
1 minute read
JAAKKO
Terve!
Onneksi olkoon, suuri työsi opiskelupaikan eteen palkitaan täällä Oulussa!
Advertisement
Olen Jaakko, 22-vuotias, Helsingistä kotoisin oleva toisen vuoden arkkari sekä yksi tuutoreista. Arkkitehtuurin lisäksi sydäntäni lähellä on matkustelu, laskettelu, päivän politiikan seuraaminen ja Euroviisut. Kotona rentoudun yleensä televisiota katsellen tai kirjaa lukien. Lempikirjani on Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Tykkään keskustella aiheesta kuin aiheesta, joten minua voi aina tulla nykäisemään hihasta, jos kaipaa juttukaveria.
Itse Ouluun opintojen perässä muuttaneena kaupunki on vakuuttanut oivana opiskelupaikkana. Täällä sinua odottaa hieno arkkariyhteisö, jonka kanssa tulee vietettyä aikaa myös opintojen ulkopuolella. Kukaan ei jää yksin, vaan kaikki ovat toistensa kavereita. Edessä oleva vuosi pitää sisällään paljon unohtumattomia tapahtumia ja hetkiä, mitä voi muistella lämmöllä myöhemmin. Omat suosikkini ovat Hailuodon excursio, pikkujoulut sekä tietenkin ensimmäinen Teekkarivappu. Ennen syksyä kannattaa kuitenkin lomailla ja rentoutua, jotta jaksaa uuden edessä.
Tässä kolme vinkkiä tulevaan:
Tuutori
1. Ole oma itsesi
2. Osallistu oman jaksamisen mukaan
3. Anna Oulun yllättää
Syksyllä nähdään!
IG: jaakkohilmola
TG: jaakkohilmola
Julia
Heloou, mä oon Julia, yks teidän tulevista tuutoreista auttamassa teidät alkuun.
Ihanaa, että oot päässy just tänne opiskelemaan, tuut varmasti viihtymään. Oulu on tosi kiva mesta täynnä rentoja tyyppejä!

Oon ite pääkaupunkiseudulta kotosin ja syntyny 00. Tykkään mm. tanssia, pelata paljon pelejä ja vaan löhötä kavereiden kanssa. Mut voitkin vetästä mukaan mihin vaan!
Fuksivuos oli täynnä ikimuistoisia tapahtumia ja uusia ihania ystäviä <3. Kannattaa siis osallistua kaikkiin meininkeihin mihin jaksaa ja nauttia, koska vuos menee super nopeesti!
Onnittelut vielä kovasti opiskelupaikasta, ootetaan teitä jo innolla! :)
IG: _juliajasmiina
TG: juliajasmiina