KauppakamariTieto 2016

Page 1

Ota tieto tavaksi.


KauppakamariTieto KauppakamariTieto on talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten sekä yritysjohdon työkalu. Palvelua voi käyttää niin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin, joten ajantasainen tieto on aina nopeasti saatavilla. Valittavinasi ovat asiantuntijoiden kirjoittamat asiakokonaisuudet 12 eri aihealueelta. Palvelussa on myös ajankohtaisia artikkeleita ja kysymys-vastaus-osio. Palvelua päivitetään säännöllisesti, joten tieto on aina voimassa olevan lainsäädännön mukaista ja luotettavaa. Lisäksi saat sähköpostiisi 2–4 kertaa vuodessa tiedon muuttuneista asioista. Useat tuotteet ovat saatavana myös päivitettävinä kansioina.

Kirsi Parnila lakimies


Työsuhde, palkka ja HR Palkanlaskenta Sisältää kokonaisuudet mm. palkanmaksusta, ennakonpidätyksestä, ulkomaantyöstä, ylityökorvauksista ja sairauspoissaoloista. Vastauksia saa myös luontoisetuja ja verovapaita henkilökuntaetuja sekä päivärahoja, sosiaalivakuutusmaksuja ja työaikaa koskeviin kysymyksiin. Mukana on myös verohallituksen ohjeita sekä vuosittain vaihtuvat tiedot verotusarvoista ja verovapaista enimmäismääristä. Päivittäjinä ovat Helsingin seudun kauppakamarin työsuhdelakimiehet Kati Mattinen ja Kirsi Parnila.

Työpaikan lait

Luotettavaa tietoa ja erinomaisia asiakirjamalleja.

Yhteen koostettuna työpaikalla nähtävänä pidettävä lainsäädäntö sekä useita muita työsuhteisiin ja työympäristöön liittyviä säädöksiä. Jokaisella työpaikalla on lain mukaan pidettävä nähtävillä työntekijöiden oikeuksien ja turvallisuuden takaamiseksi annettu lainsäädäntö. Työpaikan lakien useamman hengen verkkolisenssin tilaajalle lähetään todistus siitä, että yritys on hoitanut velvoitteensa pitää nähtävillä asiaankuuluva työlainsäädäntö. Työpaikan lait on saatavana myös vuosittain ilmestyvänä kirjana. Työpaikan lakeja päivittää ON, KTK René Lindqvist.

Työsuhdeasiat Sisältää työsuhteeseen liittyvät tiedot loogisesti koostettuna. Lisäksi palvelussa on paljon valmiita työsuhteeseen liittyviä lomakkeita ja oikeustapauksia. Saatavana myös ruotsinkielisenä. Asiat käsitellään aihekokonaisuuksittain, kuten työsopimuksen tekeminen ja muuttaminen, perhevapaat, vuosilomat ja muut tilapäiset poissaolot sekä työsuhteen päättämismenettely. Päivittäjinä ovat Helsingin seudun kauppakamarin työsuhdelakimiehet Sini Järvinen ja Kirsi Parnila.

Työsuhteen malliasiakirjat Palvelu sisältää mm. työaikaa, vuosilomaa, työsopimuksen solmimista, päättämistä ja lomauttamista koskevat asiakirjat sekä kehityskeskustelupohjan, palkkatodistuksen ja tasa-arvosuunnitelman. Mukana on myös asiakirjojen laatimista ja täyttämistä koskevat ohjeet. Word- ja pdf-lomakkeet voi täyttää, tallentaa ja tulostaa. Lomakkeet ja selitykset ovat myös englanniksi. Osaa asiakirjoista voi halutessaan myös muokata. Päivittäjinä työsuhdelakimiehet Sini Järvinen ja Kirsi Parnila.


Talous ja verotus Alv Sisältää kattavasti tietoa arvonlisäverotuksesta yrityksen koko elinkaaren ajalta. Aiheina ovat mm. verovelvollisena toimiminen, mikä on verollista, veron laskeminen ja oikea-aikainen kohdistaminen. Alv on asiantuntijoiden kirjoittama käytännönläheinen tietopankki kirjanpitäjille, yrittäjille ja muille arvonlisäverotuksesta ajantasaista tietoa tarvitseville. Palvelua päivittävät PricewaterhouseCoopersin veroasiantuntijat Juha Laitinen ja Maarit Pokkinen.

Vero Selkeä ja havainnollinen yritysverotuksen tietopankki, jossa käsitellään kaikkia yritystoiminnan muotoja koskevia verotusasioita selkeästi. Mukana on myös keskeisimmät korkeimman hallinto-oikeuden ja keskusverolautakunnan ratkaisut sekä verohallinnon päätökset ja ohjeet. Teosta päivittää Helsingin seudun kauppakamarin veroasiantuntija Jukka Koivumäki.

Tietopalveluiden ja kansioiden käyttö antavat turvallisuuden tunteen tilitoimiston arjessa.

Kirjanpito Palvelussa selvitetään kirjanpitoon vaikuttavien lakien määräyksiä ja niiden tulkintoja. Taseen ja tuloslaskelman erät on eritelty yksityiskohtaisesti ja kirjauksia valaistaan esimerkkien avulla. Mukana on mallitilikartta ja sen tilejä käytetään esimerkkeinä tilien nimistä ja jaottelusta. Tilinpäätöstä käsittelevän luvun lopussa on esimerkki tilinpäätöksestä. Myös konsernitilinpäätöstä käsitellään omassa luvussaan. Palvelua päivittää Helsingin seudun kauppakamarin kirjanpidon asiantuntija Teija Kerbs.

Yrityksen verolait Kaikki yritystoiminnan kannalta keskeisimmät verosäädökset ajantasaisina ja aihealueittain ryhmiteltyinä. Palvelussa on myös kirjanpitoa koskevia säädöksiä. Yrityksen verolait sopii hakuteokseksi kaikille verotuksen ja taloushallinnon parissa työskenteleville sekä muille verolainsäädännöstä ajantasaista tietoa tarvitseville. Yrityksen verolakeja päivittää ON, KTK René Lindqvist.


Muut aihealueet Liikejuridiikka Liikejuridiikka sisältää sekä laajoja artikkeleita että tiiviitä katsauksia liike-elämän juridiikan ajankohtaisimpiin teemoihin. Kirjoituksia julkaistaan mm. yhtiö- ja sopimusoikeudesta, rahoituksesta ja vakuuksista, tilinpäätöksestä ja verotuksesta, immateriaali-, työ- ja ympäristöoikeudesta sekä yritysmaailman riidanratkaisuun liittyvistä teemoista. Liikejuridiikan päätoimittaja OTT, VT Ville Pönkä Helsingin yliopistosta ja Suomen arvostetuimmat yritysjuridiikan professorit, tutkijat ja asianajajat mm. Mika Hemmo, Heikki Halila ja Kari Hoppu kirjoittavat palveluun säännöllisesti. Liikejuridiikka-palvelu sisältää kolme kertaa vuodessa ilmestyvän painetun julkaisun.

Markkinointijuridiikka Markkinoinnin ammattilaisten palvelu, jossa kaikki tärkeimmät B-to-C - ja B-to-B -markkinointia koskevat säännökset on käsitelty omissa kokonaisuuksissaan. Mukana on mm. hyvän liiketavan vastaisuus ja sopimaton menettely. Kuluttajamarkkinoinnissa käsitellään lisäksi mm. hintojen ilmoittaminen ja kylkiäiset. Henkilötietojen kerääminen, käsittely ja käyttäminen, verkkokaupan sopimusehdot, palautusprosessi ja evästeet, brändit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit saavat niin ikään omat lukunsa. Saatavissa myös vuosittain ilmestyvänä kirjana. Asiantuntijoina asianajajat Elina Koivumäki ja Petteri Häkkänen Eversheds Asianajotoimisto Oy:sta.

Ulkomaankauppa Palvelu sisältää keskeiset vientiin ja tuontiin liittyvät asiat sekä englanninkieliset mallisopimukset, jotka ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluiden aloittamiseen. Viejä ja tuoja saavat tärkeää tietoa myös ulkomaankaupan juridiikasta ja maksutavoista sekä verotuksesta. Palvelu auttaa valitsemaan vienti- ja tuontikauppaan parhaiten soveltuvan kuljetusvaihtoehdon ja antaa paljon tietoa tulliyhteisöistä, tavaran vakuuttamisesta ja toimituslausekkeista sekä huolitsijoista. Tuotteen asiantuntijana toimii mm. tulliasioiden päällikkö ja tullausasiantuntija Ville Raevuori.

Yhtiöoikeus Yhtiöoikeus on tarkoitettu osakeyhtiön juoksevan hallinnon hoitajille, yhtiön johdolle ja yhtiön kirjanpitotehtävistä vastaaville sekä tilitoimistoille ja tilintarkastajille. Palvelu antaa vastaukset yhtiön jokapäiväiseen toimintaan liittyviin kysymyksiin. Sisältää myös hyödyllisiä malliasiakirjoja mm. yhtiökokousesta ja hallituksen kokouksista. Palvelua päivittävät asianajajat Marko Vuori, Antti Lehtimaja ja Anna Metso Asianajotoimisto Krogerus Oy:stä.


Ammattikirjasto – Tieto aina mukana Ammattikirjasto täydentää KauppakamariTietoa, mutta toimii myös itsenäisenä palveluna. Valittavinasi on alkuvaiheessa kaksi kokoelmaa, Talous ja Työsuhde, molemmissa on nyt noin 15 teosta. Mukana ovat mm. suositut Käytännönläheisesti-teokset sekä paljon muuta aihealueen kirjallisuutta. Valikoimaa täydennetään uutuuksilla. Vuoden 2016 aikana ovat tulossa kokoelmat Juridiikka ja Johtaminen. Lue suosittuja ammattikirjojamme tietokoneella, tabletilla tai vaikka kännykällä.

Miksi Ammattikirjasto? • Ammattikirjasto on aina mukanasi, kotona ja työpaikalla • Tieto on helppo löytää isostakin määrästä kirjoja • Tekstilainaukset ja -viittaukset onnistuvat helposti • Voit olla varma, että käytössäsi on aina kirjan uusin painos • Kokoelmia päivitetään uutuuskirjoilla • Palvelun laajuus ja sisällöt mukautuvat tarpeesi mukaan

Tutustu osoitteessa www.ammattikirjasto.fi tai tilaa koekäyttötunnukset www.kauppakamarikauppa.fi/koekaytto. Tarjouspyynnöt useamman käyttäjän lisensseille myynti@helsinki.chamber.fi.


Räätälöi itsellesi sopiva palvelu Hanki käyttöösi tarvitsemasi asiakokonaisuudet tai koko palvelu. Vuosilisenssin hinta määräytyy tilaamiesi asiakokonaisuuksien ja käyttäjien lukumäärän mukaan. Jos organisaatiosi on Helsingin seudun, Kymenlaakson tai Länsi-Uudenmaan kauppakamarin jäsen, voit lisäksi soittaa asiantuntijoillemme ja kysyä neuvoja. Lisätietoja ja tilaukset www.kauppakamarikauppa.fi Tilaa koekäyttötunnukset www.kauppakamarikauppa.fi/koekaytto Tutustu myös www.ammattikirjasto.fi Asiakaspalvelu kustannus@helsinki.chamber.fi puh. 09 2286 0360

Teija Kerbs kirjanpidon asiantuntija


Tutustu ja tilaa! Tilaa KauppakamariTieto-palvelu www.kauppakamarikauppa.fi

Tutustu tilaamalla koekäyttötunnukset www.kauppakamarikauppa.fi/koekaytto

Pyydä tarjous useammalle käyttäjälle myynti@helsinki.chamber.fi

Kauppakamarikauppa Kalevankatu 12, 2. krs 00100 HELSINKI Avoinna: ma–pe klo 9–15 puh. 09 2286 0360 kustannus@helsinki.chamber.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.