KARHU 25
ehitys maailmansodista nykyaikaan lukossa oli kiinteä iskuripiikki ja se ampui avoimelta lukolta verkkaista 350-500 ls/ min sarjatulta. MP-18 ja sen jatkokehitelmä MP-28 olivat erittäin onnistuneita asekonstruktioita ja ne viitoittivat tien tuleville konepistooleille vuosikymmeniksi eteenpäin. Tämä on se aito ja oikea ”Schmeisser”, jolla nimellä usein virheellisesti kutsutaan myös toista legendaarista saksalaista konepistoolia, Erma Werken asesuunnittelijan Heinrich Vollmerin suunnittelemaa MP-38 (ja MP-40) konepistoolia. MP-40 on se ”Korkeajännityksistä tuttu, pahisten käyttämä” päheän näköinen taittoperäinen musta ase, jossa on pystysuorassa oleva tankolipas. Vuonna 1940 käyttöön otettu MP40 edusti selvää edistysaskelta konepistoolin historiassa moderneine valmistusmenetelmineen ja uusine suunnitteluratkaisuineen. Maailmansotien välisenä aikana esitellyistä konepistooleista merkittävimpiä olivat täpärästi ensimmäisestä maailmansodasta myöhästynyt Thompson SMG, Steyer-Solothurn MP-34, EMP-35, PPD-34, Beretta Model 38 sekä tietysti Suomi-KP. Suomessa konepistoolin kehitystyö lepäsi tuolloin yhden miehen harteilla. Aimo Lahti kehitteli jo varhain, käytännössä koko 1920-luvun konepistoolia, josta lopulta syntyi legendaarinen Suomi-KP m-31. Se oli vuonna 1931 sarjatuotantoon tullessaan hyvinkin aikansa paras konepistooli, joka oli tarkkuuden ja tulivoiman yhdistelmällä mitattuna lyömätön vielä 2. maailmansodan päätyttyäkin. Varsin raskaassa ja kookkaassa aseessa oli konepistooliksi poikkeuk-
sellisen pitkä piippu ja mahdollisuus ampua kerta- tai sarjatulta. Näillä ominaisuuksilla oli vaikutuksensa aseen hyvään tarkkuuteen ja teholliseen kantamaan. Aseen tulivoimaisuuteen vaikutti myös korkeahko tulinopeus ja suuri lipaskapasiteetti. Aseessa käytettiin 20 ja 50 patruunan tankolippaita sekä 40 ja 70 patruunan rumpulippaita. Luutnantti Yrjö Koskisen suunnittelemaan isompaan rumpulippaaseen mahtui tosiasiassa 72 patruunaa. Lipas oli niin onnistunut, että Neuvostoliitto kopioi sen omaan käyttöönsä PPD ja PPSh-41 konepistooleihin. Toisen maailmansodan loppupuolella suomalaiset vastavuoroisesti kopioivat hy-
väksi havaitun neuvostoliittolaisen PPS-43 konepistoolin, joka oli oikea malliesimerkki rakenteeltaan äärimmilleen yksinkertaistetusta massatuotantoaseesta. Suomalaista versiota KP-44 kutsuttiin yleisesti ”Peltiheikiksi” ja se oli muunnettu käyttämään Suomi-KP:n lippaita ja 9mm Para patruunaa. Sodan loppua kohden konepistoolien kehitys kulki vääjäämättä kohti turhista hienouksista riisuttua, massatuotantoon optimoitua, nopeasti ja halvalla valmistettavaa konepistoolia, jollaista PPS-43, amerikkalainen M3 ”Grease Gun” ja englantilainen
Konepistoolien vanhempaa kaartia kuvattuna Satakunnan asehistoriallisen seuran näyttelystä.
jatkuu
Erkki Metsälä
