1 minute read
Tuija Halttunen
FAKTA
Syntynyt 1964.
Advertisement
Suomalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.
Syntymäpaikka Äänekoski, jossa asui 19-vuotiaaksi, asuu nykyisin Tampereella.
NOPEAT
Ohjaaminen vai käsikirjoittaminen
Riippuu niin päivästä, kun sain leffan tehtyä, niin ajattelin etten ohjaa enää mitään. Olen niin kuollut, kun saan leffan valmiiksi. Sen jälkeen olen kirjoittanut pitkää fiktiota ja ajatellut, että fiktion kirjoittaminen on ihanaa, en ole vastuussa kenellekään tai kenestäkään ja saan leikkiä hahmoilla miten haluan. Nyt olen kirjoittanut vuoden ja viime viikolla aloin miettimään, että olisi hienoa ohjata. Ase ohimolla vastaus on kuitenkin kirjoittaminen, se on minun pyhin olemus.
Fiktio vai dokumentti
“Ei yhtään dokkaria enää”, sanoin niin ystäville ja rahoittajille Jussi-juhlassa. En tule dokkareita kuitenkaan ikinä hylkäämään. Vastaan, että elokuva.
TTVO vai Aalto
Tottakai TTVO, kun ei ole Aallosta kokemusta.
Niskanen vai Kaurismäki
Kun näin Calamari Unionin heräsin elokuvaan, siis Kaurismäki.