Tulevaisuuden oppimisympäristö by Henriikka Vartiainen

Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinna ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

O p i s k e l i j o i d e n

t u l k i t s e m a n a

Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi

Syksy 2010

L U E N N O T :

Jorma Enkenberg

H A R J O I T U K S E T: A n n e l i K i n n a r i n e n

Simo Skinnari

H e n r i i k k a Va r t i a i n e n

Kannen kuva: Satu Asikainen

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Sisällys Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi

SL 2010

Kurssin ops ...........................................................................................................

Tenttitehtävä..........................................................................................................

Tenttitehtävän arvioinnin perusteet................................................................

Luokanopettaja- ja Opeart-opiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä..........................................................................................

Satu Asikainen, Marjaana Tiihonen, Jenni Valtonen & Joonas Kuosa.......... Maarit Savonniemi, Paula Setälä & Turo Virkki................................................. Veera Meuronen, Iida Kärkkäinen, Markus Suni & Samuel Colliander............. Satu Laine, Teemu Pulkkinen, Katja Tistelgren & Pipsa Turunen...................... Anni Lehkonen, Tiina Lemmetty & Elina Lehtisalo............................................ Netta Leino, Suvi Haapakoski & Mariel Pietarinen............................................. Elviira Ojala, Sanni Lepola & Pilvi Norppa........................................................ Tinna Nuppola, Suvi Pietiläinen & Vuokko Tähkä............................................. Sini Seppälä, Veera Niskanen & Sanna Sanclemente......................................... Julia Rainio, Milla Tolvanen, Sini Valtanen & Anniina Väisänen.......................

10 27 33 38 42 49 54 65 81 90

Kotitalousopettajaopiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä.......................................................................................... 101 Tiina Ikonen, Katja Uuksulainen & Pirjo Vänskä............................................... 102 Emma Hjort, Paula Miettinen, Milja Nurminen & Marika Pesonen.................. 106 Ida Heikkilä, Heidi Häsä & Susanna Rissanen.................................................... 118 Henriikka Puolitaival, Johanna Kaartinen, Tiina Aikkila & Leila Virmala........ 126 Heli Kemppainen, Henna Vihervuori & Salla Willman...................................... 130 Käsityöopettajaopiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä.......................................................................................... 143 Hanna Alanen, Paula Kovanen, Piia Kujanpää & Niina Sormunen.................. 144 Sari Hyvärinen, Sini Alakangas, Laura Penttinen & Pauliina Koivisto............... 154 Päivi Holmstedt, Orvokki Kukkonen, Sanna Lindell & Petra Mikkonen............ 159 Opettamisen tulevaisuus.................................................................................... 168 Jorma Enkenberg Kurssikirjallisuus -ja verkkoaineistot............................................................. 177

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Kurssin ops Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi

SL 2010

Tavoite ja sisältö Erilaisiin opetuksellisia tavoitteita palveleviin opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelun lähestymistapoihin perehtyminen. Opetuksen suunnitteluanalyysiin perehtyminen. Arvioimisen ja suunnittelemisen oppiminen koskien erilaisia oppimisen tavoitteita sekä oppilaita palvelevia oppimateriaaleja ja oppimisympäristöjä. Oppimisen tuloksien arvioimisen oppiminen. Opintojaksolla käsitellään mm. seuraavia asioita: • • • •

•

Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelun erilaisia lähestymistapoja. Avoimet ja rajatut oppimisympäristöt. Suunnitteluanalyysi (tarveanalyysi, teknologia-analyysi. kontekstuaalinen analyysi ja tehtäväanalyysi) Tutkiva oppiminen ja sen suunnittelu: Ongelmakeskeinen opetus, oppipoikakoulutus, ankkuroitu opetus sekä suunnittelemalla oppiminen. Jaettu asiantuntijuus. Arviointi ja itsearviointi.

Toteutus ja työtavat Harjoitustehtävien suorittaminen. Luentojen ja erikseen nimetyn kirjallisuuden tenttiminen ja itsenäinen työskentely. Kontaktiopetusta 32 t, josta 16 t luentoja ja 16 t harjoituksia; Osa harjoituksista verkkoympäristössä. Opetus koulutuksittain eriytyen. Oppimateriaali ja kirjallisuus Soveltuvin osin: Sawyer, R. Keith. (toim.) 2006. The Cambridge Handbook of the Learning Sciencies. Oheiskirjallisuus: Reigeluth, C. M. 1999. Instructional-design Theories and Models. A New Paradigm of Instructional Theory. Aineenopettajakoulutuksessa edellä mainittu kirjallisuus soveltuvin osin sekä opintojakson alussa sovittu muu ainepedagoginen kirjallisuus. Arviointi 0–5.

Tenttitehtavä 9.12 .2010

Yleistä Tehtävä tehdään pienryhmässä. Pienryhmä on se ryhmä, jossa harjoituksetkin on tehty. Mikäli olet aiempina vuosina suorittanut harjoitukset, mutta et tenttiä, sinun on joko liityttävä johonkin olemassaolevaan pienryhmään (huom! maksimikoko 3-4 henkilöä) tai sitten yritettävä löytää muita tenttiintulijoita (tähän mennessä kolme henkilöä on ottanut yhteyttä asiassa) ja muodostaa heidän kanssa oma pienryhmä. Tehtävä tulee tehdä kollaboratiivisesti pienryhmässä. Ratkaisu/vastaus palautetaan tenttitilaisuudessa 9.12.2010 paperiversiona. Jokainen pienryhmä myös valmistautuu esittelemään ratkaisunsa tenttitilaisuudessa. Työskentelyn alussa jokaisen työryhmän on ensimmäisessä tapaamisessa sovittava työskentelysäännöistä (vrt. liitteenä ohje) ja toimitettava ne allekirjoittaneelle välittömästi sopimisen jälkeen sähköpostilla (työryhmän jäsenten nimillä varustettuna. Pienryhmän työskentely voi alkaa heti kun se (sen jäsenet) on saanut sähköpostilla itse tenttitehtävän. Aikaa työskentelylle on varattu vähintään 1, 5 viikkoa.

Tenttitehtävä Pienryhmän (tiimin) tehtävänä on laatia kuvaus tulevaisuuden oppimisympäristöstä. Kuvaus voi sisältää tekstiä, kuvia ja piirroksia. Luovaa ratkaisua odotetaan. Tehtävän ratkaisussa tulee hyödyntää seuraavia materiaaleja/kokemuksia: 1. Videoleikkeet (2 kpl): a) Projektioppiminen: http://www.edutopia.org/project-based-learning-overview-video b) Itseorganisoituva oppiminen: http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_the_child_driven_ education.html (video on tekstitetty suomeksi - valitse kohdasta subtitles kieleksi Finnish) 2. Luennot (kalvopohjat ja ääninäytteet, jos et ollut aina luennoilla) 3. Etukäteen tenttiin ilmoitettu kirjallisuus https://jorma-enkenberg.wiki.zoho.com/Tentiin-luettava-kirjallisuus.html 4. Harjoituksista ja muualta oppimanne asiaankuuluvat kokemukset

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Ohjeita työskentelysäännöiksi Hyvälle työskentelylle tiimissä on ominaista kaksi asiaa: tehtävä tulee ratkaistuksi ja tiimin jäsenet ovat tyytyväisiä työskentelytapaan, jolla ratkaisu tuotetaan. Työskentelyssä auttaa useimmiten se, että työskentelyyn liittyvistä säännöistä sovitaan heti alussa. Työskentelysäännöissä sovitaan tavallisesti seuraavista asioista: 1. Itse työskentelyyn liittyvät sopimukset: Miten työtä jaetaan työryhmän sisällä? Kuka asettaa deadlinet? Mitä tehdään, jos joku lipeää sovituista aikatauluista? Mitä tehdään, jos jäsenillä on erilaisia käsityksiä lopputuloksen laadusta? Mitä tehdään, jos jäsenillä on erilaisia tapoja työskennnellä? 2. Työryhmän vastuuhenkilöön liittyvät sopimukset: Toimiiko joku työryhmän vastuuhenkilönä? Miten ao. henkilö valitaan? Kierrätetäänkö vastuuta (toivottavaa)? Mitkä ovat vastuuhenkilön vastuut? 3. Viestintään liittyvät sopimukset: Milloin viestitään, mitä viestitään ja millä välineellä sitä toteutetaan (kasvokkain, sähköposti, chat, tekstiviestin esim.)? 4. Tapaamisiin liittyvät sopimukset: Mikä on itsekunkin jäsenen aikataulu? Vastaako joku jäsenistä tapaamisien organisoinnista? Missä ja milloin tapaamiset toteutetaan? Mitä tehdään, jos joku myöhästyy? Mitä tehdään, jos joku ei tule paikalle? 5. Muita sopimuksia: Voivatko jäsenet nauttia kahvia tai syödä kokoontumisien aikana? Mitä tapahtuu, jos joku dominoi keskustelua? Mitä tehdään, jos joku ei ole tyytyväinen työryhmän työskentelyyn? Miten ristiriidat selvitetään?

Ja lopuksi. Työryhmätyöskentely onnistuu todennäköisimmin, jos • • • • •

työryhmän jäsenet oppivat tuntemaan toisensa ja toistensa vahvuudet, työryhmällä on työskenleyä varten sovitut säännöt, työryhmällä onn vastuuhenkilö, työskentelyn aikana viestintäkanavat pidetään avoinna sekä työryhmä tietää, miten välttää eteentulevia vaikeuksia

Tenttiteht채v채n arvioinnin perusteet Jorma Enkenberg

Luokanopettaja- ja Opeart-opiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

In aere aedificare

-Build (castles) in the air (St. Augustine)

Satu Asikainen, Marjaana Tiihonen, Jenni Valtonen & Joonas Kuosa

Dialogimuotoinen esitys tulevaisuuden oppimisympäristöstä

Dialogi voidaan johtaa kreikan kielen sanoista ”dia” ja ”logos”. Logos tarkoittaa sanan merkitystä (sanan sisältöä tai ideaa), ja dia tarkoittaa kautta tai lävitse. Siten dia-logos tarkoittaa merkityksen tai ymmärryksen virtausta keskustelijoiden lävitse. Tavoitteenamme on että tässä kirjoituksessa tulevaisuuden visiot tulisivat eläviksi vuoropuhelun kautta, ja niihin liittyvä eri ulottuvuudet löytäisivät ilmaisunsa. Olemme siis valinneet muodoksi dialogin - menneiden aikojen mestareiden ja filosofien esitysmuodon. Dialogin aiheena on tulevaisuuden oppimisympäristön kuvaus - millaisena tulevaisuuden oppimisympäristön visio elää kasvatustieteellisessä tutkimuksessa ja tiedossa, sekä kasvatustieteen opiskelijoiden mielessä - mitä odottaa tulevaisuudessa; mitä tahdomme että siellä odottaisi; mihin pyrimme. Millaisena visio tulevaisuudesta elää meissä - siitä on kysymys. Kirjoituksen tietopohjana toimii Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi- kurssin kurssiaineisto, kirjallisuus, videot ym. materiaali jonka pohjalta kurssilla on työskennelty. Dialogi on rakennettu ryhmän jäsenten tuottamasta materiaalista, joka löytyy kokonaisuutena ryhmän wikistä. (http:// 2xo-harjoitus1.wiki.zoho.com nimellä "tenttiprojektio".

Olemme jakaneet Dialogin neljään eri teemaan, jotka ovat oppimisympäristön neljä eri puolta: 1. Miljöö 2. Koulukäytännöt/pedagogiikka 3. Oppiaines 4. Oppijat ja opettajat

TEEMA 1

1. Miljöö Millainen on tulevaisuuden oppimisympäristö konkreettisena kohteena?

Keskustelija 1: Jos olemme luomassa tulevaisuuden kouluympäristöä, niin pitäisikö tällöin ottaa myös huomioon koulu itse konkreettisena kohteena? Keskustelija 2: Aivan! Hyvä koulurakennus ja sen lähi-ilmapiiri ovat tärkeässä asemassa kouluviihtyvyyden luomisessa. Etenkin silloin, jos alamme yhä enemmän siirtyä siihen, että vanhemmat itse asiassa valitsevat lapsensa koulun. Mikäli koulun miljöö ei miellytä tai löytyy parempiakin kouluympäristöjä, niin se on suuri hävikki koululle itselleen. Vanhemmilla ja tuskin lapsillakaan ei ole aikaa jäädä tutustumaan koulun muihin ehkä muita kouluja hienompiin ominaisuuksiin, jolloin pintapuoli ratkaisee. Ajatelkaa nyt millä perusteella lapsi menee kouluun! Tuskinpa vain hän ajattelee ensimmäisenä koulun opetussuunnitelmaa tai mitään, vaan kivoin leikkiteline pihassa ratkaisee. Keskustelija 3: Saat asian kuulostamaan aivan siltä kuin lapselle olisi ihan sama, mitä koulussa opetetaan, kunhan penkit ovat värikkäät. Mieluummin sitä panostetaan ensin siihen henkiseen pääomaan ja sitten keskitytään vasta koululaitokseen. Sitä paitsi, hyvin harvoin opettajat sitä koulua itseään rakentavat, vaan vastuussa on valtio ja sen rakentajat. Jos valtion kukkarosta ei heru rahaa koreaan ulkokuoreen, niin se ei opettajien ammattitaitoa vähennä. K1: Voitaisiinko sitten kuvitella, ettei koko rakennusta edes tarvittaisi? Siis nykyäänhän tekniikka yms. on kehittynyt siinä määrin, että opiskella voi vaikka kotoa tai mistä paikasta tahansa käsin, jossa on tähän opiskeluun vaadittavat tarvikkeet. Voitaisiinko kuvitella, että oppilaat kerääntyisivät kouluun vain sitä varten, että he voisivat seurata täältä käsin jossain muualla tapahtuvaa opetusta?

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

K3: Jos tekniikka tuodaan kouluihin vain ! sitä varten, että voisimme ”helpottaa” sillä aivan kaikkea, niin sitten sitä ei kannata tuoda ollenkaan. Ja mitä vaikka kotoa käsin opiskeluun tulee, niin harvalla lapsella on sen verran itsekuria, että hän pystyisi opiskelemaan muutamankin tunnin verran tietokoneella kotona. Koulurakennus on sinänsä jo tärkeä, että se luo viestin siitä, mitä tässä laitoksessa olisi tarkoitus tehdä: opiskella. K2: Ja erillinen oppimisympäristö on myös tärkeä sosiaalisuuden lähde, sillä miten muuten lapsi voi tavata muita ikäisiään, jos hänellä ei ole esimerkiksi harrastuksia? Mutta minusta liian usein painotetaan vain koulussa tapahtumaan oppimiseen ilman, että itse rakennusta mietittäisiin viihdyttävänä, vaikka onhan ympäristöllä suuri merkitys ja en nyt puhu pelkästään koulusta, vaan myös koulun ympäristöstä. Valitettavan harvalla koululla on enää esimerkiksi metsää, jota hyödyntää opetuksessa tai omaa pientä liikuntakäyttöön käyvää kenttää. K1: Voidaanko koulurakennusta sitten pitää hyvänä jos se vain täyttää kaikki koulurakennuksen perusvaatimukset? K3: Mikä on koulurakennuksen perusvaatimus? Olen itse esimerkiksi vieraillut kouluissa, joiden käytävät ovat niin sokkeloisia, että seinille pitää laittaa kylttejä, jotta löytää ruokalan. Onko sellainen hyvä koulurakennus? K2: Hyvän koulurakennuksen pitäisi olla luova ja mieltä ruokkiva! Lapsia kiinnostavat erilaiset tilat ja muodot. Ei koulua tehtäessä pitäisikään miettiä, mitä vanhemmat siellä tahtovat nähdä, sillä lapsethan pääasiassa sitä koulua käyvät. Monet luokkahuoneet ovat nykyään esimerkiksi todella sekaisia ja täynnä turhaa tavaraa. Voitaisiinko tehdä vaikka niin, että lapset saavat itse sisustaa luokkansa? He saisivat hakea varastosta haluamansa tuolin ja pulpetin ja tuoda luokkaan verhoja ja muita tavaroita tai jopa maalata itse luokkansa seinät. Koulun ei pitäisi olla vain laitos, joka on täynnä toinen toistaan samanlaisempia luokkia, jos täällä vain on mahdollisuus rakentaa personoituja luokkia ja erilaisia työskentelytiloja erilaiseen käyttöön! Koulu ei tarvitsisi sisältää vain tavallisia luokkahuoneita jonkun kanslian, kirjaston ja ruokalan lisäksi, vaan luokkatiloja voitaisiin suunnitella eri käyttöön! Kuten vaikka erilliset ryhmätyötilat, joissa on tuoleja ja pöytiä isompiinkin yhteisprojekteihin. Tai vaikka hiljaisen työskentelyn tila, olotila tai esitystila, josta löytyvät taas laitteet erilaisiin esityksiin. Luokkien viihtyvyyttä voitaisiin lisätä esimerkiksi erilaisten teemojen avulla: Enää ei puhuttaisi luokasta A342, vaan siitä luokasta, jonka seinään on maalattu sademetsä, tai vaikka "Egypti-luokasta", joka on rakennettu egyptiläisen teeman ympärille.

K3: Miten näiden luokkien teemat sitten liittyisivät itse opetukseen? K2: Ei niiden pääosin tarvitsekaan liittyä, sillä luovuuden ruokkiminenhan tässä on tärkeää! Ja kaikkia luokkiahan ei tarvitse näin sisustaa, sillä varmasti täällä on myös oppilaita, jotka kokevat tällaiset tilat ahdistavina. Omat luokat voivat esimerkiksi olla sisustukseltaan täysin oppilaiden itsensä hallitsemia, mutta sitten näitä niin sanottuja teemaluokkia, joita käytetään muihin tarkoituksiin. Esimerkiksi erillinen musiikkiluokka on sisustettu musiikin teeman mukaan. K3: Unohdat tässä vain, että mistä me rahat näihin hienoihin muutoksiin temmataan? Emme me voi posauttaa jok’ikistä koulua maan tasalle ja rakennuttaa uutta tilalle. Kuka sen maksaa ja milloin se tapahtuu? Jo pelkkä koulun peruskorjaus vaatii noin vuoden aikaa, että parakkikylässäkö opetus sillä aikaa tapahtuu? Peruskorjauksen aikana olisi hyvä tietenkin tehdä muutoksia koulun arkkitehtuuriin, mutta kuinka moni koulu päätyy peruskorjattavaksi edes kymmenen vuoden sisällä? Ja jos koulun arkkitehtuuri on vanhanaikainen, niin ei sinne saa mitään kauhean erikoista lisättyä! Maalata voi toki paikat mielenkiintoisemman näköiseksi ja porailla reiän sinne sun tänne, mutta täysin uusi uskomattoman luova koulu vaatisi täysin uuden rakennuksen ja jos siihen ei ole tarvetta, niin luovuus täytyy löytää jostain muualta! Ja kaikki kouluun tulevat tarvikkeetkin tilataan ihan jostain muualta kuin Ikeasta, joten uskomattoman personoidut tuolit ja pulpetit tulisivat maksamaan hullun summan rahaa. K2: Jos kyse on koululaitoksesta, jossa lapset tulevat viettämään ties kuinka suuren osan elämäänsä, niin sitä varten voidaan hieman antaa rahaa! Jos pystyt nimeämään kymmenenkin tärkeämpää rakennusta kuin koulu, niin kuuntelen ne mielelläni, mutta siihen asti ole sitä mieltä, että kouluun jos mihin kannattaa panostaa miljöönä. Esimerkiksi monien luokkatilojen ahtautta voitaisiin hallita väliseinillä. K1: Koulut voisivat siis etsiä hieman tällaista Steinerkoulun kaltaista luovuutta ruokkivaa ympäristöä, mutta siinä tulee helposti raha esteeksi. Toisaalta taas myös koulun väellä itsellään on suuri merkitys sen suhteen, miten luovasti rakennuksensa sisustaa. Jos ei muuten voi seinää maalata, niin ainakin lasten piirustusten ripustaminen sille osoittaa, että lasten töitä arvostetaan. Entä miten on koulun ympäristö? Pitäisikö esimerkiksi piha aidata ja mitä kaikkea sinne voitaisiin tuoda lasten iloksi? K3: Opettajilla on niin kauan vastuu oppilaista, kun nämä ovat koulun alueella ja mikäli oppilas poistuu, niin vastuu lakkaa. Mutta koululaitoksen pitäisi myös pystyä pitämään oppilaista huoli koko koulupäivän ajan, eikä tähän tuskin tule muutosta. Koulun pihalta karkailu lienee enemmän yläasteella tapahtuva ongelma kuin alaasteella, jolloin lapsen vielä viihtyvät hyvin pihassa. Ja jos opettaja joutuu pitämään jatkuvaa kuria karkailun suhteen, niin viestihän sekin on, ettei pihassa viihdytä. Pitääkö tässä odottaa, että joku jää auton alle ennen kuin tajutaan, että koulun piha on paljon turvallisempi paikka leikkiä kuin autotie. Koulun aitaaminen tuo helposti mielikuvan

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

kahden metrin korkuisesta muurista ja piikkilanka-aidaista, vaikka kyseessähän voi yksinkertaisesti olla vain pensasaita tai puita. K2: Mitä pienempi koulun piha, niin sitä enemmän sen viihtyvyyteen pitäisi panostaa! Itse olen nähnyt koulun pihoja, joille mahtuu kaksi pientä urheilukenttää ja tämän lisäksi vielä peruspihamaata, mutta toisaalta taas olen nähnyt pihoja, jonne mahtuu hädin tuskin kaikki oppilaat seisomaan. Pelkkä koripalloteline ei enää riitä siihen, että pihan liikunnalliset ominaisuudet on taattu, mutta toisaalta taas monet lapset innostuvat leikkimään hyvinkin yksinkertaisten asioiden ympärillä kuten vaikka maahan piirretyn ympyrän sisällä. Silti koulun piha voitaisiin jakaa niin, että siellä tulisi olla ainakin yksi tyhjä alue ihan vain vapaaseen liikkumiseen ja yksi alue, joka sisältäisi erilaisia leikkivempeleitä. K3: Jos pihaan ei mahdu näitä molempia, niin kumpi on sitten tärkeämpi? Hyvin usein leikkitelineet aiheuttavat jopa vaarallisen ryntäyksen niille, omimista ja kyllähän joku käy ne sotkemassa parin viikon kuluttua anatomian kuvilla. K2: Se on osa lapsen elämää, että joskus sattuu ja tapahtuu! Totta kai ulkona on edelleen välituntivalvojia, jotka puuttuvat vaarallisen näköisiin tilanteisiin ja jos lapset eivät osaa kunnioittaa leikkivälineitä, niin voidaan ne ottaa poiskin. Voitaisiinko välituntien arkea rakentaa esimerkiksi niin, että kouluun saa tuoda leluja, joilla leikitään sitten välitunnilla? Ensimmäisen dialogin loppu.

TEEMA 2 2. Koulukäytännöt/pedagogiikka Tulevaisuuden koulun kuvaus johdattaa keskustelun kohti sen käytäntöjä pedagogiikka on koulun sydän, koulurakennus tarjoaa sille puitteensa. Tulevaisuuden koulu tarvitsee tulevaisuuden pedagogiikan. Visionääri: Esitän vanhanmallisen pedagogiikan hylkäämistä luonnottomana, oppilaiden oppimistapahtumat tulee johtaa eri alojen ammattilaisten käytännöistä, kuten esiteltiin amerikkalaisessa tutkimuskirjallisuudessa. Ajan hermoilla olevat opettajat ja oppilaat päättäkööt yhdessä sen, mitä on tarve oppia, ja puuhastelkoot sen parissa. Oppimistapahtuman tulee lähteä liikkeelle oppijasta itsestään ja hänen tarpeistaan, muutoin se ei kosketa oppijan maailmaa, eikä siten edes häntä kiinnosta. Tulevaisuuden oppimisympäristö on oltava sekä cutting-edge-teknologiaa, mutta ennen kaikkea cutting-edge-käytäntöä, opetusta joka korostaa molempien aivopuoliskojen

kehittämistä,("järkeä" ja "tunnetta"), oppilaiden keskinäistä kanssakäymistä, tutkivaa oppimista, luovaa oppimista, ongelma lähtöistä ja projekti-oppimista. Integraatio tapahtuu oikeasta elämästä nousevien ilmiöiden kautta - elämä ei ole koulua varten, vaan koulu elämää varten! Skeptikko: Melkoista puhetta; ovatkohan lapset kuitenkaan kykeneviä olemaan oppimisensa isäntiä? Lapsia on kasvatettu formaalisti kautta aikojen, ja koululaitos on kuitenkin todistetusti kyennyt tuottamaan osaavia ja kykeneviä kansalaisia, jotka ! menestyvät elämässä ja ovat kilpailukykyisiä muihin kansallisuuksiin nähden. Jos koulun formaalit rakenteet ja pedagogiset rakenteet puretaan, jäämme tyhjän päälle. Eiväthän lapset nykyaikamme hektisessä yhteiskunnassa jaksa kiinnostua kouluasioista, vaan heidät täytyy" pakottaa" kiinnostumaan. Sitäpaitsi erilaiset projektit, tutkimukset, oppimisaihiot ynnä muut vievät paljon aikaa; oppimisen tehokkuus kärsii!. Pragmaatikko: Tutkimustulokset puhuvat muuta; nykytietämyksemme valossa suurin osa oppimisesta, ehkä jopa 90% oppimisesta tapahtuu jossakin muussa kontekstissa kuin formaalin koulun toiminnassa. Vanhakantainen pedagogiikka tuntuu tehokkaalta, mutta se ei itse asiassa ole sitä alkuunkaan. Ihmismuisti voidaan jaotella pitkäkestoiseen ja lyhytkestoiseen muistiin, kaikki se mikä ei tule tarpeeksi lähelle oppilaan omaa maailmaa, mikä ei tule sisäistetyksi, jää lyhytkestoisen muistin alueelle, mistä se pyyhkiytyy pois. Pinnallisesta oppimisesta ei juuri ole hyötyä tulevaisuudessa se voi riittää kokeiden läpäisyyn ja koulussa "pärjäämiseen", mutta on likimain hyödytöntä tulevaisuuden kannalta. Kouluissa on varsinkin koejärjestelyissä pitkään painotettu vääriä asioita: Historian kokeessa menestyminen vaatii turhan usein faktatietojen muistamista; yksityiskohtia. Kokonaisuuden kannalta yksityiskohdat eivät ole kovin olennaisia, ja unohtuvat ajan kuluessa - sen sijaan historiasta muodostunut kokonaiskuva, joka pohjautuu vahvasti mielikuviin, ei niin helposti katoa, ja se juuri on "historiallista todellisuutta" oppijan mielessä; sivistyssanoin "relevanttia" osaamista. Visionääri: Edellisiin tietoihin pohjaten tulevaisuuden koulun tuleekin rakentua projekteille, oppimisaihoille, erilaisille laitoksen sisäisille ja ulkoisille kollaboraatioille, sekä oppilaiden vapaalle toiminnalle ja harrastamiselle. Unohtakaamme standardisoidut testit ja hedelmättömät koe-asetelmat. Tarvitsemme ennen kaikkea

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

kaikkea syvällistä oppimista - sellaisia muutoksia oppilaissa jotka pysyvät. Hyvässä järjestelmässä kunkin lapsen opetuksessa pääsee oikeuksiinsa hänen henkilökohtainen luonteensa ja olemuksensa. Tulevaisuuden valttikortti - persoonakeskeisesti räätälöity, henkilökohtainen opetussuunnitelma, luodaan unohtamalla vanhakantainen ajattelu oppiaineiden jakamisesta keinotekoisesti erillisiin kenttiin. Skeptikko: Suostun tässä; syvällinen oppiminen on tarpeen, mutta mitä tarkoitat "persoonakeskeisesti räätälöidyllä opetussuunnitelmalla? Visionääri: Tulevaisuuden käytännöissä koulu joustaa ja taipuu - ei lapsi! Koulu tarjoaa yhteisten, yli ainerajojen integroitujen projektien lisäksi jokaiselle lapselle mahdollisuuden painottaa opiskelussa niitä asioita joita hän tahtoo opiskella, ja jotka ovat siten hänen ominta osaamisaluettaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Siten hänen luontainen intonsa johtaa lapsen potentiaalin kehittämiseen - kasvattamisen sijaan oppilaan annetaan kasvaa. Maria Montessori havaitsi omissa tutkimuksissaan 1900luvun alkupuolella että lapset ovat kyllä halukkaita oppimaan paljonkin asioita - omalla ajallaan ja ehdoillaan. Koulu pyrkii tarjoamaan siihen sopivan ajan, ympäristön ja tuen. Pragmaatikko: Entä kuinka huolehditaan riittävien pohjataitojen, tietojen ja standardien ylläpidosta kuvaamassasi systeemissä? Ihmisluonto on tunnetusti heikko, ja jos varsinkin pienille lapsille tarjotaan tilaisuus olla tekemättä epämieluisia asioita, niin hän jättää ne aivan varmasti tekemättä. Visionääri: Koulu sisältää nykyisillään valtavasti aineistoa, joka ei sinäänsä ole relevanttia nykymaailmalle, osa näistä ns. standardien mukaista. Tulevaisuuden koulussa pyritään ennen kaikkea kehittämään sosiaalisia taitoja, ja tulevaisuudessa vaadittavaa osaamista - kriittistä ajattelua ja muita korkean tason kognitiivisia ominaisuuksia - informaatiota on tarjoilla enemmän kuin koskaan, eikä sitä ole tarkoituksenmukaista pyrkiä opettelemaan ulkoa. Mutta palatakseni aiheeseen, räätälöity opetussuunnitelma kartoittaa ajallaan kunkin oppilaan ns. heikot kohdat kaksi tai kolme ainetta jossa hän ei ole vahvoilla. Jos kyseiset vaikeat alueet tai puutteet taidoissa ovat vakavia, annetaan niihin tehostettua opetusta muutamia kertoja viikossa, käyttäen tässä kohden tarvittaessa vanhojakin pedagogisia menetelmiä. Skeptikko: Jaahah, mitäs muita mullistavia ideoita tulevaisuudella on tarjota? Visionääri: Jo nykyään havaittavissa paljon uusavuttomuutta, jota pitäisi kitkeä pois esimerkiksi käyttämällä asiantuntijoita monipuolisemmin "normaalin" opetuksen ohella, luokanopettajien lisäksi jokaisessa aineessa olisi tarjoilla yhteyksiä koululaitoksen sisäisiin ja ulkoisiin ekspertteihin, jolla enemmän tietoa asioista. Lisäksi kouluihin pyritään kutsumaan viikoittain eri alojen ihmisiä kertomaan oman alansa töistä ja asioista - näin koulu on entistä enemmän kosketuksissa ulkoiseen maailmaan; tämä lisää ymmärrystä siitä, missä ja mihin opittuja taitoja oikeasti tarvitaan.

Skeptikko: Entä kuinka näitä asiantuntijoita saadaan koulun käyttöön? Pragmaatikko: Se tuskin on ongelma tulevaisuuden elektronisella oppimisteknologialla, ja on lähinnä vain tahdon ja tarvittaessa lainsäädännön kysymys: eri alojen ihmisiähän voidaan saada koulun käyttöön parina päivänä vuodessa vaikkapa valtion antamilla tuilla - kenelläkään tuskin on mitään sitä vastaan. Skeptikko: Kysymys. Jos lapset kerran pakertavat eri ryhmissä erilaisten projektien parissa, niin kuinka pidetään huolta siitä että lapset oppivat asioita? Eiväthän opettajat nykyäänkään tahdo ehtiä joka paikkaan, kuinka sitten tässä "tulevaisuuden" hajautetussa systeemissä? Visionääri: Opettajien osa uudessa järjestelmässä on siirtyä syrjään, ja antaa oppilaille paikka parrasvaloissa. Kysyt kuka opettaa oppilaita - he opettavat toinen toisiaan, ja opettaja tukee heitä siinä. Tätä ajatusta käytetään mm. menetelmässä "community of learners". Sugata Mitra: Opettaja joka voidaan korvata tietokoneella pitäisi korvata! (http:// www.ted.com/talks/sugata_mitra_the_child_driven_education.html) Maria Montessori: “The greatest sign of success for a teacher... is to be able to say, "The children are now working as if I did not exist."” Skeptikko: Hullua! Pragmaatikko: Ehkei kuitenkaan; Lapsi osaa luultavasti selittää/opettaa vaikean asian paremmin kuin opettaja toiselle lapselle, sillä luultavasti vaikka kuinka opettajina yrittäisimme, emme pysty täydellisesti mukautumaan lapsen maailmaan. Oppiminen voi olla joissain tapauksissa todistetusti tehokkaampaa lapselta lapselle tapahtuen kuin opettajalta lapselle tapahtuen. Itseohjautuva oppiminen perustuu myös lasten luontaiseen haluun oppia, jonka vanhanmallinen koulutusjärjestelmä voi hyvin lamauttaa toistuvilla ja puuduttavilla malleillaan. Juuri tästähän Sugata Mitra ja Maria Montessori ovat puhuneet. Visionääri: He näkevätkin paljon syvemmälle kuin valtaosa muista on nähnyt. Mutta tahdon, jatkaa puhumalla arvioinnin roolista tulevaisuuden järjestelmässä: Arvosanojen merkityksen häivyttämisestä. Tavoitteena on etsiä koulun merkitystä muualta kuin arvosanoista. Arviointia toteutetaan edelleen oppilaiden osaamisen ja töiden kohdalla, mutta sen tarkoituksena on mitata syvällisiä taitoja ja syvää osaamista, ei ulkoa opettelua. Kokeisiin voidaan vaikkapa tarjota mahdollisuus käyttää koulumateriaaleja apuna, sillä meitä ei kiinnosta työmuistin sisältö, vaan syvä oppiminen ja ajattelun taidot. Lisäksi arviointi siirretään pois parrasvaloista metatasolle - opettajien yhteiseen, ja lasten sekä vanhempien valikoituun tietämykseen. Tahdon purkaa oppilaiden kilpailu

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

ja vertailukeskeisyyden jota nykyinen järjestelmä ylläpitää. Pragmaatikko: Vaikeuden tässä tulevat aiheuttamaan tiettyjen standardien puute - se ei ole välttämättä huono asia, mutta voi vaikeuttaa arvioiden muodostusta. Lisäksi näkisin että varsinkin ryhmätöissä on vaikea toisinaan sanoa, kenen panos näkyy ja kenen ei, sen tähden myös yksilötehtäviä on pakko olla jonkin verran. Tämä uusi arvioinnin paradigma on mahdollisesti hyvin vaikeaa ja aikaa vievää toteuttaa Skeptikko: No vihdoin kritiikkiäkin! Muuten, eikö kukaan muu täällä tosiaan näe ongelma siinä että oppiainesisällöt puretaan ja oppilaat päästetään omille teilleen? Silloinhan lapset ovat lähtökohtaisesti hyvin erilaisessa asemassa, on paljon erilaisia oppijoita, oppimisvaikeuksia ja muita ongelmia - nehän pääsevät rehottamaan vapaana tässä systeemissä! Visionääri: Joustavuus on tulevaisuutta - juuri joustavuutta koulujärjestelmämme kaipaa. Sitä paitsi on olemassa vahva näkemys siitä että esim. erilaiset keskittymisvaikeudet koulussa ovat seuraus huonoista opetusjärjestelyistä. On myönnettävä että on olemassa erilaisia oppimisvaikeuksia, jotka tarvitsevat tukea, mutta joustavassa systeemissä on paremmat mahdollisuudet tarjota sitä. Pelkäämme sitä, että erityisluokalle joutuva lapsi olisi toivoton tapaus, mutta tavalliselle luokalle jäävä erityisapua tarvitseva lapsi se vasta toivoton tapaus onkin. Erilaisia erityislapsia on nykyään niin paljon, että ei oikeastaan pitäisi puhua erityisluokista, vaan voitaisiin puhua luokista, joissa on kaikki aivan normaaleiksi todetut oppilaat. Pragmaatikko: Niinkin voi ajatella ettei niinkään ole ongelmallisia oppilaita, sillä nämä oppilaat ovat yleensä aivan normaaleja ja terveitä lapsia. He eivät ole itsessään ongelmallisia, vaan he ovat ongelmallisia systeemin näkökulmasta, koska heidän olemuksensa ja läsnäolonsa haittaa systeemiä, ei niinkään heitä itseään. Kenties olisi aika unohtaa vanhentunut näkemys koulusta oppimislaitoksena, ja nähdä se sen sijaan miljöönä joka pyrkii olemaan ystävällismielinen sosiaaliselle ilmiölle nimeltä "oppiminen" (jota tapahtuu parhaiten kun siihen ei puutu liikaa.) Visionääri: Olen ajatellut sitäkin että koulussa voitaisiin tässä systeemissä viettää vielä enemmän aikaa päivittäin... Skeptikko: Mitä? Visionääri: Nykyisin muotoutuu pieneksi ongelmaksi se, että lapset pääsevät koulusta vanhempiaan aikaisemmin, ja joutuvat olemaan yksin kotona. Tähän on kouluissa vastattu järjestämällä iltapäiväkerhoja, ja joidenkin lasten kohdalla muita hoitoratkaisuita. Jos koulu ja iltapäiväkerho integroitaisiin yhteen, voisivat lapset olla koulussa tarvittaessa jopa kello kuuteen saakka, kunnes vanhemmat voivat heidät noutaa. Lapset saisivat enemmän aikaa ryhmätöiden suorittamiseen, sekä vain yhdessä

olemiseen vaikkapa pelien merkeissä - koulutyön lomassa voisi siten olla päivittäin vaikkapa tunnin mittainen luova tauko lasten tehdä keskenään mitä haluavat. Pragmaatikko: Jos lapsille vielä tarjottaisiin koulussa pedagogisia pelejä ja välineitä joiden parissa viettää vapaasti aikaa näillä luovilla tauoillaan, niin sehän edistäisi sosiaalisuuden lisäksi myös oppimista! Skeptikko: O tempora, o mores! Suurimpaan ongelmaan te kaksi haihattelijaa tässä törmäätte kun yritätte toteuttaa tätä tosimaailmassa Platonilaisen "ideamaailmanne" ulkopuolella. Näkemyksenne on aivan liian villi, liian jyrkkä ja utopistinen että suurin osa kansaa sitä koskaan hyväksyisi tai edes ymmärtäisi. Sitä paitsi suomalaiseen tasaarvo ajatteluun istuu hyvin huonosti ajatus henkilökohtaisten lahjojen kehittämisestä koulussa; kaikille pitää tarjota samaa, tai se on joko etuoikeuttamista tai syrjimistä. Pragmaatikko: Enpä luule, se voisi toimia: maailma muuttuu ja me muutumme mukana...

Toisen dialogin loppu.

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

TEEMA 3 3. Oppiaines Millainen on nykykoulun oppiaines ja miten sitä voitaisiin muuttaa, jotta jokaisen oppilaan vahvuudet ja heikkoudet voitaisiin huomioida?

Keskustelija 1: "Oppiaineksen suhteen tulevaisuudessa olisi hyvä toteuttaa laajempaa integrointia. Jakamalla opittava aineisto nykyistä isompiin paloihin oppiminen olisi mielekkäämpää, kun kokonaisuuksia pystytään käsittelemään isompina osina, eikä tieto jäisi näin ollen irralliseksi. Myös teemaopetuksen avulla ei pelkästään käsiteltäisi laajempia aihekokonaisuuksia, vaan pystyttäisiin yhdistämään monia eri oppiaineita keskenään! Esimerkiksi päivässä olisi vain noin 2-3 erilaista oppiainetta ja näitäkin voisi jotenkin yhdistää hieman toisiinsa, jolloin lapset seuraisivat loogista kokonaisuutta, eivätkä vain hyppisi tunnilta toiselle. Jos kaikki tarvittavat asiat tulevat kuitenkin käsiteltyä lukuvuoden aikana, niin ei kai järjestyksellä niin suuri merkitys silloin ole?" Keskustelija 2: "Eivätkö isommat palaset ole vaikeampia käsitellä, sillä laajojen aihekokonaisuuksien hallinta johtaa itse asiassa siihen, että oppilas kyllä hallitsee yleismaallisesti jotain, mutta ei tarkkoja yksityiskohtia, mitä voidaan myös vaatia opetuksessa. Eikö ole parempi, että oppilas tietää jostain jotain kunnolla sen sijaan, että hän tietää kaikesta vain vähäsen! Nykyään monet pyrkivät muokkaamaan tulevaisuuttaan jo lapsesta lähtien, jolloin tiettyjen aineiden perusteellinen hallinta on heille tärkeämpää kuin isojen ainekokonaisuuksien hallinta." Keskustelija 1: "Eivät minusta. Nykyajan kouluissa painotetaan yhä enemmän pitkäkestoista projektioppimista. Mieti, jos nykyään esimerkiksi on yksi 45 minuuttia kestävä uskonnon tunti kerran viikossa. Onko parempi toteuttaa projekti monessa 45 minuutin pituisessa osassa kuin muutamalla kerralla pidemmissä osissa tehtynä? Jos projektin tekee lyhyissä pätkissä, kuluu alussa aina tavallaan turhaa aikaa sen kertaamiseen, mitä viimeksi tehtiin. Lisäksi hyvät ideat saattavat unohtua, kun niitä pyöritellään vain lyhyen aikaa. Keskustelija 3: "Onko muka kertaaminen turhaa?" Keskustelija 4: "Eihän hän niin sanonut! Hän tarkoitti luultavasti että aikaa jää parempaan käyttöön, jos oppiainesta käydään läpi isommissa osissa. Sitä paitsi, kuvittele kun pienellä oppilaalla saattaa nykyään olla parhaimmillaan kuuttakin eri oppiainetta yhden päivän aikana. Tämä tarkoittaa kuutta ei oppikirjaa ja kuudesta eri aineesta läksyt ja niin edelleen. Uskon siihen, että tulevaisuudessa tätä kyllä muutetaan.”

Keskustelija 2: "Entäpä jos joku oppilas ei pidä jostain oppiaineesta tai hän tietää oppiaineen todella hankalaksi itselleen ja nyt hänen täytyisi opiskella sitä seuraavat kaksi viikkoa? Mitä se tekee kouluviihtyvyydelle? Totta kai hänen suosikkiaineensa kokonaisuus tulee jossain vaiheessa, mutta riittävän monta eri oppituntia päivässä takaavat oppiaineksessa jonkinlaisen vaihtelun ja vähän kaikkea kaikille."

Keskustelija 1: "Mutta jos opetus rakentuisi selkeiden oppiaineiden sijaan vaikka siihen, että yhtenä päivänä käsiteltävänä olisi kolme eri teemaa, joista yksi olisi aina jokin taitoteema. Opetuksessa voitaisiin ottaa huomioon erilaiset oppilaat ja jakaa nämä ainekokonaisuudet niin, ettei epämiellyttävien aineiden kokonaisuutta pääsisi syntymään. ei minustakaan siinä ole mitään järkeä, että yksi teema sisältäisi vain musiikkia, kuvataidetta ja liikuntaa. Jotain vaihtelua oppiaineiden välillä pitää olla, mutta samalla voitaisiin miettiä niitä yhdistäviä teemoja, joilla oppilaat saataisiin ymmärtämään, ettei minkään tiedon tarvitse olla irrallaan kaikesta muusta." Keskustelija 3: "Lapsethan menevät ihan sekaisin tuollaisesta. Kyllä selkeä järjestys pitää olla niin kuin ennenkin on ollut. Eivät pienet lapset jaksa jatkuvaa lukujärjestyksen muutosta ja oppiaineiden vaihtelua. Mitä se tekisi opetussuunnitelmalle ja kaikelle muulle? Sitä paitsi, jos tietyistä oppiaineista rakennettaisiin tiettyjä teemoja, niin lapset helposti kuvittelevat sitten näiden teemojen vain liittyvän toisiinsa ja vetävät nämä erilleen muista oppiaineista sen sijaan, että kaikki oppiaineet pidettäisiin omina kokonaisuuksina." Keskustelija 4: "Maailma muuttuu. Tiedämme nykyään enemmän siitä, miten oppiminen tapahtuu, ja sen perusteella voidaan sanoa, että opittavana tulisi olla erityisesti sellaisia asioita, joita on tarve oppia. Oppiainesta pitäisi päivittää useammin, sillä nykyään oppilaat yhä herkemmin kyseenalaistavat sen, mihin he tiettyä oppiainetta tarvitsevat." Keskustelija 1: "Olen kuullut, että oppiaineksen tulisi nousta lapsista. Siitä, mitä he itse kokevat tarpeelliseksi oppia, ja mitä he haluaisivat oppia. Aikuiset voivat ehkä kuvitella tietävänsä tämän paremmin, mutta kai lapsilla jokin mielipide pitäisi asiaan olla, sillä heillehän sitä tietoa tässä annetaan. Mielekkäintä on oppia sellaista, mitä tahtoo oppia. Sillä tavoin saadaan myös vahvistettua lasten itsetuntoa. Oppilaille pitäisi

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

myös minusta antaa mahdollisuus riittävän usein tuoda omia vahvuuksiaan julki, vaikka ne eivät ehkä olisikaan niitä tutuimpia aiheita koulusta." Keskustelija 4: Aivan! Liian usein koulussa ja jopa kotona lähdetään siitä liikkeelle, että tietojen ja taitojen täytyy olla jotenkin liitoksissa kouluun. Lapsi, joka ei ole ehkä yltiöpäisen lahjakas jossain kouluun liittyvässä jutussa voi tuntea huonoa itsetuntoa, vaikka hän saattaa olla hyvin lahjakas tai tietää todella paljon jostain muusta asiasta. Olen itse ollut tällaisia kouluissa, joissa aina toisinaan pidetään päiviä, joissa oppilaat saavat esitellä harrastuksiaan ja toimia tällöin oman alansa ammattilaisina, vaikka aihe ei liittyisi mitenkään kouluun. Kouluissa pitäisi panostaa enemmän oppilaan henkilökohtaiseen tuntemiseen ja henkilökohtaisen elämän arvostamiseen, sillä lapsi, joka voi tuntea olevansa ylpeä myös muustakin kuin vain koulumenestyksestään, on hyvällä itsetunnolla maailmalle lähtevä lapsi.” Keskustelija 1: ”Jokainen lapsi voi siis opettaa toisille lapsille jotain luontaisella tiedollaan!” Keskustelija 3: "Yksilöllistämisestä puhutaan jo muutenkin ihan liikaa. Ennenkin on pärjätty kaikki samoilla tiedoilla ja taidoilla. Ei kellään voi riittää resurssit passata jokaisen oppilaan mielihalujen mukaan sitä, mitä hänen juuri tarvitsisi oppia. Tämä vaan johtaisi siihen, että kohta meillä on lauma lapsia, joita meidän kuuluu palvella heidän vaatimuksissaan. Harva koulunsa aloittava lapsi vielä vaatii mitään henkilökohtaista supersuunnitelmaa tulevaisuutensa varalle. Koulu on koulu ja se on kouluun liittyviä asioista varten ja jos lapsi ei siellä pysty missään menestymään, niin silloin on aiheitta huoleen. Muihin aloihin liittyviä lahjakkuuksia voi sitten esitellä vapaa-ajallaan. Kyllähän sen tajuaa puhtaalla järjelläkin, ettei opettajalla ole vain aikaa oppia tuntemaan jokaisen oppilaan musiikkimakua. On myös aivan luonnollista, etteivät kaikki voi olla hyviä kaikessa ja se pitäisi jokaisen oppilaan ymmärtää. Tuskin sellaista koulua tuleekaan, jossa kaikki oppilaat pitävät kaikista oppiaineista ja mikään ei ole vaikeaa. Joskus on vähän ikävämpiä juttuja, mitä koulussa täytyy tehdä ja se on osa ihan normaalia elämää." Keskustelija 4: "On hyvin haasteellista pystyä toteuttamaan moinen idea. Mutta ei voida tuudittautua siihen, että näin on hyvä, koska kehitys kehittyy. Tuskin kukaan olisi pari vuosikymmentä taaksepäin ajatellut, että koulut tarjoavat kaikille omia miniläppäreitä käyttöön..." Keskustelija 1: "Jokaiselle oppilaalle räätälöity opetussuunnitelma pystytään kyllä luomaan, kunhan vain unohdetaan ensin vanhakantainen ajattelutapa. Lapsien oppiessa enemmän yhteistoiminnalla ja projektien avulla, opettajille jää toivottavasti tulevaisuudessa enemmän aikaa, kun heidän ei tarvitse koko ajan olla "esiintymässä". Näin voidaan sitä jäävää aikaa siirtää sinne, missä siitä on eniten hyötyä, eli suoraan oppilaille!”

Keskustelija 4: "Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön esimerkiksi Japanissa yleinen kesäkoulu-tapa. Lukuvuoden aikana heikosti menestyneet oppilaat opiskelevat kesän aikana ne asiat, mitkä ovat sujuneet heiltä heikosti ja näin kukaan ei jää jälkeen." Keskustelija 3: "Apua tulee olla saatavilla normaalin tukiopetuksen kautta, ei voi vaatia lasta tulemaan kesällä kouluun!" Keskustelija 4: "Totta kai tukitoimien tulee olla kattavia, ja oppilas, jolla on jossain aineessa vaikeuksia, voisi saada myös kouluvuoden aikana tukiopetusta. Mutta joskus ne vaikeudet ovat vain sen verran suuria, että oppilaan on parempi istahtaa ihan kunnolla alas ja saada kunnon ohjausta viikon ajan sen sijaan, että hänet vain passitetaan tukiopetusluokkaan pari kertaa viikossa. Ajatus kuulostaa oudolta, mutta jos se saataisiin vain käytäntöön, niin kyllä siihen nopeasti totuttaisiin. Kesäkoulu voisi olla hieman rennompi ympäristö opiskella ja pienissä ryhmissä opettajalla riittäisi aikaa kaikille paremmin kuin normaalissa luokassa. Ketään ei tietenkään pakotettaisi kesäkouluun, vaan vanhemmat antavat tähän suostumuksensa, mutta olisihan sen lapsen kannalta parasta kiriä muut kiinni nyt kuin sitten taas syksyllä. Sitä paitsi opetuksessa olisi hyvä kartoittaa alusta alkaen oppilaiden heikkouksia ja vahvuuksia, jotta niitä osattaisiin ennakoida ennen kun kukaan muuttuu niin sanotuksi toivottomaksi tapaukseksi. Näin myös lapsi osaisi puntaroida koulun käyntiään niin, että missä aineissa hän jo valmiiksi pärjää ja missä taas hänen pitää hieman enemmän panostaa." Keskustelija 2: "Oppiaineksen suhteen tärkeintä näyttäisi olevan se, että osaisimme avata silmämme uusille mahdollisuuksille. Monet huonosti toimivat käytännöt elävät edelleen sen periaatteen takia että "näin on aina ennenkin tehty". Omaa ajattelua muokkaamalla voisimme ehkä nähdä sen, että muitakin mahdollisuuksia on."

Kolmannen dialogin loppu.

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

TEEMA 4 4. Oppijat ja opettajat Viimeisenä on tullut aika puhua opettajien ja oppilaiden roolista tulevaisuuden oppimisympäristössä: Visionääri: Koulu tulisi ehdottomasti aloittaa jo hyvissä ajoin, mutta viimeistään kuuden vuoden iässä, koska silloinhan on herkkyyskausi oppimiselle kukkeimmillaan! Oppilaiden tulisi asettua ryhmiin tason mukaisesti, ei iän. Vanhemmat voisivat aloittaa lastensa koulutuksen jo kotona, sanotaan 5-6 vuoden iässä; osaisivat lukea jo kouluun tullessa! Skeptikko: Mitähän siitä sitten tulisi. Lasten kuuluu olla lapsia ja leikkiä eikä opiskella. Eikä heitä nyt voi vaan summanmutikassa ryhmiin laittaa, täytyyhän siinä nyt joku roti sentään olla. Pragmaatikko: Niin ja miten sitä kehitystasoa sitten riittävän tehokkaasti mitattaisiin, ettei Matti jää Maijasta jälkeen kun on laitettuna väärään ryhmään. Tasoryhmien ongelmana on myös todettu olevan eräänlainen ”standardisoitumisilmiö”. Tällä tarkoitan sitä että hyvien oppilaiden ryhmän havaitaan paranevan ajan myötä, samalla kun huonojen ryhmä pahenee ajan kanssa, sen tähden kannattaa olla varovainen oppilaiden jakamisessa. Neutraali: Jospa soveltaisi vähän vanhaa ja sekoittaisi ripauksen uutta; vanhanmallinen luokka voidaan pitää sellaisenaan, mutta luokkien kesken voisi järjestää yhteistoimintaa jotta eri ikäluokilla olisi kosketus toisiinsa. On itse asiassa perusteltua ja järkevää sekoittaa keskenään eri taitotason omaavia oppilaita. Visionääri: Koulussa on sijaa sille, että lapset voivat leikinomaisesti hankkia tietoa omista mielenkiinnonaiheistaan. Mielestäni tuntijako on menneen talven lumia ja meidän tulisi keskittyä enemmän siihen, mitä lapset tarvitsevat elämässään… mikä on tärkeää ja mikä heitä itseään kiinnostaa. Ei opettajan sana ole enää se jota tulisi sokeana uskoa, vaan kaikkea saa ja pitääkin kyseenalaistaa. Näitä taitoja haluamme kai lapsille välittää ja tukea heidän kokonaisvaltaista kasvua elämässä. Skeptikko: Näistä olet puhunut jo aiemmin, mitä siitä sitten tulee jos kaikki saa opiskella vaan mitä haluaa ja miten haluaa: Kaaosta siitä tulee, koko koulusysteemi hajoaa ja lapset kasvavat anarkian keskellä. Kaaosta sanon! Optimisti: Ehkä sitä voisi sovitella vähän osasia sieltä täältä ja katsoa millainen soppa syntyisi jos laitettaisiin tuntijako uusiksi ja oppilaiden kehitystason mukaisiin ryhmiin. Voisihan sitä järjestää esimerkiksi tukiryhmiä, jotta sen pikkuisen Matinkaan ei tarvitse muista jälkeen jäädä. Ehkäpä tässä on ratkaisu siihen yhdenvertaisuuteen, ettei

kenenkään tarvitse kokea olevansa huonompi kuin toinen, koska jokainen saisi toteuttaa omalla tavallaan omaa itseään ja jahdata omia unelmiaan. Visionääri: Ei tasoryhmistä sen enempää, se vaatii vielä ajattelua. Mutta haluaisin puhua enemmän Opettajien roolista uudessa systeemissä. Kun oppimistapahtuma on oppilaslähtöinen, opettajat pääsevät toimimaan taustalla paljon tehokkaammin; he voivat tehdä keskenään yhteistyötä eri projektien kehittämisessä, oppiaineksen parantelussa, oppilaiden arvioinnissa ja tukemisessa yms. Opettajat lakkaavat olemasta koulu-nimisen show’n esiintyjiä ja muuttuvat vähemmän näkyväksi mutta silti tärkeäksi osaksi systeemiä: Heistä tulee esiintyvien didaktikkojen sijaan mentoreita, ohjaajia ja kasvattajia. Lisäksi olen ajatellut että opettajat voisivat pitää viikoittain esitelmiä ja puheita heitä kiinnostavista (ja yleishyödyllisistä) aiheista. Oppilailla olisi vapaus valita ketä tahtovat kulloinkin mennä kuulemaan. Skeptikko: No eihän kukaan oppilaista vaivautuisi paikalle jos kerran on vaihtoehto olla tulematta! Pragmaatikko: Eihän nyt toki kaikkea ”pakkoa” koulusta voida poistaa, enkä usko että siitä on tässä edes kysymys. Pikemmin kyseessä on nykyisen, hedelmättömän koulu vs. oppilaat vastakkainasettelun purkaminen. On paljon helpompi kasvattaa ja opettaa sellaista ihmistä joka tahtoo olla asian kanssa tekemisissä, kuin sellaista joka lähtisi pois heti paikalla jos vain voisi. Visionääri: Niin juuri! jos aiheena on oppilaiden omaa sydäntä lähellä olevat asiat, niin toki he haluavat kuulla lisää. Pragmaatikko: Sitä paitsi voihan heille antaa tutkimuspohjan tai muun vastaavan, johon kyseisestä luennosta olisi apua. Kyllä oppilaat kuitenkin janoavat tietoa asioihin, jotka heitä kiinnostaa. “If children have interest, then education happens.” Arthur C Clark Visionääri: Pääasia olisi, että opettaja saataisiin pois spotlightista ja oppilaat etusijalle. Opettajan toimenkuva on olla taustatuki, innovaatio, ohjeiden antaja, suunnannäyttäjä: Kannatan ajatusta Vygotskyn lähikehityksen vyöhykkeen idean soveltamisesta: Oppilaat toimivat taitojensa ylärajoilla tarpeen mukaan tuettuina: opettajat ovat tässä pääosassa. Pragmaatikko: Puhut ”scafoldingista”. Visionääri: Aivan oikein. Mutta ei siitä sen enempää, tahdon jatkaa: näen että oppilaat ovat tutkijoita, joiden tutkimusaiheena on elämänkoulu! Tässä kohden voitaisiin myös alkaa antamaan enemmän ja enemmän tilaa ns. ”sydämen sivistykselle.” Minulla on visio siitä kuinka opettajat tutkivat kutakin oppilaasta erikseen löytääkseen heidän potentiaalinsa ja olemuksensa vahvuudet ja auttavat heitä niiden kehittämisessä,

SATU ASIKAINEN, MARJAANA TIIHONEN, JENNI VALTONEN & JOONAS KUOSA

tähän kuuluu myös eettinen kasvu. Pragmaatikko: Kaikkea tätähän periaatteessa haluttaisiin jo nykyäänkin, mikä on olennaisesti toisin visioimassasi tulevaisuuden järjestelmässä? Visionääri: Koulun ja oppilaiden uusi suhde – emme enää saa olettaa oppilaiden olevan samanlaisia tai oppivan samalla tavalla. En usko että mitään ”standardiihmistä” on olemassakaan, eikä koulun pitäisi yrittää luoda sellaisia. Skeptikko: Tuohon minäkin voin yhtyä. Visionääri: Uskon että tie muutokseen saavutetaan muutamalla myös oppilaiden ja opettajien suhde, onhan tätä jo käytetty esim. kuuluisassa Summerhillin koulussa. Tulevaisuuden koulu, tulevaisuuden oppimisympäristö, vaatii syvällisiä muutoksia sekä puitteissa, oppimismalleissa ja käytännöissä, kuin myös filosofiassa ja ideologiassa. Pragmaatikko: Tähän lienee viisainta lopettaa. Skeptikko: Kannatan. Visionääri: No olkoon menneeksi.

Neljännen dialogin loppu.

Tulevaisuuden oppimisympäristö Maarit Savonniemi, Paula Setälä & Turo Virkki

Arvot Oppimisympäristöä ei voida muuttaa oppimista ja kasvua tukevaksi, jos filosofiat ja asenteet eivät muutu. Jos hankitaan hienot teknologiset välineet kouluun, mutta opetus on edelleen opettajajohtoista, ei muutosta tapahdu. Ei siis ole kyse mistään pikku vippaskonsteista, joita noudattamalla pääsemme parempiin tuloksiin. Tärkeintä kasvatuksessa on lapsi itse, hänen kasvunsa ja oppimisensa tukeminen ja auttaminen kohti oman identiteetin rakentumista. Kurssilla on tullut ilmi, että tänä päivänä koulussa lasten ja opettajien maailmat eivät kohtaa riittävästi, mistä voi johtua myös lasten huono kouluviihtyvyys. Ei riitä se, että tiedostamme ongelmien läsnäolon, meidän on pohdittava ratkaisuja ja toteutettava niitä käytännössä. Lapsi ei välttämättä itse tiedosta, mistä huono kouluviihtyvyys johtuu, sillä kun lapsilta on kysytty syitä siihen, he eivät ole pystyneet sitä aina sanomaan. Meidän tulee visioida yhdessä lasten kanssa mitä viihtyisämpi ja mielekkäämpi koulu voisi tarkoittaa. On myös totta sekin, että lapsilla on ideoita, mutta heitä ei ole otettu vakavasti. On koettu, että lapset eivät kykene vaikuttamaan. Eräässä opettajanlehden artikkelissa kerrottiin, että koulun ei tarvitse toteuttaa oppilaiden toiveita. Siinä myös mainittiin, että koulussa pitäisi oppia kohtaamaan ikäviä asioita ja oppia työn teon taito, eikä koulunkäynnin tarvitse olla aina hauskaa. Mielestämme totuus on se, että oppilaiden toiveita täytyy kuunnella. Siten voitaisiin saada kouluympäristöt oppilaiden toiveiden kaltaisiksi, mikä lisäisi motivaatioita oppia ja tutkia maailmaa. Artikkeli on oikeassa siinä suhteessa, että lasta ei tarvitse viihdyttämällä viihdyttää, sillä mielestämme hyvä ja innostunut työskentelyilmapiiri luo koulun, jossa oppilaat viihtyvät ja työskentelevät mielellään. On totta, että aina ei tarvitse olla hauskaa, mutta enimmäkseen kyllä. Maailmassa on muutenkin niin paljon ikäviä asioista, joten miksi iloa ei voisi olla enemmän koulussa? Koulu fyysisenä ympäristönä Mielestämme realistinen ratkaisu ei ole rakentaa täysin uusia kouluja, vaan alkaa pohtia ja suunnitella, kuinka jo olemassa olevia resursseja voitaisiin käyttää luovasti. Tietysti siinä tapauksessa, että vanha koulu ei ole enää käyttökelpoinen, on asia toinen. Silloin on tärkeintä, että lapset ja koko henkilökunta ovat mukana suunnittelussa alusta alkaen asiantuntijoiden kanssa. Se, että oppilaat pääsevät mukaan suunnitteluun on

MAARIT SAVONNIEMI, PAULA SETÄLÄ & TURO VIRKKI

merkittävää, koska näin päästään lähemmäksi oppilaiden maailmaa. Se luo myös oppilaille kuvan siitä, miten voi vaikuttaa omaan ympäristöön. Koulussa tulisi olla myös aikaa rauhoittumiseen. Koemme, että oppilaat nauttivat rentoutumishetkistä ja hiljaisuudesta ja tarvitsevat niitä. Heille tulisi antaa mahdollisuus pysähtymiseen ja asioiden pohtimiseen. Koulussa tulisi olla jokin erityinen tila tätä varten, mahdollisuus paeta arjen kiirettä. Luokkatiloissa tulee huomioida tilojen muunneltavuus. Ei siis ole tarkoituksenmukaista käyttää perinteisiä luokkatiloja vaan erilaisia työskentelypisteitä, joissa olisi välineitä työskentelyyn. Esimerkiksi tietokonenurkkaus tiedon hankintaan, suuri pöytä tilaa vaativiin töihin, miellyttävät sohvat kokoamaan ihmiset yhteen keskustelemaan. Miellyttävä ympäristö luo turvallisen ilmapiirin, mikä auttaa ideoinnissa ja pohdinnoissa sekä helpottaa vuorovaikutusta. Luokat tulisi muuntaa enemmän kodinomaisiksi, sillä se luo kouluviihtyvyyttä, mikä motivoi tutkimaan ja oppimaan. Mielestämme jokaisella koululla olisi jo valmiiksi välineitä rakentaa erilaisia työpajoja, kuten draamatyöpaja, elokuvastudio, kirjasto ja laboratorioita. Opettajan huoneet ja varastot ovat täynnä erilaisia välineitä kuten kameroita, mikroskooppeja, mittausvälineitä, kirjallisuutta, videoita ja pelejä. Nämä välineet tulisi olla oppilaiden käytettävissä aina, mutta valitettavasti tänä päivänä ajatellaan, että oppilaat eivät kykene käyttämään niitä itsenäisesti, mikä johtuu ehkä siitä, että heihin ei luoteta, mutta myöskin siitä, että opiskelu ei ole tarpeeksi motivoivaa. Uskomme, että jos oppilas on innostunut työstään, hän käyttää välineitä fiksusti ja vastuullisesti. Vahinkoja kuitenkin sattuu, niin lapsille kuin aikuisillekin. Välineillä voisi rakentaa erilaisia työskentelypisteitä, joita lapset voisivat käyttää tarpeidensa mukaan. Myös lähiympäristön käyttämättömiä resursseja voisi hyödyntää enemmän. Kodeissa ja erilaisissa yhdistyksissä ja yrityksissä on varmasti paljon käyttämättömiä välineitä, joista lapset voivat hyötyä. Koulu fyysisenä ympäristönä on yksi konteksti oppimiseen, mutta ei suinkaan ainut. Koulun tulee olla avoin näkemään nonformaalin oppimisympäristön mahdollisuuksia muissa oppimisympäristöissä ja käyttämään niitä aktiivisesti (luonto, museot, kodit, eri laitokset, yritykset…). Opetuksessa tulisi kiinnittää myös enemmän huomioita siihen, että opetusta tapahtuisi mahdollisimman paljon aidoissa konteksteissa, kuten luonnossa, museoissa jne. Jos ei ole mahdollisuutta päästä aitoon ympäristöön voi esimerkiksi virtuaaliympäristö antaa mielekkäitä kokemuksia myös, vaikka se ei tosin korvaa aitoa ympäristöä. Teknologian avulla voi olla yhteydessä eri alojen asiantuntijoihin. On tärkeää kannustaa oppilaita käyttämään ympärillä olevia tietolähteitä, koska tiedonhankintataidot ovat tänä päivänä tärkeitä.

Mielestämme ihanteellisen kouluympäristön toteutumisen vaaditaan tarpeeksi pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat kaikki. Me emme näe mammuttikoulujen perustamista hyvänä ideana, sillä organisointi luokkien yhteistyössä on yksinkertaisesti paljon haastavampaa isossa kuin pienessä yhteisössä. On tärkeää tuntea oppilaat nimeltä, se luo luottamusta vuorovaikutussuhteisiin. Oppiaines Näemme koulussa ongelmana aikasidonnaisuuden. Yksi ryhmämme jäsen kertoi kokeneensa pettymyksen tunteita oppilaidensa kanssa, kun oli jokin mielenkiintoinen asia menossa ja kello soi keskeyttäen työskentelyn. Oppilaat marssivat pettyneinä ulos. Mielestämme koulussa ei tarvitsisi olla välitunteja ollenkaan, vaan tauot pidettäisiin tarpeen mukaan työskentelyn lomassa. Elämä on sitä, että ollaan ja työskennellään toisten ihmisten kanssa, joten miksi sitä ei harjoiteltaisi jo koulussa? Ryhmätöitä ja projekteja tulisi käyttää opetuksessa. Nämä luovat mahdollisuuksia oppilaiden välisille keskusteluille ja empatiataidon kehittymiselle. Näitä tämän päivän yhteiskuntamme tarvitsee. Ei kuitenkaan ole syytä keskittyä vain ryhmässä tekemiseen. Oma itsenäinen työskentely omien tarpeiden mukaan on myös tärkeää. Koulussa tulisi olla mahdollisuus oppia ottamaan vastuuta itsestä, omasta kehityksestä, omasta työnteosta, toisista ihmisistä, sekä ympäristöstä. Projektityöskentely ja yhteiset tehtävät sekä yhteisistä tiloista ja välineistä huolehtiminen kehittävät tätä ominaisuutta. Voisi olla myös erityisiä kiertäviä vastuutehtäviä. Oppilaat voisivat vuorollaan huolehtia kasveista, ympäristön siisteydestä jne.

Opettajan rooli Näemme ongelmia opettajien asenteissa. Olimme nimittäin seuraamassa erästä harjoittelijan pitämää historian tuntia alakoulussa. Oppilaat tekivät paljon hyviä kysymyksiä harjoittelijalle, joka ei aivan kaikkeen pystynyt vastaamaan. Luokanopettaja sanoi lopulta, että pysytään aiheessa, ja että kokenut opettaja huomaa, että lapset eivät vain jaksa keskittyä aiheeseen ja siksi tekevät kysymyksiä. Meidän mielestämme asia on juuri päinvastoin. Jos lapset tekevät kysymyksiä, se osoittaa, että he ovat kiinnostuneita oppimaan ja tuomaan ajatuksiaan julki. Ei koulu voi olla ainoa taho, joka sanoo, mitä lasten ja nuorten on mietittävä ja pohdittava. Lisäksi oppikirjat sitovat opiskelua niin, että opettajilla ei ole rohkeutta antaa tilaa oppilaiden omille mielenkiinnon kohteille. Siksi näemme oppikirjat aika isona ongelmana, jos opettaja seuraa sitä orjallisesti. Oppikirjat on tehty aina jonkun näkökulmasta, mikä lopulta on opetuksen kannalta melko kapea-alaista. Me näemme oppikirjan enemmänkin opettajan välineeksi, ei oppilaitten.

MAARIT SAVONNIEMI, PAULA SETÄLÄ & TURO VIRKKI

Kehittääkseen työympäristöjä konkreettisesti tulisi sitä tietoisesti havainnoida. Esimerkiksi opettajien kesken voisi jakaa vastuutehtävän, jonka tarkoituksena on tarkkailla johdonmukaisesti, mitä parannuksia työskentelyssä voisi tehdä. Tutkimushavainnot tulisi tuoda julki opettajien välisissä kokouksissa ja toteuttaa niitä käytännössä. Tämä sisältää myös sen, että oppilaat, henkilökunta ja vanhemmat saavat tuoda esille ideoita ja ajatuksia. Yksi opettaja ei voi saada kovin paljon muutosta aikaan, siihen on oltava valmiita koko kouluyhteisö ja vanhemmat. Tarvitaan avoimuutta ja tiedottamista, että nähtäisiin asioiden merkitys lapselle. Opettajan roolin on muututtava. Opettaja ei ole kaikkea hallitseva tietopankki, joka jakaa tietoa vain omasta näkökulmastaan. Näkökulmia asioista on laajennettava, jotta ne voisivat palvella oppilaita. Oppilaiden tulee saada itse mahdollisuus pohtia asioita omista näkökulmistaan. Opettajan tehtävänä on innostaa oppilasta tutkimaan maailmaa, ihmetellä sitä itsekin lasten kanssa. Hänen tärkein tehtävä on tukea ja kannustaa lasta, kuten videossa näimme. Opettajalta vaaditaan avarakatseisuutta, hänen on ymmärrettävä, että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat asioista eri tavalla, niin oppilaat kuin opettajakollegatkin. Opettajien lisäksi koulussa on muitakin tärkeitä aikuisia, joiden tietoa ja ymmärrystä tulisi hyödyntää enemmän koulun arjessa. Esimerkiksi siivooja voi tietää paljon kestävästä kehityksestä tai kierrätyksestä ja keittäjällä on paljon sanottavaa metsän antimien hyödyntämisestä ja talonmiehellä käytännön kokemusta eri rakennusmateriaaleista ja koneista. Olisi tärkeää kannustaa heitä osallistumaan työskentelyyn. Opettajan on oltava myös itse aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, sillä oppilaat oppivat aikuisten asenteista paljon. Yhteiskunnallisella aktiivisuudella emme tarkoita sitä, että pitäisi osallistua kaikkiin järjestöihin ja aktiviteetteihin, vaan yksinkertaisesti sitä, että toteuttaa ihanteitaan käytännössä. Ei ole kovin paljon hyötyä siitä, että vain puhuu vaikkapa vanhusten yksinäisyydestä vaan yhdessä pohtisi lasten kanssa mitä asialle voisi tehdä ja sitten niin tehdään.edistää myöskään oppilaidensa keskinäistä verkostoitumista ja yhteistoiminnallisuutta.

Pedagogiikka On kyseessä mikä tahansa malli, on muistettava, että oppilas oppii, jos hän on kiinnostunut. Tehtävämme on miettiä tapoja, miten mielenkiintoa saadaan lisättyä. Näemme ratkaisuna tähän oppilaan mahdollisuuden osallistua huomioimalla oppilaan aiemmat tiedot ja taidot. Tulisi käyttää laajempia aihekokonaisuuksia tarkkojen oppisisältöjen sijaan. Mielestämme koulu ei tänä päivä kannusta ja motivoi tarpeeksi tutkimaan maailmaa. Miten opettaja voisi palvella sitä, että oppilas innostuisi tutkimaan ja oppimaan? Opetuksessa kiinnitetään huomio oppilaiden omiin kiinnostuksen kohteisiin. Opetuksen tulee olla mielekästä. Se ei motivoi, että opettaja pauhaa kirjan tahtiin tietoa, kertomatta edes miksi. Uskon, että oppiminen olisi paljon

kiinnostavampaa, jos opettaja antaisi enemmän tilaa lapsen omalle ajattelulle. Opettaja voisikin esittää pelkän tietopaketin sijaan ideoita mitä oppilaat voisivat tutkia kiinnostuksensa mukaan. Esimerkiksi, jos aiheena on metsä, voisi lapsilta kysyä, millaiset asiat heitä kiinnostavat ja mitä he haluaisivat tietää. Tällainen projekti tai ongelmaperustainen oppiminen antaa tilaa oppilaan omalle kiinnostukselle, näin oppimisesta tulee myös paljon enemmän heidän omaa elämäänsä koskettavaa. Tietous siitä, että tietoa voi soveltaa käytäntöön, jo itsestään motivoi oppimaan. Opetuksen tulee koskettaa oppilaan elämää. Opettajan tehtävä on kannustaa oppilasta arvioimaan kriittisesti saamaansa tietoa, pohtimaan tiedon merkitystä itselleen ja hahmottamaan kokonaisuuksia. Etenkin aluksi kannustamista ja tukemista tulee olla paljon, mutta ihanteellista olisi, jos lapsi itse alkaisi oivaltaa ja ajatella. Opetuksessa on otettava huomioon, että joku tarvitsee matematiikan aiheen oppimiseen viisitoista minuuttia, joku taas kolme tuntia. Meidän ajatuksemme on, että oppilaat saavat itse paneutua niihin asioihin, joihin tuntee tarvitsevansa harjoittelua. Opettajan tulee pitää huoli siitä, että opetussuunnitelma toteutuu. Jos hän huomaa jonkun asian jäävän liian vähälle huomiolle tai kokonaan puuttumaan, tulee hänen etsiä aihe, jossa asian voisi oppia. Opetussuunnitelmaa on yksilöllistettävä siten, että lapset opiskelevat itselleen tärkeitä asioita omassa tahdissaan. Tällöin ei myöskään ole haittaa siitä, että lapset ovat eriikäisiä luokassa, päinvastoin. Eri luokkatasojen opetusta yhdistämällä projektein voidaan saavuttaa opetussuunnitelman tavoitteet. Yhteistyö eri-ikäisten lasten välillä tuo oppimiseen runsaammin eri näkökulmia kuin perinteinen luokkakeskeinen malli. Tällä tavalla on mahdollisuus oppia myös yhteistyötaitoja.

Arviointi Sekä oma kouluaikamme (ja mikä huolestuttavaa, myös nykyinen koulumme) tuntuu rakentuneen arvosanoja ja niiden antamista varten. Arvosanat eivät kerro mitään, ne johtavat vain oppilaiden väliseen kilpailuun. Sen sijaan sanallinen arviointi ja keskustelut oppilaan kanssa ovat paljon rakentavimpia. Arvioinnissa tärkeää on sen oppijaa tukeva, neuvoa-antava ja kehitystä rakentava aspekti. Näemme perinteisen arvioinnin äärimmäisen ongelmallisena, koska emme ymmärrä miten se oikeasti tukee oppilaan kasvua? Kysyimme eräältä luokanopettajalta, mitä mieltä hän on sanallisesta arvioinnista? Hän sanoi käyttäneensä sitä aluksi, mutta luopui myöhemmin, koska se alkoi muuttua sellaiseksi, että siinä toistui vuodesta toiseen samanlaiset lauseet. Me emme tarkoita, että sanallinen arviointi on sitä, että annetaan ennalta määrätyt lauseet oppilaalle, vaan arviointi koostuu oppilaan itsearvioinnista, arviointikeskusteluista sekä opettajan kirjatuista havainnoista. Ehkä arvioinnin pitäisi muuttua kokonaan, vaikkapa kasvunportfolioksi. Oppilas voisi täydentää sitä koko ajan, kuin päiväkirjaansa. Ehkä opettajakin voisi laittaa sinne omia oppilaan kasvua tukevia huomioitaan. Tämä luo oppilaalle mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan ja siitä, miten kokee jonkin asian oppimisen merkitsevän hänelle.

MAARIT SAVONNIEMI, PAULA SETÄLÄ & TURO VIRKKI

Haasteita Näemme monia haasteita visioimamme tulevaisuuden oppimisympäristön toteutumiselle. Perinteinen koulujärjestelmä on iskostunut todella syvälle opettajien ja oppilaiden sekä vanhempien käsityksiin koulusta. Luokanopettajakoulutus ei anna lainkaan valmiuksia toteuttaa oppilaslähtöisempää opetusta eikä edes oikein kannusta siihen. Ajattelemme, että luokanopettajaopiskelijoiden ja varmaan yliopiston opettajienkin asenteiden pitäisi muuttua. Olemme huomanneet, että yliopistossa pidetään tarkkaan huolta ”omista ideoista” ja piilotellaan niitä. Sen sijaan meidän pitäisi tietysti tuoda ne esiin toisten hyödyksi. Se ei ole itseltäkään pois, sillä toisilta saama palaute auttaa kehittämään omia töitä enemmän. Olemme huolestuneita havainnostamme, sillä tuskin asenteet muuttuvat kovin paljon opettajaksi valmistumisen jälkeenkään. Toinen haaste on se, että vanhat tavat opettaa koetaan helpoimpina ja vähiten aikaa vievinä. Asioiden toteuttaminen uudella tavalla vie aikaa, se on pakko hyväksyä, mutta muutosta ei tapahdu, jos emme tee asioita toisin. Vaatii nöyryyttä myöntää, että voi oppia toisilta kollegoilta ja oppilailta, asiantuntijoilta, vanhemmilta, mikä on haastavaa nykyisessä yksilön pärjäämistä ja suorittamista korostavassa ilmapiirissä. Hyvin suuri haaste uudenlaisen systeemin toteuttamiselle on perinteinen arviointi. Jossain vaiheessa se on aloitettava nykykoulujärjestelmässä. Alakoulussa vielä käy sanallinen arviointi, joten luokanopettajille se ei ole niin iso ongelma, mutta yläkoulussa siihen on mukauduttava.

Vapaan oppimisen ympäristö Veera Meuronen, Iida Kärkkäinen, Markus Suni & Samuel Colliander

Vapaan oppimisen ympäristö – Heureka-malli tulevaisuuden oppimisympäristönä. ”When there is interest then there is education.” - Arthur C. Clarke. Oppilaalla on oltava sisäinen motivaatio – siis halu oppia. Koulun tehtävänä on herättää kiinnostus elinikäiseen oppimiseen. Tämän päivän oppimisympäristöjen ongelmana on se, että ne jaottelevat oppilaat erilaisiin lokeroihin ja rajoittavat oppilaiden yksilöllisyyttä. Ne ovat liian jäykkiä ja kaavamaisia, eivätkä anna tilaa oppilaan omalle luovuudelle. Koulun tehtävä ei ole tuottaa yhteiskuntaan valmiita osasia vaan sitä itse rakentavia ja kehittäviä, ajattelevia ihmisiä. Koska maailma muuttuu, koulun tehtävä ei niinkään ole antaa valmiita ratkaisumalleja vaan valmiuksia löytää itse ratkaisuja elämän tuomiin haasteisiin. Tulevaisuuden oppimisympäristö antaa tilaa yksilöllisille eroille ja kannustaa luovaan oppimiseen sekä antaa mahdollisuuden määrittä itse sopivan oppimistahdin. Opettajan tehtävä ulkoisesta tiedon siirtäjästä muuttuu oppimisen ohjaajaksi ja toiminnan suuntaajaksi, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on auttaa oppilaita itse löytämään omat vahvuutensa ja lahjakkuutensa ja auttaa oppilaita kehittämään näitä osa-alueita. Opettaja myös arvioi oppilaita ja heidän kehitystään jatkuvasti. Arviointi toimii opettajan henkilökohtaisena työvälineenä oppilaiden ohjaamisessa. Opettajan tehtävänä on toimia sillan rakentajana oppilaan ja opittavan välillä. Vapaa oppimisympäristö toimii avoimen tiedekeskuksen tavoin antaen virikkeitä ja mahdollisuuksia itseohjautuvaan oppimiseen. Se sisältää alueita eri oppiaineille, joissa jokaisessa on asiantuntijoita suunnittelemassa ja ohjaamassa erilaisia tehtäviä ja avoimia ongelmia oppilaiden ratkaistaviksi. Ohjaajat voivat olla aineenopettajia, mutta myös koulun ulkopuolisia eri alojen asiantuntijoita. Oppilaille on annettu raamit opittavista kokonaisuuksista eri aineissa, mutta ennalta määrätyn ja tiukasti aikataulutetun lukujärjestyksen sijaan oppilaat saavat itse päättää missä järjestyksessä ja millä aikataululla he näitä suorittavat. Tämä on perusteltua siksi, että oppilaat oppivat asioita eri tahdissa. Käsitys eri kehitysvaiheista on vanhentunut. Oppilaat sisäistävät opittavat asiat paremmin kun saavat edetä omassa tahdissaan. Näin oppilaat saavat myös käyttää enemmän aikaa heitä itseään kiinnostaviin asioihin, joka lisää opiskelumotivaatiota. .

VEERA MEURONEN, IIDA KÄRKKÄINEN, MARKUS SUNI & SAMUEL COLLIANDER

Luokka-asteita ei ole, vaan koulussa toimitaan koulun alussa muodostetuissa pienryhmissä. Tämä ryhmän maksimikoko on kymmenen oppilasta ja jokaisella ryhmällä on oma ohjaava opettaja joka huolehtii ryhmän edistymisestä ja hyvinvoinnista. Vaikka koulussaoloaika on suhteellisen vapaata - oppilaat esim. pitävät taukoja silloin kun itse haluavat ja käyvät syömässä omaan tahtiinsa - täytyy kouluun kuitenkin saapua määrättyyn aikaan ja sieltä lähteä vasta kun koulupäivä on päättynyt ja koulupäivän aikana täytyy pysyä koulun rajojen sisäpuolella. Koulupäivä alkaa yhteisellä keskustelutilaisuudella jokaisen ryhmän omassa kotihuoneessa, jossa käydään läpi kuulumiset ja puhutaan siitä, mitä kukin oppilas aikoo päivän aikana tehdä. Oppilaat saavat itse asettaa omat tavoitteensa mutta opettaja huolehtii että niitä asetetaan ja että ne ovat realistisia. Päivä päätetään myös vastaavanlaiseen keskustelutilaisuuteen, jossa käydään läpi päivän aikana opittuja asioita ja tuntemuksia. Vapaassa oppimisympäristössä ei haeta suljettuja, laitosmaisia työskentelytiloja vaan avointa olohuonetunnelmaa. Tilojen helppo muokattavuus erilaisiin tarkoituksiin on myös tärkeää. On otettava huomioon, että samoja tiloja on pystyttävä käyttämään usean vuoden ajan kun opiskeltavat asiat ja etenkin oppimistavat ja -menetelmät muuttuvat. Oppimisympäristö korostaa yksilöllistä kehitystä mutta antaa myös mahdollisuuden yhteisölliseen oppimiseen sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden oppilaiden kanssa. Yhteistyö- ja sosiaaliset taidot kehittyvät, kun ongelmia ratkaistaan yhdessä.

Omaa pohdintaa oppimisympäristön toimivuudesta Tällainen oppimisympäristö vaatisi todella paljon rahaa ja resursseja. Osaavaa ja pätevää henkilökuntaa tarvitaan paljon, ja itse oppimiskeskuksia tarvitaan myös paljon, jotta jokainen oppilas olisi kävelymatkan päässä koulustaan. Kun oppilaat etenevät omaa tahtia, on mietittävä onko koulussaoloajalle jotain minimi- tai maksimipituutta. Tässä mallissa oppilailla on paljon vastuuta itsellään omasta oppimisestaan. Se voi motivoida oppilaita opiskelemaan, mutta voi myös lannistaa jos oppilas tuntee että vastuuta on liikaa. On myös mahdollista, että oppilas ei edisty lainkaan tai edistyy hyvin hitaasti, kun koulupäivien etenemistä ei seurata niin tarkasti. .

Ohessa on liitteenä muistiinpanomme tulevaisuuden oppimisympäristön luomisvaiheesta. Muistiinpanot sisältävät ajatuksia, ehdotuksia sekä kritiikillisiä mietteitä, joiden pohjalta kehitimme oman oppimisympäristömme.

VEERA MEURONEN, IIDA KÄRKKÄINEN, MARKUS SUNI & SAMUEL COLLIANDER !

Tässä ohessa tarina koulupäivästä, joka sijoittuu tulevaisuuden avoimeen oppimisympäristöön. Koululaispoika Leevi, 10 v, kirjoitti tarinan omasta koulupäivästään.

Minun koulupäiväni Tulin aamulla kouluun yhdeksäksi. Aloitimme päivän perinteisesti yhdessä kotihuoneessa koko ryhmän ja OmaOpen kanssa. Opettaja kyseli aluksi, mitä meille kuului ja kuinka viikonloppumme oli sujunut. Alkurentous on aina tosi kiva, kun saa aloittaa päivän rauhassa ja jutella muiden ryhmäläisten kanssa. Kotihuone on sitä paitsi tosi hauska, koska siellä on isoja säkkituoleja, joissa on mukava olla ja keskustella. Sitten opettaja kysyi, mihin vaiheeseen olimme viime viikolla jääneet ja mitä aikoisimme koulupäivän aikana tehdä tänään. Minä en oikein tiennyt, kuinka olisin voinut jatkaa tehtäväni selvittämistä siitä, kuinka pilvet muodostuvat. Pohdimme yhdessä ryhmäläisten ja opettajan kanssa asiaa, mutta lopuksi opettaja antoi vihjeitä ja vinkkejä siitä, mihin suuntaan minun tulisi tehtävää viedä ja mitä pitäisi ottaa huomioon, vaikka onhan pilvipisteellä toinen opettaja neuvomassa. Pilvitehtävän lisäksi minun täytyy tänään muistaa tehdä myös matematiikan tehtäviä. Leikimme olevamme kaupassa, jossa meillä on omat leikkirahat. Se on aika jännää, kun voi ostaa ruokaa leikkikotiin ja miettiä, mitä ruokaa niistä saisi tehtyä. Ja sen lisäksi saa ostaa vaikka niin paljon karkkia kuin rahaa riittää. Siinä vaan ei ehkä olisi mitään järkeä, koska sitten kotiin ei saa muuta ruokaa. Koulussa oli tänään myös hyvää ruokaa. Kävimme Nikon kanssa syömässä, kun olimme saaneet pilvitehtävän osan tehtyä. Sitten me mentiin yhdessä ulos vähäksi aikaa ja oltiin hippaa muiden ulkona olijoiden kanssa. Koulupäivän lopuksi menin taas kotihuoneeseen, jossa koko ryhmämme taas kokoontui. Kävimme OmaOpen kanssa läpi, mitä olimme tehneet päivän aikana ja kuinka olimme edenneet. Katariina oli maalannut hirmu hienon taulun kaloista. Taidan huomenna itsekin maalata taulun pilvistä. Sitten leikimme vähän yhdessä, kerroimme mitä aiomme tehdä koulupäivän jälkeen ja lähdimme kolmelta kotiin. Koulupäivä oli siis tosi kiva!

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Satu Laine, Teemu Pulkkinen, Katja Tistelgren & Pipsa Turunen

Lähtökohtana tulevaisuuden oppimisympäristön pohtimisessa meillä on käyttää pohjana mielestämme nyt jo toimivia käytäntöjä ja työtapoja. Emme koe tarpeelliseksi nykyisen koulujärjestelmän täydellistä muutosta, vaan lähdemme muokkaamaan vanhaa hyödyntäen nykyajan mahdollisuuksia. Koulu on tunnetusti hitaasti muuttuva instituutio ja se heijastelee huonosti yhteiskunnassa meneillään olevia muutoksia. Suomalainen koulujärjestelmä elää murroksen aikaa, jossa sen tulisi hyödyntää paremmin nykylasten teknologisia taitoja ja osaamisalueita. Koulun on vastattava paremmin arjen muutoksiin, joita ovat mm. media, yhteisöt, elinympäristö sekä oppijoiden sosiokulttuurit eli arvot, asenteet ja toimintamallit. Arjen lisäksi myös oppijat ovat muuttuneet. Nykypäivän lapsella on voimakas kiinnostus teknologiaa kohtaan, tarve saada välitöntä palautetta toiminnastaan ja he pitävät ryhmätyöskentelyä mieleisenä työskentelytapana. Oppimisympäristö sisältää mielestämme sekä fyysisen että psyykkisen ympäristön. On ensiarvoisen tärkeää, että psyykkinen ympäristö rakentuu positiiviselle pohjalle. Tähän päästään esimerkiksi niin, että nostetaan esiin positiivisia asioita ja onnistumisia jatkuvan negatiivisuuden ja kritiikin sijasta. Haastavimmastakin oppilaasta on löydettävä myönteisiä piirteitä, joita tukea ja kannustaa.

Oppiminen tulevaisuuden koulussa Oppiminen nähdään koko elämän jatkuvana prosessina, jossa asioiden loppuun saattaminen ei ole välttämätöntä ja on joskus jopa mahdotonta. Näin ollen oppimisessa painotetaan enemmän itse prosessia kuin lopputulosta. Muutos on kaikessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Oppiminen on sekä läpi elämän jatkuvaa että kaikkialla tapahtuvaa. Luokkahuoneen näkeminen ”tukikohtana” ei estä sitä, että oppimista tapahtuu kaikkialla. Luokkahuonetila ja oppikirjat eivät saisi olla oppimisen rajoitteena. Oppikirjat ovat hyvä apuväline, mutta ne eivät saa olla keskipisteenä. Opetuksessa tulee käyttää luovia opetusmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka edistävät ja ylläpitävät lapsen omaa luovaa ideointia. Nykykoulu kitkee ja tukahduttaa lapsen luovuuden, mielikuvituksen, uteliaisuuden sekä tiedon janon. Oppimisen tulisi olla nykyistä enemmän oppiainerajat ylittävää. Pitäisi päästä eroon orjallisesta lukujärjestys-ajattelusta, koska prosessimaiseen oppimiseen sisältyy limittäin monien oppiaineiden sisältöjä. Lähtökohtana tulisi olla oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden ja ajatusten hyödyntäminen. Oppilaiden omaa asiantuntijuutta voitaisiin hyödyntää vertaisoppimisessa.

Aika ja koulupäivän kulku Koulupäivän kulussa tulee mielestämme olla rytmi, mutta sen ei tarvitse olla kaikille oppilaille täsmälleen sama. Koulu voisi heijastella myös kotien tarpeita antaen heille mahdollisuuden vaikuttaa koulupäivän rytmiin. Esimerkiksi jakotunteja suunnitellessa opettaja voi tarjota oppilaalle aamu- tai iltapäiväpainotteista lukujärjestystä, josta oppilas voi perheensä kanssa valita sopivamman huomioiden oppilaan persoonaa ja perheen aikatauluja. Koulu voisi myös monipuolisesti tarjota erilaisia iltapäiväkerhoja tai muuta toimintaa, jotka lyhentäisivät lapsen mahdollista yksinoloa kotona. Tilat ja välineet Peruslähtökohta on mielestämme se, että oppilailla tulee olla jokin luokka/ kokoontumispaikka, joka olisi työskentelyn tukikohta. Tilan tulee olla tarpeeksi suuri koko ryhmälle, siellä tulee olla hyvä valaistus ja ilmanvaihto sekä ikkunoita viihtyvyyden takaamiseksi. Tilan tulee mahdollistaa joustavasti sekä ryhmä- että yksilötyöskentelyä. Pöytien tulee olla tarpeeksi suuret luovalle työskentelylle ja muunneltavissa, tuolien ergonomisesti miellyttävät ja välineiden tulee olla laadukkaat ja helposti saatavilla. Tilassa oli mahdollisuus tarvittaessa käyttää liikuteltavia sermejä, joilla ryhmiä voidaan jakaa fyysisesti selkeämmin ja edesauttaa keskittymistä sekä työrauhaa. Opettajan rooli Mielestämme opettajaa ei voida korvata koneilla. Asiantuntija-apua kouluympäristön ulkopuolelta voi ja tuleekin käyttää, mutta se ei korvaa opettajan roolia. Tulevaisuuden opettaja on mielestämme ennen kaikkea kasvattaja, joka ohjaa, tukee ja motivoi oppimisprosessissa eteenpäin. Teknologian keinoin ei voi korvata läsnäoloa ja välittämistä, jota opettaja kasvattajana voi oppilaille antaa. Toivoisimme, että tulevaisuuden kouluissa painotettaisiin tietopainotteisen suorittamisen sijasta inhimillisiä arvoja ja henkistä kehitystä. Opettajan ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea eikä mahdollinen tietämättömyys saa olla este jonkin asian opettamiselle. Asiaa voidaan tutkia ja selvittää yhdessä oppilaiden kanssa. Opettajan ei tarvitse olla kaikkitietävä, vaan osata luoda verkostoja, jotka edesauttavat oppilaiden monipuolista oppimista. Opettajan tulee osata toimia yhteistyössä monien eri tahojen kanssa. Näitä tahoja ovat yhtälailla mm. oppilaiden vanhemmat, koko koulun muu henkilökunta, seurakunta, erilaiset ammattiryhmät ja päiväkoti. Tietoteknologian hyödyntäminen mahdollistaa ja laajentaa verkkoa ja verkoston käyttöä huomattavasti. Siirtymävaiheet päiväkodista kouluun ja koulusta toiseen helpottuvat toimivan ja aktiivisen yhteistyön seurauksena.

SATU LAINE, TEEMU PULKKINEN, KATJA TISTELGREN & PIPSA TURUNEN

Opettajan tulee osata tehdä asiat oppilaiden elämään sopivaksi. Asioita tulee havainnollistaa, konkretisoida ja liittää oppilaiden elämään. Tiedon tulee olla lapsille merkityksellistä, jotta heidän on helpompi sisäistää opetettavia asioita. Opetettavat asiat eivät saa olla vain irrallisia sirpaletietoja vaan niiden tulee muodostaa mielekkäitä kokonaisuuksia. Jotta opettaja pystyy liittämään asiat oppilaidensa elämään, hänen tulee tuntea oppilaansa hyvin ja ottaa heidät mukaan opetuksen suunnitteluun. Kun oppilaat kokevat pystyvänsä vaikuttamaan opetuksen sisältöön ja kulkuun, he motivoituvat paremmin ja kokevat opetuksen mielekkäämmäksi. Opettajan tuntiessa oppilaansa, hän pystyy valitsemaan oppimismenetelmät, jotka sopivat kyseiselle lapsiryhmälle.

Oppilaan rooli Mielestämme oppilaan rooli on olla itsenäinen, aktiivinen ajattelija. Tulevaisuudessa oppilas tulee tarvitsemaan ennen kaikkea kriittisen ajattelun ja tekemisen taitoa, luovuutta, yhteistyötaitoja, viestintää, kulttuurista lukutaitoa, tieto ja viestintätekniikan käyttötaitoa ja itseluottamusta liittyen uran valintaan ja oppimiseen. Nämä tiedot ja taidot pohjautuvat kuitenkin sosiaalisiin taitoihin ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Oppimista tapahtuu parhaiten ryhmässä, keskustellen ja pohtien vaihtaen erilaisia näkökulmia. Omista ajatuksistaan ja ideoistaan ei tule olla ”mustasukkainen”, vaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa opitaan jakamaan ideoita ja ajatuksia. Keskustelemalla opitaan myös hyväksymään erilaisia ajattelutapoja ja näkökulmia, sillä jokaisella oppilaalla on omat lähtökohtansa ja taustansa. Vertaistuen voimaa ei tule väheksyä, sillä aikuisen ja lapsen ajatus ei kohtaa samassa määrin, kuin miten lapset pystyvät kommunikoimaan keskenään. Vastuuta ei tule kuitenkaan liiaksi sälyttää lasten harteille, vaan opettajan tulee ottaa perimmäinen vastuu lasten kehityksestä ja ohjata oppimista oikeaan suuntaan.

Oppimisen arviointi Arviointia toteutetaan kun halutaan koota tietoa oppilaan tietotaidosta, oppimisen etenemisestä ja tavoitellaan tietoa oppilaan oppimistuloksista arvosanaa, palautetta tai muuta raportointia varten. Mielestämme oppimista ei voida arvioida vain lopputulosta tarkastelemalla. Arviointia tulisi tehdä koko oppimisprosessin ajan peilautuen siihen, miten on työskennelty ja mitkä ovat olleet oppimisen tavoitteet. Arviointikohteita voisivat olla muun muassa lasten motivaatio oppimisessa, oppimismenetelmien monipuolinen ja aktiivinen käyttö, ongelmanratkaisu sekä ryhmän että yksilön työskentely. Nämä asiat heijastelevat lopputulokseen, joten lopputulosta ei voida unohtaa arvioinnissa.

Opettaja voi käydä palautekeskusteluja oppimisen onnistumisesta, jossa hän antaa suullisen palautteen, johon voidaan liittää myös sanallinen palaute. Tällainen keskustelu antaa mahdollisuuden lapsille itsearviointiin ja perustella tehtyjä valintoja. Itsearviointi kehittää lapsen itsetuntemusta ja minäkuvaa. Erilaisten arviointimenetelmien ja palautekeskustelujen lisäksi välittömän palautteen antaminen on oleellisen tärkeää ja merkityksellistä. Arvioinnin on mahdollista edistää oppimista, mutta väärin toteutettuna myös ehkäistä ja latistaa sitä.

Toteuttamisen riskit, esteet ja vaikeudet Edellä mainitun oppimisympäristön toteutumisessa on kuitenkin melko suuria hidasteita, jotka mahdollisesti saattavat estää sen toteutumista. Asenteet ovat todennäköisesti suurin este koulun uudistumiselle. Monien tahojen, kuten opettajien, vanhempien ja opetuksen järjestämisestä vastaavien tahojen näkemysten yhteensovittaminen on haasteellista. Monet opettajat ovat ns. polkuriippuvaisia, eli menevät työssään vain sitä polkua pitkin, mikä on tuttua ja turvallista. Nämä ennakkoluulot ovat suuri este oppimisympäristön uudistamiselle. Ennakkoluulojen ja asenteiden lisäksi myös resurssit, kuten raha ja aika, ovat esteenä oppimisympäristön muutokselle. Tehokkuusajattelu määrää liikaa toimintaa ja sen kehyksiä. Esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämisen ja koulunkäyntiavustajien määrän lisäämisen mahdollistaminen olisi oleellisen tärkeää. Opetussuunnitelman pitäisi jättää tilaa opetuksen joustavuudelle, jotta lapsista lähtevät ideat voitaisiin ottaa käytäntöön. Olisi erittäin suotavaa, että kiireellinen ilmapiiri ja suorituskeskeisyys katoaisivat koulusta. Pohdimme PISA-tutkimusten vaikutusta opetuksen järjestämiseen ja käytäntöihin. Koemme PISA-tutkimusten joltain osilta vaikuttavan tulevaisuuden oppimisympäristön riskiksi, sillä se painottaa suorituskeskeistä toimintaa. Näin ollen kritisoimme PISAtutkimusten kaltaisten mittausten liiallista arvostamista, joilla mitataan tietopainotteista osaamista. Tällaisiin tuloksiin tuijottaminen kaventaa sitä kuinka koulu ja sen tehtävä nähdään yhteiskunnassa. Mielestämme PISA-tutkimus ei mittaa niitä oleellisia arvoja, joiden mukaan koulua tulisi kehittää. Painopisteen tulisi olla ihmisten hyvinvoinnissa eikä kansainvälisessä kilpailussa. Positiivista kyllä, vuoden 2013 PISA-tutkimus ottaa askeleen oikeaan suuntaan mittaamalla myös oppilaiden sosiaalisia taitoja.

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Anni Lehkonen, Tiina Lemmetty & Elina Lehtisalo

Otimme lähtökohdaksemme ongelmat, jotka esiintyvät nykyisessä perinteisessä koulussa. Ongelmista puhuttiin ryhmätunneilla, artikkeleissa, videoissa ja luennoilla. Lisäksi olemme havainneet ongelmat omakohtaisesti omana kouluaikanamme ja orientoivassa harjoittelussa Savonlinnan normaalikoulussa. Nykykoulun ongelmana on opetuksen tylsyys ja vakavuus. Oppilaat ovat tylsistyneet koulussa, jolloin heidän on vaikea oppia mitään. Lisäksi opetussuunnitelma ei vastaa koulun ulkopuolisessa elämässä vaadittavia taitoja ja tietoja. Koulu on jäljessä nykymaailman kehittymisestä. Opetussuunnitelma on pullollaan ulkoa määriteltyjä asioita, jotka oppilaiden tulisi tietää. Nämä sisällöt eivät tarpeeksi kosketa oppilaan omaa maailmaa ja arkea. Opetussuunnitelmassa on valmiiksi pohdittu mitä pitää oppia ja se myös sisältönsä laajuuden vuoksi rajoittaa sitä, miten voidaan opettaa ja oppia. Koulujärjestelmä ei kuuntele riittävästi opettajan, eikä oppilaan ääntä.

Fyysinen oppimisympäristö

Meidän mielestämme koulun fyysinen ympäristö kaipaa radikaalia muutosta. Tällä hetkellä koulut ovat valko-harmaita, tylsiä ja väsyttäviä rakennuksia, jotka eivät kuvasta millään tavalla lasten maailmaa. Mielekäs oppimisympäristö edistäisi oppimista ja innostaisi oppimaan. Mielekäs koulurakennus houkuttelisi viettämään siellä aikaa ja loisi samalla positiivisen tunnelman oppimisesta ja koulusta. Fyysisen ympäristön muutos on lähtökohta meidän ideoimallemme tulevaisuuden oppimisympäristölle. Laajennamme siis koko koulurakennuksen jokaisen oppilaan käytössä olevaksi oppimisympäristöksi. Oppiminen ei siten ole sidottu vain yhteen tilaan, omaan luokkahuoneeseen. Me näemme tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön paljon värikkäämpänä ja muuntautumiskykyisempänä kuin ennen. Nykyään koulujen seinät ovat valkoiset ja ainoa asia mikä niitä koristaa ovat oppilaiden työt. Voisimme ottaa mallia Steinerkoulusta, missä värejä ja arkkitehtuurista muotoilua käytetään oppimisen edistämiseksi. Ehdotuksenamme olisi, ettei koulun seinistä yksikään olisi vain valkoinen. Nykyään löytyy esimerkiksi magneettimaalia, mitä voisi tässä käyttää hyödyksi. Seinistä osan voisi maalata esimerkiksi yhdellä värillä magneettiseksi, jolloin oppilaiden töitä saisi esille helposti magneeteilla. Oppilaiden työt tulisivat myös paremmin esille pirteän värisestä seinästä kuin valkoisesta. Osan oppilaiden töistä voisi myös maalata suoraan seinään ja jättää siihen koristamaan koulua. Näin myös muut oppilaat voisivat nähdä työt ja oppia niistä. Näimme Mertalan koululla hienon idean lasisista seinistä. Läpinäkyvät seinät antaisivat avaruuden tuntua ja avoimuutta kouluyhteisöön. Luokkahuoneiden lisäksi pitäisi panostaa käytävien ja yleisten tilojen viihtyvyyteen. Tällä hetkellä käytävillä on paljon tyhjää tilaa, minkä voisi muuttaa työ- ja rentoutumistilaksi. Käytäville voisi tuoda sohvia, pöytäryhmiä, televisioita ja tietokoneita. Samalla tavalla kuin omalla kampuksellamme, käytävillä voisi olla televisioita, joissa voidaan esitellä omia koulutöitä ja kertoa tulevista tapahtumista. Töiden näyttäminen muille on tärkeää oppilaalle, on hienoa näyttää muille omat aikaansaannokset. Oppimista edistää oman työn esittäminen ja toisten töiden näkeminen. Tähän mennessä töiden esitteleminen on rajoittunut omaan luokkaan, mutta mielestämme olisi tärkeää laittaa työt ja tieto koko koulun saataville. Tämä edistää tiedon jakamista ja sitä, ettei tietoa kannata pitää vain itsellään. Tiedon jakaminen hyödyttäisi kaikkia ja opettaisi kunnioittamaan muiden tuotoksia.

ANNI LEHKONEN, TIINA LEMMETTY & ELINA LEHTISALO

Ideoimme, että tulevaisuuden oppimisympäristössä olisi monia erilaisia oppimistiloja, joissa oppilaat voisivat harjoitella käytännöntaitojaan. Tällaisia tiloja olisivat esimerkiksi rauhoittumishuone, musiikkihuone, laboratorio, askartelupaja, käsityöhuone, liikuntatila, ryhmätyöhuone sekä itsenäisen työn huone ja puutarha. Koulun pihasta tehtäisiin myös mielekäs oppimisympäristö. Mietimme, että lämpiminä kevätilmoina voisi opiskella myös ulkona, koulun pihalla. Koulun pihaa voisi hyödyntää muinakin aikoina kun välitai liikuntatunneilla. Raitis ilma voisi olla hyväksi oppimisen kannalta. Pihalle voisi suunnitella tätä varten tiloja. Kaikissa tiloissa olisi valvova opettaja/ohjaaja. Uudet tilat olisi myös varustettava uusimmalla teknologialla ja tarvittavilla työvälineillä. Pihalta voisi löytyä myös oppilaiden ylläpitämä puutarha, erilaisia liikuntamahdollisuuksia sekä aktiivisuutta lisääviä (kiipeily)telineitä, rakennelmia ja pelipisteitä. Puutarhassa oppilaat voisivat esimerkiksi tehdä kasvatuskokeita ja tutkia esim. biologian näkökulmasta kasvien kasvamista. Pointtina on juuri se, että oppilaat pääsevät itse tekemään ja tutkimaan, jolloin oppiminen on mielekästä. Rauhoittumishuoneessa oppilaat voisivat käydä lepäämässä ja rentoutumassa opiskelun ohella. Olemme puhuneet uskonnon ja elämänkatsomuksen kursseilla hiljentymisen merkityksestä. Tänä päivänä sekä aikuisten että lasten elämä on todella hektistä ja tämän takia olisi hyvä harjoitella tietoisesti hiljentymistä ja rauhoittumista. Huoneen lattia voisi olla pehmustettu, jotta oppilaat voisivat siinä pötköttää. Lisäksi huoneessa voisi olla tyynyjä ja sohva tms. mikä lisäisi rentoa tunnelmaa. Tila mahdollistaa hiljentymisen harjoittelun ja antaa oppilaille mahdollisuuden pohtia rauhassa omia ajatuksiaan. Ohjaava opettaja voisi tässä tilassa lukea esim. satuja tai tarinoita, jos oppilaat niin haluavat.

Laboratoriossa olisi mahdollista suorittaa erilaisia käytännön kokeita. Laboratoriossa voitaisiin tutkia esimerkiksi kemian ja biologian ilmiöitä, mutta myös käyttää sitä tutkimuspajana muissakin oppiainekokonaisuuksissa. Askarteluhuone korvaisi nykykouluista löytyvän välinevaraston, jonne vain opettajalla on pääsymahdollisuus. Askarteluhuoneesta löytyisi kaikki työskentelyyn tarvittavat materiaalit. Tila ja materiaalit olisivat oppilaiden vapaasti käytettävissä. Kaikki tilat olisivat suunniteltu innovatiivisesti muuntautumaan tarpeiden ja erilaisten tilanteiden mukaan. Esimerkiksi ryhmätyöhuoneessa huonekalut ovat helposti siirreltävissä erikokoisten ryhmien ja käyttötarkoitusten mukaan.

Sosiaalinen oppimisympäristö Samalla kun avaamme koulun tiloja avoimiksi ja oppilasystävällisemmiksi, lisäämme kaikkien oppilaiden vuorovaikutusta yli luokkarajojen. Tällä hetkellä oppilaat viettävät paljon aikaa oman luokkansa kanssa ja näkevät koulun muita oppilaita vain välitunneilla ja ruokalassa. Meidän ideoimallamme muutoksella koulusta tulisi eläväisempi yhteisö, jossa oppilaat kohtaisivat toisiaan monipuolisemmin. Koulun tilat ovat suunniteltu myös yhteistoiminnallista ja tutkivaa oppimista tukeviksi. Meidän mielestämme oppiaineet voisi korvata laajemmilla teemoilla. Nyt tuntuu siltä, että koulussa pyritään opettelemaan paljon yleissivistäviä asioita, joita kuitenkaan peruskoulun jälkeen ei muisteta. Me olemme sitä mieltä, että olisi parempi oppia vähemmän taitoja, jotka ovat tarpeellisia ja kiinnostavia kuin että opeteltaisiin määrällisesti paljon, mutta laadullisesti huonommin. Tämä mahdollistaisi myös erilaisten ilmiöiden syvällisemmän tutkimisen ja ymmärtämisen. Tällä hetkellä oppilaat eivät osaa yhdistää oppimiaan asioita arkielämäänsä. Haluaisimme painottaa tulevaisuuden oppimisympäristössä syvää oppimista, jolloin oppilaat näkisivät tiedon merkityksen, joka tekee sen helposti sovellettavaksi uusiin yhteyksiin. Oppilailla on siis mahdollisuus tutkia heitä kiinnostavia asioita ja käyttää siihen soveltuvia tiloja omien tarpeidensa mukaan. Tietoja voi hakea myös välineiden ja laitteiden sijaan muilta oppilailta ja opettajilta/asiantuntijoilta. Oppilaiden työskentely ja erilaisten projektien toteuttaminen ei ole sidottua luokkatiloihin eikä myöskään omaan opettajaan, luokkatovereihin tai luokka-asteeseen. Esimerkiksi eri-ikäiset oppilaat, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta voivat käynnistää yhteisen tutkimusprosessin. Fyysinen oppimisympäristö on konkreettisena tukena avoimuudelle ja tiedon jakamiselle. Läpinäkyvät seinät mahdollistavat tiloissa tapahtuvien toimintojen näkemisen, tällöin voi esimerkiksi nähdä onko luokassa menossa jokin esitys, mitä ei ole kohteliasta keskeyttää. Tilat vähentäisivät epävarmuutta mennä toisten luokkiin kysymään apua.

ANNI LEHKONEN, TIINA LEMMETTY & ELINA LEHTISALO

Oma luokka olisi ikään kuin tukikohtaluokka. Jokaisella oppilaalla olisi oma luokka oman ikäisten lasten kanssa, jota ohjaa luokan oma opettaja. Tämä toisi oppilaille yhteisöön kuulumisen tunteen. Meistä samanikäiset oppilaat samalla luokalla on hyvä asia siksi, että oppilaat ovat samassa kehitysvaiheessa ja heille on tärkeää saada vertaistukea oman ikäisiltä. Näin oppilaat pystyvät kuulumaan sekä pieneen ja tiiviiseen yhteisöön, mutta myös suurempaan yhteisöön. Tämä opettaa oppilaat pienestä pitäen yhteisölliseen oppimiseen, jota pidämme tärkeänä taitona tulevaisuuden haasteissa. Tosielämässä joudumme olemaan kanssakäymisissä erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa, jotka kuuluvat monenlaisiin yhteisöihin, kulttuureihin ja uskontoihin. On hyvä oppia suvaitsevaisuutta ja empatiakykyä, johon tarjoutuu mahdollisuus yhteistoiminnallisessa, yli luokkarajojen toteutuvassa oppimisympäristössä. Tällöin opitaan myös arvostamaan muiden mielipiteitä ja näkemään asioita monista eri näkökulmista.

Tällaisessa oppimisympäristössä opettajan rooli muuttuu enemmän ohjaavaksi ja turvallisuutta valvovaksi aikuiseksi Voisimme ottaa mallia yläkoulusta uuteen oppimisympäristöön, jolloin jokaisella “tukikohtaluokalla” olisi oma opettaja, mutta oppilaiden käytettävissä olisi myös asiantuntijoita. Opettajat voisivat myös olla tietyn asian asiantuntijoita (vertaa yläkoulun aineenopettajat). Ideamme oli, että jokaisessa tilassa voisi (ja pitäisi) olla erikseen asiantuntija tai opettaja valvomassa ja neuvomassa toimintaa. Sen lisäksi, että koulusta löytyy opettajia ja asiantuntijoita, pitäisi koulun verkostoitua myös koulun ulkopuolelle. Nytkin koulut tekevät vierailuita esimerkiksi museoihin ja tiedekeskuksiin, mutta ajatuksenamme on tehdä yhteistyöstä tiiviimpää ja toimivampaa. Yhteistyön pitäisi olla lasten ulottuvilla, eikä vaan niin että opettajan päätöksestä

tehdään vierailu. Lähimuseosta, -kirkosta tai vaikka kirjastosta voisi pyytää työntekijää ikään kuin koulun kummiksi. Yksittäiseen jo tiedossa olevaan henkilöön olisi helpompi ottaa yhteyttä tarvittaessa. Nämä kummihenkilöt ja heidän toimipaikkansa voisivat toimia yhteistyössä oppilaiden kanssa erilaisissa oppimisprojekteissa. Samalla voitaisiin tutustua myös esimerkiksi kirjastonhoitajan ammattiin. Tällainen yhteistyö opettaisi oppilaille toimimista osana meidän yhteiskuntaamme. Toiminta tutustuttaisi oppilaat jo varhain yhteiskunnan tarjoamiin koulun ulkopuolisiin oppimisympäristöihin (esim. museo, kirjasto). Nämä yhteiskunnan palvelut pysyvät oppilaiden elämässä koulun jälkeenkin. Se, että ne tulevat tutuiksi oppilaille jo varhain, edistää heidän elinikäistä oppimistaan.

Psyykkinen oppimisympäristö Ideoimamme uudistuksen tavoitteena on muuttaa asenteita koulua kohtaan. Pyrimme tekemään oppimisesta tärkeää oppilaille. Tällä tarkoitamme sitä, että oppilaat tiedostaisivat oppimisen olevan heidän parhaakseen ja että opittavat asiat ovat hyödyllisiä. Oppimisesta halutaan tehdä mukaansatempaavaa ja hauskaa. Mielestämme on turha pakottaa oppilaita kiinnostumaan tietyistä asioista ja oppimaan jonkun muun määräämiä asioita, koska tällöin puuttuu lapsen oma kiinnostus ja motivoituneisuus asiaan. Katsomassamme itseohjautuvaa oppimista käsittelevässä videossa lapset oppivat käyttämään tietokonetta vartissa, vaikka eivät olleet ennen edes nähneet tietokonetta saati käyttäneet Internetiä. Tämä kertoo siitä, että lapset kyllä oppivat sen, mitä haluavat oppia ilman opettajaakin. Videoista ja artikkeleista ilmeni, että opettajajohtoinen tyyli on vanhahtava eikä motivoi oppilaita oppimaan. Ideassamme oppilaat joutuisivat olemaan enemmän vastuussa oppimisestaan, mikä motivoi heitä hoitamaan opiskelunsa kunnolla. Perinteisen opettajakäsityksen pitäisi myös muuttua. Esimerkiksi vanhempien pitäisi hyväksyä uusi oppimis- ja opetustyyli missä opettajan rooli vähenee ja oppilaan rooli kasvaa. Myös opettajien pitäisi omaksua uudenlainen ammatti-identiteetti. He eivät enää olisi lapsille suurin tiedonlähde ja – välittäjä. Heidän tontilleen astuisi nyt myös teknologia, muut opettajat ja oppilaat sekä asiantuntijat.

Haasteet Suurin haaste tai jopa este suunnittelemallemme oppimisympäristölle olisi raha. Koulurakennusten uusiminen, sisustaminen ja välineellistäminen sekä henkilökunta tulisivat maksamaan mielettömän paljon. Suunnitelmamme vaatisi myös opettajankoulutuksen uudistamista. Rahan lisäksi muutos veisi myös paljon aikaa. Rakennusten muuttaminen, opettajien kouluttaminen ja tottuminen uuteen oppimisympäristöön eivät tapahdu hetkessä.

ANNI LEHKONEN, TIINA LEMMETTY & ELINA LEHTISALO

Haasteena olisi myös miettiä mille koulutusasteelle tätä oppimisympäristöä voisi soveltaa. Toimisiko tämä lastentarhasta yliopistoon? Osa meistä näki tämän oppimisympäristön selkeästi peruskouluun ja ehkä vielä lukiotasolle. Osa taas pystyi näkemään oppimisympäristön missä tahansa koulussa. Voisivatko lääkäri tai autonasentaja opiskella tällaisessa oppimisympäristössä kaikki opintonsa? Oppimisympäristöä voisi toki soveltaa esimerkiksi lähihoitajien koulutusta paremmin palvelevaksi, mutta toimisiko se silloinkaan? Tulevaisuuden oppimisympäristössämme lapset saisivat liikkua koulussa vapaasti, mikä lisäisi valvonnan määrää. Jokaisessa tilassa pitäisi olla koko koulupäivän ajan aikuinen valvomassa nykyisen lain mukaan. Aikuinen opastaisi välineiden oikeaoppisessa käytössä (etteivät oppilaat esimerkiksi riko välineitä tai käytä niitä väärin), varmistaisi työturvallisuuden ja innostaa oppilaita oppimaan. Emme osanneet päättää, tarvitsisivatko kaikki oppilaat oman kannettavan tietokoneen vai voisiko yhteiset tietokoneet riittää? Voisiko nettiyhteydellä varustetut matkapuhelimet korvata osaltaan tietokoneiden tarpeet? Ne olisivat ainakin helpommin mukana liikkuvia ja käytännöllisemmän kokoisia. Uusi oppimisympäristö ja sen tuomat muutokset haastaisi myös miettimään välituntien pidon uudestaan. Olisiko parempi antaa lasten itse päättää myös välituntiensa ajankohdista? Ideoimamme oppimisympäristö tarkoittaisi myös arvioinnin perusteellista muuttamista. Miten voidaan arvioida täysin erilaisia ja erilaisesti toteutettuja projekteja? Miten jatkokoulutukseen hakiessa tarkastellaan aiempien opintojen kulkua? Ovatko arviointikriteerit edelleen pohjautuneita tietoihin vai pitäisikö arvioinnissa painottaa sen sijaan esimerkiksi ryhmätyötaitoja, loogista ajattelua, työskentelyprosesseja ja esiintymistä?

Tulevaisuuden oppimisympäristö Netta Leino, Suvi Haapakoski & Mariel Pietarinen

Tulevaisuuden oppimisympäristömme rakentuu useista eri alueista, joissa työskennellään tilanteen vaatimalla tavalla. Luokkahuoneen lisäksi tiloina olisi muun muassa koulun kirjasto, kaupungin kirjasto, koulun piha, eri yhteistyötahojen tilat (museot, eläinpuistot, yritykset, jne.), oppilaan koti, metsät ja puistot, sekä myös koulun sisällä olevat muut huoneet. Opettajan olisi hyvä siirtää opetusta pois luokkahuoneesta, ja käyttää myös koulun ympäristön tuomia mahdollisuuksia opetuksessa. Keskityimme tenttitehtävässä kuitenkin pääasiassa pohtimaan luokkahuoneelle tehtäviä muutoksia, joista seuraavaksi hieman yhteenvetoa.

Esimerkki koulun pihasta

Oppimisympäristön tulisi olla mielestämme ennen kaikkea motivoiva ja mahdollisuuksia antava. Luokkahuoneessa olisi yksittäisten pulpettien sijaan keveistä pöydistä muodostettuja pöytäryhmiä, joita voi tarvittaessa siirrellä erilaisiin kokoonpanoihin. Tämän kaltainen istumajärjestys mahdollistaa oppilaille yhteistoiminnallista työskentelyä ja kannustaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Myös luokkahuoneen eri nurkissa voisi olla erilaisia alueita (tämä edellyttää kuitenkin riittävän suurta luokkatilaa), kuten esimerkiksi istuintyynyistä koostuva ”löhöily”- ja pohdiskelualue. Olisi myös

NETTA LEINO, SUVI HAAPAKOSKI & MARIEL PIETARINEN

hyödyllistä, mikäli luokkatilan saisi jaettua esimerkiksi verhoilla tai sermeillä helposti osiin. Oppilaat olisi tällöin mahdollista jakaa pienryhmiin esimerkiksi heidän oppimistyyliensä mukaisesti, ja tällöin on helppoa säädellä muun muassa taustamelua, valoisuutta, opiskeluasentoa ja luokkatilan lämpötilaa. Oppilaat voisivat tällöin opiskella täysin samaa asiaa, mutta kukin ryhmä opiskelee sitä omilla keinoillaan (esim. verbaalisesti toimivat, harkitsevasti toimivat, tekemällä toimivat ja visuaalisesti toimivat). Luokkahuone

Oppimisympäristössä olisi myös paljon erilaisia välineitä oppimisen apuna. Opettajalla on oltava käytössään lukuisia havainnointivälineitä, koska esimerkiksi matematiikan opiskelussa havainnollistaminen on oleellista. Oppilailla on oltava mahdollisuus kokeilla opiskeltavia asioita myös käytännössä, ja siihen on oltava käytössä oikeat välineet. Lapsilla tulisi olla mahdollisuus käyttää muun muassa erilaisia mittausvälineitä, soittimia, kuvaamataidon välineitä, oppimispelejä ja kirjoja. Lapsilla on oltava myös mahdollisuus käyttää erilaisia asiantuntijatahoja apuna tiedonhankinnassa. Välineistö

Luokassa olisi oltava käytettävissä myös oppilaiden työskentelyyn muun muassa tietokoneita ja Internet, web-, digi- ja videokameroita, mikroskooppeja, skanneri ja tulostin. Työskentelyvälineiden olisi hyvä olla uudenaikaisia, jotta nuorien oppilaiden motivaatio pysyy korkealla. Ei lapsia innosta vanha, särisevä ja pätkivä tietokone samalla tavalla kuin uusinta teknologiaa edustavat koneet. Teknologia antaa oppijoille paljon mahdollisuuksia, joten sitä tulisikin hyödyntää. Oppimisympäristön tulisi olla myös visuaalisesti motivoiva ja viihtyisä. Esimerkkiä voisi ottaa vaikka Steinerkouluista, joissa luokkatilojen seinät on maalattu pirteillä väreillä. Luokkatilan lattioilla olisi värikkäitä mattoja, luokassa voisi olla kukkia ja kasveja, ja oppilaiden viihtyisyyttä parantaa myös varmasti jonkunlainen akvaario tai terraario. Haasteena on tässä se, että kukkien ja eläimien hoidosta on pidettävä huolta myös loma-aikoina ja oppilaiden mahdolliset allergiat rajoittavat tätä, mutta onnistuessaan akvaarion tai terraarion pito on varmasti myös oppilaille palkitsevaa. Luokkatila voisi olla muutenkin nykyistä kliinistä luokkaa huomattavasti rennompi, jotta oppilaat viihtyisivät koulussa paremmin. Opettajan rooli olisi tulevaisuuden oppimisympäristössä lähinnä ohjaaja ja tukija, joka ohjaa oppilaita oikeaan suuntaan. Opettajan tehtävä on kannustaa oppilaita, antaa heille ideoita ja motivoida. Lapsia olisi kasvatettava ajattelemaan ja tekemään itse, ja tähän sopiikin loistavasti eri opiskelumuodoista ainakin tutkimalla oppiminen. Tutkimusperustainen oppiminen on mielestämme yksi tulevaisuuden oppimisympäristöihin soveltuva työmuoto. Oppilaille olisi annettava mahdollisuus opiskella niitä asioita, jotka heitä kiinnostaa. Oppilaat olisi hyvä ottaa mukaan opetustilanteiden ja käsiteltävien aiheiden suunnitteluun, jotta he kokevat saavansa vaikuttaa omaan opiskeluunsa. Myös oppilaiden motivaatio opiskeluun pysyy tällöin korkealla, kun he ovat saaneet itse vaikuttaa aiheisiin ja opiskelutapoihin. Tutkimusperustainen oppiminen kehittää oppilaan taitoa etsiä tietoa ja eri tiedonhankintavälineiden käyttöä. Oppilaat kokeilevat tietoa käytännössä, joka parantaa välittömästi oppimisen vaikutusta, koska aiheeseen tulee tällöin omakohtainen kokemus. He ottavat yhteyttä asiantuntijoihin, tutkivat luontoa tutkimuskysymyksen mukaan, kyselevät ja tutkivat. Luokasta saa ja pitääkin poistua. He muodostavat saadusta tiedosta asiaan sopivan esitelmän, joka voidaan esittää jollain tavalla muille oppilaille.

NETTA LEINO, SUVI HAAPAKOSKI & MARIEL PIETARINEN

Tulevaisuuden oppimisympäristössäkään ei tulisi unohtaa ympäristön turvallisuutta ja tarkoituksen mukaisuutta. Oppimisympäristön on välineineen oltava käyttäjilleen turvallisia ja sopivia; tuolien olisi oltava ergonomisia ja tietotekniikan laitteiden, musiikin ja kuvataiteen välineiden käyttäjiensä ikään sopivia. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden oppimisympäristö olisi mukavampi paikka, jossa oppilaat saavat virikkeitä ajatuksilleen ja tunteilleen ja pystyvät ajattelemaan ja tuntemaan sekä oppimaan kaikilla aisteillaan.

Mahdollisia toteuttamisen esteitä Toteuttamisen esteenä tämänkaltaisessa oppimisympäristössä on luonnollisesti raha. Mistä saadaan rahaa useisiin ja laadukkaisiin oppimisvälineisiin? Oppimisympäristön voisi helpostikin suunnitella ja toteuttaa osittain itse, mutta jos haluaisi monenlaisia tarvikkeita ja esimerkiksi soittimia, kaikki maksaa. Toisaalta soittimiakin voisi rakentaa itse, joka taas opettaisi lapsille säästeliäisyyttä ja tavaroiden arvostamista. Esteeksi voi myös muodostua asiantuntijaryhmien yhteistyöhaluttomuus tai se, että vastaako yhteistyö varmasti oppilaiden tarpeisiin.

Mahdollisia oppimisympäristön riskejä Riskeinä tällaisessa tilassa on asioiden toimivuus käytännössä niin, ettei synny kaaosta tai kaoottista tilannetta, kun oppilaat työskentelevät pääasiallisesti omatoimisesti ryhmissä. Tärkeää on alkuorganisointi ja oppilaiden innostaminen kulloiseenkin aiheeseen. Työskentelyn aikana jutustelu on sallittua, mutta vaikeutena voi myös olla liika meteli, jolloin osan oppilaista voi olla hankalaa keskittyä työhön. Vaikka luokkatila olisikin jaettu sermein tai verhoin alueisiin, niin ne eivät siltikään kaikkea melua eristä. Tällöin olisikin hyvä hyödyntää koulun muita pientiloja, mikäli sellaisia on käytössä.

Riskeinä näimme tämänkaltaisessa oppimisympäristössä ja työtavoissa opetussuunnitelman mukaanoton. OPS pitää sitoa tulevaisuuden oppimisympäristöön eli opettajan on jollakin tapaa suunnattava oppimista OPS:n suuntaisesti ja sen vaatimusten mukaan. Opettaja voisi antaa OPS:an pohjautuen teemoja, jotka voisivat olla useita oppiaineita integroivia ja oppilaat lähtisivät teeman pohjalta miettimään itseään kiinnostavia aiheita. Erilaisia suunnitelmia ja tutkimuksia tehdessä tulisi sitten samalla harjoitettua monien eri oppiaineiden tavoitteen mukaisia asioita. Esimerkiksi suunnitelmaa tai raporttia kirjoittaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota äidinkielen johonkin osa-alueeseen jne. Riskeinä voisi olla myös tiedon luotettavuus, jos Internet olisi pääasiallinen tietolähde. Miten oppilaat oppisivat tai heille opetettaisiin, mikä on luotettavaa tietoa ja mikä ei? Käytännön harjoittelun myötä he varmastikin vähitellen oppisivat itse arvioimaan tietoa, mutta alkuvaiheessa opettajalla on mielestäni tärkeä rooli tässä. Lisäksi opettajan tulisi alkuvaiheessa myös kenties jollakin tapaa rajata käytettäviä lähteitä, etteivät oppilaat hukkuisi informaatioon.

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Etusivu: Virtuaalikoulu Virkku Elviira Ojala, Sanni Lepola & Pilvi Norppa

Tervetuloa! Olet astunut juuri virtuaalikoulu Virkun maailmaan. Koulu on perustettu 2.12.2010 kolmen SOKL:n opiskelijan toimesta. Virtuaalikoulu on meidän keksimämme tulevaisuuden oppiympäristö, joka on tarkoitettu lähinnä ryhmäprojektien tekemiseen. Toimintaohjeet: • Jokainen koulun oppilas luo oman hahmonsa, avatarin, jolla hän pystyy liikkumaan koulussa • Koulu on kolmiulotteinen virtuaalimaailma, jossa liikutaan Second life-tyyppisesti omalla hahmolla huoneesta toiseen • Virtuaalikoulu sisältää eri huoneita, jotka sisältävät eri aineisiin liittyviä tietoja • Oppilaat voivat tehdä koulun sisällä ryhmätöitä ja hakea tietoa eri aiheista • Ryhmien sisäiset keskustelut ja työskentelyprosessit eivät ole kaikkien nähtävillä, mutta virtuaalikoulun tietokantaan tallennetut tuotokset ovat kaikkien näkyvillä • Opettaja on virtuaalikoulun ylläpitäjä, admin, joka pystyy seuraamaan oppilaiden työskentelyä eri huoneissa olematta siellä “läsnä” • Opettajalla on kuitenkin oma hahmonsa, jolla hän voi mennä auttamaan oppilaita, jos nämä esim. eivät pääse työskentelyssä alkuun • Opettaja voi arvioida oppilaiden työskentelyä ja aktiivisuutta seuraamalla heidän toimintaansa sivusta • Kuitenkin oppilaiden tulee jollakin tavalla arvioida omaa toimintaansa yksilönä ryhmän sisällä ja myös ryhmän dynamiikkaa (esim. videopäiväkirja, blogi) • Koko ryhmän kiintopisteenä koulussa on oma kotiluokka, jonne opettaja voi koota päivän aikana pidettyjen tuntien aiheet ja annetut läksyt • Virtuaalikoulu on koko koulun oppilaiden käytössä, mutta jokaisen ryhmän kotiluokka on pelkästään oman ryhmän jäsenten nähtävillä • Vanhemmat voivat seurata opetusta ja koulun toimintaa heille jaetuilla tunnuksilla • Oikeassa koulussa kotiluokat ovat salasanan takana (nyt avoimia) • Virtuaalikoulu toimii onlinessa, joten oppilas pysyy kärryillä koulun toiminnassa, jos ei syystä tai toisesta pääse paikalle. • • Virtuaalikoulu EI korvaa kokonaan perinteistä luokkaopetusta ja kasvokkain tapahtuvaa yhteistoimintaa! .

Kotiluokka

Kotiluokasta saat selville kaiken, mitä koulussa on tehty päivän aikana. Opettaja laittaa taululle läksyt ja ilmoitukset, joten kipeänä olleet oppilaat pysyvät myös selvillä koulun tapahtumista. Kotiluokka on suljettu luokan ulkopuolisilta, joten vain opettaja, luokan oppilaat ja heidän vanhempansa pääsevät luokkaan. Kotiluokasta löytyy myös pienryhmien omat projektipulpetit, joihin ryhmät voivat tallentaa työnsä projektin aikana. Valmiit työt viedään pulpetista kirjastoon kaikkien nähtäviksi/käytettäviksi. Pulpetit ovat projektikohtaisia ja ne tyhjennetään jokaisen projektin päätyttyä. Uudet pienryhmät saavat uuden projektin alkaessa tyhjän pulpetin käyttöönsä. Kun pulpetit tyhjennetään, oppilaiden työskentelyprosessien jäljet tallennetaan kotiluokan seinustalla olevaan kirjahyllyyn. Kotiluokan kautta voi seurata oppitunteja luokassa olevan web-kameran avulla. Sen avulla vanhemmat ja poissa olleet oppilaat voivat katsoa mitä tunneilla tapahtuu. Videotallenteet ovat nähtävillä kotiluokassa viikon ajan. .

ELVIIRA OJALA, SANNI LEPOLA & PILVI NORPPA

Luokkahuoneet

Saavuit juuri käytävään, jossa on paljon ovia. Ovet johtavat eri kouluaineiden luokkahuoneisiin. Ovia klikkaamalla pääset sisään luokkahuoneeseen. Luokkahuoneessa voit jättää viestin aineen opettajalle ja sieltä löydät myös tietoja kyseiseen aineeseen koskien. Luokkahuoneissa voi olla myös aineeseen liittyviä näyttelyitä, eli oppilaiden tekemiä töitä esillä (samat löytyvät kirjastosta myös). Opettajat ovat myös keränneet erilaisia linkkejä, joista voi olla hyötyä. Luokkahuoneet tarjoavat oppilaille myös aihetta koskevia tehtäviä, keskittyen ongelmanratkaisutehtäviin. Huoneissa on dokumentteja ja videoita aiheeseen liittyen, jotka voivat myös virittää oppilaita asettamaan itse itselleen tutkimusongelman. .

ELVIIRA OJALA, SANNI LEPOLA & PILVI NORPPA

Kirjasto

Kirjastossa ensimmäisenä vastaan tulee hyllykkö, jonne on tallennettu oppilaiden omia töitä. Oppilaat siis voivat tallentaa tekemänsä ryhmätyöt (ja miksei myös itsenäisiä töitä) kaikkien tarkasteltavaksi ja käytettäväksi (esim. oppimisaihioiden tai muun tutkimuksen pohjana) kaikkien koulun käyttäjien yhteiseen kirjastoon. Työt on jaoteltu hyllylle aihealuettain. Klikkaamalla kutakin aihetta pääsee tarkastelemaan lähemmin mitä kaikkea osio sisältää. Klikkaamalla itse töitä niitä pääsee tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin. Esimerkiksi oppilaat, joiden tekemiin oppimisaihioihin tutustuimme oosa-kurssin aikana, olisivat voineet linkittää tekemänsä upeat videot kirjastoon, jolloin ne olisivat helposti koulun muiden oppilaiden nähtävillä ja silti kuitenkin maailmanlaajuisesti jaossa. Tämän jälkeen kirjastosta löytyy hyllyköitä, jotka ohjaavat oppilaita etsimään enemmän tietoa kuhunkin aiheeseen liittyen. Klikkaamalla kutakin hyllyä pääsee tarkastelemaan aiheeseen liittyvää linkkilistaa. Esimerkiksi historia-hyllyn alta voisi löytyä linkkejä erilaisille historiaaiheisille sivustoille ja virtuaalimuseoiden sivuille. Jos tiedon haku ei tunnu onnistuvan, kirjastosta löytyy myös kirjastonhoitaja. Kirjastonhoitaja toimii eräänlaisena hakukoneena, jonka avulla halutut tiedot löytyvät nopeammin. Kirjaston perältä löytyy lukusali, jossa on luettavissa eri sanomalehtiä niiden virtuaaliversioina. Lehtien lukuoikeus kuuluu ainoastaan koulun oppilaille ja henkilökunnalle. .

Opettajanhuone

Opettajanhuoneesta löytyy jokaisen opettajan postilaatikko, johon oppilaat voivat laittaa postia opettajalle tarvittaessa. Opettajanhuonen postilaatikoiden kautta on mahdollista laittaa opettajille yksityisesti pikaviestiä, mutta oppilaat voivat myös pienissä ryhmissä käydä keskustelemassa eri opettajien kanssa opettajanhuoneen kautta. Kunkin ryhmän oma opettaja voi seurata oppilaidensa työskentelyä koko koulussa, mutta yhteydenotto koulun muihin opettajiin tapahtuu opettajanhuoneen kautta. .

ELVIIRA OJALA, SANNI LEPOLA & PILVI NORPPA

Ilmoitustaulu

Ilmoitustaulu on kaikille koulun käyttäjille avoin. Myös vanhemmat voivat sitä omilla tunnuksillaan käydä lukemassa. Kun ilmoituksia klikkaa, ne saa näkyviin tarkemmin ja niiden kautta voi esimerkiksi ilmoittautua mukaan erilaisiin toimintoihin. Myös oppilaat tai muut koulun käyttäjät voivat laittaa ilmoitustaululle omia ilmoituksiaan, esimerkiksi myynti-ilmoituksia. .

ATK-tukihenkilö

Tämän huoneen kautta voit ottaa yhteyttä koulumme ATK-tukihenkilöön. Ota rohkeasti yhteyttä, jos jokin sivu ei toimi tai sinulla on muita teknisiä ongelmia! .

ELVIIRA OJALA, SANNI LEPOLA & PILVI NORPPA

Välitunti

Koulusta löytyy alue, jolla oppilaat voivat viettää vapaa-aikaa, tai pitää pieniä taukoja ankaran opiskelun lomassa. Välitunti-alueella on erilaisia viihdyttäviä opetuspelejä, esimerkiksi matematiikkaan tai kielten opiskeluun liittyviä pelejä. Pelit voivat myös tarjota oppilaille erilaisia ongelmanratkaisutilanteita. Pelejä voi olla lyhytkestoisia tai pitempiä, joita voi tallentaa ja jatkaa paremmalla ajalla. Pelit voivat olla sekä yksin että ryhmän kanssa pelattavia. Esimerkkejä peleistä http://sites.google.com/site/biologiajamaantiede/opetuspelit#TOC-Pelit-testit-jatietokilpailut http://freewebs.com/omeganoeichipii/matikkapeli.html (ei ihan pienille, ehkä liian lyhyt aika jne., mutta oivallinen kehittämään päässälaskua :)) http://alypaa.com/yhteisot/pelit/Englanti+Mestari Välitunti-huoneessa on käytössä chat-toiminto, jonka avulla voi jutella kaikkien huoneessa olijoiden kanssa yhtä aikaa tai vetäytyä yksityisempään keskusteluun yhden tai muutaman kaverin kanssa. Oppilaiden oleskelua välitunti-huoneessa tulee kuitenkin valvoa. Monet näiden esimerkkien peleistä ovat nettipelejä, joten pelin sivuilta pääsee helposti klikkaamaan itsensä johonkin aivan muualle. Lisäksi on tärkeää, että oppilaiden keksinäinen kanssakäyminen ei rajoitu pelkästään välitunti-huoneessa oleskeluun. .

Yhteenveto

Miksi virtuaalikoulu? • Tarkoituksena on siirtää opetusta osittain pois luokkahuoneesta. • Oppilaat ottavat itse enemmän vastuuta omista töistään ja oppimisestaan. • Oppiminen ei ole sidottu koulun fyysiseen tilaan, vaan oppilaat pystyvät osallistumaan työskentelyyn myös kotoa käsin. Opettaja pystyy kuitenkin valvomaan oppilaiden toimintaa virtuaalikoulussa, työskentelivät he missä tahansa. • Oppiminen ja ryhmätöiden tekeminen painottuu ongelmakeskeiseen oppimiseen. Oppilaat itse tai vaihtoehtoisesti opettaja asettaa tutkimusongelman, jota oppilaat lähtevät ratkaisemaan. • Tutkimusongelmat ja -tehtävät perustuvat todellisuuteen ELI oppilaat tutkivat asioita joilla on oikeasti merkitystä heidän elämässään. Tutkimusten tulokset tulisi pystyä palauttamaan todellisuuteen ja vielä testaamaan oikeasti. • Myös abstraktit asiat on mahdollista nähdä visuaalisessa muodossa ja niitä voi käsitellä konkreettisemmin teknologian avulla. • Oppilaita rohkaistaan hakemaan tietoa oma-aloitteisesti eri tietolähteistä, esimerkiksi asiantuntijoilta. • Projektit aloitetaan yhdessä koulussa ja tiedon hakua ja käsittelyä jatketaan virtuaalikoulussa. Projektin käsittelyä ja pohtimista yhteisesti koulussa projektin aikana ei saa kuitenkaan unohtaa. • Oppiaineiden integrointi toisiinsa on projektimuotoisessa työskentelyssä enemmän kuin mahdollista, sillä toteuttaessaan projekteja oppilaat pääsevät käyttämään taitojaan eri aihealueilta.

Opettajan rooli • Toiminnan herättäjä: avaa keskustelut aiheesta, tuo erilaisia dokumentteja oppilaiden tarkasteltavaksi (lehtiartikkelit, kirjat…), mahdollistaa erilaiset aistiärsykkeet mielenkiinnon herättämiseksi (videot, kuvat, äänitallenteet). • Oppimisen tukija: on läsnä koko työskentelyn ajan, mutta ei tyrkytä apuaan tai mielipiteitään -> oppilailla mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn, mutta apua on silti saatavissa tarvittaessa. • Aikataulun asettaja: opettaja antaa työskentelylle tietyn aikarajan, mutta voi joustaa siitä tarvittaessa (jos oppilaat innostuvat viemään tutkimustaan pidemmälle).

ELVIIRA OJALA, SANNI LEPOLA & PILVI NORPPA

Arviointi • Oppilaiden omalla itsearvioinnilla on projekteissa suuri rooli. Oppilaat voivat pitää työskentelystään videopäiväkirjaa, jota varten he kokoontuvat kameran eteen keskustelemaan projektin etenemisestä. • Videopäiväkirjaa on tarkoitus pitää koko työskentelyn ajan. Videopäiväkirja tallentaa oppilaiden aidot tunteet, ajatukset ja reaktiot. Oppimispäiväkirjan/blogin kirjoittaminen saattaa aiheuttaa sensuuria omia ajatuksia ja mielipiteitä kohtaan. • Jokaiselta vaaditaan vähintään yksi kommentti joka päivä videopäiväkirjaan. Oppilaiden välille syntyvä keskustelu saattaa auttaa opettajaa ymmärtämään ryhmän dynamiikkaa paremmin. Keskustelu saattaa myös tuoda kokonaan uusia näkökulmia projektiin ja se auttaa myös oppilaita jäsentämään tekemistään. • Videopäiväkirjatyöskentelyyn opettaja antaa ohjaavia kysymyksiä, joiden avulla oppilaat ymmärtävät videopäiväkirjan tarkoituksen. Videopäiväkirjat tallennetaan projektipulpetteihin. • Opettaja pystyy myös seuraamaan muutenkin oppilaiden työskentelyn etenemistä virtuaalikoulussa projektipulpettien kautta. • Projektin päätyttyä opettaja käy pienryhmien kanssa arviointikeskustelut, joissa opettaja antaa palautetta oppilaille heidän työskentelystään ja myös oppilaat pääsevät antamaan opettajalle palautetta. Mahdolliset riskit/vaikeudet • Oppimisympäristön luominen internettiin, sen toimivuus ja mahdolliset tekniset häiriöt. • Virtuaalikoulun tiedostoista on ajettava varmuuskopiot joka päivä, etteivät tiedot katoa jos virtuaalikoulu kaatuu. Virtuaalikoulu on kuitenkin vain rikastamassa opetusta/oppimista, eli opetus ei saisi nojata kokonaan sen varaan. • Kaikki oppilaiden välinen kanssakäyminen ei saisi rajoittua virtuaalikoulun maailmaan, sillä myös perinteiset ryhmätyötaidot ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat hyvin tärkeitä oppimisen kannalta. • Virtuaalikoulussa työskentelyyn olisi integroitava ohjelma, jonka avulla oppilaat pystyvät työskentelemään yhdessä olematta fyysisesti samassa paikassa, esimerkiksi google docsin tapaan. • Koulun resurssit hankkia koululle tarpeeksi tehokkaita koneita virtuaalikoulussa työskentelyä varten. Aikataulutus silloin, jos useampi luokka on toteuttamassa jotain projektia yhtä aikaa ja jos kaikille ei riitä omaa konetta käyttöön. • Projektimuotoinen työskentely vie aikaa. Virtuaalikoulun käytön automatisoituminen voi myös olla hidasta, joten siellä työskentelyyn on ehkä aluksi tutustuttava yhdessä.

Tulevaisuuden oppimisympäristö Tinna Nuppola, Suvi Pietiläinen & Vuokko Tähkä

Tulevaisuuden oppimisympäristö Tinna Nuppola Suvi Pietiläinen Vuokko Tähkä

Millainen on tulevaisuuden oppimisympäristö? Aloitimme pohtimalla aivoriihen tapaan hyvän oppimisympäristön aineksia, edellytyksiä ja mahdollisuuksia...

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

Hyvä oppimisympäristö? Ominaisuuksia -kannustava, motivoiva -hyväksyvä -luova -oppimista tukeva -yhteisöllinen, ei niin yksilökeskeinen? -kiusaamisen poistaminen? -aktivoiva, inspiroiva -turvallinen -työrauhan takaava -kaikille avoin

Edellytyksiä: - kirjoja vai koneita? - > molempia? soveltaminen? - koulumaailmaan suhtautumisen ja asenteiden muuttuminen? -yhteiskunnan päättäjien ymmärtäminen että kaikki ei ole mahdollista eikä muutoksia vain muutosten vuoksi -ajatellaan oppilaiden parasta eikä vain rahaa ja sitä että pysytään listoilla maiden luokittelussa (PISA-testit!) ->hyvinvoinnin tärkeys -saavutetaanko parhaat oppimistulokset ja Suomen lasten ja nuorten hyvinvointi rahalla ja radikaaleilla muutoksilla? ->toimiiko meillä se mikä toimii jossakin muualla? -lapsella oikeus olla lapsi! -> aikuisuudelle on tarpeeksi aikaa ilman, että siihen täytyy sännätä jo varhain.

-Suomalaiset lapset ja nuoret ei viihdy kouluissa, masentuneisuus suurta ja itsemurhaluvut suomalaisilla korkeita! -20–34-vuotiailla miehillä se on yleisin yksittäinen kuolinsyy -15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Suomessa WHO:n mukaan toiseksi korkein ja poikien viidenneksi korkein maailmassa. ->Mistä johtuu?? -Pitääkö koulussa olla kivaa? -elämässä tärkeintä onnellisuus ja miksi tuhlata aikaa epämiellyttäviin asioihin joista ei pidä, toisaalta opittava selviämään pettymyksistä ja tehtävä ei mukaviakin asioita -oppiminen varmasti tehokkaampaa jos viihtyy ja on motivoitunut ->eli koulussa tulisi olla “kivaa”, mutta tietyissä rajoissa: hommat on kuitenkin hoidettava! -Ryhmähenki, yhteisöllisyys ja kollaboratiivinen toiminta -> yhdessä tekemisen hauskuus: -kouluympäristöstä viihtyisä ja virikkeellinen

Millaista oppiminen on tulevaisuudessa? -oppiminen luultavasti tulevaisuudessa prosessipohjaisempaa kuin nyt? -oppilaslähtöisempää -opettelemista tietotekniseen maailmaan? -oppiminen saattaa perustua pitkälti tietotekniikan varaan> muistettava kuitenkin myös aiemmin käytetyt oppimiskeinot tilalla (draama, leikki jne jne ilman tietoteknisiä apuvälineitä) -kovasti täällä koulutuksessa meille opetetaan ja painotetaan ERILAISIA opetusmenetelmiä, joten meidän tulisi myös saada käyttää niitä, muutoin työ turhaa? -oppilaat oppivat eritavalla ja pitävät erilaisista asioista -> monipuoliset menetelmät! - ihminen fyysis-psyykkis-sosiaalinen olento -> tietotekniikka on loistava tuki ja mahdollisuus, mutta ei ainoa tapa toimia!

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

-Onko meillä enää varsinaisia koulurakennuksia, vai tehdäänkö kaikki etänä? ->sosiaalisten taitojen hiipuminen -Missä painotus? -taitojen ja tietojen syvällisessä oppimisessa? -suorittamisessa? -Opettajan rooli oppimisessa? -tuki? -tiedon jakaja? -oppimismahdollisuuden tarjoaja? -poissa kuvioista? -Onko enää ikään sidottuja vuosiluokkia, vai ryhmitytäänkö taito/tietotasojen mukaan?

Miten oppiminen tapahtuu? -vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa -oppija aktiivisessa roolissa, ei suoraa tiedon siirtoa opettajalta oppilaalle -opettaja enemmän ohjaajan ja johdattelijan roolissa? -oppisisältöjen ja tyovälineiden soveltuminen ikäluokalle tulee huomioida -lähtökohdat ja perustelut tärkeitä? miksi opettelemme tiettyjä asioita? -oppijan omat tarpeet huomioiden ->eriyttäminen -projektiluontoisuus: projekteja, tutkimuksia, esitelmiä, ryhmätöitä....

Missä oppiminen tapahtuu? -luokassa vai “kentällä”? -tietotekniset välineet voivat edesauttaa oppimisen siirtymistä pois luokkatilasta, mikä hyvä asia -ulkona, pihalla oppiminen ->koulurakennusten tulevaisuus? ->maailman muutos: terroriuhat ym. ->koulurakennukset liian suuria, joissa kerralla paljon ihmisiä läsnä....siirytäänkö pelon pakottamina toimimaan kotoa käsin?? -monipuolisuus -luokkatila ei aina paras paikka oppimiseen -virikkeet (kuvat, äänet, välineet, maisema....?) -koti? -paikan merkityksen vähenenminen -> oman ajattelun ja oppimisen tärkeys (=eli lopputuloksen tärkeys)

Tärkeitä oppimistavoitteita tulevaisuudessa -yhteistyö, vuorovaikutustaidot - myös AITO kohtaaminen<- muutoinkin kuin näytön äärellä -yhteisöllisyys -yhdessä suunnitellaan ja toteutetaan -eri ikäiset, eritasoiset ja muutoinkin erilaiset oppilaat yhdessä -oman itsen hahmottaminen maailmassa -oppimaan oppiminen, -tieto uusiutuu, ei ulkoa opettelua ja turhaa tietoa ->mitkä asiat tärkeitä oppia, mikä “turhaa” ? onko turhaa tietoa? -ajattelutaitojen kehittäminen -kasvamaan kasvaminen -suvaitsevaisuus -onnellisuus

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

-”pekan pekkuus ja maijan maijuus” -aitous -oppilaiden oma mielenkiinto, motivaatio erittäin tärkeä oppimisen kannalta! -erilaiset ja nykyaikaiset oppimisvälineet -> opettajien koulutus!! -lasten oman asiantuntijuuden tuominen koulumaailmaan -> jokainen saa kokea olevansa hyvä jossakin ->muiden opettaminen ->identiteetin kehitys/kasvu -oppimiselle annetaan aikaa, asioita ei vain juosta läpi -myös muut keinot kuin pelkkä oppikirja ->mielenkiinto, konkreettinen oppiminen -koulun tehtävä? onko muuttunut/muuttuuko tulevaisuudessa? -kädentaitojen säilyminen -> taito-ja taideaineiden merkitys -käytöstavat! ->koulun rooli tässä mielessä kasvattajana, koska se siirtyy yhä enemmän kodilta koulun vastuulle.

Opettajan rooli tulevaisuuden oppimisympäristössä -työskentelyn ohjaaja/tukia? -johdattelu -opettaja kuitenkin vaikuttaa oppilaiden elämään paljon ->tärkeä asema, ei voida/SAA syrjäyttää -auktoriteetti! - mitä opettajan työ sisältää tulevaisuudessa? työn määrä lisääntyy/vähenee? -(opiskelemme opettajiksi nykymaailmaan, jos koulumaailma muuttuu, eikö koulutuksenkin tulisi muuttua tarpeeksi?) -esimerkki, “malli aikuisesta” -opettaja ja koulu tarjoavat lapselle paikan ja tavan oppia

Vaikutuksia? Hyötyjä/Haittoja? -liika teknologiakeskeisyys -> sos.taitojen ja käytännön taitojen hiipuminen -kultaisen keskitien löytäminen teknologian ja kädentaidon välille! -teknologia madollistaa entistäkin kattavamman ja monipuolisemman opetuksen -virtuaalimuseot -pelit

Minkälaisessa oppimisympäristössä itse opettajina haluaisimme työskennellä? - monipuolinen - kaikkien taitoja ja ominaisuuksia hyödyntävä ja esiintuova -yhteistyöhön kannustava (kaikki tahot; opettajat, oppilaat, vanhemmat, asiantuntijat, museot jne..) -mielekäs ja positiivinen ilmapiiri jossa kaikki voivat kokea olevansa oma itsensä -aitous! -muokattavissa olevassa: opettajana voi muokata opetustaan ja ympäristöään tarpeeseen ja tilanteeseen sopivaksi. -oheismateriaaleilta ja välineiltä rikas oppimisympäristö -vapaus toimia -yhtäjaksoisuus -> saman luokan kanssa useamman vuoden ajan -> oppii tuntemaan oppilaat syvemmin

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

Mitä vaatii opettajalta? -kärsivällisyys, pitkäjänteisyys; muutokset eivät tapahdu hetkessä -suunnitteleminen ja organisointikyky -sinnikkyys -luottaminen omiin taitoihin ja kykyihin! - OPS ohjenuora, mutta kaikinpuolin sovellettavissa -monipuolista ja eriytettyä opetusta -oppilaiden ymmärtäminen (muutoksissa) -kouluttautumista -asennemuutoksia? ->eri ikäluokat opettajien joukossa... -omistautumista

Vaikeudet/riskit: -muutos vaatii aikaa, rahaa, suunnittelua, koulutusta, asennemuutoksia, uskoa, halua.... -emme osaa ennustaa: mistä tietää onko muutos suunta parempaan vai huonompaan? ->onko mahdollista palata takaisin? -teknologian kasvava rooli: johtaako eriarvoisuuteen? ->kaikilla ei varaa teknisiin vempeleisiin -kohtaavatko yhteiskunta ja koulu? ->tulisi olla kuitenkin samankaltaisuutta, sillä koulu valmistaa meitä työelämään ja muuhunkin yhteiskunnan eloon.... -resurssipula -ideaalimaailman tuominen reaalimaailmaan? -teknologiavastaisuus

Yleistä pohdintaa tulevaisuudesta ym: -tämän hetken “kova maailma”, (kovat arvot, tehokkuus, taloudellisuus, citymaasturit, ylikulutus ja itsekkyys) siirtymässä kohti pehmeämpää maailmaa? -Pehmeämmät arvot, yhteisöllisyys, kierrätys ja ei enää onnea ostamalla?, välittäminen... ->Tätä täytyisi tukea kouluissa! Onko tulevaisuudessa sosiaalinen vuorovaikutus, tunteista puhuminen, läsnäolo, vain harvojen herkkua? -vai voisiko koulu panostaa näihin ja tiedollisia asioita vähemmälle? -Mikä koulua ohjaa, markkinat vai arvot? -opettajan roolit tulevaisuuden koulussa? -opettajankoulutuksen kehittäminen -mitä asioita pidetään tärkeinä?

Esiin nousi useampia ajatuksia erilaisista oppimisympäristöistä, jotka ovat mahdollisesti hieman kärjistettyjäkin. Tässä ideoinnin tuloksia...

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

*Sosiaalinen mediayhteisö* - verkkosivu/yhteisö, joka sisältää tietyn luokan opiskelemia asioita eri aineista. Kaikki oppimateriaali aineista kootaan sinne ja oppilaat itse myös tekevät opiskelumateriaalia ja kirjoittavat esim. blogeja ja raportoivat projekteja tms. Sama sivusto on mukana koko peruskoulun ja tietomateriaaleja aina täydennetään. Sisältää keskusteluosioita. -Paperia vähän-> ekologisuus! -tallentaminen myös johonkin muualle, jotta yhteisö ei häviä kokonaan vahinkotilanteessa - tietosuojaoikeudet yms -tästa tuli mieleen seuraavaa:eli jos varsinaisia koulurakennuksia ei fyysisesti enää ole, vaan oppiminen ja koulunkäynti tapahtuu nettiyhteisössä, joka on ikäänkuin luokkahuone. Koulu alkaa edelleen tiettyyn aikaan ja päättyy, mutta tunneilla ollaan “läsnä” virtuaalisesti, eli ns. virtuaalikoulumaailmassa. Jokaisella on oma hahmo, joka käy koulua virtuaalimaailmassa kuten me nyt normaalitilanteessa. Mikrofoni mahdollistaa osallistumisen muutenkin kuin kirjoittamalla....

*Luokista ulos* -oppiminen tapahtuu siellä, missä sen kuuluukin, eli käytännössä: tehtaissa, luonnossa, laboratorioissa, museoissa, kirjastoissa ja kahviloissa jne. Periaatteella; teoriaa ei lueta kirjoista, vaan nähdään ja koetaan käytännössä. -Pääpainona kokemuksellisuus, aktiivinen osallistuminen, ajattelu, pohdiskelu ja yhteisöllisyys -edistää oppimisen tehokkuutta ja mieleenpainuvuutta -konkreettisuus! - vaatii paljon valmisteluja -varmasti mieleinen tapa oppilaille, varsinkin jos oppilailla mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketä asiantuntijat ovat tai mihin mennään -vanhempien käyttö asiantuntijoina?

*Teknologian keinoin* -pyöreän pöydän ympärillä tuolit ja valkokangas+videotykki, jolla hyödynnettäisiin paljon videota ja kuvia, haastateltaisiin videokeskusteluilla asiantuntijoita, ystäväkoulun oppilaita, katsottaisiin kuvaa maailmalta aiheisiin liittyen jne. -Luokassa myös pienet tietokoneet joka oppilaalla, jolla voidaan esim. kirjoittaa kommentteja diashown aikana (nykysin kaikki eivät joko jaksa tai uskalla viitata vaikka olisi hyviä pointteja!), tehdä mielipideäänestyksiä jne. -valmiiden oppimisaihioiden hyödyntäminen ja kehittäminen eteenpäin, ei aina aloiteta alusta -tiedon julkaiseminen -> yhteiskuntaan vaikuttaminen, tiedon tuottaminen, oman äänen kuuluvaksi saaminen, sillä mitä teen on merkitystä

Näistä ajatuksista muodostui visio Tulevaisuuden oppimisympäristöstä ...

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

Työskentelymuodot: -perinteisen + teknologiaoppimisen yhdistäminen -oppiminen voi tapahtua luokassa, luokan ulkopuolella, oikeastaan missä vain ->monipuoliset oppimisympäristöt -asiantuntijoiden hyödyntäminen -hyödynnetään asioita joita oppilaista kumpuaa ->jaettu asiantuntijuus

- monipuolisia opetusmenetelmiä, jotta oppilaiden maailma ei ole pelkästään teknologiapainotteista, kuten se varmasti kotona ja vapaa-ajalla paljon jo on o  esim. vierailut, tutkimukset, laboroinnit, draama, ilmaisutaito jne. -oppilailla voisi olla myös mahdollisuus valita millä keinoilla ja työvälineilla tehtäviä ja prosesseja suoritetaan (esim. teknisiä välineitä sekä perinteisiä keinoja olisi pakko käyttää lukuvuoden aikana, mutta varaa valita milloin ja mihin niitä hyödyntää?)

Opetuksen taustalla vaikuttavia arvoja ja tavoitteita: -kannustava, motivoiva -hyväksyvä -luova -oppimista tukeva -yhteisöllinen -aktivoiva, inspiroiva -turvallinen -työrauhan takaava -kaikille avoin -lapsuus -"kasvamaan kasvaminen" -onnellisuus ja oppimisen ilo

Oppimistila -sisustus o  värien vaikutus oppimiseen o  avoin tila, avohyllyt o  järjestys o  esteettisyys o  kasvit o  taide -ergonomisuus o  työasennot o  työtila o  materiaalit o  välineet

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

Muita tekijöitä: -Virikkeellisyys o  eläimiä luokassa? ! mahdollinen oppimista tukeva vaikutus o  Pelit ja muu oheistoiminta -Erilaisia luokkatiloja o  "ryhmätyötiloja" o  eri teemoin toteutettuja -Taito- ja taideaineiden arvostus! -Ympäristö o  lähellä luontoa o  Virikkeellinen ja turvallinen o  piha-alue -Oppilas määrä ja luokkakoot o  vuosiluokat eivät välttämättä perustu ikään o  oppilasmäärä ryhmässä korkeintaan 20 o  keskikokoinen oppilasmäärältä?

Teknologian hyödyntäminen: -oppilailla vapaasti käytössä kameroita, tietokoneita, ja muuta uutta teknologiaa •  välineiden hyödyntämiseen kannustetaan -suuri merkitys apuvälineenä oppimisvaikeuksia ym. “rajoitteita” kohdatessa. -Opetuskäytössä •  asiantuntijahaastatteluja webbikameran ja videotykin avulla •  tehtävien raportoiminen ja julkaiseminen o  videopäiväkirja o  blogit -> opettajan arvioinnin apuna

•  tutkimusväline •  internetin tarjoamat mahdollisuudet o  virtuaalimuseot o  tutkimuslähteet o  mediakasvatus! •  teknologian ja perinteisten työskentelytapojen yhdistäminen

Arvioinnista: -jatkuva arviointi -itsearvioinnin tärkeys! ->dokumentointi, raportointi -sanallinen ja numeerinen yhdistelmä ->mikä tapa antaa oppilaalle parhaimman hyödyn oppimisen kannalta? -katse kokonaisuuksiin: ideaalitilanteessa opettajalla vuosien näkemys oppilaan taidoista ja tiedoista.

TINNA NUPPOLA, SUVI PIETILÄINEN & VUOKKO TÄHKÄ

->luodaan mahdollisimman monipuolinen ja kattava oppimisympäristö, joka antaa ja luo jokaiselle erilaiselle oppijalle mahdollisuuden hyödyntää omia taitojaan ja keinojaan ja sitä mitä pitää mielekkäänä. ->pyritään kehittämään opetusta yhteiskunnan muutoksen ja oppilaiden tarpeiden mukaan – ei jämähdetä paikoilleen!

Tulevaisuuden oppimisympäristö Sini Seppälä , Veera Niskanen & Sanna Sanclemente

Lähtökohta Oppimisympäristöllä tarkoitetaan sitä fyysistä ja henkistä ympäristöä, joka on läsnä oppimistilanteessa. Oppimisympäristöön kuuluvat fyysinen tila (rakennettu paikka tai luonto), tavarat (koneet, työkalut ja työskentelyvälineet), tiedon varastot, ihmiset ja henkinen ilmapiiri. Laatiessamme kuvaustamme tulevaisuuden oppimisympäristöstä olemme pyrkineet luomaan oppimisympäristön, joka parhaalla mahdollisella tavalla tukisi laadukasta ja merkityksellistä kasvatusta ja opetusta. Olemme luoneet oppimisympäristön alakoulua ajatellen, koska kaikista ryhmämme jäsenistä tulee luokanopettajia. Emme ole pyrkineet ennustamaan tulevaisuutta tai johtamaan tulevaisuuden kuvausta tämänhetkisen tilanteen perusteella, vaan oppimisympäristön suunnittelun lähtökohta ovat meille tärkeät arvot. Mielestämme oppimisympäristön ja koko koulutusjärjestelmän lähtökohtana tulisi olla lapsi ja lapsen tarpeet. Koulutusjärjestelmän ei tulisi mukautua yhteiskunnan tarpeiden mukaan eikä lapsia tulisi muokata yhteiskunnan tarvitsemiksi välineiksi, vaan kaiken koulutuksessa tapahtuvan tulisi pohjautua arvoihin. Meille tärkeitä arvoja ja siten oppimisympäristön luomisen lähtökohtia ovat totuudellisuus, suvaitsevaisuus, vastuullisuus, rehellisyys, terve itsetunto, kestävä kehitys, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, rakkaus, kauneus, tasa-arvo sekä itsensä ja muiden hyväksyminen. Olemme poimineet näitä kyseisiä arvoja paitsi omista kokemuksistamme ja arvomaailmastamme myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2004). Näemme ihmisen kokonaisuutena, joten ihmisen kehittäminen sekä kehollisena että henkisenä olentona on meille tärkeää. Haluamme tulevaisuuden oppimisympäristön kehittävän yhtälailla oppilaiden tietoja, taitoja ja tunteita.

Fyysinen oppimisympäristö Ulos omasta luokkahuoneesta Koulua on kritisoitu siitä, että se on täysin erillään muusta maailmasta, eikä syyttä. On paradoksaalista, että koulun tehtävä on kasvattaa oppilasta elämää varten ja antaa eväitä yhteiskunnassa pärjäämiseen, mutta näitä taitoja opetellaan koulussa, erillään yhteiskunnasta ja muusta elämästä. Oppilaat ja opettajat astuvat aamulla sisään koulurakennukseen ja poistuvat sieltä iltapäivällä. Tällä hetkellä alakoulussa lähes kaikki oppitunnit pidetään kotiluokassa. Koulurakennuksesta poistutaan koulupäivinä vain harvoin; opintoretkiä on yleensä harvoin. .

SINI SEPPÄLÄ , VEERA NISKANEN & SANNA SANCLEMENTE

Tiedot erilaisista opittavista asioista ja ilmiöistä sekä erityisesti ymmärrys niistä kokonaisuuksina jäävät vajaiksi, jos asioihin ja ilmiöihin ei päästä tutustumaan omissa ympäristöissään. Opiskeltavien aihekokonaisuuksien liittäminen todelliseen maailmaan edistäisi oppimista huomattavasti ja syventäisi oppilaan motivaatiota. Näemmekin, että tulevaisuudessa oppimisympäristö laajenee koulun ulkopuolelle. Oppimista ja opiskelua ei rajoiteta pelkästään luokkahuoneessa ja koulun sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi. Aina kun on mahdollista, asioita opiskellaan todellisissa konteksteissa, esimerkiksi maalaustaidetta museossa tai taidegalleriassa ja puulajeja metsässä. Haluaisimme, että tulevaisuudessa koulusta tehtäisiin vierailuja erilaisiin instituutioihin, kuten kirjastoihin, museoihin, hallinnollisiin rakennuksiin vanhainkoteihin ja sairaaloihin sekä erilaisille luonnonpaikoille, kuten metsään, puistoon, järvelle tai merelle. Esimerkiksi vanhainkodit olisivat loistavia paikkoja käsitellä etiikkaa ja harjoitella tunneälytaitoja. Samalla kuilu lasten ja vanhusten sukupolvien välillä pienenisi. Myös koulussa kävisi vierailijoita. Tunneille kutsuttaisiin eri alojen asiantuntijoita, kuten biologeja, historioitsijoita, kirjailijoita, runoilijoita, kansalaisjärjestöihin kuuluvia, tutkijoita, eri kulttuurien edustajia, maahanmuuttajia ynnä muita. Ihanne olisi, että päästäisiin vierailemaan oikeisiin kohteisiin tai kasvokkain asiantuntijoiden kanssa, mutta resurssien takia se ei ole aina mahdollista. Silloin voitaisiin käyttää tekniikkaa apuna. Tekniikan avulla esimerkiksi sisäsuomessa sijaitseva koulu voisi tehdä yhteistyötä Itämeri-tutkijoiden kanssa. Pienellä paikkakunnalla sijaitsevalla koululla ei ole monia mahdollisuuksia päästä tutustumaan eri museoiden antiin ja silloin voidaan käyttää apuna virtuaalisten museoiden antia.

Koulurakennus ja luokkahuone Vaikka tulevaisuuden oppimisympäristössämme oppimiskokemuksia haetaan autenttisista ympäristöistä ja oppimista tapahtuu muualla kuin koulussa, oppimisympäristöömme kuuluu fyysinen ja pysyvä koulurakennus. Koulurakennus toimii opettajille ja oppilaille tukikohtana, jossa tapahtuisi oppimista mutta ennen kaikkea sen reflektointia. Koulurakennuksessa luokalla olisi oma tila, ”kotipesä”, joka toisi oppilaille pysyvyyttä ja turvaa. Kotiluokassa paitsi opitaan uutta, myös ennen kaikkea kootaan yhteen ja käsitellään opittua ja oppimisen herättämiä tunteita, kokemuksia ja ajatuksia. Tietojenkäsittely- ja hankintavälineet (kuten tietokoneet, kamerat, videotykki jne.) sijaitsisivat kotiluokassa Tulevaisuuden oppimisympäristössämme koulut ovat viihtyisämpiä jo ulkoisilta puitteiltakin. Sisätiloja on maalattu eri väreillä ainaisen kovan valkoisen ja harmaan

sijaan. Oppilaat saavat itse vaikuttaa koulun ulkoasuun ja näin myös ympäristönsä viihtyvyyteen. Haluamme koulurakennuksesta laitosmaisuuden pois. Ei ole enää pitkiä suoria, käytäviä, joiden varrella on luokkahuoneita symmetrisesti rivi rivissä. Koulussa tapahtuva opiskelu ei tapahdu aina omassa luokassa vaan koulun eri tiloissa. Koulussa on runsaasti oleskelutiloja ja kokoontumispaikkoja; sohvia ja pöytäryhmiä on ripoteltu sinne tänne. Koulussa olisi erilaisia projekti- ja oppimistiloja, kuten teatteri, laboratorio, kirjasto, kädentaitokeskus ja monipuoliset sisä- ja ulkoliikuntatilat. Nämä tilat suunniteltaisiin opetuksellisen käytettävyyden ja lapsen tarpeiden näkökulmasta; tilat on mitoitettu lapsille sopiviksi ja välineet ja tavarat ovat tarkoitettu käytettäväksi eikä vain katseltaviksi. Opettajat saattavat ajatella, että opetusta olisi helpompaa antaa omassa luokassa. Siellä opettaja pystyy valvomaan ja tarkkailemaan kaikkia oppilaita samanaikaisesti ja pystyy kontrolloimaan paremmin ryhmän toimintaa. Mutta me emme halua opettajaa, joka kontrolloi vaan opettajan joka tukee ja ohjaa. Opettajan antama tuki on ensiarvoisen tärkeää ja opettaja tulisikin kierrellä ryhmän luota toiselle antaen samalla sekä tukea että vapautta ja tilaa oppimiseen. Oppilaat rohkaistuvat kokeilemaan aivan uusia menettelytapoja ja pääsevät yllättäviin oppimistuloksiin, jos opettaja ei ole koko ajan kyttäämässä ja määrittelemässä heidän toimintaansa. Tulevaisuuden oppimisympäristössämme luokkahuone olisi tilava. Tila olisi aivan jotakin muuta kuin klassinen loisteputkin valaistu luokkahuone, jossa opettajan pöytä on edessä ja pulpetit siisteissä riveissä ja jonoissa. Meidän oppimisympäristössämme oppilailla olisi omat pulpettinsa/pöytätasonsa, mutta ne olisi sijoiteltu luokkaan tilanteesta riippuen eri tavoilla. Luokkahuoneessa olisi pyöreitä pöytiä, jotka korostavat yhteistyön ja tasavertaisuuden merkitystä. Huonekalut olisi helposti siirreltävissä ja näin ollen luokkatila olisi helposti muokattavissa kulloisenkin tarpeen mukaan. Luokkahuoneeseen jäisi vapaata lattiatilaa, jota voitaisiin käyttää hyväksi monin eri tavoin, esimerkiksi taukojumppaan tai julisteiden ym. kuvataidetöiden tekemiseen. Luokassa olisi myös patjoista, tyynyistä ja vilteistä koottu satunurkka, johon kokoonnuttaisiin niin usein kuin mahdollista lukemaan kirjoja, kuuntelemaan satuja ja kertomaan tarinoita. Tulevaisuuden koulussa luettaisiin ja kerrottaisiin enemmän satuja ja tarinoita. Näin otetaan myös lapsen tunnekasvatus ja mielikuvituksen kehittäminen huomioon. Luetun tarinan kuuntelu auttaa lasta oppimaan keskittymään ja rauhoittumaan.

Teknologia näkyisi tulevaisuuden luokkahuoneessa. Ajattelimme, että aina tarvittaessa jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus käyttää kannettavaa tietokonetta, mutta jokaisella ei olisi ikiomaa kannettavaa. Koulussa olisi kannettavien tietokoneiden kaappeja tai kärryjä, josta jokainen oppilas voisi tarvittaessa hakea kannettavan ja palauttaa sen

SINI SEPPÄLÄ , VEERA NISKANEN & SANNA SANCLEMENTE

käytön jälkeen takaisin. Haluaisimme, että koulussa käytetään teknologiaa, mutta että sen käyttö on tarkoituksenmukaista. Nykyään teknologian runsaan käytön seurauksena monen lapsen kyky hahmottaa todellisuuden ja fiktion raja on hämärtynyt. Siksi haluammekin tuoda tätä rajaa esiin koulussa selkeästi ja konkreettisesti. Kun tietokoneita käytetään, niistä otetaan kaikki ilo irti, mutta kun niitä ei tarvita, ne laitetaan kaappiin tai kärryyn. Tilavien luokkahuoneiden ja tietokoneiden hankkiminen on tietysti resurssikysymys. Mutta nykyisiin luokkahuoneisiin voitaisiin tehdä paljon muutoksia ilman mittavia investointejakin. Totesimme keskustellessamme asiasta, eihän se keltainen tai vihreä maali voi niin paljon valkoista kalliimpaa olla, ettei sitä olisi varaa ostaa. Sitä paitsi rahamäärä, jonka käytämme laadukkaaseen peruskoulutukseen, säästää monenkertaisen määrän rahaa tulevaisuudessa. On parempi käyttää rahaa ongelmien ennaltaehkäisemiseen kuin ongelmien korjaamiseen, sillä ongelmien korjaaminen tulee aina lopulta kalliimmaksi. Oppimisympäristössä pyrittäisiin noudattamaan kaikin tavoin kestävän kehityksen ajatusta. Tämä näkyisi aina koulun rakennusmateriaaleista, energiapolitiikasta ja ruuasta lähtien koulun arjessa. Koululla voisi olla oma pieni tuulivoimala ja aurinkopaneeleja. Kouluruoka olisi mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettua ja sitä täydennettäisiin koulun oman kasvimaan tuotteilla ja marjaretkien saaliilla.

Aineeton oppimisympäristö Ajankäyttö ja oppiaineet tulevaisuuden oppimisympäristössä Tulevaisuuden oppimisympäristössämme koulussa ei ole 45 minuutin oppitunteja ja selkeitä oppiainerajoja. Minuutin tarkan ja selkeästi oppiaineet toisistaan erottelevan lukujärjestyksen sijaan lukuvuosi jakautuisi eri opintojaksoihin ja kokonaisuuksiin. Opiskeltavia asioita ja ilmiöitä jaoteltaisiin aihesisältöjen ja teeman mukaisesti yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Koulussa toteutettaisiin paljon erilaisia projekteja. On luonnotonta, että koulussa tieto on jaettu eri oppiaineisiin: biologiaan, kemiaan, matematiikkaan, äidinkieleen, englantiin, kuvataiteeseen ja musiikkiin jne., kun tieto ei todellisuudessa jakaudu näin vain linkittyy tavalla tai toisella yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Olisi tärkeää, että oppilas voisi koulussakin muodostaa tiedoista kokonaisuuksia ja ymmärtäisi, että eri tiedonalueet eivät ole täysin erillisiä tai sulje toisiaan pois. Oppiminen on yleensäkin helpompaa, kun tiedot voi hahmottaa kokonaisuuksina ja liittää ne aiemmin opittuihin tietoihin. Oppitunnit eivät olisi 45 minuutin mittaisia. Opettaja tarkkailisi oppilaidensa vireystilaa ja taukoja pidettäisiin aina silloin, kun oppilaat tarvitsevat hengähdystaukoa. Opettaja kuuntelisi myös oppilaiden omia mielipiteitä taukojen pitämisestä. Joskus tauko voisi olla puoli tuntia, joskus viisi minuuttia. Kun oppilaat ovat työn touhussa, esimerkiksi

jonkin kuvataiteen projektin kimpussa, sitä voitaisiin tehdä vaikkapa koko päivä. Miksi lopettaa kuvataiteen tunti, kun oppilaat ovat parhaassa vireessään vain siksi, että 45 minuuttia on tullut täyteen? Eikö luonnollisempi paikka tauolle ole silloin, kun jokin tehtävä on saatu tehtyä tai kun oppilaat alkavat väsyä? Avoin oppimisympäristö Tulevaisuuden oppimisympäristö on avoin oppimisympäristö. Opetus perustuu reaalimaailman ilmiöihin, joita tarkastellaan kokonaisuuksina. Käsitys tiedosta on sellainen, että nähdään, ettei valmista tietoa ei ole olemassa. Ongelmiin ja kysymyksiin ole oikeaa/oikeita vastauksia vaan monia erilaisia hyviä vastauksia, joita tulee perustella. Oppimisympäristöön luodaan kannustava, innostava ja motivoiva ilmapiiri. Virheiden tekemistä arvostetaan ja ne nähdään välttämättömänä ja tarpeellisena osana oppimista. Tekemällä ja varsinkin tekemällä virheitä oppii paljon paremmin, koska henkilökohtaiset muistot ovat paljon vahvemmat kuin ne muistijäljet, jotka jäävät toisten tekemisien kuuntelemisesta tai lukemisesta. Opetus perustuu tutkivaan oppimiseen ja ongelmalähtöiseen oppimiseen. Oppilaat tutkivat ja selvittävät heitä kiinnostavia tosielämän ongelmia ja pohtivat niihin mahdollisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Ongelmat voivat olla hyvin suuria ja laajoja (kuten: Onko ilmastonmuutos tosiasia?), mutta joskus ongelmat voivat olla hyvin yksinkertaisia ja pieniä (kuten: Millä bussilla pääsee kotikaupungissa paikasta A paikkaa B?). Oppilaat asettavat ongelmia, hakevat tietoa, tekevät konkreettisia tutkimuksia, esittävät mahdollisia ratkaisumalleja, tekevät yleistyksiä, testaavat väittämiään ja raportoivat tekemisestään. Tieto- ja viestintäteknologialla on keskeinen rooli ongelmakeskeisen oppimisen ja avoimen oppimisympäristön mahdollistajana. TVT:n käyttö helpottaa tiedon hankkimista, tallentamista, kokoamista ja esittämistä. TVT tekee mahdolliseksi tehdä koulussa asioita, joista ei ennen olisi edes haaveiltu. TVT esim. mahdollistaa halvan ja tehokkaan välineen yhteydenpitoon ihmisiin, jotka asuvat toisella puolella maapalloa ja täten on loistava väline suvaitsevaisuuden ja kansainvälistymiskasvatuksen toteuttamiseen. Kaikki koneet ja laitteet ovat kuitenkin vain välineitä, eivät itseisarvoja oppimisympäristössämme. Niistä otetaan kaikki irti ja niitä hyödynnetään kaikkeen tarpeelliseen, mutta niitä ilmankin osataan oppimisympäristössämme elää ja oppia. Oppilaiden aiemmat tiedot ja taidot otetaan kaikessa opetuksessa huomioon. Tämä tuo opetukseen mielekkyyttä ja lisää motivaatiota. On turha keskittyä asioihin, jotka oppilaat jo osaavat, se turhauttaa ja luo oppilaille kuvan koulusta paikkana, jonka toiminta on järjetöntä. Monesti oppilaat osaavat paljon enemmän kuin mitä opettaja kuvitteleekaan, mutta oppilaat eivät ehdi tai osaa tuoda koulun ulkopuolista osaamistaan koulussa esille. Oppilaiden koulun ulkopuolella hankkima osaaminen on ehkä sellaista, ettei se perinteisesti ole kuulunut koulun opetukseen tai se perustuu erityyppiseen toimintaan kuin koulussa perinteisesti, joten oppilaat eivät osaa tuoda sitä esille tai sitten opettajalla on liian kiire opettaa, ettei hän pysähdy kuuntelemaan.

SINI SEPPÄLÄ , VEERA NISKANEN & SANNA SANCLEMENTE

Oppilaiden välinen yhteistyö on oppimisen ytimessä. Oppimisprojekteja suoritetaan aina yhteistyössä toisten oppilaiden kanssa. Toiselta ideoiden saaminen ja tiedon jakaminen on aina sallittua ja siihen kannustetaan. Asioista keskustellaan ja väitellään paljon. Keskustelu auttaa oppimisessa, sillä keskustellessa jokaisen on puolustettava ja perusteltava omia mielipiteitä, jota tehdessä asioiden suhteet selkenevät omassa mielessä ja asiat jäävät paremmin mieleen. Kaikkea ei kuitenkaan ole pakko tehdä ryhmässä eikä yhteistyö tarkoita samaa kuin jatkuva ryhmätyöskentely. Oppiminen etenee yksilö- ja ryhmätyöskentelyn vuoroittaisena vaihteluna. Jokaisen on kyettävä itsenäiseen työskentelyyn, eikä kukaan pääse projekteissa toisten siivellä. Oppimisympäristössämme yksilötyöskentely ja ryhmätyöskentely ovat yhtä arvostettuja ja kumpaakin työskentelytapaa käytetään tarpeen mukaan. Vertaisoppiminen on keskeinen oppimisen muoto oppimisympäristössämme. Vertaisoppiminen on tehokasta, koska oppilaat osaavat usein selittää asioita toisilleen hyvin ja kertoa omista kokemuksistaan kyseisen aiheen oppimisessa. Vertaisoppimisesta hyötyvät niin ”opettaja” kuin ”oppilaskin”. ”Opettajan” oma käsitys asiasta selkiytyy, kun hän joutuu selittämään niitä toiselle. ”Oppilas” saa vastauksen ”opettajaltaan” usein nopeammin ja helpommin kuin ”oikealta” opettajalta, koska ”oikealla” opettajalla on muitakin oppilaita opetettavanaan. Vertaisoppimisen ja ongelmakeskeisen oppimisen käyttäminen mahdollistavat sen, että hyvin eritasoiset ja -ikäiset oppilaat voivat oppia yhdessä. Tulevaisuuden oppimisympäristössämme ei olisi ”tavallisia” ja ”erityisoppilaita”. Jokainen oppilas on erilainen ja jokaisella oppilaalla on erityiset tarpeensa ei ole olemassa rajaa erityisen ja ei-erityisen oppilaan välillä. All of our students are special to us no one is unspecial. Jokaisen oppilaan oppimista tuetaan yksilöllisesti, ilman leimaavia nimityksiä. Opetuksessa käytetään tarpeen tullen kaikkia erityispedagogiikan kehittämiä työskentelymenetelmiä ja oppilaita tuetaan kaikin mahdollisin tavoin, mutta mitään selvää rajaa opetuksen ja”erityis”opetuksen välille ei tehdä. ”Tavallisetkin” oppilaat sitä paitsi hyötyisivät paljon monista nykyään erityisopetuksessa käytettävistä menetelmistä ja opettajien tulisi tuntea niitä laajemmin kuin nykyään. Tulevaisuuden oppimisympäristössämme oppilaita ohjaa sisäinen motivaatio. Alkuportaat tutkimuksen mukaan tällä hetkellä suomalaisten oppilaiden motivaatio koulun alkaessa on todella suuri, mutta viimeistään toisen kouluvuoden loppupuolella motivaatio alkaa laskea. Keskimäärin motivaatio laskee melko paljon koulun aloittamiseen verrattuna. Tämän perusteella voimme todeta, että oppilailla on koulun alkaessa motivaatio oppia, mutta jokin asia nykyisessä koulussamme laskee oppilaiden motivaatiota.

Koska olemme luokanopettajia ja pääsemme opettamaan koulunsa aloittavia oppilaita, olemme avainasemassa motivaation säilyttämisessä ja meillä on mahdollisuus pitää yllä oppilaiden sisäistä motivaatiota, mikä on paljon helpompaa kuin motivaation nostaminen pohjalukemista. Oppilaiden aktiivinen rooli oman oppimisensa päätöksentekijänä ja tosielämän ilmiöiden tutkiminen auttavat varmasti motivaation ylläpitämisessä. Tulevaisuuden oppimisympäristössämme arviointi on mahdollisimman autenttista. Arviointi keskittyy koko oppimisprosessiin, ei vain tuloksiin. Oppilaiden ei tule ratkaista keinotekoisia ongelmia, joilla on yksi oikea ratkaisu, näyttääkseen taitojaan, vaan keskitytään todellisiin, tosielämän ongelmien analysointiin ja ratkaisuehdotusten tekemiseen. Ei ole tärkeää muistaa yksityiskohtia vaan osoittaa, että hallitsee kokonaisuuksia. Autenttisella arvioinnilla haetaan vastausta siihen, mitä oppilas osaa, ei siihen, miten oppilas suoriutuu testistä tai kokeesta. Arviointia ei ole oppilaan arvottamista eikä opettaja voi nähdä arviointia aikaa vievänä pahana, vaan arvioinnilla on yhtä keskeinen ja tärkeä rooli oppimisessa kuin suunnittelulla tai toteutuksella. Oppilaan rooli Tulevaisuuden oppimisympäristössämme oppilaan rooli on aktiivinen. Oppilas on oman oppimisensa keskeinen ohjaaja, päätöksentekijä ja arvioija. Oppimisympäristössämme on keskeistä se, että oppilaat oppivat sekä tietoja, taitoja ja tunteita että oppimaan oppimista. Oppilaan tulee tulla tietoiseksi siitä, miten hän oppii. Metakognitiiviset taidot ovat keskeisiä, kun pyritään tehokkaaseen ja syvälliseen oppimiseen. Oppilailla on nykyistä enemmän valtaa, mutta myös paljon enemmän vastuuta. Tässä piilee sekä oppimisympäristömme suurin vahvuus, että heikkous. Ongelmakeskeinen oppiminen ja avoin oppimisympäristö voi mennä täysin pieleen, jos oppilaita ei saa työskentelemään järkevällä tavalla, sitoutumaan oppimiseen ja kantamaan vastuuta. Toisaalta ongelmakeskeinen oppiminen avoimessa oppimisympäristössä voi parhaimmillaan tuottaa suuren motivaation ja sitoutumisen oppimiseen ja sitä kautta syvällistä, laaja-alaista ja tarkoituksenmukaista oppimista, jollaiseen ei päästäisi millään muulla opetusmenetelmällä. Opettajan rooli Opettaja on oppimisen tukia. Hän ei anna tai jaa tietoa, vaan tukee oppilaiden oppimisprosessia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettaja panttaisi tietojaan tai kieltäytyisi kertomasta ”oikeita vastauksia”. Koska käsiteltävät asiat ovat niin monimutkaisia, eikä niihin ole oikeita vastauksia, ei opettaja voisi edes niitä antaa. Opettaja käyttää scaffoldingia eli opettaja pystyttää rakennustelineitä oppilaan oppimisen avuksi, mutta purkaa rakennustelineet, kun oppilas ei niitä enää tarvitse. Opettaja pyrkii siihen, että oppilaat toimivat aina optimaalisen kehityksen vyöhykkeellä eli Zone of proximal development. Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja tukee oppilaan oppimista niin, että tämä työskentelee oman osaamisensa ylärajoilla, vyöhykkeellä, jonne

SINI SEPPÄLÄ , VEERA NISKANEN & SANNA SANCLEMENTE

hän ei yksin pääsisi, mutta jonka hän opettajan tuen ansioista saavuttaa. Tämä tehostaa oppimista huomattavasti. Opettaja tekee jatkuvasti yhteistyötä muiden opettajien ja asiantuntijoiden kanssa. Opettajienkin välillä on järkevä toteuttaa vertaisoppimista ja tietokoneet mahdollistavat yhteydenpidon opettajien välillä eri puolilla Suomea ja koko maailmaa. Koska luokanopettaja ei voi olla kaiken sisältötiedon hallitsija, on järkevää käyttää opetuksessa asiantuntijoiden tukea ja viimeisimpiä tutkimustuloksia. Oppilaat, heidän vanhempansa ja opettajat itse opetetaan hyväksymään opettajan inhimillisyys. Opettaja saa tehdä virheitä, eikä hänen tarvitse tietää kaikkea. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuka vaan voisi olla opettaja. Alakoulussa opettaja on ensisijaisesti opetuksen ja oppimisen huippuammattilainen, joka toteuttaa opetustaan pedagogisen osaamisensa perusteella. Näemme tulevaisuuden opettajan myös oppijana. Koska käsiteltävät asiat ovat niin monimutkaisia, opettajankin tietämys asioista lisääntyy oppilaiden projektien kautta. Myös opettaja voi oppia oppilailta. Opettaja on aina loppujen lopuksi päätöksentekijä ja rajojen asettaja, jota oppilaiden valta ei voi ylittää. Opettaja on oppilaille tuki, turva ja vastuullinen aikuinen. Opettajan tehtävä on asettaa joitain rajoja ja luoda turvallisuuden tunne oppilaille. Ongelmakeskeinen oppiminen ja projektioppiminen eivät saa johtaa vääränlaiseen epävarmuuteen ja epämääräisyyteen. Opettaja ei saa sysätä liikaa vastuuta lapsille vaan opettajan on aina tiedettävä missä mennään. Oppilas ei saa ahdistua, koska ei tiedä mitä pitää tehdä. Projektioppiminen ei saa johtaa siihen, että oppilaat tuntevat olonsa liian epävarmoiksi ja heitteille jätetyiksi. Alakoululaiset ovat iältään kuudesta kahteentoista, joten he todella tarvitsevat aikuisen taakseen.

TVT tulevaisuuden oppimisympäristössä Kurssimateriaali on yleisesti ottaen hyvin tietoja viestintäteknologia myönteistä. Tenttikirjallisuus koostuu Yhdysvaltojen kansallisesta opetusuudistussuunnitelmasta sekä digitaalisten teknologioiden käyttömahdollisuuksista museo-opiskelussa, tiedekeskuksissa ja gallerioissa esittelevästä kirjoituksesta. Lyhyt nettikatsaus osoittaa, että tietoja viestintäteknologian haitoista ei ole tehty paljon tutkimusta, joten täten tällä hetkellä haittoja voidaan vain arvioida. Tieto- ja viestintäteknologian haittoja on kuitenkin yleisesti havaittu mm. peliriippuvuuden, todellisuuden tajun menetyksen sekä nettiriippuvuuden muodoissa. Lisäksi tietokoneen käytöstä on seurannut fyysisiä ongelmia, niin aikuisilla kuin lapsillakin. Liiallinen istuminen tietokone päätteen äärellä aiheuttavat mm. niska- ja hartia kipuja sekä heikentää yleiskuntoa.

Lapsen luonto on liikkuvainen ja lapsella on tarve kokea konkreettinen maailma kokeillen, haistellen ja maistellen. Kasvavan lapsen liikkuminen ja kokemukset luovat perustaidot sekä pohjan toimintakyvylle ja uusien taitojen oppimiselle. Nykyinen teknologiayhteiskuntamme tarjoaa kiinnostavia ja houkuttelevia tapoja viettää vapaaaikaa esimerkiksi tietokonepelien räiskyvässä maailmassa ja tähän käytetty aika on usein pois fyysisistä aktiviteeteista. Tämän takia TVT:n käyttö opetuksessa tulisi aina olla hyvin perusteltua ja tarkoituksenmukaista. Lasten fyysiset tarpeet tulevat tulevaisuudessa vaatimaan entistä enemmän huomiota pitäen sisällään mm. koululiikunnan ja työskentelyergonomiaa. Koulu on yksi keskeisimpiä lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opetusvälineiden ja -metodien valinta tulisi aina pohjautua oppilaan fyysisen, tiedollisen ja henkisen kehityksen tarpeisiin. Vaikka yhteiskunta ympärillä muuttuu, on ihmisyys, inhimilliset tarpeet sekä lapsi/lapsuus perusteeltaan samat ja TVT:n käyttöä ja sen tarpeellisuutta tulisi arvottaa tämän pohjalta. Hyvä tulevaisuuden oppimisympäristö pitää sisällään modernin teknologian, jonka käyttö antaa yksilölle valmiuksia ja työvälineitä toimia ympäröivässä yhteiskunnassa yksilön omien tarpeiden mukaisesti. Lisäksi perusopetuksen tulisi kasvattaa oppilaita TVT:n vastuulliseen ja järkevään käyttöön, eikä tehdä heitä riippuvaisiksi siitä. TVT:n käytön opettelun ohella opetellaan kriittistä ajattelua mm. mediakasvatuksen ja etiikan kautta. Mikäli TVT:tä on jo valmiiksi paljon käytössä koulun ulkopuolella, peruskoulun tehtävänä voisi olla vastapainon tuominen. Ehkä koulussa olisikin tärkeää harjoitella kohtaamaan ihminen ja luonto reaalimaailmassa, kuin tehdä kaikki TVT:n avulla. Jokaisen oppilaan oma kannettava tietokone ei ole kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Tulevaisuuden kouluja suunnitellessa olisikin herätettävä kysymyksiä TVT:n käytön välittämistä arvomaailmoista; tietokone on mm. väistämätön ongelmajäte ja kulutustuote, joka jää vanhanaikaiseksi muutamassa vuodessa. Ihanteena olisi, että kouluun hankittavat laitteet kuten tietokoneet olisivat laadukkaita, pitkäikäisiä ja niitä olisi mahdollista päivittää ja korjata. Jokaisen suomalaisen saatikka maailman oppilaan oma kannettava tietokone ei voi merkitä mitään hyvää maapallon ekosysteemille, varsinkaan jos muutaman vuoden välein joudutaan ostamaan uusi kone.

Lähde: Lapsen liikunnan tarve: http://www.kansanterveys.info/lastenarki/liikunta.htm

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖT

Tulevaisuuden oppimisympäristö Julia Rainio, Milla Tolvanen, Sini Valtanen & Anniina Väisänen

Johdanto Pohdimme pitkään, millainen olisi unelmiemme koulu. Lähdimme ideoimaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä; millaisen koulun toteuttaisimme, mikäli emme rakentaisi visioitamme vanhan koulurakenteen varaan vaan suunnittelisimme koulun alusta asti ihan uudestaan. Tehtävä oli hyvin innostava ja samalla myös haastava, koska aloimme ymmärtää, kuinka kaikki koulujärjestelmämme osaset ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. On turha muuttaa fyysistä oppimisympäristöä, mikäli emme samanaikaisesti halua uudistaa vanhoja toimintatapojamme. On lähdettävä liikkeelle omien oppimiskäsitystemme, arvostustemme, asenteidemme kartoittamisesta. Meillä jokaisella opiskelijalla on takanaan tietynlainen koulutausta – kunkin henkilökohtaiset kokemukset ovat jättäneet vahvan jälkensä sekä ajatuksiimme että toimintaamme. Tuntuu turvattomalta irrottautua täysin vanhasta ja heittäytyä kokonaan uusien tuulien varaan. Koulu on kuitenkin hitaasti muuttuva instituutio. Emme voi lähteä kokeilemaan jokaista uutta –ismiä. Muutosten täytyy olla harkittuja, koska niiden jäljet kantavat kauas. Emme voi ajatella vain nykyhetkeä, vaan katse täytyy suunnata tulevaisuuteen. On pyrittävä ennakoimaan, millaisia tietoja ja taitoja elämässä tarvitsemme. Opetusteoreettinen näkökulma Me koemme omalle oppimisympäristöllemme hyväksi yhdistellä erilaisia teoreettisia käsityksiä opetuksesta, jolloin saamme luoduksi mallin, joka tukee oppilasta ja hänen oppimistaan mahdollisimman paljon. Konstruktionismin näkökulmasta haluaisimme, että oppilas rakentaa ja luo tietoa itse. Erityisen tärkeää on perustaa opetus oppilaiden jo olemassa oleviin tietopohjiin. Rakentamalla tietoja ja taitoja oppilaiden valmiille tietorakenteille saadaan muodostettua kokonaisuuksia asioista, eivätkä ne jää irrallisiksi ja merkityksettömiksi. Tällöin myös oppimisen kontekstilla on merkitystä, jotta saadut tiedot tai taidot voidaan soveltaa eri sisältöalueisiin. Oppiminen tapahtuu helpommasta asiasta kohti vaikeampaa. Opettaja rakentaa oppilaiden oppimisen tueksi ”rakennustelineitä”, joiden tarkoitus on ohjata oppimista oikeaan suuntaan. Opettaja voi esim. antaa oppijoille vinkkejä, joiden avulla he selviävät ongelmien ratkaisuista itse. Kun rakennusteline käy tarpeettomaksi, sen voi poistaa. Tämä tukee oppilaan oman ajattelun ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä. Opetuksessa on tärkeää huomioida, että lapset ajattelevat asioita eri lähtökohdista käsin. Lapsilla on tietoa vähemmän ja ennen kaikkea se rakentuu eri tavalla kuin aikuisten tietorakenteet. (Sawyer, The New Science of Learning.) Nykyinen oppimiskulttuuri ei anna tilaa virheiden tekemiselle. Mielestämme erehtyminen on kuitenkin olennainen osa oppimisprosessia, eikä sitä tarvitse häpeillä. Virheiden tekeminen on luonnollista ja niiden kautta kehittyy.

Meille oppimisessa on tärkeää sosiaalisuus, oppilaiden keskinäinen vuorovaikutus ja yhteistyö asiantuntijoiden kanssa. Aloittelijat ja asiantuntijat työskentelevät yhdessä ja he jakavat tietoja keskenään. Tällöin aloittelijat oppivat asiantuntijoilta, mutta myös asiantuntijat voivat saada uutta tietoa. Aloittelijoiden ajattelu on pintapuolisempaa kuin asiantuntijoilla, jotka jäsentävät tietojaan tiedonalueen keskeisten periaatteiden pohjalta. Asiantuntijoita eivät ole ainoastaan aikuiset ammattilaiset, vaan heitä voi löytyä myös oppilaiden joukosta. Humanismi on meille tärkeä lähtökohta opetuksessa. Oppimisympäristössä olisi ennen kaikkea huomioitava ihmisläheisyys, elämäntaitojen opettelu, valintojen tekeminen, tunteiden ilmaisu ja kommunikointi. Lapsethan tuovat mukanaan koko elämän kirjon. Sitä ei pitäisi rajata koulun ulkopuolelle. Lasten tulisi saada elää täysipainoista elämää myös koulussa. Opettaja ja oppilas -suhde on vastavuoroinen ja opettaja toteuttaa työtään ihmisläheisesti. Koulun tavoitteena on saada oppilaat kasvamaan itseään toteuttaviksi ja vastuullisiksi yksilöiksi, jotka tiedostavat omat mahdollisuutensa ja kykenevät arvioimaan omaa toimintaansa. (Kähkönen ja Pyysiäinen 1989, 81-87.) Opettajan osuus opetuksessa on olennainen. Middle – in mallissa opettaja ja oppilas ovat opetustilanteessa tasavertaisia. Opetustilanne on vastavuoroista, jossa niin opettaja kuin oppilas ovat molemmat aktiivisia osapuolia. Tämä edistää lapsen oman ajattelun kehittymistä ja kriittistä ajattelua. Mahdollisesti käyttäisimme opetuksessamme myös Bottom – up mallia, jossa oppilaalla on hyvin aktiivinen rooli oppimisessa. Opettaja ei tarjoa oppilaille valmiita malleja tai anna suoria virikkeitä, vaan ajatusten toivotaan nousevan oppilaasta itsestään. Tarkoituksena on synnyttää sisäistä motivaatiota ja käyttää sitä työskentelyn lähtökohtana. Tällöin oppilaan rooli korostuu opetuksessa. Haasteena voisi olla, etteivät oppilaat osaa aluksi jäsennellä ajatuksiaan ja toimia aktiivisesti. Behaviorismi ei mielestämme tue syväoppimista tai korkean tason ajattelua, koska siinä tieto kaadetaan oppilaisiin. Opettaja on aktiivinen tiedon jakaja ja oppilaat passiivisia kuuntelijoita. Jos tiedot annetaan oppilaille valmiina, eivät ne pohjaa oppilaiden jo olemassa oleviin tietorakenteisiin. Tällöin oppilaille ei muodostu syvällistä ymmärrystä asioista, eikä niillä ole kontekstia ympäröivään maailmaan. Oppiminen on irrallista ja ulkoa muistamista.

JULIA RAINIO, MILLA TOLVANEN, INI VALTANEN & ANNIINA VÄISÄNEN

Fyysinen oppimisympäristö Haluaisimme, että monista mahdollisista uudistuksista huolimatta meidän oppimisympäristömme rakentuisi konkreettisen luokkahuoneen ympärille. Mielestämme on tärkeää, että oppilaille luodaan kodikas ja lämmin työympäristö, jonne on mukava tulla ja jossa on viihtyisää olla. Nykyaikana on enenevissä määrin lapsia ja nuoria, joiden elinpiirissä vastaavaa paikkaa ei syystä tai toisesta ole. Luokkahuoneen myötä lapsille tarjotaan mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten oppilaitten ja koulun henkilökunnan kanssa. Vaikka teknologia valtaa alaa opetuksessa, ei digitaalinen viestintä korvaa niitä kokemuksia, joita ihmiset saavat kohdatessaan kasvotusten. Myös yhteisöllisyys ja vertaistuki ovat suuressa merkityksessä luokkahuoneessa, jossa lapset oppivat jo varhain ryhmätyöskentelytaitoja. Perinteisten kotiluokkien lisäksi oppimisympäristöömme kuuluvat erilliset oppiainekohtaiset luokkatilat ainakin kuvataiteelle, musiikille ja käsityölle. Luokkatilat varusteltaisiin välineistöltään tarkoituksenmukaisiksi ja toimiviksi. Pidämme erityisen tärkeänä, että konkreettinen luokkatila oppimisympäristönä on kätevästi muunneltavissa työskentelytarpeita vastaavaksi. Teknologia on tullut jäädäkseen. Se ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Haluaisimme hyödyntää sen tarjoamia lisäresursseja. (Sawyer, The Project Based Learning.) Tietokoneet, kamerat, videokamerat ja smartboard kuuluisivat kotiluokkien vakiovarusteisiin. Oppilaat totutettaisiin käyttämään niitä omatoimisesti ja luovasti unohtamatta kuitenkaan vastuullisuuden ja moraalisen toiminnan painottamista. Mediakasvatus sisällytettäisiin luontevasti arkityöskentelyyn. Olennaista olisi pohtia lasten kanssa erilaisten välineiden käyttöön liittyviä hyöty- ja haittanäkökulmia. Emme vain sanelisi sääntöjä ja lakipykäliä itsestäänselvyyksinä, vaan pyrkisimme kasvattamaan oppilaiden omakohtaista vastuunottoa keskustellen ja perustellen. Päädyimme kannattamaan yhdysluokkaa, jossa eri-ikäiset oppilaat toimivat yhdessä. Oppilaita jaoteltaisiin kuitenkin esimerkiksi 0 – 2 -luokkalaisiin ja 3 – 6 -luokkalaisiin. Tämä toisi toki haastetta opetustyöhön, mutta se olisi varmasti myös hyvin suurena voimavarana. Luokkakoot haluttaisiin pitää kohtuullisen pieninä, jolloin luokalla olisi maksimissaan 18 oppilasta. Projektityöskentelyssä oppilaille voisi antaa erilaisia asiantuntijarooleja. Jokainen toisi oppimiseen oman tärkeän panoksensa persoonallisen kehitystasonsa suomin edellytyksin. Perinteinen opettajan rooli on pitkään nähty keskeisenä, autoritaarisena tiedonjakajana. Oppilas on nähty passiivisena tiedon vastaanottajana. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan opettaja toimii oppimisen ohjaajana ja oppimisympäristön järjestäjänä. On tärkeää, ettei oppilasta jätetä kuitenkaan vaille riittävää tukea. Emme edelleenkään halua vähätellä opettajan roolin merkitystä koulumaailmassa; uskomme, että oppilaat tarvitsevat omaa luokanopettajaansa arjen toimintaa ohjaamaan ja organisoimaan. Oppilaiden hyvinvoinnin kannalta on varmasti tärkeää luoda pysyviä ja turvallisia vuorovaikutussuhteita. Oppilaat tuntevat helposti itsensä irtolaisiksi, jos luokanopettaja vaihtuu hyvin usein. Tämä heijastuu myös välittömästi oppilasryhmän sisäiseen toimintaan.

JULIA RAINIO, MILLA TOLVANEN, SINI VALTANEN & ANNIINA VÄISÄNEN

Yhden opettajan mallissa on kuitenkin omat heikkoutensa. Se jättää opettajat käytännön työssään vaille kollegiaalista tukea. Uskomme, että yhdessä voimme saavuttaa paljon enemmän. Opettajien välistä tiivistä yhteistyötä ei pitäisi nähdä rasittavana velvollisuutena vaan uskomattomana voimavarana. Kollaboraation tulisi ulottua luokkahuoneen sisältä koko kouluyhteisöön. Oppiminen ei ole koulun sisäinen tila vaan koko maailman käsittävä ilmiö. Senpä vuoksi kontakteja olisi luotava myös koulun ulkopuolelle. Ulkopuolisten asiantuntijoiden hyödyntäminen opetuksessa ja oppimisessa olisi sääntö – ei poikkeus.

Luokkahuoneemme • Kyseisessä luokkahuoneessamme on kolme pyöreää pöytäryhmää, jotka koostuvat neljästä pienemmästä työpöydästä. Ne ovat helposti liikuteltavissa ja uudelleenjärjesteltävissä, esim. yksittäin, pareittain, pieniin ryhmiin tai jopa yhdeksi suureksi ympyräksi. • Tuolit ovat ergonomisesti muotoiltuja ja säädettävissä oppilaiden koon mukaan. • Jokaisesta työpöydästä löytyy tietokone, jonka näyttö saadaan tarpeen mukaan laskettua pöydän sisään. Näppäimistöt menevät näppärästi pöydän alle piiloon silloin, kun niitä ei tarvita. •

Pyöreillä pöytäryhmillä haluamme tukea ja edesauttaa oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta ja kommunikointia, sekä mahdollistaa ryhmätyötä monen oppilaan mahtuessa yhdenkin tietokoneen ääreen kaarelle istumaan.

• Perinteistä pulpetti-ratkaisua luokastamme ei siis löydy, joten oppilailla on omat säilytyslokeronsa, jotka löytyvät luokan yhdeltä seinältä. • Luokassamme on laajakuvanäyttö, joka toimii myös smartboardina. • Muunneltavaa teemaa jatkavat kätevät ja liikuteltavat sohvamoduulit. • Luokkahuone on viihtyisä ja kodikas, sillä haluamme tarjota lapsille turvallisen ja miellyttävän ympäristön. • Suuret ikkunat tuovat sisään paljon luonnonvaloa ja matot ja viherkasvit luovat kodikasta tunnelmaa. • Luokkamme värimaailma on raikas ja tasapainoinen.

JULIA RAINIO, MILLA TOLVANEN, SINI VALTANEN & ANNIINA VÄISÄNEN

Työskentely Tulevaisuuden oppimisympäristössämme työskentely tapahtuu joustaen niin ajankäytöllisesti kuin menetelmällisestikin. Työskentelyssä tärkeää on sen tilannesidonnaisuus eli se, että työskentely ja sen myötä oppiminen voidaan sitoa oppilaiden omaan kokemusmaailmaan ja tosielämän tilanteisiin ja ongelmiin. Tämä tarjoaa oppilaille mahdollisuuden oppia tietoja ja taitoja, joita he elämässä jatkossa tarvitsevat. Samalla kavennetaan kuilua, joka eri kouluasteiden tai koulun ja työelämän välillä vielä nykyään on (National Technology Plan (2010). Learning powered by technology). Lasten ja oppilaiden kokemuspiiriin sidottavissa olevat ongelmat ja oppiaines ruokkivat lisäksi heidän sisäistä motivaatiotaan. Työskentelymme tapahtuu keskustelevassa ilmapiirissä, jossa oppilaat uskaltavat ja pystyvät esittämään omia mielipiteitään ja kysymyksiään aiheesta riippumatta. Kannustamme oppilaita ilmaisemaan itseään ja kehittämään kriittisyyttään virheitä pelkäämättä. Virheitä saa siis tehdä ja niitä pitäisikin lähestyä oppimisen vaiheina. Samalla oppilaat oppivat ottamaan rakentavaa kritiikkiä vastaan sekä perustelemaan mielipiteitään jo pienestä pitäen. Myös reflektointi on ensiarvoisen tärkeää; siinä oppilaat joutuvat pohtimaan prosesseja, jota ovat ajattelussaan läpikäyneet. Oppimisympäristön tulisi tukea tätä ja tarjota heille välineitä reflektoinnin helpottamiseksi (Sawyer, The New Science of Learning.) Keskustelevan ilmapiirin myötä luokassamme on helppo toteuttaa runsaasti projektiluontoista työskentelyä ja erilaisia ryhmätöitä. Pienryhmätyöskentelyn kautta oppilaat oppivat jakamaan asiantuntijuuttaan ja tietämystään muille, jolloin ryhmän yhteinen tietämys auttaa heitä rakentamaan tietoa. Tällaisessa työskentelyssä lapset kehittävät luonnollisesti myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojaan. Haluaisimme jo varhaisessa vaiheessa totuttaa oppilaamme työskentelemään samoin menetelmin kuin tutkijat työssään toimivat. Ratkaisujen ja selitysten rakentaminen ja näiden argumentointi ja perusteleminen ovat tärkeitä taitoja niin oppilaille kuin tutkijoillekin (Sawyer, The New Science of Learning). Tutkimusten tekemisen lisäksi aiomme käyttää opetuksessamme runsaasti erilaisia pedagogisia menetelmiä, joiden avulla takaamme oppilaille monipuoliset välineet oppimiseen. Oppilaat oppivat siis työskentelemään useilla eri tavoilla, jolloin huomioidaan myös erilaiset oppijat; jokaiselle löytyy varmasti oikea tapa. Oppimisympäristössämme teknologialla on kasvava rooli. Koulupäivämme rakentuvat siten, että noin kolmannes päivästä käytetään tietokoneilla työskentelyyn, toinen kolmannes yhteiseen keskusteluun ja viimeinen kolmannes itse tekemiseen. Tällainen rakenne esiteltiin meille luennolla, ja koemme sen kehityskelpoiseksi ehdotukseksi. Ryhmämme vierasti ajatusta täysin teknologian varassa olevasta oppimisympäristöstä, joten kyseinen malli tarjosi meille sopivassa suhteessa vanhaa ja uutta. Keskustelujen osuus voisi mielestämme olla suurempikin, sillä oikein ohjattuna ja tuettuna keskustelut saavat aikaan syväoppimista, johon tulisi pyrkiä. Olemme itse huomanneet

yliopistotasollakin saavamme toisinaan huomattavasti enemmän irti kahvipöytäkeskusteluista kuin luentosalissa istumisesta. Pyrimme irrottautumaan perinteisestä ajatuksesta, jonka mukaan koulutuksen tehokkuus ja toimivuus mitataan ajassa, jonka oppilaat istuvat pulpetin ääressä (National Technology Plan (2010), Learning powered by technology). Edellä mainitussa artikkelissa pohdittiin mahdollisuuksia opiskeluajan lyhentämiseksi ja ratkaisuksi nähtiin oppilaitten koulun ulkopuolisen ajan hyödyntäminen. Tämä vaatii avukseen tietoteknistä panostusta, mutta toisaalta se tuo mukanaan joustavuuden ajan ja paikan näkökulmasta. Oppilaat voivat siis työskennellä koulutehtäviensä parissa myös kouluajan ja –rakennuksen ulkopuolellakin, kun laitteisto ja ohjelmistot sen sallivat. Tulevaisuudessa opettajilla on entistä enemmän valtaa ja oikeuksia muokata ja soveltaa koulupäivän sisältöä tarpeiden mukaan. Perinteisistä ja täsmällisistä 45 minuutin oppitunneista luovutaan, sillä haluamme antaa oppilaille mahdollisuuden työskennellä innostuksen ja jaksamisen mukaan joko pidemmissä tai toisaalta lyhyemmissäkin jaksoissa. Aloitettua asiaa työstetään niin pitkään kuin se on jollain tapaa mielekästä, taukoja pidetään tarpeen mukaan. Teknologian sovellutuksista ja mahdollisuuksista huolimatta haluamme tarjota oppilaillemme selkeät raamit koulupäivän ajaksi. Säännölliset koulun alkamis- ja loppumisajat tuovat oppilaiden elämään rutiinia ja turvallisuutta.

Oppiminen ja arviointi Tulevaisuuden oppimisympäristössämme oppimisen lähtökohtina ovat oppilaan omat tiedot, kokemukset ja ajatukset opiskeltavasta aiheesta. Taustalla vaikuttaa siis konstruktivistinen tapa oppia. Koemme, että tiedon rakentaminen oman aikaisemman tiedon ja omien kokemusten pohjalle on sekä motivoivaa että innostavaa. Tähtäämme oppilaan elinikäisen oppimisen sytyttämiseen herättämällä oppilaan oman innostuneisuuden ja vastuun ottamiseen omasta oppimisestaan. Opiskelulle on rajattu tarkka aika ja paikka koulussa, mikä tuo oppilaan arkeen pysyvyyttä ja turvallisuutta. Opiskeluun ja oppimissisältöön keskittyminen helpottuu, kun sille on varattu tietty aika ja paikka. Kun oppilaan mielenkiinto ja into asioiden tutkimiseen saadaan sytytettyä, tulee oppilaalle taata tietenkin myös vuorokauden ajasta riippumattomat mahdollisuudet päästä kiinni oppisisältöihin. Tällöin oppiminen on ajasta ja paikasta riippumatonta. Jos oppilas sattuu esimerkiksi sairastumaan, on oppilaan mahdollista seurata koulun tapahtumia reaaliajassa kotoa käsin Internetin välityksellä. Opiskelu koulun sisällä on julkista ja lähes kaikki opetusaiheet ja työvälineet löytyvät myös verkosta.

JULIA RAINIO, MILLA TOLVANEN, INI VALTANEN & ANNIINA VÄISÄNEN

Syväoppimisen idea vaatii oppijalta oppimisaiheen sisällyttämistä aikaisempiin tietoihin ja kokemuksiin. Näin opitut asiat eivät jää irrallisiksi. Pyrimme integroimaan tietoa poikkitieteellisesti, jottei opiskeltavaa asiaa katsota vain yhden tieteenpiirin kannalta. Esimerkiksi historiallisia asioita ei lähestytä vain historian näkökulmasta, vaan myös ympäristötieteellisistä lähtökohdista. Sen sijaan, että opeteltaisiin ulkoa irrallisia faktoja, katsotaan asioiden syvempiä tarkoituksia ja ilmiöiden taustalla olevia asioita. Opetuksessa ei keskitytä toistamaan oppikirjojen valmiita vastauksia, vaan pyritään siihen, että oppilaat oppivat itse ajattelemaan asioita sekä perustelemaan mielipiteitään. Oppilaat reflektoivat omaa ymmärtämistään, oppimisprosessia ja oppisisältöjä. Asioita ei ole tarkoitus vain luetella ulkomuistista reflektoimatta ilmiön tarkoitusta. (The Cambridge handbook of the learning sciences). Käytämme formaalien, informaalien ja nonformaalien oppimisympäristöjen yhdistelmiä monipuolisesti. ”On liian mustavalkoista ajatella, että oppiminen on joko informaalia tai formaalia, sillä itse asiassa niitä sekoittamalla saadaan tehokkaampia tuloksia.” (Learning in museums, Future Lab). Vierailemme paljon koulun ulkopuolisissa paikoissa, museoissa, työpaikoilla ja tiedekeskuksissa. Oppitunneilla ollaan jatkuvasti yhteydessä koulun ulkopuoliseen arkeen. Eri alojen asiantuntijat ovat yhteistyössä luokan kanssa. Vierailujen ja erilaisien teknologisten kommunikointivälineiden kautta voimme ottaa yhteyttä myös eri kaupungeissa tai maissa asuviin asiantuntijoihin. Arviointi on jatkuvaa, autenttista ja reflektoivaa. Projektien ja oppimistilanteiden lopputulos ei ole ratkaisevassa asemassa, vaan painotus arvioinnissa keskitetään tutkimuksen prosessivaiheisiin ja oppimiskokemuksiin. Oppilaat reflektoivat jatkuvasti omaa tekemistään, asettavat itselleen tavoitteita ja tarkkailevat niiden toteutumista, jolloin oman työskentelyn vahvuudet ja kehitettävät osa-alueet nousevat hyvin esiin. Arvioinnissa huomioonotettavia alueita ovat kriittisen ajattelun, innovatiivisten ideoiden ja luovan ongelmanratkaisun kehittyminen. Itsereflektoinnin lisäksi opettaja antaa oppilaille henkilökohtaista palautetta. Tiimityöskentelyn ohessa tekemistä reflektoidaan koko ryhmän kesken, jolloin sosiaaliset taidot korostuvat niin työskentelyssä kuin arvioinnissakin. Prosessista ja työskentelystä opitaan keskustelemaan antamalla sekä vastaanottamalla rakentavaa kritiikkiä. Suunnittelemassamme oppimisympäristössä OPS on joustavammin toteutettavissa kuin nykyään. Emme noudata sitä orjallisesti, sillä aiheiden oppimiseen tarvittava aika ei ole etukäteen minuutilleen ennustettavissa. Koemme kuitenkin tärkeäksi sen, että OPS on olemassa ja ohjaa koulutyötä maanlaajuisella tasolla.

JULIA RAINIO, MILLA TOLVANEN, SINI VALTANEN & ANNIINA VÄISÄNEN

Oppimisympäristön riskikartoitus • Suunnitelmassamme painotetaan oppilaan aktiivisuutta ja sisäistä motivaatiota. Tämä puolestaan edellyttää opettajalta huolellista paneutumista opetettaviin aiheisiin ja suurta panostusta oppilaiden motivointiin. • Oppilaan sitouttaminen oppimiseen on olennaista, jolloin oppilaan oma rooli oppimistapahtumassa korostuu. Kuinka oppilaiden oma halu oppia saadaan syttymään? Kuinka toimia jos tässä ei onnistuta? • Teknologian parissa työskenneltäessä tekniset viat on otettava huomioon. Ongelmat yhteyksien muodostamisessa, laitteiden toiminnassa, töiden tuhoutuminen yms. • Tärkeän ja oppilaille olennaisen tiedon löytäminen ja rajaaminen tiedon paljouden keskeltä on haastavaa. • Rahalliset rajoitukset. Oppimisympäristössämme suosimme pieniä luokkakokoja ja luokassa on paljon kalliita välineitä. Realismia on kuitenkin se, että luokkakoot kasvavat jatkuvasti ja rahalliset resurssit tulevat vastaan. • Tarvitaan uudistushaluisia opettajia, jotta saadaan aikaan muutosta. • Jos yhden asian oppimiseen käytetään paljon aikaa, asiat opitaan syvemmin, mutta tietomäärä on vähäisempi.

Lähteet National Technology Plan, (2010). Learning powered by technology. Executive summary. Saatavilla(online): http://www.ed.gov/technology/netp-2010. Luettu 22.11.2010. Hawkey, (R. (2004). Learning with digital technology in museums, science centres and galleries. FutureLab Series. Saatavilla (online):http://halshs.archives-ouvertes.fr/ docs/00/19/04/96/PDF/hawkey-r-2004-r9.pdf. Luettu 22.11.2010. Krajcik, J.S. & Blumenfeld, P. (2006). Project-based learning. Teoksessa Sawyer, R. K. (Toim.), the Cambridge handbook of the learning sciences. New York: Cambridge. Kähkönen, E. ja Pyysiäinen, M. OPETTAJA – tulevaisuuteen kasvattaja. 1989. Sawyer, R. К. (2006). The new science of learning. Teoksessa R. K. Sawyer, (Toim.), The Cambridge handbook of the Learning Sciences (pp. 1-16). New York, NY: Cambridge University Press. http://www.edutopia.org/project-based-learning-overview-video Katsottu 3.12.2010 http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_the_child_driven_education.html Katsottu 3.12.2010

100

Kotitalousopettajaopiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä

101

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Tiina Ikonen, Katja Uuksulainen & Pirjo Vänskä

Nykyinen koulujärjestelmämme perustuu instruktionisnismiin, joka perustuu behavioristiseen oppimiskäsitykseen. Tämä tapa opettaa palveli teollisuusyhteiskuntaa. Tällä hetkellä elämme kuitenkin hyvin monimutkaisessa, alati muuttuvassa maailmassa, tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunnan muutos edellyttää myös koulun muuttumista. Koulun on vastattava niihin tarpeisiin, joita lapsemme tulevaisuudessa tarvitsevat. Asioiden pelkkä tietäminen ei enää riitä vaan tarvitaan asioiden syvempää ymmärtämistä, kriittisen ajattelun taitoja (medialukutaito) ja luovuutta. Tieto ei ole pysyvää vaan se on dynaamista, tämä edellyttää jatkuvaa oppimista (life long learning). Tulevaisuuden oppimisympäristö on edeltäjäänsä rikkaampi. Siinä siirrytään ohjatusta ja opettajakeskeisestä opetuksesta kohti avoimempaa oppimisympäristöä. Teknologian hyödyntäminen opetuksessa ja oppimisessa on olennaista. Teknologia tarjoaa myös erilaisia mahdollisuuksia kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Avoimessa oppimisympäristössä korostuu kollaboraatio, kontekstuaalisuus ja autenttisuus. Oppimisen keskiössä on oppilas. Opetuksen lähtökohtana on oppimiskäsitys, se miten ihmisen tiedetään oppivan. Opetuksen tulisi aina perustua tutkittuun tietoon. Nykyinen tutkimus korostaa konstrukstivistista oppimiskäsitystä, jossa oppija itse rakentaa eli konstruoi tietoa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aiemmat kokemukset ovat pohjana uuden oppimisille. Nykyinen tutkimus korostaa erityisesti sosiaalisuutta oppimisessa. Yhteisöllisyys, tiedonjakaminen ovat avainasemassa. Kollaboratiivisessa oppimisessa on paino yhteisöllisessä tiedon luomisessa. Oppimisen tutkimuksissa on myös huomattu oikeanlaisen kontekstin edistävän oppimista. Irralliset tiedot, joilla ei ole asiayhteyttä voivat jäädä irrallisiksi ilman laajempaa kokonaisuutta. Sugata Mitra korostaa lapsen luontaista halua oppia. Lapsi on utelias, ennakkoluuloton, rohkea ja innokas uuden tiedon etsijä. Hänkin korostaa sosiaalisuuden merkitystä oppimisessa. Hänen mukaansa oppiminen on itsestään muotoutuva jatkuva prosessi (self organism system), jota lapsi itse ohjaa. Koulurakennuksien, koulun pihojen ja eri kalusteratkaisuiden kehittäminen on tärkeä osa suunniteltaessa tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Tulevaisuuden fyysinen kouluympäristö kannustaa kollaboratiivisuuteen. Luokkahuoneissa järjestykset ovat helposti muunneltavissa. Kouluissa on hyvä olla monitoimitiloja, jotka voivat toimia esimerkiksi ryhmätyötiloina. Opetuspaikat tulevat olemaan yhä useammin koulurakennuksen ulkopuolella autenttisissa oppimisympäristöissä. Tällaisia ovat esimerkiksi museot, tutkimuslaitokset ja metsät. Teknologinen kehitys on tuonut lähes rajattomat mahdollisuudet eri käyntikohteille virtuaalisesti. Yleisesti voidaan sanoa, että oppiminen siirtyy formaalista kohti non formaalia ja informaalia oppimista. Valtaosa oppimisesta tapahtuu koulun ulkopuolella ja tätä tulisi hyödyntää ja ruokkia myös kouluopetuksessa.

102

Opetuksessa yksi keskeisimmästä työvälineistä niin opettajalle kuin oppilaalle tulee olemaan tietokone. Tavoitteena on, että jokaisella opettajalla ja oppilaalla olisi käytössään henkilökohtainen tietokone (Liiten, Helsingin Sanomat 2.12.2010: Ehdotus: koulujen tietotekniikka kuntoon 400 miljoonalla eurolla). Teknologian hyödyntäminen opetuksessa lisää lasten oppimismotivaatioita, virtuaalimaailmassa oleminen ja toimiminen on lapsille luontevaa. Lisäksi teknologia tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköiset kirjat yleistyvät ja tulevat korvaamaan ainakin osaksi perinteiset oppikirjat. Sähköisten oppikirjojen etuna on niiden helppo muokattavuus. Nykyiset oppikirjat helposti rajaavat liikaa opetusta, prosessi sitoutuu liiaksi kirjaan eikä luovuus pääse valloilleen. Opetuksessa apuna käytetään enemmän erilaisia digitaalisia pelejä, simulaatioita ja erilaisia sovelluksia, jotka palvelevat oppimista. Sosiaalisen median mukanaan tuomia mahdollisuuksia tullaan hyödyntämään nykyistä enemmän. Muita yleisesti käytettäviä teknologisia välineitä ovat esimerkiksi video- ja digikamerat ja erilaiset älytaulut (Smart Board). Teknologisten välineiden lisäksi olisi oppimisen kannalta tärkeää käyttää myös eri aiheisiin liittyviä autenttisia työvälineitä, joita esimerkiksi käyttävät eri alojen asiantuntijat omassa työssään. ”Oikeiden” työvälineiden käyttö lisää motivaatiota, ankkuroi opetusta tosielämän ilmiöihin ja siten syventää oppimista. Opetuksessa projektimuotoinen oppiminen tulee yleistymään. Tämä tarkoittaa sitä, että oppiaineiden väliset rajat tulevat joustamaan. Opetuksessa on tärkeää, että muodostetaan kokonaiskuva opetettavasta aiheesta. Projektimuotoisessa opiskelussa korostuu kollaboratiivinen toiminta. Oppiminen on aktiivinen prosessi, jossa yhdessä toisten kanssa rakennetaan tietämystä tutkien kokeillen ja havainnoiden. Projektioppimisessa oppiminen tapahtuu sekä koulussa että koulun ulkopuolella ilmiön oikeassa ympäristössä. Autenttinen toimintaympäristö on tärkeää. Projektioppimisessa eri-ikäiset oppilaat voivat työskennellä yhdessä ja näin rikastuttaa oppimista. Virtuaaliset ympäristöt mahdollistavat eri käyntikohteita ympäri maailman. Oppimisprojektien aikana on tarkoitus tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Joskus asiantuntija voi löytyä ihan läheltäkin. Opiskelu on oppilaslähtöistä ja parhaillaan tutkimus etenee oppilaiden omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Opettajan roolina on ohjata ja tukea oppimisprosessia sekä kannustaa ja innostaa oppilaita. Oppimisprojektit ovat aikaa vieviä. Niissä opitut asiat tulevat opituksi eri tavalla, mitä perinteisesti on ajateltu. Oppilaslähtöinen tapa kuitenkin edistää syväoppimista. Nykyisessä koulussa opetetaankin liikaa asioita, jolloin syväoppimiselle ei jää tarpeeksi aikaa. Keskeistä syväoppimisessa on reflektointi, tiedon ulkoistaminen ja artikulointi, uuden asian liittäminen ja yhdistäminen aiemmin opittuun tietoon ja omiin kokemuksiin. Virheet ovat hyvä lähtökohta uuden oppimiselle. .

103

TIINA IKONEN, KATJA UUKSULAINEN & PIRJO VÄNSKÄ

Tulevaisuuden oppimisympäristössä opettajan rooli poikkeaa nykyisestä. Opettaja on ”designeri”, jonka toiminta muokkautuu koko ajan prosessin edetessä. Hän on toiminnan alkuunpanija, rinnalla kulkija, joka ohjaa oppimisprosessia. Opettajan on tärkeää tarjota emotionaalista tukea, innostaa ja kannustaa oppilaitaan. Avoimessa oppimisympäristössä opetuksella ei ole selvää polkua, vaan oppiminen etenee oppilaslähtöisesti. Tämä asettaa opettajalle omat haasteensa, tarvitaan epävarmuuden sietoa ja luovuutta. Oppimistilanteita voi olla vaikea hallita eikä lopputuloksesta ole varmuutta. Epäonnistumisia sattuu ja niistä voi oppia. Arvioinnissa keskeisintä eivät ole numerot vaan oppimisen edistäminen. Välittömän palautteen antaminen ja jatkuva arviointi ovat tärkeitä motivaation ylläpitäjiä. Opettajan tehdessä formatiivistä arviointi opetuksen ja opiskelun aikana, on hänellä mahdollisuus parantaa omaa opetustaan kohderyhmälle sopivaksi ja näin saada aikaan syväoppimista. Myös oppilaiden olisi osallistuttava arviointiin. Esimerkiksi projektityöskentelyssä se on osa oppimisprosessia. Pohdinta Koululla on pitkät perinteet ja se on hidas muuttumaan. Perinteet ja tavat ovat syvällä yhteiskunnassamme ja niiden muuttaminen vaatii asenteitten muuttumista. Vanhemmat vertaavat omia koulukokemuksiaan lapsiensa koulunkäyntiin, muutoksiin suhtaudutaan vaihtelevasti. Tällainen vertailu voi olla täysin perusteeton, sillä nykynuorten tapa oppia on osin erilainen kuin vanhemmilla ikäluokilla. Nuorille ominaisia toimintatapoja ovat visuaalisuus, monimediaalisuus, yhteistyö ja jakamisen kulttuuri. (Opetus- ja kulttuuriministeriö työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010.) Oman jarrunsa muutokselle tuo myös itse koululaitos. Teknologisten laitteiden käyttäminen vaatii jatkuvaa tietojen päivittämistä ja oppimista. Tietojärjestelmien yhteen sopimattomuus saattaa olla myös haaste ja hankaloittaa ja jopa estää yhteistyön. Jatkuva kiire voi haitata tietotekniikkaan liittyvien taitojen opettelua. Kiire voi myös lannistaa uusien pedagogistenmallien käyttöä ja kokeilua. Valtion ja kuntien taloudelliset resurssit ovat niukat. Tämä näkyy opettajien täydennyskoulutuksen puutteena, suurina oppilasryhminä, joihin on integroitu erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, sijaisten puutteena, peruskorjausten laiminlyömisenä ja niin edelleen. Vaikka kouluissa olisikin teknisiä laitteita, voi opettajilla olla riittämättömät valmiudet niiden käyttämiseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010). Koulutuksen puute näkynee opettajien suhtautumisessa ja innokkuudessa tietotekniikan hyödyntämiseen. Mikäli omat taidot tuntuvat huterilta, on kokeilemisen kynnys korkeampi. Kokeiluhalukkuuteen ja uusien toimintatapojen omaksumiseen vaikuttavat myös koko työyhteisössä vallitseva henki. Surullisen kuuluisa toteamus siitä, miten vastavalmistuneen opettajan innostus uuden kokeilemiseen lannistetaan melko pian töiden aloittamisen jälkeen, pitänee osin paikkansa.

104

Opettajiksi opiskelevat nuoret hallitsevat varsin taitavasti erilaisia tietoteknisiä taitoja. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että taitoja hyödynnetään myös työelämässä. Opiskelijoiden olisi päästävä kokeilemaan opetusharjoitteluissaan tehokkaasti eri tapoja. Tarvitaan myös konkreettisia pedagogisia esimerkkejä, siitä miten tietotekniikkaa voi käyttää erilaisissa opetustilanteissa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010.) Olemme myös yllättyneitä siitä, miten vähän tämän hetkinen opetussuunnitelmamme tarjoaa valmiuksia tietoteknisten taitojen kehittämiseen. Nykynuoret viettävät paljon aikaa tietokoneiden ääressä. Tämä aika on aina pois jostakin muusta esimerkiksi liikunnasta, harrastuksista ja perinteisestä kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Opettajana työskenteleviä tämä voi hämmentää. Pitääkö lapsia istuttaa ruudun ääressä vielä koulussakin? Tämän tyyppistä keskustelua on myös käyty Helsingin Sanomien mielipidepalstalla viime aikoina. Olemme myös huolestuneita lasten fyysisestä hyvinvoinnista. Ergonomisiin ratkaisuihin on kiinnitettävä huomioita. Lasten lisääntyvä ylipaino ja heikko fyysinen kunto ovat haaste kansanterveydelle. Lopuksi toteamme, että teknologia on tarjonnut ja tulee tarjoamaan mahdollisuuksia opettamiseen ja oppimisympäristöjen suunnitteluun. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että teknisten laitteiden käyttäminen ei voi olla itsetarkoitus, vaan niiden hyödyntämisen on palveltava oppimista. Sosiaaliset taidot ovat elämässä pärjäämisen kannalta tärkeitä. Kollaboratiivinen työskentely kehittää ja antaa valmiuksia taitoihin, joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Lähteet: Tenttimateriaali ja luennot syksy 2010. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:12. Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020. Parempaa laatua, tehokkaampaa yhteistyötä ja avoimempaa vuorovaikutusta

105

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Emma Hjort , Paula Miettinen, Milja Nurminen & Marika Pesonen

Johdanto Tämä oppimistehtävä toimii arvioitavana suorituksena kurssille Opetuksen ja oppimisympäristön suunnittelu ja arviointi. Valitsimme tehtävän toteutusmuodoksi kirjallisen raportin, sillä se on mielestämme selkeä esitystapa, ja sen tekeminen harjaannuttaa myös tieteelliseen kirjoittamiseen. Tehtävänannossa pyydettiin luovaa tuotosta, johon pyrimme omalla tavallamme vastaamaan. Perehtymällä kurssikirjallisuuteen ja soveltamalla sieltä saatua tietoa, olemme koostaneet tämän tenttivastauksen. Oppimistehtävämme tarkoituksena on tuottaa omanlaisemme kuvaus mahdollisesta tulevaisuuden oppimisympäristöstä. Tulemme työssämme käsittelemään mitä tulevaisuuden oppimisympäristöillä tarkoitetaan ja miten ne tulevat eroamaan nyt käytössä olevista. Pohdimme myös minkälaisten kehityshaasteiden ja asennemuutosten edessä nykyinen koulutusjärjestelmämme tämän päivän tietoyhteiskunnassa on. Yhä edelleen opetuksen voi nähdä toteutuvan pitkälti suljetussa luokkatilassa opettajajohtoisella opetustyylillä. Tämä ilmiö on havaittavissa niin peruskouluissa kuin myös korkeammilla kouluasteilla, kuten yliopistossa. Nykyinen koulujärjestelmä ei anna opettajajohtoisuutensa vuoksi riittävästi tilaa oppilaan omalle luovuudelle, aktiivisuudelle ja tiedon etsinnälle. Koulu on myös edelleen liian erillään muista potentiaalisista oppimisympäristöistä ja ulkomaailmasta, joiden merkitys oppimisen kannalta on kuitenkin suuri. Myös oppilaiden huono kouluviihtyvyys ja opettajien työssä jaksaminen ovat jatkuvia huolenaiheita, jotka voivat mahdollisesti osittain johtua nykyisen koulujärjestelmän epäkohdista. (Opetushallitus 2010.) Oppilaitosten lisääntyvänä haasteena on tuottaa lyhyessä ajassa yhä enemmän ja parempia työelämän osaajia, sillä nopeutuva tuotannon ja työelämän kehittyminen sekä arki- ja yhteiskuntaelämän monimutkaistuminen edellyttävät laadullisesti korkeammantasoisia ajattelu- ja työsuorituksia. Hyöty, käyttö, tehokkuus ja tuotanto ovat tulevaisuuden työelämää, mutta kasvavassa määrin myös yliopistoja ja koululaitosta leimaavia arvoja. (Ripatti 2002.) Nyky-yhteiskuntaa leimaa epävarmuus, joustavuus, ristiriitaisuus sekä lähes rajattomat mahdollisuudet tiedon hankkimiseen ja käsittelyyn. Tieto- ja viestintätekniikasta on tullut olennainen osa yhteiskuntamme toimintaa, mikä näkyy mm. niin, että tietoja viestintätekniikan, sähköisen median palveluiden hallinnasta ja mediataidosta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävä kansalaistaito.(Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 2010.) Koulun yhtenä tehtävänä onkin vastata tähän yhteiskunnan asettamaan haasteeseen eli omalta osaltaan valmistaa lapsia ja nuoria elämää ja kunkin aikakauden tarpeita varten. Koulun tulisi kehittyä ja muuttua samassa linjassa yhteiskunnallisen kehityksen kanssa, eikä eristäytyä omien toimintakaavojensa sisälle. Tehtäväämme tapahtumaan oppimiskäsitys tulevaisuuden

ohjaavia kysymyksiä ovat mm. miten opetus ja oppiminen tulevat tulevaisuuden oppimisympäristöissä. Selvitämme mm. minkälainen tulevaisuuden opetuksen järjestämistä ohjaa, ja minkälaisin eri tavoin oppimisympäristö voidaan hahmottaa. Tämän jälkeen sovellamme

106

tulevaisuuden ajattelutapaa yliopistomaailmaan tekemällä kuvitellun kuvauksen siitä, millä tavoin tulevaisuuden oppimisympäristö voi toteutua esimerkiksi yliopistoopetuksessa. Loppupohdinnassa teemme arvion siitä, minkälaisia kehityshaasteita ja mahdollisia ongelmia tulevaisuuden oppimisympäristö tuo mukanaan.

Oppiminen tulevaisuuden oppimisympäristössä Tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa on yhä voimakkaammin korostumassa toimintamalli, jossa osaaminen ja asiantuntijuus eivät ole vain yksilön taitoja, vaan tiimien ja verkostojen yhteisöllinen taito. Koulun ja opetusjärjestelmän on pystyttävä entistä tehokkaammin vastaamaan yhteiskunnan ja työelämän tahoilta tuleviin haasteisiin, joita ovat mm. vaatimus elinikäiseen oppimiseen, sisäinen motivaatio ja kyky tarttua vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmiin, kyky mukautua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja nopeasti muuttuvan työn asettamiin vaatimuksiin. Tulevaisuuden haasteita ovat myös ongelmanratkaisun taidot, kommunikoinnin taidot, tiedonkäsittelytaidot, oman toiminnan suunnittelun ja itsesäätelyn taidot, erilaisten teknologisten työvälineiden, kuten tietoteknisten tai sosiaalisten medioiden käyttötaidot. Korkeatasoisen osaamisen perustana toimii hajautettu ja jaettu asiantuntijuus, jolloin tiedon sosiaalinen rakentelu eli kollaboratiivinen oppiminen korostuu. Nykyisin ajatellaan, että oppimisen tulisi tapahtua lähellä luonnollista ympäristöä ja opiskeltavien aiheiden tulisi olla arkielämän ilmiöitä. Arkisissa tilanteissa opiskeltaessa oppiminen tapahtuu eräänlaisena tekemisen sivutuotteena ja tulokset ovat mielekkäitä, sillä niitä voidaan soveltaa välittömästi. Näin oppimisen into säilyy ja lisää kehämäisesti halua oppia Pedagoginen malli Opetuksen ja koulutuksen järjestämistä ohjaa aina jokin oppimiskäsitys. Tulevaisuuden oppimisen lähtökohtana voidaan pitää sosiokulttuurisen oppimisen viitekehystä. Sosiokulttuurinen oppimiskäsitys laajentaa konstruktivismin näkökulma niin, että oppimisen nähdään tapahtuvan yhteiskunnallisesti määräytyneenä pienryhmässä, organisaatiossa, sosiaalisessa ryhmittymässä ja verkostoissa. Yhteistä näille näkemyksille on, etteivät ne näe oppimista pelkästään yksilön omana tiedonhankintana tai yksittäisen ihmisen osaamisena ja asiantuntijuutena, vaan oppiminen on oppijan aktiivista ja sosiaalista toimintaa, jossa oppija tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisempien tietojensa, käsitystensä ja kokemustensa pohjalta yhdessä muiden toimijoiden kanssa. (Tynjälä 1999.) .

107

EMMA HJORT , PAULA MIETTINEN, MILJA NURMINEN & MARIKA PESONEN

Oppijoiden ja opettajien roolit Tulevaisuuden oppimisympäristöt asettavat oppijat sekä opettajat uusien roolien omaksumisen eteen. Jo pitkän aikaa on esillä ollut käsitys siitä, että oppijan rooli on muuttunut passiivisesta tiedon vastaanottajasta aktiiviseksi tiedon rakentajaksi ja käsittelijäksi. Oppijan edellytetään olevan aktiivinen, itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, joustava ja itsensä kehittämisestä kiinnostunut. Oppijalta oletetaan korkeaa sisäistä motivaatiota ja luontaista kiinnostusta tiedon hankintaan. Oppimisprosessin painopistettä pyritään suuntaamaan kohti itseohjautuvuutta korostamalla oppijan omaa vastuuta oppimisprosessinsa onnistumisesta. Opettajan rooli vastaavasti muotoutuu kussakin tilanteessa opiskelijoiden tarpeiden perusteella. Opettajan ei nähdä enää olevan tiedon siirtäjä, vaan yksilön oppimisprosessien ohjaaja ja oman asiantuntijakulttuurinsa välittäjä. Opettajan antama tuki on erityisen tärkeää oppimisprosessin kaikissa vaiheissa, kuten esim. arvioinnissa. Opettajan haasteeksi nousee omaksua rooli tasavertaisena oppijana itse oppilaiden rinnalla ja luopua entisen kaltaisesta ehdottomasta asiantuntijan roolista. Näin opettaja on yksi asiantuntija muiden joukossa. Oppimisympäristö Määriteltäessä käsitettä oppimisympäristö, voidaan se nähdä yleiskäsitteenä kaikelle muulle oppimistapahtumaa ympäröivälle käsitteistölle. Oppimisympäristö voi olla esimerkiksi eräänlainen opetuksen järjestämistä koskeva tila tai paikka. Oppimisen on kauan nähty perustuvan muodolliseen opettamiseen, joka tapahtuu formaalissa opiskeluympäristössä, kuten esimerkiksi koulussa tai yliopistossa. Tärkeää on kuitenkin erottaa myös non-formaali ja informaali oppiminen, sillä yhä suurempi osa oppimisesta tapahtuu epävirallisissa ympäristöissä ja koulun ulkopuolisissa konteksteissa, kuten työ ja - arkielämässä. Kuviossa 1 on havainnollis-tava esimerkki koulun sijoittumisesta lukuisten muiden oppimista tukevien toimintaympäristöjen joukossa.

Kuvio 1. Kohti verkostoituvaa koulua (Opetushallitus 2010.)

108

Oppimista voidaan tarkastella eräänlaisena jatkumona, jonka toisessa ääripäässä on täysin suljettu ja toisessa täysin avoin oppimisympäristö. Oppimisen voidaan katsoa olevan suljettua, jos kaikki oppimistilanteeseen liittyvät asiat ns. ylhäältä asetettuja, ilman että opiskelija voi itse niihin vaikuttaa (sisällöt, tavoitteet, menetelmät, aikataulut jne.). Tulevaisuuden oppimisessa vaaditaan valmiuksia omaksua nopeasti uusia asioita, kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta, käsitellä tietoa ja kokemusta laaja-alaisesti. Myös metakognitiivisia kykyjä painotetaan. Metakognitiivisista taidoista erityisesti tietoisuus omista kyvyistä, kyky jäsentää omaa ajatteluaan, hahmottaa omaa tietämystään suhteessa muuhun ja muiden tietoon, ovat tärkeitä ominaisuuksia. Näin oppijasta muodostuu itsenäinen oppija, joka on kykeneväinen yhteistyöhön. Yhden määritelmän mukaan oppimisympäristöllä tarkoitetaan oppimiseen liittyvää fyysisen ympäristön, psyykkisten tekijöiden ja sosiaalisten suhteiden muodostamaa kokonaisuutta, jossa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Tämän määritelmän mukaan fyysiseen oppimisympäristöön kuuluvat mm. rakennettu kouluympäristö, kuten esimerkiksi luokkatilat sekä opetusvälineet ja oppimateriaalit. Psyykkiseen ja sosiaaliseen oppimisympäristöön kuuluvat vastaavasti esimerkiksi yksittäiseen oppilaaseen liittyvät kognitiiviset ja emotionaaliset tekijät, mutta myös vuorovaikutukselliset ja ihmissuhteisiin liittyvät tekijät. (Opetushallitus 2004.) Samankaltainen jako on tehty myös suomalaisten tutkijoiden toimesta, ja näitä oppimisympäristön näkökulmia, fyysinen, paikallinen, sosiaalinen, virtuaalinen ja didaktinen, tarkastelemme seuraavassa lähemmin.

Kuvio 2. Näkökulmat ja lähestymistavat

109

EMMA HJORT , PAULA MIETTINEN, MILJA NURMINEN & MARIKA PESONEN

Fyysinen Fyysisellä oppimisympäristöllä tarkoitetaan koulurakennusta, koululuokkaa, kirjastoa ym. mutta myös luokkahuoneiden kalusteita, tarvikkeita ja laitteita. Erilaiset tilaratkaisut mahdollistavat ryhmätyön ja luontaisen vuorovaikutuksen oppijoiden kesken. Tilasuunnittelussa ja välineiden valinnassa korostuu käyttäjälähtöisyys ja muunneltavuus. Kalusteiden pitää olla helposti siirrettäviä ja helposti kuljetettavia, niin että esimerkiksi kalusteet ovat vaivattomasti siirrettävissä oppimistilannetta tukevaan muotoon. Opetustiloissa on oltava samanaikainen mahdollisuus sekä yksilötyöskentelyyn ryhmätöille. Fyysisen oppimisympäristön on tarjottava puitteet sujuvaan, innostavaan ja mielekkääseen työskentelyyn, niin että tilojen viihtyvyyteen on myös panostettava. Opetusvälineiden tulisi kyetä vastaamaan käyttäjiensä tarpeiden ohella kestävän kehityksen haasteeseen. Paikallinen Paikallinen oppimisympäristö käsittää non-formaalit oppimisympäristöt, kuten harrastukset, museot, kulttuurikeskukset, yritykset, työmaailma ym., eli erilaiset oppilaitoksen ulkopuoliset, ”oikean maailman” paikat, joiden merkitys oppimisympäristönä on kuitenkin oleellinen. Opetus ei saisi olla liikaa koulurakennuksen sisään sidottua, vaan yhteydet ja vuorovaikutus tätä ympäröiviin lähiympäristöihin tulee mahdollistaa. Sosiaalinen Sosiaalinen oppimisympäristö tarkoittaa sitä sosiaalista verkostoa ja systeemiä, jossa oppiminen tapahtuu eli se käsittää opiskelutilanteessa olevat ihmiset ja heidän välissään tapahtuvan vuorovaikutuksen. Sosiaalisen oppimisympäristön näkökulma kiinnittää huomiota ryhmäprosesseihin, yhteistoiminnallisuuteen, vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon. Esimerkiksi yhteistoiminnallinen opetustapa on hyvä keino sosiaalisen oppimisympäristön vahvistamiseen. Sosiaalisen oppimisympäristön perustana on kannustava oppimisilmapiiri. Oppimisen taustalla tulisi olla luottamusta ja yksilöiden kunnioitusta. On tärkeää kiinnittää huomioita oppimisilmapiiri, joka voi mahdollisesti tukea oppimista. Oppimisessa jaetaan vastuuta ja kaikki ovat omalla tavallaan alan asiantuntijoita. Tekninen Tulevaisuudessa tietoja viestintätekniikan käyttötaidoilla ja mediataidolla on entistä suurempi merkitys sekä opettajille että oppilaille, sillä tulevaisuuden työelämässä ja koulutuksessa tarvitaan monipuolista tietoja viestintätekniikan sekä erilaisten sosiaalisten medioiden käytön osaamista. Tieto- ja viestintäteknologian avulla ja välineistöllä tuotettu oppimisympäristö mahdollistaa vuorovaikutteisen, itse-

110

ohjautuvuutta ja sosiaalisuutta korostavan oppimisen. Vaikka uudet oppimisympäristöt on usein liitetty kehittyneen teknologian käyttämiseen opetuksessa, tulee huomioida, ettei pelkkä kehittynyt teknologia takaa opetuksen laatua. Teknisiä oppimisympäristöjä ovat erilaiset sosiaaliset mediat, virtuaaliset oppimisympäristöt ja – alustat, verkkokokousalustat sekä monet muut virtuaaliset sovellukset. Tulevaisuutta kuvaa oppimisen ja opetuksen saavutettavuuden parantaminen, uudenlaisten vaihtoehtoisten oppimismahdollisuuksien luominen ja opetuksen laadun kehittäminen hyödyntämällä ja edelleen kehittämällä opetuksessa käytettävää teknologiaa. Tieto - ja viestintätekniikkaa hyödyntävien oppimisympäristöjen rooli kasvaa kaikilla koulutustasoilla, niin että erilaiset sosiaaliset mediat, (wikit, blogit, Youtube, Twitter, Facebook), www-sovellukset, mobiililaitteet, selaimella käytettävät viestintäjärjestelmät jne. korvaavat perinteiset oppikirjat ja tehtäväpaperit ja tarjoavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia aitojen tilanteiden ja tehtävien keinotekoiseen mallintamiseen ja simulointiin, jolloin oppimisesta on mahdollista tehdä autenttista. (Virtuaali AMK.) Didaktinen Oppimisympäristöt määritellään usein järjestyneiksi tiloiksi ja tavoiksi, mutta vasta didaktinen ulottuvuus tekee ympäristöstä oppimisympäristön. Didaktinen verkkoympäristö voidaan ymmärtää opetus-opiskelu-oppimisprosessin voimavarana, joka tarjoaa opiskelijalle tarkoituksenmukaisia oppimistavoitteita ja niitä tukevia ongelmia, menetelmiä, välineitä ja vuorovaikutusmahdollisuuksia sekä ennen kaikkea ohjausta ja tukea. Didaktinen oppimisympäristö kattaa pedagogiset oppimisnäkemykset ja toimintatavat, joista sosiokulttuurista näkökulmaa toteuttavat esimerkiksi projektioppiminen, yhteistoiminnallinen oppiminen, tutkiva oppiminen ja ongelmalähtöinen opiskelu. Myös työssä oppiminen ja harjoittelu sekä monimuoto- etäja verkko-opiskelu kuuluvat didaktiseen oppimisympäristöön. Didaktisessa oppimisympäristössä tulisi ottaa huomioon erilaiset oppimistyylit ja oppimisvaikeudet. Opetusmenetelmien tulisi olla monipuolisia ja kannustavia oppimisen kannalta. Oppimisprosessi tulisi tehdä mielekkäämmäksi ja motivoivammaksi oppimisen kannalta. Sitä pystyttäisiin muokkaamaan onnistuneemmaksi muuttamalla opetustapoja, -välineitä, -ympäristöjä ja opetustoimintaa. Kaikkien näiden edellä olevien tulisi palvella jokaista erilaista oppijaa.

111

EMMA HJORT , PAULA MIETTINEN, MILJA NURMINEN & MARIKA PESONEN

Tulevaisuuden oppimisympäristö yliopistossa Tulevaisuuden oppimisympäristöä on vaikea siirtää suoraan peruskouluun. Ensin täytyy olla opettajilla valmiuksia toimia uusien oppimisympäristöjen parissa, joten opettajakoulutuslaitoksien on toimittava edelläkävijöinä. Suomen opettajakoulutuslaitos on jäljessä yhteiskuntamme kehityksestä. Opettajakoulutuksen on päästävä eroon luokkamaisesta ja opettajajohtoisesta opetusmallista. Me pohdimme sitä, miten uusi oppimisympäristö voisi toteutua yliopistossa. Oppimista tapahtuu nykyisin kaikkialla ajasta ja paikasta riippumatta. Koulu on vain yksi paikka, missä oppimista tapahtuu. Tähän tulisi myös tulevaisuuden opettajakoulutuksen vastata. Nyky-yhteiskunnassa käytetään koko ajan enemmän ja enemmän tietotekniikkaa, joka on myös tärkeä oppimisen väline. Tulevaisuuden opettajakoulutuslaitoksen tulisikin kiinnittää huomiota virtuaalisiin oppimisympäristöihin, koska tulevaisuuden koulumaailma hyödyntää paljon tietoja viestintätekniikkaa. Niinpä opettajakoulutuslaitoksen on annettava tuleville opettajille hyviä valmiuksia sen hyödyntämiseen opetustyössä, esimerkiksi opettajankoulutuksen tutkintoon tulisi lisätä kursseja, jossa perehdytään tietoja viestintätekniikan sekä mediataidon hyödyntämiseen opetustyössä. Opiskelijoiden tulisi lisäksi saada tietoteknistä tukea kellon ympäri. Kurssit olisi myös mahdollista suorittaa virtuaalisesti. Koululla tulisi olla myös monipuoliset tietoja viestintätekniikkaan soveltuvat laitteet, kuten tietokoneita tulisi olla lähes joka paikassa. Toinen keskeinen oppimisen muoto on kollaboratiivinen oppiminen, joka hyödyntää oppimisessa yhteistyötä ja ryhmää. Vaikka oppimisen tukena käytettäisiin paljon virtuaalisuutta ja tietoja viestintätekniikkaa, ei tarkoita sitä, että oppimisen pitäisi olla itsenäistä. Yhteistyön hyödyntäminen lisää tärkeää kommunikaatiokykyä, joka on nykyyhteiskunnassa yksi merkittävistä taidoista. Ryhmässä työskentelemisestä ja asioiden pohtimisesta yhdessä on paljon hyötyä. Kuten ryhmässä voidaan jakaa aikaisempaa tietoa toisille sekä kun asioita pohtii useampi henkilö, tulee esille useampia näkökulmia. Ryhmässä voidaan lisäksi jakaa voimavaroja, esimerkiksi tehtäviä voidaan jakaa ryhmän jäsenten kesken eli käyttää apuna jaettua asiantuntijuutta. Opittua tietoa olisi tarkoitus jakaa julkisesti kaikille siitä kiinnostuneille. Opittu asia tulisi esitellä kaikille yleisesti ja julkaista esimerkiksi Internetissä. Opetusmenetelminä voitaisiin käyttää erilaisia menetelmiä, joissa korostuu yhteisöllinen tekeminen, kuten PBL, projektioppiminen, yhteistoiminnallinen oppiminen, kenttätutkimus, symposium, kollaboratiivinen projekti, simulaatio opetusmenetelmä. Yhteisöllinen oppiminen vaatii kuitenkin uudenlaisia oppimistiloja. Koulussa tulisi olla ryhmätyötiloja, joissa ryhmä voi rauhassa keskustella ja opiskella (Kuvio 3). Kurssit olisi myös mahdollista suorittaa virtuaalisesti. Vaikka oppiminen tapahtuisi virtuaalisesti, tulisi vuorovaikutusta hyödyntää muiden ryhmäläisten kanssa Internetissä olevien oppimisympäristöjen avulla (moodle, wiki, blogi, chat, sähköposti, skype). Olisi kuitenkin tärkeää, että ryhmäläiset näkisivät toisiaan kasvokkainkin. Ryhmän jäsenten tunteminen on yhteistyön sujuvuuden kannalta tärkeää

112

ja kasvokkain oppii ryhmän jäsenet tuntemaan paremmin. Kasvokkain pystyy myös sopimaan paremmin mahdollisista eteen tulevista ristiriidoista.

Kuvio 3. Erilaiset oppimista tukevat tilaratkaisut. (Manninen 2010.) Kouluviihtyvyyttä voitaisiin parantaa erilaisin keinoin, koska kouluviihtyvyys lisää oppimismotivaatiota. Koulujen ovet olisivat auki 24/7. Silloin opiskelija voisi tulla koululle oman aikataulunsa mukaan. Kouluissa olisi myös mahdollisuus harrastaa kesken koulupäivän, kuten käydä kuntosalilla. Kouluilla olisi erilaisia ravintoloita ja kahviloita, joista saisi syötävää vuorokauden ympäri. Ravintolat ja kahvilat toimisivat myös oppimisympäristöinä, joissa voidaan käydä opettavaisia ”kahvipöytäkeskusteluita”. Tärkeää olisi lisäksi korostaa yksilöiden henkilökohtaisia kykyjä ja kiinnostuksen kohteita, jotka lisäisivät kouluviihtyvyyttä. Oppimisen ilo katoaa, kun tehtävät ovat tarkasti rajattuja ja näin ovat pakonomaisia opiskelijalle. Oppilas pystyisi myös itse päättämään kurssin toteutustavan. Suoritustapojen tulisi kuitenkin olla sellaisia, joissa korostuu yhteisöllisyys sekä tietoja viestintätekniikka. Opettajien ja opiskelijoiden välinen kuilu pienenisi. Opiskelijat voisivat vapaasti mennä keskustelemaan opettajien kanssa myös muista kuin opiskeluun liittyvistä asioista. Opettajat voisivat tarjota monia eri mahdollisuuksia suorittaa kursseja. Opettajajohtoiset luennot vähenisivät. Luentoja voisi kuitenkin olla aina uuden kurssin alettua, jolloin opettaja kertoisi asian peruslähtökohdat, jota opiskelijat alkaisivat syventää. Jos kursseihin sisältyy luentoja, ne tulisi olla mahdollisuus kuunnella virtuaalisesti. Luennot pitäisi myös saada nauhoitettuina, jolloin opiskelija voisi kuunnella luentoja silloin kuin opiskelijalle itselle sopii. Opettajat voisivat ottaa opiskelijoita mukaan tutkimuksiinsa, kuten kurssien tehtävät voisivat liittyä opettajien tutkimuksiin. Tutkimukset olisivat edelleen tärkeä osa yliopistojen kehitystä.

113

EMMA HJORT , PAULA MIETTINEN, MILJA NURMINEN & MARIKA PESONEN

Jokaisella yliopistolla olisi oma erityisosaamisalueensa ja yliopistojen tulisi tehdä keskenään yhteistyötä. Näin yliopistojen puutteita voidaan paikata tukeutumalla muihin yliopistoihin. Eri oppilaitoksien rajat voisivat myös pienentyä, kuten kotitalousopettajaopiskelija pystyisi valitsemaan kursseja ammattikoulun catering-linjalta, joka varmasti kehittäisi hänen tietoja taitotasoaan. Tulevaisuuden yliopiston arvioinnin on lisäksi uudenaikaistuttava. Pelkkä numeerinen tai tenttiin perustuva arviointi ei riitä arviointiperusteiksi uudessa oppimisympäristössä, koska pelkkä numero ja tenttiosaaminen eivät kerro opiskelijan todellisesta osaamisesta. Arviointia tulisi tapahtua koko oppimisprosessin ajan eli ei arvioida vain oppimisen lopputulosta. Arvioinnissa pitäisi huomioida muutakin kuin opittua asiaa, kuten yhteistyötaitoja, tietoja viestintätekniikan-osaamista, tehtävien tasapuolista jakamista, asenne tehtävää kohtaan, tehtävän suorittamisen luovuutta sekä lopputuloksen onnistumista. Arviointia antaisi niin kurssin opettaja sekä oppilas itse että muut kurssitoverit. Oppimista voitaisiin tentin sijaan arvioida autenttisesti eli opittua asiaa tulisi soveltaa käytännön elämään kuten käytännönkokein tai simulaatioiden avulla. Yksi mahdollisuus voisi olla, että tulevaisuudessa ei arvioida vain yhtä kurssia vaan kurssikokonaisuuksia, kuten kotitalousopettajakoulutuksesta arvioitavia kurssikokonaisuuksia voisi olla kuluttajakasvatus, ruuanlaitto, siivous, tutkimus ja kasvatustieteet. Jokaisen kurssin jälkeen olisi palautekeskusteluita, jolloin opiskelija saa kokonaisvaltaisen käsityksen oppimisestaan ja epäkohdat tulisivat esille. Nykyisin asian oppiminen loppuu usein tenttiin. Arviointia ei saa unohtaa. Arviointi on yksi tärkeä osa oppimista, koska se edistää ja motivoi oppimiseen.

Pohdinta Tulevaisuuden oppimisympäristöihin liittyvät haasteet voidaan ryhmitellä opettajaan, oppijoihin ja oppimisympäristöihin, kuten esim. teknologiaan liittyviin haasteisiin. Koska opettajat, oppilaat ja tulevaisuuden oppimisympäristöt vuorovaikuttavat kaikki keskenään, on uuden oppimisympäristön käyttöönotto ennen kaikkea näiden kaikkien tekijöiden yhteistoimintaan saattamista. Uudet oppimisympäristöt saavat aikaan oppimista, ja opetustavoitteiden mukaisia tuloksia voidaan saavuttaa vain, kun sitä käyttävät ihmiset osaavat hyödyntää sitä oikein ja järkevästi. (Lappi 2002.) Opettajien ongelmista yleisimpiä ovat uusien menetelmien ja teknologioiden soveltaminen omassa työssään. Opettajat saattavat uutuuden pelossa pyrkiä soveltamaan uutta teknologiaa tai yksittäisiä menetelmiä perinteisen oppimisprosessin osana, eivätkä ole valmiita oppimiskäsityksen täyteen muutokseen. Jo pelkkä puhe uusien opetusteknologioiden käyttöönoton vaatimasta ajattelutavan muutoksesta voi aikaansaada epävarmuutta ja siten muutosvastarintaa opettajan mielessä. Tulevaisuuden

114

opetustehtävissä tulee olemaan suuri määrä niitä, joiden olemassa olevat taidot eivät vastaa tulevaisuuden vaateita. Taitoja tärkeämpää on omata muutoshalukkuus ja valmius elinikäiseen oppimiseen, mutta tarkoittaako tämä takaoven näyttämistä niille, jotka eivät syystä jos toisesta halua lähteä kehityksen pikajunan matkaan. (Lappi 2002.) Opettajan voi olla vaikea luopua auktoriteettiasemastaan luokassa ja hyväksyä se, että on vain yksi asiantuntija lukuisten muiden joukossa. Tulevaisuuden oppiminen korostaa vahvasti erilaisten verkostojen ja pienryhmien sisällä tapahtuvaa toimintaa. Vuorovaikutuksen säilymisen kannalta oppimisyhteisöt eivät saisi olla liian isoja, mikä ei edes ajatuksena kohtaa tämän päivän arkea. Kouluissa opetusryhmäkoot paisuvat kovaa vauhtia, samalla kun opetushenkilökunnan määrä asetetaan minimiin. Myös yliopistoissa tehokkuusajattelu näkyy niin, että luennoitsijat opettavat yksilöiden sijaan massoja, ja ainoa kontakti yksittäiseen oppijaan voi olla kurssin päättävä tenttipaperi. Vaikka investoinnit tietokoneisiin ja verkkoyhteyksiin ovat lisääntyneet vauhdikkaasti, eivät teknologian käyttömahdollisuudet ole kuitenkaan tutkitusti muuttaneet riittävästi koulujen opetusmenetelmiä tai edes saaneet aikaan laaja-alaista teknologian käyttöönottoa. Onko tulevaisuuden uhkakuva edelleen se, että tulevaisuuden opetuksen toteuttajat jäävät yksittäisten henkilöiden tai pienryhmien tasolle. Mahdollisuudet uusien oppimismenetelmien, -välineiden ja – ympäristöjen käyttöön ottoon eivät tule jakautumaan tasaisesti. Esimerkiksi hankintojen ja opettajien jatkokoulutusten rahoituksissa esiintyy valitettavaa valtakunnallista eroavaisuutta. Pohdimme miten tulevaisuuden oppimisympäristöt pystyvät huomioimaan oppijoiden oppimisvaikeudet, sillä tulevaisuuden oppimiskäsitys korostaa vahvasti oppijoiden itseohjautuvuutta ja oppilaiden omaa vastuunottoa. Toisaalta tulevaisuuden oppimismalli korostaa tuen antamista sekä opettajalta että vertaisoppijoilta, joten oppijat eivät jää yksin vaikeuksiensa kanssa. Muodostettaessa oppimisryhmiä voidaan oppijoiden erilaisuus huomioida nykyistä paremmin. Myös erilaiset oppimistyylit on mahdollista huomioida esimerkiksi eriyttämällä oppimisryhmiä. Kun erilaiset oppijat saavat opiskella luovassa vuorovaikutuksessa keskenään, jakautuvat kaikkien kokemukset, tiedot ja taidot ryhmän käyttöön. Tulemme elämään verkostoituneessa maailmassa, jossa ihmiset ovat entistä enemmän riippuvaisia toisistaan. Niinpä koulutuksen tehtävänä on edistää kollaboraatiota. Opetuksen haasteeksi tulee yhteistyön toimivuuden takaaminen, sillä ei voida olettaa että kaikilla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Näiden taitojen kehittymiselle tulee antaa riittävästi aikaa. Myös opettajien keskinäinen yhteistoiminnallisuus on vielä vähäistä, ja valitettavan moni opettaja tekee opetus- ja suunnittelutyönsä yksin. Verkostoituminen pitäisi saada vietyä kaikkien koulujen arkeen ja toimintaan, niin että yksin toimiva opettaja ei voi tehokkaasti edistää myöskään oppilaidensa keskinäistä verkostoitumista ja yhteistoiminnallisuutta.

115

EMMA HJORT , PAULA MIETTINEN, MILJA NURMINEN & MARIKA PESONEN

Hyvä oppimisympäristö mahdollistaa monipuolisen vuorovaikutuksen ihmisten, asioiden ja eri toimintaympäristöjen välillä. Tietoteknologia ohjelmineen ja sovelluksineen on yksi merkittävä väline tässä prosessissa. Teknologian tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta, tulevaisuuden opetusjärjestelmää ei kannata kuitenkaan rakentaa pelkästään tietotekniikan varaan, sillä esimerkiksi Suomessa ei edelleenkään toteudu rajattomat, kaikkien saatavilla olevat tietoliikenneyhteydet. Kuntien välinen taloustilanne on jatkuva huolenaihe, niin että taloudellisesti vakailla kunnilla on mahdollisuus panostaa tietoja viestintäteknologiaan ym., koulutukseen, koulurakentamiseen ym. Tämän hetkinen opettajien suuri lomautusaste ja koulujen eriarvoisuus ovat asioita, jotka tulisi ratkaista lähi tulevaisuudessa. Opetuksen kehittäminen on kunnissa usein kiinni taloudellisesta niukkuudesta, jonka vuoksi valtion tulisi entistä enemmän osallistua kuntien koulutusmenojen kattamiseen, jotta pystyttäisiin tarjoamaan kaikille tasapuolinen koulutusmahdollisuus. Elinikäinen oppijuus on tavoiteltava arvo, johon vastaaminen on yhteiskunnan, koululaitoksen ja lopulta jokaisen yksittäisen oppijan haaste. Tulee hyväksyä se, että tulevaisuudenkaan oppimisympäristö ei pysty vastaamaan jokaisen haluihin ja tarpeisiin. Oma näkemyksemme pyrkii huomioimaan mahdollisimman monipuolisesti sekä yksilön että ryhmän. Tulevaisuuden oppimisympäristö on joustava, muunneltava ja mukautuu yhteiskunnan tarpeiden ja muutosten mukaan. Jotta Suomi pysyisi kilpailukykyisenä hyvinvointivaltiona, täytyy koulutuksen panostaa jatkossakin.

Ryhmän arviointi Tämä tenttitehtävä toimi hyvänä esimerkkinä ja havainnollistavana harjoituksena sille, millä tavoin tentti- tai arviointitilaisuudet tullaan tulevaisuudessa yhä useammin järjestämään. Tällaisen kurssin tenttiminen kirjallisesti suljetussa tenttisalissa kynäpaperi-tekniikalla olisi tavallaan sotinut vastaan myös koko kurssin, saati tulevaisuuden oppimisympäristöjen toteutusideaa. Jokainen kurssiin osallistuva pienryhmä tuottaa täysin omannäköisensä tuotoksen, sillä selkeää, tarkasti rajattua määrittelyä emme tenttivastaukselle saaneet. Tällaiset epävarmat, osin omien oletuksien varaan perustuvat ratkaisut tulevat olemaan nykyisyyttä ja tulevaa, sillä tulevaisuuden oppiminen tulee perustumaan ongelmien ympärille, joita edes itse tentin laatija ei aina itse edes osaa hahmottaa. Tentti oli omanlaisensa todellisen maailman ongelma, johon yritimme oman pienryhmämme kesken saada jonkinlaisen vastauksen. Todellinen haaste oli kurssilla ymmärtää ja sisäistää yhteistoiminnallisuuden ja ryhmätyön merkitys. Se, että kasa oppijoita laitetaan yhteen, esim. vaikka ryhmätyöhuoneeseen saman tietokoneen äärelle, ei takaa parempia tuloksia, vaan ryhmän todella tarvitsee keskittää osa huomiosta jo pelkkiin vuorovaikutustaitoihin.

116

Vasta kurssin loputtua ymmärsi kuinka tärkeä merkitys kurssin opettajien vaatimilla kirjatuilla pelisäännöillä ja toimintasuunnitelmilla oli, sillä monen yksilön toiminnan sulauttaminen yhdeksi ei onnistu ilman selkeää suunnitelmaa. Jo pelkästään kirjallisesti sovittu aikataulu jäsentää toimintaa niin, että tuloksia on mahdollista saavuttaa. Vaikka olemme koko opintojemme ajan tehneet erilaisia ryhmätöitä yhdessä toimien, havainnollisti tämä kurssi sen, kuinka pinnalliseksi ja toisarvoiseksi oppiminen jää, ellei yhdessä toimimiseen oikeasti keskitytä ja panosteta.

Lähteet Enkenberg J. 2010. Opetuksen ja oppimisympäristön suunnittelu ja arviointi. Luennot: http://jorma-enkenberg.wiki.zoho.com/Kurssin-sisällöstä-ja-luentoihin-liittyvästämateriaalista.html Hawkey, (R. (2004). Learning with digital technology in museums, science centres and galleries. FutureLab Series. http://halshs.archives-ouvertes.fr/docs/00/19/04/96/ PDF/hawkey-r-2004-r9.pdf. (Luettu 22.11.2010.) Krajcik, J.S. & Blumenfeld, P. (2006). Project-based learning. Teoksessa Sawyer, R. K. (Toim.), the Cambridge handbook of the learning sciences. New York: Cambridge Lappi, O. 2002. Opettaminen Verkossa ja verkko-opiskelu - Opas Opettajille. http:// www.mv.helsinki.fi/home/olappi/yopeda/verkkoopas/luku1.htm. (Luettu 7.12.2010.) Manninen J. 2010. Tulevaisuuden koulun oppimisympäristö? University of Eastern Finland (UEF).http://kangasalafibin.directo.fi/@Bin/e252c8f347a904041acc894a 35a7cb2a/1291706326/application/pdf/772955/Oppimisympäristö.pdf (Luettu 7.12.2010.) National Technology Plan, (2010). Learning powered by technology. Executive summary. http://www.ed.gov/technology/netp-2010.( Luettu 1.12.2010.) Opetushallitus. 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Vammalan Kirjapaino Oy: Vammala 2004 Rajala A., Hilppö J., Kumpulainen K., Tissari V., Krokfors L., Lipponen L. 2010. Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Opetushallituksen raportit ja selvitykset 3/2010 Ripatti M. 2002. Mihin koulu opettaa? Arvid Järnefelt kasvatuksesta. Teoksessa Nuutinen P. ja Savolainen E (toim.).2002. 50 vuotta opettajankoulutusta Savonlinnassa. Joensuun yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitos.

117

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Ida Heikkilä, Heidi Häsä & Susanna Rissanen

Johdanto

Tulevaisuuden oppimisympäristömme on suunnattu kotitalouteen. Nykyinen kotitalousopetus yläkoulussa tapahtuu pääasiassa luokissa opettajan johdolla ja hyvin perinteisiä opetusmenetelmiä hyödyntäen. Kuitenkin koko ajan puhutaan, että opetuksen luonnetta ja opetusmenetelmiä täytyisi muuttaa niin, että siirryttäisiin pois perinteisestä luokkaopetuksesta enemmän oppilaan omaa kiinnostusta korostavaan ja oppilaslähtöisempään opetukseen. Erilaisilla oppimisprojekteilla ja harjoituksilla tätä on pyritty toteuttamaan jo muissa aineissa, mutta kotitaloudessa opetus tapahtuu kuitenkin pääasiassa vielä hyvin perinteisiä menetelmiä hyödyntäen. Tulevaisuuden kotitalousopetuksen tulisi olla vielä enemmän oppilaslähtöistä, ja sen tulisi pyrkiä tapahtumaan enemmän oppilaan omaa kiinnostusta ja motivaatiota hyödyntäen. Opetukseen pyrittäisiin ottamaan mukaan aina vain kehittyvää teknologiaa, jota hyödyntäen voitaisiin kehittää sosiaalisia taitoja sekä yhtä kotitalousopetuksen tärkeää osaa, ryhmässä toimimista. Myös opettajan roolia pitäisi pyrkiä muuttamaan niin, että hän toimisi enemmän työskentelyn ohjaajana eikä vain tiedon jakajana. Haluaisimmekin tällä omalla mallillamme pyrkiä niin sanotusti myös päivittämään kotitalousopetuksen luonnetta. Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti ja näin ollen myös opetusta täytyisi pyrkiä muuttamaan sen mukana. Jo opetussuunnitelmassakin sanotaan kotitalouden kohdalla, että kotitalouden opetuksen tarkoituksena on kehittää arjen hallinnan edellyttämiä käytännön työtaitoja, yhteistyövalmiuksia ja tiedonhankintaa sekä niiden soveltamista arkielämän tilanteissa. Näin ollen näitä taitoja ei voi mitenkään oppia, ellei opetuskin ole ajan tasalla ja seuraile yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia. Jo kotitalouden luonteeseenkin kuuluu tietynlainen perinteikkyys, sillä tunnilla opiskellaan ruoanlaittoa, puhtaanapitoa ja vaatehuoltoa sekä oman kodin ja arjen hallintaa, taitoja, jotka ovat hyvin perinteisiä ja niitä elämän perusasioita. Nämä asiat on myös koulussa opittava niin, että oppilaat voivat hyödyntää niitä myöhemmässä elämässä. .

Tulevaisuuden oppimisympäristö Tulevaisuuden koulumaailma on varmasti hyvin teknologiapainotteinen, sekä tutkivaa että ongelmaperustaista oppimista (Problem Based Learnin, PBL) tukeva. Olisi tärkeää antaa oppilaille onnistumisen elämyksiä sekä mahdollisuus eri aistihavaintojen avulla tehdä päätelmiä opittavasta asiasta. Oppiminen tulisi siirtää pois luokkahuoneesta ja

118

perinteisistä menetelmistä ja hyödyntää sen sijaan teknologiaa ja ympäristöä. Oppilaiden olisi myös hyvä olla toistensa oppimisen tukena, sillä hyvin erilaisetkin oppilaat pystyvät täydentämään toistensa oppimista, jolloin oppilas oivaltaa sellaisiakin asioita, mitä hänelle ei yksin tulisi mieleen. Tämä tarkoittaa sitä, että yksin toimiessa yksilö sortuu helposti pinnalliseen tarkasteluun, kun taas ryhmässä toimiessaan hän prosessoi ja järjestelee tietoa, sekä erottelee oleellisen epäolennaisesta. Varsinkin teknologiaan, joka luultavimmin tulee olemaan yksi tulevaisuuden opetuksen peruspilareista, olisi hyvä tutustua ryhmissä, sillä opitusta jää parempi muistijälki ryhmätyöskentelyn kautta. Näin oppilaat voisivat yhdessä oivaltaa miten teknologiaa käytetään ja samalla he jakavat osaamistaan muiden ryhmän jäsenten kesken. Vaikka opettaja onkin oleellinen osa ryhmän toimintaa, olisi hänen kuitenkin tehtävä itsensä näkymättömäksi siten, etteivät oppilaat kaikissa ongelmatilanteissa kääntyisi opettajan puoleen vaan pyrkisivät ratkaisemaan ongelman joko itse tai vertaistukea hyödyntäen. Tulevaisuuden koulussa tulisi selvästi näkyä oppilaslähtöisyys. Kaikki oppitunnit tulisi suunnitella siten, että ne mahdollisimman tehokkaasti palvelisivat oppilaita ja hyödyntäisivät sitä mielenkiintoa ja innokkuutta mitä kullakin yksilöllä on. Tietysti on sellaisia konkreettia asioita, jotka olisi hyvä läpikäydä perinteisellä luokkahuonemenetelmällä, mutta tämän rinnalle olisi mahdollista tuoda myös uudenlaisia lähestymistapoja, jotka mahdollisimman hyvin auttaisivat oppilaita tiedon saamisessa ja saadun tiedon arvioinnissa, sekä prosessoinnissa. Ongelmaperustainen ja tutkiva oppiminen on hyvä keino hyödyntää jokaisen yksilön osaamista ja ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi ryhmissä tehdyt projektit kehittävät yhteistyötaitoja ja edesauttavat kompromissien tekemistä. Ryhmälle olisi kuitenkin hyvä antaa sellainen tehtävä mikä sitä kiinnostaa ja heidän olisi hyvä myös saada osallistua itse tehtävän luomiseen. Olisi hyvä kiinnittää huomiota juuri siihen, mitä oppilas haluaa oppia ja miten, mitä hän haluaa tutkia ja miksi, sekä miten hän saisi omiin tutkimuskysymyksiinsä vastauksia. Ongelmiin on monta hyvin erilaista lähestymistapaa, joten opettaja voi vaikuttaa siihen, miten ilmiötä lähdetään lähestymään. Hyvänä motivointikeinona voisivat olla opettajan oman persoonan ja kannustamisen lisäksi myös se, että oppilaille jaettaisiin vastuuta. Monia oppilaita motivoisi paljon, jos he saisivat jo kurssin alussa osallistua kurssikokonaisuuden suunnitteluun. Opettajalla voisi esimerkiksi olla lista asioista ja tehtävistä, joita voitaisiin läpikäydä kurssin aikana ja oppilaat saisivat itse vaikuttaa mitä asioita haluavat kyseisessä jaksossa oppia. Oppimisympäristössämme pyritään hyödyntämään teknologiaa ja Internetiä kotitalousopetuksessa. Opettajan työnkuvaan lisätään erilaisten virtuaalisten oppimisympäristöjen kuten esimerkiksi Wikien ja Blogien suunnittelu ja luominen, jonne opettaja voi suunnitella ja laittaa materiaalia omia tuntejaan koskien. Näin oppilaat voisivat

119

IDA HEIKKILÄ, HEIDI HÄSÄ & SUSANNA RISSANENEN

itsenäisesti opiskella verkossa opettajan suunnitteleman materiaalin avulla opetettavia asioita, jonka jälkeen aiheeseen palataan tunnilla. Malli siis perustuu suurelta osin myös oppilaiden itsenäiseen opiskeluun, joka tapahtuu muualla kuin kotitalousluokassa. Heidän myös oletetaan olevan motivoituneita ja kiinnostuneita opetettavasti aiheesta, mikä on myös opettajan tehtävä varmistaa. Suunnittelemassamme mallissa opettajan luokassa opetettavaa tuntimäärää vähennetään ja jäljelle jäänyt aika käytetään oppimisympäristöjen ja niiden materiaalien suunnitteluun. Koska oppilaat opiskelevat verkkomateriaalin avulla osan opetettavasta aiheesta ja vain osa käydään läpi tunnilla, ei tuntien vähentäminen luokassa näin ollen ole heiltä pois, vaan heille taataan monipuolisempaa kotitalousopetusta, jossa yhdistyy heidän oma työskentelynsä sekä opettajan asiantuntemus. Oppilaiden itsenäisessä työskentelyssä opettaja toimii työskentelyn ohjaajana ja avustajana ja luokassa aiheen asiantuntijana. Kun opetusmateriaalia laitetaan virtuaalisiin oppimisympäristöihin, voidaan myös kotitalousopetusta yhtenäistää eri koulujen kesken. Näin myös opettajien yhteistyötä voidaan lisätä, ja siihen pyritään keskittymään entistä enemmän. Opettaja on kuitenkin luokan edessä loppujen lopuksi aina yksin ja vastuussa luokkansa opetuksesta ja oppilaiden oppimisesta. Kun opetusmateriaali voidaan suunnitella yhdessä muiden opettajien kanssa teknologian välityksellä, voidaan myös vastuuta opetuksesta jakaa. Näin virtuaalinen oppimisympäristö palvelee myös nuoria vastavalmistuvia opettajia, jotka voivat saada valmista opetusmateriaalia oppimisympäristöstä ja näin saada apua tuntien suunnitteluun, samalla kun pystyvät jakamaan omia ajatuksiaan muiden kanssa. Lisäksi kun oppimisympäristöjä rakennetaan yhdessä muiden kotitalousopettajien kanssa, saadaan hyödynnettyä kaikkien asiantuntijuutta ja näin myös tuotetusta materiaalista voidaan mahdollisimman monipuolista ja asiantuntevaa. Tavoitteena olisi, että fyysinen luokkaopetus vähenisi ja oppiminen tapahtuisi osittain Internetissä tai koulun ulkopuolisissa ympäristöissä. Tämä tarjoaisi monimuotoista opetusta erilaisille oppijoille, mikä taas tukisi kaikkien oppilaiden yksilöllisiä tarpeita. Tämä mahdollistaisi sen, että oppilaat pystyisivät osittain itse päättämään mitä haluavat oppia ja miten. Oppilaat ammentavat tietoa koko ajan ja joka paikasta, joten parhaiten oppilas oppii kun se on hänelle vapaaehtoista. Usein oppilaat oppivatkin parhaiten toisiltaan, joten olisi hyvä suosia sellaisia toimintatapoja, mitkä tukisivat tätä ilmiötä. Opettajajohtoista yksinpuhelua tulisi välttää ja käyttää ennemmin sellaisia opettamismenetelmiä, jotka motivoisivat oppimista ja tekisivät siitä mielekästä toimintaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että oppimista tapahtuu, oli se sitten luokkahuonepainotteista tai Internetin kautta tapahtuvaa viestintää. Oppilaiden konkreettiset oppitunnit eivät siis vähenisi, mutta osa tunneista siirrettäisiin Internettyöskentelyyn, jolloin opettajalla jää aikaa virtuaalisten oppimisympäristöjen suunnitteluun, luomiseen ja ylläpitoon, sekä niiden arviointiin. Opettajan olisikin syytä huomioida arvioinnissa se, ettei ole tärkeintä miten oppilas työskentelee oppituntien aikana, vaan on otettava huomioon myös hänen työpanoksensa luokkahuoneen ulkopuolella. Tällöin tulisi arvioida aktiivisuutta, motivoituneisuutta, yrittämistä ja itseohjautuvuutta. Tuloskeskeisyydestä olisi siirryttävä painottamaan yrittämistä ja osallistumista. Jokaisen yksilön henkilökohtainen kehitys olisi pystyttävä ottamaan

120

huomioon, sillä on hyvin mahdollista, että hyvin hiljainenkin oppilas on luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvissa projekteissa innokas, osallistuva ja myös eräänlainen asiantuntija. Haluaisimme tuoda kotitaloustunneille enemmän kokeellista työskentelyä, joka perustuisi oppilaiden omaan kiinnostukseen ja tietämykseen aiheesta. Näin opettaja ei aina kertoisi suoraan miten jokin asia tehdään. Oppilaat voisivat esimerkiksi ensin ottaa asiasta selvää verkossa olevan materiaalin avulla, jonka jälkeen työskentelyä kokeiltaisiin käytännössä kotitaloustunneilla. Toisen esimerkin mukaan opettaja ei antaisi oppilaille valmiita työohjeita, vaan heille annettaisiin tavoitteeksi jonkun ruoan tai leivonnaisen valmistaminen. Tämän jälkeen ryhmän jäsenet yhdessä suunnittelevat ja miettivät, kuinka kyseinen ruoka tai leivonnainen valmistettaisiin käytännössä. Samalla tulee pohtia käytettäviä raaka-aineita, reseptin mittasuhteita, mitä menetelmiä valmistuksessa käytetään sekä kuinka kauan siihen kuluu aikaa. Seuraavaksi ryhmä valmistaa kyseisen tuotoksen ja pohtii missä on onnistuttu ja mitä voisi vielä parantaa. Lopuksi oppilaat vertaavat verkkomateriaalin avulla omaa reseptiään jo valmiina oleviin resepteihin, ja keskustelevat omista tuloksistaan vielä opettajan johdolla. Näin verkkomateriaalia voidaan siis hyödyntää mahdollisimman monella tavalla. Työskentelystä ja itse oppimisprosessista on hyvä tehdä havaintoja ja muistiinpanoja, jotta voidaan varmistaa, että oppimista on tapahtunut. Myös yksi lähestymistapa on luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvat vierailut. On hyvin tärkeää, että opettaja tuntee koulun ympäristön ja hänellä on hyvät suhteet kaikkiin sellaisiin kohteisiin, mihin olisi mahdollista tehdä vierailuja oppilasryhmien kanssa. Oppilaat voisivat ryhmissä tutustua esimerkiksi leipomoihin, suurtalouskeittiöihin, tuottajiin ja tehtaisiin, sekä erilaisiin asiantuntijoihin. Tämän voisi toteuttaa siten, että jokainen ryhmä ottaisi tutkimuskohteekseen yhden edellä mainituista kohteista, miettisi mitä haluaisi kyseisistä kohteesta selvittää ja muodostaisi jonkin tutkimuskysymyksen. Oppilaat pohtisivat asiaa huolella ennen tehtävän etenemistä. Opettajan olisi hyvä seurata keskustelua, mutta hän ei saisi puuttua siihen, vaan antaa ajatusten virrata vapaasti. Ajatuksilta ei saa katkaista siipiä, vaan niiden tulee antaa virrata vapaasti, kunhan ne ovat kosketuksissa aiheen kanssa.. Tämän jälkeen ryhmät tekisivät vierailun kohteeseen ja raportoisivat tulokset muulle luokalle, sekä raportoisivat miten projektissaan onnistuivat. Kukin oppilasryhmä voisi kuvata tai videoida vierailunsa ja haastattelunsa ja editoida materiaalista noin viiden minuutin havainnollistavan esityksen muulle luokalle. Näin jokainen oppilas saa kosketuksen aiheeseen ja asiasta tehdään mielenkiintoisempi konkreettisilla vierailuilla ja oppilaiden omilla mietteillä. Olisi tärkeää, että kunkin ryhmän ajatteluprosessin annettaisiin muotoutua rauhassa ja raportoinnissa saisivat näkyä mahdolliset ongelmat, sekä syyt tehtyjen ratkaisujen takana. Näin ilmiötä tuotaisiin lähemmäs oppilasta. Tämä olisi ongelmaperustaista oppimista. Arvioinnissa olisi otettava huomioon ryhmän toiminnan lisäksi myös jokainen yksilö ja etenkin se miten yksilö toimi osana ryhmää. Passiivinenkin oppilas voi innostua tällaisesta tehtävästä. Ei haittaa vaikka tutkimuskysymykseen ei saataisikaan vastausta, sillä tärkeintä on itse prosessi kysymyksen takana. On siis syytä kiinnittää huomiota siihen, ymmärsivätkö oppilaat tehneensä jotain jossakin kohtaa väärin tai vääristelleet

121

IDA HEIKKILÄ, HEIDI HÄSÄ & SUSANNA RISSANENEN

tahattomasti saatuja tuloksia. Valmiita vastauksia ei tule antaa, sillä oppilaiden tulee itse oivaltaa nämä asiat. Olisi myös mahdollista videoida kaikilla tunneilla videoita tehdyistä asioista, jotka liitettäisiin Internetiin sellaiselle alustalle, mihin on pääsy vain opettajalla, oppilailla, sekä oppilaiden vanhemmilla. Tälle sivustolle liitettäisiin videoita ja kuvamateriaalia tunneilla käydyistä asioista. Jos oppilas olisi ollut jonakin päivänä poissa koulusta, hän voisi tarkastaa yhteiseltä sivustolta tarkastaa, mitä tunneilla on tehty, esimerkiksi demonstraatiovideon pullan tekemisestä, ja tehdä mallin mukaan itse saman kotona. Tämän jälkeen hän voisi liittää joko kuvia tai videon prosessista sivustolle, josta opettaja ja vanhemmat sen näkisivät. Myös oppilaiden omat, esimerkiksi vierailukohteista tehdyt, videot voisi liittää tälle samalle sivustolle mistä salasanan omaavat voisivat niitä myöhemmin tarkastella. Näin kaikkien oppilaiden vastuulla olisi, että tunneilla käydyt asiat olisivat tulleet tutuiksi joko oppitunneilla tai itse opiskellen. Yhteisille sivustoille voisi liittää myös esimerkiksi hyviä reseptivinkkejä tai muuta vastaavaa oheismateriaalia. Tämä projekti vaatii onnistuakseen oppilaiden motivointia ja innostusta aktiivisuuden ylläpitämistä, mutta onnistuessaan se olisi arvokas maaperä oppimiselle ja itseopiskelulle. Olisi myös hyvä, että muutkin oppiaineet hyödyntäisivät teknologiaa yhtä tehokkaasti ja olisi mahdollisuus integroida useita eri oppiaineita samaan projektiin. Esimerkiksi tuottajilla ja tehtailla vierailun lisäksi voisi yksi vierailukohde olla kuluttaja, mikä yhdistäisi paitsi kotitalouden ja kuluttajakasvatuksen, myös biologian ja elämän kiertokulun. Näin oppilaat oppisivat ymmärtämään millaisen matkan jokin tuote tekee ennen kuluttajan jääkaappiin päätymistä ja mitä kaikelle pakkausmateriaalille tapahtuu vielä tämän jälkeen. Yksi osa vastuullista kuluttamista on juuri tuotteiden kiertokulun ymmärtäminen. Tutkimuskysymyksenä voisi olla esimerkiksi: kuinka pitkään liha matkaa ennen kuluttajalle saapumista, miten lihaa tuotetaan tai miten yksityinen kuluttaja voisi ottaa huomioon ekologisuuden arkipäiväisiä valintoja tehdessään? Oppimisympäristömme toimivuuden kannalta olisi tärkeä, että jo alakoulun puolella perehdyttäisiin kotitalouden perusteisiin sekä teknologian käyttöön. Näin voitaisiin varmistaa, että teknologiaa voidaan hyödyntää opiskelussa monipuolisesti ja kotitalouden perusteet tulisivat hieman tutummiksi. Kotitaloudessa kuitenkin opiskellaan elämän perustaitoja, ja kun nämä taidot on opittu jo nuorena, on niitä sitten helpompi syventää vanhempana. Ehkä näin myös voisi saada oppilaiden kiinnostuksen ja motivaation kotitaloutta kohtaan kasvamaan. Jo varhain aloitettu kotitalousopetus voisi parantaa kansanterveyttä sekä edistää terveellisiä elämäntapoja. Arvostus luontoa sekä omaa terveyttä kohtaan voisi kasvaa, ja samalla vastuullinen kuluttaminen ja kestävä kehitys tulisivat osaksi omaa elämäntapaa.

122

Riskejä ja ongelmia oppimisympäristön toteutumiselle Kehittelemäämme tulevaisuuden oppimisympäristöön sisältyy myös riskejä ja vaikeuksia, jotka voivat toimia esteenä oppimisympäristömme toteutumiselle. Ennen kuin tätä oppimisympäristöä voitaisiinkaan siis toteuttaa käytännössä, tulee erilaiset riskitekijät sekä ongelmat ottaa kattavasti ja monelta eri näkökulmalta huomioon. Seuraavaksi punnitsemme suurimpia oppimisympäristöömme liittyviä ongelmia ja vaikeuksia, jotka liittyvät pitkälti tietoteknologian käytön hyödyntämiseen ja sen vaikutuksista oppimiseen, arviointiin ja opettamiseen. Myös yhteiskunnan ja resurssien kysymykset ovat keskeisiä. Suurimpia oppimisympäristömme toteutumisen kannalta olevia uhkia ovat erilaiset resurssit. Yhteiskuntamme muuttuu hitaasti, eikä vieläkään kaikissa luokissa tai saati sitten kaikkien oppilaiden kotona ole käytössä tietokonetta. Kehittelemämme oppimisympäristö vaatisi kuitenkin kotiin tietokoneen ja tietotaitoja käyttää sitä. Tietokoneet ja laajakaistamahdollisuudet tulisikin ensiksi saada tasapuolisesti kaikille ympäri maata, ja samalla tulisi varmistua siitä, että kaikki osaavat käyttää konetta ja sen eri ohjelmia ainakin jollain tasolla. Myös opettajalta vaadittaisiin kattavaa tietoteknologian hallintaa, mikä vaatisi kouluttautumista tai vähintään tietotaitojen päivittämistä. Näiden asioiden toteutumiseksi tarvittaisiin suuri summa rahaa ja erilaisia tietoteknologian asiantuntijoita käyttöön. Teknologian hyödyntäminen oppimisympäristössämme tuo mukanaan myös monia muita haasteita. Jos oppilailta vähenisi oppimisympäristössämme fyysisten tuntien määrä, ja jotkin asiat opiskeltaisiin luokan ulkopuolella verkkoviestinnän avulla, täytyisi opettajien varmistua silti siitä, että oppilaat toimivat aktiivisesti netissä ja tekevät siellä oikeita asioita. Valvonnan kysymykset nousevatkin heti pintaan: Kuinka valvonta oikein tapahtuisi ja mistä opettaja saa varmuuden siitä, että oppilas on oikeasti käynyt tutustumassa aiheeseen ja opiskellut asiaa? Kuinka Internet-oppitunteja voidaan kontrolloida ja valvoa, mistä voidaan varmistua että oppilas on oppinut? Teknologian käyttö oppimisen välineenä vaatiikin tietokoneen peruskäyttötapojen lisäksi yksilöltä itseohjautuvuutta, hyvää keskittymiskykyä ja omaa mielenkiintoa. Herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka käy niille oppilaille, jotka eivät ole itseohjautuvia, aktiivisia tai oppimishaluisia? Nämäkin oppilaat tulee kuitenkin huomioida. Tietokoneiden pitkäaikainen käyttö saattaisi myös pahimmillaan vähentää fyysisiä kontakteja, minkä vaarana voisi olla oppilaiden sosiaalisten suhteiden huononeminen tai erakoituminen. Ongelmaksi muodostuu myös se, kuinka varmistutaan siitä, ettei kokeellisessa ruoanvalmistuksessa ruoalla leikitä. Yksi kotitalousopetuksen päämääristä on kuitenkin opettaa oppilaille vastuullista raaka-aineiden käyttöä, eikä ruokaa saa siis turhaan haaskata tai heittää roskiin. Oppilaiden on tärkeää saada kokeilla ja harjoitella ruoanvalmistusta, mutta samalla täytyy oppia arvostamaan itse valmistettuja tuotoksia sekä raaka-aineita. Niin luokassa kuin luokan ulkopuolellakin tehdyissä ryhmätöissä ongelmaksi voi muodostua se, että työ jakaantuu epätasaisesti, ei osata keskittyä aiheeseen, osa ryhmän jäsenistä voi sabotoida yhteistä työskentelyä tai projektiin ei suhtauduta tarpeeksi asiallisesti.

123

IDA HEIKKILÄ, HEIDI HÄSÄ & SUSANNA RISSANENEN

Teknologiaa hyödyntävässä opettamismenetelmässä niin kuin kaikissa muissakin opettamismenetelmissä tärkeintä on, että yksilö oppii tarvittavia tietoja ja taitoja. Erilaiset oppijat tai oppimisvaikeudet ovat kuitenkin vaikeampia huomioida tietoteknologiapainotteisessa opettamisessa. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pärjäämisestä on vaikeampi varmistua ja heidän eriyttäminen ja huomioiminen käytännössä olisi paljon työläämpää. Olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki oppijat saisivat tarvitsemaansa tukea tasapuolisesti ja tehokkaasti. Kuinka voisimme siis oppimisympäristössämme varmistua verkko-opetuksen avulla siitä, että kaikille on samanlaiset lähtökohdat oppia niillä resursseilla, joita yksilöllä on? Kuinka varmistumme siitä, että oppija saa tukea, mikäli hän sitä tarvitsee? Oppimisympäristömme luo näihin kysymyksiin haasteita. Myös opettajalta vaaditaan paljon teknologiaa hyödyntävässä opettamisympäristössä eikä pelkästään siis riittäisi, että opettaja hallitsisi teknologian käyttämisen perusteet. Opettajan tulisikin osata valmistaa mielenkiintoisia oppimisympäristöjä ja osattava liittää monipuolisesti eri materiaaleja (kuvat, tekstit, videot ym.) oppimisympäristöön niin, että ne ovat oppilaista mielenkiintoisia ja selkeitä. Oppimisympäristöjen tulisi olla tarkkaan rakennettuja ja selkeitä, jotta ydinkohdat tulisivat selviksi oppilaille. Opettajan tulisi sivustojen teon lisäksi osata myös ohjata tehokkaasti oppilaita oikeaan suuntaan ja rohkaistava oppilaita kokeilemaan ja tutkimaan asioita oppimisympäristössä. Opettajan olisi autettava oppilaita ilman läsnäoloaan keskittymään aiheeseen, toimimaan motivaattorina ja auttamaan niitä oppilaita, jotka apua tarvitsisivat. Myös arvioinnin kysymykset nousevat keskeisiksi ongelmakysymyksiksi, sillä yksi osa opettajan tehtävää on kuitenkin arvioida oppilasta. Kuinka voitaisiin siis arvioida oppimista, joka tapahtuu verkkoympäristöissä? Kuinka opettaja voisi saada laaja-alaisen kuvan oppilaan osaamisesta ja yksilön tietotasosta, jos oppiminen ja opiskelu tapahtuvat verkossa? Kuinka opettaja voi antaa oppilaalle palautetta oppimisesta ja sen tasoista, jos ei näe kun vain kirjalliset tuotokset? Opettajalta vaadittaisiin paljon lisäpanosta näiden kysymysten ratkaisemiseksi. Myös aika- ja opettajaresurssit tulevat tässä oppimisympäristössä vastaan. Erilaiset pitkäaikaiset projektit vaatisivat paljon aikaa ja myös lisää apuopettajia tarvittaisiin valvojiksi. Kaikkea aikaa ei kuitenkaan voitaisi kotitaloustunneilla kuluttaa projekteihin, sillä käsiteltäviä aihealueita on paljon. Tärkeää olisikin kuitenkin varmistua siis siitä, että kaikki opetussuunnitelman asiat tulevat käytyä läpi ja aikaa jäisi tasapuolisesti eri osa-alueiden käymiseen. Yksittäisen opettajan fyysisten tuntien vähetessä ja erilaisten Internet-oppituntimateriaalien lisääntyessä uusia opettajia tarvittaisiin lisää varsinaisten fyysisten tuntien ylläpitämiseen ja opettajat tarvitsisivat koulutusta verkkomateriaalien oikeaoppiseen valmistamiseen. Fyysisiä tunteja ei voitaisi kuitenkaan jättää kokonaankaan pois, sillä ruoan valmistuksen kaikkia perusasioita ei kuitenkaan millään voida opetella tietoteknologian tai verkko-opetuksen avulla. Kotitalouden lisääminen opetussuunnitelmaan jo alaluokilla voi myös ajan ja rahan puutteen vuoksi osoittautua haasteelliseksi. Rahaa ja aikaa siis tarvittaisiin rutkasti näihinkin resursseihin lisää, mutta mistä niitä saisi? Nämä resurssit ovat jo muutenkin hyvin tiukalla, ja

124

ja kotitaloustunneilla käytettäviä raha- tai tuntimääriä on pienennetty vuodesta toiseen muutenkin. Myös yhteiskunta ja sen asettamat arvot ja normit tuovat mukanaan omia haasteitaan oppimisympäristömme toteutumiselle. Tämän päivän suomalainen koulujärjestelmä muuttuu hitaasti ja se ei arvosta muutosta, kokeilua tai opetuksen tutkimusperusteista kehittämistä. Koulutuksemme ei katso aina tulevaisuutta kohti tai katso ympärilleen, vaan se on sääntöpohjaista, standardeihin pyrkivää eikä hyödynnä tehokkaasti oppimistutkimuksen tuloksia. Myöskään opettajan koulutuksessa ei arvosteta riittävästi muutoksen kasvamista, innovatiivista toimintaa tai luovuutta. Yhteiskuntamme mielestä ei ole syytä tehdä muutoksia, sillä olemmehan tutkimusten mukaan muutenkin jo tilastojen kärjessä. Koko yhteiskuntamme ajattelumalli vaatisi suuria muutoksia, jotta koulutuslaitoksemmekin muuttuisi ja sitä kautta myös oppimisympäristömme käytännön toteutus tulisi mahdolliseksi.

125

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden oppimisympäristö Henriikka Puolitaival, Johanna Kaartinen, Tiina Aikkila & Leila Virmala

Tulevaisuuden oppimisympäristössä koulussa ei ole oppiainejakoa. Nykyiset oppiaineet sisältyvät kokonaisuuteen, joka koostuu erilaisista projekteista. Projektit toteutetaan yhteistyössä eri verkostojen kanssa. Koulurakennus on tulevaisuudessa vain kokoontumispaikka, koska oppimista tapahtuu muissakin ympäristöissä (Kuvio 1). Tulevaisuuden oppimisympäristössä oppilaat ovat oppimisen keskiössä ja opettajan rooli on ohjata ja tukea oppimista. Kirjallista arviointia oppimisesta annetaan jatkuvasti.

Kuvio 1. Oppimisympäristöjen suhteet

Oppisisältö Oppiaineet eivät ole irrallisia osia, vaan koulussa ne sulautetaan toisiinsa, jolloin niiden välille syntyy syy-seuraus-suhteita. Tällä tavoin oppilaat ymmärtävät, että kaikki liittyy johonkin kokonaisuuteen ja todellisuuteen. Projektien aiheet voivat lähteä oppilaista, työelämästä, opettajalta tai jostain muualta. Jos aihe ei tule oppilailta itseltä vaan esimerkiksi opettajalta, oppilaat etsivät aiheesta oman näkökulman tutkimuskysymykseksi. Koulussa ei jaeta oppilaille kirjoja. Kirjat ovat koulun kirjastossa tiedon lähteinä. Lähteinä projekteihin toimivat myös Internet, asiantuntijat yrityksistä ja tieteelliset julkaisut. Oppilaat oppivat monenlaisia tiedonhakutaitoja ja heidän kriittinen ajattelunsa kehittyy. Tietoa on paljon saatavilla, joten oppilaiden tulee kyetä löytämään oleellinen ja luotettava tieto.

126

Jokaisella oppilaalla on koulussa oma tietokone, joka toimii tiedonlähteenä ja muistiinpanovälineenä. Tietokone on helppo ottaa mukaan eri oppimisympäristöihin ja samalla mukana kulkee kaikki oppimateriaali. Oppilaat aloittavat koulun alkaessa blogin kirjoittamisen ja sen tekeminen jatkuu koko peruskoulun ajan. Siellä oppilaat käyvät läpi oppimistaan, antavat palautetta toisille sekä jakavat tietoa. Blogit ovat avoimia, joten niitä pääsee lukemaan niin opettaja, vanhemmat kuin yhteistyökumppanit. Vanhemmat voivat elää oppimisprosessin mukana ja kannustaa sekä tukea oppilasta. Projekteille luodaan omat blogit tai kotisivut, joiden kautta oppilaat tuovat esille prosessin etenemisen ja siihen liittyvät vaiheet. Projektin alussa tulee kirjoittaa ylös ryhmäkohtaiset säännöt. Projektin blogi luo ryhmälle yhteisöllisyyttä ja sosiaalisen keskustelualustan. Omassa blogissaan oppilas voi analysoida vielä omaa oppimistaan ja tuntemuksia projektin edetessä. Koulurakennus ja muut ympäristöt Oppilaat ja opettaja kokoontuvat koululle. Koulurakennuksen merkitys tulee muuttumaan, koska se toimii tulevaisuudessa lähinnä avoimena kokoontumispaikkana (kuvio 1). Oppimisympäristöä laajennetaan koulurakennuksen ulkopuolelle muun muassa virtuaalimuseoon, luontoon ja yrityksiin. Verkostot (kuvio 2) voivat olla yrityksiä, yhteyksiä ulkomaille muihin kouluihin tai vaikka sukulaisiin. Projekteissa voidaan tehdä tutustumismatkoja todelliseen ympäristöön, kuten Observatorioon eli tähtitorniin tai maatilalle. Oppiminen autenttisessa oppimisympäristössä on syvällisempää, konkreettisempaa ja tavoitteellisempaa kuin pelkästään koulurakennuksessa opiskeltaessa.

Kuvio 2. Suhdekaavio

127

HENRIIKKA PUOLITAIVAL, JOHANNA KAARTINEN, TIINA AIKKILA & LEILA VIRMALA

Ylemmillä luokilla aloitellaan yhteistyötä myös ulkomaille kielenoppimisen vahvistamisek-si. Oppilaat pääsevät käyttä-mään kieltä aidossa ympäris-tössä ja sitä kautta motivoituvat kieltenopiskeluun paremmin. Projektista riippuen opintomat-kat voidaan suunnata myös yhteistyömaahan. Oppilaiden maailmankuva laajenee ja he oppivat vieraasta kulttuurista ja koulumaailmasta. Sen kautta oppilas ymmärtää myös omat juurensa ja tavat toimia paremmin. Oppiminen ja opettaminen toimivat vastavuoroisesti ulkomaalaisten oppilaiden kanssa. On hyvä verkostoitua kansainvälisesti jo nuorena, jotta se ei tule esteeksi vanhempana. Oppilaan rooli Koulussa luokka-asteet ovat vielä voimassa, koska opettajan on helpompi hallita opettamista vuosisuunnitelman perusteella. Tavoitteet oppimiselle asetetaan vuosittain. Projekteissa luokka-asterajoja rikotaan säännöllisesti. Silloin eri-ikäiset oppijat opiskelevat yhdessä ja jakavat tietoaan toisilleen. Alaluokkalaiset oppivat sisältötietoa vanhemmilta koulukavereiltaan ja yläluokkalaiset oppivat soveltamaan ja opettamaan tietoa nuoremmille koulukavereilleen. Oppiminen on vastavuoroista ja jokainen oppilas iästään riippumatta on samanarvoinen työskentelyssä. Oppilaalla on suuri rooli oppimisessa. Oppimista ei koulussa anneta valmiina, vaan tulee rakentaa se itse. Tavoitteena on lisätä oppilaat itseohjautuvuutta, omatoimisuutta, yhteistyötaitoja ja ongelmaratkaisutaitoja.

Kasvattajat koulussa Koulussa ei pelkästään opettaja kasvata, vaan muiden ammattiryhmien edustajat ovat osa kasvatustyöryhmää. Työryhmä voisi koostua esimerkiksi opettajasta, terveydenhoitajasta, yhteisöpedagogista, nuorisotyöntekijästä, erityisopettajasta ja tietoja viestintäteknologian asiantuntijasta. Koululla on myös verkostoja yhteiskunnan erialojen osaajiin, kuten mediaan, tietoviestintään, teknologian osaajiin sekä poliisiin ja niitä käytetään hyödyksi oppimisessa ja kasvattamisessa. Opettajan rooli on projektien ohjaaja ja organisoija, verkostojen ylläpitäjä, oppilaiden innostaja ja arvioija. Opettajan tulee huolehtia siitä, että opetussuunnitelma toteutuu. Arviointi Alakoulussa ei ole numeraalista arviointia ollenkaan. Arviointi koostuu sanallisesta palautteesta, sekä kirjallisesti että suullisesti. Numeroarviointi on jätetty pois, koska pelkkä arvosana ei kerro koko totuutta oppilaan oppimisesta ja kehittymisestä. Sanallisen palautteen kautta oppilas tiedostaa kehittymiskohteensa ja voi tarttua niihin. Arvioijana toimii pääasiassa opettaja, mutta palautetta antavat myös koulutoverit. Oppilaat oppivat antamaan palautetta monipuolisesti ja ottamaan sitä vastaan. Koulussa vertaispalautteen antaminen aloitetaan jo alaluokilla pienillä harjoituksilla. Tavoitteena on kehittyä hyväksi palautteenantajaksi eli oppia antamaan rehellistä,

128

kriittistä ja rakentavaa palautetta. Projektin edetessä palautetta annetaan kokoajan. Palaute on välitöntä ja oikeanaikaista eli sitä annetaan tuoreeltaan.

Riskianalyysi Tulevaisuudessa edellä läpikäyty oppimisympäristö voi olla mahdollinen. Opettajien asenne, opettajakoulutuksen, kouluorganisaation ja opetussuunnitelmien tulisi muuttua paljon. Oppiainerajoista luopuminen on suurin haaste toteutumiselle, koska ne ovat niin vahvoina meidän koulukulttuurissa, joka tähtää kirjallisiin kokeisiin. Meidän mielestä tällainen ympäristö olisi otollinen oppia elämäntaitoja, kuten yhteistyötaitoja ja verkostoitumista. Yritykset eivät välttämättä ole halukkaita tekemään yhteistyötä alakoululaisten kanssa resurssipuutteen vuoksi. Näiden suurien riskien lisäksi voi ilmaantua pienempiä teknillisiä ongelmia. Tietokoneiden lisääntyminen koulussa voi johtaa käsinkirjoittamisentaidon heikkenemiseen.

Lähteet National Technology Plan, (2010). Learning powered by technology. Executive summary. Hawkey, (R. (2004). Learning with digital technology in museums, science centres and galleries. FutureLab Series. Krajcik, J.S. & Blumenfeld, P. (2006). Project-based learning. Teoksessa Sawyer, R. K. (Toim.), the Cambridge handbook of the learning sciences. New York: Cambridge. Sawyer, R. К. (2006). The new science of learning. Teoksessa R. K. Sawyer, (Toim.), The Cambridge handbook of the Learning Sciences (pp. 1-16). New York, NY: Cambridge University Press. Omat kokemukset, luennot ja harjoitukset.

129

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Kotitalousluokka tulevaisuuden oppimisympäristönä Heli Kemppainen, Henna Vihervuori & Salla Willman

Johdanto Tenttitehtävänä oli laatia kuvaus tulevaisuuden oppimisympäristöstä. Ryhmämme teki kuvauksen tulevaisuuden kotitalousluokasta yläkouluopetuksessa. Oppimisympäristössämme tapahtuvan opetuksen lähtökohtana ovat sosiokulttuurinen ja yhteistoiminnallinen oppiminen, koska näemme niiden kuuluvan yhä vahvemmin tulevaisuuden opiskeluun ja oppimiseen. Yhteistoiminnallisen oppimisen taustalla on monia oppimisteorioita, joista muun muassa sosiokulttuurinen näkökulma yksilön kehityksestä painottaa sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä oppimisprosessissa. Sosiokulttuurinen oppimisnäkemyksen mukaan oppiminen perustuu yhteisön ja kulttuurin tarjoamiin tietoihin ja työkaluihin. Yhteisön mukanaolo tuo lisää aiempaa tietoa auttaa oppijaa tulkitsemaan asioita muidenkin näkökulmasta. Tämän vuoksi opiskelu tulevaisuuden kotitalousluokassamme tapahtuu pienryhmissä. Tarkoituksena on kehittää oppilaiden oppimis-, ajattelu-, ongelmanratkaisutaitoja sekä sosiaalisia taitoja ja aktiivista osallistumista. Oppisisältöjä lähdetään rakentamaan oppilaiden omien toiveiden ja mielenkiinnon mukaan, mikä parhaassa tapauksessa lisää motivaatiota ja tekee oppilaista aktiivisia toimijoita. Oppimisympäristössämme tapahtuvan opetuksen mallina on siis oppilaslähtöisyys, joka tapahtuu sosiaalisessa kontekstissa; kasvotusten luokkaympäristössä tai ajasta riippumattomana verkkoympäristössä. Oppimisympäristössämme kotitalouden opetukseen on integroitu eri oppiaineita eli siinä painottuu poikkitieteellisyys. Oppimisryhmien työskentelyä ohjaavat projektiohjaajat sekä eri aineiden opettajat joiden roolina on olla oman aineen asiantuntija. Kollaboratiivista oppimista tukevat myös yhteistyö eri alojen tutkijoiden sekä asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on kokonaisvaltainen oppiminen jolloin oppilaat pystyvät hahmottamaan isoja aihekokonaisuuksia perinteisistä oppiainerajoista riippumatta. Oppimisympäristössämme korostetaan oppilaiden omaa oivaltamista, luovuutta sekä kriittisen ajattelun ja kulttuurisen lukutaidon lisäämistä. Tärkeää on, että opittuja asioita, ratkaisuja sekä menetelmiä voidaan soveltaa arkielämään. Oppimisympäristömme suunnittelun pohjana käytimme opetuksen suunnittelun viitekehystä (West, L & Staub, F. 2003), joka on esitelty seuraavassa kappaleessa. .

130

Opetuksen/oppimisympäristömme suunnittelun viitekehys

Opetussuunnitelma: väljä, ei tarkkoja oppiaineiden rajoja, poikkitieteellisyys Opetusmalli: Perustana oppilaslähtöisyys: oppilas on aktiivinen ja oppiminen tapahtuu sosiaalisessa kontekstissa (kasvotusten tai verkossa) Middle-in mallit; ankkuroitu opetus, kollaboratiivinen oppiminen. Bottom-up malli; ongelmaperustainen oppiminen, tutkiva oppiminen. Kenelle: yläkouluikäiset, ei tarkkoja luokka-asteita Standardit: yhteiset sekä työryhmien omat toimintakäytännöt ja säännöt, arviointi, oppimisympäristöt Mitä: kotitaloutta johon muiden aineiden integrointia Miten: pienet oppimisryhmät, useita projektiohjaajia, opettajan roolina on olla oman aineen asiantuntija, tutkivaa oppimista hyödyntämällä

Miksi: saada oppilaat toimimaan aktiivisesti, motivaation synty oppilaista itsestään (sisäinen motivaatio) ja heidän mielenkiinnonkohteista. Tavoitteena oma oivaltaminen, kokonaisvaltainen oppiminen (kokonaisuuksien ymmärtäminen) sekä arkielämään liittyvä konteksti (ratkaisuja voidaan soveltaa arkielämään). Luovuuden, viestinnän, tvt-taitojen, kriittisen ajattelun ja kulttuurisen lukutaidon lisääminen. Auttaa opettajaa ja oppilaita kehittämään omia oppimiseen ja tutkimiseen liittyvää asiantuntemustaan. Kehittää: oppimisen, ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja, työskentelytaitoja, sosiaalisia taitoja ja aktiivista osallistumista. Oppimisen ja opettamisen teoriat: sosiokulttuurinen oppiminen (kollaboratiivinen oppiminen) Kasvatusfilosofia: sosiokonstruktivismi

131

HELI KEMPPAINEN, HENNA VIHERVUORI & SALLA WILLMAN

Kuvaus tulevaisuuden kotitalousluokasta

132

133

HELI KEMPPAINEN, HENNA VIHERVUORI & SALLA WILLMAN

134

135

HELI KEMPPAINEN, HENNA VIHERVUORI & SALLA WILLMAN

136

Oppimisen/opiskelun käytännön toteutus oppimisympäristössämme Jokaisella projektilla tai esimerkiksi tutkivan oppimisen ryhmällä on oma projektin ohjaaja, joka vastaa projektin etenemisestä ja ohjaamisesta. Hänen tulisi myös ohjata oppilaita ottamaan itse vastuuta kaikista työskentelyn/ projektin osista, alkaen tavoitteiden asettamisesta, toiminnan suunnittelemisesta ja kysymysten asettamisesta. Projektiohjaaja vastaa myös koko oppiprosessin arvioinnista ja moniammatillisesta tiimityöstä muiden opettajien ja alan asiantuntijoiden kanssa. Aineenopettajat toimivat oman alansa asiantuntijoina (esim. kotitalouden opettaja asiantuntijana keittiötyöskentelyssä, kemian opettaja laboratoriossa ym.) ja auttavat oppilaita asioihin perehtymisessä, tiedon keräämisessä, tutkimuksessa, demonstroinnissa jne. Lisäksi opettajista tulee oman ammattikäytäntöjensä tutkija. Aikataulut projektien ja tutkivan oppimisen toteuttamiselle ovat joustavat. Jokaisella ryhmällä on oma projektisuunnitelma jossa projektin aikataulu on määritelty. .

137

HELI KEMPPAINEN, HENNA VIHERVUORI & SALLA WILLMAN

Oppilailla ja ryhmillä on oma sivusto ”virtuaalinen ilmoitustaulu”, jossa he esittelevät työnsä etenemistä ja tuotoksia. Projekteissa pyritään toteuttamaan jaettua asiantuntijuutta, jossa ryhmä kantaa yhteistä vastuuta projektin etenemiseksi. Projekteista annetaan jatkuvaa palautetta: opettaja, ohjaaja ja toiset oppilaat kommentoivat ryhmien töitä ja tiedonkeruun tuloksia, sekä voivat esittää lisäkysymyksiä. Keskustelu ja palautteen antaminen voi tapahtua joko verkossa tai kasvotusten. Projektin/ tutkimustyön raportoinnissa ja esittelyssä on monenlaisia mahdollisuuksia. Oppilaat voivat esimerkiksi viedä tuotoksiaan koulun ”taidehalliin”, jonne kaikki ovat tervetulleita. Esimerkiksi vanhemmat voisivat käydä siellä katsomassa konkreettisesti paikan päällä omien lapsien tuotoksia. Ryhmä voi myös viedä tuotoksiaan virtuaaliseen ”taidehalliin” ja kääntää tuotoksiaan esim. englannin kielelle, jolloin myös kansainväliset kontaktit ja ystävyyskoulut voivat tutustua tuotoksiin. Projekti/ tutkimustyö voidaan myös esitellä kaikille avoimessa, vuorovaikutteisessa näyttötilaisuudessa, jossa oppilaat esittelevät valmiita töitään.

Esimerkki oppimisympäristössä työskentelystä tutkivaa oppimista hyödyntäen Työskentely aloitetaan luokkatilasta, joka on järjestetty lähes yhtenäiseksi tilaksi. Mukana ovat kurssille osallistuvat oppilaat, jotka myöhemmin jakautuvat kiinnostusten mukaan pienemmiksi tutkijaryhmiksi. Lisäksi mukana on projektin ohjaaja, sekä mahdollisuuksien mukaan aineen opettajia oman alansa asiantuntijoina. Oletuksena on, että oppilaat ovat sisäistäneet jo aiemmissa projekteissaan tutkivan oppimisen mallin. Työskentely alkaa kontekstin luomisella. Tutkittava aihe pyritään liittämään todellisen maailman ilmiöihin ja oppilaat ovat opettajan ohella aktiivisesti mukana pohtimassa aihepiiriä. Tässä yhteydessä myös oppilaat jakautuvat ryhmiin, jonka jälkeen ryhmät siirtyvät ryhmätyöskentelytiloihin, esimerkiksi projektiluokan tiloihin ryhmäytymään, suunnittelemaan toimintaa ja pohtimaan toiminnan tavoitteita, ryhmän sääntöjä, tutkimusongelmia ja miettimään kysymyksiä kyseisestä aihepiiristä. Ryhmäytyminen ja aiheesta keskustelu jatkuu sosiaalisessa mediassa. Tavoitteena on luoda oppimisyhteisöön avoin ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa tuoda keskusteluun omat kysymykset ja pohdinnat. Ryhmä esittelee projektin etenemistä ja pohdintojaan virtuaalisella ilmoitustaululla. Projektiohjaajan roolina on auttaa oppimisyhteisöä etenemään tutkimuksen suunnittelussa ja itse tutkimuksessa. Opettajat ovat oppilaiden saatavilla myös mobiiliviestimien välityksellä. Seuraavaksi ryhmät alkavat luoda työskentelyteorioita, joita arvioidaan kriittisesti. Oppilaat arvioivat oppimistaan ja tutkimustyön etenemistä, sekä arvioivat mitä tietoja ja taitoja tarvitaan. Tämän jälkeen ryhmä lähtee etsimään uutta tietoa. Vaikka pääosa

138

työskentelystä tapahtuu formaaleissa luokkatiloissa, työskentelyssä hyödynnetään paljon informaaleja oppimisen lähteitä ja ympäristöjä. Uuden tiedon etsimisissä hyödynnetään erilaisia lähdemateriaaleja, mutta myös omaa tutkimusta, havainnointia, kokeiluja asiantuntijahaastatteluja ja vierailuja. Oppilaat hyödyntävät työskentelyssään vuorovaikutusta esimerkiksi erilaisten laitosten, museoiden ja organisaatioiden kanssa (on-site learning). Esimerkiksi jos tutkimuksen aihepiiri liittyy kaloihin, voi ryhmä käydä tutustumassa kalanviljelylaitoksella, käydä itse kalassa tai haastatella ammattikalastajaa. Oppilaat hyödyntävät myös erilaisia opetuksellisia verkkosivustoja, kuten esimerkiksi luonnontieteellisen museon verkkosivuja tai Kalatalouden Keskusliiton verkkosivuja (online learning). Laboratorioissa voidaan biologianopettajan johdolla tutkia kalan rakennetta ja elintoimintoja, kotitalousluokassa pohditaan kotitalousopettajan johdolla esimerkiksi kalankäsittelyä, säilyvyyttä, ravintosisältöä ja kalaruokien valmistusta. Oppilaat voivat myös kuvata eri kalalajeja ja valmistaa itse valokuvat koulun laboratorioissa. Tarvittaessa tarkennetaan tutkimusongelmaa, luodaan uusia työskentelyteorioita ja etsitään uutta tietoa. Oppimisprosessissa tärkeää on jaettuasiantuntijuus koko luokan kesken, koko luokka myös arvioi ja antaa palautetta löytyneestä tiedosta. Tietoa prosessoidaan, arvioidaan eri lähteiden perusteella ja kirjoitetaan uudelleen. Pyrkimyksenä on muodostaa oppilaiden keräämästä tiedosta kokonaisuus. Oppilaat tekevät tutkimustaan näkyväksi verkossa ja julkaisevat myös raportin/ raportteja, jotka julkaistaan koulun taidehallissa. Ryhmän kanssa voidaan myös järjestää tutkimuksenesittelytapahtumia, jotka ovat avoimia kaikille. Tutkijaryhmä voi esitellä tuloksiaan, tuotoksiaan, videoleikkeitään, prosessin etenemisestä ja arvioita oppimisestaan ja jatkotutkimuksen tarpeesta.

Muita esimerkkejä eri oppimismalleista Ankkuroidussa opetuksen mallissa oppilaat ratkaisevat todellisia ongelmia asiantuntijoiden tavoin. Oppimistehtävä ankkuroidaan esim. videomateriaaliin pienen kertomuksen muodossa. Esimerkiksi kotitalousluokassa opettaja voi demonstroida hiivapohjaisen taikinan tekemisen smartboardia hyödyntäen. Taikina ei kuitenkaan kohoa halutulla tavalla, missä vika? Oppilaat lähtevät ryhmissä tutkimaan hiivan toimintaa, he voivat tehdä kokeita laboratoriossa ja kerätä lähdetietoa aiheesta. Kollaboratiivisessa opetusmallissa oppilaat työskentelevät pienryhmissä yhteistoiminnallisesti tutkien yhteisesti asetettua ongelmaa tai tehden esimerkiksi projektia. Kotitaloudessa tutkimuksen tai projektin aihe voisi olla esimerkiksi sokeri: oppilaat voivat tutkia sokerin historiaa, miten sitä valmistetaan ja mihin sitä käytetään jne. Ryhmäläiset voivat tutustua eri museoiden ja tehtaiden sivustoihin, voivat tehdä laboratoriossa kokeita, sekä valmistaa kotitalousluokassa erilaisia sokeriin liittyviä ruokia.

139

HELI KEMPPAINEN, HENNA VIHERVUORI & SALLA WILLMAN

Oppimisympäristössämme toteutuvien tehtävien arviointi • Pääarviointikeinona autenttinen arviointi; tehtävän suoritus/ongelman ratkaisu, todellisen elämään liittyvä, konstruointi/soveltaminen, oppijan jäsentämä, suora osoitus osaamisesta. • Opettajan arviointi. Opettaja arvioi oman aineensa asiasisällön osaamista ja omaksumista. Projektin ohjaaja puolestaan arvioi kokonaisvaltaista projektin toteutumista, projektia kokonaisuutena. • Itse- ja vertaisarviointi • Ryhmällä oma projektivihko paperinen tai nettipohjainen, jonne he kirjaavat mitä kukin on tehnyt päivän aikana ja onko projekti/tehtävä edennyt tavoitteen mukaisesti. • Koko oppimisprosessin arviointi (suunnittelu ja toteutus) • Ei numeerista arviointia vaan keskitytään rakentavan palautteen antamiseen (arviointi hyväksytty/hylätty) • Halutaan käyttää arviointi muotona myös suullisia paneelitilaisuuksia.

Oppimisympäristön toteutukseen liittyvät vaikeudet • Kallis toteuttaa: vaatii isoja tiloja ja paljon tekniikkaa • Tarvitaan paljon teknistä osaamista opettajilta ja oppilailta • Miten erityisoppilaat otetaan huomioon? Tukea tarvitsevilla oppilailla on omat ohjaajat • Miten tunnistetaan kiusaamistilanteet ja miten niihin puututaan, erityisesti verkkoympäristössä. • Haasteena mm. itseohjautuvuus sekä töiden tasapuolinen jako • Haasteena projektien arviointi • Opettajien osaamisen laajuus ja jatkuva oppiminen; kuinka opettajien motivaatio pidetään yllä.

140

Lähteet Enkenberg J. 2010. Opetuksen ja oppimisympäristön suunnitteluun liittyviä näkökulmia –luento. Opintokurssilla opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi. Itä-Suomen yliopisto. (http://jorma-enkenberg.wiki.zoho.com/) Enkenberg J. 2010. Opetuksen yhteydessä olevista käsitteistä –luento. Opintokurssilla opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi. Itä-Suomen yliopisto. (http://jorma-enkenberg.wiki.zoho.com/) Enkenberg J. 2010. Ei-perinteisiä opetusmalleja –luento. Opintokurssilla opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi. Itä-Suomen yliopisto. (http://jormaenkenberg.wiki.zoho.com/) Enkenberg. J. 2010. 2X0 oppimisen arviointi. Opintokurssilla opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi. Itä-Suomen yliopisto (http://jormaenkenberg.wiki.zoho.com/) Hakkarainen K., Bollström-Huttunen M., Pyysalo R. & Lonka K. 2005. Tutkiva oppiminen käytännössä - Matkaopas opettajille. Helsinki WSOY. Hawkey, R. Learning with Digital Technologies in Museums, Science Centres and Galleries. King’s College, London. National Educational Technology Plan 2010. Executive Summary. Transforming American Education: Learning Powered by Technology. Office of Educational Technology. U.S. Department of Education. YLE Opetusohjelmat, 2002. Opi oppimaan. Yhdessä oppiminen. http://yle.fi/ opinportti/kortit/opioppimaan/jakso5/index.shtml Youtube.com. How to cook pasta http://www.youtube.com/watch?v=ZroSAGUlzGs http://www.duni.com/fi/Kotiisi/kattaus/Lautasliinantaittelu/ http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_the_child_driven_education.html PlanningWiz3. http://v3.planningwiz.com/ DESIGNING FOR THE FUTURE OF LEARNING. http://www.designshare.com/ index.php/home

141

142

Käsityöopettajaopiskelijoiden kuvauksia tulevaisuuden oppimisympäristöstä

143

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Käsityön opetus tulevaisuudessa Hanna Alanen, Paula Kovanen, Piia Kujanpää & Niina Sormunen

Opetus &oppiminen: Uudet oppimistieteet (The Learning Sciences) Nykyinen tietoyhteiskunta vaatii jäseniltään hyvin erilaisia taitoja kuin teollistuva yhteiskunta (jonka aikana koulutusjärjestelmämme on luotu) vaati. Enää tiettyjen faktojen ulkoa opettelu ei riitä, vaan tarvitaan syvempää tietoa, jota ihminen pystyy muokkaamaan ja soveltamaan nopeasti muuttuvien tilanteiden mukaan. Oppimisen tulee olla elinikäistä, eikä sidottua vain koululaitokseen ja sen vanhentuneisiin käytäntöihin. Uusien oppimistieteiden mukaan parempia oppimistuloksia saadaan seuraavilla keinoilla: aikaisemman tiedon hyödyntäminen, oppimisen tikapuut (scaffolding), opitun tiedon ulkoistaminen ja artikulointi osana oppimisprosessia, oppimisen reflektointi sekä siirtyminen oppimisessa konkreettisesta tiedosta kohti abstraktia. Esimerkiksi projektiperusteinen oppiminen toteuttaa monia näistä tavoitteista. Myös opettajankoulutus vaatisi mielestämme merkittävää uudistamista, jotta se antaisi opettajille tukea ja mahdollisuuksia muuttaa nykyistä opetusjärjestelmää parempaan suuntaan. Opettajien välillä tulisi myös olla enemmän yhteistyötä. Learning Powered by Technology -artikkelissa esitetään että opettajan kouluttaneen laitoksen tulisi olla enemmän läsnä myös opettajan työuralla. Näin täydennyskoulutus toimisi paremmin ja yhteistyötä voitaisiin tehdä enemmän myös toiseen suuntaan: jo töissä olevat opettajat voisivat jakaa käytännön kokemuksiaan ja tietojaan opettajaopiskelijoille. Arviointi: Nykyisillä tiukoilla koeasetelmilla ei saada todellista tietoa oppilaan taidoista, vaan ne mittaavat vain kyseisestä testistä suoriutumista. Tulevaisuudessa arvioinnissa pitäisi pyrkiä oppilaan todellisten tietojen ja taitojen sekä soveltamiskyvyn autenttiseen arviointiin. On tärkeää että oppilaalle annetaan mahdollisuus osoittaa mitä hän on oppinut! Arviointia tulisi tapahtua koko oppimisprosessin ajan ja oppilaita pitäisi opettaa myös itse arvioimaan työtään ja työskentelyään koko prosessin ajan ja tekemään samalla arviointiin perustuvia tarvittavia muutoksia. Myös loppuarvioinnin tulisi olla rakentavaa palautetta sisältävää ja sen pitäisi myös osallistaa ja motivoida oppilaita. Infrastruktuuri: Tulevaisuuden koulun pitäisi myös konkreettisten rakenteidensa puolesta mahdollistaa uudenlainen oppiminen: tiukat luokkatilat eivät saisi rajoittaa yhteistyötä esim. eri oppiaineiden asioiden tai eri-ikäisten oppilaiden välillä. Myös teknologisten apuvälineiden (mm. tietokoneet, mukaan otettavat tietokoneet, langaton verkko) pitäisi olla kaikkien saatavilla. Mm. oppimisen konkretisoinnissa käytettäviä mallinnusohjelmia ja muita teknologisia välineitä tulisi käyttää systemaattisesti, jotta oppilaat pääsivät

144

tutustumaan myös välineisiin syvemmin ja hyödyntämään kaikkia niiden ominaisuuksia paremmin. Oppimista tulisi olla helppo jatkaa myös kotona ja muissa koulun ulkopuolisissa ympäristöissä. Projektiperusteinen oppiminen eli PBL (Krajcikin ja Blumenfieldin mukaan) Projektiperusteisessa oppimisessa keskeistä on että oppilaat saavat etsiä vastauksia oikeassa elämässä relevantteihin kysymyksiin. He oppivat soveltamaan oppimaansa sekä mm. tieteellistä työskentelytapoja. Lisäksi saavutetaan syväoppimista koska oppilaat konstruoivat tietoa itse, eivätkä vain passiivisesti vastaanota sitä. Keskeiset edellytykset: 1)Tutkimuskysymykset – Tärkeä osa projektioppimista! Hyvä tutkimuskysymys on mielekäs, oppilaita kiinnostava ja siihen on oltava mahdollista saada vastaus. Opettaja valitsee tutkimuskysymyksen (yksin tai yhdessä oppilaiden kanssa) ja oppilaat voivat tarkentaa sitä oman kiinnostuksensa mukaan. 2)Situationaalisuus – oppiminen pitäisi yhdistää oikeaa elämää vastaaviin tilanteisiin → opetus on motivoivampaa ja oppilaat pystyvät tulevaisuudessa paremmin yleistämään oppimaansa erilaisiin tilanteisiin 3)Yhteistyö – Tavoitteena on saavuttaa oppimisyhteisö, johon kuuluu oppilaiden ja opettajan lisäksi myös muita henkilöitä. Lisäksi oppilaiden kykyä tehdä yhteistyötä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta tulisi kehittää. 4)Teknologiset apuvälineet – Teknologian avulla oppilaat pääsevät helpommin käsiksi autenttisiin materiaaleihin esim. internetin kautta, he voivat tehdä yhteistyötä, kerätä ja analysoida tietoa ja rakentaa malleja oppimastaan. 5)Representaatiot – Oppiminen on tehokkaampaa kun oppilaat rakentavat jonkinlaisia ulkoisia malleja oppimistaan: esim. konkreettiset tai tietokonemallinnukset, raportit, videot, piirrokset, internetsivut, jne. → representaation avulla oppilaat konstruoivat tietoaan uudelleen, lisäksi konkreettinen tuotos antaa mahdollisuuden esitellä tuloksia muille sekä toimii apuna opettajan tekemässä arvioinnissa. Artikkelin mukaan PBL soveltuu myös muuhun kuin luonnontieteiden alalle, vaikka luonnontieteen esimerkit painottuvatkin artikkelissa. - Projektioppimisesta kertovassa videossa projektioppimista oli hyödynnetty hienosti: oppilaat etsivät tietoa yhden luokan oppilaan sairaudesta → erinomainen tapa saada

145

HANNA ALANEN, PAULA KOVANEN, PIIA KUJANPÄÄ & NIINA SORMUNEN

saada erityisoppilas inklusoitua paremmin luokkaan -Projektioppimisessa opettajan pitäisikin olla koko ajan aktiivinen ja valita tutkimuskysymyksiä, jotka johdattelevat oppilaita heille sillä hetkellä tärkeiden tietojen ja taitojen äärelle. -Projektioppiminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa, mutta saavutetut oppimistulokset ovat syvempiä ja uskomme että hyvät oppimiskokemukset voimaannuttavat oppilaita hallitsemaan oppimistaan myös tulevaisuudessa. Ainoa huolemme on, että miten taataan tiettyjen välttämättömien perustaitojen oppiminen, mutta ehkä perustaitojen (kuten lukemisen ja laskemisen) opetteluun voidaan myös sisällyttää rajatusti projektimaisuutta ja hyödyntää esim. sen yhtä osa-aluetta. Kun oppilaiden taidot ja valmiudet kasvavat, opettaja voi antaa enemmän vapauksia myös projektityöskentelyyn. -Teknologian pitäisi mielestämme toimia nimenomaan apuvälineenä. Se ei itsessään automaattisesti tee opetusta paremmaksi. Sugata Mitran videoluento antaa uskomattoman esimerkin tietokoneen tuomista mahdollisuuksista etenkin alueilla, jossa opetusta ja etenkään hyviä opettajia ei ole saatavilla. Meillä on kuitenkin onneksi resursseja sekä opettajiin että teknologiaan: niillä yhdessä saavutetaan varmasti kaikkein parhaimmat tulokset. Mahdollisia uhkakuvia: -Uudistuksiin hypätään suin päin ja yritetään uudistaa koko koululaitos yhdellä rysäyksellä: muutosvastarinta voi estää uusien käytänteiden omaksumista tai esim. projektioppimisen keskeinen ajatus voi jäädä ymmärtämättä ja sitä toteutetaan vain pinnallisesti -Antautuminen teknologian vietäväksi: pelkästään laitteiden läsnäolo ei automaattisesti paranna oppimista vaan tarvitaan suunnitelmallisuutta

Työryhmän esitys käsityön asemasta ja tavoitteiden painopisteistä ”Työryhmä esittää, että käsityön opetus toteutetaan osana Taide ja käsityö -oppiainekokonaisuutta. Oppiainekokonaisuuteen kuuluvat käsityön lisäksi kuvataide, musiikki ja draama. Työryhmä pitää käsityö- oppiaineen keskeisenä tehtävänä kartuttaa oppilaan käsityötietoja ja -taitoja niin, että oppilas oppii suunnittelemaan, valmistamaan, arvioimaan ja valitsemaan sekä arvostamaan erilaisia käsityön tuotteita soveltaen teoreettista tietoa käytännön työhön. Opetus edistää sekä käsityön erityisiä että arjessa tarvittavia taitoja että tarjoaa mahdollisuuden oppilaan omien taipumusten kehittämiseen.

146

Painopisteitä ovat opetuksen luovuutta kehittävä tietoperustaisuus, kokonaisprosessin ymmärtämiseen perustuva toiminta, sisältöjen ajankohtaisuus ja realistisuus, teknologian hyödyntäminen, ympäristövastuullisuus ja kulttuuriperinnön tuntemus. Tavoitteena on oppilaan esteettisen tajun, vastuullisuuden, oma-aloitteisuuden, luovuuden ja pitkäjänteisyyden taitojen kehittäminen. Opetuksen tulee tarjota kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet käsityön eri osa-alueiden taitojen oppimiseen. ”

Tulevaisuuden käsityön opetus Opetussuunnitelma 2020 työryhmä näkee käsityötaidot osana elämänhallintaa tukemassa ihmisen kykyä tarttua aktiivisesti asioihin ja löytää käytännöllisiä ratkaisuja. Työryhmä on pohtinut käsityön olevan teoreettisen tiedon soveltamista käytäntöön, minkä myötä oppilas oppii tekemään, arvioimaan ja arvostamaan kokonaista käsityötä. Opetuksessa sisältöjen tulisi olla ajankohtaisia ja realistisia. Lisäksi opetuksessa pitäisi hyödyntää teknologiaa ja opetuksen tulisi sisältää kulttuuriperinnön tuntemusta ja ympäristövastuullisuutta. Mitä tällainen oppiaine tulevaisuudessa sitten vaatii oppimisympäristöltä? Koulukäsityö 2040 pro gradu -tutkielmassa on pohdittu yleisesti opetuksen siirtyvän eri tieteenaloittain jaettuihin oppimiskeskuksiin ja projektitiloihin. Käsityönopetustilat voisivat luontevasti olla taideaineiden oppimiskeskuksessa ja vielä fysiikan/kemian laboratorioiden välittömässä läheisyydessä, sillä laboratorion läheisyys mahdollistaisi esimerkiksi tekstiilien tarkan tutkimisen. Taideaineiden oppimiskeskuksessa käsityölliset suunnitteluprosessit pystyttäisiin toteuttamaan esimerkiksi kuvataiteen välineitä hyödyntäen. Taideaineiden oppimiskeskuksen tulisi sisältää atk-työskentelytiloja, kuvataiteen, draaman ja käsityön omat erityislaatuisensa tilat ja hyvä olisi olla vapaita projektitiloja. Tekstiilityön oman erityisen tilan tulisi olla riittävän tilava ja sieltä olisi hyvä löytyä monipuolinen valikoima eri tekniikoissa vaadittavia ajanmukaisia työvälineitä ja laitteita, joita voitaisiin käyttää yhdessä tietoteknisten sovellusten kanssa. Eri projektien yhteydessä tulisi käyttää samoja tietokoneohjelmia ja laitteita/välineitä, jotta niiden käyttö tulisi tutuksi ja olisi systemaattista ja näin ollen myös käyttöaste korkea. Käsityön tilassa voisi toimia myös simulaattori, jonka avulla voitaisiin esimerkiksi esitestata tuotteita tai tehdä tutuksi marginaaleja tekniikoita/ perinteisiä, jo katoamassa olevia asioita, esim. pellavan valmistus. Oppimispelejä tulisi ehdottomasti hyödyntää, samoin leikkejä (menevät myös informaalin oppimisen alueelle) -> sekä peleillä pelaamisen että niiden tekemisen kautta tapahtuva oppiminen (myös yhteisöllisyyteen liittyvät taidot karttuvat). Tälläkin hetkellä Savonlinnan kampuksella tehdään oppimispelitutkimusta. Interaktiiviset tietokone- ja konsolipelit sekä roolipelit ovat tällä hetkellä kokonaisvaltaisia (esim. Nintendo Wii –peli, jossa liikunnallisia pelejä) ja joista varmasti saa kehitettyä omat sovelluksensa myös muihin taitoaineisiin.

147

HANNA ALANEN, PAULA KOVANEN, PIIA KUJANPÄÄ & NIINA SORMUNEN

Tulevaisuuden käsityönopetuksen fyysisen oppimisympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa tulee ottaa huomioon Opetushallituksen ohjeistukset, joissa tosin myös todetaan, että ”Oppilaitosrakentaminen on uusien haasteiden edessä, sillä käsitys oppimisesta ja opetustyön luonteesta on muuttunut.” Käsityöluokan/-tilan tulee olla avara ja helppokulkuinen, lisäksi samassa tilassa/lähistöllä tulee olla mm. värjäystilat, säilytystilat ja pölynpoistolaitteet. Ylipäätään liikkuminen tilasta toiseen koulurakennuksen sisällä (esim. matemaattinen ongelma suunnittelussa) edesauttaa eri oppiaineiden sisältöjen välisten yhteyksien rakentamista fyysisesti (esim. työvälineet) ja kognitiivisesti. Taideaineiden oppimiskeskuksissa tapahtuva opetuksen tueksi on luontaista nähdä informaalit ja nonformaalit oppimisympäristöt. Nonformaalien oppimisympäristöjen avulla pystytään käsitöissä tutustumaan kulttuuriperintöön ja opettelemaan ympäristövastuullisuutta esimerkiksi Lusto-projektin kaltaista oppimisaihiota hyödyntäen. Samoin tulisi hyödyntää kerhojen, kansalaisopistojen ja erilaisten yhdistysten kursseja sekä työpajoja vieden oppilaat tällaisten ympäristöjen ja työmuotojen äärelle tai kannustaen niihin vapaa-ajalla (myös ohjatut kesäleirit). Tämä antaa erilaiset lähtökohdat oppimiselle jo mm. motivaation suhteen, se kasvattaa ja opettaa oppilaalle samalla paljon muitakin taitoja esim. kun tehdään sisustusprojektia jollekin taholle (=kirjastolle), pystytetään näyttelyä tai suunnitellaan ja toteutetaan jokin tapahtuma -> yhteistyötaidot, organisointi, ongelmanratkaisu, yrittäjyyskasvatus. Erityisesti kerhotoiminta (sekä aamu- että iltapäivätoimintana) tulisi nähdä tulevaisuudessakin tärkeänä voimavarana, sitä on tälläkin hetkellä tarjolla kouluissa, mutta kysyntää sille olisi vielä enemmän. Informaali oppiminen on strukturoimatonta, sitä tapahtuu joka puolella ja se on oppijajohtoista. Tällaisessa oppimisessa on vahvasti mukana korkea, itsestä lähtevä motivaatio (ns. sisäinen motivaatio), jonka myötä asiat opitaan syvällisesti ja spontaanisti. Informaalit oppimisympäristöt edesauttavat yksilöllistä oppimista, kaikki eivät nimittäin opi asioita samalla tavalla ja samaan aikaan. Verkkoympäristöt palvelevat tätä tulevaisuudessakin jo siinä määrin, että niihin kun pääsee käsiksi lähes missä ja milloin tahansa ja niiden kehitys menee koko ajan eteenpäin (sisällöt, tavat tuottaa ja julkaista tietoa). Koulukäsityötä on vaikea nähdä toteutettavan täysin etäopiskeluna, sillä käsityö tullee jatkossakin sisältämään konkreettista tekemistä. On täysin mahdollista kehitellä esimerkiksi joitakin käsityön valinnaiskursseja, jotka olisi mahdollista opiskella etäopiskeluna virtuaaliympäristöissä. Tällaiset kurssit oppilas voisi tehdä juuri silloin, kun siltä tuntuu vuosiluokasta riippumatta. Opettajan olisi helppo seurata oppilaiden työskentelyä, jos kurssilla ensimmäisenä tehtävänä olisi laatia oma blogi, johon pitäisi

148

kurssin etenemistä raportoida ja reflektoida. Näin saataisiin toteutettua jatkuvaa arviointia ja opettajalla olisi mahdollisuus kommentoida oppilaiden blogimerkintöjä antaen palautetta. Tällaisen kurssin laatiminen vaatii hyvää suunnittelua opettajalta ja opiskelijalta kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Käsityön virtuaaliympäristöjä tutkitaan mm. Savonlinnan kampuksella. Opettajankoulutuksessa opiskelijan on hyvä luoda asiantuntijaverkostoja, joita pystyy hyödyntämään opetustyössä – itse ei tarvitse osata, tärkeää on, että tuntee jonkun, joka osaa kyseisen tekniikan. Tietotekniikkaa on mahdollista hyödyntää asiantuntijuuden jakamisessa, jos esim. välimatkat ovat pitkät (videon, web-kameran kautta). Asiantuntijoiden jakamisen myötä opettaja itsekin kehittyy, asiantuntijuuden sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet laajenevat. Käspaikka ja sen rinnalle vuonna 2010 syntynyt Punomo on Internetissä toimiva käsityöalan verkosto (yrityksille, käsityöläisille, käsityön harrastajille, käsityönopettajille), joka toimii sekä saadun rahoituksen että vapaaehtoistyön voimin, sivustolle tuotetut materiaalit ovat kaikkien käytettävissä, ja se onkin hyväksi todettu tiedon ja asiantuntijuuden jakamisen muoto. Tällaisille ideapankeille olisi varmasti kysyntää myös muiden oppiaineiden/taitoalueiden osalta. esim. kotitalous. Toisaalta kaikki eivät välttämättä halua viedä omia ideoita toisten nähtäväksi, toisaalta tällöin omatkaan tietotaidot eivät kehity. Tältä osin olisi toivottavaa, että tulevaisuuden työskentely-ympäristöt (työ- ja kouluyhteisöjä myöten) olisivat avoimempia niin työskentely- kuin ajattelutapojenkin osalta. Nykyajan kilpailuhenkisyys ei ainakaan auta asiaa. Tämä pätee myös muillekin toimialoille kuin vain opettajuuteen, meillä on tahtomattakin tapana piilotella omia taitoja ja tietoja. Opetuksen sisällöissä tulee pysyä ajan hermolla ja ottaa ajankohtaisia asioita esiin (mm. eettinen kuluttaminen, alakulttuureiden ilmiöt). Käsityön osalta tämä on näkynyt jo muutaman vuoden ajan, media suhtautuu käsityöhön eri tavalla ja käsityön arvostus on ylipäätään toisaalta noussut, mutta ei ehkä tarpeeksi, jos taitoaineita ylipäätään vähennetään, eikä nähdä käsityötä innovatiivisuutta, luovuutta ja ajattelua kehittävänä voimavarana, saati sitten hyvinvointia ylläpitävänä ja motorisia taitoja kehittävänä (sairaanhoitajat ja putkimiehet tarvitsevat myös sorminäppäryyttä). Näitä taitoja tulevaisuuden kansalaiset tulevat tarvitsemaan. Miten oppilaan osaamista arvioidaan tulevaisuudessa, nimenomaan käsityön osalta? Arvioinnissa oleellista on, että opettajan tulee edelleen saada tietoa oppijoista, heidän kokemuksistaan, käsityksistään ja osaamisestaan. Reflektointia tulee painottaa, oppilaan tulee tuntea se prosessi, jonka kautta oppiminen on tapahtunut. Tarkoitus on tehdä ajattelua näkyväksi, palautteen anto on tärkeä osa oppimisprosessia (itse-, vertais-, opettajan arviointi).

149

HANNA ALANEN, PAULA KOVANEN, PIIA KUJANPÄÄ & NIINA SORMUNEN

Esimerkki Lusto-menetelmän soveltamisesta käsityön opetukseen

Tehtävänanto & taustaa Tutustukaa ryhmässä sekä yksin Lusto-menetelmään oheisen aineiston kautta. Rakentakaa tulkinta siitä, millaisesta oppimisprojektista on kyse. Kuvatkaa sen jälkeen itsellenne lyhyesti LUSTO-projektissa sovellettu opetusmalli. Tähän perustuen tehtävänä on valita alla listatuista virtuaalisista museoista yksi (vastaamaan metsämuseo Lustoa) ja laatia suunnitelma oppimisprojektista, joka yhdistää luokkahuonetyöskentelyn sekä virtuaalimuseossa vierailun. Suunnitelman rakennetta pohdittaessa voi olla perusteltua tukeutua suoraan Lusto-malliin ja mukauttaa se valittuun virtuaalimuseoympäristöön. Lusto-menetelmä pohjautuu ongelmaperustaiselle oppimiselle (PBL, Problem-based learning), jossa ongelmalähtöisesti tutustutaan johonkin ongelmaan/ongelmiin ja pyritään löytämään sille/niille tutkimisen keinoin vastaus. Ko. Oppimisessa tavoitteena on oppilaiden aktivointi, opettaja toimii taustalla lähinnä ohjaajan roolissa.

Lusto-menetelmän pohjalta rakennettu oppimisprojekti tekstiilityöhön Kohderyhmänä yläkouluikäiset, projektiin integroituna historia sekä englanti. Peruskoulun ops (2004) olemme poimineet seuraavia, koa. aihealueeseen liittyviä sisältöjä: -muodot, sommittelu ja värit -materiaali- ja kuluttajatietous -tekstiilija muotihistoriaa -oppii arvostamaan ja tarkastelemaan kriittisesti omaa ja muiden työtä sekä etsimään luovia ratkaisuja havaitsemiinsa ongelmiin itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa käyttäen apunaan erilaisia tietolähteitä.

150

ERI AIKAKAUSIEN PUKEUTUMINEN (Erilaiset näkökulmat historioitsija, materiaaliteknikko, mallimestari)

Ensimmäinen kerta - Oppilaat saavat selvittää mitä kuuluu historioitsijan, materiaaliteknikon ja mallimestarin työnkuviin. Historioitsija-, materiaaliteknikko- ja mallimestariryhmiin jakautuminen - Lehtileikkeisiin ja tutkimustarinoihin tutustuminen (opettajan varaama materiaali, josta löytyy tietoa eri ammattiryhmistä, mahdollista tehdä hakuja myös internetissä, hyödyntää muutakin kirjallisuutta/materiaalia) tavoitteena näkökulman harjoittelu (millä tavalla eri ammattiryhmät tutkivat samaa vaatetta, artefaktia) ja projektin luonteeseen tutustuminen - Keskustelua mahdollisista tutkimusongelmista

esim. Mikä pukeutumisessa kiinnostaa? Miten pukeutuminen on muuttunut historian kuluessa?

Toinen kerta / Tutkimuskohteesta tutkimuskysymykseen - Aivoriihi, jossa käydään läpi edellisen kerran keskustelua ja jossa määritellään tutkimuskysymykset. Itseään kiinnostavan näkökulman valinta ja ryhmien uudelleenmuodostus - Tutustumiskäynti virtuaaliseen pukeutumisen museoon, The Museum at the Fashion Institute of Technology’s Online Collection tutkimuskysymysten tarkentaminen kysymyksiin vastausten löytäminen -Tutkimuspäiväkirjan täyttö (esim. blogimuotoisesti) koko prosessin ajan Kolmas kerta / Raportointi -Tutkimuspäiväkirjan/blogin täydentäminen prosessista ja saaduista tuloksista, mukana tekstiä, kuvia, linkkejä -Prosessin arviointi • Mitä opittiin prosessin aikana? Saatiinko tutkimuskysymyksiin vastauksia? • Missä saatuja tuloksia voi hyödyntää? • Mitkä asiat jäivät selvittämättä, miksi? Mistä niihin saataisiin vastaus?

151

152

HANNA ALANEN, PAULA KOVANEN, PIIA KUJANPÄÄ & NIINA SORMUNEN

Lähteet Krajcik, J. S. & Blumenfield, P. C. 2006. Project-Based Learning. Teoksessa R. K. Sawyer (toim.) The Cambridge Handbook of Learning Sciences. New York: Cambridge, 317-331. Paajanen, R. & Rastas, J. 2010. Koulukäsityö 2040-Asiantuntijoiden näkemyksiä koulukäsityön tulevaisuuden opetuksen perustekijöistä. Pro-gradu -tutkielma. Käsityökasvatus. Turun yliopisto. https://www.doria.fi/bitstream/handle/ 10024/63089/graduPaajanenRastas.pdf ? sequence=1 Sawyer, R. K. 2006. The New Science of Learning. Teoksessa R. K. Sawyer (toim.) The Cambridge Handbook of Learning Sciences. New York: Cambridge, 1-16 U.S. Department of Education, Office of Educational Technology 2010. Transforming American Education: Learning Powered by Technology. National Educational Technology Plan 2010. Executive Summary. 5.3.2010. Opetus 2020-yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1. h t t p : / / www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr01.pdf ? lang=fi Tenttiä varten katsottavaksi annetut videot

153

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Vanha tehdasmiljöö ja verkkoympäristö käsityönopetuksessa Sari Hyvärinen, Sini Alakangas, Laura Penttinen & Pauliina Koivisto

Perusopetuksen opetussuunnitelma (2004) sanoo, että oppimisympäristö on oppimiseen liittyvä fyysisen ympäristön, psyykkisten tekijöiden ja sosiaalisten suhteiden kokonaisuus, jossa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Lisäksi oppimisympäristön tulee tukea oppilaan kasvua ja oppimista. Oppimisympäristön tulee tukea myös opettajan ja oppilaan välistä sekä oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta. Sen tulee edistää vuoropuhelua ja ohjata oppilaita työskentelemään ryhmän jäsenenä. Olemme käsityötieteen opiskelijoita, ja mietimme tehtävää oman opetusalamme näkökulmasta. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2004) määritellään käsityönopetuksen tehtäväksi kehittää oppilaan käsityötaitoa niin, että hänen itsetuntonsa kasvaa sen varassa ja että oppilas kokee iloa ja tyydytystä työstään. Lisäksi hänen vastuuntuntonsa työstä ja materiaalin käytöstä lisääntyy ja hän oppii arvostamaan työn ja materiaalin laatua ja suhtautumaan arvioiden ja kriittisesti sekä omiin valintoihinsa että tarjolla oleviin virikkeisiin, tuotteisiin ja palveluihin. Lisäksi perusopetuksen opetussuunnitelmassa vuosiluokkien 5-9 tehtäväksi kartuttaa oppilaan käsityötietoja ja taitoja siten, että hän kykenee entistä itsenäisemmin tekemään tarkoituksenmukaisia materiaali-, työtapa- ja työvälinevalintoja käsityöprosessin eri vaiheissa. Häntä rohkaistaan luovaan suunnitteluun ja itseohjautuvaan työskentelyyn sekä ohjataan arvostamaan työn ja materiaalin laatua. Tekstiilityön opetuksessa ajatus kokonaisesta käsityöstä on suhteellisen uusi käsite, joka on lähiaikoina otettu opetuksen lähtökohdaksi. Pölläsen & Krögerin (2005) mukaan kokonainen käsityö sisältyy käsitteenä sekä teknisessä työssä että tekstiilityössä tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessiin; se sitoutuu kummassakin käsityölajissa aineelle ominaisiin materiaaleihin, tekniikoihin ja työtapoihin. Oppiminen etenee kohti kokonaisen käsityöprosessin hallintaa kontekstisidonnaisesti. Kokonaisessa käsityössä tapahtuu syvää oppimista, jolloin tekemällä ja epäonnistumalla opitaan. Tieto rakennetaan olemassa olevan tiedon pohjalta. Oppiminen on syvää oppimista, kun oppija ymmärtää asioiden välisiä sidonnaisuuksia. Oppilaiden yhteistyötaitoja kehitetään toteuttamalla yhteishankkeita oppilasryhmissä eri oppiaineitten ja paikkakunnan työ-, tuotanto- ja kulttuurielämän edustajien kanssa. Oppimisen tavoitteena on, että oppilas perehtyy suomalaiseen ja soveltuvin osin myös muiden kansojen muotoilu-, käsityö- ja teknologiakulttuuriin saaden siten ainesta oman identiteettinsä rakentamiseen ja omaan suunnittelutyöhönsä. Samalla oppilas oppii arvostamaan ja tarkastelemaan kriittisesti omaa ja muiden työtä sekä etsimään luovia ratkaisuja havaitsemiinsa ongelmiin itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa käyttäen apunaan erilaisia tiedonlähteitä. Tavoitteena on myös, että oppilas oppii ottamaan

154

kantaa teknologian kehittymiseen ja sen merkitykseen ihmisten, yhteiskunnan ja luonnon hyvinvoinnissa, sekä hän oppii ymmärtämään yritystoimintaa ja teollisia tuotantoprosesseja. Selitämme tulevaisuuden oppimisympäristön suunnittelua, rakentumista ja toimivuutta oppimisprojekti esimerkin kautta. Tarveanalyysin (Lee&Owens 2000) mukaan olemassa olevaa tilaa ja ideaalitilaa verrataan, jolloin saadaan tarve. Suomessa tekstiilija vaatetusteollisuus on vuosikymmenien aikana vähentynyt ja käytössä olleet tehtaat ovat jääneet vaille käyttöä. Niiden hyödyntäminen oppimisympäristönä olisi kaikin puolin kannattavaa, jolloin ideaalina olisi vanhojen miljöiden uudelleen käyttäminen ja säilyttäminen. Säilyttämisellä tarkoitamme alueen säilyttämistä, sekä tietotaidon säilyttämistä. Oppimisympäristö esimerkkimme vaatii sille suunnitellun projektin. Samalla oppimisympäristö rakentuu projektin perusteella. Projektissa vanha tehdasmiljöö muutetaan oppilaiden oppimisympäristöksi. Tehdasmiljöössä oppilaat voivat toteuttaa oppimista erilaisissa oppimisprojekteissa. Oppimisprojektit lähtevät käsityön näkökulmasta, mutta niihin voidaan liittää monia muitakin oppiaineita ja aiheita. Oppilaat voivat esimerkiksi opetella tehdas miljööstä riippuen erilaisia käsityön teollisia työtapoja ja soveltaa näitä sitten eteenpäin omiin tarkoituksiin. Tehtaisiin voidaan myös tuoda muista tehtaista erilaisia koneita, jolloin saadaan monipuolisuutta ympäristöön. Ideana on käyttää jo valmista isoa tyhjilleen jäänyttä kiinteistöä uudenlaisen oppimisen pohjana. Oppilaat saavat tehtaasta pohjatiedon tekemisestä, jota voidaan kehittää eteenpäin. Miljöö on iso ja siihen on mahdollista suunnitella monenlaisia tiloja, joissa oppimista voi tapahtua. Tehdasmallimme tukee opetussuunnitelmassa mainittuja tavoitteita hyvin laajasti. Oppimisprojektin lähtökohtana on community of learning, eli oppimisaihion sekä oppimisympäristön suunnittelijoina toimivat oppijat ja opettajat oppimisaihioita rakentamalla. Oppimisympäristön suunnittelussa oppilaat pääsevät järjestämään ja rakentamaan oppimisympäristönsä tekijöilleen sopivaksi ja mieluisaksi. Oppimisympäristöä pystyvät käyttämään kaiken ikäiset ja tasoiset oppilaat sovelletulla tavalla. Oppimisympäristö voidaan suunnitella koko yhteisön (esimerkiksi kaupungit, kunnat, harrastustoimet sekä järjestöt yms.) käyttöön soveltuvaksi. Tehtaasta voidaan tehdä koko aluetta palveleva keskus, joka jakaa tietoa ja osaamistaan eteenpäin. Erilaiset ryhmät voivat tehdä suunnittelemiaan käsityöprojekteja tehtaassa. Esimerkiksi partiolaiset voivat tulla ja suunnitella oman logon, jota painetaan tai kudotaan erilaisiin kankaisiin ja niistä valmistetaan lippukunnalle tuotteita tarpeen mukaan. .

155

SARI HYVÄRINEN, SINI ALAKANGAS, LAURA PENTTINEN & PAULIINA KOIVISTO

Instruktionismin vastaisesti projektissa pyrimme rikkomaan koulussamme vallitsevaa tyypillistä oppiainejakoa. Yhdistetty opetusmalli (formaalin, non-formaalin ja informaalin yhdistävä) lisää yhteistyötä yhteiskunnan ja koulun välillä. Luokkahuoneet ja opettajat ovat tällöin osa kokonaisuutta, jotka tukevat oppijoiden oppimista, niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Samalla opettajat kohtaavat resurssit ja asiantuntijuuden, joilla edistetään oppimisympäristön toimivuutta ja oppijoiden itseohjautuvuutta. Projektissa on useita integraatiomahdollisuuksia. Siihen voidaan sisällyttää muun muassa matematiikka, tietotekniikka, kemia, kuvaamataito, historia, englanti, mutta suunniteltu integraatio ei ole päämäärä projektissa. Muita oppiaineita käytetään projektin apuvälineinä. Esimerkiksi kankaan suunnittelussa, painannassa, värjäämisessä ja muissa prosesseissa tarvitaan hyvin erilaisia tietotaitoja, joita löytyy muista oppiaineista. Oppiminen tapahtuu kahdessa eri ympäristössä, virtuaalisessa ja konkreettisessa. Jokaisella oppilaalla olisi käytössään oma tietokone ja ryhmänsä kanssa he rakentavat oman virtuaalisenoppimisympäristön. Tänne he voivat koota projektin aikana tehtyjä suunnitelmia, ajatuksia, ideoita muun ryhmän nähtäville. Tietokoneohjelmilla pyritään abstraktia tietoa jäsentämään konkreettiseen muotoon. Teknologia on kaikille yksilöllinen, mutta virtuaaliympäristössä koko ryhmä toimii yhdessä. Tietokoneohjelmien työkalut avustavat tiedon artikuloinnissa visuaalisesti ja verbaalisesti, sekä mahdollistavat monimutkaisten prosessien kokoamista. Internetin ja oppimisympäristöjen hyötynä on tietojen jakaminen ja yhdistäminen sekä yhteisöllisyyden edistäminen. Virtuaalinen oppimisympäristö on avoin ja se mahdollistaa sen, että oppiminen ei ole sidoksissa tiettyyn tilaan ja aikaan. Lisäksi se tukee verkostoitumista eri yhteisöjen välillä. Tehtaan virtuaalinen oppimisympäristö on kaikkien nähtävissä ja muokattavissa. Samaan tyyliin kuin esimerkiksi wikipedia on. Tietoa voidaan muokata ja uudistaa oppijoiden tarpeen mukaan. Tehdas toimii koulun lisäksi erillisenä konkreettisena oppimisympäristönä, jossa tapahtuu käytännönoppimista. Tehdas, sen miljöö ja laitteet tms. toimivat suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana, jossa käytetään hyväksi asiantuntijoita. Asiantuntijoina voidaan käyttää yrityksien työntekijöitä, projektiin osallistuvia opettajia tai täysin ulkopuolelta tulevia asiantuntijoita. Myös miljöön entiset työntekijät voivat tarjota asiantuntijuuttaan. Entisiltä työntekijöiltä saadaan tietoa paikan historiasta, tehtaan toiminnasta ja koneiden käytöstä/huollosta, jolloin asiantuntijuus saadaan projektin käyttöön. Vanhan tehtaan toiminnan ja tuotannon lisäksi voidaan projekteissa tutustua suomalaisen tekstiiliteollisuuden ”suuriin nimiin” kuten esimerkiksi Marimekkoon, Nanso groupiin sekä Finlaysoniin. Näihin tutustumalla oppilaat voivat suunnitella esimerkiksi oman painokankaan tai kudotun kankaan. Projektissa pyritään saamaan erilainen ajattelutapa oppimiseen, ja oppilaita kannustetaan oppimaan sitä mikä kiinnostaa tavoilla, joita oikeassa elämässä tarvitaan. Opittua tietoa käytetään tiedon lähteenä. Asiantuntijat voivat ohjata suunnitteluohjelmien käytössä projektin eri vaiheissa. Samalla suomalaisen suunnittelun, luovuuden, käsityön laatua ja innovaatiota pyritään saamaan esille. Luovuutta ja suunnittelutaitoa voidaan käyttää edelleen missä tahansa muussa elämässä ja muissa työyhteisöissä.

156

Kurssin luennoilla käsiteltiin tulevaisuuden taitoja joita tarvitaan oppimisessa ja jotka helpottavat oppimista. Näitä olivat niin sanotut seitsemän c:tä, eli critical thinking, creativity, collaboration, cultural literacy, communication, ITC ja confidence. Tulevaisuudessa tarvitsemme näitä taitoja ja niitä olisi hyvä opetella etukäteen. Oppimisympäristömme suunnittelussa on otettu nämä 7c:tä huomioon, koska tällöin oppimisympäristö on kokonaisvaltaisesti oppimista tukevaa. Miten oppimisympäristömme tukee 7 c:tä ja oppimista? • Kriittinen ajattelu ja tekemisen taito Kahden oppimisympäristön kautta oppilaat oppivat kriittistä ajattelua prosessin edetessä. Virtuaalisessa oppimisympäristössä tietokoneohjelmilla pyritään edistämään abstraktia tietoa konkreettiseen muotoon. Konkreettisessa oppimisympäristössä, eli tässä tapauksessa koulussa ja tehdasmiljöössä, oppilaat pääsevät toteuttamaan suunnitelmansa. He oppivat valitsemaan oleellista tietoa ja tekemään valintoja, jotka ovat hyödyllisiä projektin onnistumisen kannalta. • Luovuus Molemmat oppimisympäristöt tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa luovuutta. Koska oppilaat rakentavat molemmat ympäristöt oman näköisikseen, jokaisen ryhmän jäsenen oppimistyyli tulee huomioitua, jolloin luovuus pääsee kukkimaan. • Kollaboraatio Jaettu asiantuntijuus oppilaiden, opettajien ja muiden asiantuntijoiden välillä mahdollistaa projektin onnistumisen ja oppimisympäristöjen toimivuuden. • Kulttuurinen lukutaito Oppimisympäristön ja oppimisprojektin tavoitteena on konkreettisen oppimisympäristön kulttuurihistorian tuntemus sekä suomalaisten tekstiilija vaateteollisuuden tuntemus. Lisäksi tutustutaan ja opitaan käsityökulttuurista ja valmistusprosessin historiaa (Englanti). • Viestintä ja TVT:n käyttötaito Viestinnässä nousee esiin ryhmän jäsenten ja ryhmien välinen vuorovaikutus sekä oppilaiden ja opettajana välinen vuorovaikutus. Lisäksi viestintään liittyy sosiaalinen kanssakäyminen konkreettisessa oppimisympäristössä asiantuntijoiden kanssa. TVT:n käyttötaito toteutuu virtuaalisen oppimisympäristön rakentamisessa ja toimivuuden takaamisessa sekä tehdyn projektin esittelyssä. • Itseluottamus liittyen uran valintaan ja oppimiseen Asiantuntijan työskentelyn matkiminen, jonka kautta uranvalinta voi selkiytyä kokeilemalla kyseistä ammattia. Samalla oppilas oppii malleja, joilla työtä tehdään oikeassa elämässä.

157

SARI HYVÄRINEN, SINI ALAKANGAS, LAURA PENTTINEN & PAULIINA KOIVISTO

Rakentamamme oppimisympäristö on todella monikäyttöinen ja sitä on helppo lähteä kehittämään eteenpäin. Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan asiantuntijuutta ja erikoistumista että pärjää elämässä. Oppimisympäristömme avulla voitaisiin kehittää tätä osa-aluetta. Oppimisympäristö voisi esimerkiksi hallita yliopisto, joka kehittää ja tutkii käsityön kehittämistä. Ympäristön palveluja voidaan myydä eteenpäin tai siellä voidaan järjestää kursseja ja koulutusta. Koska oppimismallimme ja ympäristömme on teoreettinen, emme tarkasti tiedä oppimisympäristömme toimivuutta. Kritiikkinä voidaan nostaa esiin tehdasympäristöä ja tehdasmaisuus. Mutta ympäristömme on avoin ja kuten mallissa aiemmin totesimme, oppilaat ja opettajat rakentavat oppimisympäristöään sopivaksi. Oppimisprojektit voivat epäonnistua, mutta virheistä opitaan ja projekteja rakennetaan koko ajan eteenpäin.

Lähteet Kurssikirjallisuus Pöllänen, S. & Kröger, T. 2005. Näkökulmia kokonaiseen käsityöhön. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/tutkivaope/polla_kroger.htm (Luettu: 2.12.10) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus. http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf (Luettu: 2.12.10)

158

Oppimisen keskus Galaxi Päivi Holmstedt, Orvokki Kukkonen, Sanna Lindell & Petra Mikkonen

Tulevaisuuden oppimisympäristö yhdistää modernia teknologiaa ja perinteitä Teknologian suomat mahdollisuudet tuovat eri kulttuurit lähemmäksi toisiaan ja elämme globaalissa maailmassa/yhteiskunnassa. Kulttuuri sekä ympäristö, jossa elämme vaikuttavat suuresti meihin kansalaisiin, käyttäytymiseemme, arvoihimme ja tapoihimme. Suunnittelemamme tulevaisuuden oppimisympäristö heijastaa sen ajan kulttuuria, mutta myös arvostaa omia perinteitämme. Oppimisen keskuksessa yhdistyvät nykyteknologian suomat mahdollisuudet sekä perinteinen itse tekeminen. Taustalla on kestävänkehityksen ajatus, joten koulussa hyödynnetään energiatalouden uusiutuvia energialähteitä (mm. tuuli- ja aurinkoenergiaa). Arvostamme myös omaa kulttuuriperintöä, joten taidot eivät saisi hävitä, vaan niitä tulee vaalia. Monikulttuurisessa ympäristössä omaa kulttuuria täytyy arvostaa, jatkaa ja siirtää tuleville sukupolville. Oppimisen keskuksessa pyritään yhdistämään ja liittämään erilaiset oppijat yhteen ja näin ollen ketään ei erotella. Lisäksi tällainen toiminnan malli mahdollistaa ja sallii monenlaisten oppimistyylien hyödyntämistä (mm. visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen). Oppimisen keskus toimii tiiviissä yhteistyössä opettajaopiskelijoiden harjoittelupaikkana. Harjoittelijat saavat kokemuksia suunnittelemamme yhteisöllisen oppimisympäristön suomista monipuolisista oppimisen ja opettamisen mahdollisuuksista, korostaen sosiaalista kanssakäymistä. Oppimisen keskus on tiivis yhteisö Koulun suunnittelu lähtee kaupunkisuunnittelusta, jonka ajatuksena on koulun sijoittaminen keskeiselle paikalle kaupungissa. Koulumme syntyy ja rakentuu osana infrastruktuuria, kuten kaupunkisuunnittelussa painotetaan oppimisympäristön rakentamista ja merkitystä osana paikallisten asukkaiden arkielämän tarpeisiin, yhteiseen hyötyyn. Koululla on suuri kulttuurinen merkitys, sillä se on valtava oppimisen keskus. Siellä on monia eri siipiä eli yritysyhteistyökumppaneita, jotka mahdollistavat monipuolisen, laajan ja syvällisen oppimisen. Koulussa opitaan tekemällä ongelmien ja kokemuksien kautta. Teknologian uusia saavutuksia hyödynnetään tehokkaasti oppimisessa. Koulukokonaisuus on monimuotoinen eri osien yhteenliittymä. Se pyritään kuitenkin toteuttamaan taloudellisten realiteettien mukaisissa rajoissa. .

159

PETRA MIKKONEN LINDELL & PÄIVI HOLMSTEDT, ORVOKKI KUKKONEN, SANNA

Elinikäisen oppimisen mahdollisuus Oppimisympäristömme yksi pääajatus on elinikäisen oppimisen tukeminen, jossa arvostetaan ja annetaan mahdollisuus koko elämän ajan kestävään oppimiseen. Pääasiassa koulu tietenkin päivisin toimii kouluna sen oppilaille, mutta samalla se on oppimisen keskus, jonne jokainen voi tulla oppimaan. Haluamme koulun olevan avoin kaikille, jonne eri-ikäisten on mahdollista tulla hakemaan tietoja ja taitoja tarjoten erilaisia harrastusmahdollisuuksia sekä elämyksiä. Omavaraistalouteen perustuva oppimisen keskus Oppimisen keskus on siis suuri kompleksi, sisältäen yhtenäiskoulun (1-9.lk), ammattioppilaitoksen aloja (ravitsemus-, liiketalous- ja maatalous-alat) sekä muut yhteistyökumppanit ja oppimisympäristön henkilökunnan. Keskuksella on maatila sekä ravintola, joista ammattioppilaitokset vastaavat. Nämä mahdollistavat omavaraisen keskuksen toiminnan. Koulu ja maatila/keittiö ”ruokkivat” toisiaan. Käytännössä talouden kannalta suurimmat rasitteet ajoittuvat koulun perustamiseen ja toiminnan alkuvuosiin. Ajan myötä säästöä saavutetaan varmastikin esimerkiksi omavaraisuuteen perustuvan toiminnan myötä, esimerkiksi koulun ruokahuolto käyttää suurelta osin koulun yhteydessä olevalla maatilalla tuotettua ravintoa ja ravintolassa valmistettua. Opetustilat Keskuksessa ei olisi perinteisiä luokkatiloja, vaan se olisi yksi yhteinen yksikkö/keskus, jossa luokkahuonerajat laajenevat. Näin ollen opetusta ei tapahdu enää vain luokkahuoneen sisällä. Tilat ovat muunneltavissa monenlaiseen työskentelyyn siirrettävillä seinämillä ja kalusteilla. Kalusteet eivät ole pelkästään perinteisiä tuoleja ja pöytiä, vaan kaikenlaisia huonekaluja joiden avulla saadaan monipuolisia, erilaisia työskentelytapoja mahdollistavia ratkaisuja. Koulussa panostetaan tiloihin, jotka mahdollistavat yhteisöllisen oppimisen (esim. ryhmätyötilat) antaen eväät vertaisilta oppimiseen, jonka on todettu olevat oppilaista erittäin mielekästä. Laajan asiantuntijajoukon vuoksi jaettu asiantuntijuus on koulun arkipäivää ja sitä hyödynnetään mahdollisimman paljon oppilaiden, opettajien ja yhteistyökumppaneiden kesken. On todettu, että suurin osa oppimisesta tapahtuu koulun ulkopuolella. Suunnittelimme koulumme sellaiseksi jossa voi myös harrastaa ja viihtyä koulupäivän jälkeen. Koulu sisältää erilaisia siipiä, jotka mahdollistavat harrastustoiminnan ja ovat sidoksissa toisiinsa. Esimerkiksi hyvinvointi-siipi sisältää liikunta- ja terveyspalveluja ja taidetyöpaja-siipi tarjoaa kuvataiteen ja käsityön ystäville monipuolista toimintaa. Oppimisen keskus on avoin kaikille yhteiskunnan jäsenille. Harrastustoiminta kytkee harrastajat ja koulun lapset yhteen, joten esimerkiksi vanhemmilla ja lapsilla on mahdollisuus harrastaa yhdessä.

160

Opetus hyödyntää tietoja viestintäteknologiaa sekä yksilö- että ryhmätasolla Opetusmallissamme toteutuu suunnitelmallisen oppimisen idea, jossa opitaan pohtimaan ja ajattelemaan (Enkenberg et al. Oppiminen oppimisaihioita rakentamalla – teoreettinen johdanto). Opetusta lähestytään rakentaen ja kehittäen oppimistieteiden näkökulmasta. Näin saadaan uusia oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat ihmisiä oppimaan syvällisemmin ja tehokkaammin. (R. Sawyer, 2006 johdanto.) Opetuksessa hyödynnettäisiin tietoteknologian uusimpia saavutuksia. Suuntauksena on se, että jokaisella oppilaalla tulee olemana oma tietokone, eikä oppikirjoja ole enää perinteisessä muodossa. Koulumme opetuksessa sovelletaan ongelmaperustaisen oppimisen mallia, jossa oppilaat ovat aktiivisessa roolissa oppimisprosessissa. Opetuksen lähtökohtina toimivat tällöin oppilaiden kiinnostuksen mukaiset ongelmat. Oppiminen tapahtuu oppimisprojekteissa, jotka ovat luonteeltaan itseohjautuvia. Opettajan rooli tällaisessa oppimismallissa Opettajan tehtävänä on olla osallisena eri oppimisprosseissa sen aktiivisena ja vastuullisena jäsenenä, ohjaajana sekä vastuullisena johtajana. Oppilaiden ja opettajan välille nähdään syntyvän luottamuksellinen suhde. Opettajan työskentelyyn sisältyy mm. oppilaiden motivointia, ohjausta, seurantaa, väliarviointia, palautteen antamista ja analysointia. Oppimisprosessin alku on usein epämääräinen ja haasteellinen. Prosessille on tyypillistä, että alussa aikaa ja energiaa on kohdistettava riittävästi ongelman selkeään muotoiluun ja rajaamiseen, niin että oppimisprojektista saadaan toimiva, ymmärrettävä ja sopiva kokonaisuus kullekin oppijalle. Tämän jälkeen tutustutaan aiheeseen liittyvään materiaaliin, tutkimuskenttään. Tätä vaihetta seuraa tutkimussuunnitelman muotoileminen, varsinaisen tutkimuksen tekeminen sekä lopulta tulosten analysointi ja raportoiminen. Oppimisprojektissa opitut tiedot ja taidot on tärkeää jakaa muiden oppijoiden kanssa. Opetusmallissa korostuu kollaboraatio, yhteisöllinen oppiminen sekä erilaiset ryhmätyöskentelyn muodot. Emme näe suinkaan, että opettajan merkitys tässä koulukompleksissa jäisi taka-alalle, vaan se korostuu enemmänkin oppimisen pedagogisen yhteyden tarkkailijana, toiminnan organisoijana sekä yhteistyökumppaneiden tiedottajana. Sähköiset oppimisvälineet: • E-oppikirjoja • oppimispelejä • simulaattoreita • muuta sähköistä lähdeaineistoa esim. wikit, koulun tietokannat • oppimisaihioita • tiedon kokoaminen ja jakaminen virtuaalioppimisympäristöissä • koulunsisäiset, koulujen väliset ja avoimet yhteistyöverkostot

161

PETRA MIKKONEN LINDELL & PÄIVI HOLMSTEDT, ORVOKKI KUKKONEN, SANNA

Tietotekniikan hyödyntäminen mahdollistaa yksilöllisten opetusohjelmien ja tehtävien teon, tukien jokaisen oppilaan oppimista ollen oppilaan lähikehityksen vyöhykkeen ylärajoilla.

Yhteistyökumppaneiden hyödyntäminen Koulussa oppilailla on käytettävissään nykyaikaiset teknologian suomat mahdollisuudet, mutta vastapainona tälle oppijalla on mahdollisuus käyttää oppimisen apuna koulun eri käytännön oppimisympäristöjä, esimerkiksi maatila. Opintokäyntejä tehdäänkin näihin koulun erilaisiin siipiin, päästen lähemmäs käytännöntietoja ja –taitoja kokemuksellisen oppimisen myötä. Koulussamme on hyvä, että monenlaisia kohteita on koulun piirissä paljon, jolloin matkakustannuksiin ei tarvitse varata rahaa. Koulu tekee yhteistyötä myös monien paikallisten yhtiöiden kanssa joihin vierailuja tehdään ja joiden asiantuntemusta hyödynnetään. Tällainen yhteistyö vaatii paljon organisointikykyjä, aikaa ja vaivaa opettajilta, mutta kun yhteistyö sujuu, siitä saatu hyöty on suuri. Jonkun opettajan kehittämiä hyviä opetus- ja oppimistapoja voidaan hyödyntää myös seuraavina vuosina ja muillakin luokka-asteilla.

Virtuaalioppimisympäristöt Vierailut/opintokäynnit erilaisiin ympäristöihin mahdollistuvat teknologian kehittymisen myötä. Koulun keskittyessä myös elinikäiseen oppimiseen, antavat virtuaalivierailut esim. museoihin uudenlaiset mahdollisuudet eri-ikäisten monipuoliseen oppimiseen. Koulussa tuotettujen oppimisaihioiden ja niistä koottujen tietokantojen jakaminen eri luokka-asteiden ja koulujen välillä on keskeinen osa koulun tiedon säilyttämistä, siirtoa ja jakamista. Näin muutkin asiasta kiinnostuneet voivat hyödyntää koulumme käyttämää erilaista oppimistyyliä ja niistä luotuja materiaaleja.

Miten oppimisaihioajatus sisältyy tulevaisuuden koulun visioomme Tulevaisuuden koulu on itse asiassa koulukompleksi, joka sisältää elinikäisen oppimisen mahdollisuuden, joten oppijoina voivat olla myös koulun ulkopuoliset oppimishaluiset ihmiset. Näemme, että koulukompleksi yhdistää sisälleen monialaisen yhteisön, jossa opitaan käytännön työn ja teoreettisen ja tutkimuksellisen tarkastelun ympäristöissä sekä hyödynnetään oppimisessa tehokkaasti uutta teknologiaa. Oppilaan kehitys nähdään kasvavan oman motivaation ja taitojen kehittymisen kautta ja oppimisessa on läsnä paljon mahdollisuuksia ja haasteita, joita oppilas hyödyntää omien intressien ja resurssien mukaan. Ongelmalähtöisessä oppimismallissa oppilaan roolit voivat vaihtua. Tällaisia rooleja ovat ryhmänjohtaja, organisoija, asiantuntija, sihteeri ja tutor. Myös

162

opettajalla voi olla samoja rooleja, mutta hän on enemmän vastuussa suuremmista kokonaisuuksista. Tämä ongelmalähtöinen oppimismalli on tuttu korkeakouluissa ja pikkuhiljaa myös perusopetuksessa voidaan kasvattaa oppilaiden vastuuta tämän tyylisen mallin sisältöihin ja näin oppimistyyli tulee luonnolliseksi osaksi oppimista jo alakoulusta alkaen.

Miten oppimisaihioajatus sisältyy tulevaisuuden koulun visioomme Näemme, että oppimisaihiot ovat oppimisen keskuksen sisällä toimivia tietokantoja, jotka palvelevat itse luotuina oppilähteinä portfolioalustoina sekä opitun tiedon analysoinnin ja pohtimisen lukemis- ja tallennuspaikkoina. Oppimisaihioiden tietokannat toimivat myös ymmärryksen/oppimisen ylätasoilla, kuten yhteiskunnallisen edistyksen ja tieteellisen tutkimuksen hautomoina ja linkkeinä. Oppimisaihioista kootut tietokeskukset voidaan halutessa jakaa eri luokka-asteiden ja oppiaineiden mukaan. Oppiminen kootaan yhteen tietopankkiin suuremmiksi aihekokonaisuuksiksi, jolloin niitä voidaan helposti käyttää ja hyödyntää erilaisiin projektitöihin. Eri oppiaineita sisältäviä oppimisaihioita, joita koulun oppilaat synnyttävät opettajien ohjauksessa ja vertaistuen voimin sekä yhteistyökumppaneiden (siipien) kanssa toimien, voidaan hyödyntää asioiden oppimisessa. Koulussamme ei ole varsinaisia kirjoja, vaan opetuksessa hyödynnetään digitaalisia tietolähteitä ja oppimisen aikana luodaan omaa dokumenttia, joka tallentuu kuin oppikirjan muotoon ja sisältää ainekohtaisen perus-, syventävän ja jaetun asiantuntijuuden sekä eettisen pohdinnan ulottuvuuden. Nämä oppimisaihiot sisältävät yleissivistävää perustietoa, kuten äidinkielen kielioppia, matematiikan perusteita, kieliä, historiaa, maantiedettä jne. Oppimisen apuna, tukena ja työvälineenä toimivat koulun sisäiset oppimisaihiot, joiden ainekohtaiset oppimisympäristöt mahdollistava myös oppilaskohtaisen näkemyksen esille nostamisen. Aihioihin kootaan oppimisprosessin aikana omakohtaiset portfoliot sekä yleisemmällä tasolla tarkasteltavat ryhmätyöt, joissa tietoa ja opittuja asioita peilataan myös yhteiskuntaan sen arvoihin ja kehitykseen, sekä hyvinvointiin. Taustalla on kestävän kehityksen tavoite, jossa hyödynnetään käytännön osaamista, kulttuuriperintöä ja hyödynnetään tehokkaasti uudistuvaa teknologiaa. Koulun yhteydessä toimivat yhteiskumppanit, eli siivet ja koulu ovat suorassa vaikutuksessa tosiinsa ja näin oppilaat pääsevät oppimaan aidoissa, työelämänläheisissä ympäristöissä ja samalla oppivat tiedostamaan myös oman osansa (vastuunsa) yhteisen edun näkökulmasta. • • • •

Tieto on jaettavissa eri toimijoiden ja koulujen kesken Koulu kytkeytyy yritystoimintaan ja yhteiskuntaan Taustalla kestävän kehityksen ajatus Oppiminen jaettavissa

163

PETRA MIKKONEN LINDELL & PÄIVI HOLMSTEDT, ORVOKKI KUKKONEN, SANNA

Perusteluja koulusuunnitelmalle Perustelemme tällaisen oppimisen keskuksen sillä, että opiskelija olisi lähellä käytännöntaitojen sekä teknologian hyödyntämistä. Samalla oppilas oppisi arvostamaan ja ymmärtämään perinteitä (ekologisuus, omavaraisuus, luomu, kulttuuri…) sekä saa valmiuksia myös teknologian hyödyntämisestä ajatellen tulevaisuuden yhteiskunnan asettamia haasteita/vaatimuksia. Oppimismalli edesauttaa oppilaan aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden ajattelun edistymiseen. Oppimisen keskuksen sisällä oppilas on osa yhteisöä ja oppii ymmärtämään elinikäisen oppimisen merkityksen ja tärkeyden. Laaja-alainen oppimisympäristö mahdollistaisi saumattoman yhteistyön eri asiantuntijoiden välillä. Synergian näkökulmasta koulu ympäristöineen luo asuinkuntaan taloudellisesti merkittävän tulolähteen ja hyvän imagon rakentamisen mahdollisuuden. Yritykset ja koulu hyötyvät toisistaan paljon.

Oppimisympäristön käyttöönoton arvio mahdollisista riskeistä ja vaikeuksista Pohdimme sitä, että onko koulumallimme liian hallitseva ja alentaako se muiden koulujen arvoa? Kaiken toiminnan keskittyminen yhdelle alueelle voi olla riski toisaalta riski, mutta toisaalta myös mahdollisuus. Esimerkiksi pieni kylä voisi saada tällaisen oppimisen keskuksen myötä uudenlaisen väestön- ja taloudenkasvun. Arvioimmekin, että mallimme toimisi paremmin suuremmissa kaupungeissa, sillä siellä riittäisi oppilaita, muita oppijoita ja yhteistyöhaluisia yrityksiä. Oppimisen keskuksen perustamiseen tarvitaan paljon varoja, joten olisiko mikään taho valmis osallistumaan kustannuksiin. Keskuksen toiminnan ensimmäiset vuodet ovat kalleimpia, mutta kulut jakautuvat yritysten kesken ja vähentyvät vuosien myötä, sillä keskus tuottaa omia palveluita ja on näin osittain omavarainen. Näin ollen se ei olisi kokonaan riippuvainen valtion rahoituksesta. Koska oppimisen keskuksen kokonaisuus on hyvin laaja-alainen, yhteistyön organisointi ja sen saumaton onnistuminen eivät ole aina itsestäänselvyyksiä, joten jos yhteistyö ei toimikaan, voi se olla eräänlainen este koko oppimisen keskuksen toiminnalle. Oppimismallimme odottaa oppilailta todella paljon aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, joten oppilaiden vastuu omasta oppimisestaan on suuri. Tämä luo myös haasteita oppimiseen sitoutumisessa ja oppilaiden edellytysten huomioinnissa, sekä oppimistuloksien saavuttamisessa.

164

Nykyteknologian hyödyntäminen tuo myös omat haasteensa. Ovatko teknologian suomat oppimisen mahdollisuudet toimivia käytännössä vai onko perinteisempi oppimisen malli tehokkaampi? Uskomme kuitenkin, että yhteisö ottaisi tällaisen keskuksen vastaan mahdollisuutena, eikä sen toteutuminen olisi ainakaan ihmisten tuesta kiinni.

Lähteet Luentomonisteet ja muistiinpanot Orientoivat videoleikkeet Tenttikirjallisuus

TULEVAISUUDEN OPPIMISEN KESKUS

• Oppimisen keskus on syntynyt kaupunkisuunnittelun tuloksena, jossa lähtökohtana on koulu tiedon, taidon ja elinikäisten oppimisen mahdollisuutena yhtenäisessä ympäristössä. Oppiminen on kytkeytynyt kiinteästi ”siipien” elinkeinoelämään. Tämä mahdollistaa myös monipuolisen harrastustoiminnan samassa ympäristössä. • Tavoitteena on mahdollistaa monialainen oppimisympäristö, malli, jossa yhdistyy käytännön työ, teoria sekä tutkimuksellinen työote. • Oppilaan kehitys nähdään etenevän aktiivisuuden, motivaation ja vastuun kautta sekä lisäksi oppimisessa on läsnä paljon houkuttelevia mahdollisuuksia ja haasteita, opitaan lähikehityksen vyöhykkeen ylätasoilla. • ”Siivet” edustavat yritystoiminnan muotoja, jotka tarjoavat kestävän kehityksen kannalta oleellisia toimijoita ja nämä sijaitsevat fyysisesti koulun yhteydessä. Näin oppilaat voivat koulupäivän aikana helposti siirtyä koulusta yrityksiin ja päinvastoin. • Opettajan rooleja ovat ohjaaja, työskentelyn organisoija, kannustaja, arvioija ja tiedonjakaja. Oppilaat työskentelevät samoissa rooleissa mutta vastuu on jakautunut oppilaslähtöisesti. Oppimista arvioidaan sanallisesti ja kirjallisesti, vertaispalautteen ja itsearvioinnin kautta.

165

PETRA MIKKONEN LINDELL & PÄIVI HOLMSTEDT, ORVOKKI KUKKONEN, SANNA

Avainsanat: huipputeknologia, elinikäinen oppiminen, erilaiset oppijat, ongelmakeskeinen oppiminen, kestäväkehitys, käytännön, teknologian, tutkimuksen ja teorian yhdistäminen, eri kulttuuriperinteiden kunnioittaminen, omavaraisuus sekä yhteistyökumppanit

166

167

TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Opettamisen tulevaisuus Jorma Enkenberg

Kehittyneiden samoin kuin lisääntyvässä määrin myös kehittyvien maiden talous ja tuotantoelämä perustuvat tavaroiden valmistuksen sijasta yhä enemmän tietoon ja aineettoman materian (osaamiseen) jalostamiseen sekä niiden innovatiiviseen tuotteistamiseen tietoja viestintätekniikan nopean ja monimuotoisen kehittymisen seurauksena. Myös monien materian muokkaamiseen perustuvien tuotteiden valmistus, markkinointi ja jakelu ovat vahvasti riippuvaista innovatiivisesta teknologioiden hyödyntämisestä. 21. vuosisadan alkua on luonnehtinut uudenlaisten sosiaalisten innovaatioiden synty, joissa ihmiset ottavat käyttöönsä, hyödyntävät ja luovat tietoa tavalla, joka poikkeaa perusteiltaan siitä, mikä oli tunnusomaista aiemmille vuosikymmenille. Tämän osallistavaa oppimista ja tietokäytäntöä heijastelevan toiminnan ovat mahdollistaneet Internet wikeineen, blogeineen ja muine sosiaalisen median sovelluksineen, matkapuhelin sekä langattomat verkot. Ihmisten työssä, arjessa sekä taloudessa tapahtuneiden muutosten sekä niissä nähtävissä olevan kehityksen tulisi olla lähtökohta sille, mitä asioita koulutuksessa tai opetuksessa painotetaan samoin kuin perustana sille, miten näitä asioita käsitellään. Ilmaston muuttumiseen liittyvät uudet haasteet korostavat tarvetta kasvatuksen ja koulutuksen sisältöjen ja muotojen kriittiseen arviointiin. Kuten on hyvin tiedossa, koulutusorganisaatiot ovat hitaita muuttumaan. Milan Kunderan sanoja mukaillen voidaan sanoa, että opetusta vaivaa sen muuttumisen sietämätön hitaus. Opetussuunnitelmat, pedagogiikka, oppimisen johtaminen sekä oppimisen arviointi ovat suurelta osin säilyneet perusolemukseltaan samanlaisina vuosikymmeniä ellei peräti vuosisatoja huolimatta työn, arjen sekä ihmisen käyttöönsä luomien teknologioiden vallankumouksellisesta kehityksestä. Vuonna 1971 Ivan Illich määritteli kirjassaan Kouluttomaan yhteiskuntaan koulun seuraavasti: ”Koulu on oppilaan ikään perustuva opettajakeskeinen prosessi, joka vaatii kokoaikaista paikallaoloa. Koulun toimintaa ohjaa pakollinen opetussuunnitelma.” Illichin tulkita ei liene kovin kaukana tämän ajan koulusta. Esimerkiksi oppilaita ryhmitellään edelleenkin pääsääntöisesti heidän ikänsä tai ao. oppilaitoksessa tapahtuvan opiskeluajan perusteella, vaikka kukaan ei tunnu tietävän syytä vallitsevalle

168

käytännölle. Oppilaiden ryhmittely iän suhteen ei näytä perustuvan ainakaan tutkimusperustaiseen tietoon. Roger Schank kertoo kirjassaan Engines for Education, että hän ei sitkeistä yritystä huolimatta ole löytänyt muuta perustetta oppilaiden ikään perustuvalle ryhmittelylle kuin sattuman. Kouluissa ja yliopistoissa oppijat kohtaavat edelleenkin toisensa ja opettajansa strukturoiduissa luokkahuoneissa määrättyinä aikoina. Opettajat pyrkivät käymään oppitunneilla lävitse kaikki ne asiat, mitä opetussuunnitelmiin on kirjattu. Luokan edestä tapahtuva oppimisen johtaminen, luennointi tai selittäminen ovat nykyopetukselle edelleenkin tunnusomaista. Oppijat kuuntelevat ja työskentelevät lähes aina yksin tehdessään oppimistehtäviä ja tuottavat uudelleen läpikäymänsä tiedon kokeessa tai tentissä. Noin kymmenen vuotta sitten vastikään Joensuun yliopiston kunniatohtoriksi nimitetty professori Marlene Scardamalia kysyi Journal of Educational Change - lehden artikkelissaan kykenevätkö koulutusinstituutiot nykyrakenteella riittävässä määrin vastaamaan tietoyhteiskunnan (innovaatioyhteiskunnan) tarpeisiin. Taustalla oli huoli oppilaitosten kyvyttömyydestä hyödyntää kehittyviä teknologioita. Scardamalia ei ole huolensa kanssa yksin. Vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin tietoja viestintätekniikan käyttöä 23 maan opetuksessa (Lawn, Pelgrumin ja Plomp 2008). Näiden maiden joukossa oli myös Suomi. Tutkimuksen sivutulos on tämän esityksen näkökulmasta erityisen mielenkiintoinen. Osoittautui, että kaikissa kahdessakymmenessäkolmessa tutkitussa maassa opetus rakentuu kolmen pedagogisen mallin varaan: oppilaat täyttävät monisteita, työskentelevät yhdessä rintamassa ja tekevät tehtäviä samassa järjestyksessä sekä osallistuvat lopuksi kokeeseen. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään opetuksessa harvoin, sen käyttö on epäsystemaattista ja se on useimmiten toimistosovellusten sekä taitoharjoitteluohjelmien käyttöä. Opetuksen tavoitteet ja niiden saavuttamisen arviointi liittyvät aina yhteen. Tästä voidaan päätellä, että keskeinen syy toteutuviin opetuskäytänteisiin on oppimisen arviointimenetelmissä. Arviointi määrittää lopulta opetuksen. Riippumatta opetussuunnitelmasta, opettajien koulutuksesta tai siitä, mitä oppilaat ovat kiinnostuneita oppimaan, arviointi määrittää sen, mitä opetetaan, miten opetetaan ja

169

ENKENBERG JORMA

mitä lopulta opitaan. Mikäli opetusta halutaan kehittää, oppimisen arviointikäytänteitä on muutettava. Erään maisterivaiheen kurssin yhteydessä tarjoutui kiinnostava tilaisuus selvittää opettajankoulutuksessa olevien käsityksiä ajan ilmiöistä, joilla on yhteyksiä oppimisen arviointiin. Muutama viikko sitten BBC julkaisi Tanskan koululaitosta koskevan uutisen. Sen mukaan v. 2011 Tanskassa lukiokoulutuksen ylioppilaskirjoituksia vastaavissa kokeissa kaikkiaan 11:ssa oppilaitoksessa tullaan sallimaan koetilanteessa täydellinen pääsy Internetiin. Kysyimme luokanopettajakoulutuksen opiskelijoilta pienryhmäohjauksessa, mitä ajatuksia ja tuntemuksia uutinen heissä herättää. Vain kahdessa pienryhmässä kymmenestä nähtiin asiassa jotain myönteistä tai että uusi käytäntö olisi jotenkin perusteltavissa. Mitä tämä kertoo opettajankoulutuksestamme tai omasta koululaitoksestamme? Miksi Tanskassa on päädytty ko. uuden arviointimenetelmän käyttöönottoon? Suomenhan tuo uusi käytäntö olisi pitänyt keksiä? Tällä hetkellä koulujen ja yliopistojenkin toteuttamat arvioinnin menetelmät eivät sovellu niiden taitojen mittaamiseen, joista on hyötyä ja joiden uskotaan kehittyvän työskenneltäessä uusissa teknologiarikkaissa oppimis- ja työympäristöissä (vrt. Bransford et al 2000). Tästä seuraa, että koulut ja yliopistot myös epäonnistuvat ko. taitojen opettamisessa. ”Oppilaat työskentelevät pienryhmissä, määrittävät omat tutkimustehtävänsä, etsivät koulun ulkopuolelta luonto- tai kulttuuriympäristöstä sekä Internetistä siihen liittyvää informaatiota, soveltavat tiedonkeruulaitteita tai verkkolomakkeita aineiston koonnissa, käyttävät taulukkolaskentaohjelmistoa aineiston analyysissä, hyödyntävät sähköpostia kysyäkseen asiantuntijan neuvoa sekä valmistavat tutkimusraportin tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmia hyödyntäen. Videoesitykset luodaan editointiohjelmilla videoaineistoista. YouTubea käytetään niiden jakamisessa koulun sisällä sekä ulkopuolella asiasta kiinnostuneelle taholle. Simulaatioiden avulla tutkitaan monimutkaisten ilmiöiden käyttäytymistä.” Kozma (2003) kuvaa edellä mainitulla tavalla kirjassaan osallistavaa oppimista tämän ajan innovatiivisissa luokkahuoneissa. Osallistavaan oppimiseen yhdistyviä oppimisprosesseja ei perinteinen arviointimenettely eivätkä PISA-mittaukset tavoita. Useimpien tutkijoiden käsitysten mukaan 21. vuosisadan taitojen ytimen muodostavat luovuus ja innovatiivisuus, kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu, viestinnän taidot, kollaboraatio, kyky löytää, arvioida ja hyödyntää digitaalista informaatiota sekä teknologinen lukutaito. Näiden, usein geneerisiksi määriteltyjen taitojen tulisi olla keskeisesti esillä koulun soveltamissa käytänteissä. ”Digitaalinen media tarjoaa uusia tapoja sitouttaa meitä toistemme yhteyteen samalla kun se tarjoaa uuden suhteen informaatioon ja maailmaan.” (Weigel, James ja Gardner 2009)

170

Edellä mainitut Harvardin yliopiston tutkijat arvioivat äskettäin, että opetus on onnistunut, jos sen seurauksena kansalaiset kykenevät osallistumaan menestyksellisesti globaaliin talouteen, kykenevät syntetisoimaan ja hyödyntämään digitaalista informaatiota sen eri muodoissaan, olemaan yhteydessä tähän informaatioon eri oppiaineissa sekä tiedon alueilla, kykenevät vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa sekä toimivat vastuullisina jäseninä niin omassa organisaatiossaan kuin muissakin yhteisöissä, joihin he ovat liittyneet (vrt. Weigel, James ja Gardner 2009). Edellä mainitut osaamisen ulottuvuudet edellyttävät geneeristen taitojen korostamisesta opetuksen ja kasvatuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Lastemme ja nuorten tulisi oppia ratkomaan ongelmia, joihin ei ole olemassa välitöntä vastausta oppikirjoissa tai muissa opetuksessa hyödynnetyissä teksteissä. Digitaaliseen oppimisympäristöön sijoitetulle opetukselle on tunnusomaista toiminnasta nouseva oppiminen. Tutkijayhteisöissä on viime aikoina vahvistunut käsitys, jonka mukaan pelien, simulaatioiden ja muiden digitaalisten ympäristöjen yhteyteen sijoitettu opetus voi aidosti auttaa oppijoita ymmärtämään monimutkaisia ilmiöitä. On tavallista, että alkuun opitaan erilliset osataidot, joista sitten edetään kohti niiden integrointia ja soveltamista asteittain vaikeutuvissa tehtävissä. Arkipäivän toiminnoille ominaisissa samoin kuin asiantuntijakäyttäytymistä vaativissa tilanteissa tulevat haastetuksi ennen muuta johdonmukaisen päättelyn taidot, uutta luova yhdessä tapahtuva toiminta sekä monimutkaisten ongelmien ratkaisun mahdollistamat taidot. Näiden taitojen systemaattinen kehittäminen edellyttää kouluilta ja oppilaitoksilta siirtymistä osien opettamisesta kokonaisen ilmiön tarkasteluun (vrt. Perkins 2008), sosiaalisia innovaatioita sekä opettamisen käytäntöyhteisön uudelleen keksimistä. Mille tahansa käytäntöyhteisölle ml. koulut on ominaista oma sosiokulttuurinsa. Tällä kulttuurilla on kielioppi, joka liittyy yhteisön omaksumaan tapaan toimia ja puhua asioista. Shafferin ja muiden (2009) mukaan kieliopin rakenne koostuu a) taidoista, jotka mahdollistavat työtehtävien tekemisen, b) tiedosta, joka auttaa yhteisöön liittyvien asioiden ymmärtämisessä, c) identiteetistä, joka liittyy tapaan, jolla yhteisön jäsenet näkevät itsensä, d) arvoista, joihin yhteisön jäsenet uskovat sekä e) epistemologiasta, joka määrittää sen, miten toimintoja perustellaan. Yhteisön jakamat taidot, tieto, identiteetti, arvot sekä epistemologia muodostavat ns. episteemisen viitekehyksen, joka määrittää yhteisön jäsenille ominaista asiantuntijuutta. Esimerkkinä episteemisestä viitekehyksestä todettakoon, että opettajat toimivat, kuten opettajat, identifioivat itsensä opettajina, ovat kiinnostuneita opettamisesta ja tietävät tavanomaista enemmän psykologiasta, sosiologiasta, oppimisesta, opettamisesta, kehityksestä ja muista opettamiseen yhteydessä olevista tiedonalueista. Opettajat ajattelevat kuten opettajat.

171

ENKENBERG JORMA

Sosiokulttuurisen teorian suunnasta on arvioitavissa, että taitavalle ammattilaiselle ominaisen ajattelun kehittyminen koulutuksessa edellyttää opiskeluprosessia, missä ei opita erillään olevia taitoja ja tietoa vaan opiskelussa ne yhdistyvät toiminnan kautta arvoihin, identiteettiin sekä tapaan tehdä päätöksiä sekä perustella toimiaan tavalla, joka on tunnusominaista ao. ammattilaisten muodostamalle käytäntöyhteisöille. On tapana nähdä ajankohtaisten kasvatusta ja opetusta koskevien ongelmien alkuperä opettajassa, lapsessa itsessään tai yhteiskunnassa. Kehittyneissä maissa kouluopetuksen haasteeksi näyttää nousevan oppimisen mielekkyyden ja siihen sitoutumiseen yhdistyvät ongelmat. Kasvava määrä niin aikuisia kuin lapsiakin ei kiinnity luokkahuoneopetukseen suunnittelijoiden ja toteuttajien toivomalla tavalla. Muutamissa maissa edellä kuvattu ilmiö muodostaa jo vakavan ongelman. Sen yhtenä ilmentymänä on suuri määrä opiskelunsa keskeyttäjiä. Joissakin muissa maissa ilmiö näyttäytyy joko fyysisenä tai mielellisenä poissaolona opetustilanteissa. Mieli suuntautuu ajattelemaan luokkahuoneen ulkopuolelle sijoittuvia asioita. Vaikka olisi helppoa syyllistää asiassa opettajat, kodit tai koko yhteiskunta, syitä ilmiöön on löydettävissä koulun tavasta johtaa oppimista. Vuonna 1971 Ivan Illich kirjoitti kirjassaan Kouluttomaan yhteiskuntaan myös seuraavaa: ”Koulu (luokkahuoneopetus) siirtää oppilaan kulttuurimme ulkopuolelle ja tunkee heidät ympäristöön, joka on sitä monin verroin alkeellisempi, luonnottomampi ja kuolettavan vakava.” Nykyinen kouluopetus pyrkii olemaan suunniteltua ja systemaattista. Asioita pyritään tekemään oikein ja oikeassa järjestyksessä. Oppiminen pyritään pitämään oikealla tiellä. Oppimisen sisällöt ja muodot näyttävät määräytyvän opetuksen kohteena olevista ihmisistä riippumatta. Nykykoulussa tai oppilaitoksissa oppijan ääni, hänen odotuksensa, aiempi osaaminensa tai tiedollinen ja taidollinen suuntautumisensa eivät juurikaan tule kuulluksi oppimisen suunnittelussa tai sen toteutuksessa. Emme opi eikä osaamisemme kehity pelkästään koulussa. Viime aikaisissa tutkimuksissa on päädytty johtopäätökseen, jonka mukaan lopulta vain noin 10 % siitä, mitä opimme elämämme aikana tapahtuu koulussa ja formaaliin opetukseen yhdistyneenä (Banks et al 2007). Oppiminen ei sijoitu pelkästään formaalia oppimista varten suunniteltuihin yhteyksiin vaan sitä tapahtuu niin hyvässä kuin pahassa ennen muuta moninaisissa informaaleissa arkielämän tilanteissa ja käytänteissä koko elämämme ajan. Oppimista tapahtuu kaiken aikaa koko elämän ajan (Life long). Sitä tapahtuu myös laajasti erilaisissa elämäämme liittyvissä yhteyksissä (Life wide) sekä niissä kulttuurisissa käytänteissä, joihin osallistumme (Life deep). Oppimista välittävät usein tehokkaimmin

172

juuri osallistumiset lokaaleihin kulttuurisiin käytänteisiin oman mielenkiinnon ja valitun näkökulman suunnassa (vrt. Banks et al 2007). Informaalia oppimista tapahtuu ennen muuta sosiaalisiin tilanteisiin yhdistyneenä, nonformaali taas paikallistuu strukturoituihin ympäristöihin, jotka tarjoavat havainnoinnin, osallistumisen ja tekemisen muodoissa tilaisuuksia oppimiseen (vrt. museot, puutarhat, luonto- ja kulttuuriympäristöt tai luonnontieteen laboratoriot). Formaali oppiminen sijoittuu vuorostaan oppimista varten suunniteltuihin tilanteisiin ja ympäristöihin – kouluihin tai oppilaitoksiin (vrt. Schank 1999). Koska opetuksessa ja koulutuksessa edellä mainittuja näkökulmia ei ole riittävässä määrin otettu huomioon, opiskelijoiden taito hyödyntää kaikkia niitä ympäristöjä, joissa oppimista voi edistää, jää kehittymättä. Nykyisin käytössä oleva oppimisympäristön käsite tulee laajentaa koskemaan myös koulun ulkopuolisia suunniteltuja ja suunnittelemattomia ympäristöjä. Kognitiivisen oppimistutkimuksen tuottaman elinvoimaisen tulkinnan mukaan oppiminen merkitsee ennen kaikkea siirtymis- ja kehitysprosessia aloittelijasta kohti asiantuntijaa. Asiantuntijuus ymmärretään paitsi yksilöön ankkuroituneena taitavana suoriutumisena myös yhteisön jakamana osaamisena, johon ao. yksilö on liittynyt ja hyväksytty legitiimiksi, täysivaltaiseksi jäseneksi. Kouluoppimisen edistämisessä kohdataan toistuvasti ongelma, miten organisoida oppimisen johtamista, jotta se edistäisi oppilaissa asiantuntijalle sekä asiantuntijayhteisöille ominaista taitavaa käyttäytymistä. ”Vain sellainen koulu opettaa, jossa kaikki samalla oppivat .” (Tharp ja Gallimore 1988) Edellä mainittu Tharpin ja Gallimoren tulkinta opettavasta koulusta painottaa oppimisen sosiaalista perusolemusta. Oppimista ei voi ulkoistaa koskemaan pelkästään oppijoita. Hyvä opetus on sekä opettajia että oppilaita/opiskelijoita osallistavaa. Oppimisen edistämisessä keskeisiksi haasteiksi nousevatkin sellaisten yhteisöllisten toimintamuotojen organisointi, jotka voivat edistää osallistumisen muodossa taitavan käyttäytyminen kehittymistä. Periaatteessa tavoitetta voidaan lähestyä ainakin kolmella tavalla. Uuden digitaalisen median varaan rakennetut episteemiset pelit (epistemic games) perustuvat teoriaan oppimisesta, missä taitavalle suoriutumiselle ominaiset taidot ja tieto tulee liittää toistensa yhteyteen sekä niihin arvoihin, identiteettiin ja päätöksenteon tapoihin ja toiminnan perusteluihin, jotka ovat ominaisia ao. asiantuntijayhteisölle (käytäntöyhteisölle). Episteemiset pelit pyrkivät simuloimaan käytänteitä, joissa taitava, ammattilaiselle ominainen toiminta paikallistuu ja jossa sitä on mahdollista harjoitella (Shaffer ja muut 2009). Episteemiset pelit tarjoavat tilaisuuksia osallistua käytänteisiin. Toimintaan yhdistyy luontaisesti reflektointi , mikä osaltaan edistää asiantuntijalle ominaisen osaamisen välittymistä.

173

ENKENBERG JORMA

Oppiminen on suurelta osin oppipoikakoulutuksen kaltaista toimintaa (vrt. Glaser 1987). Sosiaalisen oppimisen teorioiden mukaan oppiminen on perusolemukseltaan sosiaalista. Oppiminen merkitsee osallistumista ja opettaminen osallistamista. Osallistamisessa liitytään ammattilaisuutta edustavan yhteisön jäseneksi ja näin tarjoutuu oppijoille tilaisuuksia tehdä havaintoja ammattilaiselle ominaisesta käyttäytymisestä sekä harjoitella sitä demonstroivia prosesseja. Vuoden 2009 loppupuolella Linus Torvalds valittiin 53:ksi sadan kansainvälisen vaikuttajan listalla. Hänen erityiseksi ansioksi mainittiin visionäärinen työ avoimien tietokoneohjelmien parissa. Linuksen keksintö tunnetaan nimellä avoin lähdekoodi. Periaatteen varaan rakentuvan ohjelmoinnin päätulos on tietokoneiden Linuxkäyttöjärjestelmä. Olennaista Torvaldsin saavutuksissa lienee hänen johtamansa Linuxkäyttöjärjestelmän kehitys-, validiointi ja parannusprosessi, johon on osallistunut kymmeniätuhansia ohjelmoijia maapallomme eri puolilla. Kehitysprosessi osoittaa kauniisti myös oppimistutkijoiden käyttämän oppimisaihio-käsitteen elinvoimaisuuden oppimisympäristöjen rakenneosana ja suunnitteluprosessin kohteena. Avoin lähdekoodi merkitsee yhteiskehittelyä. Kehitystyön lähtökohtana ovat semanttisesti rikkaat ongelmat, joiden ratkaisemiseen osallistuvien henkilöiden keskinäiset vuorovaikutukset sekä vastavuoroiset suhteet määrittävät prosessin dynamiikan. Yhteiskehittelylle tyypillisiä käsitteitä ovat merkitysneuvottelut, jaettu asiantuntijuus, kollaboraaatio sekä työryhmätyöskentely. Opetukseen vietynä yhteiskehittely merkitsee projektioppimista, missä opettaja(t) ja oppijat yhdessä rajoja ylittämällä ja ulkopuolisia asiantuntijoita hyödyntämällä etsivät vastauksia esillä oleviin haasteisiin kukin omaa osaamistaan hyödyntäen. Toiminnassa korostuvat mm. ideat, avoimuus, autenttisuus, jakaminen, ajattelun joustavuus sekä yhdessä tapahtuva toiminta. Bereiterin ja Scardamalian (2003) mukaan, jos haluamme, että opiskelijamme ja lapsemme hankkivat sen osaamisen, jota tarvitaan tietoperustaisissa, innovaatiokeskeisissä yhteisöissä ja organisaatioissa, meidän tulee sijoittaa oppiminen ympäristöön, jossa tuo osaaminen on toiminnan edellytys. Yhteiskehittely tarjoaa tämän ajan ja tulevaisuuden opettamiselle koetellun viitekehyksen, informaaalit, non-formaalit ja formaalin oppimisen ympäristöt tarkoitukseen soveltuvan kontekstin ja uusi digitaalinen, Internetin kautta käyttöönotettavissa oleva media relevantin teknologisen infrastruktuurin (vrt. Kuvio 1).

174

Kuvio 1. Opetuksen arkkitehtuurin perusta (ks. Enkenberg, Vartiainen ja Liljeström 2009) Edellä esittämäni perustalta on rakennettavissa uusi opetuksen arkkitehtuuri. Mikäli emme tartu nyt esillä olevaan uudistustyöhön, otamme tietoisen riskin, joka saattaa merkitä sitä, että koulu ei saattele lapsiamme ja nuoriamme yhteiskuntaan, joka on rakentumassa.

175

ENKENBERG JORMA

Kirjallisuusviitteet Banks, J., Ball, P., Gordon, E., Gjutierrez, K., Heath, S., Lee, C., Lee, Y., Mahiri, J., Nasir, N., Valdes, G. & Zhou, M. (2007) Learning in and out of school in diverse environments. Life-long, Life-wide, Life-Deep. The LIFECenter. University of Washington, Stanford University and SRI International. Bereiter, C., & Scardamalia, M. (2003). Learning to work creatively with knowledge. Teoksessa E. De Corte, L. Verschaffel, N. Entwistle, & J. van Merriënboer (Toim.), Unravelling basic components and dimensions of powerful learning environments. EARLI Advances in Learning and Instruction Series. Pergamon. Bransford, J.L., Brown, A.L. & Cocking, R.R. 2000 (toim.) How People Learn. Brain, Mind, Experience, and School. Committee on Developments in the Science of Learning. Washington D.C.: National Academic Press. Enkenberg, J., Vartainen, H. Ja Liljeström, A. (2009) Minkälaisen opettajankoulutuksen rakentaisimme nyt, jos sitä ei olisi keksitty?. Paperiesitys Kasvatustieteen päivillä 2009. Tampereen yliopisto. Tampere. Glaser, R. (1987). Thoughts on expertise. Teoksessa Schooler, C. & Schaic, W. (Toim.) Cognitive functioning and social structure over the life course. Ablex. Illich, I. (1972). Kouluttomaan yhteiskuntaan. (englanninkielinen teos Deschooling society, 1971.) Otava. Kozma, R. (Ed.) (2003). Technology, Innovation, and Educational Change: A Global Perspective. Eugene, OR: International Society for Technology in Education. Law, N., Pelgrum, W. & Plomp, T. (2008). Pedagogy and ICT use in schools around the world: Findings from the IEA SITES 2006 study. Hong Kong: Springer Perkins, D. (2008). Making Learning Whole: How Seven Principles of Teaching Can Transform Education: Jossey-Bass. Scardamalia, M. (2001) Big change questions ”Will educational institutions, within their present structures be able to adapt suffiently to meet the needs of the information age? Journal of Educational Change, 2, 171-176. Schank, R. (1999) The death of classroom. Saatavilla (online): http:// www.designshare.com/Research/Schank/Schank1.html. Luettu 8.12.2009. Shaffer, D., Svarovsky, G., Nash, P., Nulty, A., Bagley, E., Frank, K., Rupp, A. Ja Mislevy, R. (2009) Epistemic Network Analysis: A Prototype for the 21st Century Asserssment of Learning. Internal Journal of Learning and Media. Vol. 1 (2), 22 Tharp, R. G. & Gallimore, R. 1998. Rousing minds to life. Teaching, learning, and schooling in social context. Cambridge University Press. Weigel, M., James, C. Ja Gardner, H. (2009). Learning: Peering Backward and Looking Forward in the Digital Era. Internal Journal of Learning and Media. Vol. 1 (1), 1-17

176

Kurssikirjallisuus -ja verkkoaineistot Kurssikirjallisuus: National Technology Plan, (2010). Learning powered by technology. Executive summary. Saatavilla(online): http://www.ed.gov/technology/netp-2010. Hawkey, (R. (2004). Learning with digital technology in museums, science centres and galleries. FutureLab Series. Saatavilla (online):http://halshs.archives-ouvertes.fr/ docs/00/19/04/96/PDF/hawkey-r-2004-r9.pdf. Krajcik, J.S. & Blumenfeld, P. (2006). Project-based learning. Teoksessa Sawyer, R. K. (Toim.), the Cambridge handbook of the learning sciences. New York: Cambridge. Sawyer, R. К. (2006). The new science of learning. Teoksessa R. K. Sawyer, (Toim.), The Cambridge handbook of the Learning Sciences (pp. 1-16). New York, NY: Cambridge University Press.

Lustomenetelmä: http://issuu.com/Henriikka.Vartiainen/docs/lustomenetelma Case-Forest pedagogiikka: Teoreettinen johdanto: http://issuu.com/henriikka.vartiainen/docs/teoreettinen Oppimisaihioiden rakentaminen: http://issuu.com/henriikka.vartiainen/docs/cfupdatedfin

Videoita: Projektioppiminen: http://www.edutopia.org/project-based-learning-overview-video Itseorganisoituva oppiminen: http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_the_child_driven_ education.html

Kurssiwiki: http://jorma-enkenberg.wiki.zoho.com/

177