4 minute read

Ajankohtaista

koronavirustilanne vaikeuttaa entises- tään eläinten oloja teuraskuljetuksissa

koronaviruspandemia on

asettanut koko Euroopan poikkeustilaan, mutta elävien eläinten kuljetukset EU-maiden välillä jatkuvat. Rajavalvonnan lisääntyessä jonotusajat rajanylityspaikoilla venyvät sietämättömän pitkiksi, eikä kuljettavien eläinten hyvinvointia pystytä turvaamaan.

Animalia on lähettänyt suomalaisille eurokansanedustajille kirjeen, jossa vaaditaan eläinkuljetusten kieltämistä EU:n ulkopuolelle ja EU-maiden välillä. Rajoituksia kuljetuksiin ovat esittäneet myös eurooppalaisen eläinsuojelun kattojärjestö Eurogroup for Animals sekä Euroopan parlamentin eläinsuojeluryhmä Animal Welfare Intergroup.

eu:n kansalaisaloite vaatii tiukennusta haineväkauppaan

ylikalastuksen vuoksi monien hailajien kannat ovat romahtaneet: yli puolet Välimeren hai- ja rauskulajeista on vaarassa. Haiden pyydystämiseen liittyy myös erityisen julma piirre. Koska evä on hain arvokkain osa, saattavat kalastajat leikata pelkän evän irti ja heittää vielä elävän hain takaisin mereen odottamaan hidasta kuolemaa.

Keväällä käynnistetyssä EU:n kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että EU:n haineväkauppaa koskeva asetus ulotetaan koskemaan myös evien kauppaa siten, että vaatimus evien jättämisestä kiinni kehoon koskee kaikkea haiden ja rauskujen kauppaa EU:ssa. Tällä tavoin saataisiin estettyä sellaisten evien tuonti, vienti ja kauttakuljetus, jotka on voitu muualla leikata eläviltä ja mereen kuolemaan heitetyiltä hailta.

Lisätietoja kampanjasta ja aloitteesta löytyy osoitteesta: stop-finning.eu.

Suomen turkisala on kriisissä

– Animalia vaatii turkistarhauksen hallittua alasajoa

teksti taija rinne • kuva laura uotila

koronavirustilanne uhkaa tällä hetkellä monen suomalaisen yrittäjän ja tuottajan elinkeinoa, myös turkisalaa. animalia vaatii, että mahdolliset tukitoimet kohdistetaan vain alasta luopuville yrittäjille. turkistarhaus ei muutu vakaaksi elinkeinoksi koronaviruskriisin jälkeenkään.

Turkisalan kannattavuus on ollut pitkään huono, ja Suomessa tilanne kiristyy vuosi vuodelta. Turkiksia on myyty tappiolla pitkään, tai niitä on vedetty myynnistä liian alhaisten hintojen vuoksi. Koronavirustilanteen vuoksi kannattavuus on entisestään pudonnut. Maaliskuun turkishuutokaupan aikana Saga Furs ilmoitti lomauttavansa koko henkilökuntansa.

Kevään huutokauppa sujui erityisen huonosti. Tarjotuista ketunnahoista myytiin 14 % ja supikoirannahoista vain 9 %. Minkinnahoista myytiin 44 %, mutta alhaisilla hinnoilla. Vuosi sitten pidetyssä huutokaupassa minkinnahoista myytiin lähes 75 %. ”Tilanne on vaikea erityisesti Pohjanmaalla, missä suurin osa tarhoista sijaitsee. Ihmisten hätä toimeentulosta on todellinen. Jos turkisalalle ohjataan tukia, sitä ei pidä tehdä eläinten kärsimykset sivuuttaen, vaan ohjaamalla yrittäjiä toisille aloille”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.

animalian heidi kivekäs mukana vapaaporsitusta selvittävässä työryh- mässä

maa- ja metsätalousministeriön

asettaman vapaaporsitusta edistävän työryhmän tehtävänä on määritellä vapaaporsitus sekä se, miten vapaaporsitusta voidaan edistää lainsäädännön ja tukijärjestelmien kautta.

“Sekä kansan että hallituksen selvä enemmistö vastustaa emakkohäkkejä, joten niiden kieltämisen pitäisi olla ilmeistä. Porsitushäkkien kielto olisi tärkeä askel kohti edistyksellisempää eläinpolitiikkaa. Tätä Animalia ajaa tänä keväänä työryhmässä”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs kertoo.

PIXABAY

attican eläinpuiston delfinaariolupa on peruttu

kreikan viranomaiset peruivat maaliskuussa Attica Zoological Parkin delfinaarioluvan. Särkänniemen delfiinit Veera, Leevi, Delfi ja Eevertti siirrettiin Atticaan vuonna 2016 useiden tahojen vastalauseista huolimatta. Vuonna 2017 Delfi menehtyi. Vuonna 2019 viranomaiset tekivät tarkastuksen puistoon ja kehottivat sitä lopettamaan delfiiniesitykset, mutta tuloksetta. Animalia seuraa tilannetta ja raportoi erityisesti delfiinien kohtaloon liittyen heti, kun uutta tietoa saadaan.

Mahdolliset tukitoimet tulee ohjata elinkeinosta luopumiseen Suomessa on julkistettu tukipaketteja yrittäjille koronaviruksen aiheuttamassa erityistilanteessa. Tukitoimien kriteereinä on, että koronaviruksen vuoksi yrityksen toiminta on tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa ja yrityksellä arvioidaan olevan kannattavan toiminnan edellytykset jatkossa. Myös maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan tukitoimia ministeriön toimialan yrittäjille.

“Turkisalan tulevaisuus on näyttänyt kehnolta jo ennen koronavirusepidemiaa. Sen sijaan, että suhdanneherkkää ja hiipuvaa elinkeinoa pidetään keinotekoisesti pystyssä, tulisi tukitoimet ohjata tarhauksen sosiaalisesti kestävään alasajoon. Mahdolliset tuet turkisalalle tuleekin kohdistaa ainoastaan elinkeinosta luopumiseen, esimerkiksi uudelleenkoulutuksen keinoin. Lisäksi valtiolta löytyy tukimekanismeja, joiden avulla turkistuotannon lopettamista voidaan tukea, vaikka sitä ei elinkeinona olisikaan kielletty”, Kivekäs kertoo.

Sanottua

”Moni hokee, että lihansyönti on ”henkilökohtainen valinta”. Se ei ole sitä eläinten hyvinvoinnin ja arvon kannalta – eläinten surkea kohtelu ja tarpeeton tappaminen eivät ole ”mielipidekysymyksiä”. Koronavirus osoittaa, että lihansyönti ei ole henkilökohtainen valinta myöskään siksi, että se asettaa muut ihmiset vakavaan vaaraan.”

– Filosofi Elisa Aaltola Hermithounds.com 17.3.2020

s a r a m a s k i tr i m i d

paras juttu

numeron 1/2020 parhaaksi jutuksi äänestettiin artikkeli ”Kun kotimaisesta naudasta puuhataan ekotuotetta”. T-paidan arvonnassa onni suosi Antti Mäkelää. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille äänestäneille!

Mikä on tämän lehden paras juttu? Kerro mielipiteesi 1.7.2020 mennessä, niin olet mukana A Right to Exist -paidan arvonnassa. Lähetä vastauksesi, t-paidan koko ja malli (lady fit vai unisex), nimesi sekä osoitteesi sähköpostitse lehti@animalia.fi (sähköpostin otsikko: Paras juttu 2/2020) tai postitse Animalia, Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki.

puolan turkistarhat vähenevät huimaa tahtia

puolan turkisalan alkuvuosi on ollut huonoin vuosiin. Maassa lopetti tammi-helmikuussa 40 turkistilaa, ja minkinnahkojen hinnat ovat olleet alhaisimmillaan. Kuluneen neljän vuoden aikana 192 turkistarhaa, lähes kolmannes kaikista Puolan tarhoista, on lopettanut toimintansa.

Puolassa on alettu nähdä mielipidemuutosta myös pankkisektorilla. Yli 100 vuotta rahoitusta turkisalalle tarjonnut Dutch Rabobank ei enää ota uusia asiakkaita, joilla on yhteyksiä turkisalaan. Rahoitusta ei myönnetä myöskään sellaisille vanhoille asiakkaille, jotka haluavat laajentaa turkistarhaustoimintaansa.

ruotsin minkkitarhaus hiipumassa

ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön Djurrättsalliansenin mukaan yksi Ruotsin suurimmista turkistarhoista on sulkenut ovensa. Ruotsissa kasvatetaan edelleen minkkejä, mutta kettutarhaus on loppunut tiukentuneen lainsäädännön myötä. Myös minkkitilojen määrä on laskussa. Sulkeutuneella turkistarhalla on ollut useita eläinsuojelurikkeitä vuosien aikana. Viime vuonna Ruotsin 54 minkkitilasta tarkastettiin 12. Näistä 11 tilalla oli hyvinvointiongelmia. Tarha, jolla oli eniten puutteita, oli juuri saamassa Welfur-sertifikaatin.

testamenttilahjoituksella tukea työlle eläinten puolesta

Tiesitkö, että myös yleishyödyllisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä voi muistaa testamenttilahjoituksella? Animalialle osoitetulla testamentilla varmistat sen, että sinulle tärkeä työ eläinten oikeuksien puolesta jatkuu myös sinun jälkeesi. Yleishyödyllisenä yhteisönä Animalian ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksista perintöveroa, joten saatu lahjoitus käytetään kokonaisuudessaan eläinten hyväksi. Testamentilla määrität sen, kenelle ja miten haluat omaisuutesi jakaa.

Empaattisempi maailma eläimille on mahdollinen – sinun avullasi!

Testamenttiasioissa voit olla yhteydessä talouspäällikköömme Tarja Baldingiin: tarja.balding@animalia.fi.

This article is from: