Seppo Mustaluoto, Kontakti! (Gummerus)

SEPPO MUSTALUOTO

KONTAKTI!

ERIKOISJOUKKOJEN SOTILAINA AFGANISTANISSA

SEPPO MUSTALUOTO KONTAKTI!

ERIKOISJOUKKOJEN

SOTILAINA

AFGANISTANISSA

GUMMERUS

Taiteen edistämiskeskus on tukenut tämän kirjan kirjoittamista korona-apurahalla.

© SEPPO MUSTALUOTO, PIRKKA HANTTU, KIMMO HEINONEN, JAN KNUTTI, JUHANI MÄKINEN JA GUMMERUS

© KANNEN JA KUVALIITTEEN KUVAT: TEKIJÖIDEN KUVA-ARKISTO

KUSTANTAJA:

GUMMERUS KUSTANNUS OY

HELSINKI

PAINOPAIKKA:

SCANDBOOK UAB

LIETTUA 2023

ISBN 978-951-24-2305-7

SISÄLLYSLUETTELO

ALKUSANAT 7

SUOMI AFGANISTANISSA 11

SUOMALAISET ERIKOISJOUKOT 13

KIRJAN ERIKOISJOUKKOSOTILAAT 16

AFGANISTAN 2008

PIRKKA 33

JUHANI 41

KIMMO 59

JAN 75

AFGANISTAN 2009

KIMMO 87

JAN 126

JUHANI 150

PIRKKA 177

ALKUSANAT

Usein konflikteista kirjoitetaan joko operaatiota johtaneiden upseereiden tai tutkijoiden kynällä, ja varsinainen likainen, hikinen ja verinen todellisuus jää vähemmälle huomiolle. Tätä kirjaa varten haastattelemani neljä Afganistanin operaatioihin osallistunutta entistä Puolustusvoimien erikoisjoukkoaliupseeria halusivat kertoa oman tarinansa. He ottivat minuun yhteyttä kesällä 2020 ja kysyivät neuvoa kirjan kirjoittamisesta. Pian olin sitoutunut kirjoittamaan näiden miesten kokemuksista. Päätös oli minulle helppo, sillä oma taustani on samankaltainen kuin kirjan kertojilla. Rajavartiolaitoksen erikoisjoukkotoiminnassa pitkään mukana olleena ehkä ymmärsin miesten kertomat tarinat paremmin kuin ilman vastaavaa taustaa oleva kirjoittaja.

Selvitin omalta osaltani Afganistanin operaation taustoja julkisista tietolähteistä, lähinnä päästäkseni kertomusten kanssa kartalle ja ymmärtääkseni eri toimijoiden roolia konfliktissa. Yksi lähteistäni oli kirjan kertojan Pirkka

Hantun pro gradu -tutkielma Pinnallinen sota vuodelta 2020 (Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta).

Viranomaisilla – etenkin puolustusvoimilla – on hyvin vahva salaamisen perinne erikoisjoukkotoimintaan liittyen. Se on välttämätöntä operatiiviselta kannalta: maanpuolustukseen liittyvistä erikoisjoukkojen asioista pitääkin olla hiljaa. Kirjan aiheena olevien kaltaiset kansainväliset operaatiot ovat kuitenkin oma lukunsa, siksikin, että erikoisjoukkojen operaattorit osallistuivat operaatioihin reserviläisen rauhanturvaajan statuksella. Salaisuuden verhoa täytyy pystyä raottamaan, kun tapahtumista on kulunut jo lukuisia vuosia. Operaatio on päättynyt ja joukot vedetty pois, joten operaatioturvallisuuskaan ei vaarannu.

Vuodet 2008 ja 2009 valitsimme kertomusten ajankohdiksi, koska silloin erikoisjoukkotoiminta otti merkittävät askeleet: puolustusvoimien erikoisjoukkojen jäsenet pääsivät ensimmäisen kerran toimimaan oikeassa operaatiossa omana joukkonaan, omissa ryhmissään, vaikkakaan operaatio ei sinällään ollut erikoisjoukko-operaatio eivätkä ryhmät tuolloin olleet erikoisjoukkokomponentin tai -esikunnan alaisuudessa. Kysymys ei silti ollut enää koulutuksesta ja harjoittelusta vaan todellisesta toiminnasta.

Vuoden 2008 operaatio oli enemmän toiminta-alueeseen tutustumista ja toiminnan sopeuttamista uuteen ympäristöön, mutta vuonna 2009 toiminta muuttui täysin. Jani, Juhani, Kimmo ja Pirkka joutuivat sotaan. Suomalaiset sotilaat kävivät ensimmäiset taistelunsa moneen vuosikymmeneen. Vuoden 2009 reissun seurauksena puolustusvoimien erikoisjoukot alkoivat saada uskottavuutta kansainvälisen yhteisön silmissä. Puolustusvoimien erikoisjoukkojen sotilaita myös palkittiin teoista näissä operaatioissa.

Kirjan kertomukset eivät kerro absoluuttista totuutta tapahtumista, vaan tapahtumien kuvaus on kunkin kertojan henkilökohtainen näkemys. Joskus kertojilla on erilainen käsitys siitä, mitä tietyssä tilanteessa tapahtui. Sama tilanne saattoi myös näyttää eri toimijoille erilaiselta riippuen siitä, kuinka he olivat sijoittautuneet ja missä paikassa he sattuivat olemaan. Osa kertojista on halunnut varmistaa tapahtuminen kulkua muilta paikalla olleilta ja lähipiiriltään, osa on luottanut omaan muistiinsa.

Tässä kirjassa ei kerrota sotasalaisuuksia eikä arvostella yksittäisiä henkilöitä. Kriittiseen tarkasteluun olisi varmasti aihetta jokaisen tason toiminnassa, sillä etenkin

Afganistanin vuoden 2009 vaalien vahvennusoperaatiossa toiminnan intensiivisyys nousi aivan uudelle tasolle. Kyseinen operaatio oli epäilemättä raskas mutta arvokas oppimistapahtuma kaikille mukana olleille, oli osallistuja sitten ilmastoidussa johtamiskontissa leirissä tai partioimassa vuorilla.

Kirjassa käy toisinaan ilmi, että suurin negatiiviseksi koettu asia oli ajoittain erilainen tilannekuvan ymmärrys operaation johdon ja toimivien ryhmien välillä. Se teki käskyistä joskus vaikeita ymmärtää, koska operaattorit eivät tienneet, miksi jokin asia piti toteuttaa tietyllä tavalla. Se voi johtua monesta syystä, mutta yksi tekijä mahdollisesti oli silloin alkutekijöissään ollut erikoisjoukkojen johtamiskulttuuri. Kuten yksi kirjan kertoja mainitsee, heidän tuntemuksensa oli, että tuolloin ammattilaisia kohdeltiin vielä hieman ”kuin varusmiespoikia”.

Operaatiossa tehtyjä päätöksiä voi arvioida monesta

näkökulmasta. Ne oli tehty sen hetken olosuhteissa ja tilannetietoisuudessa. Kaikki eivät olleet silloin samaa

mieltä, ja nykyhetkenä asioita voitaisiin tehdä toisin. Kukaan ei kuitenkaan pääse matkaamaan ajassa takaisin tekemään parempia päätöksiä. Niistä opittiin silloin ja voidaan oppia nytkin.

Kritiikin sijaan kirjan kertojat halusivat ennen kaikkea tuoda esiin erikoisjoukko-operaattoreiden keskuudessa vallitsevan keskinäisen arvostuksen, lojaalisuuden ja veljeyden. Kertomuksista ilmenee myös vahva motivaatio suorittaa annetut tehtävät, olivat tilanne ja olosuhteet millaiset hyvänsä.

Kirjan kertojat Jan Knutti, Juhani Mäkinen, Kimmo

Heinonen ja Pirkka Hanttu halusivat tällaisen kirjan kirjoitettavaksi siitä syystä, että Puolustusvoimien erikoisjoukkosotilaiden osallistumisesta Afganistanin sotaan ja muihinkin konflikteihin on vaiettu. Afganistanin konfliktissa erikoisjoukkojen operaattorit toteuttivat lukuisia vaarallisia tehtäviä terveytensä ja henkensä uhalla. Jotkut saivat fyysisiä vammoja, toiset henkisiä. Moni kärsii niistä loppuelämänsä. Silti rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioissa taistelutehtävissä palvelleita ei pidetä sotaveteraaneina eikä heillä ole sotaveteraanin statusta.

Kovin moni erikoisjoukkojen ulkopuolinen ei tiedä, mitä Afganistanin vuorilla ja aavikoilla tapahtui. Kokemukset sieltä ansaitsevat tulla laajempaan tietoisuuteen. Siksi tämä kirja on kirjoitettu.

Seppo Mustaluoto

SUOMI AFGANISTANISSA

Afganistanin sota alkoi syyskuun 11. päivän iskujen

jälkeen lokakuussa 2001, kun Yhdysvallat aloitti

Afganistanin Pohjoisen liittouman kanssa sotatoimet Taleban-liikkeen ja Al-Qaida-verkoston

maasta häätämiseksi. Pohjoisen liittoumaan kuului useita afganistanilaisia ryhmiä. Vuodesta 2003 lähtien operaation johto siirtyi YK:n turvallisuusneuvoston mandaatilla Naton monikansalliselle ISAF-kriisinhallintaoperaatiolle eli International Security Assistance Forcelle. Yhdysvaltojen joukot osallistuivat taistelutoimiin omana erillisenä Enduring

Freedom -operaationaan.

Suomen osallistuminen Afganistanissa alkoi vuonna

2002, mutta varsinaisen joukoilla osallistumisen Suomi

aloitti vuonna 2006, kun se liittyi mukaan ruotsalaisjohtoiseen jälleenrakennusoperaatioon Mazar-e Šarifissa, Afganistanin pohjoisosissa. Jälleenrakennusoperaatiossa pyrittiin yhteiskunnan perusrakenteiden luomiseen, esimerkiksi rakentamalla kouluja ja kaivoja. Lisäksi pyrkimys

oli kohentaa naisten asemaa yhteiskunnassa ja kehittää

hyvin alkutekijöissään olevaa terveydenhuoltoa. Ope-

raation komentaja oli ruotsalainen, ja Suomen osaston komentaja toimi operaation apulaiskomentajana. Enimmillään suomalaisia oli Afganistanissa 200 henkilöä. Jälleenrakennusoperaation lisäksi suomalaisia upseereita osallistui Kabulissa ISAF-operaation esikunnan työskentelyyn.

Suomi osallistui jälleenrakennusoperaatioon, eivätkä suomalaiset joukot virallisen totuuden mukaan hakeneet aktiivisesti taistelukosketusta saati toteuttaneet erikoisjoukko-operaatioita. Afganistanissa oli kuitenkin vuosien ajan suomalaisia erikoisjoukkojen operaattoreita, jotka toimivat omina osastoinaan. Näillä operaattoreilla ja heidän muodostamillaan osastoilla oli usein omat, erilliset ja joskus varsin erikoiset tehtävänsä.

Vuonna 2009 taistelutoimet kiihtyivät ja Suomessa heräsi laaja keskustelu, onko Suomi sotaa käyvä maa. Puolustusministeriö ja Rauhanturvaajaliitto vakuuttivat, että Suomi ei ole sodankäynnin osapuoli, vaan suomalaiset ovat ainoastaan tukemassa paikallisten viranomaisten toimintaa. Myös vastakkaisia mielipiteitä esiintyi, kotimaassa ja ulkomailla. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa todettiin, että Afganistanissa vallitsee sotatila. Keskustelu Suomessa vaimeni kuitenkin varsin nopeasti. Uutisoinnissa todettiin lähinnä, että suomalaisia vastaan oli avattu tuli ja suomalaiset olivat vastanneet tuleen.

Yhdysvallat alkoi vetää joukkojaan Afganistanista keväällä 2021. Viimeinen suomalainen sotilas poistui maasta operaation päätyttyä 8. kesäkuuta 2021. Länsimaiden vetäydyttyä Afganistan sortui hyvin nopeasti Talebanin valtaan.

Pääkaupungin Kabulin talebanit valtasivat viimeiseksi 16. elokuuta 2021.

SUOMALAISET ERIKOISJOUKOT

Suomessa erikoisjoukkoja on kolmella viranomaisella: Puolustusvoimilla Utin jääkärirykmentissä, Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikössä ja Rajavartiolaitoksen 1. ja 5. valmiusjoukkueessa. Erikoisjoukon käsite on häilyvä, mutta nämä kolme joukkoa on määritelty viranomaisten erikoisjoukoiksi esimerkiksi Poliisihallituksen erityistilanteiden hallinnan koulutuksen pysyvässä viranomaisyhteistyöryhmässä.

Alemman tason erityiskoulutettuja ryhmiä maastamme löytyy useitakin, ja ne varautuvat omiin tehtäviinsä. Lisäksi varusmiehille koulutetaan sotilaallisen maanpuolustuksen erikoisjoukkotehtävien perusteita Utin jääkärirykmentin Laskuvarjojääkärikomppaniassa, Rannikkoprikaatin Sukeltajakoulussa sekä Rajavartiolaitoksessa Raja- ja merivartiokoulun Erikoisrajajääkärikomppaniassa.

Erikoisjoukkotoiminta on kuitenkin kansainvälisesti aina ymmärretty ammattilaisten pelikentäksi. Syy on yksinkertainen: varusmieskoulutuksen aikaraameissa ei ehditä kouluttaa kaikkia tarvittavia asioita, eikä riittävän

perusteellisesti. Poikkeus lienee Israel, jossa varusmiespalvelus voi kestää kolme vuotta.

Puolustusvoimien erikoisjoukkoja ovat Erikoisjääkärikomppanian erikoisjääkärit ja Erikoistoimintaosaston (ETO) merelliset operaattorit. Erikoisjoukkoja johtaa Utin jääkärirykmentti (UTJR). Erikoisjääkärien tukikohta sijaitsee Utin varuskunnassa Kouvolassa ja Erikoistoimintaosaston Upinniemessä Kirkkonummella. Maavoimien operaatiopäällikkö toimii kansallisena erikoisjoukkokomentajana.

Puolustusvoimien erikoisjoukot valmistautuvat kaikkiin lakisääteisiin Puolustusvoimien tehtäviin. Kutakin tehtävää varten muodostetaan erikoisoperaatio-osasto, jonka kokoonpano räätälöidään tehtävään sopivaksi.

Puolustusvoimat on sitoutunut kehittämään erikoisjoukkojaan, ja siihen on osoitettu resursseja. Erikoisjoukoilla on varsin kattava ja ajanmukainen kalusto, ja kuljetusvälineitä löytyy kaikkia tehtäviä varten. Erityisesti Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoona on erikoistunut tukemaan Puolustusvoimien erikoisjoukkoja, ja se tukee myös muiden viranomaisten erikoisjoukkoja. Myös henkilöstöresurssit lienevät Puolustusvoimissa isoimmat kaikista Suomen erikoisjoukoista. On toinen asia, riittävätkö ne kriisiajan toimintaan. Puolustusvoimilla on kuitenkin erikoisjoukkoreservi, joka täydentää kriisiajan erikoisjoukkoja.

Erikoisjoukoille kokemuksen hankkiminen on hyvin tärkeää. Suomen olosuhteissa se on kuitenkin haastavaa, koska varsinaisia joukkokohtaisia erikoisjoukko-operaatioita on harvoin. Osa erikoisjoukkojen henkilöstöstä on saanut taistelukokemusta Afganistanissa ja Irakissa. 14

Myös upseereiden nopea tehtäväkierto haittaa kokemuksen kartuttamista. Suomen erikoisjoukoissa ei voi rakentaa varsinaista upseerin urapolkua, joten upseerit osallistuvat erikoisjoukkotoimintaan useimmiten lyhytaikaisesti ja jaksottaisesti.

Lisäksi erikoisjoukkoaliupseereiden palvelusaika on maksimissaan 15 vuotta ilman jatkomahdollisuutta. Arvokasta osaamista valuu ulos kokeneimpien operaattoreiden mukana, eikä järjestelmä ole erityisen motivoiva. Aliupseerit, joilla on eniten käytännön kokemusta, ovat jo lopettaneet tai lopettamassa 15-vuotista uraansa.

Suomen vahvuus on eri viranomaisten erikoisjoukkojen yhteistoiminta. Erikoisjoukot harjoittelevat ajoittain yhdessä, ja toimintamallit ovat sellaisia, että erikoisjoukot voivat osallistua yhdessä vaikeisiinkin tehtäviin.

Ainutlaatuinen ja omakohtainen kuvaus suomalaisten

erikoisjoukko-operaattorien toiminnasta Afganistanissa

Puolustusvoimien erikoisjoukkosotilaiden osallistumisesta Afganistanin sotaan on pitkään vaiettu.

Afganistanin konfliktissa suomalaiset erikoisjoukkojen

sotilaat toteuttivat lukuisia vaarallisia tehtäviä henkensä ja terveytensä uhalla. Nyt kun konflikti on ohi, on oikea hetki tarkastella tapahtumia.

Kirjassa Kontakti! neljä sotilasta kertoo omat versionsa taisteluista ja arjesta Afganistanissa vuosina 2008 ja 2009. Millaista oli kirjoittaa varalta jäähyväiskirje vaimolleen ja syntymättömälle lapselleen ja lentää sodassa olevaan maahan? Entä millaisia miehiä Afganistanista palasi?

Kirjailija ja entinen ammattisotilas Seppo Mustaluoto haastatteli kirjaa varten neljää entistä Puolustusvoimien erikoisjoukkojen sotilasta, Jania, Juhania, Kimmoa ja Pirkkaa.

ISBN 978-951-24-2305-7

99.139

9 789512423057

www.gummerus.fi

KANNEN KUVAT: TEKIJÖIDEN KUVA-ARKISTO