Anti 1/2013 by Iltakoulu

Anti 1/2013 Politiikan tutkimuksen ainejĂ¤rjestĂś Iltakoulu ry:n julkaisu

Pääkirjoitus Maaliskuu on jo pitkällä, ja vihdoin on aika julkaista kevätlukukauden ensimmäinen Anti. Teemana tässä numerossa ovat aina niin ajankohtaiset sota ja rauha. Luvassa onkin monipuolinen kattaus kumpaakin monessa eri muodossa. Sodista ei tälläkään hetkellä maailmalla ole pulaa. Hevosenlihakohu on aiheuttanut joidenkin valtioiden välillä jopa ruokasodan, hintoja kiristävät maidontuottajat ovat julistaneet jopa maitosodan kuluttajille ja viranomaisille. Jos on turvallistaminen ylikäytetty termi, niin on sotakin. Maito- ja ruokasodista puhuminen laskee helposti koko sota-termin vakavuutta. Iltapäivälehtien revitellessä sivuillaan ensin maitosodalla, ei seuraavan sivun juttu Syyrian sisällissodasta välttämättä enää niin paljon hetkauta. Sota kuin sota.

Lumien sulamista odottaen, Tommi Eskola Anti-lehden päätoimittaja

ANTI

Toisaalta on aivan turha alkaa moralisoimaan iltapäivälehtien sotauutisoinnista. Tuolla kaukana jossain käytävät sodat ja konfliktit alkavat muutaman päivän tai viikon kuluttua joka tapauksessa olemaan vain normaalia palstatilan täytetavaraa kuin maitosota. EttäjosnämäSyyria-uutisetnytäkkiäselaisiläpiettäpääsisilukemaanjosiitäMattiNykäsenuudestaryyppyputkesta. Tässä numerossa paneudumme Ville Laakson omakohtaisten kokemusten myötä Afganistanin sodan, tai oikeammin sotien seurauksiin. Miltä näyttää valtio, joka on ollut valloittajien kohteena jo vuosisatojen ajan? Lisäksi Tarja Seppä pohtii kirjoituksessaan Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston vastuuta Syyrian sisällissodan tilanteessa. Mukana on myös tarinaa Hugo Chávezista, akateemisesta

mm-kyykästä, ja mukana ovat luonnollisesti myös tutut vakiopalstat Iltalypsy ja Iltamyssy, jossa päästään tällä kertaa kurkistamaan Armonkallion monille tuntemattomaan baariskeneen sotapäällikkö Hannibalin johdolla.

ANTI 1/2013 Afganistan - sinne ja takaisin 4 YK:n turvallisuusneuvosto ja Syyria 9 Jokainen valtio tarvitsee diktaattorin 11 Kyykkiä kumoon, kartulla jalkaan 14 Työväen Ampujien uskomaton tarina 16 Iltalypsy 19 Iltamyssy 20

Toimitus

Taitto

Paino

Tommi Eskola Ville Rantala Tuomas Koivisto Alli Tiensuu Eero Säynäjäkangas Tarja Seppä Ville Laakso

Tommi Eskola

Juvenes Print

Kuvat Wikimedia Commons, ellei muuta mainittu

ANTI

Afganistan sinne ja takaisin Teksti ja kuvat Ville Laakso

ANTI

Tarkoituksenani on kuvata Afganistanin tilannetta ja näkymiä niin kuin ne itse koin. Pyrin tuomaan esille ongelmia, jotka eivät välttämättä ole aivan keskeisiä, mutta jotka itse koin mielenkiintoisiksi Afganistanin ongelmien ymmärtämisen kannalta. Mazar-e-Sharifin kaupungista länteen, Hindu Kush -vuoriston juurella makaa pieni pala Neuvostoliiton Afganistanin -perintöä; hylätty BRDM -vaunu. Vaikka se afgaanilapsille toimiikin oivana leikkipaikkana, näen ruostuneessa teräshirviössä muutakin kuin otollisen kiipeilytelineen. Vaunun asetorni, josta ase tosin on kauan sitten kerätty parempaan käyttökohteeseen, osoittaa edelleen pelokkaan näköisenä etelään, kohti vuoristoa. Keula osoittaa kohti

pohjoista, kohti aroa ja autiomaata, kohti Neuvostoliittoa. Matkaa Uzbekistaniin tosiaan on vain 70 kilometriä. Vaikka taidankin dramatisoida totuutta itselleni, on näkymä oiva kuvaus Neuvostoliiton sotaretkestä Afganistaniin. Puna-armeija lähti kiireellä, eikä välttämättä ole sattumaa, että ase osoittaa etelään, keula pohjoiseen. Vuoristo, jota asetorni edelleen valvoo, tarjosi kapinallisille turvapaikan, kun taas kalustoltaan ylivoimainen puna-armeija kykeni hallitsemaan käytännössä vain taajamia ja valtateitä. Kiidämme BRDM:n raadon ohitse kiitävää vauhtia ja vaunumme nostama pöly kätkee nopeasti taakseen tuon historian muistomerkin. Väkisinkin tajuntaani nousee mielleyhtymä meistä ja neuvostoliit-

tolaisista. Kapinalliset käyttävät edelleen samoja iske ja pakene -taistelukeinoja kuin Neuvosto-armeijaa vastaan taistellessaan. Vaunumme ovat edelleen liian raskaita saavuttaakseen syrjäisimpiä vuoristokyliä. Siviiliväestö ei edelleenkään näe meitä vapauttajana, vaan leikki-ikäiset lapset osoittavat tunteitaan kivittämällä ajoneuvojamme. Epäsymmetrinen sodankäynti on edelleen äärimmäisen vaikeasti kitkettävissä. Tuki jota Afganistan saa, on tosin korvaamatonta, mikäli nykyinen regiimi halutaan säilyttää. Keskushallinto nimittäin kamppailee merkittävien ongelmien kanssa, joista kapinallistoiminta on vain yksi. Ongelmakenttä on moninainen ja ongelmien ratkaisukeinot lapsenkengissä.

ANTI

Voittajan puolella Länsimaissa, erityisesti sotilaista puhuttaessa, tärkeäksi elementiksi nousee kunnia. Sotakirjallisuutemme on täynnä kertomuksia sankareista, jotka eivät suurenkaan paineen alla antaneet periksi, uhrasivat itsensä, torjuivat vihollisen ja pelastivat kansakuntia. Afganistanissa kunnian käsite on erilainen. En väitä, että afgaanit olisivat kunniattomia, mutta Afganistanissa arvostusta saa se, joka keinoja kaihtamatta säilyttää henkensä kriisistä toiseen. Mitä hyötyä on olla lojaali, jos taistelet häviäjien puolella? Mitä järkeä on olla uskollinen, jos valtasuhteet muuttuvat kiivaaseen tahtiin? Afgaanijoukot taistelevat rinnallamme, mutta mitkä ovat heidän motiivinsa? Kuka on seuraava häviäjä? Neljä numeroa antaa ajattelemisen aihetta; 2014. Uutiset ISAF-koalition vetäytymisestä ovat jo kaikille tuttuja, mutta jos ISAF ja länsimaiden tuki rahavirtoineen, helikoptereineen ja asiantuntemuksineen loppuisi tänään, olisi Afganistanin omien turvallisuusjoukkojen mahdotonta voittaa epäsymmetristä sodankäyntiä. Ottaen huomioon tämänhetkisen tilanteen, joka parhaassakin tapauk-

ANTI

sessa on epävakaa, on 2014 aivan liian pian. Tietenkään vetäytyminen ei tarkoita täysimittaista tuen lopettamista, mutta lähitulevaisuudessa tapahtuva muutos on mittava epävarmuustekijä. Afganistanissa kun näet poliisi voi vaivattomasti ryhtyä rosvoksi. Takinkäännön aika ei ole tulevaisuudessa, se oli eilen ja se on tänään. Resurssien puutteessa on kohtuutonta olettaa, että Afganistanin armeija kykenisi valvomaan laajaa maata vuoristoineen. Kaiken lisäksi useat afgaanisotilaista ovat sotilaita vain, koska tienaavat paremmin armeijassa kuin kapinallisorganisaatiossa. Mielenkiintoinen samaan aihealueeseen liittyvä elementti Afganistanissa on sukulaisuus. Länsimaissa, ainakin lähtökohtaisesti, poliisi ja oikeuslaitos toimivat objektiivisesti, eikä sukulaissuhteilla pitäisi olla merkitystä. Afganistanissa taasen saattavat poliisi ja kapinallinen olla läheisiä sukulaisia ja afgaanille suku on kaikki kaikessa. Tällöin operaatiot epäonnistuvat; poliisi saattaa varoittaa kapinallis-serkkuaan ennakolta tulevasta operaatiosta. Tilanne onkin usein se, että kriittinen yllätysetu menetetään, koska jopa ne henkilöt, jotka suunnittel-

evat tulevia operaatioita ovat yhteydessä oman sukunsa kapinallisiin.

Paikallista demokratiaa Pohditaanpa lisäksi vaikka demokratiaa. Miten maassa, jossa suuri osa ihmisistä elää ilman perustarpeita, voidaan edes kuvitella demokratian juurtuvan ja toimivan yhtä hyvin kuin länsimaissa? Afganistanin vuoristossa on edelleen kyliä, joihin saavuttaessa joukkojemme odotettiin olevan neuvostoliittolaisia. On harhakuvitelmaa, että Kabul, joka siis edustaa keskushallintoa, saisi kyseisiltä ihmisiltä minkäänlaista roolia tai vaikutusvaltaa päätöksenteossa. Lukutaidon ja kattavan informaation puutteessa koko kylän ”demokraattiset” päätökset tekee kylänvanhin tai Imaami. Se, tulevatko tällaisessa demokratiassa vaikkapa naisten ja lasten ongelmat edustetuiksi, on hyvin kyseenalaista. Päätöksenteko saattaa länsimaissa kuulostaa kummalliselta, mutta Afganistanin heimokulttuuriin se on kuulunut jo vuo-

sisatoja. Samaten päätöksen kylävanhin tekee päätöksen siitä, tukeeko koko kylä ISAF:ia ja keskushallintoa turvallisuusjoukkoineen vai kapinallisia. Sen lisäksi, että päätökseen vaikuttavat hänen henkilökohtaiset mielipiteensä, näkyvät poliittisen realismin elementit päätöksenteossa hyvin; mitä järkeä on tukea keskushallintoa, jos se ei kuitenkaan kykene turvaamaan kyläläisten turvallisuutta syrjäisessä vuoristossa, jossa kapinalliset ovat kuin kotonaan? Toden totta, he ovat kuin kotonaan, useimmiten kyläläiset päätyvät tukemaan sitä sodan osapuolta, joka on läsnä. ISAF:in vieraillessa kylässä paikalliset vakuuttavat uskollisuuttaan ja yhteistyöhalukkuuttaan. Yön tullen kapinalliset taas ovat majapaikkaa ja ruokaa vailla, eikä kyläläisillä ole vaihtoehtoja, he tukevat kapinallisia. Usein tilanne vielä on se, että kapinalliset ovat useammin paikalla kuin turvallisuusjoukot. Olisi naiivia kuvitella, että kylä kääntyisi omin voimineen vastustamaan kapinallistoimintaa ja eväisi näiltä tuen.

ANTI

Viime kädessä Afganistanin sodan lopputulos onkin siviiliväestön käsissä. Kapinalliset ovat riippuvaisia siviilien tuesta, ja keinot tuen saavuttamiselle ovat moninaiset. Ja vaikka kapinalliset joutuisivatkin turvautumaan uhkailuun tukea saadakseen, ei ISAF-joukkojen tehtävä paikallisväestön sydänten voittamisessa ole ainakaan sen helpompi. Afgaanit ovat nähneet valloittajia jo Aleksanteri Suuren ajoista lähtien. ISAF-joukkojen on vaikea korostaa olevansa tässä suhteessa erilaisia. Maahan, jossa islamin vaikutus on vahva ja heimokulttuuri edelleen voimissaan, on vieraan kulttuurin edustajan vaikea astua, saatikka tulla ratkaisemaan ongelmia. Jo se, että univormujemme hihassa roikkuu Suomen siniristilippu, symboloi joillekin afgaaneista aivan muuta kuin kansallisuutta; nimittäin kristi-

ANTI

nuskoa. Haluaisin olla optimistisempi Afganistanin tulevaisuuden suhteen. Tosin nykyisellään ei ole mielestäni väärin pukeutua pessimismin viittaan. Jotta emme kulkisi Neuvostoliiton jalanjälkiä, tulisi ISAF:in läsnäoloa lisätä vielä usealla vuodella. Vaarana on, että koalition vetäytyessä valtatyhjiötä ryhtyvät, Afganistanille tuttuun tyyliin, täyttämään paikallisten suurmiesten henkilökohtaiset armeijat, rikolliset, islamistikapinalliset ja keskushallinto. Kaiken tämän keskellä jälleen uusi afgaanisukupolvi, kuin niin moni sitä edeltänytkin sukupolvi, kasvaa kiinni sotaan. Kapinallisten toimia tulisi niin ikään ymmärtää; harva heistä kantaa mukanaan koraania tai unelmoi islamistisesta valtiosta, totuus sen sijaan löytyy heikosta taloustilanteesta ja kapinal-

listen tarjoamasta tulonlähteestä. Taistelemalla Afganistanin sotaa ei ylipäätään voiteta. Afganistanin syrjäinen vuoristo tulee aina olemaan sissisodan paras mahdollinen näyttämö. Pakistan maantieteellisenä alueena tulee aina tukemaan kapinallistoimintaa. Huumetuloille ei näy loppua, jolloin myös kapinallisten taloudellinen tuki on taattu. Myös korruptio on tullut jäädäkseen. Afgaanit ovat tottuneet sotaan, eikä kulttuurisia elementtejä muuteta vuosikymmenessä. Kaiken kaikkiaan surkeassa tilassa olevassa maassa riittää kapinallistaistelijoita, harvalla kun enää on mitään hävittävää.

Onko YK:n turvallisuusneuvosto vastuussa Syyrian tapahtumista? Teksti Tarja Seppä

Syyria on ollut YK:lle ja turvallisuusneuvostolle vaikea tapaus. Syyrian ihmisoikeustilanne on konfliktin alkamisen jälkeen maaliskuusta 2011 pahentunut katastrofaaliseksi. Syyriassa on YK:n arvion mukaan saanut eri tavoin surmansa noin 60 000 ihmistä. Joka kuukausi kuolee noin 5000 ihmistä. YK:n ihmisoikeusneuvoston valtuuttama Independent international commission of inquiry on the Syrian Aran Republic (2012) on raportissaan arvioinut, että Syyriassa hallituksen joukot ovat tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan, sotarikoksia sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia. Komissio raportoi myös aseellisten oppositiojoukkojen tekemistä sotarikoksista, vaikkakin vähäisemmissä määrin. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu arvioi, että Syyriassa on lähes kolme miljoonaa maan sisäistä pakolaista samalla kun yli 600 000 on paennut naapurimaihin. Tämän luvun arvioidaan kasvavan

noin 3000 henkilöllä päivittäin.

tansa lisäämiseksi.

Oppositio yhdistyi marraskuussa 2012 uudeksi New National Coalition for Syrian Revolutionary and Opposition Forces - National Coalition -ryhmittymäksi. Noin 20 Lähiidän alueen ja läntistä valtioita ovat tunnustaneet tämän kansallisen koalition Syyrian kansan legitiimiksi edustajaksi ja solmineet diplomaattisuhteet sen kanssa. Sen sijaan Venäjä, Venezuela ja Iran ovat kritisoineet kansainvälisiä pyrkimyksiä heikentää Syyrian presidentti Bashar al-Assadin valtaa. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on kuvannut tilannetta proksisodaksi, jossa sekä alueelliset että kansainväliset toimijat auttavat ja aseistavat jotakin Syyrian konfliktin osapuolta, hallituksen joukkoja tai opposition joukkoja. Proksisodaksi kutsuttiin erityisesti kylmän sodan aikana sotia, joissa eri osapuolet tukivat sodan tai konfliktin eri osapuolia oman vaikutusval-

Tilanteessa, jossa Syyriassa tapahtuu rikoksia ihmisyyttä vastaan, turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt tekemään sellaisia päätöksiä, joilla olisi ollut merkitystä siviilien suojelun kannalta. Turvallisuusneuvosto oli erityisen kykenemätön tekemään päätöksiä konfliktin alussa, jolloin olisi ollut mahdollista estää konfliktin paheneminen aseelliseksi konfliktiksi. Syyrian tapaus on malliesimerkki myös siitä, kuinka turvallisuusneuvosto menetti tilaisuuden toimia ennaltaehkäisevästi suojellakseen siviileitä. Syyrian tilannetta on kuitenkin pyritty ratkaisemaan monin eri tavoin. Huolimatta kahdenvälisistä, alueellisista ja multilateraalisista pyrkimyksistä ratkaista konflikti, turvallisuusneuvoston kyvyttömyys tehdä tilanteelle enempää kuin mitä se on tehnyt, on ollut merkityksellistä koko prosessille.

ANTI

Turvallisuusneuvostossa on käsitelty esimerkiksi kolme päätöslauselmaesitystä, joissa kaikissa Kiina ja Venäjä ovat käyttäneet veto-oikeuttaan. Perusteluita on yhdistänyt näkemys siitä, kuinka Syyrian tilanne on sen sisäinen asia: Syyrian suvereniteettia ja sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaatetta pitää kunnioittaa ja Syyrian hallituksen itsensä tulee toimeenpanna poliittisia reformeja konfliktin ratkaisemiseksi. Enemmistö turvallisuusneuvoston jäsenistä on kuitenkin ollut sen kannalla, että siviilejä tulee suojella ja suojeluvastuun mahdollistamia toimenpiteitä valtuuttaa. Turvallisuusneuvostoa voidaan ainoastaan rajoitetusti pitää moraalisena toimijana. Yksimielisenä sen voidaan arvioida olevan moraalinen toimija. Jos turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet käyttävät veto-oikeuttaan, turvallisuusneuvoston toimijuus lakkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että turvallisuusneuvosto toimisi tällöin vastuuttomasti.

ANTI

Turvallisuusneuvosto poliittisena elimenä voi aina tehdä ainoastaan sen, mikä on kulloinkin poliittisesti mahdollista. Tämä on eri asia kuin se että turvallisuusneuvosto toimisi vastuuttomasti. Turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille asettuu erityinen vastuu. Myös pääsihteeri Ban Ki-Moon on viitannut turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen erityisvastuuseen niiden pysyvän statuksen ja veto-oikeuden vuoksi. Pääsihteeri on kehottanut niitä olemaan käyttämättä vetoa tai sillä uhkaamasta tilanteissa, jotka ilmentävät ilmeistä tarvetta toteuttaa suojeluvastuun velvoitteita. Turvallisuusneuvostolla on keskeinen rooli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä, mutta ei ole olemassa mekanismeja, joilla se saataisiin vastuuseen toimistaan. Ajatus siitä, että turvallisuusneuvosto saataisiin oikeudelliseen vastuuseen siitä, että se ei ole kyennyt reagoimaan kansanmur-

haan, on epätodennäköistä ellei suorastaan mahdotonta, kuten Jennifer Welsh on arvioinut. Se, mitä Welshin mukaan olisi mahdollista vaatia turvallisuusneuvostolta on poliittinen vastuullisuus perustuen siihen, että se on epäonnistunut toteuttamaan sille annettua erityistä vastuuta vastata kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden muodostamiin uhkiin. Tämä kuitenkin tarkoittaisi konsensusta siitä, että laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset voivat muodostaa uhkan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Mutta tässä kohdataan juuri pulma: siitä mikä muodostaa uhkan kansainvälisella rauhalle ja turvallisuudelle, ei vallitse kansainvälisessä yhteisössä yksimielisyyttä.

Jokainen valtio tarvitsee diktaattorin tarina Hugo Chávezista ja vanhenemisesta Teksti Tommi Eskola

Merkittävän valtiomiehen kuolema on aina mediatapaus. Hugo Rafael Cháves Friasin kuolema ei ollut tässä tapauksessa poikkeus. Kaksitoista vuotta vallassa ollut Venezuelan presidentti oli viime vuosina hiipunut median valokeilasta, mutta kansanjuhlan mittoihin paisunut ruumissaatto palautti vielä kerran ihmisten mieliin karismaattisen ja lapsekasta hymyä säteilevän miehen. Sain ensikosketukseni Cháveziin vuoden 2006 lokakuussa. Toinen vuosi lukiossa oli hyvässä vauhdissa ja elin jo silloin vahvasti mukana kansainvälisen politiikan maailmassa. Lehdet luettiin ja uutiset katsottiin. Lokakuussa Yhdistyneet kansakunnat kokoontuivat järjestyksessään 61. yleiskokoukseensa. Mukana oli myös Chávez, joka tuolloin piti kuuluisaksi nousseen puheensa, jossa

hän kutsui Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushia paholaiseksi. Bushin hallinto sai Väli-Amerikan Robin Hoodilta täyslaidallisen kovasanaista kritiikkiä, joka kohdistui Yhdysvaltojen toimiin Irakissa ja Afganistanissa. Silloin oli jo selvää, ettei Irakissa ollut alun perinkään joukkotuhoaseita, eikä terrorismin vastaisen sodan keulakuvaksi noussut operaatio Enduring Freedom Afganistanissa ollut edennyt suunnitelmien mukaan. 21. vuosisadan imperialismista Yhdysvaltoja syyttänyt Chávez teki tuolloin minuun vaikutuksen. Suoraan Tintti-sarjakuva-albumin sivuilta puhujapönttöön pompannut mies pauhasi uutispätkissä sellaisella paatoksella, että minun oli katsottava koko puhe kokonaisuudessaan Youtubesta. Se oli ensimmäinen poliittinen puhe, jonka katsoin ja kuuntelin alusta

loppuun. Noh, aika kultaa muistot, ja kun tämän kirjoituksen tiimoilta palasin puheeseen reilun kolmen vuoden tauon jälkeen, ei se enää herättänyt niin suuria tunteita. Retoriikka ei ehkä enää toiminut, mutta asia oli edelleen, reilun kuuden vuoden jälkeen hyvin ajankohtaista. Toki Irakin operaatio on jo pitkälti Yhdysvaltojen osalta taputeltu, ja Afganistanin operaatio vetelee aivan viimeisiään. Yhdysvaltojen asema ei kuitenkaan maailmanpolitiikassa ole juuri muuttunut, joten sen suhteen Chávezin paasaus on edelleen varsin ajankohtaista. Historian lehtien valtiojohtajat Nyt Chávezin siirryttyä vain muistoksi historian kirjojen sivuille mieleni valtasi taas kerran outo tyhjyyden tunne. Sama tunne vaivasi minua myös vuosi sitten Tarja Ha-

ANTI

losen muutettua Mäntyniemestä Kallioon, Kuuban Fidel Castron vetäydyttyä emeritusdiktaattorina eläkepäivien viettoon ja Pohjois-Korean Kim Jong-Ilin vihdoin lyötyä viimeisen hole-in-onensa. Tyhjyyden tunne johtuu vanhenemisesta. Vedän rajaksi vuoden 2001, jolloin jo nohevana ala-asteikäisenä seurasin mitä maailmalla tapahtuu. Sen jälkeen luettelo aina vallassa olleista diktaattoreista tai muista liian pitkään hallinneista valtion johtajista on lyhentynyt lyhentymistään. Etenkin viime vuosina kato on ollut kova. Jo edellä mainittujen lisäksi vallankahvasta ovat tavalla tai toisella luopuneet ainakin Libyan Muammar Gaddafi ja Egyptin Hosni Mubarak. Vladimir Putin sentään pitää yllä illuusiota lapsuuteni maailmanpoliittisesta tilasta. Tosin viime aikojen uutiset kertovat

ANTI

jopa Putinin aikojen olevan ehkä päättymässä. Kun vielä Ruotsin Kaarle XVI Kustaa ja Iso-Britannian Elizabeth II jättävät valtaistuimensa nuoremmilleen, olen virallisesti siirtynyt lapsuuden vehreiltä kesälaitumilta tylsään aikuisuuteen. Mitä sitten, voisi joku kysyä. Hallitsijoita tulee ja menee, demokratiat ja diktatuurit kaatuvat, hegemonit nousevat ja taantuvat.

Jos Afrikassa tapahtuu vallankumous tai edes sen yritys, on pääjehu joku Kalashnikovia heiluttava neljäntoista tähden kenraali, jonka 1980-luvun boomboxista soi 50 Centin In Da Club. Toinen vaihtoehto on koko elämänsä Yhdysvalloissa opiskellut miljonääri, joka palaa kotiin, lahjoo ääntenlaskijat ja julistautuu vaalivoittajaksi saaden noin 130% kaikista annetuista äänistä. Parin kuukauden päästä mies kyllästyy ja spinneri-ketjuin varustettu flavor flav tekee vallankaappauksen. Eikä kenelläkään ole edes etäisesti tavoitteena tuhota kapitalismia, Yhdysvaltoja tai edes rikkaita ihmisiä, sillä mies 3000 dollarin puvussaan haluaa tehdä maastaan Yhdysvaltojen kaltaisen. Hän ei pauhaa YK:n yleiskokouksessa maailman vääryydestä, vaan yrittää saada Barack Obaman puhelinnumeron. Tai kyllä nimikirjoituskin kelpaa. Ei periaatteita, ei karismaa. Ei paksua kuubalaista sikaria.

Totta.

Ennen oli paremmin.

Minulle on aivan sama, että kuka Mäntyniemeä asuttaa tai kuinka monta päiväsakkoa joku edustuskuningas autollaan kaahaa. Länsimaisten demokratioiden päät ovat suurimmaksi osaksi tylsiä kuin opposition välikysymykset. Huoleni liittyykin tyylikkyyttä ja särmää huokuvien yksinvaltiaiden lähestyvään sukupuuttoon.

Talvinen Tampere Kuvat Eero S채yn채j채kangas

ANTI

Kyykkiä kumoon, kartulla jalkaan Teksti Alli Tiensuu Kuva Pauliina Fors

Helmikuinen kylmä tuuli puhaltaa ja pakkanen paukkuu Hervannan kaupunginosassa. Kello on 8.30 lauantaina 9.2. Hervannan ylpeyden, ostoskeskus Duon edessä värjöttelee kymmenkunta reipasta ja vahvaa nuorta soturia valmiina tekemään kaikkensa päämäärän – Akateemisen kyykän MM-kullan eteen. Iltakoulun upouusi sport-manager-liikuntavastaava Taru Ruotsalainen on johtanut joukkonsa hurjaan kuntoon Sorsapuistossa suoritetulla yhdellä harjoituskerralla. Kisoihin on ilmoitettu kaksi joukkuetta: Iltakoulu ja Työväen ampujat, joihin kilpailijadelegaattimme jakautuvat. On kylmä. Vaikka allekirjoittaneella on haalareiden alla

ANTI

urheilukerrasto, legginsit ja äidin 80-luvulta peräisin olevat punaiset villahousut, on kylmä. Matiaksella on alla boxerit. Hänellä ei kuitenkaan ole kylmä. Ehkäpä syynä on onnistuneesti suoritettu tankkaus, joka myös siivittää Matiaksen huippusuoritukseen päivän viimeisessä pelissä – hän heittää kentän reunalla kahden metrin päässä seisovaa Rasmusta jalkaan. Melkeinpä yhtä huumaavaan suoritukseen kykenee myös Joel, Väänäsen Ilarin Vaasassa kauppatieteitä opiskeleva kaksoisveli; hän onnistuu toisella heittovuorollaan kaatamaan kasan kyykkiä; ei tosin omalta vaan viereiseltä pelikentältä. Onneksi Iltakoulun ja työväen ampujien naispelaajat onnistuvat paremmin. Pauliina on

vauhdissa ja antaa kyytiä kyykille kartulla kerta toisensa perään. Mutkia matkaan tulee vasta, kun vastustajajoukkueen nuori mies Maanpuolustuskorkeakoulusta tulee häiritsemään häntä puheillaan. Lentäväksi lauseeksi jäi: ”Tämän kentän numero on 60, mutta se voisi olla 69, jos haluat.” Haueksihan tuon jälkeinen heitto jäi. Naisten iloksi mies”kauneutta” on huomattavan paljon tarjolla. Ainakin teekkarit ja maanpuolustuskorkeakoululaiset rohkenevat olla moneen kertaan ilkosillaan: paljussa, skootterin selässä, tai ihan muuten vain. Tuleehan siinä monta prinssinnakkia nähtyä. Merkittäviltä miesvahingoilta vältytään; mikään niistä monista ambulansseista ja yhdestä

sairaankuljetushelikopterista ei tule paikalle meidän urheilijoitamme hoitamaan. Rasmuksen jalkakin selviää yllättävän hyvin, kun se saa ensiavuksi rutkasti sympatiaa Iltakoulun tyttöjen suunnalta.

kueelle siunautuu kuitenkin yksi historiallinen voitto alkuerissä! Super-manager Taru näyttää siis kyntensä - ilmeisen pitkät sellaiset Aj-tilasta löytyvästä pinkistä sotasaaliista päätellen…

Kovasta yrityksestä huolimatta IK ja TA jäävät tänäkin vuonna ilman jatkopaikkoja. Kummallekin jouk-

Iltakoulua ja Työväen ampujia edustivat ainakin: Jesse Oikarinen, Sofia Härkönen, Pauliina Fors, Taru Ruotsalainen, Henri Makkonen, Ilari Väänänen, Joel Väänänen, Matias Oikari, Markus Silvennoinen, Rasmus Reinikainen ja Alli Tiensuu.

ANTI

Uuusin peliasuin uusiin tuloksiin Teksti Tuomas Koivisto Kuvat Eero Säynäjäkangas Iltakoulun oma nykyisin menestyksekäs urheiluseura Työväen Ampujat ylsi yhteen historiansa kovimmista saavutuksista, kun se pääsi Tampereen yliopiston futsal-sarjan kauden 2012-2013 finaaliin hienon kasvutarinan ja uusien peliasujen myötä. Atalpan palloiluhallissa pelatun viiden joukkueen sarjan syyskierroksen pahin alisuorittaja oli epäilemättä Työväen Ampujat. Viidestä ottelustaan neljä hävinnyt

ANTI

joukkue kärsi syksyllä monista vajavaisuuksista, joista pahimpia olivat yhtenäisen peliasun ja pelaajien puute. – Syksyllä pojat olivat jo niin

syvässä suossa, että oli vain yksi suunta: ylöspäin. Pelaajat odottivat ihmettä, ja kas, uuden managerin – eli minun – tultua kehiin alkoi tapahtua, vaatimattomuudestaan

tunnettu Iltakoulun nykyinen liikuntavastaava ja samalla Työväen Ampujien manageri Taru Ruotsalainen valaisee joukkueen nousun keskeisintä perustetta. Vuosi vaihtui, ja itsekin urallaan punaisissa pelanneen Ruotsalaisen jämäkkä johtamistyyli, sekä edellisen liikuntavastaavan Ilmari Uljaan panos erityisesti pelaajamanagerina ja arvokas taustatyö – joka ilmeni muun muassa uusien esteettisesti muotoja korostavien pelipaitojen hankkimisena – toivat joukkueen otteisiin sen pienen lisän, mitä ottelujen voittamiseen tarvittiin. – Perinteiseen tapaan peleissä ei juuri ollut vaihtomiehiä ja kunto loppui usein viimeistään toisella puoliajalla kesken. Ex-valmentaja Uljas ei myöskään saanut joukkuetta täysin omaksumaan pelikirjaansa. Pallon potkiminen on kuitenkin sen verran mukavaa hommaa, että jatkoimme kaikesta huoli-

matta yrittämistä, kiteyttää jouk- ottelulla, joista Työnväen Ampujat kueen sielu Markus Silvennoinen voitti kaksi ottaen komeita päänasyksyn pohjakosketuksen. hkoja: sarjaa suvereenisti hallinnut Kipinä kärsi kauden ainoan tappionsa murskaluvuin 8-2. TilastotapVoitosta voittoon pio, eli päätöskierroksen tasapeSyksyllä otteluissa oltiin onnellisia, li Staabia vastaan takasi Työväen kun saatiin vaihtomies paikalle. Kev- Ampujille runkosarjan kolmannen ätkierroksella moni iltakoululainen sijan ja helpomman välierävastuktunsi piston sydämessään ja riensi sen. Staabi-ottelu oli varsinainen auttamaan kroonisesta pelaajapu- maali-ilottelu, jossa puolustuslasta kärsivää rakasta joukkuettaan. pelaaminen laiminlyötiin pahasti. Loppukaudesta joukkueessa palloili Hyökkäyspelaaminen sen sijaan oli parhaimmillaan kolme kentällistä kekseliästä ja tehokasta, josta oivana esimerkkinä nähtiin komea hattutepelaajia ja tulosta alkoi syntyä. – Muutaman onnistuneen mppu. – Hieno hetkihän se oli, sillä scouttauksen ansiosta jo kev- ään ensimmäisessä pelissä nap- olen kannattanut Työväen Ampujia sahti voitto. Silloin tiesin, että jo pikkupojasta asti. Loppukaudella voimme saavuttaa mitä vain jos ei sitten tarvinnutkaan enää verkkotahdomme, kaksi ulkomaalais- ja heilutella, hattutempun laukonut, vahvistusta ja yhden paluumuut- Ilveksessäkin siipiään kokeillut Satajan Työväen Ampujiin hank- kari Ilkka myhäilee. Välierässä Työväen Amkinut nöyrä Ruotsalainen toteaa. Kevätkausi pyörähti käynti- pujia vastaan asettui hallintotiin runkosarjan kolmella viimeisellä eteilijöiden kekseliäästi nimeämä

ANTI

joukkue, Kunta & Spatikka. K&S johti ottelua pitkään, mutta loukkaantumisista toipuneen Ari-Pekka Jämsenin johdolla Työväen Ampujat otti selkeän 8-5 voiton. Joukkueen pyyteetön prässipeli sai vastustajan sortumaan suunsoittoon ja muuhun epäolennaiseen. – Tällaista tämä on. Loukkaantumiset ovat takanapäin ja sopimusasiat kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa ehjään ensi kauteen, Jämsen, isojen maalien mies sanailee.

Liian hyvää ollakseen totta? Tiistaina 14. helmikuuta pelatussa finaalissa realiteetit tulivat vastaan. Hämeenlinnasta Tampereelle siirtyneet opettajanalut ottivat tilastojen valossa helpon finaalivoiton lukemin 6-1. Luvut eivät kuitenkaan kerro koko totuutta ottelusta. Finaalissa olivat vastakkain Kipinän taito ja peruskunto sekä Työväen Ampujien ulkonäkö. – Ulkonäöllä pääsimme finaaliin asti, joten siitä ei mestaruus jäänyt kiinni, joukkueen konkari ja monivuotinen runkopelaaja Panu Pihlanen huomauttaa. Tappio on kuitenkin aina tappio. Siitäkin huolimatta, että ottelun ensimmäisellä puoliajalla nähtiin Työväen Ampujien kaud-

ANTI

en parasta pelaamista. Ottelun kirsikaksi kakun päälle voidaan nostaa Työväen Ampujien ainoa maali: maalivahdin nerokas avaus suoraan Jämsenille vastustajan puolustuslinjan yli, josta Jämsen hoiti maailmanluokan viimeistelyllä pallon yläriman kautta maaliin. – Kentän laidalta peli näytti alkuun todella hyvältä. Jämsenin loistava maali nosti toiveita. Pakka kuitenkin hajosi ja puhti ilmeisesti loppui. Kaikki kunnia toki vastustajalle, Kipinä oli kova, Iltakoulun edellisen hallituksen puheenjohtaja Eetu Kreivi analysoi yleisön joukosta.

Iltakoulun uuteen

urheilumenestys kukoistukseen

Finaaliin oli pedattu kaikki elementit suurta yllätystä varten. Ottelun lopputulos ei vastannut odotuksia, mutta suurin menestys nähtiin kentän laidalla: Monikymmenpäinen (18 henkeä) Työväen Ampujien kannattajajoukko oli saapunut hyvissä ajoin – suuri osa jopa ennen avainpelaajia – kentän laidalle siivittämään joukkueen lentoon. Kyseessä oli todennäköisesti Työväen Ampujien suurin yleisö futsal-peleissä. – Yleisölle ja sponsoreille kiitos! Joukkueen ykkösfani Samuli Ojala toi peleihin suuren maailman mallia ja näyttämisen halua,

manageri Ruotsalainen kiittelee joukkueen omaa Red Bull -poikaa Ojalaa, joka ei harmillisesti päässyt katsomaan finaalia. Iltakoulu osallistui keväällä taas Akateemiseen mm-kyykään ja otti molemmilla joukkueillaan yhdet voitot, mikä on kaksi voittoa enemmän kuin edellisvuonna. Jossain määrin tappioihin tottuneen joukkueen lyhyellä aikavälillä saavuttama urheilumenestys on tervetullutta vaihtelua. – Itseluottamus nousee uudelle tasolle, joka toivottavasti heijastuu nousevana yhteishenkenä koko ainejärjestössä. Menestystä voidaan lähteä hakemaan lisää esimerkiksi yliopiston yösählyturnauksesta, Kreivi pohtii. – Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen pelaajien panokseen ja tähän historialliseen saavutukseen. Managerina haluan kiittää pelaajia luottamuksesta ja toivon jatkavani myös syksyllä, pyyteetön Ruotsalainen kuittaa kauden.

Iltalypsy Iltalypsy on 20-vuotiaan pasifistin ja jatkuvaa tajunnanvirtaa ohi korviemme suoltavan postkolonialistisen ajan lapsen roskakori, jonne tämä nuorukainen suoltaa omien traumaattisten kokemustensa käsittelyä helpottavien pohdiskelujensa ylijäämäviestejä koittaen samalla kirjoittaa mahdollisimman pitkiä virkkeitä, joiden lukemista voisi verrata puhdistusnesteen juomiseen: Puhdistuu, mutta jää ontto olo sisältä. Sota ja rauha ovat mielenkiintoisia instituutioita ja erittäin soveltuvia keskustelunaiheita esimerkiksi kello viiden teehetken rattoisille jutusteluille. En tahdo kirjoittaa mistään erityisestä sodasta, vaan haluan pohdiskella syvemmin sodan ja rauhan käsitteitä. Minulle herää aina paljon kysymyksiä suurista asioista, joita en täysin ymmärrä. Miksi ihmiset sotivat? Miksi ihmiset ovat aina sotineet? Armeija-aikoinani eräs luutnantti kertoi meille nuorille alokkaille: ”Jo ensimmäinen mies, joka tähän maailmaan putkahti, etsi ensimmäisenä nuijan käsiinsä ja hakkasi sillä oman äitinsä”. Nauroimme ääneen, koska esimiehen sana oli laki ja ajattelimme kuin hammaspyörän rattaat. En usko, että kukaan mietti tuolloin asiaa sen enempää. Tuo muisto on kuitenkin jäänyt mieleeni ja miettiessäni sitä tarkemmin, huomaan sen pelottavaksi. Välillä tuntuu, että ympäröivä maailma on täynnä sotaa ja ihmiset kasvatetaan osaksi väkivaltaa luovaa koneistoa.

Sodan kouriin syntyvällä pienokaisella ei välttämättä ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä nuija käsiinsä tai tulla nuijituksi. Rauha on kaunis instituutio. Ikävä kyllä tasapainoisen tilan löytäminen vie aikansa ja tuo tila järkkyy helposti. Yksikään yhteisö ei ole, eikä tule olemaan, lintukoto vailla konflikteja. Niitä on myös omassa turvallisuusyhteisössämme. Rauhan voi ymmärtää myös aikana, jolloin ei ole sotatilaa päällä. Luultavasti tämä on myös sanan alkuperäinen merkitys ja vasta nykyaikaisessa yhteiskunnassa meillä on aikaa pohtia tilaa, jossa ei ole edes piilevää konfliktia, vaan yhteisö elää täydellisessä rauhan tilassa. Jokaisella ihmisellä on tunteet. Osa ihmisistä syntyy parempiin oloihin kuin toiset ja osa kokee asiat voimakkaammin kuin toiset. Ihmisillä saattaa olla myös eri pyrkimyksiä ja eri keinoja tavoitteiden saavuttamiseen. Jotkut ihmiset kokevat ahneutta ja kateutta herkemmin kuin toiset ja osa ihmisistä on valmis toimimaan itsekkäästi saavuttaakseen itselleen mieluisia asioita. Ihmisten ahneuden ja ympäristön niukkuuden vuoksi hyödykkeet eivät riitä kaikille tasaisiksi. Alkutilassa vallitsee viidakon laki. Onko ihmisillä kykyä tai halua luoda yhteisöä, jossa jokaisella on mahdollisuus elää vapaasti ja nauttia jokaiselle kuuluvista yleismaailmallisista ihmisoikeuksista mielensä mukaan? Ikävä kyllä ei ole. Toivon kuitenkin, että ihmiskunnalla on tahtoa välttää tulevaisuuden

suursodat ja pyrkiä ehkäisemään pahimpia ihmisoikeusrikkomuksia. Voi olla, että ihmisillä on sisäänrakennettuna vihollisen uhka, jonka vuoksi varaudumme aina pahimpaan. Se on tietenkin täysin terve ja evolutionaarisessa mielessä hyödyllinen piirre, mutta estää täysin pyyteettömin mielin toteutuvan rauhan aikaansaamisen. Toisaalta täydellisessä rauhantilassa eleleminen olisi tylsää, eikä kukaan jaksaisi sitä pitkään. Minä en ainakaan jaksaisi elää satakaksikymmenvuotista elämääni seesteisesti aurinkotuolissa istuen, tuudittautuen täydelliseen rauhantunteeseen. Osa ihmisistä kaipaa ja luo konflikteja, jotka piristävät arkipäivästä elämäämme. Vastakohdiksi asettautuvat irvokkaat mielikuvat sodankäynnin runtelemista ruumiista sekä paratiisinomaisesti siipiään lepatteleva rauhan kyyhkynen. Molemmat ovat ääripäitä, joita ei tulla koskaan saavuttamaan. Jätän täysin hedelmättömät pohdintani omaan arvoonsa ja jatkan ikuista matkaani kohti eteerisenä usvana kaukaisuudessa näkyvää horisonttia, jossa odottaa se, joka katkaisee ystävyyden siteet ja poistaa kurjuuden. Luultavasti kuljen läpi konfliktien, konsensuksen, sodan ja rauhan, mutta toivottavasti matkani ei ole tylsä. Matkahan on tärkeämpi kuin päämäärä.

ANTI

Sota instituutiona ja kaljaa Teksti ja kuvat Tuomas Koivisto

Hannibal Barka oli karthagolainen poliitikko ja yksi antiikin ajan nerokkaimmista sotapäälliköistä, josta näyttönä on mahtavan Rooman tasavallan pakottaminen useaan otteeseen polvilleen toisen puunilaissodan aikaan. Cannaen taistelussa 216 eaa. Rooman tasavalta kärsi historiansa suurimman tappion, vaikka roomalaisilla oli Hannibalin johtamiin joukkoihin verrattuna huomattavasti suurempi armeija. Vuoden ensimmäisen Antin teemana on sota ja rauha. Tästä syystä Iltamyssy asettui luontevasti Pub Hannibaliin Armonkalliolle, jossa pohdimme Hannibalin muistoa kunnioittaen sotaa instituutiona toisen vuoden politologin Iko Jurkan kanssa. – Antiikissa, ainakin Kreikassa politiikka miellettiin polisten asiaksi. Niin myös sotia käytiin kaupunkivaltioiden toimesta. Sota oli hyväksyttävämpi asia; se ymmärrettiin asiantilana. Nietzsche on todennut, että kreikkalaisten tragediat, jotka käsittelivät yleisiä elämän vaikeuksia, opettivat kreikkalaisia hyväksymään kärsimystä paremmin kuin kristilliset kulttuurit asian käsittävät, Jurkka kertoo.

ANTI

Preussilaisen sotateoreetikko Carl von Clausewitzin mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Tänä päivänä puhutaan kriiseistä, niiden hallinasta, konflikteista, turvallisuustoimista yms. Yksityiset firmat osallistuvat taistelutehtäviin, logistiikkaan, viestintään ja muihin perinteisesti valtioiden armeijoiden hoitamiin tehtäviin. Sotia käyvät yritykset ja sota preussilaisesta näkövinkkelistä on murroksessa. – Tuen Clausewitzin näkemyksiä siinä mielessä, miten normit tulkitaan nykypäivän väkivallankäytössä. Sotaa voidaan pitää oikeutettuna esimerkiksi pakosta suojella sekulaaria tieteeseen perustuvaa demokratiaa. En kuiten-

kaan halua liittää sotaa mitenkään absoluuttiseen moraaliin, eikä se ei voi olla elämäntapa, Jurkka pohtii.

Sota inhimillisenä konstruktiona Inhimilliset asiat vaikuttavat eittämättä jokapäiväiseen elämäämme. Kysymys on siitä, kuinka paljon. Sodat nähdään usein kulttuurisina asioina, mutta pohjimmiltaan ihmiset ovat hyvin paljon biologisia olentoja. – Sodat saavat kasvot kulttuureissa inhimillisinä kokemuksina ja poliittiset seuraukset on arvioitava ennen ryhtymistä toimenpiteisiin. Olen kiinnostunut siitä, miksi sota on niin kiehtovaa ja miehistä.

Vankiloissa on paljon enemmän miehiä kuin naisia ja järjestäytyneen rikollisuudenkin piirissä miehiä on enemmän. Onko miehille luontaista olla väkivaltaisia, kysyy Jurkka. – Olen pohtinut paljon sotaa inhimillisessä tilassa. Sota on jonkinlainen inhimillinen manifestaatio luonnossa. Luonnossa esiintyy väkivaltaa paljon pelkästään, jotta itse selviäisi. Inhimillisissä yhteisöissä sota pyritään jotenkin aina oikeuttamaan välttämättömänä, jonkin yhteisöllisen asian puolustamiseen tai edistämiseen tähtäävänä toimintana. Sotaa käydään yleensä yhteisöllisistä lähtökohdista ja täten sillä voi olla yhteisön selviytymistä edistävä vaikutus. Näin ollen ei ehkä ole ihme, että “sotaa” ilmenee muissakin yhteisölisissä eläimissä, Jurkka innostuu pohdiskelemaan. Emmerdale-henkeä Armonkalliolla Jopa synkeä sodan pohdiskelu ei tunnu niin pahalta, kun sitä tekee oluttuopin kera. Armonkalliolla sijaitsevassa pub Hannibalissa hämärien opiskelijakorttietujen voimassaoloaikojen epäselvyyksien takia toimitus maksoi täyden hinnan 0,5 litran oluesta, 4,80 euroa. Pub Hannibalissa on yritystä. Paikka on sisustettu hyvällä maulla nimenomaan niin, että sinne

voisi tulla viihtymään. Vaikka baarissa olikin Iltamyssyn aikaan arki-iltana mitä tyypillisintä suomalaista asiakaskuntaa, Hannibal oli viihtyisä paikka, eikä räkälä. – Baarin asiakkaat edustavat pahimmillaan stereotyyppistä irvikuvaa suomalaisesta pub-hengestä: notkutaan tiskillä ja puhutaan intistä sekä pelloista, hymähtää Jurkka. Armonkallion keskeisimmällä paikalla sijaitsevassa baarissa on kaikki edellytykset olla paikallisten olohuone. Keskiviikkoisin Hannibalissa on tietovisa. Lisäksi tarjolla on erilaisia ajanvietteitä, kuten lautapelejä, pöytäjalkapalloa, dartsia ja pieni kirjahyllykin. Hannibalin vieressä on leikkikenttä, jonne on Hannibalin ikkunasta ja kesäisin terassilta suora näköyhteys. – Paikka on verrattavissa samaan, mitä nuotiopaikka edusti ihmisille kymmenentuhatta vuotta sitten. Haluaisin ajatella Hannibalin samanlaisena paikkana kuin televisiossa Emmerdalen pubi. Hel-

posti lähestyttävä paikka, missä voi päivittäin vaihdella juorut ja pohtia ihmismielen aatteita, Jurkka visio. – Tänne voi tulla jumpan jälkeen hengailemaan, säestää salilta saapuva Lotta Hakanpää. Eri puolilta Suomea Tampereen yliopistoon politiikkaa lukemaan tulleita Hakanpäätä ja Jurkkaa Hannibal yhdistää. – Hannibal on ensimmäinen baari Tampereella missä olen käynyt. Tosin ensimmäisellä kerralla kävin vain muuttokokiksella, Hakanpää fiilistelee. – Hämmentävin kokemukseni Hannibalista on se, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa. En ehtinyt edes tiskille asti kun jo uhkea viisissäkymmenissään oleva pubiruusu tuli jutulle. Ajattelin, että mikä paikka tämä oikein on, Jurkka päättää.

ANTI

Iltakoulun hallitus 2013

Iltakoulun uusi hallitus muodostuu pelkästään uusista kasvoista, sillä koko hallitus vaihtui syyskokouksessa kertarysäyksellä. Seuraavassa muutamia poimintoja hallituksen jäsenten esittelyistä, jotka voit kokonaisuudessaan lukea Iltakoulun nettisivuilta Iltakoulu-välilehden alta. Vastaukset ovat kysymykseen “Mikä minussa on huonointa?“

ANTI

Puheenjohtaja Jesse Oikarinen

Varapuheenjohtaja Teresa Salminen

“Puheessa alituiseen toistuvat huonot vitsit.“

“Äkkipikaisuus ja temperamenttisuus.“

Sihteeri Juha Kettinen

Rahastonhoitaja Erkki Rasi “Olen vinyyliaddikti, joskin opintotuen rajallisuus on estänyt addiktion pahenemista.“

“Vahva aamu-unisuus, herkuttelu ja pienehkö ujous. Viljelen myös anglismeja aivan liikaa“ Koulutuspoliittinen vastaaava Niko Lainen

Tiedotusvastaava Anna-Liisa Liski

“Olen taitava luomaan kiusallisia tilanteita ympärilleni.“

“Joidenkin mielestä sukupuoleni. Toisten mielestä tapani olla äänessä - pyytämättä ja liikaa.“

Tapahtumavastaava Sanni Lehtinen

Tapahtumavastaava Ville Rantala

“Jos en saa ruokaa, olen vihainen. Myös aamuisin olen vihainen.“

“Teen hyvin usein mielivaltaisia päätöksiä, jotka toteutan.“

Kulttuuri- ja sosiaalipoliittinen vastaava Tuomas Koivisto

Tutor- ja tasa-arvovastaava Lara Anastasiou

“Huonot läpät.“

“Temperamentti tuottaa joskus ongelmia.“

Kansainvälisyys- ja kehyvastaava Ari-Pekka Jämsen

Työelämä-, varainhankinta ja alumni Linda Vuorinen

“Liian suuret rintalihakset, itsetunnon puute, neuroottisuus ja ujous.“

“Turhan pedantti ja perfektionistinen luonteeni.“

Anti-lehden päätoimittaja Tommi Eskola

Liikunta- ja ympäristövastaava Taru Ruotsalainen

“Teen suunnitelmia ja aikatauluja, mutta olen liian laiska toteuttamaan niitä.“

“Kovaääninen nauru. Ehkä myös tietty keskittymiskyvyn puute ja liika puheliaisuus.“

ANTI

Terveisiä puheenjohtajalta Olen puheenjohtaja saanut ilokseni seurata Iltakoulun vuoden 2013 alkaneen vauhdikkaasti! Vuoden ensimmäisessä saunaillassa Tamkon saunalla ja ensimmäisillä sitseillä Sorin klubilla oli mukana mukavasti politologikansaa itseään ja toisiaan viihdyttämässä. Rusettiluistelussa yhdessä kasvatustieteilijöiden kanssa puolestaan vietimme ystävänpäivää luistelun, kuuman mehun ja siirappisen musiikin kuuntelun muodossa. Kulttuurin saralla iltakoululaiset toteuttivat itseään omassa Kalevalaillassa Elias Lönnrotin hengessä. TOAS Ilmari veti puoleensa mukavasti kulttuurinjanoisia politologeja ja saatiinpa Kalevala-kilpailun päätteeksi runoiltua kokoon porukalla jopa oma ”Iltakoulun Kalevala”. Iltakoulu on takonut menestystä myös liikunnan ja urheilun saralla. Iltakoululaisten kaksi MM-kyykkäjoukkuetta saavuttivat akateemisessa MM-kyykässä kaksi voittoa ja osoittivat muulle maailmalle raivokkaan voittamiskulttuurin olevan voimissaan myös politoligien keskuudessa. Iltakoulun

ANTI

futsaljoukkue Työväen Ampujat puolestaan shokeerasi yliopiston futsalsarjan loppuottelussa muuta maailmaa tekemällä yhden maalin. Hankipallossa kohtasimme Interaktion edustuksen ja Iltakoulun kannalta varsin voitokkaan ottelun jälkipelejä käytiin läpi myöhemmin yhteisessä saunaillassa. Itseäni on henkilökohtaisesti myös ilahduttanut maanantain sählyvuoron suosio. Tapahtumien lisäksi myös politiikan tutkimuksen koulutuspoliittisella rintamalla on havaittu rivakkaa liikettä ja otetta. Maisteriopintoja koskevaan e-lomakekyselyyn on kertynyt kiitettävä määrä vastauksia. Muistutan, että kysely on auki 7.4. saakka! Lisäksi hallitus on mukana muutaman aktiivisen kandi- ja maisteriopiskelijan aloittamassa työryhmässä, jonka tavoitteena on luoda pysyvästi entistä parempia yhteyksiä työelämän ja opintojen välille, kehittää opiskelijoiden työelämätaitoja ja lisätä soveltavuutta maisteriopinnoissa. Tuleva vuosi on myös Iltakoulun vuosijuhlavuosi ja juhlajärjestelyt ovat jo käynnissä!

Alustavasti on jokaisen hyvä raapustaa kalenteriin jo valmiiksi juhlapäivämme, joka on tänä vuonna 8. marraskuuta. Lopuksi haluan tuoda esille sen kuinka olen ollut puheenjohtajana aidosti iloinen siitä aktiivisesta ja oma-aloitteisesta tavasta, jolla hallituksen ja eri työryhmien työskentely on käynnistynyt jokaisella sektorilla. Toivon, että tämä aktiivisuutemme ja hyvä henki välittyvät myös jäsenistön suuntaan kaikessa mitä teemme. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia käänteitä! Terveisin, Jesse Oikarinen Puheenjohtaja