Tietäjä iänikuinen 2018-2019 by wazama

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

HEALING AS ART - ART AS HEALING 2018-2019 PARANTAMINEN TAITEENA - TAIDE PARANTAMISENA

KUUSAMON

Kansanparannuspäivät Kuusamo Folk Healers’ Gathering 2018-2019

FINNISH TRADITIONAL MEDICINE - SUOMALAINEN KANSANLÄÄKINTÄ 2018 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN ANU TOSSAVAINEN

7 Kansanparannuspäivien 2018 ohjelma 12 Luonnontuotetori tuoksuu ja maistuu

JUHANI KINNUNEN

16 Miltä sinä näyttäisit runona? 24 Taide parantaa ja toisinpäin JUHA LAITALAINEN

38 Kansanparantajan synty

JUHA LAITALAINEN

47 Luonto hoitaa hellimmin 60 Villiyrteistä kauneutta ja rohtoja 64 Koivuntuhka tasoittaa syntejä 80 Viena on toista maata

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

PÄÄKIRJOITUS

äsissäsi on Tietäjä iänikuinen -lehden neljäs numero. ’Parantaminen taiteena – taide parantamisena’ - teema esittelee ja kokoaa yhteen teemoja, joita on tarkoitus puida Kansanparannuspäivien yhteydessä Kuusamossa heinäkuussa 2018. Tietäjä iänikuinen -lehti on ajankohtainen puheenvuoro siihen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, mikä vallitsee juuri nyt. Elämme merkillistä aikaa, jota voi syystä luonnehtia useiden suurten muutosten kautta. Ne koskettavat arvoja terveyden, hoidon ja hyvinvoinnin alalla. Monet ihmiset eivät voi, eivät halua tai eivät elä ja toimi niin kuin aikaisemmin, mutta toisaalta yhä useampi ei osaa sanoa tarkalleen miten elää, eivätkä sitä näytä tietävän monet päättäjätkään. Arvot puhuttavat ihmisiä enemmän tilanteissa, joissa kaikki ei mene ennakoidusti ja kuten ennen. Kun teknologian ja talouden kehitys ei sujukaan kuten sen oli tarkoitus, katseet alkavat kääntyä kriittiseen suuntaan ja moni kysyy, oliko kasvuhakuisuudella edes järkiperäistä tarkoitusta. Keskusteluun on noussut kysymyksiä puhtaista arvoista, luonnon vaalimisesta, toisesta huolehtimisesta ja monia on alkanut kiinnostaa perinne ja oma historia. Puhtaan ravinnon tuottamisesta, kuten luomu- ja lähiruokakeskustelujen tai villiruoan yhteydessä, on tulossa yhteiskunnallinen päämäärä sinänsä. Tätä päämäärää kohti Kuusamo kulkee kansainvälisesti Slow Food -yhteistyössä Italian kanssa. Juuri näihin teemoihin Kansanparannuspäivillä on pureuduttu. Vuonna 2017 teemana oli ruoka ja kulttuuri. Kansanparannuspäivien keskusteluissa luotiin tuolloin uudenlaisia näkökulmia ruoan kulttuuriseen merkitykseen maun, ruokavalintojen ja perinteen kautta. Pohtimalla sitä, mitä ja miten syömme, voimme konkretisoida ja tunnistaa monia aikamme ajankohtaisia pulmia terveellisyydestä kestävyyteen sekä samalla hahmottaa elämämme ja maailmamme mieltä.

ansanparannuspäivien yleisenä teemana on ”Parantaminen taiteena – taide parantamisena”. Parantaminen on käsien taitoa ja älyn taidetta ja perinteisesti parantamistapahtuma on sisältänyt myös musiikkia ja tanssia. Perinteisesti parantaminen on ollut yhteisöllinen tapahtuma, johon on osallistunut monia ihmisiä parantajan ja hänen potilaansa ohella. Yhteisöllisyys ja tasapaino luonnon kanssa on ollut hyvän hoidon perusta ja tae. Lisäksi kansanparantajien käytössä on ollut lääkintäkeinoja yksilölliseen hoitoon. He ovat osanneet ruumiin anatomian ja tienneet yrtit ja hyvän ravinnon, joista tauteihin ja niiden ehkäisyyn on saanut apua. Näitä kansanparannuksen perinteessä eläviä piirteitä

Kuusamon Kansanparannuspäivät nostaa esille. Siksi päivät kutsuvat mukaan kansan ja tekijöitä: parantajia ja muusikoita sekä lääkäreitä, jotka haluavat palauttaa ammattinsa luovia perinteitä, hoitotyössä toimivia, ruoan asiantuntijoita ja kaikkia, jotka toimivat kestävän kehityksen parissa.

ansanparannus nostaa esiin keskustelua ja mielipiteitä. Kuinka nähdä se modernissa ajassa elävänä, perinteisenä kulttuuriimme kuuluvana osana, eikä vain jäänteenä historiasta? Millainen maailmankuva on löydettävissä kansanparannuksen taustalta – ja miten sen käsitykset hyvästä hoidosta ja tehokkuudesta eroavat tai ovat yhteneväisiä modernin lääketieteen kanssa? Kansanparannusta ja perinnehoitoja harjoitetaan Suomessa aktiivisesti ja uusia tekijöitä koulutetaan jatkuvasti. Se, kuinka kansanparantaja saa tietotaitonsa, on yksilöllinen ja monitahoinen oppisen tie. Kansanparannuspäivillä työn eri ulottuvuuksiin voi tutustua työnäytöksissä ja kansanparantajien hoidoissa. Aineettoman kulttuuriperinnön voi kokea eri aistien kautta: kosketuksessa, maussa, kuunnellen ja katsoen sekä saunan tuoksussa. Aineeton kulttuuriperintö käsitetään Unescon sopimuksessa ilmiöiksi, jotka säilyvät sukupolvelta toiselle ajan muutoksissa eläen ja säilyen. Se on perinteistä, nykyhetkessä olevaa ja elävää. Suomalainen kansanparannus on yksi maamme aineettomista kulttuuriperinnöistä, joka on ehdolla Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Yhdessä voimme osallistua tämän perinnön suojeluun. MARJA-LIISA HONKASALO

Tutkimusjohtaja, Kulttuuri ja terveys, Turun yliopisto

DALVA LAMMINMÄKI

Perinteentutkimuksen opiskelija, Itä- Suomen yliopisto

KANSANPARANNUS JA MAAILMANKUVA - MIKÄ HOIDOISSA VAIKUTTAA? Tule mukaan pohtimaan mikä ja kuka parantaa? Mikä kansanparannuksessa puhututtaa? Kuinka kohtaavat perinteiset ja modernit käsitykset terveydestä, sairaudesta ja hyvästä hoidosta. Torstaina 26.7 kello 15-17 alustajina ja keskustelun virittäjinä professori Marja-Liisa Honkasalo, perinteentutkimuksen opiskelija Dalva Lamminmäki sekä perinnesaunottaja Maaria Álen. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ

IÄNIKUINEN

FOLKLORE IN THE FRONTIER 2018 TOIMITUSNEUVOSTO: Päätoimittaja: Anne Murto (anne.murto@ kuusamo.fi), Dalva Lamminmäki (dalla@student.uef.fi), Marja-Liisa Honkasalo (marjaliisa.honkasalo@utu.fi), Eija Tarkiainen (eijaitalia@gmail.com). KUVAT: Susanna Aarnio, Hanna Aro-Heinilä, Riitta Attila, Mikko Halvari, Paavo Hamunen, Ulla Ingalsuo-Laaksonen, Tiina Laine, Anne Murto, Juha Pentikäinen, Jarmo Pitkänen, Linda Saino, Harri Tarvainen, Anu Tossavainen, Juha Laitalainen. KANSIKUVA: Linda Sainio. TOIMITUS JA TAITTO: Ulla Ingalsuo-Laaksonen (ulla.ingalsuo@wazama.com) Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, oli veistävä venoista, uutta purtta puuhoava nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. Puita puuttui purren seppä, lautoja venon tekijä. Käypi tietä, astelevi koillisille maailmoille. Meni mäen, menevi toisen, kulki kohta kolmannenki, kirves kultainen olalla, vaskivarsi kirvehessä. ... Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko lie tuhoni tullut, hätäpäivä päälle pääsnyt näillä Tuonelan tuvilla, Manalan majantehilla?" Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle; "Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle! Pahoin palkka maksetahan tuolla Tuonelan ko'issa: sija on siellä syyllisillä, vuotehet viallisilla, alus kuumista kivistä, palavoista paateroista, peitto kyistä, käärmehistä, tuonen toukista ku'ottu."

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

SEURAA MEITÄ: #kuusamo_folkhealing #kansanparannuspaivat

RIITTA ATTILA

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

”Annapas ajan kulua,

päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan,

katsotahan, kaivatahan,

uuen Sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,

uuen kuun kulettajaksi,

uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.”

KUUSAMON

KANSANPARANNUSPÄIVÄT 25.-28.7.2018 Kuusamon Kansanparannuspäivän juuret löytyvät Suomen Kansanparantajaseuran hoitajien tapaamisista Kuusamossa kesäisin asuvan Heikki Aallon luona. Heikki tunnetaan valtakunnallisesti jänne- ja hermoratahieronnan taidoistaan ja hänen käsiensä kautta on apua välitetty jo kymmenien vuosien ajan. Nykyisellään Kuusamon Kansanparannuspäivät ovat ainutlaatuinen kansainvälinen tapahtuma. Tänä kesänä Kuusamon Kansanparannuspäivien keskiössä ovat erilaiset kansanparannuksen hoitomuodot sekä kohtaamiset kansanparantajien kanssa. Kuusamo tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden päästä kokeile-

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

maan monipuolisesti perinteisiä kansanparannuksen hoitomuotoja kahden hoitopäivän aikana. Kuusamoon saapuu muun muassa hoitavan vihdonnan taitajia, turvesaunottaja, kalanruototekniikan osaajia, jäsenkorjaajia, näkijöitä ja käsillä parantajia. Hoitojen lisäksi Kuusamon Kansanparannuspäivien aikana pääsee vaivattomasti keskustelemaan Suomen Kansanparantajaseuran hoitajien kanssa eri hoitomuodoista. Ensimmäinen mahdollisuus kohtaamiseen on Kuusamotalolla torstaina 26.7. järjestettävässä kaikille avoimessa tapahtumassa. Luonnontuotetori on auki klo 10-19 ja Suomen Kansanparantajaseuran jäsenet esittelevät eri hoito-

muotoja ja antavat näytehoitoja. Kuusamotalolla avataan Suo parantaa moniaistinen näyttely 26.7. Varsinaiset hoitopäivät ovat 27.28.7. Koillismaalaisen luonnon keskellä Pohjanseidalla.

Tervetuloa! Heikki Aalto Kansanparantaja

Anne Murto Toiminnanjohtaja

KESKIVIIKKONA 25.7.2018 PÄIVÄMATKA VIENAN KARJALAAN

Kurkistus rajan taakse Pääjärven ja Suvannon kyliin ja Paanajärven kansallispuiston opastuskeskukseen.

KESKIVIIKKONA 25.7.2018 HOITAVAT YRTIT POHJANSEIDALLA klo 8-13.30 Ohjaajana yrttineuvoja, villiruokakouluttaja Anu Tossavainen.

KESKIVIIKKONA 25.7.2018 HYVINVOINTIPATIKOINTI sekä koskenlaskua Kitkajoella, melontaa Oulankajoella ja patikointia Pienellä Karhunkierroksella (12 kilometriä).

TORSTAINA 26.7.2018 KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT KUUSAMOTALOLLA klo 10-19

Klo 10-19 Kansanparantajaseuran kansanparantajat kertovat työstään ja antavat näytehoitoja (30 min / 30 e). Klo 10-19 Luonnontuotetorilla luonnontuotealan osaajat ja kädentaitajat esittelevät tuotteitaan. Klo 11 vuoden 2018 Kansanparannuspäivien avaussanat Anne Murto ja Suomen Kansanparantajaseura. Suomen ja Italian slow-filosofiat kohtaavat Kuusamossa, Eija Tarkiainen ja Anne Murto. Klo 11.15 avausloitsu Oulankasalissa. Henna Leisiö ja Kari Lounela Kulttuuriosuuskunta Uulusta loitsivat tapahtuman liikkeelle yhdessä yleisön kanssa tehtävällä loitsulla. Klo 11.30-14.30 Loitsukioski sekä perinne- ja muinaisoitinten esittely. Klo 13-14 Ruokailu Kuusamotalon kahviossa tai Kasvisravintola Karpalossa. Kahvio avoinna koko päivän. Klo 12 Anna Oikarisen luento: kokemuksia hoitavista yrteistä. Klo 14 Anne Pöyhösen luento: kuun vaikutus kansanperinteen mukaan - töiden ajoitus ja terveys Klo 15-17 Avoin keskustelutilaisuus: kansanparannus ja maailmankuva - mikä hoidoissa vaikuttaa. Tule mukaan pohtimaan mikä ja kuka parantaa? Mikä kansanparannuksessa puhututtaa? Kuinka kohtaavat perinteiset ja modernit käsitykset terveydestä, sairaudesta ja hyvästä hoidosta. Alustajina ja keskustelun virittäjinä Professori Marja-Liisa Honkasalo, perinteentutkimuksen opiskelija Dalva Lamminmäki sekä perinnesaunottaja Maaria Álen.

TORSTAINA 26.7.2018 SUO PARANTAA -NÄYTTELYN AVAJAISET KUUSAMOTALOLLA klo 17-19

Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriopiskelijoiden Riitta Attilan, Anu Tossavaisen ja Linda Sainion Moniaistillinen Suo parantaa -näyttelyn avajaiset klo 17-19. Näyttely on avoinna Kuusamotalon Kaamosgalleriassa 26.7.-5.8.2018 koko päivän.

TORSTAINA 26.7.2018 VASTAVOIMAA - HOITAVA SAUNOTUS klo 19-21 POHJANSEIDAN METSÄKYLPYLÄSSÄ

VASTAVOIMAA -perinnesaunotuksessa luonnon ja kansanperinteen viisaus ohjaavat meitä vahvistamaan yhteyttä omiin juuriimme ja toisiimme. Saunottajat: Maaria Alén ja Mari Keski-Korsu.

PERJANTAINA JA LAUANTAINA 27.-28.7.2018 VIHTA JA PERINNESAUNA POHJANSEIDALLA klo 10-18

Hoitava vihtominen erilaisilla luonnonkasveilla rentouttaa ja tuottaa fyysistä mielihyvää sekä elvyttää ja tasapainottaa koko elimistöä ja henkistä kuntoa. Maaria Alén on perinnesaunottaja ja ammattivihtoja.

PERJANTAINA 27.7.2018 KLO 14 POHJANSEIDALLA ANNE PÖYHÖSEN WORK SHOP JA LUENTO: Kuun vaikutus luonnossa ja terveydessä.

PERJANTAINA JA LAUANTAINA 27.-28.7.2018 KANSANPARANTAJIEN HOITOPÄIVÄT POHJANSEIDAN METSÄKYLPYLÄSSÄ klo 10-19

Kansanparantajien hoitoja ja infoluentoja luonnossa. Pohjanseidan alueelle vapaa pääsy ja osa infoluennoista avoinna kaikille. Hoidon kesto 45 min, hinta 50e .

LAUANTAINA 28.7.2018 klo 11-16 WANHAN RAATESALMEN PERINNEPÄIVÄT. Ohjelma kokonaisuudessaan ja lisätietoja tapahtumista osoitteessa www.kuusamonkansanparannus.com TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kuusamon Kansanparannuspäivien sanoma:

Iloa hyvän jakamisesta VAPPU JAAKKOLA

upa on pimeä, sitä valaisee vain muutama lyhty. Porontaljalla makaa raukea, lähes unelias nainen, jonka selkää kansanparantaja hieroo hitain, varmoin ottein. Tunnelma on seesteinen ja jotenkin yksityinen, ja tuntuu, ettei sitä saisi häiritä - tavallinen puheäänikin tuntuu rikkovan hoidon rauhaa. – Tämä on energiahoitoa ja jäsenkorjausta, hermojen päiden ja kalvojen irrottelua. Tässä on shiatsu pohjalla, kansanparantaja Sinikka Pulla kuiskaa. Hoitoa on kestänyt puoli tuntia, mutta kansanparantajan mukaan hoidon tekemä työ jatkuu kehossa vielä pitkään. – Shiatsu vaikuttaa jopa seitsemän päivää. Siinä palataan takaisin menneisyyteen: jos lapsena on jokin usein vaivannut, se tulee takaisin hoidon jälkeen. Sen jälkeen se ei vaivaa pitkään aikaan. Minulla oli angiinaa lapsena usein, yhden hoidon jälkeen se sitten tuli päälle todella pahana, mutta sen jälkeen ei ole kuuteen vuoteen vaivannut, Pulla kertoo. SINIKKA PULLA JA HOIDETTAVANA OLLUT JONNA MÄÄTTÄ olivat yksiä monista Kuusamon Kansanparannuspäiville osallistuneista. Kansanparannuspäivät toivat Kuusamoon jälleen paljon kansanparantajia ja muita luonnonhoidoista ja perinteistä kiinnostuneita. – Meillä oli täällä 20 kansanparantajaa, ja jokainen joka tuli hoitoihin, sai avun, mitä tarvitsi. Tämä on sellaista yhdessä tekemistä ja iloa; kansanparantajien työ ja sanoma on tehdä toiselle hyvää, tapahtuman äiti Anne Murto toteaa. Kansanparannuspäivät järjestettiin Kuusamossa kuudetta kertaa. – Alun perinhän Heikki Aalto kutsui kansanparantajia mökkiinsä, ja siitä tämä tapahtuma on lähtenyt. Jälleen oli ihmisiä paljon, ja hyvä pöhinä päällä. Mennään vähitellen aina askelia eteenpäin. Tänä vuonna oli muutamia vieraita Sveitsistä ja Italiasta, ja he toivoivat tästä kansainvälisempää tapahtumaa. TAPAHTUMAN TEEMAT OVAT OLLEET VUOSITTAIN ERILAISIA. Vuonna 2017 tapahtuma kulki Healing as Art – Art as Healing -teeman alla, jonka mukaan kansanparannus koetaan taitona ja taiteena, hyvinvointija kulttuurimatkailua rikastuttavana sisältönä. Tapahtuman seminaarissa näitä teemoja käsiteltiin monipuolisesti, kansanparantajilla oli kaksi hoitopäivää Pohjanseidalla. Muuhun ohjelmaan kuului muun muassa luontoretkiä ja tapahtumatori. – Ollaan haluttu aihepiiristä laajempi, jotta tästä tulisi koko kansan tapahtuma. Torstaina Kuusamotalolla muun muassa oli kädentaitajia, taiteilijoita, kansanparantajia ja ravintoja matkailualojen asiantuntijoita, Murto kertoo. SEMINAARI SAI KIITOSTA MYÖS SIELLÄ PUHUNEILTA. 8

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

– Seminaari oli erittäin monipuolinen ja kattava, minulle ainakin syntyi sellainen vaikutelma, että Kuusamolla on tosi hienoja luontokohteita ja osaamista. Vielä olisi suuret mahdollisuudet kehittää matkailua ja jalostaa tätä paikallista osaamista ja perinnettä. Kansan perimätietous oli minullekin valtava kokemus, totesi perjantaina Liisa Tyrväinen, luontomatkailun professori luonnonvarakeskuksesta. – Tosi mielenkiintoinen tapahtuma on ollut, ennen tätä en tiennyt kansanparannuksesta juuri mitään. Hyvin monenlaisia näkökulmia on tullut ilmi, ja eri alojen kohtaaminen on kiinnostavaa, totesi myös Slow Food -hankkeen Keski-Suomen vetäjä Minna Junttila. – Hyvältä tuntuu, rentoa on. Nyt oli työrupeama semmoinen, että piti saada jumit auki, kansanparantaja Sinikka Pullan hoidettavana ollut Jonna Määttä totesi.

JUHA LAITALAINEN

Juttu on julkaistu Koillissanomissa 17.7.2017 JUHA LAITALAINEN

- Kansan perimätietous oli minullekin valtava kokemus, totesi perjantaina Liisa Tyrväinen, luontomatkailun professori Luonnonvarakeskuksesta. JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Tori joka tuoksuu, maistuu ja tuntuu Varaa maksuton pöytäpaikka: anne.murto@kuusamo.fi, puh. 040 77 00 259

10 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

uusamon Kansanparannuspäivien tori tuoksui pakurille, pihlajalle, ruusunjuurelle, mesiangervolle ja uunituoreille kirjoille. Se maistui mustikkavaahtokarkeille, havujuomalle ja väinönputkisiirapille ja tuntui innoittavalle ja parantavalle. Joukko luonnontuotealan osaajia ja kädentaitajia esitteli tuotteitaan Kuusamon Kansanparannuspäivien seminaaripäivän tuotetorilla heinäkuussa 2017. Taitajat ja yleisö täyttivät Kuusamotalon lämpiöt. Koettavaa, opittavaa, maisteltavaa ja imeltävää tarjosivat muun muassa kansanparantajien hoitonäytökset, vastakoulu, haltioiden pöytä, koivunmahlamaistiaiset, luonnontuotealan uusimmat ammattilaiset tuotteineen ja Taitokeskus Kuusamo.

AUKEAMAN KUVAT: JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Lähiruoka kuuluu kulttuuriin

uomalaisten ylpeyden omaa ruokakulttuuriaan kohtaan huomaa usein juuri silloin, kun halutaan esitellä Suomea ulkomaalaisille, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä sanoo. – Silloin mainitaan marjat, sienet ja kalat, jotka kertovat ainutkertaista tarinaa Suomen kulttuurista, hän jatkaa. Jokapäiväisessä elämässään suomalaiset eivät välttämättä muista oman maansa ainutkertaisuutta. Maan tapoja pidetään niin itsestäänselvinä, ettei niistä osata ylpeillä. – Yksi iso osa Suomen ruokakulttuuria on jokamiehenoikeudet. Sitä ei edes kyseenalaisteta, että marjoja saa poimia mistä tahansa, mutta muualla maailmassa se ei ole todellakaan itsestäänselvyys, Mäkelä sanoo. Kuusamon matkailun yksi valttikorteista on juuri monipuolinen lähiruoka. Ravintoloiden ja kotien ruokalistoilla on muikkuja, sieniä ja marjoja monin eri tavoin valmistettuna. Vaikka kuusamolaisille villiruoan valmistus tai vastaan jolkotteleva poro ovat arkea, muualta tulleille se ei sitä ole. Mäkelän mielestä juuri tämä kontrasti pitäisi käyttää hyväksi Kuusamon matkailussa. – Me tiedetään, että Kuusamossa on villiriista, marjat ja porot, mutta me ei tiedetä, mitä niillä tehdään, minkälainen se prosessi on ja mitä kaikkea muuta sen ruokalautasen takana on, Mäkelä sanoo. – Kaivattaisiin enemmän sellaista lievää, luovaa hulluutta. Kun on itse ylpeä siitä mitä tekee, se innostus tarttuu myös muihin, hän jatkaa. MYÖS RUOKAKULTTUURIVIESTINNÄN MAISTERI Minna Junttila on samaa mieltä. – Esimerkiksi Italiassa tarinankerronta tulee luonnostaan: siellä perheet ja suvut kertovat innostuneina tarinaa ruoan takaa niin, että se innostus tarttuu, vaikka ei kieltä osaisikaan, Junttila sanoo. – Kuusamo itsessään on brändi. Kaivattaisiin lisää kuvausta siitä, miten esimerkiksi kuivalihaa tehdään tai miten kala savustetaan, koska muiden mielestä se on mielenkiintoista, hän jatkaa. Ruoka on ollut puheenaiheena Suomessa viime aikoina enemmän kuin aikoihin. Ihmiset käyttävät aikaa miettien ruoan terveellisyyttä ja ekologisuutta. Silti hävikkiruokaa syntyy vuosittain kymmeniä kiloja asukasta kohden. – Sata vuotta sitten keskusteltiin siitä, onko ruokaa riittävästi, Mäkelä sanoo. Ekologisuutta nostetaan esille esimerkiksi lähiruoan ja kausiruoka-ajattelun kautta. Yhä useamman suomalaisen seinää koristaa Satokausikalenteri, jonka sivuille on listattu kunkin vuodenajan kauden kasvikset. Mäkelän mielestä Suomen vuodenaikojen ainutkertaisuutta ja sesonkiruokaa olisi hyvä käyttää hyödyksi myös ruokamatkailussa. – Suomessa on lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi kasvukausi. Sitä on ulkomaalaisten vaikea tajuta ja siitä ihmeellisyydestä pitäisi kertoa myös muille. Asiantuntijat keskustelivat teemasta Ruoka ja kulttuuri viime vuoden Kuusamon Kansanparannuspäivien seminaaripäivässä Kuusamotalolla. Juttu on julkaistu Koillissanomissa 17.7.2017

12 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

JARMO PITKÄNEN

Rantakala vastapyydettyjä perattuja Kitkanviisaita pala voita, vettä, merisuolaa ja pippuria.

ämä tulisteluherkku syödään perinteisesti rannalla muikkujen pyytämisen jälkeen kun ensimmäiset muikut on ehditty puhkaisemaan vastapyydetystä saaliista. Peratut kalat huuhdotaan. Laitetaan kattilaan muikut ja vesi ja laitetaan kypsymään nuotiolle. Kiehauta. Maustetaan reilulla palasella voita, merisuolalla ja mustapippurilla ja nauti huikopalana järven rannalla ennen varsinaisen saaliin käsittelyä. Lisäksi voi tarjota ruisleipää. (Ohje: Jarmo Pitkänen)

Ruokakulttuurimme arvo on puhtaudessa ja erikoistuotteissa

ansainvälinen arvo kasvaa puhtaudesta ja erikoistuotteista, sanoo Food from Finland -kasvuohjelman johtaja Esa Wrang. Suomen ruokakulttuuria ja elintarvikealan osaamista viedään maailmalle hänen johdollaan. Suomi ei ole iso, tunnettu ruokamaa Ranskan tai Italian tavoin, eikä pyri sellaiseksi. Suomalaisesta elintarviketeollisuudesta halutaan tehdä erikoistuotteiden osaaja, panostaen erityisesti suomalaisiin erikois- ja lisäarvotuotteisiin, sekä yritysten yhteistyöhön kansainvälisillä markkinoilla. - Maailmalla arvostetaan puhtaudestaan tunnettuja,

turvallisia suomalaisia elintarvikkeita, jotka ovat usein myös terveysvaikutteisia ja funktionaalisia. Kansainvälisesti kiinnostavia elintarvikealan tuotteita ovat Wrangin mukaan suomalaiset marjat ja marjatuotteet, viljoista ohra ja kaura, erikoisalkoholituotteet sekä kaikki gluteenittomat ja laktoosittomat ruokavalmisteet. FINPRO TUKEE SEKÄ SUURIA, jo jalansijan maailmalta löytäneitä yrityksiä, että pieniä ja keskisuuria alan toimijoita. Ruokaviennin haasteiksi ohjelmajohtaja listaa Suomen tuntemattomuuden ja viennin byrokratian varsinkin EU:n ulkopuolisiin maihin. - Tuotteiden markkinointi alkaa Suomen tunnetuksi tekemisestä. Ensin pitää markkinoida suomalaista osaamista ja puhtautta ja vasta sen jälkeen siihen kuuluvia tuotteita. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Taiteilija tekee tilaa empatialle RIINA PUURUNEN

mpatia on moraalin ja kollektiivisen älykkyyden lähtökohta, sanoo mediaja kuvataiteilija Mari Keski-Korsu. Empatialle löytyi tilaa saunasta. Sauna ja vihdonta on vahva osa mediaja kuvataitelija Mari Keski-Korsun teoksia. Videoita, ääniteoksia, installaatioita ja rituaaleja tuottava taiteilija haluaa muuttaa ihmisyyden tarinaa lisäämällä empatiaa. – Luonnonvarojen kerskakulutuksesta johtuva ihmisyyden kriisi kuulostaa synkältä, mutta koska olemme luoneet sen itse, voimme sen myös muuttaa. Keski-Korsu toivoo, että hyvinvoinnista ja henkisyydestä kiinnostuneet ihmiset löytävät yhteisöllisyyden. – Toivon ja haluan edistää sitä, että self caresta tulee yhteisöllistä ja aktiivista toimintaan. KESKI-KORSUN TYÖN LÄHTÖKOHTANA ON EMPATIA. Taiteilijan ajattelussa se ei rajoitu ihmisten väliseen empatiaan vaan on myös lajien välistä. – Opettelen lajien välistä kommunikaatiota. Se perustuu sen ymmärtämiseen, että kaikella on henki. Jos voi kuvitella kommunikoivansa hevosen kanssa tilanteessa, jossa hevonen on saman arvoinen kuin sinä itse, suhtautuminen kaikkeen muuttuu. Hän haluaa luoda mahdollisuuksia kommunikoida myös puiden ja kasvien, luonnon, kanssa. – Sen jälkeen kaikki meidän ympärillä on samaa kuin me itse, ei vain resursseja. Kun saamme kontaktin ja koemme empatiaa ympäröivää maailmaa kohtaan, myös käsitys kulutuksesta muuttuu. KESKI-KORSUN BEAT TO THE PALANCE ON TEOS, jossa taiteilija vie saunan tilana ja kulttuurina ulkomaille. Muun muassa Skotlannissa taiteilijan johdolla rakennettiin kierrätysmateriaaleista sauna yhteisöön, johon kuului paljon väkivaltaa. Teos tutkii miten yhteisöllinen kokemus, saunan rakentaminen ja saunominen, vaikuttaa yhteisöön ja sen ihmisiin. IHMISET OVAT YKSINÄISIÄ JA VOIVAT HUONOSTI, sanoo Mari Keski-Korsu. – Kun katsoa vanhaan aikaan, sillä kulttuurissa ja perinteissä on yhteisöllisiä rituaaleja, joiden kautta voimme luoda yhteyden juuriimme. Tarvitsemme esivanhempiemme saunan, sanoo Keski-Korsu.

Vastataide – ihmisyyden tarinaa etsimässä: Mari Keski-Korsu, taiteilija ja ammattivihtoja ja Maaria Alén, kansanparantaja, matkailuyrittäjä ja ammattivihtoja kertoivat yhteistyöstään Kuusamon Kansanparannuspäivien seminaarissa 2017. 14 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Sari Maanhalla ikuistaa ihmisiä sanoiksi paperille

Miltä sinä näyttäisit runona? ”Meillä kaikilla on sisimmässämme maaginen minä, johon runomuotokuva osuu” SUVI PELTOLA

SANOILLA MAALAAJA

Sari Maanhalla, runoilija. Kirjoittaa lisäksi muita tekstejä ja lauluja sekä valokuvaa. Tunnetaan myös runomuotokuvistaan, joita tekee tilauksesta ja erilaisissa tapahtumissa. Ammentaa tuotannossaan paljon kansanperinteestä, etenkin sen naishahmoista. Nauttii mmm. vuorivaelluksista, mehiläistenhoidosta, luonnonyrttien keruusta ja langan kehräämisestä. Kotoisin Kempeleestä, asuu Temmeksellä.

ämän taitelijan ateljee on helposti mukana kulkevaa mallia. Itse asiassa Sari Maanhalla voi pystyttää työhuoneensa melkein mihin tahansa, mistä löytyy kaksi tuolia, pöytä sekä hieman rauhaa. Lisäksi hän tarvitsee vain mallin, jota katsella ja kynän, jolla kirjoittaa. Varsinaisen luomisprosessi etenee niin, että Maanhalla katselee malliaan, tekee muistiinpanoja näkemästään ja katselee sitten hieman lisää. Sen jälkeen on aika kumartua kirjoituspöydän ääreen. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin malli saa käteensä tai halutessaan kuulee luettuna itseään kuvaavan runon, niin sanotun runomuotokuvan. – Runomuotokuvan tekijältä tarvitaan mielenkiintoa toista ihmistä kohtaan. Samalla lailla kuin taiteilijoille tulee halu maalata ihminen, runoilijalla tulee sama halu runomuodossa. Siitä asti, kun runoilijoita on ollut olemassa, on ollut olemassa myös intohimo selvittää, miten toisen ihmisen saa ikuistettua sanoiksi, Maanhalla sanoo. – Mallilta taas vaaditaan rohkeutta, että hän uskaltaa tulla tuntemattoman katseltavaksi. Molemmilta osapuolilta vaaditaan myös heittäytymistä, hän lisää. SARI MAANHALLA KIRJOITTI ENSIMMÄISET runomuotokuvansa jo 1990-luvulla. Niihin hän ikuisti työpaikallaan päiväkodissa hoidossa käyneitä lapsia. Tilauksesta ja erilaisissa tapahtumissa kiertäen Maanhalla on tehnyt runomuotokuvia viimeiset kymmenkunta vuotta. Vuosien mittaan hänelle on käynyt yhä selvemmäksi, mitä runomuotoisessa muotokuvassa onnistuminen vaatii ja toisaalta siitä, miksi runomuotokuvat onnistuvat koskettamaan mallejaan niin syvästi. – Minulla on sellainen teoria, että meillä kaikilla on sisimmässämme olemassa maaginen ja lapsenomainen minä, ja runomuotokuva osuu juuri siihen. Olen myös sitä mieltä, että jokaisen äidinkieli on runous. Siksi ihmisillä on halu nähdä runon kielellä, miltä he itse kukin näyttävät. MAANHALLAN RUNOMUOTOKUVISSA VILISEE ahkeraan luonnosta kumpuavaa sanastoa ja kielikuvia. Myös kalevalaiset taruhahmot kuten erilaiset metsänneidot ovat usein läsnä hänen teksteissään. Niiden kautta Maanhalla tuo esille oman näkemyksensä siitä, millaisia puolia hänen kulloisenkin mallinsa persoonasta löytyy. – Mielestäni kansantarujen hahmot ovat ihmisen arkkityyppejä ja runomuotokuvissa peilaan mallejani pitkälle juuri arkkityyppisen ajattelen kautta.

16 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Jokainen voi löytää kansanperinteen hahmoista arkkityyppisen oman minän eli arkkityypin kautta hoksata, että minussahan on tuollaisiakin puolia. OMAKSI ARKKITYYPIKSEEN MAANHALLA NIMEÄÄ KULTAISEN NAISEN. Siihen on tapana yhdistää luonnon ja elämänvoiman kunnioittamiseen liittyviä asioita sekä ajatus uusista mahdollisuuksista: jokaisen uuden päivän alussa ihminen voi itse päättää, suhtautuuko elämään myönteisen avoimesti vai haraako vastakarvaan. Kaiken kaikkiaan Maanhalla löytää Kultaisesta naisesta paljon sellaista, jota tunnistaa arvostavansa, mutta runomuotokuvien arkkityypit eivät sellaisenaan edusta mallejaan. – Elämme maailmassa, jossa on paljon palasia, joita pitäisi klaarata koko ajan. Kaikki mitä kohtaamme päivittäin herättää paljon tuntemuksia, ja jos meillä ei ole itsetuntemusta, pompimme sinne tänne kuin superpallot. Arkkityypin avulla hahmottamalla tai muuta kautta tuleva itsetuntemus voi auttaa meitä suunnistamaan tässä ajassa. Itsetuntemuksen kautta karttuvaa kykyä suunnistaa ajassa tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun Maanhalla ojentaa mallilleen tätä esittävän runomuotokuvan. – Sen avulla saa selville, mitä toinen ihminen näkee minussa. Sitten vaaditaan itsetuntemusta, jotta voi päättää, että allekirjoitanko tuota näkemystä vai ei. Juttu on julkaistu Koillissanomissa 6.7.2017. LINDA SAINIO

Suvi Heleä puron solina aikaisen aamun nousussa, hän on, rientävä ehtivä kuulas määrätietoinen, tietää tiensä maailmankaikkeuden väylänsä mutta hän ei kiirehdi, hän valoinen olento vaan katsoo, ja kulkiessaan huomaa kiven, puun, metsälinnun, tuulen, ja juttelee aamusumulle. Hän poimii tarinoita kuuntelee, kysyy, näkee, antaa hetken, toisenkin, huomaa yksityiskohdat, ja punoo niistä tarinakorin, jonka kantaa kämmenellään puhtaalle aukiolle muiden lukea ja kuulla, hän valoinen olento. 18 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kirkas helmiäinen Suvi, herkkä, rohkea, virtaava nainen huumorin kujeen luontolapsi naurukehrä, maailman äidin laulamaa kuulasta liikkuvaa taikaa, perhosen eloisuutta aamun alun viisautta ja silmissä pyhäksi kutsuttu sininen; muinaisen veden resonanssi. Sari Maanhalla

Toimittaja Suvi Peltolaa esittävä runomuotokuva on kirjoitettu valokuvan perusteella. Runoilija lukee runon videolla osoitteessa koillissanomat.fi.

Tänä vuonna loitsutaan

ulu esittää Kuusamon Kansanparannuspäivien avausloitsun torstaina 26.7. klo 11 Kuusamo-talossa Henna Leisiö ja Kari Lounela Kulttuuriosuuskunta Uulusta loitsivat tapahtuman liikkeelle yhdessä yleisön kanssa tehtävällä loitsulla.

Loitsukioski sekä perinne- ja muinaissoitinten esittelypiste Kuusamotalolla torstaina 26.7.2018 kello 11.30-14.30.

ONKO HYTTYSIÄ LIIKAA, mansikoita liian vähän vai kenties uimapatjassa reikä? Entisin aikoina loitsuilla pyrittiin muuttamaan maailmaa itselle sopivammaksi. Tule siis paikalle hakemaan kioskista oma loitsu! Paikan päällä olevien ohjaajien kanssa tehdään lyhyt sanoitus, ja valmis loitsu voidaan tuota pikaa esittää siihen valittujen soittimien säestyksellä. Sopii kaiken ikäisille eikä vaadi mitään erityisosaamista. LOITSUKIOSKIN YHTEYDESSÄ on suomalaisten perinne- ja muinaissoitinten esittelypiste. Pisteestä löytyy sarvia, torvia, pärrä, mänkeri, rapapalleja, julmuja, pitkähuiluja ym. KULTTUURIOSUUSKUNTA UULU (www.uulu.fi) on seitsemän etnomusikologin ja yhden soitirakentajan muodostama kansan- ja maailman musiikkien yritys. Uulun työntekijät ovat musiikin ja tanssin ammattilaisia, jotka esiintyvät, opettavat ja kouluttavat. Uululla soitinkokoelmassa on yli 500 soitinta eri puolilta maailmaa. Uulun toiminnassa korostuu vuorovaikutus ja kulttuurien ymmärtämisen tärkeys. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Terveyttä metsästä mutta miten? Luonnon terveysvaikutuksia on tutkittu pitkään. Sekä suomalaiset että kansanväliset tutkimukset kertovat kiistatta ja mitatusti, että luonto nostaa mielialaa ja elvyttää kehoa. Nyt on aika ottaa tutkimustieto käyttöön. RIINA PUURUNEN

uonnon vaikutuksista mielialaan on kova tieteellinen näyttö, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen. – Suomessa on tehty 15 vuotta kunnollista ja hyvää akateemista tutkimusta luonnon vaikutuksesta mielialaan. Luonnossa oleminen ja jo pelkästään luontoympäristön katseleminen lisää mitatusti myönteisiä tunteita ja mieliala paranee. Uusimmissa kokeissa on mitattu stressistä palautumista. Mieli ja keho elpyvät luonnossa. – Tutkimustietoa tulisi jo hyödyntää muun muassa kaupunkisuunnittelussa, terveyden edistämistyössä ja matkailussa. Luonnonvarakeskuksen kanssa tutkimusyhteistyötä ovat tehneet ja tekevät edelleen Tampereen ja Helsingin Yliopistot, UKK instituutti, Metsähallitus ja joukko yrityksiä, kansanvälisiä yhteyksiä on Japaniin ja Pohjoismaihin. – Tieteiden välisiä raja-aitoja on potkaistu nurin ryhtymällä yhteistyöhön japanilaisten lääketieteellisten yliopistojen kanssa. Heidän kauttaan myös suomalainen lääketiede on saatu mukaan tutkimukseen. Luonto sopii erityisesti ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon ja kuntoutukseen, sanoo Tyrväinen. – Tutkimuksessa on vankka kansanterveydellinen näkökulma: mistä hyvinvointivaikutukset tulevat, millaiset ympäristöt ovat hyviä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ja ketkä vaikutuksista hyötyvät.

Kun liikutaan luonnossa, fyysisen kunnon lisäksi saadaan mielenterveyshyötyjä.

JO PELKÄSTÄÄN LUONTOKUVIEN KATSELEMISEN on havaittu edistävän aivojen palautumisesta esimerkiksi tietotyöstä. Luonto hyödyttää myös sosiaalista vuorovaikutusta. Luontoympäristö on myös liikkumisen edistäjä. – Luonnossa liikutaan puolivahingossa sen sijaan, että suoristetaan liikuntaa sisätiloissa. Luontoliikunta koetaan kevyempänä ja se treenaa kehoa monipuolisesti. Esimerkiksi lasten motoriikka kehittyy monipuolisesti luonnossa. Suomalainen tutkimus kolmen vuoden takaa osoitti, että luonnossa oleskelu lisää vastustuskykyä ja ihmiset, joilla on luontoa asuinympäristössä ovat vähemmän allergisia. LUONNON HYVINVOINTIHYÖDYT SYNTYVÄT säännöllisen ja toistuvan käytön kautta, mutta paljonko luontoa pitäisi sitten käyttää? Annostutkimusta on vielä vähän. – Yksi iso tutkimus Suomesta kertoo, että hyöty saadaan kun ihminen käy kerrallaan puoli tuntia yhteensä vähintään 5 tuntia kuukaudessa asuinympäristönsä luonnossa tai kerrallaan puoli tuntia yhteensä 3 tuntia kuukaudessa maaseutuympäristössä, jossa tehot ovat korkeammat. Tällä annoksella saadaan jo mielenterveyshyötyjä, sanoo Tyrväinen. – Kun liikuntaan luonnossa, fyysisen kunnon lisäksi saadaan mielenterveyshyötyjä.

20 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ANU TOSSAVAINEN

JAPANISSA 60 PAIKKAKUNNALLA tehdyt luonnon terveyshyötytutkimukset ovat johtaneet terveysmetsien sertifioimiseen. Suomen ainoa terveysmetsäksi sertifioitu alue on Helsingin keskuspuisto. – Suomalaisilla on vielä vahva tieto-taito metsään menemisestä, mutta matkailulle sertifioidusta terveysmetsästä pääkaupunkiseudulla on hyötyä. Keskuspuistossa, Alppipuistossa ja ydinkeskustassa on tutkittu muun muassa stressistä palautumista. – Mielialan muuttumisesta saatiin selvät tulokset. Jo 15 minuutin istumisen jälkeen mieliala koheni hyvin nopeasti luontoympäristössä, mutta kaupungin keskustassa mieliala meni vain huonompaan suuntaan. Kun käveltiin vielä puoli tuntia, mitatusti ja koetusti palauttavin ympäristö oli metsä. Luonnon terveysvaikutusten saavuttamiseen ei siis tarvita välttämättä mökkiviikonloppua tai kansallispuistoa. Tutkimus edistää näin myös terveystasa-arvoa.

RUOTSISSA ON TEHTY TUTKIMUSTA SIITÄ miten työuupumuspotilaat, sydäninfarktista toipuvat potilaat ja maahanmuuttajat hyötyvät puutarhaterapiasta. – Menetelmä oli tehokkaampi kuin perinteinen kuntoutus. Tutkimus johti siihen, että luontoterapia hyväksyttiin kela-korvattavaksi kuntoutusmuodoksi. Suomessa luontoterapiaa ei käytännössä hyväksytä virallisena eli korvattavana kuntoutusmuotona, mutta käynnissä on lupaavia kokeiluja. – Pienimuotoinen, mutta merkittävä kokeilu on meneillään Sipoon terveyskeskuksessa. Siellä myös lääkärit, ylilääkärin johdolla, ovat mukana kokeilussa, jossa luonto on tuotu osaksi mielenterveyskuntoutujien ja 2-tyypin diabetespotilaiden hoitoa. Liisa Tyrväinen kertoi luonnon terveyshyötyjen tutkimuksesta Kuusamon Kansanparannuspäivien seminaarissa 2017. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Puuhengityksestä

virtaavuutta ja voimaa

MIRJA METSÄKELLIJÄ NYLANDER

mirja.nylander@gmail.com 045 322 0969 facebook: Metsäkellijät

ävele mieluiseen metsääsi, sydän täynnä kiitollisuutta. Kuulostele ja odota aavistustasi, joka kertoo minkä puun kanssa Sinun on tällä kertaa hyvä hengittää. Se voi olla mänty, toisen kerran kuusi tai koivu, joskus tammi tai tervaleppä. Eri puulajeilla on erilainen vaikutus, johtuen muun muassa puiden rakenteesta ja kasvupaikasta. KÄÄNNÄ SELKÄSI PUULLE ja aseta hartiaseutusi sekä pääsi rauhallisesti puun runkoa vasten. Anna käsiesi roikkua rennosti sivuillasi ja nojaa täydellä painollasi puuhun. Hengitä syvään sisään ja tuuskauta ilma keuhkoistasi voimallisesti ulos. Tee tämä pari kertaa ja sitten aloita tietoinen puuhengitys. Ensimmäisellä hengenvedolla kuvittele vetäväsi henkeä maapallon keskustasta kohti puun juuria, puun juurista jalkoihisi ja siitä edelleen kohti sydänalaasi. Sydämen kohdalla pysäytä sisäänhengitys ja anna olotilasi laajentua. Aloita uloshengitys siten, että kuvittelet hengittäväsi sydämestäsi kohti päälakeasi, päälaeltasi ulos puuhun ja jatka uloshengitystä puun runkoa pitkin kohti latvusta ja latvuksesta ulos taivaankannelle. Pysäytä hengitys, pidä pieni tauko ja aloita sisäänhengitys. Hengitä sisään korkealta taivaankannelta puun latvukseen, puun latvuksesta runkoa alaspäin kohti päälakeasi, päälaelta vedä sisään kohti sydänalaasi. Sydämen seutuvilla pysäytä hengitys ja anna jälleen olotilan laajentua. Pysäytyksen jälkeen aloita uloshengitys. Hengitä sydämestäsi alas kohti jalkojasi, jaloistasi puun kantoon, puun kannosta jatka puun juuriin ja puun juurista hengitä ulos maahan. Pysäytä hengitys ja aloita uudestaan sisäänhengityksellä. Jatka tätä vuorottaista puuhengitystä ensimmäisellä kerralla noin viisi minuuttia. Pikku hiljaa voit halutessasi lisätä hengitysaikaa vaikkapa puoleen tuntiin. PUUHENGITYS MAHDOLLISTAA nopean syvärentoutumisen ja aivot asettuvat alfa-aallonpituuksille. Puuhengittäjä virkistyy ja asettautuu puun biosähkömagneettisille aallonpituuksille.

PUUHENGITYS ERI MUOTOINEEN on tärkeä osa Mirja Nylanderin kehittämää metsäkellintää. Metsäkellintä puolestaan on metsien hyvänolon ja terveysvaikutuksen tietoista hyödyntämistä oman elinvoiman ylläpitämisessä. Mirja on metsuri sekä maatalous- ja metsätieteiden maisteri, keräilytuoteneuvoja ja tekee tutkimustyötä 22 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

metsien hyvänolonvaikutuksista. METSÄKELLINNÄN JUURET ovat suomalaisen tietäjälaitoksen viisauksissa, kansanperinteen tietämyksessä, hyvänolontieteessä, energiapsykologiassa, energialääketieteessä, biosähkömagnetismissa, metsätieteissä, metafysiikassa sekä kirkon mystikkojen rukousperinnössä.

RIITTA ATTILA

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ANU TOSSAVAINEN: KÄYLÄNKOKSEN HENKI

24 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Parantaminen taiteena - taide parantamisena

itä tehdä, kun sisällään tuntee hiljaisen kutsun muutokseen? Ulkoiset olosuhteet voivat vaatia uusia ratkaisuja elämään tai tiedostamme, että omaa tietämystä pitäisi täydentää ja syventää. Kolmelle soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelmaan lähteneelle aikuisopiskelijalle kävi juuri näin. Riitta Attila, Linda Sainio ja Anu Tossavainen löysivät puuttuvat rakennuspalaset aiemman tiedon ja taitojen yhdistämiseen koulutusohjelman myötä. Kyseessä on Lapin yliopiston Kuusamo-opistossa aloittama kaksivuotinen koulutushanke, jossa pohjoisesta ja paikallisesta kulttuurista käsin taiteen keinoin luodaan yhteisöllisiä projekteja. Luontokuvaus on yksi visuaalisen ilmaisun keino, jolle pyritään koulutuksessa löytämään erilaisia käyttötarkoituksia. Taiteen maistereita opiskelijoista tulee, mutta sellaisia, jotka palvelevat osaamisellaan yhteisöään. MONIULOTTEINEN KOSKETUSPINTA LUONTOON nousee esiin Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelmassa. Teorian ja käytännön tasolla syvennytään luonnon merkitykseen, sen kuvaamiseen sekä luonnon estetiikkaan. Opinnot syventyvät käytännön tasolle opiskelijoiden projekteissa. Luonto, hyvinvointi, luontosuhde… Näitä sanoja Attila, Sainio ja Tossavainen makustelivat ennen projektin käynnistymistä. Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva Riitta Attila kertoo kohtaamisestaan koillismaalaisen luonnon kanssa näin: – Ensimmäistä kertaa tulin Kuusamoon kymmenvuotiaana perheeni kanssa telttailemaan. Hossan Julma-Ölkky teki vaikutuksen – kuin olisin sukeltanut hiljaiseen muinaisuuden valtakuntaan. Korkeat kalliot salaperäisine taruineen heijastuivat tummaan veteen ja mieleen. Vielä silloin rakentamattoman Rukan päältä avautuivat loppumattomat vaaranäkymät. Ja Oulankajoen hiekkaiset rantatörmät jättivät pieneen tyttöön vavahduttavan luonnon kosketuksen, Attila jatkaa, Sitäkö lapsuudessa koettua sidettä moninaiseen luontoomme etsimme uudelleen, kun luontoyhteys aikuisuudessa kaipaa elvyttämistä? Nykytiede on tutkinut jo pitkään luonnosta oleskelusta saatua hyvinvointia ja todennut, miten vähäinenkin luontokokemus kohentaa ihmisen fyysistä terveyttä. Myös Sainiolla on omakohtaisia kokemuksia tästä: – Hiljaiseen, puhtaaseen luontoon pääseminen on itsessään puhdistavaa, pääsee jonkin olemuksellisen, ikiaikaisen äärelle. Vanhoissa metsissä kävely naavoineen ja isoine kuusineen toimii aina meditatiivisena kokemuksena. Huomaan jo lyhyen, vartin oleilun luonnossa rauhoittavan mieltä. Luonnossa on tilaa niin suurille tunteille kuin hiljaisille ajatuksillekin. Viime aikoina olen pohtinut paljon luonnosta voimaantumista. IHMINEN JA LUONTO OVAT KEHOLLISESTI YHTÄ. Ekopsykologiassa puhutaan luonnon elvyttävästä ja eheyttävästä vaikutuksesta ihmisen psyykkiseen tilaan. Luonto hyvinvoinnin lähteenä ei ole kuitenkaan uusi ilmiö. Suomalaisessa perinteessä luonnosta on jo kauan ammennettu apua maan kamaralla kulkevien ihmisten vaivoihin. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

– Ihminen on kautta aikojen hakenut luonnosta parannusta. Nykyaikana alamme yhä enemmän ja enemmän tulla tietoiseksi luonnosta hyvinvoinnin lähteenä. Vai miten selitetään esimerkiksi kansallispuistojen kävijämäärien kasvua tai alati kasvavaa villiyrttiboomia, pohdiskelee Tossavainen, joka toimii opettajana luonto- ja ympäristöalalla. Myös koulutuksiin on riittänyt kiinnostusta. – Olen äärimmäisen kiitollinen, että pystyn omalta osaltani jakamaan mm. tietoutta luonnosta, kasvien käyttömahdollisuuksista ja jalostamisesta sekä opettamaan kestävällä tavalla toimimista ja sen myötä luonnon kunnioitusta. Uudet, koulutuksen myötä syntyneet alan yritykset jatkavat ikiaikaisen tiedon eteenpäin viemistä -nykyaikaisen tutkimustiedon höystäminä, hän kertoo.

Luonto kutsuu ja on meissä kiinni

uomalaisilla on oma rikas kansanperinteensä, jonka monet tavat ja tarinat heijastuvat huomaamatta jokapäiväiseen arkeen ja toimivat myös eheyttävinä kokemuksina. Sauna rentoutumisen ja uusiutumisen paikkana on yksinkertaisin esimerkki tästä. – Kun usva liikkuu kesäillan järven pinnalla istuessamme laiturilla keho höyryävänä saunan jälkeen, tuntuu luonnon mystinen läheisyys ottavan meidät syliimme. Luonto kutsuu ja on meistä kiinni, vastaammeko sille, Attila toteaa. Projektin kasvituntija Tossavainen jatkaa kasvien moninaisista parantavista vaikutuksista: – Turvehoidot ovat olleet tunnettuja hoitokeinoja ja joita nykyisinkin käytetään. Samoin kuin kihokista keitetty yskänlääke. Tosin nykytieteen keinoin on saatu tutkittua mm. fermentoidun hillan lehden vaikuttavat aineet. Ennen tieteellisen tutkimuksen tuloksia perinnetiedon taitajat tiesivät jo lehden käytettävyydestä sen kasviestrogeeni -pitoisuutensa vuoksi. KUN ATTILA, SAINIO JA TOSSAVAINEN LÄHTIVÄT opinnoissaan pohtimaan projektin aihetta, nousivat esiin kysymykset kansanparannuksen ilmiöstä. Heidän asuinpaikallaan Kuusamolla on erityinen suhde kansanparannukseen siellä pidettävien Kansanparannuspäivien vuoksi. Kuusamo on Kansanparannuspäivien myötä nostanut profiiliaan pohjoisena paikkana, jossa suomalais-ugrilaista vanhaa parantamisperinnettä on pidetty yllä. Viime vuoden seminaari oli täynnä mielenkiintoisia luentoja Kuusamo-talolla. Lääketieteen tohtorin Marja-Liisa Honkasalon lanseeraama ajatus parantamisesta taiteena ja taiteesta parantamisena (Healing as Art and Art as Healing) tarjosi naisille mahdollisuuden pohtia, miten tuon ajatuksen voisi toteuttaa soveltavan taiteen keinoin. Voisiko moniaistinen näyttely toimia myös hyvinvointia tuottavana kokemuksena?

Suon silmässä peilautuu katsojan ja kokijan oma maailma

uontoympäristön hyvinvointia tuottavaa vaikutusta on tutkittu ja tuotu esiin mutta suo on jäänyt koskemattomaksi alueeksi, jota on vähän tutkittu. Silti soita on kaikkialla, jopa kaupungeissa, asuinalueiden kupeessa. Tuntematon, mielikuvitusta ja ikiaikaisia uskomuksia pursuava suo paikkana nousi keskeiseksi osaksi naisten projektia ja heidän suunnittelemansa ”Suo parantaa” -näyttelyn teemaksi. Heillä kaikilla on omat muistonsa ja kokemuksena suohon liittyen:

26 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ANU TOSSAVAINEN

– Suolla tulee erilainen tunne, kuin esimerkiksi metsässä tai meren äärellä. Se kiehtoo ja on arvoituksellinen ja myös hieman arvaamaton, mystinen. Lapsuuden hillaretket olivat seikkailu ja tupasvillojen muodostama pumpulimeri lumoava. Suopuorsujen tuoksua rakastan , Sainio kuvailee. – Toisaalta taas talvinen suo aukeine aapoineen ja hohtavine hankineen, antaa tilaa ajatella ja mielenvirran huilata. Kulkeminen on niin vaivatonta ja helppoa, toisin kuin kesäisin, jolloin on katsottava tarkkaan minne astuu ja miten. Siinä missä talvella voit hiihtäen sujutella vaivattomasti aavan yli, täytyy sinun kesällä hallita keventämisen taito rimpeä ylittäessä. Näin pohtii Anu Tossavainen ja muistelee samalla lapsuuden hillastusreissuja ensin vanhempien kanssa ja myöhemmin omien lasten kanssa. SUOMALAISELLE SUOT OVAT MARJAISIA AARREAITTOJA, joista halutuin aarre on hilla, lakka, lintti, valokki. Rakkaalla marjalla on monta nimeä. Karpalon ja hillan lisäksi suolla kasvaa monia kasveja, joita on käytetty perinteisesti parantamaan vaivoja, mutta joita käytetään nykyisin niin sisäisen kuin ulkoisenkin kauneuden vaalimiseen. Kuusamossa 80- ja 90-luvun taitteessa kansanopiston videolinjalla opettajana työskennellyt Riittta Attila muistelee lapsuuden suokokemuksiaan: – Ehkä tajuamme suolla liikkuessamme, miten vähäisen jäljen ihmisen askel jättää joustavaan maastoon, kun saappaan alta paljastuu utelias sammakko tai violettiin vivahtava karpalo upotakseen taas takaisin salaiseen kätköönsä. SUO ON OLEMASSA SUOMALAISTEN TIETOISUUDESSA, kirjallisten lähteiden kuten kansanperinteen muovaamana olemusmaailmana sekä konkreettisena elinympäristönä. Suo peittää vielä kolmasosan maamme pinta-alasta, vaikka sitä on ahkerasti ojitettu, muokattu pelloksi ja kaivettu sieltä turvetta. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

28 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

RIITTA ATTILA: SUININKI

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Naiset eivät kuitenkaan käytä omia suokokemuksiaan näyttelyn luomisen pohjana, sillä soveltavan kuvataiteen keskiössä on osallistavuus. Tämä nousee osaksi näyttelyä Kuusamon alueella toimivien perinnehoitojen taitajien myötä: – Valitsimme projekti- ja tutkimustyömme haastateltaviksi viisi perinnehoitajaa. Käytämme tätä yhteistä nimitystä haastateltavista, joiden joukosta löytyy kalevaisia jäsenkorjaajia, kansanparantajia, metsäkellijä sekä perinnetiedon taitajia. Olemme haastattelujen myötä pyrkineet muodostamaan kuvaa heidän suhteestaan suohon ja luontoon ylipäänsä. Näillä perinnehoidon taitajilla syvä yhteys luontoon on antanut aineksia omaan parantamistyöhön. Yksi keskeisistä pohdinnoista on ollut, mitä suo heille merkitsee, tulevatko suon monet ulottuvuudet kenties esiin heidän työssään. Näiden haastattelujen pohjalta lähdemme kesän korvilla työstämään näyttelyyn tulevia teoksia, naiset kertovat. LUMIEN SULETTUA NAISET SUUNTAAVAT siis kameroineen suolle haastatteluista saadut kertomukset eväinään. Vesilinnut palaavat suolampien suojaan, aamun herkkä valo nostattaa usvaa ja myöhäinen auringonlasku piirtää taianomaisia hahmoja suon kuvajaiseen. Suoluonnosta nousevat myös perinnehoitajien kuvat: – Viemme heidät yksitellen valitsemaansa suoympäristöön. Rakennamme jokaisen kanssa tämän omista lähtökohdista käsin muotokuvan, jonka otamme tuossa paikassa. Mielenkiintoinen haaste tulee olemaan, miten voimme saattaa näkyväksi valokuvin tuon hetken ja jotain siitä, mikä kuvattavan henkilön luonto- ja suosuhde on.

Moniaistista luontokuvaa rakentamassa

hminen kokee luonnon monilla aisteillaan. Kevään valo lämmittää kasvoja, sulattaa jään ja lumen ja antaa tietä kasvun voimalle. Kosketus sammaleeseen, puun runkoon, tai kun vesi soljuu sormien välissä, voi luoda yhteenkuuluvaisuutta luonnon kanssa. Luontokokemus nostattaa tunteita pintaan. Attilan, Sainion ja Tossavaisen tavoitteena on saattaa tämä luontoelämyksen rikkaus näyttelyynsä moniaistisen näyttelyrakentamisen keinoin. –Työstämme teoksia muun muassa luovaa luontokuvausta käyttämällä. VisuANU TOSSAVAINEN

30 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

aalisesti tämä tarkoittaa, että perinteisestä luontovalokuvasta poiketen kuva voi olla esimerkiksi maalauksellinen tai abstrakti, ei esittävä. Vaikka valokuva palvelee pääasiassa visuaalista havainnointia, näköaisti muodostaa yhteyden myös muihin aisteihin. Teoksen katsominen voi siis herättää katsojassa myös muita aistimuksia, projektin valokuvaaja Sainio toteaa. – Kosketus ja suon pinta, tuoksu ja kasvit, kuvailevat naiset, näyttelyyn tulee siis mukaan myös muita elementtejä valokuvan lisäksi, kuten konkreettista materiaa suolta. Utuisen ja mystisen suomaiseman äärellä syvennytään moniaistisesti myös niihin tuntemuksiin, mitä suon kerroksellisuus katsojalle ja kokijalle peilaa omasta itsestään. Heille suo on arkisto, joka pitää sisällään menneisyyden tietoa. Soiseen maaperään kätkeytyy sekä kasvien että ihmisten jättämiä jälkiä. Mielikuvitus tuottaa mielikuvia, suokokemusten tunneskaala vaihtelee vaarasta lumoutumiseen, sillä kulttuurisen selkärepun paino tuottaa erilaisia suokokemuksia. Riitta Attilalle luovat menetelmät merkitsevä haasteita nostaa maisemasta esiin sinne piilotettuja merkityksiä ja sitä tunnetta, mikä kuvaajan valtaa juuri tuossa paikassa. – Luovan valokuvauksen menetelmä tuntuu omimmalta tavalta kuvata luontoa. Menetelmä antaa väljyyttä tulkita luontoa sen hetken tunnelman, tiedon ja aistimuksen perusteella. Itsensä unohtaminen kuvaustilanteessa ja antautuminen tunnelman virtaan, saattaa joskus yllättää jopa kuvaajan itsensäkin. Toisaalta taas luova luontokuva antaa myös katsojalle väljyyttä tulkita kuvaa hänen sen hetkisen tunnelmansa mukaan, Anu avaa ajatuksiaan. – Veden pyörteistä nousee esiin kuvia, jotka herättävät henkiin kalevalaisen kansanperinteen vedenhaltijoita. Ei tarvitse olla shamaani tai mystiikkaan taipuvainen tunteakseen erilaisten luonnonpaikkojen vaikutuksen itsessään, toteaa Anu. Tarvitaan kuvaajan näkemystä ja keskittymistä sekä kuvaamisen teknistä hallintaa, jotta luonnossa syntyviä tuntemuksia voidaan tehdä näkyviksi. Sen lisäksi katsoja muodostaa kokemustensa perusteella oman tulkintansa kuvasta. LUOVUUS VOI NÄKYÄ VALOKUVISSA HYVIN ERI TAVOIN, kuten odottamattomana lähestymistapana kuvauskohteeseen, yllättävänä rajauksena tai muotokielen kautta. Luovassa luontokuvassa myös itse luontoa pyritään lähestymään laajemmin, kuten tarttumaan sen pieniin yksityiskohtiin tai suuriin tunnelmiin ja tarkastelemaan näitä vapaina totutuista tavoista esittää luonto. Vapaan kuvallisen ilmaisun kautta pääsee syventämään omaa kokemustaan. –Minulle luova luontokuvaus on ennen kaikkea heittäytymistä aistien vietäväksi. Tätä kautta voi tavoittaa sekä paikan että sisäisen maailman ja tuoda ne yhteen, Linda kuvailee.

LINDA SAINIO

ANU TOSSAVAINEN

RIITTA ATTILA

Kaivataanko matkailussa myös luonnon voimaa?

äyttelyn rakentamisen ohella naiset vastaavat projektissaan myös matkailun kohtaamiin haasteisiin ideoimallaan Hyvinvointipatikoinnilla, joka niin ikään sijoittuu Kansanparannuspäivien yhteyteen. Luontomatkailu vaatii veronsa ja kuluttaa sitä koskematonta luontoa, jota matkailijat tulevat ihastelemaan ja kokemaan. Ulkomaalaisille luontomatkailijoille Suomen vaarat ja metsät ovat usein eksoottinen, täysin vieras ympäristö ja esimerkiksi Kuusamoon lennetään suoraan Düsseldorffista ja Espanjan Santiago de Compostelasta. Miten tämä kasvava luonnon rauhaa kaipaava ihmismäärä vaikuttaa “koskemattomaan” luontoon? TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Valokuvaaja Heikki Willamon sanoin: ”Mikään ei ole niin hienoa, kuin seisoa uuden äärellä tietämättä vielä, mihin polku johtaa”.

Naiset näkevät tämän kehityskohteena matkailuyrityksille ja pohtivat, miten yritysten olisi otettava huomioon oma vastuunsa puhtaan ja rauhaisan luontokokemuksen säilyttämisen takaamiseksi tulevaisuudessakin. Näköalapaikoille runsain joukoin kuljetettavien joukkojen sijaan tulisi heidän mukaan luoda uudenlaisia palvelumuotoja, jotka auttavat kokemaan luonnon rauhoittumisen tyyssijana. Hyvinvointipatikointi voi tarjota tällaisen vaihtoehdon. Myös kiireestä ja arjen vauhdista irtautumisen ajatus on keskeisesti mukana Hyvinvointipatikoinnilla. – Jokaiselle luonnossa kulkijalle syntyy suhde paikkaan omien aistien ja muistojen kautta. Yhä useimmat kulkijat kaipaavat rauhaa ja yhteensulautumisen tunnetta luonnon kohtaamisessa. Paikat muuttuvat tutuiksi, kun niihin palaa ja havainnoi itseään ja muutosta ympärillään. Patikoinnilla voi pohtia suhdettaan luontoon. LUONNON SUOMA HYVINVOINTI ON TERAPIAA SIELULLE JA RUUMIILLE. Luonto on eletty tila, joka aistien kautta voi synnyttää hyvinkin voimakkaan kokemuksen. Luonto liikkuu ja ihminen liikkuu sen sisällä. Entä kuka liikkuu suolla? Yhdelle suo on syksyisten marjamatkojen ruskan maalaamien rahkasammalten valtakunta, toiselle aikaisten muuttolintujen otollinen havainnointipaikka. Suomatkailua on kuitenkin vielä harvassa. – Miksi emme ohjaisi vieraitamme silloin tällöin myös suolle, pohtivat naiset. Ehkä moniaistinen Suo-näyttely inspiroi kävijänsä suuntaamaan suolle kokemaan sen kerroksellisuuden konkreettisesti.

Syvennetään luontosuhdetta kaikin aistein!

ule harjoittamaan tietoisempaa luonnon kokemusta moniaistisella Hyvinvointiretkellä Oulangan kansallispuiston maisemissa. Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriopiskelija -työryhmä tarjoaa rentoutumista, leppeitä askelia, luonnon makuja ja tuoksuja. Kosketa, kuuntele, katso, maista ja haista luontoa mukanamme rauhallisella retkellä. Ota mukaan kännykkäkamera ja muistivihko, kynä sekä ennakkoluulotonta mieltä. Luontoko-

kemusta maustamme taiteen kevyin keinoin. Kerro itsellesi, miltä sinusta tuntuu. Aikaisempaa kokemusta taiteesta ei tarvita, uteliasta mieltä ja hyvät vaelluskengät riittävät. Reittimme kulkee metsässä ja kalliolla, veden äärellä ja suon laidassakin pistäydymme. Patikoinnin lopuksi vilvoittelemme jalkojamme yrttikylvyssä ja maistelemme luonnon herkkuja. Maksuton retki alkaa la 28.7 klo 10

Myllykosken parkkipaikalta. Retken kesto noin neljä tuntia. Reitti kulkee helppokulkuisessa maastossa. Dokumentoimme retken aikana tunnelmia ja tuntoja. Käytämme dokumentaatiota pro gradu -tutkimukseemme.

Ilmoittautumiset to 26.7 klo 16 mennessä Riitta Attila (050-344 1252) rattila@ulapland.fi tai Anu Tossavainen (045-695 3883) atossava@ulapland.fi. ANU TOSSAVAINEN

32 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

KUUSAMON

KANSANPARANNUSPÄIVÄT 25.-28.7.2018 Tervetuloa näyttelyn avajaisiin 26.7.2018 klo 17-19!

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

34 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ANU TOSSAVAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Parantamisen taito ja taide kuuluvat yhteen Marja-Liisa Honkasalo: Hoitamiseen kuuluu myös eettinen ja esteettinen ulottuvuus, jossa emootiot korostuvat ”Unelmieni Suomi on sellainen maa, jossa taiteellinen ja luova toiminta kuuluvat yhteiskunnan perusrakenteisiin, samalla tavoin kuin koulutus, terveydenhuolto tai ravinto. Luovuus ei ole mahdollista ilman valppautta, uteliaisuutta ja riskinottoa.” Marja-Liisa Honkasalo

eillä on hyvät parantamisen periaatteiden yhteiset juuret, mutta miksi juopa, joka erottaa Suomessa kansanparannusta lääketieteestä, on niin syvä eikä ota kuroutuakseen umpeen, kysyy Marja-Liisa Honkasalo. Hän on tutkinut työssään Turun yliopiston professorina muun muassa sitä, miten näyttää todeksi niitä taiteen ja hoitamisen vaikutuksia, jotka eivät pelkisty lukuarvoiksi. – Kansanparannus tuottaa taiteen tavoin tietoa, joka on kokemusperäistä, ainutkertaista eikä se pelkisty ”minä tiedän” -väitteeksi. Parantamisen taito ja taide ovat kuuluneet aina yhteen parantamisen aatehistoriassa, Honkasalo korostaa. TUTKIJANA HONKASALO HARMITTELEE SITÄ, ETTÄ Suomessa puhe kansanparannuksesta on usein moraalin sävyttämää: se on joko oikein tai vääriin, se on huuhaata tai ainakin uskomushoitoja. – Voisihan tämä olla muutenkin. Vai onko taustalla tämä tabu-ajattelu: kielto yhteiskunnallisen järjestyksen ja puhtauden vaalimisesta? Kansanparannuksen tabuluonne viittaa Honkasalon mielestä esi-moderniin Suomeen, joka on historiallisesti lähempänä kuin monessa muussa maassa. – Modernisaatio on meillä moraalinen käsite ja eetos tyyliin modernisaatio tai tuhoutuminen. Suomessa Medical plurality eli lääketieteellinen moniarvoisuus ei toteudu kuten muissa maailman maissa. MUTTA MILLAISTA TIETOA TAIDE TUOTTAA? Tämä on Honkasalon mielestä oleellinen kysymys, kun pohditaan parantamista taiteena ja toisaalta taidetta parantamisena. – Kysymys näytöstä ja tiedon luonteesta jakaa meidät. Kansanparannus perustuu kokemusperäiseen näyttöön eli potilaan omaan ja toisaaalta parantajan kokemukseen. Koululääketieteen perustana on suuriin väestöaineistoihin perustuva näyttö. Honkasalon mukana ongelmallista on, että kansanparannuksen tuloksellisuuteen vaaditaan samoja mittareita. Sitä, kuten taidettakin, on kuitenkin hyvin vaikea mitata tuloksellisesti. Honkasalon mukaan lääketiede antiikinajan Kreikassa perustui tuntoaistiin ja sen suomaan tunnustelukykyyn. Sittemmin tilalle on tullut näkemys lääketieteellisen tiedon pätevyyden perustumisesta modernin luonnontieteen kriteereihin. – Lääketiede pohjautuu nyt mitattavissa olevaan tietoon ja toisin kuin aikaisemmin, näyttö perustuu näköaistin antamiin havaintoihin. Aikaisemmin parantamistaito pohjautui osallistumiseen. Diagnoosit tehtiin moniaistisesti. Hoitaminen oli taidetta ja sen tarkoitus oli tehdä hyvää. Parantamisella on näin aina ollut myös eettinen ja esteettinen ulottuvuus, jossa emootiot ovat korostuneet. KOKEMUSPERÄISEN TIEDON MERKITYS korostuu, kun puhutaan hoitamisesta taiteena. Mutta mitä tieto lopulta on? Onko se kokemusperäistä, luonnontieteen tarkoittamaa, todeksi osoitettua tietoa vai tietoa taiteen tarkoittamassa merkityksessä. Honkasalon mielestä vastauksia määrittävät tieteenkritiikki ja aikalaiskuva. Hän väittää, että kansanparannuksen tieto on lähempänä taiteen tietoa ja siksikin niiden tutkiminen rinnakkain on tärkeää.

36 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

SUOMA YLI-SUVANTO: LÄHTÖ (AKRYYLI KANKAALLE)

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kultainen Nainen ja Pohjolan naismytologia

Kirjoittaja on oululainen kulttuurintutkija ja tietokirjailija

Pistä siipesi simahan, toinen siipesi mereen akan vanhan vakkaseen. Tuo sitten simoa tuolta, kave eukko luonnon tyttö. Kave kultainen korea. Jok’ olet vanhin vaimoloita Ensin emä itselöitä. (Suomen Kansan Vanhat Runot)

sikristillisinä aikoina Pohjolan kansat nimittivät Suurta Äitijumalatarta ja kaiken elämän luojaa ja suojelijaa monilla eri nimillä kuten Kultainen Nainen, Zolataja Baba, Gullveig ja Kyldysin. Ne kaikki viittasivat samanhenkiseen luovaan alku- ja elämänvoimaan sen feminiinisessä muodossa. Tähän kantaemoon viittaa myös nimitys ”einesten Emä” ravintoviittauksineen. Kultainen Nainen on keskeinen osa muinaista matriarkaalista kulttuurijatkumoa, joka on ulottunut Pohjolasta Venäjälle, Aasiaan ja Lähi-Itään. Uskomusolento eri muodoissaan on ollut tyypillisesti elämänpuun Jumalatar, kasvun emo, Pohjolassa täynnä kostean korven ja metisen metsän mahlaa, elämän, luonnon kasvuvoimien nesteitä. Permiläisissä pronssivaluissa Jumalatar yhdistää eri lajit, sukupuolet ja sukupolvet edustaen näin kaiken keskinäisriippuvaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Jumalattaren ja elämänpuun yhdistävänä hahmona Kultainen Nainen on motiivina säilynyt muun muassa karjalaisissa käspaikoissa ja monissa muissa naisten käsitöissä. SIIRTYMINEN PATRIARKAALISEEN MAAILMANKUVAAN ja sukupuolijärjestelmään täällä myöhemmältä kivikaudelta alkaen johti naispuolisten uskomusolentojen arvonalennukseen ja kosmista moninaisuutta ilmentävien eläin- ja naisjumalattarien korvautumiseen muut poissulkevalla, ihmiskeskeisellä miesjumalalla. Samalla kulttuurin kuvastot alkoivat heijastaa väkivallan kulttuuria ja maailmankuvaa, alistamista ja naisen sekä luonnon toiseutta. Naisjumaluuksista on kuitenkin säilynyt lukuisia todisteita pronssivaluista hautalöytöihin, myytteihin, legendoihin ja muihin etnograafisiin aineistoihin. Kalevalassa kohtaamme vain alkemistisen kultaneidon, seppä Ilmarisen mielikuvitustuotteen, jonka voisi tulkita leimallisesti miehisen insinööriosaamisen ja patriarkaalisten seksuaalisten fantasioiden kylmäksi tuotokseksi. Ei kelpaa teknomorsian lopulta luojalleenkaan, ei edes Väinämöiselle: ”Kylmän kulta

38 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

kuumottavi, vilun huohtavi hopea”. Motiivi on kansainvälinen: Hefaistos, Antiikin seppäheeros on Homeroksen mukaan valmistanut elävien ihmisten kaltaisia kultaneitoja. Mehiläiskennoa on kautta Pohjolan suomalais-ugrilaisen kulttuuripiirin pidetty elämää kuhisevan kohdun symbolina. Se liittyy osana muinaista ajanlaskua myös karhun metiseen talvipesään ja uudelleensyntymiseen. Kreikkalainen Pandora on hänkin alun perin ollut kohtusymboli, ”pithos”, joka on samalla astia, jossa säilytettiin jyviä. Kun Pandora alkuaan merkitsi kaikkialla vaikuttavaa (pan) lahjojen (dora, annit) antajaa, patriarkaatti muutti annit vitsauksiksi, joista näin syytettiin uteliasta naista. Suuret tietäjäjumalattaret vaiennettiin samalla kun patriarkaatin Eevat ja Pandorat tuomittiin juuri halusta kerätä tietoa ja osallistua ”tietoyhteiskuntaan”. SUOMEN KANSAN VANHOISSA RUNOISSA viitteet matriarkaaliseen tai esipatriarkaaliseen Kultaiseen Naiseen ovat niukat. Tutkijat ovat joutuneet naaraamaan niitä kuin Sammon meren pohjaan päätyneitä palasia viitteellisinä metsän emännän ja Hongattaren, karhun kantaemon sekä parannusloitsujen säkeinä. Jäänteitä löytyy kuitenkin varsinkin mehiläisaiheisissa ja synnyttämiseen liittyvissä runoissa ja parannusloitsuissa. Keskeistä tässä maailmankuvassa oli ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuus ja takaisin antamisen ekofilosofia. Hongatar ja Mielikki/Kuurikki ovat karhun emuina ja/tai lahjatalouden tasapainoa vaalivina emoina tämän elämänfilosofian ilmenemismuotoja; jos karhunkalloa ei palautettu Hongattarelle uudelleensyntymistä varten, eikä luonnon ja ihmisen vastavuoroisuuden eetosta noudatettu, luonto käänsi selkänsä — siitä tuli Kuurikki, joka ei taannutkaan ravintoa. Suonisykkyröitä kainalossaan kantava parantajahahmo Suonetar puolestaan on kuolleista herättämisen suuri jumalatar eikä vain nimetön äiti, kuten Lönnrotin Kalevalassa. Helka ja Luonnottaret ovat nekin luonnon naisellisten voimien uutta luovia ruumiillistumia, jotka voivat synnyttää eläinten ja ihmisten lisäksi metalleja, kuten rautaa. KOSKA MUINAISIHMISELLE KUOLEMA oli luonnollinen osa elämän kiertokulkua, jumalattarilla oli pimeä, tuhoava puolensa ilman kristillistä jakoa hyvään ja pahaan. Louhella, Pohjolan emännällä on tunnetusti Pohjolan kaamokseen, valonlähteiden katoamiseen ja Sammon menetykseen liittyvät negatiiviset assosiaatiot; Kultainen Nainen on hänen valoisa, elämän paluuseen liittyvä puolensa. Patriarkaatti on muokannut Louhen yksipuoliseksi ahneuden ja ”miestensyöjäkylän” matriarkaksi vaieten hänen roolistaan suurena elämän kätilönä ja taivaanvalojen vapauttajana Pohjolan kivimäestä. Monet muut lukuisat naisjumaluutemme lienevät Kultaisen Naisen eri puolia, tyttäriä ja ne esiintyvät usein naisen elinkaaren ja rituaalien yhteydessä. Toisaalta ilmansuunnilla ja elämän peruselementeillä vedestä ilmaan, maahan ja tuleen oli myös omat personifikaationsa (Veen emo, Ilmatar, Rauni, Panutar…). MYYTIT OVAT NAPANUORAMME patriarkaatin vaientamaan naiskasvoiseen perinnetietoon. Seuraamalla Kultaisen Naisen jalanjälkiä tutustumme myös skandinaavisiin myytteihin Gullveigistä roomalaiseen Juno Monetaan, Lähi-Idän Asherah-puujumalattareen ja moniin muihin vertailevan myyttitutkimuksen naishahmoihin. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kerätessämme näitä sammon murusia voimme myös miettiä, kuinka pitkälle kulttuurimme on lainahöyhenissä, sisältäen paljon itämeren balttilaislainoja, kreikkalais-roomalaisen ja muiden suomensukuisten kansojen sekä skandinaavisten naapureiden vaikutteita; toisaalta, mitään erillistä ”Suomeahan” menneisyydessä ei ollut vaan kulttuurivaikutteet liikkuivat eri suuntiin osana muinaista Fennoskandian aluetta. KULTAISEN NAISEN TILKKUTYÖNI TARINOINEEN pyrkivät palauttamaan ekologisen identiteetin ja eheytymisen muistitietoa ja omalle ajallemme sopivia hyvän elon ja olon viestejä. Suomalaista perinneekologista tietoa on hyvä jakaa myös osana Suomen matkailua ja lähiruokakulttuuria. On korkea aika, että yrittäjätkin omaksuvat tästä rikkaasta kansanperinteestämme näitä vaiettuja naishahmoja tuotteisiinsa. Kuka möisi Hongatar-salvaa tai saunan haltian, Auterettaren pyhiä löylyjä? Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin palauttaa koko takaisinantamisen ja hyvän kehän maailmankuva; siinä saunakin oli paikka, missä tapakulttuuria morsiuskylvyistä lemmennostatukseen välitettiin äideiltä tyttärille. Myytit sisältävät syväekologista viisautta. Niiden avulla voisimme myös rakentaa uuden sielujen silkkitien yhdistämään kaikkia kansoja rasismin ja fasismin tuolla puolen.

Myytit sisältävät syväekologista viisautta. Niiden avulla voisimme myös rakentaa uuden sielujen silkkitien yhdistämään kaikkia kansoja rasismin ja fasismin tuolla puolen.

40 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

LINDA SAINIO

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

42 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kansanparantajan synty

DALVA LAMMINMÄKI

Itä- Suomen yliopisto, perinteentutkimus

illaisena kansanparantajat kokevat oman työnsä tämän päivän Suomessa ja mitä työ on heidän arjessaan? Näistä havainnoista ja kysymyksistä syntyi kandidaatin tutkielmani ”Kansanparantajan synty – etnografinen kuvaus neljästä 2000-luvun kansanparantajasta”(2016). Näkemykseni mukaan kansanparannusta harjoitetaan Suomessa aktiivisesti, ja uusia tekijöitä koulutetaan jatkuvasti lisää. Tutkimuksen kysymyksiin vastasivat kansanparannusta harjoittavat Hanna Aro- Heinilä, Pekka Berg, Maaria Alén ja Seppo Pasanen. Kansanparantajien haastatteluissa tuli esille voimakkaasti työn ihmisläheisyys ja myös arvo, jota voisi nykyisellä kielellä kutsua hyväksi asiakaspalveluksi. Haastateltavat kuvasivat omien kokemustensa kautta, kuinka ihminen löytää itsestään kutsun kansanparantajaksi, ja millainen heidän näkemyksensä on omasta ammatistaan, ja kuinka ammatin vaatimat tiedot ja taidot on opittu. Omaa pitkäjänteisyyttä työhön oppimisessa pidettiin tärkeänä ominaisuutena. Haastateltavat korostivat omaa yksilöllistä polkuaan, ja yleistyksiä tehtiin vähän. Muiden kansaparannusta tekevien tekniikoita tai tapoja tehdä työtä pidettiin yksilöllisinä valintoina ja erityisesti lahjoina. PARANTAJUUS NÄHDÄÄN LAHJANA, kykynä, joka tulee verenperintönä sekä suullisten perimätietojen pohjalta. Tärkeä osa työtä on lähimmäisen rakkaus eli halu auttaa toisia. Haastateltavat puhuivat parantajuudesta myös henkisenä lahjana, joka tulee ihmiselle esivanhempain tasolta, maailmankaikkeudesta, energiasta, jumalalta. Seppo Pasanen totesi asiaa pohtiessaan: ”Sydän pitää olla mukana aina siinä tilanteessa, henkisesti läsnä kokoajan”. Se, että joku ihminen kuuntelee ja on läsnä ja hoitaa, tuo esiin kansaparantamisen ytimen. PERINTEISEEN KANSANPARANNUKSEEN liittyvä ajatus salatusta tiedosta ei kuulu enää haastateltavien puheesta. Nykyään tietoa halutaan jakaa, ja kaikki haastateltavat halusivat opettaa omaa osaamistaan eteenpäin. Pekka Berg jakaa oppimiaan taitoja mielellään asiasta kiinnostuneiden kanssa ja kertoo omassa kansanparantajien yhteisössään tapahtuvan tiedon ja tekniikoiden jakamista ja kokemustenvaihtoa. Hyviin arvoihin viitattiin etenkin rehellisyyden osalta. Rehellisyys omia kykyjä kohtaan ja omaa keskeneräisyyttä kohtaan. Parantajan ammatin jatkuvaa oppimista ja siinä kehittymistä pohdittiin useissa vastauksissa. ”Voi olla hyvä työssään, vaikka ei olisi tehnyt sitä kymmeniä vuosia. Silti työ tekijäänsä opettaa, eli jokainen asiakas opettaa jotain uutta, eikä koskaan ole valmis.” (Maaria Alén) HAASTATELLUT KANSANPARANTAJAT KUVAAVAT yhteisöään tukiverkostoksi, ystäviksi, opettajiksi ja kanssakulkijoiksi. Nykyiset kansanparantajat ovat ajoittain tilapäisesti kokoontuva yhteisö, he tapaavat esimerkiksi Kuusamon kansanparannuspäivillä, erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa.

44 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Parempi liikkuvuus ja tietotekniikan mahdollistamat yhteydet helpottavat kaikkien ihmisten kanssakäymistä, myös kansaparantajien. Nykyään kansanparantajat kiertävät tai pitävät vastaanottoaan omissa tai vuokratuissa tiloissa, jotka ovat julkisia tietoja. Asiakkaat löytävät kansanparantajat myös toisen henkilön suosittelemana, kuten perinteisesti tieto on kulkenut. Haastateltavat tuovat puheessaan esiin yksilöt, heidän yhteydenottonsa ja tarpeensa. Hanna Aro-Heinilä toteaa, että kansanparantaja ei tee välttämättä paljoa hoitoja lukumääräisesti, vaan ennemminkin hän tietää, milloin ja miten hänen kuuluu toimia. KANSANPARANNUKSEN JA LÄÄKETIETEEN tämän hetkinen suhde koettiin haastavaksi, mutta toiveikkuus näiden kahden työn rinnakkain kulkemista elää vahvasti. Lääketieteen nähdään tuovan faktatietoa kansanparantajien käyttöön, moni kansanparantaja hakee myös kliinisen puolen koulutusta itsellensä työssä kehittymisen tueksi. SYNTY-SANA KUVAA MIELESTÄNI PARHAITEN SITÄ, kuinka kansanparantajaksi tullaan. Tieto ja taito syntyvät jatkuvasta oppimisen tiestä, ymmärryksestä, että jokaiselle ihmisille on annettu toisesta huolehtimisen kyky. Kansanparantajan synty on suomalaisissa perinteissä ja niiden jatkuvasti uudelleen tuomisessa nykypäivään.

Parantajuus nähdään lahjana, kykynä, joka tulee verenperintönä sekä suullisten perimätietojen pohjalta. Tärkeä osa työtä on lähimmäisen rakkaus eli halu auttaa toisia.

KUVAT: JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kuppari-Hanna hoitaa oman vaistonsa varassa

aikille meille on mahdollista opetella kohtaamaan selittämättömiä asioita, sanoo Livonsaarella Turun kupeessa yrittäjänä toimiva Kuppari-Hanna eli Hanna Aro-Heinilä. Kymmenen vuotta yrittäjänä toiminut kolmen pojan äiti hoitaa muun muassa kuppaamalla, kalanruototekniikalla, vaistonvaraisella ja sisäelinhieronnalla, syvärentoutuksella sekä käsien, jalkapohjien ja pään alueen käsittelyllä. Hän korostaa kuitenkin sitä, että hoito tapahtuu aina vaistonvaraisesti ja siten, että asiakkaan maailmankatsomusta kunnioitetaan. – Olen kansanparantaja. Hoidan sekä fyysisiä että henkisiä vaivoja. Puoleeni käännytään etenkin vaivoissa, joihin ei ole tarjolla selvää diagnoosia tai toimivia hoitomenetelmiä. Usein työni on meneillään olevan lääketieteellisen hoidon tukemista tai jälkihoitoa raskaiden hoitotoimenpiteiden päätyttyä.

HANNA ARO-HEINILÄ

Kuppari-Hanna 040-59 05 379 Pohjanpääntie 90b 21180 Livonsaari hanna.aro-heinila@ yhteisokyla.net

Jokaisen asiakkaan maailmankatsomusta on kunnioitettava, sanoo 10 vuotta yrittäjänä kansanparantajan työtä tehnyt Hanna Aro-Heinilä.

46 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

– EN OLE VIISAS PÖLLÖ, joka tietäisi mistä tässä maailmassa on kysymys. Olen matkustaja itsekin. Ei minulla ole suoraa selitystä sille, mistä parantajantaitoni tulevat, hän sanoo. Olen lakannut antamasta nimiä tekniikoille, joita on monta. Jotkut reagoivat hyvin voimakkaasti jalkapohjien hoitamiseen ja toiset saavat avun syvärentoutuksesta. Osa asiakkaista ei pidä hieronnasta lainkaan, silloin neulat ja painelu toimivat paremmin. Toisinaan ohjaan paranemista juttelemalla, toisinaan taas rupattelen niitä näitä. – On monia kehon kohtia, jotka toimivat porttina ihmiseen. En ole yhden tekniikan parantaja. Mitä kauemmin ja mitä ennakkoluulottomammin tätä työtä tekee, sen tärkeämmäksi tulee hoidon kokonaisvaltaisuus. Myös terve itsekritiikki on tärkeää, sitä voisi alalla toimijat mielestäni harrastaa enemmänkin - muutoin kritiikki tulee kovaäänisenä alan ulkopuolelta, Kuppari-Hanna sanoo. KARJAKON KOULUTUKSEN SAANEESTA nuoresta naisesta tuli kansanparantaja henkilökohtaisten kokemusten kautta. Ensimmäinen sattuma oli kokemus verenseisautuksesta ja sen jälkeen asiat ovat edenneet omalla painollaan. – Maailmassa tapahtuu asioita, joita ei pysty selittämään. Myös näitä kokemuksia on kunnioitettava. Parhaimmat oppinsa Kuppari-Hanna kertoo saaneensa vanhemman polven kansanparantajilta, hiljainen tieto siirtyy seuraavalle polvelle kun malttaa kuunnella. Luontaishoitoa lukuisilla kursseilla opiskellut Aro-Heinilä sanoo, että vaikka opinnot ovat antaneet uusia näkökulmia kansanparantajan työhön, yksikään kurssi ei ole yltänyt siihen, mitä vanhemmat parantajat ovat pystyneet nuoremmalleen antamaan. – Perinteiset hoitomuodot elävät väkevämmin uudistuessaan jokaisen parantajan käsien kautta. Olen seurannut monen vanhemman polven kansanparantajan työskentelyä ja sittemmin kehittänyt oman käsialani. Katse on kohti uutta. Esimerkiksi kalanruototekniikaksi kutsuttua vanhaa suomalaista akupunktiota ei tehdä enää kalanruodoilla, vaan steriileillä neuloilla. Samoin kuppaussarvet ovat muovisia – vain kirves on edelleen sepän takoma ja äidinmaidossa karaistu. Kaikki kuppausvälineet steriloidaan autoklaavissa.

SYMPAATTINEN JA HERSYVÄ NAINEN USKOO, että taito hoitaa ja parantaa tulee vaistonvaraisesta maailmasta, joka on jokaisella erilainen ja aina henkilökohtainen. – En selittele parantumistapahtumia, koska en tiedä mitä on tapahtunut enkä helpolla lähde avaamaan tapahtumia uskonnon tai maailmankatsomuksen kautta. Minulle on tärkeää, että jokainen rakentaa kokemuksen itse oman elämänfilosofiansa kautta. Haluan pysyä mahdollisimman vapaana ja kunnioittaa samaa myös asiakkaissani. KUPPARI-HANNA SANOO ELÄVÄNSÄ rajapinnalla näkyvän ja näkymättömän maailman kanssa. – Olen kahden maailman kansalainen. Päivä- ja unitajunnat sekoittuvat arjessani toisiinsa. Koen, että kykyni sivuuttaa omat älylliset rajoitukseni on tosi tärkeä työkalu. Tykkään edelleen lypsää lehmiä kaverin navetassa, mutta viihdyn myös erinomaisen hyvin parantajan roolissani. Ammatti-identiteetti ei ole niin tärkeä. Se on kuitenkin jotain ulkoista. KYMMENEN VUOTTA YRITTÄJÄNÄ on pitkä aika kenelle tahansa ja varsinkin kansanparantajalle. Pienestä ja vähästä alkanut hoitotyö kasvoi nopeasti ja kun asiakkaita alkoi tulla, oli yrityksen perustamisen aika. – Nyt otan korvauksen parantamistyöstä, maksan arvonlisäverot ja kerrytän eläkettäni. Olen todella tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

Livonsaarella pyöreitä vuosia juhlistettiin perheenäidin uusilla työtiloilla. Marraskuussa 2014 avattu Parantola on hirsirakentajana työskentelevän puolison taidonnäyte. Kupattavat saavat nauttia puukiukaan lämmöstä ja turvallisista perinnehoidoista. Hoitotupa on tilava ja sen sydäntä, luonnonkivitakkaa, lämmitetään talvisaikaan päivittäin. – Puolisoni päätti, että ei halua enää edustaa, vaan lukea aamun lehden kalsarit jalassa. Niin minä ja asiakkaani saimme uudet tilat kotipihamme ulkopuolelta. Täällä on hyvä tehdä työtä, perinnehoidot ja nykyaika kulkevat käsi kädessä. HANNA ARO-HEINILÄ TEKEE TIIVISTÄ yhteistyötä myös virallisen lääketieteen edustajiensa kanssa. Moni lääkäri lähettää asiakkaansa kupattavaksi ja erityisesti Aro-Heinilän arpikudoshoidot ovat herättäneet kiinnostusta virallisen lääketieteen edustajien keskuudessa. – Tykyttävät ja kiristävä arpikudokset paranevat ilman dramatiikkaa ja ylimääräistä mystiikkaa. Hoito tulee jostakin selkärangasta. Minulle riittää, että se toimii. Uskon, että yhteistyöni lääkäreitten kanssa edistää kansanparannuksen asemaa. – Olen aikanaan sen valinnan tehnyt, että teen tätä työtä viranomaisten näkökulmasta katseenkestävästi, tämän aikakauden ehdoilla samalla pysyen uskollisena jollekin näkymättömälle, selittämättömälle ja ajattomalle. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Parantavat kädet Heikki Aalto tuntee toisen kivun ja tietää miten siitä päästään

nsimmäinen tunne on kutina ja outo olo: onko tässä mitään järkeä? Mutta kun Heikki Aallon hoitavat kädet ”vispaavat” ensin takaraivosta alas kohti ristiselkää ja sitten ylöspäin ohimoiden korkeudelle otsaa, tulee ihmeen lämmin ja levollinen olo. Kun hoito päättyy, voimallista kosketusta jää kaipaamaan. Heikki Aallosta tuli kansanparantaja, kun lääkärit eivät löytäneet syytä miestä lapsuudesta asti kiusanneisiin mystisiin vaivoihin. Omaa kehoa tunnustelemalla ja kipupaikkoja koskettamalla vuosikymmenten polte hävisi. Aalto ymmärsi saaneensa parantavat kädet. Työ linja-autonkuljettajana sai jäädä ja kempeleläisestä tuli ammattimainen kansanparantaja. VUOSIEN SAATOSSA ASIAKKAINA ON OLLUT niin imeväisikäisiä koliikkilapsia, migreenipotilaita, nivel- ja tukielinvammoista kärsiviä aikuisia, synnytys- ja vaihdevuosivaivoja sairastaneita perheenäitejä kuin parantumattomia sairauksiakin poteneita asiakkaita. – Jokainen asiakas on ainutlaatuinen, kahta samanlaista hoidettavaa ei ole. Asiakkaan ja hänen vaivojensa edessä pitää olla nöyrä, kansanparantaja sanoo. Jokainen parantuminen on yhtä suuri ilonaihe. Aalto ei lähde nimeämään tai erottelemaan hoitotekniikoitaan. Kansanparantajan työkaluja ovat hänen omat kätensä, jotka etsiytyvät kivun luo. Hän tietää olevansa tekniikkansa ainoa edustaja ja toivoo, että löytäisi jostakin oppipojan jatkamaan työtään. 1970-luvulla alkanut parantajan työ on nyt loppusuoralla, sillä ”tässä iässä ei enää mahottomia jaksa”, tietää Aalto. – Kautta aikojen kansanparantajat ovat oppineet toisiltaan. Jokaisen kädenjälki on omanlainen, mutta hoidot kehittyvät vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, hän sanoo. HEIKKI AALLON HOITOFILOSOFIAN TAUSTALLA OVAT HERMOJÄNTEET, joiden väärinsijoittuminen selittää parantajan mielestä useimmat vaivoistamme. Syy myös miehen omiin vaivoihin löytyi niistä. – En ole lääkäri enkä osaa asiaa lääketieteellisesti selvittää, mutta näin minä olen sen kivun ja kehon kautta oppinut itseltäni ja muilta. Kun tietää syyn, vaivaan on useimmiten myös hoito. Aalto lähtee tekemään hoitoa koskettamalla, kädet etsivät kunnes löytävät ja niin parantaja voi lähteä korjaamaan hermoratoja ja löytää jänteille oikean tilan. Yleensä kipu jää hoitopöydälle jo ensimmäisellä kerralla. Vanhempi ja vaikeampi vaiva on kuin sipulin kuorimista ja lähtee purkautumaan kerros kerrokselta, jolloin parantaja pääsee lähemmäksi hoidettavan ongelmaa. MISTÄ PARANTAJAN VOIMA TULEE? Aalto myöntää miettineensä asiaa usein itse-

48 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

kin ja päätyneensä siihen, että ”voima annetaan ylhäältä”. Sen kummemmin sitä ei voi selittää. – Sen vaan tuntee, kun pystyy auttamaan, hän sanoo. Hoitaminen antaa paljon, mutta myös vaatii. Energiahoidoissa takki on asiakkaan lähdettyä tyhjä, mutta voimat palaavat kyllä pian. – Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pidempään voimaantuminen kestää. MONEN VANHANPOLVEN PARANTAJAN TAVOIN Heikki Aalto iloitsee kansanparannuksen nosteesta. Alalle on tullut nuoria parantajia ja vanhan kansan viisaudet kiinnostavat yhä useampia. – Kyllähän tässä pohjaa täytyy olla, kun näillä konsteilla on hoidettu ihmisiä vuosisatojen ajan. Ei tämä viisaus mihinkään katoa, hän sanoo. KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVILLÄ Heikki Aalto osallistuu tänä vuonna vain seminaariin, jossa kertoo hoitomuodoistaan ja työstään. Toiveena on, että juttusille sattuisi kansanparannuksesta kiinnostunut ja sille altis hoitaja, jonka voisi vihkiä oman hoitomuodon saloihin. – Sitä olen ihmetellyt, että kun satoja vuosia on hoidettu, ei käyttämäni tekniikka ole muitten tiedossa. Yli 40 vuoden ajan olen tehnyt näitä hoitoja, jotka ovat tuoneet valtavan määrän tuloksia. Kyllä minä toivon, että myös tämä hoito jatkuisi perimätietona seuraaville sukupolville. Siksi olen valmis opettamaan alalla jo olevia tai alalle tulevia hoitavia käsiä.

”Kautta aikojen kansanparantajat ovat oppineet toisiltaan. Jokaisen kädenjälki on omanlainen, mutta hoidot kehittyvät vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.”

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Vuosisataista hoitoperinnettä Rauno Säkkinen hallitsee perinteet ja anatomian – kalevalainen jäsenkorjaus on yhteistyötä koululääketieteen kanssa

alevalainen jäsenkorjaaja Rauno Säkkinen jatkaa vuosisataista hoitoperinnettä. Uteliaisuudesta alalle päätynyt kuusamolaisyrittäjä sanoo, että kalevalainen jäsenkorjaus on yhteistyötä koululääketieteen kans-

sa. – Hoito käsittää kaikki liikeratoihin vaikuttavat anatomiset osa-alueet lähtien liikkeelle jaloista ja päätyen päähän. Siinä vapautetaan lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta luonnolliseen tilaan sekä nivelpinnat kohdalleen. Säkkisen mukaan kalevalainen jäsenkorjaus lähtee siitä, että ihminen on kokonaisuus, jota tulee myös hoitaa kokonaisuutena. Hoidon aluksi pyritään selvittämään kaikki tuki- ja liikuntaelinten poikkeavuudet ja niiden aiheuttajat. Ideana on hoitaa ei vain kipukohtaa, vaan ennen kaikkea ongelman aiheuttajaa: kalevalainen jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun. – Hoidossa mobilisoidaan niveliä, parannetaan sidekudosten ja lihasten liikkuvuutta venyttämällä niitä asiakkaan omaehtoisia liikeratoja hyödyntäen, hän kertoo. Valoisissa tiloissa Kuusamon keskustassa työskentelevän Säkkisen asiakkaita ovat kaikenikäiset. Opintonäytetyö kertoi kuitenkin tarkempaa tilastotietoa asiakkaista: kaksikolmasosaa on naisia ja keski-ikä 47 vuotta. 50 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

KALEVALAINEN JÄSENKORJAUS Perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna myös Kalevalassa. Yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. www.kansanlaakintaseura.fi

HEALiNg AS ArT - ArT AS HEALiNg PArANTAMiNEN TAiTEENA jA TAidE PArANTAMiSENA

KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 25.-28.7.2018

VIHTA JA PERINNESAUNA pe 27.7.2018 klo 10-18, la 28.7. klo 10-18.2018, Pohjanseita, Metsäkylpylä

HOITAVA VIHTOMINEN

Tervetuloa ropsuteltavaksi, ripsuteltavaksi, hopsittavaksi, läpsyteltäväksi, huiskittavaksi, haudottavaksi, vihdoteltavaksi, vastottavaksi, kylytettäväksi Pohjanseidalle perinteiseen malliin.

Hoitava vihtominen on hyvin kokonaisvaltainen hoito. Fyysisellä tasolla hoitava vihtominen kuntouttaa lihaksistoa, elvyttää aineenvaihduntaa ja verenkiertoa sekä puhdistaa ihoa. Vihtomisella voidaan myös aktivoida tai rentouttaa hermostoa, ja helpottaa stressin sietoa Vihtomisessa on myös henkisen puhdistautumisen ulottuvuus, joka voi auttaa eheytymään sisäisesti.

Maaria Alén on perinnesaunottaja ja ammattivihtoja. Hän on myös kuppari sekä kansanomaisen hieronnan ja jäsenkorjaaja. Hoitava vihdonta ja perinteinen kylytys. Hinta 50 €. Hoitoaika 45 minuuttia (sis. alkuhaastattelu, yrttijuoma, virutus, lämmittely, hoitava vihdonta ja kylytys, vilvoittelut ja valelut).

ilmoittautumiset: Maaria Alén, 040 719 2848, maaria@vellamonperinnehoidot.fi

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

52 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ANU TOSSAVAINEN

LUONTO HOITAA HELLIMMIN Luonto hoitaa hellimmin, tietävät taitajat. Pohjoisen puhtaus ja kesäöiden ihmeellinen valo tekevät täällä kasvaneesta aivan erityistä. Yrtit, marjat, pihka, porot, kalat ja sienet ovat erityisiä myös siksi, että ne ovat lähellä tuotettuja. Nyt näitä pohjoisen rikkauksia arvostetaan myös maailmalla.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Koko keho elpyy turvesaunassa Gynekologi Leena Larva luottaa luonnonmukaisiin hoitoihin lääketieteen rinnalla TEKSTI: HELENA MATILA KUVAT: JUHA LAITALAINEN

urpeen hoitavat vaikutukset ovat olleet tunnettuja jo satojen vuosien ajan. Erityisesti Keski-Euroopassa turvekylvyillä on hoidettu muun muassa reumaa ja gynekologisia ongelmia. Suomessa naistentautien erikoislääkäri ja Aino Klinikat Oy:n toimitusjohtaja Leena Larva on tutkinut turpeen hoitovaikutuksia. Suomalaiseksi turvehoidoksi on kehitetty turvesaunominen. Siinä keho naamioidaan kokonaan hoitoturpeella ja saunan lämmössä ollaan 20 minuuttia. TURVESAUNOMISEN ON HAVAITTU AUTTAVAN muun muassa naisten vaihdevuosioireisiin, kuten kuumiin aaltoihin, yöhikoiluun, sydämen tykytyksiin ja unihäiriöihin. Sitä suositellaan myös kivistäviin lihaksiin, stressiin, unettomuuteen, selluliittiin ja turvotukseen. – Turvesaunan teho perustuu imunestekierron stimuloimiseen. Nestekierto elpyy ja sillä on vaikutus koko kehoon, elimiin ja kudoksiin, Larva kertoo. 54 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Imunestejärjestelmä muodostaa yhdessä verenkierron kanssa kehomme kuljetusjärjestelmän. Imunestejärjestelmä kuljettaa normaalioloissa kudoksesta muun muassa ylimääräistä nestettä, valkuaisaineita, rasvoja ja solujätteitä eli niin sanottua lymfakuormaa. LARVA ON TEHNYT PITKÄN URAN NAISTENTAUTIEN erikoislääkärinä. Hänen osaamisalueitaan ovat erityisesti ihmisen ikääntyminen ja sen aiheuttamien oireiden, kuten naisilla vaihdevuosien, hoito sekä vanhenemisongelmat sekä lantionalueen kiputilat. Klassisen lääketieteen rinnalla Larva luottaa myös luonnonmukaisten hoitomuotojen vaikutukseen. – Kansanlääkinnälliset keinot eivät juuri lääkärikuntaa kiinnosta. Minua ne sitä vastoin ovat aina kiinnostaneet. Haluan miettiä ja tarjota potilaille itsehoitokeinoja, joita voivat itse kotona tehdä ja jotka ovat hinnaltaan halpoja. LARVA ESITTELI KEHITTÄMÄÄNSÄ SUOMAA-TURVESAUNOMISTA ja saunotti vieraita Kuusamon Kansanparannuspäivillä. Ohjattuun saunomiseen kuuluu turvehoidon lisäksi hengitysharjoituksia ja venyttelyä. – Turpeen humushapot ovat turpeen vaikuttavia aineita. Siinä on samoja ominaisuuksia kuin esimerkiksi pakurissa. Nestekierto lisääntyy, turvotukset vähenevät, lihakset rentoutuvat ja ajatus selkeytyy. Turvesaunan jälkeen olo on virkeä ja hyvä. Verenkierto toimii ja askel on kevyt. Julkaistu Koillissanomissa 18.7.2016

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kalevalainen näky

len polkenut päänsäryn ja huoleni Seidan varvukkoon kaivettuun kuoppaan. Viileä turve tursuaa varpeiden välistä niin, että en halua ajatella enää mitään muuta kuin sitä miltä täällä tuntuu. Huivipäinen saunottaja käskee jättämään kiireen ja huolet pois ja ne jäävät tottelevaisesti telttasaunan ulkopuolelle. Leena Larvan emännöimässä turvesaunassa on vahva tunnelma. Käskevään sävyyn opastavan saunottajan vietäväksi on helppo antautua koko painolla. Tämä nainen tietää mitä tekee ja mitä minä tarvitsen. Kuusamon heinäkuinen sade on viileä. Saunottaja lippoaa vettä kiukaalle. Makaamme lavitsoilla ja kuuntelemme hitaasti heräävää löylynhenkeä. Kihinä voimistuu ja Larva kertoo miksi voimme huonosti ja miten voimme voida paremmin. Häntä on helppo uskoa. Löylyä, suolaa ja vettä. Lämmin iho ottaa sadesäässä viilenneen turpeen vastaan ensin kavahtaen. Lopulta se tuntuu jo pehmeältä rinnoilla, käsivarsissa ja pakaroilla, kehon

56 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

AUKEAMAN KUVAT: JUHA LAITALAINEN

jokaisessa poimussa ja kaaressa. Aika on kadonnut aikoja sitten. Saunottaja ropsuttelee hartioita lempeällä nuijalla. Kuljemme mäntykankaan poikki tuuliseen järvirantaan ja astumme veteen. Ketään ei palele. Pesemme toistemme selät. Pulikoimme ja jynssäämme kesän kuivattamiin sääriin napakasti tarttunutta turvetta rantaveteen. Painamme sormella otsaan ja kylkeen, että tuossa on vielä. Kalevalaisempaa näkyä ei voi kuvitella. Kuusi naista peseytyy heinäkuisena iltana järvirannassa. Saunottaja seisoo pitkospuiden päässä käsissään pellavaisia ja katsoo meitä lämpimästi kuin lapsiaan. Nousemme yksitelleen järvestä, Larva pukee pellavatakkiin ja kumartuu laittamaan meille tossut jalkaan. Se on liikuttava teko. Olen luonut nahkani. Kovettunut mieli on pehmentynyt. RIINA PUURUNEN

Kirjoittaja saunoi Leena Larvan turvesaunassa heinäkuussa 2017. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Tule löylyhyn, jumala, tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan!

MAARIA ALÉN

Perinnesaunottaja-kuppari, ammattivihtoja, kansanomaisen hieronnan ja jäsenkorjauksen kisälli. maaria@travellamo.fi puh. 040 719 2848

un viiden miljoonan asukkaan maassa lämpiää yli kolme miljoonaa saunaa, voidaan liioittelematta todeta, että me suomalaiset olemme suurta saunakansaa. Olemme saunoneet nykytietämyksen mukaan 10.000 vuotta, aluksi maakuopissa ja hikoiluteltoissa, sittemmin saunomista varten rakennetuissa saunarakennuksissa. Saunominen on siten tuhansia vuosia vanha perinne, jonka arvostusta ja pyhyyttäkin osoittavat saunaan liittyvät erilaiset rituaalit ja laajasti ylöskirjatut käyttäytymissäännöt. Vanha kansa uskoi saunan parantavaan voimaan. Tietäjät paransivat usein tauteja nimenomaan saunassa, käyttäen apunaan loitsuja ja taikuutta. Jopa Elias Lönnrot muisti mainita saunan monipuolisia käyttötapoja kuvatessaan parannus-, taika- ja noitasaunat. Saunominen erilaisine rituaaleineen kuului myös erottamattomana osana siirtymäriitteihimme, jotka liittyivät joko vuodenkiertoon tai ihmisen elämänvaiheisiin. Saunaan kytkeytyivät suoraan myös nykyisinkin tunnetut suomalaisen kansanparannuksen eri muodot: kuppaus, hieronta, jäsenkorjaus ja rohtokasvien käyttö. Löylyssä tapahtuva kylvetys eli hoitava vihtominen oli myös yksi moniulotteisista suomalaisen kansanparannuksen hoitomuodoista.

TERVE LÖYLY, TERVE LÄMMIN, TERVE TERVEHYTTÄJÄLLE!

Vihtomisessa käytetään useita erilaisia vihtoja, joilla ropsutellaan, ripotellaan, ravistetaan, rummutellaan, läiskitään, varistetaan, haudotaan ja painellaan.

58 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kylvetys eli hoitava vihtominen on yhtä vanhaa perinnettä kuin saunominenkin. Se on myös historiallisesti hyvin dokumentoitua, mutta taitona ja hoitomuotona lähes kadonnut. Kun kylvetys ja vihtominen unohdettiin muualla Euroopassa 1700- ja 1800 –luvuilla, ovat suomalais-ugrilaiset kansat, baltit ja slaavit pitäneet tästä hoitoperinteestä kiinni näihin päiviin saakka. Vaikka vihtominen onkin säilynyt Suomessa 2010-luvulle, maamme vanhasta, rikkaasta kylvetyskulttuurista on jäljellä enää jäänteitä, eikä hoitavan vihtomisen taitajia ole maassamme kuin kourallinen. Erityisesti vihtomisen henkisiä merkityksiä ei maassamme juurikaan enää tiedosteta. Entisaikoina nimittäin tiedettiin, että vihta, joka on ”tulen tuttu ja kiuaskivien koskettelema” auttaa paitsi sairauksien estämisessä, vaikuttaa myös ihmisen tunne-elämän vaivoihin. Vihtomisella on siis paitsi fyysistä mielihyvää tuova ja kehon toimintoja kuntouttava vaikutus, merkitystä myös henkisenä puhdistumisrituaalina. Hoitavassa vihtomisessa luodaan, ja tietoisesti muutetaan, saunassa vallitsevia olosuhteita ja eri elementtien vuorovaikutusta, jotta saavutetaan mielihyvän tunnetta eri tasoilla. Perinteinen hoitava vihtominen sisältää sarjan erilaisia rytmisiä liikkeitä, joilla kuumaa ilmaa ja löylyä ohjataan kylvetettävän päälle. Löylyn ja vihtomisen vaikutuksesta kylvetettävän keho saadaan lämpenemään ja rentoutumaan. Samalla myös mieli rentoutuu. Hoitavaa vihtomista voisi kuvata eräänlaiseksi hieronnan ja fytoterapian eli kasvilääkinnän yhdistelmäksi. Se vaikuttaa niin mekaanisen kosketuksen ja aromaattisen tuoksun, kuin esteettisen elämyksen ja energeettisen vuorovaikutuksen kautta, mutta myös kulttuurin ja myyttien välityksellä. Meille suomalaisille ei tuota

vaikeuksia ymmärtää varsinkaan viimeisintä vaikutuksen kenttää. Erityisesti Kalevala ja Suomen Kansan Vanhat Runot pitävät huolen siitä, että suomalaisten kulttuuris-mytologinen yhteys saunomisen, kylvetyksen ja parantumisen välillä säilyvät mielessämme.

yhdessä oloa. Se liittää meidät uudelleen yhteen esivanhempien ketjuun, palauttaa mielimme sen mistä olemme tulleet ja mihin jälleen palaamme….”.

VIHTA, LAHJA LUONNOLTA PALJON ON LÖYLYSSÄ VÄKEÄ, MEITÄ TERVEHYTTÄMÄSSÄ! Paraneminen lähtee liikkeelle aina hoidettavasta itsestään, mutta kylvetyksessä luodaan olosuhteita, joissa tervehtyminen voi alkaa. Rauhoittava löyly ja kylveys voivat uudistaa ja puhdistaa nykyajan kiireestä ja stressistä kärsiviä ihmisiä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin henkiselläkin tasolla. Fyysisellä tasolla kylvetyksessä paitsi puhdistaudutaan konkreettisesta liasta, myös kuntoutetaan lihaksistoa ja elvytetään kehon toimintoja, kuten aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Psykosomaattisella tasolla kylvetyksellä vaikutetaan tietoisesti hermoston aktivointiin tai rentouttamiseen. Asiansa osaava vihtoja ymmärtää miten hermosto toimii yhteistyössä hormonaalisen ja lymfaattisen järjestelmän kanssa, jolloin sanan ”puhdistautuminen” merkitys laajenee. Maailmalta löytyykin paljon tutkimustietoa kehon ja mielen reaktioista saunaan ja kylvetykseen. Kylvetyksen vaikutuksista henkisellä tasolla ei juurikaan ole nykyaikaista tutkimustietoa. Perinteinen kylvetys on kuitenkin usein myös henkisen puhdistautumisen rituaali. Kylvetys onkin tiedostavaa toimintaa, jolla voidaan puhdistaa myös henkisiä tukoksia ja vahvistaa juuriyhteyttä. Tämä kehon ja hengen yhteys on tunnettua vanhan perimätiedon valossa. Vaikka saunomisesta ja kylvetyksestä on siis tieteellistä tutkimustietoa ja myönteisiä tuloksia, on se vastakkaisessa suhteessa moderniin sivistykseen ja lääketieteeseen. Perinteinen saunominen ja kylvetys nimittäin ehdottavat: ” Palaa takaisin luonnollisen paranemisen piiriin, ota yhteys juuriisi”. Kylvetyksen elvyttäviin vaikutuksin kuuluu myös mahdollisuus saavuttaa kokemuksellinen yhteys vanhoihin tapoihin ja perinnetietoon eri muodoissaan. Asiakkaani ovat sen sanoneet parhaiten:”…saunahetken ja tilan rauha antaa mahdollisuuden päästä yhteyteen jonkun suuremman kanssa. Mieli, keho ja sielu rauhoittuvat, puhdistuvat ja virkistyvät…..” ja: ”…tapa on jättänyt pysyvän kiitollisuuden ja kunnioituksen näitä perinteisiä, kotosuomalaisia hoitomuotoja kohtaan. Tässä hektisessä, aikataulutetussa nykyajassa on lohduttavaa saada kokea se ikiaikainen rauha ja kiireettömyys mikä perinnesaunassa on läsnä. Perinteinen kylpeminen on hoitavaa, sanatonta

Hoitavassa kylvetyksessä käytetään useita erilaisia vihtoja, joiden avulla löylyä liikutellaan, ohjataan ja sovitellaan iholle kuhunkin hoitotilanteeseen sopivalla tavalla. Toki vihtaa käytetään myös mekaaniseen lihasten käsittelyyn. Meillä Suomessa tuiki tuttu koivu on vain yksi, vaikkakin monipuolinen puu, josta voi valmistaa hoitovihdan. Puista valmistettuja vihtoja käytetään tuoreena tai puulajista riippuen niitä voidaan myös kuivattaa. Yrttivihdat käytetään aina tuoreeltaan. Vihdan kautta luodaan suora yhteys luontoon. Vihta tuleekin ymmärtää lahjana luonnolta, joten sitä on kunnioitettava ja säilytettävä hyvin. Erilaisilla hoitovihdoilla voidaan saada aikaan erilaisia vaikutuksia. Vihdoissa käytetyt kasvit muistuttavat kehomme kudoksia sekä mielemme, tunteidemme ja sielumme sopukoita siitä, miten olla terve. Eri kasvilajeissa on erilaisia ainesosia, kuten parkkiaineita, saponiineja, desinfioivia aineita ja aromaattisia öljyjä, joiden kautta voidaan vaikuttaa ihmiseen fysiologisella, psykosomaattisella ja energeettisellä tasolla. Esimerkiksi kasveista erittyvät kemialliset yhdisteet voivat vahvistaa kehon vastustuskykyä eli kasvien avulla voimme ikään kuin muistuttaa kudoksiamme tai vaikka aineenvaihduntaamme oikeasta toimintamallista. Eri kasvilajeilla on myös kulttuuris-mytologisesti ymmärrettäviä vaikutuksia. Esivanhempamme tiesivät, mitkä kasvit suojelivat, rauhoittivat ja puhdistivat, mitkä rentouttivat tai aktivoivat, mitkä olivat naisen, mitkä miehen väkeä vahvistavia, mitkä kasvit yhdistivät aliseen, mitkä yliseen. Me olemme tämän lähes unohtaneet. Kylvetyksen avulla voimme palauttaa keskuuteemme esivanhempiemme vanhaa myyttistä tietoa. Suomalainen kansanperinne ja kansanparannus pohjautuvat luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan, johon liittyy olennaisesti pysähtyminen, hiljaisuus ja kuunteleminen. Aivan kuten saunaankin. Vaikka hoitavan kylvetyksen taito onkin maassamme nykyisin vähäistä, kielessämme kukkii kenties maailman rikkain kielikuvasto eri tyyppisille vihtomistavoille. Suomenniemeläisissä saunoissa vihtoja liidätellään, viuhutellaan, ripsutellaan, ropsutellaan, ravistellaan, varistellaan, läpsytellään, vedellään, hopsitaan, huiskitaan, rummutellaan, läiskitään, isketään, hakataan, piestään, haudotaan ja painellaan. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kestävä vasta tehdään napakoista koivunoksista Kuusamolainen Olavi Syrjälä oppi vastanteon taidon vienalaiselta isältään 60 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

uusamolainen Olavi Syrjälä, jos joku, taitaa vastanteon. Vastanteon pistojärveläiseltä isältään jo lapsuudessaan oppinut Syrjälä tekee vuosittain puolensataa vastaparia, niin perheensä kuin mökkiläistenkin vihdottavaksi. – Vastanteko alkaa juhannukselta, kun koivunlehti on varmasti täysi. Vastoja tehdään heinäkuun ajan aina siihen asti, kun syyspuolella kesää lehden tyveen alkaa kehittyä uusi silmu. Silloin oksasta ei ole enää vastaksi, sillä lehti ei pysy kiinni, Syrjälä kertoo. VASTAMESTARIN VASTANTEKO ALKAA NUOREN rauduskoivun kaadolla. Puun valinnassa on tärkeää, että siinä on ”pikkuisen jämäkämmät oksat”. – Ritakoivua ei kannata kaataa, sillä sen oksista tulee rötkylä vasta, Syrjälä neuvoo. Samalla reissulla vastantekijä etsii juurivesoja, joista punoo sidoksen vastan tyveen. – Sitten vain otetaan kouraan tuntuvia, 35–40-senttisä oksia ja nivotaan niitä yhteen. Tarkkana pitää olla siinä, että kädensijan kohdalta lehden ramplataan tarkasti pois. Isäukko siitä aina muistutti, että yhtään lehteä ei saa jäädä, sillä kun vasta sitten kuivataan, side löystyy, jos sen alla on lehtirakoja. Sopivan kokoisen vastan tuntee kourassa. Kun sitä puristaa, se on Syrjälän mukaan kolmisen senttiä paksu. Siihen menee 20–30 oksaa.

Kuusamolaisen vastantekokulttuuri on esillä myös vuosittain järjestettävillä kotiseutupäivillä. Olavi Syrjälä (vas.) näyttää tekemisen mallia yhdessä kuusamolaisten miesten kanssa.

KUUSAMOLAISEN VASTAKAUSI EI PÄÄTY SYKSYNTULOON, sillä Syrjälä kuivaa vastoja myös talven varalle. – Vastat kuivataan hyvin ilmavassa heinäladossa riu`un päällä ja varastoidaan pimeään ja kuivaan paikkaan. Siellä ne säilyvät hyvin vaikka vuosien ajan. Olavi Syrjälä kertoo kokeilleensa myös vastojen pakastamista suolan kanssa. Kokeilu ei onnistunut, sillä ”vastat murenivat käsiin”. – Luonnonkosteus on parasta, hän vakuuttaa. Kuivattu vasta otetaan käyttöön hauduttamalla sitä saunassa kuumassa vedessä vartin ajan. – Kun se hauduttaa kerran hyvin, samalla vastalla saunoo 4-5 kertaa, Syrjälä tietää.

Kuusamossa vihdotaan vastalla Suomessa puhutaan saunavihdoista ja -vastoista. Länsi-Suomessa käytetään yleensä vihta-sanaa, kun taas Itä-Suomessa ja Kuusamossa puhutaan vastasta. Visit sauna -sivuston mukaan vihta on viuhkan muotoinen ja sidotaan oikeaoppisesti koivunvitsalla. Vasta on muodoltaan pyöreämpi, ja sen sidontaan käytetään yleisesti koivunvitsan lisäksi pantaa tai muuta lenkkiä, esimerkiksi sisäkumista tehtyä kumilenkkiä. Vihdaksien taittaminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Puut ovat itämerensuomalaisessa kulttuuripiirissä tärkeitä, jopa pyhiä. Kutsutaanhan meitä puiden kansaksi. Monet kulttuurit ovat arvostaneet puita pyhinä.

Puulajeissa on paitsi erilaisia biologisia aktiivisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat rohtojen tapaan ihon kautta, myös erityistä voimaa, väkeä. Käyttämällä eri puista valmistettuja vihtoja voimme päästä osallisiksi kyseisen puun väestä ja saada sen voimaa itsellemme.

Vihta on lahja luonnolta. Vihtominen antaa saunalle voiman. Vihdan kanssa jutteleminen ja yhteistyö sekä vihdonnasta nauttiminen on tärkeää.

62 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

64 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Villiyrteistä

kauneutta ja rohtoja HELENA MATILA

”Lähiympäristöstä löytyy lukemattomia kasveja, joilla on hyödyllisiä vaikutuksia iholle ja hiuksille.”

uusun terälehtiä, vaniljaa, mangovoita, argan- ja rypsiöljyä. Miltä kuulostaisi hiustenhoitoaine täysin luonnonmukaisista aineksista? Ei keinotekoisia tai synteettisiä ainesosia taikka tavanomaisen kosmetiikkapurkin kyljessä olevia, täyttä hepreaa olevia pitkiä inci-listoja. Anu Tossavaisen resepti pehmeisiin ja kiiltäviin hiuksiin on yksi esimerkki siitä, kuinka luonnonantimia ja keittiöstä löytyviä aineksia voi hyödyntää kotikosmetiikan teossa. Luonnon kestävästä ja monipuolisesta hyödyntämisestä ammattinsakin puolesta kiinnostunut savukoskelaisnainen valmistaa itse kaiken käyttämänsä kosmetiikan. Luonnosta ja syötäviksikin kelpaavista aineksista syntyvät niin ihon- kuin hiustenhoitoonkin sopivat rasvat, saippuat ja puhdistusaineet, kuten myös meikit ja kipuvoiteetkin. – Iho on ihmiskehon suurin elin. Kaikki, mitä ihollesi sivelet, imeytyy suoraan verenkiertoon ja sitä kautta elimistöön. Ei ole yhdentekevää, mitä iholleen laittaa, luonto- ja ympäristöalan opettajana ja luonnonvaratuottajien kouluttajana Lapin ammattiopistossa Kemijärvellä työskentelevä Tossavainen kertoo. Tossavainen asuu Kuusamossa ja opiskelee Kuusamo-opistolla soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelmassa. VILLIRUOKABUUMI ON OLLUT PINNALLA Jo pitempään. Nyt myös luonnonkosmetiikka ja vihreä hoiva ovat räjähtämässä käsiin, myönteisellä tavalla, Tossavainen kokee. – Kaupan kosmetiikkatuotteiden sisältämien ainesosa- eli inci-listojen lukeminen on avannut monen silmät. Pitkistä listoista kun ei yleensä tahdo tunnistaa puoliakaan. Yliherkkyydet lisääntyvät ja yhä useampi haluaa tietää, mitä iholleen laittaa. Kaikki tämä kasvattaa kiinnostusta luonnonkosmetiikkaa kohti. Kotikosmetiikan ydinajatuksena on se, että kaikkea mitä voi syödä, voi käyttää kosmetiikkana. – Mitä voi laittaa suuhun, sitä voi laittaa myös iholle. Iholle ei sellaista, mitä ei voisi syödä. LUONNONKOSMETIIKALLA TARKOITETAAN kosmetiikan tuotteita, joiden valmistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota ainesosien luonnolliseen alkuperään sekä siihen, miten tuotteen elinkaari vaikuttaa ihmiseen ja ympäristöön. Synteettisten, eli ihmisen valmistamien ainesosien sijaan luonnonkosmetiikassa käytetään luonnosta peräisin olevia raaka-aineita. Luonnonkosmetiikan valikoimat ja saatavuus kaupoissa ja kosmetologeilla on parantunut viime vuosina hurjasti. Yhä enemmän luonnonkosmetiikkaa valmistetaan myös itse, kotikeittiössä. – Tietoa on saatavilla tosi paljon ja helposti. On luonnonkosmetiikkaa käsitteleviä blogeja ja nettisivustoja sekä nettikauppoja, joista tilata yrttejä ja

66 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

muita kosmetiikan valmistamiseen tarvittavia materiaaleja. Kylmä vuodenaikakaan ei ole siis esteenä kotikosmetiikan tekoon. – Nettikauppojen lisäksi monilla paikkakunnilla, kuten Kuusamossa on yrttejä kerääviä luonnonvaratuottajia. Heiltä voi löytyä yrttipussukoita myytäväksi talvisaikaankin. Myös omasta ruokakaapista löytyy monia luonnonkosmetiikan valmistuksessa tarvittavia aineksia. Erilaiset öljyt, sokeri, hunaja, etikka, ruokasooda, yrtit ja hedelmät kelpaavat kosmetiikan raaka-aineiksi. SUOMEN PUHDAS LUONTO ON VARSINAINEN AARREAITTA. – Lähiympäristöstä löytyy lukemattomia kasveja, joilla on hyödyllisiä vaikutuksia iholle ja hiuksille. Monet kauneudenhoidossa käytettävät kasvit ovat entisaikaisia lääkeyrttejä, joita on käytetty lääkinnällisesti vuosisatojen ajan. Voiteiden ja saippuoiden valmistus villikasveista on varsinaista kokkailua. Kasvien vaikutusten tietäminen ja niiden tunnistaminen on kuitenkin kaiken perustana. Aluksi on hyvä hallita reseptit ja raaka-aineiden käyttäytyminen keskenään. Vähitellen voi ruveta kokeilemaan uudenlaisia yhdistelmiä. Oma mielikuvitus on siinä vain rajana. – Reseptiikkaa tulee hiottua koko ajan. Kokeilu ja onnistumisen kokemukset ovat osa itse tehdyn kosmetiikan viehätystä. Aina kokeilut eivät onnistu, mutta siinä sitä oppii ja saa varmuutta omien tuotteiden tekoon. – Luonnosta löytyy suunnaton määrä kasveja, sieniä ja yrttejä oman hyvinvoinnin edistämiseen. Esimerkiksi lakkakääpä on yksi vaikuttavimmista sienistä, luonto- ja ympäristöalan opettajana toimiva Anu Tossavainen kertoo.

Mäntyinen jalkakylpy Saunassa otettavat jalkakylvyt ovat tehokas tapa rentoutua ja hoitaa mieltä ja kehoa. Flunssa-aikaan sopiva jalkakylpy syntyy männynoksasta ja kaupan viherosastolta saatavasta tuoreesta piparmintusta. Hauduta aineksia 60-asteisessa vedessä 10-15 minuuttia. Jäähdytä vesi tarvittaessa sen jälkeen noin ihonlämpöiseksi ja nautiskele. Ohje: Anu Tossavainen

Juttu on julkaistu Koillissanomissa 6.10.2017 JUHA LAITALAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

HEALiNg AS ArT - ArT AS HEALiNg PArANTAMiNEN TAiTEENA jA TAidE PArANTAMiSENA

KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 25.-28.7.2018

HOITAVAT YRTIT ke 25.7.2018, Pohjanseita

Suomalaisessa kansanperinteessä yrttejä on käytetty ammoisista ajoista lähtien monenlaisten vaivojen hoitoon. ihminen on oppinut käyttämään kasvien tehoaineita hyväkseen lääkkeinä, mausteina sekä tuoksu - ja väriaineina. Puhtailla, pohjoisen valossa kasvaneilla yrteillä, on loistava tulevaisuus niin luontaislääketieteen, ravinnon kuin hyvinvoinninkin saralla. Yrttien käyttäminen ei ole salatiedettä vaan ikiaikaista perinnettä jota on harjoitettu kaikkialla maailmassa.

Päivän ohjaajana toimii yrttineuvoja, villiruokakouluttaja Anu Tossavainen.

YRTTIPÄIVÄ

8.00 - 9.00 Yrttien esittely

9.30 - 12.30 Villiyrttien keruu 12.30 - 13.30 Yrttityöpaja

Tehdään yrteistä hoitotuotteita.

Osallistumismaksu yrttipäivään: 55 €/hlö. Sisältää luennon, luentomateriaalin ja opastuksen.

”Mene kipu kiven kolohon, alle paaen paakkuraisen; ei kivi kipuja itke, paasi vaivoja valita!”

ilmoittautumiset: Anu Tossavainen, 045 695 3883, anuktossavainen@gmail.com

68 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Tutuksi kuusi hoitavaa yrttiä SIANKÄRSÄMÖ (Achillea millefolium) Rohtona käytetään kukkivaa kasvia, kukkia ja lehtiä. Kasvimaailman tuhattaituri ”millefolium” mille=tuhat folium=lehdet. Sitä on käytetty puhdistamaan elimistöä, ja kansanlääkinnässä sitä on arvostettu ”verta ja maksaa puhdistavana” rohtona ja siitä on tehty vatsaa vahvistavaa siankärsämöviinaa Nimi ”akantupakki” viittaa siankärsämön käyttöön hengitysteiden vaivoissa, yskässä ja astmassa, joiden hoitona sitä poltettiin tupakan tapaan. Lähde: Frantsilan yrttitila. NOKKONEN (Urtica dioica) Lapissa tavataan nokkosen alalaji pohjannokkonen, jolla on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Nokkonen on kaksikotinen ruoho, joka leviää helposti juurirönsyistä tai siemenistä. Suomessa kasvaa myös toinen nokkoslaji, yksikotinen rautanokkonen (Urtica urens). Nokkonen sisältää erittäin paljon ravintoaineita, ja sillä on merkittävä asema ruokana. Se sisältää esimerkiksi piitä 60-kertaisesti lehtisalaattiin verrattuna, kalsiumia kolminkertaisesti maitoon verrattuna, rautaa seitsenkertaisesti pinaattiin verrattuna ja C-vitamiinia viisinkertaisesti appelsiiniin verrattuna. Nokkosta käytetään ulkoisesti ihon pintaverenkiertoa lisäämään esimerkiksi kylvyissä; myös lisäämään tukankasvua, estämään kaljuuntumista ja poistamaan hilsettä. Se auttaa ihottumiin, kynsien vaivoihin, mustelmiin ja liialliseen ihon hikoiluun. Kylvyissä nokkonen on yleisesti elimistöä vahvistava, vireyttä ja vastustuskykyä antava. Se elvyttää pintaverenkiertoa, lievittää lihaskipuja ja reumaa ja edistää nesteen, turvotuksen ja virtsahapon poistumista. Nokkosliuosta käytetään kylpy- ja hiustenhuuhteluvesiin ja lisäksi lannoitteena ja tuhohyönteisten torjuntaan. KOIVU (Betula pendula, Betula pubences) Koivun kaikki osat lehdet, silmut, tuohi ovat tärkeitä kosmeettisten tuotteiden raaka-aineita. Kosmetiikassa koivua on perinteisesti käytetty hiusten hoidossa. Koivunlehdet vahvistavat päänahkaa, estävät hiustenlähtöä ja tekevät hiukset pehmeiksi ja kiiltäviksi. Koivunlehdistä voi myös tehdä hyväntuoksuisen kylvyn. (www.yrttitarha.com/cgi - bin/haku.pl).

MESIANGERVO (Filipendula ulmaria) Rohtona käytetään kukkivaa versoa. Salisyylihappo eristettiin vuonna 1839 mesiangervon nupuista. Luonnon

salisyylien ansiosta mesiangervoa käytetään erilaisiin särkytiloihin. Mesiangervon vaikuttavat aineet ovat enimmäkseen vesiliukoisia, joten mesiangervon kukkia käytetään mm. juomien mausteena ja kylvyissä. Kukista valmistettu uute on laajalti tunnettu hien ja virtsan eritystä lisäävänä rohdoksena vilustumistaudeissa ja reumassa yms. Suurina määrinä mesiangervo voi aiheuttaa pahoinvointia ja huimausta. Aspiriinille allergiset voivat reagoida myös mesiangervoon. POHJANRUUSUJUURI (Rhodiola rosea) Pohjanruusujuuri on tunturikasvi. Esiintyy karuissa luonnonoloissa. Kasvin ruusuun viittaava nimi johtuu sen hyvästä tuoksusta. Suomessa ruusujuurta tavataan luonnonvaraisena Enontekiöllä, Muoniojoen varrella, Pallastuntureilla sekä Utsjoen seudulla.

VÄINÖNPUTKI (Angelica archangelica) Väinönputki on perinteisesti ollut lappalaisten tärkeä C-vitamiinin lähde, jota on säilötty hilloksi keittämällä. Vartta on syöty sellaisenaan, poronmaidossa keitettynä tai lohen, kalanrasvan tai voin kera. Lappalaisten oli tapana pureskella väinönputken ensimmäisen vuoden varretonta juurakkoa tupakan korvikkeena, koska ”sen avulla pysyi terveenä ja saavutti korkean iän”. Väinönputken tieteellinen nimi viittaa arkkienkeli Gabrieliin, joka legendan mukaan ilmestyi eräälle munkille ja ilmoitti väinönputken olevan rohto ruttoa vastaan.

Anu Tossavaisen vetämää yrittipäivää vietetään Pohjanseidalla 25.7.2018. Tossavainen toimii opettajana Lapin Koulutuskeskus Redussa Kemijärven yksikössä. Opettaa pääasiassa aikuisia luonto- ja ympäristöalan perustutkinnossa. Luonnonvaratuottajan tutkinto pitää sisällään raaka-aineen (marjat, sienet, yrtit) tunnistamisen, käsittelyn ja jatkojalostamisen esimerkiksi elintarvikkeiksi ja kosmetiikkatuotteiksi. Alalta valmistuvat saavat valmiudet työllistää itse itsensä tai työskennellä raaka-aineen tuottajana. Tällä hetkellä Tossavainen opiskelee Kuusamossa Lapin yliopistossa Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteri-ohjelmassa. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

JUHA LAITALAINEN

Koivuntuhka tasoittaa syntejä Mikael Agricola kirjoitti puoli vuosisataa sitten, että maksa pitää tuhkasta. Ari Pulkkinen selvitti miten koivuntuhka vaikuttaa alkoholin, kahvin, sokerin, lihan ja muiden syntien happamoittamaan kehoon. RIINA PUURUNEN

ri Pulkkinen on riihineuvos. Tittelin taustalla ovat pitkä ura taloushallinnon opettajana ja perehtyneisyys kansanlääkintään. kesämökkinä on puintiriihi. – Taloushallinnon opettajana reilut 30 vuotta on tuonut terveysajatteluun realismia. Jos Suomen vanha kansa on jotain hyväksi havainnut, ei sitä kannata unohtaa. Ari Pulkkinen tutustui koivuntuhkaan liittyvään kansanlääkintään etsiessään apua tulehduksiinsa. Polvet olivat tulehtuneet ja lopulta lonkkakin. – Suussa oli aftoja ja voin huonosti. Sitten kuulin vanhan kansan koivuntuhkan lääkintäkäytöstä kuhmolaiselta venemestarilta. Pulkkinen luki koivuntuhkasta kaiken mitä löysi ja perehtyi koivuntuhkauutteen perinteiseen valmistustapaan. Kuorittu koivu poltetaan tuhkaksi, tuhka keitetään ja siivilöidään. Lopputulos on kirkasta kuin pontikka, sanoo riihineuvos.

Koivuntuhka nostaa kehon PH-arvon tasolle, jossa sairaudet eivät saa otetta.

KAKSI SENTTIÄ KOIVUNTUHKAUUTETTA VESILASIN POHJALLE kerran päivässä pitää riihineuvoksen mukaan hapo-emästasapainon kunnossa. – Länsimainen ruokavalio muun muassa liha, sokeri, maitotuotteet, viljat, kahvi ja tee ja alkoholi happamoittavat elimistöä. Agricolan mukaan maksa pitää tuhkasta. Näinköhän koivuntuhkalla saisi syntejään anteeksi, pohtii litran kahvia päivässä nauttiva Pulkkinen. Pulkkisen mukaan happamuus on otollinen kasvualusta viruksille ja bakteereille. Myös syöpäsolut viihtyvät happamessa elimistössä. 1986 Pertti Arkko kirjoitti väitöskirjassaan ” Syövän kansanlääkinnän menetelmät Pohjois-Suomessa”, että koivuntuhkauute on tunnetuin ja yleisimmin vakavampiin sairauksiin käytetty kotimainen luonnonlääkkeemme. – Koivuntuhka nostaa kehon PH-arvon tasolle, jossa sairaudet eivät saa otetta. Tulehdukset vähenevät. Sitä käytetään lisäämään energisyyttä, närästykseen, ihottumaan, reumaan ja suolistovaivoihin ja tulehdus- ja virusalttiuteen. Esimerkki tulee Puolangalta. Nivelreumaa sairastava pääsi oireistaan ja muuttui pirtsakaksi käytettyään uutetta 2 ruokalusikallista päivässä vuoden ajan, kertoo Pulkkinen. KOIVUNTUHKAUUTETTA JA PAKURIUUTETTA KÄYTTÄVIEN ihmisten kokemukset ovat riihineuvokselle tärkeää palautetta. Niiden kannustamana riihineuvos kasvattaa tuotteittensa markkinoita. – Fanaattisuutta on vältettävä. Jos puhtailla luonnonantimilla voidaan saada leppoisia elon- ja eläkepäiviä lisää, niin se kannattaa ainakin kokeilla.

70 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Puolukkajuomaa ja vaahtokarkkeja

uonnontuotteiden kysyntä kasvaa – sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämän taustalla on vahva hyvinvointiin liittyvä trendi. Hyvinvointia tutkitaan ja selvitellään eri näkökulmien kannalta. Yritykset ovat kiinnostuneita hyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteydestä yhä enemmän. Mutta myös yksilöt ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan vielä laajemmassa merkityksessä. Mitä merkitystä esimerkiksi ravinnolla ja luontoyhteydellä on hyvinvointiimme pitkällä tähtäyksellä? MYÖS MATKAILUN KANNALTA Suomella on hyvät edellytykset tulla yhä merkittävämmäksi hyvinvointimatkailukohteeksi luontaisten vetovoimatekijöidemme ja eri alojen välisen yhteistyön ja kehittämisen avulla. Biotalouden kehittäminen pohjoisessa on yksi keskeinen keino vastata nykyisiin ja tulevaisuuden ekologisiin ja taloudellisiin haasteisiin. Luonnontuotealan mahdollisuudet ulottuvat kaikille suomalaisille tutusta luonnonmarjojen ravintokäytöstä aina tulevaisuuden lääkeaineisiin. Muutokset tukevat vahvasti alan liiketoiminnan kehittämistä. Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia ravitsemuksesta ja kokonaisuutena omasta hyvinvoinnistaan. Tuotteiden alku-

perä ja sisältö kiinnostavat myös yhä enemmän. Luonnontuotealan tuotteiden ja tarjonnan markkinoinnin ja myynnin osalta on vielä paljon tehtävää. Matkailuyritysten kysyntään ja käyttöön vastaaminen on yksi haaste koko Lappi-tasolla. Matkailun tarve on moninaista: hyvinvointipalveluissa, ruoan raaka-aineena ja koristeina, sisustuksessa sekä myös ohjelmapalveluissa eri tavoin. LUONNONTUOTEALAN YRITYKSET ovat vielä pääosin pieniä muutaman suuremman rinnalla. Yksi yritystoiminnan kehittämisen este on sopivien tilojen puute. Tilat vaativat pieniltä yrittäjiltä suhteellisen suuria rahallisia investointeja ja riskinottokykyä. Kemijärven kaupunki halusi vastata tähän haasteeseen ensimmäisenä Lapissa. Luonnonvaratuottajien koulutus on aloitettu muutama vuosi sitten ja hautomotyyppisistä tiloista on ollut jatkuva kysyntä. Toimivat tuotantotilat luonnontuotealan yrittäjille on toteutettu tiiviissä yhteistyössä pienyrittäjien ja Kemijärven kaupungin elinkeinotoimen kanssa keväällä 2017. Toimijana on kaupungin kehitysyhtiö Kemijärven kehitys Oy. Kartoitukseen tukea on tuonut La-

pin Ely-keskuksen rahoittama hanke Luonnosta liiketoiminta (Luoli-hanke). Rovaniemeltä Kemijärvelle muuttanut Sanna Jämsä on yksi vuokralaisista ja hän valmistaa yrityksessään Wild from Arctic muun muassa erilaisia luonnonraaka-aineista valmistettuja vaahtokarkkeja. Hän toimii yhtenä vuokralaisena Kemijärven kehitys Oy:n tiloissa. – Minusta raaka-aine on se tärkein tekijä. Täällä Lapin luonto tarjoaa sellaisia ylivoimatekijöitä, joita muualla ei ole: maailman puhtain ilma, pitkä valoisa aika. Pohjoiset, arktisella alueella kasvaneet raaka-aineet ovat puhtaita, ja niiden arvoainepitoisuudet ja aromikkuus ovat myös kansainvälisillä markkinoilla arvostettuja erityisominaisuuksia, kertoo Jämsä. OSUUSKUNTA AAPA-LAPIn valmistama puolukkajuoma on tykätty juoma erityisesti kansainvälisten matkailijoiden parissa. Kemijärven alueen toimijoiden lisäksi myös alueen ulkopuoliset tahot ovat kiinnostuneita luonnontuotealasta. – Taustalla yhteydenotoissa on kuluttajakäyttäytymisen muutos ja selkeä markkinoilla oleva ja kasvava tarve, kertoo Kemijärven kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jari Polvi. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Ruusunjuuri versoo Kemijoen varrella

uusunjuuri versoo Autin kylässä Kemijoen varrella. Lapin Luonnonyrttien yrittäjäpariskunnan Pentti ja Mervi Määtän reilun parin hehtaarin peltoala on Suomen ja luultavasti myös Pohjoismaiden suurin ruusujuuriviljelmä. Tänä kesänä pelloilla kasvaa 70.000 ruusunjuurikukkaa, joiden ympärillä pörrää 60.000 mehiläistä. Määtät kehittelevät muiden ruusunjuurituotteidensa rinnalle myös ruusunjuurihunajaa. Tuotantolaitokset sijaitsevat kuuden kilometrin päässä pelloilta. Kasteluvesi saadaan Kemijoesta. RUUSUNJUURESSA PIENI ON SUURTA. Jos kasvi kasvaa liian reheväksi, sen tehoaineiden pitoisuudet jäävät laimeiksi. Myös pakkanen on välttämätön edellytys ruusujuuren kasvuun lähdölle. Niinpä pienen pienet siemenet kylvetään maaliskuussa ja jätetään lumen alle. Kevään tullen ne ponnistavat pintaan ja ovat parin vuoden vanhoina valmiita siirrettäviksi peltoon. – Kylmyys, kuivuus, kuumuus – mitä enemmän kasvi kärsii, sitä enemmän siihen kehittyy hyödyllisiä aineita, Määttä kertoo. VILJELIJÄN RUUSUJUURI PALKITSEE VASTA KUUDENTENA VUONNA. Silloin voidaan korjata ensimmäinen sato: kasvi nostetaan maasta ja sen juuret otetaan talteen. Monen vuoden odotus on varmaankin suurimpia syitä siihen, että ruusujuuren

72 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Lapin Villiyrtit esittäytyvät ja myyvät tuotteitaan Kuusamon Kansanparannuspäivillä 2018.

viljelijöitä ei ole enempää. Toinen syy on käsittelyn työläys. Juuri on pestävä huolellisesti, ja se ei suju kuin porkkanan pesu. Mutkaiset, muhkuraiset ja erikokoiset juuret vaativat tarkan käsittelyn. Pesun jälkeen juuri silputaan ja kuivataan. Kuivattu aine lähetetään lääketehtaalle, jossa ne jauhetaan ja valmistetaan tableteiksi. Näitä tabletteja myydään Golden Root -nimellä. RUUSUJUURI TUNNETAAN SUOMESSA ”Pohjolan ginsenginä”. Se lisää fyysistä ja psyykkistä kestävyyttä, nostaa yleiskuntoa ja mielialaa sekä torjuu tunneperäistä stressiä. Ruusujuuri suojaa myös sydäntä ja maksaa, estää korkean paikan kammoa ja lievittää masennusta, kipuja sekä päänsärkyä. – Vaikuttavat aineet ruusujuuressa on haihtuvia öljyjä, joista on löydetty 86 eri aineosaa. Tärkeimpiä ovat geranioli ja myös muita kuten rosiridiini sekä salidrosidi,

74 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

FAKTAT jotka vaikuttavat elimistöön tasapainottavasti. Kasviantioksidanttina suojaa myös soluja ja torjuu syöpä- solujen muodostumista.

Kokemuksia ruusujuuresta

MÄÄTÄN MUKAAN LAPISSA KASVANEISSA luonnonkasveissa, myös ruusujuuressa, on tutkimuksissa todettu vaikuttavien aineiden pitoisuuksien olevan korkeimpia. Pohjanruusujuuri kasvaa luontaisesti tunturialueiden kosteikoissa Enontekiön korkeudelta aina pitkin Norjan rannikkoa ja Grönlannissa saakka. Viikingit ja eskimot ovat vuosisatojen aikana käyttäneet ruusujuurta voima- ja virkistymisrohtona – kukkavarrenlehtiä on käytetty salaattina tasapainottamaan vatsan toimintaa. Ruusujuurta on käytetty myös lemmenjuomien raaka-aineena.

Monet ruusujuuriuutetta nauttineet ovat kokeneet saavansa apua ruusujuuresta seuraaviin ongelmiin: väsymykseen stressiin uniongelmiin keskittymiskyvyn puutteeseen kevätväsymykseen kaamosmasennukseen kehon ja mielen ylirasitukseen.

SUOMESSA RUUSUJUUREN KÄYTTÖÄ on tutkittu 1930- luvulta alkaen. Vuonna 2003 ruusujuuri valittiin Suomessa vuoden rohdoskasviksi.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kasvien käyttö

Kuusamossa

TIINA LAINE

Kirjoittaja on kuusamolainen antropologi.

Erilaisia kasveja aina varvuista puihin on käytetty kautta aikojen rakennus- ja käsityömateriaaleina sekä ravintona ja lääkkeinä niin ihmisille kuin eläimille. Moniin kasveihin on myös liitetty erilaisia uskomuksia, tavallisesti niiden käyttötarkoitukseen viittaavaa. Myös kasvien kansanomaiset nimet, kuten riidenmarja tai rautalehti kertovat niiden käyttötarkoituksista. Olen kerännyt Kuusamon alueella periytynyttä kasvitietoutta paitsi kirjallisuudesta, myös osallistumalla Kuusamossa toimivan Historiapiirin kokouksiin.

Järviruoko Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on monivuotinen heinä, joka kasvaa järvien ja meren rannoilla, ojissa ja rantaniityillä sekä soiden reunalla koko Suomessa, mutta on harvinaisempi Pohjois-Lapissa. Järviruokoa on käytetty Kuusamon alueella käsitöissä, mutta myös ihmisten ja karjan ruoan korvikkeena. Ravintopitoisuutensa vuoksi järviruoko soveltuu hyvin kriisiaikojen hätäravinnoksi ja Turkka Aaltosen mukaan Suomen järviruokokasvustot muodostavat huomattavan ravintoreservin. Tästä huolimatta järviruokoa on tapana hävittää rikkakasvina. Järviruo’on juurakot on ollut tapana puhdistaa ja kuivata, minkä jälkeen ne on jauhettu ja käytetty puuroihin, velleihin sekä leivontaan muiden jauhojen jatkeena. Mikäli kasvin varteen puhkaisee reiän, tihkuu siitä kirkasta nestettä, joka hyytyy kumimaiseksi massaksi. Tämä massa voidaan paahtaa ruskeaksi ja makeaksi jauheeksi, joka kelpaa sokerin korvikkeeksi.

Kataja Kataja (Juniperus communis) on sypressikasveihin (Cupressaceae) kuuluva ikivihreä havupuu, joka tiheän neulaskasvustonsa ansiosta soveltui hyvin nuohousluudaksi. Katajan havut ja marjat sisältävät muun muassa eteerisiä öljyjä, inverttisokeria, virtsaneritystä lisääviä flavonoidi glykosideja, parkkiaineita, hartseja sekä C-vitamiineja. Kuusamossa katajanoksista keitettiin kipua ja kouristuksia lievittävää hautomavettä, jolla hoidettiin rokkotautien aiheuttamia ihottumia sekä reumaa. Katajansavu on antiseptista ja sitä käytetään edelleen kalan ja lihan savustukseen. Kekrin aikana Kuusamossa oli tapana polttaa katajanoksia sisällä taloissa pahojen henkien häätämiseksi. Katajan tuoksun on ajateltu pahojen henkien lisäksi karkottavan myös noitia ja peikkoja, minkä vuoksi erityisesti juoma-astiat oli tapana tehdä katajasta. Koska katajanmarjat sisältävät hartsia, ei niitä tavallisesti syödä sellaisenaan, vaan mausteina erilaisissa riista- ja kalaruoissa. Katajanmarjoja on käytetty myös yskänlääkkeenä, mutta ei ole selvää ovatko lääkkeenä olleet itse marjat vai äkämäsääsken (Oligotrophus juniperinus) katajan silmuihin aiheuttamat äkämät eli ”yskänmarjat”. Kataja on lievästi myrkyllinen kasvi ja etenkin marjojen sisältämät öljyt voivat aiheuttaa ihon punoitusta ja jopa rakkuloita. Pieninä määrinä marjat edistävät ruokahalua, mutta suurina annoksina tuloksena on kipu, oksentaminen ja ripuli. 76 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Suuret katajanmarjamäärät voivat myös aiheuttaa aineenvaihduntahäiriöitä ja vaurioittaa munuaisia. Munuaisvaivoista kärsivien tai raskaana olevien ihmisten tulisi välttää katajanmarjojen syöntiä.

Koirankieli Koirankieli eli rohtokoirankieli (Cynoglossum officinale) on Keski-Euroopasta kotoisin oleva kasvi, joka on levinnyt Suomeen istutusten myötä, mutta nykyään se on harvinaistunut ja esiintyy lähinnä Lounais-Suomessa vanhojen rakennusten lähellä. Kuusamon alueella kasvia on käytetty lääkekasvina muun muassa haavojen hoitoon. Koirankielen sanotaan löyhkäävän rotankololle. Se sisältää konsolidiinia, joka on vahvaa narkoottista hermomyrkkyä. Kasvin on todettu voivan lamaannuttaa eläinten hengityksen, tappaa pieniä hiiriä jo 20 minuutin altistuksen jälkeen ja rottia viikon altistuksen jälkeen. Joillain alueilla koirankieltä on kasvatettu talojen seinustoilla tuholaisten torjumiseksi. Nykyään koirankieltä ei suositella nauttimaan sisäisesti.

Koiranputki Sarjakukkaisiin (Apiaceae) kuuluva koiranputki (Anthriscus sylvestris) on sukua sellaisille maustekasveille kuin maustekirveli, korianteri, tilli, persilja, kumina ja fenkoli. Näistä kuminaa (Carum carvi) on myös Kuusamossa käytetty perinteisesti leipien maustamiseen. Koiranputkea on Kuusamossa käytetty etenkin lasten lisäravintona. Källmannin mukaan 500 g–1 kg koiranputken juuria sisältää 70–80 % vettä sekä 15 % hiilihydraatteja. Ravintopitoisimpia kasvit ovat kasvaessaan hyvämultaisilla mailla. Ennen kukintaa koiranputken lehdet ovat erittäin ravintoja C-vitamiinipitoisia sisältäen hiilihydraatteja (35,3 mg/100 g tuorepainosta) ja valkuaisaineita (240,8 mg). Lehdet ja juuret ovat voimakasmakuisia, mitä voidaan miedontaa keittämällä ja ryöppäämällä. Kuusamossa lapsilla on kuitenkin ollut tapana syödä koiranputkia tuoreeltaan. Koiranputken sukulainen karhunputki (Angelica sylvestris) on myös ravintopitoinen, mutta Kuusamossa lapset ovat käyttäneet tätä ”ihmisputkea” lähinnä pillien tekoon. Koiranputkea, kuten muitakin sarjakukkaisia on varottava sekoittamasta heimon myrkyllisiin kasveihin. Näistä erityisesti myrkkykeiso (Cicuta virosa) on tappava jo pieninä annoksina. Sarjakukkaisia ei tule poimia ilman tarkkaa lajintuntemusta.

Koivut Koivujen sukuun (Betula) kuuluu yli 40 lajia, joista Suomessa esiintyvät rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (Betula pubencens), tämän alalaji tunturikoivu (Betula pubencens subsp. czerepanovii) sekä vaivaiskoivu (Betula nana). Koivut ovat yksiä Suomen yleisimmistä ja helposti tunnistettavimmista puulajeista ja niillä on ollut kautta aikojen monia eri käyttötarkoituksia. Erityisesti koivu sopii polttopuuksi, sillä se palaa pitkään ja tasaisesti. Koivuntuohi taas on hyvä sytyke ja Kuusamossa sitä on käytetty haavojen sidetarpeina sekä ajosten eli paiseiden hauduttamisessa. Kuusamossa koivua on käytetty sekä lisäravintona että lääkkeenä. Joillakin perheillä oli tapana kerätä koivunmahlaa, joka sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten mangaania, sekä jonkin verran C-vitamiinia. Kivennäisaineista johtuen mahlasta valmistettu siirappi maistuu hieman suolaiselle. Koivunmahlan sokeripitoisuus vaihtelee 1–1,5 % ja pelkästään sakkoroosia sisältävään metsävaahteran mahlaan verrattuna koivunmahlassa on eniten glukoosia ja fruktoosia. Nykyään koivunmahlasta valmistetaan ksylitolia eli koivusokeria. Kuusamossa koivunmahlavedellä parannettiin vatsavaivoja ja sitä käytettiin myös TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

juhlajuomissa. Joskus koivunmahlaa on voitu kevään aikana saada niin paljon, että kesähäiden aikaan pariskunnan onnittelumalja on ollut pelkkää mahlaa. Koivun lehdet ovat C-, B2- ja B3-vitamiinipitoisia, mutta niistä löytyy myös hiilihydraatteja (152,4 mg/100 g kuivapainosta) sekä valkuaisaineita (149,5 mg). Hiirenkorvat, eli keväisten koivujen vielä nupuilla olevat lehdet, ovat olleet Kuusamossa erityisesti lasten lisäravintoa. Näiden lisäksi koivunlehdet sisältävät muun muassa flavonoideja, eteerisiä öljyjä, saponiineja, pyrokatekiiniparkkiaineita, triterpeenialkoholeja sekä mineraaleja. Lehtien puhdistavien ja ravitsevien ominaisuuksien vuoksi koivunoksista on perinteisesti tehty saunavihtoja ja etenkin Kuusamossa rauduskoivusta tehdyillä vastoilla hoidettiin saunassa kipeitä ja kolottavia paikkoja. Liian nuorilla vastoilla kylpemisen on kuitenkin Kuusamossa ajateltu aiheuttavan syyhyä. Koivu on ollut tärkeä osa keskikesän juhlan eli juhannuksen viettoa. Kuusamossakin juhannuksen aikana erityisesti talojen porraspielet koristeltiin ”juhannuskoivuilla” ja joissain talouksissa koivuilla voitiin koristella myös huoneet. Koivun valkoiset kukat ja oksat olivat myös ruokapöytien koristeena. Mikäli pihlaja tai tuomi ehti kukkia juhannukseen mennessä, korvasivat nämä voimakastuoksuiset kasvit koivun ruokapöydässä. Ovenpielet sen sijaan on aina koristeltu koivunoksilla. Kansanlääkinnässä koivuntuhka on tunnettu jo kautta aikojen syöpälääkkeenä ja Kuusamossakin koivuntuhkajuomat ovat olleet käytössä. Koivuntuhka on emäksistä ja rauhoittaa vatsaa, minkä vuoksi se on sopinut myös aamujuomaksi sekä vatsavaivojen parantamiseen. Kuusamossa syöpälääkkeeksi tarkoitetun koivun oli kasvettava hyvin ”hyöteisessä” maassa ja se tuli ottaa ylikuun aikana. Koivu puhdistettiin, jottei siihen jäänyt parkkia ja poltettiin entisistä tuhkista puhtaaksi pestyssä uunissa. Näin saatu tuhka sekoitettiin veteen ja sitä nautittiin päivittäin.

Kortteet Kortekasveja (Equisetaceace) kasvaa yleisesti koko Suomessa soilla, kosteissa metsissä, ojissa ja vesistöjen reunoilla. Suomessa esiintyviä kortelajeja ovat peltokorte (Equisetum arvense), lehtokorte (Equisetum pratense), kangaskorte (Equisetum hyemale), metsäkorte (Equisetum sylvaticum), suokorte (Equisetum palustre) sekä järvikorte (Equisetum fluviatile). Koko Suomessa, myös Kuusamossa, kortteita on käytetty eläinten lisäravintona. Peltokortteen juurisilmut ovat tärkkelyspitoisia ja kelpaavat myös ihmisten syötäväksi. Järvikortteen versot ovat valkuaisainepitoisuutensa vuoksi erittäin hyvää karjanrehua ja pula-aikoina niitä on käytetty hätäravintona myös ihmisille. Suokorte on myrkyllinen kasvi jota eläimet tavallisesti karttavat, mutta jota voi vahingossa joutua muun rehun joukkoon. Kasvi sisältää B-vitamiinia tuhoavaa tiaminaasientsyymiä sekä palustriinia. Myrkytys voi ilmaantua joko heti syömisen jälkeen tai vasta viikkojen päästä, minkä vuoksi myrkytyksen alkuperää voi olla vaikea määrittää. Lehmille suokorte aiheuttaa maidontuotannon alenemista ja hevosille painon alenemista sekä lihasten hallitsemattomuutta. Vakava myrkytys voi johtaa tajuttomuuteen ja kuolemaan. Ihmisillä myrkytykset ovat kuitenkin harvinaisia.

Maarianheinä Maarianheinä (Hierochloë hirta) on heinäkasvi (Poaceae), joka kasvaa kuivahkoilla niityillä, rannoilla, metsänreunoilla ja pientareilla yleisesti koko Suomessa. Kasvi sisältää kumariinia, joka antaa sille kolapähkinän kaltaisen tuoksun. Maarianheinää on Kuusamossa kerätty ja punottu palmikoiksi, joita erityisesti miehet ovat käyttäneet lippalakkien alla hikinauhoina. Vaatearkuissa ja -kaapeissa palmikoita 78 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

on käytetty koiden ehkäisyyn. Samaan tarkoitukseen on myös käytetty hajuheinää (Cinna latifolia). Pitkiä aikoja hengitettynä maarianheinä voi aiheuttaa päänsärkyä. Hajuheinä taas on rauhoitettu laji ja sitä kasvaa nykyään lähinnä Järvi-Suomessa.

Mustikka Mustikka (Vaccinium myrtillus) on koko Suomessa yleinen ikivihreä varpukasvi, jota esiintyy tuoreissa ja kuivissa kangasmetsissä, korpimetsissä, rämeillä sekä tunturikankailla. Laji on yksi Suomen pidetyimpiä ja taloudellisesti tärkeimpiä metsämarjoja. Mustikanmarjat ovat erittäin ravintopitoisia ja myös Kuusamossa niitä on kerätty lähinnä ravinnoksi. Marjat sisältävät muun muassa A-, B- ja C-vitamiineja, karteenia sekä hiilihydraatteja (532,0 mg/100 g kuivapainosta). Ravinnon lisäksi mustikkasoppia ja -mehuja on Kuusamossa käytetty erityisesti ripulin ja muiden mahatautien hoitamiseen. Myös kuivattuja mustikoita on ennen vanhaan käytetty vatsavaivoihin. Mustikan lehdet ovat marjojen tapaan syötäviä, mutta niiden pitkäaikaista käyttöä tulee välttää lehtien sisältämän kverketiinin takia, joka voi aiheuttaa painon alenemista, anemiaa sekä mahdolliseen kuolemaan johtavaa keltatautia.

Mänty Metsämänty (Pinus sylvestris), joka tunnetaan myös nimillä honka ja petäjä, on Suomen yleisin puulaji, joka kasvaa karuilla ja kuivilla paikoilla, minkä ansiosta se on levinnyt kauemmas pohjoiseen kuin kuusi. Kuusamossa männystä saatiin parhaimmat uuniluudat, joilla putsattiin uuni erityisesti ennen leipomusten paistamista. Samoin emännät ovat tienneet männyn antavan koivun tapaan leipomusten paistamiseen sopivan tasaisen lämmön. Kaikkialla Suomessa mäntyä on käytetty sekä eläinten että ihmisten hätäravintona pula-aikana. Männyn jälsi- ja nilakerros eli pettu sisältää energiaa 1/3 ruisjauhojen sisältämästä määrästä ja erityisesti keväällä siinä on paljon C-vitamiinia. Haitalliset aineet, kuten terpentiini, haihdutetaan paistamalla, minkä jälkeen pettu on jauhettu ja lisätty jauhojen jatkeeksi. Kuusamossa erään pettuleivän reseptiin kuuluivat jauhot, männyn pettu, ohran olkia ja erityisesti 1. maailmansodan aikana sahalta saatua haapajauhoa. Oljet oli tapana jauhaa myllyllä ja pettu survoa huhmareessa. Myös rieskan leipomisessa on Kuusamossa voitu käyttää pettua, mutta tällöin leipä oli paistettava pannulla ja pellillä, sillä se oli uuniin liian haprasta. Pettuleipien valmistamisessa leivän juuri otettiin aina oikeista jauhoista muun ollessa ”törkyä”.

Nokkonen Nokkonen (Urtica dioica) on kaikkialle Suomeen levittäytynyt nokkoskasvi (Urticaceae), joka viihtyy varjoisissa paikoissa sekä asutuksen lähellä että lehtokorvissa. Nokkosta voidaan käyttää ravintona, mutta Kuusamossa sitä on käytetty lähinnä hauteissa reuman hoitoon. Kasvi sisältää C-, B-, D- ja E-vitamiineja, hiilihydraatteja, valkuais- ja kivennäisaineita sekä karoteenia ja rautaa seitsenkertaisesti pinaattiin verrattuna. Poltinkarvat puolestaan sisältävät histamiinia, asetylkoliinia, 5-hydrotryptamiinia sekä muurahaishapon suoloja. Nokkosen keräämistä liian rehevästä maasta, kuten lantakasoista tai kompostista, tulee välttää, sillä kasvi kerää itseensä nitraattia. Poltinkarvojen sisältämien aineiden vuoksi nokkosen ihokosketus aiheuttaa lievää myrkytystä, josta seuraa kirvelyä, ihon punoitusta ja joskus myös valkoisten kohoumien nousemista iholle. Oireet häviävät tavallisesti parin tunnin sisällä, mutta voivat joissain tapauksissa kestää muutamia päivä. Poltinkarvojen myrkky häviää, kun kasvi keitetään tai kuivataan. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Näsiä Näsiä eli riidenmarja (Daphne mezereum) on matala pensaskasvi, joka kasvaa lehdoissa, lehto- ja lettokorvissa, metsänreunoissa sekä rantapensaikoissa suurimmassa osassa Suomea lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Ahvenanmaalla kasvi on rauhoitettu. Näsiän kutsumanimi riidenmarja tulee sen käytöstä riisitaudin hoitamisessa. Kuusamossa näsiänmarjoja kerättiin ja kuivattiin, jonka jälkeen ne rikottiin jauheeksi ja sekoitettiin veteen. Tällä ”riisivedellä” voideltiin riisitaudista kärsiviä lapsia. Näsiänmarjoja käytettiin myös karjan hoidossa ja joskus erittäin harvoin sisäisesti ihmisten hoidossa. Tällöin marja oli nieltävä nopeasti, jotta se ei ehtinyt polttaa suuta. Näsiä on erittäin myrkyllinen kasvi. Se sisältää metseriiniä, joka aiheuttaa nieltynä polttavaa tunnetta suussa ja nielussa, limakalvojen ärsyyntymistä, nielemisvaikeuksia ja käheyttä, vatsakipuja, veristä oksentelua ja ripulia sekä hikoilua, kalpeutta ja pulssin nopeutumista. Lapsille kasvi aiheuttaa lisäksi kouristuksia ja pyörryttävää oloa. Myrkytyksestä toipuminen voi viedä viikkoja tai kuukausia, minkä aikana potilas on vaarassa kuolla sydänkohtaukseen tai hengityshalvaukseen. Jo kahden marjan syöminen aiheuttaa myrkytyksen ja 10–12 marjan syöminen johtaa kuolemaan. Pahan makunsa ansiosta tappavaa annostusta ei tule kuitenkaan syötyä vahingossa. Jo näsiän oksien katkominen paljain käsin on riskialtista.

Piharatamo Piharatamo eli rautalehti (Plantago major) on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisesti koko Suomessa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kasvin eri alalajit ovat toisilla alueilla harvinaisempia. Nimen rautalehti ratamo on saanut uskomuksesta, jonka mukaan sen lehdet parantavat erityisesti raudan aiheuttamia haavoja. Ympäri Suomea ratamonlehteä on käytetty haavojen ja erilaisten ihovaivojen yleisrohtona. Kuusamossa haavaan ensin syljettiin, minkä jälkeen lehti asetettiin sen päälle nopeuttamaan paranemista. Joskus lehtiä on voitu ensin lämmittää kiehuvalla vedellä.

Pirunkeltaputki Pirunkeltaputki (Ferula assa-foetida) on sarjakukkaisiin (Apiaceae) kuuluva monivuotinen kasvi, jonka rungosta ja juuresta saadaan voimakastuoksuista maitomaista pihkaa, joka kuivuu hajupihkaksi. Kansanomaisesti hajupihkaa on kutsuttu pirunpihkaksi tai pirunpaskatipoiksi. Tuoreen hajupihkan haju on erittäin epämiellyttävä ja Kuusamossa sillä siveltiin heinäsuovien aitaukset porojen poissa pitämiseksi sekä lehmälaitumen ympärillä olleet puita petojen häätämiseksi. Joskus hajupihkaa voitiin sivellä suoraan karjaan, jolloin se karkotti petojen lisäksi myös syöpäläiset. Kulkutautien aikana eräällä kuusamolaisella miehellä oli tapana polttaa hajupihkaa piipussa tartunnan ehkäisemiseksi.

Päivänkakkara Kamomillan heimolainen päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), joka tunnetaan Kuusamossa myös nimellä saunakukka, on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaisempi Oulu–Kajaani -linjan pohjoispuolella. Se kasvaa pelloilla, nurmilla, teiden varsilla, metsänreunoissa sekä niityillä ja kedoilla. Päivänkakkara on tuttu ”rakastaa, ei rakasta” -ennustuksista, jota etenkin tytöt ovat harrastaneet jo sukupolvien ajan. Kuusamossa päivänkakkara oli myös yksi lasten hätäravinnoista ja niistä oli joskus tapana syödä ennustuksen päätteeksi jäljelle jäänyt kukan keltainen mykerö. 80 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Suolaheinät Niittysuolaheinä (Rumex acetosa) ja ahosuolaheinä (Rumex acetosella) ovat hierakoihin (Rumex) kuuluvia kasveja, jotka kasvavat yleisesti koko Suomessa niityillä, pelloilla, pihoilla, tienvarsilla sekä rannoilla. Eräs niittysuolaheinän alalajike kasvaa myös tunturikoivikossa. Kuusamossa suolaheinien lehtiä on käytetty lisäravintona, erityisesti lapsilla, jotka söivät lehtiä sellaisenaan. Lehdet sisältävät C-vitamiinia, joka torjuu muun muassa keripukkia. Raparperin tavoin suolaheinät sisältävät oksaalihappoa, joka sitoutuu veren kalsiumiin. Suurina määrinä nautittuna kehoon voi muodostua kalsiumoksalaattikiteitä, jotka aiheuttavat munuaisvaurioita sekä sydämen ja keskushermoston toiminnan häiriöitä. Kohtuukäytössä vaara on kuitenkin pieni ja myrkkyä voidaan poistaa lehtien ryöppäyksellä. Myrkytystä voidaan myös neutralisoida nauttimalla syönnin yhteydessä kalsiumia sisältävää maitoa tai juustoa.

Muita mainintoja kasvien käytöstä Kuusamossa: Isonäkinsammalta (Fontinalis antipyretica), jota kansanomaisesti kutsutaan nimellä takku tai vesitakku, laitettiin hirsitalon alahirsien väliin sammalen sijasta, jolloin uusien talojen haittoina olleet luteet pysyivät poissa. Jäkäliä (Lichenes) kerättiin ruoaksi poroille, mutta niitä laitettiin myös ikkunanlasien väliin imemään kosteutta. Perunan (Solanum tuberosum) raastetta käytettiin auringon polttaman ihon, rakkuloiden ja palohaavojen hoitoon. Perunaa ei tullut myöskään kekrinä laittaa lihakeittoon, ettei syöjiin tullut paiseita. Raparperin (Rheum rhabarbarum) lehtiä käytettiin turvotusten hoitoon. Raparperikylvyillä hoidettiin myös nivel- ja ihovaivoja. Rätvänä (Potentilla erecta) tunnetaan Kuusamossa myös nimillä voiheinä, voiruoho ja voikukka. Sitä kerättiin ravinnoksi lehmille. Saniaisista (Pteridophytina) muistetaan sanottaneen ”Älkää ottako kuoleenkouria”. Monet saniaiset ovat myrkyllisiä, mutta niitä käytettiin ja käytetään edelleen hautojen koristeluun. Sipulista (Allium cepa) tehdyllä sipulimaidolla hoidettiin yskää, kurkkukipua ja muuta pahaa oloa. Tuhkeloita (Lycoperdon) eli savusieniä, joita myös ukontuhnioiksi kutsuttiin, tuli pölyttää haavaan jotta veri lakkasi vuotamasta. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

82 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Suomi peilinä italialaisille Hiljaisuudesta ammennettava luonnon villi voima yksilön hyötykäyttöön jokapäiväisessä elämässä

S EIJA TARKIAINEN

Kirjoittaja on Italiassa asuva suomalainen matkailu- ja hyvinvointiyrittäjä.

uomen puhdas ja villi luonto koetaan maamme menestystarinan salaperäiseksi voimanlähteeksi. Suomi on uskottava ja luottamusta herättävä maa, joka on päivittäin esimerkkinä koko maailmalle rehellisyydestään, ahkeruudestaan ja tehokkuudestaan. Sen vuoksi maamme kuva toisesta, komplementaarisesta elämän onnen yhtälöstä ”hitaammin, syvemmältä ja pehmeämmin” onkin omiaan italialaisten rauhankaipuuseen ja ehkä myös vastaus salaperäiseen suomalaisten voimaan. Tämä luonnostamme ammennettu, hiljaisuudella sävytetty väkevyys ja herkkyys ovat sitä, mitä hektisesti elävä Välimeren asukas kaipaa. Kun tähän liitämme puhtaan, terveellisen ja maukkaan ruoan, ohjatun hyvinvointiohjelman, tutustumisen perinteisiin hoitomuotoihin ja suomalaisiin kansanparantajiin ja tuotteisiin, ei tuotteellamme ole kilpailijoita samassa kategoriassa. ON TÄMÄ MAAMME ONNELLISUUS JA LUOVA TEHOKKUUS totta tai ei, se ei ole niinkään oleellista tässä kontekstissa, mutta tämä idea maastamme antaa meille hyvät lähtökohdat ja sen kiehtovan tarinan, jonka kautta tarjota tuotteitamme Italialaisille. Italialaisten Suomi-kuva kertoo: taianomaisesta villistä luonnosta, hiljaisuudesta, hitaasta elämänrytmistä, puhtaudesta, yksinkertaisuuden kauneudesta ja myyttisistä perinteistä sekä niistä juurtuvista arvoista. Kaikki nämä ovat elementtejä, jotka eivät kuulu eteläeurooppalaisen jokapäiväiseen elämään eikä mielenmaisemaan, jotka ovatkin omaksuneet ennenkin olympialiikkeen lentävän moton ”citius, altius, fortius” (nopeammin, korkeammalle ja vahvemmin). On kysymys uudenlaisesta alkukantaisesta elämys- ja aistiperäisestä matkailusta. AISTIEMME KAUTTA KOEMME MAAILMAN ja saamme sen eri vivahteet sisällemme rikastuttamaan olemassaoloamme. Tänä päivänä yksilö elää hyvin paljon mielessään ja ajatuksissaan, kun taas kehon läsnäolon kautta kokemamme tunnepuoli jää usein toisarvoiseksi. Toisaalta kehomme kyky aistia ja kokea on myös turtunut liiasta keinotekoisista ärsykkeistä jolloin usein elämysmatkailu onkin äärimmäisten kokemusten etsintää, joka ei kuitenkaan tyydytä ihmisen tarvetta tuntea olevassa elossa ja elävä. Hiljaisuuden kautta koettu kosketus omaan sisäiseen maailmaan on hukassa. Toisaalta se viehättää ja sen tarve on suuri ja tunnistettu mutta se saattaa myös pelottaa. Matkailijakaan ei enää etsi niinkään unohdusta arkisesta elämästään vaan uusia voimavaroja ja näkökulmia, jotka viedä kotiin hyödyllisinä matkamuistoina; enemminkin kyse elämän ilosta, sen mielekkyydestä, onnellisuuden mahdollisuudesta.

84 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

HILJAISUUS: PORTTI OMAAN SISÄISEEN MAAILMAAN Hiljaisuuden merkitys ja sen arvostus ei enää kuulu ainoastaan taiteen ja kirjallisuuden maailmaan, vaan siitä on tullut haluttu ja harvinainen tuote. Kodista työpaikkaan, vilkkailta kaduilta kaupungin keskustaan; kaikkialla on suuri tarve löytää hiljaisuus. Suomen matkailun edistäminen onkin jo huomioinut tämän maamme rikkauden. Keski- ja eteläeurooppalainen ei kuitenkaan ole tottunut hiljaisuuteen ja vaikka se toisaalta viehättää, se myös pelottaa sillä se pakottaa kohtaamaan sisäisen maailmamme. Tämän vuoksi onkin tärkeää ehdottaa matkailukohteen lisäksi ohjattuja polkuja Suomen luontoon ja sitä kautta omaan syvään luontoonsa, osiltaan kadotettuihin yksinkertaisiin elämäntapoihin ja myös perimätietoomme terveydestä ja hyvinvoinnista.

ITIKAT JA SADEPÄIVÄT: HAITOISTA EDUIKSI Samalla tavalla kuin hiljaisuus kiehtoo myös ilmastomme ja kahdeksan vuodenaikamme vaihtelevaisuus. Olemme keinotekoisten ärsykkeiden kohteina enemmän kuin koskaan (hajut, maut, äänet, kuvat), mikä turruttaa

MATKAILU PARASTA MAINOSTA TUOTTEILLEMME Suomalaiset tuotteet ja ilmiöt kiinnostavat maailmalla. Kysyntää on muun muassa erilaisille terveys-, hyvinvointija kauneudenhoitotuotteille sekä niihin liittyville palveluille, luonto- ja hyvinvointimatkailulle, puhtaalle energialle ja kaikelle, joka liittyy luonnonsuojeluun ja ympäristöön kuten arkkitehtuuri ja luonnolliset rakennusmateriaalit, ruoka, teknologia, perinteet ja myyttimaailma sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät aktiviteetit.

aistimme ja sen kautta kontaktimme kehoomme ja sen tuntemuksiin. Toisaalta elämme niin suojattua elämää luonnolta ja sen tarjoamilta elämyksiltä, jotka taas avaisivat olemuksemme elämän kokemiseen itsessämme. Oikein kerrottuina ja toteutettuina voisi Suomen matkailu laajentaa sesonkiaan koko vuoden ajaksi, jolloin eri vuodenajat voisivat luoda sopivat puitteet erilaisten elämänvivahteiden kokemiseen. Näennäiset ilmastomme haitat ovatkin matkailijalle ovia tuntemattomiin aistiperäisiin elämyksiin ja yhteydentunteeseen luonnon kanssa. Arktinen luonto on siten ikään kuin aina ihmisen vierellä muistuttamassa ihmistä pysähtymään, ottamaan tila ja aika kuunnellakseen ja havaitakseen omassa itsessään tapahtuvia muutoksia. MATKOJEN POHJALLA ON MYÖS AJATUS, että tulevaisuuden luominen alkaa oman menneisyyden tiedostamisesta. Pohioiset ikivanhat perinteet voivat näin avautua kaikille ihmisille yhteisinä ja saattavat mahdollistaa syvän yhteyden kokemuksen ihmisten välille kansallisuudesta riippumatta. Tuntemus ihmisyyden yhteisistä juurista, jotka yhdistävät sekä yksilön että kulttuurien näennäiset erot, voi kokea myös reitteinä oman sisimpänsä etsimiseen arktisen ympäristön alati vaihtuvan valon ja luonnon maisemien vaikuttamina.

ANU TOSSAVAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kansainvälistä Slow Food yhteistyötä ja näkyvyyttä Kuusamon toimijat yhdessä italialaisen Slow Food -järjestön kanssa edistämään ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää paikallista toimintaa.

uusamo-Lapland Slow Food Convivium – yksittäisistä toimijoista muodostettu pöytäkunta – aloittaa virallisesti toimintansa Kuusamon kansanparannuspäivien avajaisissa torstaina 26. heinäkuuta 2018 Kuusamotalolla. Pöytäkunnan tavoitteena on elävöittää ja tehdä näkyväksi paikallista maataloustuotantoa, gastronomiaa, kulttuuria ja perinteitä ammentaen tietotaitoa Slow Foodin 160 maata käsittävästä verkostosta, vahvistaa eri alojen yhteistyötä ja laajentaa Kuusamon näkyvyttä maailmalla. Visio Suomen ja Italian kulkemisesta käsi kädessä kohti kestävämpää ja onnellisempaa maailmaa syntyi jo usea vuosi sitten. Monitieteinen italialais-suomalainen ryhmä, johon kuuluu lääkäreitä, tutkijoita, taiteilijoita, filosofeja ja eri alojen toimijoita sekä kuusamolainen Anne Murto ja Italiassa asuva Eija Tarkiainen. He ovat yhdessä viimeisten viiden vuoden aikana kytkeneet tärkeitä tahoja yhteen yksilön, yhteisön, terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Anne Murron järjestämät Kuusamon kansanparannuspäivät sai sisartapahtuman Apulian Nardossa järjestetystä kolmen päivän kokoontumisesta, missä yli 40 lääkäriä pohti yhdessä suomalaisedustajien kanssa kuinka kansojemme perinteet ja syvä hiljainen tieto voitaisi integroida lääketieteen saavutusten kanssa. Maailmankuulu yhteisötaiteilija Michelangelo Pistoletto tutustui arktiseen ulottuvuuteen maaliskuussa vuonna 2015 ja koki, että Kuusamo luonnollisesti kytkee tieteen, taiteen ja luonnon ihmisen ja luomakunnan hyväksi. Tammikuussa 2016 ryhmä eri alojen edustajien matka Torinoon poiki suomalaisten ruokatuottajien ja matkanjärjestäjien osallistumisen ensimmäistä kertaa Slow Foodin järjestämään Terra Madre tapahtumaan, jossa 2016 syyskuussa oli yli miljoona kävijää. Samaan aikaan järjestetty Sarastus-tapahtuma Torinossa, johon osallistui yli 100 eri järjestöä ja toimijaa poikkiteteellisissä työpöydissä ja konferensseissa. Tämän vuoden tammikuussa maailmankuulu epidemiologin kouluttama 25 lääkärin ryhmä totesi Kuusamossa, yksilön, yhteisön ja luonnon terveyden kulkevan käsi kädessä, ja kuinka Kuusamossa olisi jo tähän vahvat edellytykset. Kuusamon puhdas luonto ja sen ainutlaatuiset antimet ja paikallinen kulttuuri sekä alueen matkailu rajat ylittävästi myös kansallispuistoineen saa uuden ikkunan maailmalle ja, mikä tärkeintä, suuren joukon samalla tavalla ajattelevia, samat arvot omaavia ja ja niiden kautta toimivia ihmisiä. ITALIAN JA SLOW FOODIN KAUTTA KUUSAMOLLA on mahtava mahdollisuus kehittyä vielä vahvemmin ja tuoda esille kansainvälisesti maamme erityislaatuiset annit, joita muualla Euroopassa ja sen ulkopuolellakin ihmiset janoavat: rikas ruokakulttuuri, puhdas luonto, korkeatasoinen koulutus ja paikallinen omaperäinen taide ja käsityöperinne.

86 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

KUINKA KANSANPARANNUKSEN PERINTEET LIITTYVÄT SLOW FOODIN TOIMINTAAN? Pohjoisessa Suomessa on säilynyt kiinteä suhde luontoon – äiti-maahan ja vuodenaikojen vaihtelun kautta myös aikaan ja elämän luonnolliseen rytmiin. Nämä ihmisyydessä syvällä elävät ulottuvuudet kytkeytyvät olennaisesti yksilön hyvinvointiin ja terveyteen. Tällä historiallisella hetkellä, jolloin luonto oireilee ja ihmiskunta voi vieläkin huonommin, uskomme luonnossamme ja perinteissämme asuvan monta unohdettua vastausta maailmaa huojuttaviin ongelmiin. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa sekä omaan elämänlaatuunsa ja samalla edesauttaa kestävää kehitystä piileekin jokapäiväisissä valinnoissamme ja teoissamme, olkoon kysymys ruokavaliosta ja elämäntavoistamme, tai kyvystämme kohdata kanssakulkijamme kauneuden ja kunnioituksen siivittäminä.

Artikkelin kuvat ovat italialaisten kesäkuiselta matkalta Kuusamoon. Michela Lentan (Slow Food International) ja Federico Mattein (Slow Food Travel project manager) vierailua emännöivät Anne Murto ja Eija Tarkiainen.

Kuusamo – Lapland Slow Food Convivium Kuusamo – Lapland Slow Food Conviviumin tavoitteena on tukea seuraavien alojen kehitystä ja tunnetuksi tekemistä kansainvälisesti: • Alueellinen gastronominen identiteetti yhdistettynä kulttuuri-, taide ja luontokokemuksen tarjontaan, matkailureitit ja palvelut. • Matkailijoiden tietoisuuden kasvattaminen sekä kulttuuriperinteiden että luonnon monimuotoisuuden tärkeyteen ja nautintoon. • Edistää eri yrittäjien, alojen ja paikallisten julkisten instituutioiden välistä yhteistyötä. • Maaseudun jälleenasuttaminen ja maataloustuotannon erikoistuminen. • Yksilön hyvinvointi ja terveys perustana yhteisön muutokseen. • Koulutusvaihto maiden välillä. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

88 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Vienan Karjala – Vienan runon ja Karjala rajan maa

runon ja rajan maa

TIE VIE VIENAAN Rajan takana Vienan Karjalassa kansanparannus on voimissaan: se on ihmisten arkea uskomuksineen ja hoitomuotoineen. Suomalaiset kansanparantajat vierailivat kalevalaisten kollegojensa luona. Solovetskin luostarisaarella ja Santeri Lesosen luona Venehjärvellä löytää maailman, jota ei enää uskoisi todeksi. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Marina Takalo, runonlaulaja ja näkijä Kylyn löylyn lämpimäinen – Marina Takalon savusaunassa 1960

ämän kirjoittaja sain ensituntuman löylyn parantavaan voimaan elokuun 10. päivän iltana 1960. Pohjois- Pohjalaisen Osakunnan kotiseuturetken aikana patikoimme, veljeni Samuli Pentikäinen ja minä, Kuusamon Heikkilänkylästä Kirpistönjärven rantametsän läpi päämääränä Kenttäniemi, jossa tiesimme Marina Takalon Olli-miehensä kanssa asustavan. Matkalla kaaduin hankalakulkuisella kinttupolulla satuttaen peukaloni niin, että siitä valui verta. Kun saavuimme perille, savusauna oli lämpiämässä. Marina Takalo havaitsi vamman, vei minut saunaan ruveten ”herehtimaan”. Hän sylki vihaisesti haavan, iski vuoroin tulta, rautaa, puukkoa, puunoksaa, kiveä kipakasti, kiersi saunaa, ja kiuasta kolmesti myötä- sekä vastapäivään heittäen välillä kauhalla vettä kiukaan lämpeneville kiville. Samalla hän luki haavaan sylkien nopeasti ja vihaisesti ”harehtien”, ensin kylyn sitten raudan, kiven ja puun vihat. Nämä varausloitsut siksi, etten osannut hänen asiaa kysyessään varmuudella vastata, mistä haava oli aiheutunut. Veren tulo joka tapauksessa tyrehtyi. Jokaisen luvun alussa oli rukousloitsu, löylyn hengen tervehtiminen. MARINA TAKALO (1890-1970) OLI VIENANKARJALAINEN RUNONLAULAJA, luku- ja kirjoitustaidoton itkijä, sadun- ja tarinankertoja, vuodesta 1922 pakolainen, jolle mikään inhimillinen, Karjalan ja Pohjois-Suomen perinteeseen kuuluva ei ollut vierasta. Suvussaan hänelle kuului parantajan rooli. Hän tunsi yli sadan sairauden etiologian, lääkkeet ja sanat. Parantamisessa hänen mielestään tuli selvittää ensin, mistä vamma oli tullut. ”Jumalan taudit” olivat ikään kuin ihmisen kohtalo, parantumattomia, ” Heittymiä”, tartunnaisia ja muita vammoja Marina Takalo paransi tavallisesti ” kylyssä” niin kuin minuakin. JUHA PENTIKÄINEN

Hän sylki vihaisesti haavan, iski vuoroin tulta, rautaa, puukkoa, puunoksaa, kiveä kipakasti, kiersi saunaa, ja kiuasta kolmesti myötä- sekä vastapäivään heittäen välillä kauhalla vettä kiukaan lämpeneville kiville. Samalla hän luki haavaan sylkien nopeasti ja vihaisesti ”harehtien”, ensin kylyn, sitten raudan, kiven ja puun vihat. 90 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Vienan Karjalan laulumailla laukunkantajan matkassa MARIKA LAURILA

Tutkija, Luonnonvarakeskus Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia -hanke https://www.luke.fi/projektit/ suokas-paaprojekti/

uusamon kansanparannuspäivien yhteydessä järjestettiin 12.7.2017 päiväretki Vienan Karjalaan pääkohteina Sohjanankoski ja Pääjärvi. Päivä nostatti vedet silmiin niin naurun kuin liikutuksen merkeissä. Maisemat vaihtelivat jokivarsilta harjuille ja asutuksen venäläisarkkitehtuurista ajan patinoimiin karjalaiskyliin. Työhöni liittyen sain pintaraapaisun Karjalassa elävästä luonnonkasvien käyttöperinteestä – siellä paikallinen lääkärikin voi opastaa mitä kasveja kannattaa kerätä mihinkin vaivaan.

KYLIEN KULTTUURIA JA IHMISIÄ Matkaseurueeseen kuului lisäkseni kaksi muuta naista, joista Mervin kanssa totesimme olevamme kaukaisia sukulaisia. Oppaana oli Karjalassa Suvannon kylässä 8-vuotiaaksi asti varttunut Vasselei eli Ville Rohkimainen, jonka perheen evakkotaival päättyi Tyrnävälle ja sittemmin Ouluun. Hän toimi meille mainiona paikallisoppaana taitaen karjalan ja venäjän kieltä sekä tuntien läpikotaisin matkan maisemat, tarinat ja ihmiset. Monet tapaamistamme henkilöistä olivat Villen tuttuja tai sukulaisia. Suoperän rajanylitysasemalta matkattiin ensiksi Sohjanankosken kylään noin 92 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

70 kilometriä rajalta itään. Kulttuuritalossa meidät vastaanottivat sydämelliset Sohjanankosken naiset pukeutuneina kauniisiin karjalaisasuihin. Saatiin maistiaisia karjalaisesta kulttuurista laulun, leikin, tanssin ja teepöydän antimien muodossa. Hiki nousi pintaan ja nauru nostatti vedet silmiin, kun hytkyimme lattialla katrillin askelia etsien. Hetkeksi kadonnut Ville palasi kulttuuritaloon laukkukauppiaaksi sonnustautuneena kaupaten emännille koreita huiveja Kiinan keisarin hovista asti. Ville on laukkukauppias viidennessä polvessa: isä sekä äidin isä esi-isineen kulkivat Karjalasta Oulun seudulle kauppaamaan monenlaista tavaraa kylien emännille ja isännille. Sohjanankosken kulttuuritalossa oli mahdollisuus ostaa kauniita paikallisia käsitöitä ja tutustua pienen museon vanhoihin esineisiin. Mieleen jäi muun muassa puusta valmistettu marjanpoimuri, joka oli taitavin käsin muotoiltu käytännölliseksi ja kauniiksi. Kyläharjulta avautuivat avarat järvi- ja vaaramaisemat: taustalla kimmelsi Tuoppajärvi eli Karjalan meri ja horisontissa häämötti tunturi Nuorunen. Piskuisen kyläkaupan tiskillä makoili kissa ja matkalaisten kasseihin pakattiin tuoretta leipää. Paluumatkalla pysähdyttiin Pääjärvelle maittavalle lounaalle höysteenä votkaryypyt ensikertalaisten Vienan matkaajien kunniaksi. Kylänraitilta napattiin kyytiin Villen serkku Anni Vlasova, joka lähti esittelemään meille Karjalatalon toimintaa. Kylien ja Karjalan historiaa oli tallennettu seinille lehtileikkeinä ja kuvina, monet niistä olivat Villen Suomesta tänne toimittamia. Karjalatalo tarjoaa niin lapsille kuin aikuisille kokoontumispaikan Karjalan kielen ja kulttuurin opiskeluun sekä käsityöpajan: huoneen perällä olevat neljät kangaspuut oli tuotu pala palalta Suomesta. Lopuksi pistäydyttiin juuri aukaistussa Annin tyttären Kakkara-kahvilassa, josta ostettiin kotimatkalle makoisat potakkasankiat, pyöreät perunapiirakat.

ROHDOSOPPIA Luonnonkasvien käyttöperinne elää yhä vahvana Vienan Karjalassa. Matkat lääkäriin tai sairaalaan ovat usein pitkiä, joten omavaraisuus rohdosten käytössä on vielä tarpeen. Sohjanankosken kulttuuritalon pihalla meille kasvien käytöstä kertoili Sinaita Ustijonova, jonka kaunista laulantaa olimme saaneet aiemmin kuunnella. Lääkkeenä tai teenä käytettävistä kasveista hän mainitsi ainakin horsman, vadelman, piharatamon, hillan, voikukan, kurjenjalan, katajan, suopursun ja mesimarjan. Voikukan kukista valmistetaan makeaa simaa ja kukinnan jälkeen suureksi kasvaneita lehtiä käytetään tuoreeltaan kääreinä erinomaisena apuna kivistäviin niveliin. Kypsiä katajan marjoja uutetaan votkaan ja uutoksella hoidetaan ulkoisesti esimerkiksi lasten korvakipuja. Sinaita kertoi myös kylän lääkärin opastavan kasvien käyttöä erilaisten vaivojen hoidossa. Pääjärvellä tapasimme kahvila Kakkarassa Olga Ivanovan, joka muisteli kasvien rohdoskäyttöä lapsuudessaan Suvannon kylässä. Yksi kylän mummoista oli taitava parantaja, joka osasi myös kasvien käytön. Hän oli parantanut Olgan jalassa olleen ihottuman rohdoillaan. Kuivattua nokkosta ja muita yrttejä oli käsitöiden ohella kahvilan valikoimissa sekä Karjalatalon pienessä myymälässä. Vienan naisten rohdosoppia on tarttunut Villenkin arkikäyttöön vuosikymmenten saatossa ja mielenkiinto niiden käyttötapoihin jatkuu yhä. Jokasyksyinen työläs, mutta vaivan arvoinen operaatio on valmistaa karpalosta alkohoTIETÄJÄ IÄNIKUINEN

liin uuttamalla ja hunajalla höystämällä lääkettä talven flunssien torjuntaan (ks. resepti ohessa). Uusi mielenkiintoinen rohdostuttavuus tämän kesän Vienan matkoilta on hillan kantojen (verholehtien) käyttö yskänlääkkeenä. Villen lukuisten heinäkuisten hillareissujen oheissaaliina löytyykin nyt kaapista ensimmäinen kokeiluerä kuivattuja, makealti tuoksuvia hillankantoja, joita on tarkoitus käyttää teeksi haudutettuina.

Villen karpalolääke VIENAN ANTIA Tarvikkeet: iso 2 litran lasipullo, parsinneula, noin litra kypsiä karpaloita, 40 % alkoholia (votka, Karjalan palsami tms.), työteliäs emäntä Valmistus: 1) Karpalot puhkotaan parsinneulalla (kaksi lävistystä ristiin = neljä reikää) ja täytetään lasipullo puolilleen karpaloita. Tämä työläs vaihe on se emännän homma, mutta isäntä on kerännyt karpalot. 2) Päälle kaadetaan alkoholia niin, että karpalot peittyvät. Seoksen annetaan muhia korkilla suljetussa pullossa huoneenlämmössä 2-3 viikkoa välillä pulloa heilautellen. 3) Lisätään pulloon juoksevaa hunajaa 400–500 g. Hölskytellään sekaisin ja annetaan olla edelleen huoneenlämmössä 2-3 viikkoa. Valmis karpalolääke säilytetään huoneenlämmössä ja karpalot saavat jäädä pulloon. Karpalolääkettä nautitaan pari ruokalusikallista hikisen hiihtolenkin tai muun hengästyttävän ulkoilun päälle yskän ja vilustumisen torjuntaan sekä hoitamaan virtsateitä ja munuaisia.

94 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Uudet tutkimukset tuottavat jatkuvasti kasvien perinteistä hoitokäyttöä tukevaa tietoa. Monet luonnonkasveista ovat muun muassa antimikrobisesti ja antioksidanttisesti tehokkaita, mitkä ovat hyödyllisiä ominaisuuksia esimerkiksi erilaisten tulehdustilojen hoidossa ja ehkäisyssä. Maailmalla tehdään aktiivisesti tutkimuksia kasvien ja muiden luonnontuotteiden perinnekäytöstä ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista nykypäivän lääketieteessä ja muilla aloilla. Myös Vienan Karjalassa vahvana sukupolvelta toiselle säilynyt kasvien perinnekäyttötieto ja tähän osaamiseen liittyvät ihmisten tarinat tulisi saada koottua talteen sekä kulttuurihistoriallisen arvonsa että tutkimuksellisten mahdollisuuksiensa vuoksi. Kerättyä tietoutta voidaan hyödyntää paikallisten elinkeinojen kehittämisessä esimerkiksi matkailun alalla. Oman tarinansa ansaitsee laukkukauppias Ville, joka oikeastaan johdatti minut Vienan matkalle. Tutustuminen Tyrnävällä naapurissani vanhassa kotipaikassaan askaroivaan mieheen avasi portin runonlaulajien maille. Erinäisten vaiheiden kautta sain matkata Villen kanssa Oulusta Vienaan asti. Matkaa värittivät Villen tarinat ja vanhat runolaulut, välillä hiljennyttiin kalmismaalla ja matkamiehen ristillä muistamaan edesmenneitä, liikututtiin. Äidin puolen sukuni vaiheet sijoittuvat noin 50 km pohjoiseen Villen synnyinkylästä Suvannosta - ehkäpä jo esivanhempamme ovat olleet kanssakäymisissä. Nyt pääsin ensimmäistä kertaan tähyämään noita rajantakaisia seutuja Sohjanankosken kyläharjulta. Päiväretki antoi monessa mielessä sytykkeitä uusiin Vienan matkoihin.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

96 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

VIENAN KARJALA Luontoa, historiaa ja kulttuuria 4 pv, Solovetski, Kalevala ja Paanajärvi Vienan Karjalan kylien myyttisessä tunnelmassa tutustumme historiaan ja kulttuuriin. Ainutlaatuinen vierailukohde on myös Vienanmerellä sijaitseva Solovetskin luostarisaari, jonka monivaiheiseen historiaan tutustumme matkan aikana. Vienan Karjalan kylissä vieraanvaraiset mummut ja papat puhuvat kaunista karjalaa kertoen elämästä ja karjalaisesta elämäntavasta. Kuljemme Zacharias Topeliuksen, Andreas Sjögrenin, Jaakko Fellmanin ja Elias Lönnrotin jalanjälkiä. He kävivät jo 1800-luvulla tallentamassa runoutta, loitsuja ja kertomuksia. Tutkijoiden perässä Vienaan saapuivat taiteilijat, säveltäjät sekä valokuvaaja I.K. Inha 1894. Ja nyt me olemme tämän päivän tutkimusmatkailijoita Kalevalan laulumailla. Tervetuloa kokemaan sadunhohtoinen Vienan Karjala! Rajanylitys tapahtuu kansainvälisen Kuusamo-Suoperän raja-aseman kautta. Hintaan sisältyy kuljetukset, oppaat, majoitukset 2 hh huoneissa, ruokailut. Matkan hinta 850 €/hlö + ryhmäviisumi 86 €.

Kokoa oma ryhmä ja lähde mukaan! Lisätietoja Anne Murto puh. 040 77 00 259. anne.murto@kuusamo.fi

1. päivä klo 8.00 Lähtö Kuusamosta. Ylitämme Kuusamo-Suoperän raja-aseman. Rajamuodollisuuksien jälkeen matka jatkuu rajan läheisyydessä olevaan Suvannon kylään. Matka jatkuu Pääjärven kylän kautta kohti Kalevalaa (Uhtua). Röhönrannassa pysähdymme nauttimaan retkilounaan ja uimaan. Kalevalassa tutustumme kulttuurikohteisiin, käymme Lönnrotin laulupuulla ja Likopäässä. Matkaamme Paanajärven kulttuurihistorialliseen kylään. Kylä sijaitsee Kemijoen varrella, ylitämme joen lossilla. Paanajärvi on maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalla. 2. päivä. Aamiaisen jälkeen tutustutaan Paanajärven kylään, nautitaan rauhallisesta elämänmenosta ja käydään jututtamassa kylän asukkaita. Iiltapäivällä lähdetään kohti Vienan Kemiä. Yöttömän yön laivamatka kohti Solovetskin luostarisaarta alkaa klo 21 ja kestää kolme tuntia. Hyvällä onnella mahdollisuus nähdä valkoisia valaita. Majoittuminen hotellissa. 3. päivä. Aamiaisen jälkeen tutustuminen Solovetskin luostarisaareen. Opastettu luostari- ja museokierros. Laivamatka Vienan Kemiin, kaupunkikierros ja majoittuminen. 4. päivä. Aamiaisen jälkeen matkaamme Louhen kylään, jossa tutustumme kylän torielämään ja kauppoihin. Bussimatka kulkee Mäntykylän – Kiestingin - Sohjanakosken kautta Pääjärvelle Lounaan jälkeen on mahdollisuus matkamuisto-ostoksiin Pääjärven torilla ja kaupoissa. Kuusamoon saavumme noin klo 20. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

98 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

NATURE WELLBEING NATURE CULTURE

FOLKLORE 2018 IN THE FRONTIER

Nouse luontoni lovesta Nouse luontoni lovesta, syntyni syvästä maasta, ha’on alta haltijani kiven alta kiivauteni. Nouse maasta makoamasta, Päivän päälle päästämästä. Nouse koskesta kuohuvasta, pimeästä Pohjolasta tarkasta Tapiolasta.

KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT anne.murto@kuusamo.fi, tel. +358 40 77 00 259 www.kuusamonkansanparannus.com 100 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN