1 minute read
Kokemusta myös ehdokkuudesta
from ANTI 2/2023
by Iltakoulu
Ehdokkaiden auttamisen ohella Pellaksella on itselläänkin kokemusta ehdokkaana olemisesta kuntavaaleista vuonna 2021, jolloin hän oli ehdolla puolueensa listalla Ylöjärvellä.
“Kuntavaaleissa jouduin itse tekemään paljon - esimerkiksi tein nettisivut ja jaoin itse flyereita ympäri Ylöjärveä”, hän kertoo ja mainitsee myös paikkakunnan pienen koon vaikeuttaneen tuolloin kampanjatiimin keräämistä ympärilleen. Ehdokkaana ollessa ihminen on Pellaksen näkökulmasta “kaikessa mukana”, kun taas apukätenä olevat voivat pääsääntöisesti hiukan valikoivammin sovittaa kampanjointitapahtumia muihin menoihinsa.
Advertisement
Hän kertoo oppineensa niin itse ehdokkaana kuin kampanjoinnin tukijoukoissa toimittuaan varsinkin vaalikampanjan rakentumisesta Jo kauan ennen vaaleja tehdään tarkkaa pohjatyötä, jossa Pellaksen mukaan mietitään esimerkiksi vaaliteemoja ja kampanjan ulkoasua. “Kampanjan alussa tapahtuvat asiat konkretisoituvat vaalien viimeisten kuukausien aikana”, Pellas korostaa.
Pellas kertoo huolestuneena myös vaalihäirinnän olleen asia, johon hänenkin puolueensa kampanjassa piti näissä vaaleissa kiinnittää huomiota. Vaikka Pellas sanoo, hän itse kokenut vaaleissa häirintää, hän tietää muista puolueista ihmisiä, jotka ovat valitettavasti joutuneet kohtaamaan kampanjatyössään erilaista häirintää ja aggressiivista käytöstä.
Yksi konkreettinen keino, jolla esimerkiksi Kokoomus pyrki vaaleissa suojaamaan ehdokkaitaan ja kampanjaväkeään, oli Pellaksen mukaan se, ettei ehdokasta tai tukitiimissä toimivaa missään tilanteessa jätetä kampanjoimaan täysin yksin. Pellas mainitsee toisaalta myös viimeisenä vaaliviikonloppuna Tampereen Keskustorilla keskellä yötä avoinna olleen Kokoomuksen vaalimökin vaalihäirinnän kannalta hieman riskialttiina paikkana “Kun ihmiset tulevat baareista, niin siinä kohtaa voi niinsanotusti vapaammin ilmaista mielipiteensä, sillä jokainen puolue herättää ihmisissä tunteita”, hän kertoo