HONKA small familly and holiday houses 2015

Page 1

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA


Yhdist채 luonnonmateriaalin terveysedut ja toiveisiisi sopiva design.


HONKA-HUVILAT JA -SAUNAT RENTOUTTAVAAN VAPAA-AIKAAN Mikä tarjoaakaan rentoutumiseen ja voimien keräämiseen paremmat puitteet kuin oma lomakoti, oman näköinen ja oman perheen tarpeisiin sovitettu. Kun lomakotisi on istutettu kauniisti ympäristöönsä, tehty aidoista luonnon materiaaleista ja hengittävällä seinärakenteella, voit tuntea olevasi osa luontoa. Mieli lepää ja uni tulee helposti.


MIKSI MASSIIVIPUURAKENNUS JA MIKSI HONKARAKENNE? Massiivipuu on materiaalina ylivertainen • Hirsi on ekologinen materiaali, jolla on alhainen hiilijalanjälki. • Massiivipuulla on tutkitusti positiivisia psykososiaalisia vaikutuksia alentamalla stressiä. • Männyllä on todettu olevan antibakteerisia vaikutuksia. • Männystä ei haihdu haitallisia päästöjä sisäilmaan. • Puun pintalämpötila on miellyttävä ja tämän lisäksi massiivipuu tasaa sisäilman kosteutta, pitäen sen asumiselle ihanteellisella tasolla läpi vuoden.

HONKA–teknologia on edistyksellisin • Honkarakenteen kehittämä Fusionteknologia on mullistanut hirsirakentamisen. Tämän kehitystyön lopputuloksena markkinoilla on painumaton hirsi, joka mahdollistaa modernin, monipuolisen ja eleettömän arkkitehtuurin. • Honkarakenteen turvalliset ja toimivat rakenteet on kehitetty yhteistyössä johtavien asiantuntijoiden kanssa, jotta rakennuksesi säilyy sukupolvelta toiselle ja säilyttää arvonsa läpi vuosien. • Hongan tuotteet ovat ensiluokkaisen energiatehokkaita ja tiiviitä rakenteiltaan. • Suunnitteluratkaisuissa on otettu korostetusti huomioon esteettömyys sekä luonnollisten valonlähteiden käyttö. • Huomioithan myös, että Honkarakenteen mallistossa on laaja valikoima erilaisia pohjaratkaisuja erilaisille tonteille.


809-CPD-0356 Honkarakenne Oyj FI-43 500 KARSTULA 06 ETA-03/0015

Oikeus merkitä talot CE-merkillä.

UNELMASI ON LÄHEMPÄNÄ KUIN ARVAATKAAN Haaveiletko hengähdyspaikasta arjen keskellä tai kakkoskodista leppoisille eläkepäiville? Tee visiostasi totta helposti ja luotettavasti. Valitse varma ja kokenut kumppani, jolta saat haluamasi palvelut ja toimituskokonaisuuden tarpeesi ja budjettisi mukaisesti. Saat lomapaikan, jonka arvo säilyy seuraavillekin sukupolville. Mökkipaketin voit hankkia joko puuosatoimituksena tai laajempana Iso-toimituksena, joka sisältää jo paljon rautakauppatavaraa. Yhdistä mökkipakettiin haluamasi lisäpalvelut tarpeesi mukaan: Perustuspalvelu Saat yhteistyökumppaniltamme laadukkaan ja edullisen betoniperustuksen. Helppo avaimet käteen -toimitus sisältää perustussuunnitelman, rahdit, tarvittavat materiaalit ja itse asennustyön. Asennuspalvelu Hongalta hankittu rakentamispalvelu on luotettava ja huoleton tapa rakennuttaa oma lomapaikka. Koulutetut asentajaverkostomme vastaa vuosittain sadoista työmaista ympäri Suomea. Valitse tarpeisiisi sopiva pystytyslaajuus: S, M tai L. Suunnittelupalvelu Etkö löytänyt sopivaa mallia? Honka suunnittelupalvelun kokeneet ammattilaiset ovat käytettävissäsi toiveidesi mukaisen lomapaikan räätälöimiseksi. Suunnittelupalvelun hinta hyvitetään talokaupan yhteydessä. Honka Rahoitus Honka Rahoitus on joustava maksutapa, jolla maksat hankintasi Sinulle parhaiten sopivissa kuukausierissä. Alkuun pääset ottamalla yhteyttä Honka-myyjään, joka on luottokumppanisi koko taloprojektin ajan. www.honka.fi/myynti


K채yt채mme vain sertifioiduista suomalaisista metsist채 kaadettua puuta.


KES TÄ V Ä VAL IN TA, MYÖS T U L E V IL L E POLVIL L E Valmistamme massiivisesta umpipuusta vankkoja, jykeviä koteja, jotka kestävät aikaa ja elämää. Hirsi on rakennusmateriaalina tuhansia vuosia käytetty ja toimivaksi todettu. Valitsemalla Honka-kodin huolehdit paitsi perheesi hyvinvoinnista myös talon jälleenmyyntiarvon säilymisestä vuosikymmenien päähän. Massiivipuutalossa asuminen kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Rakennusmateriaaleista puu on ylivoimaisesti ekologisin: sen teollisen valmistamisen energiankulutus on puolet sementin ja vain 20 % tiilen valmistuksen vaatimasta energiamäärästä. Koneellisesti millintarkasti sorvatut hirret tiivistetään valmiiksi tehtaalla, jolloin valmiin talon lämmönpitävyys on erinomainen. Energiatehokkuus alentaa lämmityskustannuksia. Suomalaisesta sertifioidusta mäntymetsästä korjattu tukki jalostuu suomalaisissa käsissä moderniksi massiivipuukodiksi 55 vuoden kokemuksella.


HONKA RAHOITUS R A H O I T U S Honka Rahoitus on joustava maksutapa, jolla maksat hankintasi Sinulle parhaiten sopivissa kuukausierissä. Honka Rahoituksen etuja ovat: • Joustava rahoituspalvelu verkossa • Kortiton rahoitustuote • Lainasumma 750 €–40 000 € • Luottoaika 3–7 vuotta (7 500 € asti, max. 5 vuotta) • Kiinteä korko ja kuukausierä • Laskutus kuukausittain tasaerissä • Ei vakuuksia eikä takaajia • Mahdollisuus maksaa aikaisemmin pois tai suurempia suorituksia


LOMAPAIKKA MAKUSI MUKAAN Harkittu huvila- ja mökkimallistomme tarjoaa vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin, toiveisiin ja tonteille. Valitse miellyttävä tyyli ja yhdistä sopivaan saunaan tai lisärakennukseen (Honka Saunakirja). Mallistomalleja on mahdollista muokata myös omien toiveiden mukaan. Toteutamme lomapaikkasi myös ulkopuolisen arkkitehdin tekemien piirustusten pohjalta. Honka-myyjän luona voit tutustua kaikkiin toteuttamiimme kohteisiin.

HUVILAT JA MÖKIT Lintukoto

40 m²

10

Dyyni

50–115 m²

12

Saari

80–90 m²

16

75 m²

20

30–60 m²

22

70–100 m²

26

Valo

25–80 m²

30

Syli ja Lempi

80–90 m²

34

50–100 m²

38

Kvartsi

100 m²

42

Rubiini

134 m²

44

Kippari

60–91 m²

46

88 m²

50

60–70 m²

52

88 m²

54

Kuura

150 m²

56

Soihtu

70 m²

58

Fiskari

100–125 m²

62

83–98 m²

64

90 m²

66

Korpikumpu

134 m²

68

Sateenkaari

124 m²

70

90–116 m²

72

61 m²

74

Metsätähti

50–62 m²

76

Aamutähti

46–56 m²

78

Apaja ja Otti

46–55 m²

80

Merituuli Sirius ja Puolikuu Kommodori

Ulappa

Heijastus Laiskajaakko ja Unikeko Kultahiekka

Lumous ja Toivomus Kultasiipi

Päivänsäde ja Pouta Meritähti


LINTUKOTO

10

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


AU KI AL AS

LINTUKOTO

LINTUKOTO-mallistoon kuuluu tehokkaasti suunniteltuja 40-neliöisiä parvellisia mökkejä ja parvellisia 25–30 -neliöisiä saunamökkejä. Sisäänkäynti Lintukotoon on järjestetty rakennuksen päästä tai sivulta – miten tontillesi parhaiten sopii. Mallisto on saanut alkunsa Lauri Tähkän ideoimasta myymälämökistä, joka rakennettiin Turun kaupungintalon viereen. Lauri Tähkä on intohimoinen linnunpönttöjen rakentelija. Lintukoto-mallisto on jatkumo tälle harrastukselle – mittakaava vain on hieman suurempi. Lintukoto on designiltään hauska, moderni ja hyväntuulinen. Lintukodossa voit ihastella ilta-auringossa punertavaa mökkitaivasta etuseinien suurista ikkunoista. Rakennuksena Lintukoto on turvallinen ja kotoisa pesä, jonka voit helposti sijoittaa juuri sinne rakkaimpaan vapaa-ajanSECOND ympäristöön, jonne arjen huolet eivät yllä. FLOOR/ ROOF 1:125 Lintukoto on modernin tyylikästä designiä ja hyväntuulista pilkettä silmäkulmassa. 4 500 PARVI PA RV I

LATTIA-ALA (h<1600) 9m2

PARVI

ALKOVI 6,0 m2

LATTIA-ALA (h<1600) 9m2

PH 3,0 m2

NAULAKKO TILA

NAULAKKO TILA

Katso O-SAUNA LINTUKOT tai nakirjasta Honka Sau honka.fi osoitteesta

VAATESÄILYTYS VAATESÄILYTYS

TI LA

AU KI

AU KI

L/U

AL AS

AL AS

KO RK EA

TERASSI 8,5 m2

8 850

JK

TUPA 26,5 m2

LINTUKOTO 40 2A Kerrosala SECOND FLOOR/ Huoneistoala

40,0 m²

ROOF 36,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL122-hirrellä. Doc id: 20474

1:125

SECOND FLOOR/ ROOF NET FLOOR AREA 35,5 m2

1.st Floor/ GROSS FLOOR AREA 4 500 40,0 m2

1:125

NETTOALA 1krs 36,5 m2

4 500 LÄ

ALKOVI PH GROUND FLOOR 6,0 m2

3,0 m2

PARVI

1:125

PA RV I

LATTIA-ALA (h<1600) 9m2 LÄ

ALKOVI 6,0 m2

TUPA 26,5 m2

NAULAKKO TILA

VAATESÄILYTYS

FI0000010_LINTUKOTO_40 2A- _VLL112 VAATESÄILYTYS

JK

TI LA

AU KI

TERASSI 8,5 m2

AL AS

JK

KO RK EA

KO RK EA

TI LA

L/U

8 850

NAULAKKO TILA

arakenne Oyj. All rights reserved.

PH 3,0 m2

8 850

PA RV I

L/U

VAATESÄILYTYS VAATESÄILYTYS

TUPA 26,5 m2

NAULAKKO TILA

TERASSI 6,5 m2

LINTUKOTO 40 1A Kerrosala Huoneistoala

40,0 m² 36,5 m²

SECOND FLOOR/ ROOF NET FLOOR AREA

NETTOALA 1krs 1.st Floor/ GROSS FLOOR AREA Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet 35,5 m2 36,5 muutoksiin. m2 40,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL122-hirrellä. Doc id: 20473

1:125 HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

11


DYYNI

12

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


DYYNI Sulavalinjaiseen Dyyni-mallistoon kuuluu erikokoisia huviloita ja saunamökkejä, joista kokoat helposti tontillesi sopivan kokonaisuuden. Huvilan avarasta olohuone-keittiöstä avautuu esteettömät näkymät ympäröivään luontoon. Päärakennus voidaan varustaa koko rakennuksen pituisella terassilla, joka toimii kesäisin olohuoneen jatkeena. Tyylikkään kokonaisuuden saat esimerkiksi yhdistämällä päärakennuksen ja saunan terassilla toisiinsa. Katso Dyyni-sauna Saunakirjastamme tai osoitteesta: honka.fi. PRINT DATE: 4.6.2014 PRINTED FROM FILE: DYYNI-HONKA_MLL134C.PLN PRINTED BY:Mika

9 450

PPK KH 4,0 m2 JK

LVV/IV

5 000

MH 8,5 m2

NI-SAUNA Katso DYY irjasta tai nak Honka Sau honka.fi s e osoitte ta

OH/K/R 22,5 m2

1 985

49,0 m²

Terassi

23,0 m²

Yhteeensä

72,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL134N-hirrellä. Doc id: 18810

ALKOVI 4,0 m2

TAKKA

ET 5,5 m2

DYYNI 50 1A Kerrosala

TERASSI 23,0 m2

PRINT DATE: 4.6.2014 PRINTED FROM FILE: DYYNI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:Mika

11 590

GROUND FLOOR TAKKA

1:125

PPK KH 4,0 m2 JK

LVV/IV

5 000

MH 10,5 m2

1 985

OH/K/R 29,5 m2

ET 5,5 m2

ALKOVI 5,0 m2

DYYNI 60 1A Kerrosala

60,0 m²

Terassi

27,5 m²

Yhteeensä

87,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL134N-hirrellä. Doc id: 18809

TERASSI 27,5 m2

KERROSALA HUONEISTOALA TILAVUUS

11 220

GROUND FLOOR

1:125

TAKKA

PPK

OH/K/R 28,0 m2

JK

ET 10,0 m2

KH 4,0 m2

6 985

MH 8,5 m2

LVV/IV

5 000

ALKOVI 4,5 m2

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

49m2 45m2 150m3

DYYNI 70 1A Kerrosala

70,0 m²

Terassi

21,5 m²

Yhteeensä

91,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alatFI0000010_DYYNI-50 laskettu MLL204N-hirrellä.1A_MLL134N Doc id: 18782

1 985

ALKOVI 5,0 m2

TERASSI 21,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KERROSALA HUONEISTOALA TILAVUUS

60m2 55,5m2 3 185m HONKA MÖKKIJA HUVILAKIRJA

13


DYYNI

14

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


DYYNI 12 660

TAKKA

MH 10,5 m2

5 000

MH 8,0 m2 OH/K/R 30,0 m2

DYYNI 80 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

6 985

PRINT DATE: 30.7.2014 PRINTED FROM FILE: DYYNI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:outih

JK

ALKOVI 6,0 m2

1 985

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204N-hirrellä. Doc id: 18773

ET 9,0 m2

KH 6,0 m2

KESÄKEITTIÖ

80,0 m2 32,0 m2 112,0 m2

PPK

LVV/IV

TERASSI 32,0 m2

GROUND FLOOR 3 100

1:125

13 050

3970

TEK./VAR. 7,5 m2 PH 5,0 m2

JÄTE

MH2 12,0 m2

VH 6,0 m2 MU

PP/ KUIV

JK/ PA

AP

TAKKA

L/U

AK 23,0 m2

KERROSALA HUONEISTOALA WC ET TILAVUUS

4,0 m2

5,0 m2

80m2 72m2 270m3

SIS.KÄYNTI 14,0 m2

ISTUTUSALLAS

© 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

NI-SAUNA Katso DYY irjasta tai nak Honka Sau1.st hFloor/ .fi FLOOR AREA ta onkaGROSS s osoittee116,0 m2

KUIV

KHH 6,5 m2

OH/R/K 45,0 m2

TERASSI 50,5 m2

8 150

MH1 12,0 m2

FI0000010_DYYNI-80 1A_MLL204N

DYYNI 115 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

116,0 m2 64,5 m2 180,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204N-hirrellä. Doc id: 18969

NET FLOOR AREA 106,5 m2

GROUND FLOOR Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125 HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

15


SAARI

16

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


SAARI Arkkitehti Kari Leppäsen suunnittelemassa Saari-mallistossa kohtaavat perinne ja moderni. Arkkitehtuuriltaan selkeälinjainen mallisto on suunniteltu suomalaiseen luontoon sopivaksi. Siihen kuuluu erikokoisia huviloita, piharakennuksia ja saunarakennuksia, jotka muodostavat kauniin kokonaisuuden esimerkiksi merellisessä ja karussa luonnossa. Saunan näköalaikkuna liittää luonnon PRINT DATE: 18.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv osaksi sisätilaa ja saunomiskokemusta. Jyrkkä harjakatto ja pitkät räystäät antavat suojaa terasseilla vilvoitteleville ja lisäksi ne suojaavat julkisivun pintoja sateessa ja myrskyssä. Sisätilan korkeus tuo tilantuntua ja mahdollistaa parven rakentamisen saunan yläpuolelle. Yhdistä tähän: Saari-saunamökki (Honka Saunakirja).

Arkkitehti Kari Leppänen

TERASSI 22,0 m2

A TIL EA RK KO

KUISTI1 3,5 m2 KUISTI2 19,0 m2

A TIL EA RK KO

OK-R-K 46,5 m2

MH 12,0 m2

14 660

KUISTI1 3,5 m2

TEKN 1,5 m2

PA RV I

VH 4,0 m2

VH 4,0 m2

1.krs KERROSALA 74,5 m2

5 070

KUISTI2 19,0 m2

MH 12,0 m2

5 070

OK-R-K 46,5 m2

PA RV I

PRINT DATE: 18.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv

TERASSI 22,0 m2

TEKN 1,5 m2

1.krs HUONEISTOALA 65,5 m2

GROUND FLOOR 14 660

1:125

1.krs KERROSALA 74,5 m2

1.krs HUONEISTOALA 65,5 m2

GROUND FLOOR

1:125

KO RK EA TIL A

RI-SAUNA Katso SAA irjasta tai nak Honka Sau honka.fi s e osoitte ta

KO RK EA TIL A

PARVI 5,5 m2

SAARI 80 1A Kerrosala Terassi ja kuistit Yhteensä

80,0 m2 44,5 m2 124,5 m2

2.krs KERROSALA 5,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

h >1 600

PARVI 5,5 m2

h >1 600

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 18852

2.krs HUONEISTOALA 5,5 m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

17


SAARI

PRINT DATE: 17.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv

PRINT DATE: 17.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv

TERASSI 22,0 m2

PA RV I

TERASSI 22,0 m2

KUISTI1 OK-R-K 3,5 m2

MH1 8,0 m2

48,5 m2

A TIL EA RK KO

PA RV I

KUISTI2 19,5 m2

1. krs

MH2 9,0 m2

5 070

KUISTI2 19,5 m2

A TIL EA RK KO

5 070

MH1 8,0 m2

OK-R-K 48,5 m2

14 860

MH2 9,0 m2

KUISTI1 3,5 m2

1.krs KERROSALA 75,5 m2

HUONEISTOALA 66,5 m2

GROUND FLOOR

14 860

Parvi

1.krs KERROSALA 75,5 m2

KO GROUND FLOOR RK EA TIL A

RI-SAUNA Katso SAA irjasta tai nak Honka Sau honka.fi s osoittee ta

18

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

SAARI 80 2A Kerrosala 80,0 m2 Terassi ja kuistit KORK 44,5 m2 EA Yhteensä 124,5 TILm2 A

1:125

HUONEISTOALA 66,5 m2

PARVI 4,5 m2

h>

160 0

1:125

Pohja 1:125 h Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. >1600 PARVI Doc id: 18853 4,5 m2

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


SAARI

PRINT DATE: 18.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv

PRINT DATE: 18.6.2014 PRINTED FROM FILE: SAARI-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:tupuv

TERASSI 37,0 m2

TERASSI 37,0 m2

1. krs

4,5 m2

S 4,5 m2

I RV PA

KUISTI2 19,0 m2

I RV PA PH

5 070

OK-R-K 45,5 m2

TAKKAH 8,5 m2

EA RK KO

OK-R-K

45,5 m2 KUISTI1 3,5 m2

LA TI

WC 2,5 m2 TAKKAH 8,5 m2

KESÄKEITTIÖVARAUS

I RV PA PH

4,5 m2

5 070

KUISTI2 19,0 m2

I RV PA

LA TI

EA RK O K

S 4,5 m2

15 310

WC 2,5 m2

1.krs KERROSALA 77,5 m2

KUISTI1 3,5 m2

KESÄKEITTIÖVARAUS

HUONEISTOALA 67,5 m2

GROUND FLOOR

1:125

15 310

Parvi 1.krs KERROSALA 77,5 m2

HUONEISTOALA 67,5 m2

GROUND FLOOR h >1 600

h >1 600

PARVI 6,0 m2

SAARI 90 1A 6,0 m2 Kerrosala Terassi ja kuistit Yhteensä

2.krs KERROSALA 6,0 m2

PARVI

EA RK KO

90,0 m2 56,0 m2 146,0 m2

LA TI

PARVI 6,0 m2

LA TI EA K R KO Pohja 1:125

HUONEISTOALA 6,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

PARVI 6,0 m2

h >1 600

h >1 600

Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 18854

2.krs KERROSALA 6,5 m2

HUONEISTOALA 6,0 m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

19


MERITUULI

20

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


MERITUULI Merituuli on pohjaltaan toimiva ja tehokas lomakoti, jonka sydämenä on valoisa tupakeittiö. Normaalia korkeampi huonetila tuo oleskelutiloihin avaruutta ja katettu terassi toimii sateella ja paisteellakin oleskelutilan jatkeena. Pohjasta on erilaisia variaatioita erilaisiin tarpeisiin. Valitse tarpeen mukaan kaksi tai kolme makuuhuonetta. 75-neliöinen Merituuli täyttää mukavan loma-asumisen tarpeet ja sen pariksi voit rakentaa erillisen saunamökin, joka toimii myös vierasmajana. Yhdistä mökkiin esimerkiksi Poiju- tai Rantakallio-sauna.

KUISTI 4,0 m2

PE/KHH 6,5 m2 LÄ

TK 4,0 m2

MH2 10,0 m2

MERITUULI 75 1A Kerrosala

75,0 m²

Terassi ja kuisti

19,5 m²

Yhteeensä

94,5 m²

PP

ET 6,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 18848

h~

2, 65 m

8 050

JK/ PA

MH1 10,0 m2

L/U

KO RK EA

HU O NE TI LA

OH+RT+K 28,5 m2

TAKKA

TERASSI 15,5 m2

10 250

ET FLOOR AREA

KUISTI 4,0 m2

TOTAL FLOOR AREA MH2 9,5 m2

MH3 8,0 m2

HU O NE TI LA

MERTUULI 75 2A Kerrosala

75,0 m²

Terassi ja kuisti

19,5 m²

Yhteeensä

94,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19160

h~

OH+RT+K 31,5 m2

8 050

ET 3,0 m2

2, 65 m

PE 3,0 m2

KO RK EA

MH1 10,0 m2

TAKKA

TERASSI 15,5 m2

GROUND FLOOR

1:125 10 250

ALKOVI 6,0 m2

1.st Floor/ NET FLOOR AREA MH2 10,0 m2 67,5 m2

1.st Floor/ TOTAL FLOOR AREA 75,0 m2 PH/KHH 3,5 m2

TERASSI 15,5 m2

8 050

2, 6m h~

HU O NE TI LA

GROUND FLOOR KO RK EA

ET 4,0 m2

OH+R+K 31,0 m2

1:125 MH2 10,5 m2

MERITUULI 75 3A Kerrosala

75,0 m²

Terassi

15,5 m²

Yhteeensä

90,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19161

TAKKA

10 250

012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

FI000010_MERITUULI 75 1A- _MLL204

TOTAL FLOOR AREA Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All 1.st rightsFloor/ reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. 75,0 m2

1.st Floor/ NET FLOOR AREAFI000010_MERITUULI 75 2A- _MLL204 67,5 m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

21


SIRIUS

22

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


SIRIUS Honka-malliston uusi kirkas tähti on tyylikäs, painumattomalla hirrellä toteutettava Sirius, jonka etuseinä on kokonaan lasia. Tässä lomakodissa luonto tulee osaksi sisustusta ja tarjoaa muuttuvat näkymät ympäri vuoden ja vuorokauden: kesällä veden sekä vehreän luonnon, syksyllä ruskan värit ja talvella pakkasyön tähtitaivaat. Keittiö, ruokailu- ja oleskelutila muodostavat yhtenäisen avaran tilan, jossa voit nauttia maisemista. Korkea huonetila lisää avaruuden tuntua. Valitse 60tai 80-neliöinen versio. 60-neliöisestä löytyy myös parvellinen versio. Siriuksen seuraksi samalle tontille sopii PUOLIKUUsauna, jonka löydät seuraavalta aukeamalta. KUISTI 3,0 m2

JK/PA

6 600

PK LVV

OH+R+K 26,5 m2

TAKKA

PA RV I

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu FXL134N-hirrellä. Doc id: 17538 OH+R+K

TILA KEA KOR

26,0 m2

JK/PA

6 600

TI LA

KO RK EA TIL A

TI LA KO RK EA

MH2 7,0 m2

TILA KEA KOR

MH2 7,0 m2

PK LVV

top tread 140 mm

MH1 10,5 m2

60,0 m2 29,5 m2 89,5 m2

run 163 mm

KPH 4,0 m2

KO RK EA TIL A

KO RK EA

SIRIUS 60 1A Kerrosala MH1 Terassi 10,5 m2ja kuisti Yhteensä

rise 192 mm

ET 5,5 m2

KPH 4,0 m2

ET 5,5 m2

KO RK EA TIL A

KUISTI 3,5 m2

AP

TAKKA L

AP

3 000

L

3 000

TERASSI 26,0 m2

TERASSI 26,0 m2

8 800

KERROSALA HUONEISTOALA 60,0 m2 56,0 m2

8 800

KUISTIT JA TERASSIT 29,5m2 KERROSALA HUONEISTOALA 60,0 m2 56,0 m2

GROUND FLOOR

KUISTIT JA TERASSIT 29,5m2 KUISTI 3,0 m2

1. krs

TIL A

TI LA KO RK EA JK/PA

run 163 mm top tread 140 mm

rise 192 mm run 163 mm top tread 140 mm

OH+R+K 26,0 m2

TILA KEA KOR

6 600

MH2 7,0 m2 PK LVV

AP

TILA KEA KOR

TAKKA

3 000

L

TERASSI 26,0 m2

SECOND SIRIUS 60 2A Kerrosala Terassi ja kuisti Yhteensä

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

rakenne Oyj. All rights reserved.

PARVI (h<1600mm) 14,5 m2

KO RK EA

PA RV I

KO RK EA

MH1 10,5 m2

KO RK EA TIL A

KPH 4,0 m2

1:125

rise 192 mm

TI LA

GROUND FLOOR ET 5,5 m2

1:125 Parvi

8 800

FLOOR/ ROOF

1:125

60,0 m2 29,5 m2 89,5 m2

FI0000010_SIR

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu FXL134N-hirrellä. Doc id: 17539 FI0000010_SIRIUS 60-1A- HONKA_FXL134

KERROSALA HUONEISTOALA 60,0 m2 56,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. KUISTIT JA TERASSIT 29,5m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

23


PUOLIKUU

PUOLIKUU

24

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


SIRIUS JA PUOLIKUU

KUISTI 7,0 m2

S 3,5 m2

WC 2,5 m2

TK 3,5 m2

80,0 m2 46,0 m2 126,0 m2

TERASSI 4,0 m2

KHH 5,5 m2 LVV

JK/PA

TAKKA

Yhdistä tähän: Puolikuu-saunamökki (Honka Saunakirja).

K+R+OH 25,0 m2

L

LA TI

TI LA

MH1 10,5 m2

3 400

EA RK KO

KO RK EA

APK

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu FXL204-hirrellä. Doc id: 17540

MH2 10,5 m2

ET 6,0 m2

7 250

IV/ PK

KO RK EA

TI LA

PH 2,5 m2

SIRIUS 80 1A Kerrosala Terassi ja kuisti Yhteensä

TERASSI 35,0 m2

10 500

7 080

VI PAR PH/PKH

8,0 m2

GROUND FLOOR S 5,0 m2

WC 2,0 m2

VI PAR PH/PKH

8,0 m2

TERASSI 11,0 m2

1. krs WC 2,0 m2 EA RK KO

TUPA 10,0 m2 KAMINA

TERASSI 11,0 m2

EA RK KO

LA TI

LA TI

TUPA 10,0 m2

5 500

KUISTIT JA TERASSIT 46m2 S 5,0 m2

7 080 HUONEISTOALA 72,5 m2

5 500

KERROSALA 80,0 m2

1:125 PUOLIKUU 30 A Kerrosala Terassi Yhteensä

30,0 m2 11,0 m2 41,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu FXL134-hirrellä. Doc id: 17512

KAMINA

Parvi © 2011 Honkarakenne Oyj.tsAll sää reserved. o lirights

Ka -SAUNOJA L O PU IKUU irjasta tai nak Honka Sau honka.fi osoitteesta

FI0000010_SIRIUS-80 1A_FXL204V

PARVI

(h<1600mm)

PARVI

(h<1600mm)

EA RK KO

EA RK KO

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

LA TI

LA TI

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

25


KOMMODORI

26

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KOMMODORI Kommodori-sarja sisältää upeita merellisiä lomakoteja. Mallit pohjautuvat messuvoittaja Airiston portti -sarjan henkeen. Huikea tunnelma valtaa lomailijan jo sisään astuttaessa, sillä esteetön näkymä eteisestä mykistää. Isot, oleskelutilojen kolmeen ilmansuuntaan avautuvat ikkunat takaavat lähes esteettömän panoraamanäkymän ympäröivään maisemaan.

Katso A-SAUNA LAIVAPOIK jasta tai nakir Honka Sau honka.fi osoitteesta

11 500

KUISTI1 8,0 m2

KOMMODORI 70 1A Kerrosala 70,0 m2 Kuistit 30,0 m2 Yhteensä 100,0 m2

MU

SK AP

MH1 11,0 m2

KPH 5,0 m2

MH2 7,0 m2

L/U

ET 5,0 m2

JK/ PA

K 6,0 m2

ET 2,0 m2

OH+R 25,0 m2

KUISTI3 20,0 m2

TO AT ÄK SIS

7 100

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19727

OPRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KOMMODORI-HONKA-ML204NV.pln PRINTED BY:outih VIN

KUISTI2 12,0 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. NET FLOOR AREA 62,5 m2

13 800 GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 70,0 m2 KUISTI1 13,5 m2

S 2,0 m2

ET 5,0 m2

K 5,5 m2

VH 1,0 m2

AP

L/U

MH1 11,0 m2

ET 2,5 m2

7 100

KHH+PH 7,0 m2

7 100

MH2 8,5 m2

MU PRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KOMMODORI-HONKA-ML204NV.pln PRINTED BY:outih

JK/ PA

GROUND FLOOR

PY PP KV LÄ

SK

WC 2,0 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19919

O TT KA ISÄ OS VIN

OH+R 24,0 m2

KUISTI2 11,0 m2

KOMMODORI 80 1A Kerrosala 80,0 m2 1:12526,0 m2 Kuistit Yhteensä 106,0 m2

KUISTI3 7,5 m2

13 800 NET FLOOR AREA GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 71,0 m2 80,0 m2 KUISTI1 7,5 m2

GROUND FLOOR SK

MH3 7,0 m2 MH2 9,5 m2

KPH 5,0 m2

ET 5,0 m2

K 5,5 m2

ET 2,0 m2

t © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

OH+R 24,0 m2

L/U

MH1 11,5 m2

O TT KA ISÄ OS VIN

KUISTI2 11,0 m2

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 80,0 m2

AP

7 100

PY

1:125

MU

JK/ PA

KOMMODORI 80 2A Kerrosala 80,0 m2 Kuistit 26,0 m2 Yhteensä 106,0 m2 Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä.70 1A- _ FI0000010_KOMMODORI Doc id: 19920

KUISTI3 7,5 m2

NET FLOOR AREA 71,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

FI0000010_KOMMODORI 80 1A- _

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

27


KOMMODORI

PRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KOMMODORI-HONKA-ML204NV.pln PRINTED BY:outih

Katso A-SAUNA LAIVAPOIK jasta tai nakir Honka Sau honka.fi osoitteesta

15 000

KUISTI1 14,5 m2

PY PP KV LÄ

MH2 8,5 m2

KHH+PH 7,0 m2

SK

WC 2,5 m2

JK/ PA

AP

ET 5,0 m2

VH 1,5 m2

ET 2,0 m2

MU

OH+R 30,0 m2

O VIN

TO AT ÄK SIS

KUISTI3 8,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19803

GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 90,0 m2

28

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

MH1 11,0 m2

L/U

KUISTI2 12,0 m2

KOMMODORI 90 1A Kerrosala 90,0 m2 Kuistit 34,5 m2 Yhteensä 124,5 m2

K 7,0 m2

7 350

S 2,0 m2

NET FLOOR AREA 81,0 m2

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KOMMODORI Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja

16 500

Honka-myyjältäsi.

KUISTI1 16,5 m2

MU

WC 2,5 m2

SK

MH2 9,5 m2

PP KV LÄ

KHH+PH 8,5 m2

AP

ET 6,0 m2

PY

L/U

VH 1,5 m2

ET 2,0 m2 OH+R 34,5 m2

JK/ PA

K 7,5 m2 MH1 13,0 m2 7 350

S 2,5 m2

O TT KA ISÄ OS VIN

KUISTI2 12,0 m2

KUISTI3 9,0 m2 PRINT DATE: 18.12.2014 PRINTED FROM FILE: KOMMODORI-HONKA-ML204NV.pln PRINTED BY:outih

KOMMODORI 100 1A Kerrosala 100,0 m2 Kuistit 37,5 m2 Yhteensä 137,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19702

NET FLOOR AREA 90,5 m2

GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 100,0 m2 16 500

GROUND FLOOR

1:125

KUISTI1 16,5 m2

MU

WC 2,5 m2

SK

PP KV LÄ

KHH+PH 8,5 m2

AP MH2 PRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KOMMODORI-HONKA-ML204NV.pln PRINTED BY:outih

ET 5,0 m2

PY

MH2 9,5 m2

L/U

VH 1,5 m2

ET 2,0 m2

OH+R+K 34,5 m2

KOMMODORI 100 2A Kerrosala 100,0 m2 Kuistit 37,5 m2 Yhteensä 137,5 m2

JK/ PA

7,5 m2

MH1 13,0 m2 7 350

S 2,5 m2

O TT KA ISÄ OS VIN

KUISTI2 12,0 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19705

KUISTI3 9,0 m2

15 000 GROSS FLOOR AREA/KERROSALA 100,0 m2

NET FLOOR AREA 90,5 m2

KUISTI1 14,5 m2

GROUND FLOOR

PY PP KV LÄ

MH2 8,5 m2

KHH+PH 7,0 m2

KOMMODORI 90 2A Kerrosala 90,0 m2 Kuistit 34,5 m2 Yhteensä 124,5 m2

SK

WC 2,5 m2

MH2 7,0 m2

ET 5,0 m2

MH1 11,0 m2

VH 1,5 m2

ET 2,0 m2

OH+R+K 30,0 m2

7 350

S 2,0 m2

1:125 FI0000010_KOMMODORI 100 1A- _

opyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

O TT KA ISÄ OS VIN JK/ PA

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19804

L/U

KUISTI2 12,0 m2

KUISTI3 8,0 m2 AP MU

FI0000010_KOMMODORI 100 2A- _

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. GROSS FLOOR AREA/KERROSALA

NET FLOOR AREA

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

29


VALO

30

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


VALO Valo on toimiva ja pohjaratkaisultaan tehokas mökkisarja, jonka käyttömukavuutta lisää valokatteella suojattu terassi. Sarjaan kuuluu vaihtoehtoja 25-neliöisestä mökistä 80-neliöiseen huvilaan. Suurista ikkunoista avautuu esteettömät näkymät ympäröivään luontoon.

6 800 6 800

MH 9,5 m2

ALKOVI 6,0 m2

TUPA 22,0 m2

L

3 400

JK

5 600

TAKKA VAATESÄILYTYS

OH+K 20,0 m2

1 800

TAKKA

TERASSI 12,5 m2 VAATESÄILYTYS

VALOTERASSI

2 500

VALO 25 1A Kerrosala 25,0 m2 Terassi 12,5 m2 Yhteensä m2 KERROSALA: 37,5 25,0m2

VALOTERASSI

HUONEISTOALA:22,0m2

VALO 40 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

Pohja 1:125 KUISTIT JA TERASSIT:12,5m2 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 1268

40,0 m2 17,0 m2 57,0 m2

ESITE 1KRS

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112-hirrellä. Doc id: 4411

VALO 60 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

1:125

59,5 m2 22,5 m2 82,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 1269

enne Oyj. All rights reserved.

FI0000000_HEHKU-10A VLL112- _VLL112

Copyright © 2007 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

FI00

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

31


VALO

VALO 60 2A Kerrosala Terassi Yhteensä

32

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

59,5 m2 22,5 m2 82,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 1270

VALO 60 3A Kerrosala Terassi Yhteensä

59,5 m2 22,5 m2 82,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 1271

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


VALO

VALO 80 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

79,5 m2 31,5 m2 111,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL182-hirrellä. Doc id: 1458

VALO 80 2A Kerrosala Terassi Yhteensä

80,0 m2 31,5 m2 111,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 1284

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

33


SYLI

34

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


PRINT DATE: 3.6.2014 PRINTED FROM FILE: SYLI-HONKA_MLL134V.PLN PRINTED BY:tupuv

SYLI Näiden tunnelmallisten lomakotien katettu terassi ja sisätilojen kokonaisuus muodostavat lämpimän sylin, jonne on helppo kaivata arjen kiireen keskellä. Ulkotakan lempeä liekinlepatus näkyy isojen ikkunoiden kautta oleskelutiloihin. Kodikkaan terassin ja sisätilan yhteys on osa tämän lomakodin olemusta. Syli äänestettiin Hongan suosituimmaksi mökkimalliksi vuonna 2014.

8 100

LVV

SYLI 60 A Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

KPH 4,0 m2 MH2 7,5 m2

MH1 9,5 m2 7 100

ET 5,0 m2 JK/ PA

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 18935

OH+K 27,0 m2

L/U AP

KUISTI 12,5 m2

59,5 m² 12,5 m² 72,0 m²

GROSS FLOOR AREA 59,5 m2

NET FLOOR AREA 55,5 m2

SYLI 80 A Kerrosala 1:125 Kuisti ja terassi Yhteensä

GROUND FLOOR

80,0 m² 12,5 m² 92,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19086

10 750

KUISTI 1 3,0 m2 AP L/U

K 6,5 m2

ET 4,5 m2

MH1 9,0 m2

S 4,0 m2

JK/ PA

PK/ IV

OH+R 27,5 m2

KUISTI2 12,5 m2

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

LVV

KUISTI3 8,0 m2

0000010_SYLI-60A- _MLL134

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. NET FLOOR AREA GROSS FLOOR AREA 80,0 m2

MH2 8,0 m2

7 100

KPH/WC 9,5 m2

71,5 m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

35


SYLI

36

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


SYLI SYLI 80 2A Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

10 750

80,0 m² 61,5 m² 141,5 m²

KUISTI 7,5 m2

ET 3,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 009776

MH1 10,5 m2

KPH/TEKN 8,5 m2

7 100

K 6,0 m2

OH+R 31,0 m2

MH2 10,0 m2

TERASSI 54,0 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja

KERROSALA 80,0m2 KUISTIT JA TERASSIT 61,5m2 YHTEENSÄ 141,5m2

Honka-myyjältäsi.

GROUND FLOOR 11 350

90,0 m² 74,5 m² 164,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 19405

ET 5,0 m2 K 8,0 m2

S 4,0 m2

MH1 10,5 m2

KPH/WC 10,0 m2

KUISTI 21,0 m2

7 600

SYLI 90 1A Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

1:12

OH+R 31,0 m2

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

MH2 10,0 m2

FI0000010_SYLI-20A-VAC

TERASSI 53,5 m2

KERROSALA 90,0m2 KUISTIT JA TERASSIT 76,0m2 Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. YHTEENSÄ 166,0m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

37


ULAPPA

38

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


PRINT DATE: 12.2.2014 PRINTED FROM FILE: ULAPPA-HONKA_MLL134S.PLN PRINTED BY:Mika

ULAPPA

GROUND FLOOR

Ulappa on helposti muunneltava huvila- ja saunasarja, jonka osia yhdistämällä kokoat toiveisiisi ja tontillesi sopivan kokonaisuuden. 100-neliöinen huvila on moderni pulpettikattoinen lomakoti, jossa 5 160 on mukavasti terassitilaa ja tilavat huoneet. Molemmista makuuhuoneista on käynti terassille. Ulappahuvilaan on helppo yhdistää saman sarjan saunamökki, kesäkeittiö taiPRINTED vierasmaja (ks. Honka Saunakirja) PRINT DATE: 28.2.2014 FROM FILE: ULAPPA-HONKA_MLL134V.PLN PRINTED BY:Mika WC 2,5 m2

Katso AUNA ULAPPA-S tai nakirjasta Honka Sau honka.fi osoitteesta

Mak u

5 550

upa rvi KK 6,5 m2

LP h/L 3100

8 750

P

ET 3,0 m2

WC 2,0 m2

VI UPAR MAKU

KK 7,0 m2

PKH 3,5 m2

o Vin

o att äk sis

MAKU UPAR VI

TUPA 17,0 m2

PARVI 16,5 m2 kaide

O VIN

AL AS

LA S

KU

TUPA 22,0 m2

TERASSI 29,5 m2

5 550

LP h/L 3000

PH 3,0 m2

TO AT ÄK SIS

kaide

LP h/L 3000

TERASSI 28,5 m2

S 4,0 m2

O VIN

TO AT ÄK SIS

GROUND FLOOR

1:125

ULAPPA 50 1A Pohja 1:125 Kerrosala 50,0 m2 Pinta-alat laskettu MLL134N-hirrellä. Terassi 29,5 m2 Doc id: 17523 Parvi h<1600 16,5FLOOR/ m2 SECOND ROOF PRINT DATE: 12.2.2014 PRINTED FROM FILE: ULAPPA-HONKA_MLL134S.PLN PRINTED BY:Mika Yhteensä 96,0 m2 Kysy lisää tämän mallin

GROUND FLOOR

1:125

pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

5 160

kaide tto ka isä os Vin

LP h/L 3000

O VIN

2 200

FI000

PH 3,5 m2 U

LP h/L 3100

TERASSI 12,5 m2

kaide

TUPA 17,0 m2

TO AT ÄK SIS

tto ka isä os Vin

SK

PARVI 16,5 m2

O VIN

kaide

LA

MAKU UPAR VI

reserved.

AS

LP h/L 3100

5 550

kaide

S 5,5 m2

TO AT ÄK SIS

4 000

Copyright © 2011 Honkarakenne

PKH 8,0 m2

AL

KK 6,5 m2

Mak uup arvi

PARVI Oyj. 10,5All m2rights

KAIDE VARAUS

Mak uup arvi

KAIDE VARAUS

WC 2,5 m2

KERRO HUON TILAVU

4 000

TERASSI 28,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF ULAPPA 30 1A Pohja 1:125 Kerrosala 30,0 m2 Pinta-alat laskettu MLL134N-hirrellä. Terassi 28,5 m2 Doc id: 17522 GROUND FLOOR Parvi h<1600 mm 10,5 m2 ROOF 2 Yhteensä SECOND 69,0 mFLOOR/

GROUND FLOOR ULAPPA 20 1A 1:125 Kerrosala 20,0 m2 Terassi 12,5 m2 Yhteensä 32,5 m2 KERROSALA 30m2 HUONEISTOALA 27,5m2

Pohja 1:1253 1:125 TILAVUUS 115mlaskettu MLL134N-hirrellä. Pinta-alat 1:125 Doc id: 17521

FI0000010_ULAPPA-30 1A_MLL134N

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. 2

39


ULAPPA

40

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


ULAPPA

SLA

SKU

KUISTI 18,0 m2

KHH/TEKN. 4,5 m2

LVV/IV

S 3,5 m2

VH 2,0 m2

WC 2,0 m2

PH 3,5 m2

4 000

ALA

Var. 2,0 m2

MH 11,5 m2

PRINT DATE: 28.2.2014 PRINTED FROM FILE: ULAPPA-HONKA_ML204NV.PLN PRINTED BY:Mika

ET/AULA 11,0 m2 JK

OH/R/K 33,0 m2

KOR KEA SIS ÄKA TTO

4 200

MH 12,0 m2

PA

TERASSI 43,0 m2 11 600

ULAPPA 100 1A Kerrosala Terassi ja kuisti Yhteensä

100,0 m2 61,0 m2 161,0 m2

ULKO TAKKA

4 455

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 17525

GROUND FLOOR

1:125

Katso AUNA ULAPPA-S tai nakirjasta Honka Sau honka.fi osoitteesta

LVV

PH KHH/WC S 1,5 m2 5,0 m2 3,0 m2

KUISTI 15,5 m2

AL

AS

LA

MH 8,5 m2

4 000

Var. 2,0 m2

SK

KERROSALA 100m2 MH 2 11,0 m2HUONEISTOALA 87m 3

U

IV

TILAVUUS 365m

ET/AULA 10,5 m2 JK

PA

MH 12,0 m2

KOR KEA SIS ÄKA TTO

OH/R/K 33,5 m2

FI0000010_ULAPPA-100 1A_MLL204N 4 200

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

TERASSI 40,0 m2 11 600

ULAPPA 100 2A Kerrosala Terassi ja kuisti Yhteensä

100,0 m2 55,5 m2 155,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 17791

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

ULKO TAKKA

3 905

1:125

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

41


KVARTSI

42

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


PRINT DATE: 26.11.2012 PRINTED FROM FILE: KVARTSI-HONKA_FXL204V.PLN PRINTED BY:outih

KVARTSI Luonto seuraa huonetilasta toiseen, kun valo ja vehreys tulvivat korkeista ikkunoista rauhoittaen mielen liikkeet. Päivän kaari rytmittää huonetiloja. Tässä rakennuksessa luonto ja ihminen ovat yhtä. Lämmin, kivellä ympäröity takkasydän jatkuu sisältä ulos yhtenäisenä kiviseinänä.

KO RK EA

TIL A

11 100

C

MH1 16,0 m2 9 630

TAKKA

K+R+OH 36,0 m2

PUUTILA

ILA AT KE R KO

TERASSI 80,0 m2

AULA 4,5 m2

O ATT ISÄK RA S SUO

KPH 4,5 m2

MH2 14,0 m2

ET 8,5 m2

TEKN 2,0 m2

KVARTSI 100 1A Kerrosala Terassi Yhteensä

PRINT DATE: 26.11.2012 PRINTED FROM FILE: KVARTSI-HONKA_FXL204V.PLN PRINTED BY:outih

99,5 m² 80,0 m² 179,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu FXL204-hirrellä. Doc id: 011151

11 100

KO RK EA

TIL A

KERROSALA 99,5m2 TERASSI 80m2 YHTEENSÄ 179,5m2

GROUND FLOOR

C

8 030

9 630

PUUTILA

A TIL EA RK KO

AULA 4,5 m2

L

KPH 6,5 m2

99,5 m² 80,0 m² 179,5 m²

1:125

MH1 16,0 m2

K+R+OH 35,5 m2

TERASSI 80,0 m2

KVARTSI 100 2A Kerrosala Terassi Yhteensä

ET 6,5 m2

TTO SÄKA RA SI SUO

MH2 8,5 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu FXL204-hirrellä. Doc id: 012417

MH3 8,0 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

KERROSALA 99,5m2 Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. TERASSI 80m2 YHTEENSÄ 179,5m2

FI0000010_KVARTSI 100-1A-LOMA-ASUNTO _FXL204

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

43


RUBIINI

44

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


RUBIINI Vapaalla ollessa oleilu on pääosassa. Rubiinissa on tilaa ja tyyliä viihtyä. Makuuhuoneet on suunniteltu kompakteiksi, jolloin oleskeluun on saatu avaruutta. Tilava keittiö ruokailutiloineen on kotikokin unelma.

PRINT DATE: 24.2.2012 PRINTED FROM FILE: RUBIINI-HONKA_MLL204V.pln PRINTED BY:sirpap

1:125

2 050

14 450

SAUNAKUISTI 7,5 m2

KUISTI 19,5 m2

WC1 3,5 m2

PKH 3,5 m2

MH3 9,5 m2

MH2 9,5 m2

MH1 14,0 m2

KHH 4,5 m2

10 000

S 4,5 m2

WC2 3,0 m2

5 000

PH 5,0 m2

ET 7,5 m2 R 14,0 m2

5 000

OH 30,0 m2

K 11,0 m2

4 455

TERASSI 34,5 m2

LA SI KA TE

TERASSI 25,0 m2

4 150

KERROSALA 134,0 m2

RUBIINI 135 1A HUONEISTOALA Kerrosala 134,0 m² Kuisti ja terassi 86,5 m² 98,0 m2 Yhteensä 220,5 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 10961

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

45


KIPPARI

Tämä kohde oli mukana Mäntyharjun lomaasuntomessuilla 2011.

Katso lisää kuvia Kipparista internetistä honka.fi. 46

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KIPPARI Kippari-sarjan lomakodeissa on tilaa hengittää; olohuoneen korkeat huonetilat jatkuvat yhtenäisenä aina eteistiloihin asti. Näin vaikutelma on sisällä avara ja uljas. Ikkunoiden korkeuden ansiosta ympäröivä maisema avautuu osaksi sisustusta. Mäntyharjun messukohteen Kipparin terassit lasitettiin. Näin lomakotiin saatiin kaksi kesähuonetta lisää ja terassien käyttöaika piteni pitkälle syksyyn. 10 320

KUISTI 10,5 m2

KIPPARI 80 1A Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

KPH 3,5 m2 ET 9,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL134-hirrellä. Doc id: 20157 (MLL204 20124)

MH1 9,0 m2

JK/ PA

MU LU

K 8,0 m2A

TIL EA RK O K

8 830

MH1 12,5 m2

AP

Katso POIJU-SAUNA Honka Saunakirjasta tai osoitteesta honka.fi

R 9,5 m2

OH 19,0 m2

77,5 m² 50,0 m² 127,5 m²

PRINT DATE: 16.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv PRINT DATE: 16.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

TERASSI 39,5 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

10 650 9 030

NET FLOOR AREA GROSS FLOOR AREA KUISTI 8,5 m2 77,5 m2 72,5 m2

S 3,0 m2

ALKOVI 6,5 m2 KPH 8,0 m2

ET 10,5 m2

GROUND FLOOR MH1 11,0 m2

KUISTI 10,5 m2

KPH 4,5 m2

1:125

ET 6,5 m2

K 8,5 m2

MU LU

LU

K 8,0 m2

9 200

JK/ PA

JK/ PA

MU

AP

7 930

MH1 12,0 m2

AP

OH 18,0 m2

OH+R 22,5 m2

EA RK KO

A TIL

R 9,0 m2

TERASSI 34,5 m2

TERASSI 43,0 m2

KIPPARI 80 2A Kerrosala GROSS FLOOR AREA NET 82,5 m²AREA FLOOR 82,5 m2 77,0 m2 m² Kuisti reserved. ja terassi 51,5 Honkarakenne Oyj. All rights Yhteensä 124,0 m² GROUND FLOOR

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MML134-hirrellä. Doc id: 20170 (MLL204 20152)

1:125

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KIPPARI 60 1A GROSS FLOOR AREA NET FLOOR AREA Kerrosala 60,0 m² Pohja 1:200 60,0 m2 54,5 m2 Pinta-alat laskettu MML134-hirrellä. Kuisti ja terassi 45,0 m²_MLL134 FI0000010 _KIPPARI 80 1ADoc id: 20153 Yhteensä 105,0 m² GROUND FLOOR

1:125

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

47


KIPPARI

Katso A -SAUN POIJU kirjasta tai Sauna .fi Honka eesta honka t osoit

PRINT DATE: 16.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

PRINT DATE: 16.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

10 320

9 780

KUISTI 4,5 m2

KPH 3,5 m2 MH1 9,0 m2

JK/ PA

K 8,0 m2A

TIL EA RK KO

KUISTI 8,0 m2

ET 11,5 m2 WC 1,5 m2

MU LU

AP

PH/PKH 6,5 m2

MH1 12,5 m2

LVV/ PK LTO

JK/ PA

K 8,0 m2

R 9,5 m2

OH 19,0 m2

S 3,0 m2

11 030

ET 9,0 m2

8 830

MH1 12,5 m2

MH2 8,5 m2

MU LU

AP

A TIL EA RK KO

R 10,0 m2

OH 18,5 m2 TERASSI 19,5 m2

TERASSI 35,5 m2

GROSS FLOOR AREA 77,5 m2

NET FLOOR AREA 72,5 m2

KIPPARI 80 3A GROUND FLOOR Kerrosala 77,5 m² Kuisti ja terassi 24,0 m² Yhteensä 101,5 m²

48

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

1:125 Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MML134 -hirrellä. Doc id: 20613 (MLL204 20626)

KIPPARI 90 3A GROSS FLOOR AREA NET FLOOR AREA 82,5 m2 Kerrosala 89,0 m2 89,0 m² Kuisti ja terassi 43,5 m² Yhteensä GROUND 132,5 m² FLOOR

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MML134 hirrellä. Doc id: 20256 (MLL204 20630) 1:125

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


K 8,0 m2

AP

A TIL EA RK O K PRINT DATE: 17.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

KIPPARI

R 9,5 m2

OH 19,0 m2

10 530

TERASSI 39,5 m2

KUISTI 4,0 m2

KIPPARI 90 1A Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yhteensä Kuisti ja terassi GROSS FLOOR Yhteensä AREA

KPH 4,0 m2 ET 9,5 m2

MH1 9,0 m2

JK/ PA

K 8,0 m2

A TIL EA RK O K

78,5 m2 MU

LU

72,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL134-hirrellä. Doc id: 20184 (MLL204 20628)

GROUND FLOOR

AP

4

R 9,5 m2

OH 19,0 m2

78,5 m² 10,5 m² 89,0 m² 43,5 m² NET132,5 FLOOR m²AREA

3 2 1

VH 0,5 m2

8 830

MH1 10,5 m2

5 6 7 8 9 10 11

PARVI 9,0 m2

TERASSI 39,5 m2

PRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

PRINT DATE: 19.12.2014 PRINTED FROM FILE: KIPPARI-HONKA_ML134C.PLN PRINTED BY:tupuv

Kysy lisää GROSS FLOOR AREA 10,5 m2

GROUND FLOOR

S 3,0 m2

MH2 7,5 m2

S 3,0 m2

WC 2,0 m2

1:125

OH 18,5 m2

3 2 1

4 5 6 7 8 9 10 11

11 030

MH1 12,5 m2

JK/ PA

K 8,0 m2 EA RK KO

GROSS FLOOR AREA

Kuisti ja

MH1 12,5 m2

MU

MU

JK/ PA

LU

LU

K 8,0 m2

AP

AP

A TIL EA RK KO

PARVI 9,0 m2 R

R 10,0 m2

OH 18,5 m2

10,0 m2

TERASSI 19,5 m2

NET FLOOR AREA 11,0 m2

NET FLOOR AREA

SECOND FLOOR/ ROOF 82,5 m2

89,0 m²

Pohja 1:200 terassi 43,5 m² Pinta-alat laskettu MLL134-hirrellä. GROUND FLOOR 1:125 Doc id: 20257 (MLL204 20631)

Yhteeensä

LVV/ LTO

PH/PKH 7,0 m2

TERASSI 35,5 m2

m2 KIPPARI 9089,04A Kerrosala

KUISTI 8,0 m2

ET 11,5 m2

A TIL

GROSS FLOOR AREA 10,5 m2

1:125

WC 2,0 m2

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

LVV/ LTO

PH/PKH 7,0 m2

Honka-myyjältäsi.

9 780

72,0 m2

KUISTI 8,0 m2

ET 11,5 m2

pohjavaihtoehtoja

11,0 m2

11 030

MH2 7,5 m2

tämän mallin

SECOND FLOOR/ ROOF

NET FLOOR AREA

GROSS FLOOR AREA 9 780 78,5 m2

NET FLOOR AREA

132,5 m²

© 2012 Honkarakenne Oyj. All rightsHonka-myyjältäsi. reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Pidätämme oikeudet muutoksiin.

GROSS FLOOR AREA 89,0 m2

KIPPARI 90 8A 1:125

NET FLOOR AREA 82,5 m2

Kerrosala 89,0 m2 Kuistit ja terassit 23,5 m2 GROUND FLOOR Yhteensä 112,5 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL134-hirrellä. 1:125 Doc id: 20622 (MLL204 20634)

FI0000010 _KIPPARI 90 1A- _MLL134

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

49


HEIJASTUS

50

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KO RK EA

ET 5,0 m2

MH 2 8,5 m2

PH 3,5 m2

JK/PAK APK

HEIJASTUS

KHH 5,0 m2

OH 27,0 m2

EA RK KO

O TT KA

EA RK KO

O TT KA

K 8,5 m2

Heijastus on kokoluokkansa suosituimpia huvilamalleja. Suurten maisemaikkunoiden tuoma valoisuus kuvaa parhaiten Heijastuksen tunnelmaa. Suuri, huvilan päätyä kiertävä kuisti täydentää oleskelutiloja. Kuistia voit laajentaa avoterassiksi tonttisi mukaan. Erityisen hyvin Heijastus istuu leveälle ja loivalle rinnetontille. PPK/KUIV

KUISTI 2 20,0 m2

KUISTI 3 16,0 m2

PRINT DATE: 17.8.2010 PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-10A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

HEIJASTUS 10A Kerrosala 1. krs Parvi h<1600 mm Kuistit Yhteensä

11 350

KUISTI 1 6,5 m2

MH 1 11,5 m2 KA TT O

11 350

EA RK KO

O TT KA

A KE OR KVH

O TT KA

TK 2,0 m2

K 3,5 m2 8,5 m2 MH 2 10,5 m2

PPK/KUIV

WC 1,5 m2

KO RK EA

PH 3,5 m2

KUISTI 2 20,0 m2

KUISTI 3 16,0 m2

JK/PAK APK

KHH 4,5 m2

OH 22,5 m2 KUIV

LVV

1. krs

MH 1 LAS IA 11,5Km2 AU

ET 7,0 m2

PPK

EA RK KO

O TT KA

EA RK KO

O TT KA

8 200

OH 27,0 m2

KUISTI 1 6,5 m2

KA TT O

JK/PAK APK

KHH 5,0 m2

PARVI 18,0 m2

PRINT DATE: 21.10.2010 PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-20A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

KO RK EA

ET 5,0 m2

MH 2 8,5 m2

PH 3,5 m2

WC 1,5 m2

8 200

TK 2,0 m2

S 3,5 m2

87,5 m² 18,0 m² 42,5 m² 103,0 m²

Parvi

Pohja 1:125 K 8,5 m2 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 4994

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

KUISTI 2 16,5 m2

KUISTI 3 20,0 m2

Kysy lisää tämän mallin

PRINT DATE: 21.10.2010 PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-20A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

pohjavaihtoehtoja

11 350

Honka-myyjältäsi.

KUISTI 1 6,5 m2

PARVI 18,0 m2

PARVI 21,5 m2

KA TT O

ET 7,0 m2

MH 1 11,5 m2

JK/PAK APK

AS

KHH 4,5 m2

OH 22,5 m2 KUIV

LVV

PPK

EA RK KO

O TT KA

KUISTI 3 20,0 m2

1. krs

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

A

UK

L IA

EA RK KO

O TT KA

K 8,5 m2 KI

AU

KUISTI 2 16,5 m2

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

87,5 m² 21,5 m² 43,0 m² 152,0 m²

8 200

KO RK EA

PH 3,5 m2

HEIJASTUS 20A Kerrosala 1. krs Parvi h<1600 mm Kuistit Yhteensä

AL

AS

KERROSALA 87,5 M2 PARVI <1600 MM 21,5 M2 KUISTIT 43,0 M2 YHTEENSÄ 152 M2

MH 2 10,5 m2

WC 1,5 m2

87,5 M2 18,0 M2 42,5 M2 103,0 M2

VH 3,5 m2

KERROSALA PARVI <1600MM KUISTIT YHTEENSÄ

TK 2,0 m2

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 5770

Parvi

FI0000002_HEIJASTUS-10A_MLL204

FI0000002_HEIJASTUS-20A_MLL204

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

51


LAISKAJAAKKO

52

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


I RV PA

PH 5,5 m2

EA RK KO

OH + R A 19,5 m2ORKE

LAISKAJAAKKO

O TT KA

O TT KA

MH 9,0 m2

K

Näissä tiloissa on helppo heittäytyä laiskaksi! Valoisa tupa suorastaan kutsuu rauhalliseen joutenoloon perheen ja ystävien kanssa. Suurista ikkunoista avautuu näkymä katetulle terassille ja ympäröivään luontoon. Suositun Laiskajaakon isoveljeä Unikekoa kiertää tilava terassi, jolloin erkkerin molemmille puolille jää kaksi erillistä kuistia. PRINT DATE: 12.3.2012 PRINTED FROM FILE: LAISKAJAAKKO-HONKA_MLL204V.PLN PRINTED BY:markoh

KUISTI 2 32,0 m2

1:125

9 800

(VAR)

JK/PAK

ET 4,0 m2

KK 4,0 m2

O TT KA EA RK O K ALK

PH 5,5 m2

O TT KA

h = 1 600

EA RK KO

PARVI 3,5 m2

h = 1 600

6,0 m2

I RV PA

6 750

S 2,5 m2

KUISTI 1 4,0 m2

MH 9,0 m2 PRINT DATE: 2.8.2011 PRINTED FROM FILE: UNIKEKO-10A_MLL204.pln PRINTED BY:outih

O TT

KA OH + R A 19,5 m2ORKE K

KI

AU

AS

AL

Parvi

KUISTI 2 32,0 m2

1. krs

LAISKAJAAKKO 30 A

Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yht. Parvi h<1600mm Kuistit Kaikki yhteensä

PARVI 3,5 m2

TK 3,0 m2 Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

h = 1 600

h = 1 600

MH 2 7,5 m2

K

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 11140

KUISTI 8,5 m2

S 3,0 m2

60,0 m² 4,0 m² 64,0 m² 10,0 m² 36,0 m² 110,0 m²

MH 1 9,5 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja

KI

KPH 6,0 m2

AU

A

E RK

A

JK

TUPA 24,0 m2

7 650

Honka-myyjältäsi. S LA

L

K 7,0 m2

AP

LA

TI

UNIKEKO 10 Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

KO

TERASSI 35,5 m2

10 200 KERROSALA 70,0m2 KUISTIT JA TERASSIT 44,0m2 YHTEENSÄ114m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

70,0 m² 44,0 m² 114,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 9328

KERROSALA 1.KRS 60,0 m² KERROSALA PARVI 4,0 m² KERROSALA YHT. 64,0 m² PARVI H<1600 10,0 m² KUISTIT 36,0 m² KAIKKI YHT.HONKA 110,0MÖKKIm² JA HUVILAKIRJA

53


KULTAHIEKKA

54

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KULTAHIEKKA Tiedäthän miltä tuntuu, kun annat rantahiekan valua hitaasti sormien ja paljaiden varpaiden välistä? Juuri siltä tuntuu kesä. Tämä moderni huvila nimettiin Kultahiekaksi, koska suunnittelijat halusivat rakennuksen herättävän hyvää oloa lomailijoiden keskuuteen. 11 400

WC 3,0 m2

ET 9,5 m2

2 800

PH 4,5 m2

3 800

S 4,5 m2

S 4,5 m2

PA RV I

MH 1 10,0 m2

6 200

KUISTI 12,0 m2 2 700

11 400

3 800

2 700

MH 2 8,0 m2

2 800

R+OH 28,5 m2 K 7,0 m2

WC 3,0 m2

MH 2 8,0 m2

PH 4,5 m2

ET 9,5 m2 PA RV I

MH 1 10,0 m2

6 200

KUISTI TERASSI 12,0 m2 52,5 m2

R+OH 28,5 m2 K 7,0 m2

TERASSI 52,5 m2

PARVI 2,5 m2

h=1600

PARVI 2,5 m2

h=1600

1. krs

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

Parvi

KULTAHIEKKA 20A Kerrosala 1. krs Parvi h<1600 m

Kuistit ja terassit Yhteeensä

88,0 m² 2,5 m²

64,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 007073

155,0 m²

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

55


KUURA

56

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KUURA Kuurassa on tilaa isonkin porukan aktiiviseen lomanviettoon. Koko suvun lisäksi yökylään voi jäädä vieraatkin, sillä neljä makuuhuonetta takaavat nukkumapaikkojen riittävyyden. Yöpyjät mahtuvat hyvin seurustelemaan avaraan oleskelutilaan tai kokoontumaan ruokapöydän ympärille, sillä kaikki tilat ovat mitoitettu isolle joukolle.

PRINT DATE: 23.11.2012 PRINTED FROM FILE: KUURA-HONKA_MLL204V-4.pln PRINTED B

h=1600

WC / SUIHKU 3,5 m2 MH 2 10,0 m2

PARVEKE 7,5 m2

MH 3 8,5 m2

AULA 10,0 m2 MH 4 8,0 m2

AU

KK

O

O

K UK

h=1600

A

2. krs

106,0 m² 44,0 m² 150,0 m² 32,0 m² 189,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 013723

11 630

KJ

KJ

TEKN/VARASTO 4,0 m2

KUISTI1 12,0 m2

KHH 5,5 m2

KPH 5,0 m2

ETEINEN 9,5 m2

S 5,0 m2

WC 3,0 m2

K 8,0 m2

EA RK KO

LA TI

RT 9,0 m2

KO RK EA

OH 32,0 m2

VH 3,0 m2 9 100

KUURA 150 1A Kerrosala 1. krs Kerrosala 2. krs Kerrosala yhteensä Kuisti Yhteensä

MH 1 8,5 m2

TI LA

1. krs KUISTI2 32,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1.KRS KRS-ALA 10 2.KRS KRS-ALA HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA 57 44 YHTENSÄ 150,0


SOIHTU

58

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


m 0m 159 h~

TIL A

LUUKKU

KO RK EA

SOIHTU

Soihdun kodikkaat, suuret ikkunat tuovat luonnonvalon lävitse koko oleskelu- ja ruokailutilan. Katon vastaharja mahdollistaa korkeat ikkunat ja luo Soihdulle persoonallisen ilmeen. Muotonsa puolesta sisääntulokuisti on helppo lasittaa. Näin voidaan helposti pidentää terassikautta. Kokoonsa nähden Soihdussa on runsaasti nukkumapaikkoja, kun laaja parvi otetaan käyttöön.

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

10 150

JK

ALKOVI 6,5 m2

PA RV I

6 200

MH 1 9,5 m2

ET 3,0 m2

LUUKKUVARAUS

OH 11,5 m2

49,5 m²

Kuisti

22,0 m²

Yhteeensä

71,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 17876

KO RK EA

TIL A

KPH 2,5 m2

K 11,5 m2

SOIHTU 50 1A Kerrosala 1. krs

KUISTI1 14,5 m2

KUISTI2 7,0 m2

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

1.KRS KRS-ALA 49,5 m2

ULLAKKOVARAUS

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

1. krs

PARVI

m 0m 159 h~

LUUKKU ULLAKKOVARAUS

TIL A

PARVI

GROUND FLOOR

KO RK EA

TIL A

1:125

KO RK EA

m 0m 159 h~

LUUKKU

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

Parvi SECOND FLOOR/ ROOF

KRS-ALA 49,5 KUISTI 22,0 YHTEENSÄ 71,5

1:125

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

JK

S 3,5 m2

TIL A

K 11,5 m2

MH 1

1:125

6 200

SECOND 9,5 m2 FLOOR/ ROOF

OH 11,5 m2

JK

1:125

S 3,5 m2

KUISTI2 7,0 m2

LUUKKUVARAUS

MH 1 9,5 m2

K 11,5 m2

ET 3,0 m2

OH

6 200

KPH

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.5,0 m2

PA RV I

KUISTI1 14,5 m2

71,5 m²

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 17877

PA RV I

ET 3,0 m2

LUUKKUVARAUS

GROUND FLOOR

Yhteeensä

Parvi

1. krs

TIL A

KPH 2,5 m2 1.KRS KRS-ALA 49,5 m2

22,0 m²

FI0000010_SOIHTU-50 1A- _VLL 134

KO RK EA

ALKOVI 6,5 m2

49,5 m²

Kuisti

m 0m 159 h~

LUUKKU

JK

KUISTI2 7,0 m2

KO RK EA

KUISTI1 14,5 m2

OH 11,5 m2

KO RK EA

TIL A

LUUKKUVARAUS

PARVI

10 150

PA RV I

ET 3,0 m2

6 200

pyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. KPH 5,0 m2

ULLAKKOVARAUS

MH 1 9,5 m2

K 11,5 m2

SOIHTU 50 2A Kerrosala 1.krs

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

59


KUISTI 18,0 m2

SOIHTU

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED F

1.st Floor/ NET FLOOR AREA

1.KRS KRS-ALA m2

1060,1 050

54,5 m2

GROUND FLOOR

1

JK

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

MH 2 9,0 m2

K 12,5 m2

KPH 6,0 m2 ET 4,0 m2

Parvi

6 900

OH 14,5 m2 PA RV I

KO RK EA

1. krs

TIL A

LUUKKUVARAUS

10 050

JK

ULLAKKOVARAUS KUISTI 18,0 m2

ET 2,5 m2

KO RK EA

PA RV I

KO RK EA

m

m 90 15 h~

TIL A

OH 14,5 m2

PARVI

LUUKKUVARAUS

6 900

LUUKKUVARAUS

TIL A

KPH 4,5 m2

MH 2 7,5 m2

MH 2 9,0 m2

K 12,5 m2

S 3,0 m2

MH 2 7,5 m2 KUISTI 18,0 m2

1.st Floor/ NET FLOOR AREA SOIHTU 60 4A Kerrosala 1. krs

Kuisti Yhteeensä

SECOND FLOOR/ ROOF GROUND FLOOR

1 1

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. 18,0 m² Doc id: 17874 PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

KRS-ALA 60,0 KUISTI 18,0 YHTEENSÄ 78,0 1.st Floor/ 1.KRS KRS-ALA NET FLOOR AREA 10 60,1 050 m2 54,5 m2

54,5 m2

60,0 m²

1.KRS KRS-ALA 60,1 m2

78,0 m²

FI

Copyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Parvi

1. krs

GROUND FLOOR

1:125

JK

MH 2 9,0 m2

K 12,5 m2

KPH 6,0 m2

ULLAKKOVARAUS

ET 4,0 m2

6 900

PARVI

LUUKKUVARAUS

m

m 90 15 h~

PA RV I

KO RK EA

TIL A

OH 14,5 m2

KO RK EA

TIL A

LUUKKUVARAUS

MH 2 7,5 m2 ULLAKKOVARAUS KUISTI 18,0 m2 PARVI

LUUKKUVARAUS

KO RK EA

TIL A

SOIHTU 60 3A h~ Kerrosala 1. krs

60

1.st Floor/ NET FLOOR AREA HONKA MÖKKIJA HUVILAKIRJA

mm 90 15

60,0 m²

Kuisti

18,0 m²

Yhteeensä

78,0 m²

KRS-ALA 60,0 KUISTI 18,0 YHTEENSÄ 78,0 1.KRS KRS-ALA 60,1 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 17873

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

1


SOIHTU 10 700

PRINT DATE: 11.4.2013 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VLL134C.PLN PRINTED BY:kirsiv

JK/PAK

K 11,5 m2

MH 2 9,0 m2

LUUKKU

OH 19,5 m2

Yhteeensä

89,5 m²

MH 1 10,5 m2

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

KUISTI 19,5 m2

10 700

JK/PAK

S ULLAKKOVARAUS 3,5 m2

PARVI m

LUUKKUVARAUS

TIL A

TIL KO A RK EA

WC 2,0 m2

KO RK EA

LUUKKU

UL LA KK O VA RA US

OH 19,5 m2

SOIHTU 70 2A Kerrosala

70,0 m²

Kuisti

19,5 m²

Yhteeensä

m 90 15 h~

GROUND FLOOR

ET 3,5 m2

7 500

KPH 5,5 m2

MH 2 7,0 m2

K 11,5 m2

70,0 5 Ä 89,5

89,5 m²

1:125

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 013207

PRINT DATE: 22.10.2012 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VLL134C.pln PRINTED BY:kirsiv

MH 1 10,0 m2

PRINT DATE: 3.3.2014 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VL134NC.PLN PRINTED BY:tupuv

KUISTI 19,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

12 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

FI0000010_SOIHTU-70 1A_VLL 134

10 700

JK

GROUND FLOOR K

MH 1 11,5 m2

16,0 m2

m

m 90 15 h~

m 90 15 h~

MH 2 8,0 m2

KUISTI 19,5 m2

70,0 m²

Kuisti

19,5 m²

Yhteeensä

89,5 m²

PRINT DATE: 22.10.2012 PRINTED FROM FILE: SOIHTU-HONKA_VLL134C.pln PRINTED BY:kirsiv

1. krs

SECOND FLOOR/ ROOF

SOIHTU 70 7A Kerrosala 1. krs

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 017227

TIL A

FI0000010_SOIHTU-70 2A_VLL 134

KO RK EA

OH 16,0 m2

KO RK EA

pyright © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

PARVI m

LUUKKUVARAUS

7 500

KO RK EA

ET LUUKKUVARAUS 5,5 m2

ULLAKKOVARAUS

PARVI

TIL A

LUUKKU

1:125

PA RV I

ULLAKKOVARAUS KPH 5,5 m2

TIL A

KRS-ALA 70,0 KUISTI 19,5 YHTEENSÄ 89,5

Parvi

1:125 SECOND FLOOR/ ROOF

1:125

10 700

JK

ET LUUKKUVARAUS 5,5 m2

WC 2,0 m2

FI0000010_SOIHTU-70 7A- _VLL 134

ht © 2012 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. MH 2 7,0 m2

MH 1 11,5 m2 PARVI

OH 16,0 m2

70,0 m²

Kuisti

19,5 m²

Yhteeensä

89,5 m²

m

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 13769

MH 2 8,0 m2

KUISTI 19,5 m2

1. krs

SOIHTU 70 4A Kerrosala 1. krs

m 90 15 h~

7 500

OH 16,5 m2

K 16,0 m2

LUUKKU

7 500

ET 3,5 m2

1:125

PA RV I

GROUND FLOOR

LUUKKU

ULLAKKOVARAUS KPH 5,5 m2

TIL A

14,5 m2

MH 1 10,0 m2

TIL A

KPH 5,5 m2

JK/PAK

KO RK EA

64,0 m2

10 700

1.KRS KRS-ALA K69,9 m2

TIL A

S 3,5 m2

KO RK EA

1.st Floor/ NET FLOOR AREA

KO RK EA

-ALA 70,0 STI 19,5 EENSÄ 89,5

19,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 013206

U LL AK KO VA R AU S

TIL A KO RK EA

ET 3,5 m2

70,0 m²

Kuisti

7 500

KPH/WC/KHH 9,0 m2

SOIHTU 70 1A Kerrosala

Parvi

KUISTI 19,5 m2

SECOND FLOOR/ ROOF

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

61


62

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


FISKARI Fiskari istuu saaristolaismaisemaan täydellisesti. Saariston ankariin sääolosuhteisiin sovitettu perinteinen ulkonäkö kätkee sisälleen viimeisimmän massiivipuurakentamisen tekniikan, joka takaa lämmön kovimmissakin myrskysäissä. Suurista merelle antavista ikkunoista on upea seurata tummana tyrskyävää ulappaa.

3 500

13 300

4 200

4 600

ET 3,0 m2

KUIVA KÄYMÄLÄ 3,0 m2

ALKOVI 6,0 m2

VAR/TEKN 4,0 m2

KUISTI 3 3,5 m2

5 200

KO RK EA TIL A

POLTTOPUUT

TERASSI 31,0 m2

TAKKA

OH+R+K 45,5 m2 PUUTILA

KUISTI 1 23,0 m2

MH 1 11,0 m2

PKH/PH 5,5 m2

KUISTI 2 21,5 m2

S 6,0 m2

TERASSI 37,0 m2

FISKARI 100 1A Kerrosala päärakennus Kerrosala saunarakennus Kerrosala yhteensä Kuistit ja terassit Yhteensä

KERROSALA PÄÄRAKENNUS 75m2 Pohja 1:150 75,0 m² SAUNARAKENNUS KERROSALA 25m2 Pinta-alat laskettu VLL112-hirrellä. KERROSALA 25,0 m² YHTEENSÄ 100m2 Doc id: 13545 KUISTIT JA TERASSIT 116m2 100,0 m² 216m2 YHTEENSÄ

116,0 m² 216,0 m²

3 500

14 200

1:150

4 200

8 600

TERASSI 36,5 m2

KUISTI 3 4,0 m2 POLTTOPUUT

OH+R+K 49,0 m2

KUISTI 1 23,0 m2

ET 3,0 m2

ALKOVI 6,5 m2

KUISTI 2 21,5 m2

KUIVA KÄYMÄLÄ 3,5 m2

VAR/TEKN 6,0 m2 EA RK KO

KOR KEA TILA

LA TI

TAKKA

MH 1 11,5 m2

PUUTILA

PKH/PH 5,5 m2

S 6,0 m2

TAKKA-/VIERASHUONE 16,0 m2

5 200

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

GROUND FLOOR

TAKKAVARAUS

TERASSI 49,5 m2

GROUND FLOOR

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL112-hirrellä. Doc id: 013506

PRINT DATE: 21.11.2012 PRINTED FROM FILE: FISKARI-HONKA_VLL112C.PLN PRINTED BY:outih

FI0000010_FISKARI-125-1A_ VLL112

KERROSALA PÄÄRAKENNUS 80m2 FISKARI 125 1A KERROSALA SAUNARAKENNUS 45m2 KERROSALA YHTEENSÄ 125m2 Kerrosala päärakennus KUISTIT 80,0 m² JA TERASSIT 134,5m2 259,5m2 Kerrosala saunarakennus YHTEENSÄ45,0 m² Kerrosala yhteensä 125,0 m² Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Kuistit ja terassit 134,5 m² Yhteensä 259,5 m²

FI0000010_FISKARI-100 1A_ VLL112

1:125

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

63


LUMOUS JA TOIVOMUS

64

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


LUMOUS JA TOIVOMUS Lumous- ja Toivomus-lomakodit täyttävät aktiivisista ulkoliikuntaharrastuksista pitävien toiveen. Ulkonäöltään perinteisen romanttinen hirsitalo kätkee sisälleen toimivat tilaratkaisut. Eteisessä on runsaasti tilaa rinteessä hionneille urheiluvarusteille ja suojaisalla kuistilla on mukava levittää pitovoiteet murtomaasuksiin. Iso, avara tupa ja läpitalon ikkunat tekevät tilasta ilmavan. Keskelle sijoitettu takka on paitsi tunnelman luoja myös lämmön lähde. Sähkösauna lämpenee nopeasti, joten perhettä tarvitse rasittaa puunkannolla rinnepäivän päätteeksi.

11 140

S 3,0 m2

KPH 4,0 m2

MH2 8,0 m2

6,5 m2

K+R 16,5 m2

WC 1,5 m2

KUISTI 6,5 m2

TERASSI 14,0 m2

PPK LTO

WC 3,0 m2

OH 19,0 m2

LVV

KO RK EA

TIL A

MH1 10,0 m2

KUIV

ET 10,0 m2

LVV

WC 3,0 m2

KUISTI 7,5 m2

7 560 PPK LTO KUIV

TAKKA

7 800

OH 18,5 m2

MH2 11,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 + LES195 -seinärakenteella. S3,0 m2 Doc id: 8660 KPH

JK/PAK

KO RK EA TIL A

PRINT DATE: 20.5.2011 PRINTED FROM FILE: TOIVOMUS-20A_VLL112.pln PRINTED BY:o

JK/PAK

ET 9,5 m2

TERASSI 14,5 m2

KERROSALA 98,0m² PARVI h<1600mm 19,5m² KUISTIT JA TERASSIT 21,0m² YHTEENSÄ 138,5m²

KERROSALA 83,0m² KUISTIT JA TERASSIT 21,5m² YHTEENSÄ 104,5m²

1. krs

83,0 m² 21,5 m² 104,5 m²

12 050

K+R 12,0 m2

MH1 11,0 m2

LUMOUS 20A Kerrosala Kuisti ja terassi Yhteensä

GROUND FLOOR

Parvi

PRINT DATE: 20.5.2011 PRINTED FROM FILE: TOIVOMUS-20A_VLL112.pln PRINTED BY:outih

GROUND FLOOR 12 050

1:125

1:125

S 3,0 m2 MH2 11,5 m2

KPH 6,5 m2

7 560

WC 1,5 m2 JK/PAK

K+R 16,5 m2

KUISTI 6,5 m2

PARVI

AS AL KI AU

WC 3,0 m2

PPK LTO

OH 19,0 m2

LVV

KO RK EA

TIL A

MH1 10,0 m2

KUIV

ET 10,0 m2

TERASSI 14,5 m2

KERROSALA 98,0m² PARVI h<1600mm 19,5m² KUISTIT JA TERASSIT 21,0m² YHTEENSÄ 138,5m²

GROUND FLOOR

TOIVOMUS 20A Kerrosala Parvi h<1600mm Kuisti ja terassi Yhteensä

SECOND FLOOR/ ROOF

98,0 m² 19,5 m² 21,0 m² 138,5 m²

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu VLL112 + LES195 -seinärakenteella. Doc id: 9147

1:125 Oyj. All rights reserved. Copyright © 2011 Honkarakenne

right © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

1:125

FI0000010_TOIVOMUS-20A_VLL11

FI0000010_LUMOUS-20A_VLL112

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

65


KULTASIIPI

66

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


PRINT DATE: 12.3.2012 PRINTED FROM FILE: KULTASIIPI-HONKA_VLL134C.PLN PRINTED BY:markoh

KULTASIIPI

Olohuone on katon harjaan asti avoin, mikä tuo Kultasiipeen omakotitalomaista mukavuutta. KUISTI 1 2,5 m2

MH 2 8,5 m2

WC 2,0 m2

ET 6,0 m2 KPH 4,5 m2

KUISTI 1 2,5 m2 OH+R 30,0 m2

PKH 3,0 m2

TK 3,0 m2

KO RK EA

KA TT O

MH 2 8,5 m2

APK

I RV PA

1. krs

S 4,0 m2 KUISTI 2 4,5 m2

MH 1 10,5 m2

K 8,5 m2

WC 2,0 m2

ET 6,0 m2

KPH 4,5 m2 12OH+R 000 30,0 m2

KA TT O KO RK EA

KERROSALA 89,5 m2 PARVI H<1600 14,5 m2 KUISTIT 14,0 m2 YHTEENSÄ 118,0 m2

I RV PA

KUISTI 2 4,5 m2

KUISTI 3 MH 1 7,0 m2 10,5 m2

APK

PKH 3,0 m2

K 8,5 m2

KUISTI 3 7,0 m2

12 000

KULTASIIPI 20A Kerrosala Parvi h<1600 m

KERROSALA 89,5 m2 PARVI H<1600 14,5 m2 KUISTITParvi 14,0 m2 YHTEENSÄ 118,0 m2

89,5 m² 14,5 m²

Kuistit

14,0 m²

Yhteeensä

118,0 m² PARVI

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 11138

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

Copyright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

8 200

S 4,0 m2

PRINT DATE: 12.3.2012 PRINTED FROM FILE: KULTASIIPI-HONKA_VLL134C.PLN PRINTED BY:markoh

PARVI

8 200

TK 3,0 m2

RAKENNUKSEN MM.VUORILAUTATYYPPI KAITEET, IKKUNARISTIKONNIT, VUORILAUTATYYPPI JA KATEMATERIAALI TOIMITUSTAPASELOSTEEN MUKAAN. KYSY LISÄÄ HONKA-MYYJÄLTÄ. AKENNUKSEN VARUSTELUTASO MM. KAITEET, VARUSTELUTASO IKKUNARISTIKONNIT, JA KATEMATERIAALI TOIMITUSTAPASELOSTEEN MUKAAN. KYSY LISÄÄ HONKA-MYYJÄLTÄ.

Kultasiipi on jo legendaariseksi muodostunut parvellinen huvilamalli, joka sopii sekä tasamaalle että rinteeseen. Sen selkeälinjainen ja ajaton tyyli vetää puoleensa vuodesta toiseen. Tiloja täydentää tunnelmallinen parvi, jollaisen moni haluaisi vapaa-ajan kotiinsa.

FI0000010_KULTASIIPI-20 A_VLL134

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

67


KORPIKUMPU

68

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KORPIKUMPU Korpikumpu on edustava huvila, jossa on runsaasti avaraa tilaa. Katettu terassi kiertää huvilaa kolmella suunnalla, joten 12 000 isommallakin seurueella on tilaa viihtyä ja nauttia ulkoilmasta säällä kuin säällä. Ikkunat on sijoitettu harkitusti, joten yhteys luontoon säilyy myös keittiössä. Väljissä oleskelutiloissa on helppo viihtyä. Olohuoneen KUISTI korkeat ikkunat lisäävät tilan valoisuutta. Korpikummussa onnistuu m2 isonkin seurueen ruokahuolto: ruokailutilaan sopii9,5 suurempikin ruokailuryhmä. Eteishallissa on reilusti tilaa harrastusvälineille. (VARASTO) Jos tontillasi on esimerkiksi rantasauna, saunatilat on muutettavissa makuuhuoneeksi. TK 12 000 3,0 m2 JK/PAK

WC 2,5 m2

MH 2 8,0 m2

APK

1. krs

MH 1 8,5 m2

KUISTI 9,5 m2

K 11,0 m2 (VARASTO)

LVV

9 200

WC 2,5 m2

MH 2 8,0 m2

JK/PAK

PH MH 1 6,0 m2 8,5 m2

APK

9 200

LVV

TK 3,0 m2

ET 16,5 m2

K RT 11,012,0 m2 m2

S 5,0 m2 ET 16,5 m2

OH 23,5 m2

PH 6,0 m2

S 5,0 m2

RT 12,0 m2 OH TERASSI 23,5 m2 59,0 m2

KERROSALA 109,0m² KERROSALA PARVI 24,5m² KERROSALA YHT.133,5 KUISTI JA TERASSI 68,5m² YHTEENSÄ 202,0m² TERASSI 59,0 m2

Parvi

KERROSALA 109,0m² KERROSALA PARVI 24,5m² KERROSALA YHT.133,5 KUISTI JA TERASSI 68,5m² YHTEENSÄ 202,0m² MH 3 17,6 m2

PARVI 8,0 m2

KORPIKUMPU 10A Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yhteensä Kuisti ja terassi Yhteensä

109,0 m² 24,5 m² 133,5 m² 68,5 m² 202,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 11220

MH 3 17,6 m2

PARVI 8,0 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

69


SATEENKAARI

70

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: SATEENKAARI-HONKA_MLL204V.PLN PRINTED BY:teemuk

SATEENKAARI Sateenkaari on erilainen, profiililtaan yllätyksellinen ja ilmeeltään majakkamainen vapaa-ajan asunto. Katseen kiinnittävät komea, noin 8 metriin kohoava torni sekä yläkerran pieni parveke. Kolmeen suuntaan asettuvat suuret maisemaikkunat tuovat valoa sekä näkymiä luontoon, kauas ulapalle asti. MH 1

KUISTI 1 2,5 m2

9 000

10,5 m2 Kaikki oleskelutilat on sijoitettu parhaisiin näkymäsuuntiin. Olohuone, keittiö ja avara ruokailutila yhdistyvät avoimesti toisiinsa. Parvi ja torni on yhdistetty yhdeksi tilaksi. Helposti kalustettava, tilava kuisti täydentää oleskelutiloja. OH 21,0 m2 TK 2,5 m2

ET 11,0 m2 PRINT DATE: 16.3.2012 PRINTED FROM FILE: SATEENKAARI-HONKA_MLL204V.PLN PRINTED BY:teemuk

Kysy lisää

1. krs

VAR 1,5 m2 WC 1,5 m2

S 4,5 m2

tämän mallin

MH 2 6,5 m2

PH 3,5 m2

KUISTI 3 32,0 m2

KUISTI 1 2,5 m2

KUISTI 2 3,5 m2

9 000

Honka-myyjältäsi.

K 7,0 m2

MH 1 10,5 m2

OH 21,0 m2 TK 2,5 m2

ET 11,0 m2

VAR 1,5 m2 WC 1,5 m2

S 4,5 m2

pohjavaihtoehtoja

RT 6,5 m2

PH 3,5 m2

11 900

KERROSALA 87,5m² KERROSALA PARVI 36,0m² KERROSALA YHT. 123,5,0m² PARVI h< 1600 mm 20,5 KUISTIT 38,0m² PARVEKE 5,0m² MH 2 187,0m² YHTEENSÄ 6,5 m2

RT 6,5 m2

K 7,0 m2 KUISTI 3 32,0 m2

KUISTI 2 3,5 m2 11 900

KERROSALA 87,5m² KERROSALA PARVI 36,0m² KERROSALA YHT. 123,5,0m² PARVI h< 1600 mm 20,5 KUISTIT 38,0m² PARVEKE 5,0m² YHTEENSÄ 187,0m²

Parvi

PARVEKE 5,0 m2

PARVI 26,5 m2

TORNI 6,0 m2

SATEENKAARI 40A Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yhteensä Parvi h<1600 mm Kuistit Parveke Yhteensä

87,5 m² 36,0 m² 123,5 m² 20,5 m² 38,0 m² 5,0 m² 187,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 11215

PARVEKE 5,0 m2

Copyright © 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. PARVI 26,5 m2

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

FI0000000_SATEENKAARI-40A_MLL204

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

71


PÄIVÄNSÄDE JA POUTA

72

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


EA

TI LA

RT 11,0 m2

PÄIVÄNSÄDE JA POUTA

TERASSI 18,0 m2

Päivänsäteen ja Poudan tunnelma on kodikas. Tehokas tilasuunnittelu ja osittain korkealle ylös asti aukeavat tilat tekevät näistä malleista suosittuja. Parven matala tila on hyödynnetty isona säilytystilana. Monimuotoinen pohjaratkaisu tekee julkisivusta mielenkiintoisen ja pidetyn. KERROSALA 1krs KERROSALA PARVI KERROSALA YHT PARVI h<1600mm KUISTIT JA TERASSIT YHTEENSÄ

77,5m2 12,5m2 90,0m2 13,0m2 30,5m2 133,5m2

Pouta-mallissa parven tilat jatkuvat suojaisalle parvekkeelle, jossa voi rauhassa nauttia illan viimeisistä auringonsäteistä.

PRINT DATE: 17.8.2011 PRINTED FROM FILE: PÄIVÄNSÄDE-40A_MLL204.pln PRINTED BY:outih

GROUND FLOOR

8 800

1:125

VH 2,5 m2

KUISTI 2,5 m2

H = ~1600

MH1 9,0 m2 ET 7,0 m2

L

PARVI 12,0 m2

SÄILYTYSTILAA

PRINT DATE: 18.8.2011 PRINTED FROM FILE: POUTA-20 A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

10 600

JK

LIUKUOVET

LIUKUOVI

KPH 4,5 m2

7,0 m2

H= ~1600

PA RV MH2 I

8 800

AP

K 7,0 m2 KO RK EA

MH1 11,5 m2

AL

AS

KUISTI 2,5 m2

ET 9,0 m2

RT 11,0 m2

VH 2,0 m2 A EA TIL KORK

L

1. krs KERROSALA 1krs KERROSALA PARVI KERROSALA YHT PARVI h<1600mm KUISTIT JA TERASSIT YHTEENSÄ

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

JK

K 8,5 m2

OH 19,5 m2

TERASSI 18,0 m2

77,5m2 12,5m2 90,0m2 13,0m2 30,5m2 133,5m2

GROUND FLOOR

AU

KI

I RV PA

TI LA

KPH 6,5 m2

S 4,0 m2

11 400

OH 17,0 m2

PÄIVÄNSÄDE 40A Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yht. Parvi h<1600mm Kuisti ja terassi Yhteensä

Parvi

APK

SECOND FLOOR/ ROOF KO RK EA TIL A

77,5RT m² 9,0 m2 12,5 m² 90,0 m² 13,0 m² 20,5 m² 133,5 m²

TERASSI 18,0 m2

KERROSALA 1krs KERROSALA PARVI KERROSALA YHT PARVI h<1600mm KUISTIT JA TERASSIT PARVEKE YHTEENSÄ

1:125

1:125

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 9287

84,0m2 31,5m2 115,5m2 24,0m2 20,5m2 5,5m2 162,0m2

FI0000010_PÄIVÄNSÄD

GROUND FLOOR

1:125

PRINT DATE: 18.8.2011 PRINTED FROM FILE: POUTA-20 A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap

LIUKUOVET (EI HR-TOIM)

MH3 10,0 m2

SÄILYTYSTILAA

POUTA 20A Kerrosala 1. krs Kerrosala parvi Kerrosala yht. Parvi h<1600mm Kuisti ja terassi Parveke Yhteensä

SÄILYTYSTILAA

H= ~1600

I RV PA

ET 9,0 m2

PARVI 12,0 m2

H = ~1600

AUKI

A EA TIL KORK

L

ALAS

11 400

VH 2,0 m2

84,0 m² 31,5 m² 115,5 m² 24,0 m² 20,5 m² 5,5 m² 165,5 m²

JK

K 8,5 m2

OH 19,5 m2

PARVI 19,0 m2

APK

AL

AS

KO RK EA TIL A

TERASSI 18,0 m2

H= ~1600

KUISTI 2,5 m2

MH1 11,5 m2

H = ~1600

KPH 6,5 m2

S 4,0 m2

LIUKUOVET

8 800

RT 9,0 m2

AL

PARVEKE 5,5 m2

AS

Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204-hirrellä. Doc id: 9483

AU

KI

AU

KI

1. krs

KERROSALA 1krs KERROSALA PARVI KERROSALA YHT PARVI h<1600mm KUISTIT JA TERASSIT PARVEKE YHTEENSÄ

Parvi SECOND FLOOR/ ROOF

84,0m2 31,5m2 115,5m2 24,0m2 20,5m2 5,5m2 162,0m2

FI0000010_POUTA-VACATION -20A_MLL204

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. GROUND FLOOR

1:125

1:125

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

73


MERITÄHTI

74

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


AL AS

35,0 m2

MERITÄHTI Näyttävä Meritähti on reippaankokoinen vapaa-ajan asunto. Tilat toimivat isommankin perheen tai seurueen lomakäytössä. Tupa on valoisa ja yhdistyy avoimesti keittiöön. Makuuhuoneita on kaksi – tai oikeastaan kolme, jos valitset Meritähden parvellisena. Tilavalle parvelle on helppo kiivetä leikkimään, lueskelemaan tai loikoilemaan. Parven jatkeena toimii suojaisa parveke.

1:1 1:125 7 800

MERITÄHTI 60A, MATALA PARVI Kerrosala Kuisti Parvi Yhteensä

MH2 7,5 m2

7 500

MH1 10,0 m2

AU KI AS

TUPA 26,0 m2 PARVI 35,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 6166

PARVI 35,0 m2

AL

KO RK EA TI AL LA AS AU KI

PH/WC 4,0 m2

60,5 m² 16,5 m² 35,0 m² 112,0 m²

2 100

KK 6,0 m2

KUISTI 16,5 m2

1. krs

Parvi

1:1 7 800

VLL 134 1.KRS KRS-ALA 60,5 M2 40A, KUISTI 16,5 M2MERITÄHTI MH2 MATALA PARVI 7,5 m2 PARVEN LATTIA-ALA 35,0 M2Kerrosala Kuisti MH1 YHTEENSÄ 112, 10,0 0 m2 M2 Parvi

7 800

Yhteensä 7 500

KA TT O KO RK EA

K 10,0 m2

PH/WC 4,0 m2

TUPA 26,0 m2 PARVI 35,0 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 6117

KK 6,0 m2

2 100

TUPA 27,0 m2

KUISTI 16,5 m2 2 100

KUISTI 16,5 m2

60,5 m² 16,5 m² 35,0 m² 112,0 m²

FI0000002_MERITAHTI -60A MP_VLL134

KO RK EA TI LA AL AS AU KI

MH1 10,0 m2

enne Oyj. All rights reserved.

7 500

MH2 7,5 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

1. krs

Parvi

7 800

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

VLL 134

VLL HONKA1.KRS MÖKKI- JA KRS-ALA HUVILAKIRJA 7560,


METSÄTÄHTI

76

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


KA TT O KO RK EA

K 8,0 m2 JK/PAK

METSÄTÄHTI

Metsätähti johdattaa sinut lomalle mielimaisemaasi! Harjakaton alla on tilaa kaikkein tärkeimmälle: rennolle yhdessäololle KUISTI perheen ja ystävien kanssa. Parvellisena Metsätähti on makuutiloineen ja parvekkeineen parhaimmillaan. Siinä on reilun 15,0 m2 kokoinen päätyterassi, jonka voit kalustaa mielesi mukaiseksi.

6 900

MH 7,0 m2

K 12,0 m2

METSÄTÄHTI 10, MATALA PARVI Kerrosala 1. krs 49,5 m² S 3,5 m2

MH 9,0 m2

PARVI 29,5 m2

TUPA 17,0 m2

KPH 5,0 m2

AU

KI

AL

KO RK EA

AS

KA TT O

6 900

TUPA 27,5 m2

K 8,0 m2

Parvi h<1600 mm Kuisti

29,5 m² 15,0 m²

Yhteeensä

94,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112-hirrellä. Doc id: 6188

JK/PAK

KUISTI 15,0 m2

KUISTI 15,0 m2

1. krs

Parvi

MK 1:125

KERROSALA 49,5 M2

PARVI 29,5 m2

AL

AS

Copyright © 2007 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

PARVI 12,0 m2

h=1600

MH 7,0 m2

h=1600

K 12,0 m2

PARVI <1600 29,5 M2 METSÄTÄHTI 70, ISO PARVI KUISTI 15 M2 Kerrosala 1. krs 49,5 m²

YHTEENSÄ 94,0 M2 Kerrosala parvi 12,0 m² Kerrosala yhteensä 61,5 m² Parvi h<1600 mm 20,0 m² KuistiFI0000002_METSATAHTI-10A ja parveke 21,0 m² MP_VLL112

Yhteeensä

102,5 m²

AU

KI

S 3,5 m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 5653 TUPA 17,0 m2

KPH 5,0 m2

KUISTI 15,0 m2

PARVEKE 6,0 m2

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja

kerrosala 1.k kerrosala pa KERROSALA YHTEENS PARVI <16 PARVE KUIST KAIKKI77YHT HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA Honka-myyjältäsi.

1. krs

Parvi

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KERROSALA 49,5 M2 PARVI <1600 29,5 M2 KUISTI 15 M2 YHTEENSÄ 94,0 M2


AAMUTÄHTI

78

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


TI LA KO RK EA

K 8,0 m2

AAMUTÄHTI 1 950

Ryhdikäs ja komea Aamutähti hurmaa jo ulkomuodollaan. Se sopii täydellisesti suomalaiseen vapaa-aikaan ja luontoon. ParvettoKUISTI 13,5 m2 manakin huvilamalli täyttää monet toiveet – yhdessä tasossa tilat ovat erityisen helppokäyttöisiä ja toimivia. Suojaisalla terassilla nautit luonnon läsnäolosta, lomapäivän kiireettömyydestä ja leppoisista kahvihetkistä. Jos valitset huvilasi saunallisena, huomaat viihtyväsi terassilla pitkään myös kunnon löylyjen jälkeen, luontoa kuunnellen.

1:125

6 900

H1600

MH 7,5 m2

Kerrosala parvi Kerrosala yhteensä Parvi h<1600 mm Kuisti ja parveke

10,5 m² 55,5 m² 18,0 m² 19,0 m²

Yhteeensä

92,5 m²

AU KI

KO RK EA

AL

TI LA

AS

6 300

TUPA 25,5 m2

1:125

PARVI 9,5 m2

AAMUTÄHTI 10, ISO PARVI Kerrosala 1. krs 45,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 5127

1 950

H1600

K 8,0 m2

KUISTI 13,5 m2

1. krs

PARVEKE 5,5 m2

Parvi

VLL 134 1.KRS-ALA 45,0 m² 2.KRS-ALA 10,5 m2 kerr.ala yht. 55,5 m2 PARVI<1600 18,0 m2 KUISTI 13,5 m2 PARVEKE 5,5 m2 kaikki yht.92,5

6 900

AAMUTÄHTI 40, PARVETON Kerrosala 45,5 m²

H1600

PARVI 9,5 m2

AU

KI

AL AS

MH 7,5 m2 TUPA 25,0 m2

H1600

6 300

Copyright © 2007 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

PARVEKE 5,5 m2

Kuisti

13,5 m²

Yhteeensä

59,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 6108

FI0000002_AAMUTAHTI -10A IP _VLL134

S 4,0 m2

PH 3,5 m2

1 950

Kysy lisää KUISTI 13,5 m2

tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

VLL 134 1.KRS-ALA 45,0 m² 2.KRS-ALA 10,5 m2 kerr.ala yht. 55,5 m2 PARVI<1600 18,0 m2 KUISTI 13,5 m2 PARVEKE 5,5 m2

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

79


APAJA JA OTTI

80

HONKA MĂ–KKI- JA HUVILAKIRJA

Kuvat saattavat poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.


APAJA JA OTTI Apaja ja Otti ovat sympaattisia pikkumökkejä, joiden suojaan on ihana käpertyä illan päätteeksi. Kaikki mukavuudet ovat käden ulottuvilla. Apaja ja Otti on suunniteltu pienen perheen vapaa-ajanviettoon tai vaikka harrastuskalastajan piilopirtiksi, josta aamun sarastaessa, muun maailman vielä nukkuessa, on hyvä lähteä vesille kohti parasta ottipaikkaa.

8 550

6 300

ALKOVI 3,0 m2

K+OH 21,5 m2

MH 8,0 m2

ET 4,5 m2

APAJA 45A Kerrosala

46,0 m²

Kuisti

12,0 m²

Yhteeensä

58,0 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 8629

WC 3,0 m2

KUISTI 12,0 m2

PRINT DATE: 24.11.2011 PRINTED FROM FILE: OTTI-HONKA_VLL134-C.PLN PRINTED BY:outih

KERROSALA 46,0 m2 KUISTI 12,0 m2 YHTEENSÄ 58,0m2 9 500

GROUND FLOOR

1:125 3 730

MH2 7,0 m2

WC 5,0 m2

TTO KA ISÄ OS VIN

MH1 10,0 m2

10,5 m²

Yhteeensä

65,5 m²

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 13468

ET 3,5 m2

KUISTI 10,5 m2

55,0 m²

Kuisti

2 720

6 450

TUPA 23,0 m2

APAJA 55 1A Kerrosala

Kysy lisää tämän mallin pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi.

8 550

GROUND FLOOR

KERROSALA 55,0 m2 KUISTI 10,5 m2 YHTEENSÄ 65,5m2

S 3,0 m2

ALKOVI 8,5 m2

6 300

OTTI 10A Kerrosala

46,0 m²

Kuisti

12,0 m²

FI0000010_APAJA-10A_VLL134 Yhteeensä 58,0 m²

yright © 2011 Honkarakenne Oyj. All rights reserved.

K+OH 18,5 m2

1:125

ET 6,0 m2

PH/WC 4,5 m2

KUISTI 12,0 m2

KERROSALA 46,0 m2

KUISTI 12,0 m2 Kysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Pidätämme oikeudet muutoksiin. YHTEENSÄ 58,0m2

Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134-hirrellä. Doc id: 8628

Lisää oleskelutilaa ulkona laajentamalla terassia! Terassia on mahdollista pidentää maastonmuodon mukaan.

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

81


Tutustu myÜs muihin lomakotimalleihin osoitteessa honka.fi tai Honka-myyjän luona.



Tutustu myÜs muihin lomakotimalleihin osoitteessa honka.fi tai Honka-myyjän luona.


Tutustu myös saunamallistoomme osoitteessa honka.fi tai hae Honka-myyjältä Honka Saunakirja.


Tutustu myÜs muihin omakotimalleihin osoitteessa honka.fi tai Honka-myyjän luona.



LUE LISÄÄ: HONKA.FI Taloissamme käytettävä puuraaka-aine on aina lähtöisin sertifioiduista suomalaisista metsistä.

Facebook “f” Logo

Tutustu kuviimme Pinterestissä: pinterest.com/honkaloghomes

C MYK / .ai

Facebook “f” Logo

Seuraa Honkaa Facebookissa: facebook.com/honkafi

Ota yhteyttä lähimpään Honka-myyjään – autamme sinut alkuun oman projektisi kanssa! Tutustu myös saunamallistoomme osoitteessa honka.fi tai hae Honka-myyjältä Honka Saunakirja. www.honka.fi/myynti

C MYK / .ai

Honkarakenne Oyj Vaihde 020 575 700 info@honka.com

Honka® on Honkarakenne Oyj:n rekisteröimä tuotemerkki. Kaikki oikeudet pidätetään. Painettu: Esa Print Oy. 6000. 01.2015.

Valmistettu Suomessa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.