OK Today 1 / 2012

Page 1

TODAY

OK Perinnän asiakaslehti 1/2012

Taukojumppa luo

työhyvinvointia

Uusi lakiehdotus lisäisi maksuhäiriöitä Terävästä terrieristä aktiiviseksi asiantuntijaksi


PÄÄKIRJOITUS

Lainsäädäntö hakoteillä H

yvä lukija, pitelet käsissäsi OK Perinnän uuden asiakaslehden ensimmäistä numeroa. Uudistamme jatkuvasti toimintaamme, ja vuorossa on nyt lehden kasvojenkohotus. Haluamme kertoa lehtemme sivuilla sekä asiakkaista että ahkerasta henkilöstöstämme. Kerromme myös mielipiteemme, kun on tarve. OK Perinnän tavoite on olla perintäalan edelläkävijä, mikä tarkoittaa että haluamme aktiivisesti vaikuttaa alan kehittymiseen oikeaan suuntaan. Seuraavan sivun artikkelissa nostamme esiin erään lainsäädäntöprosessin, jossa lähes kaikki on mennyt alusta alkaen vikaan. Oikeusministeriön työryhmä on halunnut päästä käsiksi ”kohtuuttomiin perintäkustannuksiin”, mutta seuraukset ovat täysin päinvastaiset. Jos työryhmän mietintö toteutuu, voivat rekisteröidyt maksuhäiriöt ja ulosotot lisääntyä rajusti. Syynä on se, että työryhmä jostain syystä tekee vapaaehtoisesta perinnästä syntipukin. Meidän asiakkaanamme olet varmasti huomannut, että kaikille osapuolille on parasta hoitaa maksamattomat laskut maksuvaatimuksilla, maksusuunnitelmalla ja puhelinperinnällä. Jostain ihmeen syystä työryhmä haluaa vaikeuttaa juuri vapaaehtoisia toimenpiteitä. Alle 100 euron saatavissa toimenpiteitä rajoitettaisiin niin paljon, ettei niitä käytännössä kannata periä vapaaehtoisin menetelmin. Se johtaa väistämättä lisääntyneisiin ulosottoihin. Oikeusistuimia kuormitetaan yhä enemmän ja perin-

nän hoitamiseen käytetään verorahoja, kun maksamisen hoitivat aiemmin asianosaiset.

” Jostain ihmeen

syystä työryhmä tekee vapaaehtoisesta perinnästä syntipukin.”

Ennen kaikkea rekisteröidyt maksuhäiriöt lisääntyvät, ja yhä useampi velkaantunut saa maksuhäiriöitä täysin turhaan. Se on kova kohtalo, joka ei vain rajoita mahdollisuuksia normaaliin kuluttamiseen vaan myös vaikeuttaa vuokra-asunnon ja asuntolainan saamista. Yrityksille – meidän toimeksiantajillemme – uudistus tarkoittaisi, että maksamattomien saatavien periminen olisi vaikeampaa, kalliimpaa ja enemmän aikaa vaativaa. Yhteiskunnan maksumoraali heikkene, jos ihmiset vähitellen oppivat, ettei pikkuvelkoja kannatakaan periä nopeasti. Onko tämä todella viranomaisten toive? Kennet Kronman hallituksen puheenjohtaja

OK Today on OK Perinnän uusi asiakaslehti. Henkilökunta sai ehdottaa lehdelle uutta nimeä, ja äänestää parasta ehdotusta. Kannessa vasemmalta Elli-Noora Kapiala, Helena Perätalo ja Johanna Rönn. Kuva: Katja Lösönen.

JULKAISIJA OK Perintä, Tiilitehtaankatu 7 A, 65100 Vaasa TOIMITUSNEUVOSTO Kennet Kronman, Marina Johansson, Lars Rosenblad, Anna Jeanne Söderlund TUOTANTO Mantra Communications TAITTO C2 Advertising PAINO Fram 2012 OK Perintä on aina perustamisestaan asti vuonna 1991 ollut perintäalan edelläkävijä. Viime vuosina yritys on kasvanut nopeasti ja henkilöstön määrä on tänään noin 140. OK Perinnän pääkonttori sijaitsee Vaasassa ja sen lisäksi yrityksellä on toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä tytäryhtiö Virossa.


3

OK Today 1/2012

Uusi laki lisäisi ulosottoja Oikeusministeriön työryhmä esittää, että vapaaehtoisen perinnän enimmäiskuluja rajoitetaan. Perintäala katsoo, että laki käytännössä johtaisi ulosottojen ja maksuhäiriömerkintöjen lisääntymiseen.

L

akia valmistelleen oikeusministeriön työryhmän tehtävänä oli ennen kaikkea sovittaa EU:n maksuviivästysdirektiivi Suomen lainsäädäntöön. Mutta se sai tehtäväkseen myös ehkäistä ”kohtuuttomia perintäkuluja”. Siksi työryhmä muun muassa esittää perintäkulujen enimmäismäärän supistamista. Esitys kohdistuu pelkästään vapaaehtoiseen perintään, eli käytännössä maksumuistutuksiin, -kehotuksiin, -suunnitelmiin ja puhelinperintään. Työryhmä haluaa rajoittaa toimenpiteiden lukumäärää, mikä supistaisi merkittävästi yritysten mahdollisuuksia saada erääntyneitä saatavia maksuun vapaaehtoisesti. Alle 100 euron saatavia ei käytännössä kannattaisi edes yrittää periä. Esityksen seurauksena olisi velkojen siirtyminen oikeudelliseen perintään, käytännössä ulosmittaukseen. Kaikesta ulosmittauksesta on automaattisena seurauksena merkintä maksuhäiriörekisteriin. Prosessi kestää kauemmin ja yhä enemmän saatavia kasaantuu käräjäoikeuksiin ja voudeille. Velallisen korot kasvavat koko sinä aikana.

” Yleisen maksu-

moraalin kannalta on tuhoisaa, jos alle 100 euron saatavia ei kannata periä.” – Tiedämme kokemuksesta, että suurin osa velallisista tarvitsee toistuvia yhteydenottoja ja useita mahdollisuuksia velkojensa hoitamiseen. Jos perintäkirjeiden lukumäärä rajataan kahteen ja maksusuunnitelmien yhteen, on se liian vähän, sanoo OK Perinnän toimitusjohtaja Juhani Ollila. – Yleisen maksumoraalin kannalta voi olla tuhoisaa, jos alle 100 euron saatavia ei kannata yrittää periä. OK Perintä on pyrkinyt arvioimaan, mitä laki merkitsisi, jos se säädetään työryhmän esittämässä muodossa. Keskimääräinen toi-

meksiantaja, joka jättää 1000 laskua á 300 euroa perintään, saa tällä hetkellä 850 laskusta maksun vapaaehtoisen perinnän jälkeen. Jos vapaaehtoisten toimenpiteiden lukumäärää rajataan työryhmän esittämällä tavalla, toimeksiantaja saisi maksun vain 605 laskusta. 245 laskua siirtyisi ulosottoon, joka on paljon vapaaehtoista perintää kalliimpaa. – Velallisasiakkaat maksaisivat yhteensä 61 % enemmän samalla, kun toimeksiantajien kassavirta supistuisi 29 %. Lisäksi prosessi kuormittaisi tuomioistuimia, jotka veronmaksajat suurelta osin kustantavat. Missä on logiikka ja oikeudenmukaisuus, Juhani Ollila kysyy.

Työryhmän mietintö 54/2011 julkaistiin 21.12.2011. Se löytyy oikeusministeriön verkkosivuilta www.om.fi linkeistä ”Ajankohtaista” > ”Uutisarkisto”. Mietinnön lopussa on Suomen perimistoimistojen liiton eriävä mielipide.


Yksi Suomen parhaista työpaikoista Henkilökunnan viihtyvyyden puolesta tehty työ on kantanut hedelmää OK Perinnässä. Yritys sijoittui tänäkin vuonna hyvin Great Place to Work –tutkimuksessa.

G

reat Place to Work on kansainvälinen laitos, joka vuosittain arvottaa yrityksiä työhyvinvoinnin perusteella. OK Perintä osallistui kilpailuun nyt toista vuotta peräkkäin ja sijoittui tänä vuonna sijalle 29. Viime vuonna sijoitus oli 26. – Olemme kasvaneet ja saaneet monta uutta työntekijää, ja se on aina haaste. Lisäksi Great Place to Work -tutkimukseen osallistui enemmän yrityksiä kuin viime vuonna, joten kilpailu oli kovempaa. Tätä taustaa vasten olen todella tyytyväinen tämän vuoden tulokseen, HRD-päällikkö Petter Lingonblad sanoo. Lingonblad haluaa kuitenkin korostaa, ettei sijoitus sinänsä ole pääasia. Tärkein syy,

miksi OK Perintä on osallistunut kilpailuun, on sen tarjoama erinomainen työkalu toiminnan kehittämiseen. Arviointitulos perustuu suurelta osin perusteelliseen henkilöstötutkimukseen, joka osoittaa sekä vahvuudet että heikkoudet. – Tuloksemme ovat hyvällä ja tasaisella tasolla, mutta tietenkin löytyy aina alueita, joita meidän täytyy työstää. Tänä vuonna aiomme ennen kaikkea parantaa henkilöstön aloitteiden kuulemista. Olemme asettaneet työryhmän, jossa ei ole mukana esimiehiä tai johdon edustajia, miettimään asiaa. On tärkeää, että kehitysehdotukset tulevat päivittäin asiakaspalvelua tekeviltä, Lingonblad sanoo. Toinen kehitettävä alue on esimiehille tar-

koitettu valmentava johtajuus. – Meillä on monia uusia, nuoria esimiehiä, jotka tarvitsevat työssään tukea. Työn viihtyvyys voi liittyä myös hyvin pieniin, konkreettisiin asioihin. OK Perinnän työntekijät saavat joka iltapäivä osallistua lyhyeen taukojumppaan vastapainona istumatyölleen. Työnantaja tarjoaa myös kahvin kanssa tuoreita hedelmiä. Kun henkilökunta luottaa johtoon, viihtyy työpaikallaan ja on ylpeä työstään, siitä ei ole hyötyä vain henkilökunnalle itselleen, vaan myös liiketoiminnalle. Sairauspoissaoloja on vähemmän, työn laatu on parempaa ja tuottavuus suurempaa.


5

OK Today 1/2012

Jalkapalloa ja yritysjohtamista Alexander Mursu työskentelee perintäkäsittelijänä Contact Centerin yritystiimissä. Miten päädyit töihin OK Perinnälle? – Opiskelen Hankenilla ja sain työpaikkailmoituksen sähköpostilla. Ilmoitus vaikutti kiinnostavalta, joten lähetin hakemuksen. Olet työskennellyt täällä nyt kaksi kuukautta, mitä olet pitänyt työstäsi? – Se on ollut todella kiinnostavaa. Olen oppinut koko ajan uutta ja saan päivittäin lisää vastuuta. Kuvittelin ehkä työn olevan stressaavampaa, mutta työtehtävien hoitamiseen on hyvin aikaa. Mikä on mielikuvasi OK:sta työnantajana? – Yritys vaikuttaa pitävän hyvää huolta työntekijöistään, saamme esimerkiksi käydä hierojalla työaikana. Olen myös hyvin tyytyväinen, että minut perehdytettiin niin hyvin ennen

työn aloittamista. Lisäksi työ on tosi joustavaa, teen töitä 20 tuntia viikossa ja voin opiskella siinä samalla. Pääaineeni on yritysjohtaminen. Mikä on kaikista haastavinta työssäsi? – Toimiala on laaja ja tässä on paljon muistettavaa. Koskaan ei tiedä etukäteen, mitä seuraava puhelu koskee, joten täytyy nopeasti osata sopeutua uusiin tilanteisiin. On kuitenkin hyvä, että aina voi pyytää apua kokeneemmilta kollegoilta. Mitä teet, kun et opiskele tai työskentele? – Suurin mielenkiinnon kohteeni on jalkapallo. En itse pelaa nykyään kovinkaan paljon mutta seuraan pelejä lehteriltä ja televisiosta. Koska olen kotoisin Kruunupyystä, kannatan tietenkin Jaroa.

Tampereelta Vaasaan Maria Uusitalo vastaa laskuista ja saatavien ostosta talousosastolla. Olet hiljattain vaihtanut työpaikkaa Contact Centeristä talousosastolle. Millainen muutos on ollut? – Työ on hyvin erilaista. Meitä on talousosastolla vähemmän, joten emme työskentele tiimeissä vaan hoidamme kukin oman vastuualueemme. Vaihtelu on ollut virkistävää, sillä olin työskennellyt perintäkäsittelijänä melko pitkään. Lisäksi nykyiset työtehtäväni ovat lähempänä opiskelemaani alaa, eli laskentatoimea. Olet kotoisin Tampereelta. Kuinka päädyit Vaasaan? – Tulin opiskelemaan Hankenille, mitä en tosiaankaan kadu. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Miten päädyit töihin OK Perinnälle? – Hain kesätöitä täältä 3,5 vuotta sitten ja seuraavana syksynä aloin tehdä töitä opinto-

jeni ohella. Olen siis työskennellyt täällä lähes koko opintoaikani, reilun 20 tunnin verran viikossa. Joskus töitä on ollut liikaa ja opinnot ovat kärsineet, mutta tänä syksynä aion valmistua. Teen parhaillani gradua. Kuinka yritys on muuttunut sen jälkeen, kun aloitit? – Olemme kasvaneet uskomattoman nopeasti viime vuosina, ja olen saanut jatkuvasti uusia työtovereita. Ennen kuin lopetin Contact Centerissä, olin yksi kaikista pisimpään siellä työskennelleistä. Kasvavassa yrityksessä on hyvä tehdä töitä, sillä sieltä löytyy aina mielenkiintoisia tehtäviä ja uramahdollisuuksia. Ehditkö harrastamaan mitään? – Työ ja opiskelu vievät tällä hetkellä valtaosan ajastani, mutta aina kun ehdin, yritän päästä salille treenaamaan.

Työpaikan nuorin Sandra Johansson arkistoi oikeuden päätöksiä OK:lla lukio-opintojensa ohella. Olet vasta 17 vuotta, mutta silti työskennellyt OK Perinnällä jo 1,5 vuoden ajan. Kuinka päädyit tänne töihin? – Äitini on työskennellyt täällä pitkään. Tulin tänne kaverini kanssa kesätöihin yhdeksännen luokan jälkeen, ja työskentelin täällä myös viime kesänä. Nyt teen töitä noin viisi tuntia viikossa riippuen siitä, kuinka paljon minulla on koulutehtäviä. Esimerkiksi tällä viikolla on kolme koetta enkä siksi ole ollut töissä lainkaan. Mitä tarkalleen teet OK:lla? – Työskentelen arkistossa, jossa arkistoin käräjäoikeuden päätöksiä – etsin tapauksia, jotka on maksettu ja talletan ne erilliseen mappiin. Viime kesänä työskentelin myös puhelinasiakaspalvelussa. Aluksi jännitti soitella ihmisille, mutta totuin nopeasti.

Onko normaalia löytää töitä ennen täysiikäisyyttä? – Ei, useimmat työnantajat edellyttävät 18 vuoden ikää. Monet kavereistani haluaisivat tehdä töitä, mutta eivät ole löytäneet mitään. Olen todella iloinen ja kiitollinen, että minulla on tämä työpaikka, erityisesti kun työ on niin joustavaa ja työkaverit kivoja. Mitä aiot tehdä lukion jälkeen? – Haluan opiskella lisää, mutta mitä, siitä minulla ei ole mitään aavistusta. Moni asia kiinnostaa. Olen nyt lukion toisella, joten onneksi voin vielä vuoden verran miettiä asiaa.


Terrieristä asiantuntijaksi Brändin rakentamiseen liittyy paljon muutakin kuin uusi logo. OK Perinnälle se merkitsi imagon täyskäännöstä.

O

K Perintä on 2000-luvun puolivälistä alkaen viisinkertaistanut liikevaihtonsa ja nelinkertaistanut henkilöstönsä. Tänä päivänä yhtiö on alallaan Suomen kolmanneksi suurin ja tunnetuin. Yksi kasvun edellytyksistä on ollut huolellinen brändin rakentaminen, jossa apuna on ollut bränditoimisto Contium. – OK on todella ottanut meistä kaiken irti, sanoo Contiumin toimitusjohtaja Tuukka Turunen. – He ovat hyödyntäneet lähes jokaista Contiumin tarjoamaa palvelua, luottaneet meihin ja myös ennakkoluulottomasti lähteneet mukaan rohkeisiin suunnitelmiin. Brändin uudistamiseen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä logon ja sloganin uusiminen. Brändiä rakennetaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, ja kaikkea työtä ohjaa kirkas tavoite.

– En etukäteen ymmärtänyt, miten syvällisestä prosessista oli kyse. Logon lisäksi myös ajattelumalli on mennyt uusiksi, kertoo OK:n markkinointijohtaja Kennet Kronman. Contium aloitti työnsä vuonna 2006 haastattelemalla OK:n asiakkaita ja työntekijöitä sekä kartoittamalla potentiaalisten uusien asiakkaiden arvoja. Markkinat olivat muuttuneet ja asiakkaat olivat alkaneet arvostaa perintäyhtiössä muutakin kuin pelkkää perintätulosta. – Yhä useammat asiakkaat arvostavat sitä, ettei perintäprosessi vahingoita heidän omia asiakassuhteitaan. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että uusien asiakkaiden saamiseksi OK:n oli uudistettava imagonsa, sanoo Turunen. OK oli ennen profiloitunut jopa hieman hyökkäävänä ja yrityksen iskulause oli ”tehokas, terävä terrieri”. Contium ehdotti terrierin

hautaamista ja esitti esitti arvoja muutettaviksi aktiiviseksi, vastuulliseksi ja edelläkävijäksi. – Ensin olin sitä mieltä, että ehdotus oli aika hajuton ja mauton, muistelee Kennet Kronman. Olin odottanut jotain paljon raflaavampaa. Mutta muutaman yön nukuttuani annoin periksi, enkä ole katunut sitä. Contiumilla oli hyvin vahvat perustelut uusien arvojen valinnalle. Aktiivinen, vastuullinen ja edelläkävijä – siinä kolme sanaa, jotka alkoivat määritellä kaikkea OK:n toimintaa. Valmennuksen kautta uudet bränditavoitteet jalkautettiin koko organisaatioon, jotta jokainen työntekijä voisi omassa työssään edustaa brändiä. Samalla alettiin suunnitella uusien arvojen mukaista viestintää eri kohderyhmille. – Tarkoituksena oli herättää huomiota ja erottautua muista alan toimijoista. ”Jätä kerääminen meille” –mainosteema puolukoineen oli


Asiakkaat tyytyväisiä OK Onlineen Verkkopalvelu OK Online on hyvin suosittu asiakkaiden parissa, hiljattain toteutetun asiakastutkimuksen mukaan. Yli 90 prosenttia käyttäjistä pitää sitä helppokäyttöisenä ja yhtä suuri osuus pitää palvelua monipuolisena. 96 prosenttia ilmoittaa, että heillä on palvelusta hyötyä työssään. OK Online on kaikille toimeksiantajille tarkoitettu maksuton internet-palvelu. Asiakkaat voivat sen kautta tarkistaa omia perintäprosessejaan reaaliajassa, tulostaa erilaisia raportteja sekä jättää uusia perintätoimeksiantoja. Osoitteesta www.okperinta.fi löytyy lisätietoa.

Työntekijöiden määrä kasvussa OK Perinnän nopea kasvu jatkuu. Yrityksellä oli vuodenvaihteessa 132 työntekijää Suomessa eli 21 enemmän kuin edellisenä vuonna. Jos mukaan lasketaan Viron työntekijät, OK:ssa on yhteensä 141 työtekijää. Strategiana on kasvaa myös tulevaisuudessa. Tuukka Turunen tiimeineen Contiumista ehdotti OK:lle brändin muuttamista vähemmän hyökkäävään suuntaan. Yön yli nukuttuaan OK:n johto oli valmis hyväksymään suunnitelman, vaikka olikin odottanut jotain raflaavampaa.

Pikalainat eivät selitä ylivelkaantumista sopivan yllättävä, muttei hyökkäävä. Puolukka kaiken toiminnan täytyy olla linjassa brändin on kirpeä, mutta hyvä ja terveellinen marja. Ny- kanssa. kyinen virta-teema jatkaa samaa linjaa, sanoo Turunen. Brändityö jatkuu edelleen, muun muassa siten, että uudet työntekijät perehdytetään OK:n ajatusmaailmaan. Kennet Kronmanin mielestä koko prosessista on ollut suurta hyötyä. – Emme olisi itse uskaltaneet uudistua näin paljon ilman ulkopuolista ammattiapua. Brändin kirkastaminen on auttanut meitä kas• Kirkas tavoite vamaan ja myös vahvis• Sitoutuminen yhteisiin päämääriin tanut siteitä jo olemassa • Suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys oleviin asiakkaisiin. Tär• Yhtenäinen viestintä kein oppimani asia on, että • Lupausten lunastaminen käytännössä

Edellytykset onnistuneelle brändille

Maksuhäiriöiden määrä jatkaa kasvuaan, mutta pikalainat eivät ole suurin syy. Suomen Asiakastiedon tilastojen mukaan 327 500 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintöjä vuoden 2011 lopussa. Heistä vain prosentilla velat koostuivat pelkistä pikalainoista. Johtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastiedosta sanoo Talouselämä-lehdessä, että pikalainojen merkitystä on liioiteltu julkisuudessa. Koivulan mukaan pikalainojen täyskielto tuskin johtaisi maksuhäiriöiden supistumiseen.


Osakeyhtiön johdon korvausvastuu Mikä on johdon vastuu varattomien ja hylättyjen osakeyhtiöiden osalta? Voiko toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen joutua korvausvastuuseen?

Artikkelin kirjoittaja Olli Rinne toimii OK Perinnän lakimiehenä.

P

erimisyhtiöt saavat usein hoidettavakseen perintätapauksia, joissa velallisyhtiöt ovat vähävaraisia tai suorastaan konkurssikypsiä. Perintätulos on näissä tapauksissa yleensä vaatimaton. Tehokaskaan perintä ei voi täysin paikata epäonnistunutta asiakasvalintaa tai velkojan luottopolitiikan vastaista myyntiä. Ammattiperinnän näkökulmasta näyttää toisinaan siltä, että osakeyhtiöiden nimiin toimivat johtajat käyttävät yhtiötään rötöstelyvälineenä. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Huolellisuusvelvollisuuden rikkonut johtohenkilö kuten hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja on velvollinen korvaamaan tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttamansa vahingon. Myös osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkominen voi aiheuttaa johtohenkilölle korvausvastuun yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle. Lainmukainen vastuu yhtiön asioiden huolellisesti hoitamisesta saattaa kuulostaa vaikeaselkoiselta ja huolestuttavalta. Käytännössä vastuukysymyksiä käsitellään kuitenkin varsin harvoin vapaaehtoisessa perinnässä saati oikeudessa. Pienet osakeyhtiöt toimivat usein yhden tai muutaman omistaja-johtajan omien ponnisteluiden varassa samalla tavoin kuin avoimet

yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt. Melko pienetkin vastoinkäymiset saattavat johtaa yhtiön johdon hylkäämään liiketoimet ja jättämään yhtiönsä asiat täysin hoitamatta. Tämä ei ole osakeyhtiölain mukaista menettelyä. Jos yksityisen osakeyhtiön hallitus havaitsee yhtiön oman pääoman olevan negatiivinen, on sen viipymättä tehtävä rekisteri-ilmoitus osakepääoman menettämisestä. Julkisessa osakeyhtiössä hallituksen on laadittava tilinpäätös ja toimintakertomus yhtiön taloudellisen tilan selvittämiseksi, jos hallitus havaitsee, että yhtiön oma pääoma on alle puolet osakepääomasta. Yhtiön johdon on syytä viivytyksettä kääntyä asiantuntijan puoleen, mikäli yhtiön johto ei saa liiketoimintaa tyydyttävälle tasolle omin toimin ja maksuvalmius on heikko.

yhtiölle vahingonkorvausta, kun he olivat laiminlyöneet yhtiön varainhoidon asianmukaisen järjestämisen.

Yhtiö, osakkeenomistajat tai sen sopimuskumppanit eivät useinkaan selvitä mahdollisuuksiaan vaatia korvauksia laiminlyönteihin sortuneelta johdolta. Laki tarjoaa kuitenkin vahinkoa kärsineelle mahdollisuuden tietyissä tilanteissa vaatia ja saada korvauksia. Oikeuskäytännöstä on löydettävissä johdon vastuuta koskevia tuomioita. Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisussaan KKO 1999:118 linjannut hallituksen valvontavelvollisuutta. Tapauksessa yhtiön osakkeenomistaja oli useita kertoja nostanut yhtiön varoja omaan käyttöönsä osakeyhtiölain säännösten vastaisesti. Hallituksen jäsenet velvoitettiin maksamaan

Johdon menettelyn tulee olla riittävässä syy-yhteydessä vahinkoon, joten väitetyt laiminlyöntitilanteet on aina tutkittava perusteellisesti. Lisäksi on arvioitava miten huolellisesti toimivan johdon olisi tullut menetellä kyseisessä tapauksessa. Yritystoimintaan kuuluu riskinottaminen, joten mikä tahansa taloudellinen tappio ei merkitse sitä, että yhtiön johdon olisi se omilla varoillaan korvattava. Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajien kannattaa kaiken varalta tiedustella vakuutusyhtiöiltä hallinnonvastuuvakuutusta vastuutapausten varalle.

” Yritystoimintaan kuuluu riski, joten mikä tahansa tappio ei merkitse sitä, että yhtiön johdon olisi se omilla varoillaan

korvattava.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.