Muistattehan minua

Nato-maiden ulkoministerit pitivät hätäkokouksen kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisinä päivinä. Syynä oli Ukrainan rajoille kasvanut jännite, joka johtui venäläisten joukkojen keskittämisestä rajoille ja Venäjän vaatimuksista rajoittaa läntisen liittokunnan kasvua.

Kokouksen seurauksena Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg piti keskeisten viestiensä välittämiseksi lehdistötilaisuuden. Kansallisessa uutisoinnissamme korostettiin keskustelua, jossa lehdistön edustaja kysyi Suomen ja Ruotsin asettamisesta Ukrainan ja Georgian rinnalle maiksi, jotka lisääntyneen jännitteen tilanteessa korostavat Naton jäsenyysoptiotaan.

Stoltenberg korosti vastauksessaan sitä, kuinka Naton ovi on todellakin edelleen auki myös Suomelle ja Ruotsille. Kansallisessa uutisoinnissamme käsiteltiin myös Stoltenbergin ja tasavallan presidenttimme sekä Ruotsin pääministerin välistä keskustelua aiheesta.

Pääsihteerin kannanotossa Suomea ja Ruotsia pidettiin Naton erityisen läheisinä kumppaneina. Tätä suhdetta luvattiin kunnioittaa, koska maat haluavat toimia näin edelleen. Ylipäällikkömme laajaa kansainvälistäkin huomiota saaneen uudenvuoden puheen sisältö on siis linjassaan Naton pääsihteerin korostaman jäsenyysmahdollisuuden ja oman turvallisuuspoliittisen linjamme kanssa.

Tämä yhdenmukaisuus ei ole olankohautuksella sivuutettava seikka, vaan se osoittaa Suomen ja Ruotsin kykenevän hyödyntämään Naton kanssa tehtävää yhteistyötä osana omaa ulko- ja turvallisuuspoliittista ratkaisuaan. Sen kumpikin valtio tekee tavalla, joka ei sellaisenaan luonnollisesti saa niitä Naton artiklan 5 turvatakuiden pariin. Kuitenkin se tarjoaa omien kansallisten turvallisuusintressiemme ajamiseen kanavan tavalla, johon liittokunnan rakenteet eivät ole suunniteltuja. Kaikesta huolimatta Nato on pääsihteerinsä suulla toivottanut tällaisen lähentymisratkaisun olevan tervetullut liittokunnan suuntaan.

Kansallisessa keskustelussamme kiinnitettiin huomiota myös seikkaan, jonka Stoltenberg kokeneena diplomaattina huomioi sivulauseessa kiittäen. Kyse oli Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenvälisistä Euroopan turvallisuustilanteeseen liittyvistä keskusteluista.

Yleisradion toimittajat Terhi Toivonen ja Anniina Luotonen (Yle, 6.1.2022) kysyivätkin tätä samaista asiaa keskeisiltä suomalaisilta puoluejohtajilta pukien pienten kansojen ikiaikaisen huolen realistisiksi sanoiksi: ”Onko vaarana, että Suomen asemasta neuvotellaan meidän ylitsemme, ja mitä asialle pitäisi tehdä”? Neljän suurimman eduskuntapuolueen edustajien vastaukset korostivat ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjamme jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä sekä olemassa olevien kansainvälisten liittolaissuhteiden ja EU-jäsenyyden merkitystä vastauksissaan.

Ennakkoasetelma Yhdysvaltain ja Venäjän keskusteluille oli suoraan sanottuna jäätävä. Siinä missä Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken esitti Kazakstanin kansannousuun liittyen, että venäläisistä sotilaista on niiden maahan saavuttua vaikea päästä eroon, Venäjän ulkoministeriö twiittasi vastineenaan, että ”silloin kun yhdysvaltalaiset ovat jossakin maassa, on tässä tilanteessa sangen vaikea pysyä hengissä ja olla tulematta ryöstetyksi tai raiskatuksi”. Oli mainittujen neuvottelujen merkityksellisimpien, eli suljettujen ovien takana käytävien keskustelujen, lopputuloksena mikä tahansa, on Toivosen ja Luotosen kysymys sellaisenaan varsin osuva. Suomen kaltaisen pienen maan on oltava erityisen tarkkana siinä, mitä näistä neuvotteluista kuullaan, miten niiden jälkeen keskinäisiä keskusteluja käyneet suurvallat käyttäytyvät ja miten neuvottelujen tuloksista viestitään.

Viesti on ollut neuvotteluista tihkuneista viitteistä päätellen selkeä: kriisille on annettu mahdollisuus kirkastaa geopoliittiset asetelmat, suurvallat ovat jälleen osoittaneet Euroopalle paikkansa näiden asetelmien muodostajina, ja niiden välinen keskusteluyhteys on edelleen olemassa.

Pienen maan kannalta oleellista tässä kaikessa on se, että oli sen turvallisuuspoliittinen linja mikä tahansa, on se aina kokonsa ja kansainvälisen järjestelmän perusluoteisuuden vuoksi pakotettu sitomaan olemassaolonsa suurempien intresseihin. Onkin siis toivottava, että tällaisen maan asemaa muistetaan niissä pöydissä, joissa päätöksiä intressi- ja etupiireistä tehdään.

Linjan pitäminen auttaa, mutta valtioiden välisen luonteen vuoksi pieni ja sen toiveet muistetaan suurten pöydässä, kun sen kautta on ajettavissa omia intressejä. Pienessä maassamme onkin siis syytä toivoa, että meidän muistamisessamme on syynsä ja maamme muistuu mieleen niissä pöydissä, joissa muistamisella on merkitystä.

Antti Paronen