
1 minute read
KILTA
Oulun Arkkitehtikilta on perustettu vuonna 1959. Oulun arkkariyhteisö on melko pieni, mutta erittäin aktiivinen ja yhteisöllinen. Meillä on oma Kiltatalo, ja joka viikko järjestettävissä kiltailloissa pääsee tutustumaan vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin. Heitä voi bongata myös yliopistolla Agorasta viettämässä aikaa tai kiltahuoneelta keittämässä kahvia. Vanhempia opiskelijoita voi vapaasti tulla vetämään hihasta, sillä he auttavat mielellään ja tsemppaavat läpi kurssien!
Oulun Arkkitehtikillan Kiltatalo sijaitsee Pikisaaressa keskustan läheisyydessä. Hirsirakenteinen talo on rakennettu alun perin 1800-luvulla keskustaan, josta se on siirretty killan voimin nykyiselle paikalleen.
Advertisement
Tämä pitkän historian omaava keltamultainen arkkarikeskittymä toimii erilaisten tapahtumien kotipaikkana. Kiltatalolle on tervetulleita kaikki killan jäsenet ja toisinaan, esim. Wappuna, kaikki opiskelijat.