Uutuudet 2015:3

Page 1

UUTUUDET

2015:3


SYKSYN EI TARVITSE OLLA PIMEÄ. Syksyn uutuuksista löydät mm. LED-nauhan säädettävällä värilämpötilalla. Tarjolla on myös RGB-malli ylimääräisellä valkoisella valodiodilla, jolloin saat mahdollisuuden luoda loputtomasti värejä, myös pehmeitä pastellivärejä. Asentamalla sen profiiliimme lisäät käyttömahdollisuuksia entisestään.

Comfort-sarjaan tulee uutena erityisen matalarakenteinen valaisin, Comfort Quick, joka voidaan lisäksi asentaa suoraan eristettyihin tiloihin. Täydellinen jälkiasennusvalaisin, eli voit helposti vaihtaa käytössä olevan valaisimen energiatehokkaaseen LED-vaihtoehtoon, jossa on suuri valomäärä.

Olemme tehneet upotettavan rasian asennettavaksi koolausten väliin, johon ohjaimet voi koota yhteen paikkaan. Asenna ohjaimet mukana tuleviin DIN-kiskoihin tai kiinnitä ne suoraan asennuslevyyn.

Kotisivuillamme www.hidealite.fi löydät lähimmän jälleenmyyjän, lisää inspiraatiota ja asiaankuuluvaa tietoa valaistuksesta sekä ulko- että sisäkäyttöön.

Toinen uutuus on Shade-seinävalaisin jossa on hyödynnetty meille uutta materiaalia, nimittäin puuta. Valaisin on retrohenkinen ja antaa miellyttävää, epäsuoraa ylös- ja alasvaloa koristeellisella valokuviolla.


Sisältö Uutuudet 2015:3 Comfort Quick

Kaukosäädin RF seinä/käsi

Level Multi Square

Ledstrip RX RGBW IP20

Shade

LED-himmennin RGBW 12/24V RF

Comfort Track Micro 1-vaihe

Kaukosäädin RF seinä/käsi

Twist Round & Twist Square

Ledstrip RXW

D-Box

Spot Up Multi Tilt

Jolly Mini DALI

Jatkoputki Spot It Multi

LED Himmennin DALI 12/24V

Maapiikki Spot It Multi

Nopea ja helppo asennus. Sivut 4-5

Mahdollisuuksien valaisin uudella muotoilulla. Sivut 6-7

Seinävalaisin skandinaavisella designilla Sivu 8

Nyt myös yksittäisvalaisimena 1-vaihekiskoon. Sivu 9

Muotoiltu, suunnattava ja pinta-asennettava. Sivut 10-11

Kokoaa ja piilottaa ohjaimet. Sivut 12-13

Pieni kätevä DALI-ohjain. Sivu 14

Tehokas monitoimihimmennin. Sivu 15

Sivu 17

Yksi nauha – miljoonia värejä ja lämpimänvalkoista valoa. Sivu 18

Sivu 18

Sivu 19

Lämmintä ja tunnelmallista valoa – nyt myös ulkotiloihin. Sivu 20

Suuntaa valo ja minimoi häikäisy. Sivu 21

Tarvikkeet jotka lisäävät käyttömahdollisuuksia. Sivut 22-23

Vahva maapiikki, alumiinivalua. Sivu 22

DMX Interface Sivu 15

Ledstrip RX TW IP20 Yksi nauha kaikille värilämpötiloille. Sivu 16

LED-himmennin TW 12/24V RF Sivu 16

Koko tuotevalikoimamme löytyy osoitteesta www.hidealite.fi. Luettelon kuvat ja tekstit esittävät tuotteita mahdollisimman tarkasti, mutta varaamme oikeuden mahdollisiin poikkeamiin tuotteiden rakenteessa, värissä tai teknisissä tiedoissa. Tämä dokumentin kopiointi kokonaan tai osittain ilman OEM Finland Oy:n lupaa on kielletty. Emme vastaa tässä luettelossa mahdollisesti olevista virheellisyyksistä ja pidätämme oikeudet tietojen muuttamiseen. ©2015 OEM Finland Oy


COMFORT QUICK NOPEA JA HELPPO ASENNUS. Matalarakenteinen valaisin Comfort-sarjaan, asennuskorkeus vain 32mm, voidaan vieläpä asentaa suoraan eristettyihin tiloihin. Comfort-linssi ja lämpimänvalkoinen valon väri, 2700K. Täydellinen jälkiasennusvalaisin, voit helposti vaihtaa käytössä olevan valaisimen energiatehokkaaseen LED-vaihtoehtoon, jossa on suuri valomäärä. Pidennä käyttöikää käyttämällä asennuksessa suojakupua. Himmennettävissä monilla markkinoiden tavallisimmista himmentimistä.

Matalarakenteinen (vain 32mm) Nemko-hyväksyntä asennukseen suoraan eristettä vasten Energiatehokas, vastaa 50 W 230 V halogeenia Toimitetaan vaihehimmennettävän ohjaimen kanssa Käyttöikä eristeissä ilman suojakupua: (L70) 40 000 h ympäristölämpötilassa Ta 45° Käyttöikä Spot Guard Gles -suojakuvulla: (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 40° Snro

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Valokeila.

Kokonaisteho

42 028 87

Valkoinen

2700K

425lm

830cd

36°

6W

42 028 88

Harjattu teräs

2700K

425lm

830cd

36°

6W

N

IP44

Ø73

Vedonpoisto kaapelille

1-26 mm

F

15°

>80

230V

(mm)

25

96 SHARP

LED

Voidaan asentaa suoraan eristettä vasten

32

8

45

Helppo asennus Ketjutusmahdollisuus pikaliitäntärimassa

Vedonpoisto taipuisalle suojaputkelle (16mm)

Matalarakenteinen Kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (4100517) -suojakuvun kanssa

4

Ra

(mm)

Ø95


Käyttöikä eristeissä ilman suojakupua: (L70) 40 000 h ympäristölämpötilassa Ta 45°

Käyttöikä Spot Guard Gles -suojakuvulla: (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 40°

5


LEVEL MULTI SQUARE MAHDOLLISUUKSIEN VALAISIN UUDELLA MUOTOILULLA. Level Multi Box nyt saatavana myös Square-mallina uppoasennukseen, työkaluton syvyydensäätö häikäisyn estämiseksi. Valaisimen valopisteet ovat kallistettavissa ja kierrettävissä. Design-valaisin pyöristetyillä kulmilla, pehmeä vaikutelma. Soveltuu yhtä hyvin sekä julkisiin tiloihin että kotiin haluttaessa hillittyä ja miellyttävää yleisvalaistusta. Saatavana 2700K (hehkulamppumainen) ja 3000K (halogeenimainen) värilämpötiloilla. Himmennettävissä monilla markkinoiden tavallisimmista himmentimistä. Sisältää vaihehimmennettävän ohjaimen helppoa 230V-liitäntää varten Asennusjouset mahdollistavat asennuksen kattopaksuuksille 5-45mm Energiatehokas, 8W vastaa 50W 12V halogeenia Matala rakenne, kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (4100517) -suojakuvun kanssa Käyttöikä (L70) 50 000 h Ta 45°C Snro

Tyyppi

Väri

Värilämpötila Valomäärä

Valovoima

Valokeila.

Kokonaisteho

42 028 83

Level Multi Square I

Valkoinen

2700K

550lm

1060cd

36°

8W

42 028 84

Level Multi Square I

Valkoinen

3000K

610lm

1160cd

36°

8W

42 028 85

Level Multi Square II

Valkoinen

2700K

1100lm

2x1060cd

36°

16W

42 028 86

Level Multi Square II

Valkoinen

3000K

1220lm

2x1160cd

36°

16W

(mm)

IP21

53

5-45 mm

114 114

20°

Ra

355° >80

230V

CITIZEN

LED

(mm)

(mm) 53

3

F

3

234

114

118

30 46

355°

5° Kiertyy 35

ava 20°

Suunnatt 20°

äätö syvyydens Työkaluton mm 16 1, on esto häikäisyn

1-16mm

Matalarakenteinen Kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (4100517) -suojakuvun kanssa

6

Helppo kiinnitys Kiinnitysjouset, jotka soveltuvat akustiikkalevylle sekä yksin- ja kaksinkertaiselle kipsilevylle

Helppo kytkentä Ketjutusmahdollisuus pikaliitäntärimassa

Nopea kytkentä Ruuviton vedonpoisto, jousiliittimet


Level Multi Square I

Level Multi Square II

Voit muuttaa helposti valaisimen ulkoasua ja häikäisyä työntämällä valopisteen syvemmälle valaisinrunkoon.


SHADE SEINÄVALAISIN SKANDINAAVISELLA DESIGNILLA Moderni retromallinen LED-valaisin miellyttävällä epäsuoralla ylös- ja alasvalolla, joka tuottaa seinälle koristeellisen valokuvion. Soveltuu erinomaisesti tehostevalaistukseksi sekä kotiin että julkisiin tiloihin. Valaisinta on saatavana puukuosilla, tammea tai pähkinäpuuta, sekä alumiinisena valkoiseksi pulverimaalattuna. Toimitetaan sisäänrakennettulla himmennettävällä ohjaimella, voidaan himmentää monilla markkinoiden yleisimmistä himmentimistä. Mukava epäsuora ylös- ja alasvalo Vaneria: tammea tai pähkinäpuuta, myös valkoiseksi pulverimaalattu alumiini Toimitetaan täydellisenä sisäänrakennetulla himmennettävällä ohjaimella Käyttöikä: (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°

Snro

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valokeila.

Kokonaisteho

42 028 27

Tammi

3000K

450lm

150°

9W

42 028 28

Pähkinä

3000K

450lm

150°

9W

42 028 29

Valkoinen

3000K

630lm

150°

9W

IP20

F

Ra

>80

230V

SHARP

LED

(mm) 95

68

220


COMFORT TRACK MICRO 1-VAIHE NYT MYÖS YKSITTÄISVALAISIMENA 1-VAIHEKISKOON. Täydennä Comfort Track Micro -sarjaa useammilla valaisimilla tai vaihda nykyiset kiskovalaisimet energiatehokkaaseen LED-vaihtoehtoon. Comfort Track Micro antaa lämpimän halogeenimaisen tunnelman, ja sopii niin yksityisiin kuin julkisiinkin tiloihin pienehköjen pintojen valaisuun. Voit luoda joustavia valaistusratkaisuja ja suunnata valon siihen, mitä haluat tuoda esiin huonetilassa. Valomukavuutta pakattuna toiminnalliseen muotoiluun, vaihehimmennettävä ohjain integroituna valaisimeen. Himmennettävissä monilla markkinoiden tavallisimmista himmentimistä. Vaihda vanhat kiskovalaisimet energiatehokkaaseen LED-vaihtoehtoon Värilämpötila 2700K tai 3000K Vaihehimmennettävä ohjain sisäänrakennettu valaisimeen Energiatehokas, 50W vastaa 12V halogeenia Käyttöikä: (L70) 45 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Valokeila.

Kokonaisteho

42 028 23

Valkoinen

2700K

490lm

860cd

36°

8W

42 028 24

Valkoinen

3000K

515lm

910cd

36°

8W

IP21

F

90°

Ra

350° >80

230V

(mm)

Ø55 109 125

Snro

SHARP

95

LED

Myös täydellisenä sarjana, joka sisältää 3 valaisinta, 1m 1-vaihekiskoa liitännällä sekä jatkoliittimen keskiliitännällä, 4202161 (2700K) ja 4202162 (3000K).

18

(mm)

35


TWIST MUOTOILTU, SUUNNATTAVA JA PINTA-ASENNETTAVA. Kohdevalo suunnattavalla valolla, hyvä valomukavuus ja kaksi vaihtoehtoa, Twist Round ja Twist Square, pinta-asennukseen. Sen pelkistetty muotokieli lähtee toiminnallisuudesta. Sopii hyvin tiloihin, jossa valo halutaan suunnata korostettavaan kohteeseen. Mukana tulevien korokkeiden avulla saadaan tilaa kaapelin pinta-asennusta varten. Mukana sisäänrakennettu himmennettävä ohjain, voidaan himmentää monilla markkinoiden yleisimmistä himmentimistä.

10


Multichip, heijastintekniikka ja huurrettu lasi Erittäin hyvä värintoisto, RA>90 Toimitetaan täydellisenä sisäänrakennetulla himmennettävällä ohjaimella ja pikaliittimellä Mukana koroke kaapelin pinta-asennusta varten Käyttöikä: (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°

TWIST ROUND Snro

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Kokonaisteho

42 028 25

Valkoinen

3000K

680lm

900cd

17W

IP20

F

180°

24°

Ra

>90

230V

BRIDGELUX

TWIST SQUARE Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Kokonaisteho

42 028 26

Valkoinen

3000K

680lm

900cd

17W

IP20

F

180°

24°

Ra

>90

230V

BRIDGELUX

LED

355°

150

(mm)

Snro

180°

159

LED

80

(mm)

230 240

(mm)

Ø80

230 240

(mm)

180° 355°

159

150

t kuten halua lo a v a ta n u Su

11


Vapaa asettelu asennuslevylle

L채piviennit kaikilla sivuilla

Helppo kiinnitys DIN-kiskoon

Piilota asennus kannella


D-BOX KOKOAA JA PIILOTTAA OHJAIMET. Upotettava asennuskotelo, halogeenivapaata muovia (V0), johon ohjaimet voi koota yhteen paikkaan. Asennetaan esim. koolausten väliin. Asenna ohjaimet mukana tuleviin DIN-kiskoihin tai kiinnitä ne suoraan asennuslevyyn. Läpiviennit, 4x16mm ja 1x20mm, kaikilla sivuilla helpottavat asennusta. Asennuskotelo on helppo piilottaa maalaamalla tai tapetoimalla peitekansi. Toiminnallinen, kokoaa ja piilottaa ohjaimet Ohjaimet on helppo huoltaa, kun ne ovat hyvin käsillä Läpiviennit: 4x16mm ja 1x20mm kaikilla sivuilla helpottavat asennusta (mm) 4

Väri

42 028 30

Valkoinen

650ºC

300 300

70

Snro

(mm) 270

Mukana 2 DIN-kiskoa, 1 asennuslevy ja 1 kansi

270

Useam

man r a muka sian asennu na tule k vaa v sessa käyt ä älikett ä

13


JOLLY MINI DALI PIENI KÄTEVÄ DALI-OHJAIN. All in one- ohjain sisäänrakennetulla PWM-himmentimellä normaalilla DALI-ohjaussignaalilla säätöön. Voidaan ohjata ja himmentää monia LED-valonlähdemalleja. Ulostulo joko tasajännite DC (24V) tai vakiovirta DC (250, 350, 400, 450, 500, 550, 600 ja 700mA). Ohut rakenne helpottaa asennusta 1½ rasiaan tai asennettaessa valaisimen yhteyteen käyttämällä Spot Guard Gles -suojakupua (4100517). Lisätietoja ja käyttöohjeen löydät osoitteesta www.hidealite.fi. Mitat (PxLxK): 111x52x22mm.

iaan

Himmennys DALI-ohjaussignaalin kautta (0-100%)

a

inom

er Sopii

Helppo virranvoimakkuuden asetus dip-kytkimillä Helppo asennus 1 ½ rasiaan Muistitoiminto sähkökatkon yhteydessä Snro

Tyyppi

Teho

40 114 07

Jolly Mini DALI

0-15W 350mA (2-43V) 0-20W 500mA (2-40V) 0-20W 700mA (2-29V) 0-16W 24V

14

EMA EUR

05

IP20

Ø58

F

110

emc

DALI

as ½-r 1 i t s ise


LED-HIMMENNIN DALI 12/24V TEHOKAS MONITOIMIHIMMENNIN. Tehokas LED-himmennin vakiojännitteelle 12V/24V tavallisimmille himmennystekniikoille. Kukin yksikkö kestää 12A kuormituksen, voidaan liittää samaan ryhmään ja ohjata jousipalautteisella painonapilla, potentiometrillä,0-10V, 1-10V signaalilla, DALIlla tai väylä-/KNX-järjestelmällä. Yhteen Master-laitteeseen voidaan kytkeä jopa 50 slave-laitetta. Kytketään LED-muuntajaan 12/24V, joka tilataan erikseen. Lisätietoja ja käyttöohjeen löydät osoitteesta www.hidealite.fi. Mitat (PxLxK): 156x52x26mm. Helppo himmennystekniikan ja toiminnon asetus dip-kytkimillä DALI, 0-10V, 1-10V, Push (12/24V) Push (230V), potentiometri, On/Off Teho 12A, 12V/144W, 24V/288W Muistitoiminto sähkökatkon yhteydessä (0-10V, 1-10V. DALI ja potentiometri) Snro

Tyyppi

Teho

40 114 08

LED Himmennin DALI 12/24V Master

144/288W (12-24V)

40 114 09

LED Himmennin DALI 12/24V Slave

144/288W (12-24V)

IP20

Ø55

III

F

100

emc

PUSH

PUSH

12-24V 230V

0-10V 1-10V DALI

DMX INTERFACE DMX interface liitännällä, joka muuntaa DMX-signaalit 3-kanavaisiksi PWM-signaalilla. Yksikkö kytketään 230V jännitteeseen ja voidaan ketjuttaa himmenninmuuntajiin, kuten VSTR ja Jolly. Yksikkö on esiohjelmoitu toimimaan ilman DMX master -laitetta yksittäiskäytössä, mutta sitä voidaan ohjata myös ulkoisella, toisen valmistajan master-laitteella. Lisätietoja ja käyttöohjeen löydät osoitteesta www.hidealite.fi. Mitat (PxLxK): 65x27x50mm. Esiohjelmoitu 26 valotehostetta (8 kiinteää, 10 dynaamista, 10 säädettävälle valkoiselle valolle) sekä 5 nopeutta Mahdollisuus tallentaa 10 uutta kiinteää skenaariota (muun valmistajan ulkoisella master-laitteella) Snro 40 114 10

V DE

IP20

III

F

230V DMX

15


LEDSTRIP RX TW IP20 YKSI NAUHA KAIKILLE VÄRILÄMPÖTILOILLE. Jatkuvasti kasvavan ammattimaisten LEDstrip-valonauhojen valikoiman uutuudessa on säädettävä värilämpötila, joten voit valita ja säätää lämpötilan lämpimän valkoisesta (2600K) kylmän valkoiseen (6500K) ja mihin tahansa siitä väliltä. Sopii erinomaisesti kohteisiin, joissa valo halutaan sovittaa ympäristön, ajankohdan ja tilaisuuden mukaan. Tuotteilla on erittäin hyvä värintoisto, RA>90, jotta saadaan mahdollisimman luonnollinen vaikutelma. Toimitetaan viiden metrin rullissa kiinnitysteipillä ja liitäntäjohdoilla nopeaa ja helppoa asennusta varten. Voidaan myös tilata halutun mittaisena. Valon väriä ja määrää voidaan säätää Tunable White -LED-himmentimellä, katso jäljempänä. Värilämpötilan ja valon määrän portaaton säätö Erittäin hyvä värintoisto, RA>90 Toimituksessa mukana itseliimautuva teippi ja liitäntäjohdot Asennetaan alumiiniprofiiliin lisäjäähdytystä varten Maks. pituus: 5m Käyttöikä (L70) 40 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25° (mm)

Snro

Tyyppi

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valokeila.

Pituus

Kokonaisteho

42 028 17

5m

Valkoinen

2600-6500K

7825lm

120°

5000mm

95W

42 028 18

lpm

Valkoinen

2600-6500K

1565lm

120°

1000mm

19W

IP20

III

F

Ra

>90

24V LED DC

Parallel

connect

LED HIMMENNIN TW 12/24V RF LED-himmennin LEDstripin Tunable White ohjaukseen ja/tai kahden eri värilämpötilan LEDstripin ohjaukseen. Mahdollistaa värilämpötilan portaattoman säädön lämpimän valkoisesta kylmän valkoiseen ja samalla himmennyksen halutulle tasolle. Säätö kaukosäätimillä ja/tai jousipalautteisilla painonapeilla yhdestä tai useammasta paikasta. Langallinen ohjaus jousipalautteisilla painonapeilla. Kaukosäätimellä voidaan ohjata 7 kanavaa, toiminnot päälle/pois, himmennys, värilämpötila ja 4 skenaariota. Yhteen Masterlaitteeseen voidaan kytkeä enintään 5 slave-laitetta. Kytketään LED-muuntajaan 12/24V, joka tilataan erikseen. Lisätietoja ja käyttöohjeen löydät osoitteesta www.hidealite.fi. Mitat (PxLxK): 165x47x40mm. Värilämpötilan ja valon määrän portaaton säätö Langaton (RF) ja/tai langallinen ohjaus Teho 2x4A, 12V/96W, 24V/192W Toiminnot päälle/pois, himmennys, värilämpötila ja 4 skenaariota Snro

Tyyppi

Teho

40 114 02

Master TW 12/24V RF

2x48/96W (12-24V)

40 114 13

Slave RGB/yksivärinen/TW 12/24V RF

3x50/100W (12-24V)

16

IP20

Ø55

III

F

emc

PUSH

Wireless

RF

2 50

10


KAUKOSÄÄDIN RF SEINÄ/KÄSI 7-kanavainen lähetin/kaukosäädin himmenninvastaanottimen langatonta ohjausta varten. Neljä painiketta ohjelmoitaville skenaarioille, kaksi painiketta esim. himmennykseen (himmenninvastaanottimesta riippuen) sekä yksi päälle/pois-painike. Yksiköt voidaan helposti kytkeä yhteen tai useampaan himmenninvastaanottimeen, sekä yksivärinen että RGB. Käsiohjaimen mukana tulee seinäkiinnike. Snro

Tyyppi

Väri

Mitat (PxLxK) mm

40 114 14

Kaukosäädin Käsi, 7-kanavainen RF

Valkoinen

122x42x30

40 114 15

Kaukosäädin Seinä, 7-kanavainen RF

Valkoinen

86x86x13

Oikea valo kaikkiin tila nte loistavalla värintoisto isiin, kyvyllä


LEDSTRIP RX RGBW IP20 YKSI NAUHA – MILJOONIA VÄREJÄ JA LÄMPIMÄNVALKOISTA VALOA. LEDstrip ja 4-in-one-chip, RGB- ja lämpimänvalkoinen diodi (3000K) samalla sirulla, voidaan ohjata yhdessä tai erikseen. Mahdollistaa lukemattomien värien luomisen, mukaan lukien pehmeät pastellivärit, mutta myös erilaisten “puhtaiden” värisävyjen tuottamisen. Kaikilla hyvä värintoisto, RA>80. Toimitetaan viiden metrin rullissa kiinnitysteipillä ja pikaliittimillä nopeaa ja helppoa asennusta varten. Voidaan tilata myös halutun mittaisena. Voidaan ohjata RGBW-LED-himmentimellä, katso alla. Portaaton RGB:n ja valkoisen säätö, yhdessä tai erikseen. Hyvä värintoisto, RA>80 Toimitetaan kaksipuolisella teipillä ja pikaliittimillä (5m) Asennetaan alumiiniprofiiliin lisäjäähdytystä varten Maks. pituus: 5m Käyttöikä (L70) 40 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°. (mm)

Snro

Tyyppi

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valokeila.

Pituus

Kokonaisteho

42 028 89

5m

Valkoinen

3000K, RGB

5050lm

120°

5000mm

87,5W

42 028 90

lpm

Valkoinen

3000K, RGB

1010lm

120°

1000mm

17,5W

IP20

III

F

24V LED DC

Parallel

71

connect

LED-HIMMENNIN RGBW 12/24V RF LED-himmennin vakiojännitteelle, neljä kanavaa LEDstrip RGBW:n ja/tai RGBstripin sekä valkoisen LEDstripin ohjaukseen ja värien sekoittamiseen. Säätö kaukosäätimillä ja/tai langallisesti jousipalautteisilla painonapeilla yhdestä tai useammasta paikasta. Voidaan ohjata kaukosäätimellä,7- tai 42-kanavaisella, toiminnot päälle/pois, 8 ohjelmoitavaa perusväriä, skenaariot värinvaihtoon ja himmennys. RGB:tä ja valkoista voidaan ohjata toisistaan riippumatta kahdella kaukosäätimelllä. Yhteen Master-laitteeseen voidaan kytkeä enintään 5 slave-laitetta. Kytketään LED-muuntajaan 12/24V, joka tilataan erikseen. Lisätietoja ja käyttöohjeen löydät osoitteesta www.hidealite.fi. Mitat (PxLxK): 165x47x40mm. Langaton (RF) ja/tai langallinen ohjaus Teho 4x2,5A, 12V/120W, 24V/240W Toiminnot päälle/pois, 8 ohjelmoitavaa perusväriä, skenaariot värinvaihtoon ja himmennys Snro

Tyyppi

Teho

40 114 03

Master RGBW 12/24V RF

4x30/60W (12-24V)

40 114 16

Slave RGBW 12/24V RF

4x30/60W (12-24V)

18

IP20

Ø55

III

F

emc

PUSH

2

Wireless

RF

12


KAUKOSÄÄDIN RF SEINÄ/KÄSI Lähetin/kaukosäädin himmenninvastaanottimen langattomaan ohjaukseen, 7-kanavainen, neljä painiketta ohjelmoitaville skenaarioille, kaksi painiketta esim. himmennykseen (himmenninvastaanottimesta riippuen) sekä yksi päälle/pois-painike. 42-kanavainen tarjoaa mahdollisuuden ohjelmoida 6 kpl 7-kanavaista lähetintä yhteen ja samaan ohjaukseen. Yksiköt voidaan helposti kytkeä yhteen tai useampaan himmenninvastaanottimeen, sekä yksivärinen että RGB. Käsiohjaimen mukana tulee seinäkiinnike. Snro

Tyyppi

Väri

Mitat (PxLxK) mm

40 114 14

Kaukosäädin Käsi, 7-kanavainen RF

Valkoinen

122x42x30

40 114 15

Kaukosäädin Seinä, 7-kanavainen RF

Valkoinen

86x86x13

40 114 04

Kaukosäädin Käsi, 42-kanavainen RF

Valkoinen

122x42x30

LÄMMIN KYLMÄ RGB YKSI LEDSTRIP, RAJATTOMASTI MAHDOLLISUUKSIA

SOPII ERINOMAISESTI PROFIILEIHIMME

PORTAATON RGB:N JA VALKOISEN SÄÄTÖ 19


LEDSTRIP RXW LÄMMINTÄ JA TUNNELMALLISTA VALOA – NYT MYÖS ULKOTILOIHIN. LEDstrip RXW tuottaa erittäin hyvälaatuista valoa ja hyvän värintoiston, RA>90. Tuottaa erityisen lämpimän ja tunnelmallisen valon, soveltuu sekä sisä- että ulkotiloihin. Sopii erinomaisesti alumiiniprofiileihimme. Toimitetaan viiden metrin rullissa kiinnitysteipillä ja pikaliittimillä nopeaa ja helppoa asennusta varten. Voidaan tilata myös halutun mittaisena. Kytketään LED-muuntajaan, joka tilataan erikseen. Valoa voidaan säätää LED-himmentimellä.

Tuottaa erityisen lämmintä valoa, 2600K, erittäin hyvä värintoisto, RA>90 Mukana kiinnitysteippi, pidike ja pikaliittimet (5m) Sopii erinomaisesti laajaan alumiiniprofiilien valikoimaamme Maks. pituus: 10m Käyttöikä (L70) 40 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°

LEDSTRIP RXW IP67 Snro

Tyyppi

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valokeila.

Pituus

Kokonaisteho

42 028 21

5m

Valkoinen

2600K

1250lm

120°

5000mm

24W

42 028 22

lpm

Valkoinen

2600K

250lm

120°

1000mm

4,8W

20

IP67

III

F

Ra

>90

(mm)

5,5

24V LED DC

Parallel connect

100

10


SPOT UP MULTI TILT SUUNTAA VALO JA MINIMOI HÄIKÄISY. Suunnattavat, upeasti viimeistellyt maavalaisimet puutarhaan ja kiinteistöihin. Sijoita valaisin hieman erilleen valaistavasta kohteesta ja suuntaa valo esim. julkisivun tai puun lehdistön valaisemiseksi. Valaisinta voi säätää 12,5° kahteen suuntaan, mikä myös vähentää häikäisyä. Multichip-tekniikka ja heijastinoptiikka tuottavat erittäin laadukasta valoa. Valaisinrunko valualumiinia, ulkorengas ruostumatonta terästä (316) ja karkaistu suojalasi. Toimitetaan asennusvalmiina sisäänrakennettulla ohjaimella, 2 m kumikaapelilla sekä asennuskotelolla.

Säädettävissä 12,5° kahteen suuntaan, minimoi häikäisyn Hyvä valomukavuus ja halogeenivalon tuntu Asennus maahan, valuun tai terassiin mukana tulevalla asennuskotelolla Toimitetaan täydellisenä sisäänrakennetulla ohjaimella Käyttöikä: (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°

SPOT UP MULTI 7 TILT

(mm)

Snro

Väri

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Valokeila.

Kokonaisteho

45 234 07

Ruostumaton teräs

3000K

470lm

760cd

25°

7.5W

IP67

Ra

12,5° >80

1220 kg

230V

(mm)

Värilämpötila

Valomäärä

Valovoima

Valokeila.

Kokonaisteho

45 234 08

Ruostumaton teräs

3000K

910lm

4730cd

30°

17W

IP67

Ra

12,5° >80

1220 kg

230V

154

Ø140

BRIDGELUX

LED

Väri

Ø126 Ø111

170

Snro

(mm)

3

SPOT UP MULTI 17 TILT

Ø117

Ø90

Ø160

(mm)

Ø175 Ø150

BRIDGELUX

230

3

LED

Ø200

210

Ø128

Laajennam

me nyt Sp ot Up Multi -tuoteperh et

21


JATKOPUTKI SPOT IT MULTI TARVIKKEET JOTKA LISÄÄVÄT KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIA. Spot It Multi -sarjan avulla voit valaista kylttejä, julkisivuja, pensaita, puita ja ulkotiloja sekä luoda hienoja tehosteita ja valoympäristöjä. Nyt myös jatkoputki anodisoitua alumiinia, joka voidaan kiinnittää malleihin Spot It Multi 1W, 3W ja 7W, jotta valaisimet saadaan hieman irti maasta. Voidaan yhdistää maapiikkiin.

Kylttien ja julkisivujen valaisuun tai valaisinten nostamiseksi irti maasta Voidaan yhdistää maapiikkiin, (4523409) Kaapeli voidaan kuljettaa putken sisällä

(mm) 524

Snro

Väri

45 234 10

Alumiini

Ø66

MAAPIIKKI SPOT IT MULTI VAHVA MAAPIIKKI, ALUMIINIVALUA. Spot It Multi -sarjan avulla voit valaista pensaita, puita, julkisivuja ja ulkotiloja sekä luoda hauskoja tehosteita ja valoympäristöjä. Nyt saatavana vahvempi maapiikki, valualumiinia (korkeus 260mm), joka kantaa sarjan kaikki valaisimet ja tarjoaa lisää mahdollisuuksia valaistukseen. Piikki on muotoiltu kiinnittymään hyvin erilaisiin maapohjiin, myös valettavaksi. Voidaan hyvin käyttää jatkoputken yhteydessä, jotta valaisimet saadaan irti maasta. Huom, Spot It Multi -tuotteet toimitetaan nykyisin muovisella maapiikillä (korkeus 170mm).

Vahva maapiikki kaikkiin Spot It Multi-sarjan valaisimiin Voidaan yhdistää jatkoputkeen, (4523410) Voidaan asentaa useimpiin maapohjiin tai valuun

(mm)

260

22

Snro

Väri

45 234 09

Alumiini

ei valaisin Huom. imitukseen o sisälly t


Jatkoputki Spot It Multi 7 -valaisimen kanssa


OEM FINLAND OY / FISKARSINKATU 3 / 20750 TURKU / PL9 20101 TURKU ASIAKASPALVELU PUH. 0207 499 499 / INFO@HIDEALITE.FI w w w. h i d e a l i t e .f i


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.