2 | 15 6.10.2015
Helsingin seudun toimialakatsaus Suhdannekuva Helsingin seudun toimialarakenne Toimialojen vertailu Teollisuus Rakentaminen Kauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Rahoitustoiminta Palvelut liike-elämälle Informaatio ja viestintä Kuljetus ja varastointi Palvelut kotitalouksille Yritysten suhdannenäkymät Uudellamaalla
2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Vaihtuva teema: 15 Asuntotuotanto Helsingin seudulla
SUHDANNEKUVA
Muutos (%)
Helsingin seudun tuotannon trendin kasvu hiipui viime vuoden lopussa. Kuluvan vuoden alkupuolella tuotannon taso pysyi lähes samalla tasolla. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan nähden tuotanto oli Helsingin seudulla arvion mukaan keskimäärin vajaat 2 % korkeammalla tasolla. Valtakunnallisesti tuotanto pysyi viime vuonna lähes ennallaan. Tuotanto oli viimek-
4
si kuluneen vuoden aikana Helsingin seudulla noin 2 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2010. Koko maassa tuotanto oli viiden vuoden takaisella tasolla. Suomen talouskehitys jatkui edelleen heikkona kuluvan vuoden alkupuolella. Helsingin seudulla kehitys oli heikkoa erityisesti kaupan alalla ja teollisuudessa. Muista toimialoista erottui informaatio- ja viestintäala, joka kasvoi edelleen vahvasti. Myös rakentamisen ja kotitalouksien palveluiden kasvu kompensoi heikommin kehittyvien toimialojen vaikutuksia. Nopea väestönkasvu piti yllä asuntokysyntää ja sen myötä rakentamista. Suhdanneodotukset kohenivat alueen yrityksissä kesän aikana hieman. Helsingin seudun työllisten trendi laski hienoisesti kuluvan vuoden alkupuolella. Edel-
Tuotanto Helsingin seudulla ja koko maassa, muutos (%) edellisestä vuodesta.
2
Muutos (%)
Helsingin seudun tuotanto kasvoi edellisvuodesta kuluvan vuoden alkupuolella. Seudun työllisten määrä laski vuoden takaisesta huhti– kesäkuussa. Tämän katsauksen uusimmat tiedot ovat vuoden 2015 toiselta neljännekseltä.
lisvuoteen verrattuna työllisten määrä kasvoi hieman vuoden alussa, mutta kääntyi laskuun vuoden toisella neljänneksellä. Työpaikkojen trendi pysyi vuoden alkupuoliskolla ennallaan. Työpaikkojen määrä pysyi lähes samalla tasolla myös edellisvuoteen verrattuna. Koko maassa työllisten määrän trendi laski hieman vuoden alkupuolella. Vuoden takaiseen verrattuna koko maan työllisten määrä kääntyi selvään laskuun vuoden toisella neljänneksellä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Helsingin seudun työllisten määrä oli 2 % ja työpaikkojen määrä reilun prosentin korkeammalla tasolla kuin vuonna 2010. Koko maassa työllisyys oli viiden vuoden takaisella tasolla.
1,5
Työlliset ja työpaikat Helsingin seudulla sekä työlliset koko maassa, muutos (%) edellisestä vuodesta.
1 0,5
Helsingin seutu
0
0
Helsingin seudun työlliset
-0,5
Helsingin seudun työpaikat
Koko maa -2
Koko maa työlliset
-1 -4
2014/4
2014/4
2015/1
-1,5
2015/2
110
Tuotanto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
105
2014/4
2014/4
2015/1
2015/2
110
Työlliset ja työpaikat Helsingin seudulla sekä työlliset koko maassa. Indeksi 2010 = 100
105
Helsingin seutu 100
100
95
95
90
90
2011/3 2011/4 2012/1 2012/2 2012/3 2012/4 2013/1 2013/2 2013/3 2013/4 2014/1 2014/2 2014/3 2014/4 2015/1 2015/2 2
Helsingin seudun työlliset Helsingin seudun työpaikat Koko maa työlliset
2011/3 2011/4 2012/1 2012/2 2012/3 2012/4 2013/1 2013/2 2013/3 2013/4 2014/1 2014/2 2014/3 2014/4 2015/1 2015/2
Koko maa
HELSINGIN SEUDUN TOIMIALARAKENNE
Helsingin seutu on maan suurin ja kansainvälisin yritystoiminnan keskittymä. Seudun yritystoiminta on erikoistunut informaatioaloihin, tukkukauppaan ja logistiikkaan sekä liike-elämän ja rahoituksen palveluihin. Helsingin seudulla, jonka maapintaala on 1,2 % koko maasta, asuu 26 % Suomen väestöstä, sijaitsee 31 % maan työpaikoista ja tuotetaan 36 % maan bruttokansantuotteesta. Helsingin seutu Helsingin seudun väkiluku oli ennakkotiedon mukaan 1 430 700 henkeä kuluvan vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan
seudulla oli viimeksi kuluneen vuoden aikana 712 000 työllistä ja 746 800 työpaikkaa. Alueen bruttokansantuote oli vuonna 2014 noin 69 miljardia euroa.
Toimialarakenne Helsingin seudun elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen. Seudun työpaikoista 16 % on jalostuksessa, 59 % kaupan ja muiden markkinapalveluiden toimialoilla sekä 25 % julkisissa palveluissa. Erityisesti kaupan ja muiden markkinapalvelualojen osuudet ovat Helsingin seudulla huomattavasti suurempia kuin koko maassa. Julkisten palveluiden työpaikkaosuus on seudulla jonkin verran pienempi ja jalostuksen osuus huomattavasti pienempi kuin koko maassa. Alkutuotannon merkitys Helsingin seudun toimialarakenteessa on marginaalinen.
Erikoistumisalat Helsingin seudun elinkeinotoiminnan erikoistumista voidaan tarkastella suhteuttamalla seudun kunkin toimialan työpaikkaosuus koko maan vastaavaan osuuteen. Näiden niin sanottujen sijaintiosamääräindeksien perusteella Helsingin seutu on suuntautunut vahvimmin informaation tuotantoon ja välitykseen, tukkukauppaan ja muuhun logistiikkaan, liike-elämän ja rahoituksen palveluihin, muihin erikoistuneisiin palvelualoihin, korkean teknologian teollisuuteen, tutkimukseen, kehittämiseen ja korkeakoulutukseen sekä toimintoihin, jotka liittyvät seudun rooliin maan hallinto- ja päätöksentekokeskuksena. Helsingin seudun erikoistumisprofiili poikkeaa ratkaisevasti muiden Suomen suurien kaupunkialueiden profiileista.
Alkutuotanto 0,4 % Helsingin seudun vahvimmat erikoistumisalat. Indeksi, koko maa = 100
Päätoimialojen osuus (%) Helsingin seudun työpaikoista 2014.
Sijaintiosamäärä (indeksi)
Radio- ja televisiotoiminta Kustannustoiminta Ohjelmisto- ja tietopalvelut Tukkukauppa: muut alat Mainos- ja markkin.palv. ym. Rahoitus-, ja vakuutustoiminta Tukkukauppa: koneet ja elektron. Tutkimus ja kehittäminen Elektronisten tuotteiden valmistus Laki-, hallinto- ja laskentapalvelut Televiestintä Liikennettä palveleva toiminta Painaminen Taiteet, viihde ja virkistys Kiinteistöalan toiminta Korkeakoulutus Järjestötoiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut Öljy-, kem.- ja lääketuott. valm. Ravintolat ja muu ravitsemispalv. Julkinen hallinto ja maanpuolustus 100
Jalostus 16,1 % Julkiset palvelut 24,9 %
Markkinapalvelut 44,7 %
Kauppa 13,9 % Päätoimialojen osuus (%) koko maan työpaikoista 2014.
Alkutuotanto 4,5 %
Jalostus 21,8 %
125
150
175
200
225
Julkiset palvelut 28,4 %
250
Markkinapalvelut 33,3 %
Kauppa 12,0 %
Työpaikkojen toimialajakauma Helsingin seudun päätoimialoilla 2014. JALOSTUS
KAUPPA
MARKKINAPALVELUT
Autokauppa 10,7 %
Rakentaminen 40,2 %
Konsultointipalvelut 23,5 % Kiinteistöpalvelut 2,7 %
Painaminen 3,6 %
Elektroniikka 14,6 %
Rahoitus 8,2 %
Kemia ja lääke 5,9 % Elintarvike 6,3 % Sähkö, lämpö ja vesi 7,0 %
Majoitus ja rav. 8,8 %
Metalli 12,0 % Muu jalostus 10,4 %
Vähittäiskauppa 42,6 %
Tukkukauppa 46,8 %
Hallinto- ja tukipalvelut 9,4 %
JULKINEN HALLINTO JA HYVINVOINTIPALVELUT Informaatio ja viestintä 17,8 %
Julkinen hallinto 19,7 %
Sosiaalipalvelut 28,5 %
Terveyspalvelut 24,0 %
Koulutus 27,7 %
Virkistys- ja muut palvelut 15,2 %
Kuljetus ja varastointi 14,3 %
3
TOIMIALOJEN VERTAILU
Informaatio- ja viestintäalan liikevaihdon vahva kasvu jatkui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi selvästi myös rakentamisessa ja kotitalouksien palveluissa.
Liikevaihdon ja palkkasumman muutos (%) toimialaryhmittäin Helsingin seudulla, neljännes 2/2015 verrattuna vuotta aikaisempaan.
Kaikki toimialat Teollisuus Rakentaminen Kauppa Majoitus- ja ravitsemisala
Yritysten liikevaihto ja palkkasumma Talouden aktiivisuuden eroja toimialojen välillä verrataan oheisissa kuvioissa käyttäen indikaattoreina liikevaihtoa ja palkkasummaa (rahoitustoiminnassa ei liikevaihtoa). Muutokset esitetään nimellisinä poistamatta inflaation vaikutusta. Helsingin seudun yritysten yhteenlaskettu liikevaihto laski kuluvan vuoden toisella neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 2 %. Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto laski 0,3 %. Kuluttajahinnat laskivat huhti–kesäkuussa edellisvuodesta 0,1 %, teollisuuden tuottajahinnat 0,7 % ja tukkuhinnat 1,9 %. Rakennuskustannukset nousivat 0,5 % vuoden takaisesta. Tuottajahintoja ja tukkuhintoja on laskenut muun muassa öljyn hinnan halpeneminen. Liikevaihdon kasvu oli kuvan vuoden toisella neljänneksellä voimakkainta informaatio- ja viestintäalalla, jossa kasvua kertyi 12 % edellisvuodesta. Rakentamisessa liikevaihto kasvoi 9 % ja kotitalouksien palveluissa noin 6 %. Teollisuudessa ja kaupan alalla liikevaihto laski vuoden takaisesta 6 %. Yritysten yhteenlasketun palkkasumman kasvu vuoden takaisesta jatkui. Edellisvuoteen verrattuna palkkasumma kasvoi vuoden toisella neljänneksellä vajaat 2 %. Palkkasumma kasvoi vuotta aikaisempaan verrattuna useimmilla päätoimialoilla. Vahvinta kasvu oli liike-elämän palveluissa ja rakentamisessa. Kaikkien toimialojen liikevaihto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin 6 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2010. Seudun yritysten palkkasumma on kasvanut 13 % viiden vuoden takaisesta. Kuluttajahinnat ovat nousseet 9 % vuoden 2010 tasosta. Liikevaihto on kasvanut viiden vuoden takaisesta eniten informaatio- ja viestintäalalla. Teollisuuden liikevaihdon kehitys on ollut muiden toimialojen kehitystä selvästi heikompaa.
Rahoitustoiminta Liikevaihto
Palvelut liike-elämälle Informaatio ja viestintä
Palkkasumma
Kuljetus ja varastointi Palvelut kotitalouksille -10
-5
10
5
0
15
Muutos (%)
Liikevaihdon ja palkkasumman muutos (%) toimialaryhmittäin Helsingin seudulla, neljännekset 3/2014– 2/2015 verrattuna vuoteen 2010.
Kaikki toimialat Teollisuus Rakentaminen Kauppa Majoitus- ja ravitsemisala Rahoitustoiminta Palvelut liike-elämälle
Liikevaihto
Informaatio ja viestintä
Palkkasumma
Kuljetus ja varastointi Palvelut kotitalouksille -15 -10 -5
0
5 10 15 20 25 30 35 40 Muutos (%)
Henkilöstömäärän muutos (%) toimialaryhmittäin Helsingin seudulla, neljännes 2/2015 verrattuna vuotta aikaisempaan.
Kaikki toimialat Teollisuus Rakentaminen Kauppa Majoitus- ja ravitsemisala Rahoitustoiminta Palvelut liike-elämälle
Henkilöstömäärä päätoimialoilla
Informaatio ja viestintä
Henkilöstömäärä-indikaattori kuvaa Helsingin seudulla toimivissa yrityksissä ja muissa organisaatioissa tehtyjen henkilötyövuosien määrää. Kaikkien toimialojen yhteenlaskettu henkilöstömäärä oli huhti–kesäkuussa samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Henkilöstömäärä kasvoi informaatio- ja viestintäalalla, liike-elämän palveluissa, rahoitustoiminnassa ja kotitalouksien palveluissa. Henkilöstömäärä laski selvästi majoitus- ja ravitsemisalalla sekä kaupassa. Seudulla toimivien yritysten henkilöstömäärä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin 4 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2010. Kasvua on ollut eniten majoitus- ja ravitsemisalalla, liike-elämän palveluissa sekä rakentamisessa. Teollisuuden henkilöstömäärä on laskenut selvästi viiden vuoden takaisesta.
Palvelut kotitalouksille
Kuljetus ja varastointi
-4
-2
0
2
4 Muutos (%)
Henkilöstömäärän muutos (%) toimialaryhmittäin Helsingin seudulla, neljännekset 3/2014– 2/2015 verrattuna vuoteen 2010.
Kaikki toimialat Teollisuus Rakentaminen Kauppa Majoitus- ja ravitsemisala Rahoitustoiminta Palvelut liike-elämälle Informaatio ja viestintä Kuljetus ja varastointi Palvelut kotitalouksille
4
-5
0
5
10
15 Muutos (%)
TEOLLISUUS Teollisuus, sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, vesi- ja jätevesihuolto, jäte- ja ympäristöhuolto, kaivostoiminta
120
Teollisuuden henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
110
100
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
90
Teoll. tuottajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
80
110
Henkilöstön määrä teollisuudessa ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
105
Teollisuus Kaikki toimialat
100
Teollisuusyritysten kehitys oli vuoden alkupuolella heikkoa. Helsingin seudulla toimivien teollisuusyritysten liikevaihdon trendin yli kaksi vuotta kestänyt lasku taittui viime vuoden toisella neljänneksellä, mutta jatkui taas vuoden lopussa. Alan liikevaihdon trendin lasku jatkui jyrkkänä kuluvan vuoden alussa. Lasku kuitenkin loiveni vuoden toisella neljänneksellä. Teollisuuden liikevaihdon trendin lasku jatkui myös valtakunnallisesti. Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana alan liikevaihto oli Helsingin seudulla arvion mukaan keskimäärin 4 % edellisvuotta alemmalla tasolla. Teollisuusyritysten liikevaihtoa on laskenut tuottajahintojen halpeneminen. Kuluvan vuoden alkupuolella teollisuuden tuottajahinnat laskivat edellisvuoteen nähden reilun prosentin. Seudun teollisuuden liikevaihto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin kymmenyksen alemmalla tasolla kuin vuonna 2010. Samana aikana teollisuuden tuottajahintojen taso on noussut noin 5 %. Teollisuuden palkkasumman trendin kasvu tasaantui viime vuoden lopussa. Kuluvan vuoden alkupuolella trendi pysyi samalla tasolla. Myös alan henkilöstömäärän trendi pysyi ennallaan. Vuoden alkupuoliskolla alan palkkasumma kasvoi reilun prosentin edellisvuodesta. Henkilöstömäärä pysyi vuoden takaisella tasolla. Vuodesta 2010 Helsingin seudun teollisuuden henkilöstömäärä on supistunut 4 %. Alan palkkasumma on 3 % viiden vuoden takaista korkeammalla tasolla. Helsingin seudun teollisuusyrityksissä oli työvoimatutkimuksen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 67 600 työpaikkaa.
95
2015/2
120
Teollisuuden henkilöstömäärä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%). Teollisuuden liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
110
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto Muutos (%)
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
5
2,5
Helsingin seutu Koko maa
100
0
2,5 90 5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
80 -7,5
2014/3
2014/4
2015/1
2015/2
5
RAKENTAMINEN Talonrakentaminen, maa- ja vesirakentaminen, erikoistunut rakennustoiminta
Rakentamisen liikevaihdon ja palkkasumman kasvu oli vahvaa.
140
Rakennusalan liikevaihdon trendin kasvu kiihtyi kuluvan vuoden alussa ja jatkui vahvana myös vuoden toisella neljänneksellä. Vuoden takaiseen verrattuna alan liikevaihto kasvoi vuoden alkupuolella 9 %. Rakennuskustannukset olivat 0,6 % korkeammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Rakentamisen liikevaihdon trendi kasvoi vuoden alkupuolella vahvasti myös koko maassa. Vuoteen 2010 verrattuna alan liikevaihto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana Helsingin seudulla yli viidenneksen korkeammalla tasolla. Rakennuskustannukset ovat nousseet samana aikana noin 8 %. Rakennusyritysten palkkasumman trendin kasvu jatkui vuoden alkupuolella. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna palkkasumma oli vuoden alkupuoliskolla keskimäärin noin 3 % korkeammalla tasolla. Rakentamisen henkilöstömäärän trendi kasvoi hieman vuoden alussa, mutta pysyi huhti–kesäkuussa ennallaan. Vuoden takaiseen nähden rakentamisen henkilöstömäärä oli keskimäärin samalla tasolla. Rakennusalan palkkasumma on kasvanut neljänneksen vuodesta 2010. Henkilöstömäärä on alalla reilun kymmenyksen korkeammalla tasolla kuin viisi vuotta aikaisemmin. Helsingin seudun rakennusalan yrityksissä oli työvoimatutkimuksen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 47 200 työpaikkaa.
130
Rakentamisen henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
Henkilöstö 110
Palkkasumma Liikevaihto Rakennuskustannukset
100
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
120
Henkilöstön määrä rakentamisessa ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
115
110
Rakentaminen Kaikki toimialat
105
100
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
Henkilöstö
2011/4
Rakentamisen liikevaihto, palkkasumma ja henkilöstömäärä Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%).
2011/3
95
Palkkasumma Liikevaihto Muutos (%)
10
7,5
5
140
130
Rakentamisen liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
120
Helsingin seutu Koko maa
110 2,5
100 0
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2015/2
2012/4
2015/1
2012/3
2014/4
2012/2
2014/3
2012/1
-2,5
2011/4
6
2011/3
90
KAUPPA Tukkukauppa, agentuuritoiminta, vähittäiskauppa, moottoriajoneuvojen kauppa ja korjaus, polttoaineen vähittäismyynti 130
Kaupan henkilöstömäärä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
110
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
100
Tukkuhinnat Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
110
Henkilöstön määrä kaupan alalla ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
105
Kauppa Kaikki toimialat
Kaupan alan liiketoiminnan kehitys jatkui heikkona. Kaupan liikevaihdon trendi kääntyi selvään laskuun viime vuoden lopussa ja kuluvan vuoden alkupuolella trendin lasku jatkui. Alan liikevaihto oli arvion mukaan edellisen vuoden vastaavaan aikaan nähden vuoden alkupuolen aikana keskimäärin 5 % alemmalla tasolla. Kaupan liikevaihdon trendi laski viime vuoden alkupuolen aikana myös koko maassa. Kaupan alan liikevaihtoa on laskenut osaltaan tukkuhintojen halpeneminen. Tukkuhinnat laskivat 2 % edellisvuodesta, kun kuluttajahinnat pysyivät ennallaan. Kaupan liikevaihto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana Helsingin seudulla keskimäärin vuoden 2010 tasolla. Tukkuhinnat ovat nousseet samana aikana 10 % ja kuluttajahinnat 9 %. Kaupan alan palkkasumman trendin loiva lasku pysähtyi viime vuoden lopussa ja on sen jälkeen pysynyt ennallaan. Edelliseen vuoteen verrattuna palkkasumma oli vuoden alkupuoliskolla prosentin alemmalla tasolla. Vuoteen 2010 nähden alan palkkasumma on kasvanut 8 %. Kaupan henkilöstömäärän trendin lasku jatkui kuluvan vuoden alkupuolella. Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna henkilöstömäärä aleni alalla 2 %. Kaupan alan henkilöstömäärä on viiden vuoden takaiseen nähden 2 % korkeammalla tasolla. Työvoimatutkimuksen mukaan kaupan toimialalla oli viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 101 100 työpaikkaa Helsingin seudulla.
100
2015/2
130
Kaupan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%). Kaupan liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
120
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
0
Muutos (%)
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
95
-2,5 110
Helsingin seutu Koko maa -5
100
90
-7,5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
80 -10
2014/3
2014/4
2015/1
2015/2
7
MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA Majoitus, ravitsemistoiminta
130
Majoitus- ja ravitsemisalan liikevaihdon ja henkilöstömäärän trendit kääntyivät laskuun. Helsingin seudun majoitus- ja ravitsemisalan liikevaihdon trendin kasvu pysähtyi viime vuoden lopussa ja kääntyi laskuun kuluvan vuoden alussa. Vuoden toisella neljänneksellä liikevaihdon trendin loiva lasku jatkui. Arvion mukaan alan liikevaihto oli kuitenkin vuoden alkupuolella prosentin edellisvuotta korkeammalla tasolla. Koko maassa majoitusja ravitsemistoiminnan liikevaihdon trendi pysyi ennallaan vuoden alkupuoliskolla. Viiden vuoden takaisesta alan liikevaihto on kasvanut Helsingin seudulla 16 %. Kuluttajahinnat ovat nousseet samana aikana 9 %. Toimialan palkkasumman trendin loiva kasvu jatkui vuoden alussa. Kuluvan vuoden huhti–kesäkuussa palkkasumman trendi pysyi ennallaan. Vuoden takaiseen verrattuna palkkasumma oli vuoden alkupuolella puolitoista prosenttia korkeammalla tasolla. Alan henkilöstömäärän trendi laski vuoden alkupuoliskon aikana. Vuoden takaiseen verrattuna henkilöstömäärä laski reilun prosentin. Majoitusja ravitsemisalan palkkasumma on kasvanut 18 % vuodesta 2010. Alan henkilöstömäärä on viiden vuoden takaiseen nähden 14 % korkeammalla tasolla. Majoitus- ja ravitsemisalalla oli työvoimatutkimuksen mukaan noin 28 900 työpaikkaa Helsingin seudulla viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Majoitus- ja ravitsemisalan henkilöstömäärä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
110
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
100
Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
120
Henkilöstön määrä majoitus- ja ravitsemisalalla ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
115
Majoitus- ja ravitsemisala
110
Kaikki toimialat 105
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
Henkilöstö
2011/4
Majoitus- ja ravitsemisalan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%).
2011/3
100
Palkkasumma Liikevaihto Muutos (%)
5
140
Majoitus- ja ravitsemisalan liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
130 2,5 120
Helsingin seutu Koko maa
0 110
-2,5
100
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2015/2
2012/3
2015/1
2012/2
2014/4
2012/1
2014/3
2011/4
8
2011/3
90 -5
RAHOITUSTOIMINTA Rahoituspalvelut, vakuutustoiminta, rahoitusta ja vakuuttamista palveleva toiminta
130
Rahoitustoiminnan henkilöstön määrä ja palkkasumma Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
110
Henkilöstö Palkkasumma
100
Kuluttajahinnat 90
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
80
115
Rahoitustoiminta kääntyi kasvuun. Helsingin seudun rahoitustoiminnan palkkasumman trendi kääntyi kasvuun kuluvan vuoden alkupuolella. Edellisvuoteen nähden alan palkkasumma oli vuoden alkupuolen aikana keskimäärin lähes 3 % korkeammalla tasolla. Rahoitustoiminnan palkkasumma kääntyi vuoden alkupuoliskolla kasvuun myös valtakunnallisesti. Vuodesta 2010 alan palkkasumman kasvua on kertynyt Helsingin seudulla 11 %. Kuluttajahinnat ovat nousseet viiden vuoden takaisesta 9 %. Alan henkilöstömäärä kääntyi kasvuun viime vuoden lopussa ja kuluvan vuoden alkupuolella henkilöstömäärän kasvu jatkui. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna henkilöstömäärä oli vuoden alkupuoliskolla noin 2 % korkeammalla tasolla. Viiden vuoden takaiseen nähden alan henkilöstömäärä on kasvanut 7 %. Rahoitustoiminnassa oli työvoimatutkimuksen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 25 900 työpaikkaa Helsingin seudulla.
Henkilöstön määrä rahoitustoiminnassa ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
110
Rahoitustoiminta Kaikki toimialat
105
100
2015/2
130
Rahoitustoiminnan henkilöstön määrä ja palkkasumma Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%). Rahoitustoiminnan palkkasumma Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
120
Henkilöstö Palkkasumma
5
Muutos (%)
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
95
2,5
Helsingin seutu
110
Koko maa 0 100
90
-2,5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
80 -5
2014/3
2014/4
2015/1
2015/2
9
PALVELUT LIIKE-ELÄMÄLLE Kiinteistöpalvelut, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta
130
Helsingin seudun liike-elämän palveluiden henkilöstömäärän ja palkkasumman kasvu vuoden takaisesta jatkui. Myös liikevaihto kasvoi hieman.
Liike-elämän palveluiden henkilöstömäärä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
Liike-elämän palveluiden liikevaihdon trendin kasvu tasaantui viime vuoden loppupuolella ja trendi on pysynyt sen jälkeen lähes ennallaan. Valtakunnallisesti alan liikevaihdon trendin loiva kasvu jatkui. Helsingin seudun liikeelämän palveluiden liikevaihto kasvoi viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana hieman edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Viiden vuoden takaisesta liikevaihdon kasvua on kertynyt 19 %. Kuluttajahinnat ovat nousseet samana aikana 9 %. Toimialan palkkasumman trendin kasvu jatkui myös kuluvan vuoden alkupuolella. Vuoden alkupuoliskolla palkkasumma oli alalla 3 % edellisvuotta korkeammalla tasolla. Alan henkilöstömäärän trendi kasvoi hieman vuoden alkupuoliskolla. Vuotta aikaisempaan verrattuna henkilöstömäärä kasvoi puolitoista prosenttia. Vuodesta 2010 alan henkilöstömäärä on kasvanut 13 % ja palkkasumma viidenneksen. Työvoimatutkimuksen mukaan liike-elämälle palveluja tuottavissa yrityksissä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin noin 121 000 työpaikkaa Helsingin seudulla.
110
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
100
Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
120
Henkilöstön määrä liike-elämän palveluissa ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
115
110
Liike-elämän palvelut Kaikki toimialat
105
100
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
Henkilöstö
2011/4
Liike-elämän palveluiden henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%).
2011/3
95
Palkkasumma Liikevaihto Muutos (%)
7,5
140
Liike-elämän palveluiden liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
130 5
Helsingin seutu
120
Koko maa
2,5 110
100
0
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2015/2
2012/3
2015/1
2012/2
2014/4
2012/1
2014/3
2011/4
10
2011/3
90 -2,5
INFORMAATIO JA VIESTINTÄ Kustannustoiminta, elokuva- ja televisio-ohjelmatuotanto, äänitteiden ja musiikin kustantaminen, radio- ja televisiotoiminta, televiestintä, ohjelmistot ja konsultointi, tietopalvelutoiminta
150
Informaatio- ja viestintäalan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
140
130
Henkilöstö 120
Palkkasumma Liikevaihto
110
Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
100
115
Henkilöstön määrä informaatio- ja viestintäalalla ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
110
Informaatio ja viestintä
105
Informaatio- ja viestintäalan liikevaihdon kasvu jatkui. Helsingin seudun informaatio- ja viestintäalan vahva kasvu jatkui kuluvan vuoden alussa, mutta hidastui hieman vuoden toisella neljänneksellä. Alan liikevaihdon kasvu tasaantui myös valtakunnallisesti. Arvion mukaan informaatio- ja viestintäalan liikevaihto oli vuoden alkupuoliskolla Helsingin seudulla 15 % korkeammalla tasolla kuin edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kuluvan vuoden kahden ensimmäisen neljänneksen kasvu oli seudun toimialoista selvästi vahvinta. Viiden vuoden takaiseen verrattuna toimialan liikevaihto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana 38 % korkeammalla tasolla. Kuluttajahinnat ovat nousseet 9 % vuodesta 2010. Informaatio- ja viestintäalan palkkasumman trendi pysyi ennallaan viime vuoden loppupuolella, mutta kasvoi hieman kuluvan vuoden alkupuolella. Edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden palkkasumma oli vuoden alkupuoliskolla reilun prosentin korkeammalla tasolla. Viiden vuoden takaisesta kasvua on kertynyt 15 %. Myös alan henkilöstömäärän trendi kääntyi hienoiseen kasvuun vuoden alkupuolella. Vuoden takaiseen nähden henkilöstömäärä kasvoi vuoden alkupuoliskolla vajaat 2 %. Vuoteen 2010 verrattuna henkilöstömäärä on kasvanut 6 %. Informaatio- ja viestintäalan yrityksissä oli työvoimatutkimuksen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin noin 61 200 työpaikkaa Helsingin seudulla.
Kaikki toimialat
100
2015/2
150
Informaatio- ja viestintäalan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%). Informaatio- ja viestintäalan liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
140
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
20
Muutos (%)
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
95
15
Helsingin seutu
130
Koko maa 10 120
110
5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
100 0
2014/3
2014/4
2015/1
2015/2
11
KULJETUS JA VARASTOINTI Maaliikenne, vesiliikenne, ilmaliikenne, varastointi ja liikennettä palveleva toiminta, posti- ja kuriiritoiminta
130
Kuljetus- ja varastointialan liiketoiminta kääntyi laskuun. Helsingin seudun kuljetus- ja varastointialan yritysten liikevaihdon trendi kääntyi laskuun kuluvan vuoden alussa ja lasku jatkui huhti–kesäkuussa. Alan liikevaihdon trendi laski myös koko maassa. Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto oli vuoden alkupuolella Helsingin seudulla arvion mukaan vajaan prosentin alemmalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Viiden vuoden takaiseen verrattuna alan liikevaihto on kasvanut seudulla 14 %. Kuluttajahinnat ovat nousseet samana aikana 9 %. Kuljetuksen ja varastoinnin palkkasumman trendi laski vuoden alussa, mutta trendin lasku tasaantui vuoden toisella neljänneksellä. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna palkkasumma aleni vuoden alkupuolella noin prosentin. Myös alan henkilöstömäärän trendi laski vuoden alkupuoliskolla hieman. Vuotta aikaisempaan verrattuna henkilöstömäärä aleni vajaan prosentin. Alan henkilöstömäärä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana 2 % alle viiden vuoden takaisen tason. Palkkasumman kasvua on kertynyt alalla viimeisen viiden vuoden aikana 7 %. Kuljetuksen ja varastoinnin toimialan yrityksissä oli työvoimatutkimuksen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin noin 47 000 työpaikkaa Helsingin seudulla.
Kuljetus- ja varastointialan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
110
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
100
Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
110
Henkilöstön määrä kuljetus- ja varastointialalla ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
105
Kuljetus ja varastointi Kaikki toimialat
100
95
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
Henkilöstö
2011/4
Kuljetus- ja varastointialan henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%).
2011/3
90
Palkkasumma Liikevaihto Muutos (%)
5
130
Kuljetus- ja varastointialan liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
120
2,5
Helsingin seutu Koko maa
110
0
100 -2,5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2015/2
2012/3
2015/1
2012/2
2014/4
2012/1
2014/3
2011/4
12
2011/3
90 -5
PALVELUT KOTITALOUKSILLE Yksityiset koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut, taiteet, viihde ja virkistys, muut palvelut
130
Kotitalouksien palveluiden henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla sekä valtakunnallinen hintakehitys. Indeksi 2010 = 100
120
Henkilöstö
110
Palkkasumma Liikevaihto 100
Kuluttajahinnat
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90
115
Henkilöstön määrä kotitalouksien palveluissa ja kaikilla toimialoilla Helsingin seudulla. Indeksi 2010 = 100
110
Kotitalouksien palveluja tuottavien yritysten kasvu kiihtyi. Kotitalouspalveluiden liikevaihdon kasvu tasaantui viime vuoden lopussa, mutta kiihtyi taas kuluvan vuoden alussa ja jatkui vahvana vuoden toisella neljänneksellä. Alan liikevaihdon kasvu kiihtyi myös valtakunnallisesti. Arvion mukaan kotitalouspalveluiden liikevaihto oli Helsingin seudulla vuoden alkupuoliskolla vajaat 6 % korkeammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Viiden vuoden takaisesta alan liikevaihto on kasvanut viidenneksen. Kuluttajahinnat ovat nousseet viiden vuoden takaisesta 9 %. Toimialan palkkasumman trendin loiva kasvu jatkui vuoden alussa, mutta huhti–kesäkuussa trendi pysyi ennallaan. Vuotta aikaisempaan verrattuna alan palkkasumma oli vuoden alkupuolella reilut 2 % korkeammalla tasolla. Kotitalouspalveluiden henkilöstömäärän trendi kasvoi viime vuoden lopussa, mutta pysyi kuluvan vuoden alkupuolella lähes ennallaan. Edellisvuoteen verrattuna alan henkilöstömäärä oli reilun prosentin korkeammalla tasolla. Viiden vuoden takaiseen nähden henkilöstömäärä on kasvanut 9 %. Alan palkkasumma on kasvanut vuoden 2010 tasosta 17 %. Palveluja kotitalouksille tuottavissa yrityksissä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana työvoimatutkimuksen mukaan keskimäärin noin 72 500 työpaikkaa Helsingin seudulla.
Kotitalouksien palvelut
105
Kaikki toimialat
100
2015/2
130
Kotitalouksien palveluiden henkilöstön määrä, palkkasumma ja liikevaihto Helsingin seudulla, muutos edellisvuodesta (%). Kotitalouksien palveluiden liikevaihto Helsingin seudulla ja koko maassa. Indeksi 2010 = 100
120
Henkilöstö Palkkasumma Liikevaihto
10
Muutos (%)
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
95
7,5
Helsingin seutu Koko maa
110
5
100 2,5
2015/2
2015/1
2014/4
2014/3
2014/2
2014/1
2013/4
2013/3
2013/2
2013/1
2012/4
2012/3
2012/2
2012/1
2011/4
2011/3
90 0
2014/3
2014/4
2015/1
2015/2
13
YRITYSTEN SUHDANNENÄKYMÄT UUDELLAMAALLA
40
Saldoluku
Uudenmaan yritysten suhdanneodotukset paranivat hieman niin teollisuudessa ja rakentamisessa kuin palvelualoilla. Maakunnan yrityksissä kysynnän puute on edelleen selvästi merkittävin tuotannon kasvun este.
Teollisuuden ja rakentamisen suhdannenäkymät Uudellamaalla ja koko maassa.
20
0
Uusimaa
Suhdannenäkymät
Tietolähde: Elinkeinoelämän keskusliitto, suhdannebarometri. Suhdannebarometri perustuu teollisuus- ja palveluyrityksille tehtävään kyselyyn. Suhdannenäkymä-saldoluku kuvaa yritysten yleisiä lähitulevaisuuden suhdanneodotuksia. Saldoluku on suhdanteiden paranemista odottavien ja huononemista odottavien vastaajien %-osuuksien erotus.
2015/7
2015/4
2015/1
2014/7
2014/10
2014/4
2014/1
2013/7
2013/10
2013/4
2013/1
2012/7
2012/10
2012/4
2012/1
2011/7
2011/10
-60
40
Palveluiden suhdannenäkymät Uudellamaalla ja koko maassa.
20
Uusimaa Koko maa 0
-20
2015/7
2015/4
2015/1
2014/10
2014/7
2014/4
2014/1
2013/10
2013/7
2013/4
2013/1
2012/10
2012/7
2012/4
2012/1
-40
2011/7
Tuotantokapeikkoja oli heinäkuussa 49 %:lla teollisuuden sekä rakentamisen yrityksistä ja 48 %:lla palveluvastaajista. Heikko kysyntä oli yleisin tuotannon kasvun este molemmilla pääaloilla. Ammattityövoiman puute esti jonkin verran tuotannon kasvua Uudenmaan yrityksissä niin teollisuudessa ja rakentamisessa kuin palvelualoilla. Kapasiteetista oli pulaa joillakin teollisuusyrityksillä.
-40
2011/10
Tuotannon kasvun esteet
-20
Saldoluku
Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen suhdannenäkymät kohenivat hieman kesän aikana. Heinäkuussa 2015 tehdyssä kyselyssä suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku oli 12, kun huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa se oli -2. Koko maassa alan suhdannenäkymät pysyivät kesän aikana ennallaan. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen odotukset olivat koko maan keskiarvoa hieman kirkkaammat. Palveluyritysten suhdanneodotukset paranivat kuluvan vuoden heinäkuussa Uudellamaalla, mutta valtakunnallisesti näkymät heikkenivät. Heinäkuun odotukset nousivat Uudenmaan palveluissa lievästi plussalle, sillä saldoluku sai arvon 6. Huhtikuussa maakunnan palveluyritysten odotuksia kuvaava saldoluku oli 0. Uudenmaan palveluyritysten odotukset olivat vuoden 2015 heinäkuussa koko maan keskiarvoa paremmat. Uudenmaan teollisuusyritykset arvioivat henkilöstömäärän supistuvan kyselyä seuraavan kolmen kuukauden aikana (saldoluku -21). Myös palveluyritykset ennakoivat henkilöstömäärän vähenevän (saldoluku -11).
Koko maa
Tuotannon kasvun esteet Uudenmaan yrityksissä.
Ammattityövoiman puute
Kapasiteetin puute
Teollisuus ja rakentaminen
Kysynnän puute
Palvelut
Muu tuotantokapeikko 0
5
10
15
20
25
30
35
40
Osuus (%) yrityksistä
14
Asuntotuotanto Helsingin seudulla alueittain, valmistuneet asunnot.
10
Helsinki 6
Espoo ja Kauniainen
4
Vantaa Kehysalue
2
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
0
12
Valmistuneet asunnot 1000 asukasta kohti Helsingin seudulla alueittain.
10
8
Helsingin seutu 6
Helsinki
4
Espoo ja Kauniainen Vantaa Kehysalue
2
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
0
2004
Helsingin seudulla valmistui noin 10 400 asuntoa vuonna 2014. Määrä vastaa vuodesta 2011 alkaen saavutettua tasoa, mutta jäi jälkeen edellisen vuoden 11 000 asunnosta. Valtion ja Helsingin seudun kuntien aiesopimuksessa vuosille 2012–2015 sovittua tasoa, 12 000–13 000 asuntoa vuodessa, ei saavutettu, kuten ei edellisinäkään vuosina. Edellisvuoteen verrattuna valmistuneiden asuntojen määrä väheni viime vuonna hieman Helsingissä ja Espoossa, mutta kasvoi Vantaalla ja kehyskunnissa, joiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Kehyskuntien osuus seudun asuntotuotannosta nousi lähes neljännekseen. Koko seudulla valmistui 7,5 asuntoa 1 000 asukasta kohti. Koko maassa vastaava suhdeluku oli 5,4. Espoossa ja Vantaalla valmistui kummassakin 9, kehyskunnissa keskimäärin 7,5 ja Helsingissä 6 asuntoa 1 000 asukasta kohti. Asuinrakennuksille myönnettyihin rakennuslupiin sisältyvien asuntojen määrä kasvoi. Lupien ja aloitusten perusteella Helsingin seudun kunnat arvioivat vuonna 2015 valmistuvien asuntojen määrän nousevan 11 500 asuntoon. Helsingissä myönnettiin viime vuonna rakennuslupa yli 5 000 asunnolle. Niistä suunnilleen kolmannes on tulossa muihin kuin asuinrakennuksiin mm. käyttötarkoitusten muutosten kautta. Pääkaupunkiseudun kuntien tyhjien ja lähes tyhjien kaavoitettujen tonttien varanto oli noin 4 miljoonaa kerrosneliömetriä vuoden 2015 alussa (HSY 2015). Varannosta puolet oli pientalotonteilla ja puolet kerrostalotonteilla. Kun varanto suhteutetaan vuosien 2011–2014 tuotantotasoon, se vastaa noin 4,5 vuoden tuotantoa, mutta kerrostalotuotannossa alle kolmen vuoden tuotantoa.
12
8
Asuntoja / 1000 asukasta
Helsingin seudulla valmistui viime vuonna 10 400 asuntoa, 5 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Pääkaupunkiseudulla asemakaavoitettu tonttivaranto vastaa noin kolmen vuoden tuotantotarvetta.
1000 asuntoa
Vaihtuva teema: ASUNTOTUOTANTO HELSINGIN SEUDULLA
Tietolähteet: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotantotilasto. Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen seurantaraportti 3/2015, HSY. Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015, HSY.
Laskennallinen asumisen varanto tyhjillä ja lähes tyhjillä* kaavayksiköillä, miljoonaa kerrosneliömetriä.
Espoo
Helsinki
Kauniainen
Kerrostalovaranto
Vantaa
Pientalovaranto
0,0
0,5
1,0
1,5
2,0
* rakennusoikeudesta käytetty alle 20 %
milj. kerrosneliömetriä
15
Helsingin seudun toimialakatsaus Julkaisija Helsingin seudun kauppakamari Kalevankatu 12, 00100 Helsinki puh. (09) 228 601 www.helsinki.chamber.fi Toimitus Kaupunkitutkimus TA Oy Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki www.kaupunkitutkimusta.fi
KU
VA :F
INN
AV IA
Lisätietoja Johtaja Pia Pakarinen Helsingin seudun kauppakamari puh. (09) 2286 0213 pia.pakarinen@chamber.fi
KU
Toimitusjohtaja, tutkija Seppo Laakso Kaupunkitutkimus, puh. 0500 970 082 seppo.laakso@kaupunkitutkimusta.fi
:I VA STO
Tutkija Tamás Lahdelma Kaupunkitutkimus, puh. 050 441 9534 tamas.lahdelma@kaupunkitutkimusta.fi
CK PH O OT
Ulkoasu Mainostoimisto Cake Oy kari.lehkonen@getcake.fi
Tietolähteet ja käsitteet
Toimialakatsauksen verkkojulkaisu www.kaupunkitutkimusta.fi tai www.helsinki.chamber.fi
Liikevaihto on Helsingin seudulla toimivien yritysten myynnin yhteenlaskettu arvo. Tuorein katsauksessa esitettävä tieto on ennakkoarvio, joka perustuu kyseisen neljänneksen kahden ensimmäisen kuukauden myynnin ennakkotietoon ja viimeisen kuukauden ennusteeseen. Tietolähde: Tilastokeskus asiakaskohtainen suhdannepalvelu (verohallinnon alvsuoritustiedot). Ennakkoarvio: Kaupunkitutkimus. Palkkasumma on Helsingin seudulla toimivien yritysten ja muiden yhteisöjen maksamien palkkojen yhteenlaskettu arvo. Tietolähde: Tilastokeskus asiakaskohtainen suhdannepalvelu (verohallinnon työnantajasuoritustiedot). Toimialoittaiset liikevaihto- ja palkkasummakuvaajat esitetään kunkin ajankohdan mukaisin käyvin arvoin vähentämättä inflaation vaikutusta. Kunkin toimialan yhteydessä esitetään valtakunnallinen hintakehitys vertailuksi. Henkilöstömäärällä tarkoitetaan yritysten kokopäivätyöllisten määrää. Henkilöstömäärän indikaattori estimoidaan yritys- ja toimipaikkarekisterin henkilöstötiedosta ansiotason muutoksesta puhdistetun palkkasumman perusteella. Yrittäjien henkilöstömäärä estimoidaan liikevaihdon perusteella. Indikaattorin laskenta: Tilastokeskus asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Tietojen korjautuminen: Liikevaihto-, palkkasumma- ja henkilöstömäärätiedot korjautuvat tietojen tarkentuessa vuoden päähän taaksepäin. Tästä syystä uusimman katsauksen tiedoissa on poikkeamia aikaisempiin katsauksiin verrattuna.
Työlliset ovat 15–74-vuotiaita Helsingin seudulla asuvia, jotka ovat olleet työllisiä tutkimusjakson aikana. Työpaikoilla tarkoitetaan niiden työllisten määrää, joiden työpaikka sijaitsee Helsingin seudulla. Työtunteihin lasketaan aika-, urakka- ja palkkiotyön tehdyt työtunnit sekä sunnuntai- ja ylityötunnit. Työpaikka-, työllisyys- ja työtuntitiedot perustuvat kuukausittain toistuvaan otostutkimukseen, johon pienten toimialojen kohdalla sisältyy kohtalainen virhemarginaali. Tietolähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus.
Indeksisarjat, jotka esitetään kuvioissa, ovat kausitasoitettuja trendejä. Katsauksessa käytetään X11-kausitasoitusmenetelmää. Indeksisarjojen vertailuvuosi on 2010.
Tuotanto kuvaa alueen yritysten ja muiden yhteisöjen tuotannollista aktiviteettia käyttäen seuraavia tietoja: Helsingin seutu: Toimialoittaisten liiketoimintakuvaajien perusteella konstruoitu ennakoiva kuvaaja. Viimeisen neljänneksen tieto perustuu indikaattoreiden ennakkoarvioihin. Kuvaaja ja ennakkoarvio: Kaupunkitutkimus. Suomi: Kansantalouden neljännesvuositilinpidon bruttokansantuote kiintein vuoden 2010 hinnoin. Tietolähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito.
Helsingin seutu
Hinnat: Katsauksessa käytetään seuraavia valtakunnallista hintakehitystä kuvaavia indikaattoreita: kuluttajahintaindeksi, tukkuhintaindeksi, teollisuuden tuottajahintaindeksi ja rakennuskustannusindeksi. Katsauksessa kaikki hintaindeksit on muutettu siten, että niiden vertailuvuotena on 2010. Tietolähde: Tilastokeskus.
Muutokset: Kuvioissa (muutos edellisestä vuodesta tai vuodesta 2010) on käytetty alkuperäisen sarjan muutoksia, ei kausitasoitetun trendin muutoksia.
Pääkaupunkiseutu
8 Kirkkonummi 9 Mäntsälä 10 Nurmijärvi 11 Pornainen 12 Sipoo 13 Tuusula 14 Vihti
1 Helsinki 2 Espoo 3 Vantaa 4 Kauniainen Kehyskunnat 5 Hyvinkää 6 Järvenpää 7 Kerava
9
5 6
10
13 7
14 3 2 8
4
1
11 12