1 minute read

Pidä kiinni –hoitojärjestelmään liittyvä vaikuttamistyö

Pidä kiinni®-ensikotien verkoston rahoitus on perustunut kuntien yksilöllisiin maksusitoumuksiin ja valtion talousarviossa olevaan erillisrahoitukseen. Alkukevään tiedoista poiketen varausta ei oltu tekemässä valtion talousarvioon. Monipuolisen vaikuttamistyön tuloksena (eduskuntatilaisuus, valiokunnat ja niiden lausumat, ministereiden ja erityisavustajien henkilökohtainen tiivis kontaktointi) valtion lisätalousarvioon saatiin

3 miljoonan varaus vuodelle 2023 ja siten varmistettua päihteitä käyttävien odottavien ja vauvaperheiden oikeutta kuntoutukseen. Pysyvä rahoitusratkaisu on edelleen haaste.

Turvassa päihteiltä -kampanjalla lisättiin päihteitä käyttävien odottavien äitien ja vauvaperheiden tietoa päihteiden käytön haitoista ja rohkaistiin hakemaan apua. Lisäksi vaikutettiin päättäjien asenteisiin.

Radiomainoskampanja tavoitti 2 viikon aikana 750 000 kuuntelijaa. Ylen yleishyödyllisen tietoiskun näki

1,2 miljoonaa tv:n katselijaa, some-näkyvyys tavoitti 40 000 seuraajaa ja kampanjan internet-sivulla oli 5000 katselukertaa. Lisäksi kampanja sai paljon näkyvyyttä mediassa, sillä päihteitä käyttävien äitein tilanteesta julkaistiin yli 50 juttua, joissa kerrottiin Ensi- ja turvakotien liiton kuntoutuksesta päihteitä käyttäville äideille.

Vaikuttamistyön tärkeänä tuloksena voi nähdä ensikotien valtionavustuksen järjestymisen lisäksi sen, että vauvaa odottavia ohjautui ensikoteihin ja avopalveluyksiköihin aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.

Päihdetoimijoiden valtakunnallinen yhteistyöverkoston Päivytin kanssa tehtiin lausunto päihde- ja mielenterveyslakiuudistukseen, joka olisi alkuperäisenä versiona toteutuessaan heikentänyt selkeästi asiakkaan oikeutta saada sosiaalihuollon päihde- ja mielenterveyspalveluita. Päivytin lausunto toimi monen muun tahon lausunnon pohjana, ja niillä saatiin turvattua asiakkaan oikeus myös sosiaalihuollon päihde- ja mielenterveyspalveluihin.

Työkokoukset ja koulutukset

Työkokouksia järjestettiin Pidä kiinni –hoitojärjestelmän eri henkilöstöryhmille viisi. Lisäksi järjestettiin etäkokouksia ensikotien ja avopalveluiden vastuuhenkilöille sekä useita yhdistyskohtaisia tukitapaamisia.

Työkokouksilla ja yhteisillä etätapaamisilla mahdollistettiin valtakunnallinen vertaistuki liittyen asiakastyön kokemusten ja käytäntöjen jakamiseen sekä toimintaympäristön haasteisiin.

Kaikille työkokouksissa mukana olleille työntekijöille järjestettiin päihdekuntoutukseen liittyvä koulutus.

ICDP-Kannustava vuorovaikutus kouluttajakoulutus

ICDP-kouluttajakoulutuksessa oli osallistujia 7 yhdistyksestä ja keskusjärjestöstä.

He kouluttivat yhteensä 45 uutta ICDP-osaajaa kuuden jäsenyhdistyksen Pidä kiinni-, vauvatyön ja väkivaltatyön yksiköihin. ICDP-ryhmänohjaajat ohjasivat 15

ICDP-ryhmää vanhemmille ja 2 työntekijöille. Koulutuksen myötä osaamista levisi uusiin yhdistyksiin ja aiempaa laajemmin eri työmuotoihin.

Etsivä ja matalan kynnyksen työ

Etsivän ja matalan kynnyksen työntekijöille järjestettiin kaksipäiväinen työkokous. Lisäksi järjestettiin etäkokouksia asiakas- ja sometyön kehittämisestä, vertaistuesta ja käytäntöjen jakamisesta.

Vuoden aikana tehtiin yhdistyskierros kahdeksaan avopalveluyksikköön

Äitien nettiryhmän ohjaajia tuettiin yhteisillä kokouksilla ja järjestämällä nettiryhmän ohjaajille säännöllinen työnohjaus.

This article is from: