NĂ„HTYNĂ„ kirjoitusta soramontun reunalta
Jukka Hyde Hytti
HISTORIA
I
Kallio on n채hnyt. Veden, alkuel채imen. Kalan, matelijan, linnun.
Aika
Kallio on n채hnyt. Siihen tunkeutuvan puunsiemenen. Ihmisen runon hukkuvan rantahiekkaan.
ALUSTA a)
jäähtyy jäätyy loputonta ympyrää
alussa oli uni
ei alkua ei loppua
alussa oli haju
ympyrässä
alussa oli halu vedessä on alussa oli monta
alku
ei yksi
kun alku loppuu
monta alkua
loppuu kaikki alkuunsa
alkusärmästä alkusärö alkusäröstä
alku on särö
alkuvesi
alku on rikki rikin katku
vesi kiertää
nenään
loputonta ympyrää
nenää ei vielä ole
merien merissä kuumenee viilenee
b)
aurinko
maa on uni
katsoo itseään
ilma on uni
vedestä
maailma on uni
kuukin katsoo vesi vastaa
uni luo uuden unen unesta uneen
kuu liikuttaa kuvaa aurinko liikkuu veden kuvassa kuukin liikkuu
äiti aurinko isä kuu vesi vihkii elämän
monesta moneen
c)
alussa ei voinut
näin ihminen keksii
olla sana
ajan
sana on opittu
sillä aikaa ei ole
vieras on sana
ilman ihmistä
ilman ihmistä niin kuin ääntäkään syntyy ihminen
ei ole
ihminen syntyy
ilman kuulijaa
unesta
piste
ihminen keksii pisteen keksii toisen viivan keksii niiden väliin
d)
alussa on uni
ihmisen aika
alussa on haju
on huominen
alussa on halu
eläimillä sitä ei ole
alussa yksi luomisen haju
maa on uni
luomisen halu
ilma on uni maailma on uni
halu haistaa hajun
uni luo uuden unen
haju haluaa halun
unesta uneen monesta moneen
luominen on kaksi haju ja halu luominen synnyttää huomisen
e)
alussa oli monta alkua
alkusärmä alkusärÜ alkuhaju alkuhalu
alussa haju alussa halu alussa uni
lopussa uni unelma lopusta
MUUTTUNUT
EKA KERTA
Ihminen on muuttunut kuumailmapalloksi.
Mummolan hajuisena sivut yhteen liimattuina.
Palloon pumpataan koko ajan lisää tulta korkeammalle, korkeammalle
Ensimmäinen painos
jää ruma jälki, kun kanto loppuu.
Helsingin Uusi Kirjapaino-osakeyhtiö 1914.
Ei pilvien yläpuolelta näe maahan
Otan veitsen.
ihminen tarvitsee ankkureita muistijälkiä menneisyyteen
Ensimmäinen lukija
juurien tunnistamista.
erämaan kävijä.
Ei yläilmoista tajua, että vastaukset kysymyksiin ovat siellä mistä lähdettiin.
Lähellä. Arjessa.
AINA
KUN ON KUU
Ainahan se on.
Kun maisemaa ei enää ole.
Ainahan se on ollut.
Kun kevät ei tuoksu.
Ainahan se tulee olemaan.
Kun sade ei ropise, ei kastele.
Tämä hetki.
Kun uni on pelkkä piste. Kun sateenkaari vain on. Kun on marraskuu. Kun marraskuu on vain aukko.
ENÄÄ me emme enää katso silmiin me emme enää näe kuvan taakse me emme enää kuule kuin korvilla me emme enää tunne toisiamme me emme enää tiedä mikä karhu on me emme enää välitä… me emme enää ymmärrä kuolemaa me emme elä
JUNAMIES Mies on noin kolmekymmentä. Seisoo hievahtamatta rautatiesillalla.
II
Vaalea pitkä tukka ottaa lämpimän tuulen vastaan.
Harmaassa verryttelyasussa kaksi valkoista raitaa.
Paikka
Raidat kuin rata. Mies haluaa junan kulkevan lävitseen.
Sillan ali kulkee kaksitoista raidetta. Mielessään mies matkustaa. Juna menee juuri sinne minne hän tahtoo. Junat eivät tee U-käännöksiä.
SIMPELEJÄRVI Päivällä piiskaa aalto
Jokainen kala sana
pitkälle rantalepikkoon
ruodot kirjaimia
tuo kalat lähelle.
runoniekka kokkaa suu siivilöi ruodot
Kaisla kumartaa vesi väistyy jokainen kala on kaunis sana ruodot kirjaimia.
Katiska on mietelausekirja pitkäsiima käsiteruno virvelöinti sanaleikki tuulastaminen manaus tyhjä verkko pelkät kannet.
kaikille ei keitto kelpaa.
NIMETÖN (koska kukaan ei enää anna runoajatukselle nimeä ’Yksin’)
Mielipide? Näkökulma?
Yksin.
Tärkeä?
Yksin on rauhallista.
Minulle.
Paljon ajatuksen itiöitä.
Sinulle.
Yksin.
En ole niin yksin.
Itiöiden umpikuja.
Itiöineni. Öineni.
Toinen. Toisen ajatus. Minun ajatukseni. Toiselle. Itiöiden tartunta?
YKSITYISASIA? hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaa hakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaahakkaaakkaa
MATTILAN MONTULLA Kuoli naapurin Mikko. Soraisen lammen rannalla
Kaksikymppisenä ammuttiin
puupenkillä puliremmi,
omalla aseella suoraan sydämeen.
alan miehiksi mainitut. Puupenkillä puliremmi. Kuoli Siitosen Karju.
Soraisen montun reunalla.
Kotoa kuolleena löydettiin
Alan miehet.
kylän nelikymppinen joulupukki. Oppi ojaan kaadettuna. Juttu juorun lailla kulkee hiljentäen puliremmin. Opissa kertauksen maku.
Kuoli Orraisen Manu. Kuutostiellä astui auton alle vähän Karju-vainaata vanhempana.
Keskikesän sade siirtää pukukoppiin puliremmin. Penkki tyhjenee.
Penkki tyhjenee.
HALU
SAMA IKKUNA?
Haluan muistaa
Jätän hämmentyneenä yksinkertaisuuden pakkopaidan
haluan halata
syyllisenä johonkin, mitä en vieläkään ymmärrä.
haluan lähteä haluan palata
Lapsi haluaa selityksiä
haluan tulla
monimutkaisille asioille.
halata tähteä
Miksi en saanut kysyä?
lähteä palata en halua
Samasta ikkunasta, samana heinäkuisena päivänä
halua salata.
näkyy kesä, tulee talvi. Tuijotan ulos, sisään.
Haluan tunteet näyttää haluan
Kukapa ei haluaisi unohtaa
haluan käyttää
jos muistot ovat tyynyyn tukahdutettuja.
sydäntä haluan toiveesi täyttää en halua halua salata.
MINÄ, MINÄ, MINÄ…
Minussa on kaksi toista. Minä ja se toinen. Minussa on kaksi puolta. Mitä haluan olla ja mitä olen.
III Minussa, minusta, minua kirjoittaa kaksi minää.
Läsnä
Muisti on kaksi minää. Utopia on kaksi minää. Ikävä on kaksi minää. Pelko on kaksi minää.
Minussa on kaksi puolta. Mitä olen ja mitä luulen olevani. Minussa on kaksi puolta. Minä ja minä.
Näköalattomuus on kaksi minää. Voimaton viha on kaksi minää. Toivo on kaksi minää.
OSAAMINEN 5-4-3-2
Me osaamme rakentaa laatikon laittaa sille kannen maalata kannen ja laatikon eri väreillä.
Me osaamme naulata kannen kiinni varmistaa kiinnityksen kestävyyden.
Me osaamme säilyttää kannen säilyttää laatikon.
Me osaamme. Me ja tyhjä laatikko.
PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ 6.8.2008
INHIMILLISTÄ?
Eilen en ollut tyhmä.
Ihminen on
Tänään yritin. En onnistunut.
inhimillinen.
Minulla on negatiivinen olo. Inhimillinen Tänään on Hiroshiman muistopäivä.
turvallisuus
Syntymäpäivät pysyvät päässä.
(UNDP 1994).
Kuolinpäivät poissa. Inhimillinen Pasifisti haluaa tappaa sodan.
ulottuvuus (ETYJ 1994).
Inhimillinen voimavara (Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus 2010).
Vallan tunne herättää eläimelliset vaistot.
PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ 24.6.2010
PAKKO
Tänään tunnen itseni onnelliseksi.
Pakko
Toivottavasti muistan huomenna miltä tuntui.
on sana
Nimipäivä.
joka pakottaa minut toimimaan
Tänään olen ollut tyytyväinen itseeni.
omia ajatuksia, aatteita vastaan
Toivottavasti tämä ei jatku.
oikomalla polkuja
Johannes Kastajan päivä.
heittäytymällä helpoksi vaihtoehdoksi
Luen viimeistä Rintalaa.
joka väittää
Joka päivä on
olevansa ainoa.
Faustuksen päivä. Tämän runon haluaisin kaivertaa syvälle rintaani timantinterävällä puukolla.
RUNON VÄRIOPPI, osa X
IV
Runossa valkoinen on varjo ilman valoa.
Muut esille tulevat
Musta on runokukan väri. Mustavalkoinen ei ole runon väri. Runo ei ole mustavalkoinen.
ELÄKÖÖN SE ERO!
IRTOLAISIA
Aforistikko
Runoilijat eivät voi paeta itseään. Siksi yksinvaltiaat pelkäävät
kuulostaa jo sanana sellaiselta
heidän sanojaan.
joka ei ole syönyt riittävästi. Aika on ainoa ihmisen keksintö, joka voi halata surun pois. Sen rinnalla runoilija on
Jos kukaan ei koskaan puhu itsestään selvyyksiä,
runsaudensarvi.
niin kaikki unohtavat ne.
On se hyvä ettei päällä ole jalkoja; sehän juoksisi koko ajan pois. On se hyvä ettei jaloilla ole aivoja.
Ilman pitkää suhdetta ei ole pölyä johon piirtää sydämen.
Makaan mahallani mudassa mutta vielä vesi nousee.
Hävitessäni maailmasta lakkaan olemasta tarpeeton.
HOMMAGE
HOMMAGE
à Timo K. Mukka (1944-1973)
à Eeva-Liisa Manner (1921-1995)
Kun lause palaa
Syyskuun Annan esitys päättyy.
se kytee, roihuaa,
Taputetaan kohteliaan kolmet kumarrukset.
syöpyy mieleen. “Hyvät näyttelijät...” Kun lause palaa
“Katson kaikki tämän ohjaajan esitykset.”
se palaa mieleen,
“Mukava musiikki… mihin mennään?”
aivon kalvoon. Teatteri päättyy.
HOMMAGE à Thomas Lanier (1911-1983)
Paperilla marssittaa runoa draamassa
Pakko olla liikkeellä
rauhan puolesta.
siskonsa takia isän hylkäämä.
Matkan pää pohjoisessa taiteilijanimen toi
Paperilla marssittaa runoa draamassa rauhan puolesta.
Kierretty maailma kääritty pressuun New Yorkissa.
isän etelä.
HOMMAGE
KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ, osa 1
à Kalervo Palsa (1947-1987) Onko ihmisen aika liian harvoin tasan, Kun talvella tarkkaan tuijottaa
kun se tuppaa koko ajan olemaan
täysikuuta, siinä näkee
joko yli tai vähän vaille?
erilaisia murtumia, jotka hiljalleen muuttuvat kirjaiMIKSI, sanoiksi piirustuksiksi, maalaukSIKSI.
Voiko runoa runnoa? Vallan väkisin? Miksi mietin paljonko olisin säästänyt? Miksen mieti paljonko kulutan? Onko tulisielun vastakohta menisielu? Mikä minussa on vajaa pitsanpohja mikä muilta puuttuva täyte? Entä jos kieltäytyisin käyttämästä kysymysmerkkejä? Äh, en kyennyt…
KARRELLA
RIITTI
Isä jättää perheen, kun Peetu on kuusivuotias.
Miehän en enää
Jäähyväisviestissä isä kirjoittaa,
rakkausrunoja rustaa.
että ei jaksa karrelle palaneen sydämensä kanssa. Jotenkin se liittyy isän lapsuuteen, tietää äiti.
Kerta riitti kun kerran toimii vieläkin.
Peetuun iski salama, kun hän oli kolmevuotias. Puun alla. Sydän pysähtyi. Iho paloi. Lääkärit pitivät paranemista pienenä ihmeenä. Äidille se oli iso ihme.
Siitä asti äiti on kertonut Peetulle tarinaa sydämestä, joka oli palanut karrelle salamaniskusta.
Sydämestä, joka ei löydä onneaan ennen kuin tapaa toisen, joka on kokenut saman.
Äiti itkee, kun sitä viedään sairaalaan. Jotenkin se liittyy isään, Peetu arvelee.
Š Jukka Hyde Hytti 2012
Kansi ja valokuvat: Hyde Wipunen
Teatteri Umpihanki ry umpihanki.wordpress.com