1 minute read

Jätskitauko

”Paras hetki on, kun Linnanmäen portit avataan”

Tauolle piipahti tällä kertaa Linnanmäen päähupimestari, toimitusjohtaja Pia Adlivankin. Kevään tulo on Helsingissä varma merkki siitä, että huvittelukausi lähestyy. Linnanmäellä tulevaa kesää valmistellaan kuumeisella innolla.

Miten tulevaan huvikauteen valmistaudutaan?

– Yksi kevään merkittävimmistä tehtävistä on uusien hupimestareiden rekrytointi ja perehdyttäminen. Linnamäki työllistää vuosittain noin 600 kausityöntekijää moniin tehtäviin huvipuistossa. – Tavallisena vuotena noin puolet hupimestareista on uusia, mutta tulevalla kaudella noin 100 nuorta aloittaa ensimmäistä Lintsi-kautta työntekijänä eli vaihtuvuus on tavallista pienempi. Uskomme, että jatkuva hyvän työkulttuurin rakentaminen sitouttaa kokeneita hupimestareita palaamaan kaudesta toiseen.

Miten koronatilanteeseen on varauduttu?

– Viime vuoden tapaan mottonamme on tarjota terveysturvallista, ”puhdasta hupia”. Viime kesänä tässä onnistuttiinkin hyvin. – Käytännössä se tarkoittaa kävijämäärien rajaamista, turvavälejä, asiakkaiden ohjeistusta ja työntekijöiden koulutusta. Ja tietenkin käsipesupaikkojen lisäämistä ja käsidesien käyttöä mm. ennen ja jälkeen laiteajeluiden sekä kaikkialla huvipuiston alueella. Oppia terveysturvalliseen huvitteluun on myös haettu muualta maailmasta.

Onko kesällä tulossa uutta?

– Aina jotain uutta on mielessä. Mutta toki taloudellinen tilanne on vaikea eikä isoja investointeja ole nyt odotettavissa. Haluamme varmistaa, että Linnanmäen tarkoitus, lastensuojelutyön tukeminen, on tässäkin tilanteessa mahdollista.

Lempilaite Linnanmäellä?

– Ehdottomasti Taiga. Olen käynyt Taigan siivillä yli 100 kertaa. Uusin huikea ratalaitteemme on maailmankin mittakaavassa erittäin onnistunut elämys yli 100 kilometrin tuntivauhdilla. Vauhtia riittää ja mahassa kutittaa.

Paras Lintsi-muisto?

– Parasta on, kun portit keväällä avataan. Isolla porukalla tehty valmistelu on päättynyt ja kaikki alkaa rullata. Koko kausi on edessä.

Entä tauolla?

– Popparisoftis kokiksen kanssa. Kesän aikana tulee syötyä aika monta suolaisilla poppareilla ja kinuskikastikkeella tuunattua softis-tötteröä.

Teksti Laura Kouri

This article is from: