Kuolematon kuolemanrangaistus?

Kuolematon kuolemanrangaistus?

Kuolemanrangaistus on rangaistus, jossa rikoksesta tuomittu henkilö surmataan. Suomalainen oikeuskäsitys mieltää sen täysin epäoikeudenmukaiseksi. Kuolemanrangaistus on silti yhä monissa maissa käytössä oleva keino – kuolemanrangaistus elää yhä.

Millä eettisillä ja oikeudellisilla argumenteilla kuolemanrangaistusta voi puoltaa?

Kuolemanrangaistuksella on sanana jälkikaiku, josta tulee mieleen historialliset, brutaalit kuolemanrangaistuksen keinot: ristiinnaulitseminen, elävältä keittäminen, noitavainojen roviot. Ei ihmekään, kuolemanrangaistus on ollut rangaistuksena käytössä jo silloin, kun ensimmäiset sivilisaatiot syntyivät. Hirvittävyydestään huolimatta se ei ole vielä historiaa, ei ainakaan maailmalla. Asiasta käydäänkin vielä kiivasta poliittista keskustelua. Maalaisjärjellä ajateltuna kuolemanrangaistusta voitaisiin ehkä pitää oikeudenmukaisena tuomiona esimerkiksi sarjamurhaajalle tai muun kammottavan rikoksen tehneelle. Aiheesta on kuitenkin käyty paljon oikeudellista ja filosofista keskustelua, jonka perusteella kuolemanrangaistusta voidaan kritisoida epäeettisenä ja toimimattomana rankaisukeinona.

Haastattelimme Turun yliopiston käytännölisen filosofian professoria, Eerik Lagerspetzia, voiko kuolemanrangaistus olla eettisesti oikein ja voiko sitä perustella pätevin argumentein. Vastaus oli selkeä: ”Ei voi. Kuolemanrangaistuksen käyttö ei ole puolustettavissa.” Argumentteja kuolemanrangaistuksen puolesta esitetään kuitenkin niiden maiden politiikassa, joissa tällainen rangaistus on käytössä. Tällaisia poliittisia, kuolemanrangaistusta puoltavia perusteluja ovat erilaiset retributiibiset ja utilitaristiset argumentit. Retributiiviset väitteet perustuvat käsitykseen oikeudenmukaisuudesta, joka Lagerspetzin mukaan ymmärretään eräänlaisena moraalisena vastavuoroisuutena.

Poliittisessa keskustelussa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, onkin havaittavissa ”silmä silmästä, hammas hampaasta” -ajattelua. Tatu Hyttinen on rikosoikeuden apulaisprofessori Turun yliopistossa. Myös hän kertoo Hammurabin laista ja retribuutiosta, kun kysymme kuolemanrangaistuksen tehokkuudesta. Puhutaan retributiivisesta rangaistusteoriasta, jossa rikokseen syyllistyvään kohdistetaan hyvitys, retribuutio. Silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä. Sitä on kuolemanrangaistus. Muita rangaistusteorioita, tapoja oikeuttaa rikoksesta seuraava rangaistus, ovat rikoksen ennaltaehkäiseminen ja parannusteoria.

Ennaltaehkäisyteoriassa eli preventiossa ajatellaan, että teon negatiivinen seuraus saa ihmiset pidättymään rikoksen tekemisestä, parannusteoriassa uskotaan ihmisen mahdollisuuteen parantua rikollisesta kierteestä. Suomessa rangaistusjärjestelmä on rakennettu ensisijaisesti preventioteorian varaan – eli tavoitteena on, että rikoksilla ja rangaistuksilla saadaan ihmiset pidättäytymään epätoivottavasta käyttäytymisestä. Kuolemanrangaistus ei kuitenkaan ole osoittautunut sellaiseksi rangaistuskeinoksi, että se ehkäisisi esimerkiksi henkirikosten tekemistä. Koska kuolemanrangaistus on peruuttamaton, ei se sovi lainkaan yhteen myöskään parannusteorian kanssa.

Utilitaristiset eli seurauseettinen näkemys lähtee Lagerspetzin mukaan puolestaan oletuksesta, jonka mukaan rangaistuksen ensisijainen tehtävä on pelote, rangaistusteorioista ennaltaehkäisevyys eli preventio. Seurausetiikka perustelee tällaisen pelotteen ehkäisevän rikoksia: ihmiset pidättäytyvät niistä teoista, joista kuolemanrangaistuksen voi saada. Jos ihmishenkiä säästyy, voidaan argumentin mukaan kuolemanrangaistusta pitää oikeudenmukaisena keinona.

Koska tällaiset poliittiset perustelut ovat hyvin tunnelähtöisiä, suomalaisen oikeuskäsityksen vastaisia ja ihmisoikeussopimusten vastaisia, kysyimme Lagerspetziltä, miten haastetaan kuolemantuomioiden puolesta puhuvaa ajattelua. Kun kuolemanrangaistus pukeutuu moraalisen vastavuoroisuuden kaapuun, vasta-argumentit voidaan jakaa kolmeen osaan: rangaistuksen peruuttamattomuus, rangaistuksen kommunikatiiviseen rooliin sekä yhteiskunna vallan rajallisuus jäseniinsä. Näiden argumenttien valossa voidaan myös puolustaa kuolemanrangaistusta vastaan niissäkin tilanteissa, joissa henkilö on syyllistynyt todella raakaan, epäinhimilliseen tekoon.

Ihmiset ovat kuitenkin erehtyväisiä ja alttiita virheille ja jopa tuomarit voivat joskus olla väärässä. Lagerspetzin mukaan lait ja yhteiskunta pitäisikin rakentaa siten, että erehtyväisyys otetaan aina huomioon. Kuolemanrangaistus on tietenkin rangaistuksena sellainen, että kun se on pantu täytäntöön, ei sitä voida enää peruuttaa. Se ei ota huomioon ihmisen erehtyväisyyttä. Kaikilla rangaistuksilla on yhteiskunnassa kommunikatiivinen rooli. Niin vankeudella, sakoilla kuin kuolemanrangaistuksellakin on ihmisille omat viestinnälliset merkityksensä. Kuolemanrangaistus viestii, mutta se ei käy vuoropuhelua. Viesti on pelkoa herättävä ja yksisuuntainen: tappaminen on joissakin tilanteissa oikein, silloin kun sen tekee se, joka on vallassa.

Seurauseettiset perustelut ovat vähintään yhtä kuolonkankeita kuin retributiiviset perustelut. Koska se perustuu pelotteeseen, on syytä tarkastella, onko tällaisella pelotteella mitään oikeaa vaikutusta rikoksiin. Lagerspetzin mukaan selvää näyttöä ei ole, eikä rikostilastot näyttäisi olevan matalampia niissä maissa rikosten osalta, joista voi saada kuolemanrangaistuksen. Lagerspetz nostaa esiin myös tilanteen, joissa surmataan julma tyranni tai muu korkeassa asemassa oleva hirmuhallitsija, kuten Irakin diktaattori Saddam Husseinin teloitus. Tällaisten tyrannimurhien kohdalla tuleekin muistaa, ettei kysymys ole niinkään rangaistuksesta vaan itsepuolustuksellisesta hätäoikeudesta.

Kuolemanrangaistus luokkasyrjinnän tai rasismin välineenä

Jos rikollisuuden ajatellaan heijastavan yhteiskunnan epäkohtia ja rikollisuuteen vaikuttavan voimakkaasti yhteiskunnalliset tekijät, kuolemanrangaistusta voidaan pitää ultimaattisena syrjinnän välineenä. Koko Yhdysvaltojen väestörakenteesta 12% on mustia, mutta kuolemaantuomituista 35% on ollut mustia vuodesta 1976 lähtien. Keväällä 2000 Marylandin osavaltion kuolemanselleissä viruvista vangeista 72% oli mustia. Yhdysvalloissa väestörakenteeseen verraten suuri kuolemaantuomituista vangeista on mustia, ja suurin osa kuolemantuomion saaneiden rikollisten uhreista on valkoisia.

Kysyimme professoreilta, voiko kuolemanrangaistusta käyttää rasistisena tai luokkasyrjinnän välineenä. “Lähtökohtaisesti kuolemanrangaistus on täysin järjetön rangaistus ja se tulisi poistaa joka paikasta”, Hyttinen aloittaa. Rikosoikeudellisten toimenpiteiden kohteiksi Yhdysvalloissa seuloutuu merkittävä osa afroamerikkalaistaustaisia ihmisiä. Yhteiskunnassa on siis lähtökohtaisesti rakenteellinen ongelma, jonka vuoksi kuolemanrangaistuksen kohteiksi seuloutuu enemmän värillisiä ihmisiä. Kuolemanrangaistusta voidaan siis käyttää rasismin ja luokkasyrjinnän välineenä. Lagerspetz on samoilla linjoilla: jos yhteiskunnassa esiintyy vakavaa syrjintää, kuolemanrangaistukset muistuttavat siitä erityisen dramaattisesti. Syrjinnän välineenä se on siis erityisen paha.

Onko ‘death row’, kuolemanselli, kidutuskeino?

Kuolemanrangaistus on tietenkin kielletty ihmisoikeussopimuksissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös tuominnut kuolemaantuomion täytäntöönpanon odottamisen, ns. death row’n, kuoleman sellin, kidutusta vastaavaksi toiminnaksi. Miksi kuolemanrangaistusta ei sitten suoriteta saman tien? Hyttisen mukaan Yhdysvalloissa tulee ensin käydä läpi kaikki muutoksenhakukeinot, mutta joissakin maissa rangaistus toimeenpannaan hyvinkin nopeasti. Tarkoitus ei siis suinkaan ole kiduttaa vankeja, vaan kidutus on vain pitkän oikeusprosessin sivutuote.

Kuolemanrangaistuksen kuolemattomuus

Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui Suomen laista 1949 ja sodanaikainen 1972, vaikka rauhanaikaista kuolemantuomiota ei ole pantu käytäntöön sitten vuoden 1825. Kysyimme Hyttiseltä, voisiko Suomi koskaan ottaa kuolemanrangaistusta takaisin rikoslakiin. “Kuolemanrangaistus ei voisi koskaan palata Suomeen. Suomen pitäisi ensinnäkin muuttaa perustuslakia ja irtautua sitä sitovista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, ja toiseksi suomalaisten tulisi fundamentaalisella tavalla muuttaa ajattelutapaansa”, Hyttinen sanoo. ”Ja vaikka näin kävisikin, ei suomesta löytyisi tuomareita, jotka suostuisivat langettamaan tällaisen tuomion. Se muuttaisi oikeuskäytäntöä perustavanlaatuisesti”, hän jatkaa.

Hyttinen epäilee, että kuolemanrangaistus ei tule poistumaan vielä pitkään aikaan: ”On vaikea kuvitella, että kuolemanrangaistus poistuisi joka paikasta maailmassa.” Kuolemanrangaistus vaikuttaa yllättävän pysyvältä rangaistuksen muodolta. Hyttisen mukaan kuolemanrangaistuksen poistuminen edellyttää kulloisessakin järjestelmässä syvätason muutoksia, perustavan laatuisia asenteellisia muutoksia, jotta kuolemanrangaistus poistuisi käytöstä. Sen tuomittavuudesta ei ole kuitenkaan epäilystäkään.

Pikaratkaisua kuolemanrangaistuksen poistamiseksi ei harmiksemme ole. Sitä ei voi ristiinnaulita, keittää elävältä tai grillata roviolla kuin noitaa. On silti tärkeää yrittää käydä arvokeskustelua, sillä ehkä näin voidaan saada kuolemanrangaistukselle edes pallo nilkkaan. Sillä välin kuolemanrangaistus elää yhä.

Eerik Lagerspetz on Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori. Hän on erikoistunut oikeus- ja yhteiskuntafilosofiaan ja näiden opinalojen historiaan. Hänen erityisiä mielenkiinnon kohteitaan ovat demokraattinen päätöksenteko ja demokratian teoria sekä perustuslakien filosofiset taustat. Tällä hetkellä hän johtaa Koneen säätiön rahoittamaa poikkitieteellistä DEMKRI –projektia jossa tutkitaan demokratian kriisejä. Hän on myös mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa PALO –projektissa, joka keskittyy pitkän aikavälin päätöksentekoon.

Tatu Hyttinen on Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori.

Inna Kujala ja Matias Muhli