1 minute read

Partio on harrastus koko perheelle

Partio on monipuolinen harrastus ja vapaaehtoistyö, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä vain. Pääkaupunkiseudulla toiminnassa on mukana yli 11 000 eri-ikäistä jäsentä. Koko Suomessa partiolaisia on yhteensä yli 65 000.

Perhepartioon pääsevät osallistumaan huoltajan kanssa myös alle kouluikäiset lapset. 7–22-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattuun partio-ohjelmaan ja sen kasvatukselliseen perustaan voi tutustua osoitteessa www.partioohjelma.fi.

Advertisement

Pääkaupunkiseudulla on yli 110 lippukuntaa eli paikallisyhdistystä. Oma lippukunta ja partiokolo löytyvät yleensä läheltä kotia kävely- tai pyöräilymatkan päästä. Kartan kaikista pääkaupunkiseudun lippukunnista löydät tämän lehden lopusta.

Partio sopii hyvin myös toiseksi tai kolmanneksi harrastukseksi – viikoittaiset kokoukset järjestetään arkiiltaisin ja ne kestävät yleensä 1–1,5 tuntia. Moni partiolainen harrastaa myös musiikkia tai urheilee.

Partio on edullinen harrastus. Jäsenmaksu on pääkaupunkiseudulla noin 70 euroa vuodessa. Jäsenetuihin kuuluvat partiovakuutus, neljä kertaa vuodessa postitettava jäsenlehti sekä 10 prosentin alennukset Scandinavian Outdoorin ja Partioaitan tuotteista. Lisäksi nuorilla ja aikuisilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin, kuten ensiapukursseille ja johtamiskoulutuksiin.

Vuosittaisen jäsenmaksun lisäksi muutaman kerran vuodessa järjestettävistä retkistä ja leireistä peritään pituudesta riippuen 5–150 euroa. Hintaan sisältyy yleensä koko tapahtuman ohjelma, ruoka, kuljetukset ja majoitus. Lähes kaikkiin tapahtumiin voi myös hakea stipendiä. Lisäksi monilta lippukunnilta löytyy lainattavia retkeilyvarusteita, kuten makuupusseja ja -alustoja.

Partio on puoluepoliittisesti sitoutumatonta, päihteetöntä ja avointa kaikille. Lue tarkemmin sivulta 19, miten partioon pääsee mukaan!

> www.partio.fi/liity

Auta partiolaista löytämään reitti kavereidensa luo!

This article is from: