7 minute read

ANKK:N VUOSI 2019

Vuoden 2019 pääteemoina olivat kestävä kehitys, kansainvälisyys ja bisnes. Aurajoen Nuorkauppakamari on vahvasti sitoutunut tekemään vaikuttavaa nuorkauppakamaritoimintaa Turun talousalueella. Toiminnan päämääränä on vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

ANKK vuosi 2019 oli rohkea, vauhdikas ja tuloksellinen, se on toteuttanut strategiaansa menestyksekkäästi ja kasvattanut kansainvälistä toimintaansa merkittävästi.

Advertisement

Rohkeutta kamari osoitti päättäessään vaihtaa kotipaikkaa Liedosta Turkuun. ANKK toimintaa harjoitetaan ja johdetaan pääosin Turussa, suurin osa jäsenistämme ja jäsentemme edustamista yrityksistä on turkulaisia ja tästä syystä kamarin tulee vahvistaa asemaansa Turun talousalueen yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Hallitus 2019 teetti ensimmäistä kertaa kamarin historiassa jäsenkyselyn Aurajoen Nuorkauppakamarilaisille selvittääkseen jäsenprofiilin ja millaista toimintaa ja projekteja jäsenistö toivoo kamarin tekevän. Projekti-ideoita äänestettäväksi oli 20 kpl ja niistä toteutettiin 7 kpl, joista 60% oli kamarille kokonaan uusia, strategiaa tukevia avauksia. Projektien tavoitteena on varainhankinnan lisäksi vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan strategisten tavoitteidemme mukaisesti, edesauttaa kestävän kehityksen teemoja sekä kehittää jäsentemme projektinhallinta-, myynti-, sekä muita työelämätaitoja.

Rohkeutta ANKK osoitti vuonna 2019 myös asettamalla isoja päämääriä, tekemällä uusia avauksia ja kaiken lisäksi saavuttamalla niitä. ANKK haluaa tavoitella Eurooppa-kokouksen järjestelyoikeuksia Missio ja visio: Aurajoen Nuorkauppakamarin (ANKK) toiminnan tarkoituksena on yhdistää aktiivisia tulevaisuuden tekijöitä ja toimia trampoliinina työelämän huipuille. ANKK haluaa olla valovoimaisin kamari, ja omassa paikallisyhteisössään arvostettu kumppani sekä rohkea ravistelija.

muutaman vuoden päästä ja sitä varten haki vuoden 2020 aluevaalikokouksen järjestelyoikeutta ja sai sen. Tämän tarkoituksena on kehittää jäsenistön osaamista pitkäaikaisesti: haluamme valmentaa jäseniämme ja yhteistyökumppaneitamme kokousten tuottajiksi sekä kehittää talousaluettamme.

ANKK yhteistyökumppaneineen järjestää syyskuussa 2020 ACCESS A-aluevaalikokouksen. Aluevaalikokous liittyy ANKK:lle ja Turun talousalueelle tärkeisiin asioihin, mm. Turun kaupungin saavutettavuuteen. ACCESS! A-aluevaalikokouksen teemana on saavutettavuus nyt ja tulevaisuudessa, mitä se merkitsee Turun ja Varsinais-Suomen liike-elämälle sekä yksilön näkökulmasta työelämätaitona. Turun kaupunki sitoutui myös tukemaan ja mahdollistamaan ANKK:n polkua kohti Eurooppa-kokouksen järjestelyoikeuksia sekä tapahtuman kaikin puolin onnistunutta toteutusta. Tästä konkreettisena esimerkkinä markkinointiyhteistyö Kiss my Turku - Ducking Great to meet You -lahjat kansainvälisille jiiceille, joita jaettiin yhteensä 200 kpl erilaisissa kansainvälisissä tapahtumissa.

Toteutetut projektit olivat: ▷ Matrikkeliprojekti (varainhankinta ja yhteisöllisyys) ▷ Puheenjohtajan kesäpäivä (koejäsenten projektinhallinta-, myynti- ja muita työelmätaitoja) ▷ Ducking Cruise (työelämätaidot, kestävä kehitys, yhteiskunnallinen vaikuttaminen) ▷ Talous ja Johtajuus -yritysseminaari (jäsenarvo, työelämätaidot) ▷ Lastenvaalit (yhteiskunnallinen vaikuttaminen) ▷ Step Up for Europe (yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kansainvälisyys) ▷ Business Talent -ohjelma (työelämätaidot, bisnes)

Varsinkin uudet projektit (Ducking Cruise, Business Talent Demo, Step Up for Europe ja Lastenvaalit) keskittyivät puhtaasti päätavoitteisiin ja strategiaamme eli kestävään kehitykseen, bisnekseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Ankkalammen ulkopuolella Kansainvälisen toiminnan merkittävä toteutuminen näkyi vuoden ANKK tavoitteessa saada 40 ANKK kamarilaista osallistumaan kansainvälisiin tilaisuuksiin ja tavoitteeseen päästiin 98%:sti 39 osallistujan

voimin. Kokonaisuutena ANKK teki kansainvälisyyden osallistujamäärissä huikean 250% nousun edellisvuoden lukemiin.

Rohkeutta, vauhtia ja menestystä osoitti myös se, että ANKK tavoitteli vahvaa edustusta erilaisissa JCIpositiossa ja useat jäsenemme osallistuivat nuorkauppakamaritoimintaan myös ANKK:n ulkopuolella. Urho Blom edusti Suomen Nuorkauppakamareiden A-alueen vaalitoimikunnassa. Vaalitoimikunnan tehtävänä on yhteistyössä vaalilautakunnan toteuttaa Talent Pool on mentorointiprosessi. Talent Poolin avulla voi tukea omaa valmistautumistaan tehtäviin, vahvistaa omaa kantaansa haettavan tehtävän valintaan sekä valmistautua hakemaansa tehtävään. Vaalilautakunnan jäsenien tehtävänä on laatia arviot aluejohtajaehdokkaista ja myös aluevirkailijaehdokkaista. Suomen Nuorkauppakamarit järjesti kansainvälisen koulutusviikonlopun Strategy Academyn marraskuussa 2019. Yhtenä tapahtuman keynotena oli jäsenemme Martin Nordell. Strategy Academyn markkinoinnista ja viestinnästä vastasi Jutta Ruusunen, joka suoritti myös Suomen Nuorkauppakamareiden Kouluttaja-akatemian.

Miia-Tatjaana Salakka osallistui Congress Organizing Academyyn, joka on kansainvälinen koulutus kansallisten kokousten ja muiden suurten tapahtumien järjestäjille.

Jutta Schwela ja Paula Ailio osallistuivat Strategia! -koulutukseen, jossa opitaan luomaan strategiaa ja ymmärtämään, miten strategian avulla voidaan suunnitella toimintaa useaksi vuodeksi eteenpäin. Koulutus auttaa osallistujaa kehittämään strategista ajattelua vaativia johtajuustaitojaan, joita tarvitaan myös työelämässä ja henkilökohtaisessa kasvussa. Ennen marraskuun kansallista vuosikokousta ANKK asetti historiallisesti kaksi ehdokasta kansalliseen Suomen Nuorkauppakamarien keskusliiton hallituksen vaaliin. Valinnat vahvistavat Turun seudun asemaa yhdistyksen kansallisessa päätöksenteossa.

Maria Arjonen valittiin Suomen Nuorkauppakamarien kehitysjohtajaksi, vastuualueenaan kansainvälisyys. Kehitysjohtajan tehtävä on kehittää suomalaisten nuorkauppakamareiden kansainvälistymistä, ja kansainvälisiä suhteita, vaikuttavuutta sekä osaamisen vientiä.

Mari Männistö haki Suomen Nuorkauppakamarien viestintäjohtajaksi ja tuli valituksi positioon. Viestintäjohtajan tehtävä on johtaa ja koordinoida yhdistyksen sisäistä ja ulkoista viestintää, sekä vastata yhdistyksen imagosta ja brändinhallinnasta.

Lisäksi Eveliina Sillanpää valittiin Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsenlehti Meriitin päätoimittajaksi vuodelle 2020.

ANKK avusti myös vapaaehtoisena Tallinnan maailmankokouksessa ja osallistuimme runsaslukuisena Lyonin eurooppakokoukseen.

Tavoitteet Aurajoen nuorkauppakamarin alussa kuvattu missio ja visio rakentuvat strategiamme pohjalta rakennettuihin menestystekijöihin.

ANKK kriittiset menestystekijät ovat ▷ innostuneet jäsenet ▷ vaikuttavuus ▷ kehittymismahdollisuudet ▷ kansainvälisyys.

Hallituksen EASI-kartoitus

ANKK:n arvoina on olla energinen, rohkea ja vastuullinen kamari.

Toimintamme tavoitteissa menestystekijät näkyivät konkreettisesti. Pääteemat vastasivat suoraan kolmeen kestävän kehityksen tavoitteista: SDG9 (Rakenna kestävää infrastruktuuria, teollisuutta ja innovaatioita), SDG11 (tavoite taata turvalliset je kestävät kaupungit ja asuinkunnat) sekä SDG13 (mahdollisuudet toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan).

Kamaritasolla asetettiin rohkeita tavoitteita, 5 % osallistujamäärien kasvu, yksilön kehittäminen ja etenkin virkaehdokkaiden valmentaminen ja kannustaminen, sekä ANKK Challenge; 40 kansainvälisen ANKK osallistumisen tavoite, tavoite saada vahva edustus alueelle ja kansalliselle tasolle erilaisiin virkoihin ja positioihin.

Bisnesteema näkyi ANKK tavoitteissa mm. uuden BUS-viran myötä toteutetulla kumppanitoiminnan kehittymisenä. ANKK konseptoi kumppanuudet eri kokoisiksi paketeiksi mikä teki kumppanuuksien solmimisen ja etujen kommunikoinnin entistä helpommaksi.

Toimintaa suunniteltiin yhteisen strategisen työkalun, menestysohjelman, avulla. ANKK:lle luotiin oma menestysohjelma, joka rakennettiin virkailijoiden laatimien toimintasuunnitelmien perusteella. ANKK:n menestysohjelma sovitettiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi vuoden pääteemoihin peilaten. Tämän jälkeen kokonaisuutta muokattiin konkreettisemmaksi JCI tehokkuusaohjelmaan ja SNKK:n menestysohjelmaan peilaten.

JCI:n 100-prosenttinen tehokkuusohjelma (JCI Effiency Program) luotiin varmistamaan, että JCI-kansalliset organisaatiot tarjoavat jäsenilleen vaadittavan vähimmäispalvelun tukeakseen pyrkimyksiään kestävään vaikutukseen. ANKK on kattanut jokaisen alla luetellun kohdan tehokkuusohjelmasta ja saavutti 100% tason JCI:n 100% EFFICIENCY GUIDE (2019). ANKK:lla on ajan tasalla oleva jäsentietokanta (Mfiles ja jci.cc). Lisäksi ANKK:lla on päivitetty JCIverkkosivusto täydellisellä luettelolla tulevasta hallituksesta, jäsenistä, kunniajäsenistä ja senaattoreista (JCI Effiency Program - kohta 1).

ANKK:lla on vuosittainen toimintasuunnitelma ja budjetti. ANKK:n toimintasuunnitelma on yhdenmukaistettu vuoden 2019 JCI:n toimintasuunnitelman ja 2019–2023 JCI strategisen kanssa. Näiden perusteella on suunniteltu talousarvio (JCI Effiency Program - kohta 2).

ANKK suorittanut oikea-aikaiset ja täydelliset maksut Suomen Nuorkauppakamarit ry:lle ja alue A:n tukiyhdistykselle (JCI Effiency Program - kohta 3).

JCI-tehtävän, vision ja pitkän aikavälin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi JCI-organisaatiot on yhdenmukaistettava (JCI Effiency Program - kohta 4). ANKK suorittanut virkailijoiden perehdyttämistä ja kouluttamista sekä toteuttanut konseptoitua koejäsentoiminta uusien motivoituneiden jäsenten sitouttamiseksi. Organisaation johtaminen johtaa tietä sen varmistamisessa, että organisaatiota yhdistää yhteinen intohimoa luoda positiivinen muutos.

ANKK on valmistellut paikallista ja kansallista johtajuuttaan positiiviseen muutokseen järjestämällä inspiroivia koulutuksia jäsenistölleen, virkailijoille ja uusille jäseille (JCI Effiency Program - kohta 5). Tämä on asettanut suunnan sekä tuleville paikallisille että kansallisille hallituksen jäsenille. Nämä koulutukset eivät tarjoa vain foorumia siirtää tietonsa tuleville johtajille, mutta se on myös mahdollisuus motivoida. Motivaatio on tärkeää, koska nykypäivän haasteisiin vastaaminen vaatii voimaantunutta, intohimoista aktiivisuutta, jotta olemme valmiita ryhtymään toimiin paremman tulevaisuuden puolesta. ANKK:n hallitus on ymmärtänyt roolinsa motivoida jäseniä ja täyttänyt tämän roolinsa parhaan kykynsä mukaan.

ANKK on osallistunut palkintojen hakemiseen (JCI Effiency Program - kohta 6). JCI:n jäsenet kasvavat JCI-uran aikana ja luovat kestävän vaikutuksen joka päivä. JCI Awards -ohjelma tunnustaa projektit ja heidän takanaan olevat ihmiset, jotka ovat todella esimerkillisiä ja joiden tarkoituksena on innostaa muita luomaan vaikutus heidän omiin projekteihinsa ja yhteisöihinsä. Kun ANKK hakee palkintoja, se luo organisaatiossaan ympäristön, jossa nuoria motivoidaan positiiviseen muutokseen. Palkintotoiminnasta sisäinen ja ulkoinen viestiminen edesauttaa kaikkien sektoreiden tietoisuutta kestävien vaikutusten luomiseksi.

ANKK on luonut jäsenprofiilin (JCI Effiency Program - kohta 7). JCI:n yksittäisten jäsenten intohimo tukee organisaatiota toteuttamaan JCI-tehtävää ja visiota. JCI:n pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi on ymmärrettävä kykynsä organisaationa luoda kestävä vaikutus, joka vaatii tietoa nykyisistä jäsentilastoista ja paikalliskamarin jäsenprofiilista.

ANKK on osallistunut merkittävästi vaikutusten laajentamiseen (JCI Effiency Program - kohta 8). ANKK:n projekti- ja jäsentoiminta on rakennettu JCI Impact -strategian mukaisesti ja se noudatta selkeää vaikuttamisstrategiaa, joka on tarvekeskeistä ja nojautuu yhteisöpohjaiseen lähestymistapaan. Vaikuttamisstrategiamme perustuu kriittisiin menestystekijöihimme. Jokainen hallituksen lohkojohtaja piti huolen omien tavoitteidensa saavuttamisesta ja toiminnan toteutumisesta ja raportoi niistä menestysohjelmaan.

ANKK on osallistunut JCI-tapahtumiin merkittävästi vuoden 2019 aikana ja kasvattanut jäsenistön osallistumisaktiivisuutta niin omiin tapahtumiin kuin aluelliisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin. Tämä on ollut erittäin vaativa tehtävä isossa kamarissa, jossa viestintä ja jäsenistön mobilisointi vaatii enemmän työtä. JCI:n kansainväliset tapahtumat tarjoavat jäsenille mahdollisuuden vaihtaa ideoita, hankkia globaalia näkökulmaa ja tuoda kotiorganisaatioilleen uusia ideoita muiden maailman JCI-organisaatioiden projekteista. Nämä jännittävät kokemukset inspiroivat nuoria ottamaan vastuun yhteisöistään, heidän haasteistaan sekä rohkaisee etsimään ratkaisuja, joita he voivat luoda.

Kansainvälisyys oli yksi vuoden 2019 pääteemoista. Kansainvälinen osallistuminen yhdistää JCI: n jäsenet paremmin JCI-verkkoon ja varmistaa, että ANKK on ajan tasalla koko JCI organisaation suuntaan. Paikalliskamarin kansainvälinen osallistuminen turvaa myös kansallisen organisaation toimitaa kestävän vaikutuksen saavuttamisessa.

Lisäksi ANKK otti vuonna 2019 käyttöön ensimmäistä kertaa myynnin työkalun sekä sähköisen nimenkirjoitustyökalun helpottamaan käytännön asioita arjessa.

ANKK on osallistunut vaikutuskertomusten jakamiseen julkaisujen kautta (JCI Effiency Program - kohta 9). ANKK on julkaissut useita FB-kampanjoita, youtube-videoita, kirjoittanut blogi-postauksia sekä julkaissut kaksi lehteä.

Vaikutuskertomusten jakaminen luo ympäristön, jossa ihmiset ovat motivoituneita positiiviseen muutokseen. Korostamalla kulttuurivaihdon mahdollisuuksia, kuten organisaation tuomia kansainvälisiä mahdollisuuksia sekä korostamalla taitojen kehittämistä ja muutoksen laajentamista, ANKK kykenee paremmin yhdistämään nuoria aktiivisia kansalaisia uusiin mahdollisuuksiin, jotka auttavat yhdistämään kaikkia yhteiskunnan aloja kestävän vaikutuksen luomiseksi.

ANKK Vaikutusprojektien lähettäminen JCI:n projektigalleriaan (JCI Effiency Program - kohta 10). ANKK lähetti vuonna 2019 4 projektiloggausta JCI:n projektigalleriaan. Tämä on yli 33 % Suomesta vuonna 2019 jätetyistä projekteista.

This article is from: