1 minute read

Matalan kynnyksen kulttuuria

Taidepuiston Rock and Art -tapahtuma keräsi valtaisan suosion sekä paljon kiitosta.

positiivisesti yllättyneitä yleisömäärästä.

Advertisement

Rento tunnelma säilyi koko illan ja yleisö oli hymyissä suin, Pantsar iloitsee.

– Mielestäni ilta oli aivan mielettömän onnistunut ja ihana. Luvattu sa- dekin kiersi Taidepuiston, Outi Pantsar hymyilee.

Lähes sananmukaisesti kotikutoinen - siis -virkattu - tapahtuma keräsi perjantai-illan ratoksi reipas parisataa kulttuurin rakastajaa ja musiikin kuulijaa. Virkatut festarirannekkeet jäivät muistoksi hyvän mielen lisäksi.

– Virkkaamiani festarirannekkeita, vip-rannekkeita, artistipasseja ja staffipasseja oli yhteensä parisataa ja virkkasin rannekkeita koko illan lisää. Kaikki meni, eivätkä läheskään kaikki rannekkeita ottaneet, Taidepuiston Outi Pantsar kertoo.

SOITTO ALKOI soida klo 17 kun Taidepuistoon talkoilla pystytetylle lavalle kapusivat Jaska Liimatainen ja Jukka Vehkala. Yleisöä valui paikalle heti satakunta.

– Useampi kymmenen oli yleisössä alusta loppuun. Jokaiselle artistille tuli uutta yleisöä, suurin osa katsoi pari esiintyjää ja tietenkin sellaisia piipahtajia ja peukuttavia ohikulkijoita oli paljon. Isoa tapahtumaa ei tavoiteltukaan, ollaan

"Paras musiikkitapahtuma, mitä Äänekoskella on tänä vuonna ollut"

"Eihän tällaista ole missään!"

"Maailman sympaattisimmat festarit"

"Niin ihanan kotikutoista"

"Hienoimmat artistipassit ikinä"

"Ihana ja rento tunnelma, ihan mah tavat esiintyjät"

"Mä sain ekaa kertaa silittää siiliä"

"Mahtavaa, kun tänne voi tulla koko perhe”

Tällainen palaute pistää nöyräksi ja miettimään lisää tapahtumia. Äänekosken keskustan kesäiset kulttuuririennot kun ovat harvassa.

– Teemme tätä rakkaudesta lajiin. Haaveena on järjestää vielä tälle kesälle ainakin yksi musiikkihetki täällä Taidepuiston sydämessä, Pantsar sanoo.

ISO KIITOS artisteille sekä kaikille talkoolaisille. Matalan kynnyksen kulttuuritapahtuma järjestyy usein puhtaasti talkoilla.

Äänekoskelaiset ovat jo ottaneet Taidepuiston tapahtumat omakseen.

This article is from: