Arsis 2/07

ARSIS 2/07

Kulttuurin tuottaminen

ARSIS

2 |2007

Kulttuurin tuottamisesta 2 | Siskotuulikki Toijonen: Iiris unelmatyössään 5 | Riitta Raatikainen: Tikapuita pitkin taivaaseen 8 | Siskotuulikki Toijonen: Stadia kouluttaa tuottajia kulttuurin sillanrakentajiksi Onnea 10-vuotiaalle Arts Management -maisterikoulutukselle 12 | Jukka Hytti: Särön ja särmän tuottaja 15 | Siskotuulikki Toijonen: Aila Sauramo: Taiteen tukeminen on kestävää sijoitusta inhimilliseen 17 | Sanna Tyyri-Pohjonen: Tuottajakoulutuksesta 18 | Ossi Luoto: Tuottajaksi työelämän kautta Hunt, Tero Saarisen koreografia, kuva Philippe Laurent

19 | Tuuli Penttinen-Lampisuo: Tuottajana taidetoimikunnan leivissä 22 | Karoliina Leisti: Tuottajuutta kestävän kehityksen periaatteilla 23 | Hannu Castrén: Taiteellista säteilyä maakunnissa 24 | Minna Sirnö: Pätkityn, kapean leivän äärellä

ARSIS 2|2007 24. vuosikerta/årgång Julkaisija/Utgivare: Taiteen keskustoimikunta/ Centralkommissionen för konst Osoite/Adress: PL/PB 293 (Maneesikatu/ Manegegatan 7), 00171 Helsinki/Helsingfors Fax: (09) 1607 7060 Internet: www.taiteenkeskustoimikunta.fi Tilaukset/Prenumerationer: tktinfo@minedu.fi Päätoimittaja/Chefredaktör: Hannu Saha, (09) 1607 7333, hannu.saha@minedu.fi Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Tuulikki Koskinen, (09) 1607 7063, tuulikki.koskinen@minedu.fi Ulkoasu/Layout: Leena Neuvonen Kannen kuva/Omslag: Laurent Philippe, Tero Saarisen koreografiasta Hunt Painatus/Tryck: Yliopistopaino, Helsinki/ Helsingfors 2006 ISSN 0780-9859

Uutta kulttuurin rahoituksessa 25 | Marita Muukkonen: Pohjoismainen kulttuuripiste luotsaa kulttuuriyhteistyötä tukikohtanaan Suomenlinna 29 | Silja Hakulinen: Euroopan unionin uusi ohjelmakausi käynnistyi – myös kulttuuriala sai uuden ohjelman 32 | Pirkko-Liisi Kuhmonen: Uusi rakennerahastokausi 2007–2013 linjattu 33 | Kirjallisuuden ja muotoilun valtionpalkinnot 35 | Sari Karttunen: Festivaalien Helsinki -julkaisusta 36 | Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön uudet julkaisut 39 | Haussa nyt 41 | Svensk resumé

Kulttuurineuvoston tarve selvitettävä

Kuva: Pertti Nisonen

Viime aikoina on ollut enenevästi keskusteluissa, seminaareissa ja lehdissä esillä ajatus, että Suomeen tulisi saada kulttuurin asioita ajamaan valtion tiede- ja teknologianeuvostoa vastaava elin.

Taiteen keskustoimikunta on esittänyt neuvoston perustamista jo muutaman vuoden ajan.

Ensimmäisen kerran keskustoimikunta otti asiaan kantaa, kun vastasimme taidetoimikuntalaitoksen kansainvälisen arvioinnin (An International Evaluation of the Finnish System of Arts Councils, opm 2004:3) raporttiin vuoden 2004 alussa. Kansainväliset arvioijat esittivät, että Suomeen tulisi perustaa uusi kulttuuripoliittinen toimikunta opetusministeriön taide- ja kulttuuripolitiikan neuvoa-antavaksi elimeksi. Elimessä olisi suosituksen mukaan ollut mukana taidehallinnon, kansallisten kulttuurilaitosten pääjohtajien, kulttuuriteollisuuden, median, matkailun, säätiöiden jne. edustajia.

Keskustoimikuntamme (2004-2006) lausunnossa korostettiin, että toimikuntajärjestelmä muodostaa jo nykyisellään korkea-tasoisen asiantuntijaelimen opetusministeriön alaisuuteen.

Valtioneuvosto nimittää toimikuntien jäsenistön taiteen eri alojen keskeisiä järjestöjä ja laitoksia kuultuaan. Keskustoimikunnan mielestä kulttuurin todellisen arvovallan ja sen myötä resurssien nousu tarvitsee taakseen erityisesti poliittisen päätöksenteon uskoa ja luottamusta kulttuurin mahdollisuuksiin.

Jo sitä edellinen keskustoimikunta 2001-2003 oli esittänyt, että Taide- ja taiteilijapoliittista (TAO) periaatepäätöstä ja -ohjelmaehdotusta varten tulisi perustaa “kulttuuriministerin johdolla työskentelevä seurantaryhmä, johon kuuluisi kansliapäällikkötasoinen edustus niistä ministeriöistä ja kansallista innovaatiotoimintaa edistävistä tahoista, joilla on erityinen asema ohjelman toteuttamisessa”. Tätä pidettiin välttämättömänä välietappina, kun tavoitteena on taiteen nouseminen tieteen rinnalle innovaatiopolitiikan keskiöön ja yhteiskuntakehityksen strategiseksi voimavaraksi. Seurantaryhmää ei ikävä kyllä koskaan perustettu.

Kansainvälisen arvioinnin kommentissaan keskustoimikunta 2004-2006 esitti, että edellä mainitusta ”TAO-seurantaryhmästä voisi aikaa myöden muodostua Valtion tiede- ja teknologianeuvostoa vastaava, pääministerin johdolla toimiva, kulttuuripolitiikan tulevaisuutta, strategiatyötä ja resursointia käsittelevä elin. --- Vain korkeinta mahdollista poliittista ja muuta yhteiskunnallista valtaa hallitsevat tahot voivat saada aikaan kulttuuripolitiikalle vastaavan arvonnousun kuin tiede- ja teknologiapolitiikalla on ollut.”

Sittemmin idea taide- ja kulttuurineuvostosta on ollut esillä keskustoimikunnassa useita kertoja, kirjallisena mm. Arsiksen 1/2006 pääkirjoituksessa ja Vuosikertomuksen 2005 johdannossa.

Muutaman vuoden harkinta-aika on ehkä tehnyt asialle hyvää. Kulttuurin yhteiskunnallinen merkitys on jatkuvasti laajenemassa. Taiteen merkitys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin luojana laajenee itseisarvollisesta, henkisestä ja kulttuurisesta, merkityksestään enenevästi myös sosiaalisiin ja taloudellisiin merkityksiin. Taloudellisia potentiaaleja ovat kulttuuripolitiikankin alueella korostaneet mm. työ kulttuuriviennin edistämiseksi sekä osa luovuusstrategian tavoitteista.

Sosiaali(poliitti)sta ulottuvuutta on erityisesti taiteen soveltavan käytön kysymyksissä, terveyttä kulttuurista -hankkeissa, taiteen käytöstä syrjäytymisen ehkäisijänä jne.

Uudet haasteet vaativat uusia rakenteellisia ratkaisuja, lisääntyvää monihallinnollisuutta ja rohkeampaa taistelua rikkaan valtiomme taloudellisista resursseista. Opetusministeriön hallinnonala ei uusiin haasteisiin kykene yksinään vastaamaan. Siksi tulee aloittaa selvitystyö tiede- ja teknologianeuvoa vastaavan kulttuurinalan elimen perustamisesta.

Tuottaminen on jo pitkään muuttanut taiteen välittämisen tapoja. Siksi Arsiksemme teemana on taiteen tuottamisen koulutus, ongelmat ja hyvät käytännöt. Kuten Iiris Autio haastattelussa toteaa: ”Tuottaja pyrkii omalla ammattitaidollaan löytämään rahoituksen, markkinat ja levityskanavat taiteellisista lähtökohdista syntyneille sisällöille, niitä kunnioittaen”.

Hannu Saha Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja

A R S I S 2 / 0 7

SISKOTUULIKKI TOIJONEN

Iiris unelmatyössään

Taiteen ehdoilla maailmanmarkkinoille

Valokuva: Vertti Teräsvuori

2

Kansainvälistä mainetta niittäneen Tero Saarinen Companyn toimistossa, Aleksanterin teatterin ullakolla käy kuhina sinivalkoisissa tunnelmissa. Ryhmä toi elokuussa Saarisen häikäisevän vastaanoton lähes kolmessakymmenessä maassa saaneet tulkinnat Igor Stravinskyn Petrushkasta ja Kevätuhrista kotinäyttämölle.

Vuodesta 2001 ryhmän toiminnanjohtajana ja vastaava tuottajana toiminut Iiris Autio, 41, nauttii ilmiselvästi työstään.

– Toimin unelma-ammatissani.

Työssäni saan edistää laaja-alaisesti itselleni tärkeitä arvoja ja taidenäkemystä sekä olla mahdollistamassa teostemme ja yleisöjen välisiä kohtaamisia eri puolilla maailmaa, Autio hehkuttaa.

Unelman jäljet johtavat 1970-luvun lopun Kuopioon, jossa Iiris näki Tanssiteatteri Raatikon Salka Valkan.

Esitys teki 10-vuotiaaseen kulttuurikodin kasvattiin lähtemättömän vaikutuksen.

Kulttuurin lumoon heittäytynyt Autio on määrätietoisesti kouluttautunut taideorganisaatioiden johtoasiantuntija- ja tuottajatehtäviin. Hän on valtiotieteen maisteri, gradu käsitteli Euroopan integraatiota Suomen taide-elämän näkökulmasta. Työnsä ohella Autio suoritti Suomen taideyliopistojen järjestämän Arts Management -jatkokoulutusohjelman.

Tiedonhaluinen nainen täydensi vielä opintojaan London City Universityssä taidejohtamisen MA-tutkinnolla, pääaineenaan taidekritiikki ja markkinointi. Nykytanssi ei ollut jättänyt kulttuurityöntekijää rauhaan.

Kaukaa viisaana hän jo Lontoon-gradussaan syventyi suomalaisen tanssin kansainvälistymiseen.

– Koulutuksesta on tietenkin hyötyä työssäni päivittäin, mutta tuottamisen ”käsityötaidon” oppii vain tekemällä.

Isoja visioita ja hieno, monialainen tiimi Tero Saarinen Company -tanssiryhmä on taiteen pikkujättiläinen. Sen menestystarina on lähes ihmeenomainen. Ryhmän maine perustuu Aution mukaan päämäärätietoiseen, vuosikymmeniä kestäneeseen kovaan työhön, lahjakkuuteen, isoon visioon sekä hienoon monialaiseen tiimiin, jonka Saarinen on koonnut ympärilleen.

– Suomalaisessa esittävän taiteen kentässä olemme aika poikkeuksellinen toimija. Ihmeenä voi ehkä pi-

tää sitä, miten pienten julkisten tukien varassa olemme pystyneet tuottamaan ja kierrättämään mittavia kansainvälisiä tuotantoja – ja selviämään toistaiseksi hengissä.

Taiteen tukijärjestelmässä on Aution mielestä paljon hyvääkin, mutta nykyiseen instituutioita suosivaan rahoitusjärjestelmään hän suhtautuu kriittisesti.

- Liike-elämässäkin on jo havaittu innovatiivisuuden viihtyvän mieluummin pienissä kuin suurissa yksiköissä. On hälyttävää, että juuri taiteessa instituutioiden ulkopuoliset toimijat on jätetty ahdinkoon! Tilanne ei koske vain yksittäisiä lahjakkaita toimijoita vaan kokonaisia innovatiivisia taiteenaloja, joista nykytanssi on hyvä esimerkki.

Taidelaitoksia puolestaan pitäisi kannustaa rahoituksellisin keinoin taiteellisesti ja tuotannollisesti laadukkaampaan toimintaan, Autio patistaa.

Taiteen ehdoilla maailman markkinoille Kulttuurin kentältä ei kaikilta osin löydy ymmärrystä markkinavetoiselta kalskahtavaan taiteen tuottamiseen.

Autio vähät välittää tämänkaltaisesta valituksesta.

– Olen kiinnostunut puhtaasti taidelähtöisestä tuottamistavasta.

Siinä tuottaja ei vaikuta tuottamansa teoksen sisältöihin eikä ryhdy räätälöimään sisältöjä markkinoiden mukaan, vaan pyrkii omalla ammattitaidollaan löytämään rahoituksen, markkinat ja levityskanavat taiteellisista lähtökohdista syntyneille sisällöille, niitä kunnioittaen.

Tuottajan panos kuitenkin näkyy välillisesti itse teoksissakin.

- Tuotantobudjetin ohella esimerkiksi esityspaikka sekä markkinointi ja muu viestintä vaikuttavat väistämättä katsomiskokemukseen ja sitä kautta teoksen vastaanottoon. Onkin tärkeää, että taitelijan ja tuottajan visiot ja päämäärät ovat yhteneväiset. Toki myös hyvä henkilökemia on edellytys hedelmällisen yhteistyösuhteen syntymiselle.

Tuottamisella on oma tärkeä osansa myös Tero Saarinen Companyn menestystarinassa.

– Kiertäessään maailmaa tanssijana Tero ymmärsi jo varhain ammattimaisten managerien ja agenttien sekä muiden tuottaja-ammateissa toimivien henkilöiden roolit ja merkityksen.

Ilman toimialarakenteen kokonaisvaltaista hahmottamista ja tuotantoon

A R S I S 2 / 0 7

Wavelenghts, koreografia Tero Saarinen, kuva Luigi Angelucci

3

A R S I S 2 / 0 7

tekemiämme panostuksia emme pystyisi toimimaan tällä tasolla kansainvälisesti, Autio tähdentää.

Modernistiseen taidekäsitykseen liittyy vahvasti taiteen sisäinen ”pyhä”, siksi joidenkin on vaikea liittää sen piiriin kaupankäyntiä.

– Tämä käsitys elää nyt vielä vallassa olevien sukupolvien arvomaailmassa tiukasti. Taide ja kulttuuri tarvitsevat kuitenkin rahoittajansa. Arvoista ja näkökulmasta riippuu, nähdäänkö markkinoilla toimiminen – viime kädessä yleisön suosio – taiteen ”pyhyyden” kannalta vaarallisempana asiana kuin vaikkapa valtion antama tuki.

4

vaan haluun mahdollistaa Saarisen ja ryhmän visiot ja taiteellinen työ.

– Viime kädessä kyse on taiteilijan omasta moraalista, arvoista ja valinnoista antaako rahoituksen – tulipa se mistä lähteestä tahansa – vaikuttaa omiin taiteellisiin valintoihinsa. En kiistä, ettenkö joutuisi itsekin pohtimaan lähes päivättävin, miten markkinoida yleviä sisältöjä tuloksellisesti mutta banalisoimatta.

Tero Saarinen Company nostetaan hanakasti esiin niin sanottuna hyvänä brändinä. Keinotekoisen brändinrakentamisen menestyksellisyyteen Autio ei kuitenkaan oikein jaksa uskoa.

– Brändi syntyy visionääristen tekijöiden ja aitojen persoonallisten sisältöjen ympärille jos ne ovat tarpeeksi vahvoja. Brändinhallinnan tehtävänä on viestiä sisällöstä mahdollisimman totuudenmukaisesti ja yksinkertaisesti, olennaiset asiat kiteyttäen.

Kaikkea kulttuuria ei tietenkään voi eikä pidäkään Aution mielestä tuotteistaa.

– Toisaalta oikealla tavalla tehty tuotteistus auttaa kulttuuria saavuttamaan yleisönsä. Samalla se tuo kaivattuja lisäresursseja luovan työn tekijöille.

Luovista aloista keskeinen elinkeino

Wavelenghts, koreografia Tero Saarinen, kuva Jonas Lundqvist

Ylös, ulos ja yhteiskuntaan!

Iiris Autio on huolissaan alan koulutuksesta. Hänen mielestä kulttuurialojen tuottajapulaa ei ratkaista keskiasteen koulutuksella.

– Suhtaudun sen laatuun ja määrään aika kriittisesti. Suomeen tarvittaisiin tällä hetkellä lisää nimenomaan visionäärisiä johtajatason management-osaajia, joiden kapasiteetti riittäisi myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Autio muistuttaa, että Tero Saarinen Companyn yrittäjähenkisyys ei liity taloudellisen voiton tavoitteluun

Autio muistuttaa, että tulikivenkatkuista kritiikkiä saanut valtion tukema kulttuurivienti ei todellakaan synny valtion toimesta tai ohjailemana.

– Vientituloja aikaansaavat yksittäiset toimijat, joiden tuotteille on aitoa kansainvälistä kysyntää. Heille globaaleilla markkinoilla toimiminen tarjoaa mahdollisuuksia tuottaa korkeaa laatua kunnollisilla panostuksilla, vaikka yleisösegmentti pelkästään omassa maassa olisi kapea.

Se, että kulttuurivientihankkeen kautta halutaan nyt pikkuisen tukea Suomen sijasta kansainvälisille markkinoille suuntautuneita aloja ja tekijöitä ei ole keneltäkään pois – vaikka vanha status quo kokeekin mitä ilmeisimmin asemansa uhatuksi.

– Ei pidä unohtaa, että kulttuurivienti parantaa luovilla aloilla toimivien omaa työllistymistä ja toimeentuloa, Autio korostaa.

– Esimerkiksi Tero Saarinen Companyn budjetista vientitulot kattavat vuosittain yli 60 prosenttia.

Ne käytetään pääosin tanssijoiden ja muun henkilöstön palkkoihin. Vuosittain summa ylittää moninkertaisesti sen, mitä valtion tanssitaidetoimi-

kunta pystyy jakamaan tanssiryhmille ns. Ensemble-tukena.

– Välillisesti viennistä hyötyy toki koo yhteiskunta. Pitkällä tähtäimellä luovista toimialoista olisi mahdollista tehdä Suomelle jopa uusi keskeinen elinkeino, mutta silloin panostusten pitäisi olla suurempia ja kohdistua laajemmin koko infrastruktuuriin. Vientihankkeeseen ohjatut määrärahat ovat olleet pieniä, eivätkä riitä esimerkiksi tanssin alueella paikkaamaan edes alan yleistä perusrahoitusvajetta.

Ensiapua aivovuotoon Väitetään, että hyvän suomalaisen taiteilijan tunnistaa tulevaisuudessa siitä, että hän asuu maanpakolaisena ulkomailla.

– On ymmärrettävää, että myös luovilla aloilla tekijät hakeutuvat sinne, missä tarjolla on parhaat työskentelymahdollisuudet. Yksi kulttuurivientihankkeen päämääristä pitäisikin olla tämän aivovuodon ehkäiseminen sekä alan huipputekijöiden ja heidän ympärilleen syntyvien työpaikkojen pitäminen Suomessa.

Tero Saarinen Companyn näkökulmasta katsottuna uhka on jo toteutunut. Ryhmä asui ja harjoitteli viisi vuotta toimintansa alkutaipaleella kiertolaisena Euroopassa.

– Kotimaan-esityksemme tuottavat edelleenkin meille perusavustusten pienuudesta johtuen niin paljon tappiota, että ehkä meidän on pian pakko lopettaa säännöllinen esiintyminen Suomessa kokonaan, Autio pahoittelee.

Suomalaiseen tanssi on nykyään kansainvälisesti erittäin kysyttyä.

– Ikävä kyllä tuottaja- ja resurssipula hidastavat sen tyydyttämistä. Niin tanssin kenttä kuin poliittinen ilmapiirikin alkaisivat olla kypsiä tanssin nostamiseksi sille kuuluvaan asemaan myös rahoituksellisesti.

Viitteitä siihen suuntaan luovat ainakin tanssin aluekeskukset ja Helsingin Tanssin talosta uudelta pohjalta virinnyt keskustelu, Autio iloitsee. Visionäärillä on paljon tehtävää, unelmaammatissaan.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja, Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja ja sävel- ja mediataidetoimikuntien jäsen.

Tikapuita pitkin taivaaseen

Ulla Jokisalo: Inspiraatio / Inspiration, 1999 / 2005 / 2007.

Valokuva Oi maamme! -kirjasta.

ABC, kissa kävelee, tikapuita pitkin, taivaaseen. Vanha lastenloru on pyörinyt usein päässäni tahdittamassa pieniä ja suuria taidehankkeita. Loru muistuttaa pelisäännöistä, jotka pätevät kaikissa projekteissa, siis: Tikkaat on pystytettävä tukevasti maahan. Taivas, määränpää, on tiedettävä, vaikka sitä ei näkisikään. On odotettava oikeaa hetkeä ja sitten lähdettävä rohkeasti matkaan, edettävä askelma kerrallaan, pystysuoraan ylöspäin ja uskoaan menettämättä, kunnes saapuu taivaaseen.

Tuottajan työ kuuluu sarjaan yksinkertaiset duunit, sillä vaikean työn tekevät taiteilijat. Tuottaja on heidän tekninen avustajansa, se joka rakentaa sillat maailmaan päin, jotta taiteilijat voivat keskittyä olennaiseen. Olennaista on sisältö, eikä hyvä tuottaja ryhdy sitä sorkkimaan.

Hänen on kuitenkin ymmärrettävä, mistä sisällössä on kysymys, hyväksyttävä se ja arvostettava sitä. Lisäk-

si hänen on sisäistettävä sekä taiteilijoiden että yleisön tarpeet ja junailtava asiat niin, että molemmat saavat enemmän kuin osasivat koskaan etukäteen aavistaa. Ja kas, siinähän se tuottajan taivas jo onkin!

Tuottaja tekee asioita mahdolliseksi. Tämän vuoksi on eduksi, että tuottaja nauttii mahdottomien yhtälöiden ratkaisemisesta. Yllättävät ongelmat pumppaavat häneen lisää adrenaliinia.

Hän on luova, joustava ja sosiaalisesti taitava. Hän osaa ainakin yksinkertaiset laskutoimitukset ja systemaattisen ajattelun aakkoset.

Oheisissa tuottajan aakkosissa ei ole kaikkia tuntemiasi kirjaimia, vaikka malli muuten etenee perinteiseen esikoulutyyliin. Puutteet ovat osa tuottajuuden logiikkaa. Ellei nopeasti keksi mitään järkevää, Z-kirjaimella alkavaa, juuri tähän hankkeeseen liittyvää sanaa, on viisainta hypätä reippaasti yli. Tuottajan ei ikinä kannata kiskoa turhia kivirekiä pelkän muodollisuuksien täyttämisen tähden. Kiskotaan mieluummin taakkoja, joista on ihmisille iloa!

Tuottajan aakkoset

A

Alku on minkä tahansa hankkeen tärkein hetki, sillä se määrittelee jatkon. Alussa on oltava näky, uskoa ja voimaa. Ellei ole, eikä tunnu puhaltamallakaan tulevan, unohda koko juttu. Alkuvoima innostaa ja kannattelee eteenpäin, tarttuu toisiin ihmisiin ja läpäisee muurit. Siksi sitä kannattaa vaalia. Kun on voimaa, vastoinkäymisetkin tuntuvat ylimääräiseltä lahjalta.

B

Budjetoimisen taito kasvaa kokemuksesta.

Varmimmin onnistuu se, joka on realisti, uskaltaa ottaa riskejä ja pitää ne hallinnassa. Pienillä rahoilla tehdään pieniä juttuja, mutta isot haaveet vaativat toteutuakseen suuria puitteita ja mittavia panostuksia. Tämän kaiken myöntäminen on realismia. Varaa rahoituksen hankkimiseen

A R S I S 2 / 0 7

RIITTA RAATIKAINEN

5

A R S I S 2 / 0 7

Ensi viikolla projektiaihiosi on jalostettu tuotteeksi ja monistettu viidessä maanosassa. Parempi suojautua ajoissa, jälkikäteen ei voi paljon muuta kuin nostaa kädet pystyyn.

H I J

Haaveet ovat menestyksen ehto.

Unelmoi täysillä, niin löydät asioita, jotka ovat tavoittelemisen arvoisia.

Itseluottamus tekee haaveista totta. Luota itseesi ja usko tavoitteeseesi, vaikka alussa olisit yksin. Muista myös, että itseluottamuksella on sisar nimeltä itsekuri. Tarvitset molempia.

6

Jakaminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Hanke on aina suurempi kuin sinä itse.

Alussa tehtävien ja tiedon jakaminen ei aina toimi, mutta mitä pitemmälle projektisi etenee ja mitä suuremmiksi riskit kasvavat, sitä tärkeämpää on varmistaa jatkuvuus kaikissa olosuhteissa. Myös siinä tapauksessa, että sinä yllättäen sairastut pelistä pois.

Ritva Kovalainen: Sarjasta Kun lapsi lapsi oli / Jäljet, Gammelby, Kemiö, 2000.

Valokuva Oi maamme! -kirjasta.

riittävästi aikaa. Älä haukkaa enempää kuin kykenet nielaisemaan, pidä narut tiukasti käsissäsi, hoida projektin kukkaroa kuin omaasi ja muista, että mitään tuottoa ei synny ilman sijoittamista.

hoitus edellyttää usein kumppanuuksia eri maissa vaikuttavien toimijoiden välillä. Kun hankkeet loppuvat, ystävät jäävät. Totuudella on kuitenkin myös toinen puoli: EU-hankkeiden hallinnoiminen vaatii lehmän hermoja. Syvenny ja budjetoi hankkeesi niin, että voit käyttää kovan luokan ammattilaisia hoitamassa kirjanpitoa.

D F Demokratia on hyvä tapa hoitaa pitkäjänteistä päätöksentekoa yhteiskunnassa. Projektien vetämisessä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä ei toimi, sillä se on hidas ja vastuun kannalta ongelmallinen. Kulttuurituotantoihin sopii paremmin yrityselämän malli, jossa tuottaja on projektien johtaja.

Viisas tuottaja ei kuvittele tietävänsä kaikkea, vaan kuuntelee muita ja ottaa huomioon myös epämiellyttävät kommentit. Viime kädessä kaikki langat johtavat kuitenkin häneen, tyystin riippumatta siitä miten ja miksi asiat ovat menneet niin ja näin.

Foorumit, mahdollisimmat monet, ovat tärkeitä hankkeesi näkyvyydelle.

Ota ne haltuun luomalla suunnitelmat hyvissä ajoin ja toteuttamalla niitä systemaattisesti. Hoida internetsivut, julisteet, esitteet ja mainokset, infoa lehdistöä myös henkilökohtaisella kontaktoinnilla, huolehdi kuvamateriaalin saatavuudesta. Kerro kavereille, ylläpidä blogeja ja varmista, että hanke pullahtaa esiin hakukoneissa ja tärkeillä keskustelupaikoilla. Älä anna juttusi nuutua, vaikka se muodollisesti päättyisikin, netissä voi toistaisesti elää ikuisesti.

K

Koettelemukset kuuluvat tuottajan toimenkuvaan. Jokaisessa projektissa tulee vaiheita, jolloin mikään ei tunnu etenevän, varmoina pidetyistä asioista jää vain hyyhmät syliin ja joudut toisenkin kerran palaamaan henkisesti lähtöruutuun. Aikataulut pakottavat, joten koettelemuksista selviydytään keksimällä uusia, entistä parempia ratkaisuja. Aina.

L

Laadusta puhutaan paljon enemmän kuin siitä toden teolla huolehditaan. Tuottajalle hankkeiden kokonaisvaltainen laadunvalvonta on elinehto, sillä jos se pahasti pettää, saattaa edessä siintää alanvaihto. Huolehdi siitä, että taiteilijoiden on hyvä olla ja että he tekevät hyvää työtä. Laatu on ainoa kohta, jossa tuottajan kuuluu puuttua taiteellisen työn sisältöön. Jos tunnet, ettei laatu millään riitä, sanoudu irti koko hankkeesta. Pian.

E G M

EU-jäsenyys on muuttanut meitä hankkeitamme. Euroopan Unionin eri ohjelmien kautta osuviin projekteihin voi saada parhaassa tapauksessa ruhtinaallisesti rahaa. EU on mahdollisuus myös siksi, että sen antama ra-

Gangsterit vainoavat kaikkialla – myös sinun loistoideaasi. Jos he saavat napattua arvokkaan saaliin, se vaihtaa pian omistajaa.

Masennus vaanii nurkan takana. Tuottajan työllä on maanis-depressiivi-

jalliset sopimukset, joita noudatetaan.

Sekä siitä, että kaikki saavat osansa kohtuuden mukaan, kukaan ei rikastu toisten kustannuksella, eikä kukaan tunne itseään riistetyksi.

S

Sponsorit ovat kulttuurihankkeille tärkeitä, joten toivottavasti sama tarpeellisuuden sääntö toimii myös toisinpäin. Luo projektillesi taloudellisen yhteistyön raami, jota sovellat sponsoreiden kanssa tasapuolisesti mutta silti tapauskohtaisesti. Pidä huoli siitä, että sopimukset tehdään kirjallisina ja molemmat osapuolet saavat runsain mitoin juuri sitä, mitä he eniten tarvitsevat.

N T O U P Nopeat elävät, ja tuottajalle asiat ovat kyllä tai ei, ota tai jätä, nyt.

Jokainen yksittäinen päätös määrittelee suurta kokonaisuutta, joten tehokkaan tuottajan kanssa ei ”palata asiaan tuonnempana”.

Organisoiminen on kuin taikasauvaa heilauttaisi: hyvin organisoitu hanke etenee junan tavoin, vakaasti kiskoja pitkin ja aikataulunsa pitäen. Tuottaja on ennen muuta organisaattori; hän sanoo, mitä, missä, milloin ja miten kunkin tulee toimia.

Paineensietokyky erottelee tuottajat harrastelijoista. Ammattitaitoinen tuottaja kestää sen, että tuhat kysymystä on yhtä aikaa vastausta vailla. Hän kykenee vastaamaan ”en tiedä vielä”, mutta vastaa huomisaamuna, ja silloin tietää mitä tekee. Hän uskaltaa kantaa riskejä, mutta ei vaaranna mitään turhan takia.

Raha on yhtä aikaa selkeästi mitattava ja erittäin suhteellinen käsite. Taidehankkeissa se ei periaatteessa kiinnosta ketään, kunhan nyt kulut saadaan maksettua, mutta käytännössä suuri osa ristiriidoista on rahaperäisiä. Tuottajan kuuluu huolehtia siitä, että kaikista raha-asioista on tehty kir-

7

Työmäärä yllättää kerta toisensa jälkeen, niin paljon odottamatonta tapahtuu. Tuottajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko panee itsestään enemmän peliin ja ottaa sen hyvänä harrastuksena tai pitää tiukan linjan eikä revi omasta selkänahastaan enemmän kuin on sovittu. Ratkaisu riippuu intohimosta ja kunnianhimosta.

Uupuminen kuuluu kuvioon. Välillä tuntuu, ettei mitenkään jaksa ja kykene, mutta on silti jaksettava. Toisinaan on valvottava öitä, mutta toisinaan on myös nukuttava. Jos projekti tulee uniisi, anna tulla, aivosi tekevät töitä vaikka ruumiisi nukkuu, koska luonto on niin määrännyt. Rasita ruumista kun suinkin ehdit, se rauhoittaa myös päätä, ja nuku kaikki univelat pois sen jälkeen kun projekti on ohi.

Q V R Y Quo vadis? Pysähdy välillä arvioimaan, minne olet menossa. Jos kurssista löytyy korjattavaa, korjaa nyt. Yksikään projekti ei toteudu sellaisena kuin alun perin kuvittelimme.

A R S I S 2 / 0 7

nen luonteenlaatu, jossa ylä- ja alamäet, vastoinkäymiset ja voitot vuorottelevat. Kovimmin masennus koettelee yleensä sen jälkeen, kun projekti on valmis, jännitys lauennut ja kiireisimmät laskut maksettu. Yht’kkiä puhelin ei enää soi eikä sähköposti tukkeudu. Sen sijaan, että tuottaja nauttisi saavutuksestaan, hän miettii, onko elämällä enää tarkoitusta. Masennuksen ja turhautumisen kautta tuottaja kasvaa eroon projektista, josta on tullut osa häntä.

Vaihtokauppa on viisautta. Nykyisin sitä nimitetään verkostoitumiseksi, mutta olkoonpa nimi mikä tahansa, ihmiset ovat aina saavuttaneet kimpassa enemmän kuin yksinään. Mitä avoimempia olemme jakamaan omaamme, sitä enemmän itsekin saamme. Kokemus kertoo nopeasti, ketkä ovat hyviä ja ketkä turhia kumppaneita.

Yhteistyökyky kuuluu tuottajan tärkeimpiin ominaisuuksiin. Kaikkia ei tarvitse rakastaa, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Tuottajan on oltava tasapuolinen ja oikeudenmukai-

nen riippumatta siitä, mitä kenestäkin henkilökohtaisella tasolla ajattelee. Kokonaisuuden etu määrittelee yhteistyön rajat: jos jokin osa ei toimi vaan levittää pahaa henkeä, siitä on hankkiuduttava säällisesti ja nopeasti irti.

Ä

Äitiä ikävä? Sekin kuuluu asiaan, että joskus haluaisi heittää kaikki vastuut hiekkalaatikkoon ja painua peiton alle piiloon. Odotatko, että äiti tuo laastaria ja lämmintä kaakaota? Peiton alla et kauan viipyisi, vaan painuisit saman tien baanalle hoitelemaan asiat kuntoon. Käy huoletta välillä äidin luona leikkimässä lasta, ihan niin kuin pienenä leikit aikuista.

Ö

Ö-mappia ei kannata halveksia, se on yksi tärkeimmistä välineistäsi. Säilö sinne ideat, jotka eivät ota tuulta alleen. Hautaa mappiin hankkeet, jotka ovat lilluneet liian kauan haaleassa vedessä ja haiskahtavat kyllästyttäviltä. Sullo sekaan kiinnostavat lehtileikkeet ja uuvuttavilla junamatkoilla visioimasi ideat. Pane mappi hyllyyn äläkä vai-

Ari Jaskari: Hanski, äitini Maini ja veljeni Markku keittiössä, Anttola, 1980.

Valokuva Oi maamme! -kirjasta.

vaa sillä päätäsi. Joskus, jonain umpiharmaana päivänä, avaat sen sattumalta, selaat vähän ja keksit äkkiä jotain ihan mieletöntä. Se on A niin kuin Alku......

Riitta Raatikainen työskentelee Savon Sanomien uutispäällikkönä. Hän on toiminut aiemmin mm. valtion valokuvataidetoimikunnan puheenjohtajana ja kansainvälisten valokuvataideprojektien tuottajana.

Raatikainen on vastannut myös Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaan liittyvän Oi maamme! – valokuvakirjan ja –näyttelykokonaisuuden kuratoinnista ja tuottamisesta. Näyttely on avoinna Helsingin Tennispalatsin taidemuseossa 30.9.2007 saakka ja Vaasan Kuntsissa 20.10. alkaen sekä Helsingin Lasipalatsin aukiolla 14.8.2.9.2007.

A R S I S 2 / 0 7

8

Siinä näkijä missä tekijä:

Stadia kouluttaa tuottajia kulttuurin sillanrakentajiksi

SISKOTUULIKKKI TOIJONEN

Kulttuurituotantoa on opetettu Stadiassa vuodesta 1999 alkaen. HUMAKin ja Stadian yhteiselle kulttuurituotannon maisteritasoiselle ammattikorkeakoulututkinnolle on saatu järjestämislupa ensi vuodesta alkaen.

– Kulttuurin merkitys ihmisten elämän mielekkyydelle ja hyvinvoinnille sekä sen kansantaloudellinen painoarvo tunnustetaan, kulttuurialan koulutusjohtaja Tuire Ranta-Meyer Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta myöntää. Päivi Tenhunen-Marttala on samassa talossa kulttuurituotannon koulutuspäällikkönä. Yhteistuumin naiset istahtivat pohtimaan kulttuurituottajien koulutuskysymyksiä, asemaa ja tulevaisuutta.

Kulttuurialojen koulutustilanne Suomessa on heidän mielestään ristiriitainen.

Kulttuurin ammattilaiset muiste-

taan, kun alueiden tai paikkakuntien imagoa halutaan parantaa tai kun jollekin tyhjentyvälle teollisuusrakennukselle etsitään uusiokäyttöä. Kulttuurialan koulutusta kuitenkin jatkuvasti kyseenalaistetaan. Alan uusia ammatteja ei tunnisteta tilastoinnissa eikä koulutustarve-ennusteissa.

Ranta-Meyer ihmetteleekin, miksi koulutuksen taloudellisia toimintaedellytyksiä on kaikissa ammattikorkeakouluissa heikennetty sen sijaan, että olisi rohjettu lakkauttaa ne yksiköt, joihin ei hakeuduta, ja joista valmistuneet eivät työllisty.

– Kulttuuri- ja taidealojen merkitys nousee tulevaisuudessa hyvinvointi- ja liiketoimintasektorilla, koska ihmiset haluavat osallistumista, yhteisöllisyyttä ja kanavan omalle ilmaisutarpeelleen. Yhteiskunnassa on lisääntyvä tarve monipuolisille kulttuurialan ammattilaisille, jotka osaavat toimia erilaisten ryhmien ja yleisöjen parissa, Stadian kulttuurialan johtaja muistuttaa.

Vasemmalla Tuire Ranta-Meyer

Tärkeintä on kulttuurisuhde ja säätäjäluonne

Villa Arabeski Arabianrannassa, jossa Stadian kulttuurituotannon koulutus pääosin tapahtuu.

Kuva: Kurihara Kaoru

Vuosituhannen vaihteessa Suomesta ja erityisesti pääkaupunkiseudulta puuttui kokonaan tapahtumatuottamiseen

Ammattitaitoa korulauseiden sijaan Stadiassa pyritään pitämään jalat tukevasti maassa kulttuurivientihuumassa.

Tuotetaanhan kulttuuriakin Kulttuuri- ja musiikkituottamisen sekä tutkimus ja kehittämistoiminnan yliopettaja Katri Halonen ammattikorkeakoulu Stadiasta on tiettävästi ainut suomalainen tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa tapahtumatuottajien ammattikunnasta. Sosiologian alan väitöskirjassa hän tarkastelee mm. kulttuurituottajaksi valmistavan koulutuksen päämääriä ja etsii vastausta siihen millainen kulttuurisektorilla toimivien tuottajien ammattikunta on: • Kulttuurituottaja (AMK) ovat valmistuneet kulttuurituotannon koulutusohjelmista, joita on viidessä ammattikorkeakoulussa.

• Lisäksi koulutusta järjestetään maisteritasoisena Sibelius-Akatemian Arts Management -ohjelmassa ja eri yliopistoissa mm. mediapainotteisena. Maisteritasoinen koulutus on myös laajenemassa ammattikorkeakouluun Stadian ja Humanistisen ammattikorkeakoulu HUMAKin yhteisenä koulutusohjelmana. Tuotannon alueen koulutusta järjestetään myöskin eri pituisilla täydennyskoulutuskursseilla.

• On vaikea arvioida, paljonko alan koulutusta on tarjolla, sillä koulutuksen määrittely on hankalaa. Kulttuurituottaja (AMK) -tutkintoon tähtäävään koulutukseen otetaan vuosittain noin 140 opiskelijaa.

• Työpaikkoja on julkisella sektorilla, kolmannella sektorilla ja yrityksissä. Monet luovat työpaikkansa itse tai toimivat freelancereina.

• Kulttuurituottajan ammattiin kuuluu monialainen sikermä erilaisia liiketoiminnallisia ja kulttuurin sisällöllisiä osaamisalueita.

• Joillekin kulttuurituotannon koulutus on jo olemassa olevan koulutuksen täydennystä tai välietappi.

Kansainvälinen toimintakenttä tulee olemaan arkipäivää kaikilla tuottajilla ja tuottajakoutuksen pitäisikin Stadian voimanaisten mielestä sisältää riittävästi tietoa myös kulttuuriviennistä, jotta kentälle valmistuvilla tuottajilla olisi alueesta realistinen käsitys.

– Kulttuurivientiasioissa on aivan liian paljon on hypeä. Liki jokainen kynnelle kykenevä kulttuurin kanssa puuhaava vannoo kulttuuriviennin nimiin, mutta toimintakentän vaativuus jää usein korulauseiden peittoon, Tenhunen-Marttala tuohtuu.

Stadiassa opiskelijoille tarjoutuu mahdollisuus kansainväliseen työharjoitteluun esimerkiksi Suomen kulttuuri-instituuteissa ympäri maailmaa.

– Harjoittelu ei tee kenestäkään kv-kentän osaajaa, mutta antaa arvokasta kokemusta ja realistisen kuvan kansainvälisestä toiminnasta.

Harjoittelujen ohessa opintojen täytyy tarjota taustaa asioihin, joiden parissa toimitaan. Hyvin suunniteltu koulutus kokoaa yhteen tietoa ja asiantuntijoita, mikä ei käytännön työssä ole koskaan yhtä tehokkaasti mahdollista.

Elää tehdäkseen mielekkäitä asioita Tenhunen-Martoala painottaa, että kulttuurituottajan työ on mitä suurimmassa määrin kytköksissä yhteiskunnan muihin toimintoihin. Tuottajien tulisikin ymmärtää kulttuuripolitiikan lisäksi yhteiskunnan toimintaa ylipäätään ja hahmottaa miten politiikka säätelee sitä.

– Me keskustelemme opiskelijoiden kanssa paljon politiikasta. Opinto-ohjelmassa on myös varattu omia opintojaksojaan näihin aiheisiin. Yritämme potkia opiskelijoita mahdollisuuksien mukaan yhteiskunnallisesti aktiivisiksi.

Stadian koulutuksen asiantuntijakaksikko uskoo asiaansa.

– Kulttuurituottajia, -tuotteistajia ja -yrittäjiä tarvitaan välttämättä: he rakentavat sillan kulttuurin tekijän ja kuluttajan välille. Tuottaja ei ole kaikkivoipa; tähän luuloon nojataan liikaa. Mutta ammattitaitoinen kulttuurintuottaja on molempien naisten mielestä aikamoinen taikasana.

– Ihmiset kun eivät elä ollakseen terveitä vaan voidakseen tehdä itselleen mielekkäitä asioita, Ranta-Meyer toteaa ja lähtee sienimetsään.

A R S I S 2 / 0 7

ja yrittäjämäiseen tuottavuuteen liittyvä koulutus, vaikka kulttuuriteollisuudesta ja ”Sisältö-Suomesta” uskottiin tulevan uusi kansantaloudellinen kilpailuvaltti. Helsingistä oli tulossa vuonna 2000 kulttuuripääkaupunki ja sen myötä tapahtumatuottajien ammatillinen kirjo ja samalla koulutustarve kasvoi huomattavasti.

Koulutuksen tavoitteena on kulttuurituottajien osaamisen nostaminen yhä monimuotoisemmalla kulttuurikentällä, sen rajapinnoilla ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä. Myös kulttuurituotannon opettajatarpeen tyydyttäminen ammattikorkeakouluissa on tärkeää, haastateltavat linjaavat.

Hakijamääriltään Stadian kulttuuriala on Suomen vetovoimaisin, ja valmistuneiden työllistymisprosentti korkein. Vuosittain linjalle otetaan 15 perusopiskelijaa, ja joka toinen vuosi 20 aikuisopiskelijaa.

– Pääsykokeeseen valikoituvat hakijat, joiden harrastuneisuus, työkokemus ja muu toiminta osoittavat, että hakijalla on vankka taipumus organisointi- ja järjestelytyöhön kulttuurikentällä. Kulttuurisuhde on perusedellytys, samoin ”säätäjäluonne” ja lahjakkuus.

Aikuisopiskelijat ovat kulttuurialan ammattilaisia, usein taiteilijataustaisia ihmisiä, jotka ovat tulleet laajentamaan kokemustaan toimiakseen myös muissa taiteen alan tehtävissä. Valitut opiskelijat ovat myös verkostoinuneet kulttuurikentän toimijoiden kanssa.

– Stadia haluaa uuden, perustettavan Metropolia-ammattikorkeakoulun myötä vahvistaa kulttuurialan koulutusta entisestään pääkaupunkiseudun kehittäjänä. Haasteena on monialaisuuden ennakkoluuloton hyödyntäminen, mutta myös kulttuurialan taloudellisten toimintaedellytysten turvaamiseen on panostettava, RantaMayer tähdentää.

– Kulttuurituotannon koulutuksessa pystytään antamaan syvälle meneviä tietoja ja taitoja. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tuottaa tutkijoita, vaan vaativiin tuottajatehtäviin kykeneviä ammattilaisia. Stadian koulutus painottuu liiketaloudellisesti: kulttuurin bisnekseen, yleisöihin ja tapahtumiin.

Koulutamme osaajia ensisijaisesti yksityiselle sektorille, johon valmistuneista opiskelijoistamme päätyy n. 75 %.

9

A R S I S 2 / 0 7

Taide ja bisnes käsikynkässä

SISKOTUULIKKI TOIJONEN

Onnea kymmenvuotiaalle

Arts Management -maisterikoulutukselle!

10 Sibelius-Akatemian Arts Management -maisterikoulutus juhlii 10vuotistaivaltaan tänä vuonna. Juhlan kunniaksi tänä syksynä järjestetään Studia Manageralia -luentosarja, jossa vierailee koti- ja ulkomaisia taidehallinnon asiantuntijoita. Sibelius-Akatemia on saatellut kulttuurin kentälle jo reilut 40 managementmaisteria, joista noin neljäsosa on ulkomaalaisia.

Koulutusohjelman suunnittelu alkoi 1990-luvun alkupuolella, jolloin oli jo järjestetty useita kulttuurituotannon lyhytkursseja. Näiden myötä ilmeni selkeää tarvetta kokopäiväiselle koulutukselle. Koulutuskeskuksen johtajana tuolloin toiminut Osmo Palonen tutustui useisiin alan koulutusta antaviin yliopistoihin. Oli itsestään selvää, että koulutus toteutettaisiin englanninkielisenä, jolloin kansainväliset vaikutteet välittyisivät niin luennoitsijoiden kuin opiskelijoiden kautta. Viime joulukuussa järjestetyssä alumnitapaamisessa Palonen muisteli, että yksi johtoajatus Arts Management -koulutuksen suunnittelussa oli, että alan ammattilaiset opettaisivat tulevaisuuden ammattilaisia.

Sibelius-Akatemian Kuopion osastolla käynnistettiin vuonna 2004 suomenkielinen kulttuuriyrittäjyyteen painottuva taidehallinnon maisteriohjelma, sillä myös Pohjois-Savossa ja Itä-Suomessa oli havaittu koulutuksen ja tutkimuksen myötä tarvetta tällaiselle koulutukselle.

Taidehallinnon professori Timo Cantell on molempien maisteriohjelmien linjajohtaja. Kuopion osastoa luotsaa lehtori Olavi Hautsalo.

Taikasanana verkostoituminen Sibelius-Akatemian Arts Management –maisteriohjelman koulutus-

suunnittelija Helena Ruhkala viihtyy työssään hyvin. Hän on vastannut koulutuksen suunnittelusta vuodesta 2006 alkaen.

– Olen Helsingin maisteriohjelman ainut kokopäiväinen työntekijä, joten toimenkuvani on hyvin itsenäinen. Opintohallinnon tehtävien ohella työssäni ovat keskeisellä sijalla sisältösuunnittelu ja yhteistyö lukuisten koti- ja ulkomaisten toimijoiden kanssa. Lisäksi osallistun professorimme työparina koulutusohjelmamme kehittämiseen, sillä ala muuttuu koko ajan huimaa vauhtia. Kehitystä on seurattava koko ajan. Oman mausteensa työhön tuo tiivis vuorovaikutus kansainvälisen, monikulttuurisen aikuisopiskelijaryhmän kanssa.

Helsingin Arts Management maisteriohjelma painottuu johtajuuteen, erityisesti kulttuurialan johtamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin sekä kansainväliseen verkostoitumiseen. Kuopion koulutuksessa tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet toimia laaja-alaisesti kulttuuriteollisuuden ja -tuotannon sekä kulttuuriliiketoiminnan asiantuntemusta vaativissa tehtävissä sekä alan yrittäjinä.

– Koulutuksessamme on tavallaan sisäänrakennettuna yhteys työelämään ja alan toimijoihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Luennoitsijat edustavat monipuolisesti eri alojen ammattilaisia ja organisaatioita, ja opiskelijoita kannustetaan aktiiviseen verkostoitumiseen.

Opintoihin sisältyvät projektit ja työharjoittelu tukevat osaltaan näitä tavoitteita ja antavat arvokasta käytännön kokemusta.

– Osallistumisemme mm. kansainvälisen ENCATC-foorumin toimintaan (European Network for Cultural Administration Training Centres) on ollut aktiivista koulutuksen alusta alkaen.

– Maisteriohjelmamme tavoitteena on antaa opiskelijoille sekä analyyttiset että käytännölliset valmiudet alalla toimimiseen. Koulutuksessamme perehdytään Arts Management -alan historiaan ja eri suuntauksiin, sekä teoreettiseen ja käytännölliseen puoleen. Opintoihin sisältyvät tuotantoalan opinnot, useat tuotantoalan opinnot ja työharjoittelu antavat puolestaan arvokasta käytännönkokemusta. Työharjoittelun on liityttävä Arts Management -alaan, jolloin se antaa mahdollisuuden tarkastella analyyttisesti koulutuksen antamia tietoja.

– Taide ja business kulkevat käsi kädessä, joten koulutukseemme sisältyy molempia tukevia aineita.

Positiivinen ongelmamme on, että opiskelijat ”viedään käsistä” usein jo opintojen aikana!

Työllistyminen riippuu paljolti opiskelijasta itsestään, hänen työhistoriastaan ja yhteyksistään alan toimijoihin.

Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys elää kulttuurialalla modernia renessanssiaan Toiminnanjohtaja Iiris Autio tähdentää tämän lehden haastattelussa, että tarvitsemme kipeästi lisää visionäärisiä johtajatason managementosaajia, joiden kapasiteetti riittäisi myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ruhkala muistuttaa, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen edellyttää määrätietoista asioiden eteenpäin viemistä.

– Luonnollisesti on sitä parempi, mitä vahvempi ja perustellumpi näkemys taustalla on. Sama pätee kulttuurialan yrityksiin ja organisaatioihin: yhä useammassa kulttuurialan organisaatiossa, niin pienissä kuin suurissa, ymmärretään hyvän strateginen suunnittelun ja toteuttamisen merkitys. Myös tässä tarvitaan lisää ammattitaitoisia management-osaajia.

Yksi salasana on volyymi.

– On merkitystä, keiden kanssa tekee yhteistyötä, ja millaisia ovia se avaa, samoin sillä kuinka suuren joukon tieto tavoittaa. Lobbausmatemaattisesti laskettuna 1+1=4, eli kun kerrot tärkeäksi kokemastasi asiasta yhdelle, hän kertoo siitä todennäköisesti vielä vähintään kahdelle. Tieto lisää myös mielenkiintoa ja kysyntää.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja, Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja sekä valtion sävel- ja mediataidetoimikunnan jäsen.

STUDIA MANAGERALIA Studia Manageralia on kaikille avoin studia genaralia –luentosarja, joka esittelee arts management-alan ajankohtaisia ilmiöitä. Luentosarja juhlistaa Sibelius-Akatemian taidehallinnon (Arts Management) koulutusohjelman 10vuotista taivalta. Luentosarjaan on kutsuttu eri alojen asiantuntijoita Suomesta, Yhdysvalloista, Espanjasta, Saksasta ja Ranskasta. He käsittelevät puheenvuoroissaan mm. taide- ja kulttuurialan johtajuutta, taloutta, vapaaehtoismanagementia ja yleisötutkimusta sekä kulttuuriteollisuuden ja luovuuden muotoja. Luentosarja on englanninkielinen.

OHJELMA 11.09.2007, klo 17-19: "ARTS, BUSINESS AND LEADERSHIP" FT, professori Arja Ropo, Tampereen yliopisto PhD Dennis Rich (USA), Columbia College, Chicago Puheenjohtaja: professori Timo Cantell 09.10.2007, klo 17-19: "CULTURE ECONOMY" KTT, professori Saara Taalas, Turun Kauppakorkeakoulu Tohtori, professori, Lluís Bonet (Espanja), Barcelonan yliopisto Puheenjohtaja: professori Timo Cantell 13.11.2007, klo 17-19: "MANAGING VOLUNTEERS AND AUDIENCES" FT, professori Timo Cantell, Sibelius-Akatemia FT, professori Gesa Birnkraut (Saksa),Viron Musiikki- ja teatteriakatemia; konsultti, Birnkraut Partner Puheenjohtaja: FT Tuomas Auvinen 11.12.2007, klo 17-19: "ARTS, INDUSTRIES AND INNOVATIONS" FT, professori Hannu Salmi, Tiedekeskus Heureka Vastaava tuottaja, konsultti Kevin Kleinmann (USA, Ranska) Puheenjohtaja: professori Timo Cantell

Professori Timo Cantell opiskelijoineen (keskellä Aura Linnapuomi, oikealla Marjaana Kalliokoski) tekemässä yleisökyselyä SibaFest-festivaalilla.

Valokuva: Heikki Tuuli

Paikka: Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki.

Luennot välitetään suorana videolähetyksenä Kuopion Musiikkikeskukseen, luokka 410.

Lisätiedot: Helena Ruhkala, puh. 020 7539 406, sähköposti: helena.ruhkala@siba.fi

A R S I S 2 / 0 7

Ruhkalan mielestä tärkeintä kuitenkin on ennakkoluuloton, eri aloja yhdistävä yhteistyö.

– Yhteiskuntamme, mukaan lukien kulttuuriala, alkaa vähitellen olla tälle asialle avoin. Kansainvälistymisen ja teknologian myötä jatkuvasti lisääntynyt tiedonsiirto ja muutosherkkyys ovat saaneet yhä useammat kulttuuritoimijat tiedostamaan toiminnan monipuolisuuden merkityksen. Useamman kortin varassa toimiminen on huomattu riskittömämmäksi ja siten taloudellisesti kannattavammaksi. Renessanssin ajan kokonaisvaltainen ihmiskäsitys elää kulttuurialalla tietynlaista modernia renessanssiaan.

11

A R S I S 2 / 0 7

12

JUKKA HYTTI

Särön ja särmän tuottaja

Tuottajan tarve eri teattereissa vaihtelee. Teatterilain piiriin kuuluvat, vaihtuvaa ohjelmistoa esittävät suuret ja keskisuuret teatterit ovat vuosien saatossa luoneet omat käytäntönsä repertoaarinsa pyörittämiseksi.

Tuottajat ja tuotantosuunnittelijat vastaavat lähinnä vierailevien taiteilijoiden ja vaihtuvan ohjelmiston aikatauluista. Säännöllistä valtiontukea saavissa teatteriryhmissä ja pienteattereissa tuottajat yleensä hallinnoivat teatterin saamia avustuksia tuotantokohtaisesti. Teatterilain ulkopuoliset teatterit ja tuotantokohtaiset työryhmät toimivat pääosin freelancer-voimin. Tuottajien toimenkuva on monipuolinen ulottuen rahoituksen ja työnjohdon järjestämisestä koko yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen.

Rooli ja tarve näyttää olevan sitä suurempi mitä pienempi ja järjestäytymättömämpi työyhteisö on.

Keskityn kirjoituksessani tuottajan työhön teatteriryhmissä ja pienissä ammattiteattereissa. Joidenkin pieniksi luokiteltujen teattereiden vuosibudjetit ovat miljoonaluokkaa ja niiden esitysmäärät ja katsojaluvut saattavat olla keskisuuren kaupunginteatterin toimintaa vastaavia. Ryhmät ja pienteatterit eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole repertoaariteattereita, vaan valmistavat esityksiä tuotantokohtaisesti. Monilla näistä on oma teatteritilansa, mutta ei kovin paljon vakinaista henkilökuntaa. Osa on erikoistunut lastenteatteriin ja jotkut kiertävät säännöllisesti. Tuottajia on näissä teattereissa sekä vakinaisissa että määräaikaisissa työsuhteissa. Toimenkuvat ovat hioutuneet pit-

käaikaisen yhteistyön myötä. Tuottajat ovat usein teatterin taustalla toimivan yhdistyksen jäseniä.

Teatterilain eli valtionosuuslainsäädännön ulkopuoliset ammatikseen teatteria tekevät ryhmät kutsuvat itseään joko vapaaksi kentäksi tai ”lainsuojattomiksi”, koska eivät kuulu säännöllistä valtion tukea nauttivien teattereiden joukkoon. Osalla on oma teatteritila ja ne toimivat täysin samoin periaattein kuin monet teatterilain piirissä olevat pienet ammattiteatterit. Jotkut lain ulkopuolisista ryhmistä kokoontuvat tuotantokohtaisesti ja etsivät kutakin ensi-iltaa varten sille sopivan esityspaikan. Tekijät toimivat enimmäkseen freelancer-pohjalta ja työskentely tuotannoissa rahoitetaan toiminta-avustuksin ja henkilökohtaisin apurahoin.

Kokonaisvaltaista, itsenäisen budjettivastuun ottavaa tuottajaa tarvitaan suurissa ammattiteattereissa, jos teatteri tekee jotain tavanomaisesta tuotannostaan poikkeavaa. Esimerkiksi teatteriesityksen valmistaminen teatteritilan ulkopuolella ei ilman lisätyövoimaa onnistu, jos oma henkilökunta on jo täystyöllistetty. Myös ulkomaille suuntautuvien vierailujen järjestämiseen tarvitaan teatterin ulkopuolista väkeä ja tietotaitoa käytännön koordinointia hoitamaan.

Teatterituottajan roolipeli Monessa ryhmässä ja pienissä teattereissa tuottaja on samaan aikaan sekä työryhmän tasavertainen palkansaajajäsen että työnantajan edustajana esimiesasemassa muihin. Tuottajan osaa-

miseen kuuluu palkoista neuvotteleminen ja työsopimusten tekeminen. Tuottajan puoleen käännytään usein työsuhteeseen liittyvissä ongelmissa, jolloin tuottajalla ja työyhteisöllä pitää olla selkeä käsitys siitä, kuka on työnantaja. Virallinen työnantajahan yleensä on teatterin taustalla toimiva yhdistys, kannatusyhdistys, säätiö tai osuuskunta.

Yksittäisissä työryhmätuotannoissa tuottaja voi olla verottajan suuntaan niin sanottu rekisteröimätön työnantaja. Joku muu työryhmästä toimii sitten tuottajan työnantajana tuottajan ohjeistamana.

Tuottajan työ sivuaa monia ammattialoja. Taidekentän ja liike-elämän rajamailla liikkuminen vaatii valmiuksia nopeisiin roolinvaihdoksiin. Tuottaja on yleisorganisaattori, joka rakentaa oman toimenkuvansa kulloisenkin työtilanteen ja teatterin tarpeen mukaan.

Yksi on luontaisesti eniten tiedottaja, toinen haluaa keskittyä ensin markkinointityöhön ja sponsorinhankintaan. Kolmas kykenee hoitelemaan koko yhdistyksen toiminnan talouspäällikkönä tai toiminnanjohtajana. Jollekin kunkin esityksen valmistaminen on selkeä projekti, jossa tarvitaan paljon läsnäoloa työmaalla. Joku tuntee vetoa hoitaa myyntityötä tehokkaasti puhelimitse heti kun harjoitukset ovat käynnistyneet. Lisäksi yleisorganisaattori hoitaa esitysluvat ja muut tekijänoikeudelliset asiat sekä niihin liittyvät sopimukset.

Kaikki osa-alueet pitää tuottajan siis tuntea, mutta ei hän voi olla mestari joka lajissa. Teatterialan työehtosopimuksessa tuottajan määritelmä on ”itsenäisenä, produktiosta vastaavana tuottajana toimiva”.

Tuottajan pitää itse löytää tasapaino, milloin sana ”vastaava” merkitsee itse tekemistä, ja milloin se merkitsee toisilla teetetyn työn valvomista tai lopputuloksen tarkistamista. Työnjako ei ole vastuun pakoa, vaan johtamistaito ja työn jakaminen ovat hyvin keskenään toimeen tulevia kaksoissisaria.

Tuottaja määrittelee työnsä rajat. Mihin satsataan missäkin vaiheessa? Minkä pystyy itse hoitamaan? Tuottajan pitää osata johtaa ja jakaa työtehtäviä. Omien vah-

vuuksien ja heikkouksien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat oman toimenkuvan muokkaamisessa. Jos tätä ei kykene tekemään, uhkaa hyvin nopeasti riittämättömyyden tunne. Tuottaja onkin itse itsensä piiskaaja. Mutta mihin se rima laitetaan, kun ei ole vertailukohtia? Tuottaja itse haluaa soutaa muiden kanssa samassa veneessä. Samalla on kuitenkin pidettävä luontevasti etäisyyttä ryhmän sisäisiin jännitteisiin. Esiin putkahtavia mahdollisia ongelmia ei kykene purkamaan, jos on leiriytynyt johonkin porukkaan. Tuottaja ei voi myöskään sitoa itseään mihinkään erityistehtävään, sillä hänellä pitää olla kokonaisuus hallussaan. Näiden asioiden tiedostaminen ei suinkaan syrjäytä tuottajaa yhteisöstä ja sen hengestä.

Kun tuotannon käynnistyessä on keskusteltu tuottajan asemasta ja tuottajan työhön liittyvistä vaatimuksista kulloisessakin työyhteisössä, kykenee tuottaja tekemään koko esityksen valmistamisen työjärjestyksen, muokkaamaan tuotantosuunnitelman. Tuotanto- tai projektisuunnitelman selkärankana toimii tietysti aikataulu. Milloin tehdään mitäkin ja kuka tekee? Suunnitteluvaiheessa teatterin henkilökunnan, tuottajan ja ohjaajan tiivis yhteistyö on keskiössä.

Harjoitusvaiheen ja esityskauden aikana tiet eivät enää niin usein kohtaa.

Jälkihoito onnistuu tuottajan ja teatterin henkilöstön kesken. Tuotantosuunnitelman tärkeimmät tukipilarit ovat tiedotus- ja markkinointisuunnitelma sekä budjetin rinnalle rakentuva rahoitussuunnitelma. Rahoitussuunnitelman avulla huolehditaan, että tilillä on riittävästi rahaa, kun materiaalihankintoja tehdään ja palkkoja sekä laskuja maksetaan. Budjetti eli tuloja menoarvio on tuotantosuunnitelma muutettuina euroiksi.

Tuottaja suunnittelee siis erillisenä sekä oman työnsä että koko tuotannon etenemisen aikataulut. Oma aikataulu on tärkeä, koska tuottaja elää aina hieman etuajassa suhteessa taiteelliseen työryhmään. Ennen kuin harjoitusaikataulua ja varsinkin näytäntökalenteria aletaan laatia, on tuottaja jo selvittänyt näyttelijöiden mahdolliset esteet sekä harjoitus- että näytäntökaudella. Palapelin kokoaminen toisten teattereiden tuottajien ja tuotantosuunnittelijoiden kanssa on ollut

A R S I S 2 / 0 7

Näytelmästä Kaksi aurinkoa. Kuvassa vasemmalta Jukka Manninen, Sami Lanki, Mia Hafrén, Taisto Reimaluoto, Jari Nissinen ja Seppo Halttunen. Valokuva: Patrik Pesonius.

13

A R S I S 2 / 0 7

käynnissä jo roolituksen alkuvaiheista lähtien. Kun harjoitukset alkavat, on markkinointi jo täydessä vauhdissa. Harjoitusten puolivälissä tuottaja jo aistii, tarvitaanko lavastuksen tai pukujen viimeistelemiseen lisätyövoimaa. Löytyykö budjetista liikkumavaraa jos ja kun joku tulee sitä kysymään? Ratkaisut pitää tehdä nopeasti, ja jos niihin ei ole yhtään valmistautunut, voi se vaikuttaa heikentävästi työilmapiiriin. Kun ensi-iltaan on enää viikko, on tuottaja jo pohdiskellut, miten ensi-iltakritiikit hyödynnetään seuraavassa markkinointiiskussa. Lukuisien suunnitelmien tekeminen saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä ne ovat vain työssä tarvittavien muistilappujen keräämistä yhteen.

14

Asiantuntijana asiantuntijayhteisössä

Näytelmästä Kaksi aurinkoa. Kuvassa vas. Jari Nissinen, Jukka Manninen, Mia Hafrén ja Sami Lanki. Valokuva: Patrik Pesonius.

Teatterituottajan lähin työkaveri on ohjaaja. Miten työt voitaisiin jo aivan tuotannon alkuvaiheista lähtien jakaa siten, että ohjaaja vapautuisi keskittymään omaan työhönsä? Jospa ohjaaja ei olisikaan koko tuotannon yksinäinen rekkakuski? Voitaisiinko lastia jakaa ja toisen rekan ratissa voisi olla tuottaja. Ohjaajan perävaunussa kulkisivat taiteelliset kontit ja tuottajan kyydissä muut projektin kannalta tärkeät asiat. Ohjaaja on koko porukan hengenluoja, tuottaja sen paras mahdollinen ylläpitäjä.

Teatterissa johtaminen on riit-

tävien työskentelyolosuhteiden, työrauhan luomista. Johtamistaitoa on ennakoida niin sanottujen turhien häiriötekijöiden ilmaantuminen. Sekä työvälineiden että työtilojen pitää olla kunnossa ennen kuin uusi ryhmä astuu remmiin. Perehdytys on olennaisen tärkeää. Teatteriin ja uuteen tuotantoon tuleville kerrotaan teatterin työoloista ja siellä työskentelevien muiden työntekijöiden toimenkuvista. Mitä tehdä, jos tapahtuu työtapaturma? Miten työterveydenhuolto on järjestetty? Missä ovat ensiapuvälineet ja alkusammutuskalusto?

Tuottajan pitää osata hallita kriisejä ja ratkoa ristiriitoja sekä kyetä ottamaan vastuuta ja tekemään tilanteen vaatimia päätöksiä. Luettelo kuulostaa helposti mahtipontiselta ja kaikkeen johtamiseen yleissopivalta.

Millaisia erityistaitoja vaaditaan taideprojektin johtamisessa?

Taiteen tekemisessä pitää pystyä sietämään virheitä, turhia kokeiluja, sivu- ja taka-askeleita. Siihen kuuluu tietynlainen kaaos. ”Viimeinen viikko ennen ensi-iltaa oli melkoista kaaosta”, on yleinen muistelu jälkikäteen. Vaikka kriisit eivät koskaan ole itsetarkoitus, niin joskus ne saattavat jopa viedä esitystä eteenpäin. Siloteltu työskentelytapa saattaa olla mukavampaa, mutta joskus särö ja särmä rikkovat totuttuja ajattelukaavoja ja mahdollistavat uusien ideoiden kehittymisen. Joku on koko ajan eri mieltä päätöksistä, mutta juuri hän saattaa olla olennaisen tärkeä henkilö

esityksen onnistumisen kannalta. Hyvinkin hitsattu joukkue on pullollaan yksilöitä, oman alansa asiantuntijoita, joille oma taiteellinen työ on ensisijaista, vaikka yhteistyökykyä löytyykin. Tuottajalla pitää olla vähintäänkin samanlaista epävarmuuden sietokykyä kuin muillakin työryhmän jäsenillä. Miten tällainen sopii tiukkaa kurinalaisuutta vaativan johtajan menetelmiin? Miten kohdata uusia, yllättäviä tilanteita, jos on jo etukäteen päättänyt toimintatavoistaan? Hyvä johtaja – missä tahansa työyhteisössä – myöntää aina virheensä, vetää niistä nopeat johtopäätökset ja muuttaa työtapojaan tarpeen niin vaatiessa.

Voiko tuottaja puuttua taiteelliseen työhön? Vastaan, että ei, ellei ole toisin sovittu. Voiko tuottaja vaikuttaa taiteelliseen lopputulokseen? Kyllä, se on yksi tuottajan tärkeimmistä tehtävistä; luoda sellaiset työskentelyolosuhteet, että kaikki kykenevät tuomaan itsestään esiin parhaan osaamisensa. Näiden kahden kysymyksen välillä on iso ero.

Jukka Hytti on freelancer teatterituottaja-ohjaaja. Vuodesta 1996 hän on ollut luomassa kansainvälistä Baltic Circle -teatteriyhteistyöverkostoa, jonka tuloksina Helsingissä on nähty neljä kansainvälistä teatterifestivaalia (2000, 2003, 2005, 2007). Hytti on helsinkiläisen Q-teatterin jäsen. Hän on julkaissut teatterituottajan oppaan (Like, 2005).

SISKOTUULIKKI TOIJONEN

Aila Sauramo:

Taiteen tukeminen on kestävää sijoitusta inhimilliseen

Aila Sauramo (ent. Manninen) on suomalaisen kulttuurielämän valopilkku. Määrätietoinen nainen: hän nosti Tampere Jazz Happeningin maailmanmaineeseen ja vakiinnutti, välistä hammasta purrenkin, Tampereen Sävelen ja Bienalen aseman työskennellessään Tampereen musiikkijuhlien toiminnanjohtajana. Sittemmin hän työskenteli Avanti!-orkesterin ja nykyään Suomen sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtajana. Nainen, joka taiteen ostajana ja tuottajana on aina korostanut, että tärkeintä on sisältö.

Aila Sauramo oli Hämeen lääninhallituksessa suunnittelijana kun tamperelaisen jazzkerho Breakin aktiivijäsenet houkuttelivat hänet vuonna 1984 mukaansa kehittämään jazzjuhliaan. Loppu on komeaa festivaalihistoriaa. Vuonna 1996 hän sai vuoden Valopilkku-palkinnon.

Sauramo opiskeli yhteiskuntatieteiden maisteriksi, valtio-oppi pääaineenaan.

– Se on antanut hyvän taustan työhöni kulttuurityöntekijänä. Tunnen valtion ja paikallishallinnon rakenteet. Nehän ovat loogisia välineitä, pitää vain tuntea poliittiset kuviot, lait ja asetukset. Taiteilijat kokevat usein byrokratian peikkona, jota on vaikea lähestyä, siksi tuottajilla pitää olla hyvät valmiudet hoitaa hallinnollinen puoli.

Sauramo oli ensimmäisten joukossa kun taidekorkeakoulut yhteisvoimin käynnistivät Arts Management Professional Diploma -koulutuksen Sibelius-Akatemiassa. Koulutuksen tarkoituksena oli antaa valmiuksia taiteen kentän uusiin haasteisiin asiantuntijaluentojen ja erilaisten tehtävien kautta.

– Se oli eri taidealojen parissa työskentelevän "vanhemman kaartin" koulutusta. Opetuksen taso oli kirjavaa ja ajoittain sisällöllisestikin hakusessa. Oli aivan loistavia luennoitsijoita, mutta osa opetuksesta oli aivan potaskaa. Ongelmana oli opiskelijoiden koulutus- ja kokemustaustan heterogeenisyys.

– Verkostoituminen, kollektiiviset keskustelut eri taidelaitosten johtajien kanssa ja uusien näkökulmien avautuminen olivat koulutuksen antoisimpia asioita, Sauramo muistelee ja keskustelu kääntyy taidehallinnon arkeen.

Laadukas taidetarjonta on kansalaisten perusoikeus Suomalaisen taiteen tukijärjestelmä kestää hänen mielestään hyvin kansainvälisenkin vertailun, mutta parantamisen varaa toki on.

– Valtion osuudet taideinstituutioille ovat keskeinen edellytys esittävän taiteen valtakunnallisen tarjonnan takaamiseksi. Järjestelmä tukee sitä humaania periaatetta, että kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu myös laadukas kulttuuritarjonta. Ilman tukijärjestelmää tarjonta keskittyisi pääkaupunkiseudulle harvain herkuksi.

Spekulointia nykyisen kaltaisen taiteen tukijärjestelmän lakkauttamisesta Sauramo pitää järjettömänä ja jyräyttää yhä pätevän iskulauseen: "Saavutetuista eduista ei pidä tinkiä!"

– Kysymys on kansalaisten saavutetuista eduista. Tällaisen kauhukuvan myötä taantuisimme kuninkaitten ajan hovijärjestelmään, jolloin vain rikkailla oli varaa ostaa taidenautintoja.

Aila Sauramon mielestä avustusten sijaan taiteen tukemisessa pitäisi puhua sijoituksista.

– Taiteen yhteiskunnallista ja erityisesti inhimillistä aspektia ei pidä vähätellä. Kulttuurilla on myös työllistävä vaikutus. Nykyään koulutetaan aivan liikaa taiteen ammattilaisia. Se on mielipuolista puuhaa ellei heille voida taata työmahdollisuuksia tukijärjestelmien kautta. Suomessa ei ole sellaisia yksityisiä pääomia Amerikan malliin, joita voitaisiin valjastaa taiteen tukemiseen. Taide tarjoaa kehittymisen eväitä, sen tukeminen on kestävää sijoitusta inhimillisyyteen yhteiskunnassa.

Sokeaa politiikkaa Claes Anderssonin mielestä kulttuuri ei ole mikään omituinen elitistinen saareke, vaan se pitäisi ottaa huomioon kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Sauramo on aivan samaa mieltä.

– Lisäksi tämä läpäisyperiaate pitäisi ulottaa kokonaisvaltaisemmin myös kulttuuriin. Kun näen, kuinka ensisijaisen tärkeää on antaa esimerkiksi pienille lapsille henkisiä virikkeitä, huoli kohdistuu päiväkotien ja koulujen taidekasvatuksen vähäisyyteen, pienten Taikan ja Toukon mummi murehtii.

– Opetussuunnitelmissa pitäisi huomioida kulttuurin eri muotojen laaja-alainen läpäisyperiaate kaikissa

A R S I S 2 / 0 7

Valokuva: Vertti Teräsvuori

15

A R S I S 2 / 0 7

16

oppiaineissa. Teknokraattinen opetustapa on saanut liikaa valtaa.

Yhtenä kulttuurihallinnon kipupisteenä Sauramo kokee tekijänoikeuksien mahdollisen siirtämisen opetusministeriöstä kauppa- ja teollisuusministeriöön.

– Nykyisellään KTM ei kykene hoitamaan tekijänoikeusasioita, sillä sieltä puuttuu sisällöllinen asiantuntemus kulttuurin näkökulmasta. KTM on se ministeriö, jossa raha liikkuu, mutta esimerkiksi musiikkiviennin rahoituksessa ministeriö ei edes hyväksy hakemuksia, jotka eivät tule yritysten kautta, Sauramo kummeksuu. Tämä on sokeutta. Suuri osa merkittävästä musiikkitarjonnasta tuotetaan muissa kuin yritysmuotoisissa organisaatioissa. Opetusministeriö, josta löytyy hieman enemmän asiantuntemusta, joutuu jatkamaan bensarahanjakolinjalla resurssien puutteessa.

Tuottamisen punaisenalankana sisältökeskeisyys Sauramoa ärsyttää koko kouhkaaminen kulttuuriviennistä ja tekijänoikeuksista suureen ääneen.

– Tällä hetkellä asiat eivät ole mallillaan. Pelkillä teknisellä siirtämisellä ei päästä kestäviin ratkaisuihin, sillä sisältöjen tuottaminen ja niiden markkinointi pitäisi olla keskeisintä eikä KTM perusnäkökulma, bisnes. Tekijänoikeuksia on vaalittava, sillä ne takaavat taiteen elinvoimaisuuden.

– Suomalaisessa kulttuuripolitiikassa tarvitaan poliittisten puheiden katteeksi vastuuta, sanoista tekoihin eduskunnan hyväkymien lakien mukaisesti. Sivistystä ja laajempaa perspektiiviä kaivattaisiin yhteiskunnan eri alueilla rakentavana elementtinä.

Mutta palataan kulttuurintuottamiseen. Sauramo tiedostaa sen ympärillä leijuvat epäluulot.

– Täytyy olla varovainen, kun puhutaan tuottajuudesta teknisenä instrumenttina. On ollut erittäin lyhytnäköistä panostaa koulutukseen niin, että joka niemen notkosta syytää jonkinasteisen tuottajakoulutuksen saa-

neita idealisteja, usein työttömiksi.

Kulttuurintuottaminen on niin moniulotteista ja vaativaa työtä, että alan koulutuksen pitäisi olla paljon tasokkaampaa ja monipuolisempaa.

– Kouluttajilla pitäisi olla vankka kokemus tuottamisen peruselementeistä. Tuottamisen perusajatuksena pitää olla sisältökeskeisyys. Täytyy asettaa peruskysymykset: miksi, ja minkälainen jokin teos on, miksi, miten ja millä ehdoilla sitä pitäisi esittää ja keille? Ei se sen kummempaa ole.

Tuottajan ja tuottamisen motiivin pitää aina lähteä taideteoksesta.

Sauramo heittäisi vesilintua koko tuottaja ja tuottamis-sanoille.

– Negatiivisesti värittyneet käsitteet hämärtävät, mistä oikein on kysymys. Kieli on manipuloinnin välineistä tehokkain ja leimaavin. Miksei kulttuurinkin kentällä voitaisi puhua asioista niiden nimillä: orkesteri on orkesteri ja kapellimestari on kapellimestari jne. Eivät ne, herra paratkoon, ole mitään tuotteita! Musiikkivientitouhotuksessakin tehdään showcase:a, lyhyitä mainospaloja, joilla esitellään artisteja ja bändejä. Sadan hengen orkesteri ei oikein taivu mokomaan puuhaan, Sauramo tuohtuu.

– Eri musiikin lajit eivät ole tasaarvoisessa asemassa. On aivan loistavaa, että kevyt musiikki saa kansainvälistä huomiota, mutta Musex ei edusta koko musiikin kenttää. Klassisella musiikilla ja julkisilla organisaatioilla ei lähtökohtaisesti nykyisen kaltaisessa musiikkiviennissä ole mitään asemaa. Orkesterithan ovat kuntien tukemina tehneet kiertueita jo vuosikausia. Onkin syytä kysyä, onko se kuntien tehtävä?

Sauramo tähdentää, että nyt, kun musiikkiviennin tärkeys on oivalettu, valtion rahoituksen pitäisi ulottua myös konserttimusiikin kiertuetoimintaan, vaikka niillä ei olekaan samanlaisia levymarkkinoita kuin suosikkibändeillä.

– Orkesterialan ”showcase” on taiteellisesti kunnianhimoinen konsertti konserttisalissa! Se on suomalaisen kulttuurin vientiä. Nykyisenkaltaisessa vientivouhotuksessa lapsi lentää pesuveden mukana. Keskustelun ja tekojen keskiöön pitäisi nos-

taa luovat toimialat. Taitelijat tekevät työtään, teokset pitää saada maailmalle – sillä siisti!

Tärkeintä elämyksellisyys – Parhaillaan on meneillään orkesterija teatterilain muutos. Mutta mistään ei ole mitään hyötyä niin kauan, kun pysytellään puheen tasolla. Klassisen musiikin kentällä puuttuu yhden sinfoniaorkesterin verran henkilötyövuosia. Konsertteja on jouduttu vähentämään, kun orkestereilla ei ole riittäviä resursseja säännöllisen konserttitoiminnan ylläpitämiseen.

Suomen sinfoniaorkesterit ry: n toiminnanjohtajan työsarkana on 29 orkesteria ja noin tuhat soittajaa.

Konsertteja on noin 1500 vuodessa, kiertueita ulkomailla, kantaesityksiä ja levytyksiä, joten työtä riittää.

– Olen vuorovaikutuksessa orkestereiden tuottajien kanssa ja tuotan tiedotusmateriaalia. Järjestän koulutusta orkestereiden hallinnon edustajille ja toimin orkesterialan äänitorvena, koti- ja ulkomaisilla areenoilla.

Sauramo viihtyy nykyisessä työpaikassaan, mutta myöntää ajoittain kaipaavansa sitä sykettä, mitä viisitoista vuotta Tampereen musiikkijuhlien ja vajaa viisi vuotta Avanti!:n ja Suvisoiton toiminnanjohtajana ja tuottajana tarjosi.

– Se oli rankkaa työtä, mutta kun jokin konsertti valtavan työmäärän jälkeen onnistui täydellisesti, se oli huikeaa. Laaja työkokemus auttaa ymmärtämään taiteen tekemisen ydinkysymyksiä, kuinka rankka prosessi teoksien esityskuntoon saattaminen on. Olen raivannut sisäänpääsyn siihen, mikä on tärkeintä. Elämyksellisyys. Sitä haluan työni kautta välittää, se on taiteen tuottamisen keskeisin tehtävä.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja, Suomen arvostelijan liiton puheenjohtaja ja valtion sävel- ja mediataidetoimikunnan jäsen.

A R S I S 2 / 0 7

Tuottajakoulutuksesta

17 SANNA-TYYRI POHJONEN

Tuottajakoulutus on lisääntynyt Suomessa kovaa vauhtia. Koulutusta on saatavilla ammattikorkeakouluissa, eri tasoisissa opistoissa, täydennyskoulutuskeskuksissa, kurssikeskuksissa ja jopa yliopistotasoisesti. Tuottajakoulutusta on tarjolla myös eri kielisinä versioina ja kohdentuen eri aloihin; verkkopalvelutuottaja, tv-tuottaja, elokuvatuottaja, mediatuottaja, esittävien tai visuaalisten taiteiden tuottaja, musiikkituottaja, arts manager jne.

Tuottajakoulutusta järjestävä taho on vastuussa koulutuksensa laadusta ja opiskelijoiden valinnasta.

Opiskelijoiden pitäisi voida tietää jo hakuvaiheessa, ovatko he pyrkimässä käytännön tuottamistyöhön perehdyttävään koulutukseen, erityistarpeisiin suunnattuun koulutukseen vai kenties esimerkiksi taidehallinnon tehtäviin johtavaan koulutukseen. Valitettavan usein koulutussuunnittelija tekee suunnitelman, mitä koulutukseen tulisi kuulua. Tämän jälkeen vasta rekrytoidaan varsinaiset kouluttajat. Heidän asiantuntemuksensa mukaan koulutus sitten käytännössä toteutetaan, eikä aina ole resursseja palkata eri alueiden parhaita kouluttajia vetämään omia osioitaan. Pelkkä koulutus ei mielestäni riitä valmistamaan ketään alalle, tuottajan työssä jos missä harjoitus tekee mestarin. Koulutuksen tulisi tarjota opiskelijoilleen kunnolliset harjoittelupaikat, joiden yhteydessä kyettäisiin myös ohjaamaan ja arvioimaan tuotannollisia ongelmien ratkaisuja.

Ammattinimikkeenä tuottaja on mukavan epämääräinen, sillä siihen sisällytetään eri organisaatioissa hyvin eri asioita. Harvoin aloitteleva tuottaja osaa tai uskaltaa edes tarkentaa mitkä tehtävät hän ottaa vastuulleen.

Onko kyseessä projektijohtajan toi-

mi, jossa vastataan hankkeen suunnittelusta, rahoituksesta ja toteutuksesta tiimin kokoamisesta lähtien? Vai onko se jonkun toisen idean toteuttamisesta ohjeiden mukaan, jolloin työ on selkeästi rajallisempi ja vähemmän vaativa? Tuottajalla on usein taloudellinen vastuu hankkeen onnistumisesta, mutta onko hänellä myös valta puuttua ratkaisuihin silloin kun ne tulevat vaikuttamaan kokonaisuuden onnistumiseen? Yleensä kokemuksen kasvaessa hankkeetkin kasvavat.

Myös eri aloilla tuottajalla tarkoitetaan hyvin erilaista toimijaa: elokuvatuottajan vastuu tunnustetaan laajemmin, musiikissa tuottajan taiteellinen näkemys on arvossaan, lehtitalon tuottaja toimii toimittajan tehtävissä, maataloustuottaja toimii tuotteidensa suoramyyjänä.

Omaan työhistoriaani kulttuurituottajana kymmenen vuoden ajalla sisältyi tuotantoja hyvin erilaisissa olosuhteissa; taidealan organisaatioissa tai festivaaleilla, taiteilijaryhmien projekteissa, firmojen tilauksesta, kehitysyhteistyön puitteissa ja jopa yksittäisten taiteilijoiden hankkeissa. Antoisinta tuottajan työ oli silloin kun sai olla alusta asti ideoimassa hanketta yhteistyössä aiheesta innostuneiden asiantuntijoiden kanssa. Niissä tilanteissa tuottaminen vaatii erinomaisia verkostoitumis- ja kommunikointitaitoja, projektinjohtamiskykyä, sitkeyttä ja kekseliäisyyttä normaalien talouteen, markkinointiin ja tiedotukseen liittyvien tehtävien hallitsemisen lisäksi. Tuottajan työssä suurin nautinto tuli onnistuneiden ongelmaratkaisuiden jälkeen kun saatiin toteutettua jotakin omastakin mielestä äärimmäisen hienoa ja antoisaa. Toteuttamiseen liittyneet ponnistelut muuttuivat voitoiksi, vaikka ulkopuoliset eivät tienneet niistä mitään. Joskus

työ tuntui erittäin luovalta näissä tilanteissa. Toisaalta valitettavan usein törmäsi myös asenteeseen, jossa tuottaja halutaan palkata vaikka “palkkaajilla” ei ollut minkäänlaista rahoitusta tai muuta resurssia tiedossa.

Onnistumiseen tuottajan työssä vaikuttavat mielestäni eniten kommunikointitaidot sekä aihealueen asiantuntemus. Ainakin kulttuurialalla tuottaminen vaatii monipuolista yhteistyötä, eri partnereiden motivointia, vaihtokauppoja osaamisen ja palveluiden muodossa, useiden pienten palasten sovittelua yhteen. Unelmatyö oli sellainen, jossa sai koota dream teamin toteuttamaan homman ja kaikille kyettiin maksamaan asialliset korvaukset. Ehkä hedelmällisintä on pitkäaikainen yhteistyö taiteilijan ja tuottajan välillä, jolloin usko yhteiseen asiaan ja kunnioitus kummankin osaamiseen kasvaa rinnakkain. Suomalaisessa taidekentässä tällaisia parivaljakoita alkaa jo näkyä ilahduttavasti.

Sanna Tyyri-Pohjonen on toiminut tuottajana useissa projekteissa ja taidelaitoksissa. Hän valmistui esittävien taiteiden tuottajaksi Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksesta 1996 ja maisteriksi Sibelius-Akatemian Arts Management -koulutuksesta 2001.

Tyyri-Pohjonen oli valtion tanssitaidetoimikunnan ja lastenkulttuurijaoston puheenjohtaja kaudella 2004-06 sekä yhden kauden 1990-luvulla.

A R S I S 2 / 0 7

Nokian Connect to Art -tilaisuus Shanghaissa 2006. Kuva: Ossi Luoto

OSSI LUOTO

18

Tuottajaksi

työelämän kautta

Tuoreita ammattikorkeakoulusta valmistuneita kulttuurituottajia esiintyy nykyään työelämässä monilla nimikkeillä. Tuotantopäälliköitä, festivaalikoordinaattoreita, projektipäälliköitä, tiedottajia ja tapahtumatuottajia on niin julkisen, yksityisen kuin kolmannenkin sektorin palveluksessa.

Näitä entisiä kulttuurituottajaopiskelijoita työskentelee musiikin, teatterin, tanssin ja television, nuorisotyön, matkailun, markkinoinnin sekä elämysteollisuuden parissa. Tätä monenkirjavaa joukkoa yhdistävät vain aiemmat kulttuurituottajaopinnot ja tuottajuus ammattina.

Tuottajan työn voi kärjistäen jakaa kahteen osaan. Tekninen tuottajatyö pitää sisällään projektinhallinnan eri osa-alueita: aikataulutusta, budjetointia, alihankkijayhteyksiä, sopimuksia, palkanmaksua ja työnjohtoa. Taiteellinen tuottajatyö puolestaan on vaikuttamista valmisteilla olevan projektin tai tuotannon sisällölliseen lopputulokseen. Tekninen tuottajatyö koostuu yleissivistävistä asioista ja taidoista, kuten lainsäädännön tuntemuksesta ja matematiikasta. Hyvä tekninen tuottaja pystyy nopeasti sisäistämään vaadittavat erityispiirteet eri taiteenaloilta ja vaihtamaan helposti alalta toiselle.

Hyvää tuottajuutta mitataan kuitenkin usein juuri sisällöllisen osaamisen ja onnistumisen kautta. Vuosikymmenten myötä karttuneet laajat verkostot, näkemys oman erityisalan tai taiteenlajin trendeistä, sekä jo tehdyillä produktioilla hankitut kannukset ovat niitä asioita, jotka nousevat

seniorituottajien arvostetuiksi ominaisuuksiksi. Sisällöllinen näkemys ja kontaktit syntyvätkin usein juuri pitkän kokemuksen kautta. Vaihtaessaan taiteen alaa, joutuu pitkänkin uran tehnyt tuottaja käymään uudestaan läpi tietyn oppimispolun ja kontaktiverkoston rakentamisen.

Olemassa olevat koulutusohjelmat pyrkivät parhaansa mukaan tarjoamaan opiskelijoille työvälineitä tuottajuuden molemmille osa-alueille. Lainsäädäntö, markkinointi ja projektinhallinnalliset taidot on helppo kiteyttää opintokokonaisuuksiksi, joiden onnistunut läpäiseminen antaa takeet ammattitaitoisesta työntekijästä. Tasokokein voidaan määrittää kunkin opiskelijan taitopohja vaikkapa taloushallinnossa ja räätälöidä kurssit alkamaan riittävällä haastavuudella.

Taiteellisen tuottajatyön arvioiminen ja opettaminen onkin huomattavasti haastavampaa. Miten mitataan kykyä nähdä alan tulevat trendit ja spotata nousevat taiteilijanimet? Mitkä ovat niitä oikeita sisällöllisiä ratkaisuja sekä taloudellisesti että taiteellisesti onnistuneen produktion tuottamiseksi? Nämä ovat niitä taitoja, jotka pitävät tuottajan leivässä. Koulutusohjelmien vaikutusmahdollisuudet tähän sisällölliseen osaamiseen, alakohtaisten verkostojen luomiseen ja auktoriteettiroolin saavuttamiseen ovat hyvin vaihtelevat.

Tuottajaopiskelijoita haastatellessa nousee usein esiin, että alalla jo ennen opiskelua toimineet saavat koulutuksesta merkittävästi enem-

män irti muihin kurssitovereihinsa verrattuna. Omien aikaisempien kokemusten reflektointi koulutuksen avulla auttaa jäsentämään opit käytäntöön sopiviksi. Tässä koulutusohjelmat kohtaavatkin ehkä yhden suurimmista haasteistaan: miten räätälöidä opetus niin, että se palvelee yhtälailla sekä lukiosta seuraavalle asteelle hyppäävän nuoren että ehkä alaa jo toistakymmentä vuotta sivunneen konkarin tarpeita.

Koulun harteille ei toki voi laskea loputtomasti toiveita opetettavien taitojen suhteen. Tuottamiseen pätee varmasti sama kuin moneen muuhunkin alaan; koulu antaa yleissivistävät alaan liittyvät tiedot ja varsinainen ammatin harjoittaminen opetellaan käytännön kautta – työelämän koulussa. Parhaat eväät tulevalle tuottajalle koulutus voi antaa ohjaamalla opiskelijan kehittämään omia vahvuuksiaan ja laajentamaan verkostoaan sekä tuntemustaan kulttuurikentästä. Vaikka koulutusohjelmat ovat alaa paljon muuttaneetkin ja näyttelevät tärkeää roolia ammattitaidon tason kehittäjinä, edelleen tuottajiksi kasvetaan ja kypsytään – ei valmistuta koulusta.

Ossi Luoto on valmistunut keväällä 2005 Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian viestinnän koulutusohjelmasta kulttuurituottajaksi. Luoto toimii vastaavana tuottajana mainostoimisto Momentum Helsingissä ja on Suomen Kulttuurituottajat ry:n puheenjohtaja.

TUULI PENTTINEN-LAMPISUO

Tuottajana taidetoimikunnan leivissä Ajassamme on käynnissä organisaatioiden uudelleenjärjestäytyminen. Hierarkiat madaltuvat, verkostot levittäytyvät, työnkuvat muuttuvat haasteellisemmiksi ja sääntöjä vähennetään.

Instituutioiden ääriviivat pehmenevät. Aina ei ole selvää, missä yksi toimija loppuu ja toinen alkaa. Tehtävät järjestetään tiimeittäin. Alihankinta yleistyy, suunnittelu ja tuotanto sulautuvat toisiinsa. Ammattimaisuus ja asiantuntijuus korostuvat. Tekijät määrittelevät omat erityistaitonsa ja järjestävät työtehtävänsä. Nämä Arts Management -kirjassa luetellut ilmiöt todentuvat täsmälleen tuottajan ja läänintaiteilijan työssä.

Tuottajien asemaa vahvistetaan lukuisissa julkishallinnon ohjelma- ja strategiapapereissa. Taide on mahdollisuuksia -ohjelmaehdotus esittää kokeiluhanketta, jossa ”taiteilijat, manageri/tuottajatoiminta sekä taiteen välityspalvelut yhdistyvät”. Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma nostaa taiteen rahoittajat ja tuottajat keskeiseen asemaan. Kulttuurivienti-raportissa kehotetaan kehittämään mediataiteilijoiden tuotannollisia taitoja ja tuottajayhteistyötä. Av-alan strategiassa ja toimintaohjelmassa luvataan tukea tuottajien kansainvälistymistä, verkostoitumista ja koulutusta.

Ja niin edelleen.

Toisille tuotannollisuus on uhka. Taiteen keskustoimikunnan Taiteilija Suomessa -julkaisun mukaan ”ajatukset taideteoksen ainutkertaisuudesta ja taiteilijayksilön asemasta ovat korvautuneet erilaisilla taiteen ja kulttuurin tuotantomalleilla”. Kulttuuri itsessään on paradoksaalinen termi. Adornon osuvassa kärjistyksessä kulttuuri kärsii vahinkoa, kun sitä suunnitellaan ja hallinnoidaan, mutta yksin jätettynä eivät joudu uhanalaiseksi pelkästään kulttuurin vaikutusmahdollisuudet vaan koko olemassaolo.

Tuottaminen on kehittämistä ja suunnitelmallista synnyttämistä. Se on edestä johtamista ja näkyväksi tekemistä. Tuottaminen ammattina tarkoittaa kokonaisvastuuta muista tekijöistä, taloudesta ja taideteoksen valmistumisesta. Tuottaja raivaa muille tilaa toimia. Hän puhuu ideoiden ja ihmisten puolesta, generoi ajatuksia, keskustelee ja kanavoi henkisiä ja aineellisia resursseja. Onnistuessaan hän vetää ympärilleen lahjakkuuksia ja edesauttaa heitä menestymään työssään niin, että lopputulos on suunniteltuakin hienompi, vaikuttavampi ja merkittävämpi teos.

Työnantajani on Satakunnan taidetoimikunta, jossa toimin taiteen tuottamisen läänintaitei-

A R S I S 2 / 0 7

Ei saa häiritä (2006). Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus Elina Saloranta. Itu-projekti. Still-kuva: Tomi Glad.

19

A R S I S 2 / 0 7

20

lijana. Nostan esimerkiksi Itu – videotaiteen tuotantoprojektin, koska haastava pilotti on sopivasti loppusuoralla.

Oheisella kuvalla esitän yksinkertaistettuna piiriä, jota tuottajana Itu-projektissa pyöritän. Samankaltaisia rinkuloita voisin piirrellä myös muista projekteistani kuten mediakasvatuksesta tai taidetoimikunnan kokoamasta kulttuuriviikosta, Ilon ja valon Satakunnasta.

Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa on ylitetty taiteellisia, teknisiä, taloudellisia ja alueellisia rajoja. Tuottamieni teosten tuotantoyhtiö on valtakunnallinen taiteilijajärjestö Muu ry. Teosten käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat kuvataiteilijoita. Tuotannoissa on työskennellyt yhteensä viitisenkymmentä elokuvan, television, teatterin ja kuvataiteen ammattilaista, joista viidennes satakuntalaisia.

Teoksia levittää suomalaisen mediataiteen levityskeskus AV-arkki.

Itu-käsikirjoituspajassa kehitettiin kymmenen videotaideteoksen käsikirjoitusta, joista valittiin tuotantoon neljä.

Kaksi teosta kuvattiin Helsingissä, yksi Porissa ja yksi Kankaanpäässä. Tuotetut teokset muokattiin kolmeen esityskontekstiin: taidenäyttelyihin, festivaalilevitykseen sekä televisioon. Tämä edellytti useita kuvan ja äänen leikkausversioita. Kansainvälisen levityksen edistämiseksi teokset käännettiin kolmelle kielelle. Projektissa on toteutettu videoinstallaationäyttelyt Rauman taidemuseoon ja MUU galleriaan. Teoksia on esitetty festivaalinäytännöissä kotimaassa,

Poriutuminen (2006). Yksi teoksista ja viiden projisoinnin videoinstallaatio Rauman taidemuseossa marraskuussa 2006. Teoksen käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja kertoja: Marko Lampisuo. Itu – videotaiteen tuotantoprojekti. Valokuva: Tuuli Penttinen-Lampisuo.

Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa suuren ja ajoittain epäkiitollisen rahaliikenne- ja kirjanpitovastuun on kantanut Muu ry. Projektilla on eri vaiheissa ollut toistakymmentä rahoittajaa, osa on myöntänyt apurahaa useaan otteeseen. Koska selkeää rahoitusmallia ei Itun kaltaisille hankkeille ole, hakemuksia laadittiin nelisenkymmentä. Erilaiset haku-, maksatus- ja raportointikäytännöt teettivät niin Muussa kuin tuottajallakin paljon työtä.

Yhdistyksissä valta vaihtuu vuosittain, lisäksi on henkilöstövaihdoksia.

Tuottajalle henkistä tukea ja ”pähkäilyapua” tarjosi ohjausryhmä, jonka kokoonpano pysyi pitkään samana. Siinä ovat olleet edustettuina sekä taidetoimikunta, Muu että Av-arkki. Keskeistä projektin onnistumisen kannalta on ollut taiteilijoiden sitoutuminen.

Ehkä yhteinen luottamus tekeillä olleisiin teoksiin on kantanut yli epävarmojen aikojen.

Taiteen tuotannossa jokainen projekti rakennetaan räätälöidysti. Aikataulu ja työryhmä suhteutetaan taiteellisiin tavoitteisiin ja taiteellisesti päävastuullisen tekijän tarpeiden mukaan. Itu-projektissa taiteilijat määrittivät omat roolinsa. Kaikki halusivat ohjata, toiset myös kuvasivat, lavastivat tai leikkasivat itse. Tuotannoissa resurssit jaetaankin aina erillisen harkinnan, ei valmiin kaavan, mukaan. Samoin tuottajan tehtäväkuva määräytyy taitojen ja ominaisuuksien sekä tuotantokokonaisuuden puitteissa. Itu-projektin sisälläkin tuottajan rooli on vaihdellut eri tuotannoissa ja tilanteissa.

Tuottajan ammatinvalintaa ja ”genreytymistä” ohjaa taiteellinen ja sisällöllinen innostus. Itu – video-

taiteen tuotantoprojekti on syventänyt identiteettiäni mediataiteen ja kokeilevan audiovisuaalisen kulttuurin tuottajana.. Se on kerryttänyt uutta tietoa, jota olen läänintaiteilijana jakanut eteenpäin. Taiteilijat, taideopiskelijat ja -yhdistykset ovat saaneet apua projektien suunnittelussa ja budjetoinnissa. Olen myös nähnyt nuorten tuottajien ja projektipäälliköiden kehittyvän työssään.

Läänintaiteilijuus on tarjonnut tuottajalle näköalapaikan taidehallintoon ja muille taiteen aloille. Satakunnan taidetoimikunnan asiantuntijaosaaminen muun muassa viestinnästä on edistänyt omaa työtäni.

Mielestäni Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa taiteilijat onnistuivat ylittämään aiemmat taiteelliset saavutuksensa ja hyödyntämään työssään projektin tarjoamia etuja. Tuotannoissa oli tilaa epämuodollisuudelle, vuorovaikutteisuudelle ja luovalle improvisaatiolle. Väitän, ettei tuotantoprojekti syönyt taiteilijayksilöiden asemaa tai teosten ainutkertaisuutta. Satakunnan taidetoimikunta on edellyttänyt läänintaiteilijoiden työltä laatua. Se on sopinut minulle, sillä tuottaminen ei ole pelkästään näkyväksi tekemistä vaan paremmaksi tekemistä. Minua motivoi ajatus siitä, että voin työpanoksellani saada aikaan sen, että teos tehdään paremmin kuin ilman minua.

Kirjoittaja on taiteen tuottamisen läänintaiteilija Satakunnan taidetoimikunnassa.

Hän suorittaa maisteritutkintoa Taideteolliseen korkeakoulun Porin taiteen ja median osastolla ja käsittelee Itu – videotaiteen tuotantoprojektia myös päättötyössään.

Artikkelissa on hyödynnetty toisessa kappaleessa mainittujen julkisten asiakirjojen lisäksi seuraavia kirjallisia lähteitä: Adorno, Theodor: Culture Industry, Selected Essays on Mass Culture, 1991/2002 Chong, Derrick: Arts Management, 2002 Hyytiä, Riina: Ennen kuin kamera käy. Ideasta kuvauksiin, tekijät kertovat, 2004 Oksman, Riku: Intohimoa ja ammattitaitoa, puheenvuoroja tuottajan työstä, 2002 Raunig, Gerald: Creative Industries as Mass Deception, Framework 1/2007 Tunstall, Jeremy: Television Producers, 1993

Itu – videotaiteen tuotantoprojekti. Iso projekti edellyttää, että läänintaiteilija rakentaa projektille toimintaverkoston, jossa oma työnantaja, eli taidetoimikunta, on vain yksi monista osatekijöistä.

A R S I S 2 / 0 7

Ruotsissa ja Saksassa. Projektia ja teoksia on käsitelty AV-arkin seminaarissa sekä tuottajan ja taiteilijoiden yksittäisissä esiintymisissä. Yleisradio esittää teokset Uudessa Kinossa.

Satakunnan taidetoimikunnan osuus on kokonaisuudessa merkittävä, mutta vain yhtenä monista. Erityinen vahvuus tuottamiselle ovat tuottajaläänintaiteilijan säännöllinen palkka, taidetoimikunnan infrastruktuuri sekä liikkumisen mahdollistavat käyttövarat. On helpompi hakea rahoitusta ja puhua tukea projektille, kun ei tarvitse ensimmäisenä anella omaa palkkaansa. Läänintaiteilijan työ sopiikin loistavasti tuottajalle, joka kehittää epävarmoja, uudenlaisiin työmuotoihin pohjautuvia pilottiprojekteja.

Taidetoimikunnassa päättäjät vaituvat kolmivuosittain, Satakunnassa sihteeristökin on vaihtunut läänintaiteilijakaudellani. Työnsä saa myydä ja mallintaa työnantajalle moneen kertaan. Omaa epävarmuutta ei uskalla näyttää, ettei jatkuvuutta kyseenalaisteta. Alueellinen hyöty ja tulokset pitää todentaa, ja vaikka taidelaitoksessa ollaan, tuntuu, ettei ”pelkkä” taide riitä tulokseksi.

Satakunnan taidetoimikunta suuntaa taiteenedistämisvaroja läänintaiteilijoiden hankkeisiin. Ne riittävät pieniin projekteihin ja toimivat starttirahana isoille. Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa taidetoimikunta tuki tuotantoja maakunnassa sekä näyttelyä Raumalla. Koska taidetoimikunta ei voi vastaanottaa ulkopuolista rahoitusta, on läänintaiteilija riippuvainen yhteistyöyhdistyksistä. Yhdistyksen kautta kulkevan rahoituksen osalta ei taidetoimikunta voi auttaa kirjanpidossa. Samalla menetetään arvonlisäveron vähennysoikeus.

21

A R S I S 2 / 0 7

Yksityiskohta lasten taikapuusta. Lapset käyttivät Veistoviikon veistäjiltä jääneet puupalat ja maalasivat niitä taidekasvattaja Mervi Riikosen ohjaamina. Valokuva: Karoliina Leisti.

Alakuva: Kuvanveistäjä Kari Kärkkäisen puu “Taiteen kukkanen”. Pieksämäen Veistoviikolla kesäkuussa 2007 veistettiin vanhoihin, kaadettavaksi tuomittuihin hopeapajuihin teoksia viiden taiteilijan voimin. Valokuva: Karoliina Leisti.

22

KAROLIINA LEISTI

Tuottajuutta kestävän kehityksen periaatteilla

Matkalaisena taiteen tuotteistamisen junassa olen usein miettinyt, että onko tämä ainoa raide. Onko meillä enää vaihtoehtoja? Löytyykö tuotettua taidetta luomuna?

Keskusteluja siitä, mitä taiteen kentällä tehdään ja mitä pitäisi tehdä, käydään seminaareissa ja taiteilijoiden lunastamien lakkautettujen kyläkoulujen keittiöissä.

Samalla kun kylien oppilaat on keskitetty kuntakeskusten luokkiin, ovat taiteilijat saaneet ympärilleen väljyyttä. Vanhat eteläsavolaiset kyläkoulut ja rautatieasemat ovat muuntuneet taiteilijoiden työtiloiksi ja asunnoiksi.

Omassa työssäni alueellisena läänintaiteilija/tuottajana pidän yhtenä tärkeänä tehtävänä löytää tieni kyläkoulujen keittiöihin ja kuunnella, mitä sanottavaa siellä on. Kuunnella ja reagoida. Sijoittaa ajatus oman alueen ajankohtaisiin hankkeisiin, nähdä yhtymäkohtia, tehdä ehdotuksia ja kasvattaa hyvää ajatusta.

Maakunnassaan tuottaja voi toimia ikään kuin taideprojektien joutsenmerkkinä. Hän voi auttaa asioiden juurtumista alueelle tavalla, joka hyödyttää taiteilijoiden, kunnan työntekijöiden, virkamiesten ja yleisön yhteistä voimavarantoa sekä edistää paikallista, laadukasta ja pitkäjännitteistä taiteen tuotantoa.

Kirjoittaja on Etelä-Savon taidetoimikunnan visuaalisten alojen läänintaiteilija/tuottaja.

Taiteelllista säteilyä maakunnissa!

Tuottajan rooli läänintaiteilija-

järjestelmässä

Alueellisten taidetoimikuntien läänintaiteilijat kokoontuvat vuosittain yhteisille neuvottelupäiville. Joka vuosi kohtaamispaikka, lääni tai maakunta vaihtuu, joten läänintaiteilijat voivat tutustua kollegojensa toimintaja kulttuuriympäristöön. Kontaktien seurauksena läänintaiteilijat ovat kuin huomaamattaan kiinteytyneet verkostoksi, jossa on aikaisempaa helpompaa hakea ja löytää yhteistyökumppaneita sekä vaihtaa ajatuksia ja ideoita. Vain yhdessä pieni mutta koostumukseltaan häkellyttävän poikkitaiteellinen joukko voi todella hioa esiin läänintaiteilijan työetiikkaa ja identiteettiä.

Hämeessä 9-11.5.2007 järjestetyillä valtakunnallisilla läänintaiteilijapäivillä keskeisimpiä keskustelun teemoja olivat taidehallintouudistus, läänintaiteilijan juridinen asema ja työnkuva, johon olennaisesti liittyvät myös työjakson pituus ja palkkaus. Neuvottelupäivien pohjalta läänintaiteilijat kokosivat yhteisen julkilausuman, joka suunnattiin opetusministeriölle,

taiteen keskustoimikunnalle ja alueellisille taidetoimikunnille.

Yllättäen kiperimmäksi asiaksi julkilausuman sananmuodoissa osoittautui se, miten tuottaja-läänintaiteilijan rooli määritellään läänintaiteilijajärjestelmässä. Asiasta oli keskusteltu jo monissa tapaamisissa, mutta nyt kun mielipiteet piti kiteyttää julkaistavaan paperiin, sen vakavuus todella paljastui. Nähdäkseni samalla ilmeni, kuinka tärkeää on löytää inhimillinen asemointi rajanvedolle, jotta tuottaja ja taiteilija eivät päädy ristiriitaan. Siinä vaiheessahan taiteilija olisikin enää vain pitkän ammattinimikkeen turha koriste tai läänintaiteilijan taiteilijalähtöisyyttä ilmaiseva reliikki. Julkilausumassa todetaan, että läänintaiteilijan tulee edustaa oman taiteen alueensa parhainta osaamista.

Ensimmäiset läänintaiteilijat aloittivat työnsä vuonna 1972. Järjestelmän kokeiluvaiheen lähtökohtana oli halu saada alueelliseen taidehallintoon taiteellisen koulutuksen saanutta työvoimaa, siis eri taiteenlajeja edustavia taiteilijoita. Samalla valtion apurahojen rinnalle syntyi läänien taidetoimikuntien oma apurahajärjestelmä. Voisipa läänintaiteilijoiden synnyn tulkita myös näkökulmasta, joka painottaa taiteilijoiden työllistymistä apurahajärjestelmiä täydentävästi.

Vuosituhannen alussa taiteilijoiden työllistymistä pohdittiin Taistomietintöjen viitoittamana Taide- ja taiteilijapoliittisessa ohjelmassa (TAO), jossa haettiin uutta suuntaa taiteilijan ammattitaidon soveltavasta käytöstä. Mielestäni läänintaiteilijajärjestelmällä on taiteilijoiden työllistämisessä pioneeriasema. Läänintaiteilijan työ on niin monipuolista, että se täyttää vallan mainiosti myös taiteen soveltavan käytön ihanteet. Ehdotankin, että kun halutaan kehittää taiteen soveltavia, toisin sanoen sen yhteisöllisiä mahdollisuuksia ja päämääriä, otetaan yhdeksi ratkaisumalliksi läänintaiteilijoiden määrän ja resurssien lisääminen.

Aina vuoteen 1984 asti läänintaiteilijoille oli varattu kolmen kuukauden luova jakso, jolloin he saattoivat

Seppo Uuraanmäen Poikittain, 2005.

Veistos Kärkisten sillan siltapalkissa on osa Keski-Suomen ja Hämeen taidetoimikuntien veneilijöille tarkoitettua Taidemajakka-taidenäyttelyä Päijänteellä. Taidemajakka-taideteos voi olla myös taidetapahtuma Päijänteen rannalla, tanssia, laulua, teatteria jne. Kuntien venesatamat ovat Taidemajakan tärkeitä tukikohtia. Kuva: Sirpa Haapaoja

paneutua omaan taiteelliseen työskentelyynsä. Sen jälkeen taiteellinen työskentely on pitänyt sovittaa läänintaiteilijan työn lomaan. Läänintaiteilijoiden neuvottelupäivillä on tullut selvästi esiin, että taiteen tekeminen työn ohessa on todella vaikeaa ja monien kohdalla se katkeaa täysin jopa 3-5 vuodeksi.

Siksi onkin puhuttava paradoksaalisesti taiteilijalähtöisestä mutta huolestuttavan usein taidetta toistaiseksi tekemättömästä läänintaiteilijasta. Ristiriita on kovin hedelmätön, sillä juuri oman taiteensa pohjaltahan taiteilija saa aivan erityisen asiantuntemuksen ja vireyden läänintaiteilijan työhönsä.

Viime vuosina läänintaiteilijan työ on muotoutunut yhä enemmän budjetiltaan mittaviksi ja kestoltaan jopa monivuotisiksi hankkeiksi, jotka sisältävät usein alueellisuuden lisäksi valtakunnallisen ja kansainvälisen ulottuvuuden.

Läänintaiteilija on keskeisesti hankkeiden suunnittelija, kuraattori, tuottaja, toteuttaja, tiedottaja jne. – siis erikoinen sekatyömies aina vahtimestarista juhlapuhujaan. Lisäksi rinnakkaiset hankkeet aikatauluttavat helposti läänintaiteilijan toiminnasta hänen oman taiteensa lisäksi kaikki satunnaiset mutta sisällöltään tärkeät tehtävät pois. Tällaista työtä voisi luonnehtia vaikkapa taiteelliseksi säteilyksi maakunnassa.

Hankkeissa on paljon sellaisia osaalueita, joihin läänintaiteilijan pitää aikaa vievästi hankkia välttävä asiantuntemus. Silloin hän mielellään kutsuisi ihan oikean tuottajan avukseen. Apurahakaavakkeita hän osaa kyllä täyttää, mutta kontaktit talousmaailman edustajiin saati EU-rahoituksen monimutkaiset kuviot tekevät hänestä täydellisen amatöörin. Taidetoimikuntiin tuottaja ja tuottaminen on jo tullut ja se on hyvä asia. Nyt vaadittaisiin vielä reipasta hienosäätöä tuottajan roolin määrittelyssä. Taiteilijan mandaattia järjestelmässä hän ei saa viedä, ellei sitten ole taiteilija itsekin.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että taidetoimikuntiin kaavaillut suunnittelijoiden paikat pitäisi korvata läänintaiteilijoiden rinnalla työskentelevillä tuottajilla. Jos läänintaiteilijan työtä halutaan kehittää suunnittelultaan ja rahoitukseltaan mittavien hankkeiden suuntaan, tällaisen työparin luominen on suorastaan välttämätöntä. Alansa parhainta osaamista edustavan tuottajan ja läänintaiteilijan yhteistyö avaisi alueellisten taidetoimikuntien toimintaan aivan uuden vaiheen.

Hannu Castrén on Keski-Suomen taidetoimikunnan läänintaiteilija ja taiteen keskustoimikunnan jäsen.

A R S I S 2 / 0 7

HANNU CASTRÉN

23

A R S I S 2 / 0 7

MINNA SIRNÖ

24

Harva porukka on niin tutkittua väkeä kuin taiteilijat. Harvalle muulle ammattiryhmälle laaditaan lähes vuosittain erilaisia periaateohjelmia. Ja harva muu ammattilaisten ryhmä jää vuosi vuodelta jälkeen niin reippaasti ansiokehityksestä kuin taiteilijat.

Sananlaskuista huolimatta nälkä ei luo taidetta. Eikä rahattomuus innovaatioita. Työttömyys ei lisää osallisuutta. Eikä itsensä tukahduttaminen luo onnellisia ihmisiä. Silti luovuusstrategioita rakentavassa Suomessa iso joukko luovuuden ammattilaisista elää moneen kertaan koulutettuna EU:n köyhyysrajan alapuolella.

Ansaitsee leipänsä muulla työllä kuin luovuudellaan. Tai putoaa sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Nyt kaivattaisiinkin avointa keskustelua siitä, miten taataan, että tulevaisuudessakin saamme nauttia elävien taiteilijoiden kerhosta. Ja siinä keskustelussa avainasemassa ovat koulutus, julkisen rahan käytön pelisäännöt ja oikeudenmukainen perusturva.

Puheenvuoro:

Pätkityn, kapean leivän äärellä

Kulttuurikoulutuksen ehtymätön rahastussampo Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työtilaisuudet ovat usein täysin riippuvaisia siitä, kuinka moni kuluttaa, kokee ja elämysmatkailee kulttuurin saralla. Ja harva meistä syntyy kulttuurin kuluttajaksi. Siksi onkin vähintäänkin nurinkurista, että Suomessa ylikoulutetaan lähes kaikille kulttuurialoille tekijöitä ja samaan aikaan perusopetuksessamme taideja taitoaineiden osuus jää onnettoman vähäiseksi.

Muutama vuosi sitten oli noin 15 000 aikuista, jotka tunnustautuivat taide- tai kulttuurialan ammattilaisiksi. Kiitos ylenmääräisen koulutuksen, määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa. Ongelmana vain on, että elävässä elämässä kulttuurikoulutus ja mahdollisuus ansaita leipänsä kulttuurista harvoin kulkevat käsi kädessä. Silti koulutuspolitiikkamme on suosinut kulttuuria:

joka niemen nokkaan ja saarelmaan on syntynyt taideaineopisto tai kulttuurin koulutusohjelma. Sehän takaa syrjäkylän opistolle leivän. Muttei koulutuksen laatua. Tai edes tarpeellisuutta.

Kulttuuri- ja taideaineiden koulutuksessa kyse ei olekaan ainoastaan taidepoliittisista ratkaisuista tai tulevaisuusvisioista, vaan mitä suurimmassa määrin aluepolitiikasta ja rahasta. Ratkaisuista siitä, ottaako oman koulun ohjelmaan aloituspaikkamäärän nähden tuhat kertaa hakijoita imevän linjan silläkin riskillä, ettei yksikään koulusta valmistunut saa omalta koulutusalaltaan työtä. Monen unelmat sortuvat muutamassa vuodessa kun koulutettava tajuaa, ettei koskaan elä taiteellaan. Tai että omasta ammatista tulee pakon sanelemana vain harrastus.

Kyse on myös ammatillisesta edunvalvonnasta. Ikäluokkien pieneneminen ja koulutuksen nousevat laatuvaatimukset tulevat johtamaan siihen, että muutaman vuoden sisällä jonkun tahon on ratkaistava, mistä koulutuspaikkoja leikataan. Toivottavasti taide- ja kulttuurikentältä löytyy ennen sitä yhteistä tahtoa pohtia taiteen koulutustarpeita ja laatuvaatimuksia. Sekä uskallusta myös lausua, mistä koulutusta on mahdollista vähentää. Ja vaatia lisärahoitusta taiteen perusopetukseen.

On tärkeää, että taiteen ja kulttuurin koulutusta määrittävät ne, joilla on alan tuntemusta, mutta myös visioita tulevasta sekä riskinottokykyä. Harvalla politiikolla on tuota uskallusta tai asiantuntemusta ilmoittaa:"kyllä meidän alueen koulun vetovoimaisimmat kurssit saa lopettaa".

näyttelyissä ja kirjoituksissa kyse on elinkeinosta. Harva pyytää rakennusmiestä rakentamaan talon ilman korvausta.

Jokainen meistä tietää, ettei kulttuurialoille hakeuduta suurten tulojen toivossa. Tunnettu tosiasia on, että kaikille kulttuurialan ammattilaisille yhteistä ovat intohimo ja kutsumus kulttuuriin. Siksi taiteen ammattilaisista tulee haavoittuvia: haasteellisia ja mainetta luovia työtilaisuuksia on tarjolla – korvauksetta.

Taiteessa ei ole olemassa ilmaista lounasta. Vaihtotalouden soveltaminen kulttuuriin tuo takuuvarmasti esiintymistilaisuuksia, muttei kasvata esiintyjien tilipussia. Eikä korvauksetta tehdystä työstä kerry eläke-, työttömyystai sairaan lapsen hoitoturvaa edes taiteilijayrittäjille.

Siksi taiteilijoiden sosiaaliturvaan on saatava kestävä ratkaisu, jolla taataan elettävä elintaso myös luovan panoksen "myyntien" välissä.

Reilun julkisen rahan pelisäännöt

Irti vaihtotaloudesta ja turvattomuudesta

Luovuusstrategioiden rakentajat ovat havainneet, että kulttuuri-, taide- ja elämysteollisuus ovat kasvualoja. Aloja, jotka täyttävät ihmisten kasvavan vapaa-ajan tarpeita ja joissa piilee rahastamisen kasvupotenttiaalia.

Luovuusstrategian hengessä taiteeseen panostetaan – tai ainakin taiteen välinearvoistamiseen. Samaan aikaa taidekentällä kuitenkin vallitsevat villit viidakonlait. Jopa lähes täysin julkisella rahalla pyöritettävissä taidelaitoksissa freelancereilla teetetään työtä pelkillä päivärahoilla. Kokonaisia elokuvia tehdään puolivillaisin palkkabudjetein. Palkkatyötä ehkä tarjotaan, jos ensin suostuu ylitöillä ryyditettyihin täyspäiväiväisiin ilmaistöihin.

Alkeellisempiakin työn teettämisen sääntöjä rikotaan taiteen saralla päivittäin. Julkisen vallan tuella, sillä kulttuuribudjetteja laatiessaan ja projektirahoja jakaessaan harva taho tarkistaa, noudatetaanko reiluja työn teettämisen pelisääntöjä.

Pelkän rahan syöttäminen kulttuurikentälle tai tuottajien tuputtaminen joka sektorille eivät siis takaa edes kohtuullista toimeentuloa luovuuden ammattilaisille. Tarvitaan myös Ruotsin tapaan selkeitä julkisen rahankäytön pelisääntöjä: tukea saavat vain ne tahot, jotka noudattavat reiluja työelämäpelisääntöjä.

Kysymykseen "oletko pyytänyt taiteilijakaverisi ilmaiseksi esiintymään?" vastaa lähes jokainen "kyllä". Monelta unohtuu, että taiteilijoilla esityksissä,

Minna Sirnö on kansanedustaja, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden puheenjohtaja.

Pohjoismainen kulttuuripiste luotsaa kulttuuriyhteistyötä tukikohtanaan Suomenlinna Pohjoismaiden kulttuuriministerit perustivat marraskuussa 2006 kulttuuriyhteistyön uudeksi keskukseksi Pohjoismaisen kulttuuripisteen (Kulturkontakt Nord, KKN), joka aloitti toimintansa Suomenlinnassa tammikuussa 2007. Ensimmäiseksi johtajaksi valittiin islantilainen Bergljót Jónsdóttir, joka on luotsannut KKN:n sihteeristöä huhtikuun alusta. Ennen Helsinkiin siirtymistään Jónsdóttir toimi kymmenen vuotta Bergenin juhlaviikkojen johtajana.

Pohjoismaisen kulttuuri- ja taideyhteistyön juuret ulottuvat Suomenlinnassa 1970-luvulle. Vuoden 2006 loppuun asti pohjoismainen yhteistyö profiloitui visuaalisen taiteen ja residenssitoiminnan kautta. Ensiksi Suomenlinnassa toimi Pohjoismainen taidekeskus (1978-1996), ja sen jälkeen toimintaa jatkoi Pohjoismainen nykytaiteen instituutti NIFCA (1997-2006). Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön rakenneuudistuksen myötä pohjoismaiset taidelaitokset, kuten Pohjoismainen näyttämötaiteen keskus NordScen, Pohjoismainen musiikkitoimikunta Nomus, Pohjoismainen kirjallisuus- ja kirjastotoimikunta Nordbok ja Pohjoismainen nykytaiteen instituutti NIFCA lakkautettiin. Kulttuuriministerit perustivat tilalle määräaikaisiin temaattisiin ohjelmiin perustuvan rakenteen, joka kattaa kaikki taiteen ja kulttuurin alat. Ohjelmien teemoista päättävät kulttuuriministerit, ja niiden sisällöistä vastaavat asiantuntijaryhmät. Ensimmäiset ohjelmat ovat pohjoismainen tietokonepeliohjelma (2006-2012), liikkuvuusja residenssiohjelma (2007-2009) sekä pohjoismainen taide- ja kulttuuriyhteistyön ohjelma (2007-2009).

Pohjoismainen kulttuuripiste toimii hallinnollisena ja toimeenpanevana elimenä liikkuvuus- ja residenssiohjelman sekä pohjoismaisen taide- ja kulttuuriyhteistyön ohjelman osalta. Pohjoismainen kulttuuripiste vastaa myös Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden kulttuurialan toimijoille suunnattavasta tiedotuksesta ja neuvonnasta. Lisäksi se toimii Pohjoismaiden kulttuuriministerien puiteohjelmien sihteeristönä sekä koordinoi seminaareja, konferensseja ja työpajoja, joita organisoidaan kokoavalla otsikolla ”Pohjoismainen kulttuurifoorumi”. Pohjoismaisen kulttuuripisteen tehtäväksi on määritelty myös pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön profiloiminen Pohjoismaissa ja kansainvälisesti. Laitoksen toiminnalla ja hankkeilla tulee olla näkyvä pohjoismainen profiili, ja niiden tulee tuottaa “pohjoismaista hyötyä“. Pohjoismainen kulttuuripiste on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen laitos, jolla on kolmijäseninen hallitus.

Marita Muukkonen (MM): Aloitan kertomalla tarinan. Moskovan taiteellisen teatterin näyttelijä Jevgeni Vahtangov perusti oman studion ohjatakseen ja opettaakseen. Yksi hänen oppilaistaan sanoi hänelle: "Vahtangov, työskentelet kovasti, ja saat niin vähän palkkioita. Sinulla pitäisi olla oma teatteri." Vahtagov vastasi: "Tiedätkö kenellä oli oma teatteri? Anton Tsehovilla." "Niin, Tsehovilla oli Moskovan taiteellinen teatteri", vastasi oppilas. "Ei", sanoi Vahtangov, "tarkoitan, että Tsehovilla oli oma teatteri. Teatteri, joka oli hänen sydämessään ja jonka hän yksin näki." Millainen on sinun sydämesi pohjoismainen taide- ja kulttuuri-instituutio? Entä mikä on Pohjoismaisen kulttuuripisteen visio tällä hetkellä? v

v

v

Bergljót Jónsdóttir (BJ): Visioni Pohjoismaisesta kulttuuripisteestä (KKN) on yksi monista. Uskon, että jokaisella joka on työskennellyt sen perustamiseksi on visioinut jotakin, joka auttaa osaltaan taiteen ja taiteen kentän kehitystä Pohjoismaissa. Samalla en kuitenkaan usko, että olisimme samaa mieltä siitä, mikä kehityssuunnan tulisi olla. Kun keskustelemme kehityssuunnasta, minulla on joskus tunne, että emme puhu samaa kieltä – että joskus käytämme sanoja ja käsitteitä eri merkityksin.

Ministereiden nerokas ja jopa uhkarohkea päätös oli 19 asiantuntijan nimittäminen Pohjoismaisen kulttuuripisteen ohjelmamoduulien eri osa-aluille – kaikki ovat taitelijoita tai asiantuntijoita eri taiteen aloilta. Heitä ei ole nimitetty kansallisuuden vaan asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella. He ovat lähellä taiteen kenttää ja heijastavat taiteen monimutkaista luonnetta sekä roolia nyky-yhteiskunnassa.

Aikaisemmissa työtehtävissäni roolinani on ollut taiteellisten päätösten tekeminen. Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä tämä ei ole tehtäväni. Tehtävänäni on määritellä, ylläpitää ja toimeenpanna rakenne, jossa Pohjoismainen kulttuuripiste on verkostojen solmukohta. Sen kautta Pohjoismainen ministerineuvosto, asiantuntijat, taiteilijat, ja kulttuurin alan toimijat voivat kommunikoida ja tehdä yhteistyötä, ja jonka kautta politiikkojen allokoimat taloudelliset ja muut resurssit voivat virrata. Tässä järjestelmässä taiteelliset asiantuntijat määrittelevät sisällön ja poliitikot päättävät resursseista.

Pohjoismainen kulttuuripiste on yhä nopeassa kehitysvaiheessa, mutta toivomme, että rakenne on jo riittävän vankka huolehtiakseen taitelijoiden ja taiteen alan asiantuntijoiden tarpeista.

MM: Mitkä asiat koet haasteellisimpina ”verkostojen solmukohtana” toimi-

van Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtajana?

BJ: Pohjoismaisen kulttuuripisteen täytyy palvella taiteilijoita, taide- ja kulttuuriyhteisöjä ja lisäksi taiteen alan asiantuntijoita kaikissa Pohjoismaissa.

Tavoitteenamme ei tule olla pysyvien infrastruktuurien luominen.

Verkostolla, joka toimii taiteen kentällä pitää olla ominaisuuksia, jotka vastaavat taiteen omintakeisuutta sen kaikessa moninaisuudessa, luovuudessa, ennustamattomuudessa, provosoivuudessa ja rajoja ylittävyydessä. En usko, että luomme koskaan pysyvää rakennetta. Emme löydä yhtä ainoaa tapaa kommunikoida, välittää tietoa tai tapaa puhua yhdessä. Jos näin olisi, olisimme väärällä tiellä. Pohjoismaisen kulttuuripisteen tulee jatkuvasti kuunnella taidetta ja taiteen kenttää ja mukautua taiteen muutoksiin. On niitä, jotka näkevät hallinnollisten rakenteiden ja verkostojen luomisen päämääränä sinänsä. Se ei ole KKN:n tarkoitus.

Pohjoismainen kulttuuripiste toimii Suomenlinnassa – samassa toimistossa, jossa NIFCA oli aikaisemmin. On tärkeää, että ihmiset mieltävät, että emme toimi vain visuaalisen taiteen parissa, vaan kaikilla taiteen ja kulttuurin aloilla.

Minulle on todella tärkeää saavuttaa niin moni yksittäinen taitelija ja taiteellinen yhteisö Pohjoismaissa kuin mahdollista. Yhteiskuntiemme monimutkaistuessa myös taidemaailma monimutkaistuu. Taiteilijat rikkovat eilisen sääntöjä ja määrittelyjä luoden uusia. Yhä uudelleen näemme eri alojen taiteilijoiden työskentelevän yhdessä, yhdistävän eri taiteellisia ilmaisuja, luovan taidetta, joka ei sovi perinteisiin kategorioihin. KKN:n täytyy pystyä ottamaan vastaan nämä uudet toimintatavat.

MM: Mitä ”pohjoismainen” merkitsee Pohjoismaisen kulttuuripisteen toiminnassa?

BJ: Pohjoismaisen määritteleminen on tärkeä keskustelun teema. Mitkä ovat sen rajat? Mikä on kulttuurinen ja taiteellinen sisältö? Monet määrittelevät rajat ja sisällön kapeasti. Usein unohdetaan että pohjoismaalaiset ovat aina olleet interkulttuurisia, vaikuttaneet ja saaneet vaikutteita toisiltaan kuten myös kaukaisemmilta kansoilta. Esimerkiksi on todisteita Välimeren alueen vaikutuksesta taide- ja kulttuurisiesineisiin, joita on löydet-

A R S I S 2 / 0 7

MARITA MUUKKONEN

25

A R S I S 2 / 0 7

26

ty Skandinaviasta pronssikaudelta. Eikä pidä unohtaa, että suomalaiset polveutuvat osittain Ural-vuoriston kansoista. Nyt ihmiset kaikkialta maailmasta muuttavat Pohjoismaihin tuoden mukanaan taiteensa ja kulttuurinsa. Pohjoismaisuuden määritelmä on siten entistä epäselvempi. Ketkä kuuluvat pohjoismaisen käsitteeseen ja ketkä suljetaan ulos?

Toivon, että onnistumme saamaan yhteyden niin moneen ammattimaiseen taiteilijaan ja kulttuurialan työntekijään kuin mahdollista. Toivon, että tutustumme nuoriin taiteilijoihin eri kulttuurisista alkuperistä ja taiteilijoihin, jotka työskentelevät uusien ilmaisumuotojen kautta luoden uusia polkuja taiteellisille alueille, joita emme vielä tunne.

Pohjoismaalaiset ovat äärimmäisen etuoikeutettuja kun tarkastelemme esimerkiksi ihmisoikeuksia, sosiaalijärjestelmää, vaurautta – eikä vähiten alueen ihmisiä. Pohjoismaiden 25 miljoonaa asukasta kuuluvat eri ryhmien laajaan kirjoon; ihmisiä on kaikista maanosista ja eri vähemmistöistä. Erilaisten ihmisten yhdistelmä luo mahdollisuuksia taiteelliseen ja kulttuuriseen kasvuun, jopa taiteelliseen ja kulttuuriseen räjähdykseen.

MM: Hallitusten välinen virallinen pohjoismainen kulttuuriyhteistyö Pohjoismaisessa ministerineuvostossa käynnistyi 1970-luvulla, ja se on käynyt läpi monia vaiheita. Viimeisen rakenteellisen uudistuksen myötä muun muassa pohjoismaiset taidelaitokset NIFCA, Nomus, NordScen ja Nordbok lakkautettiin. Millaisena näet tilanteen, onko Pohjoismainen kulttuuripiste uusi alku ja/vai jatkaako se taideinstituutioiden "perinteitä"?

BJ: Ihmiset ovat olleet eri mieltä vanhojen pohjoismaisten, sektoreittain toimineiden kulttuuri-instituutioiden sulkemisesta ja uuden integroidun instituution perustamisesta Pohjoismaisen kulttuuripisteen muodossa. Mutta tämä on niin sanotusti vettä sillan alla – tai ehkä pitäisi sanoa että olemme ylittäneet sillan, eikä paluuta enää ole. KKN voi olla uuden ja jännittävän alku tai sitten lopun alkua viralliselle, integroidulle pohjoismaiselle kulttuuriyhteistyölle. Lähtökohtanani ovat tämän uuden toimijan luoneiden tavoitteet ja päämäärät. Haluan selvittää, voimmeko yhdessä yrittämällä saada KKN:n toimimaan tehokkaasti ja vaikuttamaan hedelmällisesti kulttuuristen aktiviteettien kehitykseen Pohjoismaissa. On ymmärrettävä, että tämän hankkeen onnistuminen riippuu siitä ketkä siihen osallistuvat. Jos taitelijat ja poliitikot todella haluavat tätä ja ovat halukkaita tukemaan, saamme sen toiminaan.

MM: Rakenteellisessa uudistuksessa pohjoismaista rahoitusta taiteelle ja kulttuurille ei leikattu, vaan se suunnattiin uudelleen kulttuuriministerien määrittelemien temaattisten, määräaikaisten puiteohjelmien kautta. Yhtenä argumenttina pohjoismaisten kulttuurilaitosten sulkemisessa olivat säästöt hallinnollisissa kuluissa. Pohjoismaisen kulttuuripisteen vuosibudjetti vuodelle 2007 on 38 miljoonaa Tanskan kruunua, noin 5,1 milj. euroa ja työvuosien määrä on seitsemän. Kuinka paljon taiteen kentän toimijoille suunnataan rahallisia resursseja uusien ohjelmien kautta? Entä mikä on "pohjoismainen hyöty" verrattuna sektoripohjaisiin kulttuuri-instituutioihin?

BJ: Vaikutelmanani on, että taiteen kentän pääsponsoreina toimivat taiteilijat itse omien työtuntiensa kautta, sillä he luovat teoksensa ja huolehtivat myös infrastruktuurista ilman riittävää korvausta. On selvää, että jos haluamme nauttia ja hyötyä taiteilijoiden töistä Pohjoismaissa valitsevassa sosiaalisessa ja taloudellisessa tilanteessa taiteilijoiden täytyy saada tukea niin hallituksilta kuin muiltakin tukimekanismeilta. Tuen myöntämiseksi meillä on oltava taiteellisia asiantuntijoita, jotka jakavat apurahat vakaiden taiteellisten kriteerien perusteella sekä hallinnollinen rakenne, jonka kautta tuen jakaminen tapahtuu.

KKN:n hallintokuluihin menee viisi miljoonaa Tanska kruunua (700 000 euroa), ja asiantuntijaryhmillä on jaettavana noin 33 miljoonaa Tanskan kruunua (4,4 miljoonaa euroa) tänä vuonna. Osa rahoista, noin kuusi miljoonaa Tanskan kruunua (800 000 euroa), on korvamerkitty projekteille, jotka aikaisemmin saivat rahoituksensa lakkautetuilta instituutioilta. Kirjallisuuden kääntäminen saa oman osuutensa. Jokaisella tukimoduulilla on oma kiinteä budjettinsa, joka kattaa moduulin apurahat ja asiantuntijaryhmän hallinnolliset kulut. Olemme kehittäneet internetpohjaisen hakujärjestelmän, joka palvelee myös asiantuntijoiden ja hallinnon tarpeita, mikä vähentää matka- ja muita hallinnollisia kuluja. Tämä kaikki maksimoi tukimäärän, joka voidaan jakaa taiteen kentälle.

Mainitsemani summat ovat vuodelle 2007. On merkkejä siitä, että kokonaisbudjetti olisi pienempi vuonna 2008. Tämä on sääli, sillä jos teemme työmme hyvin, tarvitsemme lisää rahaa kattaaksemme ensi vuoden hakemukset – emme vähemmän. Luultavasti hal-

Pohjoismainen ministerineuvosto MR-K (kulttuuriministerineuvosto) Pohjoismainen virkamieskomitea Reykjavikin Pohjola-talo

EK-K Pohjoismaisen ministerineuvoston sihteeristö

Färsaarten Pohjola-talo Grönlannin Pohjolainstituutti (NAPA) Ahvenanmaan Pohjola-instituutti

Liikkuvuus- ja residenssiohjelma Taide- ja kulttuuriohjelma

POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE

Pohjoismainen elokuvaja televisiorahasto

Pohjoismaiden Suomeninstituutti (NIFIN) Pohjoismainen viestintätutkimuksen tietopalvelu (NORDICOM)

Pohjoismainen kulttuurirahasto

Pohjoismainen tietokonepeliohjelma

Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön uusi rakenne

MM: Mitkä ovat Pohjoismaisen kulttuuripisteen taide- ja kulttuuriohjelman ja Pohjoismaisen kulttuurirahaston rahoituksen painopiste-erot?

BJ: Tärkein ero on se, että KKN:n rahoitus on vain ammattilaisille ja rahoituksen kriteerit ja tavoitteet on määritelty tarkemmin kuin Pohjoismaisen kulttuurirahaston rahoitus.

MM: Taiteilijaresidenssitoiminnan jatkuminen Roomassa ja Dalsåsenissa Norjassa on taattu ainakin vuosiksi 20072009 osana pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä. Taitelijaresidenssitoiminnalla on myös pitkä perinne Suomenlinnassa.

Toiminta alkoi vuonna 1982 osana Pohjoismaisen taidekeskuksen toimintaa, jota NIFCA jatkoi ja kehitti. Mitä Suomenlinnan residensseille tapahtuu? Entä aiotaanko idea tuotantoresidenssitoiminnan käynnistämisestä pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön osana toteuttaa?

Oikealla: Pohjoismaisen kulttuuripisteen islantilainen johtaja Bergljót Jónsdóttir.

Valokuvat: Eija Mäkivuoti.

Taide- ja kulttuuriohjelman asiantuntijaryhmä. Ylhäältä vasemmalta: Hávar Sigurjónsson, Jørgen Nordqvist, puheenjohtaja Knut Oterholm, Andrea Heindriksdóttir, Anna Sundholm, Rani Kasapi, Inge Olsvig Brandt. Kuvasta puuttuu Juha Huuskonen.

27 Alla: KKN:n hallitus Vasemmalta: Pia Rothberg-Olofsson, Signý Ormarsdóttir, Steinar Lien, puheenjohtaja Hanne Esmann, Veikko Kunnas ja Kristian Berg.

BJ: Toivon, että Rooman ja Dahlsåsenin residenssitoiminta jatkuu pitkään vuoden 2009 jälkeen. Pohjoismaisia varoja, jotka kanavoidaan KKN:n kautta, on käytetty niiden tukemiseen 2007, ja tukemista jatketaan vuonna 2008. Miten keskusten toiminta rahoitetaan jatkossa ja mitä Suomenlinnan residenssien kanssa tapahtuu, jää nähtäväksi.

Tärkeää on, että kaikki näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että residenssit ja Suomenlinnan tarjoamat mahdollisuudet pitäisi käyttää luovasti taiteen eduksi. Tuotantoresidenssitoimintaa toivon toteutettavaksi, kerromme kun asia on määritelty.

MM: Mitä tavoitteita uudella Pohjoismaisella kulttuurifoorumilla on? Kuka tekee aloitteita kulttuurifoorumien järjestämiseksi ja kenelle ne ovat suunnattuja?

BJ: Pohjoismainen ministerineuvosto ja sen sihteeristö määrittelevät Pohjoismaiset Kulttuurifoorumit.

KKN:n asiantuntijaryhmät voivat ehdottaa teemoja keskusteltavaksi foorumeissa. Asiantuntijoiden ryhmä määritellään teemoista riippuen, ja tämä ryhmä määrittelee, ketkä kutsutaan osallistumaan keskusteluun. KKN:n roolina on vain hallinnoida kokouksia silloin kun Pohjoismaisen ministerineuvoston sihteeristö pyytää sitä.

A R S I S 2 / 0 7

linnolliset kulut voidaan kuitenkin pitää vakioina.

Pohjoismaisen kulttuuripisteen osalta “pohjoismaisen hyödyn” arvioiminen on vielä liian aikaista.

Marita Muukkonen on helsinkiläinen vapaa toimittaja.

A R S I S 2 / 0 7

28

Pohjoismaisen kulttuuripisteen hallinnoimat kulttuuriyhteistyön uudet temaattiset ohjelmat Taide- ja kulttuuriohjelma (2007-09) Puiteohjelma on avoin kaikkien taiteen ja kulttuurin alojen ammattimaisille taiteilijoille, taiteen ja kulttuurin harjoittajille, levittäjille, tuottajille sekä kulttuuritoimijoille.

Ohjelman ammatillisesta sisällöstä, hankkeiden arvioimisesta ja tuen myöntämisestä vastaa kahdeksanhenkinen asiantuntijaryhmä. Taide- ja kulttuuriohjelmalla on kaksi vuotuista hakukierrosta. Taide- ja kulttuuriohjelman piiriin kuuluu joukko vakituisia tuensaajia, jotka jatkavat toimintaansa vuosina 2007–. Tuensaajat ovat Orkesteri Norden, Pohjoismainen harrastajateatterineuvosto, kansalaisopisto Biskops-Arnön hallinnoima pohjoismainen kirjastoviikko, Pohjoismaiset Musiikkipäivät -festivaali, Ung nordisk musik -festivaali ja Scandinavian Films -organisaatio.

Uusi taide- ja kulttuuriohjelma koostuu kahdesta moduulista:

1. Osaamisen kehittämisen, kritiikin/diskurssin ja tiedon jakamisen moduuli Moduuli keskittyy osaamisen kehittämiseen ja tiedon jakamiseen seminaarien, työpajojen, mestariluokkien, kurssien ja vastaavien ammattimaisille toimijoille suunnattujen tapahtumien avulla. Osaamisen kehittämisessä moduuli painottaa kriittistä diskurssia.

2. Tuotantopainotteisen toiminnan ja levityksen moduuli Moduulista myönnetään tukea sellaisten teosten, hankkeiden ja aloitteiden tuotantoon, joihin liittyy luova prosessi ja/tai taiteilijoiden tai kulttuuritoimijoiden ja yleisön kohtaaminen, mukaan lukien teosten ja taiteellisten ja/tai kulttuuristen prosessien liikkuvuus.

Molemmissa moduuleissa hankkeet voivat olla kertaluonteisia tai korkeintaan kolmen vuoden pituisia.

Hankkeet voivat olla esihankkeita, pilottihankkeita tai hankkeita.

• Esihanke voidaan rahoittaa täysimääräisesti enintään 13,000 euroa (100 000 Tanskan kruunulla).

• Pilottihanketta voidaan rahoittaa enintään 40,000 euroa (300 000 Tanskan kruunulla), ei kuitenkaan yli 75 %:lla hankkeen kokonaisbudjetista.

• Hanketta voidaan rahoittaa enintään 135,000 eurolla (noin miljoonalla Tanskan kr uunulla), mutta ei kuitenkaan yli 50 %:lla hankkeen kokonaisbudjetista.

Vuoden 2007 toimintaan on varattu noin 2,7 miljoonaan euroa (20 miljoonaa Tanskan kruunua).

Liikkuvuus- ja residenssiohjelma (2007-09) Liikkuvuus- ja residenssiohjelma on puiteohjelma, jolla tuetaan yksityishenkilöiden liikkuvuutta, kulttuuritoimijoiden verkostoitumista, residenssejä sekä tuotantopainotteistavierasateljeetoimintaa. Ohjelma on avoin kaikkien taiteen ja kulttuurin alojen (mukaan lukien kulttuuriperintöala) ammattimaisille taiteilijoille, taiteen ja kulttuurin harjoittajille ja levittäjille, tuottajille sekä kulttuuritoimijoille.

Ohjelman ammatillisesta sisällöstä, hankkeiden arvioimisesta ja varojen myöntämisestä vastaa verkostotuki- ja liikkuvuustukimoduulin osalta kahdeksanhenkinen asiantuntijaryhmä ja residenssitoiminnan tukimoduulin osalta kolmen hengen ryhmä.

Liikkuvuus- ja residenssiohjelma koostuu kolmesta moduulista:

1. Verkostotukimoduuli Moduuli tukee pohjoismaisen taide- ja kulttuurikentän verkostoitumista. Moduulilla edistetään nykyisten toimijoiden mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä, kehittää kumppanuuksia ja oppia toisiltaan. Lyhytaikainen verkostotuki on tarkoitettu yhden vuoden toimintaan. Myönnettävä tuki voi olla korkeintaan 70 % kokonaiskustannuksista. Pitkäaikainen verkostotuki on tarkoitettu kolmen vuoden toimintaan ja myönnettävä tuki voi olla korkeintaan 50 % kokonaiskustannuksista.

2. Residenssiorganisaatioiden tukimoduuli Moduulista myönnetään tukea yksittäisille pohjoismaissa toimiville taiteilijaresidenssiorganisaatioille, jotta ne voisivat ottaa ohjelmiinsa taiteilijoita ja taidealojen ammattilaisia muista Pohjoismaista. Kukin residenssi saa kolmen vuoden ajan tukisumman, joka kattaa 2 henkilön stipendit (matkakulut ja kahden kuukauden oleskelu) vuosittain. Residenssit vastaavat itse taiteilijoiden valinnasta kriteeriensä pohjalta. Residensseille tarjotaan mahdollisuus yhteen vuotuiseen tapaamiseen. Verkostoon voi osallistua 8-16 residenssiorganisaatiota korkeintaan kolmen vuoden ajan.

3. Liikkuvuustuki Moduulista tuetaan pohjoismaisella taidekentällä toimivien henkilöiden liikkuvuutta pohjoismaiden alueella. Tukea myönnetään pohjoismaissa toimiville taiteilijoille, kaunokirjailijoille, kääntäjille, kuraattoreille, kulttuuritoimittajille sekä kulttuuritutkijoille. Henkilöt voivat hakea oleskeluapurahaa toisessa Pohjoismaassa oleskeluun. Oleskeluapuraha kattaa seitsemän vuorokauden (viisi työpäivää + viikonloppu) oleskelusta koituvat kustannukset.

Syksyn 2007 ja vuoden 2008 hakuajat ilmoitetaan nettisivuilla http://www.kknord.org/ syyskuussa 2007.

Lisätietoa ohjelmista, arviointikriteereistä, hakuajoista sekä sähköiset hakulomakkeet: http://www.kknord.org/

Pohjoismainen tietokonepeliohjelma (2006-2012) Pohjoismainen tietokonepeliohjelma lanseerattiin 1. tammikuuta 2006 osana pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä. Peliohjelman tehtävänä on taata lapsille ja nuorille suunnattujen laadukkaiden sekä profiililtaan pohjoismaisien tietokonepelien saatavuus. Suuri osa ohjelmalle suunnatuista varoista käytetään kaupan ja levityksen infrastruktuurin parantamiseen erityisesti ohjelman ensimmäisen kolmivuotisen jakson aikana. Ohjelmasta myönnetään myös kehitystukea tietokonepeliohjelmille. Vuonna 2006 budjetti oli 800 000 euroa (6 miljoonaa Tanskan kruunua), vuonna 2007 1,6 miljoonaa euroa (12 miljoonaa Tanskan kruunua), ja nykyisten suunnitelmien mukaan noin 2 miljoonaan euroa (15 miljoonaa Tanska kruunua) vuonna 2008. Tukea voi hakea kaksi kertaa vuodessa. Lisätietoja: http://nordicgameprogramme.org/

Euroopan unionin uusi ohjelmakausi käynnistyi – myös kulttuuriala sai uuden ohjelman Vuoden 2007 alusta käynnistyi iso joukko uusia EU-ohjelmia koulutuksen, nuorison ja median saralla. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella päästiin sopimukseen myös uudesta kulttuurialan puiteohjelmasta, joka nimettiin ytimekkäästi Kulttuuriksi. Kulttuuri-ohjelma seuraa vuoden 2006 lopussa päättynyttä Kulttuuri 2000 -ohjelmaa ja sen kausi kattaa vuodet 2007–2013.

Kulttuuri-ohjelma on EU:n merkittävin rahoitusmuoto taide- ja kulttuurialan sekä kulttuuriperintöalan eurooppalaisille yhteistyöhankkeille.

Hanketukea voivat saada kaikki taiteenalat lukuun ottamatta av-alaa, Porin taidemuseon Visual Community Networks -hankkeesta.

Kuva: Erkki Valli-Jaakola, Porin taidemuseo.

jolle on oma Media 2007 -ohjelmansa. Tuettavat hankkeet voivat keskittyä yhdelle taiteenalalle tai olla poikkitaiteellisia.

Uusi Kulttuuri-ohjelma jatkaa pitkälti päättyneen Kulttuuri 2000 ohjelman linjoilla, joskin tietyin yksinkertaistuksin. Esimerkiksi erilaisista taiteenalakohtaisista painotuksista on luovuttu ja myös hakuprosessia selkiytetään.

Seitsenvuotiselle ohjelmakaudelle on varattu rahaa 400 miljoonaa euroa, jota jaetaan yhteistyöhankkeisiin kerran vuodessa järjestettävillä hakukierroksilla. Ohjelman ensimmäinen hakukierros päättyi helmikuun lopulla

Tukea yhteiseurooppalaisille kulttuurialan hankkeille Kulttuuri-ohjelman tavoitteena on rakentaa yhteyksiä eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden välille ja edistää liikkuvuutta, minkä vuoksi tukea annetaan nimenomaan eurooppalaisille yhteistyöhankkeille sekä Euroopan laajuisen kulttuuriyhteistyön kehittämiseen.

Hanketukea voi hakea lyhyille, maksimissaan 2-vuotisille hankkeille (yhteistyötoimet) sekä pidemmille, 35-vuotisille hankkeille (monivuotiset yhteistyöhankkeet). Lyhyissä hankkeissa tulee olla vähintään kolme järjestäjää kolmesta eri maasta, kun taas monivuotisissa hankkeissa järjestäjätahoja tulee olla kuusi. Järjestäjien tulee olla jostain ohjelmaan kuuluvasta maasta, joita ovat EU-maiden lisäksi EU:n jäsenehdokasmaat Kroatia ja Turkki sekä ETA-maat Norja, Islanti ja Liechtenstein.

Järjestäjätahona ei voi toimia yksittäinen henkilö, vaan tukea myönnetään kulttuurialan toimiville organisaatioille: yksityisille tai julkisille, pienille tai suurille. Myös kulttuuriteollisuuden alan toimijat ja kulttuuriyritykset voivat hakea tukea, mikäli ne toimivat kyseisessä hankkeessa

A R S I S 2 / 0 7

ja seuraava hakukierros vuonna 2008 alkaville hankkeille käynnistyy loppukesästä 2007.

SILJA HAKULINEN

29

A R S I S 2 / 0 7

voittoa tavoittelematta. Tukea ei myönnetä yksittäisille taiteilijoille tai kulttuurialan toimijoille työskentely- tai matka-apurahoiksi.

Rahoitettavat hankkeet voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään, sillä ohjelman asettamat puitteet ovat hyvin yleisluontoiset. Hankkeiden tulee • kehittää luovien taiteilijoiden, kulttuurialan toimijoiden ja kulttuurilaitosten välistä yhteistyötä • edistää kulttuurialalla työskentelevien henkilöiden liikkuvuutta kansallisten rajojen yli • kannustaa taideteosten sekä taideja kulttuurituotteiden levitystä yli rajojen • edistää eurooppalaisille yhteistä kulttuurialuetta ja Euroopan kansalaisuuden kehittymistä • edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua.

30

Rauman museon Land of Lace -hankkeesta. Valokuvat Rauman museon kokoelmista.

Lyhemmissä, enintään 2-vuotisissa hankkeissa, kannustetaan luovuuteen ja uusien toimintatapojen ja käytäntöjen kokeilemiseen sekä toiminnan kehittämiseen kokemustenvaihdon kautta. Monivuotisissa hankkeissa voidaan esimerkiksi muodostaa tai laajentaa eurooppalaista yhteistyöverkostoa. Hankkeet koostuvat yleensä useista toimista, joita voivat olla esimerkiksi kiertonäyttelyt, työpajat, tiedon- ja kokemusten vaihto, ammattilaisten täydennyskoulutus, teosten ja tekijöiden liikkuvuus ja vaihto sekä taiteellisten teosten, esitysten tai kulttuuritapahtumien luominen, yhteistuotanto ja kansainvälinen levitys. Ohjelma antaa siis mahdollisuuksia moneen.

Rahoitettavaksi eivät kuitenkaan sovi puhtaasti paikalliset, alueelliset tai kansalliset hankkeet, vaan Kulttuuriohjelmasta rahoitettavan hankkeen tulee olla sellainen, johon eurooppalainen yhteistyö tuo lisäulottuvuuden ja mahdollistaa jotain, mitä ei kansallisella tasolla toteutetussa hankkeessa voisi saavuttaa.

Hankkeiden rahoituspäätöksen tekee Euroopan komissio riippumattoman asiantuntijaraadin avustuksella. Rahoituspäätöstä tehtäessä tarkastellaan hankkeen sisällön ja hankejärjestäjien ammattitaidon lisäksi myös sitä, kuinka hanke tavoittaa kohderyhmänsä ja miten suuri yleisö hankkeesta hyötyy. Valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota hankejärjestäjien väliseen yhteistyöhön ja työnjakoon. Rahoitettavien hankkeiden tulee toki myös toteuttaa Kulttuuri-ohjelman tavoitteita (ks. yllä). EU-tuki kattaa enimmillään 50 % hankkeen budjetista.

Suomalaiset kulttuurialan toimijat ovat hyödyntäneet aktiivisesti vuoden 2006 lopulla päättyneen Kulttuuri 2000 -ohjelman tukea. Vuosina 2000–2006 ohjelmasta rahoitettiin n.

1500 hanketta, joista 150:ssä oli mukana suomalaisia kulttuuriorganisaatioita. Koko ohjelmakauden budjetti oli 236,5 miljoonaa euroa, josta yli 32 miljoonaa myönnettiin sellaisille hankkeille, joihin osallistui suomalaisia tahoja. Suomesta käsin koordinoitiin 46 hanketta, joista monet ovat hyvin menestyneitä ja tuttuja suurellekin yleisölle.

Kulttuuri 2000 -ohjelmasta sai esimerkiksi tukea vuosina 2003–2006 Fantasy Design, jonka pääjärjestäjänä toimi Designmuseo Helsingissä. Muotoilukasvatushanke tutustutti lapsia ja nuoria muotoilun maailmaan ja toi muotoilun ammattilaiset kouluihin. Hankkeen näyttelyt olivat suuri menestys ja sen aikana kehitetyt toimintamuodot ovat jääneet elämään moniin eurooppalaisiin kouluihin.

Esittävän taiteen saralla esimerkiksi Q-teatteri on ollut mukana lukuisissa Kulttuuri 2000 -tuetuissa hankkeissa ja teatterifestivaali Baltic Circle on saanut tukea useana vuonna erilaisiin yhteistyöprojekteihinsa – myös uuden Kulttuuri-ohjelman ensimmäisellä hakukierroksella tänä vuonna.

Lukuisia rakennusperintöalan hankkeitakin on rahoitettu. Kotkan kaupungin kulttuuritoimi oli pääjärjestäjänä MoMo Neighbourhood Cooperation -hankkeessa, jonka teemana oli edistää modernismin ja funktionalismin aikakauden rakennusperinnön suojelua ja ylläpitoa.

Suomesta kohteena oli Alvar Aallon suunnittelema Sunilan alue Kotkassa.

Monitaiteellinen yhdistys Siivet ry osallistui vuosina 2003–2006 norjalaisvetoiseen Glitterbird – taidetta pienimmille -hankkeeseen, jonka päätavoitteena oli etsiä ja jakaa tietoa siitä, kuinka pienet, alle 3-vuotiaat lapset, saadaan taidekokemusten pariin. Vuonna 2005 Suomessa ja muissa osallistujamaissa toteutettiin useita taidetapahtumia vauvaikäisille. Hankkeeseen linkittyi myös Hel-

singin Pikku-Huopalahteen kesällä 2005 avattu lasten taidepuisto Elämän kukka.

Kaustisten ITE – Nykykansantaiteen museo koordinoi vuosina 2002–2004 ensimmäistä yhteiseurooppalaista visuaalisen taiteen, kansantaiteen ja nykykansantaiteen hanketta. Sen puitteissa järjestettiin näyttelyt Helsingin Kiasman lisäksi Pariisiin ja Moskovaan. Hanke synnytti useita kansallisia projekteja, joiden merkeissä ITE-taidetta jatketaan.

Kaustisten vetämässä hankkeessa oli mukana järjestäjiä Virosta, Italiasta, Unkarista sekä Isosta-Britanniasta.

Kirjallisuuden alalla Baltic Ring on verkostoinut kirjailijoita, kääntäjiä ja muita kirjallisuuden parissa työskenteleviä useamman hankkeen ajan.

Kahdessa ensimmäisessä Baltic Ring -hankkeessa pääjärjestäjänä toimi Jyväskylän kaupunginkirjasto, jonka jälkeen kolmannella kerralla vetovastuu siirtyi Viron kirjailijaliitolle.

Edellisen ohjelmakauden hankkeita on esitelty CIMO:n verkkosivuilla www.cimo.fi

Kirjallisuuden käännöstuki Kirjallisuutta on tuettu kulttuurin puiteohjelmasta myös käännöstuen muodossa. Ennen kulttuurin puiteohjelmia Euroopan unioni tuki kirjallisuuden kääntämistä omasta erillisestä ohjelmastaan, Arianesta. Kääntämisen tukeminen liitettiin osaksi Kulttuuri 2000 -ohjelmaa ja se on omana alakohtanaan myös uudessa Kulttuuri-ohjelmassa. Tuki on merkittävä, sillä esimerkiksi Kulttuuri-ohjelmassa tuki kattaa koko käännöskulut ja sitä voi saada enimmillään kymmenen kirjan kääntämiseen.

Suomalaiset kustantamot ovat hyödyntäneet tukea aktiivisesti. Tuen avulla on suomennettu monia suurelle yleisölle tuttuja teoksia, kuten Zadie Smithin Valkoiset hampaat (WSOY), Andreï Makinea (WSOY), Karin Fossumia (Like) ja vaikkapa Arturo Pérez-Reverteä (Like). Useita Tammen Keltaisen kirjaston teoksia, mm.

José Saramagoa ja Kerstin Ekmania on suomennettu EU-tuen turvin. Basam Books on saanut Kulttuuri 2000 -ohjelman tukea hiljattain julkaistu-

jen Samuel Beckettin Malone kuolee -pienoisromaanin sekä Beckettin runojen suomentamiseen. Suomennoksista vastaa Agricola-palkittu kääntäjä Caj Westerberg.

Uuden Kulttuuri-ohjelman ensimmäisellä hakukierroksella tukea myönnettiin kaikkiaan 42 eurooppalaisen kustantamon käännöshankkeille, joista yksi hanke sisälsi enintään 10 käännettävää kirjaa. Myös kolmelle suomalaiskustantamolle myönnettiin tukea: Like Kustannukselle, Otavalle sekä Sammakolle.

Kulttuuripääkaupungit Kulttuuri-ohjelmasta rahoitetaan yhteistyö- ja käännöshankkeiden lisäksi mm. eurooppalaisia kulttuurialan palkintoja, joita olivat edellisellä ohjelmakaudella kulttuuriperintöalan Europa Nostra ja nykyarkkitehtuurin saralla Mies van der Rohe -palkinto.

Euroopan unionin kulttuurituen näkyvimpiä muotoja on kuitenkin kulttuuripääkaupunkitapahtuma, jota sitäkin rahoitetaan Kulttuuri-ohjelman budjetista. Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma perustettiin alun perin vuosiksi 1985–2004, mutta tapahtumaa päätettiin vuonna 1999 jatkaa sen saavuttaman suuren suosion myötä.

Tänä vuonna kulttuuripääkaupunkeina toimivat Romanian Sibiu sekä Luxemburg. Ensi vuonna vuorossa on Liverpool (Iso-Britannia) sekä Norjan Stavanger. Suomen vuoro isännöidä tapahtumaa on vuonna 2011 yhdessä eteläisen naapurimaamme Viron kanssa, jolloin Turku ja Tallinna toimivat kulttuuripääkaupunkeina. EU:n ministerineuvosto nimittää kaupungit virallisesti loppuvuodesta 2007.

Silja Hakulinen toimii CIMO:n Kulttuurin yhteyspisteen vastaavana asiantuntijana.

Kulttuurin yhteyspisteestä saa lisätietoa Kulttuuri-ohjelman rahoitustuista, tukikelpoisuudesta ja hakuprosessista (ccp@cimo.fi). Lisätietoa ohjelmasta myös Euroopan komission verkkopalvelusta: http://ec.europa.eu/culture/eac/index_en.html.

A R S I S 2 / 0 7

Suomalaiset kulttuurialan toimijat ja EU-tuki

31

A R S I S 2 / 0 7

PIRKKO LIISI KUHMONEN

Uusi rakennerahastokausi 2007–2013 linjattu

32

Valtioneuvosto hyväksyi helmikuun alussa Suomen kansallisen rakennerahastostrategian ja siihen liittyvät toimenpideohjelmat kaudelle 2007– 2013. Komission päätös asiasta saadaan aikaisintaan syys-lokakuussa, minkä jälkeen ohjelmat käynnistyvät.

Kansallinen rakennerahastostrategia luo puitteet Suomen rakennerahastotoimenpiteille ja ohjaa toimenpideohjelmien laadintaa. Se perustuu ohjelmakautta varten säädettyihin rakennerahastoja koskeviin asetuksiin ja noudattaa unionin koheesiopolitiikan ja sen strategisten suuntaviivojen linjauksia. Lisäksi se tukee Lissabonin tavoitteiden saavuttamista.

Suomen rakennerahastostrategiana vuosille 2007–2013 on vahvistaa kansallista ja alueellista kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Strategian tavoitteena on tukea toimia, joilla voidaan • kansallisesti ja alueellisesti menestyksekkäästi vastata kiristyvään kansalliseen ja kansainväliseen kilpailuun, • ennakoida ja reagoida joustavasti maailmantalouden muutoksiin, • luoda houkuttelevia yritys-, osaamis-, työ- ja asuinympäristöjä sekä • edistää alueiden välisten kehittyneisyyserojen tasoittamista.

Käytössä olevilla 6,1 miljardilla eurolla kaavaillaan noin 38 000 uutta työpaikkaa, lähes 7 000 uutta yritystä ja noin 450 000 henkilön työllisyyden ja osallisuuden parantamista. Toimenpiteitä suunnataan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen, harvaan asutuille alueille sekä Etelä- ja Länsi-Suomen kehityshaasteissa oleville alueille.

Strategian tavoitteisiin pyritään kohdentamalla rakennerahastovarat ja niitä vastaavat kansalliset vastinrahat

neljälle toisiaan täydentävälle painopistealueelle: 1) Yritystoiminnan edistäminen 2) Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen 3) Osaaminen, työvoima, työllisyys ja yrittäjyys 4) Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön parantaminen Painopisteitä 1, 2 ja 4 toteutetaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimenpitein ja painopistettä 3 Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimenpitein. Painopisteisiin sisältyy sekä suoria että välillisiä toimia kaupunkiseutujen kestävään kehittämiseen sekä maaseutualueiden elinkeinojen monipuolistamiseen. Lisäksi niiden avulla pyritään löytämään keinoja, joilla kaupunkien ja maaseudun välistä vuorovaikutusta voidaan edistää siten, että voidaan turvata maaseutumaisten ja harvaanasuttujen alueiden kannalta keskeiset palvelut sekä synnyttää ja kehittää työpaikkoja luovaa elinkeinotoimintaa. Kyseiset toimet ja niiden kohdentuminen täsmentyvät toimenpideohjelmissa kansallisten ja alueellisten erityispiirteiden mukaisesti.

Suomi on toimittanut rakennerahastostrategian ja kaikki ohjelmat komissiolle kesäkuussa 2007. Komission päätöksiä Suomen rakennerahasto-ohjelmista joudutaan odottamaan ainakin syys-lokakuulle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ohjelmat käynnistyvät vasta näiden päätösten jälkeen.

Pirkko Liisi Kuhmonen on ylitarkastaja opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston kehittämisyksikössä.

Valtion muotoilutoimikunta on myöntänyt vuoden 2007 valtionpalkinnon sarjakuvataiteilija Katja Tukiaiselle. Opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja luovutti suuruudeltaan 15 000 euron palkinnon tiistaina 15.5.2007 Helsingissä.

Valtion muotoilutoimikunnan palkintoperustelut: Sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen (s. 1969) on malliesimerkki suomalaisesta 2000-luvun sarjakuvantekijästä, joka liikkuu sulavasti visuaalisen kulttuurin eri alueilla pitäen kuitenkin sarjakuvaa taiteensa keskipisteenä.

Tukiainen on hyvin suomalainen sarjakuvantekijä, mikä on tehnyt hänestä myös runsaasti Euroopassa julkaistun tekijän. Suomalainen sarjakuva on samaan aikaan Tukiaisen sarjakuvauran aikana 1990-luvun lopulta alkaen noussut voimakkaan yleiseurooppalaisen kiinnostuksen kohteeksi, mikä näkyy niin Tukiaisen kuin muidenkin osalta lukuisissa näyttelyissä ja sarjojen julkaisemisessa mm. Ranskassa, Italiassa, Belgiassa ja Sveitsissä.

Taiteen maisterin tutkinnon lisäksi Tukiainen on opiskellut mm. maalausta Italiassa, hän on pitänyt perinteisiä taidenäyttelyjä, kuvittanut lastenkirjoja ja luonut mm. videotaidetta. Hän toimi myös vuosina 1999–2001 Uudenmaan taidetoimikunnan lasten ja nuorten läänintaiteilijana. Sen lisäksi hän on toiminut sarjakuvaopettajana ja Maailman sarjakuvat -projektissa sarjakuvakouluttajana mm. Intiassa.

Katja Tukiainen on tutkinut sarjakuvissaan erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen elämää (mm. Tyttöjen leikit, 1997 ja Jos olisin prinsessa, 1999) ja käsitellyt ilmaisumuodolle vieraampana aiheena mm. nuoren tytön ja tämän mummon suhdetta albumissa Tyttö ja mummo (1998).

Omaelämäkerrallinen aines Tukiaisen tuotannossa (esim. Postia Intiasta, 2002) laajentuu kuitenkin ilmaisumuodon parhaan perinteen mukaisesti yleiseksi omaisuudeksi.

Katja Tukiaisen tuotantoa leimaa lämpö ja lempeys ja ymmärrys hahmoja kohtaan. Tukiaisen uusin sarjakuvakirja, Kisun ABC (2007) uudistaa perinteistä aakkoskirjaa tuomalla siihen kuvin ja sanoin kerrotun tarinan ja laajentaa näin omassa tuotannossaankin sarjakuvan kohderyhmät koskemaan kaikkia ikäryhmiä pikkulapsista mummoihin.

Lisätietoja: Seppo Kauhanen, taidesihteeri puh. (09) 1607 7378, seppo.kauhanen@minedu.fi

Kirjallisuuden valtionpalkinnot Jari Järvelälle ja Matti Rossille Valtion kirjallisuustoimikunta on myöntänyt tämänvuotisen kirjallisuuden valtionpalkinnon kirjailija Jari Järvelälle ja kääntäjien valtionpalkinnon kirjailija, kääntäjä Matti Rossille. Suuruudeltaan 15 000 euron arvoiset palkinnot jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tiistaina 8.5.2007 Helsingissä.

– Suomen kirjallisuusviennin keskeinen menestystekijä on vahva, moniääninen suomalainen kirjallisuus ja suomalaiset kirjailijat. Kirjallisuuttamme on julkaistu viime vuosina yhä enemmän ulkomailla. Kahden viime vuoden aikana käännettyjen nimikkeiden määrä on kasvanut noin kolmeen sataan ja käännöskielet vaihtelevat neljänkymmenen molemmin puolin, sanoi ministeri Stefan Wallin palkintopuheessa.

Wallinin mukaan Suomen kirjallisuuden kansainvälistymisessä keskeinen tekijä on kääntäjä. – Kääntäjä ei ainoastaan käännä teosta tai tekstiä, vaan toimii usein lähes agenttina suositellessaan kotimaansa kustantajille kirjaa. Hän osallistuu usein myös käännetyn teoksen markkinointiin yhteistyössä kirjailijan kanssa. Kääntäjä on siis kirjailijan tapaan oman alansa monipuolinen toimija.

– Suomen kirjallisuuden käännöksiä muille kielille on systemaattisesti tuettu kolmenkymmenen vuoden ajan, vuodesta 1977, jolloin FILI perustettiin. Kolmekymmentä vuotta suomalaisen kirjallisuuden vientitoimintaa on eurooppalaisessakin kontekstissa ennätysaika. Kaksikielisen, jopa kolmikielisen - suomi, ruotsi ja saame - kirjallisuutemme kansainvälistyminen on saavuttanut sellaisen laajuuden ja laadun, että sen historian kirjoittamisen aika on myös käsillä. Vain käännösten kautta tulee suomalaisesta kirjallisuudesta osa maailmakirjallisuutta, Wallin sanoi.

Kirjallisuuden valtionpalkinnon perustelut:

Katja Tukiaisen Metsästäjä, öljy mdf-levylle, 2005.

Jari Järvelän (s. 1966) romaanitrilogia Veden paino (2001), Pieni taivas (2004) ja Kansallismaisema (2006)

A R S I S 2 / 0 7

palkintoja

Muotoilutoimikunnan valtionpalkinto sarjakuvataiteilija Katja Tukiaiselle

33

A R S I S 2 / 0 7

34

on yksityiskohdiltaan rikas, vahva lukuelämys. Järvelä rakentaa historialliset romaaninsa epärelevanteista primaarilähteistä, aikansa unohtuneista yksityiskohdista. Historia on hänen romaaneissaan löytötavaratoimisto, jossa seikkailevat postilentäjät, kamelikurjet, yön kuningattaret.

Kuin ohimennen syntyy uusi kertomus historiallisesta kansallismaisemasta. Suomen historia ja maisema on perinteisesti luotu korkeilta harjuilta, päilyvien vetten päältä, huippu- ja käännekohdista. Järvelä kertoo kiihkeästi, läheltä, rikkinäisiltä rajoilta, katvekohdista. Hänelle historia on keskeneräinen poukkoileva prosessi, kuohuva joki täynnä irtotukkeja, mutainen lampi, pohjassaan lasinsirpaleita. Ihmiset toimivat Klondikessa pakkomielteidensä keskellä, absurdin väkivallan purskahtavissa tilanteissa, eivät ilmaise tunteitaan vaan pakahtuvat niihin.

Matti Rossi (vasemmalla) ja Jari Järvelä palkintojen jakotilaisuudessa.

Kuva: Tuulikki Koskinen

Kääntäjien valtionpalkinnon palkintoperustelut: Matti Rossi (s. 1934) on oman kirjallisen tuotantonsa lisäksi tehnyt mittavan ja monipuolisen uran kaunokirjallisuuden suomentajana. Hän on kääntänyt runsaasti erikielistä sekä runoutta että proosaa, joista mainittakoon mm. García Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Lorcan Andalusian lauluja.

Viime vuosina Rossi on keskittänyt voimansa Shakespeareen. Hän on keskeisenä tekijänä mukana WSOY: n Shakespeare-projektissa, joka käynnistyi vuonna 2004. Hänen käännöksiään on tähän mennessä ilmestynyt sarjassa seitsemän: Macbeth, Henrik IV:n ensimmäinen ja toinen osa, Rikhard III, Kuningas Lear ja Juhannusyön uni. Äskettäin ilmestyi historiallinen kuningasnäytelmä Henrik VI, toinen osa, ja kolmas osakin ilmestyy pian. Rossin käännöksiä pidetään koko Shakespeare-projektin kivijalkana, ja hänen työnsä jatkuu.

Shakespearen kääntäminen on haastavimpia tehtäviä, joita suomentajan eteen voi tulla. Shakespearen kieli, renessanssiajan englanti, on oma kielimuotonsa, jonka hallitseminen vaatii vuosien työn. Suuri osa tekstistä

on runomuodossa, joten rytmi ja mitta vaativat omat ratkaisunsa. Lisäksi Shakespeare kirjoitti tekstinsä suoraan näyttämölle, mikä edellyttää suomentajalta teatterillista tilannetajua.

Matti Rossilla on parhaat mahdolliset edellytykset Shakespearekääntäjäksi: hän tuntee sekä kirjailijan koko tuotannon että sen historiallisen taustan ja on lisäksi harjaantunut vanhojen englanninkielisten tekstien lukija. Hän on kokeneimpia Shakespearen suomentajiamme ja itsekin runoilija. Hänellä on varma rytmitaju, joka saa tekstin pysymään koossa, ja hänen käännöksissään näytelmällisyys ja kirjallisen kääntämisen tarkkuusvaatimukset yhdistyvät oivallisesti. Shakespearen näytelmien aarreaitta on saanut Matti Rossista mestarillisen tulkitsijan.

•

Lisätietoja: Esa Rantanen, taidesihteeri puh. (09) 160 77065, esa.rantanen@minedu.fi

SARI KARTTUNEN

Helsinki festivalisoituu

kalaisiin. Roolit eri kentillä vaihtelevat. Festivaaleilla on myös demokratisoiva vaikutus: – Instituutioiden ulkopuolella toimittaessa tekijyyden ja yleisöyden sekä ammattilaisuuden ja ammattilaisuuden rajat ovat löyhemmät”, Mirja arvioi.

Julkaisua varten oli tehty kyselyt sekä festivaalinjärjestäjille että pääkaupunkiseudun asukkaille. Maaria Linko ja Satu Silvanto tarkastelivat jälkimmäisen pohjalta festivaaleilla käymistä suhteessa yleiseen arvomaailmaan ja elämänorientaatioon. Keskeisiksi arvoryhmiksi nousivat ”elämykselliset”, ”vaikuttajat”, ”avoimet etsijät” ja ”uskalikot”.

Elämyshakuisuutta Mirja ei käynyt kiistämään mutta tarttui kyselymenetelmään: hänestä ”markkinointiajattelu ui tässä kulttuuritutkimuksen puolelle”. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi todellakin Taloustutkimus.

– Segmentoinnit ovat nyt mediassa ja markkinoinnissa hirveän suosittuja. Varmaan ne ovat tuoneetkin uutta ajattelua yleisömarkkinointiin, mutta samalla ihmisnäkemys on vaarassa ohentua. On ongelmallista, jos ihmiset nähdään yksiulotteisina asennepaketteina elämänhistoriasta ja -tilanteesta irrallaan.

Sosioekonominen asema ja ikä eivät enää riitä selittämään kulttuuriosallistumista, mutta niillä on yhä sijansa. Uudistuksen apuvälineeksi Mirja ehdotti toiminnan käsitettä tai ”kodikkuutta”, joka lähtee ajatuksesta, että ihmiset voivat omia paikkoja harrastuksiensa ja aktiviteettiensa kautta.

– Kaupunkitila on sillä tavalla avoin, että sitä kautta pääsee uudenlaista kulttuurinäkemystä ja uusia tekemisen ja osallistumisen tapoja esiin.

Epilogissa Dragan Klaic selittää festivaalibuumia sillä, että meillä on ”tarve katkaista arkisen kulttuurinkulutuksen virta juhlavilla, voimakkailla ja poikkeuksellisilla kohokohdilla”.

– Juhla katkaisee aikakäsityksen niin kuin Euroviisuissa. Ihmisistä tuntui, että tapahtui jotain ainutkertaista.

Siksi he valtasivat kaupungin. Harva festivaali kuitenkaan yltää tähän. Mitä enemmän festareita on, sitä arkisemmaksi ilmiö päinvastoin tulee – tietenkin Helsingissä on kiva asua, kun on koko ajan tarjolla kaikenlaista, Mirja kommentoi.

Kirjan mukaan ”kaupunkikulttuurin murros 1980–1990-luvuilla teki vapaa-aikanaan pääosin kotosalla ja sukulaisten luona viihtyneistä pää-

kaupunkiseudun asukkaista urbaania elämää viettäviä”. Lause hämmästytti minua, eikä Mirjakaan ollut havainnut aineistoissaan tällaista kehitystä.

Päinvastoin ihmiset suuntaavat maalle varsinkin kesäisin ja tietystä ikäluokasta lähtien. Teos tuntuu juhlivan nuorten ihmisten citykulttuuria.

Itselläni heräsi epäilys, että helsinkiläisiä yritetään vihdoin urbanisoida. Kesämökin tai lenkkipolun sijaan tulee suunnata kaupungin keskustaan viihtymään ja samalla vilkastuttamaan Helsinki-skeneä, jotta innovatiivisuus kukoistaisi ja investoinnit kasvaisivat.

Mielestämme kirjan piiloagenda, festivaalien markkinointi päättäjille, johti paikoin ylilyönteihin. Festivaaleja esimerkiksi kehutaan kustannustehokkaaksi keinoksi elävöittää kaupunkia: ”[k]oska – – organisaatiot ovat pieniä ja järjestäminen perustuu paljolti innokkaiden ihmisten osittain ilmaiseksi tekemään työhön, pienelläkin julkisella tuella voidaan katsoa saatavan paljon aikaan”.

– Talouden näkökulma on teoksessa vahva. Näin ei olisi rohjettu puhua vielä 1990-luvulla, Mirja totesi.

Tuoreen elinkeinostrategian mukaan Helsingistä kehitetään tapahtumakaupunki. Tänne houkutellaan tapahtumia, jotka vahvistavat kaupungin olemassa olevia, markkinoinnissa käytettäviä vahvuuksia. Kulttuuripuoli viimeistelee omaa festivaalistrategiaansa.

– Olisi tietysti idealistista ajatella, että kaikki syntyy itsestään. Helsingissä on onnistuttu toimimaan niin, että annetaan kaikkien kukkien kukkia ja sieltä sitten hienovaraisesti tuetaan joitain asioita. Pienikin on päässyt esiin. Kulttuurivuosi varmasti muutti kaupunkia ja asenteita hallinnossa, arveli Mirja.

Suunnitelmataloudella on rajansa. Teoksessa varoitetaan tapahtumien muuttumisesta toistensa kaltaisiksi ulkokohtaisiksi spektaakkeleiksi, jolloin ne menettävät kävijöitään.

Eniten hyötyä elinkeinoelämälle on tapahtumista, jotka jaksavat tuottaa uutta. Luovuutta ei voi pakottaa, sille voi vain tarjota suotuisia olosuhteita.

Sari Karttunen on helsinkiläinen tutkija.

Silvanto, Satu (toim.) (2007). Festivaalien Helsinki. Urbaanin festivaalikulttuurin kehitys, tekijät ja kokijat. Helsingin kaupungin tietokeskus ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus.

A R S I S 2 / 0 7

kirjoja kirjoja

Helsingin kaupungin tietokeskus julkaisi keväällä Satu Silvannon toimittaman Festivaalien Helsinki -kirjan, jossa aihetta käsitellään 30 kirjoittajan voimin. Pyysin Mirja Liikkasen kanssani lukupiiriin pohtimaan kulttuuriosallistumisen muutoksia. Mirja vastaa Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksesta ja on erikoistunut yleisökysymykseen kulttuuripolitiikassa.

Tietokeskus on tuottanut viime vuosina yhteistyössä kulttuuriasiainkeskuksen kanssa useita julkaisuja, jotka ovat välittäneet kuumia teemoja Euroopasta. Tämä yhteistyö on epäilemättä Helsingin kulttuuripolitiikan vahvuuksia. Siitä selittyy arviomme mukaan myös festivaalijulkaisun häilyntä tutkimuksen ja politiikan välillä.

Teos esittelee käsitteen ”festivalisoituminen”, joka tarkoittaa festivaalien lisääntynyttä käyttöä kulttuuri-, kaupunki- ja elinkeinopolitiikassa. Se on sukua ”kaupunkien kulttuurivetoiselle uudistamistyölle”. Tekstissä vilisee kulttuurintalous- ja aluemaantieteilijöiltä poimittuja argumentteja.

Helsingistä oli julkaisuun löydetty lähes 50 festivaalia, vaikka kriteerit olivat tiukat: tietyn taidealan tai teeman ympärille rakentunut, useamman päivän kestävä ja järjestetään säännöllisesti tietyssä paikassa. Festivaalien määrä kasvaa koko ajan, ja yhä useampi tapahtuma omaksuu nimikkeen helpottamaan markkinointia ja julkisen rahoituksen saantia.

Meitä innostivat erityisesti kirjan alkuun sijoitetut festivaalinjärjestäjien tarinat. Festivaalit syntyvät usein kentällä tunnettuun tarpeeseen tai aukkoon ja niillä on kriittinen sanoma. Tapahtuma alkaa sitten kantaa laajemmin tai tyrehtyy. Nykytanssi ja uusi sirkus ovat esimerkkejä siitä, kuinka festivaalien avulla etabloidaan uutta aluetta.

Tutkijoiden artikkeleissa festivaaleilla oli taipumus muuttua tasapaksuksi kaupunkikulttuuriksi, kimppakivaksi. Mirjaa ihmetytti myös perinteinen yleisöpuhe.

– Enää ei tunnu hedelmälliseltä puhua passiivisesta ’suuresta yleisöstä’ erillisten tekijöiden tai eliitin vastakohtana. Intensiiviset harrastajat voivat kehittää omalla alallaan hyvän maun kriteereitä, jotka eivät tunnusta yleisiä kaavoja. Juuri omaehtoisten festivaalien kirjo on rikkonut perinteisiä hierarkioita.

Festivaaliyleisö ei ole yhdestä muotista vaan ulottuu vakavista asianharrastajista Anselm Straussin termejä käyttäen turisteihin ja muu-

35

A R S I S 2 / 0 7

TUTKIMUSYKSIKÖN UUDET JULKAISUT

36 Perusteellinen kartoitus taidealan koulutuksesta ja tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta Taidealan koulutettujen määrää ja sijoittumista 2000-luvulla on ensimmäistä kertaa selvitetty kattavasti Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön laajassa taiteilijoiden ammatillista koulutusta käsittelevässä tutkimuksessa. Julkaisuun on koottu Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön taidealan koulutusta käsittelevän tutkimusprojektin tulokset, eri tietokantojen tietoja sekä muuta tutkimus- ja viranomaistietoa taidealan koulutuksesta. Julkaisu on ensimmäinen, jossa käsitellään taidealan koulutuksen kokonaisuutta sekä koulutusasteittain että taidealoittain. Raportissa käydään läpi av-viestinnän ja elokuvan, kuvataiteen, näyttämötaiteen, rakennustaiteen, säveltaiteen, taideteollisuuden ja tanssitaiteen tutkinnon suorittaneiden määrät, valmistuneiden sijoittuminen sekä tarkastellaan eri taidealojen yleistä työmarkkinatilannetta.

Taidealan koulutus on viime vuosina kasvanut enemmän kuin kaikkien alojen koulutus keskimäärin. Koulutusmäärien kasvu on kohdistunut erityisesti ammattikorkeakouluihin ja toiselle asteelle. Kasvusta huolimatta taidealan koulutus muodostaa koulutuksen kokonaisuudesta kuitenkin erittäin pienen osan. Kaikki koulutusasteet mukaan lukien taidealan tutkinnon suorittaneiden osuus on alle 5 prosenttia kaikista tutkinnon suorittaneista. Kaikki taidealat mukaan lukien noin 4 000 henkilöä valmistui vuonna 2004 johonkin taidealan ammattiin. Heistä

kuitenkin lähes kolmannes oli käsija taideteollisuuden artesaaneja, jotka toimivat useissa tapauksissa lähinnä käsityöammateissa. Varsinaisiin taideammatteihin valmistuneita oli alle 3 000 henkilöä. Erot koulutusmäärissä eri taiteenalojen välillä ovat suuret, lukumäärät vaihtelevat muutamista kymmenistä (esim. tanssitaide) pariin tuhanteen (taideteollisuus).

Koulutuksen kasvu näyttää nyt olevan tasaantumassa, sillä aloituspaikkojen määrää on viime vuosina supistettu useimmilla aloilla.

Työllistymisen suhteen taiteenalojen väliset erot ovat huomattavia.

Tutkimus osoittaa, että koulutusasteesta riippumatta heikoin työllisyystilanne on kuvataiteen ja av-viestinnän tutkinnon suorittaneilla ja paras arkkitehdeillä ja musiikkialan tutkinnon suorittaneilla. Niilläkään taidealoilla, joilla työllisten osuus on korkea, työllistyminen ei kuitenkaan välttämättä merkitse riittävää toimeentuloa eikä omalle alalle työllistymistä.

Raportin mukaan musiikki- ja tanssipedagogit työllistyivät parhaiten omalle koulutusalalleen, mutta suurin osa heistä määrä- ja/tai osa-aikaiseen työhön. Myös tutkinnon suorittaneiden ja koko ammattikunnan työllisyystilanteessa on eroja. Työllistyminen on vaikeaa erityisesti rytmimuusikoille ja nykytanssijoille. Nykytanssijoiden osuus taidealan tutkinnon suorittaneista on kuitenkin pieni, ja rytmimuusikoiden työmarkkinoilla on kilpailua myös virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelta tulleiden kanssa.

Taidealan ylikoulutuksen määrittely on hankalaa, koska työmarkkinoiden kokoa ei monilla aloilla voida tarkasti määritellä, eikä työpaikoista sanan varsinaisessa merkityksessä kaikilla taidealoilla voida edes puhua.

Mikäli mittarina käytetään pelkästään työllistymistä, ylikoulutusta on kuvataiteen ja av-viestinnän aloilla. On kuitenkin syytä pohtia, pitääkö taidealan koulutuksen tavoitteiden lähteä pelkästään kotimaisten työmarkkinoiden tarpeista, ja valmistuvatko taidealan koulutetut nykyisin yksinomaan kotimaisen kysynnän ohjaamille työmarkkinoille.

Paula Karhunen – Kaija Rensujeff: Taidealan koulutus ja työmarkkinat.

Ammatillisen koulutuksen määrä ja valmistuneiden sijoittuminen. Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön julkaisuja N:o 31. Taiteen keskustoimikunta. ISBN 952-525363-5. ISSN 1796-6612. Hinta 22 €

Alueellisten taidetoimikuntien apurahoista suurin osa kuvataiteelle Julkaisussa tarkastellaan ensimmäistä kertaa alueellisten taidetoimikuntien apurahan hakijoiden ja saajien määrää sekä jakautumista kokonaisuutena.

Vuonna 2005 kaikkiaan yli 4 000 henkilöä, työryhmää ja yhteisöä haki alueellisten taidetoimikuntien apurahoja tai avustuksia. Yhteisöjen osuus alueiden hakijoista oli 29 prosenttia.

Koko taidetoimikuntalaitoksen hakijamäärä – valtion taidetoimikunnat mukaan lukien – oli kyseisenä vuonna lähes 9 000. Eniten hakemuksia kohdistui Uudenmaan taidetoimikunnan alueelle (24 % kaikista alueellisten toimikuntien hakemuksista).

Alueelliset taidetoimikunnat myönsivät tukea apurahoina, avustuksina ja palkintoina kaikkiaan 2,6 miljoonaa euroa, tuen saajia oli runsaat 1 100. Kaikkiaan 27 prosenttia hakijoista sai apurahan tai avustuksen. Alueiden välillä oli kuitenkin eroja myönteisten päätösten osuuksissa. Esimerkiksi Etelä-Savon alueelliselta taidetoimikunnalta tukea hakeneista lähes puolet (46 %) sai apurahan tai avustuksen, kun Uudenmaan hakijoista myönteisen päätöksen sai vain 14 prosenttia.

Uudellamaalla asuvat kuitenkin hakevat ja saavat muita alueita enemmän valtion taidetoimikuntien apurahoja.

Kaiken kaikkiaan eri alueiden taidetoimikuntien apurahaa tai avustusta hakeneista 32 prosenttia oli hakenut myös valtion apurahoja.

Suurin ryhmä alueiden hakijoista edustaa kuvataidetta (keskimäärin 29 %). Alle 35-vuotiaiden osuus alueellisten taidetoimikuntien apurahan hakijoista oli 26 prosenttia ja saajista 25 prosenttia. Naisia oli alueellisten taidetoimikuntien hakijoista ja saajista noin puolet.

Taidetoimikunnat myönsivät 2006 yli 24 miljoonaa euroa tukea taiteelliseen toimintaan Tilastotiedotteissa käsitellään taidetoimikuntien kautta myönnetyn tuen kehittymistä. Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön julkaisu Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2006 esittelee valtion ja alueellisten taidetoimikuntien vuonna 2006 myöntämää tukea. Paula Karhusen laatimasta tilastosta käy ilmi mm. se, että viime vuonna kaikkiaan yli 6000 henkilöä, työryhmää ja yhteisöä haki taiteen keskustoimikunnalta, valtion taidetoimikunnilta ja apurahalautakunnilta apurahoja ja avustuksia. Eniten hakijoita oli kirjallisuuden ja kuvataiteen aloilla.

Apurahan sai runsaat 2 500 henkilöä tai yhteisöä eli 43 % kaikista hakijoista. Kaikkiaan Taiteen keskustoimikunta ja sen alaiset toimikunnat myönsivät tukea taiteelliseen toimintaan runsaat 20 miljoonaa euroa. Suurin osa tuesta suuntautui kirjallisuuden alalle, jonka osuus myönnetystä tuesta oli 24 %. Toiseksi suurimman osuuden (19 %) sai kuvataide.

Taiteen keskustoimikunnan ja sen alaisten toimikuntien hakijoista oli alle 35-vuotiaita runsas neljännes ja saajista runsas viidennes. Eniten alle 35-vuotiaita hakijoita oli tanssitaiteen (49 %) edustajissa ja vähiten kirjallisuuden hakijoissa (11 %). Naisia oli Taiteen keskustoimikunnan tuen hakijoista ja saajista noin puolet. Suurimmillaan naispuolisten hakijoiden osuus oli tanssitaiteessa (lähes 80 %) ja pienimmillään säveltaiteessa (35 %). Pääkaupunkiseudulla asuvia oli hakijoista 50 % ja saajista 53 %. Kuvataidetta ja kirjallisuutta lukuun ottamatta kaikilla aloilla oli pääkaupunkiseudulla asuvia hakijoita yli puolet alan hakijamäärästä. Taiteen keskustoimikunnan hakijoista oli uusia, ensimmäistä kertaa apurahaa hakevia kaikkiaan 22 %. Näistä uusista haki-

joista noin viidennes sai apurahan tai avustuksen.

Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien myöntämä tukisumma oli noussut edellisvuodesta 4 %. Apurahan hakijoiden määrä oli kasvanut 2 % ja apurahan saajien määrä 4 %. Eri taiteenalojen osuudet apurahojen hakijoista ja saajista olivat pysyneet ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna.

Alueellisille taidetoimikunnille osoitettiin vuonna 2006 kaikkiaan noin 4 600 hakemusta ja ne myönsivät 1 176 apurahaa tai valtionavustusta (26 prosentille hakemuksista).

Alueellisten taidetoimikuntien myöntämä tuki oli läänintaiteilijoiden palkat mukaan lukien kokonaisuudessaan 4 miljoonaa euroa ja se oli pysynyt samana edellisvuoteen verrattuna. Alueellisten taidetoimikuntien tuesta suurin osuus (28 %) suuntautui kuvataiteelle.

Paula Karhunen: Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2006 - Support granted by the Arts Councils 2006. Tilastotiedote - Facts and Figures 2/2007. Taiteen keskustoimikunta. Helsinki 2007. ISSN 1457-6309.

Tilastotiedotteet ovat maksuttomia. Yli kymmenen julkaisun tilauksista laskutamme toimitusmaksun. Tilastotiedotteet saatavissa kokonaisuudessaan myös verkkosivuilta: www.taiteenkeskustoimikunta.fi/julkaisut

Suomalainen tanssintutkimus esittäytyy Tanssintutkimus on Suomessa elinvoimainen ja voimakkaasti kehittyvä tutkimusala. Englanninkielinen artikkelikokoelma Finnish Dance Research at the Crossroads: Practical and Theoretical Challenges esittelee suomalaista tanssintutkimus-

ta kansainvälisellekin lukijakunnalle.

Päivi K. Pakkasen ja Aino Sarjen toimittamassa julkaisussa kaikkiaan kaksikymmentä tutkijaa esittelee omia näkökulmiaan tanssintutkimukseen.

Artikkelit edustavat useita erilaisia lähestymistapoja, ja ne antavat monipuolisen kuvan alan tutkimuksen laajasta kirjosta sekä sen monitieteisestä luonteesta.

Artikkelikokoelman kirjoittajat edustavat muun muassa kasvatustieteen, sosiologian, filosofian, estetiikan, historian, antropologian ja kulttuurintutkimuksen sekä taiteellisen tutkimuksen piiristä lähteviä tutkimusotteita. Kokoelman kirjoittajia ovat Eeva Anttila, Leena Honkanen, Petri Hoppu, Soili Hämäläinen, Ulla Kalha, Ulla Koivisto, Hannele Koivunen, Teija Löytönen, Kirsi Monni, Pipsa Nieminen, Päivi K. Pakkanen, Jaana Parviainen, Riitta PasanenWillberg, Leena Rouhiainen, Paula Salosaari, Aino Sarje, Mariana Siljamäki, Marjaana Vesterinen, Inka Välipakka, Marja-Leena Wennström ja Maarit Ylönen.

Päivi K. Pakkanen & Aino Sarje (Eds.): Finnish dance research at the crossroads: Practical and theoretical challenges. Taiteen keskustoimikunta.

Helsinki 2006. ISBN 952-5253-38-4.

Hinta 22 €

Julkaisujen tilaukset: Taiteen keskustoimikunta, Julkaisut, PL 293, 00171 Helsinki, puh. (09) 1607 7066, fax. (09) 1607 7069, tkt-kirjasto@minedu.fi, www.taiteenkeskustoimikunta.fi/julkaisut.

A R S I S 2 / 0 7

Paula Karhunen: Taidetoimikuntalaitoksen tuen hakijat ja saajat alueittain 2005 - Applicants and recipients of Arts Councils by region 2005.

Tilastotiedote - Facts and Figures 1/2007. Taiteen keskustoimikunta.

Helsinki 2007. ISSN 1457-6309.

37

A R S I S 2 / 0 7

38

TULEVIA JULKAISUJA Valtion taiteilijatuki taiteilijan määrittelijänä Tutkimus tarkastelee valtion tukipolitiikkaa yhteiskunnallisten taiteilijamääritelmien muotoutumisen näkökulmasta. Se kysyy, minkälaista määrittelyvaltaa käyttää pohjoismaille tyypillinen valtion taiteilijatukijärjestelmä, ja tarkastelee tämän määrittelyvallan ehtoja ja ulottuvuuksia pohjoismaisen tukimallin suomalaisessa muunnelmassa. Kysymykseen etsitään vastausta tarkastelemalla muun muassa taiteilijatuen taloudellista merkitystä tukipolitiikan kohteille ja tuen potentiaalista symbolista määritysvaltaa sekä tukipolitiikan toimeenpanon keinojen, päätöksentekojärjestelmän ja hallinnollisten rakenteiden roolia määrittelyvallan ehtojen ja ulottuvuuksien kannalta. Suomalaisen tukijärjestelmän piirteitä täsmennetään vertailuilla muiden pohjoismaiden vastaaviin järjestelmiin.

Merja Heikkinen: Valtion taiteilijatuki taiteilijan määrittelijänä.

Tutkimusyksikön julkaisuja no 32.

Ilmestyy syksyllä 2007.

Taiteen vapaus perusoikeutena Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen perustuslakiin 1990-luvun puolivälin perusoikeusuudistuksen yhteydessä kirjattua taiteen vapauden turvaavaa perusoikeussäännöstä, joka asettaa julkiselle vallalle sietämis- ja turvaamisvelvoitteita. Se kieltää puuttumasta taiteellisen ilmaisun muotoon ja sisältöön sekä velvoittaa luomaan puitteita taiteilijoiden taiteelliselle toiminnalle.

Tutkimus kuuluu ensisijaisesti valtiosääntöoikeuden alaan, mutta on samalla tutkimusotteeltaan poikkitietieteellinen puheenvuoro taiteellisen toiminnan perustavimmasta edellytyksestä – oikeudesta tosiasialliseen riippumattomuuteen. Tutkimuksessa perusoikeusnormin tulkinta liitetään taiteen vapauden justifikaatioperustaan, jota lähestytään oikeusvaltion ja hyvinvointivaltion käsitteiden kautta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan

taiteen vapauteen liittyvää ihmisoikeussääntelyä sekä esitellään taiteen vapautta koskevaa perusoikeussääntelyä Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Pauli Rautiainen: Taiteen vapaus perusoikeutena.

Tutkimusyksikön julkaisuja no 33.

Ilmestyy syksyllä 2007.

”Emme ole voineet tänä vuonna...”

Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikössä on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään valtion taiteilija-apurahojen merkitystä ja vaikutuksia taiteellisen työn kannalta. Tarkastelun kohteena on tuen saajien arvio sekä apurahojen taloudellisesta että niiden taiteellisesta merkityksestä. Samalla selvitetään apurahoituksen käytäntöjä ja niihin mahdollisesti liittyviä epäkohtia ja kehittämisnäkemyksiä. Hankkeen puitteissa ilmestyi vuonna 2006 julkaisu, jossa tarkasteltiin myönteisen taiteilija-apurahapäätöksen koettua vaikuttavuutta sekä myönteisen päätöksen saaneiden käsityksiä taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuudesta.

Vuonna 2007 hanketta on jatkettu tarkastelemalla kielteisen taiteilijaapurahapäätöksen koettua vaikuttavuutta ja kielteisen päätöksen saaneiden käsityksiä taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuudesta. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Tarkastelun kohteeksi eli tutkimusjoukoksi on valittu poikkileikkauksena vuotta 2006 koskevan kielteisen taiteilija-apurahapäätöksen saaneet taiteilijat, joista 712 lähetettiin keväällä 2007 lomakekysely. Kyselylomakkeen saaneista 64 % vastasi kyselyyn, jonka tulokset raportoidaan alkusyksystä 2007 ilmestyvässä julkaisussa.

Pauli Rautiainen: ”Emme ole voineet tänä vuonna...” Työpapereita no 46.

Taiteen keskustoimikunta.

Julkaisu ilmestyy syksyllä 2007.

Lastenkulttuurikäsite, linjaukset ja taiteen keskustoimikunnan tuki Tulossa oleva julkaisu käsittelee suomalaista lastenkulttuuria: sekä lastenkulttuurin käsitteeseen liittyviä kulttuuripoliittisia linjauksia että valtion lastenkulttuurin edistämiseen myönnetyn tuen jakautumista. Julkaisu liittyy Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön laajempaan tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään valtion harkinnanvaraisen taide- ja kulttuurituen toimivuutta.

Tässä selvityksessä tausta-aineistoina suomalaisen lastenkulttuuripolitiikan syntyvaiheiden ja lastenkulttuurin käsitteen muotoutumisen tarkastelussa on käytetty asiakirjoja, raportteja, arviointeja, komiteanmietintöjä ja kulttuuripoliittisia ohjelmia 1960-luvulta alkaen. Selvityksessä pohditaan myös lastenkulttuurin tilaa, taidekasvatuksen asemaa sekä lasten mahdollisuuksia vaikuttaa heihin kohdistuneisiin kulttuuripoliittisiin päätöksiin ja koko lastenkulttuurin kenttään.

Lastenkulttuurin apurahojen ja erityisavustusten jakautumista tarkastellaan Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaoston perustamisesta vuonna 1987 alkaen. Lähempänä tarkastelukohteena ovat vuonna 2006 Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaostoon saapuneet apurahahakemukset eli sekä kielteisen että myönteisen päätöksen vuodelle 2007 saaneet lastenkulttuurihankkeiden toimintasuunnitelmat.

Anna Anttila ja Kaija Rensujeff: Lastenkulttuuri-käsite, linjaukset ja taiteen keskustoimikunnan tuki (työnimi). Ilmestyy syksyllä 2007.

HAKULOMAKKEISTA Eri apuraha- ja avustusmuotoja varten on www.taiteenkeskustoimikunta.fi -sivuilta tulostettavissa hakemuslomake pdf-muodossa (täyttö ja tulostus ilmaisella Adobe Acrobat Reader -ohjelmalla).

Hakemuslomakkeita saa myös taiteen keskustoimikunnasta, alueellisista taidetoimikunnista, maakuntakirjastoista ja Helsingissä Helsinki-Infosta Jugendsalista, os. Pohjoisesplanadi 19. Poikkeukset lomakkeen saatavuudessa on mainittu apurahan kohdalla.

Hakemukset toimitetaan toimikunnan nimellä osoitteeseen: PL 293 (käyntiosoite Maneesikatu 7), 00171 Helsinki • Viimeisenä hakupäivänä postitetut tai perille toimitetut hakemukset hyväksytään. Mikäli viimeinen hakupäivä on pyhäpäivä tai lauantai, seuraavana arkipäivänä perille toimitetut tai postitetut hakemukset hyväksytään, myös ulkomailta.

• Kaikissa liitteissä tulee olla hakijan nimi.

• Yhdellä lomakkeella voi hakea vain yhtä apurahaa.

• Yhteisölle myönnettävä valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää.

Lomaketilaukset ja lisätiedot: • tktinfo@minedu.fi • palvelunumero (09) 1607 7921 • fax (09) 1607 7069 www.taiteenkeskustoimikunta.fi

Kohdeapurahat Käyttötarkoitus: Tietyn työsuunnitelman toteuttamiseen, työkustannusten korvaamiseen, esitys-, esittely- ja julkistamiskustannuksiin sekä taiteen piiriin luettavaan tutkimustyöhön.

Kenelle myönnetään: Yhdelle taiteenharjoittajalle, kahdelle tai useammalle taiteenharjoittajalle yhteisesti tai projektikohtaiselle työryhmälle (ei yhdistyksille). Erityisestä syystä myös arvostelijalle, taiteen oppilaitoksen ja muullekin taiteen opettajalle sekä taiteen ja taidehistorian tutkijalle.

Hakuaika: 1.10.2007 mennessä.

Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan. Kohdeapurahoja jakavat taiteenaloittain kaikki valtion taidetoimikunnat, taiteen keskustoimikunta jakaa vain arvostelijoiden, mediataiteen, sirkustaiteen ja poikkitaiteellisten hankkeiden kohdeapurahat.

Lisätiedot: kunkin taiteenalan osastosihteeri tai suunnittelija tai palvelunumero (09) 1607 7921, tktinfo@minedu.fi

Matka-avustukset Käyttötarkoitus: Taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisistä matkoista aiheutuviin menoihin. Taiteellisesti tai taiteenlajin kannalta muutoin merkittäviin hankkeisiin, joissa taiteilijat tai taiteenalan muut asiantuntijat edustavat aktiivisesti Suomea esiintymällä, pitämällä näyttelyn, esittämällä, esitelmöimällä jne., kattamaan välittömiä matkustuskuluja edullisimman käytettävissä olevan taksan mukaisina (ei majoitusta eikä päivärahoja). Ei opinto, tutustumis- tms. matkoihin. Matka-avustuksia ei myönnetä myöskään residenssimatkoihin, sillä niitä varten ovat erilliset residenssiavustukset.

Kenelle myönnetään: Taiteilijoille ja taiteen asiantuntijoille. Ei yhdistyksille.

Hakuaika: Hakemus on lähetettävä ennen matkaa, jolloin apuraha voidaan myöntää myös matkan jälkeen. Neljä hakua: maaliskuun, toukokuun, syyskuun ja marraskuun loppuun mennessä.

HUOM. Syksyllä seuraavan vuoden matkaan haettavasta apurahasta tulee päätös vasta alkavan vuoden tammi-helmikuussa.

Lisätiedot: suunnittelija Tiina Halttunen, puh. (09) 1607 6959, tiina.halttunen@minedu.fi

Elokuvataidetoimikunta Alueellisten elokuvakeskusten toiminta-avustukset Käyttötarkoitus: Yleisavustus alueellisten elokuvakeskusten toimintaan tai jotakin toiminnan alaa varten.

Kenelle myönnetään: Alueellisille elokuvakeskuksille.

Hakuaika: 31.10. mennessä.

Lisätiedot: osastosihteeri Silja Kulmala puh. (09) 1607 7377, silja.kulmala@minedu.fi

Elokuvafestivaalien valtionavustukset Käyttötarkoitus: Elokuvafestivaalien valtionavustukset jakaa Suomen elokuvasäätiö valtakunnallisesti merkittävien festivaalien osalta. Muiden festivaalien osalta päätöksen tekee elokuvataidetoimikunta. Valtakunnallisesti merkittävät

festivaalit toimittavat hakemuksensa Suomen elokuvasäätiöön, muut festivaalit valtion elokuvataidetoimikunnalle. Hakemukset tulee toimittaa sitä varten laaditulle lomakkeelle.

Mikäli elokuvasäätiö ei myönnä valtakunnallista tukea sitä hakeneelle festivaalille, lähettää säätiö hakemuksen 31.12. mennessä elokuvataidetoimikuntaan, joka käsittelee kaikki elokuvatapahtumia ja festivaaleja koskevat hakemukset seuraavan vuoden tammikuussa.

Tuenhakijan tulee toimittaa tukihakemuksen liitteinä: • tapahtuman toimintasuunnitelma • yksityiskohtaisesti eritelty kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma • yhteisön ollessa hakijana viimeksi valmistunut, auktorisoidun tilintarkastajan hyväksymä tilinpäätös (toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase liitetietoineen sekä tilintarkastuskertomus) Kenelle myönnetään: Yhteisöille ja työryhmille.

Hakuaika: 15.12. mennessä.

Lisätiedot: Suomen elokuvasäätiö, Harri Ahokas, puh. (09) 6220 300, harri. ahokas@ses.fi ja taidesihteeri Mari Karikoski, puh. (09) 1607 7064, mari.karikoski@minedu.fi

Kirjallisuustoimikunta Avustukset kirjallisuuden alan projekteihin Käyttötarkoitus: a) Luovan kirjoittamisen edistämiseen - kirjoittajakoulutuksen ja -kurssien järjestämiseen. b) Kaunokirjallisuuden harrastuksen, tuntemuksen ja saatavuuden edistämiseen - kaunokirjallisuuden yleistä harrastusta, tuntemusta ja saatavuutta edistäviin hankkeisiin kuten kirjailijavierailuihin, tapahtumiin, lukemisharrastuksen edistämiseen ym. hankkeisiin. Avustuksia myönnettäessä tullaan erityistä huomiota kiinnittämään alueellisiin ja muihin eroihin, jotka voivat olla esteenä kaunokirjallisuuden saatavuudelle.

Kenelle myönnetään: Yhdistyksille, yhteisöille, työryhmille ja yksityishenkilöille.

Huom! Avustuksia ei myönnetä henkilökohtaiseen kaunokirjalliseen työskentelyyn tai kääntämiseen; niitä varten ks. taiteilija- ja kohdeapurahat.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Silja Kulmala, puh. (09) 1607 7377, silja.kulmala@minedu.fi

Kuvataidetoimikunta Avustukset ateljee- ja työpajatoiminnan tukemiseen Käyttötarkoitus: Yhdistysten, osuuskuntien ja muiden yhteisöiden tai työryhmien ylläpitämien taiteilijoiden työpajojen ja työtilojen perustamiskuluihin, varusteluun, kunnostuksiin ja toiminnan kuluihin, ei kuitenkaan vuokrakuluihin.

Kenelle myönnetään: Työryhmille ja yhteisöille, ei yksityishenkilöille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334 tai suunnittelija Tiina Halttunen, puh. (09) 1607 6959 etunimi.sukunimi@minedu.fi

Avustukset kuvataiteen näyttelytoimintaan Käyttötarkoitus: Koti- ja ulkomaisen näyttelytoiminnan ylläpitämiseen tai merkittävän yksittäisen näyttelyn toteuttamiseen. Ei taiteilijoiden yksityisnäyttelyihin.

Kenelle myönnetään: Työryhmille tai yhteisöille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334 tai suunnittelija Tiina Halttunen, puh. (09) 1607 6959 etunimi.sukunimi@minedu.fi

Avustukset kuvataiteilijoiden julkaisuihin Käyttötarkoitus: Kuvataiteilijoiden teosten esittelyyn. Avustusta myönnetään taiteilijan tuotantoa esittelevien näyttelyluetteloiden, kirjojen, cd-romien, dvd-tallenteiden tai internet-sivujen tekemiseen. Hankkeen tulee olla pitkälle suunniteltu ja tekstiä myöten laadukas. Julkaisujen osalta mukaan tulee liittää painotarjous; kilpailuttamista suositellaan. Hakemuksessa tulee ilmoittaa aikaisemmat julkaisut. Avustusta ei myönnetä taideteosten valmistamiskuluihin.

Kenelle myönnetään: Taiteilijoille tai työryhmille.

Hakuaika: 31.10 mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334 tai suunnittelija Tiina Halttunen, puh. (09) 1607 6959 etunimi.sukunimi@minedu.fi

A R S I S 2 / 0 7

HAUSSA NYT

39

A R S I S 2 / 0 7

40

Lastenkulttuurijaosto Lastenkulttuurin erityisavustukset Käyttötarkoitus: Lasten- ja nuortenkulttuurin alaan kuuluvan hankkeen toteuttamisesta aiheutuviin kuluihin (esim. tapahtuman, näyttelyn, esityksen, työpajan, kurssin, julkaisun tms. hankkeen kustannuksiin).

Huom! Erityisavustuksia ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen esitystoiminnan kuluihin eikä taidelaitoksen, koulun tai muun yhteisön tavanomaisen toiminnan kuluihin.

Vuoden 2008 erityisavustuksissa lastenkulttuurijaosto painottaa erityisesti hankkeita, jotka edistävät mm.

- lasten ja nuorten omaa tekemistä - monikulttuurisuutta - taiteilija-lapsi -vuorovaikutusta taidekasvatuksessa - koululaisten iltapäivätoiminnan taidesisältöjen kehittämistä.

Kenelle myönnetään: Yhteisöille (yhdistys, säätiö, osuuskunta, kunta, yritys tms.).

Hakuaika: 1.10.2007 mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola puh. (09) 1607 7382, anni.tappola@minedu.fi

Lastenkulttuurin kohdeapuraha Käyttötarkoitus: Lasten- ja nuortenkulttuurin alaan kuuluvan työsuunnitelman toteuttamisesta aiheutuviin kuluihin (esim. työkustannusten korvaamiseen, esitys-, esittely- ja julkistamiskustannuksiin, tutkimustyön kuluihin jne).

Vuoden 2008 apurahoissa lastenkulttuurijaosto painottaa erityisesti hankkeita, jotka edistävät mm.

- lasten ja nuorten omaa tekemistä - monikulttuurisuutta - taiteilija-lapsi -vuorovaikutusta taidekasvatuksessa - koululaisten iltapäivätoiminnan taidesisältöjen kehittämistä.

Kenelle myönnetään: Yhdelle taiteenharjoittajalle, kahdelle tai useammalle taiteenharjoittajalle yhteisesti tai projektikohtaiselle työryhmälle (ei yhdistyksille eikä muille yhteisöille). Erityisestä syystä voidaan myöntää myös arvostelijalle, taiteen oppilaitoksen ja muullekin taiteen opettajalle sekä taiteen ja taidehistorian tutkijalle.

Hakuaika: 1.10.2007 mennessä. Apurahat myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola puh. (09) 1607 7382, anni.tappola@minedu.fi

Muotoilutoimikunta Taideteollisuuden laatutuki Käyttötarkoitus: Työkustannusten, käsityö- ja taideteollisuustuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa tarvittavien koneiden, laitteiden ja materiaalien hankintakulujen, esittely- ja markkinointikustannusten sekä muiden työsuunnitelman toteuttamisesta aiheutuvien kustannusten peittämiseen. Hakemukseen tulee liittää 35 kuvallista dokumenttia hakijan aiemmista töistä.

Kenelle myönnetään: Käsityö- tai taideteollisuustuotteiden valmistusta tai suunnittelua harjoittavalle taiteilijalle tai työryhmälle. Ei yhteisöille (yrityksille, yhdistyksille, laitoksille) eikä alan opiskelijoille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334, anna-mari.lihavainen@minedu.fi

Taideteollisuuden näyttelytuki Käyttötarkoitus: Suomalaisen taideteollisuuden koti- ja ulkomaiseen näyttelytoimintaan, näyttelyn järjestämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen.

Hakemukseen tulee liittää näyttelyhankkeen kustannusarvio ja toteuttamisaikataulu sekä selvitys näytteille asetettavien töiden tekijöiden aiemmasta tuotannosta ja 3-5 kuvallista dokumenttia kunkin tekijän aiemmista töistä.

Kenelle myönnetään: Yksittäiselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle. Ei liikeyrityksille, valtion laitoksille tai näiden alaisille yksiköille eikä alan opiskelijoille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334, anna-mari.lihavainen@minedu.fi

Taideteollisuuden uustuotantotuki Käyttötarkoitus: Taideteollisuusalan taiteilijoiden ja suunnittelijoiden omaehtoisten, uusien ja korkealaatuisten tuotannollisten hankkeiden edistämiseen.

Tarkoituksena on erityisesti edistää uusien tuotannollisten innovaatioiden syntyä ja kehittämistä valmiiksi tuotteiksi. Tuotteen suunnitteluun, tuotekehityksestä ja tutkimuksesta aiheutuviin kustannuksiin, prototyyppien, koe-erien ja koesarjojen valmistamiskustannuksiin sekä tuotantomahdollisuuksien ja markkinoiden selvittämiseen. Hakemukseen tulee liittää hanketta tukevaa kuvamateriaalia ja/tai kuvia hakijan aiemmista töistä.

Kenelle myönnetään: Taideteollisuusalan taiteilijat tai suunnittelijat, työryhmät tai yritykset. Ei opinnäytteiden tekemiseen eikä takautuvasti jo toteutuneille hankkeille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen puh. (09) 1607 7334, anna-mari.lihavainen@minedu.fi

Näyttämötaidetoimikunta Rahoituslain ulkopuolisten ammattiteattereiden avustukset Käyttötarkoitus: Niiden ammattiteattereiden toimintaan, jotka eivät saa valtionosuustukea opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Säveltaidetoimikunta Avustukset konserttitoiminnan edistämiseen Käyttötarkoitus: Valtakunnallisen konserttitoiminnan edistämiseen.

Kenelle myönnetään: Yhdistyksille, jotka järjestävät säännöllistä ja valtakunnallisesti merkittävää konserttitoimintaa.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Avustukset musiikkikilpailujen järjestämiseksi Käyttötarkoitus: Kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävien kilpailujen järjestelykuluihin.

Kenelle myönnetään: Yhteisöille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Avustukset musiikkileirien ja mestarikurssien järjestämiseksi Käyttötarkoitus: Valtakunnallisesti merkittävän musiikkileirin tai mestarikurssin järjestämiseen musiikkialan harrastajille ja/tai ammattilaisille.

Kenelle myönnetään: Ensisijaisesti yhteisöille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Avustukset oopperayhdistyksille Käyttötarkoitus: Oopperaproduktioiden tuottamiseen.

Kenelle myönnetään: Ammattimaisesti toimiville alueoopperoille tai säännöllistä oopperatoimintaa harjoittaville oopperayhdistyksille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden oopperaproduktioihin.

Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Avustukset rahoituslain ulkopuolisille orkestereille ja yhtyeille Käyttötarkoitus: Avustusta voidaan myöntää niiden orkestereiden tai yhtyeiden toimintaan, jotka eivät saa valtionavustusta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella.

Kenelle myönnetään: Ensisijaisesti yhteisöille, mutta myös työryhmille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuun-

Avustukset sävellystilausten tekemiseksi Käyttötarkoitus: Sävellystilauksiin.

Kenelle myönnetään: Ensisijaisesti yhteisöille. Merkittävien kantaesitysten osalta avustusta voivat hakea myös yksittäiset taiteilijat. Säveltäjät eivät kuitenkaan voi hakea avustusta omaan sävellystuotantoonsa. Hakemuksiin tulee liittää aiesopimus.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Huom! Yhdistysten hakemuksiin tulee liittää avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

Tanssitaidetoimikunta Avustukset rahoituslain ulkopuolisten tanssiteattereiden ja -ryhmien toimintaan sekä ensemble-tuki Käyttötarkoitus: Ammatillisten tanssiteattereiden ja -ryhmien toimintaan.

Rahoituslain ulkopuolisten tanssiryhmien ja -teattereiden toimintaavustusta haetaan yhdelle vuodelle, jolloin hakemukseen riittää toimintasuunnitelma tukea haettavalle vuodelle.

Ensemble-tukea voidaan myöntää ammatillisille tanssiteattereille tai -ryhmille, jotka ovat jo vakiinnuttaneet toimintansa ja osoittaneet kykynsä laadukkaaseen taiteelliseen työskentelyyn. Tuki on tarkoitettu useampivuotiseksi, mutta sitä haetaan ja myönnetään kunakin vuonna erikseen. Tuki on harkinnanvaraista.

Ensemble-tukea hakevan teatterin tai ryhmän tulee esittää hakemuksessaan toimintasuunnitelma kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Kenelle myönnetään: Ammatillisille tanssiryhmille ja -teattereille, jotka eivät saa valtionosuustukea opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola puh. (09) 1607 7382, anni.tappola@minedu.fi

Avustukset tanssikulttuurin edistämiseen Käyttötarkoitus: Tanssikulttuurin alaan kuuluviin hankkeisiin, mm. ammattijohtoiseen tanssinharrastajien esitystoimintaan sekä pienimuotoisiin tanssitapahtumiin ja muihin yhteistyöhankkeisiin (esim. koulutukseen liittyvät).

Kenelle myönnetään: Yksityisille, ammattijohtoisille työryhmille, taiteilijaryhmille sekä yhteisöille.

Hakuaika: 30.11. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden tammikuussa.

Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola puh. (09) 1607 7382, anni.tappola@minedu.fi

Avustukset tanssitaiteen produktioihin Käyttötarkoitus: Produktioiden valmistuskuluihin.

Kenelle myönnetään: Tanssialan ammattitaiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille.

Hakuaika: 30.11. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden tammikuussa.

Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola puh. (09) 1607 7382, anni.tappola@minedu.fi

Valokuvataidetoimikunta Avustukset alueellisille valokuvakeskuksille Käyttötarkoitus: Yleisavustus valokuvakeskuksen toimintaan.

Kenelle myönnetään: Alueellisille valokuvakeskuksille.

Hakuaika: 31.10. mennessä. Avustukset myönnetään seuraavan vuoden toimintaan.

Lisätiedot: osastosihteeri Silja Kulmala puh. (09) 1607 7377, silja.kulmala@minedu.fi

svensk res umé Behovet av ett kulturråd måste utreda Under den senaste tiden har idén om att inrätta ett organ för kulturfrågor i Finland enligt samma modell som statens vetenskaps- och teknologiråd allt oftare dykt upp i debatter, seminarier och tidningar. Centralkommissionen för konst har redan i några år föreslagit att ett kulturråd kunde inrättas.

Första gången centralkommissionen tog ställning till detta var i kommentaren till rapporten om den internationella utvärderingen av konstkommissionerna (An International Evaluation of the Finnish System of Arts Councils, UVM 2004:3) i början av år 2004. De internationella bedömarna föreslog att en ny kulturpolitisk kommission bör inrättas i Finland som ett rådgivande organ för undervisningsministeriets konst- och kulturpolitik. Organet skulle enligt rekommendationen inkludera representanter för bland annat konstförvaltningen, generaldirektörerna för de nationella kulturinrättningarna, kulturindustrin, medierna, turismen och olika stiftelser.

I utlåtandet av vår centralkommission (2004–2006) betonades att kommissionssystemet redan i dess nuvarande form utgör ett expertorgan på hög nivå som lyder under undervisningsministeriet. Statsrådet utnämner medlemmarna i kommissionerna efter att ha hört de centrala organisationerna och institutionerna inom de olika konstområdena.

Centralkommissionen anser att en förbättring av kulturens faktiska status och därmed dess resurser är beroende särskilt av att de politiska beslutsfattarna tror på kulturens möjligheter.

Också den föregående centralkommissionen 2001–2003 föreslog att en uppföljningsgrupp under ledning av kulturministern bör inrättas för det konstoch konstnärspolitiska principbeslutet och programförslaget. Gruppen föreslogs bestå av representanter på kanslichefsnivå från de ministerier och andra instanser som främjar den nationella innovationsverksamheten vilka har en särskild ställning i programmets genomförande. Detta ansågs som en nödvändig mellanetapp

på vägen mot målet att lyfta fram konsten så att den står jämsides med vetenskapen i centrum av innovationspolitiken och betraktas som en strategisk resurs för samhällsutvecklingen. Beklagligt nog inrättades aldrig någon sådan uppföljningsgrupp.

I sin kommentar till den internationella utvärderingen föreslog centralkommissionen 2004–2006 att den ovan nämnda uppföljningsgruppen med tiden kunde ombildas till ett organ som motsvarar statens vetenskaps- och teknologiråd och som under ledning av statsministern behandlar kulturpolitikens framtid, strategiarbete och resursfördelning. --- Endast instanser med politisk och samhällelig makt på högsta möjliga nivå kan åstadkomma en statushöjning för kulturpolitiken i stil med det lyft som vetenskaps- och teknologipolitiken har upplevt.

Senare har idén om ett konst- och kulturråd behandlats många gånger inom centralkommissionen, i skriftlig form bland annat i ledaren till numret 1/2006 av Arsis och i inledningen till årsberättelsen 2005.

Kanhända har några års betänketid gjort gott. Kulturen får en allt bredare betydelse i samhället. Konstens betydelse som skapare av samhällelig välfärd i form av egenvärde i andlig och kulturell mening utvidgas allt mer till att omfatta även en social och ekonomisk betydelse. Den ekonomiska potentialen har också inom kulturpolitiken betonats i form av bland annat arbetet för att främja kulturexporten och en del av målen i kreativitetsstrategin. Den social(politisk)a dimensionen syns särskilt i frågor om tillämpad användning av konst, projekt om kulturen som hälsofrämjare, användning av konst för att förebygga utslagning osv.

De nya utmaningarna kräver nya strukturella lösningar, mer förvaltningsövergripande åtgärder och en modigare kamp om vår rika stats ekonomiska resurser. Undervisningsministeriets förvaltningsområde förmår inte ensamt möta dessa utmaningar. Därför bör möjligheten att inrätta ett kulturorgan som motsvarar vetenskaps- och teknologirådet utredas.

Produktionen har förändrat sätten att förmedla konst. Detta har redan länge varit ett faktum. Därför har vi i detta nummer av Arsis valt att behandla utbildning, problem och god praxis i anslutning till produktionen av konst. Såsom Iiris Autio konstaterar i sin intervju strävar producenten med sin egen yrkesskicklighet efter att hitta finansiärer, marknader och distributionskanaler för innehåll som skapats från konstnärliga utgångspunkter, med respekt för dessa innehåll.

Hannu Saha Ordförande för centralkommissionen för konst

A R S I S 2 / 0 7

nitelma sekä viimeisin valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot.

Lisätiedot: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, merja.luntiala@minedu.fi

41

Taidetoimikuntalaitos edistää ja tukee suomalaista taidetta, harjoittaa taidepoliittista ohjelma- ja kehittämistyötä sekä alan tutkimustoimintaa.

Toimikuntalaitoksen muodostavat taiteen keskustoimikunta ja sen jaostot, valtion taidetoimikunnat, erillislautakunnat, valtion taideteostoimikunta sekä alueelliset taidetoimikunnat.

www.taiteenkeskustoimikunta.fi