1 minute read

hintAvAihtelut pAlAsivAt mAitomArkkinoille

Euroopan maitomarkkinoilla maidon tuottajahinnat liikkuivat 33-36 sentin tasoilla melko vakaasti vuosien 2017 ja 2021 välillä. Vuoden 2021 aikana kustannusten nousun myötä tuottajahinnat lähtivät nousemaan. Tämä oli ensimmäinen isompi muutos viiteen vuoteen.

Arla Suomen toimitusjohtaja Pia Jormanainen, joka on myös Arlan Euroopan johtoryhmässä arvioi, että tänä vuonna maitomarkkinoilla hintavaihtelut jatkuvat.

Advertisement

– Euroopassa tuottajahinnat kipusivat viime vuonna jopa 60 sentin tasolle, mutta nyt hintahuiput ovat sulaneet, taustoittaa Jormanainen.

Suomessa perinteisesti tasaisempaa

Suomessa maidon hinnat ovat historiallisesti käyttäytyneet eri tavoilla kuin Euroopassa tai maailmalla.

Täällä korkeimmat hintahuiput ovat jääneet saavuttamatta, mutta hinnat eivät ole myöskään laskeneet niin alas kuin osassa EU-maista on perinteisesti käynyt.

Arla Suomen toimitusjohtaja Pia Jormanainen.

– Suomessa kustannusten nousu rasittaa edelleen sekä tiloja että teollisuutta, muistuttaa Jormanainen. Euroopan komissio teki huhtikuussa ennusteen maitomarkkinoiden näkymistä. Sen mukaan tuotanto kääntyisi lievään 0,2 prosentin laskuun. Laskua selittää ennustettu yhden prosentin kasvu teurasmäärissä. Sen sijaan keskituotosten arvioidaan nousevan 0,8 prosentilla.

– Euroopan maitomarkkinoihin vaikuttaa merkittävästi myös maailmankaupan näkymät. Koronarajoitteiden poistumisten Kiinassa ja hintahuippujen tasaantuminen voivat parantaa maailmanmarkkinanäkymiä, uskoo Jormanainen.

Haastava vuosi

Vuosi 2022 oli Arla Suomelle ja koko maitosektorille haastava.

– Hintainflaatio ja kustannusten raju nousu Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyssodan takia aiheuttivat elintarviketeollisuudelle tappioita, kun hintoja ei pystytty nostamaan riittävän nopeasti kaupalle, avaa Jormanainen kuluneen vuoden haasteita.

Jormanainen kuitenkin muistuttaa, että maitotiloille tuottajahintaa nostettiin vaikka kaupalta ei viipeiden takia oltu saatu korotuksia.

– Maitotiloille tuottajahintaa nostettiin 13 kuukauden aikana yhteensä 8 kertaa ja melkein 50 prosentilla, sanoo Jormanainen.

Vajaan viiden vuoden vakaan hintajakson jälkeen niin elintarviketeollisuudessa kuin tiloilla on syytä varautua hintavaihteluihin ja suojautumaan isoilta kustannusvaihteluilta.

– Markkinoille näyttää palautuneen hintavaihtelut, päättää Jormanainen.

This article is from: