Konepistoolin kehitys maailmansodista nykyaikaan

lukossa oli kiinteä iskuripiikki ja se ampui avoimelta lukolta verkkaista 350-500 ls/ min sarjatulta. MP-18 ja sen jatkokehitelmä MP-28 olivat erittäin onnistuneita asekonstruktioita ja ne viitoittivat tien tuleville konepistooleille vuosikymmeniksi eteenpäin. Tämä on se aito ja oikea ”Schmeisser”, jolla nimellä usein virheellisesti kutsutaan myös toista legendaarista saksalaista konepistoolia, Erma Werken asesuunnittelijan Heinrich Vollmerin suunnittelemaa MP-38 (ja MP-40) konepistoolia. MP-40 on se ”Korkeajännityksistä tuttu, pahisten käyttämä” päheän näköinen taittoperäinen musta ase, jossa on pystysuorassa oleva tankolipas. Vuonna 1940 käyttöön otettu MP40 edusti selvää edistysaskelta konepistoolin historiassa moderneine valmistusmenetelmineen ja uusine suunnitteluratkaisuineen.

Maailmansotien välisenä aikana esitellyistä konepistooleista merkittävimpiä olivat täpärästi ensimmäisestä maailmansodasta myöhästynyt Thompson SMG, Steyer-Solothurn MP-34, EMP-35, PPD-34, Beretta Model 38 sekä tietysti Suomi-KP. Suomessa konepistoolin kehitystyö lepäsi tuolloin yhden miehen harteilla. Aimo Lahti kehitteli jo varhain, käytännössä koko 1920-luvun konepistoolia, josta lopulta syntyi legendaarinen Suomi-KP m-31. Se oli vuonna 1931 sarjatuotantoon tullessaan hyvinkin aikansa paras konepistooli, joka oli tarkkuuden ja tulivoiman yhdistelmällä mitattuna lyömätön vielä 2. maailmansodan päätyttyäkin. Varsin raskaassa ja kookkaassa aseessa oli konepistooliksi poikkeuksellisen pitkä piippu ja mahdollisuus ampua kerta- tai sarjatulta. Näillä ominaisuuksilla oli vaikutuksensa aseen hyvään tarkkuuteen ja teholliseen kantamaan. Aseen tulivoimaisuuteen vaikutti myös korkeahko tulinopeus ja suuri lipaskapasiteetti. Aseessa käytettiin 20 ja 50 patruunan tankolippaita sekä 40 ja 70 patruunan rumpulippaita. Luutnantti Yrjö Koskisen suunnittelemaan isompaan rumpulippaaseen mahtui tosiasiassa 72 patruunaa. Lipas oli niin onnistunut, että Neuvostoliitto kopioi sen omaan käyttöönsä PPD ja PPSh-41 konepistooleihin.

Toisen maailmansodan loppupuolella suomalaiset vastavuoroisesti kopioivat hyväksi havaitun neuvostoliittolaisen PPS-43 konepistoolin, joka oli oikea malliesimerkki rakenteeltaan äärimmilleen yksinkertaistetusta massatuotantoaseesta. Suomalaista versiota KP-44 kutsuttiin yleisesti ”Peltiheikiksi” ja se oli muunnettu käyttämään Suomi-KP:n lippaita ja 9mm Para patruunaa. Sodan loppua kohden konepistoolien kehitys kulki vääjäämättä kohti turhista hienouksista riisuttua, massatuotantoon optimoitua, nopeasti ja halvalla valmistettavaa konepistoolia, jollaista PPS-43, amerikkalainen M3 ”Grease Gun” ja englantilainen

jatkuu

Konepistoolien vanhempaa kaartia kuvattuna Satakunnan asehistoriallisen seuran näyttelystä.

Erkki Metsälä

Etualalla UZIn konepistoolien tuoteperhettä. Taustalla muutamia versioita laajasti käytössä olvista MP5 konepistooleista.

Sten puhtaimmillaan edustivat. Osa tämän kehityssuuntauksen hedelmistä ei aivan ehtinyt kypsyä tuotantoon asti ennen sodan päättymistä ja tarve niiden massatuotannolle hiipui sodan jälkimainingeissa. Vuonna 1945 esitelty ruotsalainen Carl Gustav m/45 konepistooli löysi kuitenkin käyttöä kylmän sodan aikana mm. Yhdysvaltojen armeijassa tullen tunnetuksi mm. Lauri Törnin suosimana aseena Vietnamin sodassa. Toinen paljon käyttöä samaisella alueella nähnyt ase oli ranskalainen MAT-49.

Toista maailmansotaa seuranneet vuosikymmenet olivat modernin konepistoolin kehittämisen kulta-aikaa. Kuvaavaa tälle ajanjaksolle oli valmistusmenetelmien ja –materiaalien sekä turvaominaisuuksien kehitys ja konepistoolin muuttuminen kompaktimman kokoiseksi. Tälle ajanjaksolle sijoittuu lukuisia merkittäviä konepistoolimalleja, joista kaksi konepistoolia tai oikeammin konepistoolien tuoteperhettä erottuu kuitenkin selvästi muista: UZI ja Heckler & Koch MP5.

Vuonna 1950 suunnitellun, kompaktin kokoisen UZI-konepistoolin tunnistettavimpiin piirteisiin kuuluu lipaskuilun yhdistäminen pistoolikahvaan, kahvavarmistin, teleskooppimallinen lukko, pikairroitettava piippu sekä äärimmäisen helppo huoltopurettavuus ja yksinkertainen rakenne. 1980-luvulla UZI:sta esiteltiin kaksi pienempää mallia Mini-UZI ja MicroUZI, joiden tulinopeus oli merkittävästi perusmallia (600 ls/min) korkeampi, MiniUZI:lla jopa 1600 ls/min. UZI:n perusmallia on valmistettu yli 10 miljoonaa kappaletta, enemmän kuin mitään muuta konepistoolia.

Vuosina 1964-1966 suunniteltu Heckler & Koch MP5 merkitsi ns. 3. sukupolven konepistoolin syntyä. MP5 ampui suljetulta lukolta ja siinä käytettiin konepistooleissa ainutlaatuista hidastettua rullasulkua, mikä mahdollisti kevyen ja pienikokoisen luistin käyttämisen. Aseen ergonomia ja tarkkuus olivat erinomaisia ja käsiteltävyys sarjatulellakin omaa luokkaansa. MP5SD oli integroidulla äänenvaimentimella varustettu versio, jolla pystyi ampumaan normaaleja yliäänisiä pistoolipatruunoita siten, että ne ammuttaessa muuttuivat käytännössä aliäänisiksi. Tällä ominaisuudella vältettiin yliäänisenä lentävän luodin repivä lentoääni, jota vaimennin ei pystyisi poistamaan. MP5K oli aseperheen erittäin kompaktin kokoinen versio, joka kehitettiin erityisesti henkivartijoiden ja turvamiesten käyttöön.

MP5 on säilyttänyt kilpailukykynsä näihin päiviin asti, kiitos paitsi hyvien ampumaominaisuuksien myös aseen modulaarisen rakenteen, jota sen valmistaja ja käyttäjät ovat pystyneet hyödyntämään täysimääräisesti. MP5 on tänäkin päivänä maailman suosituin erikoisjoukkojen ja poliisin käyttämä konepistooli. MP5:n hallitsevasta markkina-asemasta huolimatta on uusien konepistoolimallien kehitystyö myös kilpailijoiden leirissä jatkuvaa. Tämä väsymätön kehitystyö yhdessä ns. PDW-aseiden (Personal Defense Weapon) yhä jatkuvan suosion kanssa antavat syyn uskoa, että konepistoolin tarina ei ole vielä lähelläkään loppuansa.

KOKOUKSIA

Satakunnan Reserviläispiiri ry:n syyskokous

pidettiin 21.10.2021 Katinkurun ampumakeskuksessa, Porissa. Vuonna 2022 puheenjohtajana jatkaa Jari Multisilta. Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Piirimaksuun ei tullut muutosta. Tilaisuudessa jaettiin ensimmäiset piirille suunnitellut ansiomitalit.

Mitalien suunnittelu ja hankinta oli päätetty jo vuonna 2006, mutta taloudellisesta tilanteesta johtuen mitalien hankinta siirtyi. Hallitus päätti uudelleen ottaa esille mitalien hankinnan. Hankinta ja mitalisäännöt olivat kevään kokouksessa, jossa hankinta ja käyttöönotto päätettiin. Hakemuksia tuli yhdistyksistä kiitettävästi. Mitalien haku on toukokuussa ja luovutus piirin syyskokouksessa.

Satakunnan Reserviupseeripiirin syyskokous

pidettiin 27.10 Ravintola Unelma, Ulvilassa. Tilaisuudessa esitelmän piti aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Petteri Iitti. Esitelmän pitäjälle luovutettiin piirin pöytäviirin.

Piirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Janne Huttunen, 1. varapuheenjohtaja Pasi Suominen ja 2. varapuheenjohtaja Jani Lavonen. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 hyväksyttiin. Piirimaksuun ei tullut muutosta.

Vuoden 2022 aikana Satakunnan reservipiirit järjestävät piirien ampuma- ja urheilukilpailuja piirien kilpailukalenterin mukaisesti. Tapahtumien järjestämisessä seurataan viranomaisten korona-ajan määräyksiä, ohjeita ja suosituksia.

Länsi-Suomen Erämessut järjestetään 13.-15.5.2022, molemmat reservipiirit ovat mukana esittelemässä reserviläistoimintaa. Mukana on myös SRA -toiminnan esittelyä ja EKO-aseammuntaa.

Pasi Lahtonen

Satakunnan Reserviläispiirin uudet ansiomitalit ...

... ja ensimmäiset kultaisen ansiomitalin saajat: Jari Multisilta, Pasi Lahtonen, Petri Ranta, Saku Mekkonen ja Aarni Aaltonen. Lista kaikista mitalinsaajista löytyy sivulta 31.