h y v ä k s i k äy t ö s tä r e i l u u n t yö e l ä m ä ä n
2. Ihmiskauppa ja ihmiskaupan uhrit Suomessa 2.1 Ihmiskauppaa koskeva lainsäädäntö ja ihmiskaupan uhrien auttamistyön järjestäminen SUOMESSA ihmiskaupan määrittely, ihmiskauppalainsäädäntö ja ihmiskaupan uhrien auttamistoiminta pohjautuvat kansainvälisiin sopimuksiin sekä Euroopan unionin (EU) oikeuteen. Ihmiskaupan on nähty loukkaavan perustavalla tavalla sen kohteeksi joutuvan ihmisoikeuksia, ihmisarvoa ja henkilökohtaista koskemattomuutta, minkä vuoksi ihmiskaupan uhreilla katsotaan kansainvälisen sekä EU-oikeuden silmissä olevan erityisen avun ja suojelun tarve. Ihmiskauppaan liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö velvoittavat Suomea muun muassa tunnistamaan ja auttamaan ihmiskaupan uhreja. Ihmiskaupan uhreille on esimerkiksi rakennettu erityisasema Suomen palvelujärjestelmässä ja säädetty oikeus tiettyihin auttamistoimiin osana kansallista lainsäädäntöä. (Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä 2021, 3; Roth & Luhtasaari 2021, 14; Koskenoja ym. 2018, 12.) Ensimmäiset askeleet kohti ihmiskaupan vastaista työtä otettiin Suomessa vuonna 2000 laaditun YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen (ns. Palermon sopimuksen) ja sen ihmiskaupan ehkäisemistä, torjumista ja rankaisemista koskevan lisäpöytäkirjan myötä (Roth & Luhtasaari 2021, 9–10). Sopimus astui kansallisesti voimaan vuonna 2004 ja sen ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja vuonna 2006. Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjan lisäksi vuonna 2002 EU:ssa hyväksytty puitepäätös ihmiskaupan torjunnasta velvoitti Suomea muiden allekirjoittajavaltioiden tavoin säätämään ihmiskaupan
13
