näkökulmaa, että harjoittelu tarjoaa uusinta tietoa koulutuksen sisällöstä ja laadusta sekä mahdollisuuden tutkielman tai lopputyön tekemiseen. Muuten opiskelijoiden ja henkilöstön vastaukset olivat hyvin yhtenäisiä.

Henkilöstön vastaajat saivat valita enintään kolme tärkeintä harjoitteluun liittyvää tekijää

60

Harjoittelupaikkojen ohjaajien koulutuksessa parantamismahdollisuuksia Osa korkeakouluista järjestää ohjausta harjoittelijoita työpaikoilla ohjaaville tahoille, mutta eivät suinkaan kaikki. Harjoittelupaikkojen koulutus nähdään harjoittelukäytäntöjä ja yhteistyötä edistävänä: •• Harjoittelukäytäntöjen parantamiseksi pitäisi valmentaa työpaikoilla työskenteleviä ohjaajia.

Kyselyssä ei otettu tarkemmin kantaa ohjauksen laatuun. Vastauksien perusteella osa harjoittelupaikoilla annettavasta koulutuksesta on informaation jakamista esimerkiksi kirjallisessa muodossa tai seminaareja, luentoja tai muuta neuvontaa – menetelmät vaihtelevat alan luonteen mukaan.

Yliopistojen henkilöstöstä lähes puolet (46 %) järjestää ainakin jonkin tasoista koulutusta. Ammattikorkeakouluissa harjoittelupaikoille annettava koulutus on selvästi harvinaisempaa kuin yliopistoissa (21 %).

Harjoittelun ohjaajien koulutusta järjestetään säännöllisesti ainakin esimerkiksi sairaanhoidon ja farmasian aloilla.

•• Järjestämme joka lkv 3 op lähiohjaajakoulutuksen opiskelijoita ohjaaville sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille.

Eri alojen yhdysopettajajärjestelmä pitää 1 x lkv oman alansa palaverin. Jokaisen opiskelijan ohjausta harjoittelussa ohjaa opettaja n. 1t/vk --> nyt tosin resurssit hieman vähenevät.

Järjestääkö korkeakoulusi koulutusta työelämässä harjoittelijoitanne ohjaaville henkilöille?

Toisaalta harjoittelunohjaajien koulutusta järjestävät korkeakoulut raportoivat käytännön ongelmista. Tiedon välitys harjoittelupaikkojen ohjaajille ei toimi moitteettomasti, eikä koulutustilaisuuksiin osallistuminen ole aina ollut toivotulla tasolla: ••

••

Harjoitteluiden ohjaajia on tällä hetkellä noin 150. Koulutustilaisuuksiin heitä saapuu vain noin 20 ja usein he ovat kerrasta toiseen samoja henkilöitä. Keskustelu harjoitteluiden tavoitteista ei näin ollen jalkaudu riittävästi eikä myöskään ohjausta tai tutkimustietoa koskeva uusin tietous.

Aikaisemmin pidetyt koulutuspäivät harjoittelupaikkojen ohjaajille kiinnostivat vuodesta toiseen samoja henkilöitä, yleensä niitä joilla harjoittelijan ohjaus ja koulutus oli jo hyvällä tasolla. Harjoittelupaikkamme sijaitsevat myös eri puolilla Suomea (sekä ulkomailla), joten yhden päivän koulutukseen ei ollut kiinnostusta lähteä.

61

Korkeakoulut kiinnostuneita harjoittelunohjaajien koulutuksesta Niiltä korkeakoulujen henkilöstön edustajilta, jotka ilmoittivat, ettei heidän korkeakoulu järjestä koulutusta harjoitteluohjaajille, kysyttiin, olisiko korkeakoululla mielenkiintoa järjestää koulutusta työelämässä harjoittelijoita ohjaaville henkilöille.

Kiinnostus harjoitteluohjaajien koulutukseen on suurta. Yliopistojen henkilöstöstä 93 prosenttia ilmoitti olevansa kiinnostuneita tai mahdollisesti kiinnostuneita. Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä hieman harvempi, 83 prosenttia. Vastaajien kommentteja yhteistyöhön liittyen: ••

•• ••

•• •• ••

Koulun ja työnantajien yhteyksiä tulee kehittää, jotta työnantajat tietäisivät esim. harjoitteluun liittyvät mahdollisuudet.

Tarvitaan tiiviimpi yhteistyö harjoittelupaikan ja yliopiston välillä.

Tarvitaan tiivistä työelämäyhteistyötä, harjoittelun ohjaajien kouluttamista, jotta päästään työpaikan ja koulun ja opiskelijan kanssa yhteiseen näkemykseen.

Resurssien kohdistaminen ohjaukseen ja yhteistyöhön harjoittelutyöpaikkojen kanssa olisi olennaista.

Pitäisi lisätä yhteistyötä eri osapuolten välillä.

Työn ohjaajat harjoittelupaikoilla enemmän ja isommalla panoksella mukaan osaamisen kehittämiseen - esim. yhteisiä ohjaustilaisuuksia.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtautuneet yhteistyöhön aivan yhtä innokkaasti: •• Nykyisillä resursseilla ei yhteydenpitoa voida tehdä, eikä tämä yhteydenpito välttämättä toisi mitään lisäarvoa millekään osapuolelle.

Vastaajilta, jotka eivät järjestä harjoitteluohjaajille koulutusta, kysyttiin, olisiko korkeakoululla mielenkiintoa järjestää koulutusta työelämässä harjoittelijoita ohjaaville henkilöille

62

Henkilökunta keskimäärin tyytyväisiä harjoittelukäytänteisiin Korkeakoulujen henkilöstö on hieman opiskelijoita kriittisempi korkeakoulunsa harjoittelukäytänteitä kohtaan. Ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä seitsemän prosenttia ja yliopistojen henkilöstöstä vain yksi prosentti on erittäin tyytyväisiä vallitseviin harjoittelukäytäntöihin. Melko tyytyväisien osuudet ovat 54 prosenttia (AMK) ja 44 prosenttia (YO).

Henkilökunnan antamat yleisarvosanat: tyytyväisyys harjoittelukäytänteisiin

Miten mielestäsi opiskelijoiden harjoittelukäytänteitä tulisi parantaa?

Korkeakoulujen henkilöstön näkemyksiä: ••

•• ••

••

•• ••

•• ••

Yliopisto-opiskelijoiden harjoittelu opintojen loppuvaiheessa on mahdollisimman paljon aitoja työelämäkäytänteitä ja toimintaa simuloiva, joten minun roolini laitoksen puolella tulee olla lähinnä fasilitoiva eikä vahvasti ohjaava tai määräävä. Opiskelijoilla itsellään on erittäin suuri vastuu oman harjoittelunsa onnistumisessa aina paikkojen kartoittamisesta hakemisen kautta itse harjoittelun suorittamiseen ja sen reflektointiin suhteessa omiin opintoihin ja laajemmin opiskelu- ja työuraan sekä jopa elämänkaareensa.

Professionaalisimmissa koulutuksissa harjoittelulla voi olla ihan erilainen rooli esim. tiettyjen, ammatin kannalta välttämättöminen, taitojen osaamisen varmistamisessa. Tällöin toimitaan toisin. Välillä harjoitteluun liittyvät keskustelut ja kehittämishankkeet liikkuvat liian yleisellä tasolla ja em. periaatteellinen ero harjoittelun tavoitteissa, joka voi toki vielä varioida lähes loputtomasti, tahtoo unohtua.

Kyllä opinahjotkin voisivat vielä paremmin panostaa, koska monilla aloilla ei ole hyviä harjoittelukäytänteitä.

Olemme parantaneet harjoittelukäytänteitä mielestäni onnistuneeseen suuntaan viime vuosina. Otimme viime talvena käyttöön harjoittelun tutustumisviikon, joka oli onnistunut ratkaisu, sekä opiskelijoiden, että harjoittelupaikkojen palautteen mukaan. Olemme harjoittelun osalta niin omanlaisemme oppilaitos, ettei yleisiä parannusehdotuksia osaa antaa. Yritämme parantaa omaa harjoitteluamme. Minulla ei toinen sivu tullut lainkaan näkyviin, joten en saanut siihen vastattua!

Asiallinen raportointi ja analyysi harjoitteluvaiheesta kehittää opittua. Harjoittelukäytänteissä tulee olla riittävästi joustoa, jotta hyvä harjoittelupaikka löytyy mahdollisimman monelle; harjoittelun tulisi olla täydentävä ja soveltava osa opintoja.

Asiantuntijuus huomioon ohjaavan opettajan suhteen ja resursseja enemmän.

Harjoittelukäytänteet ovat pitkälti henkilöityneet. Hyvät käytänteet pitäisi tunnistaa ja ottaa käyttöön soveltuvin osin kaikissa yksiköissä.

Harjoittelu- ja oppariprosesseja voisi paremmin yhdistää. Ohjausta voisi lisätä.

Mielestäni toimii kohtuudella tällä hetkellä. Kiristetään vielä, ja työnantajat alkavat nostaa kätensä pystöön.

Harjoittelija on toistaiseksi nykysysteemillä vielä voimavara, ja sosiaalialaa lukuunottamatta se ei ole korkeakouluille maksullista. Jos siihen mennään, loppuvat meiltä rahat!

63 •• •• •• ••

•• ••

••

••

••

••

•• ••

••

••

•• •• ••

•• ••

•• ••

•• •• •• ••

Saada opetussuunnitelmiin kaikille opintosuunnille työharjoittelumahdollisuus.

Työnantajien informoiminen eri korkeakoulujen käytänteistä ja harjoittelupaikkojen hakemisen ajankohdasta.

Harjoittelupaikkoja tarjoavien verkosto.

Rahoitusta tulisi lisätä ja harjoitteluraportteja voitaisiin hyödyntää paremmin harjoitteluun hakeutuvien opiskelijoiden neuvonnassa.

Handledarna i praktiken borde få mera utbildning, skulle säkert öka motivationen att handleda studerande.

Harjoittelussa ei sinänsä ole prosessina mielestäni parannettavaa, mutta ylipäätään ammattikorkeakoulutuksen uraohjaukseen vaadittaisiin lisäpanostuksia. Harjoittelu on vain 30 opintopistettä 210 opintopisteestä, ja se on hyvin ohjattu, mutta ei se yksinään riitä opiskelijan ammatillisen identiteetin kehittymiseksi. Jokaikinen substanssiainekurssi tulisi muokata vastaamaan työelämän tarpeita, niin että opiskelijalle oikeasti muodostuu käsitys siitä mitä tahtoo tulevalta uralta ja minkälaisiin tehtäviin tutkinnolla voi päästä. Pelkkä harjoittelu on liian pieni osuus tutkinnosta, jos sen harteille luotetaan koko uraohjaus ja ammatillinen kehittyminen.

Standardoida harjoittelutuen jako oikeudenmukaiseksi ja yliopiston tavoitteita tukevaksi. Tällä hetkellä villiä toimintaa. Esim. harjoitteluyhteyshenkilön tulisi olla hallinnon tai opetuksen toimessa, ei yliopistonlehtori.

Ihanne olisi, jos kaikki ns. lyhyet harjoittelut suoritettaisiin pelkästään Helsingin terveysviraston eri yksiköissä ja HUSin eri klinikoilla. Tällöin olisi mahdollista täsmäkouluttaa ohjaajia ohjaukseen liittyvissä asioissa ja välittää uusinta tutkimustietoa kliinisen työn ohjaamiseen. Ohjaajia olisi tällöin hallittavissa/koulutettavissa oleva määrä = 50-60. Pitkän harjoittelun (4kk) osalta olisi ihanne, että työnantajat käyttäisivät harjoittelua ennakoivaan rekrytointiin, jolloin heillä itsellään on suuri motivaatio tarjota hyvä harjoittelupaikka ja -ohjaus.

Harjoittelutuen määrää, koska se ei kata neljää kuukautta ja meidän opiskelijat harjoittelevat usein kuntien terveyskeskuksissa ja kunnilla tai kuntayhtymillä ei ole yleensä rahaa maksaa harjoittelijoille palkkaa. Yliopiston suositus on, että paikat maksaisivat siltä ajalta palkan mitä harjoittelutuki ei kata, mutta kaikki paikat eivät pysty tähän.

Opetushoitaja olisi mielestäni hyvä ratkaisu, josta on kokemuksiakin. Hänen palkkansa voisi olla puoliksi amk ja tietty organisaatio. Isoilla paikkakunnilla useampiakin. Näin oppimistehtävien ja kehittämistehtävien organisointi voisi parantua siten, että ne vastaisivat työelämän tarvetta ja toisaalta niiden taso voitaisiin amk:ssa ajatella opiskelijoiden osaamisen mukaan. Tämä olisi mielestäni hallittua TKI-toimintaa. Nyt työelämä ei näe vastuualueidensa kehittämisessä vielä asioita, jotka sopisivat opiskelijoiden tehtäviksi (vain opareita tarjotaan).

Lieneekö puute osastotasolla hoitotyön kehittämis- ja laatusuunnitelmien puutteesta. Olemme kokeilleet Kainuussa monenlaisia hyviä juttuja mutta toivoisin hallittua suunnitelmallista toimintaa. Uskon, että opiskelijavoimin ja opettajien ohjaamana saisimme enemmänkin aikaan. Yksi ongelma on tiedon kulku.

Tällainen kehittäminen vaatii tiedotussuunnitelmaa, joka on tehty molempien osapuolten kesken yhdessä ja sitten aktiivista toimintaa.

Muutama vuosi opetusministeriön pois ottama harjoitteluraha takaisin.

Lisää yhteistyötä kentän ja muiden korkeakoulujen kanssa. Yhteistyötä on ja on ollut paljon ja kokemukset hyviä.

Vaatii kuitenkin paljon aikaa ja kunnon resurssit. Systemaattisen ohjauksen varmistaminen harjoitteluissa.

Koulutetut ja motivoituneet ohjaajat kentällä. Riittävästi resursoitu ohjaus oppilaitoksen puolelta.

Harjoitteluohjaajien koulutus. Omalla sv:llä on tämä mahdollisuus, koska harjoittelupaikan organisaatio kouluttaa harjoitteluohjaajia.

Harjoittelutuki olisi hyvä olla sama kaikissa yliopistoissa, nyt esim. Helsingin yliopiston saman alan opiskelijat saavat harjoittelutuen, mutta Itä-Suomen yliopiston opiskelijat ei.

Koulun ja harjoittelupaikkojen tiivis yhteistyö, jota nyt jo on. Nimetyt ja ohjaajiksi soveltuvat henkilöt.

Harjoittelua tulisi markkinoida enemmän potentiaalisille työnantajille.

Korvamerkittyjä määrärahoja pitäisi lisätä yliopiston tasolla. Laitosten ja tiedekuntien tasolla poliittista tahtoa määrärahojen lisäämiseen ei löydy.

Mobiililaitteilla kontakteja harjoittelijoihin harjoittelun aikana.

Harjoittelupaikkoja tulisi olla enemmän tarjolla, ja lisää resursseja&mahdollisuuksia koulutuksen ja työelämän yhteistyölle harjoittelun laadun parantamiseksi.

Kaikille opiskelijoille muutaman kuukauden palkallinen harjoittelupaikka.

Ehdottomasti ensin pitäisi luopua täysin kaiken ymmärryksen vastaisesta ammattikorkeakoulujen käytännöstä maksaa opiskelijoiden ohjaamisesta harjoittelupaikoille. Näinhän ammattikorkeakouluissa tehdään tällä hetkellä terveysalalla kautta maan. Valtakunnallinen linjaus asiassa olisi tärkeä. Vasta sen jälkeen on tarpeen ottaa käyttöön harjoittelupalkkaus.

Lisäämällä resursseja asiaan.

Lisää rahaa tarvitaan.

Harjoittelunaikaista ohjausta tulee järjestää nykyistä enemmän.

Kaikille pitäisi pystyä takaamaan harjoittelupaikka jotta opiskelija voisi valmistua nopeammin korkeakoulusta.

64 •• ••

••

•• •• ••

•• ••

••

••

••

••

••

••

•• •• ••

••

••

••

••

••

•• ••

Vaikea sanoa. Ehkä yhteistyöllä ero toimijaosapuolten kesken.

Pitäisi olla yksi henkilö joka on vastuussa harjoittelusta ja hänellä olisi tähän tarpeeksi resursseja, jotta voisi rakentaa tiiviimpiä ja useampia kontakteja työelämään harjoittelupaikkojen varmistamiseksi niin määrällisesti kuin laadullisesti.

Luomalla harjoittelupaikkaverkosto kotimaiseen ja kansainväliseen harjoitteluun. Muodostuu kolmesta tasosta.

Käynnissä olevan hankkeen tarkoituksena on kehittää käytänteitä.

Tiedollinen tausta tulisi paremmin saada kytkettyä käytännön harjoitteluun.

Palkka.

Yliopistolla olisi kontakteja alueen yrityksiin, jotta yritykset rohkaistuisivat tarjoamaan enemmän opinnäytetöiden aiheita ja harjoittelupaikkoja.

Harjoitteluohjaajille enemmän resursseja ohjaukseen ja työpaikoilla käyntiin.

Omassa yksikössäni harjoittelun ohjausta ja seurantaa on kehitetty. Meillä on useita yhteistyökumppaneita, jotka tarjoavat jatkuvasti harjoittelupaikkoja. Pidempiaikainen yhteistyö on eduksi kaikille osapuolille.

Rahoituskuvioiden parantaminen on ehdottomasti tärkein tapa parantaa tilannetta. Lisäksi voisi olla kyllä enemmän yhteistyötä harjoittelupaikkojen ja eri oppiaineiden/maisteriohjelmien välillä.

Palautejärjestelmä (sähköinen) harjoittelupaikalle ja opiskelijoille puuttuu. Sen avulla saataisiin kattavaa palautetta ja kehittämisen kohteita selville.

Harjoittelupaikkojen hankinta tulisi olla helpompaa. Nyt opettajan aikaa kuluu kohtuuttomasti säännöllisesti toistuvaan harjoittelupaikkojen hakemiseen.

Toimivat käytänteet, koska pystymme maksamaan ohjauspalkkion koulujen ohjaaville opettajille. Se on tuonut ohjaukseen mielekkyyttä ja halukkuutta. Ja jospa olisi mahdollista maksaa opiskelijallekin harjoittelupalkkaa, se parantaisi entisestään harjoittelun arvoa opiskelun osana.

Käytäntöjä olisi hyvä yhdistää. Nyt harjoittelutukea jaetaan joissakin yliopistoissa hakemuksesta ja joissakin jopa arpomalla. Toisissa samalle harjoittelutukimäärälle riittää 2 kk:n harjoittelu ja toisissa vaaditaan 3 kk (kuten meillä). Aarresaari-verkostossa käydään parhaillaan keskusteluja käytäntöjen (mm. tukimäärän/kk) yhtenäistämiseksi.

Harjoittelua toteutuu myös osana normaaliopetustakin, vaikka ei ole harjoittelun nimellä välttämättä aina eli koulutus käytännönläheistä ja kuin työelämässä.

Edelleen yhteisten näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittämiseen panostettava.

Mahdollisuus alakohtaiseen soveltamiseen ja riittävät resurssit harjoittelusta vastaaville opettajille.

Yliopistosektorilla useammilla pitäisi olla helppo raitti päästä harjoitteluun. Tänä päivänä se on paljon kiinni omasta aktiivisuudesta. Opettajat ja ainevastaavat eivät riittävän näyttävästi tue harjoitteluun hakeutumista.

Opiskelijoille palkallinen harjoittelu. Työpaikoille maksettavista harjoittelupaikkamaksuista luopuminen.

Opettajien osallistuminen harjoittelun ohjaukseen, lisää opettajien työelämäyhteistyötä.

Resurssien niukkuuden vuoksi oppilaitoksella ja harjoittelupaikalla on harvakseltaan yhtenäisiä teemakokonaisuuksia harjoitteluun liittyen. Yhteistyötä voisi olla nykyistä enemmän.

Harjoittelu opinnoissa on hyvin laaja käsite ja eri koulutusaloilla siihen liittyy erilaisia vaateita varsinkin aloilla, joissa se on pakollista ja kuuluu ammattipätevyyden saamisen vaatimuksiin. Jos tässä yhteydessä puhutaan harjoittelukäytänteiden parantamisesta tuetussa harjoittelujärjestelmässä, niin voitaisiin pyrkiä tuen määrän vähentämiseen/opiskelija kuitenkin siten, että harjoitteluun tiedekuntien/laitosten panostama kokonaisharjoittelutuen määrä ei vähene, eikä myöskään harjoittelun kesto tai siitä maksettava palkka.

Harjoitteluasioiden kehittämiseen ja hoitamiseen laitoksella/tiedekunnassa tulisi varata enemmän resursseja. Se on samalla YVV toimintaan panostamista.

Käytänteitä tulisi yhtenäistää, tai ainakin pitäisi olla jokin yhteinen taho jolta harjoittelutukea voisi hakea.

Varsinainen sisällöllinen ohjaus kuuluu laitoksille ja oppiaineille, mutta on epäkäytännöllistä ja eriarvoistavaa että raha-asiat jätetään yksittäisten laitosten hoidettavaksi.

Yhteyttä kouluun tulisi parantaa. Harjoittelu ja kouluopinnot pitää vuoropuhella. Koulussa pitää opettaa niitä asioita, joita tarvitaan työelämässä ja seurata mitä työelämässä tapahtuu ja muokata opetusta sen suuntaan.

Lisäksi kokonaisvaltainen uraohjaus olisi saatava osaksi kaikkien opiskelijoiden opintoja.

Lisää rahaa! Laitostasolla myös opiskelijoiden kokemuksia eri harjoittelupaikoista voisi hyödyntää paremmin, toki sitä jo tehdäänkin joissakin oppiaineissa esim. vuosikurssin harjoitteluseminaarissa harjoittelukesän jälkeen.

65

4 Johtopäätökset Harjoittelukäytännöt ovat odotusten mukaisesti varsin kirjavia sekä korkeakoulujen välillä että niiden sisällä. Keskeisimmät erot yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelun välillä liittyvät harjoittelun määrään ja pakollisuuteen. Ammattikorkeakouluissa harjoittelu on kaikilla pakollista ja se on opintopistemäärältäänkin merkittävä osa tutkintoa. Yliopistoissa harjoittelu on pakollista vain osassa koulutusohjelmissa, ja harjoittelun osuus tutkinnosta on keskimäärin merkittävästi pienempi.

Pääsääntöisesti sekä korkeakouluopiskelijat että harjoitteluasioiden parissa työskentelevä korkeakoulujen henkilökunta ovat tyytyväisiä vallitseviin harjoittelukäytäntöihin. Keskeisimmät harjoitteluasioihin liittyvät epäkohdat liittyvät henkilöstövastausten perusteella yliopistojen harjoittelutukeen, lähinnä sen riittämättömyyteen, sekä harjoitteluasioita hoitavien tahojen krooniseen resurssipulaan. Erilaiset harjoittelutukikäytännöt harjoittelutuen myöntämisessä asettavat opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan rekrytointitilanteessa sekä korkeakoulujen välillä että sisällä.

Harjoittelupalkkaus nostatti eniten korkeakouluopiskelijoiden kommentteja. Opiskelijat vaativat lähes yksimielisesti palkallisia harjoitteluita: harjoittelupalkkauksella on keskeinen merkitys opiskelijan toimeentulon ja harjoittelun arvostuksen kannalta. Vaikka palkkaus herättikin paljon kommentteja, sekä opiskelijoiden että henkilökunnan mielestä harjoittelun tärkein tehtävä on oman alan työkokemuksen kartuttaminen. Eikä ihme, onhan oman alan työkokemus yksi keskeisimmistä valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen vaikuttavista tekijöistä. Harjoittelu on usein opiskelijan ensikosketus oman alan työpaikkaan.

5 Lähteet Finlex, Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 15.5.2003/352, saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030352#a352-2003 Helsingin sanomat: Opiskelijavaihdossa tehtiin uusi Euroopan ennätys, saatavilla: http:// www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Opiskelijavaihdossa+tehtiin+uusi+Euroopan+enn%C3%A4ty s/1135258044881, Helsingin sanomat 2010 Kunnari et al.: Korkeakouluopiskelijat ja työelämätieto – katsaus nykytilaan ja tarpeisiin, Helsingin yliopisto, koulutus ja kehittämiskeskus Palmenia, 2012 Lavikainen (2010). Opiskelijan ammattikorkeakoulu 2010. Tutkimus ammattikorkeakouluopiskelijoiden koulutuspoluista, koulutuksen laadusta ja opiskelukyvystä. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 35/2010 Penttilä, Yliopisto-opiskelijoiden työelämään orientoituminen: opintosisällöt, uraohjaus ja tulevaisuuskuvat, OTUS ry, 2009 Saarenmaa, Saari, Virtanen: Opiskelijatutkimus 2010, Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulo ja opiskelu, 2010

66

Muistiinpanot:

67

Muistiinpanot:

68

69

www.akava.fi/opiskelijat