MESSUTUOTTEET 2016 - 2017
MESSU PROFIILI Guest at
We create lasting impressions...
TUOTTEET
RAKAS LUKIJA Kädessäsi on nyt uusi Profiilituotekuvastomme 2016. Se on täynnä mainos- ja liikelahjoja, Elektoniikkaa yritystuotteita ja monia muita ratkaisuja, ja esittelee silti vain pienen osan koko valikoimastamme. Tänä vuonna olemme myös laajentaneet vuosi sitten profiilikuvastoon mukaan otettua, vain esittelytuotteille omistettua osaa. Se kokoaa kaiken messuihin liittyvän ja messuosastoilla tarvittavan samojen kansien väliin. Näiden tuotteiden valmistajat ovat alansa asiantuntijoita, ja heidän avullaan pystymme auttamaan teitä kaikessa mitä tarvitsette. Monissa kuvaston tuotteissa mainitaan, että tuote tarjotaan pyynnöstä. Silloin kyse on yleensä asiakkaan omien toiveiden mukaan suunniteltavasta, valmistettavasta tai viimeisteltävästä tuotteesta. Jos teillä on IDÉa tuotteesta, joka olisi teille juuri sopiva – ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Kokonaisvaltaisen valikoimamme ansiosta toimitamme aina juuri oikeanlaisen tuotteen, jonka hinta/laatu-suhde on oikea. IDÉ House of Brands palvelee palvelee yrityksia, järjestöjä, yhdistyksiä toimialasta riippumatta, toimialasta riippumatta – neuvomme mielellämme profiloinnissa ja profiilituotteiden valinnassa. Puuttuuko haluamasi tuote kuvastostamme? Käy tutkimassa ainutlaatuista ja laajaa tuotetietokantaamme Internetissä tai ota meihin yhteyttä – haluamasi tuote löytyy varmasti. IDÉn valikoima kattaa kaiken! Kokeneet IDÉanikkarimme auttavat mielellään oikeiden valintojen tekemisessä tässä lukuisten mahdollisuuksien maailmassa. Toteuta IDÉasi ja löydä uusia inspiraatioita. Mukavia lukuhetkiä!
2 Seuraa meitä Facebookissa
YLEISET EHDOT Hinnat on ilmoitettu €/kpl ilman arvonlisäveroa. Toimitusehto on vapaasti varastossamme Helsinki. Jos tuotteen kohdalla ei ole mainintaa painatuksesta, lisätään hintaan tuotekohtaiset painatuskulut. Aloituskulut vaihtelevat painomenetelmän mukaan. Emme vastaa esitteen painovirheistä, tuotteiden loppumisesta sekä hintojen ja tai valuuttakurssien muuttumisesta.
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Sisällysluettelo
MESSUSEINÄT
TELTAT
ROLL-UPIT
Sivu 6-9
Sivu 10-11
Sivu 12-13
BEACHFLAG
LIPUT
BANNERIT
Sivu 14-15
Sivu 16-17
Sivu 18-19
3
MESSUPÖYDÄT
MAINOSKYLTIT
TARVIKKEET
Sivu 20
Sivu 21-22
Sivu 23
AUTOJEN TEIPPAUKSET
VAATTEET
Sivu 24-25
Sivu 26-27
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Muistilista
Messuja ennen muistettavaa on paljon. Olemme koonneet näille kahdelle sivulle tärkeimmät mukaan otettavat tarvikkeet. Jokainen haluaa messuosastonsa erottuvan muista näytteilleasettajista, ja paras kokonaisuus koostuu monista tekijöistä. Kenellä on myyvin messuseinä? Kenen messupöydät ovat hienoimmat? Mistä saa parhaat mainoslahjat? Näiltä sivuilta löydät apua sekä kokonaisuuden hallintaan että uusien ideoiden löytämiseen. Mukana on myös mainoslahjoja, jotka ovat useimpien mieleen. Teemme yhteistyötä messu- ja esittelytuotteiden parhaimpiin kuuluvien asiantuntijoiden kanssa. Pyydä tarjous - teemme kaikkemme, että messuosastostanne tulisi messujen kiinnostavin.
Name Badge Flat series Plastic 31-5000-04-20 68x36 mm
Available in several colours as well as gold and silverfinish
Paul Sampleman
D: MonTReR & bAcKDRoPS
g gir4et uslåelig bildeintrykk
Beachflagit
Paul Sampleman
Mainoskyltit
Nimikilvet
Esitetelineet
Expand MediaWall
Expand QuickScreen 3
bAcKDRoP (inKl belySning) bReDDe: 3 M, høyDe 2,5 M
Pahvimukit
Din bakvegg bestiller du i den størrelsen du ønsker.
Expand PodiumCase
Messuseinät
Messukassit
15999,-
Lisää messuvaatteita löydät tekstiilikuvastossamme
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Profiilituotteet Nämä tuotteet löydät kääntämällä kuvaston ympäri.
Ostoskärrypantti, s. 108
Älypuhelimen puhdistus, s. 7
Pinssit, s. 114
Puhdistusliinat, s. 9
Kaulanauhat, s. 112
Kengänkiilloke, s. 57
Kynät, alkaen s. 32
Nappikuulokkeet, s. 58
5
Makeiset, s. 97
Rantapallot, s. 89
Juomapullot, s. 78
Messukassit, s. 49
Lahjakynät, s. 37
Jääraapat, s. 115
Huulirasvat, s. 120
Puhelinteline, s. 7
Puhelintarvikkeet, s. 9
Napautettavat heijastimet, s. 71
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
Tarramuistilaput, s. 28
www.idegroup.fi
Osastot ja taustakankaat PAINETTU KANKAALLE, ERINOMAINEN KUVANLAATU Myymme Expand-messutuotteistoa kaikkine tuotteineen. Se sisältää roll-up-, pop-up- ja messuseinäkkeitä, tiskejä, esitelineitä, TV-jalustoja sekä ulkomainontatuotteita. Expand-tuotteiden avulla teet tapahtumasta laadukkaan – esittelyrakenteet ovat yksinkertaisia ja helposti käytettäviä, ja ne kestävät pitkään. Kun haluat vaihtaa viestin toiseen, tilaat vain uuden printin - itse rakenteita käytät yhä uudelleen ja uudelleen.
1
2
6
1
OSASTO, SÄILYTYSKALUSTEET JA VALAISTUS 3 X 3 M Korkeus: 2,5 m Valittavana useita malleja, säilytyskalusteiden ja tiskin kanssa tai ilman.
6500,-
2
TAUSTA (SIS. VALAISTUS) Leveys: 3 m Korkeus: 2,5 m Tausta tilataan halutun kokoisena.
1900,-
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Kaikki tarvittava kätevässä kuljetuslaatikossa! KESTÄVÄ JA HELPPOKÄYTTÖINEN Tee asiat helpoksi - valitse tuote, joka on helppo pystyttää.
Expand MediaWall
PALJON KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIA Expand MediaWall
Voit käyttää yhtä tai useampaa seinää tapahtumasta riippuen. Messuille koko osasto, asiakastapaamiseen pelkkä roll up -seinä.
HELPPO UUDISTAA Esittelyrakenteet kestävät pitkään. Kun haluat muuttaa viestiäsi, tilaat meiltä vain uuden printin. Itse järjestelmää voit käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä!
EXPAND QUICKSCREEN 3 Roll up -seinäke, saatavana seitsemän eri väriä, joista on helppo valita omaan silkkipainotekniikalla.
EXPAND MEDIAWALL
Expand QuickScreen 3 Expand QuickScreen 3
Expand PodiumCase Expand PodiumCase
LISÄÄ MESSUPÖYTIÄ SIVULLA 20
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
Suuri kaareva kuvaseinäke. Koostaan huolimatta se on äärettömän helppo pystyttää.
EXPAND PODIUMCASE Messutiski, jonka hyllyille voit sijoittaa esitteitä, tuotteita, juomia jne. Tiski toimii myös pyörillä kulkevana kuljetuslaatikkona. Siihen mahtuu messutiski, MediaWall ja yksi Roll-up.
www.idegroup.fi
7
8 1
EXPAND MESSUOSASTO Osastosi voi näyttää vaikka tältä. Kerromme mielellämme erilaisista malleista ja räätälöimme juuri teille sopivan ratkaisun. Hinnat alkaen
5400,-
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
EXPAND LINKWALL
LinkWall, 3 levyä. Sisältää kuvat ja LED-valaisimet. Koot: 90 x 220 cm/levy.
2100,sis. täysväripainatus
GRANDFABRIC EXPGRAND
Uusi alumiinikehyksinen kangasseinä. Pystytetään kokoamalla alumiinikehikko ja pujottamalla kangas sen päälle. Koko: 232 x 240
1515,painatus yhdellä puolella
1780,painatus kahdella puolella
9
EXPAND TOWER EXP1030G
Lieriömäinen esittelyseinä herättää huomiota. Vie vähän tilaa ja tuo viestinne esille luovalla tavalla. Koot: 225 x 66 cm
590,-
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Teltat ja täytettävät ratkaisut Näy ulkona! Kiinnitä ihmisten huomio myös ulkotapahtumissa. Meiltä saat teltat ja täytettävät ratkaisut, jotka tuovat yrityksenne esille.
TELTAT
XP10700
10
Teltta tapahtumiin, kampanjoihin, esittelyihin ja juhlatilaisuuksiin. Sopii räätälöintiin ja painatukseen. Helppo pystyttää ja purkaa. Seinät eivät sisälly hintaan. Saatavana useita vakiovärejä, voidaan valmistaa myös halutun sävyisenä. Koko: 3 x 3 m (saatavana myös koot 3 x 4,5 m ja 3 x 6 m) Materiaali, runko: alumiini Materiaali, katto: PVC-pinnoitettu 420 D Oxford, 302 g/m3
580,tilattaessa 1 kpl, sis. 1-väripainatus
480,tilattaessa 11 kpl, sis. 1-väripainatus
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
HELPPO PYSTYTTÄÄ
TÄYTETTÄVÄT ESITTELYRATKAISUT Suunnitellaan yhdessä yhteistyökumppaneittemme kanssa toimivat ratkaisut yrityksenne näkyvyyden takaamiseksi. Ne nostavat esimerkiksi logonne tai viestinne esiin loistavalla tavalla. Jos edessä on suuri tapahtuma, autamme mielellämme ideoittenne toteuttamisessa. Lähetä tarjouspyyntö, otamme teihin yhteyttä. Oheiset kuvat on otettu asiakkaamme OMW:n hankkimista IDÈ-ratkaisuista. Valmistimme heille täytettävän Cube-kuution ja portin.
11
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Roll-up Vedä viestisi näkyviin! Roll-up on tehokas keino mainostamiseen sekä liikkuvissa tilanteissa että pysyvien myyntipaikkojen yhteydessä. Valikoimastamme on helppo valita sopiva laatu kuhunkin käyttötapaan.
EXPAND M2
Tämä malli soveltuu usein vaihtuvien tai useiden perättäisten viestien esittämiseen. Sisältää kuvat ja nailonlaukun. Koot: 85 cm, 100 cm Värit: musta, hopea 85 cm:
370,-
12
EXPAND MEDIASCREEN 1 Tämä kompakti ja tyylipuhdas malli soveltuu useimpiin ympäristöihin. Sen teleskooppivarsi mahdollistaa esityskorkeuden säätämisen helpolla tavalla. Kasetissa on tukijalka, joka takaa telineen vakauden. Sisältää kuvat ja nailonlaukun. Kasetin koko: 85 cm, 100 cm, 150 cm Kuvan koko: 85 x 225 cm, 100 x 225 cm, 150 x 225 cm Väri: hopea
tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
85 cm:
100 cm:
tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
370,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
310,-
100 cm:
330,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus 150 cm:
580,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
EXPAND
ROLL-UP MINI
Valitse roll-up viestisi mukaan – saatavana seitsemän eri väriä. Ratkaisu on huomiota herättävä ja ainutlaatuinen, ja se antaa mainonnalle korkealaatuisen ilmeen. Sisältää kuvat ja nailonlaukun. Koot: 50 cm, 85 cm, 100 cm Värit: sininen, punainen, vihreä, läpinäkyvä, harmaa, keltainen, väritön
Mini roll-up sopii pieniin esittelytarpeisiin. Se sopii vastaanottotiskille, neuvottelupöytään ja vaikka messupöydälle. Koot: A4, A3
QUICKSCREEN 3
FLMINI_ROLLUP
PYYDÄ TARJOUS!
50 cm:
355,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus 85 cm:
410,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus 100 cm:
440,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
ROLL-UP SF
PERUSROLL-UP
Perinteinen ja edullinen roll-up-mainos. Sopii erinomaisesti messuille, tapahtumiin ja asiakastapaamisiin. Sisältää kuvan, jalustan ja laukun. Koko: 85 x 200 cm
Perusmallin korkealaatuinen roll-up-mainos. Kasetin paino 2,5 kg. Saatavana myös kohdevalaisimella. Sisältää kuljetuslaukun. Koot: 85 x 200 cm Materiaali: PVC
FLROLLUP
PYYDÄ TARJOUS!
XP0032102
165,tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
145,tilattaessa 5 kpl, sis. täysväripainatus
13 X-BANNERI
L-BANNERI
Kevyt banneriteline, helppo kuljettaa ja asentaa. Koot: 60 x 160 cm Materialit: alumiini, muovi, lasikuitu, PVC
Kevyt banneriteline, helppo kuljettaa ja asentaa. Koot: 100 x 200 cm Materialit: alumiini, muovi, lasikuitu, PVC
59,-
89,-
tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
XP0040112
47,-
XP0050112
78,tilattaessa 5 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 5 kpl, sis. täysväripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
BEACHFLAGIT Liputa viestisi eteenpäin! Ranta/rinneliput on helppokäyttöinen mainosväline sisälle ja ulos. Viestin vaihtuessa jalkaan on helppo asentaa uusi lippu.
FLAGSIGN 350
BEACHFLAGG 230
JALKATUKI RANTALIPPUIHIN
Lipun koko: 80 x 310 cm Kokonaiskorkeus: 350 cm
Lipun koko: 45 x 170 cm Kokonaiskorkeus: 230 cm
FLAGSIGN 250
BEACHSIGN 450
Lipun koko: 80 x 200 cm Kokonaiskorkeus: 250 cm
Lipun koko: 115 x 320 cm Kokonaiskorkeus: 370 cm
BEACHFLAGG 450
BEACHSIGN 230
Lipun koko: 90 x 370 cm Kokonaiskorkeus: 450 cm
Lipun koko: 50 x 153 cm Kokonaiskorkeus: 200 cm
1. Maaruuvi pehmeille alustoille (nurmikko, lumi, hiekka). 2. Maa- ja lumitappi jatkuvaan käyttöön (nurmikko, lumi, hiekka) 3. Täytettävä jalka (täytetään vedellä tai hiekalla, 22 - 35 kg). * Roottori. Mallien 1, 2 ja 3 kanssa. 4. Ristikkojalka, kokoontaittuva. 5. Vesisäkki (lisäpaino ulkona käytettävän ristikkojalan päälle). 6. Suuri levy, 60 x 60 cm, 15 kg roottori ml. 7. Pieni levy, 40 x 30 cm, 3,5 kg roottori ml. 8. Pyöreä jalka, 22 kg roottori ml. 9. Autokiinnike roottorilla. 10. Siltakiinnike roottorilla. 11. Jalkalevy, 20 x 30 cm, sisäkäyttöön.
BEACHFLAGG 350
BEACHSIGN 350
Lipun koko: 75 x 275 cm Kokonaiskorkeus: 350 cm
Lipun koko: 87 x 237 cm Kokonaiskorkeus: 290 cm
FL350
FL250
14
FLK450
FLK350
FLK230
FLB450
FLB230
FLB350
FLFOT
NIIKALLA ATIOTEK SUBLIMA N A TA E IN AALLE. LIPUT PA ERIKANK POLYEST N A M M A INTAAN 115 GR LTYVÄT H KKU SISÄ U A L JA TANKO
PYYDÄ TARJOUS
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
BEACHFLAG XP170100
Kampanjoiden ja tapahtumien tueksi sisälle tai ulos. Jalkatuki "Cross base 3" sisältyy hintaan. Saatavana myös muita jalkatukia, kuten maahan porautuva tai lumeen painettava malli. Kuljetuslaukku sisältyy hintaan. Siipibannereita on saatavana erikokoisina ja -muotoisina. Materiaali, tanko: alumiini ja lasikuitu Materiaali, lippu: polyesterikangas, 120 g alkaen
135,sis. täysväripainatus
PYYDÄ TARJOUS OMASTA TOTEUTUKSESTA.
BEACHFLAG PURJE
BEACHFLAG PISARA
Purjeenmuotoinen rantalippu, eri kokoja. Sisältää maatapin. Lipun koot: 67 x 210 cm, 75 x 315 cm, 80 x420 cm Korkeus: 250 cm, 390 cm, 520 cm Materiaali: polyesteri, 130 g
Pisaranmuotoinen rantalippu, eri kokoja. Sisältää maatapin. Koot: pieni, keskikoko, suuri Materiaali: polyesteri, 130 g
SYSEIL
SYDROPP
Pieni: 250 cm:
135,tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
76,tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
142,tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
82,-
Keskikokoinen:
390 cm:
182,-
175,-
tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
122,-
115,tilattaessa 10 kpl sis. täysväripainatus 520 cm:
198,tilattaessa 1 kpl sis. täysväripainatus
146,-
15
tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 10 kpl sis. täysväripainatus Iso:
205,tilattaessa 1 kpl sis. täysväripainatus
156,tilattaessa 10 kpl sis. täysväripainatus
tilattaessa 10 kpl sis. täysväripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Lippu Lippu salkoon! Lippuja pöytään tai lipputankoon, meiltä saat kaiken. Varmista, että asiakkaasi löytävät luoksesi.
PÖYTÄLIPPU
PÖYTÄLIPPY
Normaali pöytälippu. Kysy myös muita vaihtoehtoja, meillä on paljon malleja. Koot: 16 x 24 cm Materiaali: polyesteri
Pöytälippu poikkitangolla. Koot: 10 x 24 cm Materiaali: polyesteri
SYBORD
24,80 tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
16
16,90 tilattaessa 50 kpl, sis. täysväripainatus
SYPOLY
25,90 tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
18,20 tilattaessa 50 kpl, sis. täysväripainatus
STANDAARI
PÖYTÄLIPPU, 2 TANKOA
Tavallinen standaari. Koot: 16 x 21 cm Materiaali: polyesteri
Pöytälippu, 2 tankoa. Koot: 12 x 20 cm Materiaali: polyesteri
23,80
26,50
tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
16,70
18,90
tilattaessa 50 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 50 kpl, sis. täysväripainatus
SYFANE
www.idegroup.fi
SYP2
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
YRITYSLIPPU FLFLAGG
Lippu on tärkeä osa markkinointia. Tuulessa liehuva logo antaa dynaamisen kuvan yrityksestä, ja se huomataan kaukaa. Valittavana perinteinen lippu, pysty- tai vaakasuora malli. Lippu voidaan toteuttaa monella tavalla. Näin se saadaan näkymään mahdollisimman hyvin tuulesta riippumatta. Kysy lisää! Saatavana myös viiriketjuja. Viesti voidaan painaa viireihin silkkipainotekniikalla.
PYYDÄ TARJOUS!
MAIDEN LIPUT
ULKOLIPPU, DIGITAALIPAINATUS
Valikoimassamme on eri maiden lippuja. Kysy, onko haluamaasi lippua saatavilla.
Ulkolippu, digitaalipainatus. Sopii moniväritarpeisiin. Koot: 240 x 150 cm Materiaali, lippu: polyesterikangas, 120 g
FLNASJONAL
PYYDÄ TARJOUS!
XP00102212SE
59,tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
49,-
17
tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
ULKOLIPPU
MAINOSLIPPU
Ulkolippu pehmeää ja hyvin kestävää polyesteriä. Koot: 240 x 150 cm Materiaali: pehmeä polyesteri, 170 g
Ulkolippu, digitaalipainatus. Koot: 120 x 200 cm, 150 x 240 cm, 180 x 300 cm Materiaali: polyesteri, 130 g
87,-
120 x 200 cm:
XP00101241
tilattaessa 3 kpl, sis. 1-väripainatus
48,50 tilattaessa 10 kpl, sis. 1-väripainatus
SYREKLAMEFLAGG
105,- tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus 38,- tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus 150 x 240 cm:
115,- tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus 46,- tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus 180 x 300 cm:
124,- tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus 64,- tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Banneri Ripusta minne haluat! Bannerilla on paljon käyttömahdollisuuksia. Se voidaan valmistaa monista materiaaleista ja monen kokoisena tarpeen ja sijoituspaikan mukaan, ulko- tai sisäkäyttöön.
MYYMÄLÄBANNERI FLBUTIKK
Tuo tuotteet esille myymäläbannerin avulla.
PYYDÄ TARJOUS!
18
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
ULKOSEINÄBANNERI FLFASADE
Ulkoseinäbannerilla on paljon huomioarvoa, ja se on helppo kiinnittää seinään. Bannerissa on reiät kiinnitysnarua varten, tai kiinnitys voidaan toteuttaa toiveen mukaan.
PYYDÄ TARJOUS!
19 MAINOSKANGASRULLAA
MYYMÄLÄLIPPU
Painettu kangas rullatavarana. Metritavarana myytävä mainoskangas on helppo katkaista sopivan pituiseksi. Mainoskangasrullaa on helppo käyttää sisällä ja ulkona joko pysyvään tai tilapäiseen markkinointiin. Se soveltuu terassin, rakennustyömaan ja erilaisten tapahtumapaikkojen ympärille. Materiaaleissa on erilaisia hintaluokkia, kuten kuitukangas, 115 g:n polyesterikangas tai paksumpi 205 g:n polyesterikangas.
Korkea seinälippu kaksipuolisella painatuksella. Koot: 40 x 200 cm Materiaali: polyesteri
FLSEIL
PYYDÄ TARJOUS!
SYBUTIKK
89,tilattaessa 2 kpl, sis. täysväripainatus
54,tilattaessa 10 kpl, sis. täysväripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Messupöytä Yrityksen ilmeen toistava messupöytä tai -tiski vakuuttaa messuosastolla.
PÖYTÄ TWIST
PODIUMCASE
Fiksu esittelypöytä, joka on helppo avata ja taittaa kokoon vain kääntämällä. Digitaalipainetut levyt, kiinnittyvät magneeteilla. Kuljetuslaukku sisältyy hintaan. Koot: Korkeus 100 cm Levyjen koko: 38,7 x 50 cm Värit: musta, valkoinen Materiaali, levyt: PP-levy Materiaali, pöytä: PVC
Messupöytä/kuljetuslaatikko, jonka sisälle mahtuu messuseinä.
XP0240210
20
EXPPODIUM
890,-
480,tilattaessa 1 kpl, sis. täysväripainatus
380,tilattaessa 11 kpl, sis. täysväripainatus
LIINA
PROFILOINTIVERHOT
PROMOTION DISK ”BELLAVIM”
Pöytäliina tarjoaa erinomaiset profilointimahdollisuudet. Valmistetaan halutun kokoisena ja sävyisenä. Yrityksen logolla valmistettu pöytäliina on hieno ja tyylikäs. Se voi tukea yrityksen vakuuttavuutta tai auttaa profiloitumaan messuilla, tapahtumassa tai konferenssissa.
Yrityksen ilmeen toistavat verhot antavat hienon silauksen myymälän tai toimiston sisustukseen. Kuviointi voi perustua mihin vain valokuvista ja yrityksen logosta ja väreistä omiin hahmotelmiin asti.
PYYDÄ TARJOUS!
PYYDÄ TARJOUS!
Soikea kangaspöytä, joka toimii erillisenä tai yhdessä Bellavim-takaseinän kanssa. Yksinkertainen ja tyylikäs. Koko: 59,5 x 39,5 x 100 cm Väri: sublimaatiopaino Materiaali: 260 g joustava kangas
FLDUK
www.idegroup.fi
FLGARDIN
XPOBELL
295,-
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Mainoskilvet- ja telineet Pysäytä asiakkaasi! Mainoskilvet ohjaavat heidät oikeaan suuntaan.
A-MAINOSTELINE
MINITELINE
Mainosteline, joka voidaan tilata yläosaan painetulla logolla. Saatavana myös julistekoossa 70 x 100 cm. Mainoksen koko: 50 x 70 cm Värit: valkoinen, punainen, musta, hopea Materiaalit: metalli, läpinäkyvä muovisuojus
A-teline mainoksille. Mainoksen koko: A3 Värit: valkoinen, musta Materiaalit: metalli, läpinäkyvä muovisuojus
110,-
49,-
tilattaessa 1 kpl
tilattaessa 10 kpl
XP0100110SE
XP0100231SE
56,tilattaessa 1 kpl
21
98,tilattaessa 10 kpl
A-TELINE ILMAN MAINOSKYLTTIÄ
POP OUT
Yksinkertainen A-teline. Saatavana myös julistekoossa 70 x 100 cm. Mainoksen koko: 50 x 70 cm Värit: valkoinen, punainen, musta, hopea Materiaalit: metalli, läpinäkyvä muovisuojus
Fiksu esittelytuote sisä- ja ulkokäyttöön tapahtumissa ja muissa tilaisuuksissa. Helppo asentaa levittämällä suoraan muotoonsa. Kuljetuslaukku sisältyy hintaan. Koot: 120 x 60 cm, pieni Materiaali: lasikuitu, polyesterikangas
97,-
tilattaessa 1 kpl
XP0100110SE
tilattaessa 1 kpl
89,-
XP0220210
170,148,tilattaessa 10 kpl
tilattaessa 10 kpl
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
LED-KILPI
AKRYYLITELINE
Valmistetaan toiveiden mukaan.
1,5 mm:n kirkkaasta akryylistä valmistettavat telineet voidaan toteuttaa monella tavalla. Saatavana paljon toimivia vaihtoehtoja, jotka sopivat erilaisiin tarpeisiin. Voimme valmistaa myös erikoismalleja ja -kokoja asiakkaan toiveiden mukaan. Koot: A4 - A5 - A6 Väri: kirkas Materiaali: akryyli
SP1004
PYYDÄ TARJOUS!
SP1005
PYYDÄ TARJOUS
AKRYYLIKIRJAIN KIINNITYSTAPILLA
PVC-KIRJAIMET
Saatavana myös erikoismalleina ja -kokoina, omalla kirjasintyypillä ja logolla. Kuvassa 10 mm kirkas akryyli, jonka reunat ja etupuoli on hiottu. 3 mm uritettu alumiini on tosi tyylikäs. Kirjaimissa on kiinnitystapit, ja toimitukseen sisältyvät seinäkiinnikkeet ja porausmalli. Materiaali: akryyli, alumiini
Kirjaimia on saatavana kaikenkokoisina ja -näköisinä. 10 mm vakiovärit musta/valkoinen 15 mm vakioväri valkoinen 20 mm vakioväri valkoinen 30 mm vakioväri valkoinen Maalatut värit tarjotaan pyynnöstä. Sisältää halutun kiinnitystavan, seinäkappaleet ja poramallin tai asennusteipin. Värit: musta/valkoinen
SP100
PYYDÄ TARJOUS
22
SP1007
PYYDÄ TARJOUS
KALVOTETUT AKRYYLIKIRJAIMET
KIRKAS KALVOTETTU AKRYYLIKILPI
Väriä ja muotoilua viestintään! Kuvassa 10 mm kirkas akryyli mustalla ja kullanvärisellä kromipeilikalvolla. Sisältää halutun kiinnitystavan, seinäkappaleet ja poramallin tai asennusteipin. Koot: 10 – 12 – 15- 20 – 30 mm Väri: asiakkaan toiveen mukaan
Tilauksesta saatavana on paljon erilaisia pieniä ja suuria kilpiä. Materiaalina maalattu ja kalvotettu alumiinikilpi tai jokin erikoisratkaisu. Lopullisen valinnan ratkaisee käyttötarve ja julkisivun tyyppi.
SP100
SP100
PYYDÄ TARJOUS
PYYDÄ TARJOUS
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Lisätarvikkeet Viimeistelyyn! Tästä löydät tarvikkeet, jotka voivat hyvinkin nostaa messuosastonne aivan uudelle tasolle.
TOIMITAMME MYÖS SUURET MATOT MESSUOSASTOLLE TAI TOIMISTOON. KYSY LISÄÄ!
PROMO MAT
JET PRINT VELOUR
Uusi Promo Mat -matto soveltuu erinomaisesti liikelahjaksi. Matossa ei ole kumireunusta, joten layoutin suunnittelu on täysin vapaata. Pistä mielikuvituksesi töihin, painatus on valokuvatasoa. Valittavana on 44 Jet Print -vakioväriä tai 76,2 dpi:n valokuvapainatus (Adobe RGB 1998). Matto voidaan pestä käsin 30 °C:ssa. Koot: 40 x 60 cm, 50 x 70 cm Materiaali, päällys: 600 g veluuri Materiaali, tausta: vinyyli Paino: 2,9 kg/m2
Levitä viestisi suoraan asiakkaan tai työntekijöiden jalkojen eteen painamalla ideasi tai viestisi Jet Print -mattoon. Matto soveltuu hyvin sisäänkäyntimatoksi tai esimerkiksi messuosastolle. Valittavana on 44 Jet Print -vakioväriä tai 76,2 dpi:n valokuvapainatus (Adobe RGB 1998). Konepesu 40 °C. Koot: 50 x 75 cm, 60 x 85 cm Materiaali, päällys: 415 g veluuri Materiaali, tausta: 100 % nitriilikumi Paino: 1,8 kg/m2
KLTPROMOMAT400
KLTJPVELDOMWB5075
50 x 75 cm: 40 x 60 cm:
43,50 tilattaessa 100 kpl
40,50
58,50 tilattaessa 25 kpl
53,50 tilattaessa 100 kpl
tilattaessa 250 kpl 60 x 85 cm: 50 x 70 cm:
51,tilattaessa 100 kpl
47,50
69,50 tilattaessa 25 kpl
61,50 tilattaessa 100 kpl
tilattaessa 250 kpl
EXPAND ESITETELINE
EXPAND NÄYTTÖTELINE XL
Vakaa ja hyvin käyttökelpoinen esiteteline. Joko 4 tai 5 esitehyllyä.
Teline litteälle näytölle - suureen telineeseen voi sijoittaa jopa 60 tuuman näytön. Koko: maks. 200 cm
alkaen
235,tilattaessa 3 kpl
545,tilattaessa 3 kpl
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
23
AUTOFOLIOIDEN VÄRIT NÄKYVÄT VIUHKASSA
TÄYSFOLIO AUTOON SP1001
Auto on folioitu kokonaan kahdella erivärisellä Avery Supreme Wrapping -foliolla. Tässä väreinä on Black Chrome ja Metalic Milkyway. Eri värejä ja vaihtoehtoja on paljon, esimerkiksi kiiltävä, matta, harjattu teräs ja muut erikoisfoliot. Hinnan ratkaisee auton tyyppi ja käytettävä folio.
PYYDÄ TARJOUS!
24
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
AUTOTEIPPAUS SP1002
Autoteippaukset muotoonleikatusta foliosta. Teippaus koostuu mustasta pohjakalvosta ja sen päälle lisätyistä erilaisista värillisistä koristekalvoista, logoista jne. Teippaus voi olla vaikkapa yksinkertainen verkko-osoite tai monimutkainenkin koristekuvio. Siinä voidaan yhdistellä muotoonleikattua foliota ja painettuja koriste-elementtejä. Teippaukset suunnitellaan jokaisen auton ja asiakkaan mukaan.
PYYDÄ TARJOUS.
25
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi
Vaatteet IDÉ House of Brandsilta saat kaikenlaiset vaatteet niin muodollisiin kuin sporttisempiinkin tilaisuuksiin.
Tiedämme eron hyvien housujen ja erittäin hyvien housujen välillä. Avaintekijöitä ovat muotoilu, toimivuus ja laadukkuus. Tule näyttelytilaamme tutustumaan ja kokeilemaan vaatemallistoamme.
26
PURPLE BOW 41
JHF204101 MIEHET/REGULAR FIT JHF204102 MIEHET/SLIM FIT JHF204103 NAISET Silittämättä siisti kauluspaita, jossa button down -kaulus, split yoke -hartiakappale ja teipatut saumat. Koot, miehet/regular: S - 3XL Koot, miehet/slim: S - 2XL Koot, naiset: XS - 2XL Värit: taivaansininen ruutu, tummansininen ruutu, liila ruutu Materiaali: 100 % puuvilla
79,tilattaessa 25 kpl
NAISILLE V-AUKKO
CV411 LIIVI CV410 PUSERO CV41 LYHYT VILLATAKKI CV417 PITKÄ VILLATAKKI Hyvälaatuisia neuleita päivittäiseen käyttöön. Easy care -käsiteltyä villasekoitetta. Koot: xxs - 3xl Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli, 240 g Liivi:
31,- tilattaessa 100 kpl Pusero:
34,- min. 100 kpl Lyhyt villatakki:
42,- tilattaessa 100 kpl Pitkä villatakki:
49,- tilattaessa 100 kpl
musta laivastonsininen vaaleanharmaa hiilenharmaa
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
GIBSON & ALBA
NEW CLASSIC-T
Pikeepaita miehille ja naisille. 3/2 nappia pääntiessä, sivuhalkiot, niskanauha sekä siirretyt saumat olkapäillä. Koot, miehet: XS – XXL Koot, naiset: 36/S – 42/XL Materiaali: 100 % kampapuuvilla (harmaa meleerattu 85 % puuvilla, 15 % viskoosi, tuhka 99 % puuvilla ja 1 % viskoosi), 190 g/m²
Perinteinen T-paita, erittäin hyvä ja moderni istuvuus. Miesten ja naisten malli. Kutistuskäsiteltyä kierrepunottua kampapuuvillaa, ilman sivusaumoja. Kaksinkertainen pääntie, sisältää elastaania. Koot, miehet: XS - 3XL (XS-5XL: valkoinen, punainen, sininen, meleerattu antrasiitti, tummansininen, musta) Koot, naiset: XS - 3XL (XS-5XL: valkoinen, punainen, sininen, meleerattu antrasiitti, tummansininen, musta) Materiaali: 100 % puuvilla (huomiokeltainen ja -oranssi 80 % polyesteri, 20 % puuvilla, tuhka 99 % puuvilla, 1 % viskoosi, meleerattu harmaa 85 % puuvilla, 15 % viskoosi, meleerattu antrasiitti 60 % puuvilla, 40 % polyesteri), 160 g/m²
CL221 MIEHET CL221 NAISET
CL230 MIEHET CL231 NAISET
12,90 tilattaessa 100 kpl
5,90 tilattaessa 100 kpl
PIKEEPAITA CLASSIC CR124 MIEHET CR1247 NAISET
Perinteinen pikeepaita nappilistalla. Mukava ja toimiva malli. Brodeerattu logo hihassa. Koot, miehet: s - 3xl Koot, naiset: 36 - 44 Materiaali: 100 % polyesteri, 160 g/m²
voimakas liila
viininpunainen
ruiskukansininen
kirkas kirsikka
tuhkanharmaa
turkoosi
kirkas vaaleanpunainen
vaaleanharmaa
omenanvihreä
valkoinen
harmaa
huomiovihreä
veriappelsiini
meleerattu antrasiitti
pullonvihreä
sitruunankeltainen
musta
vaaleanvihreä
huomio-oranssi
tumma mariini
vaalea beige
huomiokeltainen
vaaleansininen
caffe latte
punainen
koboltti
tumma mokka
OAKVILLE
35,-
PF30* MIEHET PF307* NAISET
tilattaessa 50 kpl
aqua
khakinvihreä
scuba
craft green
sweden blue
punainen
laivastonsininen
iron
musta
vision
valkoinen
keltainen
27
Pitkähihainen Oakville-pikeepaita. Kutistettu. Matala 1 x 1 -joustoneulos pääntiessä, sivuhalkiot, satiininauha sisäpuolella. Olkapääsaumat ketjuommelta. Värillinen logopainatus selässä. Miesten mallissa 2 napin napituslista, naisten mallissa nappeja on 3. Napeissa on logokaiverrus. Koot, miehet: XS - 3XL Koot, naiset: XS - 2XL Materiaali: 100 % puuvilla, 200g/m²
20,50 tilattaessa 100 kpl
BASIC HALF-ZIP CL21033
Svetari miehille ja naisille, lyhyt antistaattinen ja metallinvärinen muovivetoketju. Joustoresori hihansuissa ja helmassa. Koot 3XL - 5XL ja huomiovärit maksavat hieman enemmän. Koot: XS – 3XL (tumma mariini, meleerattu harmaa, musta: XS - 5XL) Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla (huomiokeltainen ja -oranssi 85 % polyesteri, 15 % puuvilla, 280 g/m²
16,50 tilattaessa 100 kpl valkoinen
ruiskukansininen
huomiokeltainen
tumma mariini
huomio-oranssi
omenanvihreä
punainen
pullonvihreä
viininpunainen
vaalea beige
meleerattu antrasiitti
harmaa
vaaleansininen
musta
LIIVI SOFTSHELL i10112 MIEHILLE i10111 NAISILLE
Liivi ohuesta 3-kerroksisesta softshellistä. Vedenpitävä ja hengittävä. Selän 2-kerroksinen softshell parantaa ilmanvaihtoa. Joustavaa materiaalia sivukappaleissa. Tasku YKK-vetoketjulla. Miesten liivissä on lisäksi vetoketjullinen rintatasku. YKK-vetoketju edessä. Suosittelemme tätä liiviä hiihtoretkille yhdessä stretchback-takin ja -housujen kanssa. Koot, miehet: xs-xxxl Koot, naiset: xs-xxl Väri: musta Materiaali: 100 % polyesteri
48,tilattaessa 25 kpl
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen helsinki@idegroup.fi
www.idegroup.fi