Julkinen sektori hyvinvoinnin toteuttajana

Akavan yhteiskuntavisio 2019

Julkinen sektori hyvinvoinnin toteuttajana Keskustelualoite julkisen sektorin rakenteesta ja toimivuudesta

Rautatiel채isenkatu 6 00520 Helsinki

puh. 020 7489 400 www.akava.fi

Sisällys 1. Johdanto

1

2. Julkisen talouden tasapaino

1

3. Valtion ja kuntien tehtävänjako

4

Motivoitunut henkilöstö on tärkein muutosvoima Kuntien tehtävät Valtionhallinto ja aluehallinto muutoksessa

4 5 6

3.1.

Sivistystoiminta

8

3.2

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistukset

10

Nykytila Rahoitusjärjestelmä Järjestämisvastuu Palveluiden tuottaminen

10 10 12 12

3.2.

13

Infrastruktuuri ja turvallisuus

4. Julkisen palvelutuotannon muodot

14

Palveluvelka Julkisten palvelujen tuottaminen Julkiset hankinnat

14 14 15

Hyväksytty työvaliokunnassa 13.3.2014 sekä hallituksessa 25.3.2014

1 (16) ”Julkisen sektorin laajuus, rakenteet ja rahoitus on määritelty kestävällä ja hyvinvoinnin turvaavalla tavalla. Palveluiden vähimmäislaajuus ja -laatu on määritelty sitovasti valtakunnan tasolla kansalaisten yhdenvertaisuus huomioon ottaen. Valtion ja kuntien tehtävän- ja kustannustenjaot ovat selviä ja tarkoituksenmukaisia.”

Akavan strategia 2012–2019

1. Johdanto Tämän asiakirjan tavoitteena on osallistua keskusteluun julkisen sektorin uudistamisesta.

Akavalaiset ovat valmiita rakenteellisiin uudistuksiin, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata nykyisellä tasolla ja laadukkaina.

Koko julkinen sektori on ollut kovan paineen alaisena 2000-luvulla: yksityinen sektori ei ole enää kasvanut yhtä nopeassa tahdissa kuin aikaisemmin ja valtio on leikannut valtiosektorin, mutta erityisesti kuntasektorin resursseja. Neljä viimeisintä hallitusta ovat yrittäneet muuttaa kunta- ja palvelurakenteita siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Julkisella sektorilla työskentelee yli 230 000 akavalaista. Kuntien ja valtion työntekijöinä he ovat mukana rakentamassa, toteuttamassa ja uudistamassa hyvinvointipalveluita. He tuovat oman osaamisensa suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. Veronmaksajina akavalaiset rahoittavat merkittävän osuuden julkisen sektorin menoista. Palvelujen käyttäjinä akavalaiset – muiden suomalaisten tavoin – toivovat julkisen sektorin palveluilta laatua ja saavutettavuutta sekä oikeudenmukaista ja kannustavaa kohdentumista.

Akava on linjannut strategiassaan, että julkisen sektorin laajuus, rakenteet ja rahoitus tulee määritellä kestävällä ja hyvinvoinnin turvaavalla tavalla. Akava haluaa pelastaa julkiset hyvinvointipalvelut ja pohjoismaisen hyvinvointimallin. Se edellyttää rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia.

Hyvinvointipalveluiden varmistamiseksi täytyy määritellä, millaiseen julkiseen sektoriin on varaa. Meillä on ratkaistavana lukuisia kysymyksiä: – – – – –

Mitkä ovat kuntien ja valtion tehtävät ja rahoitusvastuut?

Mikä on kestävä kuntarakenne ja tehokas valtionhallinnon rakenne?

Miten saadaan selkeyttä terveydenhuollon tehtävänjakoon ja rahoitusmalleihin?

Millä tavoin palvelut on järkevää tuottaa ja miten laatu varmistetaan?

Miten voidaan turvata julkisen sektorin työvoiman saatavuus?

Toisin sanoen tulee määritellä: a) mitä hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa eli mitkä ovat ne kansalaisten hyvinvoinnin varmistavat palvelut, joita yhteiskunnassa vähintään pitää tuottaa, b) miten nämä palvelut kannattaa toteuttaa, c) kenen vastuulla näiden palveluiden toteuttaminen on ja d) kuka tämän kaiken maksaa eli miten kustannukset jaetaan.

2. Julkisen talouden tasapaino Akavalaiset osallistuvat julkisen sektorin palveluiden rahoitukseen merkittävällä tavalla. Akavalaiset palkansaajat ansaitsevat neljänneksen Suomen palkkasummasta, mutta he maksavat palkkaveroista ja maksuista kolmanneksen. Valtion tuloveroista akavalaisten palkansaajien maksama osuus on yli 40 prosenttia. Akavalaisesta näkökulmasta on erityisen tärkeää, että julkisen talouden tasapaino saadaan varmistettua pidemmällä aikavälillä.

Lähivuosien ja pidemmän aikavälin näkymät ovat epäsuotuisia Suomen taloudelle. Kasvua rajoittavat yleinen epävarmuus eteenkin Euroopassa ja voimakas rakennemuutos perinteisil-

2 (16) lä vientialoillamme. ICT- ja metsäsektorin vientimenetyksiä ei ole toistaiseksi pystytty korvaamaan uusilla kasvualoilla.

Pidemmän aikavälinkin kasvuarviot ovat vaisuja. On odotettavissa, että kokonaistuottavuuden kasvu hidastuu. Kokonaistuottavuus mittaa tietyn työn ja pääoman määrän arvonlisäyskykyä. Sen kehitys on asteittain hidastunut. Samalla väestön ikääntyminen rajoittaa työvoiman tarjontaa.

Kuva: Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970–2040

Lähde: Valtiovarainministeriö

Asetelma on erittäin hankala julkisen sektorin rahoitukselle. Nykyisellä lainsäädännöllä, rakenteilla ja toimintamalleilla ikääntyvän väestön hyvinvointitarpeet kasvattavat voimakkaasti julkisen sektorin menoja, mikä johtaisi kestämättömään velkaantumiseen. Suomessa on yleisesti tiedostettu, että paras tapa ratkaista haasteita ovat erilaiset rakenteelliset uudistukset, joilla pyritään edistämään kasvua ja työllisyyttä sekä julkisen sektorin toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Rakenteellisten uudistusten toteuttaminen on ainakin toistaiseksi osoittautunut hyvin hankalaksi ja nykyinen hallitus on ryhtynyt hillitsemään julkisen sektorin velkaantumista mittavilla menoleikkauksilla.

Tämä on tarkoittanut valtion ja kuntien rahoitussuhteiden uudelleenjärjestämistä siten, että kuntien valtionosuuksia on leikattu ja samanaikaisesti kuntien vastuulle on tullut lisää tehtäviä ja aiempia tehtäviä on tarkennettu. Kuntatalous on vuosi vuodelta heikentynyt ja vuoden 2013 kehysriihessä maan hallitus linjasi, että kuntataloutta sopeutetaan vuoteen 2017 mennessä miljardilla eurolla vähentämällä kuntien tehtäviä.

Tehdyistä sopeutustoimista huolimatta julkisen talouden kestävyysvaje ei ole valtiovarainministeriön laskelmien mukaan juuri kaventunut. Nykyisen hallituksen näkemys toimenpidekokonaisuudesta kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen on esitetty 29.8.2013 hyväksytyssä rakennepoliittisessa ohjelmassa. Toimenpiteiden vaikutus yhteensä on noin 9,5 miljardia euroa (4,7 prosenttia bruttokansantuotteesta).

Tämä tarkoittaa, että julkisen talouden sopeuttaminen jatkuu ensi vaalikaudella ja kenties jopa sen yli. On ratkaisevaa, että julkisen talouden sopeuttaminen toteutetaan niin, että kokonaisuudessa se ei haittaa, vaan tukee osaamiseen perustuvaa talouskasvua ja työllisyyttä.

Vain tällä tavalla voidaan ylläpitää korkeaa elintasoa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna julkisella sektorilla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia toiminnan tuloksellisuuden ja tuottavuu-

3 (16) den parantamiseksi. Akavan mielestä osassa kuntapalveluita tarvitaan nykyistä vahvempaa normittamista ja resursointia palveluiden kehittämisessä.

Lisäksi on tarpeen priorisoida tehtäviä ja suunnata julkisia varoja parhaiten kasvua tukeviin kohteisiin kuten koulutukseen ja tutkimukseen, ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja hyvään infrastruktuuriin.

Yritysten ja työntekijöiden verorasitusta tulee pikemminkin keventää kuin kasvattaa. Panostukset pitää kohdistaa lisäarvon tuottamiseen. Lopputavoite on kasvukierre. Kohtuullisella veroasteella kertyy tarpeeksi varoja, jotta voidaan tarjota tarkoituksenmukaisia, laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluita.

Julkisen talouden tasapaino liittyy sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen. Onko hyvinvointiyhteiskunnan toimintaperiaatteiden mukaista siirtää kertyneet maksut ja velat seuraaville sukupolville maksettaviksi? Riski on, että tulevaisuudessa tulonsiirtojen tarve ja työikäisten verorasitus kasvavat niin suureksi, että tuottavuuden kasvun tuoma hyöty ”ulosmitataan” ikääntyneiden hyväksi. Tällä olisi todennäköisesti huomattava kielteinen vaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen, jolloin mahdollisuudet rahoittaa ikäsidonnaisia menoja heikkenisivät entisestään.

Kuva: Julkiset tulot ja menot pois lukien työeläkerahastot

Suomessa ei ole pystytty luomaan laajasti hyväksyttyä mallia, jolla kansalaiset voisivat itse paremmin kantaa vastuuta esimerkiksi vanhuuden aiheuttamista kuluista. Vanhuuden hoitomenoja varten ei ole tarjolla toimivaa yksityistä vakuutusturvaa. Eläkesäästämisen ja pitkäaikaissäästämisen muodot on tehty lähes kannattamattomiksi ja epävarmoiksi niiden verokohtelun muutosten myötä.

Akava ehdottaa: – Julkinen talous on saatettava tasapainoon monilla samanaikaisilla toimenpiteillä.

– On uskallettava tehdä lisää rakenteellisia uudistuksia.

– Sopeuttaminen pitää toteuttaa panostamalla osaamiseen ja työllistymiseen.

– Työn verotusta ei tule tulevaisuudessa kiristää.

– Oikea resursointi hallintoon varmistaa hyvän suunnittelun, jolla saadaan aikaiseksi uudistuksilla tavoiteltuja tuloksia.

4 (16)

3. Valtion ja kuntien tehtävänjako Julkinen sektori on yhteiskunnan hyvinvointia luova rakenne. Sitä tulisi hyödyntää nykyistä tehokkaammin ja tuottavammin, mutta rakenteiden muutokset eivät automaattisesti sinänsä lisää tuottavuutta ja paranna yhteistyötä. Tulisi muodostaa rationaaliset ja yhtenäiset tehtäväkokonaisuudet, joiden hoitamiseksi ja hallinnoimiseksi voitaisiin tarvittaessa ylittää valtioja kuntasektorin rajat puolin ja toisin. Rakenteellisten uudistusten pitää tarkoittaa erilaisten julkisten toimintaprosessien perkaamista ja sujuvoittamista. Lisäarvoa syntyy toimintaprosessien parantuessa ja eri toimijoiden rajapinnoissa sekä verkostoissa. Nykyisetkin rakenteet mahdollistaisivat huomattavasti tehokkaammat toimintatavat. Organisaatiouudistukset eivät saa olla itsetarkoitus.

Motivoitunut henkilöstö on tärkein muutosvoima Kuntien ja valtion työntekijät ovat viime vuosien aikana olleet myllerryksen kourissa. Aluehallinnon uudistuksella, valtionhallinnon tuottavuusohjelmilla ja kuntasektorin uudistuksilla on tavoiteltu parempia palveluja ja kustannussäästöjä sekä parempaa työn tuottavuutta.

Tehtävien uusjaossa akavalaiset ovat usein toisaalta muutoksen suunnittelijoita, toisaalta sen toimeenpanijoita. Tähänastiset kokemukset osoittavat, että julkisen sektorin välttämättömät uudistukset eivät onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, ellei henkilöstöä kuulla. Kaikissa hankkeissa henkilöstö tulee ottaa aidosti mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muutosvastarinta vähenee, kun uutta rakennetaan yhdessä. Muutoksessa johtamisen ja esimiestyön merkitys korostuu. Julkisella sektorilla on mahdollisuus sopeutua rakenteellisten uudistusten tuomiin alkuhankaluuksiin kouluttamalla muutoksen toimeenpanijoita, jotka usein ovat akavalaisia.

Nopea muutosrytmi monissa valtion virastoissa on muutosväsymyksen myötä johtanut siihen, että tosiasiassa henkilöstön vaikutusmahdollisuudet tehtäviin muutoksiin ovat uhattuna.

Henkilöstö on kokenut nopearytmisen muutoksen lisänneen työn epävarmuutta ja kasvattaneen muutosväsymystä. Tämä näkyy työtyytyväisyyden heikentymisenä. Valtionhallinnon uudistuksissa on otettava huomioon henkilöstövaikutukset sekä vaikutukset työssä jaksamiseen. Monia tehtäviä on siirretty kunnilta valtiolle, kun tavoitteena on saavuttaa lisää säästöjä. Siirtäminen edellyttää, että tehtävien mukana siirtyy myös henkilöstö.

Työhyvinvointi on tutkitusti avainasemassa tuottavuuden parantamisessa. Rakenteiden uudistamisessa on mitoitettava tehtävät ja palvelut niin, että työntekijöillä on realistiset mahdollisuudet tuottaa laadukkaita palveluja.

Henkilöstön osaamisen merkitys jää usein huomiotta uudistuskeskustelussa ja hallinto nähdään ongelmana, vaikka toimiva ja koulutettu hallinto tosiasiassa tukee kuntien perustetehtävää ja voi olla toimintatapojen kehittämisen lähde. Hallintoa ei voi karsia niin, että se heikentää muun ammattihenkilöstön keskittymistä tehtäviinsä. Karsiminen ei ole itsetarkoitus, vaan yhtenäistäminen täytyy tehdä siten, että päämääränä on tarkoituksenmukaisuus.

Palveluiden laatuvaatimusten ja tason määrittely on tuottavuuden kannalta oleellista. Julkisen toiminnan tuottavuuden mittaamisessa on aina oltava laadun näkökulma mukana. Tähän tarvitaan tuloksellisuuden ja tuottavuuden mittareita, jotka ottavat huomioon laadun ja vaikuttavuuden ulottuvuudet. Tämä tulisi ottaa huomioon, kun kuntien peruspalveluohjelmamenettelyä uudistetaan.

Tuottavuutta saadaan nostettua esimerkiksi uudistamalla työn tekemisen tapoja, ja parantamalla hankinta- ja kilpailutusosaamista. Kunnissa voidaan vaikkapa tehostaa tilojen ilta- ja viikonloppukäyttöä tai vuokrata käyttötarkoituksen muutosta odottavia kiinteistöjä väliaikaiskäyttöön yrittäjille tai järjestöille.

5 (16) Akava ehdottaa: – Henkilöstö otetaan mukaan muutoksen suunnitteluun kunnissa ja valtiolla.

– Peruspalveluohjelman menettelyn uudistuksessa huomioidaan laatu ja vaikuttavuus, tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittauksessa.

Kuntien tehtävät Kuntien vastuulla on nykyään yli 500 tehtävää ja niiden ohella yli 900 erilaista velvoitetta, kuten suunnittelu ja raportointi. Tehtävät ovat kehittyneet vuosikymmenten saatossa nykyiseen muotoonsa, jotka yhdessä muodostavat hyvinvointiyhteiskuntana tunnetun kokonaisuuden.

Akava katsoo, että yksi keskeinen syy kuntien talouden ja tehtävien epätasapainoon on kuntien laaja tehtävien rahoitusvastuu, joka on vuosien saatossa kasvanut. Valtio määrää kunnille tehtäviä, mutta on pienentänyt omaa osuuttaan niiden rahoituksesta alle puoleen.

Monien tehtäväkokonaisuuksien kasvaneet tehtävämäärät ja kustannukset ovat tarkoittaneet kuntien tehtävien selkeyttämistä sekä kansalaisten paremman yhdenvertaisuuden toteutumista. Kuntien tehtävät ovat kullankin hallinnonalalla omaleimaisia rakennelmia, joissa on nähtävissä historiallinen jatkumo ja eri aikakausien poliittiset painotukset. Tuosta kokonaisuudesta on vaikeaa irrottaa yksittäisiä tehtäviä erilleen. Tästä huolimatta kuntien tehtäviä on tarkasteltava uudelleen, jotta tärkeimpien palveluiden saatavuus ja niiden kehittäminen ovat mahdollisia myös tulevaisuudessa ilman jatkuvaa velkaantumista.

Kuva: Kuntasektorin kulujen reaalinen kasvu ja BKT:n reaalinen kasvu 2000–2011

Lähde: EVA Analyysi: Kuntauudistuksen korjaussarja, 2013

indeksi 2000=100

Taloudellisesti merkittävät kysymykset ovat sidoksissa etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisuihin. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtäväluettelo on pitkä ja vaativa.

Se selvästikin sisältää tehtäviä, joita pienten ja keskisuurten kuntien on vaikeaa järjestää itsenäisesti ja kansalaisia yhdenvertaisesti kohdellen. Tämän vuoksi on perusteltua siirtää sekä perus- että erikoistason sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu suuremmille harteille.

Tulevina vuosina terveydenhuoltojärjestelmää pitää edelleen kehittää. Terveyspalveluiden uudelleenorganisointi on tärkeää myös siksi, että erikoissairaanhoidon jatkuvasti kehittyessä Suomessa säilyy edelleen mahdollisuus hoitaa väestöä parhaimmilla ja uusimmilla hoitokeinoilla sekä ennaltaehkäistä vakavia sairauksia nykyistä tehokkaammin. Vanhusten palvelui-

6 (16) den järjestäminen ja kehittäminen on erittäin merkittävä kustannuksiin vaikuttava kokonaisuus.

Monien kuntien lakisääteisten ja vapaaehtoisten tehtävien sekä muiden velvoitteiden osalta tulisi harkita vastuunjakoa etenkin kuntien ja aluehallintoviranomaisten kesken. Esimerkiksi hallinnollisissa tehtävissä, rekistereissä ym. saattaisi olla saavutettavissa synergiahyötyä.

Näiden tehtävien tehostamiseksi tarvitaan kunta- ja aluehallintotason sekä ministeriöiden avointa keskinäistä vuorovaikutusta. Ei kuitenkaan tule tuudittautua siihen, että yksittäisten kuntien tehtävien siirto valtiolle toisi valtavia säästöjä julkiseen talouteen ainakaan aivan lähitulevaisuudessa. Valtion ja kuntien rajapinnassa pitää tarkastella tarkemmin toimintaprosessien toimivuutta.

Kuntien tehtävistä tulee selkeästi määritellä, mitkä lain määrittämistä tehtävistä ovat vapaaehtoisesti järjestettäviä. Jo nyt osa tehtävistä on vapaaehtoisia, mutta kunnissa suhtaudutaan hyvin eri tavoin vapaaehtoisuuden suomiin mahdollisuuksiin tehtävien järjestämisessä.

On lisäksi huomattava, että lukuisat kuntien tehtävistä ovat lakisääteisiä, mutta määrärahaperusteisia. Näissä kunnilla on jo nyt suuri liikkumavara tehtävän toteuttamislaajuudessa ja resursoinnissa. Kuntapäättäjien ja virkamiesten tulee olla valmiimpia käyttämään lain suomia mahdollisuuksia sovittaa näitä palveluita taloustilanteen mukaiselle tasolle.

Kymmenen kustannuksiltaan suurinta tehtäväkokonaisuutta Tehtävät Erikoissairaanhoito Perusopetus Muut vanhusten ja vammaisten palvelut Perusterveydenhuollon avohuolto Lasten päiväkotihoito Perusterveydenhuollon vuodeosastohoito Muut sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten laitospalvelut Yleishallinto Liikenneväylät

14 20 20 18 2 1 50 1 56 50

Kustannukset, mrd euroa 5,08 4,24 2,00 1,82 1,41 1,03 0,83 0,75 0,73 0,71

Lähde: Valtiovarainministeriö, Kuntien tehtävien kartoitus- raportti 2012

Akava ehdottaa: – Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä on siirrettävä kunnilta suurimmille harteille – Vastuunjakoa kuntien, aluehallintoviranomaisten ja valtion kesken tulee uudistaa kun se on tarkoituksenmukaista, esimerkiksi hallinnollisten tehtävien ja rekistereiden osalta.

– Kuntapäättäjien ja virkamiesten tulee olla nykyistä valmiimpia käyttämään lain suomia mahdollisuuksia sovittaa vapaaehtoisia ja määrärahaperusteisia palveluita taloustilanteen mukaiselle tasolle.

– Kuntien uusia tehtäviä määritettäessä tulee valtion rahoitusvastuun olla vähintään 55 prosenttia.

Valtionhallinto ja aluehallinto muutoksessa Meneillään olevan Valtion keskushallinnon uudistushankkeen (KEHU) ajatuksena on tehdä valtioneuvostosta yhtenäisempi ja valtionhallintoa voimakkaammin ohjaava virasto. Tämä voisi tarkoittaa kaikkien ministeriöiden yhdistämistä ja muuttamista yhteisen valtioneuvoston kanslian alaisiksi osastoiksi. Vastaava rakenne on käytössä Ruotsissa, jossa rakenne on nopeuttanut poliittista ohjausta ja toimeenpanoa. Vähäisemmillään tämä muutos tarkoittaa yhteistyön lisäämistä yhteisissä tukitoiminnoissa kuten hallinto-, palvelu- ja viestintätoiminnoissa. Nykyisin ministeriöiden välinen yhteistyö ei toimi joiltain osin, joten rakenteita on

7 (16) syytä tarkastella. Valtionhallinnon rakennetta ja ministeriöiden rajoja on tarkasteltava ennakkoluulottomasti.

Valtioneuvoston yhtenäistämistä ei kuitenkaan saa toteuttaa siten, että henkilöstön oikeusasemaa heikennetään siirtämällä henkilöstöä vasten tahtoaan ministeriöstä toiseen. Samalla pitää huomioida, että palkkausjärjestelmän rakentaminen koko valtioneuvostolle ilman lisärahoitusta ei tuo toivottavaa tulosta. Ilman lisärahoitusta riskinä on, että keskeiset henkilöstöryhmät jäävät niin sanotulle takuupalkalle, eli heidän palkkakehityksensä pysähtyy pitkäksi aikaa.

Aluehallinnon uudistuksessa vuonna 2010 siirryttiin usean aluehallintoviranomaisen mallista keskitettyyn malliin. Nyt seitsemän aluehallintovirastoa (AVI:t sekä Ahvenanmaan valtionvirasto) hoitavat lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lisäksi 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY) hoitavat toimeenpano- ja kehittämistehtäviä. Tätä täydentävät maakuntien liitot, joita on 19.

Asiakaspalveluselvitykset ovat osoittaneet, että asiakkaat eivät edelleenkään ole täysin tyytyväisiä palveluiden saavutettavuuteen, tehokkuuteen ja selkeyteen, vaikka palvelukyky on säilynyt ennallaan uudistuksesta huolimatta. Kaikkien muutosten ja uudistusten lähtökohdaksi pitäisi ottaa vahvemmin palvelutehtävä sekä se miten palvelut ovat eri asiakasryhmien saatavilla.

Haasteena on yhdistää aluehallinnon kehittämisessä valtakunnallinen ohjaus ja alueelliset erityispiirteet. Ongelmaksi koetaan tämän lisäksi ohjauksen puute, sen hajanaisuus, yleishallinnon raskaus ja runsas kehittäminen, joka vaikeuttaa jo perustyötä. Lisäksi työnjako on edelleen osittain epäselvää.

Aluehallintoa pitää edelleen uudistaa asiakkaan ja palvelujen kehittämisen näkökulmasta.

Kansalaisen kannalta olisi selkeintä, jos valtion aluehallinto noudattaisi kaikissa eri palveluissaan samoja rajoja. Jaottelun olisi syytä lähteä asiakkaan palvelutarpeista. Esimerkiksi jaottelu turvallisuuteen liittyviin sekä elinkeino- ja työllisyyspalveluihin olisi luonteva.

Kuva: Julkishallinnon rakenne tänään

Lähde: www.suomi.fi

Eritasoisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY:jen tarjoamia palveluita on vaikea hahmottaa. Kaikista ELY:istä pitää tehdä täyden palvelun ELY:jä. Tällöin ELY:jä olisi nykyistä vähemmän, 7–14. Myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja aluehallintovirastojen yhdistämistä on harkittava. Tämä muutos tarkoittaisi samalla maakuntien määrän vähentämistä. Maakuntajaon tulisi olla aluehallinnon perusjako, toisin kuin nykyisin. Samalla on tärkeää pyrkiä säilyttämään ne hyödyt, joita liittyy ihmisten kiinnittymiseen maakuntaan ja sen ominaispiirteisiin.

8 (16) Ihmiset asioivat palveluissa eri tavoilla. Entistä harvemmat palvelut vaativat henkilökohtaista asiointia. On pidettävä huolta siitä, että valtionhallinnon palvelut ovat tasapuolisesti saatavilla eri puolilla Suomea. Eri viranomaisten palveluiden pitää tulevaisuudessa olla saatavilla yhdestä pisteestä ja viranomaistoiminnan laadun pitää olla tasaista eri puolilla maata. Uudistuksessa pitää samalla huomioida, ettei valvovaa viranomaista ja valvottavaa tuottajaa yhdistetä, jolloin objektiivisuus ja oikeusturva heikentyvät.

Akava ehdottaa: – Ministeriöt tulisi yhdistää yhteisen valtioneuvoston kanslian alaisiksi osastoiksi.

– Maakuntajaosta tehdään perusjako aluehallinnolle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia ja aluehallintovirastoja tulisi yhdistää.

– Valtionhallinnon jatkouudistuksessa kaikista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista tehdään täyden palvelujen ELY:jä ja niiden määrää vähennetään.

– Valtionhallinnon palvelujen keskittämisessä huolehditaan saatavuudesta ja kattavuudesta.

3.1.

Sivistystoiminta

Kansainvälisesti arvostetut kuntien varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut on rakennettu korkeasti koulutettujen osaamisella. Nämä kuntien perustehtävät ovat heidän vastuullaan tulevaisuudessakin. Varhaiskasvatus ja perusopetus tulee turvata lähipalveluina, toisen asteen koulutus lähialuepalveluina ja korkeakoulutus koulutuksesta riippuen alueellisella tai kansallisella tasolla. Koulutusjärjestelmän perusta on julkisin rahoin rahoitetussa maksuttomassa koulutuksessa.

Julkisen talouden tiukentuessa lasten ja nuorten hyvinvointi, laadukas varhaiskasvatus, tasaarvoinen perusopetus ja korkea osaaminen myöhemmillä koulutustasoilla on nähtävä investointina, jota ilman Suomi ei pärjää globaalissa kilpailussa. Valtio on leikannut koulutuksesta hallituskauden aikana jo satoja miljoonia euroja muun muassa yleisiä valtionosuuksia ja yksikköhintoja leikkaamalla sekä indeksijäädytyksin. Valtion budjettileikkaukset merkitsevät kunnille päätösten reunaehtoja ja lähettävät kielteisen viestin koulutuksen merkityksestä.

Kuntien yleiskatteellinen valtionosuusjärjestelmä muodostaa uhkan koulutuksen resursoinnille. Opetustoimen väljä normiohjaus ja nykyinen resurssiohjausmalli johtavat toistuvasti kunnissa tilanteeseen, ettei resursseja kohdenneta koulutukseen. Lisäksi vapaa sivistystyö kärsii kuntien taloustilanteesta ja priorisoinneista.

Perusopetuksen normeja purettiin 1990-luvulla. Näiden normitalkoiden hinta näkyy nyt laajana lasten ja nuorten syrjäytymisongelmana. Ryhmäkokojen pienentämiseen käytetään miljoonia euroja hanketyyppisesti, kun on ymmärretty tämän merkitys koulutuksellisen tasaarvon toteutumiselle heterogeenisessä ja monikulttuurisessa koulumaailmassa.

Edellä mainituista syistä Akava on vaatinut, että ammatillisen toisen asteen rahoitus on valtionosuusuudistuksesta huolimatta säilytettävä nykyisellään eli rahoitus tulee suunnata suoraan koulutuksen järjestäjälle.

Lukiokoulutuksen tasoa ei saa laskea, vaan sen rahoitus on turvattava. Lukioiden yksikköhinta on jäänyt pahasti jälkeen kaikista muista koulutuksista. Lukiokoulutuksen merkitys korkea-asteen opintojen pohjana on kuitenkin valtavan tärkeä Suomen yleiselle osaamistasolle.

Opettajien kelpoisuusvaatimukset, jotka edellyttävät korkeaa koulutustasoa ja riittävän pienet ryhmäkoot ovat välttämättömiä edellytyksiä koulutuksellisen tasa-arvon ja laadukkaan koulutuksen toteutumiselle kunnissa. Nyt tulisi tehdä arvovalinta ja tiukentaa erityisesti ryhmäkokoja, opetuksen ja ohjauksen saatavuutta koskevia normeja toisella asteella, perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Nykyiset laatusuositukset on muutettava normeiksi ja AVI:lle on annettava oikeudet puuttua rikkeisiin. Ainoastaan normit näyttävät takaavan koulutukselli-

9 (16) sen tasa-arvon ja yksilölle mahdollisuuden vaatia julkiselta vallalta normeihin pohjautuvaa palvelujen vähimmäistasoa subjektiivisen oikeuden tapaan – katsomatta siihen, mikä on koulutuksen järjestäjä. Tähän on päätynyt myös Valtiontalouden tarkastusvirasto lausunnossaan. Sen mukaan perusopetuslain takaamat kansalaisten oikeudet eivät toteudu nimenomaan säännösten väljän tulkinnan takia. Aluehallintovirastolla pitää olla velvollisuus ja keinot puuttua rikkeisiin oma-aloitteisestikin.

Sivistyksen perusta on korkeatasoinen koulutus. Vapaata sivistystyötä tarvitaan myös jatkossa. Sivistystoimintaan kuuluvat myös erilaiset kulttuuripalvelut, jotka ovat keskeisiä palveluja hyvinvoinnin ja viihtyvyyden kannalta. Lisäksi ne tukevat varhaiskasvatuksen ja opetuksen perustehtäviä.

Kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Nämä palvelut luovat meille viihtyisän asumisympäristön, tukevat asukkaiden omaehtoista elinikäistä oppimista sekä mahdollistavat monipuolisen harrastustoiminnan. Näillä palveluilla on myös tärkeä merkitys yhteiskunnallisia ja terveydellisiä ongelmia ennaltaehkäisevinä palveluina. On panostettava riittävästi ja luovasti hyvinvointia lisääviin ja syrjäytymistä ehkäiseviin erityispalveluihin ja sektorirajat ylittävään palveluyhteistyöhön. Ennaltaehkäisevät toimet ovat yhteiskunnalle huomattavasti edullisempia kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Nykyisessä taloustilanteessa sekä ammattikorkeakouluilla että yliopistoilla on mittavia säästöpaineita. Akava on huolissaan koko korkeakoulusektorin rahoituksen tasosta, joka vaikuttaa merkittävästi korkeakouluopetuksen määrään ja laatuun sekä tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiopolitiikan kehitykseen. Akava on kannattanut ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirtämistä valtiolle.

Julkisen talouden kiristyminen on lisännyt keskustelua koulutuksen kustannusten jakamisesta valtion, yksiköiden ja työnantajan kesken. Maksuton, kauttaaltaan laadukas varhaiskasvatus sekä perus- ja toisen asteen koulutus luovat yhden keskeisimmistä kivijaloista suomalaiselle tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Huipputasoinen korkea-asteen koulutus taas on kansainvälisen kilpailukyvyn ja siten korkean elintason keskeinen edellytys. Akava haluaa taata kaikissa olosuhteissa laadukkaan koulutusjärjestelmän – myös hyvän investointiluonteensa takia.

Koulutusjärjestelmämme tehokkuutta on kuitenkin mahdollista lisätä. Esimerkiksi korkeakouluverkko on tehdyistä toimista huolimatta Suomessa väkilukuun nähden kaksin- tai kolminkertainen muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna. Rakenteellisen kehittämisen jatkaminen korkeakoulutuksessa, opiskelupaikkojen tehokkaampi käyttö, läpäisyasteen parantaminen toisella ja korkea-asteella sekä täydennyskoulutusmahdollisuuksien parantaminen ovat kaikki keinoja, joiden avulla voimme saada lisää rahaa koulutukseen ja jopa parantaa koulutuksen laatua ja vaikuttavuutta. Strategisia painopisteitä on vahvistettava. Se tarkoittaa myös koulutus- ja tutkimusvastuiden selkeämpää työnjakoa. Akava on valmis osallistumaan keskusteluun keinoista, joilla piirretään rajaa maksuttomalle korkeakoulutukselle. Akava esimerkiksi kannattaa, että korkeakoulujen tulee saada periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta tutkinto-opiskelijoilta lukukausimaksuja.

Kriteerinä korkeakoulutuksen kehittämisessä ei saa olla hinta tai edullisuus, vaan kehittämisen tulee tapahtua ammattialan osaajien tarpeesta, jolloin turvataan koulutuksesta valmistuvien työllistyminen koulutustaan vastaavaan työhön. Tällöin korostuu työelämälähtöinen opinto-ohjaus, jolla varmistetaan, että nuorilla on mahdollisuus löytää varhaisessa vaiheessa ala, jolle haluaa työllistyä.

Akava ehdottaa: – Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen tulee jatkossakin olla kuntien perustehtäviä.

10 (16) – Koulutus ja korkea osaaminen sekä yleissivistys on nähtävä hyvinvointivaltion keskeisenä investointina.

– Osa opetustoimen nykyisistä laatusuosituksista on muutettava normeiksi.

– Kirjasto-, museo-, kulttuuri-, vapaa sivistys-, nuoriso- ja liikuntapalvelut on nähtävä hyvinvointia parantavana sosiaalisia ongelmia ehkäisevinä palveluina.

– Korkeakoulutuksen rakenteellista kehittämistä tulee jatkaa koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi siten, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen omaleimaisuus säilyy.

3.2 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistukset Nykytila Terveydenhuoltomenot kasvoivat Suomessa vuosina 1995–2010 reaalisesti lähes 50 prosenttia eli 5,2 miljardia. Huomattava osuus terveydenhuoltoon käytettävistä varoista suuntautuu erikoissairaanhoitoon. Tutkimusten mukaan noin 20 prosenttia potilaista käyttää 80 prosenttia terveydenhuollon menoista (OECD 2012). Panostukset ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ovat jääneet jälkeen, ja on nähtävissä merkkejä toimintaedellytysten heikkenemisestä. Terveyspolitiikan painopistettä tulee siirtää ennaltaehkäisyyn ja väestön terveyden edistämiseen.

Suomen terveydenhuoltopalvelujen rahoitusmalli poikkeaa huomattavasti muiden verrannollisten maiden malleista. Kunta on kansainvälisessä vertailussa ainutlaatuisen pieni terveydenhuollon järjestämisen vastuutaho sekä väestöpohjaltaan että taloudeltaan. Julkista palvelujärjestelmää täydentävät yksityisen terveydenhuollon palvelut, joista on oikeus saada Kela-korvausta.

Nykyiset keskeisimmät terveydenhuollon ongelmat liittyvät järjestelmän rahoitus- ja järjestämisvastuuseen. Niitä ovat hoidon saatavuuden alueellinen eriarvoisuus, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimimattomat hoitoketjut, sekava kuntoutusjärjestelmä ja riittämättömät toimintaedellytykset ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. On erittäin tärkeää, että resurssit käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti ja kustannusvaikuttavasti.

Nykyisin on tarjolla uusia hoitomuotoja, joilla voidaan hoitaa myös sellaisia potilaita, jotka aiemmin jäivät vaille hoitoa. Uudet hoitomuodot ovat kuitenkin pääsääntöisesti kalliita ja rasittavat terveydenhuollon budjettia. Julkisuudessa on viime aikoina esiintynyt keskustelua siitä, onko lääkärien priorisoitava, ketä hoidetaan ja ketä ei. Tällaiselta priorisointia ei saa sallia, vaan kaikilla täytyy olla oikeus kaikkiin saatavilla oleviin hoitomuotoihin.

Akavan periaatteet sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistyössä Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on tullut tiensä päähän. Uudistamistyö on välttämätöntä toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävien sekä laadukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden turvaamiseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistyössä tulee tarkastella erikseen järjestämis- ja rahoitusvastuuta sekä tuottamista. Vaikka näitä kolmea eri osa-aluetta tulee tarkastella erikseen, uudistustyössä tulee ottaa huomioon myös näiden muodostama järjestelmän kokonaisuus, sillä ne liittyvät esimerkiksi ohjausvaikutuksiltaan suoraan toisiinsa. Akava esittää seuraavassa periaatteet ja vaihtoehdot uudistamistyölle.

Rahoitusjärjestelmä Hyvin toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän välttämätön edellytys on, että rahoituksesta vastaavat organisaatiot pystyvät nykyistä paremmin päättämään sotepalveluihin sijoitettavien resurssien määrästä, rahoituksen keräämisestä eri rahoituskanavis-

11 (16) ta sekä resurssien tehokkaasta ja oikeidenmukaisesta allokoinnista. Nämä organisaatiot ovat vastuussa järjestelmän toimivuudesta.

Osaoptimoinnin välttämiseksi on välttämätöntä, että jokainen näistä organisaatiosta vastaa laajasti kaikista palveluista ja niihin liittyvästä rahoituksesta. Rahoituksen monikanavaisuuden purkamisella tarkoitetaan nimenomaan tätä, ei sitä että sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssit kerättäisiin vain yhdestä lähteestä.

Rahoitusvastuuta kantavien organisaatioiden väestöpohjien tulee olla niin isot, että niiden talous kestää vuosittaisen palvelutarpeen satunnaisvaihtelun. Tarkoituksenmukaista on, että sama organisaatio vastaa sekä palveluiden rahoituksesta että niiden järjestämisestä.

Nykyisessä rahoitusjärjestelmässämme nämä periaatteet eivät toteudu. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu on jakautunut kuntien, kansanterveystyön kuntayhtymien, sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien, Kansaneläkelaitoksen, työnantajien jne. kesken. Järjestelmä on sirpaleinen eikä millään järjestämisvastuullisella toimijalla ole kokonaisvastuuta.

Kunnilla ei ole riittävää osaamista eikä resursseja, jotta ne pystyisivät riittävästi vastaamaan nykyaikaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä.

Kunnat jäävät edelleen suurelta osin liian pieniksi ja heikoiksi yksiköiksi kantamaan sotepalveluiden rahoittamisesta aiheutuvia taloudellisia riskejä esimerkiksi sosiaalihuollon erityispalveluiden ja monien erikoissairaanhoidon tehtävien osalta.

Rahoitusjärjestelmää uudistettaessa tulee liittää sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusvastuu yhteen. Keskeistä on lisäksi pohtia, onko rahoitusvastuu kansallisella vai alueellisella tasolla ja mistä kanavista ja miten rahoitusvastuussa oleva organisaatio kerää tarvittavat resurssit. Akavan mielestä on tärkeää, että myös yksityistä ja käyttäjien rahaa voidaan edelleen kanavoida järjestelmään.

Kuva: Nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Akavan ehtona sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamiselle on, ettei ansiotuloverotus uudistuksen vuoksi kiristy millään tulotasolla. On lisäksi tärkeää, että valtioneuvosto

12 (16) ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisrahoitusta osana julkista taloutta, eli etteivät menot voi kasvaa täysin ennakoimattomasti.

Rahoituslähteiden tulee Akavan mielestä pysyä edelleen monikanavaisina. Rahoitus tulisi jatkossakin verotuloina, työnantajilta, työntekijöiltä, opiskelijoilta sekä asiakasmaksuina.

Järjestämisvastuu Järjestämisvastuussa oleva toimija vastaa siitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon allokoiduilla resursseilla tuotetaan riittävät palvelut laadukkaasti ja tehokkaasti koko vastuuväestölle. Järjestämisvastuullinen organisaatio vastaa myös siitä, että palveluiden eri osakokonaisuuksia tuottavat tuottajat toimivat saumattomasti yhteen. Järjestämisvastuun piiriin kuuluvat muun muassa vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen selvittämisestä, yhdenvertaisesta saatavuudesta, laatukriteereistä, tuotantotavasta päättämisestä, tuotannon seurannasta ja valvonnasta sekä vastuu voimavarojen tehokkaasta kohdentamisesta.

Kuten rahoituksen osalta, järjestämisvastuullisilla organisaatioilla tulee olla vastuu laajasti kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista. Vain tällä tavoin voidaan estää osaoptimointi ja varmistaa se, että palveluiden tuotantoa voidaan ohjata yhtenä kokonaisuutena.

Kuva: Akavan malli sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta

Lisäksi painetta uuteen järjestämismalliin tuo perusterveydenhuollon kriisi. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämisvastuu tulee saattaa yhtä vahvoille organisaatioille kuin erikoissairaanhoito. Nykyinen kuntakohtainen järjestämisvastuu on tullut tiensä päähän, eikä ole realistista, että nykyisellä tavalla voitaisiin edetä tulevina vuosikymmeninä. Akavan johtopäätös on, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon tarvitaan ylikunnallinen toimintamalli, joka kattaa perus- ja erikoistason palvelut.

Työterveydenhuollon toimivat järjestelmät ja YTHS:n mahdollisuus toimia opiskelijaterveydenhuollon järjestäjänä on edelleen säilytettävä. Sote-piireillä tulee olla järjestämisvastuu myös lääkelogistiikasta ja lääkehuollon asiantuntijapalveluista tiiviinä osana muuta alueellista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää.

Palveluiden tuottaminen Vaikka rahoitusvastuuta ja järjestämisvastuuta on välttämätöntä merkittävästi keskittää, tämä ei tarkoita, että sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotantoa tulisi keskittää. Palveluja tuottavat

13 (16) edelleen kunnat, kuntayhtymät, yksityiset tuottajat, järjestöt, säätiöt ja valtio. Etenkin perustason julkisen terveydenhuollon tuottamisen tavat ja prosessit on uudistettava. Tuottamistapoja tulee kehittää ennakkoluulottomasti. Paikallisilla palveluntuottajilla on hyvät edellytykset tarjota esimerkiksi erikielisiä palveluita. Ennaltaehkäisevän työn merkityksen tuottajien toiminnassa on oltava nykyistä korostetumpaa.

Jotta palvelujärjestelmää voidaan uudistaa, tulee ensin määritellä valtakunnallisesti sosiaalija terveydenhuollon lähipalvelut ja aluepalvelut. Lähipalvelu on palvelu, jota useat kuntalaiset tarvitsevat toistuvasti tai päivittäin. Se sijaitsee kävelymatkan tai kohtuullisen julkisella kulkuneuvolla tehdyn matkan päässä (ml. tuetut taksimatkat) tai tulee kotiin. Lähipalveluihin on helppo hakeutua. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut on määritelty ja selkeästi rajattu, ne voidaan viedä entistä lähemmäs kuntalaisia kaikkialla Suomessa. Samalla muut kuin lähipalvelut keskittyvät suurempiin ja tehokkaampiin yksiköihin.

Uudistuksessa tulee parantaa yksityisen sektorin mahdollisuuksia tulla mukaan julkisen järjestämisvastuun alaiseksi tuottajaksi, jolloin asiakkaiden valinnanmahdollisuudet lisääntyvät ja raha seuraa potilasta nykyjärjestelmää vaikuttavammin. Hoidon kriteerit ja julkisin varoin tarjotut terveydenhuoltopalvelut tulee määritellä valtakunnallisesti, samoin rahamäärä, joka potilasta seuraa. Palveluntuottajaksi hyväksyminen edellyttäisi siten sitoutumista yhtenäisesti määriteltyyn hinnoitteluun ja yhtenäisiin palvelu- ja laatukriteereihin. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää uudistettaessa tulee huolehtia, että pienetkin ammatinharjoittajat pystyvät kilpailemaan suurten terveyspalveluyritysten kanssa.

Akava ehdottaa: – Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ja sen rahoitus on uudistettava.

– Palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu on erotettava tuottamisesta.

– Suomeen tarvitaan noin 5–15 alueellista sosiaali- ja terveyspiiriä, joiden vastuulla on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ja rahoittaminen.

– Sote-piirin väestöpohjan tulee olla noin 150 000 – 1 500 000 henkilöä.

– Piirin järjestämis- ja rahoitusvastuulla ovat sekä perus- että erikoistason sosiaali- ja terveyspalvelut.

– Kuntien on lain mukaan kuuluttava sosiaali- ja terveyspiiriin.

– Uudistuksessa pyritään kohti periaatetta, että raha seuraa potilasta ja asiakasta.

– Palveluja tuottavat edelleen kunnat, kuntayhtymät, yksityiset tuottajat, järjestöt, säätiöt ja valtio.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut on määriteltävä valtakunnallisesti.

– Työterveydenhuollon ja opiskelijaterveydenhuollon nykyjärjestelmien toimintaedellytykset on turvattava.

– Terveydenhuollon järjestelmäkeskeisyydestä pitää siirtyä asiakaskeskeiseen toimintatapaan. Yksilöiden valinnanvapautta on lisättävä.

– Sosiaalityössä ja sosiaalipalveluissa laatusuosituksia on muutettava normeiksi.

Alan kelpoisuusehtoja ei tule alentaa. Sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien osalta on säädettävä ammattihenkilölaki ja järjestettävä heidän rekisteröinti vastaavasti kuin terveydenhuollossa.

3.2.

Infrastruktuuri ja turvallisuus

Toimiva infrastruktuuri mahdollistaa koko yhteiskunnan toiminnan, sekä elinkeinoelämän että kansalaisten toiminnan. Julkisen infrastruktuurin arvo on yli 100 miljardia euroa. Suuri osa julkisista infrastruktuuripalveluista on kuntien vastuulla, kuten katuverkoston sekä vesi- ja jätehuollon rakentaminen ja ylläpito.

Viime vuosina budjettivarat eivät ole riittäneet julkisen infrastruktuuriomaisuuden hoitamiseen, jolloin on syntynyt mittava korjausvelka. Riittävän aikainen kunnossapito pidentäisi

14 (16) infrastruktuurin ikää kustannustehokkaasti. Pelkästään vesihuoltoverkoston saneeraustarpeen arvioidaan ylittävän 300 miljoonaa euroa. Tämän hoitamiseksi tarvitaan jatkossakin valtion tukea. Valtiolla on iso vastuu tie- ja rataverkon kunnossapidossa. Pelkästään kansallisen tieverkoston korjausvelan arvioidaan olevan yli kaksi miljardia euroa. Kuntien pitää voida keskittyä omiin lakisääteisiin vastuisiinsa infrastruktuurista, joten valtion liikennehankkeiden kuluja ei saisi siirtää kunnille maksettaviksi.

Kansalaisilla pitää olla taattu oikeus turvallisuuteen. Sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta huolehtiminen on julkisen vallan perustehtävä, jota ei voi ulkoistaa tai jättää hoitamatta. Viime kädessä oikeuslaitos, poliisi, pelastuslaitos, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja muut turvallisuusviranomaiset takaavat kansalaisten turvallisuuden. Pitää muistaa, että toimiva ja uskottava oikeuslaitos on koko maan kilpailuetu.

4. Julkisen palvelutuotannon muodot Palveluvelka Julkiset hyvinvointipalvelut muodostavat yhä laajenevan palvelujoukon, johon kuuluvia palveluja parannetaan jatkuvasti. Erityisesti terveydenhuollossa tapahtuu jatkuvaa kehitystyötä, joka ilmenee terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin parantamiseen liittyvien palvelujen määrän lisääntymisenä ja näin ollen myös kustannusten kasvuna.

Yhteiskunta antaa palvelulupauksen ylläpitäessään tiettyä palvelutasoa ja kehittäessään sitä edelleen. Eläkejärjestelmän osalta velan määrää on ennakoitu, mutta palvelujärjestelmän kautta ilmenevää palvelulupauksen euromääräistä kokoa ei ole mitattu. Palveluvelan kasvun aiheuttaman kustannustaakan kasvuun ei ole riittävästi voitu myöskään varautua.

Palveluvastuun mittaaminen auttaisi luomaan selkeämmän kuvan siitä, minkä suuruisesta julkisten palvelujen kestävyysvajeesta on puhuttava. Palveluvastuuvelan kasvu on kuvattava vähintään vuoteen 2030 asti. Kansalaisia tulisi kannustaa yksityisen vakuuttamisen kautta ottamaan enemmän vastuuta oman hyvinvointinsa tukemisesta. Tästä hyötyisi yhteiskunta, ikääntyneet ja nuoret. Tällaiseen on luotava pitkäjänteinen kannustin, esimerkiksi verovähennyksen muodossa.

Palvelutalous Akavan mielestä julkisia palveluita on kehitettävä kansalaisten tarpeista lähtien. Laadukkaat, vaikuttavat ja kustannustehokkaat julkiset palvelut luovat pohjan hyvinvoinnille. Tavoitteen saavuttamiseksi on selkiytettävä kuntien tehtäväkenttää ja niiden perustehtävät määriteltävä.

Kuntien toiminnan läpinäkyvyys edellyttää sitä, että palveluntuotannon kustannuksia voidaan ja osataan vertailla. Palveluiden todelliset kustannukset on todennettava, jotta eri palveluntuottajien välinen vertailu on mahdollista.

Valinnan mahdollisuuksia lisäämällä edistetään toimivien palvelumarkkinoiden syntymistä.

Palvelutuotantoon tarvitaan monipuoliset toteuttajat, julkinen, yksityinen ja kolmas sektori, muodostavat toisiaan tukevan palvelukokonaisuuden. Kunnan toimiessa elinkeinotoiminnassa on huomioitava ammatinharjoittajien ja pienyritysten toimintaedellytykset sekä mahdollisuudet pärjätä kilpailussa.

Julkisten palvelujen tuottaminen Julkinen sektori tuottaa Suomessa entistä suuremman osan julkisista palveluista. Lisäksi julkinen sektori toteuttaa myös laajan joukon palveluita, jotka eivät ole julkisia kansalaisille suunnattuja. Tähän asti tällaisia palveluita on voitu myös tarjota avoimilla markkinoilla muillekin kuin julkisen sektorin asiakkaille. Tuore EU-lainsäädäntö pakottaa luopumaan tästä

15 (16) käytännöstä markkinoiden neutraalisuuden takaamiseksi. Samassa yhteydessä luovutaan liikelaitosten ja kuntayhtymien elinkeinotoiminnasta avoimilla markkinoilla.

Julkisten palvelujen tuottavuuden parantamiseksi avointen markkinoiden hyödyntämistä on lisättävä asteittain. Akava ei aja julkisten palveluiden yksityistämistä, vaan selkeämpää jakoa julkisten palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuun sekä tuottajavastuun välille. Sama ajattelu on esitelty Akavan sote-mallissa.

Akavan mielestä julkisia palveluita on kehitettävä uudistamalla niiden tuotantotapaa tuottavuutta ja laatua parantaen. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia tuottavuuden ja talouden kasvuun kilpailun kautta. Tuottavuutta voidaan parantaa lisäämällä kilpailua sekä antamalla yksityiselle ja kolmannelle sektorille enemmän mahdollisuuksia osallistua julkiseen palvelutuotantoon. Jatkossa on myös entistä voimakkaammin yhdistettävä julkisen ja yksityisen sektorin sekä korkeakoulujen osaamista kumppanuuden ja käyttäjälähtöisten palvelujen luomiseksi.

Hyvätasoisten ja houkuttelevien palvelujen tuottaminen kustannustehokkaasti edellyttää korkeakoulutettua osaamista. Palvelujen tasoa ei saa heikentää pätevyysvaatimuksista tinkimällä. Koulutukseen perustuvaa korkeaa osaamista on oltava myös paikallisella tasolla.

Palveluiden järjestämistavan valinnassa tulisi käyttää parasta mahdollista asiantuntemusta ja eri vaihtoehtojen arvioinnin on perustuttava luotettavaan ja perusteelliseen kustannusten ja vaikuttavuuden arviointiin. Näin voidaan taata julkisten varojen mahdollisimman tehokas käyttö.

Julkiset hankinnat Julkisilla hankinnoilla hankitaan vuosittain tavaroita ja palveluita useiden miljardien arvosta.

Julkisten hankintojen kautta ohjautuu yhä kasvava osuus myös julkisesta palvelutuotannosta. Yhä kasvava osuus julkisten palveluhankintojen markkinoista keskittyy suurien palveluntarjoajien käsiin. Julkisten palvelujen hankintaa on kehitettävä siten, että niiden avulla pystytään entistä paremmin tukemaan palveluntarjoajien monipuolistamista, palvelutapojen uudistumista ja palveluinnovaatioita.

Palvelujen hankintamenettelyjä on uudistettava, jotta erityisesti pienillä yrityksillä ja yrittäjillä on entistä paremmat mahdollisuudet osallistua ja menestyä tarjouskilpailuissa. Tämä edellyttää sekä yrittäjien että julkisten toimijoiden hankintaosaamisen parantamista. Tarjousmenettelyjä on uudistettava siten, että vaatimuksia yksinkertaistetaan ja kevennetään sekä lisätään sähköisten hankintamenettelyjen käyttöä.

Julkisten hankintojen asemaa palvelutuotannon uudistamisessa on kohennettava kehittämällä hankintamenettelyjä innovaatioiden hyödyntämiseksi. On parannettava uusien innovaatioiden hyödyntämistä sekä edistettävä yritysten yhteistyötä ja verkostoitumista. Hankintamenettelyissä on tulevaisuudessa suosittava entistä useammin menettelyä, jossa tarjouspyynnössä yksilöidään ongelma ja tarjouksessa esitetään ratkaisuehdotus.

Akava ehdottaa – Julkisia palveluita tulee kehittää siten, että uudistetaan niiden tuotantotapaa tuottavuutta ja laatua parantaen.

– Lisätään kilpailua julkisten palvelujen tuottamisessa parantamalla yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia osallistua palveluntuotantoon.

– Julkisissa hankinnoissa vähennetään erilaisia vaatimuksia tarjouspyyntöjen yhteydessä ja edistetään sähköisten hankintamenettelyjen käyttöä.

– Yrittäjien ja julkisen sektorin hankintaosaamista on parannettava.

16 (16)

Akavan teesit: Akava haluaa kehittää julkisia palveluita ja turvata niiden rahoituksen, mikä edellyttää lisää tuottavuutta sekä rakenteellisia uudistuksia.

Osaamisen globaalisti korkea taso on ehdoton edellytys Suomen hyvinvoinnin turvaamiselle. Tämän tulee näkyä julkistalouden uudistamisessa.

Julkisten palvelujen järjestämisvastuun ja rahoituksen pitää olla samalla taholla.

Perusvalveluissa on määriteltävä kansalliset laatutasot ja lähi- ja lähialuepalvelut.

Akavan sote-mallissa perustetaan 5–15 sosiaali- ja terveyspalvelupiiriä, joiden järjestämisvastuulla ovat sekä perusettä erikoistason sosiaali- ja terveyspalvelut.

Opetustoimen liian väljä normiohjaus tulee selkeyttää. Nykyisiä laatusuosituksia on muutettava normeiksi.

Kuntien ja valtion pitää keskittyä peruspalveluiden hankintaan ja laadun valvomiseen. Varsinainen palvelutuotanto voi tapahtua julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin voimin.

Henkilöstö on otettava mukaan rakennemuutoksen suunnitteluun kunnissa ja valtiolla.