3 minute read

Vakuuttavan hyvä kone

TerraX Oy tekee monipuolista koneurakointia; kuvassa ollaan terminaalissa Siurossa Nokialla purkujätteen lajittelutehtävissä uudella SANY SY215C kaivukoneella.

TerraX Oy otti huhtikuussa 2021 käyttöön uuden tela-alustaisen SANY SY215C kaivukoneen, mikä on vakuuttanut ominaisuuksillaan heti ensimmäisistä tunneista.

Nokialla Siurossa kotipaikkaansa pitävä TerraX tekee erilaisia infratöitä monipuolisella konekalustolla pääasiassa Uudellamaalla. - Siurossa tehdään kierrätyslajittelua terminaalissa missä meillä on purkujätteen käsittelyluvat. Muuten toiminta on painottunut vahvasti eteläisimpään Suomeen missä toimimme Keravalta käsin pohjatyömailla ym. Töitä on ihan hyvin mutta alan suuri haaste on osaavien kuljettajien löytäminen, kertoilee TerraX Oy:n Mikko Moisio, jolla on pitkä urakointialan kokemus: - Isäni Pertti teki koneurakointia ja kuljetushommia joten minä ja velipoika Janne oltiin tietenkin mukana touhuamassa jo tenavasta. Yrittäjänä olen ollut vuodesta 2007 lähtien; välillä oli enemmän kuljetustoimintaakin mutta nykyään keskitytään koneilla tehtävään urakointiin ja autokalustoa on omiin tarpeisiin.

Pääasiassa työmailla operoidaan kaivukoneilla. - Vuosikymmenten aikana on kertynyt kokemusta laajasti eri konemerkeistä. Tällä hetkellä meillä on pari Kobelcoa, New Holland Kobelco ja Lännen traktorikaivuri, toteaa Moisio.

Kun uuden keskikokoisen kaivukoneen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi niin TerraX otti koeajoon uuden SANY SY215C kaivukoneen, minkä työpaino on noin 22 tonnia. - Olen miettinyt jo pitkään kiinalaisen kaivukoneen kokeilemista ja SANY on tuntunut kaikin puolin laadukkaalta merkiltä. Kun maahantuoja Machineryltä löytyi kone koeajoon, otimme SY215C:n testiin. Machineryllä on tekemisessä hyvä asenne ja omilla työmailla konetta pääsee kokeilemaan rauhassa, jolloin näkee miten se soveltuu tarpeisiin. Samalla ennakkoluulot Kiinassa valmistettua konetta kohtaan hälvenee nopeasti. Machinery on vahva talo joka panostaa Sanyn maahantuontiin tosissaan ja pitkällä tähtäimellä. Investointipäätöksessä vakuutti myös SANYn viiden vuoden / 10 000 tunnin tehdastakuu, mikä kertoo valmistajan luotosta tuotteisiinsa, toteaa Moisio.

Kaikin puolin laadukas kaivukone

SANY on yksi maailman suurimmista työkoneiden valmistajista mikä näkyy Moision mukaan monessa asiassa: - Koneissa käytetään johtavien valmistajien komponentteja kuten Kawasakin hydrauliikkaa ja Cumminsin moottoreita, joiden maahantuojana Machinery tarjoaa niihin varaosat ja huolto-osaamisen. Teräslaadut ja työnjälki on suuren sarjatuotantovolyymin ansiosta huippuluokkaa; esimerkiksi kylkipellit ovat vahvaa terästä joten ne kestävät vähän osumiakin eikä risukossa työskenneltäessä tarvita ensin raivaussahaa.

Eväät markkinoiden haastamiseen

Kun SANY SY215C esittelykone oli vakuuttavan hyvä niin TerraX teki siitä suoran kaupan Machineryn kanssa. Varusteluun kuului mm. Novatron 3D-laitteet, NTP-liitin, Engcon pyörittäjä, rasvari ja hyvät työvalot. - Ei siitä raaskittu enää luopua kokeilun jälkeen sillä hinta-laatu suhde on SANYssa todella hyvä ja kuljettajan työympäristössäkin kaikki asiat on kohdillaan. Uskon että SANY tuleekin olemaan kova haastaja Suomen markkinoilla erityisesti ”korean koneiden” luokalle eikä se häpeä japanilaisiakaan laatumerkkejä, analysoi Moisio.

Hydrauliikka on kaivukoneen sydän

SANYn hydrauliikka saa Moisiolta paljon kiitosta: - Koneessa on hyvä perushydrauliikka tehdasvalmiina eli kaksisuunta vasarapiiri, vapaa-paluu, pyörityshydrauliikka ja pikaliitinhydrauliikka, jota ohjataan näytöltä. Sen olen oppinut matkan varrella että oli kyseessä mikä tahansa kaivukonemerkki niin mitä enemmän sen hydrauliikkaa joudutaan Suomessa sorkkimaan niin sitä sitä enemmän luvassa

TerraX Oy:n veljekset Mikko (oik.) ja Janne Moisio ovat tyytyväisiä SANY-investointiin: - Jos on ennakkoluuloja kiinalaista kaivukonemerkkiä kohtaan niin kannattaa ottaa SANY koeajoon maahantuoja Machinerylta. Mutta sitten kannattaa varautua siihen että koneesta ei raaski enää luopua…

on ongelmia. Kun kokemusta hydrauliikasta on meille kertynyt niin seuraamme koneiden pumppujen ym. arvoja ja säädämme ne kohdalleen, jolloin kone pelaa tehokkaasti ja remontit vähenee, sanoo Moisio.

Hydrauliikan toiminta on kaivukoneessa ratkaisevassa roolissa. - SANYlla osuus kaksi kertaa samaan reikään eli se on todella tarkka työskennellä mutta samalla myös äärettömän nopea kaivaa maata tai lajitella rakennusjätettä. Ja voimaa löytyy kokoluokkaan nähden paljon samalla kun kone on tasapainoinen, joten hydrauliikassa on onnistuttu tekemään laadukas kokonaisuus. Myös letkujen ja putkien viennit on mietitty järkevästi, kehuu Moisio.

Uusi 30-tonninen kiinnostaa…

Hyvien ensikokemusten jälkeen Mikko Moisio on kiinnostunut myös täysin uudesta, kohta markkinoille lanseerattavasta 30-tonnisesta SANY SY305C LC kaivukoneesta. - Tehtaan demokone on ollut testikäytössä Suomessa ja siitä on puskaradio kertonut pelkkää hyvää. Koneen ohjaamo on päivitetty ja tarjolla on mm. iso kosketusnäyttö toimintojen ohjaamiseen. Jos saamme uuden SY305C LC:n koeajoon niin se saattaa jäädä meille…

This article is from: