1 minute read

Toimintakertomus 2019

Next Article
ANKK:N VUOSI 2019

ANKK:N VUOSI 2019

PALKITTUJA JA EDUSTAJIA

Maaliskuussa 2019 pidetyssä Suomen Nuorkauppakamareiden A-alueen vuosikokouksessa Aurajoen Nuorkauppakamari sai palkinnon parhaasta vuoden 2018 nuorkauppakamaritoiminnasta. Lisäksi kamarin jäsen Riina Suutari palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla koejäsentoiminnastaan vuodelta 2018.

Advertisement

Huhtikuussa 2019 Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa vuosikokouksessa Maria Arjonen palkittiin Vuoden Nuorkauppakamarilaisena. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on parhaiten toteuttanut nuorkauppakamaritoimintaa. Palkintokriteereissä kiinnitettiin huomiota henkilön toiminnan positiiviseen vaikutukseen ympäröivälle yhteiskunnalle, työhön kestävän kehityksen puolesta ja henkilön osallistumiseen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lisäksi kiinnitettiin huomiota henkilön toimintaan jäsenistön valmiuksien kehittämisessä tulevaisuuden työelämässä, kamaritoiminnan jatkuvaan ja nousujohteiseen kehittämiseen sekä JC-arvojen toteuttamiseen JC-toiminnassa ja omassa elämässä.

JCI Awards -ohjelmassa kilpaillaan 220 000 jäsenen kesken ympäri maailmaa. Parhaat hankkeet ja aloitteet kilpailevat alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla eli maanosakokouksissa sekä maailmankokouksessa.

JCI Europe kattaa noin 25 000 jäsentä ja 35 kansallisen tason organisaatiota. Maailman tasolla jäseniä on yli 220 000 jäsentä, kansallisia organisaatioita on yli 100 ja paikallisia nuorkauppakauppakamareita yli 5 000.

Toukokuussa 2019 Maria Arjonen palkittiin myös JCI Euroopan maanosakokouksessa Most Outstanding Member -palkinnolla ja hän oli ylsi TOP3-shortlistalle maailmankokouksessa Tallinnassa. Lisäksi Aurajoen Nuorkauppakamarin projekti World Cleanup Day - Liikenteen mikromuovit ylsi Euroopan finalistiksi palkintokategoriassa Best Global Goals Ranskan Lyonissa pidetyssä JCI:n Eurooppa-kokouksessa. Best Global Goals kategoriassa kilpailevat JCI:n paikallisten organisaatioiden toteuttamat hankkeet, joilla pyritään edistämään maailmanlaajuisia kestävän kehityksen tavoitteita.

Kamariyhteistyö

Syksyllä tehtiin kamariyhteistyötä ja toteutettiin A- alueen vaalivalvojaiset AAAA (JCI Airisto, JCI Aurajoki ja JCI Auranmaa) 9.8.2019. Alueelliset ja kansalliset virat ovat osa johtajuuspolkua sekä urakehitystä, joita haluamme nostaa enemmän esille. Halusimme tarjo ta jäsenillemme mahdollisuuden seurata ehdokkaiden kampanjointia, nostaa tietoisuutta vuoden mittaisista viroista sekä kasvattaa yhteistä fiilistä vaaleihin liittyen.

Vaalivalvojaisissa oli hauskaa juhlia Talent Poolin läpikäyneitä ja ehdokkaiksi rohkaistuneita. Syksyllä käytiin myös avoimesti läpi ehdokasasettelua, kamarin tukea ehdokkaille ja vaaleissa äänestämistä kaikilla tasoilla eli paikalliskamarissa, alueella ja kansallisesti. Toiminnalla pyrittiin lisäämään tietoisuutta vaaleista. Suomen Nuorkauppakamarit ry:ssä, alueilla ja paikallisissa kamareissa on satoja virkoja ja muita tehtäviä, joihin valitaan vuosittain tekijöitä. Tämän vuoksi on tärkeää avata prosessia myös jäsenistölle ja valmentaa tulevaisuuden tekijöitä kannustamalla.

Kamariyhteistyötä tehtiin syksyllä myös Salon Nuorkauppakamarin kanssa, kun järjestimme yritysvierailun Elomaticille ja kuulimme illan isännän puheenvuoron Tuomo Mäkirannan esityksen Offshore öljy- ja kaasualasta. Tämän jälkeen keskityimme Social Selling koulutukseen Samuli Salosen ja Markus Koskisen koulutukseen sosiaalisen median käytöstä henkilöbrändäykseen.

This article is from: