Mallarin Myrsky

PIENOISMALLARIN PALSTA

Teksti Jyrki Keto-Tokoi

Suomalainen hävittäjäkone pienoismallina

Siihen nähden, että VL Myrsky, jota valmistettiin vain viitisenkymmentä kappaletta, oli pienen Suomen marginaalinen hävittäjäkonstruktio suursodan sivunäyttämöllä, Myrskyn malli- tarjonta on suorastaan hämmästyttävä. Toki suurin osa malleista on hartsiin valettuja piensarjamalleja, mutta on joukossa yksi injektiovalettu mallikin.

Tiedossani ovat seuraavat Myrskyn rakennussarjat: Aviation USK: AV-1004 V.L. Myrsky, hartsisarja mittakaavassa 1/72

Tuntematon valmistaja: Finland Myrsky II, tyhjiömuovattu sarja mittakaavassa 1/72

Czech Master: CMR 5081 Myrsky II, hartsisarja mittakaavassa 1/72 PH Models: VL Myrsky II, hartsisarja mittakaavassa 1/72 Omega Models: OM 72204 VL Myrsky I, hartsisarja mittakaavassa 1/72

Ardpol: Kat. No 72-061 VL Myrsky II, hartsisarja mittakaavassa 1/72

Special Hobby: SH 72161 VL Myrsky II, injektiovalettu sarja mittakaavassa 1/72. Näistä kaikki muut paitsi Omega Modelsin malli esittävät sarjatuotantokonetta VL Myrsky II, mutta Omega Modelsin sarja prototyyppi VL Myrsky I:tä. Pika kartoituksen perusteella ainakin Czech Masterin, Omega Modelsin ja Special Hobbyn sarjoja on edelleen saatavilla. Myös muita sarjoja voi satunnaisesti löytää. Lisäksi AZ Models on ilmoittanut tuovansa markkinoille peräti kolme uutta injektiovalettua Myrsky-sarjaa, jotka esiintyvät AZ Modelsin tuoteluettelossa 2010/11: AZ7241 1/72 V.L. Myrsky II AZ4826 1/48 V.L. Myrsky II AZ4827 1/48 V.L. Myrsky II Post war.

Nähtäväksi jää, ilmestyvätkö ne kaikki ja missä aikataulussa. Itse olen nähnyt Czech Masterin, PH Modelsin, Ardpolin ja Special Hobbyn Myrsky-sarjat. Näistä käsitellään tarkemmin Special Hobbyn ja Ardpolin mallit, jotka ovat mielestäni toistaiseksi parhaat lähtökohdat hyvän VL Myrsky II:n mallin rakentamiseen. Czech Masterin malli on varsin siisti ja yksityiskohtainen, muttei yllä Special Hobbyn ja Ardpolin sarjojen tasolle. Arvio perustuu kuitenkin vain ylimalkaiseen tarkasteluun, ei tarkkoihin mittauksiin. PH Modelsin sarja on selvästi edellisiä karkeampi esitys. Muita malleja en ole nähnyt, joten en käy niitä sen enempää arvioimaan.

Ardpolin sarja Kat. No 72-061 VL Myrsky II

Ardpolin ja Special Hobbyn sarjojen arvioinnin perustana ovat kirjallisuudesta löytyvät VL Myrsky II:n päämitat ja Pentti Mannisen Myrskyn piirustukset Jukka Raunion Suomen Ilmailuhistoriallisen Lehden Erikoisnumerossa 1 ’Valtion Lentokonetehdas Myrsky’. Mannisen piirustuksia on totuttu pitämään tarkkoina ja luotettavina. Tarkistin piirustukset muutamien päämittojen suhteen ja totesin ne tarkoiksi.

Ardpolin sarjan arviointi on luonteeltaan laatikkoarviointi, koska en ole sarjaa rakentanut, vaan ainoastaan tutkinut ja verrannut piirustuksiin. Ardpolin Myrsky-sarja on valujäljeltään laadukas hartsisarja, jonka osajako, ainevahvuudet ja osien yhteensopivuus ovat hyvien injektiovalettujen sarjojen luokkaa. Pintadetaljointi ovat hyvin hentoa uraviivaa. Myös pienosat ovat siistejä ja yksityiskohtaisia.

Sarjan mukana tulee pieni syövyteosa-arkki, jolta löytyvät mittaritaulu, apumittaritaulut ja muutama muu pienosa, mutta ei istuinvöitä, vaikka ne on ohjeisiin ilma osanumeroa kyllä piirretty. Sarjan mukana tulee myös kaksi tyhjiömuovattua kuomua ja siirtokuva-arkki, jossa on tärkeimmät tunnukset vain MY-6:lle.

Runko on pituudeltaan noin 1 mm liian lyhyt virheen ollessa sivuvakaajassa. Runko on sivuvakaajaa lukuun ottamatta muuten hyvin muodossaan. Sivuvakaaja on kauttaaltaan liian pieni ollen vain alareunastaan esikuvan mukainen, mutta noin 1,5 – 2 mm liian matala sekä tuloreunan puolelta hieman alle 1 mm ja jättöreunan puolelta keskimäärin hieman yli 1 mm liian kapea. Muodoltaan se on kyllä lähellä esikuvaansa. Korkeusvakaajat sijaitsevat oikealla korkeudella. Rungon detaljointi on paria havaitsemaani ylimääräistä uraviivaa lukuun ottamatta esikuvan mukainen. Sivuperäsimen antennimasto ja sivuperäsimen yläosassa oleva perälentovalo puuttuvat. Ohjaamon sisäseinien detaljointi

rungon puolikkaissa on esikuvan mukainen ja hienosti toteutettu. Jotkut yksityiskohdat saattavat tosin sijaita hieman liian takana. Rungon ja moottorisuojuksen yli menevät konekiväärien lieskaputket on valettu runkoon kiinni. Ohjaamon lattia, mittaritaulu, polkimet ja apumittaritaulut ovat varsin hyvin esikuvansa mukaiset. Istuin ei ole esikuvansa mukainen. Ohjaamon oikealla sivulla oleva laskutelineiden ja laippojen käyttöpyörä ei ole ihan oikean mallinen.

Ohjaamon takaosassa on kyllä sinne kuuluva vanerihylly työkalu- ja pelastuspakkauksineen, mutta pakkausten sijoittelu on hieman virheellinen ja hylly ulottuu selvästi liian eteen.

Myös kolme happipulloa on sarjassa mukana, joskin ne ovat mielestäni hieman liian pienet halkaisijaltaan ja ehkä pituudeltaankin. Ohjeen mukaan ne pitäisi sijoittaa virheellisesti vanerihyllyn päälle. Happipullojen oikea sijaintipaikka on seuraava runkokehikon poikkitukiväli heti ohjaajan istuimen takana. Ardpolin sarjassa tähän kohtaan jäävä tila on liian lyhyt. Pullot eivät myöskään ole minkään hyllyn päällä, vaan näyttävät kiinnittyvän putkiristikkorakenteeseen. Myrskyn hyvin selvästi näkyviä putkikehikkorakenteita ei ole Ardpolin sarjassa toteutettu oikeastaan lainkaan. Muun muassa heti istuimen takana oleva melkein kuomun yläosaan asti ulottuva putkirakenteinen ylimenopukki taaksepäin sivulle suuntautuvine vinotukineen puuttuu kokonaan. Selvästi näkyviä putkiristikkorakenteita puuttuu myös ohjaamon etuosasta.

Moottorinsuojus on toteutettu yhtenä kappaleena. Se on muodoiltaan kunnossa ja oikean pituinen, mutta halkaisijaan ehkä aavistuksen (noin 0,5 mm) liian pieni. Tämä ei kuitenkaan valmiissa mallissa näy. Konekiväärien lieskaputkien suuosat on valettu kiinteäksi osaksi nokkakappaletta. Moottori on riittävän hyvä ja sen kiinnitys runkoon on selkeä. Potkurin halkaisija on oikea ja lapojen muoto kohtalaisen todenmukainen. Spinneri on muuten hyvä, mutta siitä puuttuvat pienet lapojen välissä olevat jäähdytinsiivekkeet. Sarjan kuomu on mitoiltaan, muodoiltaan ja yksityiskohdiltaan esikuvan mukainen kirkas ja ohut. Siiven kärkiväli on noin 2 mm liian lyhyt eikä kärjen muoto ole jättöreunan puolella ihan esikuvansa mukainen, vaan hieman liian suippo. Siivekkeet ovat oikean pituiset, mutta niiden tulisi olla noin 1 mm ulompana. Siivekkeiden leveys on yläpinnalla lähes 1 mm liian suuri ja alapinnalla puolestaan lähes 2 mm liian pieni. Myrskyn siivekkeet liittyvät siipeen siten, että ne näyttävät alapuolelta katsottuna selvästi leveämmiltä kuin yläpuolelta, mikä selviää hyvin Mannisen piirus

tuksista. Siivekkeiden kaarijako on aivan liian harva eikä niiden siiven kärjen puoleisen päädyn muoto ole aivan kohdallaan.

Vasemman siiven siivekkeen trimmilaippa on liian pitkä. Myös laipat siiven alapinnalla ovat hieman kapeat. Siiven detaljointi on pääosin oikein, mutta muutamia virheitä ja puutteita löytyy. Laskutelinekuilu on sijainniltaan, mitoiltaan ja muodoiltaan lähes esikuvan mukainen. Vain telinevarren jättöreunan puoleisen vinotuen kuilun ulkopäädyn muoto on hieman virheellinen.

Korkeusvakaajat ovat mitoiltaan ja muodoiltaan esikuvan mukaiset. Detaljit ovat pääosin kelvolliset, mutta sarana aivan virheellinen. Saranoita pitäisi olla kaksi eikä yksi ja niiden sijainti ja ulkonäkö selviää Mannisen piirustuksista.

Laskutelinevarret ja laskutelineluukut ovat hyvät, mutta päälaskutelineiden pyörien keskiöt eivät ole aivan esikuvansa mukaiset. Kannuspyörän halkaisija on ehkä karvan verran liian pieni. Ardpolin sarja on kohtalaisen hyvä hartsisarja Myrskystä, jossa on paikoitellen rakennettavuuden kannalta parempia ratkaisuja kuin Special Hobbyn sarjassa. Mitta- ja muototarkkuudeltaan Ardpolin sarja ei yllä Special Hobbyn sarjan tasolle. Sama pätee detaljointiin ehkä vieläkin suuremmalla marginaalilla.

Vaikka ohjaamon sisustus on joiltain osin parempi kuin Special Hobbyn sarjassa, senkin esikuvan mukaiseksi rakentaminen vaatii aika tavalla lisätyötä. Ardpolin sarja lienee toiseksi paras Myrskyn mallin aihio.

Special Hobbyn sarja SH 72161 VL Myrsky II

Special Hobbyn sarja on injektiovalettu matalapainevalusarja, jonka pintadetaljointi on hentoa uraviivaa. Sarjassa on mukana kirkas injektiovalettu kuomu, hartsiin valettuja osia, kuten moottori, päälaskutelineiden pyörät, pakoputket ja joitain muita pikkuosia, sekä pieni syövyteosa-arkki. Syövytearkilta löytyvät muun muassa mittaritaulu, apumittaritaulut, istuinvyöt ja joitakin ohjaamon pikkuosia. Siirtokuvat ovat sodan aikaisille koneille MY6, MY-16, MY-22 ja MY-25. Rungon mitat ja muodot ovat erittäin hyvin kohdallaan lukuun ottamatta ohjaamon takaosan aluetta, jossa kuomun alareuna ulottuu vajaan millin liian alas, mikä tarkkaan katsottaessa näkyy valmiissa mallissa korjaamattomana. Virhe on kuitenkin melko helposti korjattavissa. Ohjaamossa mittasuhteet ja ohjaajan istuimen sijoitus on oikea. Istuin on mitoiltaan ja muodoiltaan hyvä. Myös mittaritaulu on hyvä, samoin ohjaussauva. Putkiristikkorakenteissa on kuitenkin toivomisen varaa. Ohjaamon sivuseiniin valetut ristikkorakenteet ja muut yksityiskohdat ovat kutakuinkin kelvolliset, joskin joitakin oikean koneen yksityiskohtia puuttuu. Osa ohjaamon etuosan putkiristikoista, joita Myrskyssä on aika tavalla näkyvissä, on toteutettu syövyteosina, jotka valitettavasti näyttävät latta- eivätkä putkiristikoilta. Istuimen takana oleva putkirakenteinen kaari ja kuomun yläosaan ulottuva ylimenopukki viistotukineen on vielä kutakuinkin oikein, mutta siitä taaksepäin on enemmän tai vähemmän kaikki pielessä ohjaamon takaosan ammottaessa tyhjyyttään. Myrskyssä ohjaamon takaosa, ja varsinkin juuri se, näkyy poikkeuksellisen pitkän kuomun alta todella hyvin. Tästä ja muidenkin yksityiskohtien vaatimista parannuksista lisää tuonnempana rakennusselostuksen yhteydessä.

Siiven alapuolikas, jonka pinnassa näkyy nätti ja todenmukainen uraviivadetaljointi. Laskutelinekuilu on jo liimattu siiven alapuolikkaaseen ja sen saumat on kitattu ja hiottu. The lower wing half with the nice and accurate engraved surface detail. The wheel well has already been glued to the lower wing with all the seams fi lled with putty and sanded. (Photo Jyrki Keto-Tokoi)

Moottorinsuojus on oikean mittainen, joskin sen halkaisija on hieman liian pieni. Virhe on noin millin luokkaa, mutta se ei mielestäni näy mallissa korjaamattomanakaan. Sen sijaan moottorinsuojuksen muoto on seikka, johon mallia rakentaessa tulee kiinnittää huomiota. Mahdollinen muotovirhe näkyy etenkin takaa katsottaessa armotta. Sarjan osista saa kuitenkin hyvän moottorisuojuksen. Moottori on kohtalaisen hyvä. Potkurin halkaisija on mittatarkka ja lavat tyydyttävät, joskin niitä voi vielä halutessaan parannella. Spinneri on oikean mittainen ja muotoinen, mutta siitä puuttuvat pienet jäähdytinsiivekkeet, jotka tehostivat jäähdytysilman puhallusta moottoriin.

Sarjan kuomu on edellä mainittua takaosan korkeutta lukuun ottamatta hyvä ja kirkas. Siiven kärkiväli on valmiista mallista mitattuna 1,5 mm liian pitkä, mutta muilta osin kokonaisuutena hyvä sekä mittojensa, muotojensa että yksityiskohtiensa osalta. Sarjan osista mitattuna kärkivälin virhe voi vaikuttaa isommaltakin, mutta rakennetun siiven oikea V-kulma ja liimasaumojen siistiminen tuovat mitan lähemmäksi oikeaa. Etenkin siiven alapuoliskoa piirustuksiin verrattaessa myös siivekkeet näyttäisivät olevan hieman liian ulkona rungon keskilinjasta. Valmiissa mallissa näitä virheitä ei kuitenkaan silmämääräisesti erota. Laskutelinekuilut ovat oikeassa kohdassa ja aukkojen mitat ja muodot ovat kohdallaan.

Korkeusvakaajat ovat mitoiltaan ja muodoiltaan hyvät. Sarjan laskutelinevarret ovat kelvolliset ja syövytearkin saksinivelet parantavat niiden ilmettä vielä kovasti. Hartsiin valetut päälaskutelineiden pyörät ovat erinomaiset. Tämä on tärkeä yksityiskohta, koska Myrskyn pyörien keskiöt olivat huomiota herättävän mutkikkaat valuosat. Laskutelineluukut ovat hyvät ja syövytearkilta tulevat sisempien luukkujen käyttövipumekanismit antavat lisäilmettä malliin. Myös kannuspyörä on hyvä. Siirtokuva-arkki on laadullisesti kohtuullisen hyvä. Tosin suomalaiset hakaristitunnukset ovat raivostuttavaa osista koottavaa mallia, joten ne on viisainta korvata vaikkapa Kuivalaisen hakaristiarkilta saatavilla kansallisuustunnuksilla. Konetunnukset ovat käyttökelpoiset, joskaan eivät ihan täydelliset. Lisäksi ne ovat yksivärisen mustat, vaikka useimmissa koneissa ne sijaitsivat värirajalla osan kirjaimista ja numeroista ollessa ainakin osittain vihreitä.

Pikku puutteistaan huolimatta Special Hobbyn VL Myrsky II on varsin mitta- ja muototarkka pienoismalli esikuvastaan. Mielestäni se on paras Myrskyn mallin lähtökohta mittakaavassa 1/72. Tämän jutun kohteena olevan MY-47:n mallin rakensin Special Hobbyn sarjasta.

Myrsky-mallini esikuva MY-47

Aloitin Myrskyn rakentamisen jo syyskuun alussa 2009. Alun perin siitä piti tulla jonkin sotalentoja lentäneen TLeLv 12:n koneen malli sotamaalauksessa. Sitten IPMS:n Porin paikallisosasto päätti lähteä toteuttamaan yhteistyössä Satakunnan Museon kanssa Porin lentokenttä-aiheista teemanäyttelyä. Näyttelyn teemaksi tulivat sodan jälkeen Porin kenttää kotikohtanaan käyttäneet sotilaskoneet. Minun rakennettavakseni tuli VL Myrsky II. Valitsin Myrsky-mallini esikuvaksi Porissa palvelleen HLeLv 13:n MY-47:n alkusyksyllä 1946, koska koneyksilöstä on muuta

mia hyviä valokuvia kevättalvelta ja syksyltä 1946. Keskisen, Stenmanin ja Niskan kirjassa SIH 14 ’Suomalaiset hävittäjät’ on sivulla 63 myös Klaus Niskan piirtämä sivukuva MY-47:stä esittäen konetta maaliskuulla 1946.

Värirajat näkyvät kuvissa hyvin lukuun ottamatta rungon oikeaa puolta. MY-47:n ja muiden Porissa palvelleiden Myrskyjen mielenkiintoinen erityispiirre vielä 1946 olivat ylisuuret runkokokardit, jotka näyttäisivät valokuvista mitattuna olleen halkaisijaltaan yhtä suuret kuin siipikokarditkin. Ylisuuret runkokokardit määrättiin pienennettäväksi Ilmavoimien ohjeen mukaisiksi ja ilmeisesti muutos toteutettiin juuri syksyllä 1946, koska tuolta ajalta on olemassa valokuva HLeLv 13:n MY-21:stä, jossa jo on pienet runkokokardit. Joka tapauksessa syksyllä 1946 MY-47:ssä, MY-48:ssa ja MY-30:ssä oli vielä ylisuuret runkokokardit. Mitään erityismerkintöjä tai maalauksia MY-47:ssä ei ollut, vaan se oli sodan jälkeisessä peruskaaviossa, jossa alapinnat oli maalattu vaaleansinisellä DN-värillä ja yläpinnat olivat musta-vihreässä naamiovärissä. Ainakin useimpien Myrskyjen erityispiirteenä oli se, että moottorisuojuksen alapinta oli vihreä eikä vaaleansininen, kuten voisi olettaa. Näin oli myös MY-47:ssä. Värirajat olivat kyljissä aaltomaiset ja kaikkialla pehmeähköt. Värirajoissa oli konekohtaisia eroja. MY-47 oli yksi II sarjan viimeisistä koneista, joka valmistui vasta sodan jälkeen ja luovutettiin HLeLv 13:lle 13.2.1945. Kone oli siten maalattu sodanjälkeiseen maalauskaavioon jo tehtaalla eikä se ollut koskaan ollut sotamaalauksessa. Niinpä myöskään keltaisten itärintamatunnusten ylimaalauksia ei koneessa ollut, kuten sotaan osallistuneissa Myrskyissä. Koneelle sattui rullausvaurio toukokuussa 1945, jolloin kiitoradan sivussa työskennellyt työntekijä kuoli potkurin iskusta. Viimeisen lentonsa MY-47 lensi toukokuussa 1947 ja se poistettiin Ilmavoimien rekisteristä 24.3.1953. Koska aikaa näyttelyn alkuun oli vain seitsemän kuukautta eikä Myrsky ollut ainoa näyttelymallini, ryhdyin rakennuspuuhaan täydellä tarmolla.

Suuritöinen ohjaamo

Special Hobbyn Myrskyn ohjaamon sisustuksessa voi sanoa olevan yritystä 1/72 mittakaavan malliksi, mutta valitettavasti työ on jäänyt ikään kuin kesken ohjaamon takaosassa. Lieneekö syynä ollut hyvien referenssien puute vai mikä? Myrskyn ohjaamon sisutus ja putkikehikkorakenteet näkyvät pitkän, kirkkaan ja melko harvakehyksisen kuomun läpi paljon paremmin kuin hävittäjäkoneiden 1/72 malleissa yleensä. Jos missään, niin juuri Myrskyn mallissa kannattaa panostaa ohjaamoon. Heti aluksi päätin hylätä kaikki putkirakenteita kuvaavat kaksiulotteiset syövyteosat ja rakentaa uudet venytetystä valurangasta. Aikaahan siihen tietysti menee, mutta lopputuloskin on ihan toista luokkaa.

Toinen parantelun paikka Myrskyn ohjaamon etuosassa on mittaritaulun taustapuoli. Myrskyssä, toisin kuin monissa muissa koneissa, runko on yläpuolelta avoin myös mittaritaulun etupuolelta, joten mittarikotelot ja johdotukset näkyvät ylhäältä katsottaessa selvästi.

Johdotuksia en lähtenyt tekemään pienessä mittakaavassa, mutta mittarikotelot tein ohuesta muovitangosta ja liimasin mittareiden kohdalle taulun taustapuolelle, mikä paransi mallin ohjaamon ilmettä. Sivuseinille lisäsin muutaman yksityiskohdan, mutta muilta osin ohjaamon sivuseinät ovat sellaisenaan kelvolliset. Etuohjaamo mittaritauluineen, polkimineen, istuimineen ja ohjaussauvoineen on muutenkin varsin hyvä. Istuinvyötkin tulevat syövyteosina sarjan mukana. Polkimiin lisäsin jalkaremmit viinipullon korkin suojana olleesta ohuesta metallikalvosta, josta muuten saa myös hyviä istuinvöitä ja kiinnitysremmejä. Etuohjaamon rakentaminen vaati aika tarkkaa työjärjestyksen suunnittelua ja sovittelua, jotta kaiken tarpeellisen saa mahtumaan ja sopimaan paikoilleen. Tarkkana on oltava muun muassa kummallakin sivulla runkokehikon putkiin kiinnitettyjen apumittaritaulujen kanssa. Sitten tullaankin siihen ohjaamon takaosaan istuimen selkänojasta taaksepäin, joka on mielestäni mallin heikoin kohta. Ohjaamon takaosan putkikehikkorakenne, istuimen takana oleva ylimenopukki viistotukineen ja akku ovat periaatteessa oikein tai ainakin sinne päin, mutta sitten jostain kumman syystä ohjaamon sisustus loppuu tähän. Oikeassa koneessa ohjaamon viimeisessä poikkitukivälissä on ollut hieman kuomun alareunan alapuolella vanerihylly, joka on ulottunut jonkin matkaa takarungon sisään ja jonka päälle on kiinnitetty pelastuspakkaus, työkalulaatikko sekä talvella pelastautumisvälineisiin kuuluneet sukset keskelle laatikoiden väliin. Ohjaamoaukon takareunan kohdalla on ollut myös vanerinen runkokaari.

Runkokaari ja hylly varusteineen peittävät näkyvyyden takarungon sisään. Special Hobbyn sarjassa tämä kohta ammottaa tyhjyyttään ja alas runkoon sekä takarungon sisään näkee aivan esteettä. Rakentelin muovilevystä, ohjaamon takareunaan kaa

ren, ”hattuhyllyn” ja sen päälle pelastus- ja työkalupakkauksen. Pakkausten kiinnityshihnat tein viinipullon korkin metallisuojuskalvosta. Näillä toimenpiteillä poistuu yksi Special Hobbyn Myrskyn näkyvimmistä puutteista.

Sitten palataan yksi poikkitukiväli eteenpäin vanerihyllyn ja istuimen väliselle alueelle. Myrskyssä nimittäin tässä kohdassa vain hieman kuomun alareunan alapuolella sijaitsivat erittäin selvästi kuomun läpi näkyvät pitkittäissuuntaisesti sijoitetut happipullot, joita oli rinnakkain kolme kappaletta. Yläviistosta otetuissa kuvissa happipullot näkyvät hyvin, mutta suoraan sivulta kuomun alareunan tasalta otetuissa kuvissa pulloja ei näy. Pulloja sarjassa ei ole. Valokuvista pullojen mitoista saa aika hyvän käsityksen. Rinnakkain olevat kolme pulloa täyttävät melko tiiviisti koko poikkitukivälin. Valokuvista näkyy, että pullot on kiinnitetty ristikkorakenteisiin kahdella kiinnityspannalla, joiden väri lienee ollut harmaa. Ongelmaksi muodostuu se, että osapuilleen oikean kokoiset pullot, jotka valmistin valurangasta, eivät mahdu sarjan kolmiomaisen vaakaristikon ja ylimenopukin vinotukien väliin. Lisäksi kolmiomaisen vaakaputkiristikon päälle sijoitettuna pullot tulisivat aivan liian korkealle. Niinpä rakensin alueen koko ristikkorakenteen uusiksi hieman alkuperäisiä osia ohuemmasta venytetystä valurangasta. Pitkällisen sovitustyön tuloksena sain lopulta pullot suunnilleen oikealle korkeudelle ja mahtumaan vinotukien alle. Rakenneratkaisuni ei ehkä ole täysin autenttinen, mutta ylhäältä päin se on hyvin esikuvansa näköinen. Toisaalta pullojen alla olevat rakenteet eivät näy kunnolla missään valokuvassa. Pullojen alla sijaitsivat myös Myrskyn radiot, mutta nekään eivät sieltä mallissa näy. Valokuvissa pulloissa näytti olevan valkoiset raidat, mutta muuten niiden värityksestä ei saanut mitään selkoa. Ohjaamon perusharmaata ne eivät kuitenkaan näyttäneet olevan, vaan sävyltään erilaiset. Oli aika tehdä pikkuisen tutkimustyötä. Avasin aiheesta Pienoismallit. netissä keskustelun. Muutaman päivän syvän hiljaisuuden jälkeen keskustelu suorastaan ryöpsähti käyntiin ja toi varsin uskottavaa tietoa happipulloista, niiden värityksestä ja kiinnityksestä.

Myrskyissä näyttää käytetyn saksalaisia happipulloja, joiden väri näyttäisi olevan siniharmaa. Humbrolin HU 87 lienee aika lähellä. Pulloissa on hieman keskikohdan etupuolella kaksi valkoista raitaa ympäri pullon. Sininen väri on ollut saksalaisilla happijärjestelmien tunnusväri, samoin valkoiset raidat. Tosin pullojen värityksessä näyttää olleen varsin isoja vaihteluita aina hyvin tumman siniseen väriin asti. Myrskyn kuvissa pullot eivät kuitenkaan näytä kovin tummilta. Kiinnityspannat valmistin tutusta viinipullon korkin metallikalvosta ja maalasin harmaiksi. Valkoiset koodiraidat toteutin siirtokuvilla.

Pullojen venttiilin puoleinen pääty on pallomainen ja toinen pääty myös kupera paineastian pääty, muttei ihan pallomainen. Pullojen istuimen puoleisessa päässä sijaitsevat yksinkertaisen näköiset venttiilit ja kupariputket, joilla pullot on yhdistetty. Putki jatkuu reunimmaisen pullon venttiilistä alaspäin liittyen happijärjestelmään koneen oikealla sivulla.

Tein Myrskyni kaasupulloihin venttiilit ja putkituksen, mutta loppujen lopuksi en saanut putkitusta mahtumaan ahtaaseen tilaan, vaan jouduin jättämään sen mallista pois. Mittakaava 1/72 asettaa omat rajoituksensa yksityiskohtien toteutukselle. Nyt Myrskyn ohjaamo näytti esikuvansa mukaiselta ja mielestäni riittävän hyvältä. Siellä on 1/72 mittakaavaan riittävästi yksityiskohtia ja ainakin kaikki näkyvät pääasiat kohdallaan. Suomessa rakennettujen lentokoneiden ohjaamon yleisväri on sinertävä melko tumma harmaa. Humbrolin HU 165 on lähellä, mutta pikkumittakaavassa myös hieman vaaleampi HU 128 on mielestäni ihan käypä vaihtoehto. Xtracolorin X410 Dark Admiralty Grey on myös hyvin lähellä oikeaa sävyä. Special Hobbyn rakennusohje tarjoaa väriksi Gunzen H332:ta, jolle Humbrolin vastaavuustaulukko antaa sävyn HU 166. Se on paitsi liian vaalea myös aavistuksen ruskehtava sävy, mikä on ilman muuta väärin. Oikea sävy on selvästi sinertävän harmaa.

Myrskyn ohjaamosta löytyy myös mustia ja alumiinin värisiä yksityiskohtia. Mittaritaulun ja apumittaritaulujen värinä on musta vasaralakka. Yksityiskohtien värityksen osalta on viisainta nojautua Myrskyn ohjaamosta julkaistuihin valokuviin. Myrskyn ohjaamon rakentaminen oli aikamoista näpertämistä. Tiedon hankinta mukaan lukien siihen kului lähes puolet mallin rakentamisajasta. Lopputulos on mielestäni kuitenkin vaivan arvoinen juuri Myrskyssä, jonka ohjaamon sisään näkee 1/72 mittakaavassakin tosi hyvin.

Ongelmaton runko

Ohjaamon tultua valmiiksi oli aika liimata rungon puolikkaat yhteen. Ohjeissa neuvotaan liimaamaan kannuspyörä paikalleen jo ennen rungon puolikkaiden toisiinsa liittämistä, mutta itse liimasin kannuspyörän paikalleen vasta myöhemmin. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että se todella onnistuu. Liitos ei niukkojen liimauspintojensa takia ole niitä vahvimpia. Ohjeista ei myöskään ilmene selvästi kannustelineen asema suhteessa runkoon, joten tässä on viisainta nojautua valokuviin ja Mannisen piirustuksiin. Liiman kuivuttua kittasin ja hion rungon liimasaumat kuntoon ja kaiversin hionnassa hävinneet uraviivat takaisin paikoilleen. Rungon vasemman sivun yläosaan ohjaamon eteen suunnilleen antennimaston vastakkaiselle puolelle lisäsin piirustusten mukaisesti pisaran muotoisen ”patin”, joka sarjasta puuttuu. Hieman kauempana edessä olevat patit sarjassa on mukana, kaksi ylempää erillisinä hartsiosina. Samalla kaiversin ohjaa

mon etupuolelle yhden luukun, joka sarjasta puuttuu. Mikäli ohjaamon takaosan reunaa haluaa nostaa korkeammalle, sen voi tehdä tässä vaiheessa. Rungon puolella reunaa voi korottaa liimaamalla siihen muoviliuskan ja hiomalla korotettu reuna oikeaan muotoonsa.

Kuomun alareunaa tulee vastaavasti madaltaa saman verran ja varmistaa, että madallettu kuomu istuu tiiviisti runkoon. Ainetta ei voi poistaa kuomusta kovin paljoa alareunan kehyksen kärsimättä.

Itse korjasin virhettä vain hieman oikeaan suuntaan juuri tästä syystä. Tietysti virheen korjaaminen kokonaan on mahdollista. Tällöin saattaa tulla harkittavaksi uuden kuomun valmistaminen.

Siipi ja siihen tekemäni parannukset

Siiven kärkiväliä en lähtenyt korjaamaan, koska 1 %:n virhe on mielestäni vielä hyväksyttävissä rajoissa. Valmiista mallista mittavirhe ei näy, vaan tulee ilmi vain mittaamalla. Muuten siipi on hyvä. Liimasin laskutelinekuilun paikoilleen siiven alapuolikkaaseen ja tämän jälkeen yläpuolikkaat paikoilleen. Tässä vaiheessa on varmistettava, että liitoksesta runkoon saa kunnollisen ilman tarpeettomia rakoja ja siiven V-kulman oikeaksi.

Laskutelinekuilun ja siiven liitos ei ole kovin hyvä. Liitossaumoja jouduin kittaamaan, hiomaan ja pohjamaalaamaan moneen kertaan, ennen kuin olin lopputulokseen tyytyväinen. Myrskyn siivet ovat varsin sileät, koska ne on verhoiltu vanerilla ilman paneelirajoja. Siivissä on lähinnä pieniä huoltoluukkuja. Vain siiven tyvessä siiven ja rungon liitoskohdassa on alumiiniset kainalopellit. Siiven puolella ne on liitetty puurakenteisiin ruuveilla.

Kaikki kuvatut yksityiskohdat löytyvät naulauksia myöten Special Hobbyn Myrskyn siivestä ja vieläpä koko lailla oikeilta paikoiltakin. Aivan siiven kärjissä alapinnan muoto ei ole ihan oikea, vaan sen tulisi olla vähän samanlainen kuin Curtiss 75 A Hawkissa. En löytänyt siiven yksityiskohdista oikeastaan mitään muita puutteita. Tässä vaiheessa siistin siiven liimasaumat, minkä jälkeen tein siipeen vielä muutaman pikku parannuksen. Ensimmäiseksi kaiversin siivekkeiden ja laippojen reunauria hieman syvemmiksi, koska ne olivat tosi hentoa uraviivaa. Kyse on kuitenkin liikkuvista ohjainpinnoista. Toki uria ei saa liioitellakaan.

Tärkein parannus olivat uudet navigaatiovalot siiven kärkiin. Myrskyn navigaatiovalot ovat pyöreähköt värilliset lamput, jotka sijaitsevat siiven kärjessä tuloreunan puolella olevassa kolmiomaisessa syvennyksessä kirkkaan pleksilasisuojuksen

peittämänä. Pleksilasisuojukset ovat vieläpä melko suurikokoiset. Tämän tyyppisten navigaatiovalojen toteuttaminen maalamalla ei onnistu esikuvanmukaisuudesta tinkimättä edes 1/72 mittakaavassa.

Sahasin siiven kärjistä pleksilasisuojuksen reunaa kuvaavia uraviivoja pitkin pois kolmiomaiset palat, hioin syvennyksen tasopinnat sileiksi ja maalasin harmaiksi HU 165:llä.

Tämän jälkeen sahasin kirkkaasta ylijäämävalurangasta pleksilasisuojusten aihiot, joiden siiven kolon seinämiä vasten tulevat tasopinnat hion sileäksi, kiillotin ja varmistin, että ne istuvat paikalleen tiiviisti. Tämän jälkeen porasin pienellä poralla aihion rungon puoleiseen tasopintaan oikealle kohdalle pienen puoliympyrän muotoisen kolon kuvaamaan lamppua. Viiden nollan pensselillä tuikkasin koloihin pikkuruisen tipan vihreää ja punaista maalia, punaista tietenkin paapuurin puoleiseen lentovaloon ja vihreää styyrpuurin puoleiseen.

Maalin kuivuttua liimasin pleksilasiaihiot syvennyksiinsä. Tämän jälkeen hioin varovasti aihioiden ulkopinnat muotoonsa siiven kärjen muotoa noudatellen aina ohuemmalla ja ohuemmalla hiomapaperilla. Lopuksi vielä kiillotin pleksilasit vanulapulla ja Tamiyan kiillotuspastalla kahta hienointa laatua käyttäen. Navigaatiovaloista tuli hienot ja esikuvansa näköiset. Kunnolliset navigaatiovalot parantavat kummasti Myrskyn ilmettä eikä muutoksen vaatima työ ole lopulta kovin suuri eikä vaikea.

Rungon vasemmalla puolella siiven tyven tuloreunassa on ilmanottoaukko, jossa oikeassa koneessa on kaksi väliseinälevyä. Väliseinälevyt tein malliini ohuimmasta mahdollisesta muovilevystä. Lopputulos parantaa mallin ulkonäköä, mutta ei ole yhtä näkyvä yksityiskohta kuin navigaatiovalot. Kuvattujen parannusten jälkeen siipi oli mielestäni valmis runkoon liimattavaksi. Liimasin siiven kiinni runkoon nesteliimalla varmistaen, että kaikista saumoista tuli mahdollisimman tiiviit ja että siiven asento suhteessa runkoon ja V-kulma olivat oikeat. Mihinkään isompiin ongelmiin en siiven liimauksessa törmännyt. Tämän jälkeen viimeistelin, kittasin ja hioin siiven ja rungon liimasaumat sekä kaiversin uudelleen hionnassa hävinneet uraviivat.

Korkeusvakaajat ja antennimasto

Korkeusvakaajat liimasin runkoon vasta, kun siipi oli paikallaan. Tässä vaiheessa on helpompaa varmistaa, että korkeusvakaajat varmasti tulevat oikeaan asentoon paitsi suhteessa sivuvakaajaan ja runkoon myös siipeen. Sarjassa korkeusvakaajat liittyvät rungossa oleviin vastinpintoihin pelkällä puskuliitoksella. Itse porasin sivuvakaajaan ja korkeusvakaajiin tarkasti samalle kohdalle pienet reiät ja tapitin liitoksen ohuella messinkitapilla, joka helpottaa liimaamista ja lujittaa liitosta. Myös antennimasto kannattaa liimata paikalleen tässä vaiheessa. Sarjan masto on muuten hyvä, mutta aika vetelä, mikä pitää ottaa huomioon myöhemmin antennilankaa kiinnitettäessä. Vähänkin liian kireä antennilanka taivuttaa maston hullunkurisesti mutkalle.

Moottorinsuojuksen kanssa pitää olla tarkkana

Seuraavaksi oli vuorossa moottorinsuojuksen kokoonpano kahdesta puolikkaasta. Omassa mallissani en tehnyt mitään halkaisijan suhteen, vaan keskityin moottorisuojuksen poikkileikkaukseltaan oikean muotoiseksi saamiseen. Liitossauma on vaakatasossa suojuksen keskellä, missä on oikeastikin jakosauma. Valitettavasti osien sopivuus ei ollut paras mahdollinen ja vasta aikamoisen kittaamisen ja hiomisen jälkeen pääsin riittävän hyvään lopputulokseen. Kittiä ja hiomapaperia oli pakko käyttää myös suojuksen sisäpuolella. Moottorinsuojuksen salvat jouduin valmistamaan uudelleen viinipullon korkin metallikalvosta. Hionnan seurauksena kadonneet urat kaiversin jakosauman kohtaan uudelleen. Tämän jälkeen liimasin moottorisuojuksen päälle vielä ilmanottokanavan katteen.

Moottorinsuojuksen takareunan pyöreys on tärkeää, koska paikoillaan moottorinsuojuksen ja rungon väliin jää selvä rengasmainen rako koko ympyrän kehän mitalla. Rako kavaltaa silmälle hyvin herkästi pienenkin epäkeskeisyyden tai muotovirheen. Tosin rungon sivulla olevat pakoputkistot katkaisevat raon ja helpottavat tilannetta hieman. Myös moottorinsuojuksen oikea asema pituussuunnassa suhteessa runkoon on aivan oleellisen tärkeä seikka jo kokonaispituuden takia.

Kolmas moottorinsuojuksen ja rungon väliseen rakoon liittyvä hyvin näkyvä yksityiskohta ovat rungosta raon yli ja koko moottorisuojuksen läpi nokalle asti kulkevat 12,7 millimetrin konekiväärien lieskaputket. Itse aseet piippuineen sijaitsevat rungon etuosan sisällä.

Lieskaputkista ylinnä olevat keskimmäiset kaksi ovat reunimmaisia hieman paksummat. Special Hobbyn sarjassa lieskaputket on toteutettu kahdeksalla pikkuriikkisellä hartsiosalla, jotka on tarkoitus liimata pintaliitoksella moottorinsuojuksen nokalla ja eturungossa oleviin syvennyksiinsä. En ollut ratkaisuun tyytyväinen, vaan valmistin oman mallini lieskaputket ohuesta teräsputkesta, jota tarvittiin kahta eri paksuutta. Lieskaputkien osia on kaikkiaan kahdeksan kappaletta, joista neljä putken suuosa

kappaletta liimattiin moottorinsuojuksen nokan syvennyksiin ja neljä moottorinsuojuksen ja rungon välisen raon yli menevää putkea eturungossa oleviin syvennyksiinsä. Karsastin pintaliitoksia, joten porasin kunkin osan läpivientikohtaan putkille reiät. Jonkin verran sovitustyötä vaadittiin, ennen kuin putket istuivat paikalleen ja olivat liimauskunnossa. Ne liimattiin paikalleen vasta maalauksen jälkeen kokoonpanon loppuvaiheessa ennen moottorinsuojuksen paikalleen liimausta, mutta jo tässä vaiheessa oli varmistettava että putket olisivat paikalleen liimattuina joka suunnasta katsottuna oikeassa asennossa ja yhdensuuntaiset. Jo pienikin kulmavirhe häiritsee pahasti ja näissä asioissa ihmissilmä on tosi tarkka.

Moottori

Sarjan hartsiin valetun Pratt & Whitney Twin Wasp -moottorin hyväksyin sellaisenaan. Kun moottori on suojuksensa sisällä ja potkuri sekä spinneri paikallaan, moottoria ei kovin paljon näy. Moottorin sijoittaminen suojuksen sisään oli työlästä ja aikaa vievää sovituspuuhaa. Jouduin poistamaan suojuksen sisäpinnalta aika tavalla ainetta, ennen kuin suojus oli myös sisäpuolelta pyöreä ja moottorin sai työnnettyä riittävän pitkälle ja oikeaan asentoon suojuksen sisään. Mitään kohdistuspintoja tai muita vastaavia suojuksen sisällä ei ole, joten moottorin oikea asema on vain yritettävä selvittää valokuvista ja piirustuksista. Rakennusohje neuvoo sahaamaan moottorin takana olevan tapin takapäästä ainetta pois siten, että sylinterimäisen osan pituus olisi viisi millimetriä. Kummaltakin sivuilta ainetta poistetaan kaksi millimteriä. Sivujen osalta ohje toimii, mutta mielestäni tuo viisi millimetriä pituus ei ollut riittävä moottorisuojuksen oikean aseman aikaansaamiseksi suhteessa runkoon. Lisäksi tuon sylinterimäisen tapin valu oli jäänyt minun moottorissani vähän vajaaksi. Muovilevystä valmistamillani sovitepaloilla, hiomalla, sovittamalla ja taas hiomalla sain lopulta moottorinsuojuksen ja rungon välisen raon oikean levyiseksi ja rungon kokonaispituuden kohdalleen. Tämä liitos on lieskaputkien läpivienteineen mallin hankalin liitos, jonka onnistumisella on suuri vaikutus mallin ilmeeseen ja esikuvanmukaisuuteen. Moottorin ja sen suojuksen muodostama paketti on saatava juuri oikeaan asemaan ja asentoon suhteessa runkoon kaikkien akseleiden suhteen. Huomiota on kiinnitettävä myös potkuriakselin asemaan korkeussuunnassa sivulta katsottaessa eikä kulmavirhettäkään saa olla.

Moottorin maalasin Model Masterin asemetallin ja alumiinin sävyillä valokuvien perusteella, minkä jälkeen korostin yksityiskohtia hieman runsaasti ohennetulla mustalla maalilla litkuttamalla. Moottorin vaihteiston suojakopan väri on kiiltävä tumman harmaa vaikkapa Xtracolorin sävy X128 Engine Grey.

Maalaus ja siirtokuvat

Kun moottorinsuojus ja moottori olivat valmiit, mutta toisiinsa ja muuhun koneeseen vielä liimaamatta, oli aika siirtyä maalauspuuhiin. Rungon, siipien ja korkeusvakaajien alapinnat sekä kyljet riittävän korkealle maalasin Xtracolorin sävyllä X202 RLM 65, joka on sama sävy kuin suomalainen vaalean sininen DN-väri.

Yläpintojen perusvärinä on suomalainen oliivin vihreä, jonka hyvin tarkka vastine on Xtraco-

lorin sävy X701 Suomen Ilmavoimien oliivin vihreä 1934 – 58. Valitettavasti maalia ei enää saa mistään, mutta minulla sattui olemaan vanhaa varastoa jäljellä. Yläpintojen naamiokaavion mustat raidat maalasin Xtracolorin pikkuisen taitetulla sävyllä X704 Suomen Ilmavoimien musta 1940 – 58, mutta musta kuin musta tietysti käy. Yläpinnan naamiokaavion värirajat selvitin MY-47:n valokuvista. Vain rungon oikean puolen tarkat värirajat jäivät osittain arvailun varaan. Ne toteutin muiden värirajoiltaan MY-47:n kaltaisten koneyksilöiden rungon oikealta puolelta otettujen valokuvien perusteella.

Myrskyissä näyttää olleen samankaltaiset maalauskaaviot, mutta koneyksilöiden välillä on myös selviä eroja. Takarungon sivuilla ylä- ja alapintavärien raja on MY-47:ssä aaltoileva ja melko korkealla. Värirajat ovat melko pehmeät ja ne maalasin ruiskulla sinitarra- ja teippimaskeja käyttäen. Oman kokemukseni mukaan parasta on Bostikin sinitarra, joka irtoaa mallin pinnasta hyvin maalauksen jälkeen. Sinitarramaskit soveltuvat kiiltävälle maalipinnalle, mutta eivät mattapinnalle. Sinitarramaskit on syytä poistaa mahdollisimman pian maalauksen jälkeen myös kiiltävältä maalipinnalta. MY-47:n ja useimpien Myrskyjen moottorinsuojuksen perusväri on kauttaaltaan oliivin vihreä. Useimmissa, mutta ei kaikissa, Myrskyissä musta raita ulottuu oikealla sivulla vähän myös moottorisuojuksen puolelle. Laskutelinekuilut ja moottorisuojuksen sisustan maalasin Humbrolin HU 165:llä.

MY-47:ään ei löydy siirtokuvia suoraan miltään arkilta. Kokardit saa Kuivalaisen mainiolta 1/72 kokardiarkilta. Rakennettaessa MY-47:n mallia syksyltä 1946 on muistettava, että koneen runkokokardit olivat vielä tuolloin ylisuuret. Valokuvista päätellen runko- ja siipikokardien halkaisija oli sama. Konetunnusten kirjaimet ja numerot saa Techmodin Suomen Ilmavoimien 1/72 konetunnusarkilta, josta löytyvät sekä sopivan kokoiset mustat että vihreät kirjaimet ja numerot. Värirajalla olevat kirjaimet ja numerot piti näperrellä esikuvan mukaisiksi yhdistämällä mustista ja vihreistä numeroista ja kirjaimista leikattuja osia kaksivärisiksi. Homma oli hidasta, mutta lopputuloksesta tuli hyvä. Pikkutekstit ja muut merkinnät saa Special Hobbyn sarjan omalta siirtokuva-arkilta eikä niitä kauhean monia olekaan.

Vanhentamisen ja paneelirajojen sekä muiden yksityiskohtien korostukset tein kevyellä kädellä. Kuvista näkyy, että MY-47 oli syksyllä 1946 siistissä kunnossa ja hyvin huollettu. Edes pakokaasujen kylkiin polttamat vanat eivät olleet MY-47:ssä kovin silmäänpistävät, toisin kuin monissa sota-ajan Myrskyissä. Vanhentaminen olisi aina, kun mahdollista, tehtävä esikuvayksilön valokuviin nojautuen. Pienessä 1/72 mittakaavassa vanhentamisen suhteen on oltava vieläkin maltillisempi ja varovaisempi kuin suuremmissa mittakaavoissa, jotta lopputulos olisi esikuvan mukainen.

Koska Myrsky oli pääosin puurakenteinen vaneriverhoiltu kone, alumiinin väristen maalipinnan kulumajälkien kanssa on oltava äärimmäisen tarkkana. Esimerkiksi siivissä alumiini voi pilkottaa kuluneen maalin alta oikeastaan vain kainopelleissä. Rungossa puolestaan vain eturungossa oli alumiinilevyverhoilu, mutta muualla vaneriverhoilu. Vaneriverhoilun maalipinta vanhenee aivan eri tavalla. Maalipinta ikään kuin ohenee tai haalistuu ja sen alta voi kuultaa läpi vaalea puupinta, mutta ei missään tapauksessa alumiini. Alumiinin väriset kulumakohdat vaneripinnalla ovat paha virhe. Lopuksi lakkasin Myrskyn Xtracolorin mattalakalla, johon oli sekoitettu hieman satiinilakkaa. Lakkauksessakin on otettava mittakaava huomioon. Mitä pienempi mittakaava, sitä himmeämpi pinnan tulee olla oikean vaikutelman aikaansaamiseksi, ellei nyt sitten ole kyse huippukiiltäväksi vahatusta koneyksilöstä.

Potkuri ja spinneri

Sarjan potkuri on kohtalaisen hyvä. Parantelin hiukan lapojen muotoa, mutta muut parannukset toteutin maalaamalla.

Myrsky II:ssa oli kotimainen kolupuupotkuri, joka oli varsin tumman ruskeaksi ja tasaväriseksi lakattu ilman kovin selvää tummien ja vaaleiden laminaattikerrosten vuorottelua.

Lapojen kärjissä oli erilliset puiset kärkivahvikekappaleet, joiden väri oli selvästi muuta lapaa tummempi. Lisäksi potkurin tuloreunalla oli metallivahvikkeet, joiden materiaalina oli luultavasti messinki. Kärkivahvikkeen ja tuloreunan metallivahvikkeen tarkat mitat ja sijainti selviävät Mannisen piirustuksista. Toteutin molemmat yksityiskohdat maalaamalla. Lapojen tyvessä sijaitsevat kääntömekanismit maalasin hieman öljyisen teräksen värillä.

Sodan jälkeen Myrskyjen potkurin lavoissa ei enää ollut pieniä hakaristitunnuksia, vaan lavat olivat puun värisiä ilman mitään näkyviä merkintöjä. Spinneri oli väriltään musta. Myrskyn spinnerissä oli lapojen välissä pienet jäähdytinsiivekkeet, joiden tehtävänä oli tehostaa jäähdytystä etenkin koekäytön ja rullauksen aikana. Omasta mallistani ne puuttuvat toistaiseksi, koska en ollut varma, olivatko puhaltimen siivet kaikissa Myrskyissä. Myöhemmin olen päätynyt valokuvia tarkkaan katselemalla siihen johtopäätökseen, että kyllä kaikkien sarjavalmisteisten Myrskyjen spinnereissä sellaiset oli.

Laskutelineet

Rinnakkain mallin maalauksen kanssa siistin ja maalasin laskutelineiden osat ja laskutelineluukut valmiiksi kokoonpanoa varten. Osia on itse asiassa parikymmentä eli aikamoinen määrä. Sarjan osat ovat mielestäni sellaisenaan hyvät. Vain päätelinevarsien jättöreunan puoleisten vinotukien kiinnityspisteestä puuttuu kokonaan nivel, jolloin tuen pää näyttää jotenkin irralliselta. Niinpä rakensin kiinnityspisteisiin jonkinlaiset nivelmekanismit.

Päälaskutelineiden pyörien erinomaisten keskiöiden väri on harmaa (Humbrol HU 165) ja telinevarret saksinivelineen ja vipumekanismeineen ovat alumiinin väriset. Laskutelineluukut ovat ulko- ja sisäpinnoiltaan DNväriset.

Laskutelineet kokosin vasta loppukokoonpanossa liimaamalla ensin telinevarret laskutelinekuiluihin ja kokoamalla telineet sitten osa kerrallaan loogisessa järjestyksessä valmiiksi. Aivan viimeiseksi liimasin paikoilleen sisemmät laskutelineluukut ja niiden vipumekanismit. Telinevarsien ja pyörien oikea asento ilmenee Mannisen piirustuksista ollen suomalaisen suoraviivainen ilman isompia harituksia mihinkään suuntaan.

Moottoripaketti paikoilleen

Maalauksen valmistuttua oli aika liimata moottorinsuojuksen ja sen sisällä olevan moottorin muodostama paketti eturunkoon. Kuten edellä on kerrottu, sen sovitustyö on viisainta tehdä jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Tämän kokonaisuuden oikeaan asemaan ja asentoon suhteessa runkoon ei voi kiinnittää liikaa huomiota!

Ennen moottoripaketin paikalleen kiinnittämistä liimasin konekiväärien valmiiksi maalatut lieskaputket paikoilleen runkoon porattuihin reikiinsä varmistaen vielä joka suunnasta, että niiden asento oli oikea suhteessa runkoon ja että ne olivat keskenään yhdensuuntaiset. Jo hieman aikaisemmin olin liimannut paikoilleen moottorinsuojuksen nokalle tulevat lieskaputkien suuosat. Lisäksi rungon kylkiin oli vielä liimattava valmiiksi maalatut hartsiset pakoputket. Tämän jälkeen liimasin paikoilleen moottoripaketin varmistaen että sen asema ja asento olivat varmasti kohdallaan, että moottorinsuojus ja eturunko olivat saman keskeiset ja että niiden välinen rako oli ympäriinsä tasaleveä.

Nyt malli alkoi jo näyttää kovasti Myrskyltä.

Tähtäin ja kuomu

Kuomun esisovituksen ja kehysten maalauksen olin tehnyt jo aikaisemmin valmiiksi. Ennen kuomun paikalleen liimaamista oli vielä lisättävä ohjaamoon heijastintähtäin. Special Hobbyn hartsinen tähtäin tukikaarineen on kyllä ihan esikuvansa näköinen, mutta ei yllättäen mahtunutkaan tähtäinlaseineen kuomun hyvin kaltevan tuulilasin alle, koska tähtäin sijaitsee Myrskyssä hyvin edessä mittaritaulun etupuolella. Lopulta oli valmistettava itse muovilevystä ja piirtoheitinkalvosta hivenen yksinkertaistettu ja madallettu tähtäin, jonka sain mahtumaan suunnilleen oikeaan kohtaan tuulilasin alle. Lopputuloksesta tuli ihan kelvollinen ja uskottava, vaikkei täydellinen.

Kun tähtäinkin lopulta oli paikoillaan, puhaltelin mahdolliset pölyhiukkaset pois ohjaamosta ja liimasin kuomun paikoilleen Micron Kristal Klear –liimalla, joka kuivuu täysin kirkkaaksi. Liimasauman kiiltelyn poistin siveltimellä ja lakalla.

Pitot-putki ja antennilanka

Viimeisinä osina liimasin paikoilleen ohuesta teräslangasta valmistamani Pitot-putken vasemman siiven kärkeen ja 0,03 millimetrin siimasta valmistamani antennilangan mastojen väliin.

Antennilanka ei ole Myrskyssä toteutukseltaan niitä ihan helpoimpia. Itse mastojen välissä oleva antennilanka ei ole ongelma, vaan siitä kuomun takaosan läpi ohjaamoon radioille menevä johdin. Noin 0,03 millimetrin reiän poraaminen hyvin kuperan kuomun läpi siististi kuomua naarmuttamatta ei ole ihan läpihuutojuttu. Kokeilin sitä ensin ylijäämäkuomuun sormiporalla ja vapaalla kädellä huonoin tuloksin.

Aikani mietittyäni keksin ratkaisun. Leikkasin tukevasta Dymoteipistä pienen lapun, jonka läpi porasin reiän ohuimmalla poranterälläni. Sitten liimasin teippimallineen kuomun pintaan siten, että siinä oleva reikä tuli juuri oikeaan kohtaan. Nyt porasin sormiporalla varovasti reiän mallineen reiän ohjaamana itse kuomuun.

Homma toimi loistavasti. Reiästä tuli erittäin siisti eikä kuomuun tullut minkäänlaista naarmua. Teippimalline myös suojaa kuomua, jos terä sattuisi pikkuisen lipsahtamaan. Harmaaksi maalamani johtimen liimasin ohjaamon puolelta kiinni jo ennen kuomun liimausta ja kuomun liimauksen yhteydessä pujotin langan kuomun reiästä läpi. Kun antennilankakin oli liimattu mastojen väliin sopivalle kireydelle, liimasin johdinlangan siihen oikealle kohdalle ja leikkasin ylimääräisen pätkän pois. Lopuksi tein parista pikkuruisesta tipasta epoksiliimaa kaksi keraamista eristettä antennilangan kumpaankin päähän. Antennilangan maalasin metallin harmaalla.

Myrsky on sopivan haasteellinen ja palkitseva malli

MY-47 –mallini valmistui helmikuun loppupuolella juuri sopivasti ennen Tampereen pienoismallipäivää, jossa se suoritti julkisen ensiesiintymisensä. Myöhemmin keväällä malli matkasi esikuvansa ja rakentajansa kotikaupunkiin Poriin Satakunnan Museon näyttelyyn. Mallin rakentamiseen kului lähes viisi kuukautta, mutta se kannatti. Olin tyytyväinen paitsi lopputulokseen ja myös siihen, että tulin rakentaneeksi sodanjälkeisen porilais-Myrskyn. Tuon aikakauden malleja näkee turhan harvoin. Uskon vielä palaavani Myrsky-aiheeseen ja rakentavani alkuperäisen ajatukseni mukaisesti TLeLv 12:n Myrskyn elokuulta 1944. Toisaalta 2/TLeLv 12:n aselevon jälkeinen Myrsky syyskuulta 1944 salamatunnuksineen olisi sekin houkutteleva vaihtoehto. Special Hobbyn sarjasta saa rakennettua hyvän VL Myrsky II:n mallin. Mikään suoraan laatikosta malli se ei ole, vaan vaatii rakentajaltaan riittävää kokemusta ja pitkää pinnaa.

Tärkeimmät lähteet: Heinonen Timo, Thulinista Hornetiin, Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 3, Jyväskylä 1992 Keskinen Kalevi ja Stenman Kari, Ilmavoimat sodan jälkeen, Ilmavoimien kuvahistoria 5, Apali Oy, Jyväskylä 1999 Keskinen Kalevi, Stenman Kari ja Niska Klaus, Suomalaiset hävittäjät, Suomen Ilmavoimien historia 14, AR-Kustannus Ky, Vammala 1990 Raunio Jukka, Lentäjän näkökulma II, Forssa 1993 Raunio Jukka, Valtion Lentokonetehdas Myrsky, Suomen Ilmailuhistoriallisen Lehden Erikoisnumero 1, Forssa 2002 Valtion Lentokonetehdas, Myrsky, Käyttö- ja huolto-ohjeet, 8/1944