KÄRKKÄISEN LAHJAKORTTI
Kesäperinteet vahvistavat kulttuuri-identiteettiä
Globaalissa maailmassa ja meidän suomalaisten vahvasti eurooppalaisuuteen integroituneena oman kulttuurimme merkitys ei suinkaan ole vähenemässä, päin vastoin. Kyetäksemme sopeutumaan muihin ja toiminaan yhdessä erilaisissa konteksteissa, tarvitsemme vahvaa, omaa kulttuuri-identiteettiä. Tukevien juurien turvin rohkenee kurottaa korkealle ja verkottua laajalle. Omaleimaisuus ripauttaa yhteistyöhön mielenkiinnon ylläpitävää, pikanttia
Lahjakortilla voit maksaa sekä verkkokaupassa että myymälöissä.
Kesä on oivallista aikaa vahvistaa juuria. Luonnon kauneudessa toteutuvat Aleksin Kiven sanat Seitsemässä veljeksessä: Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot, olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä kohden maamme onnea ja parasta.
Kesälauantainen pihasaunan lämmitys kiteyttää myös hyvinvoinnin historiaa. Uusia perunoita, savukalaa ja ahomansikoita makoisampia ei olekaan! Kesäjuhlissa kansallispukuisiin, maakuntalauluja laulaviin saatetaan suhtautua myötähäpeillen hymähdellen. Moni on jo avartanut maailmankuvaansa, ja maakuntalaulut elävät nousukautta. Niiden sanat kartuttavat tietoa Suomen eri osista, ja niiden kuvaamissa maakunnallisissa ominaispiirteissä piilee ainakin historiallinen totuus, vaikkakin Suomi on jo pitkään ollut hyvin yhtenäinen. Mutta ei ollut vielä talvisodan syttyessä, silloin maakunnalliset eroavaisuudet olivat merkittäviä. Mannerheimin psykologisesti tarkka oivallus oli laittaa saman pitäjän pojat
samaan joukko-osastoon. Tutut tavat ja puheenparsi toivat turvallisuutta vieraassa ympäristössä ja pelottavassa tilanteessa. Samoin Mannerheimin oikeudenmukaisuus; teot ratkaisivat. Suomen kansan yhtenäistyminen on todellinen talvisodan ihme. Aidon kulttuuri-identiteetin turvin on kanttia antaa arvo toisillekin ja malttia tehdä rakentavaa yhteistyötä kaikkien kanssa. Kuten Aleksis Kivi toteaa Seitsemässä veljeksessä Jukolan veljessarjan vanhimman, Juhanin sanoin: Tehkäämme, veljet, ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki viha, riita ja vaino täällä lintukodossa.
Olkoon laaja-alaisuuteen mahdollistava lintukoto sydämissämme!
Reetta Reinman
Lahjakortin voit ostaa myymälöidemme Info-pisteeltä ja kassoilta, sekä verkosta osoitteesta: karkkainen.com/verkkokauppa/lahjakortti-karkkaiselle
Kärkkäinen Ii
Sorosentie 2 010 430 3820
Kärkkäinen Ylivieska
Ollilanojankatu 2 010 430 3000
Kärkkäinen Lahti
Pasaasi 2, Renkomäki 010 430 3630
Julkaisutiedot
Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska
Päätoimittaja Reetta Reinman
Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)
Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.
Kärkkäinen Oulu
Alasintie 12 010 430 3020
Kärkkäinen Jyväskylä
Sammontie 1
010 430 3090
Kärkkäinen Kone Jyväskylä
Kirrintie 3 010 430 3130
Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com
Verkkokaupan asiakaspalvelu: 010 430 3030 asiakaspalvelu@karkkainen.com
4Living
pöytä Basel
Kestävä ja kaunis alumiinirunkoinen Basel-pöytä viimeistelee tyylikkään ulkosisustamisen. Pöydässä on tyylikäs lasikansi, jossa on hillitty marmorikuviointi.
Pöydän koko 180 x 100 x 73 cm.
Alin hinta/30pv 24,90 -24 24 90 -25% 14970
Green Land kasvihuoneet Vegica ja Galea
Hyvää kasvukautta! Koot 3,6 m2 - 7,5 m2. Norm hinnat 499 - 1699 €. Tutustu tarjouksen kasvihuoneiden tarkempiin tietoihin puutarhamyymälöissämme tai verkkokaupassamme. Näytteillä olevissa kasvihuoneissa myymäläkohtaista kokovaihtelua.
Y, O, J, L, I, .com
myymälöittäin.
No Dig reunuspaketti
Reunuksen asennus ei vaadi kaivamista, reunus voidaan asentaa suoraan maanpinnalle. Pakkaus sisältää 6,1m nurmikonrajausreunusta ja 10 kpl muovisia asennusnauloja.
Norm. 499,00 -30%
Muurikka Leisku retkipaistinpannu
Klassinen Muurikka Leisku retkipannu. Pannun halkaisija 26cm. Sisältää suojapussin.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 32,90
34 90
GXT 2-liekkinen emaloitu kaasukeittolevy
kahdella polttimella varustettu kaasukeittolevy on laadukas ja helppokäyttöinen pöytäliesi kaikkeen ruuanlaittoon! Vain ulkokäyttöön.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 47,90
Alin hinta/30pv 159,00 -34% 11900
Black Flame Kamado 13" hiiligrilli
Korkeakiiltoisella lasituksella pinnoitettu keraaminen grilli, joka soveltuu monipuolisesti kaikenlaiseen ruoanlaittoon. Koko:
45,5 x 47 x 59cm. Grillausalan halkaisija: 26cm.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 179,00
Classic 1100W sähkösavustin
Puiset kädensijat ja kannen kädensijassa kuumuutta suojaavat sivut. Halkaisija 27cm, Rungon syvyys 53cm. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 48,90
Alin hinta/30pv 39,90 -18% 39 90
-30% 27900
Green Land pergola 3x3m, musta/harmaa
Kaunis alumiininen pergola antaa mukavan varjon auringolta puutarhakalusteille. Pergolassa erittäin vahva alumiinirunko ja avattava katto.Runko 80x80mm alumiinia,rungon väri musta.Kattokangas 180g/ m2 UV-suojattua polyesteriä,tummanharmaa.Koko 3x3m.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 399,00
18900
Nordi Play liukumäki ja keinusetti
Nordic Play keinuteline jossa keinuistuin,trapetsikeinu sekä liukumäki.Liukumäestä voi halutessaan tehdä vesiliukumäen kytkemällä siihen vesiletkun(letkukiinnikkeet hankittava erikseen).Keinu ankkuroidaan maahan maa-ankkureilla(ei sisälly pakettiin).
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 239,00 -21%
BrightSolar 160W aurinkopaneelisetti matkailuajoneuvoon
Laadukas BrightSolar 160W aurinkopaneelisetti matkailuajoneuvoihin! Tuota ajoneuvon akustolle lisävirtaa aurinkoenergialla, etkä jää tien päällä virtaa vaille. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 269,00
Alin hinta/30pv 199,00
BrightSolar 160W aurinkopaneelisetti mökille
BrightSolar 160W aurinkopaneelisetti esimerkiksi mökille lisäenergianlähteeksi, tai muihin kohteisiin joissa sähköä ei ole saatavilla. Setin avulla saat tuotettua virran pienempiin elektroniikkalaitteisiin. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 259,00
Alin hinta/30pv 199,00
Täytä vesi-ilmapallot helposti ja nopeasti kätevän pumppupullon avulla. Pakkaus sisältää pumppupullon ja 250 vesi-ilmapalloa. Ikäsuositus 8+ vuotta.
Y, O, J,
L, I, .com Norm. 8,90 Alin hinta/30pv 8,90
29900
Lay-Z-Spa Miami AirJet ulkoporeallas
Lay Z Spa Miami -poreammeen koko on 180 x 66 cm ja tilavuus 669 litraa. Soveltuu 2-4 aikuiselle. Altaassa on automaattinen Freeze Shield™ -lämmitys.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 349,00
Alin hinta/30pv 329,00 -14%
-10%
8900
Lay-Z Spa 180 x 66 cm porealtaan lämpösuoja
Porealtaan lämpösuoja on suunniteltu eristämään allas kaksinkertaisella lämpösuojakerroksella mikä tekee siitä jopa 40% energiatehokkaamman.DuraPlus-vedenpitävä pintamateriaali.Yhteensopiva altaisiin joiden halkaisija 1,8m ja korkeus 66cm. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 99,00
47900
Narvi Kaamos 20 puukiuas
Narvi Kaamos 20 tyylikäs mattamustan värinen isolla 60 kg kivimäärällä varustettu kiuas.Iso valurauta luukku joka luo tunnelmaa.Järeä 10mm tulipesän katto.Löylyhuoneen 10-20m³.Mitat (PxLxK) 50x48x76cm. Hormiliitäntä 119mm.Paino 65kg. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 499,00
169
BrightSolar PS 12V siniaaltoinvertteri
Brightsolarin siniaaltoinvertterillä tuotat 12v tasajännitteestä 230V vaihtojännitettä verkkovirtakäyttöisten sähkölaitteiden tarpeisiin. Erinomainen valinta aurinkopaneelijärjestelmiin esim. mökeille, sekä karavaanareille. Y, O, J, L, I, .com Norm. 199,00–299,00 Alin hinta/30pv 159,00–259,00
Ratsasta seikkailuun kukkakuosisen keppihevosen matkassa. Hevosella on suitset ja komea harja. Äänitehosteet toimivat korvaa painamalla. Paristot 3 x LR44 eivät ole vaihdettavissa. Pituus 80 cm. Ikäsuositus 3+ vuotta. Y, O, J, L, I, .com Norm. 12,90 Alin hinta/30pv 6,90
Eskaro Veranta talomaali 9L
Vesiohenteinen akrylaattimaali uusien aikaisemmin käsiteltyjen puupintojen maalaukseen ulos. Riitoisuus 5-8m2/l riippuen maalatavasta pinnasta.Saatavilla valkoinen A-pohja(sävytettävissä),punainen sekä musta valmissävyt.
Norm. 67,90
Alin hinta/30pv 59,90
Green Land 3x2 seinämarkiisi
Moderni ja tyylikäs yksivärinen Green Land terassimarkiisi.Markiisin etureuna suoraan leikattu.Vahva 280 g/m² PU-pinnoitettu polyesterikangas.Runko tummanharmaa.Kankaan värivaihtoehdot harmaa
-14%
24 90
Eumer Fishing Pohjola 2 viehelajitelma
Viehelajitelma Pohjolan kaloille. Vieherasiaan valmiiksi kasattu lajitelma erityisesti jalokaloille ja ahvenille. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 29,00
Plano 3-taso viehepakki
Uistimille on omat paikat kolmessa eri kerroksessa ja pakin alaosassa voi säilyttää isompia kalastustarvikkeita. Mitat: 37,5cm x 21,6cm x 19cm. Made in USA.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 39,00
-21% 109900
Penn Battle III Avokela Runko ja sivuposket täyttä metallia CNC Gear technology – tarkka ja kestävä
valmiina kuitusiimoille
Spintube basic 1007FD avokela 0,12mm kuitusiimalla
Spintube Basic avokela on tyylikäs, sitkeä ja hiljainen kalakaveri. Säästimme arvokasta kalastusaikaasi ja puolasimme kestävän, 8-säikeisen kuitusiiman valmiiksi kelaan. Y, O, J, L, I,
Lowrance Elite FS 9" 3In1 anturilla yhdistelmälaite
OStaessasi meiltä tämän laitteen 1.6.2024 – 31.7.2024. Voit anoa C-Map Reveal Y326 Suomen sisävedet sekä merialueen karttakortin ilmaiseksi.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 1399,00
Pieneen tilaan pakattava ja helppokäyttöinen poltin retkikaasulle. Polttimen tehokkuus on huippuluokkaa, jonka johdosta se vähentää kaasun kulutusta.
Out-Zone ruokailuvälinesetti
31500
Garmin Striker Vivid 5cv kaikuluotain
Kaikuluotain vedenalaiseen maailmaan.
Mitat: 18,8 x 11,6 x 5,4 cm
Näytön koko: 5,0"
Näytön tarkkuun: 800 x 400 WVGA
Mukana oleva kaikuanturi: GT20-TM-kaikuanturi
Reittipisteet: 5000
Y, O, J, L, I, .com
Deerhunter vedenpitävä laukku
Vedenpitävä laukku monenlaisiin harrastuksiin ja tavaroiden säilytykseen kuivana. Säädettävä olkahihna. Vetoketjulla suljettava taskupientavaroille. Rullasuljettava päätasku. Tilavuus 20 litraa. Mitat 60 x 40 cm
19,90 Alin hinta/30pv 9,90
L,
I, .com
Out-Zone Koti perheteltta
Out-Zone Koti on kestävä kahden makuuhuoneen perheteltta tilavalla eteisellä. Telttaan mahtuu jopa 4 aikuista. Sopii retkeilyyn perheen tai ystävien kanssa. Y, O, J, L, I, .com Alin hinta/30pv 129,00
Suurikokoinen suojavarjo
Irrotettavalla sivuseinällä oleva varjo, suojaa mukavasti auringolta ja sateelta esimerkiksi koiranäyttelyssä, kalastamassa ja rannalla. Halkaisija 192 cm ja korkeus 220 cm. Mukana kuljettamista helpottava kantokassi.
5900
Cats
kissan
raapimapuu 110 cm
Kissan kiipeily- ja raapimapuu, jossa piilopaikka sekä yläosassa leikkiin houkuttelevat roikkuvat hiiret.
69,90
Friskies koiran täysravinto 15 kg
Friskies Adult Naudanliha tai Friskies Balance Kanaa ja Kasviksia. 1,73 e/kg Y, O, J, L, I, .com -10%
-22% 6 90
Hau-Hau Champion kana- tai ankkapururulla 25 cm/4 kpl
Lihaa sisältävät puruluut ovat kevyitä ja herkullisia virikeluita, jotka tarjoavat koirallesi sekä puuhakkaan hetken että mekaanista hampaidenpuhdista. 15,68 e/kg Y, O, J, L, I, .com Norm. 8,90 Alin hinta/30pv 6,90 Alin hinta/30pv 6,90
-16%
750
PrimaCat Fresh kissanhiekka 10 l
Laadukas ja riittoisa PrimaCat kissanhiekka kontrolloi hajuja ja tekee hiekkalaatikon siivoamisesta nopeaa ja helppoa. Kalsiumbentoniitti on erittäin imukykyistä ja muodostaa kiinteän, näppärästi siivottavan paakun. Apple ja valkoinen. 0,75 e/l Y, O, J, L, I, .com Norm. 8,95
Sana-Sol vitamiinit ja mineraalit 90-180 tabl./prk
Y, O, J, L, I, .com
14 90
Terveyskaista
NivelTeho 60 kaps.
Nivelten terveydelle - kuntoilijoille ja ikääntyville
Y, O, J, L, I, .com Norm. 19,50 Alin hinta/30pv 14,90 -24%
12 90
Terveyskaista
SininenUn Melatoniini 1,9 mg
Nopeavaikutteinen
150 tabl.
Paremmat yöt, pirteämmät päivät! Y,
Puhdistamo elektrolyyttijauhe 120 g
Puhdistamon elektrolyyttijauhe on sokeriton, kokonaisvaltainen ja herkullisen makuinen elektrolyyttijuomajauhe, joka auttaa pitämään yllä tarpeellisten elektrolyyttien tasapainoa elimistössämme. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 11,90 -25% 8 90
Terveyskaista
KultaOmega-3 Vahva kalaöljy 1000 mg
Terveyskaista Balanssi maitohappobakteeri
100 kaps. Maitohappobakteerit + B6 & biotiini suolistolle, aineenvaihdunnalle ja immuunipuolustukselle
Alin hinta/30pv 14,90 -27% 14 90
Boss Bottled deo stick Tuoksussa on raikkaita ja aistillisia vivahteita, ja se huokuu hienostuneisuutta ja puhdasta elämäniloa. Raikas ja hedelmäinen ylätuoksu on tasapainoisen lämmin. Mausteinen ja kukkainen sydän sisältää pelargoniaa, joka on maustettu ripauksella neilikkaa.
Y, O, J,
Norm. 20,50
Alin hinta/30pv 14,90 -25% 14 90
Hugo Boss Boss The Scent deostick 75 ml Vastustamaton tuoksu, unohtumaton kuin nautinnollinen viettelys. Inkiväärin, afrikkalaisen maninka-hedelmän ja nahan ainutlaatuiset sävyt avautuvat pikkuhiljaa aisteja vietellen. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 19,90
MEN kasvojenhoito- ja parranajotuotteet
Faceimage kinesioteipit
Faceimage
Erä!
-59%
199
Lovely kynsilakat
Nämä neon sävyiset kynsilakat ovat aina muodissa. Nopeasti kuivuvat lakat ovat helppo levittää kauniisti leveällä siveltimellä. Ilmaise itseäsi näillä hauskoilla lakkasävyillä. Rajoitettu erä. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 4,90
150
Bi-es
Ego Black 150 ml
Tuoksudeodorantti miehelle. Pehmeän viettelevä ja mausteinen tuoksu.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 2,90 -48%
-11%
15 90
Uroda Professional Extra Long Lashes ripsiseerumi
Turvallinen ja tehokas, vetää vertoja huomattavasti kalliimmille tuotemerkeille.
Säännöllisellä käytöllä saavutat vahvemmat, pidemmät ja tuuheammat ripset.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 17,90
Amanda B säilytyskassit
Floslek huulikuorinta & naamio
Amanda B Everyday peltilaatikko
Peltilaatikko monipuoliseen säilytykseen tai vaikka mökkituliaisten lahjalaatikoksi. Laatikossa peltikansi sekä juuttikahvat. Koko 28x20x19cm. Y, O, J, L, I, .com Norm. 22,90 -70% 6 90
4 90
Amanda B seinäkoriste
Seinäkori, jota voit käyttää yksin tai yhdistää muihin ripustettaviin tuotteisiin. Voi käyttää myös koristeena pöydällä kuin myös säilytykseen. Materiaali bambu. Tuotteen pituus/syvyys 3 cm, leveys 34 cm ja korkeus 34 cm.
Familon Sleep peite
L,
Familon Sleep -vuodevaatteet ovat saaneet allergiatunnuksen® käyttöoikeuden. Päällisen materiaali 52% polyesteri / 48% puuvilla. Täyte 100% polyesterispiraaliontelokuitu 700g.
.com
Familon Sleep tyyny
Familon Sleep -vuodevaatteet ovat saaneet allergiatunnuksen® käyttöoikeuden.
Päällisen materiaali 52% polyesteri/ 48% puuvilla. Täyte100% polyesteripallokuitu 450g.
.com
ihankotona Kairo
matto Helppohoitoinen pehmeä ja sileäpintainen chenillematto itämaisella kuosilla. Pohjassa liukuestenappulat.
Materiaali: 100 % kierrätettyä polyesteria, liukuestenappulat PVC. Kokojen saatavuus vaihtelee myymälöittäin.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 9,90–105,00
Kotoilu Eclipse 100% pimentävä kangas
Kankaan leveys: 140 cm
Materiaali: 100 % polyesteri
12,90
Beutelsbacher mehut -20% Puhtaat, tuoreet ja raikkaat luomumehut virkistävät janoisia!
Fazer Domino Kesälajitelma 525g täytekeksejä
Maistuva tuliainen ja kesäjuhlien herkku. Kesäiset keksimaut sopivat loistavasti myös juustokakkujen pohjaksi. Sopii vegaaneille.
.com
5,95
Pringles
Fazer Remix Party mix 400 g karkkipussi
Juhlahetkiin säihkettä isolla sekoituksella herkullisia suosikkikarkkeja! Mukana on tuttuun Remix-tyyliin karkkeja jokaiseen makuun hedelmäisistä ja kirpeistä karkeista suklaaseen ja salmiakkiin.
.com Norm. 3,95 -24% 2 99
Norm. 19,90
790
Savora 50 x 96 cm laatikonmatto
Kätevä matto laatikoiden ja hyllylevyjen pohjaa suojaamaan. Y, O, J, L, I, .com
Pärekori jakaja 36x26x16cm marja- ja sienikori
Pärekori jakajalla. Sopii hyvin esimerkiksi eri sienien keräämiseen. Mitat 36 x 26 x 16 cm
Y, O, J, L, I, .com
350
Marjukka Ergo
lasten marjanpoimuri
Materiaali: MuoviaMitat: 15,5 x 10 x 6 cm
(Korkeus 10 cm kahvan kanssa)
Y, O, J, L, I, .com
8 90
Marjukka Ergo marjanpoimuri
18 90
Ergonominen malli, kahva muotoiltu niin, että käsi ei poimittaessa väsy. Metallipiikit.
Y, O, J, L, I, .com
Marjukka Pro puinen marjanpoimuri
Ergonominen puinen marjanpoimuri metallipiikeillä ja kangaspussilla. Leveys 23 cm, syvyys 18 cm, korkeus 8 cm.
Y, O, J, L, I, .com
Marjukka marjanpuhdistaja
Marjukka marjanpuhdistaja kaatoreunoilla. Halkaisija 35cm. Materiaali on polypropeenia. Y, O, J, L, I, .com 340
19 90
Posliini kerroskulho
2-osainen tai 3-osainen
Posliininen kerroskulho on tyylikäs ja käytännöllinen valinta juhlapöytien kattauksiin. Tarjoilukulhot kestävät konepesun. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 29,90 Alin hinta/30pv 19,90 -33%
190
Savora 26 cm 10 kpl kelmuhuppu
42 90
konepesun, mutta käsinpesu pidentää käyttöikää. Halkaisija 24
Kätevä kelmuhuppu joustavalla reunanauhalla auttaa säilyttämään lautasilla, kattiloissa, vuoissa ja kulhoissa olevat ruoat tuoreina.
Y, O, J, L, I, .com
9 90
Heirol sieniveitsi
Heirolin veitsi on sieniretkellä ehdoton varuste: Veitsen kotelon voi ripustaa vyölle, terä taittuu turvallisesti, veitsessä on ripustuslenkki, ja harjaspäällä voi sienet puhdistaa jo metsässä. Avatun veitsen pituus on noin 21 cm. Y, O, J, L, I, .com Norm. 11,50 -14%
Marjukka marjastajan vyö ja sanko 3,6 l Erinomainen apu marjojen poiminnassa! Mahdollistaa molempien käsien käytön. Vyön max. pituus 125 cm, sanko 3,6 l. Vyössä myös pieni tasku esim. avaimille. Kannelle oma paikka sangon edessä. Y,
-15% 16 90
Timco Workwear
Hi-Vis katkoprintti huomio t-paita
Laadukas siisti tekninen t-paita joustavilla heijastimilla.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 18,90
Alin hinta/30pv 14,90 -21%
-20%
3900
Dewalt DT70785 juhlavuoden 100-os tarvikesarja
Laaja valokoima porakoneen teriä ja kärkiä
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 49,00
Alin hinta/30pv 39,00
Timco 2- tai 3-askelmainen porrasjakkara
Erittäin tukevat, leveät anti-slip askelmat rihlauksella. Pehmustettu ylin askelma. Avausmekanismin lukitus. Kapasiteetti max. 150 kg.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 39,00–49,00
Timco Workwear
Hi-Vis lk2 katkoprintti huomiopaita
Erittäin miellyttävä ja joustavalla materiaalilla.
Jousto myös heijastimien kohdalla tekee paidasta erittäin mukavan päällä. Viileä kuumalla eikä kastuessaan tunnu märältä. Tekninen kangas 160 g/m2.EN ISO 20471:2013, Lk.2 Y, O, J, L, I, .com
Norm. 19,90
Alin hinta/30pv 17,90
Timco Workwear riipputasku shortsit
Kevyet ja kestävät työshortsit riipputaskuilla. Lisäksi myös sivutaskut, reisitasku ja takataskut. Paitajarru pitää shortsit hyvin jaloissa. Laadukas YKK vetoketju kestää aikaa. Y, O, J, L, I, .com Alin hinta/30pv 27,90
Norm.
Norm.
Timco Stretch joustavat työhousut
Mustat joustavat työhousut riipputaskulla tai ilman. Hengittävä ja mukava kangas. Paitajarru pitää housut hyvin jalassa.
Lahkeissa pidennysvara.
Saatavilla koot 44-60
Magnum 22-osainen reikäsahasarja
Sarja bi-metallitekniikalla valmistettuja reikäsahoja, joiden hammastus on huippulaatuista M3 HSS-terästä.
Reikäsahat: 19, 22, 30, 35, 40, 44, 51, 57, 64, 70, 76, 83, 95, 105, 114mm Istukat: 49005, 49007, 49010, 49020 + Jatko 300mm + 2 ohjainporaa Y, O, J, L, I, .com
Norm. 199,00 -50% 9900
Norm. 26,90 -26% 19 90
Moment F120X2 120 kg 67 mm kaksipuoleinen supermagneetti
Supermagneetilla voi etsiä metallisia esineitä vedestä (magneettikalastus), puhdistaa nurmikot rautanauloista, varastoida ja nostaa metallisia tavaroita, kiinnittää metalliosia yhteen hitsaamisen ajaksi sekä paljon muuta!
Y, O, J, L, I, .com
Makita XGT/LXT CW001GZ 40V 18V matkajääkaappi
Tilava 20 l kompressoritoiminen kylmä-/ lämpölaukku. Sisälämpötila valittavissa 14 asetuksesta -18° ja +60° välillä. Voidaan käyttää yhdellä tai kahdella 18V tai 40V akulla, auton tupakansytyttimen kautta tai verkkovirralla(lisävaruste). Runko. Y,
Norm. 245,00 VAIN!
Garrett Ace 250 metallinpaljastin
Tehokas ja helppo viritteinen metallinilmaisin vaativalle harrastajalle tai ammattikäyttöön. Suuri ja monipuolinen digitaalinen LCD-näyttö, joka kertoo mm. esineen laadun ja syvyyden. Kautta aikain myydyin
Timco 2000i digitaali aggregaatti
Testimenestyjä! Hiljaisen salkkumallin aggregaatti on erittäin helppokäyttöinen virtalähde, jonka kuljetat helposti mukana. Siniaalto-teknologia mahdollistaa myös herkempien laitteiden käytön. Y, O, J, L, I, .com Norm. 475,00 -16% 39900
Le-On T1171
2,4G Wifi Dual Cam kuvausdrone
jopa 4 500 mustavalkoista sivua ja 7 500 värisivua
Xiaomi Redmi 13C 4/128GB älypuhelin
Silmäystävällinen 6,74" 90Hz näyttö, sekä tehokas 5000mAh akku pikalatauksella. Tehokas 8-ytiminen prosessori ja Android 13 käyttöjärjestelmä.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 149,00 Alin hinta/30pv 99,00
Taskukokoinen minidrone 1080p tuplakameralla. Y, O, J, L, I, .com Norm. 79,00 Alin hinta/30pv 65,00
Waltter Edge 4K action-kamera
4K, 60FPS action-kamera, Sonyn sensorilla, elektronisella kuvanvakaimella ja kosketusnäytöllä. Pakkaus sisältää laajan valikoiman lisätarvikkeita, mm. 30m asti vesitiiviin kotelon.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 139,00
Lenovo Thinkpad T495 14" kunnostettu kannettava tietokone
Kevyt ja tehokas työhön, opiskeluun ja viihdekäyttöön! 16GB keskusmuisti ja 256GB SSD -kiintolevy. AMD Ryzen 3 PRO 3300U -suoritin ja Windows 11. Y, O, J, L, I, .com Norm. 329,00 -24% 24900
Samsung Galaxy A15 LTE 128GB älypuhelin
Tyylikäs muotoilu, terävä 6,5" tuuman
SuperAMOLED 90 Hz -näyttö ja tehokas 5 000 mAh pikaladattava akku. Korkearesoluutioinen kamera, jossa mukana toiminnot ammattilaistason muotokuvaukseen ja terävien yksityiskohtien tallentamiseen
14900
ODO Smart Ring 3 älysormus
Suunniteltu seuraamaan terveyttäsi ja hyvinvointiasi monipuolisesti, tarjoten samalla tyylikkään ja huomaamattoman muotoilun. Maksuton Aizo Ring -sovellus toimii Android- ja iOS-käyttöjärjestelmillä. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 199,00 -25%
39 90
Blavor Solar Qi 20 000 mAh varavirtalähde
Huipputuote retkeilijälle! Sisäänrakennettu 20 00mAh litiumakku, aurinkopaneeli ja taskulamppu. Pikalataava, tukee myös langatonta latausta. Y, O, J, L, I, .com Norm. 69,90
Alin hinta/30pv 39,90
Samsung Galaxy Watch6 40mm älykello
Osaksi jokapäiväistä elämääsi. Vastaa viesteihin, lähetä sähköpostia, maksa ostoksesi tai kuuntele suosikkipodcastiasi milloin ja missä haluat. Älykkäiden liikunta- ja hyvinvointiominaisuuksien ansiosta olet paras versio itsestäsi joka päivä! Y, O, J, L, I, .com Norm. 249,00 Alin hinta/30pv 169,00
Samsung Galaxy Watch6 44mm älykello
Isompi ja kevyempi kuin koskaan aiemmin. Paranneltu akun kesto ja uusi prosessori eivät jätä sinua turhaan odottelemaan. Lukuisten hyvinvointia edistävien, älykkäiden ominaisuuksien ansiosta voit olla paras versio itsestäsi joka päivä.
Toiminnot: Airfry, haudutus, paistaminen, ruskistus, grillaus, leivonta ja lämpimänäpito. Tilavuus 5,5L. Säädettävä lämpötila 60-260°C. Y, O, J, L,
JBL Tune 720BT langattomat kuulokkeet JBL Pure Bass -ääni uusimman 5.3 BT -tekniikan ansiosta. Akunkesto jopa 76h. Y, O, J, L, I, .com Norm. 49,00
6,90
5 95
Dove Men+ Care suihkusaippua
400 ml
12900
6.60
Erittäin kevyt ja helppokäyttöinen varsi-imuri. Kompaktista rakenteestaan huolimatta se puhdistaa tehokkaasti kaikki lattiapinnat. Pitkä 45min akunkesto. Kaksi tehoa: normaali ja boost.
J, L,
I, .com Norm. 169,00
muotoilu, Teho 900w, Sykloniteknologia, Suuri 2,5L pölysäiliö, Virtajohdon pituus 6,2m, Äänitaso 75dB. Y, O, J, L, I, .com
Y, O, J, L, I, .com Norm. à 3,50
2 00
Dove 250ml nestesaippua
Y, O, J, L, I, .com Norm. à 1,95
350 /2kpl /2kpl /2kpl /2kpl /2kpl -10% -18% -15%
5 95
Dove suihkusaippua
450 ml
Y, O, J, L, I, .com Norm. à 3,65
Aino 3 kpl Ihmesienet
Aino ihmesienessä on kaksi puhdistuspintaa. Ihmesienellä pestessä puhdistusaineita ei tarvita. Pelkkä vesi riittää. Ihmesienellä puhdistat kodissasi tehokkaasti lähes mitä vain.Sienen koko: 11x7x3 cm
Y, O, J, L, I, .com Norm. 3,50 -43%
Aino Eco 220 ml puhdistuskivi
Aino puhdistuskiveä voidaan käyttää kattiloiden, pannujen, keraamisten liesien, uunien, kromatun teräksen, tiskialtaiden, hanojen, kovien muovipintojen jne. puhdistamiseen. Tahna poistaa vaikeatkin tahrat turvallisesti jättäen likaa hylkivän pinnan. Y, O, J, L, I, .com Norm. 8,90 -22% 6 90
790
Luvil tai Omo 1,84 l pyykinpesuneste
-14%
29900
-14%
STIHL RM 2 R 46cm ruohonleikkuri
Täydellinen jopa 1.500 m2 viheralueiden hoitoon. Quick-Fix aisan pikakiristimillä, jolloin aisan säätö ja taitto on todella nopeaa ja helppoa. Leikkurissa on uusi ReadyStart moottori, jolla käynnistys onnistuu helposti.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 349,00
Alin hinta/30pv 329,00
29900
STIHL RMA 235 akkuruohonleikkurisetti
Kevyt ja ketterä akkukäyttöinen ruohonleikkuri pienille nurmikoille. Keskitetty leikkuukorkeudensäätö, automaattinen kierrosluvunsäätö ja virtausoptimoitu leikkuuterä mahdollistavat pidemmän leikkuuajan.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 349,00
Alin hinta/30pv 329,00
Timco
ATV 2000-9 nosturikärry vinssillä
Kätevä nosturikärry metsätöihin pyörävedolla, hydraulisella vinssinosturilla ja omalla hydraulijärjestelmällä.
Ducar 36" akkuajoleikkuri
48V 75Ah
Akkutoiminen ajoleikkuri 75aH akulla. Jopa
STIHL iMOW 7 EVO robottiruohonleikkuri Robottiruohonleikkuri modernilla muotoilulla ja lisätoiminnolla. Jopa 5000 m2 leikkuualue!
Y, O,
J, L, I, .com Norm. 3590,00
Alin hinta/30pv 3390,00 339000
Alin hinta/30pv 169,00 -11% 159
STIHL FSA 30 akkutrimmerisetti
Kompakti ja hiljainen akkutrimmerisarja. Pakkaus sisältää 2 kappaletta STIHL AS 2 -akkuja ja STIHL AL 1 -standardilaturin. Y, O, Norm. 179,00
26900
STIHL MS 172 moottorisaha
Kompakti ja monikäyttöinen polttomoottorisaha!
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 289,00
Alin hinta/30pv 269,00
HUOM! Rahtihinta sisältää tuotteen kasauksen, luovutus huollon sekä rahdin kotiovellesi! Toimitamme tämän tuotteen vastuullisesti ajovalmiina ja tarkastettuna!
13900
STIHL RE 80 painepesuri
Kevyt ja kompakti peruskone, jossa on vankka alumiininen korkeapainepumppu, roottorisuutin, säädettävä litteä suutin ja pesuaineen ruiskutussarja. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 169,00
Alin hinta/30pv 139,00
139000
Ideal 470 soutuvene
Kotiinkuljetus ei koske Ahvenanmaata ja vaatii raskaankaluston pääsyn purkupaikalle. Vaatii tilaajalta tavaran vastaanoton ja osallistumisen purkuun.
camping pöytä + tuolit
Laadukas kokoontaitettava campingpöytä neljällä tuolilla varustettuna. Helppo kasata ja pakata.
Frezzer
Elite lepotuoli Taitettava lepotuoli pehmusteella, joka tuo mukavuutta istumiseen.
Pro 25L 12/24V 230V matkajääkaappipakastin
Kompressorikäyttöinen matkajääkaappipakastin sopii hyvin käytettäväksi ajoneuvoissa (12/24V) ja kotitalouksissa (230V). Kestää hyvin tärinää ja kallistuksia, joten toimii hyvin kovemmassakin menossa. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 299,00
Heed model 3/Y puhelinteline
Laadukas teline, jossa kiinnikkeet Tesla model 3 ja Y-malleihin sekä tuuletusritiläkiinnikkeet, jotka sopivat lähes kaikkiin automalleihin. Vahvat, sisäänrakennetut magneetit kestävät jopa 2 kg painon. Y, O, J, L, I, .com
Arctic Caravan asuntoauton ikkunapeite
Sopii yleisimpiin matkailuajoneuvoihin, sijoitetaan ikkunan ulkopuolelle. Talvella ikkunapeite suojaa tehokkaasti kylmyydeltä ja kesällä kuumudelta.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 14,90
Alin hinta/30pv 9,90 -54% 6 90
-29%
19900
DunWore PS 12V 1500W siniaaltoinvertteri
Laadukas 1500 W puhdas siniaaltoinvertteri.
.com
279,00 Alin hinta/30pv 199,00
Harju Patio terassivalosarja aurinkokennolla
Kytkee valot päälle hämärän tullen ja valot sammuvat automaattisesti 7 tunnin päällä olon jälkeen. Helppo asennus, sillä valaisimissa on liitosjohdot valmiina.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 54,90
Alin hinta/30pv 29,90 -46% 29 90
Harju 2kpl kaappivalo magneettikytkimellä
Harjun magneettikytkimellä varustettu valaisin on erittäin helppo asentaa esimerkiksi kaappiin tai ulos vedettävään laatikkoon. Valaisin kiinnitetään kaappiin tai oveen mukana toimitettavalla tarranauhalla . Y, O, J, L, I, .com
Norm. 10,90
24 90
Aneta Lighting Gusto led kattokohdevalaisin
Valkoiseksi maalattua metallia • Kromiyksityiskohtia • 5x5W suunnattavilla integroiduilla LED valolähteillä • Lämmin valkoinen valo 5x400lm • Kattokoukkukiinnitys Y, O, J, L, I, .com
Norm. 79,00
Alin hinta/30pv 29,00
Bellus valkoinen kaulatuuletin
Erittäin hyvin viilentävä ladattava kaulatuuletin. Puhallus ylös-alas ja niskan puolella on metalliset jäähdytyslevyt. Voidaan käyttää esim. ulkoillessa, toimistossa, kotona, pelatessa tai autossa . Y, O, J, L, I, .com
Norm. 39,95
Alin hinta/30pv 34,95
EVSE Type2 11kW 5m sähköauton latauskaapeli
Sähköauton 5m
-18%
Thetford Aqua Kem Sachets 15 pussin WC-jauhe
Helppokäyttöiset annospussit jätesäiliöiden käyttöön. Annospussit ovat suljettavassa purkissa. Annospussi liukenee kokonaan veteen, jauhe poistaa epämiellyttävät hajut ja vähentää kaasun muodostumista. Jauhe pitää jätesäiliön puhtaana ja raikkaana.
Alin hinta/30pv 13,90
Y, O, J, L, I, .com
Kaikki Adidas ja Puma jalkapallokengät -20%. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.
Y, O, J, L, I, .com
Kaikki myymälävalikoimassa olevat Bestway uima-altaat alehinnoin!
Y, O, J, L, I, .com
Dexal pro hydration nesteytysjuomat 18 poretablettia
Suorituskykyä ja nesteytystä ilman kaloreita ja sokeria!D Y, O, J, L, I, .com Norm. 5,35 Alin hinta/30pv 4,50 -16% 4 50
TEHO Sport palautusjuomat 0,33 l
TEHO sport palautusjuomalla entistä enemmän tehoa treeniisi!
Y, O, J, L, I, .com
Leader Performance Sports Drink Sitruksenmakuinen 560
iSport urheilu-/ taustaverkko 5x2,5 m
Kovaan käyttöön suunniteltu säänkestävä taustaverkko, joka soveltuu hyvin jääkiekkoon, golf in sekä pesäpalloon.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 59,90
Alin hinta/30pv 49,90 -17%
-15% -20 -30%
Nosht
Vatsaystävälliset, hyvänmakuiset juomat ja ruoat auttavat sinua saamaan kaiken irti seuraavasta suorituksestasi, olipa kyse treeneistä, kisoista tai aktiivisesta elämästä. Y, O, J, L, I, .com
Maxim energiageelit ja urheilujuomajauheet
Nesteytystä, lisäenergiaa ja voimia jatkaa suoritusta esimerkiksi pitkien juoksu- ja pyöräilylenkkien yhteydessä. Norm. 1,85-11,85. Y, O, J, L, I, .com
Leader Super Hydrate Citrus 500 g urheilujuomajauhe
Vatsaystävällinen ja nopeasti imeytyvä urheilujuomajauhe. Neljällä eri nopeudella energiaa luovuttavaa hiilihydraattia tekee tuotteesta ainutlaatuisen.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 11,90 -25% 8 90