Honka kotikirja 2014

Page 1

HONKA KOTIKIRJA



TERVEELLINEN, JUURI OMANLAINEN KOTI Jokainen vanhempi haluaa taata lapsilleen terveellisen ja turvallisen asuinympäristön. Honka-kodissa yhdistyvät hyvä sisäilma, turvalliset rakenteet ja inspiroiva asuinympäristö. Honkakotien ratkaisut on kehitetty yhteistyössä alan johtavien asiantuntijoiden kanssa ja ne ovat tutkitusti kosteusturvallisia, tiiviitä ja energiatehokkaita. Valitsemalla Honka-kodin huolehdit paitsi perheesi hyvinvoinnista, myös talon jälleenmyyntiarvon säilymisestä vuosikymmenien päähän.

PANOSTA HYVINVOINTIIN Honka-kodin luonnollisesti hengittävä massiivipuinen seinärakenne sitoo ja luovuttaa kosteutta tarpeen mukaan. Näin sisäilman kosteus pysyy optimaalisella tasolla, jossa homeiden ja bakteerien kasvu on vähäisintä. Korkeasta jalostusasteesta huolimatta hirsi on aito luonnontuote, osa alkuperäistä luontoa. Ehkä juuri siksi massiivipuutalossa on niin ainutlaatuinen tunnelma – lämminhenkinen ja samalla inspiroiva. Tutkimuksissa on todettu puurakenteisten ympäristöjen aiheuttavan verenpaineen ja sydämen sykkeen laskua sekä rauhoittumista. Lue lisää www.asuterveesti.fi


LUE LISÄÄ HONKA.FI

Sense of Wellbeing.


MASSIIVIPUUTALO TULI KAUPUNKIIN Massiivipuutalo sopii erinomaisesti myös kaupunkiin ja pienellekin tontille, sillä se voi olla hyvin eleetön ja vailla perinteisen hirsitalon piirteitä. Honkarakenteen innovaatio, markkinoiden ainoa painumaton hirsirunko tuo suunnitteluun täysin uuden vapauden. Honka Fusion –taloissa massiivipuuhun voidaan yhdistää vapaasti erilaisina pintoina mm. rappausta, terästä, kiveä ja suuria ikkunapintoja. Kun painumista ei tarvitse huomioida, ikkunanpuitteet ja liittymät eri materiaalien välillä voidaan toteuttaa kevyillä, moderneilla listoituksilla. Lue lisää www.honka.fi/fusion


LUE LISÄÄ HONKA.FI


K E ST Ä VÄ VA L IN TA , MYÖ S T U L EV IL L E P O LV IL L E Valmistamme massiivisesta umpipuusta vankkoja, jykeviä koteja, jotka kestävät aikaa ja elämää. Hirsi on rakennusmateriaalina tuhansia vuosia käytetty ja toimivaksi todettu. Valitsemalla Honka-kodin huolehdit paitsi perheesi hyvinvoinnista myös talon jälleenmyyntiarvon säilymisestä vuosikymmenien päähän. Massiivipuutalossa asuminen kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Rakennusmateriaaleista puu on ylivoimaisesti ekologisin: sen teollisen valmistamisen energiankulutus on puolet sementin ja vain 20 % tiilen valmistuksen vaatimasta energiamäärästä. Koneellisesti millintarkasti sorvatut hirret tiivistetään valmiiksi tehtaalla, jolloin valmiin talon lämmönpitävyys on erinomainen. Energiatehokkuus alentaa lämmityskustannuksia. Suomalaisesta sertifioidusta mäntymetsästä korjattu tukki jalostuu suomalaisissa käsissä moderniksi massiivipuukodiksi 55 vuoden kokemuksella.

PEFC/0 2-3 1-1 92



DESIGN MAKUSI MUKAAN Harkittu talomallistomme tarjoaa vaihtoehtoja kaupunkiin ja maalle, niin moderniin kuin perinteiseen makuun. Mallistomalleja on mahdollista muokata myös omien toiveiden mukaan. Toteutamme paljon koteja ja lomakoteja myös ulkopuolisen arkkitehdin tekemien piirustusten pohjalta.

HONKA KOTEJA Lounatuuli

10

Harmonia

14

Soul

16

Rumba

20

Apollo

22

Salsa

24

Jive

26

Hambo

28

Kuutio

30

Mambo

32

Syke

36

Kumpula

38

Blues

40

Harjanne

42

Mannila

44

Kumpare

46

Leivo

48

Kunnas

50

Elo

52

Kaurapelto

54

Tähkä

56

Puisto

58

Viehätys

60

Ihastus

62

Niemi

64

Merikotka

66

Cello

68

Lahdelma

70

Harju

78


LOUNATUULI

10

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


7,5 m2

8,0 m2

PP KV

KURAP.

WC 3,0 m2

LVV

TEKN 3,0 m2

LOUNATUULI

IV

HITU

KUISTI

17,5 m2 Lounatuuli edustaa New England –tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä kaupunkia. Talon muoto on klassinen, mutta selkeä ikkunajako ja arkkitehtuurin yksityiskohdat tekevät siitä modernin. Pohjaratkaisu on valoisa ja tehokas. Yläkerran korkeaan oleskelutilaan tulvii valoa suurten lattiasta kattoon ulottuvien ikkunapintojen kautta. Avaa ranskalaisen parvekkeen ovi ja tunne leppeän PRINT DATE: 18.12.2013 PRINTED FROM FILE: LOUNATUULI-160_II_3_1A-H-HONKA_FX204NR.pln PRINTED BY:tupuv 1.st Floor/ 1.st Floor/ GROSS FLOOR lounatuulen tuoksu. NET FLOOR AREA 82,5 m2

79,5 m2

10 440

GROUND FLOOR TERASSI 12,0 m2

1:125

11 020

10 440

TERASSI 12,0 m2

K+R 20,0 m2

OH 19,0 m2

EA RK KO

AULA 16,5 m2

JK

7 200

7 200

MH4 10,5 m2

PA

APK

SK

S 3,5 m2

WC 3,0 m2

LVV

PP KV

K+R 12,5 m2

7 200

TK 8,0 m2

PY

MH3 APK JK 10,5 m2

TEKN 3,0 m2

HITU

KUISTI 17,5 m2

1.st Floor/ NET FLOOR AREA

1.st Floor/ GROSS FLOOR 82,5 m2

77,5 m2

GROUND FLOOR

MH1 13,0 m2

8,0 m2

KURAP.

PY PP/ KUIV

KPH 4,5 m2

LA TI

H 12,5 m2

KPH 4,5 m2

S

MH2 3,5 m2 11,5 m2

WC 3,0 m2

IV SÄ

AULA 13,0 m2

2.st Floor/

1.st Floor/ NET FLOOR AREA NET FLOOR AREA

74,5 79,5 m2m2

MH1 13,0 m2

MH3 10,5 m2 KPH 5,0 m2

LVV

MH2 11,0 m2

TEKN 3,0 m2

KUISTI 17,5 m2

2.ST GROSS FLOOR AREA 1.st Floor/ GROSS FLOOR 77,5 m2 92,0 m2

FI0000010_RANT

KIRJASTO 10,5 m2 MH4 12,0 m2

ET 10,0 m2

1:125 1:125

11 020

EA RK KO

PA

SK

1.st74,5 Floor/m2 NET FLOOR AREA

1.st Floor/ GROSS FLOOR 92,0 m2

7 200

MH3 10,5KHH m2

LVV

LOUNATUULI 160 1A Pohja 1:125 Kerrosala 160,0 m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Huoneistoala 154,0 m² DocKUISTI id: 172832.st Floor/ 2.ST GROSS FLOOR AREA 17,5 m2 NET FLOOR AREA

© 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

OH 21,0 m2

JK

IV

TEKN 3,0 m2

79,5 m2

7 200

7 200

K+R 12,5 m2

S 3,5 m2

LA TI

AULA 16,5 m2

MH4 10,5 m2

KPH 4,5 m2

WC 3,0 m2

PP/ KUIV

1:125

TERASSI

EA RK KO

KPH

ET 4,5 m2 10,0 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

020 GROUND11 FLOOR

APK

MH2 11,5 m2

PY

79,5 m2

1012,0 440m2Copyright

KIRJASTO 10,5 m2

PA

KHH 8,0 m2

KURAP.

IV

MH1 13,0 m2

OH 21,0 m2

SK

KURAP.

KHH 7,5 m2

KPH 4,0 m2

LA TI

LOUNATUULI 180 1A Pohja 1:200 Kerrosala 180,0 m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. 2.st Floor/ GROSS Huoneistoala 2.st Floor/163,0 m² FLOOR Doc id: 17284 NET FLOOR AREA 88,0 m2

83,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

FI0000010_LOU HONKA KOTIKIRJA 11


LOUNATUULI

12

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


LOUNATUULI Lounatuulen leppeän henkäyksen voi tuntea myös mallin yksikerroksisessa versiossa. Talon muoto on klassinen, mutta lattiasta kat¬toon ulottuvat ikkunat ja selkeä arkkitehtuuri tekevät siitä modernin ja kaupunkikelpoisen. Avarassa ja korkeassa olohuoneessa on tilaa nauttia yhdessäolosta. Pyöreästä ikkunasta valo lankeaa kauniisti yläkerran korkeaan aulaan. Pohjaratkaisu on moderni, tehokas ja valoisa.

13 910

TERASSI 15,7 m2

R/OH 31,0 m2

EA RK KO

LOUNATUULI 130 1A Kerrosala 132,0 m² Huoneistoala 118,0 m²

LA TI

MH1 10,0 m2

8 000

MH2 11,0 m2

SK

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 17281

PP KV

PY

KHH 8,0 m2

VH 4,5 m2 PA

JK

K 18,5 m2

KPH 4,5 m2 APK

MH3 10,5 m2

ET 7,5 m2

S 3,5 m2

WC 3,0 m2 SÄ

TEKN 3,0 m2HITU

KUISTI 8,0 m2

16 050

1.st Floor/ NET FLOOR AREA

1.st Floor/ GROSS FLOOR AREA 132,0 m2

TERASSI 15,7 m2

119,0 m2 LOUNATUULI 150 1A Kerrosala 150,0 m² 1:125 Huoneistoala 137,5 m²

GROUND FLOOR OH 27,0 m2

MH1 10,5 m2

MH2 9,0 m2 EA RK KO

MH5 10,5 m2

LA TI

8 000

SK

VH 2,0 m2

AULA 6,0 m2

MH4 9,0 m2

JK

K+R 18,0 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 17282

PP KV

KHH 8,5 m2

PA APK

MH3 10,0 m2

PY

KPH 4,5 m2

S 3,5 m2

ET 8,0 m2 WC 3,0 m2 SÄ

TEKN 3,0 m2

HITU

KUISTI 7,5 m2

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

FI0000010_LOUNATUULI-130_I_3_1A_H- _FXL204

HONKA KOTIKIRJA

13


HARMONIA

14

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


HARMONIA Harmonia on moderni, selkeä ja helposti muunneltava massiivipuinen koti kaupunkiin. Sen hellässä huomassa on helppo rauhoittua arjen kiireiden PRINT DATE: 21.10.2013 PRINTED FROM FILE: RÖNNKVIST STIG_FX134NR.PLN PRINTED BY:outih keskellä: massiivipuisten seinien sisällä on hyvä hengittää eikä kaupungin melu häiritse. Ensimmäisen kerroksen oleskelu- ja ruokailutilojen pohjaratkaisu on muunneltavissa siten, että suuret ikkunat voidaan sijoitella tontin näkymien mukaan. Lasittamalla kuisti saadaan viihtyisää lisä¬tilaa PRINT DATE: 21.10.2013 PRINTED FROM FILE: RÖNNKVIST STIG_FX134NR.PLN PRINTED BY:outih ruokailutilan jatkeeksi. Yläkerran päämakuuhuoneen jatkeena on parveke, joka kutsuu nauttimaan ensimmäisistä auringon säteistä ja tekee petivaatteiden tuulettamisen helpoksi. Harmonia voidaan toteuttaa pulpetti-, murto- tai harjakattoisena. 15 842 3 014

12 828 15 842 12 828

R 8,5 m2

K 14,5 m2

PA

MU/U

KAUPPAKASSIPENKKI

JK

AP

R 8,5 m2

KUISTI 2 11,5 m2

KPH 4,5 m2

K 14,5 m2 AP

AULA ET5,0 m2 6,0 m2 ILA AT KE OR

ET 6,0 m2

K OH 22,0 m2

S 4,5 m2

KPH WC 3,04,5 m2m2

AULA 5,0 m2

KUISTI 2 11,5 m2

S 4,5 m2

KAUPPAKASSIPENKKI

JK

TEKN 3,5 m2

WC 3,0 m2

TEKN 3,5 m2

7 868

PA

MU/U

7 868

3 014

PP/KUIV VAATESÄILYTYS

KHH 7,5 m2 SK

PP/KUIV VAATESÄILYTYS PY VAATESÄILYTYS

KVK

A TIL EA RK KO

KHH 7,5 m2

OH 22,0 m2

SK

KVK

PY VAATESÄILYTYS

KUISTI 1 6,0 m2 KUISTI 1 6,0 m2

GROUND FLOOR

1:125

GROUND FLOOR

PARVEKE 11,5 m2

VH 4,0 m2

PARVEKE 11,5 m2

VH 4,0 m2

MH 1 14,0 m2 MH 1 14,0 m2

AU

AU

KPH 3,5 m2 KPH 3,5 m2

MH 2 10,0 m2 MH 2 10,0 m2

AULA 6,0 m2 MH 4 10,0 m2

S

MH 4 10,0 m2

S

LA

A KI

MH 3 10,0 m2 MH 3 10,0 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

PINTA-ALAT

HARMONIA 185 1A Kerrosala 185,0 m² SECOND Huoneistoala 148,5 m²

ASUINRAKENNUS

PINTA-ALAT KERROSALA

-SEINÄN PAKSUUS 344mm 1ASUINRAKENNUS KRS 2KRS 101 m2

83,5 m2

1KRS 101 m 1KRS 95,5 m2

2KRS 83,5 m 2KRS 78,0 m2

KERROSALA -SEINÄN PAKSUUS 344mm KERROSALA

-SEINÄN 2PAKSUUDEN 250mm MUKAAN 2

KERROSALA -SEINÄN PAKSUUDEN 250mm MUKAAN HUONEISTOALA 1KRS 2KRS 2

TYÖTILA AULA 6,5 m2 6,0 m2

LA

A KI

1KRS

TYÖTILA 6,5 m2

1:125

2KRS

2

Pohja 1:125

Pinta-alatROOF vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. FLOOR/ Doc id: 16033

1:125 1:125

YHT 184,5 m2 YHT 184,5 m2 YHT 173,5 m2

YHT

YHT

2

95,5 m 78,0 m 173,5 m Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.148,5 Pidätämme oikeudet muutoksiin. 81,0 67,5

HONKA KOTIKIRJA

15


SOUL

16

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


OH 22,5 m2

SOUL Hyvinkään asuntomessuille rakennettu talo Honka Lumi on Soul-talon esikuva. Molempien ytimenä on suojaisa sisäpiha. Avara näkymä suojaisalle sisäpihalle tervehtii tulijaa ovelta. Lasten leikkejä pihalla on helppo seurata keittiöstä ja oleskelutiloista. Autokatos ja varasto on sijoitettu osaksi 1. KRS KERROSALA 1. KRS VARASTO KERROSALA taloa, jolloin sisäpihan suojaisuus korostuu. Tarvittaessa autokatos voidaan sijoittaa erilleen talosta. 111,0 m2

6,0 m2

Moderni, selkeälinjainen design sopii kaupunkiin. Rapatun hirsirunkoisen talon ulkonäkö muuntuu mieltymysten ja kaavamääräysten mukaan 1. KRS HUONEISTOALA lisäämällä julkisivuihin puuta tehosteeksi. Talon voi myös verhoilla puulla kokonaan.

GROUND FLOOR

94,5 m2

1:125

6 204

2. krs KPH/WC 3,5 m2

MH3 9,5 m2

10 734

MH2 9,5 m2 AULA 7,5 m2

SOUL 180 2A Kerrosala Huoneistoala Kerrosala, varasto

VH 6,5 m2

MH1 13,5 m2

174,0 m² 150,0 m² 6,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15226

4 811

13 160

2. KRS KERROSALA 63,0 m2 1.KRS HUONEISTOALA 55,5 m2

KUISTI 8,0 m2

KUISTI 4,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125 1. krs

SK 180-2A- _FXL134N FI0000010_SOUL

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. AK 28,5 m2

KHH/TEKN 6,0 m2

ET 13,5 m2

IV

LVV

PY

PP/ KV

AULA 12,0 m2

AP

DW

TYÖH 7,0 m2

PH 6,5 m2

K+R 18,0 m2

WC 2,5 m2

PA

S 4,0 m2

10 734

JK

VARASTO 4,0 m2

TERASSI 30,5 m2

OH 22,5 m2

1. KRS KERROSALA 111,0 m2

1. KRS VARASTO KERROSALA 6,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. 1. KRS

HONKA KOTIKIRJA

17


SOUL

6 039

13 432

VARASTO 4,0 m2

AP

SK

KHH/TEKN 10,0 m2

WC 3,0 m2

IV

ET 7,5 m2

AULA 12,0 m2

JK

PY

WC 2,0 m2

PP/ KV

PA

K+R 28,0 m2

PH 3,5 m2

S 3,0 m2

10 734

AK 37,5 m2

LVV

TERASSI 30,0 m2

OLESKELU 22,5 m2

1. KRS KERROSALA 111,0 13 m2432

6 039

1. KRS VARASTO KERROSALA 6,0 m2

1. KRS HUONEISTOALA

VARASTO 4,0 m2

GROUND FLOOR 6 204

SK

AP

KHH/TEKN 10,0 m2

WC 3,0 m2

KPH/WC 3,5 m2

IV

AULA 12,0 m2

JK

PY

MH3 9,5 m2

WC 2,0 m2

PP/ KV

PA

K+R 28,0 m2

PH 3,5 m2

S 3,0 m2

MH2 9,5 m2 AULA 7,5 m2

TERASSI 30,0 m2

MH1 13,5 m2

10 734

ET 7,5 m2

LVV

10 734

AK 37,5 m2

1:125

94,5 m2

VH 6,5 m2

OLESKELU 22,5 m2

2. KRS KERROSALA 63,0 m2 1. KRS VARASTO KERROSALA 6,0 m2

1. KRS SOUL 180 1A HUONEISTOALA 94,5 m2 Kerrosala Huoneistoala Kerrosala, varasto

1.KRS HUONEISTOALA

GROUND FLOOR

1:125

6 204 Pohja 1:200 174,0 m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. 150,0 m²© 2012 Honkarakenne Copyright Oyj. All rights reserved. Doc id: 15225 6,0 m² KPH/WC 3,5 m2

18

HONKA KOTIKIRJA

55,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

FI0000010_SOUL 180-1A- _FXL134N

MH3 9,5 m2

MH2

9,5 m2 Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan. AULA

10 734

1. KRS KERROSALA 111,0 m2


SOUL

PRINT DATE: 28.6.2013 PRINTED FROM FILE: SOUL-HONKA_FX134NR.PLN PRINTED BY:tupuv

PRINT DATE: 28.6.2013 PRINTED FROM FILE: SOUL-HONKA_FX134NR.PLN PRINTED BY:tupuv

4 434

12 724

KUISTI 9,5 m2

KUISTI 4,5 m2

SK

O

VH/VAR 3,0 m2

ET 7,5 m2

KK

KHH/TEKN 6,0 m2

AU

IV

LVV

AULA 9,5 m2

PA JK

PH 5,5 m2

MU AP

L

VAR 4,0 m2

K+R 20,5 m2

WC 2,0 m2

PRINT DATE: 28.6.2013 PRINTED FROM FILE: SOUL-HONKA_FX134NR.PLN PRINTED BY:tupuv TERASSI

S 4,0 m2

OH 21,0 m2

27,5 m2

PRINT DATE: 28.6.2013 PRINTED FROM FILE: SOUL-HONKA_FX134NR.PLN PRINTED BY:tupuv

4 434

PY

PPKV

10 354

AK 26,0 m2

12 724

KUISTI 9,5 m2

VH/VAR 3,0 m2

ET 7,5 m2

PA JK

O

KK

AU

MH3 11,0 m2

L

K+R 20,5 m2

WC 2,0 m2

S 4,0 m2

MH2 9,0 m2

10 354

VAR 4,0 m2

1:125

6 204

PH 5,5 m2

MU AP

GROUND FLOOR

1. KRS KERROSALA 1. KRS VARASTO KERROSALA SK O 100,5 m2 6,0 m2 KK KHH/TEKN AU PY 6,0 m2 1. KRS IV LVV PPKV HUONEISTOALA AULA 84,09,5 m2m2

10 354

AK 26,0 m2

KUISTI 4,5 m2

AULA 6,5 m2 KPH 4,0 m2

TERASSI 27,5 m2

OH 21,0 m2

GROUND FLOOR

1:125

6 204

2 KRS HUONEISTOALA

1. KRS VARASTO KERROSALA

SOUL 100,5 m2 160 1A 6,0 m2 Kerrosala 1. KRS HUONEISTOALA Huoneistoala 84,0 m2 Kerrosala, varasto

2. KRS KERROSALA 59,5 m2

O

KK

AU

53,5 m2 Pohja 1:200 160,0 m² MH3 vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Pinta-alat 137,5 m² 11,0 m2 SECOND FLOOR/ ROOF 1:125 Doc id: 15229 FI0000010_SOUL 160-1A- _FXL134N Copyright6,0 © 2012 m²Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

MH2 9,0 m2

10 354

1. KRS KERROSALA

MH1 15,5 m2

AULA 6,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KPH 4,0 m2

HONKA KOTIKIRJA

19


RUMBA

20

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


1KRS+VAR 80,0m2 2 KRS 70m2 YHT 150m2

1KRS+VAR 65,5m2 2 KRS 66m2 YHT 131,5m2

RUMBA

GROUND FLOOR 1:125 Rumba – siinä tahti on kohdallaan ja arki ei astu varpaille. Monessa perheessä pohditaan päivittäin, miten arjen rumba parhaiten hoidetaan. Oikeassa rytmissä se sujuu hienosti! Kapealle ja tiiviille kaupunkitontille suunnitellun talon näkymät avautuvat pääasiassa kolmeen suuntaan. Isompia ikkunoita voidaan ryhmittää myös toiselle pitkälle sivulle näkymien ja tontin niin salliessa. Rumban saat harja- että pulpettikatoisena mieltymysten ja kaavamääräysten mukaan. Reipasrytmisen päivän vastapainoksi vanhempien makuuhuoneeseen on antoisaa vetäytyä illalla. Huoneessa on ripaus arjen luksusta: takkavaraus ja parveke. Lapsiperheelle talon eteinen on oikea unelma: lastenrattaat mahtuvat ”sisäparkkiin” ja silti vaate- ja kenkäsäilytykseen jää runsaasti tilaa.

VH 4,5 m2

2. krs

VH 1,5 m2

PH 3,5 m2

MH 11,5 m2

WC 1,5 m2

MH 13,5 m2

MH 10,5 m2

AULA 13,0 m2

PARVEKE 9,0 m2

PRINT DATE: 30.6.2013 PRINTED FROM FILE: RUMBA-HONKA_MLL204NR.pln PRINTED BY:outih

RUMBA 150 2A Kerrosala (sis. var) Huoneistoala (sis. var)

PRINT DATE: 30.6.2013 PRINTED FROM FILE: RUMBA-HONKA_FXL204R.pln PRINTED BY:outih

12 984

va rau s Te ras si

va rau s

6 325

POLKUPYÖRÄT

H 7,0 m2

KHH/ PH 6,5 m2

VAR 4,0 m2

JK

OH 15,5 m2

1. krs

PA

AP

S 3,0AUTOKATOS m2 KHH 27,0 m2 5,0 m2

IV

AULA 2,5 m2

LVV

SECONDPH FLOOR/ ROOF 4,0 m2

K+R SK 17,5 m2 PORRASKOMERO

TERASSI 9,0 m2

OH 15,5 m2

Te ras si

6 325

PP/ KV

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15433

12 984

PY

AP

K+R 17,5 m2

150,0 m² 131,5 m²

ET 11,0 m2

PP/ KV

LVV IV

PY

TEKN/VAR 4,0 m2

1:125

SK

JK+PA

AULA m2

2,5 KUISTI 4,0 m2

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

FI0000010_RUMBA 150 2A-Honka_MLL204

S

AUTOKATOS 28,0 m2

PORRASKOMERO

UU

LIS

OL HUONEISTOALA HD MA O 1KRS 61,5m2 K K VAR 4,0m2 AU 2 KRS 66m2 YHT 131,5m2

TERASSI KERROSALA 9,0 m2 1KRS 74,5m2 VAR 5,5 m2 2 KRS 70m2 YHT 150m2

ET 11,0 m2

KUISTI 4,0 m2

GROUND FLOOR

1:125

2. krs PH 4,0 m2

S 3,5 m2

VH KERROSALA 4,5 m2 1KRS+VAR 80,0m2 2 KRS 70m2 YHT 150m2

MH 13,5 m2 TUNNELMATAKKA VARAUS

PARVEKE 9,0 m2

MH 10,0 m2

HUONEISTOALA 1KRS+VAR 65,5m2 2 KRS 66m2 YHT 131,5m2

MH 8,0 m2

AULA 16,0 m2

GROUND FLOOR

1:125

PRINT DATE: 30.6.2013 PRINTED FROM FILE: RUMBA-HONKA_FXL204R.pln PRINTED BY:outih

12 984

1. krs

PY

SECOND FLOOR/ ROOF AP

K+R 17,5 m2

va rau s Te ras si

6 325

PP/ KV

KHH/ PH 6,5 m2

POLKUPYÖRÄT

H 7,0 m2

VAR 4,0 m2

1:125

JK

OH 15,5 m2

RUMBA 150 1A Kerrosala (sis. var) Huoneistoala (sis. var)

150,0 m² 131,5 m²

PA IV

AULA 2,5 m2

LVV

VH 1,5 m2

PORRASKOMERO

SK

TERASSI 9,0 m2

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

VH 4,5 m2

PH 3,5 m2

MH 13,5 m2

ET 11,0 m2

WC 1,5 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15432

MH

11,5 m2 FI00000_RUMBA 150 1A-Honka_MLL204

KUISTI 4,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. KERROSALA 1KRS 74,5m2

AUTOKATOS 27,0 m2

HUONEISTOALA 1KRS 61,5m2

HONKA KOTIKIRJA

21


APOLLO

22

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


APOLLO Suuret, osittain puuritilöiden suojaamat ikkunapinnat rytmittävät julkisivua, jossa vuorottelevat massiivipuu ja rappaus. Pohjan muuntelu on tässä mallissa suunniteltu helpoksi: keskelle taloa sijoittuvat esimerkiksi kahteen suuntaan antavat avarat keittiö-, ruokailu- ja oleskelutilat, joiden kokoa voi muuttaa yksilöllisesti. Talon toinen pääty on pyhitetty makuuhuoneille, toiseen on keskitetty sauna- ja kodinhoitotilat. Iso kattoikkuna tuo valoa katetulle atrium-pihalle.

PRINT DATE: 10.12.2012 PRINTED FROM FILE: AAVA-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:tupuv

23 588

MH 1 13,5 m2

VIERASH. 13,5 m2

KUISTI 2 53,0 m2

VH 6,0 m2 S 5,5 m2

11 778

A TIL EA RK KO

Ø1300 PK 6,0 m2

AULA 11,5 m2

KPH 5,0 m2

AULA 10,5 m2

WC 2,0 m2 K 21,0 m2

KPH 4,0 m2 KHH 5,0 m2

R 15,5 m2

MH 2 13,0 m2

OH 25,5 m2 MH 3 11,0 m2

TEKN 2,0 m2 KUISTI 1 24,5 m2

APOLLO 200 1A Kerrosala Huoneistoala

200,0 m² 172,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13587

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

HONKA KOTIKIRJA

23


SALSA

24

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


SALSA Tilava Salsa on moderni massiivipuutalo, jolle rapatussa julkisivussa aistikkaasti näkyvä hirsipinta antaa pikantin säväyksen. Saunaosastolla rentoudutaan ja sille onkin suunniteltu mukavasti tilaa. Moni käytännöllinen yksityiskohta talon väljässä pohjaratkaisussa alleviivaa kodin toimivuutta niin arjessa kuin juhlassa. Suurelle katetulle terassille on omat käyntinsä puku- ja olohuoneesta.

PRINT DATE: 21.12.2012 PRINTED FROM FILE: SALSA-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:markoh

SALSA 200 1A Kerrosala Huoneistoala Kerrosala, autokatos Huoneistoala, autokatos

199,0 m² 181,0 m² 54,0 m² 49,5 m²

9 850

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13067

7 120

AT 40,0 m2

PYÖRÄKATOS 18,5 m2

VAR 9,0 m2

KUISTI 2 8,0 m2

VH1 5,0 m2

KUISTI 1 3,0 m2

MH3 12,0 m2

KHH 9,0 m2

TEKN/VAR 6,0 m2 WC 2 1,5 m2

MH1 17,0 m2 PKH 7,5 m2

KPH 5,0 m2 RT 13,0 m2

K 13,0 m2

11 650

ET 20,5 m2

S 5,0 m2

PUUT

WC 1 3,5 m2

MH2 13,0 m2

TYÖH 13,0 m2

OH 28,0 m2

EA RK KO

LA TI

TERASSI 28,5 m2

VH2 3,0 m2

21 100

1:125

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA KERROSALA 199,0 m²

25


JIVE

26

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


JIVE Kun tilantarve on suuri, rytmittää Jive arkea. Tässä talossa perheen päivärytmille on omat alueensa. Koko yläkerta on varattu nukkumiseen, ja alakerrassa sijaitsee tilavan saunaosaston lisäksi avara oleskelualue. Jivessä arvokkuutta luova julkisivun rappaus yhdistyy lämpöiseen massiivipuuhun muodostaen selkeitä pintoja. PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: JIVE-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:outih

4 000

8 900

VAR 7,5 m2

AT 22,5 m2

KUISTI1 25,0 m2

S 5,0 m2

PH 4,5 m2 TEKN 3,5 m2

WC 1,5 m2

KPH 4,0 m2 MH 1 18,5 m2

PKH/ OLESKELU/ HARRASTETILA 12,0 m2

KHH 8,0 m2

OLESKELU 19,0 m2

ET 17,5 m2 14 150

L

KUISTI2 3,5 m2

K 13,0 m2

MH 2 14,0 m2

PUUTILA

R+OH 30,5 m2

TAKKA

VH 5,5 m2

TERASSI 21,5 m2

MH 3 18,0 m2

PARVEKE 7,0 m2

11 550

1. krs

2. krs KERROSALA 1KRS KERROSALA 2KRS KERROSALA AT+VAR KERROSALA YHTEENSÄ KUISTIT JA TERASSIT PARVEKE YHTEENSÄ JIVE 215 1A (kerrosalasta ei ole vähenetty seinän paksuuden ylittävää osaa. Kerrosala250mm Seinän paksuus on yli 250mm)

Huoneistoala

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

119,0 m² 95,5 m² 35,5 m² 250,0m² 51,0m² 7,5m² 310,0m²

250,0 m² 212,0 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

GROUND FLOOR

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 10567

1:125

HONKA KOTIKIRJA

27


HAMBO

28

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


HAMBO Tilava ja muuntautumiskykyinen omakotitalo viihtyisään asumiseen. Koko perhe viihtyy Hambon valoisassa olohuoneessa. Rauhallinen takkahuone muuntuu tv-huoneeksi tai lasten valtakunnaksi. Saunatilat on erotettu omaan siipeensä, joka rajaa suojaisan terassin. Autokatoksesta kuljetaan katoksen alla kastumatta ovelle.

PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: HAMBO-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:tupuv

14 292

3 913

5 317

AVOIN AUTOSUOJA WC 3,0 m2

VH1 3,0 m2

MH1 14,5 m2

MH2 12,5 m2

ET 8,5 m2

MH3 12,5 m2

KHH 5,5 m2

9 352

VH2 2,0 m2

KUISTI 1 17,5 m2

OH+R 42,5 m2

TAKKAH 21,5 m2

K 10,5 m2 VAR 6,0 m2

KPH 5,0 m2

PKH 9,0 m2

6 783

TERASSI 36,0 m2 S 4,5 m2

TEKN 4,5 m2

KUISTI 2 8,0 m2

5 178

12 817

KERROSALA AS.RAK 194,0m² HAMBO 200 1A VAR 8,5m² Pohja 1:125 LUONNOS, MUUTOKSET MAHDOLLISIA Kerrosala as.rakennus KERROSALA 194,0 m² KERROSALA YHT: 202,5m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. -TERASSILLE MAHDOLLISUUS ASENTAA LASIKATE* Kerrosala varasto 8,5 m² -KAAVAN SALLIESSA VARASTON KOKOA VOIDAAN KASVATTAA AUTOSUOJA KUISTIT JA TERASSIT 61,5m²Doc id: 11160 -TULISIJAAN VOIDAAN ASENTAA SUULUUKUT MOLEMMILE PUOLILLE, TAKK Kerrosala yhteensä ALAT YHTEENSÄ 202,5 m² 264,5m² -TAKANPAIKKAA VOIDAAN SIIRTÄÄ VAPAASTI HUOMIOIDEN KANTAVAT RAKE Huoneistoala as.rakennus 163,5 m² *)SISÄLTYY TARJOUKSEEEN VAIN ERIKSEEN MAINITTAESSA (SEINÄ ON LASKETTU KOKO PAKSUUDELLA, Huoneistoala varasto 250mm YLITYKSEN VÄHENNYSTÄ 6,0 m² EI OLE HUOMIOITU) Huoneistoala yhteensä 169,5 m²

GROUND FLOOR Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125 HONKA KOTIKIRJA

29


KUUTIO

30

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


KUUTIO Jotain aivan muuta: Kuutiossa ilmavuus ja toiminnallisuus yhdistyvät täysin uudella tavalla moderniin hirsiomakotitaloon. Alakerrassa yhtenäistä avointa tilaa olevat keittiö, ruokailu- ja olohuone tarjoavat sisustamiselle muuntelumahdollisuuksia. Huomasithan jo korkeaa tilaa olevat olohuoneen ja eteisen? Yläkerran huoneiden sisäikkunat antavat lisää valoa ja avaruutta korkeaan tilaan.

8 727

8 684

KUISTI 2 4,5 m2

IV LVV

MH 4 11,5 m2 WC/S 3,5 m2

KHH 9,5 m2

MH 1 15,0 m2

PP/KV SK IKKUNA

PY

WC 2,0 m2

AULA 9,5 m2

PA

AU

KI

K 12,0 m2

AS

TI LA

AULA 6,0 m2

VH 2,5 m2

JK

AL

ET 7,0 m2

12 884

KPH 5,5 m2

AP

VAR 1,5 m2

12 884

TK 2,5 m2 KO RK EA

KUISTI 1 12,0 m2

MH 2 10,0 m2

S 4,0 m2

R 12,0 m2 MH 3/TKH 14,5 m2

KEVYTTAKKA

IKKUNA

AS AL KI AU

KO RK EA

TI LA

OH 23,5 m2

KULMATAKKA

TERASSI 19,5 m2

PARVEKE 9,5 m2

1. krs

2. krs

KUUTIO 195 1A 1.KRS KERROSALA Kerrosala 112,0 m2 Huoneistoala

194,0 m² 161,5 m²

2.KRS KERROSALA

Pohja 83,01:125 m2 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15548

2.KRS HUONEISTOALA 67,0 m2

1.KRS HUONEISTOALA 95,0 m2

KERROSALA YHT. 195,0 m2 HUONEISTOALA YHT. 162,0 m2 HIRSI MLL134

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

SECOND FLOOR

HONKA KOTIKIRJA

31 1:125


MAMBO

32

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


PRINT DATE: 25.6.2013 PRINTED FROM FILE: MAMBO-HONKA_FXL128R.pln PRINTED BY:tupuv

MAMBO Mambo on tyylikäs omakotitalo, jonka suuret ikkunapinnat kutsuvat luonnonvalon osaksi sisustusta. Tilaratkaisuissa korostuvat edustavuus ja muunneltavuus: kirjasto aukeaa olohuoneeseen, johon se voidaan yhdistää. Erillinen saunarakennus saunatupineen tuo luksusta arkeen.

16 102

KATETTU KUISTI 22,5 m2

PP/ KV

LVV

PY

IV

3 600

TERASSI 35,5 m2

S 3,5 m2

KHH 7,5 m2

KPH 4,5 m2

AP

OH 21,0 m2

JK/PA

R+K 20,5 m2

MH1 12,0 m2

KUISTI 1 6,5 m2

WC 2 1,5 m2

SK

ET 10,5 m2

MH3 9,0 m2

MH2 9,0 m2

8 702

A TIL EA RK KO

TYÖH 8,0 m2 VH 3,5 m2

WC 1 3,5 m2

PRINT DATE: 25.6.2013 PRINTED FROM FILE: MAMBO-HONKA_FXL128R.pln PRINTED BY:tupuv

MAMBO 140 3A Kerrosala Huoneistoala

140,0 m² 118,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15169

16 102

KERROSALA KUISTI HUONEISTOALA KATETTU 19,0 m2

140,0m² 118,0m² 3 600

TERASSI 38,5 m2

GROUND FLOOR

PP/ KV

TEKN/VAR 3,5 m2

PY

KHH 10,0 m2 A TIL EA RK KO

1:125

140,0 m² 118,0 m²

AP

R+K 23,5 m2

KPH 7,0 m2

JK/PA SK

8 702

8 340

OH 23,5 m2

MAMBO 140 1A Kerrosala Huoneistoala

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15165

VH 2,5 m2 KIRJASTO 8,5 m2

MH1 10,0 m2

ET 9,0 m2

MH2 9,5 m2

S 4,0 m2

WC 3,0 m2

KUISTI 1 6,5 m2

FI 0000010_MAMBO-140-3A_FXL134

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. KERROSALA

140,0m²

HONKA KOTIKIRJA

33


MAMBO

34

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


18 402

MAMBO KATETTU KUISTI 27,5 m2

PP/ KV PY

OH 24,0 m2

TYÖH 7,0 m2

3 600

TERASSI 38,5 m2

MAMBO 160 1A Kerrosala Huoneistoala

TEKN/VAR 4,0 m2 KHH 7,0 m2

160,0 m² 136,0 m²

PRINT DATE: 25.6.2013 PRINTED FROM FILE: MAMBO-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:tupuv

AP

A TIL EA RK KO

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 14995

JK/PA

AULA 6,5 m2

8 702

SK

R+K 24,5 m2

1:125

KPH 8,0 m2

VH 2,5 m2 MH2 10,5 m2

MH1 12,0 m2

ET 7,5 m2

S 4,5 m2

MH3 9,0 m2

WC 3,5 m2

KUISTI 1 8,0 m2

20 052

KERROSALA HUONEISTOALA

160,0m² 136,0m²

TERASSI 42,0 m2

3 600

KATETTU KUISTI 30,0 m2

GROUND FLOOR

1:125

PP/KV PY

R 13,0 m2

L

MH3 8,5 m2

OH 35,5 m2

JK/PA

MH1 14,0 m2

KHH 7,5 m2

AULA 6,5 m2 ET 9,0 m2

KPH 9,5 m2

SK

8 702

A TIL EA RK KO

MAMBO 175 2A Kerrosala Huoneistoala

TEKN/VAR 4,5 m2

VH 3,0 m2

174,5 m² 150,5 m²

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 14961

FI 0000010_MAMBO- 160-1A_FXL128

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. K 14,0 m2

S 5,0 m2

PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: MAMBO HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:tupuv

WC 4,0 m2

AP

MH2 11,0 m2

1:125

KUISTI 1 8,0 m2

TUPA 13,5 m2

174,5m² 150,5m² F

7 000

KERROSALA HUONEISTOALA

PH 5,0 m2 S 6,5 m2

KUISTI 2 36,0 m2

R 13,0 m2

2 900

KHH 8,0 m2

KPH 9,0 m2

OH 35,5 m2 S 4,5 m2

K 14,0 m2

MH 1 14,0 m2

MH 9,0 m2

MH 9,0 m2

ET 15,5 m2

WC 4,5 m2

KUISTI 1 8,5 m2

19 520

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

MAMBO 205 1A Kerrosala Huoneistoala 8 000

8 000

KIRJASTO 8,0 m2

FI 0000010_MAMBO 175-2A- _FXL128

204,5 m² 176,0 m²

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 11098

1 600

TERASSI

m2All rights reserved. Copyright © 2012 Honkarakenne48,5 Oyj.

HONKA KOTIKIRJA

35


SYKE

36

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


SYKE

PRINT DATE: 13.12.2012 PRINTED FROM FILE: SYKE-HONKA_VLL112R-fusion.pln PRINTED BY:kirsiv

Syke on suunniteltu kaupunkiasumiseen. Valoisa kaksikerroksinen sisääntuloaula ja avara tilankäyttö on toteutettu oivaltavasti. Makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa. Talon pintamateriaali on leveää ja jämäkkää puupaneelia, hirren massiivipuupinta on näkyvillä kahden kerroksen korkuisena tarkkaan valitussa sisäseinässä, portaan ja eteisaulan kohdalla. Talo voidaan sijoittaa jopa kahdelta sivultaan lähelle tontin rajaa tai katua, jolloin hyödynnetään pienen tontin liikenevä tila mahdollisimman suureksi piha-alueeksi. PRINT DATE: 13.12.2012 PRINTED FROM FILE: SYKE-HONKA_VLL112R-fusion.pln PRINTED BY:kirsiv PARVEKE 16,0 m2

S PH PARVEKE 3,5 m2 4,0 m2 16,0 m2

WC 3,5 m2

KÄYTÄVÄ 5,5 m2

2. krs S 3,5 m2 MH1

PH 4,0 m2

YLÄAULA 4,0 m2

WC MH23,5 m2 8,5 m2

8,0 m2

MH3 11,0 m2

KÄYTÄVÄ 5,5 m2

MH1 8,0 m2

OLESKELU 11,0 m2

YLÄAULA 4,0 m2

MH2 8,5 m2

OLESKELU 11,0 m2

MH3 11,0 m2

11 717

1. krs TEKN.TILA 3,5 m2

KUISTI 1 11,5 m2 11 717

KUISTI 1 11,5 m2

KHH R 5,5 m2 12,5 m2

AULA 14,0 m2

OH 21,5 m2

JK/PAK

7 225

WC/SUIHKU K 4,5 m2 11,0 m2

AULA 14,0 m2

KHH 5,5 m2

7 225

WC/SUIHKU 4,5 m2 TEKN.TILA 3,5 m2

K 11,0 m2

JK/PAK

SYKE 165 1A Kerrosala Huoneistoala

R 12,5 m2

166,0 m² 128,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13595

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

OH 21,5 m2 KUISTI 2 5,5 m2

KUISTI 2 5,5 m2

KRS-ALA 1. KRS 89,0 KRS-ALA 2.KRS 77,0 YHTEENSÄ 166,0 KUISTIT 17,0 PARVEKE 16,0 KRS-ALA 1. KRS 89,0

HONKA KOTIKIRJA+ FXL128 37 FI0000010_SYKE-165 1A_LES200 KRS-ALA 2.KRS 77,0


KUMPULA

38

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


KUMPULA

TERASSI 1 12,0 m2

Kumpulan valoisa sisääntuloaula toivottaa sinut tervetulleeksi! Avara tilankäyttö ja yläkerrassa sijaitsevat makuuhuoneet jakavat tilat rauhoittumiseen ja oleskeluun. Tehokas pohjapiirros perustuu talokonseptiin, jossa rakentajille suunniteltiin pienille tonteille soveltuva massiivipuinen mallitalo. Talo voidaan sijoittaa jopa kahdelta sivultaan lähelle tontin rajaa tai katua, jolloin hyödynnetään pienen tontin liikenevä tila mahdollisimman suureksi KERROSALA 138,5m² piha-alueeksi. KUISTI 5,5m² TERASSI PARVEKE YHTEENSÄ

18,0m² 5,5m² 167,5m²

GROUND FLOOR

1:100

11

10

7

9

8

16 x 194 = 3 110 12

3

13

2

14

1

15

s au ar siv is tih ko

PARVEKE 5,5 m2

VH 2,5 m2

MH 3 11,0 m2 ko llak ttöu käy

ullakkoporras

KPH 6,0 m2

5

4

6

2. krs

AULA 6,5 m2

MH 2 12,5 m2

MH 1 14,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

1:100

PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: KUMPULA-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:tupuv

9 150

FI0000010_KUMPULA 140-A1-OMAKOTITALO_FXL128

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

TERASSI 2 6,0 m2 11

10

8

16 x 194 = 3 110 12

9

7

5

4

6

1. krs 13

2

14

1

15

s au ar siv is tih ko

3

ET 7,5 m2

KPH/KHH 6,5 m2

TEKN. 2,5 m2

7 550

AULA 6,5 m2 KUISTI 5,5 m2 K+R+OH 32,0 m2

TERASSI 1 12,0 m2

138,5m² 5,5m² 18,0m² 5,5m² 167,5m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

11

10

8

9

16 x 194 = 3 110 12

3

13

2

14

1

15

a siv is tih ko

KPH

7

4

5

Pohja 1:125 138,5 m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. 117,0 m² GROUND FLOOR Doc id: 13635 1:100

6

KUMPULA 140 1A Kerrosala Huoneistoala

KERROSALA KUISTI TERASSI PARVEKE YHTEENSÄ

HONKA KOTIKIRJA MH 3

39


BLUES

40

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


BLUES Persoonallinen Blues on suunniteltu monipuolista asumista silmällä pitäen. Modernin massiivipuisen omakotitalon monikäyttöiset tilat kuten puolilämmin ulkokuisti ja eteisen yhteydessä sijaitseva monikäyttötila ovat omiaan harrastuksia varten. Blues on aito Honka Fusion –talo, jossa yksityiskohtien minimalistinen ilme ja eri rakennusmateriaalien yhdistelmä toteutuu parhaimmillaan. Julkisivu on pääosin rapattu. Ikkunat, sisäänkäynnit ja huonetilat avautuvat kolmeen suuntaan, joten talo voidaan sijoittaa lähes kiinni tontin rajaan. Pienen tontin oleskelupiha jää näin mahdollisimman suureksi.

AK 18,0 m2

KHH 7,0 m2

PARVEKE 1 24,0 m2

KUISTI 5,0 m2

MONIKÄYTTÖTILA 8,0 m2

MH 1 12,0 m2

ET 12,5 m2

12 500

S 4,0 m2

LASIKUISTI 16,5 m2

KORK EA TIL A

WC 1 4,0 m2

WC 2,0 m2

(KYLMÄKUISTI)

KPH 6,0 m2

PUUTILA PORTAAN ALLA

K+R 17,5 m2

VH 5,5 m2

AULA 13,0 m2

PIIPPU VARAUS TAKKA VARAUS PORTAAN ALLA

O

TEKN/VAR 4,5 m2

AUKK

4 050

PRINT DATE: 19.12.2012 PRINTED FROM FILE: BLUES-HONKA_FXL128R.PLN PRINTED BY:outih

ULKOTAKKA VARAUS

MH 2 15,5 m2 TERASSI 22,5 m2 OH 25,0 m2

2 260

O KK AU

MH 3 8,5 m2

US RA VA

PARVEKE 2 6,5 m2

TERASSI 14,0 m2

6 500

4 100

1. krs

KERROSALA 1KRS 96,5m2 KERROSALA 2KRS 83,5m2 KERROSALA YHTEENSÄ 180,0m2 (KerrosalaBLUES ei sisällä180 lasikuistia) 1A LASIKUISTI 17m2 Kerrosala 180,0 TERASSIT JA KUISTIT 41,5m2 PARVEKKET 30,5m2 Huoneistoala 150,0 AUTOKATOS 18m2 YHTEENSÄ 290,5m2

2. krs

m² m²

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 013737

1:125

SECOND FLOOR/ ROOF 1:125

HONKA KOTIKIRJA

41


HARJANNE

42

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


HARJANNE Harjanne on kaunis koti perheelle. Olohuone ja keittiö sijaitsevat keskellä taloa – päivittäisen oleskelun keskipisteenä. Vanhempien makuuhuoneessa on käytännöllinen vaatehuone. Yksikerroksisen talon jokapäiväistä mukavuutta lisäävät suuret terassit ja katetut kuistit. PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: HARJANNE-HONKA_MLL204R.PLN PRINTED BY:markoh

15 000

KUISTI 2 17,0 m2

MH 1 14,5 m2

OH 24,5 m2

MH 2 13,5 m2

8 900

WC 1,5 m2 VH 3,0 m2

KHH 8,5 m2

WC/PH 3,0 m2 ET 12,0 m2

PH 4,5 m2

K 19,5 m2 MH 3 11,5 m2

S 4,5 m2

TEKN 2,0 m2

KUISTI 1 38,5 m2

HARJANNE 140 1A Kerrosala Huoneistoala

138,5 m² 128,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13234

KERROSALA 138,5 m² HUONEISTOALA 128,0 m² Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

43


MANNILA

44

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


MANNILA Mannilan omaleimainen rauhallinen tunnelma syntyy oleskelutilojen ja makuuhuoneiden sijoittamisesta omiin kerroksiinsa. Kaupunkikuvaan hyvin istuva aito puutalo on monen perheen haave. Mannila täyttää vaativimmatkin odotukset kaikin puolin.

8 900

2. krs

MANNILA A Kerrosala Huoneistoala

VH2 3,0 m2 MH1 15,0 m2

WC 3,5 m2

166,0 m² 144,0 m²

9 300

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 7564

AULA 15,5 m2

WC/KHH 8,0 m2

PARVEKE 12,0 m2

MH2 10,0 m2

MH3 10,0 m2

8 900

1. krs

OH 15,5 m2

TH 11,0 m2

9 300

VH 3,0 m2

KUISTI 22,5 m2

R 9,5 m2

K 10,0 m2

VAR 6,5 m2

ET 6,5 m2

WC 5,0 m2

S 4,5 m2

AK 19,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

45


KUMPARE

46

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


PRINT DATE: 8.11.2010 PRINTED FROM FILE: KUMPARE-1A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

1:100

KUMPARE Kaunis ja toimiva hirsitalo sopii myös kaupunkiin. Kaksikerroksisen kodin väljät sisätilat on suunniteltu avariksi ja valoisiksi. Ilmavuus näkyy korkean tilan käytössä ja ikkuna-alan runsaudessa. Vanhempien makuuhuoneen oma parveke on ripaus ylellisyyttä.

KUMPARE 1A Kerrosala Huoneistoala

2. krs WC/PH 4,5 m2

PARVI 19,0 m2 MH 3 12,0 m2

S

KI

AU

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 6736

MH 2 12,0 m2

MH 1 12,5 m2

186,0 m² 169,0 m²

A AL

PRINT DATE: 8.11.2010 PRINTED FROM FILE: KUMPARE-1A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

1:100

11 800

4 000

KUISTI 4,5 m2 TK 6,5 m2

1. krs APK

JK

K 9,0 m2

ET 11,5 m2

AK 21,0 m2

PH 2,5 m2 R 16,5 m2

A Copyright © 2009 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. KE R KO

PPK & KUIV

KHH 8,5 m2

8 400

PAK

O TT KA

VH 3,0 m2

WC 2,5 m2

OH 20,0 m2

S 3,0 m2

FI0000002_OKT-KUMPARE 1A_MLL204

H 9,5 m2

TEKN/VAR 8,5 m2

TERASSI 31,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

47


LEIVO

48

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


LEIVO Leivo on perinteinen omakotitalo, jossa on kodikas tunnelma. Keittiö sijaitsee keskellä taloa ruokailutilan ja olohuoneen välissä, jolloin tehokkaaseen pohjaratkaisuun on saatu huomattavaa avaruutta. Läpitalon näkymät ja korotettu, vino sisäkatto lisäävät tilantuntua. Keittiö ja ruokailutila vaihtavat helposti paikkaa, jos haluat mieluummin näkymät ulos keittiössä kokkaillessasi. Leivo-taloon sopiva autokatos/varastoyhdistelmä täydentää kokonaisuuden. Viimeistelty ulkonäkö on taattua Honka-laatua. LEIVO 120 1A Kerrosala Huoneistoala

120,0 m² 109,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15276

12 554

12 554

4 704

4 704

KUISTI 1 KUISTI 1 2,5 m2 2,5 m2

KHH/TEKNKHH/TEKN 9,0 m2 9,0 m2

PKSK

PK

S 3,5 m2

AP

PH 4,5 m2

IV

S 3,5 m2

PH 4,5 m2

TIL A

JK

KO RK EA

SK

JK

IVVARAUS LVV

9 330

AP

LVV

9 330

WC 2,0 m2

MH 1 12,0 m2

K+R 20,0 m2

KUISTI 2 KUISTI 2 7,0 m2 7,0 m2

PP/KV

VARAUS

TIL A

MH 1 12,0 m2

PY

ET 6,5 m2

6,5 m2

VH 1,5 m2

PP/KV

11 204

K+R 20,0 m2

MH 2 8,5 ET m2

WC 2,0 m2 VH 1,5 m2

PY

KO RK EA

MH 2 8,5 m2

TK 3,0 m2

11 204

TK 3,0 m2

OH 23,5 m2

OH 23,5 m2

MH 3 11,5 m2

AUTOKATOS AUTOKATOS 30,5 m2 30,5 m2

MH 3 11,5 m2

VARASTO VARASTO 7,5 m2 7,5 m2

KUISTI 5,0 m2 TERASSI TERASSI 22,5 m2 22,5 m2

KUISTI 5,0 m2

LEIVO, AUTOKATOS AK 1A Pinta-ala 30,5 m² Kerrosala, varasto 10,0 m² Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. VARASTO KERROSALA KERROSALA DocVARASTO id: 15598

KERROSALA KERROSALA 120,0 m2 120,0 m2

10,0 m210,0 m2 12 554

HUONEISTOALA HUONEISTOALA 109,5 m2 109,5 m2

KUISTI 1 2,5 m2

TK 3,0 m2

AP

PY

PK

K+R 20,0 m2

KHH/TEKN 9,0 m2

GROUND GROUND FLOOR FLOOR

ET 6,5 m2

VARAUS

LVV

PH 4,5 m2 KO RK EA

TIL A

SK

OH 23,5 m2

LEIVO 120 2A Kerrosala Huoneistoala

120,0 m² 109,5 m²

IV

S 3,5 m2

WC 2,0 m2

MH 1 12,0 m2

KUISTI 2 7,0 m2

PP/KV

JK

11 204

MH 2 8,5 m2

VH 1,5 m2

AP

Pohja 1:200 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15606

1:125 1:12

MH 3 11,5 m2

TERASSI 22,5 m2

KERROSALA

120,0 m2 Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

CopyrightCopyright © 2012 Honkarakenne © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights Oyj. All reserved. rights reserved.

HONKA KOTIKIRJA 49 FI0000010_LEIVO FI0000010_LEIVO 130 1A- _MLL204N 130 1A- _MLL204N


KUNNAS

50

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


PP/ KV

KRS UONEISTOALA

PY

KUNNAS

KUISTI 1 8,0 m2

Kunnas on moderni hirsikartano, joka sopii luontoarvoja arvostavalle. Luontoarvoja vaalien kasvatettu mäntymetsä jalostuu Honkarakenteen käsissä komeaksi hirsikodiksi, jolla on kokoa ja näköä. Koristeelliset kuistit, pylväät ja erkkerit tuovat taloon ilmeikkyyttä.

GROUND FLOOR

1:125 10 089

PARVEKE 19,5 m2

2. krs

MH3 10,5 m2 MH1 15,0 m2

AULA 21,5 m2

8 354

,0 m2

ET 9,0 m2

KHH/TEKN 9,0 m2

SK

2. KRS KERROSALA 79,5 m2

KPH 4,5 m2

MH2 10,5 m2

VH 6,5 m2

2.KRS HUONEISTOALA

76,5 m2

KUNNAS 185 1A Kerrosala PRINT DATE: 27.6.2013 PRINTED FROM FILE: KUNNAS-HONKA_ML204NR pienempi.pln PRINTED BY:tupuv Huoneistoala

SECOND FLOOR/ ROOF 13 389

1:125 Pohja 1:125

Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15640 FI0000002_250-1A-KUNNAS_MLL204

08 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. KUISTI 2 20,0 m2

1. krs

R 14,0 m2

KIRJASTO 11,0 m2

OH 16,5 m2

PH/WC 4,5 m2

KOMERO

PKH 3,5 m2 LVV

WC 3,5 m2

IV

JK

PP/ KV

AP

PK

ET 9,0 m2

KHH/TEKN 9,0 m2

SK

KRS UONEISTOALA

8 354

S 4,0 m2

KRS KERROSALA 04,0 m2

,0 m2

183,5 m² 166,5 m²

K 10,0 m2

PY

KUISTI 1 8,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

51


ELO

52

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


ELO

Elossa on sopivaa hienostunutta arvokkuutta. Korkeatasoinen massiivipuurakentaminen sulautuu Elossa nykyaikaiseksi asumismukavuudeksi. PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: ELO-HONKA_VLL112R.PLN PRI Alakerrassa saavutaan isoon eteisaulaan. Kodinhoitohuone on käytännöllisesti tilavan tupakeittiön vieressä. Yläkerrassa on kolme reilun kokoista makuuhuonetta, työhuone ja aulatila arkioleiluun. Vanhempien makuuhuoneen yhteydessä on heille oma vaate- ja kylpyhuoneensa.KERROSALA 1.krs PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: ELO-HONKA_VLL112R.PLN PRI KERROSALA LASIKUISTI KERROSALA KERROSALA 2.krs 1.krs KERROSALA KERROSALAYHTEENSÄ LASIKUISTI2 KUISTIT JA TERASSI KERROSALA 2.krs KAIKKI YHTEENSÄ KERROSALA YHTEENSÄ22 HUONEISTOALA KUISTIT JA TERASSI1

KAIKKI YHTEENSÄ 2 HUONEISTOALA 1

MH2 14,5 m2

2. krs MH2 12,0 m2

TYÖH 12,5 m2

MH2 12,0 m2

TYÖH 12,5 m2

MH2 14,5 m2

VH 4,5 m2 MH1 13,0 m2

PARVI 16,0 m2

MH1 13,0 m2

PARVI 16,0 m2

VH 4,5 m2 PH 4,5 m2 PH 4,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

ELO 200 2A Kerrosala 1:125 Huoneistoala

SECOND FLOOR/ ROOF

203,5 m² 173,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13696

TERASSI 16,5 m2 TERASSI 16,5 m2

LASIKUISTI 9,5 m2 LASIKUISTI 9,5 m2

1. krs

OH 26,0 m2

K 18,5 m2

KUISTI 2,0 m2 KUISTI 2,0 m2

S 4,0 m2 TEKN 2,5 m2

WC 1,5 m2

KHH TEKN 7,0 m22,5 m2

WC 1,5 m2

KHH 7,0 m2

S 4,0 m2 ET 12,0 m2

PH 4,5 m2

ET 12,0 m2

PH 4,5 m2

8 200

K 18,5 m2

8 200

OH 26,0 m2

KUISTI 5,5 m2 KUISTI 5,5 m2 11 700

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. 11 700

HONKA KOTIKIRJA

53


KAURAPELTO

54

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


KAURAPELTO Kaurapelto on sympaattinen pienen perheen koti. Tilava tupa muodostaa kodin keskiön. Katetulle vilvoitteluterassille on pääsy myös olohuoneesta. Sisäänkäynti on myös reilusti katteen alla suojaten sateelta.

PRINT DATE: 12.11.2012 PRINTED FROM FILE: KAURAPELTO-HONKA_.PLN PRINTED BY:sirpap

11 800

KUISTI 6,0 m2

KHH 4,0 m2

MH 11,0 m2

TUPA 35,5 m2

8 350

PH 4,5 m2

S 3,5 m2

ET 6,0 m2

KUISTI 7,0 m2

MH 10,5 m2

WC 2,5 m2

KAURAPELTO 90 1A Kerrosala Huoneistoala

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:125 90,0 m² Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. KERROSALA 81,0 m²

90,0 m2

Doc id: 13454

HONKA KOTIKIRJA

55


TÄHKÄ

56

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


TÄHKÄ L-mallinen Tähkä sopii isonkin perheen kodiksi. Kolmen makuuhuoneen lisäksi työhuoneen voi halutessaan ottaa makuuhuonekäyttöön. Yksikerroksisen kodin sauna- ja kodinhoitotilat on sijoitettu omaksi osastokseen. Kuraeteinen takakuistin sisäänkäynniltä helpottaa koira- tai lapsiperheen arkea. Kahteen suuntaan antava takka on upea tilanjakaja olohuoneen- ja ruokailutilan välillä. PRINT DATE: 22.10.2012 PRINTED FROM FILE: TÄHKÄ-HONKA_MLL204.PLN PRINTED BY:tupuv

14 300

5 700

S 3,5 m2

PH 4,0 m2

WC 2 2,5 m2

KHH 10,5 m2

8 600

TEKN 2,0 m2

KUISTI 2 25,5 m2

12 900

W

TYÖH 9,5 m2

VH 3,0 m2

MH1 14,0 m2 8 300

WC 1 3,5 m2 Ø1300

OH 28,0 m2

ET 9,5 m2

F

MH3 10,5 m2

K+R 21,5 m2

MH2 10,5 m2

KUISTI 1 8,5 m2

KERROSALA150m2 TERASSI 34m2 YHTEENSÄ 184m2

TÄHKÄ 150 1A Kerrosala Huoneistoala

GROUND FLOOR 150,0 m² 138,0 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13191

1:125

HONKA KOTIKIRJA

57


PUISTO

58

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


PUISTO Arki sujuu mukavasti Puiston suojissa. Kodin suosikkipaikalle, ruokapöydälle, on oma tila keittiön erkkerissä. Tilavat makuuhuoneet lisäävät viihtyvyyttä. Takapihan suuri pergolaterassi, johon vanhempien makuuhuoneesta on oma käynti, kutsuu loikoilemaan pihapuitten varjoon.

PRINT DATE: 17.12.2012 PRINTED FROM FILE: PUISTO-HONKA-MLL204.PLN PRINTED BY:tupuv

PUISTO 120 1A Kerrosala Huoneistoala

120,0 m² 110,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 13584

TERASSI 25,5 m2

8 200

MH 2 12,5 m2

MH 1 12,5 m2

OH 27,0 m2

S 3,0 m2

WC 2,0 m2 MH 3 11,0 m2

Ø1300

K/R 20,5 m2

KUISTI 2 4,5 m2 KHH 7,5 m2

ET 4,5 m2

1 500

PH 4,5 m2

KUISTI 1 7,5 m2

13 500

KERROSALA KUISTIT+TERASSI YHTEENSÄ

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

120,0m² 36,5m² 156,5m²

1:125

HONKA KOTIKIRJA

59


VIEHÄTYS

60

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


K 8,5 m2 KHH 8,5 m2

VIEHÄTYS

TK 4,0 m2

Viehäty perinnepuutalon tunnelmasta! Kuistit ja kattoerkkerin parveke tuovat ilmeikkyyttä. Ensiluokkaisesti toimiva pohjaratkaisu korostaa sisätilojen toimivuutta. Yläkerran huoneet kiertyvät valoisan oleskelutilan ympärille. Makuuhuoneiden vaatehuoneistakin on tehty erityisen tilavia. KUISTI 2 5,0 m2

PARVEKE 5,0 m2

2. krs h=1600

VH2 3,0 m2

OLESKELU 16,0 m2 MH2 17,5 m2

MH3 10,5 m2 KPH 5,5 m2

VH1 6,0 m2 h=1600

h=1600

PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: VIEHÄTYS-HONKA_MLL204R.PLN PRINTED BY:kirsiv

12 250

VIEHÄTYS 2A KRS-ALA 165,0 HUON.ALA 154,5 MLL 204 1:125

KUISTI 1 6,0 m2

1. krs WC 3,0 m2

TYÖH 10,5 m2

7 700

OH 21,0 m2

S 3,5 m2

PH 4,5 m2

R 6,0 m2 AULA 11,5 m2

K 8,5 m2 KHH 8,5 m2

TK 4,0 m2

KUISTI 2 5,0 m2

VIEHÄTYS 2A Kerrosala Huoneistoala

PARVEKE 5,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

165,0 m² 154,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 11011

HONKA KOTIKIRJA

61


IHASTUS

62

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


IHASTUS

ET 11,0 m2

7 700

KUISTI 4,5 m2

TK 4,5 m2

KHH 6,5 m2 TYÖH

8,5arki m2 ja juhla sopivat ihanan Romanttinen Ihastus on kotina viihtyisä ja toimiva. Perhe-elämän alle. Yläkertaan sijoitetut makuuPH mansardikaton S WC 4,5 m2 3,5 m2 kotiväen tervetulleeksi ja vieraat huoneet ovat oivallisia rauhallisia yöunia ja päivän prinsessaleikkejä varten. Lämmin sisääntulokuisti toivottaa 3,0 m2 viihtymään.

2. krs

AL

AS

AU

KI

MH2 7,5 m2 MH1 11,5 m2

VH 2,0 m2

AULA 11,5 m2 KPH 2,5 m2

MH3 8,0 m2

VH 1,5 m2

PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: IHASTUS-HONKA_MLL204R.PLN PRINTED BY:sirpap

11 300

KUISTI 7,0 m2

KERROSALA 155 m2 HUONEISTOALA 134 m2 KUISTIT 11,5 m2

1. krs

K 10,5 m2

Copyright © 2012 Honkarakenne

TK Oyj. 4,5All m2 rights

R 11,5 m2

KA TT O

OH 15,0 m2

KUISTI 4,5 m2

reserved.

ET 11,0 m2

WC 3,0 m2

IHASTUS 1A Kerrosala Huoneistoala

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KHH 6,5 m2 TYÖH 8,5 m2

PH 4,5 m2

155,0 m² 134,0 m²

7 700

KO RK EA

FI0000000_IHASTUS 1A-HONKA_MLL204

S 3,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 11190

AL

AS

AU

KI

HONKA KOTIKIRJA

63


NIEMI

64

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


NIEMI Niemi on yksikerroksinen omakotitalo, jonka sydämenä on olohuoneen, keittiön ja eteisen muodostama kokonaisuus. Talo sopii erinomaisesti kodiksi pienelle lapsiperheelle. Tilava tuulikaappi huomioi lapsien tai kotieläinten kanssa liikkumisen haasteet.

14 900

VH 2,0 m2 KHH 9,0 m2

K 22,0 m2

KUISTI 8,0 m2

WC 3,0 m2

T

YT

LA

L ÖU

KK

O

8 400

PH 6,5 m2

ET 11,5 m2 MH3 10,0 m2

MH1 15,5 m2

KERROSALA 156,5 m2 HUONEISTOALA 145,0 m2

OH 36,5 m2

NIEMI 155 1A Kerrosala Huoneistoala

156,5 m² 145,0 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

TK 6,5 m2

2 800

S 4,0 m2

MH2 13,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 6973

HONKA KOTIKIRJA

65


MERIKOTKA

66

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


MERIKOTKA Uljaan Merikotkan kolmessa tasossa polveileva katto kätkee huomaansa tyylikkään sekoituksen uutta ja vanhaa. Oleskelutilojen suuri päätyikkuna vaatii arvoisensa maiseman näytettäväkseen. Rauhallinen torni kammareineen antaa persoonallisen leimansa tälle klassikolle, joka palaa päivitettynä mallistoon.

2. krs

AU

KI

AL

AS

PARVEKE 2

MH 2 9,5 m2

PARV. 3

650x1 390

MH 1 15,0 m2

WC 2 5,0 m2

h=1600mm

Ylös 650x550

TORNI 7,5 m2

h=1600mm

AULA 19,5 m2

KÄYTTÖULLAKKO 3,0 m2

PARVEKE 1

14 000 TERASSI 1

1. krs

KO

RK

E

A AK

TT

MERIKOTKA

O

TERASSI 2

OH 23,7 m2

R 15,1 m2

9 600

KIRJASTO 9,4 m2

Copyright © 2007 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

FI0000000

KHH 8,8 m2 K 10,0 m2

ET 12,2 m2 WC 1 2,4 m2

PH 7,2 m2

S 4,4 m2

TK 1,7 m2

KUISTI

MERIKOTKA Kerrosala Huoneistoala

182,0 m² 166,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 000989 MERIKOTKA

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Kerrosala = 182,0m²

HONKA KOTIKIRJA

67


CELLO

68

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


CELLO Komea Cello tekee vaikutuksen ilmeikkäällä julkisivullaan, jota hallitsevat suuret ikkunat ja eri tasoissa polveileva katto. Monikäyttöinen tilaratkaisu on omiaan lisäämään muunneltavuutta; kodin toiminnoille, yhdessäololle ja rauhoittumiselle on omat tilansa.

28 000

TERASSI TEKN. 10,5 m2 AUTOKATOS

MH 3 12,5 m2

MH 2 13,0 m2 VH 4,0 m2

12 300

KHH 8,5 m2

AULA 19,5 m2 WC 1 2,5 m2

WC 2 3,0 m2

ET 3,5 m2

KÄYTÄVÄ 10,0 m2

PH 6,0 m2

SISÄÄNKÄYNTI

R 12,0 m2

MH 1 15,5 m2 TAKKAH 18,0 m2

OH 27,0 m2

N VI

O

SI

TT KA

O

K 12,5 m2

VI

N

O

SI

KA TT

O

S 4,5 m2

TK 5,5 m2

TERASSI SAUNAKUISTI

CELLO Kerrosala Huoneistoala

209,5 m² 195,0 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:150 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 0568

HONKA KOTIKIRJA

69


LAHDELMA

70

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


LAHDELMA

PRINT DATE: 27.10.2010 PRINTED FROM FILE: LAHDELMA-1A_MLL204.PLN PRINTED BY:tuomoha

Lahdelma on puutaloperinnettä kunnioittava hirsikoti. Se on helppo kuvitella suomalaiseen maalaismaisemaan. Reilun kokoiset makuuhuoneet ja käytännölliset tilat tekevät talomallista toimivan kodin. Yläkerrallinen Lahdelma lisää asumismukavuutta kahden makuuhuoneen ja vaikka 1:100 konsolipelitilaksi sopivan aulan verran. 11 550

LAHDELMA 145 1A Kerrosala 145,0 m² Huoneistoala 129,0 m²

2 krs. KUISTI 2 6,0 m2 AULA 10,5 m2

MH 3 15,0 m2

MH 4 12,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 6558

PH 3,5 m2 KHH 6,5 m2

8 200

OH 21,0 m2

MH 1 11,0 m2

11 550 S 2,5 m2 Vh 2,0 m2

KUISTI 2 6,0 m2 ET 14,0 m2

1 krs. K 13,0 m2

Mh2 8,5 m2

WC 3,0 m2 KHH 6,5 m2

MH 1 11,0 m2

S 2,5 m2 KUISTI 1 6,5 m2

8 200

OH 21,0 m2

PH 3,5 m2

PRINT DATE: 26.10.2010 PRINTED FROM FILE: POUKAMA-1A_MLL2

Vh 2,0 m2

ET 14,0 m2 K 13,0 m2

Mh2 8,5 m2

WC 3,0 m2

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

FI0000002_LAHDELMA 1A- _MLL204

KUISTI 1 6,5 m2

11 550

KUISTI 2 6,0 m2

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

LAHDELMA 100 1A Kerrosala Huoneistoala

FI0000002_LAHDELMA 1A- _MLL204

99,0 m² 90,5 m²

PH 3,5 m2 KHH 6,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 6549

S 2,5 m2

8 200

OH 21,0 m2

MH2 11,0 m2

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

VH 2,0 m2 FI0000002_LAHDELMA 1A- _MLL204 ET

15,5 m2

K+R 13,0 m2 WC 3,0 m2

MH1 8,5 m2

KUISTI 1 6,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

71


HARJU

72

HONKA KOTIKIRJA

Kuvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta. Valittu varustelutaso ja rakenneratkaisu vaikuttavat talon ulkonäköön ja hintaan.


HARJU Harju on perinteisen kaunis hirsitalo. Lämminhenkisen kodin konstailematon pohjaratkaisu perustuu suosittuun tilaratkaisuun. Makuuhuoneet reunustavat keskellä sijaitsevaa yhtenäistä oleskelu- ja keittiötilaa. Harju onkin todellinen tilaihme. Järkivalinta, siis. Saunassa on tilavaraus myös puukiukaalle, jolloin kiuas ja takka voidaan asentaa samaan hormiin.

JÄTE JÄTE

KUISTI 1 3,0 m2

10 000

POLKUPYÖRÄT

AUTOKATOS 32,0 m2

10 000

IV

LVV VARAUS

AULA 5,0 m2

PH 4,5 m2

SK S 4,0 m2

POLKUPYÖRÄT

KUISTI 2 2,5 m2

4 250

ET 3,5 m2

K+R 14,5 m2

KHH/TEKN 8,0 m2

KUISTI 2 2,5 m2

VAR 5,5 m2

AP

PK/ KUIV PY

KHH/TEKN 8,0 m2

KO RK EA

MH PH 2 12,0 m2 4,5 m2

LVV VARAUS

TIL A-

IV

VAR 5,5 m2

AP

JK/ PAK

MH 3 8,0 m2 KUISTI 1 3,0 m2 WC 1,5 m2 ET 3,5 m2 MH 1 14,0 m2

K+R 14,5 m2

AULA 5,0 m2

OH 18,5 m2

SI SÄ KA TT O

4 250

MH 3 8,0 m2

WC 1,5 m2

JK/ PAK

S 4,0 m2

8 604

PK/ KUIV PY

SK

SI SÄ KA TT O

AUTOKATOS m2

JÄTE 32,0

VI NO

JÄTE

MH 1 14,0 m2

KERROSALA VAR 8,5 m2

KO RK EA

MH 2 12,0 m2

HARJU, AUTOKATOS 1 Pinta-ala 32,0 m² Kerrosala, varasto 8,5 m² Pohja 1:125 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15633

TIL A-

VI NO

KUISTI 3 8,5 m2

OH 18,5 m2

12 404

HARJU 105 1A Kerrosala Huoneistoala Kerrosala

106,5 m² 97,5 m² 106,5 m²

1.st Floor/ KERROSALA HARJU 106,5 m2

KUISTI 3

Pohja 1:1258,5 m2 Pinta-alat vaihtelevat valitun seinäratkaisun mukaan. Doc id: 15638

1.st Floor/ 12 404 HUONEISTOALA HARJU 97,5 m2

KERROSALA VAR 8,5 m2

1.st Floor/ KERROSALA HARJU 106,5 m2

1.st Floor/ HUONEISTOALA HARJU 97,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA KOTIKIRJA

73


809-CPD-0356 Honkarakenne Oyj FI-43 500 KARSTULA 06 ETA-03/0015

OIKEUS MERKITÄ TALOT CE-MERKILLÄ.

TURVALLINEN LAATUTUOTE JA LUOTETTAVA KUMPPANI Honka-kotien valmistaja, vuonna 1958 Lieksassa perustettu Honkarakenne Oyj on yksi maailman ensimmäisistä hirsirakennusten teollisista valmistajista. Olemme toimittaneet yli 80 000 rakennusta 50 maahan: upeita koteja, lomakoteja, hotelleja, ravintoloita, päiväkoteja, sairaaloita, kirkkoja ja kokonaisia lomakyliä. Korkea laatumme perustuu vankkaan ammattiosaamiseen, jatkuvaan tuotekehitykseen ja puolueettomiin testauksiin. Osoitukseksi Honka-laadusta kiinnitämme jokaiseen valmistamaamme Honka-kotiin Original Honka -kilven. Honkarakenne on ensimmäinen puutalovalmistaja Euroopassa, joka on saanut oikeuden käyttää tuotteissaan jo vuodesta 2004 ETA-hyväksynnän mukaista CE-merkintää.

74

HONKA KOTIKIRJA


www.honka.fi

75


LUE LISÄÄ: HONKA.FI Taloissamme käytettävä puuraaka-aine on aina lähtöisin sertifioiduista suomalaisista metsistä.

Facebook “f” Logo

Tutustu kuviimme Pinterestissä: pinterest.com/honkaloghomes

C MYK / .ai

Facebook “f” Logo

C MYK / .ai

Seuraa Honkaa Facebookissa: facebook.com/honkafi

Honkarakenne Oyj Vaihde 020 575 700 info@honka.com

Honka® ontuotemerkki. Honkarakenne rekisteröimä Kaikki oikeudet pidätetään. Painettu: Esa Print Oy. 6000. 06.2013. Honka® on Honkarakenne Oyj:n rekisteröimä KaikkiOyj:n oikeudet pidätetään. tuotemerkki. Painettu: Esa Print Oy. 2000. 01.2014.

Valmistettu Suomessa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.