![](https://assets.isu.pub/document-structure/220926132628-1f599ab74c4c1eab8c51f85aeb0d491f/v1/0173400fb5ca90bc037874bb1f6f1954.jpeg?width=720&quality=85%2C50)
2 minute read
Lammilaisella luomutilalla tehdään työtä luonnon monimuotoisuuden puolesta.
by Arla Oy
Titta Liukkala
TUOMAS KOIVUNIEMI
Advertisement
Lammilaiset Aatu ja Titta Liukkala tapasivat toisensa kotikylänsä seurantalon tansseissa vuonna 2011 ja alkoivat pitää yhtä. Aatu oli tehnyt sukupolvenvaihdoksen kotitilallaan vuonna 2010. Titan kotitilalla taas tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2012. – Maatilojen etäisyys toisistaan oli vain 12 kilometriä. Aatulla oli 30 ja minulla 20 lehmää. Nyt molemmat tilat ovat yhdessä. Rakensimme vuonna 2015 uuden pihattonavetan, johon mahtuu 90 lehmää,
Titta Liukkala kertoo.
Ei pitkää harkintaa Arla Suomi -ryhmään kuuluvan Ruhan Meijeri Oy.n tuottajatiloihin kuuluva tila on ollut luomussa peltojen osalta vuodesta 2017 ja eläinten osalta vuodesta 2018 lähtien.
Titta Liukkalan mukaan luomuun siirtymistä ei tarvinnut pitkään harkita. – Perusteet luomuun siirtymiseen vastasivat meidän arvojamme. Olimme käyttäneet jo aiemmin nurmiseoksessa typensitojakasveja ja lannoitteita vähän, joten muutos ei ollut iso. Myös lehmien mahdollisuus laidunnukseen sopi meille.
Tuottajien näkökulmasta tärkeä merkitys oli silläkin, että luomumaidosta maksettava hinta on parempi.
Liukkalan tilalla on tällä hetkellä vuokramaat huomioon ottaen 300 hehtaaria peltoa. – Kaikki lehmät laiduntavat pelloilla. Heti, kun maa vihertää, ne päästetään ulos. Laidunkausi kestää yli neljä kuukautta ja jos sää sallii, pitempäänkin. Pelloilta tuotetaan eläimille rehuvilja, mutta täysin omavaraisia emme sen osalta vielä ole.
![](https://assets.isu.pub/document-structure/220926132628-1f599ab74c4c1eab8c51f85aeb0d491f/v1/9db645a57d4b425cc6bdbf29efb90437.jpeg?width=720&quality=85%2C50)
Luonnon monimuotoisuus Kuluttajat arvostavat tutkimusten mukaan luomua ja tuotannon vastuullisuutta. Titta Liukkala toivoo, että ihmiset näkisivät kokonaiskuvan siitä, millainen merkitys luomu- ja kotieläintiloilla on Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä ja ylläpidossa.
Luonnon monimuotoisuus käsittää niin kasvillisuuden ja peltomaan kuin eläimistön ja maiseman
Heini Riipi
![](https://assets.isu.pub/document-structure/220926132628-1f599ab74c4c1eab8c51f85aeb0d491f/v1/16bc6e87bf6ac43b627e3a27aeeb9287.jpeg?width=720&quality=85%2C50)
Ida Virtaranta
Ida Virtaranta monimuotoisuuden. – Monimuotoisuuden säilyttämisessä tärkeää on myrkyttömyys ja eläinten laidunnus.
Kasvillisuuden monimuotoisuutta edistetään monipuolisilla kasviseoksilla nurmilohkoilla, kukkakaistoilla, riistapelloilla. Peltomaan kohdalla sitä taas edistetään viljelykierrolla, maan tiivistymisen ehkäisyllä ja käyttämällä lannoituksessa karjanlantaa.
Biodiversiteetistä huolehtiminen näkyy tilan ympäristössä muun muassa runsaana linnustona.
![](https://assets.isu.pub/document-structure/220926132628-1f599ab74c4c1eab8c51f85aeb0d491f/v1/4a707998698ea1cfbc4cdfebfebd2b77.jpeg?width=720&quality=85%2C50)
Ruoantuotannon merkitys Luomumaitotila työllistää isännän ja emännän lisäksi 2,5 työntekijää. Luomutilalla on viime vuosina järjestetty kolme kertaa avoimet ovet -tyyppisiä tapahtumia, joissa päiväkotilapset ja koululaiset ovat päässeet tutustumaan siihen, mistä ruoka tulee.
Maatiloilla on eletty viime vuodet kannattavuushaasteiden parissa, joita tänä vuonna on lisännyt muun muassa Ukrainan sodasta johtuva energianhintojen nousu. Suomessa onkin viime vuosina keskusteltu tuottajien, teollisuuden ja kaupan välisestä oikeudenmukaisesta tulonjaosta. – Meidänkin tahtotila on kehittää ja markkinoida maatalousyritystämme siten, että hinta saataisiin markkinoilta, eikä tukielementeistä. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät ruoantuotannon merkityksen elämälle. Me kaikki syömme joka päivä ja ihan jokainen suupala on viljelijän työn tulos.
Titta Liukkalan mukaan ilman puhdasta kotimaista ruokaa ei yhteiskunta pyöri. – Ruoantuottajat ovat yhteiskunnan näkökulmasta tärkeimmässä tehtävässä.
Hyvinvointi ja tulonjako Luomutilan emäntä toteaa, että ruoasta on viimeisten 40 vuoden aikana tullut ihmisille itsestään selvyys. – Moneen muuhun asiaan ihmiset ovat valmiita laittamaan helposti rahaa, mutta ruoasta, kaikkein välttämättömimmästä, ei oikein olla valmiita maksamaan. Jos tiloilla ei pystytä tuotantoa kannattavasti pyörittämään, se johtaa pitkällä aikavälillä monenlaisiin ekologisiin ja muihin kestävyysongelmiin. Eläinten, luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta oikeudenmukaisella tulonjaolla on tärkeä merkitys.
Liukkala kannustaa kuluttajia ostamaan elintarvikeyritysten brändimerkkejä ja jättämään kaupparyhmien private label -tuotteet kaupan hyllylle. – Nyt monet tuottajat tekevät työtään jaksamisen rajoilla. Kaupan alan tulee tuntea oma vastuunsa, jotta huippulaadukas kotimainen elintarviketuotanto on tärkeimpänä turvanamme.