Elämän kovassa koulussa

Ritva Kuneliuksen elämästä saisi melkoisen kirjan - tai elokuvan sillä draamaa ei ole hänen elämänpolultaan puuttunut.

Elämän alku on kuin Gösta Sundqvistin kynästä: kurjaa ja jos mahdollista niin vieläkin kurjempaa.

– Äiti oli alkoholisti ja skitsofreenikko. Hän tuli äidiksi jo 16-vuotiaana.

Lapsuuskoti oli Laukaassa ja isä oli iäkkäämpi, ollen viisikymppinen kun Ritva syntyi vuonna 1958 perheen toiseksi lapseksi.

– Synnyin alkoholistiperheeseen. Äiti oli hyvin väkivaltainen ja isä teki pitkiä pätkiä metsätöitä ollen paljon poissa kotoa. Kun isä tuli kotiin, hän meni nurkkaan pullon kanssa istumaan. Ilonhetkiä toi isän mandoliinin soitto.

Isä jäi mopollaan junan alle 60-vuotispäivänään.

– Olin tuolloin yhdeksänvuotias, ja nuorin meistä vasta viisivuotias.

Kun isä haudattiin, otettiin lapset huostaan seuraavana päivänä. Ritva on kiitollinen naapureille, että he vihdoinkin puuttuivat peliin.

– Voin sanoa, että pääsin lastenkotiin. Moni sinne joutuu, mutta minulle se oli helpotus. Pääsin lastenkodista kasvattikotiin Koivistonkylälle. Sieltä ei ole muistot mitä parhaimmat, mutta sieltä löytyi elämänkumppani, Timo. Olin 13-vuotias, kun Timo tuli tekemään sähköjä ja pian minä sanoin hänelle, että minusta tulee sinulle eukko.

Ja niin tulikin, sillä häitä tanssittiin vuonna 1975. Ritva opiskeli Äänekosken ammattikoulussa keittäjäksi ja uutta asuntoa piti etsiä, kun kasvattikodista laitettiin alaikäinen pitkin tietä.

– Timo ja tuleva anoppi hommasivat minulle Laukaan sosiaalitoimen kautta asunnon Kotakennääntieltä. Timo lähti armeijaan, ja kun pääsi pois, meidät vihittiin jouluna. Minä olin 17-vuotias. Olen onnekas, kun ei tarvinnut kokeilla ukkoläjää, vaan kerrasta löytyi paras. Ensirakkaus on ihanaa sillon se kestää läpi elämän.

Ensin piti saada naimalupa äidiltä.

– Kännissä oli kuin käki, kun kävin hakemassa allekirjoituksen paperiin. Liekö tuo seuraavana päivänä muisti mihin oli nimensä raapustanut.

Kotoa ei tullut esimerkkiä, sillä Ritva on halunnut pysyä erossa päihteistä.

– Yhteys sisariin on poikki ja olen sen asian kanssa jo sinut. Äiti on jo kuollut, enkä osaa olla hänelle katkera. En vain osannut pitää häneen yhteyttä, sillä tunsin aina remmin jäljet selässäni.

RITVA ON tehnyt töitä monessa paikkaa: on toiminut työväentalolla talonmiehenä ja Säästöpankissa sekä talonmiehenä että emäntänä. Oma talo nousi rivakkaasti Kuntokadulle, mutta lasta tehtiin 12 vuotta.

– Kun jätettiin lapsihaaveet takaalalle, ilmoitti Juho pian tulostaan. Olin töissä Torin grillillä ja aloin voida pahoin höyrymakkaran hajusta. Sanoin lääkärille, että syön karvalakin, jos olen raskaana. Kun raskautesti näytti plussaa, sanoi lääkäri, että ”kai sinulla on se karvalakki mukana”. Olin silloin jo kolmannella kuulla. Juho syntyi vuonna 1984 ja hänestä meinasi tulla lellitty, kun me hoidettiin häntä koko Timon suvun voimin.

Työtä riitti myös Lekkerin keittiössä. Riva oli käynnistämässä Hirvaskankaan Essoa vastaten koko ravintolan toiminnasta.

– Se oli hienoa aikaa kun sai vastuuta ja todeta itselleen, että mä osaan hommani. Keittäminen on aina ollut minulle sydämen asia. Sairastelut pistivät kuitenkin kattilat ja kauhat naulaan. Ensin tuli astma ja se oli minulle maailmanloppu. Kun minulle hoettiin koko lapsuus, että olen tarpeeton, aloin potea tarpeettomuutta, kun en voinut enää tehdä rakastamaani työtä.

Tuli eteen uudelleen kouluttautuminen. Ritva valmistui Kauppakoulun markkinointilinjalta. Arvosanat yllättivät, sillä edellisestä opiskelusta oli jo aikaa.

– Sain kielistäkin kolmosen, vaikka en ollut kieliä siihen mennessä lukenut. Opettelin englannin kirjan ulkoa, että pärjäsin. Markkinointimerkonomin lopputyötä tehdessä aloin voida pahoin, enkä osannut edes aavistaa, että odotin vauvaa. Juuso syntyi tammikuussa 1996. Asuttiin silloin Koivistolla, itse rakentamassa talossa. Timo ryhtyi yrittäjäksi ja sitten touhu olikin hyvin elämänmakuista

HARVINAISESSA Arnold-Chiarin syndroomassa on jokaisella potilaalla omanlaisensa sekoitus oireita ja niitä voi olla todella paljon. Ritvalla on pikkuaivot ”väärässä paikkaa” ja tämä aiheutti huimausta kun vain päätään käänsi.

– Kun olin pankilla töissä pyörtyilin rappusia pestessä milloin mihinkä nurkkaan.

Vikaa ei tahtonut löytyä vaan sitten kun vihdoin löytyi alkoi elämää isosti mullistanut tapahtumaketju.

– Minut vietiin Kuopioon leikattavaksi lokakuussa vuonna 1999. Leikkaus meni hyvin, mutta sen jälkeen päähän nousi iso pahka. Sitä yritettiin poistaa vaikka millä keinoin. Lopulta annettiin rankka kortisonikuuri, jonka seurauksena ohutsuoli puhkesi. Minulla oli tikit vielä päässä kun jouduin ensimmäiseen vatsaleikkaukseen.

Ritva koki dramaattisia hetkiä: kol- mesti elvytetty nainen on kiitollinen kun sai elämälle jatkoaikaa.

– Monenlaisia reikiä on jouduttu paikkaamaan, mutta tässä mä olen, vaikka minulta on mennyt viisi vuotta käytännössä ihan hukkaan tämän sairastamisen myötä. Olen käynyt Tuonelan joella katsomassa miltä siellä näyttää. Ja kaunista sekä kirkasta oli. Mukavampi on kuitenkin olla tällä puolella, lasten ja miehen kanssa.

Ritvan sairaudet ovat vaikuttaneet koko perheen arkeen. Iltatähti Juuso oli vasta kolmevuotias kun sairauskierre alkoi ja Juho oli jo teini-iän paremmalla puolella. Ritva kertoo, ettei Juuso nähnyt äitiään käytännössä viiteen vuoteen.

– Olin sairaalassa niin pitkään, ettei Juuso osannut sanoa minua enää äidiksi. Se oli kova paikka meille molemmille, ja tietenkin aikuisuuden kynnyksellä olleelle Juholle.

ELÄMÄNPIIRI on kaventunut kotiin Markkamäkeen sillä ajokortti lähti hyllylle leikkauksen jälkeen. Nivelrikko ja vatsavaivat pitävät Ritvan tiukasti tontilla. Tekemistä riittää, sillä himosiivooja löytää aina kohennettavaa niin sisällä kuin puutarhassakin. Ritva vastusti aikansa tietokonetta, mutta kun sai läppärin, se oli menoa!

– Juho asensi kaikki mahdolliset ohjelmat, teki sähköpostin ja tunnukset Facebookiin sekä suoran linjan suoratoistopalveluihin ja musiikkipalvelu Spotifyyn. Sosiaaliset suhteet siirtyivät ruudun taakse.

Ritva ilmoitti itsensä moneen eri ryhmään ja alkoi postata niihin kuvia ja kuvaan liittyviä aforismeja.

– Joku yllytti laittamaan pystyyn oman sivun. Ensin laitoin Facebookiin sivun nimeltä Pieniä sanoa. Ajattelin, että jos saan parisataa seuraajaa olen onnellinen. Siellä on tällä hetkellä 63 000 seuraajaa.

Runoryhmä vei mennessään ja pian Ritva alkoi laittaa sinne omia runojaan.

– Elokuussa 2018 perustettu Sanoin ja sävelin -sivu on sellainen, jonne postaan omia runoja ja vanhan ajan musiikkia, sellaista pukamahumppaa. Tälläkin on seuraajia lähes 20 000.

Runosuoni alkoi sykkiä tilaamatta. Ritvalla on Facebookissa myös sivut Sano se kukkasin, Yhtä juhlaa ja Kerran elämässä.

– Sanat alkoivat pulputa päässäni ihan ykskaks. Kirjoitin runoja lehden syrjään, muistilapuille ja keittokirjojen marginaaleihin. Välillä täytyy pitää taukoa, sillä tämä runojen rustaaminen ja postaaminen käy ihan työstä. Saan viestejä, joihin on tietenkin kohteliasta vas- tata. Saan myös usein toiveita, että kirjoitan runon johonkin tilaisuuteen. Mutta eihän se kukkokaan käskien laula sillä runot syntyvät tiskatessa ja lattioita lakastessa.

Taideharrastus on saanut väistyä runojen tieltä.

– Mutta laulaminen on sellainen joka tuo virtaa ja hyvää oloa. Saatan joskus laulaa yölläkin, kun Timppa on mökillä. Kulttuurin harrastaminen on huikea voimavara ja tuo eliksiiriä elämään.

Riva Kunelius os. Salmelin s. Laukaassa 1958, asuu

Markkamäessä eläkkeellä, naimisissa, kaksi lasta kokki, merkonomi ja runoilija

Rakastaa: Timoa

Inhoaa: leikkaussalia

Henkilö: omat pojat

Eläin: kissa

Ruoka: sisäfilepihvi

Juoma: maito

Paikka: Kapeenkosken Honkaristi

Musiikki: kaikki klassinen

Kirja: keittokirjat

Elokuva: Uuno Turhapurot

Motto: Hätäkös tässä, matalassa kaivossa.