Akavan terveyspoliittinen ohjelma

Kohti kest채v채채 terveydenhuoltoa Terveyspoliittinen ohjelma

Rautatiel채isenkatu 6 00520 Helsinki

puh. 020 7489 400 www.akava.fi

Sisällys 1.

Suomen terveyspolitiikan haasteet

1

1.1 Väestön hyvinvointi on menestystekijä 1.2 Terveydenhuollon rahoitus- ja palvelurakenne eivät vastaa nykypäivää 1.3 Akavan toimenpide-ehdotukset

1 1 3

2.

4

Väestön ikääntyminen ja terveyden epätasa-arvo

2.1 Väestön ikääntymisen ja syrjäytymisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2.2 Akavan toimenpide-ehdotukset

4 5

3.

6

Lasten, nuorten ja perheiden tuki on sijoitus tulevaisuuteen

3.1 Lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia tekijöitä 3.2 Akavan toimenpide-ehdotukset

6 7

4.

8

Sairastavuuden ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisy on kaikkien etu

4.1 Työkyvyttömyyden hinta 4.2 Työllä ja työterveyshuollolla on ennalta ehkäisevä tehtävä 4.3 Akavan toimenpide-ehdotukset

Hyväksytty hallituksessa 17.9.2013

8 9 10

1 (11)

1. Suomen terveyspolitiikan haasteet 1.1 Väestön hyvinvointi on menestystekijä Suomen tulevaisuuden menestys on osaavan, terveen ja toimintakykyisen väestön varassa.

Väestön terveyden ja toiminta- ja työkykyisyyden edistäminen sekä työkyvyttömyyden ja sairastavuuden ennaltaehkäisy ovat tärkeitä yksilön, työpaikkojen ja koko yhteiskunnan kannalta.

Terveyspolitiikka on yhteiskuntapolitiikan lohko, jonka ensisijaisena tavoitteena on terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäisy. Sen keinoja ovat lainsäädäntö ja muut julkisen vallan käytössä olevat ohjaus- ja kannustuskeinot sekä tarvittavien resurssien suuntaaminen. Toimiva terveyspalvelujärjestelmä tukee merkittävästi kansalaisten turvallisuuden kokemusta ja se oikeuttaa yhteiskunnan ohjailua ja verotuksen tasoa.

Akava tuo terveyspoliittisessa asiakirjassaan esiin näkemyksiään osallistuakseen keskusteluun hyvinvointiyhteiskunnasta, sen rakenteesta ja taloudellisesta kestävyydestä.

1.2 Terveydenhuollon rahoitus- ja palvelurakenne eivät vastaa nykypäivää Terveydenhuoltomenot olivat Suomessa 16 miljardia euroa vuonna 2010. Menot kasvoivat 1995–2010 reaalisesti lähes 50 % eli 5,2 miljardia. Eniten menojen lisäyksiä aiheuttivat sairausvakuutuksen korvaamat reseptilääkkeet, somaattisen erikoissairaanhoidon avohoito ja somaattisen erikoissairaanhoidon vuodeosastohoito. Nämä kolme ryhmää muodostivat 51 % terveydenhuoltomenojen 5,2 miljardin kasvusta.

Kun terveydenhuoltomenot kokonaisuutena kasvoivat, perusterveydenhuollon avohoidon menot kasvoivat vähemmän. Niiden reaalinen kasvu (pois lukien työterveys, opiskelu- ja hammashuolto) oli vain 22 %. Vuosina 2005–2010 edellä mainitun avohoidon menojen kasvu jäi yhteen prosenttiin.

Suomen terveydenhuolto on rahoituspohjaltaan ja palvelutuotannoltaan suurelta osin julkista.

Julkisen rahoituksen osuus terveydenhuollon kokonaismenoista oli 80,9 % vuonna 1990 ja 74,5 % vuonna 2010. Kotitalouksien, työnantajien ja muiden tahojen rahoituksen osuus terveydenhuoltomenoistamme on kasvanut kahden vuosikymmenen aikana ja on selvästi suurempi kuin muissa pohjoismaissa. Ostovoimapariteetilla korjatut terveydenhuollon julkiset menot asukasta kohti olivat Norjassa 90 %, Yhdysvalloissa 64 %, Tanskassa 56 %, Ruotsissa 26 % ja Islannissa 10 % suuremmat kuin Suomessa vuonna 2010.

Kuva 1: Terveydenhuoltomenot toiminnoittain, milj. euroa vuoden 2011 käyvin hinnoin Milj. euroa Terveydenhuollon bruttoinvestoinnit

18 000 17 000 17 052

16 000 15 000

15 423

14 000 13 000

13 270

12 000 11 216

11 000 10 342

10 000 9 000 8 000

7 541

7 000

293

6 000

1 038

5 000

476 480 409

4 000 3 000

7 963 333

8 284 8 572 386

1 135

1 204

487 484 427

488 511 441

359

1 203 516 519 461

9 019 391 1 343 571 530 480 1 709

9 543

1 743

2 118

643 579 559 1 873

688 607 585

2 010

731 624 635

2 121

748 676 671

2 259

761 699 714

2 405

769

909 802 731 766

2 523

2 247

778

2 226 1 010

2 140 938 822

859

764

768

901

928

2 841

2 843

962

765

798

1 023

956

825

2 612

2 850

3 174

0

1 461

1 542

1 583

2 462

2 585

2 629

2 758

2 860

3 085

3 366

3 665

3 902

4 096

4 372

4 573

4 726

5 060

5 269

5 509

5 971

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

Lähde: THL, Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2011

Terveydenhuollon hallintomenot Lääkkeet ja muut lääkinnälliset kulutustavarat Muu terveydenhuolto Sairausvakuutuksen korvaama yksityinen terveydenhuolto Vanhusten laitoshoito Suun terveydenhuolto

1 647

2 000 1 000

Matkat

792

2 256 2 277

2 027

841

737

714

2 003

1 773

1 455

601

546

558

1 873

1 622

621 549 516

12 500

561

463

407

11 863

13 833

14 464

15 802 16 072

Perusterveydenhuolto (pl. työterveys-, opiskelu- ja hammashuolto) Erikoissairaanhoito

2 (11) Huomattava osuus terveydenhuoltoon käytettävistä varoista suuntautuu erikoissairaanhoitoon. Tutkimusten mukaan noin 20 % potilaista käyttää 80 % terveydenhuollon menoista (OECD 2012). Panostukset ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ovat jääneet jälkeen, ja on nähtävissä merkkejä toimintaedellytysten heikkenemisestä.

Terveyspolitiikan painopiste pitää asettaa ennaltaehkäisyyn ja väestön terveyden edistämiseen. Tavoitteeksi tulee asettaa, että Suomesta tulee ennaltaehkäisevän terveydenhuollon mallimaa. Terveyden edistäminen ja ehkäisevä terveydenhuolto ovat tehokkain ja kustannusvaikuttavin tapa parantaa väestön terveyttä.

Terveydenhuollon panostuksilla on saatu parannettua kansanterveyttä ja lisättyä elinvuosia.

Suomalaisten terveys on kohentunut viimeisten vuosikymmenien aikana monessa suhteessa. Elintavat ovat monin tavoin parantuneet, työikäisten hyvinvointi ja ikääntyvien toimintakyky ovat kehittyneet parempaan suuntaan ja eliniän odote on noussut. Vuonna 2011 suomalaisen naisen keskimääräinen elinikä oli 83,5 vuotta eli 9 vuotta pidempi kuin 1970 luvun alussa. Miesten elinikä pidentyi samana ajanjaksona runsaalla 11 vuodella 77,2 vuoteen.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen terveyspalvelut ovat kustannustehokkaita, ts. edullisia, mutta hoitotuloksiltaan hyviä.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta on nähtävissä uhkia ja huolestuttavaa kehitystä. Ikääntymiseen liittyvien sairauksien osuus on kasvanut kun väestön elinikä on kohonnut. Yleisen elintason kohoaminen on lisännyt tiettyjä elintapasairauksia ja terveysongelmia. Niistä tavallisimmat ovat yhteydessä ylipainoon ja liialliseen alkoholinkulutukseen.

Suomalaisen terveyspolitiikan uusi haaste on terveyden epätasa-arvo, joka liittyy sosioekonomiseen asemaan. Lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt ja lasten huostaanotot ovat lisääntyneet. Myös lasten ja nuorten psykiatriset ongelmat ovat entistä yleisempiä. Tämä kehitys aiheuttaa yhteiskunnalle huomattavia kustannuksia. Yhden syrjäytyneen nuoren aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat arvioiden mukaan miljoonasta puoleentoista miljoonaan euroa. Yhden huostaan otetun ja kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen kustannukset yhteiskunnalle ovat lapsen sijoitusratkaisusta riippuen 18 000–72 000 euroa vuodessa.

Terveydenhuollon rahoitus- ja palvelurakenne on olennainen terveyspolitiikan väline.

Palvelujärjestelmällä sekä palvelujen suntaamisella ja saatavuudella voidaan vaikuttaa väestön terveyteen ja edistää terveyden tasa-arvoa.

Suomen terveydenhuoltopalvelujen rahoitusmalli poikkeaa huomattavasti muiden verrannollisten maiden malleista. Kunta on ainutlaatuisen pieni terveydenhuollon järjestämisen vastuutaho kansainvälisessä vertailussa sekä väestöpohjaltaan että taloudeltaan.

Julkista palvelujärjestelmää täydentävät yksityisen terveydenhuollon palvelut, joista on oikeus saada Kela-korvausta. Palvelun käyttäjän oma maksuosuus on kuitenkin niissä huomattavasti korkeampi kuin julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut.

Nykyiset terveydenhuollon keskeisimmät ongelmat liittyvät järjestelmän rahoitus- ja järjestämisvastuuseen. Niitä ovat hoidon saatavuuden alueellinen eriarvoisuus, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimimattomat hoitoketjut, sekava kuntoutusjärjestelmä ja riittämättömät toimintaedellytykset ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa.

Terveydenhuoltojärjestelmämme rahoitusta ja ja palvelujärjestelmä on uudistettava.

Rakennemuutokset eivät onnistu ilman hyvää johtamista ja johtamiskulttuuria. Tämän lisäksi tulevaisuuden haasteet liittyvät koulutetun terveydenhuollon työvoiman saatavuuteen.

3 (11) 1.3 Akavan toimenpide-ehdotukset Palvelujärjestelmä ja rahoitus on uudistettava 

Palvelujen järjestämisvastuu ja palvelujen tuottaminen tulee erottaa toisistaan ja julkinen rahoitus tulee suunnata järjestämisvastuussa olevalle taholle. Palveluita voivat tuottaa edelleen julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin palveluntuottajat. Palvelujen järjestäjän tulee ohjata ja valvoa palveluntuottajia.



Terveydenhuollon rahoituksen ongelmat tulee ratkaista. Terveydenhuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus pitää siirtää taloudeltaan ja väestöpohjaltaan riittävän laajalle vastuutaholle, koska nykyinen kuntiin pohjautuva malli ei ole kestävä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hallinnollinen jako tulee poistaa.



Terveydenhuollon järjestelmäkeskeisyydestä pitää siirtyä asiakaskeskeiseen toimintatapaan. Yksilöiden valinnanvapautta on lisättävä. Järjestelmän tulee tukea sitä, että yksilöt ottavat vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Laadukkaat terveyttä edistävät ja ennaltaehkäisevät palvelut sekä oikea-aikainen sairaanhoito ja kuntoutus on turvattava yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Rahoitus seuraa potilasta esimerkiksi palvelusetelinä tai laskutuksella.



Terveydenhuollon tehokkuutta ja tuottavuutta tulee parantaa: joustavaa ja tarkoituksenmukaista terveydenhuollon työvoiman käyttöä on kehitettävä ja on varmistettava henkilöstön oikeus ammatillista osaamista ja kehittämistä ylläpitävään ja edistävään täydennyskoulutukseen, joka perustuu tutkimukseen.



Sekava ja pirstaloitunut kuntoutusjärjestelmä on uudistettava. Kaikki tieto kuntoutuspalveluista tulee olla saatavilla yhdestä paikasta esimerkiksi kuntoutuskoordinaattoreilta. Asiakkaan oikea-aikaisen kuntoutustarpeen arvioinnin ja kuntoutuksen tulee olla olennainen osa hoitoprosessia.

Terveyden edistäminen osaksi yhteiskuntapolitiikan päätöksentekoa 

Tavoitteena on, että kaikki yhteiskuntapolitiikka tukee terveellisiä valintoja ja tekee ne helpoiksi. Tämä edellyttää, että terveyden edistäminen sisällytetään tärkeäksi osaksi päätöksentekoon kaikilla hallinnonaloilla ja päätöksenteon tasoilla. Päätösten terveydellisten vaikutusten arviointi tulee ottaa osaksi esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelua, hinta- ja veropolitiikkaa, työ- ja elinkeinopolitiikkaa ja koulutuspolitiikkaa.



Toimintatapoja ja -edellytyksiä on uudistettava osana kokonaisvaltaista yhteiskuntapolitiikkaa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on moniammatillista yhteistyötä vaikeuttavia, hallinnonalojen rajoista aiheutuvia ongelmia. Ne on poistettava ja on luotava toimivat rakenteet moniammatilliselle yhteistyölle. Viranomaisten tehtäviä ja toimivaltaa koskevia normeja ja budjetointia on uudistettava: eri hallinnonalojen viranomaisten velvoitetta yhteistyöhön pitää vahvistaa.



Terveydenhuollon painotus tulee siirtää korjaavasta toiminnasta ennaltaehkäisevään ja terveyttä edistävään toimintaan. Koko väestölle tulee turvata asuinpaikkaan, ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta yhdenvertainen mahdollisuus terveyttä ja toimintakykyä tukeviin ja sairauksia ehkäiseviin palveluihin, kuten säännöllisiin terveystarkastuksiin ja -neuvontaan.



Terveydensuojelua tulee laajentaa perinteisistä painotuksista, kuten rokotusohjelmat, elintarvikkeiden turvallisuus, puhdas juomavesi ja yleinen hygienia. Toimenpiteitä on kohdennettava lisäksi psykososiaalisen terveyden edistämiseen, kuten elinympäristön turvallisuuteen ja kansalaisten sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä edistäviin ratkaisuihin yhdyskuntasuunnittelussa. Rakentamisen valvontaa tu-

4 (11) lee tehostaa ja rakennusten kosteusvaurioiden aiheuttamien terveyshaittojen ja vaarojen poistamiseen tulee ryhtyä viipymättä ja laajasti.

Terveydenhuollon valvonta- ja ohjausjärjestelmää on kehitettävä 

Terveydenhuollon resurssi- ja normiohjausta on lisättävä. Valtakunnallisesti tulee määritellä ja ottaa käyttöön yhdenmukaiset näyttöön perustuvat hoitokäytännöt ja ketjut, hoitoon pääsyn ja hoidon laadun varmistamiseksi.



Terveydenhuollon järjestämistä ja palvelujen tuottajia valvovien ja ohjaavia viranomaisten toimintaa ja valvonnan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta on parannettava. Hallinnollisten sanktioiden lisäksi tulee säätää mahdollisuudesta periä takaisin julkinen rahoitus, jos velvoitteita laiminlyödään. Kaikkien palvelujen tuottajien palvelujen laadun on ylitettävä määritelty palvelujen taso.



Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin terveydenhuollon toimijoiden välistä yhteistyötä tulee lisätä ja kehittää. On turvattava, että potilas- ja asiakastiedot siirtyvät eri palveluntuottajien välillä ilman, että tietosuoja tai hoitosuhteen luottamuksellisuus vaarantuu. Terveyttä edistävien järjestöjen ja potilasjärjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata.

2. Väestön ikääntyminen ja terveyden epätasa-arvo 2.1 Väestön ikääntymisen ja syrjäytymisen yhteiskunnalliset vaikutukset Ikääntyvän väestön määrän kasvu ja erityisesti kaikkein iäkkäimpien määrän kaksinkertaistuminen 30 vuodessa asettavat monia paineita Suomen päättäjille ja palvelujärjestelmälle.

Väestön terveet elinvuodet lisääntyvät, mutta samalla kasvaa runsaasti hoitoa ja apua tarvitsevien henkilöiden määrä. Vanhustenhuollon keskeinen tulevaisuuden ongelma on, miten palvelutaso voidaan säilyttää, kun tarpeet kasvavat, mutta voimavarat ovat niukat. Avopalveluja ja asumista olisi kehitettävä, jotta ikäihmiset voisivat selviytyä itsenäisesti mahdollisimman pitkään kotonaan. Laitoshoidon laatu ja arvokas vanhuus tulisi turvata niillekin, jotka eivät itse pysty pitämään puoliaan.

Huoltosuhteen muutoksista aiheutuvan kustannuspaineen hillitsemiseksi on huolehdittava ikääntyvän väestön sosiaalisesta, fyysisestä ja psyykkisestä toimintakyvystä sekä turvattava kotiympäristössä selviytyminen. Monimutkainen palvelujärjestelmä hankaloittaa palvelujen oikea-aikaista ja oikeanlaatuista kohdentamista.

Väestön ikääntymistäkin merkittävämpi haaste on terveyden epätasa-arvo. Terveydentila eroaa sosio-ekonomisen aseman mukaan ja eri sosiaaliryhmien väliset kuolleisuuserot ovat poikkeuksellisen suuret Suomessa verrattuna lähes kaikkiin muihin Länsi-Euroopan maihin.

Sosioekonomiset tekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan terveyden ja hyvinvoinnin eri ulottuvuuksiin. Tämä on havaittavissa mitattaessa terveydentilaa sekä koetun terveyden että pitkäaikaissairastavuuden avulla. Myös kuolleisuudessa on eroja.

Tutkimusten mukaan aikuisiän sosioekonomiset terveyserot näyttävät juontavan juurensa vallitsevien olosuhteiden lisäksi yksilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Perheen sosioekonominen asema ja lapsuuden elinolot ennustavat sosioekonomista asemaa. Teini-iän terveyskäyttäytymisen perusteella voidaan ennustaa, mihin sosiaali- ja koulutusryhmään lapsi tai nuori sijoittuu aikuisena. Kansantaloudellisesti on erityisen huolestuttavaa, että monet elämänsä ja työuransa alkutaipaleella olevat nuoret joutuvat työkyvyttömyyseläkkeelle jopa alle 30-vuotiaina.

Useat terveysongelmat vähenisivät merkittävästi ja terveydenhuollon menoja säästyisi yli miljardi euroa tämän hetken hintatasolla, jos kansanterveys kehittyisi myöntei-

5 (11) sesti ja terveyserot väestöryhmien välillä kapenisivat ja koko väestön terveys ja hyvinvointi kohoaisi samalle tasolle kuin se on nyt parhaimmilla ryhmillä. Jos kansanterveydessä ei saada aikaan tarvittavia muutoksia, terveydenhuollon kustannukset kasvavat koko ajan.

Kansanterveys vaikuttaa työllisyyteen ja tuottavuuteen. Arviolta ainakin 80 000 henkilötyövuoden lisäys voitaisiin saavuttaa, jos sairauksien esiintyvyys ja kuolleisuus laskisivat kaikissa sosiaaliryhmissä samalle tasolle kuin ne nyt ovat korkeasti koulutetuilla. Työllisyysaste kasvaisi noin 75 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä, jos ylimmän koulutusryhmän terveystaso saavutettaisiin muissa koulutusryhmissä. Suorien terveydenhoitokustannusten säästöt olisivat noin 1,5−2 miljardia euroa tai 15 prosenttia terveydenhuollon menoista, jos sosioekonomiset terveyserot saataisiin poistettua. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä vähenisi noin 20 000:lla. Sairauspäivärahapäivien määrä laskisi noin 1,3 miljoonaa päivää ja sairaalahoitopäivien määrä noin 0,5 miljoonaa päivää.

Sosioekonomisen aseman vaikutuksiin terveyserojen kaventamiseksi voidaan vaikuttaa yhtäältä ehkäisemällä ennalta syrjäytymiskehitystä ja huono-osaisuuden periytymistä ja toisaalta auttamalla vaikeuksissa olevia yksilöitä ja perheitä. Terveydentilalla on vahva yhteys yksilön kulttuuriin, sosiaaliseen ympäristöön ja asemaan. Kulttuurinen identiteetti rakentuu lapsuudesta alkaen ja muokkaa yksilön arvomaailmaa ja asenteita. Tämän vuoksi sosiaalisen rakenteen ja kulttuuriympäristön myönteisiin muutoksiin tukeutuva terveyspolitiikka voi vaikuttaa merkittävästi kansanterveyteen.

Koulutuksella ja työllä on vahva yhteys terveyteen. Kouluttautuminen voi nykyisin jatkua läpi koko elämän, mutta edelleen pääosa koulutuksesta hankitaan nuoruudessa. Koulutus vaikuttaa työllistymismahdollisuuksiin ja uraan. Toimeentulo ja kulutustaso puolestaan ovat sidoksissa työllisyyteen. Sosiaalisen aseman eri ulottuvuudet luovat yhdessä sukupuolen, iän ja perhesuhteiden kanssa edellytyksiä elin- ja elintavoille, ja vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien terveyteen.

2.2 Akavan toimenpide-ehdotukset 

Ikääntyvän väestön palvelujen painotus tulee siirtää laitoshoidosta avohuollon palveluihin kehittämällä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää.



Palveluja, jotka ylläpitävät toimintakykyä, tulee olla riittävästi tarjoilla. Näitä ovat muun muassa terveellistä ravitsemusta ylläpitävät palvelut, liikunta- ja kulttuuripalvelut.



Ikääntyvälle väestölle tarkoitettujen palvelujen vaikuttavuutta tulee parantaa tehostamalla palveluohjausta, jotta henkilö voidaan ohjata oikeiden palvelujen piiriin. Palvelujärjestelmän vaikuttavuuden seurantaa ja arviointimenetelmiä tulee kehittää, jotta palvelutarjonta on asianmukaista ja vastaa todellisiin tarpeisiin.



Ikääntyvälle väestölle on turvattava säännölliset ja kattavat terveystarkastukset, toimintakyvyn arviointipalvelut ja asianmukainen terveysneuvonta sekä sairaanhoito ja kuntoutuspalvelut.



Koko väestölle tarjolla olevia palveluja ja toimia tulee täydentää kohdennetuilla toimenpiteillä heikommassa asemassa oleville ryhmille. Tähän on varattava tarpeen mukaan resurssiohjausta ja valvontaa. Toimenpiteiden laatua ja vaikuttavuutta tulee arvioida käyttäen valtakunnallisia laatukriteereitä ja uusia terveyttä, hyvinvointia ja selviytymistä kuvaavia vaikuttavuuden mittareita.



Jokaiselle ikäluokalle tulee olla tarjolla työllistymistä edesauttavia koulutuspaikkoja.

6 (11)

3. Lasten, nuorten ja perheiden tuki on sijoitus tulevaisuuteen 3.1 Lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia tekijöitä Enemmistö suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin. Kehitys on ollut monessa suhteessa myönteistä, mutta tätä suuntaa uhkaavat kuitenkin monet elintapoihin liittyvät tekijät, kuten riittämätön liikunta ja epäterveelliset ruokatottumukset. Tämä näkyy muun muassa siinä, että entistä useampi lapsi on ylipainoinen.

Kouluterveyskyselyn (2010/11) mukaan lukiolaisista pojista 17 % ja tytöistä 9 % ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista pojista 25 % ja tytöistä 9 % on ylipainoisia. Tupakointi, alkoholin ja huumausaineiden käyttö ovat vakavia terveysriskejä nuorilla. Noin 15 % peruskoulun 8. ja 9.-luokan oppilaista tupakoi päivittäin (pojat 16,4 % ja tytöt 13,6 %) ja 15,5 % heistä juo itsensä tosi humalaan vähintään kerran kuukaudessa eikä tyttöjen ja poikien välillä ole suurta eroa. Huumeita on kokeillut ainakin kerran 8 % (pojat 9,4 % ja tytöt 6,6 %).

Nämä elintapoihin liittyvät riskitekijät ovat vakava uhka kansanterveydelle tulevaisuudessa.

Perheiden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme turvata lasten ja nuorten terveen kehityksen ja terveyden, sillä lasten terveys ja hyvinvointi rakentuu kasvuympäristöissä ja pohjautuu vanhempien hyvinvoinnille.

Erityisen suuri huolenaihe Suomessa on lasten ja nuorten psyko-sosiaalisten ongelmien jatkuva lisääntyminen. Ongelmat ilmenevät selkeästi lastensuojelutoimenpiteiden sekä lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarpeen kasvuna, mutta myös alle kolmekymmentävuotiaiden nuorten syrjäytymisenä ja työkyvyttömyyseläkkeinä.

Psykososiaaliset ongelmat aiheuttavat yhteiskunnalle yhä korkeampia kustannuksia. Mielenterveyshäiriöt ovat yleisin suomalaisten lasten pitkäaikaissairauksista. Arvioiden mukaan 15 % alle 15-vuotiasista lapsista kärsii niistä ja 5–7 % vaatii erikoissairaanhoitoa. Erityisesti mielenterveyspalvelujen kustannukset kasvavat, kun hoitojen vaativuus nousee. Esimerkiksi nuorisopsykiatrian osastohoito maksaa 3 500 euroa viikossa. Lastensuojelussa kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset vuonna 2010 olivat 620 miljoonaa euroa, kun vuonna 2006 kustannukset olivat 430 miljoonaa euroa. Tämä vastaa yli 500 euroa jokaista alle 18vuotiasta lasta ja nuorta kohden. Kun otetaan huomioon lisäksi ehkäisevän lastensuojelun ja lastensuojelun avohuollon kustannukset, päädytään lähes miljardiin euroon. Eri laskentatavat tuottavat keskenään erilaisia lukuja. Lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannukset ovat noin 3,2 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista.

Kuva 2: Lasten ja nuorten psykiatrinen erikoissairaanhoito Hoitojaksot/ potilaat 3 500

3 500

3 000

3 000

2 500

2 500

2 000

2 000

1 500

1 500

1 000

1 000

500

500

0

0 2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

Nuorisopsykiatria, hoitojaksot

Lastenpsykiatria, hoitojaksot

Nuorisopsykiatria, potilaat

Lastenpsykiatria, potilaat

Lähde: THL, Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2011

7 (11) Kehityksen juuret ovat nähdä 1990-luvun laman jälkeen tehdyissä säästötoimenpiteissä. Ne kohdistuivat muun muassa lasten ja lapsiperheiden ennaltaehkäiseviin sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin. Ajallisessa yhteydessä palvelujärjestelmän uudistukseen on havaittavissa seuraavanlaista kehitystä: lapsiperheiden häiriöpalvelumenot ovat kaksinkertaistuneet vuosina 2001–2008, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut ja erityisopetuksessa olevien lasten osuus on yli kaksinkertaistunut samana aikana. Samaan ajanjaksoon sijoittuu lasten ja nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon raju kasvu. Hoitoilmoitusrekisterin mukaan alle 20vuotiaiden lasten ja nuorten määrä psykiatrisessa hoidossa on lähes kolminkertaistunut.

Kasvu on ollut suurinta kasvu ikäryhmässä 15–19 vuotta.

Tutkimusten mukaan monet lastensuojelun asiakkuuden taustatekijät liittyvät vanhemmuuteen. Lastensuojelun ongelmat ovat perheiden ongelmia. Voidaan perustellusti todeta, että lasten ja perheiden ennaltaehkäisevien sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen ohella aikuisille kohdennetut palvelut ja vanhempien tukeminen ovat usein parasta lastensuojelua.

3.2 Akavan toimenpide-ehdotukset Ennaltaehkäisevät palvelut ja toimenpiteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen pitää nähdä sijoituksina tulevaisuuteen. Terveyspolitiikan suunnanmuutoksen tulee koskea koko väestöä, mutta erityisiä toimia tulee kohdentaa lapsiin ja perheisiin, jotta elämän varhaisessa vaiheessa on edellytyksiä oppia ja omaksua terveelliset elintavat ja asenteet. 

Lapsiperheille on turvattava riittävästi moniammatillisen tuen ja lastensuojelun ehkäiseviä palveluja. Näitä ovat esimerkiksi neuvolapalvelut, lapsiperheiden kotipalvelu, neuvolapsykologin ja neuvolan perhetyöntekijän palvelut, aikuisten päihdehoitopalvelut, päivähoidon erityistyöntekijöiden palvelut, erilaiset tukihenkilöt sekä kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon palvelut. Palveluita on koordinoitava tehokkaammin.



Varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen opetusohjelmiin tulee sisällyttää lasten terveyttä edistäviä oppisisältöjä. Terveellisten ruokatottumusten omaksumista tuetaan ravitsemuslaadultaan hyvällä ruokailulla.



Jokaiselle lapselle tulee järjestää terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö, jossa ei ole terveyttä ja hyvinvointia vaarantavia tekijöitä, kuten rakennusten kosteusvaurioita, väkivaltaa ja koulukiusaamista.



Jokaiselle lapselle on turvattava mahdollisuus monipuolisiin liikuntaharrastuksiin.



Painopisteen siirto ennaltaehkäisevään toimintaan luo edellytykset sille, että uudistukset voidaan toteuttaa kustannusneutraalisti pitkällä aikavälillä.

Opiskeluterveydenhuollolla ja opiskeluhuollolla on tärkeä asema nuorten terveyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi ja opiskeluvalmiuksien ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Opiskeluterveydenhuolto tulee nähdä kiinteässä yhteydessä tulevaan työelämään ja työterveyshuoltoon.

Opiskeluterveydenhuollossa voidaan ennakoivasti havaita opiskelijan ammatinvalintaan liittyviä terveydellisiä seikkoja ja ohjata niiden perusteella oikeisiin uravalintoihin.

Tämän vuoksi on tärkeää, että jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle nuorelle turvataan kattavat opiskeluterveydenhuollon palvelut ja että ennaltaehkäisevä terveydenhuolto toimii katkeamattomana ketjuna lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon kautta opiskeluterveydenhuoltoon ja työterveyshuoltoon. 

Koulupudokkuutta on ehkäistävä tehokkaasti. Voimavaroja tulee lisätä etsivään nuorisotyöhön ja lisäksi pitää varmistaa riittävä moniammatillinen asiantuntemus

8 (11) oppilaitoksissa, jotta havaitaan varhaisessa vaiheessa ne oppilaat ja opiskelijat, joilla on vaara pudota koulutusjärjestelmästä. 

Jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle nuorelle tulee turvata alueellisesti kattava ja yhdenvertainen opiskeluterveydenhuolto samoin periaattein kuin korkeakouluopiskelijoille esimerkiksi nykyisen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mallin mukaan.



Opiskeluterveydenhuollon tulee sisältää moniammatilliset ennaltaehkäisevät terveystarkastukset ja -neuvonta sekä perusterveydenhuollon sairaanhoitopalvelut ja ennaltaehkäisevät mielenterveyspalvelut.



Opiskeluterveydenhuollon rahoitus tulee siirtää sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksesta työtulovakuutukseen, jota rahoittavat työnantajat, palkansaajat ja valtio.

4. Sairastavuuden ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisy on kaikkien etu 4.1 Työkyvyttömyyden hinta Useimpien keskeisten kansanterveysmittarien mukaan suomalaisten terveys on kohentunut viime vuosikymmeninä. Sairastavuus on pienentynyt useissa vakavissa sairauksissa, elinaika on pidentynyt ja toimintakyky parantunut. Myönteisestä kehityksestä huolimatta on valitettavasti nähtävissä huolestuttavaa kehityssuuntaa.

Työkyvyttömyysluvut ja sairauspoissaolojen määrät ovat Suomessa kansainvälisesti vertaillen korkeita. Työkyvyttömyydestä aiheutuu mittavat kustannukset ja se kuormittaa eläkejärjestelmämme kestävyyttä. Pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa joudutaan keskimäärin 54,7-vuotiaana ja määräaikaiselle kuntoutumistuelle 45,2-vuotiaana. Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkkeistä aiheutuvat menot olivat 3,1 miljardia euroa. Työeläkejärjestelmän osuus tästä oli yli 2,3 miljardia.

Sairauspoissaolot aiheuttavat työnantajalle 5–15 työpäivän menetyksen työntekijää kohden vuosittain. Sairauspoissaolon kustannukset työnantajalle ovat noin 1500 euroa henkilöä kohti ja kansantaloudelle noin 3 miljardia vuosittain (TTL 2012). OECD:n vuoden 2010 raportin mukaan sairauspoissaolojen määrä oli Suomessa kolmanneksi korkein ja työkyvyttömyyden määrässä Suomi oli neljännellä sijalla. Vuonna 2007 OECD:ssä työkyvyttömyyskustannukset olivat keskimäärin 1,9 % bruttokansantuotteesta, Suomessa 2,9 %.

Työeläkejärjestelmästä sai työkyvyttömyyseläkettä 202 900 henkilöä vuonna 2011. Heistä 21 700 (11 %) sai osatyökyvyttömyyseläkettä. Kun lukuihin lisätään kansaneläkejärjestelmään kuuluvat työkyvyttömyyseläkkeet, kokonaisluvuksi saadaan vuonna 2011 yhteensä 261 000 suomalaista. Yleisimmät työkyvyttömyyden syyt olivat mielenterveyden sairaudet (45 %) ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet (24 %). Mielenterveyden sairauksien osuus on ollut suurin työkyvyttömyyseläkkeiden taustalla vuodesta 2000 lähtien.

9 (11) Kuva: Merkittävimmät sairausryhmät ja niistä aiheutuvat kulut → →

→

→ →

Mielenterveyden häiriöistä johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kasvoi 15 % vuosina 1996–2011.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi korvattiin vuonna 2009 112 500 sairauspäivärahakautta ja yli 5 miljoonaa sairauspäivää eli kolmannes kaikista sairauspäivistä. Sosiaalivakuutukselle näistä aiheutui 275 miljoonan euron kustannukset.

Vuonna 2010 Suomessa oli noin 900 sepelvaltimotautipotilasta 100 000 asukasta kohden. Sepelvaltimotautikuolleisuus on Suomessa noin kaksin–kolminkertainen Välimeren maihin verrattuna.

Diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannukset Suomessa olivat vuonna 2007 1,3 miljardia euroa.

Väestöryhmien väliset erot suun sairauksissa ovat pysyneet suurina.

Merkittävimmät sairastavuuden riskitekijät → →

→ →

→

Puolet suomalaisista aikuisista on vähintään ylipainoisia.

Joka viides voidaan luokitella lihavaksi. Lihavuudesta ja siihen liittyvistä sairauksista aiheutui yhteiskunnalle vuonna 2011 arviolta noin 330 miljoonan euron kokonaiskustannukset.

Suurin osa suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Liian vähäinen liikunta näkyy jo kouluiässä.

Tupakkasairauksien kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat arviolta jopa 2 miljardia euroa vuodessa. Tupakoinnin vuoksi on Suomessa vuosittain 1,2 miljoonaa. sairauspoissaolopäivää ja 600 000 lääkärissä käyntiä. 6000 tupakoijaa kuolee ennenaikaisesti tupakoinnista johtuviin tauteihin.

Alkoholin käyttöön liittyvät sairaudet ja alkoholimyrkytykset olivat vuonna 2009 yleisimpiä työikäisten kuolinsyitä. Vuosittain alkoholin käytöstä aiheutuu 4−6,5 miljardin haittakustannukset. Alkoholihaittakustannukset olivat 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2010.

4.2 Työllä ja työterveyshuollolla on ennalta ehkäisevä tehtävä Väestön terveyttä ja hyvinvointia tulee parantaa. On etsittävä uusia ratkaisuja väestön elinolojen, terveystottumusten ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Esimerkiksi tutkimukset ja pilottihankkeet ovat osoittaneet kulttuuri- ja taidelähtöisien menetelmien mahdollisuudet ennaltaehkäisevässä ja parantumiseen tähtäävässä toiminnassa.

Hyvät terveyspalvelut ja menetelmien kehittäminen eivät kuitenkaan riitä takaamaan väestön terveyttä, vaan ihmisen hyvinvointi kiinnittyy olennaisilta osin mahdollisuuteen tehdä työtä.

Työssäkäyvä henkilö viettää työpäivinä keskimäärin noin puolet valveillaoloajastaan työpaikalla. Hyvällä työelämällä on keskeinen merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Lisäksi hyvällä työelämällä pidennetään työuria ja hillitään terveydenhuoltomenojen sekä työkyvyttömyydestä aiheutuvien menojen kasvua.

Hyvä työelämän laatu edellyttää huomion kiinnittämistä työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Työhyvinvointia edistetään kehittämällä johtamista, henkilöstön osaamista ja toimintakykyä sekä työoloja ja työterveyshuoltoa. Osaamisen kehittämistä voidaan tukea koulutuksen lisäksi myös työkierrolla, mentoroinnilla ja tiimityöllä. Työpaikan fyysisen ja psykososiaalisen ympäristön tulee olla kunnossa. Työn kuormittavuuden tulee olla sopusoinnussa työtehtävien määrän ja niiden suorittamiseen varatun ajan kanssa.

Erityisryhmien, kuten osatyökykyisten, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja maahanmuuttajien, työllisyyden ja koulutuksen edistäminen ovat hyvin tärkeitä. Lisäksi ikääntyvien työssä jaksamista ja työhyvinvointia on tuettava. Esimerkiksi vammaispoliittisen selonteon mukaan

10 (11) noin 200 000 vammaista ja pitkäaikaissairasta henkilöä voisi toisenlaisissa olosuhteissa olla mukana työelämässä.

Elintavoilla on ratkaiseva merkitys monien sairauksien ennaltaehkäisyssä. Tähän tarvitaan oikean tiedon välittämistä kannustavassa hengessä. Koulutus- ja tulotaso vaikuttavat huomattavasti terveellisten elintapojen ja ruokailutottumusten omaksumiseen. Ammattiasema määrittää pitkälti työoloja sekä työ- ja vapaa-aikaa, jotka vaikuttavat mahdollisuuksiin tehdä terveellisiä valintoja. Jos esimerkiksi työpaikalla on työpaikkaruokala, on helpompi syödä terveellinen lounas. Mahdollisuus terveelliseen työaikaiseen ruokailuun ja sen arvostuksen lisääminen ovat osa työkykyä edistävää toimintaa. Tämä vaatii työpaikoilla johdon sitoutumista ja ymmärrystä siitä, että hyvin järjestetty henkilöstöruokailu edistää työvireyttä ja ehkäisee ennenaikaista työkyvyttömyyttä aiheuttavia sairauksia.

Työterveyshuollolla on tärkeä kansanterveydellinen asema, sillä se edistää työikäisen väestön terveyttä. Työelämän fyysiset kuormitustekijät ovat muuttuneet. Työn henkinen kuormitus on lisääntynyt, sillä liiallinen työsidonnaisuus, kiire, kehittymis- ja muutospaineet ovat kiristäneet osaamisvaatimuksia ja yksilökohtaista tulosvastuuta.

Lyhyessä tai määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevien osuus näyttää edelleen kasvavan. Tämä lisää epävarmuutta sekä puutteelliseen koulutukseen ja perehdyttämiseen liittyviä ongelmia ja työn henkistä kuormittavuutta.

4.3 Akavan toimenpide-ehdotukset 

Jokaiselle Suomessa asuvalle tulee tarjota järjestelmälliset terveystarkastukset ja asiantunteva elintapaohjaus vähintään kerran viidessä vuodessa. Suun terveydenhuoltoon tarvitaan maksuttomat neuvontapalvelut ja etsivä toimintatapa, jonka tavoitteena on saada palvelujen ulkopuolelle jäävät niiden piiriin. On varmistettava, että opiskelu- ja työterveyshuollon piiriin kuulumaton väestö tulee ennaltaehkäisevän palvelujärjestelmän, sairaanhoidon ja kuntoutuksen piiriin.



Työikäisen väestön mahdollisuuksia työllistymiseen ja oman toimeentulon turvaamiseen tulee edistää parantamalla työntekijöiden osaamista ja ammattipätevyyttä tehostavaa koulutusta. Osaamisen kehittämistä on tuettava myös esimerkiksi työkierrolla, mentoroinnilla ja tiimityöllä.



Jokaiselle työssä olevalle tulee turvata työterveyshuoltona hyvin toimivat, moniammatilliset ja nykyaikaiset työterveyspalvelut, jotka tukevat terveyttä, hyvinvointia ja työkykyä ja joissa otetaan huomioon yksilölliset erityistarpeet. Painotusta on suunnattava entistä enemmän työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä tukevaan ja edistävään suuntaan.



Yhteistyötä ja työterveyshuollon koordinoivaa roolia suhteessa muihin palvelujärjestelmiin on vahvistettava.



Jokaiselle tulee taata oikeus turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön. Työn psykososiaalisten riskien hallintaan ja niiden valvontaan tulee kehittää uusia menetelmiä ja ne pitää saattaa työterveyshuollossa ja työsuojelussa yhtä tärkeään asemaan kuin työn fyysinen kuormittavuus ja fysikaaliset, biologiset ja kemialliset riskitekijät.



Työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja työkykyä edistävät palvelut tulee saada verotuksellisesti samaan asemaan kuin terveyden- ja sairaanhoitopalvelut. Ne tulee vapauttaa arvonlisäverosta osana arvonlisäverolaissa määriteltyjä terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Jos muutosta ei voida toteuttaa muuttamalla lain tulkintaa, tulee lainsäädäntöä korjata.



Lakisääteisen minimitason lisäksi työterveyshuollolla tulee tulevaisuudessakin olla mahdollisuus vastata työssä käyvän väestön ennaltaehkäisevistä terveyspalveluista ja sairaanhoidosta.

11 (11) 

Johtamisen resurssit ja osaaminen pitää turvata. Hyvä johtaminen on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä työpaikkatasolla.



Työpaikoilla tulee yhteistoiminnassa työntekijöiden ja työterveyshuollon asiantuntijoiden kesken tukea terveyttä edistäviä asenteita ja elintapoja ja edistää työhyvinvointia. Liikuntakasvatus tulee olla osa elintapaohjausta. Myös kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä pitää hyödyntää työyhteisöissä. Mahdollisuus terveelliseen työpaikkaruokailuun on turvattava kaikilla työpaikoilla ja kaikkina työaikoina.



Työsuojeluvaltuutetun tehtävien olennaiseksi osaksi tulee ottaa aktiivinen työhyvinvointiohjaus. Heille tulee tarjota tähän riittävästi aikaa ja koulutusta.

Akavan terveyspoliittiset teesit Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tulee aina arvioida terveysvaikutukset.

Terveydenhuollon rakenne ja rahoitusjärjestelmä on uudistettava: rahoitukselle ja järjestämiselle pitää koota riittävän suuri järjestämispohja.

Valtion on määriteltävä yhteiskunnan terveyspalvelut ja taattava ne jäsenilleen yhdenvertaisesti ilman tarpeetonta odottamista.

Kansanterveyden kannalta keskeisiin väestöryhmiin ja elintapasairauksiin on suunnattava päämäärätietoinen ja mittaroitu terveyttä edistävä työ.

Lähteitä: www.thl.fi www.terveyskirjasto.fi www.stm.fi www.etk.fi www.kuusikkokunnat.fi