HELSINKI

työt 1910–1930-luvuilla

iida Heikkari

Suomessa 1900-luvun alkupuolella kansallinen nationalismi oli voimissaan. Kuinka paljon tällä oli vaikutusta arkeologien kenttätöihin ja niiden myötä tehtyihin tulkintoihin? Vaikka arkeologit saattoivat tehdä kenttätyöt ilman tarkoitusta tuottaa nationalistista historiankuvaa tukevaa aineistoa, he elivät ja kasvoivat aikana, jolloin tätä kuvaa historiasta työstettiin ja opetettiin. Kuinka paljon tämä vaikutti, vaikuttiko, ja keiden osalta? Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen arkeologian tutkimuksen historiaa sen aineiston perusteella, mitä on ollut käytettävissä aikalaistutkijoilla ja mitä on säilynyt nykypäivään saakka. Tarkoituksena on tutkia, millä tavoin arkeologista tutkimusta tehtiin, ja mitkä seikat vaikuttivat sekä kenttätöiden tekemiseen, löytöjen talteenottoon, muistiin merkitsemiseen, tulkintoihin ja myöhempään käyttöön Pirkanmaalla vuosina 1910–1939. Materiaalina tutkimuksessa toimivat ensisijaisesti arkeologisten kenttätöiden kenttätyöraportit sekä niiden löytöluettelot. Lisäksi ajan oppikirjoja, alan kirjallisuutta ja artikkeleita on käyty läpi. Jonkin verran tutkielmassa käydään läpi myös tutkijoiden henkilöhistoriaa, mutta pääpaino on raporteilla, jotka ovat olleet käytettävissä muilla tutkijoilla ennen ja nyt, mutta joita ei ole suunnattu suurelle yleisölle. Kuitenkin raportin takana oli aina henkilö, joten myös henkilöhistorialla on merkitystä. Kenttätyöraporttien perusteella kenttätöitä tehneiden arkeologien keskuudessa oli laajaa variaatiota kenttätöiden tekemisen ja niistä raportoimisen suhteen. Suoraan viitteitä siitä ei löytynyt, että nationalistinen historiankuva olisi ohjannut tulkintaa tai tutkimuskohteiden valintaa, mutta olemassa oleva historiankuva vaikutti tutkimukseen, ja tutkimus myös kuvaan historiasta. Lisäksi selkeiden, yhtenäisten käytäntöjen puute raportoinnin osalta loi lisää hajontaa ja variaatiota aineistoon. Aineistosta erottui kuitenkin muutoin selkeitä asioita, jotka toistuivat useissa töissä säännönmukaisesti, kuten paikallisten informanttien käyttö tutkimuksen apuna ja paikallisen perintötiedon kirjaaminen muistiin. Tutkimuksessa selvisi lisää siitä, mitä tietoa 1900-luvun kaivauksilta on säilytetty seuraaville tutkijoille.

laureTTa Suomi

Kirjoitin pro gradu -tutkielmani Hailuodon vanhan kirkon lattian alle haudattujen vainajien hautapukuihin kuuluneista nauhoista, jotka ajoittuvat esimodernille ajalle 1600–1700 -luvuille. Tutkimusaineistoni koostui 13:sta nauhasta, joista monet sisältävät tekstiilikuitujen lisäksi metallia. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia nauhat ovat rakenteiltaan ja mistä materiaaleista ne on valmistettu. Tutkimuksissa minua avustivat ohjaajani Krista Vajanto sekä Hailuodon tekstiilimateriaaleista vastaava Sanna Lipkin. Rakenteiden tutkimiseksi nauhoille tehtiin tekstiilianalyysi, jossa selvitettiin nauhojen sidokset, langantiheydet (lankojen lukumäärä senttimetriä kohden kuteessa ja loimessa) sekä lankojen mahdollisten kierteiden suunnat. Nauhojen tekstiilimateriaalit määritettiin tarkastelemalla kuitujen ominaisuuksia mikroskoopilla, ja metallien sisältämät alkuaineet taas selvitettiin pyyhkäisyelektronimikroskopialla.

Nauha on kuparinen nauha, joka on taivutettu koristekukan varreksi. Nauha on liimamaisen konservointiaineen peitossa, minkä vuoksi sen tekstiilimateriaalia ei voinut selvittää. Kuva: Sanna Lipkin

Valtaosa nauhoista on erittäin hienoja langantiheydeltään (vähintään 20/cm, korkein luku 56/cm), ja kahta toimikassidoksista yksilöä lukuun ottamatta nauhat ovat palttinasidoksisia. Nauhat siis muistuttavat rakenteiltaan pirtanauhoja, mutta ne on todennäköisesti kudottu koneellisesti. Kaikkien muiden nauhojen tekstiilimateriaali on silkkiä, mutta yhden tekstiilikuidut ovat kasviperäisiä (pellavaa, nokkosta tai hamppua). Lähes jokainen nauha sisältää metallilankoja tai metallipäällysteisiä silkkilankoja, ja kaikissa metallipitoisissa nauhoissa on mukana kuparia. Vain kolme nauhaa sisältää lisäksi hopeaa, ja ainoastaan yksi kultaa. Jalometallipitoiset silkkinauhat ovat olleet kalliita ylellisyystuotteita, joita vain ylimmillä yhteiskuntaluokilla oli lupa käyttää. Tällaisten asusteiden läsnäolo haudoissa osoittaa, että myös syrjäisellä Hailuodon saarella on asustanut vaurasta väkeä, jolla on ollut mahdollisuus pukeutua aikakautensa yläluokkaisen pukumuodin mukaisesti. Nauha-aineistossa kupari on kuitenkin vallitseva materiaali ja useimmissa ei ole ollenkaan hopeaa, saati kultaa. Korroosion myötä kupari muuttuu väriltään vihreäksi, mutta alkuperäisessä loisteessaan kupari on ulkonäöltään kullan kaltaista. Historiallisissa lähteissä sekä pukuhistoriallisessa kirjallisuudessa on useita mainintoja kulta- ja hopeanauhoista, mutta ei kuparinauhoista. Hailuodon vanhan kirkon aineiston perusteella näyttäisi siltä, että “kultanauhat” eivät välttämättä olisi aina olleet ollenkaan kultaisia. Epäselväksi kuitenkin jää, onko kultaa jäljittelevien nauhojen myynnissä ollut kyse huijauksesta vai olivatko kupariset nauhat vain edullisempi vaihtoehto kultanauhoille.

olli eraNTi

Kiviesineiden ja kivilajilähteiden geokemialliset ominaisuudet ovat Suomen arkeologisessa tutkimuksessa edelleen suhteellisen tuntemattomia, mutta tutkimukselle riittää potentiaalia. Suurin osa Suomen kivikautisesta kiviesinelöytöaineistosta perustuu kvartsiainestoa lukuun ottamatta hiotusta metamorfisesta kivilajista, jonka potentiaaliset kivilajilähteet sijaitsevat Suomen alueella. Geokemialliset tutkimukset voivat paljastaa kivilajin kompositionaalisia ominaisuuksia sekä hivenaine- pitoisuuksia, jotka voivat linkittää kivilajilähteitä Suomen lukemattomista kivikautisista asuinpaikoista löydettyihin esineisiin. Kiviteknologiset piirteet yhdistettynä geokemiallisiin tutkimuksiin tarjoavat hyvän pohjan kiviesineiden provenanssitutkimuksiin. Pro- gradussa: Geochemical Comparison of two Tervola Volcanite Deposits as Plausible Stone Tool Material Sources in Kemijoki perehdytään geokemiallisiin sekä kiviteknologisiin piirteisiin kahdesta kivilajilähteestä Tervolan alueelta, Lapin maakunnan lounaisosasta. Kahdesta kivilajilähteestä nimeltä Rakkaviita ja Rieskapaikka kerätyt 62 näytettä tutkittiin Bruker S1 Titan- PXRF- laitteella. Tämän jälkeen kolme näytettä Rakkaviidasta ja kaksi näytettä Rieskapaikasta tutkittiin PANalytical Axios mAX 4 kW, Wavelength Dispersive X-Ray fluorescence spectrometer – WDXRF- laitteella Helsingin Yliopiston geotieteiden laitoksella Kumpulassa.

Rakkaviidan kivilajilähde/louhos. Kuva: Olli Eranti

Mittausten dataa arvioitiin tilastollisin ja geologisin määrittelymenetelmin. Tuloksena on tarkka geokemiallinen kivilajimääritys, sekä katsaus kahden menetelmän välisiin tuloseroihin. Mittaukset paljastivat eroja kahden mittalaitteen välillä erityisesti silikaatti - SiO2- arvojen välillä. WDXRF- mittaukset tehtiin ilman erillistä goniometrikalibraatiota, joka vaikuttaa joidenkin alkuaineiden arvoihin, mutta tutkimuksessa ilmeni, että kyseisistä alkuaineista saadut arvot eivät vaikuta kivilajin tai provenanssin kannalta tuloksiin oleellisesti. Mittauksissa yli prosentin pitoisuuksiin yltäneet alkuaineet mahdollistivat karkean kvalitatiivisen kivilajimäärityksen kummastakin kivilajilähteestä, jota voidaan hyödyntää vertailevassa materiaalitutkimuksessa. Hivenaineista saaduista tuloksista havaittiin selkeä samankaltaisuus kivilajilähteiden välillä alkuaineiden yttrium (Y) ja strontium (Sr) välillä. Näiden alkuaineiden osalta päädyttiin johtopäätökseen, että geologisen alueen määrittäminen strontiumin ja yttriumin välisestä suhteesta on mahdollista osassa Suomen alueen metamorfisista laavikivistä. WDXRF todettiin hyödylliseksi, joskin työlääksi metodiksi geokemiallisiin tutkimuksiin metamorfisten laavakivien osalta. Tutkimuksissa päädyttiin kuitenkin johtopäätökseen, että kallis ICP-MS- menetelmä soveltuu tämänkaltaisiin mittauksiin paremmin. Vaikka yttriumin ja strontiumin ominaisuudet olivatkin lähes identtiset kahden kivilajilähteen välillä, tutkimuksissa ilmeni selkeitä esineenvalmistuksellisia ominaisuuseroja kahden lähteen välillä. Valmistusteknologisiin ominaisuuksiin vaikuttavat tekijät todettiin johtuvan suurempien pitoisuuksien mineraalisuhteista, sekä kiven formaatioprosessista sekä metamorfoosin vaiheista. Rakkaviidan kivimateriaali todettiin folioituneemmaksi ja erodoituneemmaksi, kuin Rieskapaikan hienojakoinen ja porfyriittinen kivimateriaali.