TERVETULOA JALKAPALLOJUHLAAN! Rakkauteni lahtelaiseen jalkapalloon syntyi alun perin jo 1960-luvulla päästessäni isäni Sepon kanssa seuraamaan Upon Pallon ja Lahden Reippaan välisiä kiihkeitä paikallisotteluita Kisapuistossa. Voimakkaat tunteet ja jännittävät kamppailut silloisen mestaruussarjan pisteistä ja kaupungin hegemoniasta muistan aina. Jalkapallo, maailman suurin ja suosituin peli, synnyttää unohtumattomia elämyksiä. Minulla on ollut ilo ja kunnia toimia 11 vuotta FC Lahden puheenjohtajana. Tarkemmin sanottuna FC Lahti Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Tämä on ollut hienoa aikaa kaikkine mahtavine elämyksineen ja kokemuksineen, haasteita ja pettymyksiä unohtamatta. Yksi suurimmista haasteista niin meille kuin muillekin tuli reilu vuosi pandemian muodossa. Kulkutauti ei ole vieläkään poistunut keskuudestamme, mutta vuoden jälkeen näyttää jo siltä, että sen mukanaan tuomien vaikeuksien ja erilaisten rajoitusten kanssa me olemme kuitenkin jo oppineet ainakin jotenkin elämään. Kesä ja rokotteet tuovat tullessaan toivottavasti todellista helpotusta meille kaikille. Me haluamme takaisin normaalimpaan arkeen ja juhlaan, myös Veikkausliigan peleihin paikan päälle! Tänä vuonna vietämme FC Lahden 25 -vuotisjuhlia. Vaikka neljännesvuosisata on jo takana, on matkamme vasta alkanut. Juhlavuoden kunniaksi olemme uudistaneet FC Lahden visuaalisen ilmeen.
FC Lahden alkuperäinen tunnus luotiin seuran perustamisen yhteydessä 25 vuotta sitten. Nyt tehdyn brändiuudistuksen toteuttamisesta päätettiin FC Lahden hallituksessa kesällä 2020. Olemme lähteneet tekemään selkeästi isompaa muutosta pois vanhasta, perinteitä kuitenkaan unohtamatta. Rohkeasti tulevaisuuteen suunnaten! Tavoite uudistukselle on ollut yksinkertainen ja moderni visuaalinen ilme, joka kestää myös aikaa. Kisapuisto on lahtelaisen jalkapallon ainutlaatuinen, ainoa oikea koti. Toivomme on jälleen herännyt siihen, että Kisapuisto saadaan vihdoin, 70 vuotta rakentamisensa jälkeen, kehitettyä nykyaikaiseksi jalkapallonäyttämöksi. Se on ollut koko jalkapalloperheen yhteinen unelma, joka toivoaksemme vihdoinkin toteutuu! FC Lahti on valmis kauteen 2021. Tarkoituksemme on taistella joukkueena jokaisesta liigapisteestä jokaisessa pelissä. Viime vuodelta pandemian takia tähän kesään siirretyt miesten EM-kilpailut vihdoinkin pelataan, ja mitä parasta: Suomi on ensimmäistä kertaa mukana lopputurnauksessa. Sitäkin saavutusta kannattaa juhlia. Tervetuloa siis mukaan jalkapallon juhlakesään!
Kausijulkaisun toimittajat: Tommi Leirilaakso, Miko Heikkinen, Jani Uhrman, Lauri Ilola, Alexandros Tsesmelis, Esa Lehikoinen. Taitto: Taneli Okkonen ja Lauri Ilola.
FC Lahti uudisti visuaalisen identiteettinsä FC Lahden perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi seura julkisti uuden ja modernin visuaalisen identiteetin, joka koostuu uudesta seuratunnuksesta (logo), brändimanuaalista (brand book), brändivideosta ja verkkosivustosta. Perustamisvuodesta 1996 asti seuratunnuksena toiminutta FC Lahden kilpeä päivitettiin divarikaudella vuonna 2011 lisäämällä alkuperäiseen kilpi-seuratunnukseen Vellamo ja leijona. Nyt tehdyn uudistuksen toteuttamisesta päätettiin FC Lahden hallituksessa osana strategiatyötä syksyllä 2020. Uudistuksessa on rohkeasti
Ideasta seuratunnukseksi.
lähdetty tekemään isoa muutosta perinteitä unohtamatta. Tavoitetila nyt uudistetun ilmeen taustalla on koko ajan ollut yksinkertainen ja moderni visuaalinen ilme, joka kestää aikaa. Brändin on tänä päivänä toimittava erityisesti digitaalisessa ympäristössä. Seuran uusi visuaalinen identiteetti ja siihen liittyvä brändimanuaali on luotu yhdessä lahtelaisen graafikko Oskari Kallion kanssa. Mainostoimisto Haippi on vastannut verkkosivuston uudistuksesta. Brändivideo on tehty yhteistyössä lahtelaisen Bäx Visualsin kanssa.
Visuaalinen identiteetti – FC Lahti Brand Book Uusi brändimanuaali toimii visuaalisen ilmeen ja viestinnän kivijalkana ja se auttaa puhumaan brändistä yhdellä äänellä. Brändimanuaali määrittelee seuran viralliset värit (FCL Black, FCL White ja FCL Red), seuratunnuksen ja sen eri käyttökohteet, sekä modernin typografian (Bison & Styrene A).
Seuratunnus FC Lahden uusi seuratunnus on myös värimaailmaltaan musta-valkoinen ja koostuu 1) symboli-osasta ja 2) tekstiosasta. Symboliosan vahvasti tyylitelty L-kirjain on tunnis-
tettava elementti ja brändin ydin. Kumpikin tunnuksen osista on suunniteltu toimimaan myös itsenäisinä elementteinä. Seuratunnus on eteenpäin katsova ja muodoiltaan kunnianosoitus niin Lahden jalkapallo- kuin muotoiluperinnölle. Symboliosan kuusikulmainen siluetti juontuu klassisen jalkapallon kuvioinnista (Katso FC Lahden vanha seuratunnus) ja sen dynaaminen muoto kuvastaa liikettä. Tekstiosassa esiin nousee Lahden kaupunkisiluetista inspiraationsa saanut A-kirjain, joka ankkuroi tunnuksen seuran nimeen. Virtaviivainen käsittely sekä huomiota herättävät yksityiskohdat takaavat uuden seuratunnuksen toimi-
van niin pienissä kuin suurissakin käyttökohteissa.
Värimaailma FC Lahden pääväri on alusta asti ollut musta. Kansa äänesti aikoinaan Lahti Cupissa FC Lahden pelipaitojen väreiksi musta-valkoisen. Venetsian punainen päätettiin tehosteväriksi. Perinteitä kunnioittaen FC Lahden pääväri on jatkossakin musta (FCL Black) ja sen vastapari valkoinen (FCL White). Punainen (FCL Red) toimii edelleen tehostevärinä ja on aiemmasta seuraväristä, Venetsian punaisesta, johdettu hieman kirkkaampi ja magentan suuntaan taittuva punaisen sävy.
Viime kaudella Veikkausliigan tähtitaivaalle syttyi uusi tähti, kun FC Lahden laitapelaaja Jasin-Amin Assehnoun iski komeat tehot, yhdeksän maalia ja yksi syöttö, esiintyen muutoinkin pelistä toiseen hyvällä tasolla. Todellisen läpimurtonsa liigan eliittiin tehnyt Assehnoun oli kuluneen talven siirtoikkunassa jo lähellä siirtyä ulkomaille. Siirto jäi kuitenkin toteutumatta ja 22-vuotiaan Assehnounin edesottamuksista päästään nauttimaan Lahdessa tulevallakin kaudella.
Teksti Miko Heikkinen KuvaT Lauri Ilola
Kuva LAURI ILOLA
Assehnoun on ehtinyt pelata Lahdessa jo kahden ja puolen kauden ajan ja hän on pikkuhiljaa noussut rotaatiopelaajan roolista ensin avauskokoonpanon pelaajaksi ja sittemmin pelaajaksi, jonka nimen valmentaja kirjoittaa fläppitaululle ensimmäisten joukossa. Hän on kasvanut pelaajaksi, johon katseet kohdistuvat tiukassa tilanteessa. Juniori-ikäisenä Assehnoun ei mahtunut HJK:ssa ikäluokkansa avauskokoonpanoon tai pyörinyt poikamaajoukkueiden pelaajaringissä. Minkälaisen matkan hän on kulkenut päästäkseen tämänhetkiseen pisteeseen ja miten hän suhtautuu asemaansa sarjan tähtipelaajana – siitä otamme selvää seuraavaksi. Kuusivuotiaana Pitäjänmäen Tarmossa jalkapallon aloittanut Assehnoun on kulkenut seuravaihdosten värittämän junioripolun. Tarmossa Assehnoun pelasi kaikkiaan kahden vuoden ajan, jonka jälkeen hän siirtyi HJK:n Fair Play -kaupunginosajoukkueeseen. Hieman myöhemmin hän onnistui nousemaan HJK:n akatemiajoukkueeseen. Oltuaan akatemiajoukkueessa noin neljän vuoden ajan Assehnoun siirtyi peliajan perässä PK-35:een. PK-35:ssa ehti vierähtää kaksi vuotta, jonka jälkeen hän palasi takaisin HJK:hon – vain lähteäkseen uudestaan ja palatakseen PK35:een. —HJK:ssa ei tullut paljoa peliaikaa ja jalkapallon suhteen asiat menivät muutenkin huonosti. Menin takaisin PK35:een ja pelasin siellä yhdet karsinnat. Emme päässeet ASM-sarjaan, joten menin FC Espooseen. Jalkapalloammattilaisuuteen alusta asti tähdännyt Assehnoun kertoo, ettei ollut nuorena porukan lahjakkain pelaaja. Myöhään alkanut murrosikä vaikutti osaltaan tähän. —Olin pienenä tosi hyvä harhauttamaan ja teknillisesti olen ollut aina aika hyvä. Nuorempana olin pieni enkä niin nopea. Se vaikutti paljon pelaamiseeni, kun muut pojat kasvoivat nopeasti ja olivat minua fyysisesti paljon kehittyneempiä. Assehnoun ei painanut päätään pensaaseen, vaan teki töitä omalla ajallaan kovasti. Murrosikä alkoi ja Assehnoun
otti ikätoverit kiinni fyysisesti. Tämän jälkeen kehityskäyräkin osoitti vahvasti ylöspäin ja peliaikaakin alkoi siunaantumaan eri tavalla kuin aiemmin. Assehnoun kuului ASM-sarjaa pelanneen Espoon runkopelaajiin. Joukkuetta valmensi muuan Ilir Zeneli, joka oli tuolloin oman päävalmentajauransa alkutaipaleella. Espoossa asioita tehtiin ammattimaisesti ja pelaajat kehittyivät. Assehnoun kehittyi sitä tahtia, että hänet kutsuttiin Kakkosta pelanneen miesten edustusjoukkueen harjoituksiin pariin otteeseen ja seuraavalle kaudelle Assehnoun saikin sopimuksen miesten edustusjoukkueesta. Kausi 2017 ei sujunut Espoon osalta hyvin. Kautta oli jäljellä viisi peliä ja joukkue roikkui putoamisviivan alapuolella. Valmennusvastuu vaihtui ja A-junioreiden parissa hyvää työtä tehnyt Zeneli kutsuttiin sammuttamaan paloa. Zeneliä on kiittäminen tai syyttäminen siitä, että Assehnoun löysi itsensä wingbackin paikalta. —Meillä ei ollut viimeisissä viidessä peleissä käytössä laitapakkeja ja Ilir laittoi minut wingbackiksi, kun pelasimme viiden linjalla. Zenelin sammutustyöt ja pelipaikkakokeilu onnistuivat – seura säilytti paikkansa Kakkosessa ja Assehnounia on nähty sittemminkin tuuraamassa menestyksekkäästi wingbackin roolissa.
Ammattilaiseksi Kauden 2017 jälkeen Assehnoun kutsuttiin ensimmäistä kertaa Espoon yhteistyöseura FC Lahden harjoituksiin. Joukkuetta valmensi tuolloin Toni Korkeakunnas, joka piti näkemästään. —Olin mukana yhdet treenit joulukuussa. ”Toke” sanoi jo silloin, että tule vielä uudestaan käymään. Kauden 2018 Assehnoun aloitti kuitenkin vielä Espoossa ja kauden alkupuolisko sujui henkilökohtaisella tasolla hyvin. Kesän koittaessa Korkeakunnas kutsui Assehnounin uudemman kerran mukaan Lahden harjoituksiin. Korkeakunnas oli entistä vakuuttuneempi näkemästään ja halusi Assehnounin liittyvän välittömästi joukkueensa mukaan. Assehnoun kirjoitti Lahden kanssa kahden ja puolen vuoden sopimuksen, joka sisälsi vielä yhden vuoden option. Heti alusta asti Assehnoun sai runsaasti vastuuta. —”Toke” tykkäsi minusta ja luotti minuun, siitä kiitos hänelle. Heti alussa meni treeneissä hyvin ja ensimmäisessä pelissä pääsin kentälle, ja toisessa pelissä olin jo avauksessa. Ensimmäiset askeleet liigatasolla olivat haastavia ymmärrettävistä syistä, eikä Assehnoun varsinaisesti loistanut. —Se oli iso steppi tulla suoraan Kakkosesta Liigaan ja heti pelaamaan. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään preseasonia alla. Tempo oli kovempi ja pelaajat fyysisempiä, joten siihen kesti pikku hetki totutella.
Tilannetta ei auttanut myöskään joukkueen pelillinen alakulo. Lahti vaelsi voitottomien otteluiden putkessa, joka vain jatkui ja jatkui. Loppukaudesta Korkeakunnas sai potkut ja hänen tilalleen päävalmentajaksi nousi kakkosvalmentajana siihen asti toiminut Sami Ristilä. —Siihen aikaan Lahdella ei mennyt ihan niin hyvin. Oli vähän vaikeaa aikaa silloin, Assehnoun muistelee. Joukkue sijoittui kauden päätteeksi sijalle yhdeksän ja Assehnoun sai tililleen lopulta kymmenen liigaottelua ilman tehomerkintöjä. Ensimmäinen puolikas kausi meni ehkä totutellessa liigatempoon, mutta jo kaudella 2019 Assehnoun oli joukkueelleen arvokas pelaaja. Runkosarjan 22 ottelussa syntyi tehot 2+5, haastajasarjan neljässä ottelussa yksi syöttö ja Eurolopputurnauksen yhdessä ottelussa syntyi yksi maali. Kauden 2019 aikana Assehnoun puki ensimmäistä kertaa Suomen pelipaidan yllensä, kun hänet valittiin Suomen U-21 maajoukkueeseen. Siitä lähtien Assehnoun kuului valmentaja Juha Malisen luottopelaajiin ja pelejä U-21 maajoukkueessa kertyi parin kauden aikana 13. Uskonnollinen Assehnoun tulee monikulttuurisesta perheestä. Hänen isänsä on marokkolainen ja äiti suomalainen. Assehnoun on itse syntynyt Suomessa Tampereella
26. joulukuuta vuonna 1998 ja hänellä on kaksoiskansalaisuus. Marokkolaisuus on vahva osa Assehnounin identiteettiä ja näkyy jollain muotoa jokapäiväisessä elämässä. —Koen itseni enemmän marokkolaiseksi kuin suomalaiseksi. Käyn joka vuosi Marokossa, kun minulla on loma. Minulla on paljon kavereita ja sukulaisia siellä. Tästä päästäänkin polttavaan monia kiinnostavaan kysymykseen — kummassa A-maajoukkueessa Assehnoun aikoo pelata, jos kutsu tulee? Esiintymiset U-21-tasolla Suomen paidassa eivät ole lukinneet valintaa lopullisesti. —Tuohon on vaikea vastata ja se tulee olemaan vaikea valinta. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä, Assehnoun pyörittelee. —Pienestä asti unelmani on ollut pelata Marokon A-maajoukkueessa. Olen myös katsonut Suomen pelejä ja ollut kiinnostunut niistä. Kun sain kutsun Suomen U-21-maajoukkueeseen, olin ylpeä siitä, Assehnoun sanoo. 22 vuotta viime vuoden lopulla täyttänyt Assehnoun on nyt yli-ikäinen U-21 tasolle, joten seuraavat maajoukkuepelit häntä odottavat A-maajoukkuetasolla, jos niikseen tulee.
Kuva LAURI ILOLA
Kevään harjoitusotteluissa Assehnounin vapaapotkut ovat tuoneet lahdelle täydet pisteet KTP:stä ja hjk:sta. The läpimurto Kauden 2019 aikana Assehnoun oli noussut kotimaisen jalkapalloväen tietoisuuteen. Nuorelle pelaajalle tyypillinen suoritustason ailahtelevaisuus vaivasi kuitenkin pitkin kautta – joissain peleissä tai yksittäisissä hetkissä Assehnoun saattoi nousta valovoimaisena harmaasta massasta esiin, mutta jo seuraavassa käänteessä hän saattoi vaeltaa varjojen mailla. Tästä syystä voi sanoa, että todellinen läpimurto jäi vielä odottamaan itseään - ainakin jos puhutaan murtautumista sarjan tähtipelaajien joukkoon. Ei kuitenkaan pitkäksi aikaa, sillä viime kausi oli Assehnounille täysmenestys ja vastustajat näkivät painajaisia Assehnounin trademark-viimeistelystä – harhautus, leikkaus keskelle ja vastustamaton laukaus takakulmaan. 22 ottelussa syntyi tehot 9+1, pelistä toiseen hän teki nöyrästi töitä pitäen suoritustason tasaisen hyvänä ja voitti Veikkausliigan sisäisen IS-tähtipörssin. Assehnoun keräsi 20 tähteä, toiseksi tullut KuPS:n Nana Boeteng keräsi 19 tähteä ja kolmanneksi sijoittunut IFK Mariehamnin Albion Ademi keräsi 18 tähteä. —Ennen kautta tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman paljon tehoja ja maaleja sekä auttaa joukkuetta. Tein paljon töitä hyvän kauden eteen ja onneksi se tuli. —En tiennyt koko palkintojutusta vasta, kun kausi on lopuillaan. Olet pelannut silloin hyvin, kun saat 1-3 tähteä.
Olin tosi tyytyväinen itseeni ja tähtipörssin voitto merkitsi itselleni paljon. Yksi asia, mikä osaltaan siivitti Assehnounin hirmuvireeseen oli tuttu valmentaja Espoon vuosilta. Kauden 2019 jälkeen Zeneli siirtyi päävalmentajaksi Lahteen Ristilän tilalle. —Olin tosi iloinen siitä, että Ilir tuli. Hän on tosi hyvä ja kunnianhimoinen valmentaja. Hän tietää mitä tekee ja hakee. Ilir tuntee minut ja minä hänet, ja se auttoi myös viime kauden onnistumiseen, Assehnoun kiittelee. Erinomainen kausi ei jäänyt huomaamatta ulkomailla. Korona on kuitenkin sekoittanut pelaajamarkkinoita, eivätkä seurat välttämättä uskalla tällä hetkellä tehdä samanlaisia rahallisia panostuksia kuin aiemmin. —Oli kiinnostusta ja pari tarjoustakin. En oikein osaa itsekään sanoa, mitä tapahtui. —Totta puhuen viime kauden aikana tavoitteeni oli, että pääsisin kauden jälkeen lähtemään ulkomaille. Niin ei tapahtunut, eikä sille voi mitään. Minulla on nyt täysi keskittyminen tähän kauteen, että saisin mahdollisimman hyvän kauden. Kauden jälkeen sitten katsoo asiaa uudelleen. En jäänyt sitä murehtimaan. Loppujen lopuksi se on omista suorituksista kiinni, Assehnoun pohtii.
Tulevaisuus Lahden valmistautuminen tulevaan liigakauteen on men-
nyt kohtuullisen hyvin, joskin parantamisen varaa on ollut. Tie Suomen Cupissa tyssäsi lohkovaiheeseen ja valmistautumista kauteen on häirinnyt esimerkiksi maaliskuinen kahden viikon koronakaranteeni. —Mielestäni meillä on hyvä joukkue kasassa. Joukkueena olemme vieläkin kypsempiä kuin viime kaudella. Meillä oli viime kaudella paljon nuoria pelaajia, jotka pelasivat ensimmäistä kunnon ehjää kautta. Pyritään siihen, ettei tulisi enää niitä sulamisia, mitä tuli viime kaudella monessa pelissä. Yritän itse saada vieläkin paremman kauden, Assehnoun sanoo. —Haluaisin olla pelaaja, joka johtaa joukkuetta ja ottaa tarvittaessa harteilleen. Sitä kautta yritän nostaa oman ja joukkueen tasoa. Totta kai haluan olla joka osa-alueella parempi kuin viime kaudella - luoda enemmän paikkoja, enemmän syöttöjä ja maaleja. Haluan olla paras pelaaja ja näyttää kaikille, mitä osaan, Assehnoun lataa. Kuuluessasi joukkueen ykkössyömähampaisiin on uhkana, että luot itsellesi liikaa paineita onnistumisien suhteen tai ulkopuolelta tulevat odotukset ovat henkisesti raskaita ja tylsyttävät parhaimman terän. Puhutaan paineensietokyvystä, joka näyttelee isoa roolia siinä, minkälaisen uran pelaaja päätyy tekemään. Katseiden poltteessa joko sulaa tai syttyy liekkeihin. Puheidensa perusteella Assehnoun suhtautuu tilanteeseensa järkevän rationaalisesti. Tavoitteena on aina pelata mahdollisimman hyvin
ja auttaa joukkuetta voittoon. Kun koko ajan treenaat, treenaat ja treenaat, niin kyllä se itseluottamus tulee sitä kautta. Jos teet töitä asioiden eteen, se itseluottamus tulee luonnollisesti. Aiemmin Assehnoun toi esille, että haluaa jatkossa olla entistä enemmän johtava pelaaja, joka pystyy tarvittaessa ottamaan koko joukkueen harteilleen. Tässä uhkakuvana piilee yliyrittämisen vaara, josta on nähty välähdyksiä satunnaisesti. Maineikkaasta brassitaituri Ronaldinhosta mallia ottaneen Assehnounin pelityyliä leimaa esikuvansa tavoin pitkät kuljetukset pallollisena ja kansan sirkushuvien nälkää tyydyttävät kikkakolmoset. Ajoittain on nähty tilanteita, missä hän jopa itsepäisesti pyrkii murtautumaan vastustajan puolustuksen pihdeistä, vaikka syöttö joukkuekaverille olisikin parempi vaihtoehto. —Olemme paljon puhuneet valmentajien kanssa tästä asiasta. Ilir tietää pelityylini. Tykkään haastaa ja se on ollut pelityylini pienestä asti. Olen sitä kautta tuonut vaarallisuutta ja luonut tilanteita, kun pystyn haastamaan ja ohittamaan pelaajia. Totta kai virheitä tulee välillä ja niitä tulee kaikille, niitä ei pysty välttämään. —Tiedän kuitenkin, että välillä on tilanteita missä menee jo vähän överiksi, kun yrittää ohittaa kahta, kolmea ja neljättäkin pelaajaa. Yritän siinä myös petrata, Assehnoun naurahtaa. Jo viime kaudella vastustajat huomasivat Assehnou-
nin vaarallisuuden ja reagoivat siihen lisäämällä häneen kohdistuvaa miesvartiointia. Tämä taas avaa tilaa ja mahdollisuuksia joukkuetovereille. Muut joukkueet tietävät, että pystyn haastamaan ja ne tuplaavat tai jopa triplaavat. Silloin pitää vaan kierrättää ja tietää milloin haastaa. —Huomasin itsekin viime kaudella, että moni vastustaja ohjaa minut laitaan ja pyrkii estämään pääsyni keskelle. Eivät ne koko ajan pysty pitämään minua kahdella tai kolmella pelaajalla ja meillä on muitakin joukkueessa, jotka ovat ihan yhtä vaarallisia kuin minä. Päävalmentaja Zeneli on kulkenut Assehnounin rinnalla pitkän ajan, mutta uskoo teiden erkanevan pian. —Hän ei tule olemaan kauaa Suomessa, vaan hän lentää ulkomaille. Syyt siihen ovat, että hän on raudanluja ammattilainen, erittäin kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Hän tietää, mitä haluaa ja on valmis tekemään kaiken sen eteen, eikä tee mitään kompromisseja sen suhteen, Zeneli sanoo. —Olen erittäin ylpeä, että olen saanut olla hänen matkassaan mukana ja hän on osa joukkuetta. Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat piirtyneet Assehnounille mieleen selkeiksi. —Toivottavasti päästäisiin tavoitteeseemme top-3 joukkueena. Kauden jälkeen tavoitteenani on lähteä omien unelmien perään. Toivottavasti pääsisin hyvään seuraan ja liigaan, missä pääsisin ottamaan seuraavan stepin, Assehnoun päättää.
KOTIASU
VIERASASU EHNO AASSSSEHNOUUNN
11
11
FC Lahden fanipelipaidat ovat ostettavissa FC Lahden kotiotteluissa ja FCL Shopissa osoitteessa fclahti.fi. Mikäli haluat pelipaidan omalla nimellä ja haluamallasi numerolla ole yhteydessä FC Lahden fanituotevastaavaan Taneli Okkoseen: taneli.okkonen@fclahti.fi
TEAM
WEAR
Olemme mahdollistaneet unelmien toteutumisen jo vuodesta 1924 lähtien yhteistyössä niin pienten kuin suurten urheiluseurojen kanssa, lajista tai tilanteesta riippumatta. Suomessa suunniteltu Umbro Team Wear -seuramallisto jatkaa näiden unelmien uudelleenkirjoittamista. Seuramyynti: Pääkaupunkiseutu ja Länsi-Suomi: mikko.tamminen@sultrade.fi Itä-Suomi: matti.tuovinen@sultrade.fi Pohjois-Suomi: jari.lepisto@sultrade.fi
Kuvat Aleksi Tikkala
PELIASUT 2021 FC Lahden ykköspeliasu kaudella 2021 on väriltään tutusti kokomusta, sävyltään FCL Black. Maalivahtien asut ovat lähtökohtaisesti kokosiniset, mutta ne voivat vaihtua vastustajan asuista riippuen. Ykkösasu on malliltaan Umbron UX-Elite. Paidan rinnassa jatkaa pääyhteistyökumppani sisäilmaratkaisuja toteuttava Halton. Lisäksi uutena tulevat sähkömyyntiyhtiö Oomi ja Lahden ympäristöpääkaupunki vuoden Green Lahti. Pienellä paidan etumuksessa ovat myös Umbron, urheiluvälineliike Stadiumin ja FC Lahden logot. Kaikki ovat tyylitelty paitaan FCL White -valkoisella. Pelipaidan oikeaa hihaa koristaa palveluliiketoiminnan ratkaisuja tarjoavan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Planmillin logo. Vasemmassa hihassa on perinteisesti virallinen Veikkausliigan tunnus.
Pelipaidan selässä ovat pelaajan nimet ja numerot. Pelaajan nimi ja numero ovat valkoisella, mutta numerossa on käytetty tehosteväriä FCL Red. Pelinumerossa on mustalla FC Lahden logon symboliosa. Pelaajan nimi kaartuu hieman kuperasti. Lisäksi niskasta löytyy FCL Red -punaisella teksti FC Lahti. FC Lahden kauden 2021 kotiasun shortsit ovat tutusti mustat. Yhteistyökumppaneiden logot ovat valkoisella. Shortsien takaosasta löytyy terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottavan Terveystalon tunnus. Vasemmalla lahkeessa takana on finanssipalveluita tuottava OP Päijät-Häme ja edessä paikallismedia Etelä-Suomen Sanomat. Oikeaa lahjetta koristavat takana lattiapinnoituksia toteuttava Etelä-Suomen Lattiapinnoituksen ja edessä pitkäaikaisen kumppanin, lahtelaisen italialaisen ravintolan Mamma Marian logot.
Kuvat Aleksi Tikkala
Vasemmalta oikealle: valmentaja Toni Lindberg, valmentaja Mika Heino, Päävalmentaja Ilir Zeneli, hieroja Janne Kaarti, huoltaja Pekka Penttinen, Fysioterapeutti Mikko Poutiainen, maalivahtivalmentaja Ari Korhonen, Fysioterapeutti Erno Jokinen ja joukkueenjohtaja Jussi Juurikka.
FC Lahden valmennusryhmä ja taustat kaudella 2021 FC Lahden valmennuksesta päävastuun kaudella 2021 kantaa päävalmentaja Ilir Zeneli, jolla alkaa toinen kausi Lahden peräsimessä. Valmennusryhmään kuuluvat myös Toni Lindberg, fysiikkavalmentaja Mika Heino, maalivahtivalmentaja Ari Korhonen ja uutena jäsenenä videoanalyytikko Edgar Reina. - Maalivahtivalmentajallamme Ari ”Arska” Korhosella on hyvin selkeä ja toimiva tapa toimia maalivahtien ja joukkueen taustojen kanssa. Arska on perikuva suomalaiselle sisulle. Hänellä on ”läpi harmaan kiven” -asenne. Hän on sitoutunut ja sydämellä mukana, ja se sydän on iso. Mika Heino vastaa meidän joukkueemme fysiikasta, mutta sen lisäksi
hänen erikoisalaansa on myös ihmisten kanssa toimeen tuleminen. Hän on ihmisläheinen valmentaja, joka pystyy valmentamaan myös kentän ulkopuolisia asioita oman esimerkkinsä kautta. Toni Lindbergillä puolestaan ei ole pitkä aika siitä, kun hän siirtyi kentältä valmennushommiin. Hänellä on kyky analysoida ja kyky nähdä asioita toiselta kantilta ja tuoda kysymyksiä pöytään. Hän kantaa hyvin oman vastuualueensa erikoistilanteista ja ohjaa puolustuspelissä yksilöitä. Hän on erittäin hyvä lisä meidän tiimiimme. Edgar Reina vastaa meidän videoanalyysista. Hän analysoi vastustajamme pelaamista ja omaamme ja tuo meille näkemyksiä. Hän on raudanluja ammattilainen,
jonka avulla pystymme nostamaan tasoamme entisestään, Zeneli kuvailee. Joukkueenjohtajana jatkaa tälläkin kaudella liigan tyylikäin joukkueenjohtaja Jussi Juurikka. Huoltopäällikkönä on toiminut seuran perustamisesta asti Pekka Penttinen. Päävalmentaja Zeneli kehuu kumpaakin herraa vuolaasti. - Jussi Juurikka, mister teacher, on erilainen nuori joukkueenjohtaja. Hän on aina ratkaisukeskeinen. Hänellä on kyky olla lähellä pelaajia ja joukkuetta. Pekalla on puolestaan sitä, mitä yritän pelaajille opettaa. Hän ennakoi ja saa asiat toimimaan ilman suurta meteliä. Hän ei tee itsestään numeroa, mutta on aina posi-
tiivinen ja löytää aina positiivisia ylpeydenaiheita joukkueen tekemisessä. Pekan kanssa asiat toimii kuin rasvattu kello. Pekka on Pekka, suomessa ei ole tarpeeksi superlatiiveja kuvaamaan häntä, Zeneli ylistää. Fysioterapeutteina jatkavat Mikko Poutiainen ja Erno Jokinen. Hierojana jatkaa Janne Kaartti ja lääkärinä Janne Liinavirta. Nelikko on ollut FC Lahden mukana jo pitkään. Heidän työnsä näkyy harvoin suurelle yleisölle, mutta joukkueen päivittäisessä tekemisessä nelikon arvo on korvaamaton. - Meillä on fyysiset fysioterapeutit. He ovat nuorekkaita ja positiivisia ja lähellä joukkuetta. He ovat olleet pitkään
mukana, joten heillä on selkeä näkemys, mitä tänä vuonna haluamme. Fysioterapeutit antavat yhtälailla kaikkensa joukkueen puolesta. Lääkärimme Janne Liinavirta on iloinen kaveri, joka hymyilee aina. Taustatiimillämme on osa-alueita, joihin kukin on erikoistunut ja tuo erikoisosaamista. Tiimissä on hyvä olla ja sitä on hyvä johtaa. Olen erittäin ylpeä tästä taustatiimistä, joka meillä on koossa. Opin heidän kauttaan joka päivä jotain uutta, Zeneli kehuu. FC Lahden taustoihin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi talenttivalmentaja Joni Kallioinen, valmennusosaamisen kehittäjä Mika Sandberg ja pelaaja-asioita hoitava Jussi Lumio.
FC LAHDEN TOIMISTO
JUHO-MATTI HEIKARI
Toimitusjohtaja Tel +358 40 7579055 juho-matti.heikari(at)fclahti.fi
SIMO KOKKONEN
Myyntipäällikkö, ottelutapahtuma Tel +358 45 1338728 simo.kokkonen(at)fclahti.fi
PÄIVI ARPIAINEN
Toimistopäällikkö Tel +358 44 080 8120 paivi.arpiainen(at)fclahti.fi
TANELI OKKONEN
Mediapäällikkö Tel +358 41 547 4211 taneli.okkonen(at)fclahti.fi
Kuvat Aleksi Tikkala
2
timi lahti
3
daniel koskipalo
5
mikko viitikko
6
Javi Hervás
Kokeneen topparin ensimmäinen kausi Lahdessa oli vahva. Hän puolusti uhrautuvasti ja jätti aina kaiken kentälle. Samalla Lahti viimeisteli erikoistilanteista myös kaksi osumaa. Ulkomaillakin kokemusta hankkinut pelaaja on vahva kaksinkamppailuissa ja kykenee avaamaan peliä hyvällä tasolla. Timi Lahti on liigan ehdottomia tähtipelaajia.
FC Reippaan ja FC Lahden junioriputken läpikäynyt nuori lupaus on ensimmäistä kauttaan mukana edustusjoukkueessa. Koskipalo on tuulennopea laitapuolustaja. Talvella 17-vuotias nuorukainen debytoi jo harjoitusotteluissa ja virallista debyyttiä voi odottaa jo kesällä. Koskipalo kuuluu ikäluokkansa maajoukkueeseen, joten hänen nimensä kannattaa laittaa mieleen.
Kolmatta kauttaan Lahdessa pelaava moderni toppari kuuluu liigan eliittiin. Laadukkaat katkot ja tarkat avaukset ovat Viitikon bravuureita, joita tänäkin kesänä voimme ihastella. Miehen läpimurto tapahtui jo Vaasassa, josta mies siirtyi Norjaan. Viitikko on johtaja kentällä ja kopissa ja hän on kantanut muutamaan otteeseen kapteeninnauhaa.
Lahteen saapunut espanjalainen on pelannut La Ligassa ja pimentänyt siellä muun muassa Real Madrid -tähdet Sergio Ramosin ja Luka Modrićin. Hongassa pelatessaan Hervás oli yksi liigan valovoimaisimpia tähtiä. Hervás on pallon kanssa taitava ja hänellä on erikoistilanteissa erittäin vahva jalka.
Syntymäaika: 28.6.1990 Syntymäpaikka: Jyväskylä Pituus: 185 cm Paino: 82 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: JJK, Haka, Padova, Belluno, HJK, VPS Parasta Lahdessa: Maauimala kesäkeleillä Harrastukset: Kalastus, Retropelit (Sega, Nintendo) Lempielokuva: Seitsemän (Seven) Jalkapalloidolit: Peter Schmeichel, Steven Gerrard
Syntymäaika: 3.5.2003 Syntymäpaikka: Hartola Pituus: 177 cm Paino: 71 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Reipas, FC Lahti B Parasta Lahdessa: Kisapuisto ja Lahden satama Jalkapalloidoli: Lionel Messi Harrastukset: Frisbeegolf Suosikkiurheilija: Usain Bolt
Syntymäaika: 18.4.1995 Syntymäpaikka: Helsinki Pituus: 190 cm Paino: 86 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: Klubi 04, HJK, VPS, Fredrikstad FK Parasta Lahdessa: Lyhyet etäisyydet, Luonto, Sijainti Lempielokuva: Yön Ritari Jalkapalloidoli: John Terry Suosikkiurheilija: Tiger Woods
Syntymäaika: 9.6.1989 Syntymäpaikka: Córdoba Pituus: 178 cm Paino: 74 kg Kansalaisuus: Espanja Aikaisemmat seurat: Córdoba FC, Sevilla FC, Hércules, Sabadell, Brisbane Roar, Mirandés, Merida, FC Honka, Parasta Lahdessa: pieni kaupunki, jossa on kaikki mitä tarvitsee Lempimusiikki: Marc Anthony – Vivir mi vida Jalkapalloidoli: Zinédine Zidane Suosikkiurheilija: Cristiano Ronaldo
Kumppanisi liike-elämän strategioissa ja taktiikoissa Autamme yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 200 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.
7
Altin Zeqiri
FC Espoosta kaudella 2019 Lahteen tullut Zeqiri pelasi viime kaudella ensimmäisen kokonaisen liigakautensa. Hän pystyy luomaan nopeudellaan ja ennakkoluulottomilla haastoillaan paikkoja itselleen ja talvella paikat ovat myös realisoituneet tehoiksi. Zeqirillä on kaikki edellytykset tehdä kesällä lopullinen läpimurto. Syntymäaika: 18.7.2000 Syntymäpaikka: Espoo Pituus: 185 cm Paino: 77 kg Kansalaisuus: Suomi/Kosovo Aikaisemmat seurat: EBK, FC Honka, FC Espoo Parasta Lahdessa: Kesäisin satama, FC Lahti Lempielokuva: Pelimies Carter (Coach Carter) Lempikirja: Minä, Zlatan Ibrahimović Suosikkiurheilija: Mike Tyson
8
matti klinga
Jo kymmenen vuotta sitten FC Lahdessa debytoinut Klinga on nuoresta iästään huolimatta rutinoitunut liigapelaaja. Hänellä alkaa seitsemäs kausi FC Lahdessa. Hän rytmittää peliä keskikentällä monipuolisella syöttövalikoimallaan. Klinga on kentällä pallovarma ja rauhallinen ja hakee usein murtavia syöttöjä.
Syntymäaika: 10.12.1994 Syntymäpaikka: Tukholma Pituus: 175 cm Paino: 72 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: HIFK, PK-35, FC Reipas, HJK, SJK Parasta Lahdessa: Hiihtoladut, Perhe ja ystävät Lempielokuva: Kunniattomat paskiaiset Jalkapalloidoli: Totti / Iniesta / Litmanen / Grealish Lempikirja: Syntynyt juoksemaan
9
geoffrey chinedu
10
eemeli virta
Ysipaidalta odotetaan Lahdessa tehoja ja Geoffrey on valmis tarttumaan haasteeseen. Kookas nigerialainen on lainalla Ukrainan pääsarjaseura Olimpik Donetskista. Geoffreyn vahvuuksia kentällä ovat maalinteon lisäksi juoksut selustaan. Hän on pelannut urallaan myös muun muassa Pohjois-Makedoniassa ja Virossa.
Eemeli Virta on kentällä kuin sinfonia, jossa ei ole yhtään riitasointua. Hän on keskikentän moottori, joka väsymättömästi riistää palloja ja jakelee niitä eteenpäin. Virralla alkaa neljäs kausi FC Lahdessa ja sinä aikana hän on esittänyt olevansa liigan eliittiä. Kymppipaidalla on tehty Lahdessa taikoja ja Virta voi tulevalla kaudella vastata huutoon.
Syntymäaika: 1.10.1997 Syntymäpaikka: Lagos Pituus: 193 cm Paino: 82 kg Kansalaisuus: Nigeria Aikaisemmat seurat: Olimpik Donetsk, Rabotnički, Narva Trans Parasta Lahdessa: Kotistadion Jalkapalloidoli: Robert Lewandowski, Neymar, Kylian Mbappé, Erling Braut Haaland, Emmanuel Adebayor Harrastukset: Treenaaminen, PS4, Rentoutuminen Lempielokuva: Rahapaja (Money Heist)
Syntymäaika: 28.9.2000 Syntymäpaikka: Myllykoski (Anjalankoski) Pituus: 186 cm Paino: 80 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: MyPa, FC Reipas, FC Lahti A, FC Lahti Akatemia, PKKU, Lahden Reipas Parasta Lahdessa: Urheilutapahtumat (Jalkapallo, Jääkiekko, Talviurheilu) Lempimusiikki: Suomirap, Iskelmä Lempielokuva: Kaikki James Bondit Suosikkiurheilija: Rafael Nadal
Uudet sisäliikuntatilat voit varata myös ilman jäävuorovarausta! Launeenkatu 7,15100 Lahti
Liikuntasali 419 m² jaettavissa väliverholla Kuntoilu-/punttisali 118 m² Juoksusuora 40 m, 212 m²
Tervetuloa!
Urheiluseurat Koulut ja päiväkodit Seniorit Erityisryhmät
Varaukset/tiedustelut kirsi.piironen@luhy.fi 040 679 2438
Kuvat Aleksi Tikkala
11
jasin assehnoun
Assehnoun murtautui viime kaudella lopullisesti liigan eliittiin viimeistellen yhdeksän liigaosumaa. Laituri haastaa ja menee ohi kerta toisensa jälkeen. Viime kaudella painavat laukaukset osuivat myös maalipuiden väliin ja samaa on odotettavissa myös tulevana suvena napsun verran parempana. Maalien lisäksi Jasin alustaa myös maaleja ja hankkii vapaapotkuja.
Syntymäaika: 26.12.1998 Syntymäpaikka: Tampere Pituus: 176 cm Paino: 73 kg Kansalaisuus: Suomi/Marokko Aikaisemmat seurat: HJK, PK-35, FC Espoo, FC Lahti A Parasta Lahdessa: FC Lahti Lempielokuva: Pelimies Carter (Coach Carter) Suosikkiurheilija: Kobe Bryant Harrastukset: Koripallo
13coubronne 15 jean-christophe
kari arkivuo
16
lassi forss
Ranskalaista eleganssia edustava Coubronne on yksi liigan luotettavimmista puolustajista. Viime kaudella hän oli Veikkausliigan InStat-indeksillä mitattuna FC Lahden tärkein pelaaja ja liigan kaikista pelaajista ranskalaispuolustaja oli hyvin lähellä sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Serie A:ssa pelannut Coubronne pelaa Lahdessa kolmatta kauttaan.
Viime kaudella kotiin palannut entinen Suomen maajoukkueen kapteeni pelasi loistokauden. Kapteeni Arkivuo antoi laadukkaita keskityksiä läpi kauden. Hänen liukutaklauksensa sykähdyttivät yleisöä ja Arkivuo sai askelharhautuksillaan muutaman liigapelurin näyttämään korttelifutarilta.
Nuori laitapuolustaja aloittaa kolmannen kautensa Lahdessa. Nuorukaisen viime kausi alkoi lainalla Lahden Reippaassa, josta hän siirtyi lainalle sarjatasoa ylemmäs MYPAan. Loppukaudesta Forss tuli ryminällä liigaan ja talvikausi on osoittanut, että Forss on valmis tekemän läpimurtonsa. Hän kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkuerinkiin.
Syntymäaika: 30.7.1989 Syntymäpaikka: Lyon Pituus: 180 cm Paino: 71 kg Kansalaisuus: Ranska Aikaisemmat seurat: AC Arles, FC Sochaux Montbéliard, Novara Calcio, SC Olhanense, KTP Parasta Lahdessa: Kaupunki on pieni ja Lahdessa on helppo liikkua kävellen ja pyörällä. Lahti on rauhallinen paikka ja luonto ja järvi on lähellä. Lempikirja: Da Vinci -koodi Lempimusiikki: Fonky Family - Si je les avais écoutés Harrastukset: Kalastus, Urheilu, Retkeily, Hyvä ruoka ja hyvä viini ystävien kanssa
Syntymäaika: 23.6.1983 Syntymäpaikka: Lahti Pituus: 177 cm Paino: 76 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Kuusysi, Pallo-Lahti, FC Lahti, Sandefjord, Go Ahead Eagles, BK Häcken Parasta Lahdessa: Luonto Lempimusiikki: Apulanta Lempielokuva: Gladiaattori Jalkapalloidoli: Diego Maradona
Syntymäaika: 15.1.2002 Syntymäpaikka: Lahti Pituus: 177 cm Paino: 70 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Kuusysi, FC Lahti B, FC Lahti A, Lahden Reipas, MYPA Parasta Lahdessa: Satama, Hyvät ruokamestat, Kesäillat Jalkapalloidoli: Trent Alexander-Arnold Suosikkiurheilija: Lamar Jackson Harrastukset: Golf
FC LAHDEN Pelaajasiirrot Tulleet pelaajat
Lähteneet pelaajat
Antonio reguero (hjk) JAVI HERVAS (FC HONKA) MACOUMBA KANDJI (FC HONKA) Chinedu geoffrey (OLIMPIK DONEtsk) Teemu Penninkangas (Sligo Rovers) loorents hertsi (ac oulu) Kristian Yli-Hietanen (TPV) Daniel koskipalo (FC Lahti a) Anton Munukka (FC lahti a) Asaad babiker (FC Lahti A)
PATRICK RAKOVSKY (ORANGE COuNTY SC) MIKKO KUNINGAS (ORANGE COUNTY SC) DIMITRY IMBONGO (BARAKALDO CF) VAHID HAMBO (IFK MARIEHAMN) TEEMU JÄNTTI (ILVES) VALDRIN RASHICA (EIF) ARTTU AURANEN (PK-35) MATIAS NIUTA (LAHDEN REIPAS) TAPIO TORPO (LAHDEN REIPAS) Tim Martinen
lauri ilola
Viimeisimpänä joukkueeseen liittyi viime kauden Espoon Hongassa pelannut isokokoinen hyökkääjä Macoumba Kandji.
17
arlind sejdiu
Kesken viime kauden Hongasta Lahteen siirtynyt Sejdiu on pienen tilan tekniikkaihme. Hän pystyy pitämään palloa hyvin hallussa pienessä tilassa ja nuorukainen on myös taitava ja sähäkkä haastamaan. Talvikaudella Sejdiu teki myös tehoja. Hän on tulevan kesän potentiaalinen läpimurtopelaaja, jota kannattaa seurata tarkasti.
Syntymäaika: 11.8.2001 Syntymäpaikka: Oulu Pituus: 175 cm Paino: 74 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Honka Parasta Lahdessa: Joukkuekaverit Lempimusiikki: Arttu Wiskari – Mökkitie Jalkapalloidoli: Luka Modrić Harrastukset: Jalkapallo, Nyrkkeily
NISULAN MAANSIIRTO OY
19
viljami isotalo
FC Espoon kasvatti on Veikkausliigan fysiikkaihme. Isotalo on nopea toppari ja pomppaa korkeammalle kuin muut. Isotalon ensimmäinen liigakausi oli lupaava. Nuorempana hyökkääjänä pelannut Isotalo saattaa välillä pujotella kentän päästä päähän läpi vastustajien. Tämä kausi voi olla puolustajan läpimurtokausi.
Syntymäaika: 4.6.1998 Syntymäpaikka: Espoo Pituus: 185 cm Paino: 84 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Kasiysi, FC Espoo, Lahden Reipas Parasta Lahdessa: Lahti on kaunis, Lähellä kaikkea, Urheilukaupunki Jalkapalloidoli: Ronaldinho Suosikkiurheilija: Kawhi Leonard, Michael Jordan
20
henritse eninful
Togon maajoukkuepelaaja Eninful on erinomainen pallonriistäjä. Keskikentän lisäksi hän voi pelata tarvittaessa myös topparina. Hän on pallon kanssa rohkea, mutta selviää tilanteista usein voittajana. Lisäksi togolainen on hyvä avaamaan peliä. Eninfulilla alkaa Lahdessa toinen kausi ja häneltä on lupa odottaa vielä parempaa.
Syntymäaika: 21.7.1992 Syntymäpaikka: Notsé Pituus: 182 cm Paino: 72 Kansalaisuus: Togo Aikaisemmat seurat: Standard Liège, Újpest, Kecskemét, Doxa Katokopias JALKAPALLOIDOLI: Marcos Senna
21
pyry lampinen
Periksiantamaton taistelija aloittaa kolmannen kautensa FC Lahdessa. Viime kausi oli nuorelle lupaukselle vaikea, mutta Lampinen sai silti tehoja myös liigaviheriöillä. Talvikauden peleissä Lampinen on ollut aina siellä, missä tapahtuu ja neljä liigamaalia saanee jatkoa myös tänä vuonna. Lampinen kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueeseen.
Syntymäaika: 7.3.2002 Syntymäpaikka: Lahti Pituus: 178 cm Paino: 78 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Kuusysi, FC Lahti A, Lahden Reipas Parasta Lahdessa: Lahden satama kesäisin Jalkapalloidoli: Kevin De Bruyne Suosikkiurheilija: Tiger Woods Harrastukset: Golf
Kuvat Aleksi Tikkala
22
loorents hertsi
Oulusta täksi kaudeksi kotiin palannut Hertsi on rutinoitunut liigamies ja viime kaudella hän oli Oulun nousun tärkeimpiä pelaajia. Sähäkkä laitakiituri aiheuttaa liigapuolustajille harmaita hiuksia nopeilla suunnanmuutoksillaan. Hertsi kykenee pelaamaan myös puolustavammassa roolissa. Alkava kausi on Hertsille jo seitsemäs FC Lahdessa.
Syntymäaika: 13.11.1992 Syntymäpaikka: Helsinki Pituus: 169 cm Paino: 69 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Reipas, FC Hämeenlinna, VPS, AC Oulu Parasta Lahdessa: Perhe ja kotikaupungin kujeet Lempikirja: Idiootit ympärilläni Suosikkiurheilija: Rafael Nadal Harrastukset: Koulunkäynti, Mailapelit
23
kristian yli-hietanen
24
asaad babiker
Suomalais-kanadalainen Yli-Hietanen on tämän kauden potentiaalinen yllättäjä. Kookas kärki voittaa kaksinkamppailuja ja aikaa joukkueelle. Maalin edustalla Yli-Hietanen liikkuu ja viimeistelee hyvin. Yli-Hietanen palasi Suomeen suorittamaan opintojaan loppuun, mutta nyt hän pääsee näyttämään taitonsa myös liigassa.
FC Reippaan ja FC Lahden junnuputkesta edustusjoukkueeseen noussut Babiker on juoksuihme. Laitahyökkääjä on tehnyt tasaiseen tahtiin maaleja junnupeleissä, vaikka hänen pelipaikkansa ja roolinsa on ollut välillä puolustavampi. Babiker debytoi FC Lahdessa jo Suomen Cupin karsinnassa ja liigadebyyttiä voi odottaa jo tänä kesänä.
Syntymäaika: 31.5.1996 Syntymäpaikka: Tampere Pituus: 186 cm Paino: 80 kg Kansalaisuus: Suomi/Kanada Aikaisemmat seurat: University of British Columbia, TPV Parasta Lahdessa: Uniikki näkymä stadionilla hyppyrimäkineen Lempikirja: Limitless by Jim Kwik Jalkapalloidoli: Cristiano Ronaldo, Ronaldinho Suosikkiurheilija: Kobe Bryant
Syntymäaika: 31.8.2003 Syntymäpaikka: Kairo Pituus: 182 cm Paino: 69 kg Kansalaisuus: Suomi/Sudan Aikaisemmat seurat: FC Reipas, FC Lahti B, FC Lahti A Parasta Lahdessa: Kisapuisto, sinne pääsee pelaamaan kavereiden kanssa eri lajeja Lempimusiikki: Pop Smoke - Flexin’ Lempielokuva: Creed II Jalkapalloidoli: Ronaldinho
SALOMAAN SORA OY, LAMMI
27
Teemu penninkangas
Irlannista takaisin Lahteen palannut kookas laitapuolustaja on menestyksen talismaani. Hän on saavuttanut europaikan kaikissa muissa seuroissa, joissa hän on pelannut, paitsi FC Lahdessa. Nyt mies palasi korjaamaan epäkohdan. Edellisellä visiitillään FC Lahdessa Penninkangas onnistui myös maalinteossa, joten Irlannista tarttuneiden oppien avulla hän voi tuplata maalisaldonsa.
Syntymäaika: 24.7.1992 Syntymäpaikka: Alavus Pituus: 195 cm Paino: 93 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: APV, TP-Seinäjoki, SJK, Ilves, FC Inter, Sligo Rovers Parasta Lahdessa: Monipuoliset liikuntamahdollisuudet, Vuoden 2021 Euroopan Ympäristöpääkaupunki -titteli eli Lahdessa tehdään hyvää ympäristötyötä Lempimusiikki: Elektro, Indietronica Lempikirja: Suon villi laulu Jalkapalloidoli: Ryan Giggs
Kuvat Aleksi Tikkala
59
MACOUMBA KANDJI
25
antonio reguero
30
Anton munukka
Kokenut senegalilaishyökkääjä löi itsensä läpi kymmenen vuotta sitten Pohjois-Amerikan pääsarja MLS:ssa. Suomeen Kandji tuli vuonna 2014 ja on pelannut Veikkausliigassa HJK:n, FC Interin ja FC Hongan riveissä. Yli sadan liigaottelun kokemus on arvokas lisä FC Lahden hyökkäykseen, sillä maalien lisäksi Kandji osaa luoda paikkoja kanssapelaajilleen.
Kokenut espanjalainen maalivahti on voittanut Veikkausliigassa mestaruuden lisäksi parhaan maalivahdin tittelin. Real Madridin kasvatti on pelannut urallaan myös Skotlannin Valioliigassa. Torjuntatöiden lisäksi Reguero ohjaa peliä hyvin ja osallistuu mielellään pelinrakenteluun jaloillaan.
ken läpikäynyt nuori maalivahti on kentällä rohkea ja päättäväinen. Munukka pelaa loistavasti molemmilla jaloillaan ja avaa peliä tarkasti. Munukka haki talvella tuntumaa miesten peleistä Reippaan riveissä ja onnistui muun muassa torjumaan FC Lahden rangaistuspotkun.
FC Reippaan ja FC Lahden junioriput-
Nuorella 20-vuotiaalla Tiaisella alkaa
Syntymäaika: 2.8.1985 Syntymäpaikka: Kaolack Pituus: 193 cm Paino: 90kg Kansalaisuus: Senegal Aikaisemmat seurat: Atlanta Silverbacks, New York Red Bulls, Colorado Rapids, Houston Dynamo, Kalloni FC, Levadiakos FC, HJK, Al Faisaly FC, FC Inter, FC Honka, Sanat Naft Abadan Parasta Lahdessa: En tiedä vielä, mutta odotan, että pääsen selvittämään. Lempikirja: Alkemisti Jalkapalloidoli: Thierry Henry Suosikkiurheilija: Muhamed Ali
Syntymäaika: 4.7.1982 Syntymäpaikka: Madrid Pituus: 187 cm Paino: 88 kg Kansalaisuus: Espanja Aikaisemmat seurat: Real Madrid, Villarreal, Racing Ferrol, Alicante, Inverness, Kilmarnock, Ross County, Hibernian, RoPS, HJK Parasta Lahdessa: Mukava kaupunki ja seurassa työskentelevät mukavat ihmiset Lempielokuva: Gladiaattori (Gladiator) Jalkapalloidoli: Gianluigi Buffon Suosikkiurheilija: Michael Jordan
Syntymäaika: 7.9.2004 Syntymäpaikka: Lahti Pituus: 187 cm Paino: 78 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Reipas, FC Lahti B Parasta Lahdessa: Monipuolinen kulttuuritarjonta vaativampaankin makuun Lempielokuva: Fast & Furious 8 (The Fate of the Furious) Lempikirja: Slummien miljonääri Suosikkiurheilija: Albert Tamm
FC Lahdessa jo viides kausi. Hän debytoi Cupissa vuonna 2017 ja liigassa 2019. Maalivahtilupaus ohjaa peliä loistavasti ja hän on kehittynyt pelin avaamisessa rohkeaksi pallotaituriksi. Etenkin keskityspallot tarttuvat kimmoisan Ahtialan kasvatin hyppysiin.
Syntymäaika: 7.5.2000 Syntymäpaikka: Tuusula Pituus: 185 cm Paino: 83 kg Kansalaisuus: Suomi Aikaisemmat seurat: FC Kuusysi, FC Lahti A, FC Espoo, Lahden Reipas Parasta Lahdessa: Kisapuiston ja Urheilukeskuksen alue kaikkine mahdollisuuksineen urheilla ja harrastaa liikuntaa Lempimusiikki: Kaikki menee paitsi Heavy Metal, Lempibiisi Imagine Dragons – Radioactive Lempikirja: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia Jalkapalloidoli: Marc-André ter Stegen
Kaupungin sporttisin pasta- ja pizzaravintola. Forza lahti!
Lihaskipua? Tunne Ice Powerin 3TEHO vaikutus! 1. Viilentää - laskee ihon lämpötilaa hallitusti 2. Vaimentaa - lievittää kipua vaikuttamalla kipua aistiviin hermosoluihin 3. Vilkastuttaa - geelin levittäminen iholle lisää verenkiertoa, jolloin lihakset rentoutuvat Myynti: Apteekit.
3TEHO
FCLahti_kausijulkaisu_2019_IcePower.indd 1
31
Joona tiainen
vaikutus
1.4.2019 9.03.18
MAINOSALAN ERIKOISOSAAJA TAPAHTUMAMARKKINOINTI MATERIAALIT AJONEUVOTEIPPAUKSET VALOMAINOKSET
printteam.fi
Lassi Forss – Isän jalanjäljissä lauri ilola
laitapuolustaja Lassi Forss on fc lahden potentiaalinen läpimurtopelaaja tulevalla kaudella. Lahtelaisen juniorituotannon helmi, 19 vuotta alkuvuodesta täyttänyt Lassi Forss, aloittaa FC Lahdessa jo kolmannen kautensa. Nuorisomaajoukkueiden vakionimi on ehtinyt debytoida Veikkausliigassa jo kaudella 2019 ja on sittemmin pikkuhiljaa ottanut joukkueesta isompaa roolia. Kuluneella harjoituskaudella päävalmentaja Ilir Zenelillä on riittänyt luottoa laitapuolustajana viihtyvän nuorukaisen osaamiseen ja jälki on ollut vakuuttavaa – Forss on yksittäisiä virheitä lukuun ottamatta pelannut kuin aikamies. Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että pienen hiljaiselon jälkeen, olemme seuraavan lahtelaisen jalkapalloilijan läpimurron kynnyksellä. FC Kuusysin junioripolun läpi käynyt Forss on jalkapalloilija ja ”kyykkäläinen” jo toisessa polvessa. Isä Jari Aro pelasi aikanaan 80-luvulla FC Kuusysissä hyökkääjänä ja ehti uransa aikana saavuttaa pari SM-mitaliakin kuuluen esimerkiksi vuoden -84 mestaruusjoukkueeseen. Isän esimerkki sytytti kipinän pojassa ja teki seurava-
linnasta helpon. Muutoinkin isä on näytellyt suurta roolia matkan varrella, sillä hän on toiminut viisivuotiaana jalkapallon aloittaneen Forssin joukkueen kakkosvalmentajana useiden vuosien ajan. Isäänsä poikkeuksen poika tekee ainakin pelipaikan suhteen. —Aloitin kärkenä, mutta olen koko ajan tippunut vähän alemmaksi. Päädyin toppariksi ja nyt olen jäänyt laitapakin rooliin. Kaikki ikäluokat Kuusysissä läpi kolunnut Forss pelasi yhden kauden ajan FC Lahden A-junioreissa ja teki sen jälkeen kolmen vuoden mittaisen sopimuksen liigajoukkueen kanssa ollessaan vasta 16-vuotias. Kansallisen tason talentti Forss on ollut pitkään. Siitä kertoo maaotteluiden saldo, joka huitelee Forssin omien sanojen mukaan 20–30 ottelun välimaastossa. — Minut valittiin ihan ensimmäisiin U-15 poikamaajoukkuepeleihin mukaan. Olisinko ollut siitä lähtien ikäluokkani jokaisella leirillä yhtä lukuun
ottamatta, missä on pelattu maaottelu, Forss laskeskelee. Muutama vuosi sitten Forss tajusi, että jalkapallon pelaamisesta voisi oikeasti saada leipätyön. Nuorempana haaveet ammattilaisuudesta eivät juuri pyörineet mielessä. Vasta 16-17-vuotiaana aloin tajuamaan, kuinka hyvä oikeasti olen oman ikäisekseni, Forss heittää. Kausi 2019 meni Forssin osalta puhtaasti sisäänajossa. Forss harjoitteli liigajoukkueen mukana, mutta pelasi pääasiassa Lahden Reippaassa miesten Kakkosta ja joitakin pelejä myös Lahden A-junioreissa. Loppukaudesta 2019 Forss sai tulikasteensa liigapelissä, kun hän nousi avauskokoonpanoon SJK:a vastaan haastajasarjan ottelussa. Lisävastuuta tuli myös tappiollisessa Eurolopputurnauksen pelissä HJK:ta vastaan. —Tuntui erittäin hyvältä debytoida. Vähän oli kyllä jalat puhki pelin lopussa, mutta se on normaalia. Voin myöntää, että jännitti pikkuisen – se on hyvä olla pieni jännitys ennen peliä, Forss tietää. Kauden 2019 jälkeen valmen-
nusvastuu Lahdessa vaihtui, kun Sami Ristilä jätti tehtävänsä ja hänen tilalleen palkattiin Zeneli. Viime kauteen lähdettäessä Forss oli ehtinyt nostaa omia osakkeitaan joukkueen sisäisessä rankingissa. Talvikaudella peliaikaa tuli hyvin ja otteetkin olivat lupauksia herättäviä. Sitten maailmantilannetta ravisteli koronaepidemia ja toiminta jalkapallon puolella laitettiin seisahduksiin. Liigakausi päästiin lopulta aloittamaan heinäkuussa, mutta Forssin hanat peliminuuttien suhteen kuivuivat.
paljon. Ykkösessä oli yllättävän hyvä taso. Siellä on entisiä liigapelaajia ja paljon nuoria pelaajia. Ei siellä helpolla päässyt todellakaan, Forss kertoo.
Pelituntumaa täytyi ensin hakea Reippaan paidasta ja heinä-elokuun taitteessa Forss lähetettiin hakemaan kokemusta lainajaksolle Ykkösessä pelanneeseen MYPAan. Päävalmentajana Myllykoskella toimi Forssille ja FC Lahdellekin tuttu Ilkka Mäkelä. Lainajakso MYPAssa sujui erinomaisesti. Pelistä toiseen Forss kellotti täysiä 90-minuuttisia ja sai kentän puolella itseluottamukselle elintärkeitä onnistumisia. Kaiken kaikkiaan vastuuta tuli yhteensä kahdeksassa Ykkösen ottelussa. —Se vei minua eteenpäin
Tulevaan kauteen valmistautuminen on Forssin osalta sujunut mallikelpoisesti. Harjoitus- ja Suomen Cup -otteluissa Forss on päässyt pelaamaan paljon ja mikä tärkeintä – pelit ovat sujuneet duurivoittoisesti. —Klubi-peli meni erinomaisesti. KTP-pelissä pelasin topparia, mutta ei siinä ollut ongelmia.
Piipahtaminen Ykkösen puolelle kannatti siinäkin mielessä, että loppukauden aikana vastuuta siunaantui myös liigan puolelle kolmessa ottelussa. —Ne pelit menivät erittäin hyvin mielestäni. Varsinkin Honka-peli, jossa olin aika liekeissä, Forss hymyilee tyytyväisenä.
Lohkovaiheen päättäneessä vierasottelussa HIFK:a vastaan Forss oli epäonnen soturi, kun kotijoukkueen Jeremiah Streng pääsi irtautumaan hänen miesvartioin-
nistaan, ja tekemään ottelun ainoan osuman. —HIFK-pelissä tuli se yksi virhe. Onneksi se tuli tähän aikaan kaudesta. Toivotaan, että se oli tämän kauden ainoa virhe. Vaikka tiputtiinkin Suomen Cupista, niin mieluummin otan sen virheen Cupissa kuin Veikkausliigassa, Forss miettii. Lahden puolustuslinjan nimilistaa katsomalla on selvää, että jokaisen peliminuutin eteen saa tehdä töitä. Laitapuolustajan tontille on tyrkyllä esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Kari Arkivuo, Jean-Christophe Coubrounne ja Teemu Penninkangas, jotka kaikki ovat liigatasolle hyvin rutinoituneita pelimiehiä. —Odotan paljon peliaikaa itselleni, että pääsisin kehittymään myös kentällä, eikä pelkästään treeneissä. —Näen sen realistisena, että pystyn haastamaan ”Kallua” ja ”Kuprua” peliajassa. Se nähtiin jo viime kauden lopussa, että pystyn pelaamaan Veikkausliigassa hyvällä tasolla, Forss lataa itseluottamusta uhkuen. Forssia on nähty enimmäkseen laitapuolustajan ja wingbackin rooleissa kummallakin
puolella kenttää riippuen joukkueen sen hetkisestä tarpeesta. Laitahyökkääjän roolikin on hänelle tuttu, sillä MYPAssa hän pelasi pari peliä kyseisellä tontilla. Mikäli Forss saisi itse päättää, pelipaikka löytyisi kentän vasemmalta puoliskolta, joka on hieman epätyypillinen vastaus oikeajalkaiselle pelaajalle. —Vasen laitapakki tai wingback ovat suosikkipelipaikkani. Tykkään pelata enemmän vasemmalla, en oikein tiedä miksi. Maajoukkueessakin olen pelannut aina vasemmalla. Ehkä siinä on se, että pääsee leikkaamaan keskelle. Minulla on myös ihan hyvä vasuri, niin pystyy käyttämään sitäkin, Forss pohtii. Omaa pelaajaprofiiliaan Forss analysoi kypsästi. —Vahvuuksiani ovat 1 vs. 1 -puolustaminen ja yleinen peliäly. Sitä tietää minne liikkuu ja osaa vähän aavistaa vastustajan liikkeitä. Juoksuvoimani on myös aika hyvä. Teknillisiä asioita voi vielä kehittää. Ne eivät ole vielä huipputasoa ja yritän kehittää niitä päivittäin. Päävalmentaja Zeneli kuvailee suojattiaan vuolain sanan-
kääntein ja rivien välistä voi lukea, että Forss tulee saamaan näytönpaikkansa. —Lassi on laitapuolustajana erittäin hyökkäävä, eikä pelkää vastuuta ja mahdollisuuksia. Hän on sähäkkä, henkisesti vahva, fyysisesti kehittymässä koko ajan ja taidollisesti jo riittävällä tasolla, että pystyy suoriutumaan, Zeneli arvioi. —Hän on nostanut tasoaan viime kaudesta kokonaisvaltaisesti. Tänä vuonna häneltä odotetaan vielä enemmän selkeätä läpimurtoa ja oman paikkansa ottamista, Zeneli jatkaa. Kaudelle 2021 FC Lahti on onnistunut kasaamaan varsin vahvan ja tasapainoisen miehistön. Viime kauden pelaajarungosta on pystytty pitämään iso osa ja lähtijät on onnistuttu paikkaamaan hyvillä pelimiehillä. —Oli hyvä, että saimme pidettyä paljon viime kauden runkopelaajia, ettei runko vaihdu hirveästi. Saimme uusia vahvistuksia, kuten (Antonio) Reguero, (Javi) Hervas ja uusi kärki Chinedu Geoffrey. Mielestäni he ovat hyviä vahvistuksia meille ja tuovat uutta maustetta peliimme.
Viime kaudella Lahden otteita leimasi ajoittain epätasaisuus. Forss uskoo, että oppirahat on maksettu ja luvassa on viime kautta parempi kausi. —Uskon, että olemme menneet viime kaudesta paljon eteenpäin joukkueena. Viime kausi oli Ilirin ensimmäinen kausi ja muutenkin oli taas vähän tuore homma pelaajiston ollessa uusi.
”Lassi on sopusuhtainen sekoitus unelmavävyä ja samalla vähän taistelijaa.” Maaliskuussa valmistautuminen kauteen koki kolauksen, kun joukkueen sisällä todettiin koronatartunta ja sen vuoksi koko joukkue määrättiin kahden viikon karanteeniin. Karanteenin aikana pelaajat noudattivat henkilökohtaisia fysiikkaohjelmiaan, jonka lisäksi etänä järjestettiin yksilö- ja joukkuepalavereja. —Tietenkin se valmistautumiseen vähän vaikuttaa, mutten usko, että se tulee näkymään yhtään kauden alussa, koska kauden alkuakin siirrettiin.
Täysipainoisesti futikseen satsaavan Forssin veri vetää ulkomaan pelikentille monen muun nuoren pelaajan tapaan —Isoin tavoite on päästä pelaamaan ulkomaille tietenkin. Hollanti olisi kiva. Siellä on huippupelaajia ja paikallinen kulttuurikin on kiinnostava. Tervettä itseluottamusta puhkuvasta Forssista löytyy valmentajansa mukaan useita puolia. —Lassi on sopusuhtainen sekoitus unelmavävyä ja samalla vähän taistelijaa. Tarvittaessa hänellä on terävät kynnet, mutta muuten hän on hyvin herttainen ja lämminsydäminen ihminen sekä ottaa huomioon myös muut, Zeneli kuvailee. Jää nähtäväksi, kuinka teräväksi Forss on kyntensä hionut ja onnistuuko hän tarraamaan kiinni vakituisesta pelipaikasta Lahden nimivahvasta puolustuslinjasta jo tulevalla kaudella. Ennusmerkit ovat kuitenkin hyvät, eikä tarvitse edes vetää ”kotiinpäin” todetakseen näin – siispä numero 16 tarkkaan seurantaan!
Teksti: Miko Heikkinen
LAURI ILOLA
FC Lahti mukana Euroopan ympäristöpääkaupunkivuodessa FC Lahti on mukana Lahden ympäristöpääkaupunkivuodessa edistämällä ihmisten tietoisuutta kasvis- ja lähiruuan hyödyistä. FC Lahden pelaajat toimivat yhteistyöhankkeessa erityisesti roolimalleina tuhansille nuorille. Tätä kautta seura on edesauttamassa lahtelaisten valmiuksia elää elämää, joka ei tuota hiilidioksidipäästöjä. Lahden tavoitteena on olla hiilineutraali jo vuonna 2025, ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa. Huippu-urheilijoiden kehot ovat työkaluja, joten niistä on pidettävä hyvää huolta. Ravitsemuksen merkitys huippu-urheilussa on välttämätön. Ravitsemukseen keskittyivät jo 1900-luvun suurjuoksijat Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen, jotka molemmat noudattivat tiukkaa lihatonta ruokavaliota. Kasvisruokavaihtoehdon hyötyjä onkin tutkittu paljon viime aikoina ja tutkimuksissa on havaittu, että kasvisruuasta ei ole haittaa urheilijalle ja joissain tapauksissa se voi olla jopa hyödyksi. FC Lahden fysiikkavalmentaja Mika Heino kertookin, että seurassa on kehitetty pelaajien valmennusmenetelmiä kokonaisuutena, jossa myös ravinto ja uudet tutkimustiedot on otettu käyttöön. - Pelaajiemme ruokatottumukset ja tietämys ravitsemuksesta on parantunut. Nykyisin kasvisten käyttö suositusten mukaisesti toteutuu varmasti jokaisella pelaajallamme. Osa pelaajista on kasvisruuan hyödyt huomattuaan siirtynyt kokonaan kasvisruokailijoiksi. Kasviksissa on tuhansia bioaktiivisia aineita ja niillä on elimistössä monia hyödyllisiä yhteisvaikutuksia, joista kertomalla pyrimme saa-
maan positiivisia vaikutuksia heidän urheilusuorituksiinsa ja terveyden edistämiseen kokonaisvaltaisesti, Heino alustaa.
lihan tarve vähenisi ja saisimme myös runsaita terveyshyötyjä ravitsemuksen monipuolistuessa, Heino avaa.
Kovatehoinen harjoittelu lisää altistusta erilaisille vammoille ja tulehduksille. Heinon mukaan kasvisten antioksidantit ehkäisevät tulehduksia, kun taas tutkimusten mukaan runsas prosessoidun punaisen lihan syöminen on terveysriski. Se nostaa riskiä sairastua syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi punainen liha kuormittaa ympäristöä moninkertaisesti kasvispainotteiseen ruokavalioon verrattuna. - Harjoittelumme tehoa on nostettu runsaasti viimeisen vuoden aikana. Täten pelaajat altistuvat helpommin erilaisille vammoille ja tulehduksille. Ruokavaliolla on merkittävä vaikutus näiden ennaltaehkäisyssä. Kasviksissa on paljon muun muassa antioksidantteja. Niiden tulehduksia lievittävä vaikutus on merkittävä heijastuen koko kehon hyvinvointiin, palautumiseen ja yleiseen jaksamiseen. Samassa yhteydessä pitäisi muistuttaa, että emme Suomessa syö riittävästi kasviksia, jolloin
Osana syömisen monipuolistumista on FC Lahti hyödyntänyt paljon lähialueiden tuotteita. Lähivesien kalat antavat pelaajille aivoja ja kehoa tukevia rasvoja. Lähiruuan suosiminen pienentää myös osaltaan joukkueen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä merkittävästi. FC Lahti haluaakin omalta osaltaan olla turvaamassa tulevaisuutta kestävillä valinnoillaan.
Muutos ei synny yksin
Lahden kaupungin matka Euroopan ympäristöpääkaupungiksi on ollut pitkä. Pahasti saastunut Vesijärvi vaikutti kaupunkilaisten elämään negatiivisesti. Saastuneen järven puhdistustyön alkaminen 1980-luvulla loi pohjaa lahtelaiselle ympäristöosaamiselle. Lahden sijainti merkittävän pohjavesialueen päällä on luonut kaupungissa omat tarpeet ympäristötyöhön. Vuonna 1998 Lahdessa otettiin käyttöön uusi jätehuoltojärjestelmä. Nykyään jätteiden lajittelu on monessa lahtelaiskodissa itsestäänselvyys, mutta 1990-luvulla vain neljännes jätteistä hyödynnettiin. Nykyisin kotitalouksien jätteistä kyetään hyödyntämään noin 99 %. Samoihin aikoihin FC Lahden seurayhteisö laati ensimmäisenä urheiluseurana Suomessa oman ympäristöohjelmansa. Sen pyrkimyksenä on yhä vaikuttaa positiivisesti jalkapalloilussa mukana olevien lasten ja nuorten, sekä heidän vanhempiensa suhtautumiseen ja asenteisiin elinympäristönsä hyvinvointia kohtaan. Aktiivisessa urheilukaupungissa seuroilla on merkittävä
rooli sekä ympäristötekojen toteuttajina että ympäristötietoisuuden lisäämisessä. Vuosien varrella FC Lahden seurayhteisön ympäristöohjelmassa on paneuduttu muun muassa kestävään liikkumiseen, kierrätykseen ja jätteen määrän vähentämiseen. Muutos ei tapahdu kuitenkaan yksin, vaan jokainen voi olla vaikuttamassa siihen osaltaan. Siksi FC Lahti on mukana myös ympäristöpääkaupunkivuodessa. Green Lahti näkyy myös kuluvalla kaudella pelipaidoissa. FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari uskoo, että yhteistyön vaikutus on pidempiaikainen. - Kasvisruoka on meille luonnollinen kulma olla lahtelaisittain ainutlaatuisessa vuodessa mukana. Uskomme, että yhteistyön vaikutus on kuitenkin pidempiaikainen, sillä roolimallien vaikutus lasten ja nuorten käyttäytymiseen on suuri, Heikari kommentoi. Liity joukkoomme ja tee oman terveystekosi lisäksi pysyvä ilmastoteko!
TEKSTI TOMMI LEIRILAAKSO
lauri ilola
Päävalmentaja Ilir Zeneli sai heti alkuvuodesta mieluisia uutisia, kun kahden kauden aikana joukkueen luottopelaajaksi sementöitynyt ranskalainen Jean-Christophe Coubronne allekirjoitti jatkosopimuksen kaudelle 2021. Puolustuslinjan laidalla parhaiten viihtyvä Coubronne on perintöä ajalta, jolloin Sami Ristilä oli FC Lahden peräsimessä, mutta on onnistunut osoittamaan tärkeytensä myös Zenelin alaisuudessa. Viime kaudella hän oli Veikkausliiga-pelaajien otteita kokonaisvaltaisesti mittaavan InStat-indexin perusteella FC Lahden tärkein pelaaja ja koko sarjassa hän oli myös kärjen tuntumassa. Pelillisen panoksen lisäksi kansainvälisesti kokenut Coubronne on tärkeä henkinen selkäranka joukkueelle.
Italian ja Portugalin kautta Lahteen Coubronne on Sochaux’n akatemian kasvatti, jonka ura ei kuitenkaan lähtenyt Ranskassa käyntiin hänen odottamallaan tavalla, vaan pelipaikka löytyi lopulta Italian Serie C:sta, Pohjois-Italialaisen Novaran joukkueesta. Ranskalainen olikin mukana johdattamassa pikkukaupungin joukkuetta sensaatiomaisesti kahteen peräkkäiseen sarjanousuun ja pääsarjapaikkaan 55 vuoden tauon jälkeen. Serie A-otteluita hänelle kertyi lopulta vain yksi kappale ennen siirtoa Portugalin Olhanenseen. Portugalin toiseksi korkeinta sarjatasoa hän tahkosi lähes neljän vuoden ajan, ennen kuin kohtalo kuljetti Suomeen. —Fabrizio Piccareta oli valmentajani Portugalissa ja kun hänestä tuli Inter Turun päävalmentaja, hän soitti minulle ja tarjosi sopimusta. Lopulta kuitenkin Piccaretan ja Interin seurajohdon välit olivat niin tulehtuneet, ettei sopimusta koskaan päästy allekirjoittamaan. Samanaikaisesti Kotkasta tarjottiin sopimusta ja päätin siirtyä sinne pelaamaan, kertoo Coubronne.
Viime kaudella Coubronne oli Veikkausliigan InStat-indeksillä mitattuna FC Lahden tärkein pelaaja
Ykkösessä Coubronne pelasi siinä määrin vahvan kauden, että hänen otteensa tuli huomatuksi myös Veikkausliigassa. Kauden päätteeksi Sami Ristilä tarjosi miehelle sopimusta ja paikkaa FC Lahden joukkueesta.
Eurooppa Liiga unelmana Lahden tarjotessa sopimusta Coubronnen ei tarvinnut enää arvailla, mihin oli astumassa. Suomalainen jalkapallo, Veikkausliigan taso ja jopa FC Lahden joukkue oli nähty lähietäisyydeltä, joten valinta oli helppo. Veikkausliigan taso tuntui kiinnostavalta ja Lahti vaikutti juuri sopivan potentiaaliselta haastajalta taistelemaan sarjan kärkisijoista. Se oli tärkeää, jotta hän saattoi joukkueen menestyksen lisäksi pitää hengissä myös henkilökohtaisia unelmiaan. —Peräkkäiset nousut Italiassa on tähän saakka urani paras saavutus. Se oli hienoa aikaa. Unelmoin kuitenkin vielä pelaamisesta Eurooppa Liigassa. Lahden riveissä uskon tämän olevan täysin mahdollista, sanoo Coubronne. Nouseminen Veikkausliigan tasaisimpien suorittajien
joukkoon on herättänyt kiinnostusta myös muualla. Viime kauden jälkeen Puolasta ja Ranskasta tarjottiin mahdollisuutta sopimuksiin tammikuun siirtoikkunan aikana. Näihin kuvioihin liittyi kuitenkin tietynlaisia epävarmuustekijöitä, joten Lahden lyödessä vuoden vaihteessa painetta sopimusneuvotteluihin, oli päätös lopulta helppo. —Pidän Lahdessa siitä, että täällä pyritään pelaamaan hyvää, pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Joukkue on myös motivoitunut ja taistelutahto korkealla. Se on hieno piirre, että meiltä ei kukaan saa mitään ilmaiseksi, sanailee Coubronne. Ranskalainen uskoo viime kauden kuudennen sijan jättäneen joukkueelle sopivasti hampaankoloon, ja koko Ilir Zenelin luotsaama ryhmä uhkuu intoa saavuttaa asioita, joista lahtelaiset jalkapallon ystävät voivat olla ylpeitä. Coubronnella on selkeä näkemys siitä, keitä FC Lahden pelaajia kannattaa erityisesti seurata tulevalla kaudella. —Assehnoun pelasi vahvan viime kauden ja hän haluaa osoittaa, ettei kyse ollut vain sattumasta. Hän tulee ehdottomasti vielä pelaamaan korkeammalla tasolla. Myös
Zeqiri saattaa lyödä Veikkausliigassa läpi, jos hän on tehokas maalinedustalla.
Lahti on hyvä paikka elää ja ulkoilla Lahti on myös kaupunkina Coubronnelle mieluisa asuinympäristö. Luonnossa paljon aikaansa viettävälle henkilölle arki Euroopan ympäristöpääkaupungissa tuntuu hyvältä ja mielekkäältä. Ranskalaisen mukaan ympäristön huomioiminen ilmenee Lahdessa jokapäiväisessä elämässä, ja kaupunki ansaitsee tittelinsä ympäristöpääkaupunkina. —Hyvä ja helposti hengitettävä ilma ja luonnon puhtaus sekä läheisyys ovat tietysti tärkeimmät. Myös jätteiden lajittelu ja uusien kestävien ratkaisujen etsiminen, sekä jatkuva kiertotalouden kehittäminen on hyvin näkyvää. Mutta ennemminkin se on sellainen kokonaisvaltainen asenneilmasto, tietoisuus ja koulutus, joka on juurtunut kaupunkiin hyvin pitkän ajan kuluessa. Luonto ja ympäristö määrittää myös paikkoja, joissa Coubronne mieluiten Lahdessa aikaansa viettää. Innokkaan kalamiehen veri vetää veden äärelle aina
kuin jalkapallokiireet ja sääolosuhteet antavat myötä. Miehen suurin Lahden vesistä nostama vonkale on ollut noin 85 senttinen hauki. —Vietän paljon mielummin aikaani kosketuksissa luontoon, kuin konsolipelien tai TV:n äärellä. Myllysaari on lempipaikkani Lahdessa. Käyn siellä paljon kalastamassa. Kaupunkiympäristön, luonnon ja tiedostavien elämänvalintojen lisäksi Coubronne on muutenkin luonnollisten vaihtoehtojen perään. Hänelle stadionin nurmi kaikkine virheineen on huomattavasti mieluisampi alusta kuin keinotekoiset kentät, joilla Suomessa pelataan hänen mielestään valitettavan paljon. —Kyllä nurmi on mielestäni oikea alusta jalkapallolle. Keinoalustalla peli muuttuu jonkin verran ja kontaktin määrä vähenee. Varsinkin Suomessa monet pelialustoista ovat myös hyvin heikossa kunnossa. —Näillä kuitenkin mennään, kun ei muutakaan ole, ja jalkapallossa on kuitenkin se hienous, että alusta on jokaisessa ottelussa molemmille joukkueille sama.
Teksti Jani Uhrman
#äläpelaayksin
PUHUTAAN RAHASTA OP:N TALOUSTAITO-OPETUS JA PELE KOLJOSEN TARINA KANNUSTAA NUORIA OMAN TALOUDEN HALLINTAAN
juha tamminen
FC Lahti, FC Reipas ja OP Päijät-Häme lähtivät vuonna 2020 toteuttamaan uudenlaista yhteistyökokonaisuutta. Viime vuonna yhteistyössä keskityttiin ”Ole läsnä” -kampanjan avulla vanhempien parempaan läsnäoloon lasten harrastuksissa. Kampanja oli vahvasti näkyvissä muun muassa FC Reippaan jalkapallokoulussa. Kuluvana vuonna yhteistyökampanjan, #äläpelaayksin, tarkoitus on vahvistaa nuorten taloustaitoja. Alun perin maaliskuulle 2020 sovittu tilaisuus jouduttiin siirtämään tälle vuodelle poikkeusolojen alettua. Tilaisuuteen osallistuvat kaikki FC Lahti -pelaajapolun pelaajat C-14-ikäluokasta ylöspäin. FC Lahden kapteenisto ja valmennus pitävät tilaisuudessa paneelikeskustelun ja OP Päijät-Häme kertoo nuorille oman talouden hoitamisesta. Tämän lisäksi entinen huippujalkapalloilija Pele Koljonen kertoo nuorille oman tarinansa uhkapelaamisen kiroista ja siitä, miten hän on päässyt ahdingosta eteenpäin. FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari ja FC Reippaan toiminnanjohtaja Jarkko Koskinen pitävät molemmat nuorten taloustaitojen vahvistamista tärkeänä. —Meillä on seuroina iso vastuu nuorten vastuullisessa kasvattamisessa. Taloustaitojen vahvistaminen on oleellinen osa tätä kasvatustyötä, Heikari alustaa. —Nuoret kaipaavat enemmän puhetta rahasta sekä konkreettista opetusta arjen talouden hallintaan. Taloustaidot ovat tärkeä osa kansalaistaitoja, ja nuoruudessa opitut asiat heijastuvat myönteisesti pitkälle aikuisuuteen. Teemme taloustaitotyötä ympäri vuoden esimerkiksi yhteistyössä alueemme koulujen kanssa, mutta on erityisen hienoa, että saamme tärkeää vies-
Pele koljonen edusti peliurallaan Mypaa ja kuopion palloseuraa. suomen alle 21-vuotiaiden maaotteluita vyölle kertyi yksi kappale.
tiä kerrottua myös tämän kumppanuuden kautta, kertoo OP Päijät-Hämeen pankinjohtaja Ilona Iiskonmäki. Pele Koljonen oli yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista jalkapalloilijoista, mutta hänen uransa loppui 2011 äkisti loukkaantumiseen. Nyt 32-vuotiaana Koljonen on läpikäynyt uhkapelaamiskoukun, siitä seuranneen valehtelun ja pikavippikierteen. Koljonen ei enää pelaa uhkapelejä, mutta päätöksen pitäminen ei ole ollut helppoa. Hän kertoo avoimesti koko tarinansa. —Minähän olen jo oikeastaan Pele Koljonen, enkä aina vain Atikin (Ismail) poika. Kaikenlaista on mahtunut ja tullut tehtyä 32 vuoden aikana. Futis on ollut mukana 30
vuotta ja on vaikea kuvitella, mitä sisältöä elämässä olisi ilman sitä. Jalkapalloilijan urani loppui 20-vuotiaana kuin seinään. Äiti ja isä sanoivat aina, että pitää olla varasuunnitelma, mutta eihän minulla ollut mitään. Tipuin tyhjän päälle, Koljonen aloittaa. Koljosen uhkapelaaminen alkoi jo hyvin nuorena ja panokset kasvoivat koko ajan. Hänen lapsuutensa haaveina oli olla ammattijalkapalloilija tai lottovoittaja. Jalkapallo oli Koljoselle iso asia, mutta joukkueharjoittelu ei aina maistunut. —Minusta piti isona tulla ammattilaisjalkapalloilija tai lottovoittaja. Lottovoittajaa minusta ei tullut, ammat-
tilaisjalkapalloilija melkein. Jalkapallo oli minulle iso asia. Olimme veljeni kanssa kentällä päivät ja yöt. Joukkueharjoittelu ei kiinnostanut ja olen miettinyt paljon, että miksi. Ehkä vapaus veljen kanssa kiehtoi ja olen aina ollut sellainen huithapeli. Ammattilaisjalkapalloilijan haave tuntui kaukaiselta 15-vuotiaana ja lopetimme veljeni kanssa vuodeksi. Uhkapelaaminen alkoi nuorena, jo vuonna 1998 pelasin kymmenvuotiaana isoilla panoksilla Ranskaa maailman mestariksi. Panokset kasvoivat voittojen myötä, Koljonen jatkaa. Koljosen mukaan uhkapelaaminen oli helppoa, sillä ikärajavalvontaa ei ollut.
Vaikeinta pelaamisessa oli sen pitäminen salassa vanhemmilta. Koljonen kertoo, että uskoi pystyvänsä lopettamaan koska vain.
”Uhkapelaaminen alkoi nuorena, jo vuonna 1998 pelasin kymmenvuotiaana isoilla panoksilla Ranskaa maailman mestariksi.” —Piti saada jännitystä elämään ja se alkoi nuorena. Ikärajoja ei valvottu ja pelasin kymmenvuotiaana pitkävetoa ja kolikkopelejä. Se oli helppoa. Täytti vain laput ja vei kioskille. Se on ollut varmasti koomisenkin
näköistä, että osasin juuri ja juuri ajaa polkupyörää ja vein laput kolmen kilometrin päähän kioskille. Kaikki viikkorahat menivät pelaamiseen. Se piti salata vanhemmilta. Tämä oli aika yleistä meidän pihapiirissämme. Salassa pitäminen vaatii jatkuvaa valehtelua rahankäytöstä ja se oli melkein jopa raskaampaa kuin itse pelaaminen. Kyllähän sitä mietti, että kyllä minä pystyn lopettamaan tämän koska vain. Sitten huomasin, että ei se ihan niin menekään. Välillä päätös kesti viikon, välillä kuukausia, Koljonen avaa. Alttius sairastua johonkin addiktioon on usein perinnöllistä, mutta riippuvuus voi syntyä myös muuten. Riippuvuus liittyy usein mielihyvähakuisuuteen. Riippuvuus on sairaus, eikä kukaan valitse sitä itselleen. Erilaisiin riippuvuuksiin liittyy usein myös häpeän tunne, joten avunpyytäminen on entistä vaikeampaa. Koljonen myöntääkin, että hän pelasi pitkään yksin ja salassa. —Ihminen tarvitsee jotain arkeensa, johon purkaa energiansa. Kenellä se sitten koukuttaa ja kenellä ei.
Ihmisellä voi olla addiktiotaipumus ihan mihin tahansa asiaan. Minun pelaamiseni alkoi kasvaa ja kasvaa murrosiässä. Tulin täysi-ikäiseksi juuri, kun pikavipit tulivat markkinoille korkeilla koroilla. Minun piti piilotella posteja, ennen kuin läheiseni tulivat kotiin. Pelireissuilla olin aina mukana korttipöydässä. Isojakin voittoja napsahti, mutta se vain kiihdytti pelaamista isommilla panoksilla. Mikään ei riittänyt ja avunpyytämisen kynnys oli todella korkealla, Koljonen kertoo avoimesti. ”Pelireissuilla
olin aina mukana korttipöydässä. Isojakin voittoja napsahti, mutta se vain kiihdytti pelaamista isommilla panoksilla.” Jatkuva salailu ja pikavipit kuormittivat Koljosta. Hänen ystävänsä yrittivät sanoa, että Koljosen kannattaisi lopettaa pelaaminen, mutta tuloksetta. Lopulta
hän tuli kuitenkin julkisuuteen elämänsä varjopuolien kanssa. Hän sai paljon vertaistukea ja huomasi, ettei ole yksin asian kanssa. Koljonen on lopettanut uhkapelaamisen, mutta se on vaatinut järjestelyjä. Hän kertoo nykyisen velkasumman olevan iso. —Eihän tästä ikinä parane. Uskon kuitenkin toipumiseen ja siihen, että ajan kanssa heikkouksien kanssa oppii elämään. Yhä tekee mieli päivittäin pelata. Oli pakko tehdä päätös, että katson vähemmän urheilua, koska pelihimo tulee, kun katson paljon urheilua. Kun kerroin asiasta julkisesti, sain paljon vertaistukea. Keskustelut ovat auttaneet todella paljon, kun huomaa, ettei ole asian kanssa yksin. Olen myös antanut raha-asiani puolisoni hoidettavaksi, jotta riskit repsahtamiselle olisivat pienemmät. Talous on kohtalaisessa kunnossa tilanteeseen nähden. Puhutaan kuitenkin niin isoista veloista, joista tuskin selviän koko elämäni aikana, mutta olisihan se kiva saada ne maksetuksi työllä, Koljonen katsoo tulevaisuuteen. Nykyisin Koljonen opis-
kelee sairaanhoitajaksi ja valmentaa sivussa jalkapallojunioreita Lapinlahdella. Hän nauttii työskentelystä lapsien ja nuorien kanssa. Koljonen antaakin monta arvokasta vinkkiä nuorille futareille. —Lasten ja nuorten kanssa tekeminen on rikasta. Se on minun elämäntyöni. Nuorille haluaisin sanoa, että asiat täytyy pitää tasapainossa ja pitää uskaltaa pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Kun mieli on balanssissa, niin kaikki sujuu paremmin. Kohtuus on tärkeää kaikessa ja pitää välillä osata myös pysähtyä. Sataprosenttinen keskittyminen futikseen vaatii sen, että koko muukin elämä on tasapainossa, Koljonen neuvoo. Koljonen korostaa myös, että kaikessa mitä tekee, tulee olla varasuunnitelma. Koljosen mukaan asiat harvoin menevät täysin suunnitellusti. Hän haluaisi neuvoa nuorta itseään ja samalla kaikkia nuoria. —Urheilusta saa niin voimakkaita fiiliksiä, että kannattaa olla varovainen, ettei hae niitä samoja fiiliksiä niin sanotusti vääristä paikoista,
joissa voi piillä ongelmia. Kun minulle tuli loukkaantuminen, piti jännitys hakea jalkapallon ulkopuolelta. Vaikka on kuinka hyvä futiksessa, niin silti koulut pitää hoitaa. Asiat harvoin menevät siten, kuinka ne on suunnitellut, Koljonen lopettaa. Taloustaitojen vahvistaminen on yksi OP Päijät-Hämeen vastuullisuusohjelman painopisteistä. Tavoitteena on edistää oman talouden hallintaa ja vaurastumista kaikissa ikäryhmissä. Vastuullisuusohjelma pohjautuu pankin arvoihin ja perustehtävään: osuustoiminnallisen pankin perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.
Teksti ESA LEHIKOINEN
juha tamminen
Pele koljonen ja jari litmanen kättelevät Lahden stadionilla ”kuninkaan toisen paluun” jälkeen.
VEIKKAUSLIIGA 2021 Veikkausliigassa pelataan tällä kaudella kaksinkertainen runkosarja ja yksinkertaiset jatkosarjat. Runkosarjan päätöskierros pelataan sunnuntaina 26.9. Tämän jälkeen joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjaan. Yläloppusarjaan selviytyy kuusi parasta joukkuetta, jotka ratkovat keskenään yksinkertaisella sarjalla mestarin ja mitalistit. Alaloppusarjaan jäävät kuusi viimeistä joukkuetta, joista yksinkertaisen sarjan jälkeen huonoiten sijoittunut putoaa Ykköseen ja toiseksi viimeinen karsii liigapaikastaan. Mestari, mitalistit ja putoaja ovat selvillä sunnuntaina 31.10.2021.
AC Oulu Sarjanousija AC Oulu palasi liigaan reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Jyrki Aholan valmentamassa nipussa on liigakokemusta rutkasti. Kokeneet Rafinha ja Jarkko Hurme ovat meritoituneita liigapelaajia. Oululaisilla on riveissään myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen noussut 17-vuotias Miika Koskela ja Afganistanin maajoukkuemies Fareed Sadat, joista kumpikin voi olla kauden läpimurtopelaaja. Talven siirtomarkkinoilla Oulusta lähti yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista, Loorents Hertsi, joka oli isossa roolissa nousukaudella.
perelainen Ilves jatkaa Jarkko Wissin alaisuudessa. Viime kauden viides sija oli tamperelaisille pettymys ja joukkue uusiutuu tulevalle kaudelle rajusti. Entinen nuorten maajoukkuevalmentaja Wiss kuitenkin osaa kehittää nuoria pelaajiaan ja siitä esimerkkinä on taas kahden Ilves-kasvatin, Lauri Ala-Myllymäen ja Maxim Stjopinin, siirtyminen maailmalle. Talvella Ilves kiinnitti liigassa meritoituneita nuoria pelaajia paikkaamaan lähteneitä avainpelaajia. Tampereelle siirtyivät muun muassa Teemu Jäntti, Kalle Katz, Rasmus Leislahti ja Momodou Sarr. Heistä jokaisella on aineksia kasvaa liigatähdeksi.
Ensimmäistä tähteään jahtaava Haka onnistui sarjanousijana säilymään vaikeasta kaudesta huolimatta. Päävalmentaja Teemu Tainio sai loppukaudesta Hakan pelin toimimaan riittävän hyvin ja puolustuksen pitämään. Yksi suurimpia syitä puolustuksen parantumiseen oli Dominikaanisen tasavallan maajoukkuemiehen Luiyi De Lucasin saapuminen Valkeakoskelle. De Lucas jatkaa Hakassa myös tämän kauden. Valkeakoskella onkin satsattu puolustuspään tiivistämiseen, kun siirtomarkkinoilta tarttui kokenut kassari Mika Hilander. Maximus Tainio ja Seth Saarinen ovat molemmat Hakan potentiaalisia läpimurtopelaajia.
Viime kaudella tuplan voittanut HJK hamuaa jälleen mestaruutta. Joukkue menetti talven aikana avainmiehistään Nikolai Alhon, Antonio Regueron, Tim Väyrysen ja Rasmus Schüllerin. Klubi hankki Ilveksestä brassikeskikentän Jairin ja Interistä hyökkääjä Filip Valenčičin. Lisäksi ulkomailta saapuivat Joel Untersee ja Logan Rogerson. HJK:n hyökkäys ja puolustus ovat lähtökohtaisesti kovia. Klubin miehistöä tähdittävät Riskin veljesten lisäksi Atomu Tanaka, David Browne, Luis Carlos Murillo ja Daniel O’Shaughnessy. Nuorista pelaajista Pyry Hannola ja Matti Peltola voivat olla seuraavia liigatähtiä.
Ilves Suomen suurin seura tam-
Viime kaudella europaikkansa täpärästi uusinut FC Honka nuorensi joukkuettaan paljon ja uudisti samalla myös valmennustiimiään. Muun muassa Lahdesta tuttu Toni Huuhka liittyi Hongan organisaatioon, mutta löytääkö Huuhka avaimet Hongan menestykseen? Kokeneista ketuista jatkavat puolustuksen Tapio Heikkilä, Henri Aalto, Konsta Rasimus ja Dani Hatakka ja keskikentän Duarte Tammilehto ja Demba Savage. Uusia mielenkiintoisia tulokkaita ovat TPS:sta lainalla oleva Niklas Pyyhtiä ja viime kauden Ykkösen maalikuningas Darren Smith. Hongalla on tänäkin vuonna vahva pelillinen identiteetti, joka voi kääntyä tällä kaudella olla seuran menestyksen tae.
Turkulainen Inter jäi viime kaudella jälleen hopealle, mutta turkulaiset ovat taas valmiina taistelemaan mestaruudesta José Rivieron alaisuudessa. Timo Furuholm on näyttänyt talven peleissä, että ikä ei paina
Seitsenkertainen Suomen mestari IFK vaihtoi talvella päävalmentajakseen espanjalaisen Joaquín Gómezin. Myös pelaajisto on kokenut rajun muutoksen, mutta Jukka Halme pitää yllä pitkäaikaista IFK-perinnettä taistelevasta joukkueesta. Joukkueessa on paljon erikoistilanneosaamista, kun Moshtagh Yaghoubi ja Sakari Mattila saavat jalkansa
ra Parmasta lainalla oleva Tehe Olawale.
SJK
Viime kauden pronssimitalisti, kuusinkertainen Suomen mestari KuPS aloittaa ensimmäisen kautensa Simo Valakarin alaisuudessa. Valakari toi Kuopioon muun muassa Djurgårdens-kasvatti Philip Hellqvistin, Latvian maajoukkuemiehen Jānis Ikaunieksin ja kamerunilaisen puolustajan McDonald Niban. Kotimaisista liigatähdistä Kallaveden rannoille talvella suuntasivat Henri Toivomäki, Diogo Tomás ja Anton Popovitch. KuPS on tulevalla kaudella monipuolisempi ja joukkueessa on kova maalivahtikaksikko, Otso Virtanen ja Kuopioon palannut Johannes Kreidl. KuPS onkin jälleen ennakkosuosikki m e sta r u u s ka m p p a i l u u n .
Seinäjoen Jalkapallokerho hakee neljän pieleen menneen kauden jälkeen paluuta kärkikastiin. Päävalmentaja Jani Honkavaara on saanut rakentaa joukkueestaan omanlaisensa ja viime kauden lopun runko on pysynyt kasassa. Seinäjoella on vahva maalivahtikaksikko Jesse Öst – Walter Viitala. Puolustuksen tukipilareina ovat uusiseelantilainen Nikko Boxall ja hanakasti laidaltaan nouseva laitapuolustaja Murilo. Keskikentälle SJK hankki Mehmet Hetemaj’n pariksi saarella ihastuttaneen Gustaf Backalidenin. Kerhon maalinteosta ja paikkojen luomisesta vastaavat Tucon lisäksi Denys Oliinyk ja Emmanuel Ledesma. Kaiken osuessa nappiin seinäjokiset taistelevat mitaleista.
KTP
IFK Mariehamn
HIFK
FC Inter
toimimaan. Uusista tulokkaista Pipe Sáez, Selman El Baset ja Matej Hradecký voivat kääntää pelejä Tähtirintojen eduksi. Lisäksi kärjessä viilettävä Jeremiah Streng tehnee lopullisen läpimurtonsa tällä kaudella. IFK on potentiaalinen jopa mitalikamppailuun.
KuPS
FC Honka
HJK
Haka
miestä yhtään, vaan pallot uppoavat maaliin kokemuksen tuomalla varmuudella. Puolustusta johtaa nuori, mutta meritoitunut Juuso Hämäläinen yhdessä Arttu Hoskosen kanssa. Keskikentän moottorina on Aleksi Paananen, joka viime kaudella oli tärkeä palanen Interin menestystä. Potentiaaliset läpimurtopelaajat ovat Noah Nurmi ja Ryan Mahuta, joka esiintyi edukseen talven otteluissa vasempana puolustajana.
Vime kaudella yhdeksänneksi jäänyt saarelaisnippu lähtee Lukas Syberyjskin toiseen kauteen yllätysvalmiilla joukkueella. IFK:ssa on tulevalla kaudella kokoa ja näköä. Maalilla jatkaa luottokassari Oskari Forsman, Robin Buwalda on saanut puolustukseen rinnalleen Calle Svenssonin ja Alan Henriquen. Saarelle myös saapui keskikentälle Tammelan taikuri Emile Paul Tendeng, joka kykenee luomaan paikkoja. IFK menetti suurimman syömähampaansa Albion Ademin, mutta tulevalla kaudella maaleja yrittävät tehdä Vahid Hambo ja Serie A -seu-
Kotkalaisten talvi oli murheellinen. Sarjanousijan puolustus vuoti osin loukkaantumisten, osin taktisten valintojen takia. Kapealla materiaalilla operoiva kotkalaisnippu joutuu taistelemaan tosissaan sarjapaikastaan. Nuorilla pelaajilla, kuten Paavo Voutilaisella ja Anttoni Huttusella on paljon vastuuta. KTP:n maalinteko on tökkinyt, vaikka Kotkaan palannut Aleksi Tarvonen on harjoitusotteluissa osunutkin muutaman kerran. Myös Interistä lainalla olevalla nuorella Matias Tammisella on suuri vastuu kotkalaisten maalinteossa. Kokemusta nuoreen joukkueeseen tuovat David Ramadingaye ja Johannes Laaksonen.
Teksti TOMMI LEIRILAAKSO
RUNKOSARJAN OTTELUT 2021
Veikkausliigan mestaruus - ja haastajasarjan pelipäivät ja ajat tarkennetaan myöhemmin. Liput FC Lahden kotiotteluihin myy Tiketti.
Enabling Wellbeing Mahdollistamme hyvinvoinnin sisäympäristöissä
www.halton.com
VAHVEMM AT YHDESSÄ
LAHTELAINEN TYTTÖ – JA NAISJALKAPALLO MUUTOKSEN RATTAISSA UUDET TUULET PUHALTAVAT LAHTELAISESSA TYTTÖ- JA NAISFUTIKSESSA. FC Reipas ja FC Lahti ovat yhdessä saaneet kehityksen siemenet itämään hyvää vauhtia ja valmentajien koulutus sekä toiminnan kokonaiskehitys on tuottanut tulosta. Mukana kehityksen pyörissä on FC Reippaassa tyttö- ja naisjoukkueiden valmennuspäällikkönä toimiva Tero Honkanen, joka toimii myös FC Lahti T18-joukkueen vastuuvalmentajana. -Viimeisimpänä hyvänä ja isona askeleena on viime marraskuussa alkanut tyttöjen FC Lahti-akatemiajoukkuetoiminta, joka tuo kilpailulliselle puolelle ison askeleen eteenpäin.
Näin ollen on tytöille tarjolla sama FC Lahti-pelaajapolku kuin pojille, Honkanen kertoo. Kasvava kehitys jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Pelaajia pyritään ottamaan toimintaan mukaan entistä enemmän. Reilussa viidessä vuodessa muutaman kymmenen pelaajan skaala onkin kasvanut kahdensadan pelaajan tuntumaan ja tavoitteena on Honkasen mukaan suunnata kohti kolmeasataa pelaajaa. Valmentajien rekrytoiminen ja kouluttaminen organisaatiossa jatkuu lähitulevaisuudessa.
-Kokemukset toiminnasta ovat olleet hyviä. Ollaan saatu lisää sisältöä sekä lisää tietotaitoa. Liigajoukkueen fysiikkavalmentaja Mika Heinon kanssa ollaan käyty ohjelmia läpi mitä on tehty ja saatu paljon ammattimaista otetta sinne fyysiselle puolelle mukaan mikä sitten myös motivoi pelaajia selvästi, Honkanen sanoo. Tulevana syksynä akatemiapuoli myöskin laajenee. Nykyisen FC Lahti T18-akatemiajoukkueen lisäksi käynnistyy myös toinen akatemiajoukkue, FC Lahti TC. Huippuna kaudelle 2023 on
määrä perustaa FC Lahden naisten edustusjoukkue. Lopuksi Honkanen toivoo, että tavoitteiden yhtenä hedelmänä näkyisi naisten pääsarjatasolla lähitulevaisuudessa lahtelaisille tuttua värimaailmaa. -Lahtelaisesta vinkkelistä tietenkin toivon, että kokonaisuudet menee siihen suuntaan, että muutamassa vuodessa kansallisessa liigassa esiintyy joukkue FC Lahden väreissä. Joka vuosi koitetaan tuoda lisää laatua sekä lisää sisältöä ja ei jäädä laakereille lepäämään vaan aina tavoitteellisuus kasvaa
kokoajan sitä mukaan kun saadaan vanhoja tavoitteita täyteen, Honkanen päättää. Tulevalla kaudella FC Reippaan naistenjoukkue pelaa Naisten Nelosta sekä FC Lahti T18-akatemiajoukkue aloittaa sarjapelit T18 2. divisioonasta. Koronavirustilanteesta johtuen siirtyvät sarjojen ottelualoitusajankohdat kuluvan vuoden toukokuulle.
Teksti ALEXANDROS TSESMELIS
Veikkausliiga pelataan kaudella 2021 seuraavasti 1) Kahdentoista joukkueen kaksinkertainen runkosarja (132 ottelua); 2) kuuden joukkueen yksinkertainen mestaruussarja ja kuuden joukkueen yksinkertainen haastajasarja (30 ottelua). Yhteensä Veikkausliigassa pelataan 162 ottelua. Kaudella 2019 käyttöön otettuun uuteen sarjajärjestelmään sisältyvää lopputurnausta ei pelata kaudella 2021 koronavirusepidemian aiheuttamista muutoksista johtuen. Lisäksi pelataan kaksi ottelua Veikkausliigan karsintoja. Karsinnat eivät ole osa Veikkausliigaa, vaan niissä kilpailujärjestä-
jänä toimii Palloliitto. Sijoituksen ratkeaminen tasapisteissä a) Maaliero eli tehtyjen ja päästettyjen maalien erotus; b) tehtyjen maalien lukumäärä; c) kaikkien a) ja b) kohdan soveltamisen jälkeen jäljellä olevien tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten otteluiden 1) pisteet, 2) maaliero, 3) tehdyt maalit; d) jos c-kohdan soveltamisen jälkeen kahden tai useamman
joukkueen kesken ei sijoitusta voida määritellä, ratkaisee näiden joukkueiden keskinäinen ottelu tai ottelut. e) arpa. Jos d-kohdan soveltamisen jälkeen sarjassa, jossa joukkueet pelaavat toisiaan vastaan saman määrän otteluita koti- ja vieraskentällä ja jossa a-, b- ja c-kohtien soveltamisen jälkeen on kaksi joukkuetta, joiden keskinäisten ottelujen pisteet ja tehdyt maalit ovat samat, ratkaisee se, kumpi joukkueista on tehnyt keskinäisissä otteluissa enemmän maaleja vieraskentällä.
Heikki kannustamassa FC Lahtea jatkoon Eurooppaliigan karsinnoissa Bruggessa 2009.
WestStar - Pitkäjänteisesti lahtelaisuuden puolesta WestStar on lahtelainen monialayritys, joka työllistää 140 työntekijää pääosin Lahden ja Päijät-Hämeen alueella. WestStar on myös FC Lahden pitkäaikainen kumppani, jonka arvomaailmassa lahtelaisuus ja päijäthämäläisyys ovat varsin korkealla. Sen lisäksi, että WestStar on ollut jo yli vuosikymmenen ajan vahvasti mukana FC Lahden tukijoukoissa, on näiden tekijöiden toiminnassa muutenkin paljon yhteistä. FC Lahden tavoitteena on kerätä suojiinsa eri ikäisiä lahjakkaita jalkapalloilijoita, joihin panostaa pitkäjänteisesti ja jalostaa heistä sitten pelaajia kansalliselle huipulle. Myös WestStarin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen. Heidän ”pelaajiaan” ovat yritykset, joihin West Star investoi ja kehittää pitkäjänteisesti tuoden mukaan omaa osaamistaan, jotta yritysten potentiaali saataisiin mahdollisimman hyvin käytäntöön.
Paikallisuus tärkeänä arvona Yksi WestStarin tärkeistä arvoista on ylläpitää työpaikkoja ja tuottaa elinvoimaa paikallisella tasol-
la. Lahtelaisena yrityksenä myös valtaosa sen toiminnasta tapahtuu Päijät-Hämeen alueella. WestStarin toimitusjohtajan Heikki Savolaisen mukaan lahtelaisen jalkapalloseuran tukeminen on hyvä keino yrityksen paikallisten päämäärien ja arvojen esille tuomiseen. ”On hirveän tärkeää tiedostaa omat juurensa, puhuttiin sitten ihmisestä, yrityksestä tai urheiluseurasta. Meidän juuremme ovat Päijät-Hämeessä ja siksi meille on luonnollista toimia tuloksellisesti ja tämän alueen eduksi.” Savolaisen mukaan on oleellista olla mukana FC Lahden tarinassa pitkäjänteisesti, jotta seurallakin on tukevia rakennuspalikoita toimintansa kehittämiseen. Savolaisen ajatuksen mukaan WestStar on sitoutunut FC Lahden taustoille, eikä seuran tarvitse joka kauden jälkeen jännittää jokaisen yhteistyösopimuksen puolesta. ”Jalkapallo liikuttaa älyttömästi eri-ikäisiä ihmisiä Lahden seudulla, sukupuoleen katsomatta, kentillä ja katsomoissa. Futis on myös tarpeeksi matalan kynnyksen urheilua ja liikuntaa, jota jokainen voi periaatteessa
harrastaa. Kaupungin jalkapalloilun lippulaiva on siis ehdottoman oikea kanava tuelle”, kertoo Savolainen.
Läsnä tavallisen ihmisen tapahtumissa WestStarille haluaa olla ihmisten mukana ”katutasolla” ja heille näkyvyys nimenomaan kansan parissa on tärkeää. WestStarin logoa onkin näkynyt FC Lahden otteluissa esimerkiksi olutteltassa ja tuopeissa. ”Jalkapallo-ottelut ovat mielestäni ennen kaikkea hyviä sosiaalisia tapahtumia, jonne voi tulla tapaamaan kavereitaan, ottamaan pari olutta ja vaikka katsomoon purkamaan tunteitaan, jos siltä tuntuu. Jos siellä katsomossa nyt lipsahtaa joku alatyylinen huutokin, niin ei kai se ole niin vaarallista. On paljon väärempiäkin yhteyksiä tunteiden ja angstin purkamiseen.”
”En muista mikä summa me ollaan sovittu, mutta kyllä me voidaan heittää sata tonnia siihen, mikäli mestaruus Lahteen saadaan.
Hyvänä osoituksena WestStarin kansanomaisesta tuesta on ollut myös Kortteliliigan pitkäaikainen tukeminen Lahdessa.
Merkittävä mestaruusbonus Lisänä FC Lahden ja WestStarin yhteistyössä on ollut porkkanaksi mestaruuteen tarjottu mestaruusbonus, joka on kohonnut vuosien saatossa kymmenien tuhansien suuruiseksi. Mestaruusbonus on voimassa myös tulevalle kaudelle. ”En muista mikä summa me ollaan sovittu, mutta kyllä me voidaan heittää sata tonnia siihen, mikäli mestaruus Lahteen saadaan. Se olisi kuitenkin todella iso asia tälle alueelle”, ehdottaa Savolainen. Suomalaisittain 100 000 euron mestaruusbonus on varsin merkittävä. Savolaisen mukaan mestaruuden vaikutus Lahdessa olisi ennen kaikkea esikuvallinen ja se merkitsisi paljon nimenomaan junnufutiksen kehityksessä. Myös FC Lahti seurana hyötyisi nosteesta. Varsinkin EM-vuonna, kun jalkapallo lajina on varmasti muutenkin suurennuslasin
alla Huuhkajien ansiosta. ”Kyllähän Lahti ehdottomasti on Suomen johtavia jalkapallokaupunkeja ja olisi hienoa nähdä lahtelainen seura taas valtakunnan tuulisimmalla huipulla. FC Lahden mestaruus hälventäisivarmasti myös kaupunkilaisten viimeisetkin epäilykset neljännesvuosisadan ikäisen seuran yltä. Saataisiin sellaista hyvää nostetta tänne”, pohtii Savolainen. Savolainen ei halua tässä vaiheessa pohtia Veikkausliigan keskinäisiä voimasuhteita tai sitä, kuinka iskukykyiseltä FC Lahden joukkue alkavalle kaudelle vaikuttaa. Yksi selkeä toive hänellä kuitenkin on. ”Erästä kannattajien laulua on jouduttu aikanaan kyseenalaistamaan, kun siinä sanottiin, ettei MYPA voita mestaruutta koskaan ja näin kuitenkin kävi. Toisessa laulussa lauletaan, ettei meille ”tule kultaa, eikä hopeaa milloinkaan”. Toive on, että sitäkin laulua päästään muuttamaan kaudeksi 2022”, päättää Savolainen.
Teksti JANI UHRMAN
FC Lahden eSports joukkueen virallinen striimaus-kumppani. FC Lahden efutaaja jermias ”jerkosz” kosamo on ollut vastustajille kova pala purtavaksi.
FC Lahti virtuaaliviheriöllä Viime syksynä alkanut Veikkausliigan ja Telia Esports Seriesin järjestämä eFutisliiga päättyi FC Lahden osalta nelossijaan. FC Lahti pelasi nousujohteisen kauden, mutta ei kyennyt venymään finaalipäivänä. Lopulta pääpalkintona olleen 10000 euron shekin pokkasi FC Haka. FC Lahden kaksikko Jeremias Kosamo – Jerry Lagerblom selvitti eFutisliigan runkosarjan tyylillä. Kaksikko aloitti hyvin ja napsi riittävästi pisteitä, jotta
pudotuspelipaikka varmistui ajoissa. Runkosarjan lopun taktiset kokeilut toivat lopulta seitsemännen sijan runkosarjassa. Syyskauden pudotuspeleissä Lahti sai ensin vastaansa HIFK:n, joka kaatui näytöstyyliin. Puolivälierissä Lahti kohtasi sarjan ennakkosuosikin HJK:n ja Jeremias Kosamo pääsi haastamaan HJK:ssa pelaavan isoveljensä. Ensimmäisessä erässä Jerry Lagerblom nappasi tyylipuhtaan 4-0-voiton e-jalkapallomaajoukkueen Eemeli
Simpasesta. Toinen ja ratkaiseva erä veljesten välillä oli trilleri sillä HJK iski neljä maalia. Jeremias Kosamo osui kuitenkin kertaalleen ja Lahti paineli finaalipäivään lukemin 5-4. Välierässä Lahti kohtasi FC Interin. Tasaisen alun jälkeen Inter pääsi johtoon, eikä murtunut johtoasemassaan Lahden kaksikon painostuksesta huolimatta. Lopussa numerot muuttuivat tylyiksi Lahden hyökätessä riskillä hakiessa tasoitusta. Myös pronssiottelussa Lahti kärsi
tappion Seinäjoen Jalkapallokerholle ja näin ollen ensimmäisen kauden tuloksena oli neljäs sija. Kevätkaudelle eFutisliigaan nostettiin mukaan sarjanousijat KTP ja AC Oulu. Joukkuemäärä kasvoi kahdella. Tällä kertaa joukkueet on jaettu runkosarjassa kahteen lohkoon. FC Lahden lohkossa pelaavat hallitsevan mestarin Hakan lisäksi HJK, HIFK, Honka, AC Oulu ja TPS. Jeremias Kosamo ja Jerry Lagerblom jatkavat Lahden edustajina.
Kevätkausi starttasi maaliskuun lopulla. Finaalit on määrä pelata toukokuun 18. päivä. Kevätkaudella 10000 euron pääpalkinnon lisäksi voittajalle on tarjolla paikka e-futiksen MM-karsintaputkeen. Virtuaalista eFutisliigaa voi seurata Telia Esports Seriesin Youtube-kanavan lisäksi Telia TV -kanavalta, mtv-palvelusta ja C Morelta. Toukokuun finaaliottelu on nähtävissä vapaasti perinteisen TV:n Subilta.
Teksti TOMMI LEIRILAAKSO
SPR OTTELUIDEN ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄNÄ Punainen Risti on maailmanlaajuinen avustusjärjestö, jonka itsenäinen jäsen Suomen Punainen Risti vastaa Punaisen Ristin toiminnasta maanlaajuisesti. SPR:iä johdetaan Helsingistä järjestön keskustoimistosta. Suomi on jaettu piireihin ja piirit osastoihin. Hämeen piiri kattaa Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan osastot. Piirien ja keskustoimistojen henkilökunta on palkattua, mutta osastoissa toimivat ovat suurin osa vapaaehtoisia. Osastot vastaavat oman alueensa ensiapupäivystyksestä, sekä muista SPR:n asioista.
Moniin tapahtumiin on viranomaisvaatimus ensiapupäivystykselle ja SPR on yksi tahoista, joka menee tekemään päivystystä paikan päälle. Kaikilla SPR:n osastoilla tosin ei ensiapuryhmää ole ja muut osastot pyrkivätkin auttamaan näitä osastoja. Yhtenä Päijät-Hämeessä toimivalla Asikkalan osastolla on ollut useamman vuoden ajalta noin 50 tapahtumaa isoista markkinoista pienimuotoisiin eläkeläisten kokoontumisiin. FC Lahden pelit ovat muodostaneet osastolle hyvän rungon ja kiireisin aika onkin kesän kuukausina, kun pelien lisäk-
si muutkin tapahtumat ovat pitäneet osaston kiireisenä. Viime kesä ja tuleva kesä tosin ovat poikkeuksia koronasta johtuen. FC Lahden otteluissa SPR vastaa yleisön ensiavusta, jos yleisössä tapahtuu esimerkiksi loukkaantuminen tai sairauskohtaus. SPR:n läsnäolo peleissä onkin erittäin tärkeää. Ensiavun olemassaolo tuo katsojalle hyvän kuvan järjestäjästä ja myöskin helpottaa katsojaa. Esimerkiksi ensiapua tarvitseva katsoja joutuisi poistumaan kokonaan pelistä hakemaan ensiapua, jos sitä ei olisi pelissä saatavilla. Pääasiassa ottelutapahtumat
ovat kuitenkin rauhallisia, eikä ensiapua vaativia tapauksia satu usein. SPR:n toimintaan pääsee mukaan katsomalla SPR:n verkkosivuilta, milloin ryhmät kokoontuvat ja ottamalla yhteyttä toiminnan vetäjiin, sekä tulemalla paikan päälle kokoontumisiin. Ensiapuryhmiin osallistuvien ei tarvitse olla lääkintäalan tai hoitoalan ammattilaisia ja koulutuksia on tarjolla sekä kokeneille että aloittelijoille. Päivystäjiksi haluavilla tarvitsee olla Ensiapu 1 -kurssi sekä muita kursseja alla, mutta muuhun ensiaputyöhön osallistuvalla ei tarvitse olla aikaisempaa
kokemusta ja kuka tahansa voi kouluttautua toimintaan. Helpoimmin SPR:n toimintaan osallistuminen tapahtuu liittymällä jäseneksi. Jäsenyys maksaa aikuiselta vuodessa 20 euroa ja alle 29-vuotiaalta 10 euroa. Jäsenmaksuilla muun muassa kehitetään SPR:n toimintaa. Toiminnassa voi kuitenkin olla mukana myös olematta jäsen. SPR:n toimintaan pääsee helpoiten tutustumaan verkkosivujen kautta osoitteesta www.punainenristi.fi
Teksti ALEXANDROS TSESMELIS
SHALAN & SAQIN PARTURILIIKKEESSÄ KOROSTUU LAHTELAINEN URHEILU Alexandros Tsesmelis
Drilon Shalan ura tuli päätökseen maaliskuussa 2020 ja jo samoihin aikoihin oli entisellä palloilijalla suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Taulant Saqi, Drilonin siskon aviomies ja kokenut kosovolaistaustainen parturoija, oli haaveillut parturitoiminnasta Suomessa jo jonkin aikaa, joten kaksikko ryhtyi suunnittelemaan oman parturiliikkeen perustamista. Syntyi Parturi Shala & Saqi – Lahden ainoa urheiluteemainen parturiliike. Myöhemmin remmiin lyöttäytyi toinen leikkaaja, Edip Kaymakci, jotta pitkiltä jonoilta vältyttäisiin. Drilon ei itse liikkeessään parturointihommia tee vaan pitää seuraa asiakkaille ja toivottaa heidät tervetulleiksi liikkeeseen. Nykyinen tilanne kaverusten parturiliikeessä on miellyttävä. Hyvien, nopeiden ja laadukkaiden leikkaajien ansiosta asiakkaita on liikkeessä riittänyt. Myös urheiluteema liikkeessä näkyy jo heti astuessa sisään - eri urheiluseurojen pelipaidat ja huivit koristavat liikkeen sisätiloja lahtelaisen urheilun saavutuksista kertovien historiallisten lehtiartikkeleiden kera. —On huikeaa miten urheilu yhdistää erilaisia ihmisiä. Meillä käy asiakkaina esimerkiksi pääsarjatason ammattilaisurheilijoita, muun muassa Pelicansin, FC Lahden sekä Lahti Basketballin pelaajia ja junioreita. Liikkeen teemana on lahtelainen urheilu, ei pelkästään jalkapallo. On myös kiva nähdä että täällä käy vanhoja ex-ammattilaisia. Meillä on seinillä paljon kuvia 70-, 80ja 90-luvuilta. He ovat tulleet tänne, nähneet niitä ja sanoneet että hei, mä olen tossa nuorena, Drilon kertoo. Shalan ja Saqin parturiliike on myös mukana tukemassa vähävaraisista perheistä tulevia nuoria urheilijoita. —Itsellä oli nuorena semmoinen tilanne, että kun pelasin Reippaassa, niin joinakin vuosina isällä oli taloudellisia vaikeuksia maksaa minun joukkuemaksuja. Olen edelleen erittäin kiitollinen niille, jotka maksoivat minun joukkuemaksuista osan ja haluan nyt ehdottomasti antaa takaisin ja maksaa mah-
Oikealla Talant Saqi, keskellä Drilon Shala ja oikealla Edip Kaymacki.
dollisimman monen vähävaraisen juniorin vuosimaksut, Drilon avaa taustaansa. Parturiliike onkin onnistunut keräämään yli puolen vuoden ajalta noin 800 euroa tukirahaa vähävaraisia junioriurheilijoita varten. —Vuoden täyteen tulemisen jälkeen on tavoitteena soittaa mahdollisimman monille seuroille, jotta he etsivät vähävaraisen perheen ja me maksamme tämän vähävaraisen perheen juniorin vuosimaksun, jotta hänellä on mahdollisuus urheilla ilmaiseksi, Drilon lisää. Parturiyrittämisen lisäksi Drilon valmentaa Reippaan juniorifutisjoukkueessa 10-vuotiaita poikia kolmesta neljään kertaan viikossa. —Valmentamisen lisäksi teen opettajien sijaisuuksia eri ala- ja ylä-asteilla aamupäivisin. Suurimmaksi osaksi sijaistan Kärpäsen koulussa, mutta välillä myös Salppurissa. Sijaistan eri aineiden opettajia esimerkiksi matikassa, historiassa tai liikunnassa. Koitan opastaa nuoria hyville teille ja teh-
dä niistä hyviä kansalaisia, Drilon kertoo. Drilonilla ja Taulantilla on myös tulevaisuutta varten suunnitelmia pääasiassa liikkeen kannalta. —Tulevaisuuden näkymät on, jos parturialaa katsotaan, kasvaa mahdollisimman isoiksi. Mitä enemmän saadaan asiakkaita niin sitä enemmän pystytään myös auttamaan vähävaraisia. Toivottavasti 1-2 vuoden kuluttua täällä on myös enemmän työntekijöitä, Drilon luonnehtii. Parturi Shala & Saqi sijaitsee ravintola Mamma Marian naapurissa osoitteessa Vapaudenkatu 10 ja palveluihin pääsee ilman ajanvarausta. Hiustenleikkuun hinta on 18 euroa. Parturi Shala & Saqin voi löytää Facebookista nimellä Parturi Shala & Saqi sekä Instagramista nimellä parturi_shala_saqi.
Teksti Alexandros Tsesmelis
FANITUOTTEET OSOITTEESTA FCLAHTI.fi FCL HUIVI 24,95 €
FCL HUPPARI 59,95 €
FCL SNAPBACK 24,95 €
JUHA TAMMINEN
DRILON SHALAN IKIMUISTOISET Mieleenpainuvin peli & maali FC Lahden paidassa: ”2008 viimeinen matsi HJK:ta vastaan. Olimme HJK:n stadionilla, HJK oli meitä edellä pisteissä, tarvitsimme voiton, että saisimme seuralle ensimmäisen mitalin ja europaikan. Muistan, kuinka paljon siellä oli lahtelaisia kannattajia. Tuntui, että lahtelaisia oli enemmän ja Lahden liput heilui siellä. Voitimme, 1-0, minä tein maalin. Syöttäjänä oli Riku Heini. Otin syötön haltuun, laitoin pallon veskarin puikoista sisään ja se ei unohdu ikinä se fiilis, että olemme Eurooppa Liigassa.” ”Toinen muistoni on kun kohtasimme HJK:n. HJK:lla oli tosi kova nippu ja paljon maajoukkuemiehiä. Kohtasimme heidät ja voitimme 3-1. Tein pari maalia. Myös kohtaaminen Hongan kanssa on hyvä muisto. Saksipotkumaali on tietenkin mieleenpainuva, kun niitä ei hirveästi ole ollut. Tärkein maali on ollut HJK:n verkkoon tehty europaikka-maali, mutta sen lisäksi Honka-maali on jäänyt mieleen hyvin.”
RUNKOSARJAN KOTIOTTELUT
LAHDEN REIPAS
Aina vaarallinen Mikko Tuomi viilettää jälleen Reippaan takalinjoilla.
Lahden Reipas haluaa viihdyttää FC Lahden yhteistyöseura Lahden Reipas täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Reipas valmistautuu kolmanteen peräkkäiseen Kakkosen kauteen uuden päävalmentajan alaisuudessa. Pitkäaikaisen päävalmentajan Petri Järvisen komean työn jatkajaksi nousi Reipas-legenda Tommi Kautonen. Reippaan valmennusryhmän täydentyi myös Jari Litmasella, Tommi Vartiaisella ja Petri Haapsaarella. Kautonen saakin luotsattavakseen nuorentuneen Reippaan. Lahtelaisen jalkapalloilun pitkäaikaisista legendoista nappulat naulaan ripustivat Teemu Toukonen
ja Roope Suonio. Talven harjoituspeleissä kentällä onkin käynyt paljon nuoria lupauksia. Kokeneista pelaajista talvikaudella kentällä on nähty Antti Hukka, Mikko Tuomi, Jussi Hauhia ja Tom Hellqvist. Yhteistyön turvin Reippaassa voi kesällä hakea peliaikaa ja tuntumaa myös FC Lahden edustusmiehistön pelaajat. Kautonen on muovannut Reippaan pelitapaa. Reipas pyrkii riistämään pallon kovalla prässillä syvältä vastustajan alueelta ja luomaan pallonriistosta maalipaikan välittömästi. Nuori ryhmä onkin pelannut nousujohteisen kevään ja onnistu-
nut hyvin muita Kakkosen joukkueita vastaan harjoitusotteluissa. Reipas laittoi talvella ahtaalle myös FC Lahden. Päävalmentaja Tommi Kautonen lupaakin, että raitapaitainen joukkue lähtee taistelemaan jokaisessa ottelussa voitosta. - Kisapuistossa nähdään tällä kaudella vauhdikkaan lennokkaan raitapaitaisen joukkueen otteita. Joukkue on täynnä nuoria lahtelaisia, oman kylän kasvatteja ja tulevia tähtiä, joita kannattaa tulla katsomaan. Aina kun kävelemme kentälle, lähdemme voittamaan, peli kerrallaan, Kautonen alleviivaa. Kentän ulkopuolella 130-vuotias seura katsoo
myös tulevaisuuteen. Seuran puheenjohtaja Jussi Hauhia on Kautosen kanssa samoilla linjoilla. Hauhia myös korostaa, että Reippaan peleissä kyse ei ole pelkästään jalkapallosta. - Kakkosessa peli on aivan varmasti viihdyttävää ja vauhdikasta. Kentällä on oman kaupungin poikia. Otteluissa voi tavata tuttuja ja vain nauttia. Seuralla on perinteitä ja kunnioitamme niitä, mutta edustamme myös tulevaisuutta. Kentällä pelaajalupaukset pelaavat ensimmäisiä pelejään miesten tasolla. Jo pelkästään siksi kannattaa tulla Kisapuistoon, Hauhia naulaa.
Tulevalla kaudella Reipas pelaa Kakkosen kivikovassa A-lohkossa, jonka ennakkosuosikkeja ovat lappeenrantalainen PEPO ja Ykkösestä tippunut MYPA. Kovan vastuksen tarjoavat myös KuPS:n yhteistyöseura KuFu98 ja kovia hankintoja talven aikana tehnyt Järvenpään Palloseura. Kakkonen pyritään pelaamaan kaudella 2021 kaksinkertaisena sarjana, jonka päätteeksi neljä parasta joukkuetta pelaavat yksinkertaisen nousukarsintasarjan, jonka voittaja nousee Ykköseen. Lohkon kaksi huonointa joukkuetta putoaa Kolmoseen.
Teksti Tommi Leirilaakso
ESITTELYSSÄ MIESTEN KAKKOSEN A-LOHKo
Atlantis FC Viime kaudella viidenneksi B-lohkossa sijoittunut helsinkiläisnippu on tällä kaudella vahvistunut. Edesmenneen muusikkolegendan Gösta Sundqvistin ideoima seura sai talvella riveihinsä muun muassa mikkeliläisnelikon Santeri Suutari – Niko Parkkari – Viljami Jurvanen – Ali Al-Musawi. Lisäksi joukkueen viimekauden avainpelaajista jatkavat seitsemän maalia viime kaudella iskenyt Konan Kouakou ja kokenut puolustaja, jalkapalloilevien kolmosten Miika Ekmark, jonka identtinen veli Tommi valmentaa helsinkiläisryhmää.
FC Kiffen Nelinkertainen Suomen mestari, Helsingin Kruunuhaan perinteinen boheemi seura pelaa jälleen Reippaan kanssa samassa lohkossa. Viime kaudella Mustat Hurmurit sijoittui A-lohkon viidenneksi. Mako Tukiaisen luotsaama nippu on pysynyt koossa varsin hyvin. Avainpelaajat keskikenttämies Riku Heinonen, kapteeni Severi Murto ja laiturina ja kärkenä viihtyvä Tejan Deen jatkavat Mustien Hurmureiden paidassa. Kiffen vahvistui talvella muun muassa Valtteri Lohella, joka on osoittanut uransa aikana olevansa Kakkoseen oiva maalipyssy. Kiffenin valmistautumista kauteen on sotkenut pahoin koronakaranteenit, mutta niistä selvittyään kruunuhakalaiset voivat olla kauden suurin yllättäjä.
JäPS Neljänneksi viime kaudella Reippaan lohkossa yltänyt JäPS on tehnyt talvella kovia hankintoja. Joakim Ärilä
siirtyi Ykkösestä sarjatasoa alemmas Järvenpäähän. Lisäksi JäPS hankki parin sadan Veikkausliiga-ottelun Aleksi Ristolan, joka tulee nopeudellaan olemaan uhka jokaiselle Kakkosen puolustukselle. Tulitukea Ristolalle antavat monivuotiset runkopelaajat Ville Ahola, Hedi Khayat ja Tuure Nummi. Ykkösvahdin viittaa kantaa Kakkosen tasolla meritoitunut Altti Mäkinen. Päävalmentaja Osku Partosella on käsissään nippu, jolla voi taistella noususta.
rim Jmaalilla ja junnumaajoukkueputken läpi käyneellä Patrick Aaltosella. Avainpelaajista Tuomas Mustonen, seitsemän osumaa viimeistellyt Tuukka Alavaikko ja kahdeksan maalin mies Brian Mansaray jatkavat Käpylässä.
KuopioFutis-98 nojaa tulevallakin kaudella vahvasti Kuopion Palloseuran pelaajatuotantoon. Viime kaudella se tuotti C-lohkon vitossijan. Yhteistyö KuPS:n kanssa voi tuoda KuFun riveihin liigaringistä paljonkin nuoria ja lupaavia pelaajia hakemaan pelituntumaa, mutta loukkaantumissuman sattuessa KuFu on toisinaan ollut pienoisessa pelaajapulassa. Nuoreen kokoonpanoon kokemusta tuo tarvittaessa Tero Taipale, jonka pelaajalisenssi uusittanee myös tänäkin vuonna. KuFu ei itsessään ole pelannut talvella harjoitusotteluita, mutta nuori joukkue on valmis taistelemaan kärkisijoista.
Kouvolalainen MYPA tippui katastrofikauden päätteeksi Ykkösestä. Joukkue kärsi kovia menetyksiä, sillä maisemaa vaihtoivat niin Anttoni Huttunen, Nuutti Laaksonen kuin Tomas Turunenkin. MYPAn runko on nojautuu vahvasti paikallisiin pelaajiin. Parin vuoden takainen Kakkosen maalikuningas Jussi-Pekka Rämä ja Somalian maajoukkuemies Ahmed Said Ahmed kuuluvat Kakkosen tähtipelaajiin. Muuten MYPA odottaa vastuunkantajia nuorista kasvateistaan, kuten Sasu Hernesniemi, Väinö Hietala ja Arttu Jormakka. Kolmikko on syntynyt vuonna 2003 ja heistä Hietala onnistui viime kaudella maalinteossa Ykkösessä. Kakkosessa heidän läpimurtoaan voi odottaa jo tulevana kesänä.
MiPK KäPa Käpylän Pallo nousi viime kaudella suvereenesti Kolmosesta. Hyvänä kasvattajana tunnettu helsinkiläisseura hävisi kauden aikana vain kerran. Kolmosesta tuttu valmentaja kuitenkin vaihtui Kalle Vassesta Ossi Virtaan. Joukkueeseen on nostettu parin edellisen vuoden BSM-mitalisteja ja muutamasta heistä voi kasvaa kauden aikana tärkeitä runkopelaajia. Lisäksi maalinsuulle saapui Besart Mustafa, jolla on potentiaalia ylempiin sarjoihin. Lisäksi hyökkäyspää vahvistui Ka-
PKKU
Nurmijärven Jalkapalloseura säilyi viime kauden päätteeksi täpärästi Kakkosessa. Nurmijärven Palokärkiryhmä menetti talvella 55 ottelua Kakkosessa NJS:n paidassa pelanneen laiturin Tony Lehtimäen sarjatasoa ylemmäs. Joukkueen muu runko on pysynyt hyvin kasassa ja nuori joukkue on askeleen valmiimpi haastamaan suurempiaan. FC Lahdessakin testillä käynyt Vico Salminen voi olla kauden yllätysnimi. Maalivahti Otso Knuuttila ja kymmenen osumaa viime kaudella iskenyt Miro Salminen ovat Palokärkien menestyksen kulmakiviä ja heidän puuttumisensa voi aiheuttaa nuorelle joukkueelle ongelmia.
Viime kauden viimeisessä ottelussa sarjapaikkansa varmistanut Pallokerho Keski-Uusimaa on jälleen tiukan paikan edessä. Joukkue menetti kirkkaimman lupauksensa, kuusi maalia iskeneen Willem Haapiaisen lisäksi myös Daniel Rökmanin. Nuorukaisten lähtö syö PKKU:n hyökkäyspeliä merkittävästi ja lähtijät on korvattu omilla junioreilla. PKKU on tehnyt hyvää juniorityötä vuosia ja sen kasvateista muun muassa Santeri Hostikka ja Teemu Jäntti ovat lyöneet läpi pääsarjassa. Tulevalla kaudella Kakkosen läpimurtoa hakee Hugo Toivonen. Rami Hakanpään valmentaman joukkueen kulmakiviä ovat puolustaja Joonas Puljujärvi ja Richard Tiberi. Nuoret Sebastian Kamara ja Topi Forss saivat viime kaudella totutella Kakkosen vauhtiin ja nyt heiltä odotetaan jo enemmän.
PEPO
PeKa
Lappeenrantalainen PEPO tavoittelee tänäkin vuonna nousua Ykköseen. Viime kaudella se jäi niukasti kakkoseksi A-lohkossa. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Oskari Kekkonen vaihtoi PeKaan ja Jonathan Jäntti, Alieu Ceesay, Jens Harju ja Leon Augusto siirtyivät sarjatasoa ylemmäs. PEPO puolestaan vahvistui Ykkösestä tulleella Zachary Sukundalla. Lappeenrantalaisilla on riveissään Milos Josimovin ja Samu Suoraniemen kaltaisia ylemmillä sarjatasoilla meritoituneita pelaajia. Lisäksi lahtelaistaustainen Jerry Särkkä ja Markus Koistinen tuovat joukkueeseen kokemusta. Nuoret vastuunkantajat Joona Viskari, Arttu Kotanen ja Nikke Veikkanen ovat vuoden vanhempia ja kokeneempia. Päävalmentaja Janne Muhlilla onkin kasassa nippu, joka taistelee noususta.
Kotkan Karhulasta kotoisin oleva Peli-Karhut voitti viime kaudella suvereenisti Kaakon Kolmosen ja nousukarsinnoissa kaatui pitkään nousua hakenut porvoolainen FC Futura. KTP:n kanssa yhteistyötä tekevä PeKa vahvisti keskikenttäänsä Oskari Kekkosella, joka palasi kasvattajaseuraansa Lappeenrannasta ja puolustustaan entisellä liigapelaajalla Juuso Laitisella. Lisäksi tolppien väliin PeKa kiinnitti Ykkösessä viime kaudella torjuneen Tomas Turusen. Viime kaudella 23 maalia Kolmosessa iskenyt Nico Pietiläinen pääsee kokeilemaan ruutinsa kuivuutta nyt sarjatasoa ylempänä. PeKan runko on pelannut pitkään yhdessä Kolmosessa ja KTP:stä lainalle tulevat pelaajat voivat tehdä Samuli Niemisen valmentamasta nipusta vaikean voitettavan.
NJS
MYPA
KuFu98
on tulevalla kaudella suuri työ yltää viime kauden kuudenteen sijaan.
Talvella kovia kokenut mikkeliläisryhmä lähtee uuteen kauteen uuden päävalmentajan alaisuudessa. Pitkään Suomessa vaikuttanut Ozeias Graciano otti vetovastuun uusiutuneesta joukkueesta. Pallo-Kissat menetti talvella muun muassa Santeri Suutarin, joka pelasi mikkeliläisryhmässä viime kaudella kaikki minuutit. Myös Mikkelissä tähdeksi noussut kymmenen maalia iskenyt Gerald Ben jätti Pallo-Kissat. Mikkeliläisten runkopelaajista jatkavat Artturi Lehkonen lahtelaistaustainen Eero Karjalainen ja Tama Sutthirak. Puolustusta vahvistamaan saapui Miika Kolsi. Pallo-Kissoilla
Teksti Tommi Leirilaakso
Mitä saan, kun maksan sähkönjakelusta? Sähköt käyttöön 1,3 eurolla päivässä Verkkopalvelun perusmaksu on keskimäärin noin 70 euroa vuodessa eli noin kuusi euroa kuukaudessa. Omakotitaloasukas maksaa sähkönkäytöstään päivässä noin 2,7 euroa. Kerrostaloasukas pääsee vieläkin halvemmalla, noin 1,3 eurolla päivää kohden. Sähkölämmittäjä saa puolestaan sähköt käyttöönsä noin kahdeksalla eurolla päivässä. Sähköverkkopalvelun hyödyt sinulle: 1. Saat sähköt käyttöösi pelkällä napsautuksella aina, kun sitä tarvitset – teet sitten ruokaa, peset pyykkiä tai saunot. 2. Käyttökeskus valvoo 24/7 herkeämättä, että sähköt kulkevat kotiisi. Häiriön sattuessa päivystäjät korjaavat vian vaikka keskellä yötä. 3. Voit seurata häiriötilannetta kätevästi nettisivuiltamme häiriökartoista ja -viesteistä. Voit halutessasi myös tilata häiriötiedotteet tekstiviestillä puhelimeesi. 4. Voit tarkkailla sähkönkulutustasi kätevästi online-palvelustamme
OmaWatista. Kirjaamme ylös yli 90 000 mittarilukemaa joka yö. Uusimmat tiedot ovat käytössäsi heti seuraavana aamuna. Kulutustasi tarkkailemalla voit säästää energiaa ja samalla myös rahaa. 5. Lahti Energian verkossa sähkö kulkee koteihin erittäin luotettavasti. Vuonna 2020 sähkönjakelu keskeytyi keskimäärin vain noin viiden minuutin ajaksi. Sähkölaskustasi kolmasosa on veroja Sähkölasku muodostuu sähköenergiasta, sähkönjakelusta ja veroista. Sähkönjakelun osuus on laskusta noin kolmannes. Loppuosa muodostuu sähköenergiasta sekä valtion sähkö- ja arvonlisäveroista. Käsitteet tutuksi sähkönjakelu = sähkönsiirto, jonka hoitaa aina paikallinen sähköverkkoyhtiö sähköenergia = kulutettu sähkö, josta tehdään sopimus valitun sähkönmyyntiyhtiön kanssa sähkövero = osuus, jonka valtio perii sähkönjakelun hinnasta
Teksti: Janina Jokimies Kuva ja grafiikka: Lahti Energia Oy
LAHDEN
MUUTTO puh. 0400 743 656 Liikuttavan Luotettava Lahtelainen