Osaava Suomi luo hyvinvointia by Akava

Osaava Suomi luo hyvinvointia Koulutus- ja tyĂśllisyyspolitiikan ongelmia ja ratkaisuja

RautatielĂ¤isenkatu 6 00520 Helsinki

puh. 020 7489 400 www.akava.fi

Sisällys Alkusanat

Ratkaisu 1. Asiantuntija oppii tavoitteellisesti koko työuransa ajan

Ratkaisu 2: Korkeakouluihin sijoittaminen luo uutta kasvua

Ratkaisu 3. Valintoja, yhteistyötä ja roolien selkeyttämistä korkeakoulu-politiikkaan 4 Ratkaisu 4. Ammattikorkeakoulutetuille nykyistä parempi asema työmarkkinoilla

Ratkaisu 5. Tiedepolitiikkaa vahvistettava ja yliopistojen strategista kehittämistä jatkettava

Ratkaisu 6. Opiskelija ja oppiminen valokeilaan

Ratkaisu 7. Korkeasti koulutetun työttömän on saatava apua

Ratkaisu 8. Osa-aikaiselle opiskelijuudelle luotava puitteet

Ratkaisu 9. Opiskelijavalinnat tukemaan mahdollisuuksien tasa-arvoa

Ratkaisu 10. Lukio-opetusta kehitettävä yleisten valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti

Ratkaisu 11. Oppivelvollisuusiän nosto on väline vähentää syrjäytymisriskiä

Ratkaisu 12. Oppimisen motivaatio ja innostus herätettävä jo peruskoulussa

Hyväksytty Akavan hallituksen kokouksessa 5.5.2014

1 (14)

Alkusanat Akava haluaa edistää oppimista, osaamista ja sivistystä. Jokaisen on saatava tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja hyötyä osaamisestaan läpi työuran ja elämän. Julkisen talouden tilanteesta riippumatta kansakuntamme osaamistason on noustava jatkuvasti. Hallitus on tehnyt väärän arvovalinnan leikatessaan rahoitusta koulutuksesta ja tutkimuksesta. Tarvitsemme paitsi erinomaista koulutusta ja tutkimusta, mutta myös työelämän, jossa sekä työllisenä ja työttömänä on mahdollisuus kehittää itseään tavoitteellisesti. Koulutuksen on oltava yksilölle kannattava valinta sekä henkisesti että aineellisesti. Tutkimuksella ja koulutuksella on keskeinen merkitys yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Koulutus on sivistyksen, tasa-arvon ja kestävän taloudellisen kasvun perusta. Jotta korkean osaamisen työpaikkoja säilyy ja syntyy Suomessa yksilöiden ja organisaatioiden on uusiuduttava ja kehityttävä. Niukkenevat julkiset resurssit on saatava entistä tehokkaampaan ja vaikuttavampaan käyttöön. Tämä edellyttää uudistumista. Vain toimimalla uudella tavoin yhdessä voimme luoda uutta ja parempaa. Digitalisaatio hävittää, luo ja muuttaa kaikkien työntekijöiden työtä. Pysyäksemme muutoksen kärjessä tarvitsemme uudenlaista tiedon ja osaamisen yhdistämistä. Tarvitsemme avointa toimintakulttuuria tieteen tekemiseen, opetukseen ja oppimiseen oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Yhteisöllisyyttä on vahvistettava oppimisessa ja se on edellytys myös tuottavuuden kasvulle. Toisaalta opiskelupolut ja oppimisprosessit on muotoiltava yhä useammin yksilöllisiksi. Jotta hyvinvointia voidaan ylläpitää ja parantaa, koulutus- ja työllisyyspolitiikan on oltava tulevaisuuteen suuntaavaa. Suomi voi menestyä maailman parhaalla koulutuksella, mutta perustutkimuksessa voimme olla parhaita vain muutamilla kärkialoilla. Uusien innovaatioiden kehittäminen edellyttää panostusta soveltavaan tutkimukseen ja avoimiin innovaatioympäristöihin. Koulutuksen kehittäminen ja huippututkimuksen tekeminen eivät ole mahdollisia ilman motivoitunutta, hyvinvoivaa henkilöstöä. Henkilöstöjohtamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota suurten muutosten myllätessä koulutuksen kulttuuria ja rakenteita. Korkeakoulujärjestelmän sisäistä yhteistyötä ja verkostoitumista on vahvistettava. Samalla on kuitenkin säilytettävä duaalimallin keskeisin ydin eli yliopisto- ja ammattikorkeakoulu sektorin omat koulutukselliset profiilit ja tutkintojen osaamistavoitteet sekä molempien sektorien lainsäädäntö, jonka lähtökohtana on vahvuuksien kehittämisestä lähtevä. Vain näin taataan monipuolinen työmarkkinoiden tarvitsema tutkimus ja osaaminen. Tässä asiakirjassa Akava määrittelee eräitä keskeisiä ja ajankohtaisia koulutuksen ja työllisyyspolitiikan ongelmia sekä tarjoaa ratkaisuja ja tulevaisuuden näkymiä.

2 (14)

Ratkaisu 1. Asiantuntija oppii tavoitteellisesti koko työuransa ajan Ongelma: Jokaisen asiantuntijan työ muuttuu jatkuvasti. Yksinomaan digitalisaatio hävittää ja muuttaa, mutta myös luo uutta asiantuntijatyötä. Tutkintoon johtava koulutus ei riitä kuin ajokortiksi työelämään. Kaikki työnantajat eivät noudata velvollisuuttaan täydennyskouluttaa työntekijöitään, eivätkä tunnista muodollisen, pitkäkestoisen koulutuksen merkitystä osana järjestelmällistä osaamisen kehittämistä. Täydennyskoulutusvelvollisuus on täsmennetty normein ja ohjein lähinnä sosiaali- ja terveysalalla. Vaatimukset oman osaamisen kehittämisestä lisääntyvät yhä. Entistä useamman työuralla on myös työttömyysjaksoja. Asiantuntijaorganisaatioissa osaamisen kehittäminen on liian usein yksilöiden osaamisen kehittämistä. Siitä puuttuu kokonaisvaltaisemmat tavoitteet koko organisaation kehittämisestä uuden osaamisen avulla. Kaikki asiantuntijatyössä toimivat eivät myöskään tiedosta osaamisensa järjestelmällisen kehittämisen tärkeyttä, eivätkä tunne asiantuntijatyössä kehittymisen vaatimuksia. Korkeakoulutus on suunniteltu liiaksi ensimmäistä tutkintoaan suorittavien ja tieteenalojen kehittymisen näkökulmasta eikä asiantuntijatyössä kehittymisen näkökulmasta. Täydennysja erikoistumiskoulutuksessa on suuria puutteita ja suurta alakohtaista vaihtelua. Faktat:  Tutkimusten mukaan työvuosien määrä ei takaa korkeaa asiantuntemusta ilman järjestelmällistä ja tavoitteellista osaamisen kehittämistä ja oman ajattelun jatkuvaa kyseenalaistamista.  Korkea-asteen suorittaneet osallistuivat henkilöstökoulutuksen vuonna 2012 keskimäärin seitsemän päivää (vuonna 2006 luku oli 8,8). Henkilöstökoulutuspäivien määrä laski vuodesta 2006, mutta myös sitä edeltäneestä mittauspisteestä eli vuodesta 2000.  60 prosenttia yrityksistä käytti viime vuonna kouluttamiseen tapahtumia eli esimerkiksi messuja ja yritysvierailuja.  Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet tai molemmat puuttuvat puolesta yrityksistä.  Kolmannes akavalaisista ei saa vuodessa yhtään työnantajan maksamaa täydennyskoulutuspäivää. Akavan ratkaisut:  Kaikkien korkeasti koulutettujen tulisi saada vähintään kahdeksan työnantajan maksamaa koulutuspäivää vuodessa. Osaamisen kehittämisen rahoituksesta on sovittava sitovasti työ- ja virkaehtosopimuksissa.  Yksilön mahdollisuuksia osallistua maksulliseen täydennyskoulutukseen vahvistetaan sopimalla kolmikantaisesta, rahoitusmallista, joka tukee koulutuksen kehittämistä kysynnän mukaan.  Jokainen asiantuntija sisäistää, että oma asenne, muodollinen koulutus ja työn järjestelmällinen kehittäminen vaikuttavat ja nivoutuvat yhteen osaamisen kehittymisen kanssa. Henkilöstökoulutus on vain yksi osa järjestelmällistä ammatillisen osaamisen kehittämistä.  Asiantuntijaorganisaatiossa on johdettava aina tavoitteellisesti osaamista ja sen kehittymistä. Työpaikoilla on kehitettävä malleja osaamisen tunnistamiseen, kehit-

3 (14) tämiseen ja sen jakamiseen. Yksittäisen asiantuntijan osaaminen tulee saada koko organisaation käyttöön.  Kehitetään koulutusmalleja, jotka tukevat laajoja asiantuntijaverkostoja. Monen asiantuntijan työyhteisönä on omaa työpaikkaa laajempi yhteisö.  Rahoitusmallien on ohjattava korkeakouluja ottamaan aikuiskoulutus ja osaamisen kehittäminen osaksi strategista ydintoimintaansa.  Suunnitteilla olevat erikoistumiskoulutukset tulee olla mahdollista toteuttaa kaikilla aloilla. Niiden tulee olla kohtuuhintaisia osallistujalle ja perustua työelämän tarpeisiin. Työelämän tarpeiden kuuleminen on varmistettava koulutusten aloittamisesta ja suunnittelusta vastaavien yhteenliittymien kokoonpanojen kautta. Omaehtoisen täydennyskoulutuksen menot säädetään henkilöverotuksessa kokonaisuudessaan vähennyskelpoiseksi menoksi. Työntekijän on voitava vähentää verotuksessa työtuloistaan itse maksamansa ammattitaitoa ylläpitävän ja kehittävän koulutuksen kustannukset. Myöskään työnantajan kustantamaa osaamisen kehittämistä ei tule laskea työntekijälle verotettavaksi tuloksi.

Ratkaisu 2: Korkeakouluihin sijoittaminen luo uutta kasvua Ongelma: Suomi, kuten muut Pohjoismaat, on sijoittanut korkeakoulutukseen julkista rahoitusta eniten maailmassa (OECD 2009). Korkeakoulujen rahoituksen heikentyessä on myös yksityisen sektorin panostus tutkimus ja kehittämistoimintaan vähentynyt. Yhdessä nämä tekijät rapauttavat Suomen kilpailukykyä. Ulkomaiset korkeakoulutoimijat tarjoavat Suomessa maksullista koulutusta vapaasti ilman mitään rekisteröintivaatimuksia. Samaan aikaan suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee ilmaiseksi tutkintoa noin 20 000 ulkomaalaista opiskelijaa. Kansainvälisestä maineesta ja monista koulutustuotteista huolimatta Suomi ei ole onnistunut tekemään koulutuksesta, sen kehittämisestä ja arvioinnista tai tieto- ja viestintäteknisistä oppimisympäristöistä menestyviä vientituotteita. Faktat:  Korkeakoulujen ja Suomen Akatemian rahoituksesta on leikattu tällä hallituskaudella lähes 450 miljoonaa euroa.  Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitus vähenee hallituskauden aikana noin 10 prosenttia hallituskauden aikana.  Vuosi 2012 on ensimmäinen vuosi, jolloin julkiset panostukset tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan ovat selvästi laskeneet.  Teollisuuden t&k-menot putosivat miljardilla vuosien 2008 ja 2013 välillä. Akavan ratkaisut:  Korkeakoulujen indeksijäädyttämisistä on luovuttava ja resursseja on kasvatettava pitkäjänteisesti.  Akava on valmis osallistumaan keskusteluun keinoista, joilla piirretään rajaa maksuttomalle korkeakoulutukselle. Tutkintoon johtava koulutus on säilytettävä maksuttomana suomalaisille opiskelijoille.  Suomalaisten korkeakoulujen tulee varautua ja vastata kiihtyvään koulutuskilpailuun. Korkeakouluille on annettava oikeus periä lukukausimaksuja EU-ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta. Korkeakoulujen on saatava päättää maksujen perimisestä ja niiden suuruudesta.  Yliopistojen on lisättävä kansainvälistä tutkimusrahoitustaan.

4 (14) Suomessa tulee laatia kansalliset pelisäännöt Suomeen tuleville korkeakoulutuksen tarjoajille ja vahvistettava opiskelijoiden kuluttajansuojaa koulutuksen asiakkaina.

Ratkaisu 3. Valintoja, yhteistyötä ja roolien selkeyttämistä korkeakoulupolitiikkaan Ongelma: Suomessa on edelleen melko pirstaloitunut korkeakouluverkko. Korkeakouluja on paljon, ne ovat varsin pieniä ja niillä on myös useita toimipaikkoja. Samoja oppiaineita ja tieteenaloja opetetaan pieniä määriä useassa korkeakoulussa. Yhteistyö opetuksessa ja tutkimuksessa on voimavaroihin nähden vähäistä. Kaikkia nykyisen lainsäädännön mahdollistamia yhteistyömahdollisuuksia ei hyödynnetä korkeakoulusektoreiden sisällä eikä niiden välillä. Faktat:  Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi eivät ole edenneet tavoitteiden mukaisesti yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.  Opetus- ja kulttuuriministeriön laskujen mukaan korkeakoulujen rakenteellisella kehittämisellä, eli yhteistyön lisäämisellä ja päällekkäisten toimintojen vähentämisellä, voidaan laskennallisesti vapauttaa jopa 150–200 miljoonaa euroa opetuksen ja tutkimuksen laadun vahvistamiseen korkeakouluissa.  Korkeakouluverkko on Suomessa väkilukuun nähden kaksin- tai kolminkertainen muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna. 50 korkeakoulujen yksikköä tarjoaa tällä hetkellä noin 90 prosenttia koulutustarjonnasta. Akavan ratkaisut:  Korkeakoulujen rakenteellisella kehittämisellä saatavat säästöt on suunnattava uudelleen korkeakoululaitoksen kehittämiseen.  Tärkein reunaehto korkeakoululaitoksen kehittämisessä on säilyttää koulutukselliset vaihtoehdot ja tutkintojen tuottama erilainen osaaminen. Tämä palvelee parhaiten työelämän osaamistarpeita.  Yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat molemmat oman lainsäädäntönsä alla, jolloin niitä voidaan kehittää niiden omien vahvuuksien pohjalta.  Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä voidaan vielä tiivistää tukipalveluissa ja joltain osin koulutustarjonnassakin. Samoin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyön infrastruktuurin yhteiskäytössä ja toteutuksessa on vielä käyttämättömiä synergiaetuja. Lainsäädännöllisiä ja esimerkiksi verotukseen liittyviä yhteistyön esteitä tulee selvittää ja poistaa.  Koulutuksen ja tutkimuksen painopistealueiden pitää näkyä aidosti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutustarjonnassa.

 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on tehtävä enemmän yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Ratkaisu 4. Ammattikorkeakoulutetuille nykyistä parempi asema työmarkkinoilla Ongelma: Joitakin ammattikorkeakoulutettujen aloja vaivaa rakenteellinen työttömyys, joillakin aloilla on vaikeuksia koulutustasoa vastaaviin työtehtäviin sijoittumisessa. Joidenkin ammattikuntien erityisongelmana ovat merkittävät erot työmarkkinoille sijoittumisessa alueen ja sukupuolen

5 (14) mukaan. Ammattikorkeakoulut ovat lakkauttaneet vähentäneet työllistymistä edistäviä palveluitaan.

ura-

rekrytointipalveluitaan

Ammattikorkeakouluista valmistuneet eivät työllisty riittävästi julkisen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Laadukas opetus vaarantuu mittavien ja jatkuvien leikkausten ja uudistusten vuoksi. Ammattikorkeakouluissa tehtävä TKI-työ kaipaa edelleen vahvistamista ja kehittämistä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tärkeässä yhteistyössä on riskinä, ettei ammatillisen korkeakoulutuksen tuottamaa erityistä osaamista tunnisteta ja tunnusteta. Faktat:

Akavan ratkaisut:  Ammattikorkeakoulutuksen tuottamaa ammatillista osaamista ja lisäarvoa on syvennettävä opetuksen, tutkimuksen ja työelämäyhteistyön avulla.  Elinkeinoelämää ja alueellista kehittymistä tukevaa rahoitusta on lisättävä aluekehitystyön vahvistamiseksi.  Ammattikorkeakoulujen roolia TKI- toiminnassa on vahvistettava tutkimustiedon välittäjänä yrityksiin sekä tuomaan tietoa yritysten tutkimustarpeista ammattikorkeakouluihin. Tämä edellyttää yhteistyön lisäämistä yliopistojen kanssa sekä ammattikorkeakoulujen aseman vahvistamista tutkimusrahoituksesta päättävissä elimissä.  Laadullinen työllistyminen on lisättävä ammattikorkeakoulujen rahoituskriteeriksi.  Korkeakouluista valmistuneiden määrällistä ja laadullista työllistymistä on seurattava järjestelmällisesti. Tällä tavoin ammattikorkeakoulut voivat kehittää toimintaansa ja ennakointiaan tiedon pohjalta.  Julkisen sektorin virantäytön erilaisia esteitä tulee edelleen poistaa, jotta ammattikorkeakoulututkinnon tuottama osaaminen tunnustetaan myös julkisen sektorin asiantuntija- ja esimiestyössä.  Uraohjausta ammattikorkeakouluissa on tehostettava.  Ennen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa edellytettävä työssäolovaatimus on säilytettävä.

6 (14)  Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilla tulee olla realistinen mahdollisuus hakeutua ja tulla valituiksi yliopistojen tohtorikoulutukseen.

Ratkaisu 5. Tiedepolitiikkaa vahvistettava ja yliopistojen strategista kehittämistä jatkettava Ongelma: Kansainväliset ja kotimaiset arviot tieteen tilasta ovat antaneet huolestuttavia viitteitä, että erityisesti kansainvälisesti korkeatasoinen kärki tutkimuksessamme on kapea. Tutkimusinfrastruktuurit – eli tutkimusvälineiden, -laitteistojen, -aineistojen ja -palveluiden kokonaisuus – ovat osin pahasti vanhentuneita monella tieteenalalla. Tuore yliopistouudistus johtamisjärjestelmineen on muuttanut nopeasti tutkijoiden urapolkuja ja toimintaympäristöä. Yliopistot ovat osin epäonnistuneet muutosjohtamisessa ja vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa, mikä on aiheuttanut henkilöstön pahoinvointia. Tilanne uhkaa heikentää koulutuksen ja tutkimuksen laatua. Yliopistojen uudet hallitukset ovat ottaneet hyvin erilaisia rooleja strategisessa johtamisessa. Paikoin yliopistojen johto on erkaantunut kauas henkilökunnan todellisuudesta. Tohtoriopinnoissa painottuu liiaksi akateeminen uravaihtoehto. Tämä on ongelmallista, koska tohtoreiden määrää tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen ulkopuolisessa työelämässä ja erityisesti yrityksissä tulisi saada lisättyä. Eräillä aloilla tohtorityöttömyys on huomattavan korkealla tasolla. Faktat:  Suomen menestys perustuu sellaisen osaamisen myymiseen, jota muulla maailmalla ei ole. Keskeistä on uusimman tieteellisen tiedon siirtäminen yhteiskunnan käyttöön.  Tohtoriopinnot kestävät edelleen 7–8 vuotta. Pitkittyminen johtuu muun muassa pirstaleisesta rahoituksesta. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa alle 10 prosenttia väitöskirjantekijöistä työskentelee yliopiston omalla rahoituksella.  Tohtorityöttömyys on melkein kolminkertaistunut vuosituhannen alun tasosta. Työnantajilla on edelleen virheellisiä käsityksiä tohtoreista ja heidän osaamisestaan, mikä vaikeuttaa työllistymistä. Ratkaisut:  Tutkimusinfrastruktuurin yhteiskäyttöä on tehostettava ja kehittämisessä on tehtävä painopistevalintoja. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten on jaettava avoimesti suunnitelmistaan kehittää tutkimusinfrastruktuurin kehittämisessä eri aloilla.  Yritysten ja tutkimuksen vuorovaikutusta on vahvistettava. Erityisesti on lisättävä yliopistojen ja tutkimuslähtöisten start up -yritysten välistä vuorovaikutusta.  Henkilöstöjohtamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota yliopistoissa.  Hallitusten roolia yliopistojen strategisessa johtamisessa on selkiytettävä ja hallitustyötä on arvioitava myös kansallisesti.  Tutkijakoulutusta on kehitettävä niin, että se tarjoaa valmiuksia ja reittejä työllistyä muuallekin kuin yliopistoihin, jotta tohtoreiden osaamista hyödynnettäisiin paremmin ja heidän työllistyminensä kohenisi.  Korkeakoulujen yrittäjyyttä ja tutkimustiedon kaupallistamista tukevia rakenteita on vahvistettava. Niihin on saatava pk-yritykset nykyistä paremmin mukaan.

7 (14)  Suomen Akatemian tutkijarahoitukseen on lisättävä vapaata ja pitkäjänteistä tutkimusrahoitusta.

Ratkaisu 6. Opiskelija ja oppiminen valokeilaan Ongelma: Korkeakoulupedagogiikka on kehittynyt valitettavan hitaasti syvällistä oppimista tukevaksi, vaikka edistysaskeleita on saavutettukin. Tämän haasteen lisäksi koulutuksen tuottamat valmiudet eivät myöskään vastaa kaikilta osin työelämän tarpeita. Suuri osa korkeasti koulutetuista toimii kansainvälisessä työympäristössä. Tätä ei kuitenkaan huomioida riittävästi korkeakoulujen opetuksessa ja oppimisympäristöissä. Lisäksi suurin osa asiantuntijoista työskentelee työyhteisöissä, joissa pitää yhdessä löytää ongelmiin monialaista tietoa vaativia ratkaisuja on löydettävä. Monialaista ja -tieteellistä ajattelua sekä ongelmanratkaisua harjoitellaan opinnoissa edelleen liian vähän. Työelämän vaatima osaaminen on ennen kaikkea luovaa ongelmanratkaisutaitoa, ja hyvä opettaminen on sen opettelemisen tavoitteellista ohjausta. Koulutus antaa edelleen niukasti asenteellisia, tiedollisia ja taidollisia valmiuksia työllistyä pieniin yrityksiin tai luoda oma työpaikka. Opetusta antavan henkilökunnan osuus yliopistojen henkilöstöstä uhkaa pienentyä, jolloin opetus kasaantuu entistä pienemmälle ryhmälle. Ansiot opetuksessa eivät edelleenkään ole hyödyksi urapolulla. Tutkimus ja opetus uhkaavat eriytyä uuden rahoitusmallin myötä. Suomalainen opiskelijakulttuuri ei myöskään tue kaikin paikoin kunnianhimoista opiskelua eikä oppimista aina arvosteta. Tilanne johtaa siihen, ettei itsenäistä opiskelua, jota oppiminen edellyttää, tapahdu riittävästi. Faktat:  Noin 60 prosenttia koko ammattikorkeakoulun henkilökunnasta antaa opetusta. Yliopistoissa opetushenkilökunnan osuus koko henkilökunnasta on noin 1/3. Korkeakouluopiskelijoiden määrä opettajaa kohti on kasvanut yliopistoissa 70 prosenttia vuosien 1985–2009 aikana.  Vuonna 2011 kaikista ammattikorkeakouluopiskelijoista 43 prosenttia ja kaikista yliopisto-opiskelijoista 53 prosenttia suoritti 0–14 opintopistettä.  Työ- ja elinkeinoministeriön analyysin mukaan suurin osa työpaikoista syntyy alle 50 hengen yrityksiin, erityisesti 1–9 henkeä työllistäviin yrityksiin. Työpaikkoja katoaa eniten suurista yrityksistä. Yhä useamman korkeasti koulutetun on työllistyäkseen luotava oma työpaikkansa. Akavan ratkaisut: 

 

Nykyiselle korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinnille on määriteltävä riittävän tiukat kriteerit. Auditointitulosten on vaikutettava myös rahoitukseen. Koulutuksen laatu ja tuotettu osaaminen on tehtävä näkyvämmäksi osaksi korkeakoulujen laadun arvioinnissa. Suomen pitäisi päästä myymään kehittävää arviointia, joka on ainutlaatuinen tuote. Pedagogista johtajuutta on vahvistettava edelleen kaikilla korkeakoulujen johtamisen tasoilla. Yliopistoissa opettavilta on vaadittava vähintään 30 ECTS-pisteen laajuiset opettajien pedagogiset opinnot. Opintoja ei tule kuitenkaan vaatia vähäisiä määriä opettavilta. Yliopistoihin on luotava houkuttelevat urapolut opettajana toimiville. Oppimisympäristöjen ja opetusmenetelmien digitalisointia korkeakouluissa vahvistetaan.

8 (14)  Poikkitieteellisyyttä, monialaisuutta ja luovuutta vaativaa ongelmanratkaisua on harjoiteltava jo opinnoissa.  Opiskelun on kehitettävä tavoitteellisesti yhteisöllistä oppimista ja verkostoissa toimimista.  Tutkimukseen perustuva opetus tarkoittaa pedagogisia ratkaisuja, joissa opiskelija pääsee osallistumaan tutkimuksen tekemiseen.  Harjoittelujen ja muun työstä oppimisen tavoitteet tulee muotoilla selkeästi tutkintojen osaamistavoitteisiin. Tämä edesauttaa niiden saavuttamista ja lyhentää opintoaikoja.  Koulutuksen ja opetuksen on vastattava työelämän tarpeita ja annettava paremmat valmiudet sekä asenteellisesti että valmiuksina oman työpaikan luomiseen.  Jokaiseen tutkintoon on sisällytettävä työnhakua, urasuunnittelua, työelämätietoutta sekä työelämäjakso. Työstä oppimista ja työn opinnollistamista on hyödynnettävä laajasti korkeakouluopinnoissa.  Opiskelijoita autetaan tavoitteelliseen omaehtoiseen opiskeluun. Keinoja tähän ovat esimerkiksi ensimmäiseen opiskeluvuoteen panostaminen, innostuneen opiskelukulttuurin luominen, yhteisöllisyyden tukeminen omaehtoisessa opiskelussa ja opiskelijoiden ajankäytön seuranta. Opiskelijoita tulee tukea omaehtoisessa opiskelussa, jotta se tukee syvällistä oppimista. Uuden oppimiskulttuurin luominen edellyttää arviointimenetelmien voimakasta uudistamista.

Ratkaisu 7. Korkeasti koulutetun työttömän on saatava apua Ongelma: Pirstalaiset työurat ja dynaamiset työmarkkinat tarkoittavat yhä useammalle korkeasti koulutetulle työttömyysjaksoja (between jobs). Korkeatasoisesta ennakointijärjestelmästä huolimatta eräillä korkeasti koulutettujen aloilla on korkea ja pysyvä määrällinen ja laadullinen työttömyys. Laadullinen ennakointitieto ei välity koulutusjärjestelmän ja tutkintojen kehittämiseen ja korkeakoulujen opetussuunnitelmiin, joten koulutus ei vastaa kaikilta osin työelämän tarpeita. Kesken hallituskauden tehdyt päätökset koulutusmäärissä ilman avointa valmistelua ja todennettua työvoimatarvetta uhkaavat romuttaa koko ennakoinnin mielekkyyttä. Koulutusjärjestelmän tehokkuuden lisääntyminen ei myöskään heijastu riittävästi ennakoinnin tuloksiin. Työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistot) palvelu-uudistus on heikentänyt korkeasti koulutettujen palveluja selvästi. Heidät ohjataan usein palvelulinjalle, jossa työnhakija jää ilman tukea ja ohjausta. Uudistuksen yhteydessä lakkautettiin muun muassa korkeasti koulutetuille työnhakijoille suunnattuja erityispalveluja. Olemassa oleva erityisosaaminen ei enää kanavoidu heidän palveluihinsa. Asiakaspalvelussa toimivilla henkilöillä ei ole riittävästi tietoa korkeakoulutuksesta yleensä, eri tutkinnoista ja niiden tuottamasta osaamisesta eikä työllistymismahdollisuuksista. Faktat:  Korkeakoulupaikkoja on tarjolla yli 60 prosentille ikäluokasta, mutta jopa kolmanneksella uusista opiskelijoista yliopistossa on jo toinen opiskelupaikka.  Noin puolet opiskelijoista valmistuu korkeakouluista kahdeksassa vuodessa.  Korkeasti koulutettujen työttömien määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.  Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä työmarkkinoilla on noussut 60 prosenttia kymmenessä vuodessa.  Noin joka kymmenes vastavalmistunut korkeasti koulutettu oli työttömänä vuonna 2013.  Pitkäaikaistyöttömien korkeasti koulutettujen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

9 (14) Akavan ratkaisut Ennakointiin:  Ennakointitiedon käyttö koulutustarpeen määrittelyssä tulee olla kaikilta osin ja kaikissa vaiheissa läpinäkyvää. Ennakointijärjestelmän ulkopuolisen tahon pitää pystyä aidosti havainnoimaan täsmälliset syy- ja seuraussuhteet.  Ennakointijärjestelmään tulee vakiinnuttaa skenaariotyöskentelyn vaihe, jossa työvoimatarvetta arvioidaan monipuolisesti kansantalouden, työmarkkinoiden kehittämisen sekä koulutuspoliittisten tavoitteiden näkökulmasta. Skenaariotyössä tulee kehittää erityisesti toimialoittaista laadullisen ennakointitiedon käyttöä. Työhön tulee ottaa mukaan sidosryhmät laajasti.  Ennakoinnissa on huomioitava politiikkapäätökset koulutuksesta valmistumisen edistämisestä ja opintojen nopeuttamisesta, aikuisopiskelun merkittävä osuus sekä ulkomaisten opiskelijoiden määrän kasvattaminen.  Korkeakoulujen on otettava selkeä vastuu osaamistarpeiden ennakoinnista ja tiedon käyttämisestä opetussuunnitelmien, tutkintojen ja opetuksen kehittämisessä. Työttömien tilanteen parantamiseksi:  Korkeasti koulutetuille on luotava houkuttelevia muuntokoulutusväyliä työvoiman saamiseksi työvoimapula-aloille.  Vastavalmistuneiden tilanteeseen on kehitettävä toimintamalleja yhteistyössä korkeakoulujen kanssa ja TE-palveluita tulee saada jokaiselle korkeakoulukampukselle.  Työ- ja elinkeinotoimistojen tulee kyetä palvelemaan laadukkaasti myös korkeasti koulutettuja työttömiä ja työttömyysuhan alla olevia. Heidän tarpeitaan vastaavia palveluja ja asiantuntemusta on lisättävä henkilöstökoulutuksen avulla.  Kaikissa TE-toimistoissa on oltava yksi tai useampia nimettyjä ja asiantuntevia korkeakouluneuvojia. TE-toimistojen on tuettava myös korkeasti koulutettujen keskinäistä verkostoitumista ryhmä- ja vertaistukipalveluiden keinoin.  Julkisissa työvoimapalveluissa lisätään koulutetuille työttömille työnhakijoille yksityisesti tuotettujen henkilökohtaisten palveluiden käyttöä työnvälityksessä, valmennuksissa, koulutuksissa sekä osana palvelutarpeen arviointia. Henkilöasiakkaan palvelukokonaisuuden ohjauksen sekä siihen liittyvän päätösvallan on kuitenkin aina oltava palveluiden maksajan eli julkisen työvoimapalvelun käsissä.  Omaehtoisen työttömyysturvalla opiskelun myöntämiskäytäntöjä on yhtenäistettävä. Yksittäisen työntekijän sijaan useamman hengen ryhmän on tehtävä päätökset tulevaisuudessa.  Työttömyysturvaa on kehitettävä edelleen aktiivisuutta suosivaan suuntaan. Työmarkkina-aseman parantaminen kouluttautumalla tulisi olla mahdollista ilman työttömyysetuuden menettämistä. Erityisesti tulee tarkastella omaehtoisen kouluttautumisen vaikutusta työttömyysetuuteen.  Työvoimakoulutuksen on palveltava korkeasti koulutettujen tarpeita paremmin.

Ratkaisu 8. Osa-aikaiselle opiskelijuudelle luotava puitteet Ongelma: Suurin osa korkeakouluopiskelijoista työskentelee opintojen ohessa ja on jo tuolloin asiantuntijatyöuralla. Täysipäiväiseen opiskeluun perustuva koulutuksen malli tuo haasteita sekä opiskelijoille että korkeakouluille. Opintojen aikainen työssäkäynti kuitenkin edesauttaa selvästi hyvälle työuralle pääsyä ja varmistaa sujuvan siirtymisen opinnoista työelämään.

10 (14) Koulutusta vastaavan työkokemuksen hankkiminen on erityisen tärkeää silloin, kun opinnot eivät tarjoa työelämäyhteyksiä, ja riittäviä työelämävalmiuksia. Osa-aikaiset opinnot olisivat vaihtoehto myös osatyökykyisille. Yliopistot ovat jopa vähentäneet harjoittelujen osuutta opetussuunnitelmistaan entisestään, jolloin opiskeluaikainen työnteko on työkokemuksen ja työelämäkontaktien vuoksi entistäkin tärkeämpää. Faktat:  Noin 60 prosenttia kaikista, ja jopa yli 70 prosenttia loppuvaiheen opiskelijoista työskentelee opintojensa ohella, ja on jo tällöin asiatuntijauralla.  Yliopisto-opiskelijoista 24 prosenttia on yli 30-vuotiaita, ammattikorkeakouluopiskelijoista 12 prosenttia.  Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista vastavalmistuneista noin viidennes eli suuri osa työllistyneistäkin jatkaa tutkintoon johtavaa opiskelua suoritettuaan yhden tutkinnon.  85 prosenttia opiskelijoista on työllisiä opiskelijoita. Akavan ratkaisut:  Luotava osa-aikaisen opiskelijan status, jolla taataan joustavat opiskelumahdollisuudet eri elämäntilanteissa. Osa-aikainen opiskelu huomioidaan myös tilastoinnissa.  Tavoitteena tulee olla, että vuonna 2019 kaikista korkea-kouluopiskelijoista 80 prosenttia valmistuu tavoiteajassa ja kaikki suorittavat ainakin alemman korkeakoulututkinnon ennen työelämään siirtymistä. Ylempi korkeakoulututkinto tulee säilyttää tavoitetutkintona yliopistoissa.  Työssä hankitun opitun tunnistaminen edellyttää, että korkeakoulutuksessa kehitetään osaamisen näyttämiseen soveltuvia arviointimenetelmiä.  Jokaisella kandidaattitutkinnon suorittaneella tulisi olla oikeus palata suorittamaan ylempi korkeakoulututkinto 2–4 vuoden kuluessa alemman korkeakoulututkinnon suorittamisesta. Työelämäjakso kahden opintojakson välissä tarkoittaisi, että opinnot olisi voitava suorittaa suunnitelmallisesti työn ohessa ja mahdollisuuksien mukaan myös työtä kehittävillä suoritustavoilla.  Avoimen yliopiston kurssitarjontaa on hyödynnettävä enemmän joustavien opiskelumahdollisuuksien luomiseksi.  Opetussuunnitelmat on rakennettava siten, että opintojen suorittamistavat niveltyvät yhteen tiiviisti työelämän kanssa, jolloin työ tukee osaamistavoitteita ja toisaalta opiskelu tukee työtä. Myös opiskelijan on sitouduttava suorittamaan opinnot suunnitelman mukaisesti.  Suunnitteilla olevat opinto-oikeuden rajaamiset eivät saa estää perusteltua kokoaikaista työssäolojaksoa opintojen aikana.

Ratkaisu 9. Opiskelijavalinnat tukemaan mahdollisuuksien tasa-arvoa Ongelma: Siirtyminen toiselta asteelta korkea-asteelle kestää nyt kauan ja opinnot aloitetaan myöhään. Opiskelijavalintauudistus uhkaa valintojen läpinäkyvyyttä, ellei jo opiskelupaikan saaneiden siirtoväyliä kehitetä oikeudenmukaisiksi ja läpinäkyviksi. Alakohtaista valintayhteistyötä ei tehdä riittävästi. Valinta maisteriohjelmiin ja tohtoriopintoiin ei ole läpinäkyvää, eikä reitti ammattikorkeakouluista näihin opintoihin toimi riittävän hyvin. Useat tarvitsevat korkeakouluopintoja vielä myöhemmin eri syistä. Pirstaleiset työurat edellyttävät monelta uuden tutkinnon suorittamista työelämässä pysymiseksi. Vanhempien koulutus vaikuttaa

11 (14) edelleen lasten koulutusvalintoihin voimakkaasti, ja kehityssuunta on vain vahvistumassa. Maahanmuuttajat ovat aliedustettuina korkeakoulutuksessa. Faktat:  Noin puolet saa opiskelupaikkansa alle vuoden päästä toisen asteen tutkinnon suorittamisesta, vaikka uusista ylioppilaista välittömästi korkeakoulupaikkaa tavoittelee kolme neljästä.  Opinnot aloitetaan keskimäärin 21-vuotiaana.  Korkeakouluopintoja käytetään myös täydennyskoulutuksena soveltuvien opintojen puuttuessa. Korkeakouluissa aloittaa vuosittain noin 20 000 opiskelijaa enemmän kuin on vuosittain suoritettavien tutkintojen määrä.  Abiturienteista 40 prosenttia ei ole käynyt tutustumassa yliopistoon ja liki puolet ei ole käynyt tutustumassa ammattikorkeakouluun. Korkeakoulujen opetukseen tutustuminen on kuitenkin lukiolaisten mielestä tärkein yksittäinen jatko-opintovalintaa edesauttava tekijä.  10 prosenttia ammattikorkeakoulusta valmistuneista ja 17 prosenttia yliopistosta valmistuneista on opiskelijoita eli he jatkavat opintojaan saman tien tai ainakin pitävät itsellään opinto-oikeuden. Akavan ratkaisut:  Ilman korkeakoulupaikkaa jääneiden uusien ylioppilaiden ohjausvastuu on osoitettava jollekin taholle.  Korkeakouluopintoihin pääsyn on oltava oikeudenmukaista eri-ikäisille, mutta on vahvistettava toiselta asteelta tulevien mahdollisuuksia päästä halutessaan jatkamaan korkea-asteella.  Alakohtaista valintayhteistyötä on tehtävä kaikilla aloilla.  Vaihtoehtoja valintakokeille on lisättävä, esimerkkeinä verkkokurssit tai kansainväliset MOOCt (massiivinen avoin verkkokurssi).  Opiskelijavalintauudistuksen onnistuminen edellyttää opiskelupaikan vaihtoon tähtäävien väylien kehittämistä läpinäkyviksi ja joustaviksi.  Maisterivaiheen opiskelijavalintojen kehittämiselle on laadittava kansalliset suuntaviivat. Koulutuksessa aliedustettujen ryhmien asemaa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on vahvistettava erityistoimenpiteiden avulla.

Ratkaisu 10. Lukio-opetusta kehitettävä yleisten valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti Ongelma: Lukion kehittäminen ei ole vastannut yhteiskunnan ja työelämän kehitystä. Laaja pakollinen ainevalikoima, valinnaisuuden lisääminen ja ylioppilaskirjoitusten luonne ovat pitäneet lukioopiskelua liikaa pirstaleisen tiedon pänttäämisenä. Ylioppilaskirjoituksissa pärjäämiseen tähtäävä pedagogiikka ja yleissivistyksen luonne ei ole enää ajantasainen. Pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian lukijoiden määrä on romahtanut. Lukio-opiskeluun kuuluu vain harvalla korkeakouluopintoja, työelämäyhteistyötä ja työskentelytapoja, jotka mahdollistavat oman kiinnostuksen kohteiden etsimistä ja syventymistä. Hallitus leikkaa tällä hallituskaudella noin puoli miljardia euroa toisen asteen koulutuksesta, mikä tarkoittaa kouluverkon rajua karsimista, lähiopetuksen vähenemistä ja yksikköhinnan laskua. Kuntatalouden tilanne vaarantaa lukiokoulutuksen saatavuutta ja tasoa. Tutkintoonjohtamattoman aineopetuksen julkisen rahoituksen lopettaminen vaikeuttaa erityisesti maa-

12 (14) hanmuuttajien asemaa ja sosiaalista nousua. Se poistaa olennaisen väliaskelman monilta, joiden tavoitteena on aikuisiällä kohottaa omaa koulutustasoaan. Esitys toisen asteen sisäisen yhteistyön voimakkaasta lisäämisestä saattaa uhata molempien koulutusmuotojen oman profiilin mukaista kehittämistä. Samaan aikaan lukiokoulutukseen kaavaillaan epätarkoituksenmukaista tulosrahoitusta, jonka ohjausvaikutukset vääristäisivät koulutuksen kehittämistä epätarkoituksenmukaiseen suuntaan. Faktat:  Vain 7 prosenttia lukioista on tehnyt yhteistyötä yritysten kanssa, noin 70 prosenttia lukiolaisista haluaisi lisää yrittäjyyskasvatusta.  Lukiolaisista vain 16 prosenttia käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa päivittäin koulussa osana opintojaan, 71 prosenttia ajattelee sähköisten oppimateriaalien lisäävän opiskelun mielenkiintoisuutta.  Vain muutama prosentti lukiolaisista on suorittanut korkeakouluopintoja lukioaikana.  Ammatillinen koulutus on ohittanut lukion suosituimpana toisen asteen koulutusmuotona. Akavan ratkaisut  Toisen asteen rakenteellisessa kehittämisessä on huolehdittava alueellisesti kattavasta tarjonnasta sekä yleissivistävässä että ammatillisessa koulutuksessa. Jokaisella nuorella on oltava tosiasiallinen mahdollisuus päästä laadukkaaseen toisen asteen koulutukseen.  Tutkintoon johtamattoman aineopetuksen rahoitus on säilytettävä vähintään osittain.  Lukiota ja ammatillista toisen asteen sisältöjä on kehitettävä niiden omista lähtökohdista.  Lukiokoulutuksessa ei ole tällä hetkellä sellaisia ongelmia, joiden ratkaisemista tuloksellisuusrahoitus edistäisi.  Lukion kehittämisessä on keskityttävä erityisesti opetussuunnitelmien yleisten tavoitteiden saavuttamiseen ja dynaamisten, integroitujen tiedonhallintataitojen vahvistamiseen.  Kestävä yleissivistys tarkoittaa sekä riittävää perehtyneisyyttä keskeisiin oppiaineisiin että laajaa ainevalikoimaa.  Lukioiden oppiainevalintoja tehdessä nuorille on annettava riittävät tiedot siitä, miten valinnat vaikuttavat jatko-opintomahdollisuuksiin.  Kaikille opiskelijoilla oltava mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin jo lukion aikana esimerkiksi MOOC:n tai muiden verkko-opintojen avulla. Työelämäyhteyksiä lukioissa on lisättävä, jotta motivaatio ja suunta jatko-opintoihin vahvistuvat.

Ratkaisu 11. Oppivelvollisuusiän nosto on väline vähentää syrjäytymisriskiä Ongelma: Nuoren ongelmat ja motivaation puute havaitaan usein jo varhaisessa kouluvaiheessa, mutta nuorta ei pystytä auttamaan riittävästi. Nivelvaihe perusasteen ja toisen asteen välissä muodostaa erityisen riskin syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle, jos riittävä tuki ei ole tavoittanut häntä aiemmin. Perusasteen varaan jääneiden osuus ei ole laskenut useista toimista huolimatta. Ammatillista koulutusta keskeytetään liikaa. Paikkoja ei riitä

13 (14) perusasteelta siirtyville moninkertaisen koulutuksen vuoksi. Maahanmuuttajat ja heidän lapsensa jäävät koulutuksen tuomien mahdollisuuksien ulkopuolelle liian usein. Faktat:  Suomessa on yli satatuhatta 20–29-vuotiasta nuorta, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa.  Vuosittain jokaisesta ikäluokasta jää noin 4 000–5 000 nuorta ilman koulutuspaikkaa.  Lähes joka kymmenes keskeyttää opinnot ammatillisella toisella asteella.  Maahanmuuttajien syrjäytymisriski on viisi kertaa suurempi kuin suomen- tai ruotsinkielisen väestön. Akavan ratkaisut:  Tulevaisuudessa oppilaalla olisi velvollisuus osallistua koulutukseen tai koulutukseen valmentavaan toimintaan 18 ikävuoteen asti.  Erityisenä painopisteenä syrjäytymisen ehkäisyssä tulee olla joustavan perusopetuksen varmistaminen, erityisopetuksen kehittäminen sekä oppilaan ohjaus jo perus-koulussa.  Nuoren ohjaukselle on määriteltävä vastuutaho nivelvaiheeseen perusasteelta toiselle asteelle siirryttäessä.  Nuorta on autettava ”yhden luukun periaatteella”, josta hän saa kattavan psykososiaalisen tuen, opinto-ohjauksen ja mahdollisuuden suorittaa tutkinnon osia opiskelupaikan puuttuessa. Vastuut on määriteltävä selvästi.  Erilaisia työvaltaisia opiskelumuotoja ammatillisella toisella asteella on kehitettävä systemaattisesti ja niiden asemaa on vahvistettava rahoituksellisesti. Jokaisen ammatillisen perustutkinnon on taattava opiskelijalle laajat, yleiset valmiudet sekä jatko-opiskelukelpoisuuden edellyttämät valmiudet opintojen suorittamistavasta riippumatta. Nuorelle on varmistettava riittävä pedagoginen tuki oppilaitoksessa sekä riittävä ohjaus myös työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa.

Ratkaisu 12. Oppimisen motivaatio ja innostus herätettävä jo peruskoulussa Ongelma: Pisa-tutkimusten mukaan sekä heikoimmin että parhaiten pärjäävien osaamisen taso on laskenut perusopetuksessa. Kouluviihtyvyys on edelleen Suomen koulujen heikkous. Kuntien ja valtion rahoitusleikkaukset, viivästyvä kuntarakenneuudistus ja koulutuksen heikko normiohjaus saavat kunnat säästämään koulutuksesta, kun sosiaali- ja terveysmenot kasvavat. Kuntatalouksien erilainen tila syventää alueellista epätasa-arvoa. Suomen kielivarannon pohja heikkenee jo perusasteella, kun yhä harvempi koulu tarjoaa englannin kielelle vaihtoehtoja. Kouluissa ei hyödynnetä riittävästi suomalaista tieto- ja viestintäteknistä osaamista modernin oppimisympäristön tukena. Faktat:  Tutkimusten mukaan varhaiskasvatukseen ja perusopetuksen alkuvaiheen koulutukseen käytetyt rahat ovat tuotto-odotuksiltaan kansantaloudellisesti kannattavimpia.  Suomessa alaluokkien tuntimäärät ovat OECD-maiden keskiarvoa alhaisempia sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan laatu- ja saatavuuserot ovat liian suuria.

14 (14)  Koko hallituskaudella esi- ja perusopetuksen rahoitus vähenee yhteensä yli 600 miljoonaa euroa. Pelkästään vuoden 2014 leikkaukset vastaavat lähes koko Vantaan peruskoulun vuosittaisia menoja. Akavan ratkaisut:  Perusopetuksen tärkein tavoite on taata kaikille lapsille vahvat perusvalmiudet ja vahvistaa henkilökohtaista oppimisen ja opiskelun motivaatiota.  Sekä heikoimpien että eri tavoin lahjakkaiden tulee saada eriytyvää, tarpeidensa mukaista tukea oppimiseen.  Erityisopetuksen saatavuus ja laatu on varmistettava.  Alaluokkien tuntimäärää tulee kasvattaa.  Joustava perusopetus on saatava sitä tarvitsevien ulottuville.  Digitaalisen osaamisen ja ymmärryksen perusteet on saatava jo perusasteelta. Modernia tieto- ja viestintäteknologiaa on hyödynnettävä oppimisympäristöjen kehittämisessä.  Hanketoimintaa on vältettävä ja taattava opettajille vapaus toteuttaa annettuja tavoitteita erilaisin keinoin.  Opinto- ja työelämäohjausta tulee lisätä.