3 minute read

Tehokkuutta louheen murskaukseen

Tieysi Oy otti toukokuussa käyttöön Keestrack B5 -leukamurskaimen. Kone on näyttänyt kyntensä louheen murskauksessa - kuvassa ollaan Kemin KTK:n Tuhkamaan kiviainesalueella.

Tieysi Oy tekee monipuolisten maarakennustöiden ja kuljetusten lisäksi betonin ja muiden purkujätteiden murskausta ja purkutöitä. Viime aikoina louheen murskaus on tullut mukaan toimintaan mikä johti laiteinvestointiin.

Kemissä kotipaikkaansa pitävän Tieysi Oy:n laaja kalusto koostuu noin kolmestakymmenestä yksiköstä. Käytössä on tela- ja pyöräalustaisia kaivukoneita, pyöräkuormaajia, dumppereita, maantiivistyskalusta, tiehöyliä, murskaimia, kiviautoja sekä muuta kuljetuskalustoa. - Urakoimme pääasiassa Oulun kulmilta pohjoiseen aina Kittilää korkeudelle. Pohjois-Suomen alueella on ollut tasaisesti töitä, sillä infraa rakennetaan, kaivokset pyörivät ja merkittäviä teollisuusinvestointejakin on tehty. Toki meillä on tarvittaessa resursseja lähteä töihin etelämpäänkin, kertoo Tieysi Oy:n Kari Vaaraniemi.

Aikanaan peruskoulun jälkeen maarakennushommiin lähtenyt ja alan yrittäjänkin jo 34 vuotta toiminut Vaaraniemi perusti Tieysin vuonna 2005 yrittäjäkollega Kauko Pekosen kanssa. - Toiminta lähti käyntiin tiehöylällä ja siitä on kasvettu nykyiseen laajan urakointiin, toteaa Vaaraniemi jonka lisäksi yrityksen omistajina ovat hänen poikansa Mikko ja Matti: - Mikko on vahvassa roolissa Tieysissä ja kehittää toimintaa kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia. Matti asuu Tampereella ja hänellä on rakennusalan yritys mikä on jo kasvanut hyvän kokoiseksi, kehuu Kari poikiaan.

Investointipäätös syntyi demokäytön kautta

sittelyä Extec -mobiilimurskaimella. - Aiemmin tehtiin satunnaisesti joskus louhettakin mutta nyt keväällä kun Kemin KTK:lla oli murskehommia tarjolla niin lähdimme hakemaan toista murskaa jolloin meillä olisi kapasiteettia sekä rakennusjätteen että louheen murskaamiseen, toteaa Mikko Vaaraniemi.

HS Tekniikan Harri Sorvoja oli tullut tutuksi soitellessaan aina silloin tällöin vuokrakonetarpeista tiedustellen. - Otimme Harriin yhteyttä ja kysyimme löytyisikö Keestrack -murskainta demokäyttöön louhehommiin. Niin sitten parin viikon päästä lavetti toi työmaalle vuokrakäytössä olleen, erittäin hyvässä iskussa olleen Keestrack B5 -leukamurskaimen millä oli ajettu vähän alle 3000 tuntia. Viikon kokeilussa Keestrack vakuutti ominaisuuksillaan ja maahantuoja asiantuntemuksellaan joten teimme koneesta kaupat, sanoo Mikko Vaaraniemi. - Keestackissa vakuutti tehokkuuden lisäksi älykkään yksinkertainen rakenne ja helppo huollettavuus. Harri on harvinainen konemyyjä, joka miettii asiakkaan prosessia ja tarpeita ajatuksella. Kaksi päivää kestäneessä koneen käyttöönottokoulutuksessa käytiin kaikki asiat perusteellisesti läpi, niin että tuotanto saatiin korkealla volyymilla käyntiin. Palvelu on muutenkin ensiluokkaista, HS Tekniikalta vastataan puhelimeen mihin kellonaikaan tahansa ja varaosat löytyy Suomesta, kehuu Kari Vaaraniemi.

Keestrack vakuuttanut ominaisuuksillaan

Ensimmäiset viikot Keestrackilla on murskattu 90:stä louhosta Kemin KTK:n Tuhkamaan kivenottoalueella. - Keskitymme louheen murskaukseen mutta tulevaisuudessa aikomuksena on laittaa perään jälkimurskain erilaisten kiviainesten valmistukseen, sanoo Mikko Vaaraniemi.

Keestrack B5:n ominaisuudet ovat myös murskalla operoivan Mika Perälän mieleen: - Olen syöttänyt monenlaisia murskaimia mutta Keestrack on osoittautunut monessa mielessä ylivertaiseksi koneeksi. Ensinnäkin se on juuri oikean kokoinen näihin hommiin ja siirtely onnistuu kätevästi radio-ohjaimella syöttökoneesta käsin ilman että tarvitsee mennä jalkoja nostelemaan. Varsinkin hankalilla penkoilla koneen nopea siirtäminen on iso etu ja sillä voi tehdä helposti tavaraa aumaakin. Leukarakenne on erittäin onnistunut ja syötinpuoli pelaa tehokkaasti. Pitkästä 190 cm leukarakenteesta ei kivet lähde taivasta kohti ja se ei mene tukkoon; olen syöttänyt koneen läpi yli 20 000 tonnia louhetta eikä routakoukkua ole tarvinnut kertaakaan. Keestrackin älykäs automatiikka mahdollistaa leuoille menevän materiaalimäärän säätämisen prosentteina radio-ohjaimesta. Järjestelmä vahtii määrää ja availee leukoja automaattisesti jos haluttu prosentti alkaa ylittyä joten tukoksia ei pääse syntymään.

Tieysi Oy tekee monipuolista urakointia laajalla kalustolla.

Keestrack B5 -murskaimen älykäs automatiikka mahdollistaa leuoille menevän materiaalimäärän säätämisen prosentteina radio-ohjaimesta. Järjestelmä vahtii määrää ja availee leukoja automaattisesti jos haluttu prosentti alkaa ylittyä joten tukoksia ei pääse syntymään.

This article is from: