1 minute read
Mitä partiossa tehdään?
Mitä kaikkea partiossa tehdään?
Partio on monipuolista tekemistä luonnossa ja kaupungissa. Partiossa oppii muun muassa erätaitoja, ryhmätyöskentelyä, johtamista, ongelmanratkaisua, luonnontuntemusta ja -suojelua sekä luovaa ajattelua.
Advertisement
> Viikkokokoukset
Partiolaiset kokoontuvat viikoittain lippukuntansa kokoontumispaikassa eli partiokololla. Kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta ja vastuun kantamista. Samalla pidetään hauskaa ja opitaan johtamista ja johdettavana olemista. Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä.
> Viikonloppuretket
Kokousten lisäksi partiossa retkeillään sekä Suomessa että ulkomailla. Retket ovat yksi tai kaksi yötä kestäviä tapahtumia, jotka pidetään yleensä partiokämpällä tai metsässä. Retkellä partiolainen pääsee nauttimaan luonnosta, leikkimään ja tekemään ruokaa.
Pääkaupunkiseudun Partiolaisilla on 12 erilaista partiokämppää ja kurssikeskusta, joilla lippukunnat järjestävät retkiä ympäri vuoden. Kiinteistöjä vuokrataan myös partion ulkopuoliseen käyttöön. Lue lisää: www.partiokämpät.fi.
> Kesä- ja talvileirit
Partiossa elämyksiä ja seikkailua pääsee kokemaan kesä- ja talvileireillä. Leirit ovat yleensä 3–10 päivää kestäviä yhtäjaksoisia partiotapahtumia, joiden aikana asutaan teltoissa. Lippukunnat järjestävät omia leirejään erityisesti kesäisin. Isoja valtakunnallisia tai kansainvälisiä jamboree-leirejä järjestetään noin neljän vuoden välein.
> Partiotaitokilpailut
Partiotaitokilpailut ovat ryhmien välisiä maastossa tapahtuvia kilpailuja, joissa suoritetaan partiotaitoihin liittyviä tehtäviä erilaisilla rasteilla. Kilpailujen tehtävät eivät kuitenkaan ole suoraan suorituskirjasta, vaan ne voivat käsitellä ja testata melkein mitä vain partiotoiminnassa opittavaa tai tarvittavaa taitoa. Usein osa kilpailutehtävistä vaatii erityistä luonnon- tai paikallistuntemuksen opettelua sekä ryhmätyötaitojen soveltamista uudenlaisessa tilanteessa.
> Vaellukset ja haikit
Partio-ohjelmaan kuuluvat myös useamman yön kestävät vaellukset ja lyhyemmät haikit. Haikki on yhden tai kahden yön retki, jonka nimi tulee vaellusta tarkoittavasta englannin kielen sanasta hike. Yleensä vaelluksilla ja haikeilla liikutaan kävellen, mutta muita käytettyjä etenemistapoja ovat muun muassa soutaminen, melominen, hiihtäminen ja pyöräily. Näitä voidaan myös yhdistää: jokin etappi tai päivä edetään kanooteilla ja sitten jatketaan jalan.
Partiossa ollaan...
> Metsässä:
Partiossa pääsee liikkumaan ja oleilemaan metsässä. Retkillä ja vaelluksilla metsissä opetellaan retkeilytaitoja, kuten ruoanlaittoa ja tulentekoa.
> Kaupungissa:
Partiossa järjestetään erilaisia tapahtumia myös urbaanissa ympäristössä. Keskeistä kaikessa toiminnassa on ryhmätyöskentely ja tekemällä oppiminen.
> Merellä:
Meripartio tarjoaa mahdollisuuden oppia vesillä navigointia ja merenkulun sääntöjä. Erilaiset taitomerkit, kurssit, leirit ja purjehdukset luovat pohjan monipuoliselle harrastukselle.
> Ilmassa:
Ilmapartiolaiset suorittavat myös ilmailuun liittyviä aktiviteetteja. Sudenpentuikäiset voivat suorittaa peruspartio -ohjelman ohella kuusi ilmajälkeä. Myös vanhemmille ikäkausille on omat aktiviteettinsa.