1 minute read
Pääkirjoitus: Valoa näkyvissä
2/2021
Valoa näkyvissä
Korona on pistänyt lapset, nuoret ja perheet koville. Erityisen rankasti korona on vaikuttanut niihin lapsiin ja perheisiin, joilla entuudestaan on ollut vaikeaa. Ilahduttavaa on, että on osattu ja rohjettu hakea apua. Ensi- ja turvakotien liiton verkostosta sai 2020 apua ennätykselliset 23 787 ihmistä eli yli 6500 edellisvuotta enemmän. Chateistä apua hakeneiden määrä viisinkertaistui. Kiitos jäsenyhdistyksillemme, että tämä on ollut mahdollista!
Huolemme on, että erittäin paljon avun tarvetta on jäänyt koteihin piiloon.
Se on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolle ja myös järjestöille iso haaste.
Palveluihin on nyt resurssoitava kunnolla ja varmistettava avun pitkäjänteisyys.
Koronan jälkihoito on kuntien uusien luottamushenkilöiden vastuulla.
Ensi- ja turvakotien liitossa haluamme, että nämä vaalit ovat lasten, nuorten ja perheiden vaalit. Inhimillistä ja taloudellista on, että ongelmat ehkäistään ennakolta ja niihin tartutaan varhain. Viestimme kuntapäättäjille on, että vauvat eivät voi odottaa. Heidät vanhempineen tulee asettaa kaikkien jonojen kärkeen. Ensimmäiset tuhat elinpäivää raskauden alusta alkaen ovat korvaamattoman tärkeitä lapsen kehitykselle ja koko tulevalle elämälle.
Kaikilla päätöksillä on vaikutuksia lasten ja perheiden elämään. Kunnissa on tapahtunut paljon hyvää kehitystä päätösten lapsivaikutusten arvioinnissa.
Edelleen asiassa on parannettavaa ja siinä, että arvioinnit myös vaikuttavat päätöksiin ja muuttavatkin niitä. Viisaat kuntapäättäjät ottavat lapset ja nuoret mukaan asioiden valmisteluun. Hyvässä kunnassa ei tarvitse pelätä, avunsaanti on varmistettu ja tietoa avusta löytyy helposti. Julkiset palvelut ovat hyvinvointijärjestelmämme kivijalka. Järjestöt vankkoina osaajina ja matalan kynnyksen avun mahdollistajina ovat tärkeä voimavara jokaisessa kunnassa. Kumppanuus ja järjestöjen toiminnan tukeminen on viisasta voimien yhdistämistä.
Tässä lehdessä avataan vuotemme kokokohtaa ”Jokainen on turvassa” -kampanjaa. Teemme kampanjassa näkyväksi jäsenyhdistystemme työtä.
Herättelemme ihmisiä myös tunnistamaan niitä tilanteita, joissa turvallisuuden rakentamisessa meillä kaikilla on oma roolimme. Tule sinäkin mukaan viemään viestiä, jotta jokainen olisi turvassa!
Valo on voittanut ja kevät tullut. Myös koronan suhteen on toiveikkuutta: tartuntaluvut ovat laskeneet, rokotukset etenevät ja osaa rajoituksista on voitu höllentää. Ollaan edelleen kuitenkin valppaina, jotta voimme nautti mahdollisimman vapaasta ja rentouttavasta kesästä.
Riitta Särkelä
pääsihteeri