Kilta luotiin foorumiksi aikuiskasvatustieteelle

aikuiskasvatustieteelle

Teksti: Kiia Tyni

Killan juhlavuosi tuo ajankohtaiseksi pohtia Killan syntyhistoriaa ja tarkoitusta. Miksi Kilta perustettiin ja milloin? Elon toimitus tutki Killan vanhoja pöytäkirjoja sekä vanhoja Elo-lehtiä etsien vastausta näihin kysymyksiin. Saimme yhteyden myös neljään entiseen Kiltalaiseen, jotka kertoivat meille ajasta, jolloin Kilta perustettiin sekä siitä, missä he ovat nyt.

Killan perustamiskokous pidettiin Helsingissä 23. kesäkuuta vuonna 1986. Kasvatustieteiden laitos sijaitsi tuolloin vielä osoitteessa Fabianinkatu 28, kunnes se muutti myöhemmin osoitteeseen Bulevardi 18. Matleena Livson Olympiakomiteasta kertoo, kuinka Kilta syntyi merkittävään ja jopa hieman traumaattiseen aikaan Suomen lähihistoriassa.

Huumaa, jossa 80-luvulla elettiin, seurasi 90-luvun lama, joka vaikutti vahvasti työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen teemaan. Vielä 80-luvun lopulla pohdittiin, miten työvoimapulaan voitaisiin vastata aikuiskoulutuksen keinoin. Lamaan syöksymisen jälkeen alettiin kuitenkin pohtia päinvastaisesti: miten pitkäaikaistyöttömyyteen voidaan vastata työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen keinoin, Livson kertoo.

Bulevardi 18. Kuva: Wikimedia Commons Suurin osa perustajajäsenistä oli vuoden ’84 ja ’85 vuosikurssilta, Juha Lindstedt Haaga-Heliasta muistelee. Yksi heistä oli Eveliina Saari Työterveyslaitokselta. Saari kertoo seuraavaa:

”Toiminta alkoi seminaarilla silloisissa Fabianinkadun

tiloissa ja paikalle tuli muistaakseni Seppo Kontiainen, Antti Kauppi ja Urpo Sarala opettajistamme, ja sitten meitä opiskelijoita. Totesimme rohkeasti uuden killan tarpeen, tietty innostuksen ja yhteisöllisyyden henki syttyi. Mutta toki, ennen internetin olemassaoloa, ne työelämätoimijat oli kyllä vaikeaa saada paikalle. Ehkä me tiedotimme jollain paperikutsulla joitain organisaatioita omista verkostoistamme, mutta ketään ei varsinaisesti tullut paikalle yliopistoon. Ja kun he eivät tulleet meidän luokse, niin aloitimme toimintamme tutustuttamalla opiskelijoita niihin työpaikkoihin, joissa työelämässä olevat jo toimivat. Muistan vierailun esimerkiksi Kiinteistöalan koulutuskeskukseen.”

Saaren mukaan Kilta perustettiin, sillä sille koettiin tarve. ” Kilta perustettiin koska aikuiskasvatuksen kohdeilmiö; elinikäinen oppiminen työelämän jatkuvasti uudistuessa vaati meiltä opiskelijoilta kontakteja erilaisiin työkonteksteihin.” Saari kertoo. Jyri Manninen Itä-Suomen yliopistosta vahvistaa tätä näkemystä kertomalla, kuinka aikuiskasvatustiede melko uutena pääaineena oli vaikeasti hahmotettava, esimerkiksi työllistymismahdollisuuksien osalta. Killan avulla voisi lisätä ymmärrystä siitä minkälaisiin tehtäviin ja organisaatioihin aikuiskasvatustieteilijä voisi työllistyä.

Aikuiskasvatustieteen puolella koettiin tarve järjestölle, joka fokusoituisi enemmän aikuiskasvatukseen, sillä ainejärjestö Peducan toiminnan koettiin keskittyvän enemmän perusasteen opetukseen ja opettajuuteen. Tästä heräsi ajatus Killan perustamiseen. Kilta loisi siltaa opiskelijoiden ja työelämän välille, Saari kertoo.

Livson kertoo samaa ja toteaa, että ajatuksena ei ollut niinkään perustaa ainejärjestöä, vaan luoda foorumi, joka perustuisi aikuiskasvatustieteeseen ja työelämän yhteyksiin.

Toiminta keskittyi työelämäyhteyksien luomiseen ja verkostoitumiseen

Killan toiminnan keskiössä oli työelämä ja verkostoituminen. Lindstedt arvioi, että ekskursiot olivat varmaankin näkyvintä toimintaa. Ekskursioita tehtiin muun muassa uudelle poliisiammatti-korkeakoululle Otaniemeen, jossa Urpo Sarala oli tuolloin rehtorina. Myös muut haastateltavat muistavat vierailut eri yrityksiin ja organisaatioihin. Manninen mainitsee muun muassa vierailun konsultti Pentti Sydänmaanlakan luokse. Manninen myös muistelee yhteisiä retkiä ja vierailuja, jotka koettiin mukaviksi ja hyödyllisiksi. Myös nykyisin ekskursiot ovat yksi toimintamme tärkeimmistä osista. Viime vuosina

olemme tehneet ekskursioita muun muassa Verohallintoon, Ellun kanoille, Saranen Consultingille sekä viimeisimpänä Ilmariselle.

Livson muistelee, kuinka kasvatustieteen laitoksella kävi myös vierailijoita esittelemässä työtään. Varsinkin kokeneen henkilöstöalan ammattilaisen Anne Haggrenin vierailu jäi mieleen, ja teki valtavan vaikutuksen. Se vaikutti jollain tapaa myös omiin ammatillisiin valintoihini, Livson kertoo. Parhaiten kuitenkin mieleen jäi ekskursio valtameren toiselle puolelle, kun vuonna 1991 kiltalaiset matkasivat Yhdysvaltoihin. Tästä kerrommekin vielä lisää edempänä. Killassa oli kuitenkin ammatillinen fokus, jossa intressit olivat todella sisältö- ja työelämälähtöisiä, Livson lisää. Sittemmin Kiltaan on perustettu tiimi nimeltään ”matkapoppoo”, joka valitettavasti on jäänyt syrjään varsinkin kahden menneen koronavuoden vuoksi. Tällä hetkellä tiedekunnassamme puhuttaa paljon tasa-arvoon liittyvät kysymykset. Helsingin yliopistosta löytyy myös Suomen ainoa tasa-arvon professori: kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori Kristiina Brunila. Myös elinikäinen oppiminen sekä digitalisaatio ovat pinnalla olevia puheenaiheita ja tutkimuksen kohteita. Kolmantena mainitsisin vielä sivistyksen ja sen tutkimisen ja käsitteen määrittelyn: vuoden 2022 Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä on yhtenä teemana muun muassa ”Sivistyksen tilat”. Kysyimmekin haastateltavilta, mikä aikuiskasvatuksessa puhutti heidän opintojensa ja Killassa toimimisen aikaan.

”Aikuiskasvatustieteessä itselleni oli aluksi teoreettisesti haastavaa ymmärtää organisaation oppimisen teorioita; ”mikä ihmeen double-loop learning”, muistan pohdiskelleeni muiden suoraan koulunpenkiltä tulevien kanssa. Kun sitten professori Yrjö Engeström saapui Suomeen Amerikan vuosiltaan muistaakseni 1986 niin opetus avasi ekspansiivisen oppimisen hyvin ruohonjuuritasoisissa töissä, kuten heidän juuri valmistuneessa siivoustyön tutkimuksessa. Minulle se oli henkilökohtaisesti valaistumisen hetki. Tein graduni sittemmin teleasentajien työn muutosta tutkimalla. Siihen aikaan teleasentajien huoltama teknologia oli muuttumassa analogisesta digitaaliseen ja Posti- ja telelaitoksen liikelaitosuudistusta toimeenpantiin. Näin jälkikäteen ajatellen se oli todella mielenkiintoinen siirtymäkohta, ja se ohjasi minut jatkossakin tutkimaan teknologiakehitystä ja työn muutosta rinnakkain.”, Saari kertoo.

”Myös Yrjö Engeströmin kehittävä työntutkimus oli iso juttu tiedekunnassa. Sitten kun itse opiskelin Teknillisellä korkeakoululla, niin siellä oli todella sosiotekninen lähestymistapa asioihin.”, Livson kertoo. Tähän voimme Elon toimituksen kanssa samaistua: Yrjö Engeström ja kehittävä työntutkimus

on yksi opintojemme klassikoista, ollen siis edelleen hyvin suosittu. ”…Silloin tehtiin todella paljon laadullista tutkimusta, se oli sellainen vahva metodologinen painotus. Silloin oltiin kasvatustieteen tiedekunta, mutta me oltiin monella tapaa todella erillisiä OKL:stä, ja meillähän oli oma rakennuskin Bulevardilla… Että tavallaan oli aika vahvat paradigmaattiset keskustelut ja intressit. Professorit edustivat vähän eri tieteen tekemisen lähtökohtia, että vähän piti ns. valita, kenen joukossa seisot.”, Livson lisää.

Killan toiminta koettiin tärkeäksi

Yhdeksi aiheeksi haastatteluista nousee aikuis-

kasvatustieteen ja kasvatustieteen rajanveto. Ylipäätänsä kasvatustieteen asema tieteenalana oli kestopuheenaihe, ja liekö edelleenkin, Lindstedt pohtii. Opettajankoulutuslaitoksen puoli oli erillään kasvatustieteestä, johon siis sisältyi hallinnon, suunnittelun ja tutkimuksen linja sekä aikuiskasvatustiede.

”Siinä oli todella paljon argumentaatiota, mitä ylipäänsä on kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tieteellinen perustelu. Halutiin tehdä iso raja, että on pedagogiikkaa ja andragogiikkaa, ja että aikuisten oppiminen on ihan eri asia kuin lasten oppiminen. Silloin oli iso tarve korostaa, että tämä on oma tieteenalansa, ja saada tietynlaista itsenäisyyttä ja tunnustusta aikuiskasvatustieteelle. Voi olla, että se oli yksi syy sille, miksi Killan toiminta nähtiin tärkeäksi – että tämä ei ole mitään yleistä vaan nimenomaan aikuiskasvatustiedettä.”, Livson kertoo.

Manninen kertoo saman suuntaista: ”Oma

tulevaisuus siis puhutti, pohdittiin myös aikuiskasvatustieteen ja aikuiskoulutuksen merkitystä yhteiskunnassa, ja pyrittiin myös edistämään ja tekemään näkyväksi sitä”. Esille nousee myös työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen kysymykset, jotka olivat pinnalla Livsonin opintojen aikaan. Hän kertoo, että osa opiskelijoista oli kiinnostuneita sosioaikuiskasvatustieteessä. ”Erikseen oli sitten aikuis-

kasvatuksen didaktiikkaa, mutta kaikki oli aina aikuiskasvatuksen ”jotain”.”, Livson kertoo.

Aikuisen oppimisen viitekehys ja aikuisuus elämänvaiheena haluttiin nostaa siis vahvasti esille. Tuolloin nähtiin tärkeäksi painottaa, että oltiin nimenomaan aikuiskasvatustieteen opiskelijoita. ”Varmaan sitä identiteettiä haettiin, ja Kilta on ollut siinä todella tärkeä. Että me olemme tätä porukkaa.”, Livson sanoo. Livson kertoo myös, että hänen opintojensa aikaan esille nousi käsite elinikäisestä oppimisesta. Myös oppivat organisaatiot sekä työssä oppiminen ja kontekstuaalinen oppiminen olivat suosittuja aiheita aikuiskasvatustieteessä.

Voisi sanoa, että monet näistä aiheista on suosittuja ja pinnalla edelleen. Yleisen ja aikuiskasvatuksen opiskelijoiden välisissä keskusteluissa nousee usein esille pohtivat kysymykset siitä, mitä on yleinen kasvatustiede ja missä menee aikuiskasvatustieteen raja. Helsingin yliopistossa yleinen ja aikuiskasvatustiede ovat yhdistetty yhdeksi opintolinjaksi, jolloin rajan etsiminen voi olla uusille opiskelijoille ehkä vielä haastavampaa. Pohdintaa aiheuttaa myös tulevaisuus: mihin tällä tutkinnolla voisi työllistyä? Näitä kysymyksiä onkin ollut mahtavaa pohtia yhdessä kiltalaisten kesken. Iloksemme saamme vastauksia myös entisiltä kiltalaisilta, jotka jakavat meille uratarinoitaan ja kokemuksiaan työelämästä. Suosittelenkin kaikkia opiskelijoita tai muita alalla toimivia tai siitä kiinnostuneita tutustumaan Killan toimintaan ja osallistumaan järjestämiimme tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joissa näitä asioita käsitellään. Lohdutuksena epätietoisuudelle voisin kuitenkin antaa sen, että meidän generalistinen koulutuksemme antaa mahdollisuuden niin moneen, että ongelmaksi tuskin jää löytää työtä vaan ennemminkin päättää mistä etsiä.

tarina?

Juha Lindstedt

Juha Lindstedt aloitti opinnot kasvatustieteiden laitoksella Fabianinkadulla vuonna 1984.

Kolmantena lukuvuotena Lindstedt toimi assistenttina pitäen kasvatustieteiden laitoksen ensimmäisen PC-tietokoneilla pidetyn kurssin. Kyseessä oli Osbornen XT-koneet, joissa oli muistia huimat 30 MB sekä 5,25 tuuman levykeasema. Syksyllä 1997 kasvatustieteiden laitokselta tie johti rakentamaan ammattikorkeakoulua silloisen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulun kampukselle Malmille. Kun Haaga-Helia muodostui vuonna 2007 ryhtyi Lindstedt laatupäällikön asemaan. Myöhemmin Lindstedt suoritti myös ammatillisen opettajan tutkinnon Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Sittemmin Lindstedt on siirtynyt yliopettajan tehtäviin pysyen edelleen Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa.

Sivuaineet eivät Lindstedtillä olleet ehkä kaikista perinteisimmät, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat. Kasvatustieteen sivuaineena hän opiskeli arkeologiaa, ja opiskelipa hän maisterin tutkinnon myös maantieteestä, jonka sivuaineena opiskeli kulttuuriantropologiaa. Opiskeluvuosia siis ilmeisesti kertyi mukavasti.

”Silloin käytössä olleet lukuvuositarrat olivat jo moneen kertaan peittäneet opiskelijakorttini pinnan. Kysyin kerran ilmoittautumisen yhteydessä, pitäisikö niitä raapia pois, koska kaikki uudet opiskelijat raaputtivat uusista korteistaan edellisen vuoden tarraa pois, jotta saisivat uuden. Toimitsijan vastaus kysymykseeni oli: Ei missään nimessä, sehän olisi pyhäinhäväistys!” Lindstedt kertoo.

Killassa Lindstedt kertoo toimineensa rivijäsenenä. Lindstedtin opiskellessa Bulevardilla kasvatustiedettä hallinnon, suunnittelun ja tutkimuksen opintosuunnassa, siis hastussa, oli hän yksi harvoista tämän opintosuunnan edustajista aikuiskasvatustieteen edustajien joukossa. Tuolloin, nykyisen yleisen ja aikuiskasvatuksen sijaan, pääaineeksi saattoi valita siis hastun tai aikuiskasvatustieteen. Killan

toiminnassa antoisinta on ollut verkostoituminen, joka olikin yksi tärkeimmistä syistä Killan perustamiselle. Kysyttäessämme, mikä Aikuiskasvatuksen Killassa oli parasta, Lindstedt vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi ”Kiltalaiset.”

Sähköposti: juha.lindstedt@haaga-helia.fi

”Jos jotain yhteisöä ei ole, sellaisen voi perustaa”

Eveliina Saari on yksi Killan perustajajäsenistä ja oli toiminnassa mukana vuoteen 1989 asti, kunnes valmistui. Sivuaineena hän opiskeli sosiaalipsykologiaa ja viestintää, jotka ovatkin edelleen suosittuja sivuaineita yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden parissa. Saari sanoo, että antoisaa näissä sivuaineissa oli siellä opitut laadulliset ja etnografiset menetelmät sekä tutkimus.

Saari teki pro gradu -tutkielmansa Yrjö Engeströmin ohjauksessa, joka avasi hänelle yhteyden silloiseen Valtion teknilliseen tutkimuskeskus VTT:hen. Kun täältä avautui paikka koulutussuunnittelijalle, sai Saari siitä itselleen vakituisen työpaikan. Hän toimi henkilöstön kehittäjänä vuoteen 2009 saakka. Saari jäi myös itse VTT:hen tutkijaksi ja pääsi vuonna 1995 ensimmäiseen Suomen Akatemian rahoittamaan

tohtorikoulutusohjelmaan, joka oli aikuiskoulutuksen ja kehittävän työntutkimuksen koulutusohjelma. Hän myös väitteli itsensä filosofian tohtoriksi vuonna 2003. Kiinnostus kasvatustiedettä kohtaan on ilmeisesti myös jatkunut perheessä, sillä Saaren esikoislapsi opiskelee nykyisin luokanopettajaksi Helsingin yliopistossa. Saaren uraan mahtuu monenlaista kokemusta: hän on toiminut muun muassa myös Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen ohjelmajohtajana ja osallistunut useisiin tutkimushankkeisiin. Nykyisin Saaren löytää Työterveyslaitokselta, jossa hän toimii johtavana tutkijana. Tällä hetkellä hän tutkii empatiaa, asiakasvuorovaikutusta ja työhyvinvointia teknologiaa hyödyntävässä vanhustenhoivatyössä. Saari tekee soveltavaa tutkimusta, jonka tavoitteena on tuottaa ratkaisuja ja välineitä työelämän käyttöön. Hänellä on myös Jyväskylän yliopistossa aikuiskasvatuksen dosentuuri, aiheinaan erityisesti organisaation oppiminen ja kehittävä arviointi.

”Killassa parasta olivat yhteiset keskustelut, yhteisöllisyys, tunne olemisesta pioneerina. Olen hyvin iloinen, että toiminta on jatkunut!”, Saari kertoo. Hänen kokemuksensa mukaan Kilta loi hyvän vertaisyhteisön opintojen aikana. Lisäksi hän kertoo oppineensa Killastamme sen, että ”jos jotain yhteisöä ei ole, sellaisen voi perustaa”.

Seuraa Eveliina Saarta Twitterissä: @EveliinaSaari

Jyri Manninen oli Killassa mukana myös aivan alkutaipaleilta asti. Hän aloitti opiskelun vuonna 1984 ja valmistui maisteriksi 1988. Sivuaineena Manninen opiskeli sosiaalipsykologiaa, sillä hän koki sen hyödylliseksi. Sitä se on hänen mukaansa myös ollutkin. Toisena sivuaineena hän opiskeli tietojenkäsittelyoppia, sillä hän kaipasi jotain eri tyypistä

Jyri Manninen Kuva: Varpu Heiskanen, Itä-Suomen yliopisto

aihetta opiskeluun, jotain, jossa olisi ”oikeita vastauksia”. Tietojenkäsittelyopin Manninen koki hyödylliseksi tietokoneiden ja tietojärjestelmien toiminnan hahmottamisen teoriassa. Opinnoissa, työelämässä sekä tutkimuksessa tämä on Mannisen mukaan auttanut merkittävästi, kuten oppimisympäristöjen kehittämisessä ja arvioinnissa.

Maisteriopintojen aikana Manninen alkoi kiinnostua tutkijan urasta. Hän päätti kysyä professori Seppo Kontiaiselta, ”Miten pääsee tutkijaksi?”, ja hieman tämän jälkeen polku johti erään projektin tutkimusavustajaksi. Kun Manninen valmistui maisteriksi vuonna 1988, hän pääsi tutkimusavustajaksi toiseenkin projektiin, saaden lopulta assistentin paikan. Jonkin aikaa hän opetti myös Avoimessa yliopistossa sekä toimi lehtorin sijaisena. Manninen kirjoitti väitöskirjan vuonna 1993 akateemisista työttömistä työnhakijoista ja heidän

elämäntilanteestaan sekä työvoimakoulutuksesta. Väitöskirjaa hän viimeisteli Surreyn yliopistossa, Englannissa. Vuosina 1995–2008 Manninen toimi päätyökseen tutkimusjohtajana silloisessa Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksessa (nyk. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+) hoitaen välillä professuuria Kasvatustieteiden laitoksella. Vuonna 2008 hän aloitti Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella aikuiskasvatustieteen professorina, jossa hän on edelleen.

Löysimme vanhan Elo-lehden vuodelta 1999, jolloin silloinen toimittajamme Marjaana Koivula on käynyt haastattelemassa tuolloin tuoretta aikuiskasvatuksen

koulutusohjelman mvs. professoria, siis Jyri Mannista. Vanhassa haastattelussa tulee esille, että Kilta perustettiin niihin aikoihin, kun Manninen opiskeli toista vuotta Helsingin yliopistossa. Manninen toimi Killassa rivijäsenenä, ja oli myös kannattamassa Killan perustamista. Myöhemmin Mannisen siirryttyä opetustehtäviin, hän osallistui edelleen jonkin verran Killan toimintaan. Näin myös eri vuosikurssien opiskelijat tulivat tutuksi hieman paremmin, Manninen sanoo. Killassa mukana oleminen antoi Mannisen mukaan paljon paremman käsityksen aikuiskasvatustieteestä ja -koulutuksesta.

Päädyin sattumalta Itä-Suomen yliopiston sivulle, jossa kerrottiin, että Jyri Manniselle myönnettiin Kansalaisopistopalkinto vuonna 2020. Aikuiskasvatuksen Kilta palkitsi myös itse Itä-Suomen yliopiston Vuoden aikuiskouluttajaksi 2020. Näyttäisi siis siltä, että Itä-Suomen yliopistossa aikuiskasvatustieteen parissa ollaan menossa oikein hyvään suuntaan.

Seuraa Jyri Mannista Twitterissä: @ManninenJyri

”Nyt tuntuu siltä, että teen itseni näköistä juttua”

Matleena Livson

Matleena Livson aloitti opintonsa kasvatustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1988. Hän toimi

Killan puheenjohtajana vuoden 1991 ajan siihen asti, kun hän lähti vaihtoon Edinburghiin vuodeksi. Kolmantena opiskeluvuotenaan hän lähti opiskelemaan sivuainetta teknilliseen korkeakouluun, jossa opiskelu oli hyvin pragmaattista ja sisälsi paljon harjoitustöitä työelämän kontekstissa. ”Ne (kasvatustiede ja TKK) olivat kuin kaksi eri maailmaa, ja sieltä käsin aloin ymmärtää, että aikuiskasvatustieteen metodologisten opintojen lisäksi olisi hyvä osata soveltaa opittuja asioita myös tiedemaailman ulkopuolella.”, Livson kertoo.

Silloinen apulaisprofessori Urpo Sarala olikin vinkannut TKK:n opinnoista Livsonille, sillä osastolla tarjottu organisaation kehittämisen ja johtamisen opinnot tulivat lähelle aikuiskasvatustiedettä. Livson kertoo, että onkin Saralan ansiota, että hän ja muutama muu opiskelija päätyi opiskelemaan sivuainetta juuri TKK:lle. Lopulta Livson luki myös hieman teollisuustaloutta ja päätyi tutkimusapulaiseksi laboratorioon, jossa hän teki myös pro gradu -tutkielmansa, palauttaen sen kuitenkin

Helsingin yliopistoon. Työpsykologian ja johtamisen opinnot veivät muun muassa terveysalojen soveltuvuuskokeiden tekemiseen Testorille. Kokemusta kertyi myös opintosuunnittelijan sijaisuudesta TKK:lla. Tuona aikana Livson oli myös edistämässä nykyisin jo varmasti kaikille tuttua JOOopintosopimusta. Kerrommekin Livsonille, että nykyisin moni opiskelijoistamme tekee sivuainetta tuotantotalouden puolelle Aalto yliopistoon juuri JOOopintojen kautta. Livson palasi Englantiin vielä uudelleen vuoden ajaksi, jossa työkokemusta kertyi tuotannonsuunnittelusta ja prosessien mallintamisesta paikallisessa yrityksessä. Englannista paluun jälkeen tie vei takaisin TKK:lle, johon Livson jäi lopulta tutkijaksi ja projektipäälliköksi useammaksi vuodeksi. Hän päätyi suorittamaan myös lisensiaatin tutkinnon vuonna 1996 sekä väitöskirjan 1998.

Polku uralla vaihtoi hieman suuntaa, kun Livson tuli valituksi liiketoimintaprosessien kehittäjäksi Vaisalaan. Sen jälkeen hän työskenteli HR-puolella Vaisalassa sekä Veripalvelussa. Hän suoritti myös johdon ja esimiesten työnohjaajakoulutuksen ja päätyi 2011 valmentajaksi ja konsultiksi Pregoon. Ura johti Kuntoliikuntaliittoon henkilöstöliikunnan päälliköksi, jolloin tuli suoritettua myös liikunnan ammattitutkinto ja personal trainerin opinnot. Erinäisten liittojen yhdistymisen jälkeen Livsonin työpaikka on nykyisin Suomen Olympiakomitea, jossa hän toimii liikunnallisen elämäntavan erityisasiantuntijana. Työ sisältää muun muassa yhteiskunnallista vaikuttamista ja viestintää sekä verkostojen ja projektien koordinointia, Livson pohtii. Nykyisessä työssään hän kertoo hyödyntävänsä kaikkea sitä mitä on opiskellut, eli turhaa ei ole tullut mitään opiskeltua. ” Olisin saattanut päätyä Olympiakomiteaan myös sieltä Jyväskylän liikuntatieteellisestä joko liikunnanopettajan tai liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutuksen puolelta, mutta minun reittini oli tällainen. Tohtoriopintojen kautta ammattitutkintoon.”, Livson sanoo. Parasta Killassa oli Livsonin mielestä oma tiivis porukka ja työelämäkontaktit. Livson kertoo myös tärkeän viestin, jonka haluamme jakaa kaikille opiskelijoille tai uravalintojaan pohtiville:

”Haluaisin vielä rohkaista, jos mietitte, mitä minusta tulee isona, että kyllä se johtaa johonkin. Se polku voi olla pitkä, mutta lopulta aikuiskasvatuksen tutkinto on äärimmäisen yleissivistävä ja herättää yhteiskunnalliseen ajatteluun. Ja ainakin meidän aikanamme se antoi myös todella hyvät metodologiset eväät tehdä tutkimustyötä. Omaan polkuuni vaikutti myös Edinburghin vuosi, jossa opin tieteellistä kirjoittamista myös englanniksi. Siellä kirjoitettiin ihan valtavasti. Eli kyllä minä ajattelen, että on todella hyvä, jos on myös muista tiedekunnista tai korkea-kouluista sivuaineopintoja. Kaikesta tulee erilaisia näkökulmia ja oma näky kirkastuu: mikä voisi olla oma juttuni? Minulla siinä meni pitkään, mutta nyt tuntuu siltä, että teen itseni näköistä juttua.”

Seuraa Matleena Livsonia Twitterissä:

@MatleenaLivson

Saunomista ja matka valtameren toiselle puolen

Vaikka opiskelijaelämä ja Kilta saatettiin muun muassa Livsonin mukaan kokea toisistaan hieman erillisinä asioina, pidettiin yhdessä silti hauskaa. ”Meidän Killan ydinporukka ja yhteisö olivat tärkeitä, ja oli ihan kiva, että oli eri vuosikurssien ihmisiä, jotka olivat kuitenkin samoista työelämäkysymyksistä kiinnostuneita. Killalla oli tärkeä rooli ihan yhteisöllisyyden rakentajana ja opiskelijayhteisöön kiinnittäjänä.”, Livson sanoo. Elo-lehden numerosta 4/99 löysimme haastattelun Jyri Mannisesta, jossa hän kommentoi tuolloin saman suuntaista: ”Muistan viiniä ja juustoa syöneeni monessakin yhteydessä, mutta Kilta ei muistaakseni ollut niinkään juhlaorganisaatio”. Manninen sanoo, että parasta Killassa

oli kiinnostavat ja mukavat ihmiset, joiden kanssa sai yhdessä yrittää saada tolkkua esimerkiksi siitä, mitä aikuiskasvatus tai aikuiskasvatustiede ylipäätään on.

Kiltalaiset viettivät aikaa yhdessä muun muassa saunoen ja teatterissa käyden. Elon toimitus kävi läpi Killan arkistoa, ja sieltä nousi esiin myös perinteiset lavatanssit, joihin Killalla oli ainakin jossakin vaiheessa tapana osallistua porukalla. Lindstedt mainitsee myös saunaillat uudella ylioppilastalolla. Naisvaltaisen porukan sekaan lauteille mahtui muun muassa Juha ja silloinen kasvatustieteen laitoksen Urpo Saralakin. Saarikin muistelee saunailtoja ja kuinka keskustelu siellä vei mennessään. Yhteisöllisyys ja yhteiset keskustelut koettiin yhdeksi Killan parhaimmista puolista. Kiltalaisia yhdisti vahvasti yhteiset mielenkiinnon kohteet.

Yrjö Engeström luennoi Havaijipaidassa yleisön taputtaessa

Lindstedt ja Livson jakoivat yhteisen muiston, joka oli ekskursio Yhdysvaltoihin IBM:n koulutuskeskukseen.

”Parhaiten muistan kuitenkin USA:n matkan

1991, josta matkamuistona on tallissa edelleen Los Angelesista ostamani Buick Riviera vm. 1965.”,

Lindstedt

Matkaan lähdettiin siis vuonna 1991, kohteena New York. Matka alkoi Lindstedtin mukaan hieman nolosti, sillä Alex’s limoservicestä tilatut kolme limusiinia eivät koskaan löytäneet perille IBM:n koulutuskeskukseen. IBM:lle jouduttiin ilmoittamaan vierailun peruuntumisesta ja se jäikin hieman harmittamaan, Livson kertaa. Limusiinin kuljettajat kolaroivat myös keskenään ja saivatpa Lindstedt ja Livson parin muun matkalaisen kanssa jäädä neuvottelemaan tästä sight seeingin hinnasta, kuljettajien samalla sopien peräänajon korvaussummasta. Livson kertoo, että New Yorkia tuli ainakin nähtyä runsaasti. Koko loppuKiltalaiset matkasivat itärannikolta Tennesseen ja Oklahoman kautta länteen lämpimään Kaliforniaan. Matkan aikana kiltalaiset osallistuivat Oklahomassa

aikuiskasvatustieteen tutkimuksen kongressiin, jonka esitykset ja luennot olivat Livsonin mukaan hyvin mielenkiintoisia. Ajoittain tunnuttiin menevän enemmän uima-altaan ja viihteen puolelle luentojen sijaan, mutta illanvieton lomassa pääsi juttelemaan professorien kanssa, joiden esityksiä oli aiemmin päästy kuuntelemaan, Livson kertoo. Äärimmäisen kiinnostavaa oli Livsonin kertoman mukaan päästä myös kouluvierailulle Tennesseehen. Kaliforniassa päästiin kuuntelemaan Yrjö Engeströmin luentoa. ”Osallistuimme San Diegossa luennolle, jossa Yrjö Engeström oli vierailevana professorina, ja hän siellä Havaiji-paidassa luennoi ja opiskelijat nousivat seisomaan ja antoivat aplodeja. Siellä oli niin erilainen luentokulttuuri.”, Livson muistelee.

Silloinen Killan puheenjohtaja Livson kertoo, kuinka hän matkan päätepisteessä Kaliforniassa piti kiitospuheen heidän matkaisännilleen, ja antoi kiitokseksi kiltalaisilta Sisu-puukon, tuliainen Suomesta. Lindstedt muistelee myös, kuinka Yrjö Engeström oli ihmetellyt, kuinka nämä olivat päässeet tullista läpi näiden tuliaistensa kanssa. Livson muistelee huvittuneena myös tätä tarinaa, ja kertoo, kuinka siihen aikaan ei kellään tainnut tulla mieleen edes, ettei tuollaista tuliaista voisi Yhdysvaltoihin kuljettaa. Livson ei muista, kenen idea oli tuoda tällainen tuliainen, mutta näin kuitenkin tehtiin ja Engeströmkin sai itselleen tuliaisena Sisu-puukon.

Lindstedt kertoo, kuinka matkan virallisen osuuden päätyttyä osa matkaporukasta sai idean lähteä vuokratulla Cadillacilla San Diegosta noin puolen tunnin ajomatkan päähän Tijuanaan, Meksikoon (vaikka vuokraehdot sen kielsivätkin). Tuolta reissulta tuliaiseksi jäi muun muassa sombrerot. Kuljetettiin

matkalla jotain muutakin hieman poikkeuksellista: Lindstedt ja Engeström kuljettivat yhdessä toisen suomalaisen opettajan kanssa nimittäin kolme autoa Yhdysvalloista Suomeen. Engeström sai näin Audinsa Suomeen, ja toinen opettaja Toyota Corollansa. Lindstedtillä tuliainen takaisinpäin oli tosiaan hieman Sisu-puukkoa isompi, sillä hän oli päättänyt ostaa Los Angelesista itselleen Buick Rivieran, vuosimallia 1965. Tämä samainen hieno auto komeileekin Lindstedtistä otetussa kuvassa, jonka liitimme hänen haastattelunsa kylkeen, ja on siis hyvässä tallessa edelleen.

Oklahoman konferenssi 1991. Kuva: Juha Lindstedtin kotiarkisto

Suuri kiitos Juha Lindstedtille, Matleena Livsonille, Jyri Manniselle sekä Eveliina Saarelle haastatteluun osallistumisesta, sekä mielenkiintoisista tarinoista ja keskusteluista.

Kiitos Johanna Tuomolalle haastattelun litteroinnista.