Vantaa 2014 – Tietoa osallistujille

Page 1

Vantaa 2014 EYP Finlandin 20. kansallinen istunto

Tietoa osallistujille


Tervetuloa kansalliseen istuntoon! Onneksi olkoon! Sinut on valittu osallistumaan EYP Finlandin 20. kansalliseen istuntoon. Kansallinen istunto järjestetään Vantaalla 10.–13. tammikuuta 2014. Istunto kokoaa noin 180 osallistujaa yli 15 Euroopan maasta. Istunnon teemana on “Youth for Innovation – Reinventing Europe”. Tapahtuma on Euroopan komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin ja Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin suojeluksessa, ja sen puheenjohtajana on James Benge Isosta-Britanniasta. Istunto järjestetään Tikkurilan lukiossa. Kansallisesta istunnosta valitaan Suomen edustajat Euroopan nuorten parlamentin kahteen kansainväliseen istuntoon vuonna 2014. Kansainväliset istunnot järjestetään Riiassa, Latviassa, keväällä 2014 ja Kiovassa, Ukrainassa, syksyllä 2014. Lisäksi valitsemme delegaatioita useisiin muihin EYP-tapahtumiin ulkomailla. Kansallinen istunto on loistava tilaisuus jatkaa alueellisessa istunnossa alkanutta Vantaa 2014 on Euroopan komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin suojeluksessa.

EYP-uraasi. Suomalaisten delegaattien lisäksi tulet istunnossa työskentelemään muun muassa saksalaisten, virolaisten ja luxemburgilaisten delegaattien kanssa, ja istunnon muut osallistujat ovat myös hyvin kansainvälisiä. Kansallisen istunnon jälkeen sinua voi odottaa 10-päiväinen, 300 osallistujan kansainvälinen istunto tai muu laadukas EYP-tapahtuma ulkomailla, mutta jo kansalliseen istuntoon osallistuminen on upea kokemus. Pyydämme delegaatioiden yhteyshenkilöitä toimimaan seuraavan sivun ohjeiden mukaisesti, jotta tie alueellisista istunnoista kansalliseen istuntoon olisi mahdollisimman mutkaton. Mikäli teillä on mitä tahansa kysymyksiä istuntoon liittyen, ottakaa meihin rohkeasti yhteyttä! Vantaalla nähdään! Riikka Nieminen ja Riikka Koskinen pääjärjestäjät, Vantaa 2014


Mitä seuraavaksi? 1. Osallistumisen vahvistaminen

Istunnon ohjelma

Yhteyshenkilön tulee vahvistaa istuntoon osallistuvat delegaatit EYP Finlandille

Perjantai 10.1. – Opening Cere-

lähettämällä sähköposti osoitteeseen vantaa2014@eypfinland.org. Pyydämme teitä

mony, Teambuilding

vahvistamaan delegaattien osallistumisen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeis-

Lauantai 11.1. – Committee

tään seuraaviin päivämääriin mennessä:

work Sunnuntai 12.1. – Committee

Kuopion istunnosta valitut delegaatit: 15.11.

work

Turun istunnosta valitut delegaatit: 22.11.

Maanantai 13.1. – General As-

Tampereen istunnosta valitut delegaatit: 29.11.

sembly, Closing Ceremony

Oulun istunnosta valitut delegaatit: 13.12. Komitea-aiheet Osallistumisen voi vahvistamisen jälkeen perua vain painavista syistä. 13.12. jälkeen peruminen on mahdollista vain lääkärintodistuksella. Joudumme sen jälkeen valitet-

Olemme delegaatioihin yh-

tavasti laskuttamaan delegaattia, vaikka hän ei osallistuisikaan tapahtumaan.

teydessä komitea-aiheiden valinnasta marraskuun aikana.

2. Rekisteröityminen

Delegaatit saavat myös istunnon Academic Preparation Kitin

Istuntoon osallistuvien delegaattien tulee rekisteröityä tapahtuman osallistujiksi

joulukuun aikana.

osoitteessa http://alumni.eypej.org/eventreg/vantaa-2014-20th-national-session-ofeyp-finland. Kaikki delegaatit ovat alueelliseen istuntoon rekisteröityessään luoneet

Ota yhteyttä

tunnukset palveluun. Rekisteröitymiseen vaadittava koodi on 1138. Rekisteröitymisen voi suorittaa välittömästi, kuitenkin viimeistään 13.12.

Riikka Nieminen, pääjärjestäjä riikka.nieminen@eypfinland.org

3. Osallistumismaksun maksaminen

+358 50 9117693

Vantaa 2014:n osallistumismaksu on 50 euroa, ja se kattaa ohjelman, majoituksen

Riikka Koskinen, pääjärjestäjä

ja ruoan. EYP Finland laskuttaa kaikkia delegaatteja tai delegaatioita 1. tammikuuta

riikka.koskinen@eypfinland.org

2014. Emme kirjanpidollisista syistä valitettavasti voi toimittaa laskuja aiemmin, mutta

+358 40 7068341

takaamme riittävän maksuajan. Toivomme, että delegaatioiden yhteyshenkilöt toimittavat laskutustiedot EYP Finlandille 13.12. mennessä.


European Youth Parliament Finland | Uudenmaankatu 15 A 5, 00120 Helsinki | www.eypfinland.org | info@eypfinland.org


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.