1 minute read
Kolumni: Kerran partiolainen
Kolumni
Advertisement
Kerran partiolainen
Mun partiotie alko seiskaluokan syksyllä -81. Satuin fillaroimaan kolon ohi, uudet koulufrendit viitto kirkonmäeltä mua niiden luo. Ne luki sarjiksia, jutteli niitä näitä, puhu jostain leiristä.
- Mikä juttu tää on? mä kysyin. - Lepakko-vartion kokous. Ens tiistaina taas, sama aika, sama paikka, ne sano. - Tuunks mäki? mä kysyin. - Tuut, ne sano.
Tottakai mä menin. Partiossa vierähti sit intensiivisesti seuraavat vuodet, kunnes muutin muualle parikymppisenä.
Ku kelaan partiota, kelaan mettäretkiä Sipoonkorpeen. Ja tyyppejä. Yhdessä tekemistä. Kololla hengailua, notskilla juttelua, laavussa nukkumista, leirinrakennusta ja PT-kisareissuja. Säätämistä frendien kanssa maastopuku päällä ja lantsarit jalassa. Tervaskantojen ettimistä, muitten leirien ettimistä, jäätyneitä jugurtteja, pitkiä patikointeja, pakkiin kärtsääntyneitä puuroja. Kerran partiolainen...
...aina partiolainen? Mulla on aina linkkari taskussa. Samoin kynä ja paprua. Uudessa mestassa hommaan aina ekaks kartan. Hyvät huudit löydän sekä metässä että suurkaupungissa eksymisen ja hahmottamisen tutulla yhdistelmällä. Oleellista on olla valmis(tautunut).
Ku oon mun partiometässä, oon himassa. Jokainen retki on aina omansa, mut kuvio on sama ku partion kaa. Turha vaihtaa toimivaa.
Retket on jatkunu läpi vuosien. Niitä on tehty perheen, joogifrendien ja duunikavereiden kanssa. Retkille saa helposti seuraa, mut moni kans jännittää eksymistä tai villieläimiä. Oon vieny mettään myös kaukaa tulevia tyyppejä, kuten kerran kaks ympäristöaktivistia Amazonilta. Syötiin talvehtineita karpaloita kohmeisella suolla ja istuttiin kalliolla termarikahvilla. Niillekin mettä merkkas vapautta ja siellä olo vastuuta. Niilläkin oli linkkarit taskussa. Niillä oli sama staili, et jälkiä tai roskia ei jätetä.
Välillä törmään metässä johonkin vanhaan tuttuun. Samat jauhannat, samat partsanimet, sama kättely vasurilla. Ton vikan mä kyl yleensä mokaan.
Jukka “Niilo” Lindell, Keravan Korvenpojat
Kirjoittaja oli aktiivipartiolainen 80-luvulla, jolloin hän oppi sekä retkeilemään että arvostamaan jokamiehenoikeuksia, pyöräteitä ja hyvää makuupussia.
