Puu-Juuka

Page 1

Puu-Juuka Juuka × Pohjois-Karjala


Juuan kunta on toteuttanut 1990-luvun lopussa laajan perusparannuksen PuuJuuassa. Hanke maksoi 2,5 miljoonaa silloista markkaa (n. 575 000 euroa). Hankkeessa uusittiin katuvalot ja -kiveykset, viemäri- ja vesijohtoputket ja kaapeloitiin sähköjohdot. Tien pintaa nostettiin n. 20 cm, tie asvaltoitiin ja rakennettiin Herralankosken puisto ja Jokipuisto. Lähteet: Jaana Simonen, Puu-Juuka, Rakennushistoriallinen tutkimus

2


Tervetuloa Puu-Juukaan! Juuan keskustaa kutsutaan nimellä Puu-Juuka. Se edustaa nykyisin harvinaiseksi käynyttä rakennettua ympäristöä ja on esimerkki jo lähes kadonneesta rakennusperinteestä. Alkuperäinen ilme tekee kirkonkylän keskustan ainutlaatuiseksi, vaikka muutamia uudempiakin rakennuksia on vuosien saatossa keskustaan tullut. Jo 1500-luvulla oli kylä Juuanjoen varrella. 1800-luvun loppupuolella asutus alkoi sijoittua maantien varteen ja kauppaliikkeitä perustettiin. Vanhimmat alueella säilyneet rakennukset ovat 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alusta, nuorimmat 1960-luvulta. Nykyisin ne ovat asuin- ja liiketaloja sekä julkisia rakennuksia. Mielenkiintoiset yksityiskohdat: frontonit, koristeelliset ikkunanpuitteet ja räystäskonsolit kiinnittävät huomiota. Miljöön kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu kokonaisuudesta, kaikista rakennuksista yhdessä. Tervetuloa kierrokselle historian tunnelmiin!

3


Työväentalo, Vikilä, Nykäsen kauppa (Penttilä) Vanhatie 1

1

Penttilä, Vanhatie 1A, talo on rakennettu vuosina 1896–97, laajennettu 1920-luvulla ja se edustaa kerroksellista rakennusperinnettä. Talossa toimi räätäli ja vuodesta 1922 lähtien Nykäsen sekatavarakauppa, joka toimi 1980-luvulle.

2

Juuan työväentalo, Vanhatie 1B, ensimmäinen osa on rakennettu v. 1909 ja Onninpolun puoleinen laajennus 1920-luvun alkupuolella. Mielenkiintoinen yksityiskohta on päädyn lautakoristeet. Talossa toimi 1940-luvulla elokuvateatteri Pohjantähti. 1970-luvulla rakennuksessa oli teollisuustiloja ja huonekaluliike. Työväenyhdistys peruskorjasi talon 1990-luvulla.

4


Työväentalo, Vikilä Vanhatie 1

3

Savo-Karjala, Vanhatie 2, on muistitiedon mukaan rakennettu 1928-1929 (korkeampi osa). Rakennus on aumakattoinen, ja alunperin julkisivun edustalla oli joonialaiset pylväät ja ikkunat olivat yhdeksänruutuiset. Alakerrassa oli Savo-Karjalan Osuuspankki ja pankinjohtaja asui yläkerrassa vuoteen 1940. Myöhemmin talossa on ollut mm. Matkahuolto, kahvila ja Juuan Osuuskauppa. Taloa laajennettiin vuosina 1958 ja 1962.

4

Kannaksela, Vanhatie 4, on rakennettu 1900-luvun alussa ja nykyinen ilme on 1930-luvulta. Siinä toimi sekatavarakauppa vuoteen 1928, sen jälkeen Juuan Säästöpankki ja myöhemmin huonekaluliike.

5


5

Kulmala, Huttulantie 1, 1900-luvun alussa rakennettu alunperin yksikerroksinen hirsitalo, jota laajennettiin ja korjattiin 1920-luvun jälkeen. Nykyisin 2-kerroksisessa, mansardikattoisessa talossa on toiminut kahvila ja myöhemmin Raja-Karjalan kauppa.

6

Jokirinne, Huttulantie 2, on rakennettu 1800-luvulla ja kuulunut ensin Huttusen suvulle ja myöhemmin Suojeluskunnalle ja Juuan Valistusseuran kannatusyhdistykselle. Vuodesta 1951 talo on ollut yksityisomistuksessa ja talo on laajennettu 2-kerroksiseksi. Talossa on toiminut kauppa, posti, kahvila ja kodinkoneliike. Talo edustaa nykyisellään sodanjälkeistä rakennusperinnettä.

7

Myllymuseo, Huttulantie. Juuankosken Herralankoskella on ollut myllytoimintaa ainakin vuodesta 1870 aina 1950-luvulle. Rakennukset ovat nykyisessä muodossa 1930-luvulta. Pihapiiriin kuuluvat mylly, myllärin tupa, aitta ja sauna. Jokivarressa on 193 m pitkä uittoränni, joka on ollut käytössä 1950-luvulle. Rakennukset museoitiin 1970-luvulla Juuka-Seuran toimesta. Lisätiedot sivut 14-15.

Myllymuseo Huttulantie

6


8

Vikilä, Vanhatie 4, on rakennettu 1800–1900-luvun vaihteessa ja ollut alunperin pieni punainen yksikerroksinen mökki. Rakennuksessa on toiminut kahvila, elintarvikeliike, vähän aikaa Juuan Säästöpankki ja myöhemmin putkiliike.

9

Vikilä, Vanhatie 6, ensimmäinen yksikerroksinen mökki on rakennettu 1800–1900-luvun vaihteessa. Sitä laajennettiin ja muutettiin kaksikerroksiseksi v. 1935. Tässä on toiminut kahvila, matkustajakoti, sekatavarakauppa ja myöhemmin kangaskauppa. Takapihalla toimi 1900-luvun alkukymmenillä tiilitehdas.

10

Kuokkala, Vanhatie 5, on alunperin tuvan ja kamarin mökki 1900-luvun alusta. Kauppias Peilamo osti talon v. 1918, laajensi rakennusta ja aloitti kauppatoiminnan, joka jatkui eri omistajien toimesta 1970-luvulle.

11

Arola, Vanhatie 7, rakennettu 1900-luvun alkupuolella leipuri Heikki Ovaskaisen toimesta, joka piti myymälää ja leipomoa. Laajennus tehtiin v. 1935, jolloin rakennettiin ”torni” eli talon kaksikerroksinen osa. Myöhemmin talossa toimi Kansankahvila, sittemmin parturi-kampaamo.

Vikilän taloja Vanhatie 4-7

7


JO E KA N S JA UU AN I

Sairaalantie

JUANKOSKI Herralankosken puisto

1

Haaveiden silta

6

7

5

2

3

Huttulant

ie

4

9 8

10

ni

13

ku

ol

np

14

11

atie

25

tee

Ap

Vanh

26

ie

t kin

On

12

Rak kaud

22

uja

Jokipuisto

20

tie an

enk

23

15

16 21

Juu

24

17

19

KA AV

I

18

8


Puu-Juuka 1

Penttilä, Vanhatie 1A

14 Aikala, Vanhatie 10

2

Juuan työväentalo, Vanhatie 1B

15 Särkkä, Vanhatie 11

3

Savo-Karjala, Vanhatie 2

16 Päiväkoti, Vanhatie 12

4

Kannaksela, Vanhatie 4

17 Taitokartano, Vanhatie 14

5

Kulmala, Huttulantie 1

18 Joukonpuisto, Vanhatie 19-21

6

Jokirinne, Huttulantie 2

19 Esikoulu, Rakkaudenkuja 10

7

Myllymuseo, Huttulantie

20 Päiväkoti, Rakkaudenkuja 8

8

Vikilä, Vanhatie 4

21 Kansalaisopisto, Rakkaudenkuja 1

9

Vikilä, Vanhatie 6

22 Särkkälä, Rakkaudenkuja 6

10 Kuokkala, Vanhatie 5

23 Miettilä, Rakkaudenkuja 4

11 Arola, Vanhatie 7

24 Seurala, Apteekintie 5

12 Särkkälä, Vanhatie 8

25 Apteekki, Apteekintie 8

13 Louhirinne, Vanhatie 9

26 Apteekintie 2

9


Särkänmäki Vanhatie

12

Särkkälä, Vanhatie 8, rakennettu 1900-luvun alkupuolella 1-kerroksiseksi, myöhemmin laajennettu ja muutettu 2-kerroksiseksi. Talossa on toiminut vuosikymmenten aikana kelloliike, kahvila, kauppa, kangaskauppa ja savipaja. Nykyisin talossa toimii Majatalo Juuka ja Kahvila Juukeli. Lisätietoja palveluista sivut 14-15.

13

Louhirinne, Vanhatie 9, Sentraali eli puhelinkeskus on rakennettu 1800–1900-luvun vaihteessa, ulkorakennus 1940-luvun loppupuolella. Rakennuksen ulkoasu edustaa 1930-lukua. Juuan Kädentaito ry vuokrasi ja kunnosti rakennuksen 1992.

14

Aikala, Vanhatie 10, 1920-luvun alkupuolella rakennettu hirsirakenteinen mansardikattoinen rakennus, jossa toimi kello- ja kulta-alan liike. Talo peruskorjattiin 1970-luvulla.

15

Särkkä, Vanhatie 11, 1910-luvulla rakennettu hirsirakennus. Siinä on toiminut useaan otteeseen kahvila. Todennäköisesti talo on alkuperäisessä asussaan, ulkovuorausta ja näyteikkunoita lukuun ottamatta.

10


Taitokartano Vanhatie 14

16

Nuorisotalo, Vanhatie 12, on rakennettu v. 1865 asuintaloksi. Myöhemmin siinä alkoi Juuan koulutoiminta: sitä laajennettiin ja tehtiin opettajien asunnot. Pihalla oleva käsityö- ja voimistelusali valmistui 1897. Nykyinen rakennus on 1930-luvun ulkoasussa. Varsinaisen koulutoiminnan päätyttyä se remontoitiin nuorisotaloksi.

17

Taitokartano, entinen Kunnantalo, Vanhatie 14, on rakennettu v. 1887 Pitäjäntuvaksi ja se palveli kunnantalona vuoteen 1984 asti. Peruskorjaus tehtiin 1960-luvulla ja myöhemmin siinä ovat toimineet mm. kotiteollisuusneuvonta-asema ja 4H-yhdistys. Rakennuksen kylkeen v. 1975 tehtiin siipirakennus, jossa toimi mm. työvoimatoimisto. Nykyisin talossa toimii useita yrittäjiä. Lisätietoja sivut 14-15.

18

Joukonpuisto, Vanhatie 19-21, pankinjohtaja M.E. Naumasen vuonna 1939 rakennuttama aumakattoinen rapattu talo. Talossa toiminut kemikalio, kunnanvirasto ja verotoimisto. Nykyisin asuinkäytössä. Pihan pieni punainen mökki on ilmeisesti 1800-luvulta, nyt varastona.

11


19

Esikoulu, Palotie 10, on rakennettu 1954 paloasemaksi ja oli siinä käytössä vuoteen 1984. Rakennus saneerattiin sen jälkeen esikoulun käyttöön ja tunnetaan nimellä Iso-Elli.

20 21

Päiväkoti, Palotie 8, on v. 1931 rakennettu kunnanlääkärin virkataloksi, lisäsiiven se sai vuonna 1964. Vuodesta 1975 talossa on toiminut päiväkoti Pikku-Elli.

Kansalaisopisto, Rakkaudenkuja 1, on rakennettu v. 1931 kansakouluksi. Myöhemmin siinä on toiminut lukio ja edelleen toimii kansalaisopisto. Saneerattiin vuonna 1995. Kesällä ravintola Public House Aula. Lisätietoja sivulla 15.

22 23

Särkkälä, Palotie 6, rakennettu v. 1928–29, asuinrakennuksen lisäksi siinä oli suutarinverstas. Perinteisesti hoidettu pihapiiri.

Miettilä, Palotie 4, 1930-luvulla rakennettu mansardikattoinen hirsitalo ja ulkorakennus, jossa oli suutarinverstas ja asunto. Myöhemmin rakennetussa päärakennuksessa on toiminut mm. suutari, kenkäkauppa, posti ja parturi. 1970-luvulla rakennus peruskorjattiin.

Seurala

Apteekintie 5

12


24

Seurala, Apteekintie 5. Seuran talo on rakennettu vuonna 1926 tulipalon tuhottua Juuan vapaapalokunnan talon samalta paikalta. Nykyisen talon rakennutti Juuan porvarillisen edistysseurain talousyhdistys, joka myi talonsa Juuan suojeluskunnalle. Kun suojeluskunta lakkautettiin v. 1944, talo siirtyi takaisin entiselle omistajalleen, joka nykyisin tunnetaan Juuan Valistusseurain kannatusyhdistyksenä. Rakennusta on peruskorjattu 1990-luvulla. Rakennuksessa on toiminut nimismies, kotiteollisuusneuvonta-asema, keskikoulu ja museo sekä elokuvateatteri Seura.

25

Apteekki, Apteekintie 8, Nykyinen rakennus valmistui vuosina 1923–24, edellinen samalla paikalla sijainnut talo tuhoutui tulipalossa 1921. Paikalla toimi apteekki vuoteen 1973. Piharakennuksessa on aikanaan sijainnut myös limonaditehdas. Nykyisin asuinkäytössä.

26

Apteekintie 2, on rakennettu 1920-luvulla yksikerroksiseksi ja muutettu myöhemmin 2-kerroksiseksi. Talossa on toiminut suutari, kampaamo, räätäli, kangaskauppa, kukkakauppa ja nukkepaja. Nykyisin asuinkäytössä.

Vanha apteekki Apteekintie 8

13


Palveluja Puu-Juuassa ja ympäristössä Myllymuseo (no 7) Museo avoinna 1.7.-12.8. ti- pe 10-16, su 13-16, la ja ma suljettu. Majatalo Juuka / Kahvila Juukeli, Vanhatie 8 (no 12) Kesäkahvila: Avoinna 25.6.2018 ja on auki heinäkuun loppuun ma-pe klo 10-16. Kahvila palvelee myös ryhmiä etukäteistilauksesta. Tarjolla suolaista ja makeaa, kahvia, teetä. Majatalo palvelee ympäri vuoden, 5 huonetta 1-4 henkilölle Varaukset: www.majatalojuuka.fi, majatalaojuuka@gmail.com tai puh. 050 371 7490. Taitokartano - Vanhatie 14 (no 17) Yleisö WC ja kirpputori, avoinna ma-pe klo 10-16. Käsityöläisyrittäjiä, tekevät uniikkeja tuotteita tilauksesta. Ompelimo Lea Saarimaa – saarimaa.lea@suomi24.fi, puh. 040 758 6610. Turkis- ja nahkatyöt, mittatilausompelimo Ompelimo-kutomo Kankurin unelmat – eija.romppanen@gmail.com, puh. 040 707 7240. Kaikki kudontaan liittyvä, matot, shaalit, kankaat, pyyheliinat, verhoilukankaat. Mittatilausompelua. Ompelimo Lankasuora – Helena Elsinen, puh. 050 369 3346 Mittatilausompelimo, korjausompelu, kelsiturkistuotteet, taljat. Jalkojenhoitaja Ritva Ilvonen Ajanvarauksella. Jalkojenhoitotuotteita, terveyskengät.

14


Parturi-Kampaamo Tähkäpää – Johanna Asikainen, johanna@kampaamotahkapaa.fi, www.kampaamotahkapaa.fi Kiinteistövälitys Tuomo Mattila Kansalaisopisto – Rakkaudenkuja 1 (no 21) A la carte -ravintola Public House Aula Avoinna 15.6-15.8 pe-la klo 12-02 ja su-to klo 12-20. 50 asiakaspaikkaa. Kotimaista ja paikallista kalaa ja lihaa sekä laaja juomavalikoima sekä oman Rääkkylässä sijaitsevan juomatehtaan siidereitä, oluita ja marjaviinejä. Muutokset mahdollisia. Facebook.com/pubaula. Tulikiviravintola Joensuuntie 1226A, 83940 Nunnanlahti puh. 020 763 6500, tulikiviravintola@gmail.com Avoinna ma-pe klo 8-14. Vuokonjärven kesäteatteri Vuokontie 1035, 83915 Juuka Kesällä 2018 Tanja Puustinen-Kiljusen kirjoittama komedia Rollaattorikapina. Näytelmän sovittaa ja ohjaa teatterille Johanna Leksis. Aikuiset 12 euroa. Vain käteisellä. Ryhmäliput 11 euroa (20 henk. tai yli) Lapset 5 euroa (7-15 v.) myös ryhmien sisällä. Alle 7 v. lapset ja rintamatunnuksen esittävät maksutta. vuokonjarvenkesateatteri.fi, Eija Meriläinen, puh. 045 353 3727

15


i aan Kaj

Elä ihmeessä, tule Juukaan! Kesäaikainen matkailuneuvonta: Kivikeskus, Kuhnustantie 10, 83900 Juuka. Avoinna 25.6.-31.7.2018 ma-pe klo 11-17.

Nurmes

m 4k

es 4

rm

Nu

Ympärivuotinen matkailuneuvonta: neuvonta@juuka.fi

JUUKA

ski

Jo

Koli

m

7k

u8

su

Ka

en

av i

nko

Jua

Lieksa Pielinen

Ku

opi

o

Joensuu Ilomantsi

e

te Ki

Kuvat ja tekstit: Juuan kunta Ulkoasu ja taitto: Entra Oy Paino: Offsetpaino L. Tuovinen Ky Kansien kehys: Freepik Oikeudet muutoksiin pidätetään.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.