Sillat räjäytettiin kuivalta maalta Akavan ja Unifin työpajassa

Sillat räjäytettiin kuivalta maalta Akavan ja Unifin työpajassa - siltojen sijaan tarvitaan areenoja,

kohtauspaikkoja ja tekemisen meininkiä

1

21.11.2013 pidetty työpaja oli Akavan ja Suomen yliopistot Unifi ry:n järjestämä.

Työpajaan oli kutsuttu osallistujia järjestäjätahojen lisäksi OKM:stä, TIN:sta, TEM:stä,Tekesistä, Arenesta sekä Suomen Akatemiasta. Työpaja rakentui kolmen johdetun dialogikeskustelun ja teemoja syventävien fasilitoitujen työskentelyjen varaan. Liitteenä ovat työpajan ohjelma ja osallistujaluettelo.

Keskeisiä havaintoja: •• verkostoitumista ja eri toimijoiden avointen kohtaamisareenoiden merkitystä ei voi liikaa korostaa - siilojen purkaminen on edelleen kipeimpiä ja vaikeimpia haasteita TKI-järjestelmässämme •• yrityksiin on saatava tutkimusosaamista vaikka yritys ei tekisi itse tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Tutkimusosaaminen auttaa tutkimustiedon hyödyntämistä ja yhteistyötä yliopistojen kanssa •• uuden strategisen tutkimuksen rahoituksen suuntaamisen tavoitteista ja roolista innovaatiojärjestelmässämme ei ole selkeää kuvaa •• yliopistojen roolin vahvistaminen innovaatiopolitiikassa edellyttää niiden avautumista yhteiskuntaan nykyistä voimakkaammin •• tutkijayhteisön ja yritysten ”kielten ja kulttuurien” kääntäminen toisilleen ymmärrettävämmäksi on yksi tulevaisuuteemme ydinkysymyksiä – ratkaisujen oltava käytännönläheisiä ja ”inhimillisiä peruslainalaisuuksia ymmärtäviä” •• jo tutkijakouluaikana on opittava näkemään oman työn ja osaamisen lisäarvo yritykselle •• tuloksellinen perus-, soveltava ja strateginen tutkimus on aina limittäistä eikä peräkkäistä •• tutkimuksen jaottelun sijaan tulisi miettiä sen tavoitteita koulutuksen, tutkimuksen ja suurien haasteiden näkökulmista.

•• ammattikorkeakoulujen roolia tulisi vahvistaa innovaatioketjussa, erityisesti pk-yritysten tarpeisiin vastaamiseksi •• yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on vahvistettava ja monipuolistettava keskinäistä yhteistyötään •• opiskelijat ovat keskeisessä asemassa uusien ammattien synnyssä. Heillä olisi runsaasti viestejä myös tutkimustiedon hyväksikäytön mahdollisuuksista.

•• hyvän koulutuksen tuottaman osaamisen peruskuvasta oltiin varsin yksimielisiä; tarvitaan vankka ydinosaaminen ja lavea hyvä yleisten valmiuksien yhdistelmä.

•• iloisuus, uteliaisuus ja kyseenalaistaminen ovat ominaisuuksia, joita koulutuksen tulisi tukea •• menestyvä alueellinen innovaatiotoiminta on ”Glokala”, jolla on alueellinen toimintamalli ja viitekehys, mutta tähtäimessä globaalit markkinat ja maailmanluokan osaaminen.

Työpajassa käsiteltiin innovaatioita kolmesta näkökulmasta: yliopistojen ja yritysten välisen yhteistyön merkitys yritysten kasvun vahvistamisessa, perus-, soveltavan ja strategisen tutkimuksen työnjako sekä alueellinen innovaatiotoiminta.

2

I Teema: Yliopistot yritysten kasvun vahvistajina Teemasta keskusteluun virittivät Tuula Teeri Aalto-yliopistosta ja Martti Äijälä Tekesistä, keskustelua veti Mari Hjelt Gaiasta.

Yliopistojen rooli innovaatioketjussa piirtyi työpajan dialogien ja keskustelujen perusteella varsin epäselvänä. Tämän katsottiin johtuvan monista eri tekijöistä. Toiminnan ja sen vaikuttavuuden arvioinnin aikajänteen ollessa kahden vuoden sijasta usein lähempänä kahtakymmentä, on aseman määrittely vaikeaa politiikkatoimien näkökulmasta. Vaikeasti määriteltävän aseman nähtiin johtuvan osittain myös siitä, että yliopistollisen tutkimustiedon käytettävyyden arviointi on vaikeaa. Yliopistojen roolin määrittelyn tekee haastavaksi tieteenalojen heterogeenisyys sekä tutkimustoiminnan erilaiset luonteet ja painopisteet myös tieteenalojen sisällä. Toisaalta tuotiin esille näkemystä, että tieteenalojen erilaisuutta käytetään väärällä tavalla verukkeena yhteistyön vähyydelle. Yhteistyökulttuurin puute hidastaa kehittämistyötä monilla tieteenaloilla.

"Siilojen purkaminen on edelleen kipeimpiä haasteita TKI-järjestelmässämme, ja niiden räjäyttämiseen olisi tartuttava rohkeasti."

Siitä huolimatta, että teemaksi oli nimetty yliopistojen rooli yritysten kasvun vahvistamisessa, keskustelu laajeni nopeasti myös ammattikorkeakoulujen merkitykseen ja tehtävään yritysten kasvun tukemisessa. Toiminnan avoimuus ja verkostomaisuus nähtiin välttämättömänä, ja vahva yhteistyö esimerkiksi ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välillä nähtiin välttämättömänä. Osa keskustelijoista olisi antanut välittömän yritysyhteistyön kokonaan ammattikorkeakoulujen tehtäväksi, mutta joka tapauksessa yliopistot selvästi antaisivat merkittävän rooli AMK:lle paikalliseen verkottumiseen ja yritysyhteistyöhön . Ehkä hieman yllättäenkin yliopistotoimijat korostivat paljon ammattikorkeakoulujen merkittävää ja kasvavaa roolia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioketjussa. Toisaalta osa näki, että yliopistojen tulisi vahvistaa omaa asemaansa yritysyhteistyössä ja arvostaa sitä nykyistä enemmän. Ammattikorkeakouluilla ei ole kaikkea sellaista osaamista mitä yliopistoilla on, ja moni yritys tarvitsee juuri yliopistollista osaamista jatkuvassa kehittämistyössään. Osa keskustelijoista näki, että yliopistojen rooli yritysten kasvun vahvistamisessa on aina välillinen.

"Ammattikorkeakoulujen rooli välittäjäorganisaationa on keskeinen."

Keskustelijat esittivät erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka paljon yliopistotutkijoilla voi olla annettavaa yritysten liiketoiminnalle, ja tulisiko heillä ylipäätään olla annettavaa. Tohtorikoulutuksen kehittäminen nähtiin asiassa joka tapauksessa keskeisessä roolissa. Tutkimusosaamisen saaminen yrityksiin nähtiin edellyttävän tutkijakoulujen toiminnan kehittämistä, jotta suhteet ja yritysyhteistyö syntyisivät jo opintojen aikana. Suhteiden tulisi olla luonteeltaan ”institutionaalisia”, jolloin yhteistyö ei lepäisi ainoastaan yhden yksittäisen tutkijan varassa. Suomi tarvitsee tutkimusosaamista ja tutkijoita enemmän kuin koskaan, ja suuren osan tutkijakoulutuksen saaneista tulisi työllistyä yrityksiin. Tämä edellyttää, että jo tutkijakouluaikana on opittava näkemään oman työn ja osaamisen lisäarvo yritykselle sekä työn käytettävyysmahdollisuuksia.

3

Tutkijayhteisön ja yritysten ”kielten ja kulttuurien” kääntäminen toisilleen ymmärrettävämmäksi nähtiin yhtenä tulevaisuuteemme ydinkysymyksenä – tässä olisi tilaa myös uudenlaiselle professiolle. Kohtaaminen edellyttää fyysistä yhdessä tekemistä ja kohtaamista ja erilaisia ”alustoja” tällaiseen kohtaamiseen. Eräs lähtökohdista tulee olla käytännönläheisyys ja ”inhimillisistä peruslainalaisuuksista” lähtevät ratkaisut. Yritysyhteistyöstä palkitsemisen tulisi näkyä esimerkiksi urapolkumalleissa. Keskustelijat näkivät, että meillä on tällä hetkellä selkeästi rakenteita, jotka jopa estävät tutkijaa toimimasta yritysareenoilla.

"Tutkijoiden ja yritysten kohtaamisesta on tehtävä nykyistä tavoitteellisempaa – tutkijakoulutuksen kehittäminen ydinasemassa."

Tutkimustoiminnan ohella, koulutustehtävän roolia korostettiin yliopistojen antina yritystoiminnalle. Koulutetut maisterit ovatkin yliopiston ”päätuotteita”. Tutkinnon suorittajia pitäisi kasvattaa jo opiskeluaikana pienten yritysten tarpeisiin, nyt koulutuksen tähtäin nähdään liian usein suurissa yrityksissä ja koulutus suuntautuu heidän tarpeisiin. Pienet ja keskisuuret yritykset muodostavat selvästi haasteellisen toimintaympäristön TKI-järjestelmällemme. Suuret sekä aloittelevat yritykset näyttäisivät keskustelujen perusteella löytävän yhä paremmin korkeakoulujen ja sekä muiden toimijoiden tarjoaman tutkimustiedon, kun taas pk-yritykset eivät. Kaiken kaikkiaan koulutuksen, opetuksen ja oppimisympäristöjen merkitys yliopistojen ja yritysten välisessä yhteistyössä nousi erittäin keskeiseen asemaan.

Keskustelussa tuli esille, ettei opiskelijoita nähdä resurssina eikä käytetä hyväksi riittävästi; heidän koko kapasiteettinsä ja motivaationsa tulisi saada käyttöön alusta asti. Opintojen aikaiset yhteydet työelämään ja eri puolille yhteiskuntaan toisivat yliopistoihin valtavasti sellaisia aloitteita ja virikkeitä, joita ei nyt käytetä hyväksi. Nuorten työelämästä saamaansa tietoa osaamistarpeista ja trendeistä ei käytetä myöskään hyväksi riittävästi koulutuksen kehittämisessä.

Laatujärjestelmät ovat ohjanneet liian paljon passiiviseen arviointiin eikä aktiiviseen toisintekemiseen opiskelijalähtöisesti. Opiskelijat ovat keskeisessä asemassa uusien ammattien synnyssä ja heillä olisi runsaasti viestejä myös tutkimustiedon hyväksikäytön mahdollisuuksista. Heidät saatetaan vielä ottaa mukaan tutkimusprosesseihin ”assareina”, mutta ei nähdä aktiivista ja dynaamista roolia siltana yliopiston ja työelämän välillä.

”Nuoria ei oteta edelleenkään tosissaan."

Keskustelussa korostettiin erityisesti oppimisympäristöjen merkitystä, joiden merkitys keskustelijoiden mielestä on vielä nyt ymmärrettyä paljon suurempi. Yritysten osalta erityisesti valmistuvien asenteen merkitys nähtiin keskeisenä; iloisuus, uteliaisuus ja kyseenalaistaminen ovat ominaisuuksia, joita koulutuksen tulisi tukea. Opetuksen monitieteisyyttä on vahvistettava ja yritysten mukanaoloa oppimistapahtumassa lisättävä. Moni- ja poikkitieteellisyyden vahvistaminen koulutuksessa nostettiin esille siis sekä koulutuksen että tutkimuksen yhteydessä edellytyksenä vastata yritysten tarpeisiin. Moni keskustelija katsoi muutoksen olevan tältä osin aivan liian hidasta. Hyvä koulutuksen tuottaman osaamisen peruskuvasta oltiin varsin yksimielisiä; tarvitaan vankka ydinosaaminen ja lavea hyvä yleisten valmiuksien yhdistelmä.

”Oppimisympäristöjen merkitys on vielä paljon nyt ymmärrettyä suurempi.”

Huippuosaajien kouluttaminen – olipa kyse perustutkinnon suorittajista tai tutkijoiden kouluttamisesta - nähtiin olevan aina ”käsityöhön” eli vuorovaikutukseen perustuvaa. Tutkijat ja opiskelijat on saatava tiiviimmin yritysyhteistyön lähelle, sillä nimenomaan opiskelijoilla katsottiin olevan usein suurempi herkkyys keksiä ja nähdä mahdollisuuksia.

4

”Yritykset ja yliopistot eivät lähenny muuta kuin yhteistyöllä ja siihen kannustamalla.”

Keskustelussa nähtiin yliopistojen toiminnan lisäksi erittäin olennaisena yritysten tutkimusosaaminen ja asenteet tutkimustiedon hyväksikäyttöön. Jokaisesta yrityksestä tulisi löytyä tutkimusosaamista ”omasta takaa”, muutoin tutkimusta ei osata hyödyntää. Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset muodostavat tässä suhteessa suurimman haasteen. Pk-yritysten katsottiin tarvitsevan kehittyäkseen syvempää tutkimusosaamista kuin mitä perustutkinnon suorittajilla on. Keskusteluista onkin vedettävissä johtopäätös, että vaikka yliopistojen rooli nähtäisiin välillisenä ja aikajänne osaamisen tarjoamisessa kvartaalitaloutta pidempänä, niin yliopistot ja pk-yritykset on saatettava lähemmäksi toisiaan.

Hyvän yliopistollisen tutkimuksen ja yritysten ongelmien ratkaisemisen välillä osa näki perustavanlaatuisen ristiriidan. Toiset taas näkivät lähinnä riittävien motiivien ja kannusteiden puutteen, jonka vuoksi yhtälöä ei ole yliopistoissa yritetty tosissaan ratkaista. Tutkijan rooli on yliopistoissa ollut perinteisesti verrattain vapaa. Keskustelussa esiintyi vahva näkemys, että yliopistojen strategioiden tulisi näkyä tutkijoiden toiminnassa ja rooleissa nykyistä enemmän, sillä muutoin visio ja strategia eivät voi toteutua. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulisi joidenkin esitettyjen näkemysten mukaan tehdä läheisempää yhteistyötä, jotta yritysten kanssa voitaisiin yhdessä tehdä mielekkäämpää yhteistyötä.

”Yliopistojen strategioiden tulisi näkyä tutkijoiden toiminnassa ja rooleissa; kuinka yliopistot voivat muutoin muuttua?”

Osallistavassa osuudessa tutkimuksen osa-alueiden rooleja ja suhteita hahmotettiin legojen avulla. Kaikissa rakennelmissa näkyivät selvästi avoimet areenat, jotka alleviivaavat esteetöntä eri toimijoiden kohtaamista. Samoin erottuivat erilaiset ”välittäjäjäaineet”, jolloin ammattikorkeakoulujen merkitys näkyi vahvimmin tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä - ja erityisesti pk-yritysten tarpeiden täyttäjänä.

Innovaatioagentti työssään. Legot apuna ongelmanratkaisussa.

5

II Teema: Perustutkimus, soveltava tutkimus, strateginen tutkimus – miten luodaan uusia siltoja?

Teeman työskentelyyn johdattivat dialogillaan Petri Lehto TEM:stä ja Heikki Mannila Suomen Akatemiasta. Keskustelua viritteli Kaija Holli Unifista.

Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan toimijoiden rooleja pyritään jatkuvasti selkiyttämään toiminnan tehostamiseksi ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Niinpä yhdeksi teemaksi työpajaan oli valittu perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja strategisen tutkimuksen luonteiden ja tehtävien selkiyttäminen kokonaisuuden osina. Dialogi toi hyvin esille tutkimuksen tyyppien erottelun vaikeudet ja erityisesti niiden rahoitus- ja ohjausjärjestelmän haasteet. Toisten mielestä tällaiset jaotelmat ainoastaan haittaavat toiminnan kehittämistä, toisten mielestä jaotelma oli tehtävissä - vähintäänkin niin tehdään OECD:n tilastoissa ja pyritään tekemään myös rahoitusinstrumentein.

Ehkä keskeisin johtopäätös oli keskusteluissa esiin noussut näkemys, että tutkimuksen osa-alueet ovat ja niiden tulisi aina olla päällekkäisiä eikä ajallisesti peräkkäisiä. Tämä näkemys herätti osassa kuulijoissa hämmennystä aiemmin keskustelussa esitettyyn näkemykseen yliopistollisen tutkimuksen pitkän aikavälin vaikuttavuudesta. Toisaalta nämä kaksi ulottuvuutta eivät sulje pois toisiaan vaan sama tutkimus voi palvella sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja ruokkia monenlaista innovaatiotoimintaa – sellaistakin mitä ei tutkija tai rahoittaja itse tule ajatelleeksi.

Juuri tästä syystä avoimet areenat ja moninainen yhteistyö nähtiin keskeisinä, olipa millaisesta tutkimuksesta tahansa kysymys. Keskustelu tutkimuksen eri orientaatioista alleviivasi vahvasti toimijoiden läheisen yhteistyön välttämättömyyttä. Tutkimuksen eri tavoitteiden toteutumisen nähtiin yksiselitteisesti edellyttävän tavoitteellista yhteistyötä ”limittyneisyyden” aikaansaamiseksi. Limittyneisyyden taas katsottiin edellyttävät avointa innovaatiojärjestelmää, jonka kehittäminen on Suomen tulevaisuuden kannalta kohtalokas. Siltojen rakentaminen toimijoiden välillä ei ole kustannustehokasta vaan toiminnan integrointi, jolloin siltoja ei tarvita.

Erillisiäkin rooleja tutkimuksen osa-alueille kaikesta huolimatta myös määriteltiin. Esimerkiksi perustutkimus nähtiin kivijalkana, josta käsin impulssit muuhun tutkimukseen tulevat. Tosin tässäkin erottelussa nähtiin vaarana, että kivijalka voi jäädä käyttämättä jos toimintaa ei organisoida tutkija- ja ongelmalähtöisesti. Suurin osa tutkijoista kyllä ajattelee jollain tavoin oman tutkimuksensa käyttökelpoisuutta ja mielekkyyttä vaikka tutkimus olisikin luonteeltaan perustutkimusta. Perustutkimuksessakin tutkijalla nähtiin usein olevan jokin ajatus ja visio käytettävyydestä tai jopa ongelma-alueesta, jota tiedon avulla voidaan ratkaista. Myös historia saattaa näyttää tutkimuksen erilaisessa valossa kun aikalaisten näkemänä. Strategisen tutkimuksen suunta nähtiin olevan top-down, kun taas perus- ja soveltavan bottom-down –suuntaista.

Tutkimuksen eri tavoitteiden toteutumisen nähtiin yksiselitteisesti edellyttävän tavoitteellista yhteistyötä ”limittyneisyyden” aikaansaamiseksi.

Keskustelu osa-alueiden erottelusta, merkityksestä, ohjauksesta on juuri tällä hetkellä erityisen tärkeää, kun uusi rahoitusinstrumentti otetaan käyttöön strategisen tutkimuksen alueella.

Tämän rahoituksen osuus tutkimuksen kokonaisrahoituksesta tulee olemaan kaiken kaikkiaan pieni. Keskustelun katsottiin kuitenkin huolestuttavasti osoittavan, ettei strategisen tutkimuksen rahoituksen suuntaamisen tavoitteista ja roolista innovaatiojärjestelmässämme ole selkeää kuvaa.

6

”Jos erilainen tutkimustoimintaintegroidaan hyvin yhteen, eikä tehdä saaria, ei tarvita myöskään erillisiä siltoja.”

Strateginen tutkimus määriteltiin keskusteluissa myös yhteiskunnallisena, strategisesti tärkeiden asioiden tutkimuksena (kuten ilmastonmuutos ja ikääntyminen), metodeista riippumatta. Toisaalta osa näki juuri strategisen tutkimuksen siltana ja väylänä, joka liittää toisiinsa perus- ja soveltavan tutkimuksen. Strategisen tutkimuksen piirteeksi laskettiin myös sen käytettävyys päätöksentekijöille tutkimuksenteon eri vaiheissa. Osa näki, että monitieteisyys on ratkaisevampaa kuin etsiä perus-, soveltavan ja strategisen tutkimuksen välisiä yhteyksiä.

Erottelun nähtiin vain haittaavan tutkimusta esimerkiksi ICT-alalla. Tutkimuksen jaottelun sijaan tulisi miettiä tavoitteita koulutuksen, tutkimuksen ja suurien haasteiden näkökulmista.

”Monitieteisyys on ratkaisevampaa kuin etsiä perus-, soveltavan ja strategisen tutkimuksen välisiä yhteyksiä tai eroja. ” Osaa tutkimuksesta ei koskaan voi kaupallisesti hyödyntää, mutta nykyistä suurempi hyödyntäminen nähtiin yksiselitteisesti mahdollisena. Toisaalta tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että tietoa syntyy aina merkittävästi enemmän kun sitä voidaan käyttää. Ryhmätyöosuudessa eri tutkimuksen osa-alueita ja niiden välisiä suhteita jäsennettiin pahvisymboleiden avulla. Erilaiset asetelmat havainnollistivat erinomaisesti tutkimuksen orientaatioiden erilaisia rooleja, tavoitteita ja niiden keskinäisiä suhteita eri yhteyksissä.

Kuvateksti: ”Glokala” ui maailman meriltä kotivesiin kutemaan – alueellisen innovaatiotominnan esikuva. Kuten kuvasta näkyy, osaanottajat näkivät perus-, soveltavan ja strategisen tutkimuksen olevan toimivassa innovaatiojärjestelmässä aina limittäistä eikä perättäistä.

7

Kategorioiden keinotekoisuudesta huolimatta jaottelut nähtiin välttämättöminä toiminnan rahoitus- ja ohjausjärjestelmien kehittämiseksi. Usein juuri rahoittaja haluaa päätöstä tehdessään näkymää siitä, mikä on tutkimuksen hyöty ja sovellettavuus. Konkreettisesti rahoitusinstrumenteistä huolta herätti tulevan Suomen Akatemiasta myönnettävän strategisen tutkimuksen rahoituksen ja Tekesin rahoituksen mahdollinen päällekkäisyys. Ainakaan toistaiseksi kaikille keskustelijoille ei ollut piirtynyt selvää kuvaa rahoituksen eroista. Strategisen tutkimuksen painoarvon kasvaessa pelätään myös, että päätösvalta tutkimusrahoituksen kohdentamisesta siirtyy tiedeyhteisöltä poliittisille päätöksentekijöille. Yhteenvedonomaisesti todettiin, että tutkimusrahoitusta ei tällä hetkellä käytetä optimaalisesti.

”Tutkimuksen on oltava laadukasta, olipa kyse millaisesta tutkimuksesta tahansa.”

III Teema: Alueellinen innovaatiotoiminta Keskusteluun alueellisesta innovaatiotoiminnasta johdattivat ammattikorkeakoulu Savonian vararehtori Riitta Rissanen sekä pääsihteeri Anssi Mälkki Tutkimus- ja innovaationeuvoston sihteeristöstä. Yksikönjohtaja Kati Korhonen –Yrjänheikki TEKistä moderoi keskustelua.

Alueellinen innovaatiotoiminta nähtiin jo lähtökohtaisesti ongelmallisena käsitteenä, ja keskustelun kannalta ainakin osin epätarkoituksenmukaisena. Suomi kokonaisuutena on alue globaalissa mittakaavassa, toisaalta taas monessa maakunnassa tehdään globaalisti kilpailukykyistä yritystoimintaa – mikä nähtiin myös ehtona kasvuyrittäjyydelle. ”Oma alue” voi muodostua myös yhdessä alueen kanssa, mikä on kaukana maantieteellisesti. Ryhmätyöosuudessa ideaalille alueelliselle innovaatiojärjestelmälle löydettiin vertauskuva lohesta, joka ui maailman vesillä, mutta nousee paikallisiin vesiin kutemaan. Lohi ui tarvittaessa myös vastavirtaan. Kalavertauksessa menestyvä alueellinen innovaatiotoiminta sai nimen Glokala, jolla on alueellinen toimintamalli ja viitekehys, mutta tähtäimessä globaalit markkinat ja maailmanluokan osaaminen. Yritysten myös todettiin usein haluavan kehittäjät läheltä ja lähelleen. Tuotekehityksen ja tuotannon läheisen yhteyden merkitys on saamassa ajattelussa taas tilaa kauden jälkeen, jossa tuotantoa on viety pitkään halvemman kustannustason maihin.

”Yhteistyötä kyllä tehdään, mutta sen kaikkea voimaa emme ole saaneet vielä käyttöön toimintatapojen ja asenteiden jäykkyyden vuoksi”.

Toisaalta kaikki innovaatiot eivät ole globaaleille markkinoille ja hyvän alueellisen innovaatiotoiminnan tulisikin palvella molempia tarkoituksia. Työnjaossa erityisesti ammattikorkeakoulujen tehtävänä nähtiin edelleen juuri ”lähelläolo” eli alueen pienempienkin toimijoiden ja pienimpienkin kehittämistoimien tukeminen. Tällä työllä on tärkeä merkitys koulutuksen kehittämisessä ja työllistymisen tukemisessa.

Puheenvuoroissa tunnistettiin myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjakoajattelun vaarat, mikäli se ”antaa yliopistoille” luvan olla rakentamatta yritysyhteistyötä ja kuulematta alueen yritysten tarpeita. Jaottelu voi myös luoda esteitä kaikkien alueella toimivien luovaan innovaatiotoimintaan; työpaikkojen synnyssä on kyse ennen kaikkea uusista ajatuksista ja

8

erilaisten toimijoiden osaamisen ennakkoluulottomasta kohtaamisesta. Yhteistyötä kyllä nähtiin tehtävän, mutta sen kaikkea voimaa emme ole saaneet vielä käyttöön juuri toimintatapojen ja asenteiden jäykkyyden vuoksi.

Myös tässä yhteydessä korostettiin korkeakoulujen oppimisympäristöjen kehittämisen tärkeyttä, joista elävä yhteistyö yritysten kanssa ja/tai yliopistojen ja AMK:n välillä on vielä usein kaukana. Erityisesti TKI-työn integrointi opetukseen on tärkeä kehittämiskohde ammattikorkeakoulujen työssä. Yhteiset tilat ja organisaatiot yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä ovat osoittaneet voimaansa jo monin paikoin. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteiset oppimisympäristöt ovat vielä liiaksi poikkeuksia ja erilaisten hankkeiden varassa. Eikä tästä yhteistyötä voida jättää pois myöskään toista astetta – yrittäjyys, uuden luominen ja tekemisen meininki on oltava koulujärjestelmämme uusi perusjalusta.

”Rahoitus ei tue tällä hetkellä monen eri tahon yhteisiä yhteistyöprojekteja alueilla”.

Eräissä puheenvuoroissa nähtiin alueellisen innovaatiotoiminnan painopisteenä käytännönläheisyys ja kysyntälähtöisyys kun kansallisen huippututkimuksen rahoitus ei riitä kaikkeen.

Tällöin paikallinen elinkeinoelämä on selkäranka, joka luo kysynnän. Haasteellisinta saattaa olla muutostarpeen näkeminen ja strategisten valintojen tekeminen. Kysymys on siis tutkimuspolitiikan lisäksi elinkeinopolitiikasta, jossa tavoitteena tulisi olla koko alueen elinkeinorakenteeseen vaikuttaminen.

Raha ja rakenteet eivät koskaan tuo innovaatiotoimintaa alueille elleivät tahto ja asenne ole oikeansuuntaisia. Parhaimmillaan kansallinen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka kyllä tukee eikä estä tätä uuden syntymistä ja eri osapuolten raja-aidatonta ja tarpeista lähtevää yhteistyötä.

Alueiden kehittämisessä toistuivat samat periaatteet kun muussakin keskustelussa eli luottamus, erikoistuminen, asiantuntijuuden kohtaaminen, yrittäjyyden tukeminen ja opiskelijaresurssien käyttö.

"Kilpailukyvyn kannalta on olennaista ymmärtää, ettei valtio voi kaikkea rahoittaa”

Alueellisen toiminnan tavoitteena on uusiutuva työ, kasvu ja hyvinvointi. Voimanlähteenä toimivat koulutus, työvoimapolitiikka, elinkeinot, tarvelähtöisyys, kannustavuus. Tarvelähtöisyys ja alueen omien vahvuuksien ja voimavarojen tunnistaminen tarkoittaakin, että yhtään alueellista innovaatiota ei voi kopioida sellaisenaan. Alueellista innovaatiotoimintaa ei tulisi rakentaa innovaatiokeskittymien varaan vaan aina tarvitaan alueen tarpeista lähtevää aitoa verkottumista.

Jos uutta työtä ei TKI-työn tuloksena alueella synny, on jotain mennyt pieleen.

"Kyvykkyys ja halukkuus ovat selkäranka alueelliselle innovaatiotoiminalle, jonka tavoitteena on uusiutuva työ ja hyvinvointi. Käyttövoiman muodostaa luottamukseen perusta yhteistyö."

9

Innovaatio – muna vai kana?

Torstaina 21.11.2013 Tekniskan salissa, Eerikinkatu 2.

Ohjelma 11.00 Lounasbuffet 12.00

Miksi tutkiva ja innovoiva Suomi on elinehto?

Sture Fjäder, puheenjohtaja, Akava

12.15 Dialogi I: Mikä on yliopistojen rooli yritysten kasvun

vahvistamisessa?

Martti Äijälä, johtaja, Tekes

Tuula Teeri, rehtori, Aalto-yliopisto

Keskusteluttajana Mari Hjelt, partner, Gaia 12.40

Yleisö vastaa

13.15

Dialogi II: Perustutkimus, soveltava tutkimus, strateginen tutkimus – miten luodaan uusia siltoja?

Petri Lehto, Elinkeino- ja innovaatio-osasto, TEM Heikki Mannila, pääjohtaja, Suomen Akatemia Keskusteluttajana Kaija Holli, puheenjohtaja, Unifi

13.40

Yleisö vastaa – lomassa kahvitauko

14.30 Mikä on alueellisen innovaatiotoiminnan tulevaisuus?

Riitta Rissanen, vararehtori, Savonia ammatti-

korkeakoulu

Anssi Mälkki, pääsihteeri, TIN

Keskusteluttajana Kati Korhonen-Yrjänheikki,

yksikönjohtaja, TEK 14.50

Ääni osallistujille

15.35

Mitä tästä opimme?

Ilkka Turunen, neuvotteleva virkamies, OKM

15.45

Päätössanat, Kaija Holli, Puheenjohtaja, Unifi

Työpajan fasilitoinnista vastasivat Ida Mielityinen Akavasta ja Anu Yanar Aalto-yliopistosta Teksti:Ida Mielityinen, koulutuspoliittinen asiantuntija Akavasta Valokuvat: Ritva Siikamäki, Akava

10

Seminaariin osallistuneet: Marita Aho Antti Eskola Tiina Hanhike Juhana Harju Vesa Harmaakorpi Heidi Hännikäinen Jari Jokinen Anu Juslin Tapani Kaakkuriniemi Petteri Kauppinen Martti Kivioja Jukka Kola Tero Kuitunen Risto Lammintausta Riitta Lehtinen Antti Leino Juuso Leivonen Pekka Lindroos Pirjo Lukkari Ida Mielityinen Jukka Mönkkönen Ilkka Niemelä Minna Nieminen Mats Nyman Tuomas Parkkari Pekka Piispanen Marja Pulkkinen Seliina Päällysaho Simo Pöyhönen Ilkka Pöyhönen Pasi Raiskinmäki Paula Ranne Eeva Rantala Liisa Savunen Mervi Tolonen Paula Tuovinen Johanna Tuovinen Janne Viemerö Thomas Wilhelmsson Jorma Virkkala Vesa Vuorenkoski

.

Esiintyjät: Sture Fjäder Martti Äijälä Tuula Teeri Mari Hjelt Petri Lehto Heikki Mannila Kaija Holli Riitta Rissanen Anssi Mälkki Kati Korhonen-Yrjänheikki Ilkka Turunen

11

12