Juhlakirja 2017

Page 1

Juhlakirja

2017

H E L S I N G I N S E U D U N K A U P PA K A M A R I H E L S I N K I R E G I O N C H A M B E R O F C O M M E R C E


Suomi juhlii, juhli sinäkin suomalaisella laivalla Tämä vuosi on hyvä syy juhlia oman porukan tai yhteistyökumppanien kesken. m/s Finlandialla järjestät tilaisuuden kymmenelle, sadalle tai vaikka 800 ihmiselle. Oma keittiömme tarjoilee maistuvan buffetin ja asiaankuuluvat ruokajuomat suuremmallekin joukolle. Viihdetarjonnastamme löydät suomiviihteen huiput sekä todellisia yllätyksiä. Esimerkiksi Sibelius-Akatemian muusikot, jotka tuovat tuoreen tuulahduksensa laivamusiikkiin joka toinen torstai koko vuoden ajan.

VARAUKSET Ryhmämyynti puh. 09 2288 540 tai ryhmat@eckeroline.fi

Bonusta laivaostoksista.

eckeroline.fi N I M E S TÄ Ä N H U O L I M AT TA S U O M A L A I N E N

HR-toiminnan tukeminen Verkostonhallinta, osto- ja myyntitoiminnan tukeminen

Riskienhallinta

Omistaja-arvon kasvattaminen

Kasvun ja investointien tukeminen Likviditeetin hallinta ja sijoittaminen

Maistuisiko pala kasvua? Kun idea on vain investointia vaille valmis, me leivomme sopivan ratkaisun yrityksesi kasvua siivittämään. Valitse tarjoomastamme yrityksesi tarpeita vastaava palanen – tai vaikka useampikin! Lue lisää kasvurahoituksesta osoitteessa op.fi/kasvu tai soita p. 0100 05151.

OP


PUHEENJOHTA JALTA – ADDRESS BY THE CHAIRMAN

Talouden vapauden puolesta KAUPPAKAMARIT ON PERUSTETTU luomaan yritysten toimintaympäristöön vakautta ja ennus­ tettavuutta. Helsingin kauppakamaria perustamaan kokoontui lokakuussa 1917 kolmisensataa yritystä ja niiden avainhenkilöä varsin epävakaassa tilan­ teessa. Ensimmäinen maailmansota oli pysäyttänyt ulkomaankaupan, Venäjällä oli juuri tapahtunut lokakuun vallankumous, Suomessa valmistauduttiin itsenäisyyteen ja samaan aikaan varustauduttiin kansalaissotaan. Tarve vakaisiin ja ennustettaviin oloihin oli käsin kosketeltava. Kauppakamarin ensimmäinen puheenjohtaja, todellinen valtioneuvos August Ramsay määritteli kauppakamarin tehtäväksi talouden vapauden vaa­ limisen. Se on tärkeä arvo tänäkin päivänä. Talouden kasvu ja hyvinvoinnin resurssit syntyvät yritysten toiminnan tuloksena. Vapaa talous reagoi myös ket­ terimmin toimintaympäristön muutoksiin. Kauppa­ kamarin tehtävä on torjua liian yksityiskohtaista ja yritystoiminnan kannalta epäoleellista sääntelyä ja vähentää yritysten hallinnollista taakkaa. Talouden vapauteen kuuluu vastuu yhteis­

kunnasta ja ympäristöstä. Yritystoiminnan vastuul­ lisuuteen kohdistuu nykyään paljon odotuksia niin viranomaisten, asiakkaiden, sidosryhmien kuin sijoittajienkin taholta. Kauppakamari pyrkii vaikuttamaan vastuullisuuden kehitykseen elinkeinoelämän omilla toimilla siten, ettei kaikista asioista tarvita uutta lainsäädäntöä ja viranomaissääntelyä. Samalla kauppakamari antaa jäsenyrityksilleen eväitä niin, että kestä­ vän kehityksen, yrityksen hyvän hallinnon ja yritysturvallisuuden odotuksiin vastaami­ nen voidaan kääntää kilpailueduiksi. Kauppakamari lähtee toiselle sadalle toimintavuodelleen vahvempana kuin koskaan. Jäsenmäärältään Helsingin seudun kauppakamari on Pohjoismaiden suurin. Katseet on suunnattu tiukasti eteenpäin uusiin haasteisiin, mutta arvopohjan ydin on kestänyt hyvin aikojen muutoksia. Talouden vapauden ja vakaan toimintaympäristön puolesta tehdään täysillä töitä.

For economic freedom CHAMBERS OF COMMERCE have been established to create stability and predictability for companies’ operating environment. In November 1917, approximately 300 companies and their key persons came together to establish the Helsinki Chamber of Commerce in a fairly unstable situation. World War I had stopped foreign trade, the October Revolution had just taken place in Russia, and Finland was preparing for independence as well as gearing up for civil war. The need for stable and predictable conditions was palpable. The first Chairman of the Chamber of Com­ merce, Active State Councillor August Ramsay, defined fostering economic freedom as the Cham­ ber’s mission. It is also an important value today. Economic growth and resources for well­being are created through the activities of companies. A free economy also reacts more agilely to changes in the operating environment. It is the duty of the Chamber of Commerce to stave off regulations that are needlessly pedantic or irrelevant for business operations and lighten the administrative burden of companies.

Helsingin seudun kauppakamarin puheenjohtaja

Economic freedom includes responsi­ bility for society and the environment. Today, the authorities, customers, stakeholders and investors have many expectations regarding the responsibility of business operations. The Chamber of Commerce strives to influence the development of responsibility through busi­ ness­life measures so that new legislation and official regulations are not needed for everything. The Chamber of Commerce also helps its member companies turn their response to the challenges of sustainable development, good corporate gov­ ernance and corporate security into competitive advantages. The Chamber of Commerce enters its second century of operation stronger than ever. In terms of members, the Helsinki Region Chamber of Commerce is the largest in the Nordic Countries. We gaze firmly towards future challenges, but our core values have stood the test of time. We continue to give our all in the work for economic freedom and a stable operating environment.

Matti Niemi

Chairman of the Chamber of Commerce

Juhlakirja

2017

3


TOIMITUSJOHTA JALTA – ADDRESS BY THE CEO

Uudella strategialla eteenpäin ENSIMMÄISET SATA VUOTTA ovat olleet kauppakamarille menestys. Helsingin seudun kauppakamari on nyt Euroopan suurimpia vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvia kauppa­ kamareita. Suuri jäsenmäärä on tuonut voimaa vaikuttamistyöhön, volyymia palveluihin ja elävyyttä verkostoihin. Sadan vuoden taipaleesta olemme ylpeitä, mutta paikoillemme emme aio jäädä. Kauppa­ kamareiden juhlavuoden teemana on 100 vuotta tulevaisuutta. Seuraavan sadan vuoden toimintasuunnitelmaa ei kauppa­ kamarilla ole, mutta lähivuosien toimin­ taa on suunnattu vastikään uusitulla strategialla. Strategiatyön perustaksi mietimme, miten kasvava protektionismi ja erittäin nopeasti muuttuvat talouden suhdan­ teet vaikuttavat suomalaisyritysten toimintaedellytyksiin, mitä ne mer­

kitsevät Helsingin seudulle yritysten toiminta­ ympäristönä ja millaisia haasteita ne asettavat kauppakamarin toiminnalle. Samalla tavoin erittelimme digitalisaation, yritystoiminnan vastuullisuuteen kohdistuvien odotusten vahvis­ tumisen ja Helsingin seudun kasvun vaikutuksia. Tältä pohjalta teimme keskeiset johtopäätökset kauppakamarin vaíkuttamistyön tehostamiseksi, palvelutoiminnan kehittämiseksi ja verkostoi­ tumispalveluiden lisäämiseksi. Haasteet ovat suuria, mutta pyrimme vastaamaan niihin tarkoin harkituilla toimenpiteillä yhteistyössä hyvien kumppaneiden kanssa. Tavoitteet on pantu nyt hetkeksi paikoilleen, mutta varsinainen työ niiden toteuttamiseksi on vasta alkuvaiheessa. Kauppakamarissa teemme työtä pitkäjänteisesti, usein lyhyin mutta päättä­ väisin askelin. Työn tarkoituksena on varmistaa, että pystymme palvelemaan jäsenyrityksiä tulevaisuudessakin.

Forward with a new strategy THE FIRST CENTURY of the Chamber of Commerce was a success. Today, the Helsinki Region Chamber of Commerce is one of the largest chambers of com­ merce based on voluntary membership in Europe. The large membership has brought power to advocacy work, volume for services and vitality to networks. We are proud of our 100­year journey but do not intend to rest on our laurels. The theme of the Chamber of Commerce jubilee is 100 Years of Future. Although the Chamber of Commerce does not have an action plan for the next 100 years, the activities of the next few years have been focused with a recently revised strategy. For the foundation of the strategy work, we thought about how increasing protectionism and rapidly changing economic situations affect the

Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja

4

Juhlakirja

2017

operating conditions of Finnish companies, what they mean for the Helsinki Region as an operating environment of companies, and the challenges they set for the activities of the Chamber of Commerce. We also analysed the impact of digitalisation, the increasing expec­ tations for responsibility in business opera­ tions and the growth of the Helsinki Region. On this basis, we drew key conclusions for enhancing the advocacy work of the Chamber of Commerce, developing its service activities and increasing its networking services. The challenges are great, but we strive to respond to them with deliberate action in co­operation with good partners. The goals have now been set for the moment, but the real work to realise them is just beginning. The Chamber of Commerce works patiently in the long term, often taking short but decisive steps. The purpose of the work is to ensure that we can continue to serve the member companies in the future.

Heikki J. Perälä

CEO of the Helsinki Region Chamber of Commerce


KASVUA! Mistä kasvu tulee? Se tulee olosuhteista ja osaamisesta, ihmisistä ja yrityksistä – välittämisestä ja huolenpidosta. Suomi tarvitsee kasvua. Ilman kasvua ei ole hyvinvointia. elo../kasvu #unelmatelossa

Olemme Elo, Suomen suosituin työeläkevakuuttaja. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 % hoitaa työeläkevakuutuksensa Elossa. Liity hyvinvoivien asiakkaidemme joukkoon. Katso lisää www.elo.fi.


39 ONNEA 100-VUOTIAALLE HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARILLE 39

Onnitteluilmoitukset

48

Jäsenyritykset äänessä

72 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT 2017

8

Merirosvoja vastaan vapaan kaupan puolesta

72

Kauppakamarin luottamushenkilöt

86

Kauppakamarin henkilöstö 2017

90

Kauppakamarit Suomessa

96 HAKEMISTOT 2017 96

3

Puheenjohtajalta, Address by the Chairman Matti Niemi

4

Toimitusjohtajalta, Address by the CEO Heikki J. Perälä

7

Helsingin seudun kauppakamarin yhteystiedot

8

Merirosvoja vastaan vapaan kaupan puolesta

10

Neljä kvartaalia kauppakamarin jäsenenä

16

Muutosvauhti mullistaa työ- ja arkielämän

18

Näin toimii tulevaisuuden yritys

Yrityshakemisto toimialoittain Members of the Helsinki Region Chamber of Commerce

168 Yrityshakemisto aakkosittain Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyritykset Members of the Helsinki Region Chamber of Commerce in alphabetical order

26 VUOSIKERTOMUS 2016

6

27

Talousvuosi 2016

28

Vaikuttamistyö

31

Kauppakamarivuosi 2016

33

Kansainvälinen kauppakamari

34

Aluetoiminta

35

Helsingin Kamari Oy

Juhlakirja

2017

16

Muutosvauhti mullistaa työ- ja arkielämän


Yhteystiedot

Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun kauppakamari Helsingin Kamari Oy Enterprise Europe Network Chamber of Multicultural Enterprises Kalevankatu 12, 00100 Helsinki 09 228 601 kauppakamari@helsinki.chamber.fi etunimi.sukunimi@chamber.fi www.helsinki.chamber.fi

Espoon toimisto Innopoli 2 Tekniikantie 14 02150 Espoo 09 228 601 Vantaan toimisto Leija Yrityspalvelukeskus Elannontie 3, 01510 Vantaa 09 228 601

Keski-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Leija Yrityspalvelukeskus Elannontie 3, 01510 Vantaa 09 228 601 Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Asianajotoimisto Niinimäki & Enroos Oy Tuusantie 1 03100 Nummela 09 222 4522 Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö LPOnet Oy Ab Linnunrata 6 07900 Loviisa 019 505 8250

HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARI on yrityksille tärkeä kumppani, jonka aktiivisen toiminnan tuloksena Helsingin metropoli tarjoaa elinkeinoelämälle huippuluokan toimintaedellytykset. Vahvistamme toiminta-alueemme yritysten kasvua sekä kansainvälistymistä. Vaikuttamistyöllä luodaan elinkeinoelämän ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä maankäytön suunnittelussa, logistisen infrastruktuurin kehittämisessä, asuntopolitiikassa sekä koulutuskysymyksissä ammattitaitoisen työvoiman turvaamiseksi. Kauppakamarin useat tapahtumat ja laaja luottamustoiminta tarjoaa vahvan verkoston yhteistyökumppanien ja asiakkuuksien kasvattamisessa. Yritystoimintaan erikoistuneet lakimiehet ja asiantuntijat neuvovat verotukseen, työsuhteisiin, kauppasopimuksiin ja taloushallintoon liittyvissä kysymyksissä. Kauppakamari on monipuolinen yritysten kehittämispalvelujen tuottaja sekä asiantunteva ja tehokas kumppani. Helsingin seudun kauppakamari on jäsenmäärältään Pohjoismaiden suurin. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 900 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Mäntsälä Pukkila Karkkila

Julkaisija Helsingin seudun kauppakamari

Kerava

Kustantaja Helsingin Kamari Oy

Toimituksellisen osuuden layout ja taitto Marianne Holm

Vantaa

Loviisa

Pornainen

Tuusula

Vihti

Päätoimittaja Essi Lindqvist

Askola

Järvenpää

Nurmijärvi

Lapinjärvi Myrskylä

Porvoo

Sipoo

Espoo Siuntio

Kauniainen

Helsinki

Kirkkonummi

Juhlakirja

2017

7


Merirosvoja vastaan vapaan kaupan puolesta TEKSTI KARL-ERIK MICHELSEN

Ensimmäinen kauppakamari perustettiin vuonna 1599 Ranskassa Marseillen satamakaupungissa, kun kauppiaat päättivät taistella yhteisrintamassa merirosvoja vastaan. Alkuperäinen toiminta-ajatus on voimissaan edelleen; tänäkin päivänä kauppakamarien tärkein tehtävä on edistää talouden vapautta.

Kauppakamarilaitos syntyi 10.8.1917, kun Venäjän väliaikai­ nen hallitus vahvisti kauppaka­ mariasetuksen. Asetus syntyi todellisen val­ tioneuvoksen August Ramsayn johtaman, vuonna 1910 valmistuneen valtionkomitean mietinnön pohjalta. Syksyllä 1917 perustettiin Helsingin, Turun ja Vaasan kaup­ pakamarit, ja vuoden 1918 alussa Tampereen, Viipurin, Kuopion ja Oulun kauppakamarit sekä Keskuskauppaka­ mari. August Ramsay oli keskeinen henkilö myös kauppakamaritoiminnan ensimmäisinä vuosina. Hän toimi Helsingin kauppakamarin puheen­ johtajana 1917–1927 ja Keskuskauppakama­ rin puheenjohtajana 1918–1927. Sovittelukykyinen Ramsay vaikutti ratkaise­ vasti siihen, ettei kauppa­ kamarijärjestö revennyt itsenäistyneen Suomen levottomina vuosina sen enempää kieliryhmien kuin eri elinkeinoalojen­ kaan ristiriidoissa.

8

Juhlakirja

2017

Pikkumaisia ja keinotekoisia esteitä

Maailmankauppa on ollut kautta histo­ rian vapaa ja suljettu. Reilu sata vuotta sitten elettiin pitkän globaalin aikakau­ den kukoistusta. Ajan henkeä tulkitsi Wienissä kirjailija Stefan Zweig: ”Miten tarkoituksettomia, ajattelimme, ovatkaan nämä rajat, koska kuitenkin jokainen lentokone ne leikiten ylittää, miten pikkumaisia ja keinotekoisia nämä tulliesteet ja rajavartijat, miten huonosti yhteensopivia aikamme tarkoitukseen, joka selvästi vaatii yhteyttä ja maailmanveljeyttä.” Ensimmäinen maailmansota sysäsi globaalin maailman menneisyyteen. Tilalle tuli rajojen saartamat kansallis­ valtiot, jotka kävivät kauppaa toistensa kanssa tullien ja kahdenvälisten sopimusten puitteissa. Globaali maailma palasi 1990­ luvun alussa. Informaatiovallan­ kumous ja ideologisten hegemo­ nioiden romahtaminen synnyttivät maailmankylän, jonka sisällä kaup­ paa käytiin ilman rajoituksia ja esteitä. Uskoa vapaakauppaan horjutti vuoden 2008 finanssikriisi, nyt vapaakauppaa koettelee uuden­ lainen epävarmuus. Varmaa kuitenkin on, että Suomen avoin ja vientiin perustuva talous on tarvinnut ja tarvitsee edelleen vapaan talouden puolesta taistelevia.

KUVA ILONA SAVITIE

100 vuotta kauppakamaritoimintaa Suomessa

Vapaakauppa ei ole vain unelma, vaan se on välttämättömyys. Ihmiskunta ei tule toimeen ilman rajoja ylittävää kauppaa, sillä raaka­aineet, tuotanto ja palvelut eivät ole jakautuneet tasaisesti maa­ pallolle. Ei ole sattuma, että maapallon eri osia yhdistää tuhannet kauppareitit, joita pitkin kulkee loputon määrä laivoja, junia, rekka­autoja ja lentokoneita. Vapaakaupan taustalla on ajatus täy­ dellisestä ja suhteellisesta edusta. Rajojen sisään rakentunut kansallisvaltio voi valmistaa omat tuotteet ja palvelut, jos niiden valmistus ja jakelu on edullisem­ paa kuin rajojen ulkopuolelta hankitut tuotteet. Joskus näin on, mutta yleensä on edullisempaa vaihtaa tarvikkeita. Näin syntyy suhteellinen etu, mikä on kaupan­ käynnin edellytys.

August Ramsayn muotokuvan maalasi Eero Järnefelt vuonna 1922.


GRAFIIKKA JOHN SALINERO

9

Juhlakirja

2017

9


©VICTOR EK

©VICTOR EK

Victor Ek perusti huolinta­ ja agentuurifirman vuonna 1885. Ek toimi toimitusjohtajana kuolemaansa saakka vuoteen 1906. VICTOR EK on vuonna 1885 perustettu kuljetusalan perheyritys. Vaivattomia muuttoja varten kuorma­autoja hankittiin ensin kaksi.

Neljä kvartaalia kauppakamarin jäsenenä Helsingin seudun kauppakamarilla on jäseninään joukko yrityksiä, jotka ovat olleet jäseniä kauppakamarin perustami­ sesta lähtien. Perheyrityksen kvartaalin sanotaan olevan 25 vuotta, joten pitkäikäisimmille jäsenille tulee tänä vuonna täyteen neljä kvartaalia kauppakamarin jäsenenä. Tällaisia yrityksiä ovat Algol, Berner, Fazer, Paulig, Stockmann ja VIKTOR EK. Yhteistä pitkäaikaisilla jäsenillä on, että ne ovat edelleen perustajansa perheen ja suvun omistuksessa. Lisäksi ne on perustettu ennen kauppaka­ marin syntyä. – Kauppakamarin jäsenyys on perinne, mielestäni siihen pitää kuulua. Olemme vuosien aikana osallistu­ neet erilaisiin tilaisuuksiin, joissa on syntynyt hyödyllisiä kontakteja. Olemme myös käyttäneet kauppakamarin palveluita, joihin olemme erittäin tyytyväisiä, sanoo VICTOR EK:n toimitusjohtaja Michael Cedercreutz, jonka isoisän äidin isä Victor Ek oli. Pelkkään perinteeseen jäsenyys ei kuitenkaan perustu, kerrotaan Stockmannista, joka on pitkäaikai­ sista jäsenistä ainoa pörssiin listautunut. – Emme ole mukana historian velvoittamina, vaan jokaisesta jäsenyydestä on oltava konk­ reettista hyötyä. Kauppakamarin kohdalla nuo edut syntyvät verkostoitumisesta ja informaa­ tionvaihdosta muiden jäsenten, viranomaisten ja poliittisten päättäjien kanssa. Meille se on arvokasta, sanoo Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen. Lähteet: VIKTOR EKin, Stockmannin ja Pauligin kotisivut ja kuva­arkistot.

10

Juhlakirja

2017


©STOCKMANN

©STOCKMANN Karl Stockmann veljensä Fransin kanssa tulivat omistajiksi 1920, kun yhden miehen yrityksestä tehtiin osakeyhtiö G.F. Stockmann Aktiebolag. Veljesten isä Georg Franz Stockmann oli perustanut yrityksen jo vuonna 1880.

©PAULIG

Edelleenkin vertaansa vailla Helsingin keskustassa sijaitseva tavaratalo valmistui ja avasi ovensa yleisölle vuonna 1930. Modernin tavaratalon hienouksia olivat muun muassa komea valopiha, rullaportaat ja pyöröovet sekä Soodalähde, joka tehtiin asiakkaitten virkistyspaikaksi tavaratalon 3. kerrokseen.

©PAULIG

Vuonna 1929 Paulig toi markkinoille ensimmäiset kahvimerkkituotteensa Juhlasekoituksen ja Presidentin sekoituksen, jotka olivat Juhla Mokka- ja Presidentti-kahvien edeltäjiä. Kaksi vuotta myöhemmin kauppojen hyllyille ilmestyi valmiiksi jauhettua kahvia.

©PAULIG

Saksasta Suomeen tullut Gustav Paulig perusti yrityksensä vuonna 1876 tuomalla maahan ja myymällä koloniantavaroita kuten suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia. Pauligista tuli arvostettu, visionäärinen liikemies. Hän ymmärsi brändin merkityksen ja suunnitteli yrityksen ensimmäisen logon jo 1880-luvulla. Piirretty Paula esiintyi Pauligin kahvipurkin kyljessä jo vuonna 1904. Kun teollisuus ja tuonti pääsivät sotavuosien jälkeen vauhtiin, oli sopiva aika herättää kaunis symboli eloon. Paulig esitteli vuonna 1950 ensimmäisen Paulan, Sinikka Kekin. Kansallispukuinen Paula kaatamassa kahvia kuparisesta pannusta oli tuttu näky eri yhteyksissä.

Juhlakirja

2017

11


Kehitä liiketoimintaasi ja henkilöstöäsi R Ä Ä T Ä L Ö I T Y, Y R I T Y S K O H TA I N E N V A L M E N N U S J A K O N S U LT O I N T I Räätälöimme erilaisia koulutuksia, valmennuksia ja muita kehittämisprojekteja yritysten ja yhteisöjen tarpeiden mukaisesti. Tutustu olemassa olevaan valmennus- ja kehittämistarjontaamme alla, tai ota yhteyttä ja kysy tarpeidenne mukaista valmennus- tai konsultointikokonaisuutta.

Tutustu tarjontaan: www.haaga-helia.fi > palvelut > Kehitä liiketoimintaasi

LIITY JOUKKOOMME JA KEHITÄ LIIKETOIMINTAASI. #haagahelia @haagahelia haaga-helia.fi

OPISKELE JOUSTAVASTI ERI ELÄMÄNTILANTEISSA – ALSO IN ENGLISH LIIKETALOUS / TIETOTEKNIIKKA / JOURNALISMI / LIIKUNTA / HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALA / JOHDON ASSISTENTTITYÖ / MATKAILUALA / FINANSSI- JA TALOUSASIANTUNTIJA / MYYNTITYÖ / AVOIN AMK / eMBA / AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU


MYÖS SEURAAVAT

NÄYTTÄVÄT HYVINKIN VALOISILTA!

www.greenled.fi

Ja sinut nähdään uudessa valossa.


volvon koti jo vuodesta 1990. Biliassa nautit vertaansa vailla olevista Volvopalveluista. Kun haluat koeajaa mieleisesi Volvon, ota meihin yhteyttä tai poikkea suoraan lähimpään liikkeeseemme. Nähdään Biliassa, Volvon kodissa. Tervetuloa. Volvo-uutuudet sekä Suomen laajin Volvo Selekt -vaihtoautovalikoima jopa 24 kk takuulla Meillä autoasi huoltaa Omamekaanikko, joka tuntee niin sinut kuin autosi Rahoitus, vakuutus, sijaisauto sekä kaikki tarvitsemasi palvelut sujuvaan yksityis- tai yritysautoiluun

ASTER

VUODEN TAKUU YRITYSKÄYTÖSSÄ

P

M

R V E

K K U O K A

HERTTONIEMI Puusepänkatu 2 010 8522 886

KAIVOKSELA Vantaanlaaksontie 6 010 8522 881

OLARI Olarinluoma 8 010 8522 884

AUTOMYYNTI Ma–pe klo 8–18 La klo 10–16

LAADUKKAAT JA KESTÄVÄT MOCCAMASTERKAHVINKEITTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN.

.

P A

M CA

CO

MOC

www.bilia.fi

TOIMITUKSET SUORAAN YRITYKSESI OVELLE:

www.moccamaster.com

LAATUA VUODESTA 19 69


Rakentamassa parempaa yhteiskuntaa Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Kehitämme ja rakennamme kestävää tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa ja olemme mukana toteuttamassa monia aikamme kiinnostavimpia projekteja. Suomessa Skanska rakentaa koteja ja asuinalueita, tiloja yrityksille, palveluille ja vapaaaikaan. Palvelemme talonrakentamisen kaikilla alueilla, samoin asuntojen ja toimitilojen projektikehityksessä. Teillä liikkujia palvelemme rakentamalla nopeita ja turvallisia yhteyksiä, teitä ja siltoja.

Lisää tietoa palveluistamme: www.skanska.fi


GRAFIIKKA JOHN SALINERO


Muutosvauhti mullistaa työ- ja arkielämän TEKSTI TIMO SORMUNEN

Elämänmeno on 2040-luvulla hyvin erilaista, mihin olemme tottuneet. Jatkuva kasvu ja kulutus korvautuvat monessa kohtaa elämys-ja palvelutaloudella. Perinteistä työtä riittää automaation aikakaudella entistä harvemmalle. Nopeaa on ajan riento, muistuttaa vanha kansanviisaus. Jatkossa muutosvauhti on kuitenkin entistä kovempi, mikäli on uskominen tulevaisuudentutkijaa, filosofian tohtori Tuomo Kuosaa. Seuraavat kolme vuosi­ kymmentä tulevat Futures Platform Oy:n content directorin ennusteissa mullis­ tamaan maailmaa ja ihmisten arkea monin verroin enemmän kuin ajanjakso 1990­luvulta tähän päivään. Keinoälyn, robotiikan, 3D­tulostuk­ sen, IoT:n ja virtuaaliseen todellisuu­ teen liittyvän teknologian kehitys sekä jakamistalouden suosion kasvu ovat antaneet siitä jo esimakua. Lähivuo­ sina nämä kehitysaskeleet ovat entistä pidempiä. Sovelluksia hyödynnetään entistä laajemmin eri toimialoilla. Samalla perinteiset tuotanto­ ja toimitusmallit verkottuvat kokonaan uuteen uskoon. – Turhat väliportaat katoavat monesta kohtaa, mikä on näkynyt jo nyt verkkokaupassa. Yksi selkeä hyötyjä on alustatalous, joka rakentaa asiakasläh­ töisiä verkkopalveluja kuluttajien ja jakamistalouden tarpeisiin, Kuosa visioi.

Robotit ja keinoäly syrjäyttävät rutiinityöt

Yksi tulevaisuuden avainhaaste on tutkijan mukaan perinteinen työ, jota ei robottien ja keinoälyn keskellä yksin­ kertaisesti enää riitä kaikille. Perinteinen teollisuus on tulevina vuosikymmeninä pitkälti robotisoitu, toimistorutiinit puolestaan hoituvat keinoälyn ohjaamilla tietokoneilla. Sähköllä toimivat tai lentävät ajopelit, virtuaalitodellisuus ja muut mukavuudet

tuovat toki elämään helpotusta ja keven­ nystä, mutta mitalilla on varsin tumma kääntöpuoli. – Kun perinteiset työtehtävät siirtyvät koneille, menettää moni työ­, ammatti­ ja koulutusarvonsa. Ne ovat kuitenkin useimmille meistä oman elämän ja uran perusstatuksia, Kuosa toteaa. Tämä on tutkijan mukaan todella iso haaste, sillä käytännössä se vie pohjan koko nykyiseltä verojärjestelmältä. – Jos merkittävällä osalla väestöstä ei ole enää työtuloja, ei ole myöskään mitään verotettavaa eikä mahdolli­ suutta pitää yllä verovaroin rahoitettavia palveluja. Kuosa rakentaisikin tilalle jonkin­ laisen kansalaispalkka­ tai perustulo­ järjestelmän, mikäli halutaan välttää väestön polarisaatio ja pahimmillaan hyvinkin vakavat yhteiskunnalliset konfliktit.

lopulta paremmat edellytykset hyödyn­ tää robotiikkaa ja älykkäitä tuotantojär­ jestelmiä. Voiko keinoälyn ohjaamassa maail­ massa sitten toteutua orwellilainen kauhuskenaario, jossa alati fiksummat koneet ottavat lopulta vallan niitä ohjaa­ vilta isänniltä? – Tulevaisuudentutkijan skenaarioista löytyy toki tämäkin mahdollisuus. Itse en siihen kuitenkaan usko. Poliittinen epävarmuus, populismi ja protektionismi sen sijaan huolestuttavat. Tämä näkyy myös yrityksissä, joiden kiinnostus erilai­ sia tulevaisuusskenaarioita kohtaan on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana todella nopeasti.

Tulevaisuus kiinnostaa yrityksiä

Toisaalta teknologian kehitys tarjoaa yrityksille myös uusia kas­ vumahdollisuuksia. Asiakkaat voi tavoittaa sähköisillä palveluilla entistä nopeammin, kustannus­ tehokkaammin ja kokonaisval­ taisemmin – ja ylittäen samalla myös perinteiset toimialarajat. – Tässä kohtaa verkkokauppa Amazon on jo näyttänyt kehityk­ sen suuntaa, Kuosa toteaa. Tulevina vuosina työtä ja tuo­ tantoa tulee myös kotiutumaan halpamaista takaisin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, sillä niissä on

Juhlakirja

2017

17


Näin toimii tulevaisuuden yritys TEKSTI MAIJU OIKARINEN

Millainen on tulevaisuuden yritys? Sellainen, joka ymmärtää merkityksensä ja putsaa pois hierarkiat. Lisää vastauksia saa, kun tutustuu edelläkävijäyrityksiin, sillä ne toimivat jo nyt tulevaisuuden edellytysten mukaisesti.

18

Juhlakirja

2017

KUVA JUHO KUVA

Turun yliopiston tulevaisuudentutki­ muksen professori Markku Wilenius on tutkinut eri sektoreilla toimivia edelläkävijäyrityksiä ympäri maailmaa ja tunnistanut seitsemän periaatetta, joita ne noudattavat. Hänen mukaansa yksi uuden ajan yrityksiä määrittävä piirre on, että ne ovat tietoisia omasta vaikutuksestaan maailmaan. – Tulevaisuudessa avainasemassa on energian ja luonnonvarojen sekä inhimil­ listen resurssien viisaampi käyttö. Nyt suuri osa resursseista menee hukkaan tai on vajaakäytössä, Wilenius sanoo. Häntä on kiinnostanut pitkään, mitä organisaatioiden sisällä tapahtuu, mikä muuttuu niiden menestykseksi – tai menestymättömyydeksi. – Edelläkävijäyritykset katsovat yhä tarkemmin, missä asiakkaiden tarpeet ovat ja miten ne voivat ratkaista yhteiskunnan ongelmia hoitamalla omaa liiketoimintaansa yhä paremmin. Toisin sanoen ne yhdistävät menestyksekkäästi tuloksentekokyvyn, henkilöstön tyytyväi­ syyden ja asiakastyytyväisyyden.


Tulevaisuuden yrityksen periaatteet:

1

PAREMPAA YHTEIS­ TYÖTÄ JA VIESTIN­ TÄÄ ILMAN HIE­ RARKIOITA Hierarkiat sellaisina kuin ne teollisissa yrityksissä tunnetaan, eivät ole enää tulevaisuudessa mah­ dollisia. Näin on ainakin, jos yritys haluaa hyödyntää työntekijöidensä täyden kapasiteetin. – Viestinnän parantaminen sekä vastuun ja vallan jakaminen ovat edellytytyksiä menestykselle. Pioneeriorganisaatioissa panostetaan siihen, että kaikki tarvittava tieto on saatavilla, Wilenius painottaa. Digitalisaation tuomat uudet vies­ tintäkanavat mahdollistavat laaduk­ kaamman viestinnän. Samalla kyse on kuitenkin isommista asioista, esimer­ kiksi yhä syvemmästä yhteistyöstä asiakkaiden kanssa. – Mitä enemmän annamme asiak­ kaillemme, sitä enemmän uskollisia asiakkaita meillä on. Viestinnän laatua mittaamalla pystyttäisiin itse asiassa suoraan ennustamaan yrityksen menestysmahdollisuudet tulevai­ suudessa. Myös omistaja­arvon näkökulmasta viestintä on tärkeässä roolissa. – Yritys voi menettää nopeasti maineensa, jos se, mitä se viestii, on ristiriidassa sen kanssa, miten yritys toimii.

2

TASAPAINO TYÖNTEKI­ JÖIDEN AMMATILLISTEN JA SOSIAALISTEN TAITO­ JEN VÄLILLÄ Ammattilaiset ovat edellä­ kävijäyrityksissä huippuluokkaa, mutta yrityksissä pidetään myös tarkkaan huolta siitä, ettei niissä esiinny väärän­ laista sooloilua ja oman edun tavoit­ telua. Sosiaaliset kyvykkyydet nousevat tasavertaiseksi ammatillisten ja teknis­ ten kyvykkyyksien rinnalle työntekijöitä rekrytoitaessa. Rekrytointiprosessi on tärkeä, silloin sosiaalinen organisaatio ja yrityskulttuuri säilyvät toimivina. – Käskyn ja kontrollin sijaan tutki­ missamme organisaatioissa korostui luottamus. Tähän liittyy myös tietyn­ lainen avoimuus vaikeita tilanteita kohtaan. Työntekijät arvostavat ilma­ piiriä, jossa saa kertoa mielipiteensä rehellisesti. Kun organisaatio avautuu sisäi­ sesti, pystyvät työntekijät paremmin huomioimaan ympäristössä tapahtuvia muutoksia ja sisäistämään tulevaisuu­ den kannalta relevanttia tietoa.

3

INNOVAATIOSTA TYÖN OMINAISUUS Innovointia ei voi sijoittaa vain yhteen yksikköön tai osastoon organisaatiossa, vaan sen on nivouduttava jokaisen työntekijän arkeen ja työtapoihin. – Uuden ajan organisaation pitää perustua jatkuvalle oppimiselle. Se on mahdollista vain, jos ihmisille annetaan vapaus ja vastuu organisoida omaa työtään. Silloin kun kukaan ei saa pakottaa toista mihinkään ja lupauksista pide­ tään kiinni, kaikilla on lupa innovoida eikä kukaan toinen voi esimerkiksi asemaansa vedoten estää sitä. Valmiita ratkaisuja ei ole tarjolla, vaan jokainen miettii itse parhaan tavan ratkaista asiakkaan ongelma.

5

SITOUTUMINEN PITKÄN AIKAVÄLIN AJATTELUUN Vanhassa maailmassa yri­ tykset kiinnittivät itsensä tarkasti pitkän aikavälin tavoitteisiin, esimerkiksi tiettyyn liikevaihtoon kym­ menen vuoden kuluttua. Wileniuksen mukaan pitkän aikavälin tavoitteita tarvitaan edelleen, mutta tavoitteisiin tähtäävien toiminta­ tapojen pitää olla eläviä. Ennen kaikkea yrityksen pitää kantaa huolta siitä, että kiinteä yhteys todellisuuteen säilyy. – Toimintatapojaan pitää olla valmis muuttamaan. Kuitenkin niin, että vaikka käytettävät metodit voivat muuttua, toimintaperiaatteet eivät. Edelläkävijäyrityksen tavoite voi olla kukoistava yhtiö sadan vuoden kuluttua. – Tämä näkyy esimerkiksi erään­ laisen ”Epäonnistu nopeasti” ­periaat­ teen kautta. Työntekijöitä kannuste­ taan paitsi innovoimaan, jatkuvasti haastamaan omat tapansa ja lopetta­ maan toimimattomat käytännöt.

6 4

INTOHIMOINEN SUH­ TAUTUMINEN RADIKAA­ LEIHIN RATKAISUIHIN

Kaikki Markku Wileniuksen tutkimat yritykset ovat sitou­ tuneet etsimään standardista poikkea­ via ratkaisuja. – Edelläkävijöissä on havaittavissa tietynlainen ennakkoluulottomuus, jossa haetaan radikaalejakin ratkaisuja, eikä vain seurata alan standardeja. Radikaalit uudistukset korvaavat nopeat ja helpot ratkaisut. – Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että uudella sosioekonomisella aika­ kaudellamme järjestelmän keskeisetkin osat on mietittävä kokonaisvaltaisesti uudelleen. Esimerkiksi luonnonvaro­ jen ja energian käyttö on pakko ottaa uudella tavalla huomioon.

KYKY RISKINOTTOON Uusilla alueilla toimiminen edellyttää valmiutta ottamaan riskejä. Organisaatioon on luotava kulttuuri, jossa on tur­ vallista ottaa kaikenlaisia riskejä, kuten tuoda esiin vaikeita asioita, ehdottaa epätyypillisiä ratkaisuja ja kokeilla jotain, mitä ei ole ennen kokeiltu. Uskallus ottaa riskiä edellyttää luot­ tamusta, joka ei synny yhdessä yössä. – Menestykselliseen yrityskult­ tuuriin on panostettava pitkäjäntei­ sesti, sitä ei luoda hetkessä, Wilenius painottaa.

7

KOLLEKTIIVINEN FOKUS TULEVAISUUTEEN Perinteinen tapa johtaa yri­ tystä on mitata onnistumista menneisyydessä. Moderni, ihmiskeskeinen organisaatio johtaa itse itseään. – Edelläkävijäyrityksissä toiminta perustuu vahvoihin, yhteisiin periaattei­ siin ja visioon, eikä niinkään tarkkoihin tavoitteisiin. Lisäksi uudet aloitteet testataan aina työntekijöillä – jos idea on suosittu, koko yritys voi ottaa sen käyttöön, Wilenius sanoo.

Juttu on ilmestynyt alun perin Mandatum Lifen Life Journalissa.

Juhlakirja

2017

19


Point on nyt

Uudistamme ilmeemme, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä laadukkaammin ja monipuolisemmin kaikissa maksamisen ratkaisuissa. Tutustu tuotteisiimme ja tarjouksiimme osoitteessa www.verifone.fi

Kuljetuksia kaikille teille FREJA tarjoaa nopeat reitit kaikkialle Eurooppaan. Pidämme huolen siitä, että kuljetuksesi saapuu täsmällisesti perille. Tie Eurooppaan aukeaa osoitteesta:

FREJA.FI

LOGISTICS SOLUTIONS FOR A WORLD IN MOTION


stuuli Jotta pohjoi

ta. lun kin ssa tko i ja tois Jo puolet S-ryhmän sähköstä on tuulen tuomaa. Isosta kulutuksesta puolet on paljon. Polttamatta jää puoli miljardia kiloa kivihiiltä. Rakennamme tuulivoimaa itse, yhteiskunnan arvokkaalla tuella. Vielä on kuitenkin yhteistä tehtävää, jotta pohjoistuuli toisi jatkossakin lunta.


Kun rauta on kuumaa... Asiantuntija kulkee edellä Meidät tunnetaan IPR-alan edelläkävijänä ja asiantuntijamme paitsi huippukoulutettuina myös ripeinä. Autamme sinua turvaamaan yksinoikeutesi kaikkialla maailmassa. Haluatko kokeilla? www.papula-nevinpat.com

Suomi | Venäjä | Ukraina | Valko-Venäjä | Kazakstan | Uzbekistan

Tuula Antola elinkeinojohtaja tuula.antola@espoo.fi

043 824 6393

Harri Paananen 043 826 7701 elinkeinopäällikkö harri.paananen@espoo.fi Erkki Pärssinen 050 411 1104 toimitusjohtaja, YritysEspoo erkki.parssinen@espoonyrittajat.fi


www.varsinaisbitumi.fi

Kotimaiset IT-palvelut tyytyväisyystakuulla

www.decens.fi

HUOPAKATTOJEN AMMATTILAINEN Varsinaisbitumi Oy on huopakattojen johtava ammattilainen Lounais-Suomessa. Asennamme teollisuus- ja liikekiinteistöjen sekä taloyhtiöiden EUROGUMkatot pitkällä kokemuksella. Teemme myös kaikenlaisten kattojen huoltotöitä, lumenpudotusta sekä kuntoarvioita.

na

i S b i t u mi

o

o

m

al

oe

Su

Espoo • Jyväskylä • Oulu • Tampere • Vaasa

ht o

va

Si

y

r

ÄLÄ TURHAAN HUOLEHDI KATOSTASI! ANNA MEIDÄN TEHDÄ SE.

ain en vaih

t

PALVELUT EUROGUM-katot Huolto- ja kuntoarviopalvelut Vuosihuoltosopimukset Koulutus ja konsultointi YHTEYSTIEDOT Varsinaisbitumi Oy Etelä-Suomi


MENESTYS SYNTYY OSAAVIEN JA INNOSTUNEIDEN IHMISTEN KAUTTA.

Kauppakamari kouluttaa Myös webinaareina ja yrityskohtaisina koulutuksina.

verotus a j s u o l Ta ka ja HR k l a p , e Työsuhd ö simiesty e a j n e n Johtami viestintä a j i t n i o markkin Myynti, palvelut t e s i k l u J Juridiikk

a

www.kauppakamarinkoulutus.fi | asiakaspalvelu@kauppakamarinkoulutus.fi


Vuosikertomus 2016


SISÄLLYS

27 TALOUSVUOSI 2016 27

Helsingin seudun talous kääntyi kasvuun

33

Pk­yrityksille apua kansainvälistymiseen

28 VAIKUTTAMISTYÖ

33

Ulkomaankaupan asiakirjoja myönnettiin lähes 30 000

28

Painopisteiksi maankäyttö ja liikenne, osaaminen ja vastuullisuus

34 ALUETOIMINTA

28

Yritysverotuksen kilpailukykyä vahvistettiin

28

Helsingin uusi yleiskaava hyväksyttiin

28

Helsingin keskusta­alueen saavutettavuus uhattuna

28

34

Espoon toimisto muutti Otaniemeen

34

Vantaalla osallistuttiin kaupungin elinvoimaohjelman toteutukseen

Pitkän tähtäimen maankäytön suunnittelu

34

Keski­Uudellamaalla seurattiin sote­ratkaisua

28

Liikenteen hinnoittelu vahvasti esillä

34

Yritystoimintaansa kehittänyt palkittiin Itä­Uudellamaalla

28

Raide­Jokerin rahoitus varmistui

34

Luoteis­Uudellamaalla pohdittiin maahanmuuttoa

28

Tavaraliikennettä tutuksi kaavoittajille ja liikennesuunnittelijoille

29

Liikennekaari avaisi taksiliikenteen kilpailulle

29

Kauppojen aukiolo vapautui

29

Kaupan sijainnin sääntely kevenee

35

Kauppakamari kouluttaa, julkaisee ja verkostoi

29

Toimistojen muuttaminen asunnoiksi sallittava

35

Asiakkaiden arvostama, laaja koulutustarjonta

29

Kasvu edellyttää osaavaa työvoimaa

35

29

Monikulttuurisuus tärkeä kilpailutekijä yrityksille

KauppakamariTieto­verkkopalvelu ammattilaisille sekä ajankohtaisia ammattikirjoja

29

COME­projekti käynnistyi

35

Jäsenyrityksille mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja riskienhallintaan

30

Kannusteita kasvuyrityksille

35

Escrow­toiminta kiinnostaa yrityksiä

30

Menestystä Kasvu Open ­kilpailussa

30

Ennakointikamari keskittyi työelämän osaamistarpeisiin

31 KAUPPAKAMARIVUOSI 2016

26

33 KANSAINVÄLINEN KAUPPAKAMARI

31

Jäsenmäärä kasvoi lähes 7 000:een

31

DigiCyber­projekti opasti kyberturvallisuuteen

31

Sote­palveluihin valinnanvapautta

31

Kauppakamarin kokoukset

31

Lakiasiain ja kirjanpidon neuvonta

31

Johtajuuden Naiskamarissa kannustettiin johtotehtäviin

31

Vaikuttajaviestintää ja uusi verkkolehti

32

Mäkelän koulun osakkeet myytiin

32

Lausunnot, kommentit ja kuulemiset 2016

Juhlakirja

2017

35 HELSINGIN KAMARI OY


TALOUSVUOSI 2016

Helsingin seudun talous kääntyi kasvuun Tuotanto kasvoi ennakkoarvion mukaan Helsingin seudulla noin 3 prosenttia. Kasvu oli selvästi vahvempaa kuin koko maassa, jossa tuotanto kasvoi noin 1,5 prosenttia. Kasvun vetureita olivat rakentaminen sekä useat palvelu­ alat. Rakentamisen kasvu perustui ennätyksellisen suureen asuntotuotantoon sekä infrainvestointeihin. Palvelualoilla taloutta vetivät nousuun liike­elämän palvelut, rahoitus­ toiminta, majoitus­ ja ravitsemisala sekä kotitalouksien palvelut. Näillä aloilla myös henkilöstömäärät kasvoivat tuntuvasti. Informaatio­ ja viestintäalan nousu vahvistui ja teollisuuden tuotanto kääntyi loivaan kasvuun pitkän taantuman jälkeen. Kaupan ja kuljetuksen toimialoilla pitkään jatkunut lasku pysähtyi. Matkailu oli merkittävä kasvun lähde Helsingin seudulla. Ulkomaisten vieraiden hotelliyöpymisten määrä lisääntyi yli 7 prosenttia edellisvuodesta. Matkustajamäärä Helsinki­ Vantaan lentoasemalla nousi lähes 5 prosenttia ja Helsingin satamassa 3 prosenttia. Helsingin seudun työllisyys kasvoi 1,5 prosenttia, enemmän kuin kertaakaan vuoden 2008 jälkeen. Myös työttömyys kääntyi laskuun, vaikka pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui. Tilastokeskuksen työvoima­ tutkimuksen mukaan Helsingin seudulla oli vuonna 2016 keskimäärin 723 000 työllistä ja 764 000 työpaikkaa. Helsingin seudun 14 kunnassa väestö kasvoi vuoden aikana lähes 19 000 asukkaalla, 1,3 prosent­ tia väestöstä. Kasvu oli jonkin verran suurempaa kuin edel­ lisinä vuosina. Kaksi kolman­ nesta väestönkasvusta tuli muuttovoitosta, josta aikai­ sempaa suurempi osa tuli kotimaasta. Helsingin seudun asukasluku oli viime vuoden­ vaihteessa ennakkoarvion mukaan 1 457 000 henkeä. Helsingin seudulla asuu 26 prosenttia Suomen koko väestöstä ja 53 prosenttia vieras­ kielisestä väestöstä. Seudulla sijaitsee 31 prosenttia maan työpaikoista ja tuotetaan 36 prosenttia maan bruttokan­ santuotteesta. Tuottavuudeltaan Helsingin seutu on maan kärjessä: asukasta kohti laskettu arvonlisäys on puolitoistakertainen muuhun maahan verrattuna. Maan tutkimuspanostuksesta yli 40 prosenttia tehdään Helsingin seudulla.

Tuotanto ja työllisyys Helsingin seudulla ja koko maassa 2011–2016

Tuotanto

3

Helsingin seutu

Muu Suomi

2

1

0

-1

-2

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Kokonaistuotannon muutosprosentti edellisestä vuodesta

Työllisyys

Helsingin seutu

Muu Suomi

1,5 1 0,5 0 -0,5 -1 -1,5

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Työllisyyden muutosprosentti edellisestä vuodesta

Lähde: Tilastokeskus ja Kaupunkitutkimus

Juhlakirja

2017

27


VAIKUT TAMIST YÖ

Painopisteiksi maankäyttö ja liikenne, osaaminen ja vastuullisuus

Kauppakamariryhmän yhteinen strategia uusittiin. Myös Helsingin seudun kauppakamarin hallitus hyväksyi uuden strategian lokakuussa. Vaikuttamistyön painopisteiksi valittiin maankäyttö ja liikenne sekä osaaminen ja vastuullisuus. Helsingin seudun nopea kasvu lisää yritystoiminnan mahdollisuuksia, mutta asettaa myös haasteita maankäytön ja liikenteen ratkaisuissa sekä koulutetun työvoiman saamisessa ja maahanmuuttajien nopeassa työllistämisessä. Vastuulli­ suutta peräävät yrityksiltä viranomaisten lisäksi asiakkaat, omistajat ja rahoittajat. Kauppakamarin tehtävänä on auttaa yrityksiä vastaamaan uusiin haasteisiin ja kääntämään ne kilpailueduksi, mutta myös huolehtia yritysten hallinnollisen taakan kohtuullistamisesta.

Yritysverotuksen kilpailukykyä vahvistettiin

Kauppakamariryhmä piti keskeisenä tavoitteena hallitus­ ohjelmaan kirjatun yritysverotuksen kilpailukyvyn säilyttämistä ja kokonaisveroasteen kääntämistä laskuun. Yritysverotuksen kilpailukykyä parannettiin muun muassa yrittäjävähennyksellä sekä ja siirtymällä pienyritysten osalta maksuperusteiseen arvonlisäveron maksamiseen. Lisäksi hel­ potettiin yritysten sukupolvenvaihdoksia keventämällä niiden verotusta.

Helsingin uusi yleiskaava hyväksyttiin

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden yleiskaavan, jonka valmisteluvaiheessa nousi esille useita elinkeinoelämän kannalta tärkeitä asioita. Yrityksissä eniten huolta ja vastustusta herätti Helsingin sisääntuloväylien muuttaminen kaupunki­ bulevardeiksi. Kokonaisuudessaan kaavaan oltiin kuitenkin tyytyväisiä. Kasvuhakuinen yleiskaava mahdollistaa väestön, työpaikkojen ja yritystoiminnan kasvun pitkälle tulevaisuuteen. Yleiskaavan valmistelua seurasi ja kommentoi yritysten ja kaupunkisuunnitteluviraston edustajista koostunut yleiskaava­ ryhmä, joka jatkaa työtään seuraamalla toteuttamisohjelman valmistelua. Ohjelmassa päätetään muun muassa kaupunki­ bulevardien toteutusjärjestyksestä.

Helsingin keskusta-alueen saavutettavuus uhattuna

Tulevaisuudessa Helsingin liikennejärjestelyt muuttuvat paljon. Uusi yleiskaava tuo mukanaan kaupunkibulevardit, mikä puo­ littaa sisääntuloväylien autoliikenteen välityskyvyn. Hämeentie suljetaan läpiajoliikenteeltä, ja Kruunuvuorensiltojen raken­ taminen heikentää Kaivokadun liikenteen sujuvuutta. Uudet pyörä­ ja raitiotiet kaventavat vilkkaasti liikennöityjä katuja. Ydinkeskustan saavutettavuus näyttääkin uhatulta, kun auto­ liikenteen edellytyksiä nakerretaan vähitellen. Lisäksi valmisteilla oleva kävelykeskustan laajentamis­ suunnitelma sisältää merkittäviä rajoituksia ydinkeskustan ajoneuvoliikenteeseen, kuten Pohjoisesplanadin muutta­ minen kävelykaduksi. Jos kävelykeskustaa laajennetaan, on

28

Juhlakirja

2017

samalla panostettava ydinkeskustan saavutettavuuteen, missä Pisararata ja keskustatunneli ovat avainasemassa.

Pitkän tähtäimen maankäytön suunnittelu

Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavan valmistelu jatkui. Kaavassa määritellään seudun yhteiset kehittämislinjat muun muassa logistiikan osalta, kuten tavaraliikenteen yhteys­ tarve VT 3:n ja VT 4:n välillä Keski­Uudellamaalla. Uuden kokonaismaakuntakaavan Uusimaa­kaava 2050:n laadinta käynnistyi. Kaava koostuu yleispiirteisestä rakenne­ kaavasta ja tarkentavista seutukohtaisista vaihemaakunta­ kaavoista. Rakennekaavassa käsitellään aluerakenteen suuret linjat ja tehdään valinnat eri kasvusuuntien toteutusjärjestyk­ sestä. Seutukohtaisissa vaihemaakuntakaavoissa käsitellään kunkin seudun maakuntatason aiheet. Maakuntakaavatyön valmistelua seurasi ja kommentoi yri­ tysten ja maakuntaliiton edustajista koostuva seurantaryhmä.

Liikenteen hinnoittelu vahvasti esillä

Helsingin seudun liikennejärjestelmän rahoittamiseen liittyvä tiemaksuselvitys valmistui. HSL:n mukaan alueellisen tiemak­ sun tavoitteena olisi ohjata liikkumista sekä kerätä rahoitusta liikennejärjestelmän kehittämiseen. Työmatkalaiselle tiemaksu tarkoittaisi keskimäärin 340–670 euron lisäkustannusta vuo­ dessa maksun suuruudesta riippuen, mikä vastaisi 0,9–1,9 pro­ sentin verorasitusta. Kauppakamari järjesti tiemaksua koskevan keskustelu­ tilaisuuden. Hinnoittelua käsiteltiin laajasti myös kauppa­ kamarin luottamuselimissä. Kauppakamari vastustaa alueellista tiemaksua, mutta hyväksyy liikenteen hinnoittelun, jos vero­ järjestelmä uudistetaan ja otetaan käyttöön valtakunnallinen kilometripohjainen maksu. Liikenteen kokonaisverorasitus ei saa kasvaa.

Raide-Jokerin rahoitus varmistui

Kauppakamari keskusteli liikenne­ ja viestintäministeri Anne Bernerin kanssa Helsingin seudun tärkeimmistä liikennehankkeista ja niiden rahoituksesta. Valtiovarain­ valiokunnan liikennejaostolle korostettiin Kehä I:n kehittämisen ja Raide­Jokerin rakentamisen merkitystä elinkeinoelämälle. Raide­Jokerin rakentaminen varmistui hallituksen päätet­ tyä hankkeen valtionavustuksesta (84 milj. euroa). Raide­Jokeri on Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen kulkeva pikaraitiolinja, joka sujuvoittaa Helsingin seudun poikittais­ liikennettä ja mahdollistaa asuntorakentamisen radan läheisyy­ teen.

Tavaraliikennettä tutuksi kaavoittajille ja liikennesuunnittelijoille

Kauppakamari on Teollisuus tutuksi ­tilaisuuksissaan tutus­ tuttanut kunnallisia päätöksentekijöitä teollisuustoimintaan sekä lisännyt yritysten ja virkamiesten välistä vuoropuhelua ja keskinäistä ymmärrystä. Koska tavara­ ja huoltoliikenteellä on paljon maankäy­ tön suunnittelusta johtuvia haasteita, kauppakamari järjesti


VAIKUT TAMIST YÖ

pääkaupunkiseudun kaavoittajille ja liikennesuunnittelijoille Tavaraliikenne tutuksi ­tilaisuuden Schenker Oy:n terminaalissa Vantaalla.

Liikennekaari avaisi taksiliikenteen kilpailulle

Eduskuntaan eteni muun muassa liikennemarkkinoita koskeva lainsäädäntöuudistus, liikennekaari, joka muuttaisi taksijärjes­ telmää helpottaen taksialalle tuloa ja vapauttaen palvelujen kehittämistä. Kauppakamari osallistui liikennekaaren valmis­ teluun liikenne­ ja viestintäministeriön työpajoissa.

Kauppojen aukiolo vapautui

Kauppojen sekä parturi­ ja kampaamoliikkeiden aukiolo vapautui vuoden alussa, mistä kaupan alan toimijat olivat hyvin tyytyväisiä. Aukioloaikojen vapaut­ taminen on ollut kauppakamarin vaikuttamistyön listalla useita vuo­ sia. Aukioloa laajennettiin juhla­ pyhiin ja iltoihin. Eniten muuttuivat suurempien kauppojen aukioloajat. Vuoden kokemuksen perusteella vaikuttaa siltä, että vapauttamisesta ovat hyötyneet eniten juuri suuret päivittäistavarakaupat. Pienempien myymälöiden myynti supistui.

Kaupan sijainnin sääntely kevenee

Ympäristöministeriön käynnis­ tämää kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista valmisteli työryhmä, jossa kauppakamareillakin oli edustaja. Kirjaukset kaavoitusprosessin keventämisestä ja nopeuttami­ sesta jäivät laihoiksi, ja työryhmän raporttiin jätettiin useita eriäviä mielipiteitä. Lakiesityksessä vähittäiskaupan suuryksiköiden sijainnin ohjaus kevenee. Kaupan suuryksikön raja nostetaan 4 000 ker­ rosneliöön. Lisäksi poistetaan velvoite osoittaa maakunta­ kaavan keskustatoimintojen alueella suuryksiköiden enimmäis­ mitoitus sekä luovutaan velvoitteesta ottaa maakunta­ ja yleiskaavoituksessa huomioon kaupan laatu sijoitettaessa suuryksikkö keskusta­alueen ulkopuolelle.

Toimistojen muuttaminen asunnoiksi sallittava

Eräs keino helpottaa pääkaupunkiseutua vaivaavaa asunto­ pulaa olisi muuttaa epäkurantteja toimistotiloja asunnoiksi. Helsingissä käyttötarkoitusten muutosten pelätään kuiten­ kin johtavan toimistotilojen pulaan, eikä hakemuksiin suhtau­ duta suopeasti. Kaupunkisuunnitteluvirasto esittikin loppu­ vuodesta käyttötarkoitusten muutosten kieltämistä kokonaan ydinalueella. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti kuitenkin esityksen kokonaiskiellon lieventämiseksi. Kauppakamarin mie­ lestä käyttötarkoituksen muutoshakemuksia pitää tarkastella tapauskohtaisesti.

Kasvu edellyttää osaavaa työvoimaa

Kauppakamari painottaa yritysten ja työvoiman nykyistä joustavampaa kohtaamista. Työmarkkinoiden toimivuutta on edistetty kannustamalla piilevien työpaikkojen löytämistä jous­ tavien työvoimapalveluiden avulla, korostamalla koulutuksen työelämälähtöisyyttä, ennakoimalla tulevaisuuden osaamis­ tarpeita sekä tekemällä aloitteita ulkomaiseen työvoimaan liittyvien yrityspalveluiden parantamiseksi ja byrokratian vähentämiseksi. Ammatillisen koulutuksen reformin valmistelun kes­ keinen tavoite on järjestelmä, jossa toteutuvat joustavat ja työelämälähtöiset koulutustavat, kuten koulutussopimusmallin käyttöönotto, rahoituksen tulosperusteisuus, selkeä tutkinto­ valikoima sekä yritysten hallinnollisen taakan vähentäminen.

Monikulttuurisuus tärkeä kilpailutekijä yrityksille

Kauppakamarin selvityksen mukaan kolmella neljäsosalla yrityksistä on omakohtaista kokemusta vieraskieli­ sestä henkilöstöstä. Lähes joka kym­ menennessä yrityksessä vieraskielisen henkilöstön määrä on enemmän kuin puolet koko henkilöstöstä. Viime vuonna helpotetun tar­ veharkinnan piirissä olevat ammatit olivat terveydenhuollon ammattilaiset ravintola­ ja suurtaloustyöntekijät, kotitalouksiin palkattavat kotiapulaiset ja lastenhoitajat ja toimisto­, hotelli­, laitos­ ja kotisiivoojat. Tarveharkinta koskee EU­/ETA­maiden ulkopuolelta tulevia työntekijöitä. Kauppamamari ajoi lievennetyn tarveharkinnan piiriin rakennusalan ammatteja, joissa työvoiman saatavuus on jo paikoin kasvun esteenä. Lisäksi esitettiin esittänyt erityisasian­ tuntijoiden saatavuusharkinnan lieventämistä ja rekrytoinnin helpottamista erityisesti kasvuyrityksille.

COME-projekti käynnistyi

Kauppakamarissa käynnistyi osana Helsingin, Espoon, Vantaan, SAK:n, Uudenmaan liiton, Uudenmaan työ­ ja elinkeinohallin­ non ja Moniheli ry:n At Work in Finland/Töissä Suomessa ­han­ ketta Chamber of Multicultural Enterprises (COME) ­projekti. Projektin toimintoja ovat yritysten vieraskielisiin rekrytoin­ teihin ja työperäiseen maahanmuuttoon liittyvä neuvonta ja palveluohjaus, ulkomaisiin korkeakoulutettuihin ja yrityksiin suuntautuva Entrypoint­mentorointiohjelma, yritysselvitykset ja valtakunnallinen Menestyvä monikulttuurinen yritys 2017 -kampanja. Lisäksi viranomaisten kanssa valmistellaan mallia, jossa yrityksiä ja lähellä työelämää olevia maahanmuuttajia voitaisiin palvella nopeasti ja tehokkaasti yhden luukun periaatteella. Työnimenä on International House Helsinki. Tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja ja lisätä Helsingin seudun houkutte­ levuutta yrityksille ja osaavalle työvoimalle.

Juhlakirja

2017

29


VAIKUT TAMIST YÖ

Kannusteita kasvuyrityksille

Vakiintuneiden yritysten ja startup­yritysten verkottamisesta järjestettiin Helsinki StartUp Spirit ­tilaisuudet tammikuussa ja syyskuussa Nokia Executive Experience Centerissä Espoossa. Tilaisuudet saivat erinomaiset osallistujapalautteet. Kasvuyritysten rahoituksesta järjestettiin tilaisuudet tammi­ kuussa ja joulukuussa. Lisäksi toteutettiin Nestor Partnersien kanssa kiinnostuneille pk­yrityksille Nestor­konsultointipäivä.

Menestystä Kasvu Open -kilpailussa

Valtakunnalliseen Kasvu Open ­kilpailuun ja Kasvupolulle osallistui Helsingin seudulta ennätysmäärä yrityksiä. Ne pääsivät testaamaan liikeideoitaan sekä verkostoitumaan ja vauh­ dittamaan kasvuaan oman alansa parhaiden asiantuntijoiden ohjauksessa. Valtakunnalliseen finaaliin valittiin ennätyk­ sellisesti 26 alueen yritystä.

Start again -sarjan voittaja: Classic Pizza Restaurant/ Hangon Makaronitehdas Helsingistä

Uudenmaan yritykset, oppilaitokset, järjestöt ja hallinnolliset organisaatiot kokoavan Ennakointikamarin tilaisuuksia järjes­ tettiin kuusi. Teemoja olivat Työelämän muutos, jossa pohdittiin digitaalisuuden vaikutusta työelämään. Sote­teemassa tarkas­ teltiin ihmisten valintojen vaikutusta hyvinvointiyhteiskuntaan. Matkailu­teema otti näkökulmakseen aasialaisen matkailijan. Työpaikat ja oppilaitokset muutoksessa ­tilaisuudessa avattiin ovia tulevaisuuden tekijöille sekä uusille yhteistyömalleille. Teollisuuden uusi nousu ­teemalla pohdittiin mahdol­ lisuuksien oivaltamista teollisuuden kilpailukyvyn nostamiseksi, ja Tulevaisuuden palvelut ­tilaisuudessa keskityttiin palveluosaamisen vahvistamiseen. Lisäksi järjestettiin osana VTT:n For Industry kärki­ ohjelmaa seminaari Mikä on suomalaisen valmistavan teollisuuden yrityksen arki 2020-luvulla.

Start up -yritysten sarjan voittaja: Opti Automation, Espoosta

Kasvu Open 2016 Start Up- ja Spin Off -ideasarjan finalistit:

Silmusalaatti Helsinki, Fast Track Bio ­voittaja

Cleac Oy Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

Smartwatcher Oy Vantaa, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

Ecolution Oy Vihti, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti Ekox Finland Oy Vantaa, Kiertotalouden Kasvupolun voittaja Emedi Innovations Oy Espoo, Hyvinvointialan Digital Health ­kunniamaininta Flexound Systems Oy Espoo, Pääkaupunkiseudun Kasvupolun voittaja, Start up ­yritysten sarjan kunniamaininta Lumine Lighting Solutions Oy Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti Opti Automation Oy Espoo, Fast Track Energy ­voittaja, Start up ­yritysten sarjan voittaja Paptic Oy Espoo, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

30

Ennakointikamari keskittyi työelämän osaamistarpeisiin

Juhlakirja

2017

Sniffie Software Oy Helsinki, Digialan Kasvupolun kunniamaininta Treamer Oy Helsinki, Digialan Kasvupolun voittaja Vibermetrics Tuusula, Keski­Uudenmaan Kasvupolun kunniamaininta

Kunniamaininta: Flexound Systems, Espoo

Classic Pizza Restaurant / Hangon Makaronitehdas Oy Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti, Start again ­sarjan voittaja Datapartner Oy Porvoo, Itä­Uudenmaan Kasvupolun voittaja Lassila&Tikanoja - Hävikkimestari Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti Pace 1 Tools Ltd Porvoo, Itä­Uudenmaan Kasvupolun kunniamaininta

Wexma Oy Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy Helsinki, Pääkaupunkiseudun Kasvupolun kunniamaininta

Yonoton Oy Espoo, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

Rasilaisen Hapankaali Oy Kerava, Keski­Uudenmaan Kasvupolun voittaja

Kasvu Open 2016 Start Again -yrityssarjan finalistit:

Uudenmaan sairaankuljetus Oy Vantaa, Kohti yrityskauppaa ­Kasvupolun kunniamaininta

Bionova Oy Helsinki, Fast Track Bio ­kunniamaininta Bluet Oy Ltd Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti Cityvarasto Oy Helsinki, valtakunnallisen tuomariston valitsema finalisti

VideoVisit Oy Helsinki, Kohti yrityskauppaa ­Kasvupolun voittaja


K AUPPAK AMARIVUOSI 2016

Jäsenmäärä kasvoi lähes 7 000:een

Kauppakamarin jäsenmäärä nousi uuteen ennätykseen: vuoden lopussa jäseninä oli 6 930 yritystä ja yhteisöä. Vuoden aikana kauppakamariin liittyi 704 ja erosi 595 jäsentä. Jäsenmäärältään Helsingin seudun kauppakamari on Pohjoismaiden suurin ja Euroopan suurimpia vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvia kauppakamareita. Kauppakamari seuraa asiakastyytyväisyyttä kaikissa keskeisissä palveluissa. Vuonna 2016 kaikkien palveluiden asiakastyytyväisyys ylitti 4:n asteikolla 1–5. Tyytyväisimpiä olivat neuvontapalveluiden käyttäjät, joiden antamien arvosanojen keskiarvo oli 4,4.

DigiCyber-projekti opasti kyberturvallisuuteen

DigiCyber­projektissa vahvistettiin yritysten digitalisoitumisen sekä kyberturvallisuuden osaamista. Kauppakamari järjesti 11 digitaalista liiketoimintaa ja yritysturvallisuutta käsittelevää

poliisin päällikkö, poliisineuvos Antti Pelttarin kokousesi­ telmän aihe oli Ajankohtainen katsaus turvallisuustilanteeseen. Syyskokous pidettiin 15.11.2016 Pörssisalissa. Kokousesitel­ män piti ulkoaisainministeriön alivaltiosihteeri Matti Anttonen aiheenaan Maailmankaupan näkymät Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen.

Lakiasiain ja kirjanpidon neuvonta

Kauppakamarin jäsenyritysten käytössä on lakimies­ ja kirjanpidonneuvonta. Neuvontaa antavat työsuhde­, verotus­, sopimus­ ja EY­asioihin erikoistuneet lakimiehet sekä kirjan­ pidon ­ja taloushallinnon asiantuntija. Viime vuonna neuvonnassa käsiteltiin noin 7 000 asiakas­ tapahtumaa. Edellisten vuosien tapaan eniten kysyttiin työsuhde­, verotus­ ja sopimusasioista sekä taloushallinnosta. Helsingin seudun kauppakamari hoiti myös Kymenlaakson ja Länsi­Uudenmaan kauppakamareiden jäsenyritysten juridista neuvontaa yhteistyösopimusten mukaisesti.

Johtajuuden Naiskamarissa kannustettiin johtotehtäviin

seminaaria, jossa korostettiin yritysten tietopääoman merki­ tystä ja sen suojaamista. Projektiin sisältyi Yrityksiin kohdistuvat kyberuhat 2016 ­sel­ vitys, johon vastasi 754 yritystä, ja yli 80 prosenttia vastaajista oli yrityksessään päättävässä asemassa. Tutkimuksen mukaan suurten yritysten valmiudet kohdata verkkorikollisuus on parantunut edellisvuodesta, mutta pienten yritysten tietoi­ suutta ja valmiutta on parannettava. Kauppakamari on ollut mukana sisäministeriön asetta­ massa yhteistyöryhmässä, jonka tehtävänä on torjua yrityksiin kohdistuvaa ja yrityksiä hyödyntävää rikollisuutta. Lisäksi aloitettiin yhteisen tiedonvaihtomallin kehittäminen kybertur­ vallisuuskeskuksen kanssa.

Sote-palveluihin valinnanvapautta

Hallitus julkisti lakiehdotuksen asiakkaan valinnanvapau­ desta sosiaali­ ja terveydenhuollossa. Lakiehdotus on pitkälti kauppakamarin selvitysten mukainen. Kauppakamarin kannan mukaisesti hallitus luopui pääkaupunkiseutua koskevan oman sote­ratkaisun valmistelusta.

Kauppakamarin kokoukset

Valtuuskunta kokoontui vuoden alussa. Kokouksen jälkeen järjestettiin EK­foorumi, jossa EK:n johtaja Riikka Heikinheimo piti Digitalisaation pyörityksessä ­kokousesitelmän, johtava ekonomisti Penna Urrila puhui aiheesta Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun. Kevätkokous pidettiin 19.5.2016 Pörssisalissa. Suojelu­

Johtajuuden Naiskamari, joka järjestettiin kaksi kertaa, vauhdit­ taa aktiivisesti osaavien naisten tietä yhtiöiden liiketoiminnan johtotehtäviin ja yhtiöiden hallituksiin. Johtajuuden Naiskamari on tarkoitettu erityisesti nuorille naisjohtajille, joilla on tilaisuus verkostoitumisen lisäksi kuulla johtajien rekrytointiin erikoistuneiden konsulttien puheen­ vuoroja sekä kokeneiden naisjohtajien kertomuksia omista urapoluistaan.

Vaikuttajaviestintää ja uusi verkkolehti

Kauppakamari alkoi julkaista www.kauppakamarilehti.fi verkkolehteä, jossa tiedotetaan yritystoimintaa koskevista uudistuksista sekä julkaistaan ajankohtaisia asiantuntija­ ja lakiartikkeleita. Kerroimme myös vaikutta­ mistyömme tavoitteista sekä kauppakamarin palvelutarjon­ nasta. Lisäksi julkaistiin neljä pai­ nettua Kauppakamari­lehteä, joiden teemoja olivat kyber­ turvallisuus, verkottuminen, osaaminen ja kasvuyritykset. Mediaan oltiin yhtey­ dessä henkilökohtaisesti ja tiedotustilaisuuksissa. Lisäksi lähetettiin tiedot­ teita ja mielipidekirjoituksia. Some­kanavat saivat run­ saasti uusia seuraajia.

Juhlakirja

2017

31


K AUPPAK AMARIVUOSI 2016

Mäkelän koulun osakkeet myytiin

Kauppakamarin osaomistamissa Haaga­Helian ammattikorkea­ koulua ylläpitävästä Haaga­Helia Oy:ssä ja Suomen Liikemiesten Kauppaopistoa ylläpitävästä Helsinki Business College Oy:ssä toteutettiin säästötoimia, joilla vastattiin päätettyihin valtion­ osuuksien leikkauksiin. Kauppakamari myi omistamansa Kiinteistö Oy Mäkelän Koulun osakkeet Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöille. Myynti tuli ajankohtaiseksi, kun Haaga­Helia ja Helsinki Business

College keskittivät toimintansa Pasilan kiinteistöihin. Kaupasta aiheutui kauppakamarille huomattava myyntivoitto. Kauppakamarin kaupallisen koulutuksen rahastoa pääomitettiin kiinteistökaupan jälkeen 10 miljoonalla eurolla. Rahastosta tuettiin Helsinki Business College Oy:n Strategia 2020 ­hanketta 360 000 eurolla. Hankkeessa kehitetään uusia digitaalisia oppimisympäristöjä, työelämän muutosta vastaavia täydennyskoulutuspalveluita ja lisätään oppilaitoksen tuotta­ vuutta.

Lausunnot, kommentit ja kuulemiset 2016

Helsingin kaupunginhallitukselle

Kotikaupunkina Helsinki 2016 – asumisen ja maankäytön toteutusohjelman luonnos

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Helsingin yleiskaavaehdotus

Helsingin kaupungin ympäristölautakunnalle

Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelman 2017–2024 luonnos

Uudenmaan liitolle

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotus

Opetus­ ja kulttuuriministeriölle

• •

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli ja Uudenmaan alueen resurssit Koulutussopimus

Työ­ ja elinkeinoministeriölle

Luonnos valtion kotouttamisohjelmaksi vuosille 2016–2019

Ympäristöministeriölle

Hallituksen esitys laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Hallituksen esitys valtion tukemaa vuokra­asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta Hallituksen esitys maankäyttö­ ja rakennuslain muuttamisesta

Lentoparkki Oy:lle

Tavaramerkkisuoja­asiassa

Kommentit Selvitysmies Lauri Tarastille

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen ja yhteensovittaminen

Helsingin kaupunkisuunnittelu­ lautakunnalle

Periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin rajatulla alueella

Kuulemiset

• •

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2017

32

Juhlakirja

2017


K ANSAINVÄLINEN K AUPPAK AMARI

Pk-yrityksille apua kansainvälistymiseen

Kauppakamarin Enterprise Europe Network ­yksikkö järjesti 13 maksutonta tilaisuutta, joissa kävi noin 800 osallistujaa. Yhteis­ työkumppaneina tilaisuuksissa oli muun muassa Keskuskauppakamari, kauppayhdistyksiä, lähetystöjä ja Euroopan kemikaalivirasto ECHA. Kauppakamarin Enterprise Europe Network yksikkö vastasi myös koko Suomen verkoston juridisesta neuvonnasta. Enterprise Europe Network on osa Euroopan komission yri­ tyspalveluverkostoa, joka toimii yli 60:ssä maassa. EEN neuvoo pk­yrityksiä kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa ja EU­rahoi­ tuksessa, ja auttaa yrityksiä ulkomaisten yhteistyökumppanei­ den kartoittamisessa. Palvelut ovat avoimia kaikille yrityksille. Lisäksi tehtiin selvitys Suomen pienviejistä ja Uudenmaan alueen vientiyrityksistä. Selvitys annettiin Team Finland­verkos­ ton käyttöön.

Ulkomaankaupan asiakirjoja myönnettiin lähes 30 000

Helsingin seudun kauppakamari myönsi 18 545 alkuperä­ todistusta ja 271 ATA carnet ­tulliasiakirjaa. Yhteensä käsiteltiin 29 683 ulkomaankaupan asiakirjaa. Asiakirjapalvelut keskitettiin kesällä 2016 Helsingin toimistoon. Samalla sähköisten eVienti­ asiakirjojen osuutta kasvatettiin. Kauppakamarit myöntävät ja vahvistavat yrityksille vientiä varten tarvittavia asiakirjoja kauppakamareiden kansainvälisen käytännön mukaisesti. Kauppakamari myöntää muun muassa ulkomaankaupassa tarvittavat ATA carnet ­tulliasiakirjat ja Euroopan yhteisön yleiset alkuperätodistukset sekä laatii erityis­ todistuksia ja vahvistaa asiakirjoja.

Juhlakirja

2017

33


ALUETOIMINTA

Espoon toimisto muutti Otaniemeen Espoon aluejohtokunnan painopisteinä olivat yritysten kilpailukykyinen toimintaympäristö, liikenne ja maankäyttö­ suunnitelmat. Vaikuttamistyötä tiivistettiin Länsimetron sekä Raide­Jokerin kehityskäytävien mahdollisuuksien ympärille. Espoon toimisto muutti syksyllä Otaniemeen Innopoli 2:een. Otaniemi­Keilaniemi kehittyy kovaa vauhtia kansainväliseksi yritysten, tieteen ja tutkimuksen keskittymäksi. Uusi paikka mahdollistaa entistä voimakkaamman vaikutuksen kaupungin elinkeino­ ja kilpailukykypolitiikkaan kumppaneiden kanssa. Metropolian Ammattikorkeakoulussa järjestetyssä seminaarissa Digiaika uudistaa ajattelun ja toimintatavat keskusteltiin, miten digitaalitekniikan kehityksen antamia mahdollisuuksia voidaan hyödyntää elinkeinotoiminnassa. Perinteisillä Syys­ treffeillä valotettiin kiertotalouden avaamia uusia businessmah­ dollisuuksia. Espoon Elinkeinofoorumissa Rohkeus vie maailmalle poh­ dittiin Suomen vientimahdollisuuksia globaaleille markkinoille. Kirkkonummen Elinkeinofoorumissa olimme esillä omalla ständillä. Kauppakamari oli mukana myös järjestämässä Espoon ja Kauniaisten 9.­luokkalaisille Millainen on hyvä yritys ­kilpailua sekä toteuttamassa Startup Challenge ­kilpailua uusille yrityksille yhdessä Leppävaaran Rotareiden kanssa.

Vantaalla osallistuttiin kaupungin elinvoimaohjelman toteutukseen

Kauppakamari osallistui Vantaan kaupungin elinvoimaohjelman toteutukseen. Painopistealueina on ollut kehittää yrityspalvelut ylivertaiseksi, toimia edelläkävijänä työllistämisessä, vahvistaa kansainvälistä saavutettavuutta, lisätä asuntorakentamista sekä korostaa teollisuuden ja kaupan merkitystä alueella. Lisäksi osallistuttiin lentoliikennestrategian Etelä­Suomen alueellisen yhteistyöryhmän työhön, jonka tavoitteena on kehit­ tää edelleen Helsinki­Vantaan lentoasemaa johtavana kansain­ välisenä solmukohtana Pohjois­Euroopassa. Kauppakamari oli mukana Aviapolis City ­projektin ohjaus­ ryhmässä. Projektin tavoitteena on kasvattaa Aviapolis­alueen ja lentokenttäalueen houkuttelevuutta ja investointeja alueella. Työllistämisen kehittämiseksi Ohjaamo Vantaa ­ohjausryhmä on johtanut projektia, jonka tehtävänä on saumattoman palvelu­ kokonaisuuden rakentaminen työttömänä oleville nuorille vantaalaisille. Kauppakamari tutustutti kaupungin johtoa alueen yrityksiin järjestämällä vierailuja vantaalaisiin jäsenyrityksiin. Vantaan toimisto osallistui pääkaupunkiseudun Kasvu Open ­kilpailun järjestelyihin. Lisäksi järjestettiin yhdessä kumppaneiden kanssa Finanssilounas ­seminaari, kolmen aamukahviseminaarin sarja

34

Juhlakirja

2017

teemalla uudistuva asiakaspalvelu sekä kaksi tilaisuutta aiheena yrityskauppa ja omistajavaihdos. Vantaan kaupungin ja muiden kumppaneiden kanssa toteutettiin Vantaan 40. elinkeinopäivä teemalla Suomi Euroopassa.

Keski-Uudellamaalla seurattiin sote-ratkaisua

Keski­Uudenmaan kauppakamariyksikön hallitus seurasi valta­ kunnallisen sote­ratkaisun kehittymistä ja sen vaikutusta alueen kuntien toimintaan ja tulevaisuuteen. Kauppakamariyksikön hallitus kokoontui viisi kertaa. Yksi­ kön hallitus vieraili alueen yrityksissä ja tutustui kokouksissaan muun muassa Mäntsälän, Pornaisten ja Nurmijärven elinkeino­ politiikan keskeisiin tavoitteisiin. Kauppakamari oli mukana järjestämässä alueen muiden toimijoiden kanssa Keski­Uudenmaan Kasvu Open 2016 ­kas­ vuyrittäjyyskilpailua. Kasvu Open kilpailu keräsi jälleen suuren määrän osallistujia ja onnistui tavoitteissaan erinomaisesti. Yksikkö järjesti yhdessä kumppaneiden kanssa keväällä Finanssilounas­seminaarin ja syksyllä Keski­Uudenmaan elinkei­ noseminaarin. Seminaarin teema oli Muuttuva Suomi – pysytkö muutoksessa mukana.

Yritystoimintaansa kehittänyt palkittiin Itä-Uudellamaalla

Itä­Uudenmaan elinkeinoaamussa kuultiin EVA:n hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan alustus Suomen toimiala­ rakenteen sopeutumiskyvystä. Tilaisuudessa luovutettiin myös Itä­Uudenmaan yrityspalkinto, jonka teemana oli Verkostoitumisen ja verkottumisen vaikutus toiminnan kehittämiseen. Kilpai­ lun voitti CM Tools Oy. Syksyllä järjestettiin talous­ ja veroaiheinen aamukahvi­ tilaisuus sekä yritysvierailu Sipoon kuntapäättäjille.

Luoteis-Uudellamaalla pohdittiin maahanmuuttoa

Luoteis­Uudenmaan kauppakamariyksikön hallitus kokoontui neljä kertaa. Kokouksissa käsiteltiin muun muassa maahanmuu­ ton uhkia ja mahdollisuuksia elinkeinoelämälle, kuntien päätök­ senteon yritysvaikutusten arviointia, VT 2:n kehittämisselvitystä, Länsi­Uudenmaan koulutuskuntayhtymän koulutuksen pai­ nopistealueita, verouudistuksia sekä kauppakamaritoiminnan ajankohtaisia asioita. Nummelassa järjestettiin lisäksi verotuksen ajankohtaistilai­ suus ja talousnäkymiä koskeva aamukahvitilaisuus.


HELSINGIN K AMARI OY

Kauppakamari kouluttaa, julkaisee ja verkostoi

Helsingin Kamari Oy vastaa kauppakamarin maksullisesta palvelutoiminnasta. Yhtiö tarjoaa ajankohtais­ ja yrityskohtaista koulutusta, julkaisee sähköisiä tietopalveluja ja ammattikirjoja sekä tarjoaa mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja keskinäiseen sparraukseen kauppakamarin jäsenyrityksille. Toiminta­ajatuk­ sena on tuotteistaa kauppakamariorganisaation osaaminen jäsenyritysten tarvitsemiksi palveluiksi. Toiminnot on organisoitu kolmeen yksikköön, palvelu­ liiketoimintaan ja asiakkuusyksikköön. Digitaalisten palveluiden kehittämiseen perustettiin oma yksikkö. Vuonna 2016 verkkopalveluita kehitettiin ja yhtenäistettiin tuomalla kauppakamarin kustantamat kirjat verkkoon sähköi­ siksi kokoelmiksi. Kauppakamariverkon uudistukseen panostet­ tiin ja www.kauppakamarikauppa.fi­verkkokauppaa kehitettiin asiakastoiveiden mukaisesti. Vuoden lopussa Helsingin Kamari Oy:n palveluksessa vakinaisessa työsuhteessa työskenteli 32 henkilöä.

Asiakkaiden arvostama, laaja koulutustarjonta

Kauppakamarissa järjestettiin ammattilaisille 209 koulutus­ tilaisuutta, joihin osallistui noin 4 100 asiakasta. Kauppakamarin koulutustilaisuuksien asiakaspalautteiden keskiarvo oli 4,3 astei­ kolla 1–5. Kauppakamari tarjoaa käytännönläheistä koulutusta muun muassa johtamisesta ja esimiestyöstä, henkilöstöhallinnosta, palkka­ ja taloushallinnosta, juridiikasta sekä julkisen sektorin erityiskysymyksistä. Avoimen koulutuksen lisäksi järjestetään yrityskohtaisia valmennuksia.

KauppakamariTieto-verkkopalvelu ammattilaisille sekä ajankohtaisia ammattikirjoja

Kauppakamari tarjoaa laajan kokoelman jatkuvasti päivi­ tettäviä verkkosisältöjä sekä sähköiset ammattikirjat KauppakamariTieto­palvelussa. Verkkopalvelut löytyvät osoitteesta www.kauppakamaritieto.fi ja valtaosa sisällöistä on saatavilla myös kansiomuodossa. Kauppakamari julkaisee ajankohtaisia ammattikirjoja painettuina ja sähköisinä versioina. Viime vuonna julkaistiin 28 kirjaa etenkin johtamisen, henkilöstöhallinnon, talous­ ja palkkahallinnon sekä juridiikan aihealueilta.

Jäsenyrityksille mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja riskienhallintaan

Kauppakamarin jäsenyritysten johdolle ja päättäjille suunnat­ tuja, 5 kertaa vuodessa kokoontuvia johtaja­ ja päättäjäklubeja oli vuoden lopussa toiminnassa yhdeksän. Jäsenyritysten avainhenkilöille järjestettiin verkostoitumisti­ laisuuksia yhteistyökumppaneiden kanssa. www.kauppakamariverkko.fi ­palvelu tarjoaa kauppakamarien jäsenyrityksille valtakunnallista näkyvyyttä ja kontakteja. Vuosi­ kirja 2016 kokosi samoihin kansiin kaikki jäsenyritykset.

Escrow-toiminta kiinnostaa yrityksiä

Helsingin seudun kauppakamari on johtava suomalainen escrow­lähdekoodipalvelujen tarjoaja. Kauppakamari toimii escrow­agenttina eli ottaa vastaan tietokoneohjelmien lähde­ koodeja ja muuta asiakirjamateriaalia yritysten suoritushäiriöi­ den varalta. Escrow­toiminnan suosio kasvoi edelleen.

Juhlakirja

2017

35


Suomen ulkomaankaupan ja matkustajaliikenteen pääsatama

www.portofhelsinki.fi

WWW.TJKOULU.FI

Uskalla menestyä

Vuokratyövoimaa Työntekijöitä ja töitä Soita 0400 796 311 | 0400 122 549 www.kairest.fi

Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy • Lehtorouskuntie 8, 90650 Oulu

HYVÄSTI HAKUAMMUNTA. TERVETULOA TÄYSOSUMAT.


Kauniainen Grankulla www.kauniainen.fi www.grankulla.fi

JKE SANEERAUSPALVELUT OY Pohjolankatu 2, 00610 Helsinki Puh. 020 720 9200 www.jke.f


KauppakamariVerkko.fi Lähes 18 000 jäsenyritystä yhdessä palvelussa. Näy, vaikuta ja verkostoidu! TÄYSIN UUDISTUNUT PALVELU KAUPPAKAMARIN JÄSENILLE! KauppakamariVerkosta löytyvät kaikkien Suomen kauppakamarien lähes 18 000 jäsenorganisaatiota. KauppakamariVerkossa sinut huomataan

KauppakamariVerkossa voit

perustiedot kattava Jäsenprofiili on kaikille Suomen kauppakamarien jäsenorganisaatioille maksuton

maksullisilla lisäpalveluilla valjastat KauppakamariVerkon tehokkaaksi ja edulliseksi myynti-, markkinointi- ja viestintäkanavaksi.

• • • • •

tarkistaa profiilisi tilata uutiskirjeen ostaa banneripaikan ilmoittaa rajoituksetta löytää kotimaisia ja ulkomaisia yrityskontakteja

* osa maksullisia lisäpalveluja.

Tutustu uudistuneen KauppakamariVerkon moniin mahdollisuuksiin!

www.kauppakamariverkko.fi | kauppakamariverkko@helsinki.chamber.fi


Onnea 100-vuotiaalle Helsingin seudun kauppakamarille

CBRE Finland Oy

Jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Kluuvikatu 7, 5. krs 00100 Helsinki Helsinki@cbre.com

Keravan Lukko Oy Seunalantie 14 04200 Kerava Puh. 09 294 1919 www.keravanlukko.fi

onnitteluilmo

Itämerenkatu 3 A, PL 339, 00181 Helsinki Puh: +358 (0)9 685 95 60, Fax: +358 (0)9 685 95 610

ifolor.fi

SUOMEN SUOSITUIN KUVAPALVELU

Pääkaupunkiseudun Vesi Oy PL 500, 00066 HSY puh. (09) 1561 1, fax (09) 1561 2274 e-mail psv@psv-hrv.fi

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry PL 55, 02601 ESPOO 09 547 610, 09 5476 1400 • stul@stul.fi • http://www.stul.fi

Yrjönkatu 23 B, 00100 HELSINKI 0104225511 etunimi.sukunimi@herotolk.fi • www.herotolk.fi

Juhlakirja

2017

39


Lämpöpumput

www.liukuovicenter.fi

www.viessmann.fi

Your Global Exhibition Partner

arvelin.fi

PAKKALANTIE 19, 01510 VANTAA Puh. 09-777 12345 www.combicool.fi

40

Juhlakirja

2017


FEMEDA Kalevankatu 9 A, 2 (3. krs) 00100 Helsinki T +358 9 7510 1000 F +358 9 7510 1075

LPOnet Oy Ab Linnunrata 6 07900 Loviisa Tel. 019 50581 asiakaspalvelu@lponet.fi www.lponet.fi

Maanomistajien Arviointikeskus Oy lakitoimisto, AKA-kiinteistรถarviot www.arviointikeskus.fi www.facebook.fi/arviointikeskus Espoo p. 020 7411 050

Juhlakirja

2017

41


Villa Lex Oy Pieni Roobertinkatu 9 00130 Helsinki www.villalex.fi hannele.korhonen@villalex.fi 010 219 5590

42

Juhlakirja

2017


Christmas Legend – joulukoristeet Villa Weiste – sisustustuotteet

“Taiteilijoiden tilipalvelu” www.ak-accounting.fi

PÄÄKAUPUNKISEUTU

Eiran Isännöitsijätoimisto Oy Castréninkatu 8 00530 Helsinki

Oy SEK Ab

Annankatu 28 , 00100 Helsinki +358 9 695 71

Uudenmaan KattoTeam Halmetie 6, Helsinki +358 40 55 594 85 Kimmo, +358 40 73 362 56 Juha www.ukt.fi uudenmaan.kattoteam@elisanet.fi

Juhlakirja

2017

43


Busch Vakuumteknik Oy Sinikellontie 4, 01300 VANTAA Phone: +358 (0)9 7746060, Fax: +358 (0)9 77460666 info@busch.fi

Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys r.y. Museokatu 8 A 1, 00100 HELSINKI 09-659 933 etunimi.sukunimi@lsr.fi • www.lsr.fi

FINANSSIALA IHMISEN ARJESSA

www.finanssiala.fi

Enervent Oy

Rakennuspalvelu Hagelin Oy

Leinonen Finland / Tehotilit Oy

PRH Sähkö Oy

Kipinätie 1 06150 PORVOO Puh. 0207 528 80 www.enervent.com

Malminkaari 23 A, 00700 HELSINKI (2. kerros) Klo 8.30-16.30 puhelimitse:+358 9 5868 410 contact(at)leinonengroup.fi

44

Juhlakirja

2017

Tulisuontie 5 D 28 00820 Helsinki Puh. 040-579 5544 www.rakennushagelin.fi

PL 18, Hämeentie 157 00561 HELSINKI puh/fax 09 7773282 Pentti Rajaharju 0400 617427 sähköposti: prh.sahko@kolumbus.fi


Suomen Terveystalo Oy Jaakonkatu 3 B, 3.krs 00100 Helsinki Vaihde: 030 633 11 Asiakaspalvelu: 030 6000

Techli Oy Istomin Taavinsuo 6 B 02180 ESPOO Puh. +358 9 455 4208 www.techli.fi

Oy Hacklin Logistics Ltd Lars Sonckin kaari 10, FI-02600, Espoo, Finland Puh. +358 2 628 2111 info.logistics@hacklin.fi hacklinlogistics.com

CNC Maint-Tech Oy Myllynummentie 5, 04250, Kerava Puh. +358 207 85 1570 info@cncmt.fi www.cncmt.fi

P.V. Supa Oy Ltd.

Muonamiehentie 14, 00390, Helsinki Puh. +358 207 414 800 www.pv-supa.com

BDO Helsinki

Vattuniemenranta 2, 00210, Helsinki Sähköposti info@bdo.fi Puh. 020 743 2920 www.bdo.fi

BUREAU VERITAS Sörnäisten rantatie 29 00500 HELSINKI Puh. +358 (0)10 830 8630

Unelmaworks Oy Luotsikatu 16 A 00160 Helsinki Puh. 050 - 322 93 88 www.unelmaworks.com

Kabe-Adria Oy

Sahaajankatu 24, 00880, Helsinki info@kabeadria.com www.kabeadria.com

Ratekoulutus Oy

Haapaniemenkatu 16 C 413, 00530 Helsinki Puh. 041 510 6466 www.ratekoulutus.fi

3STEP IT

Mechelininkatu 1A, 00180, Helsinki +358 10 525 3200 3stepit@3stepit.com fi.3stepit.com

DELOITTE & TOUCHE OY Porkkalankatu 24, 00180 Helsinki Puh. +358 (0)20 755 500 www.deloitte.fi

Helsingin Uusyrityskeskus ry

DataCenter Finland Oy

BM Raudoitekonsultit Oy

Euroclear Finland Oy

Ensi linja 1, PL 4500, 00099 Helsingin kaupunki yrityshelsinki@hel.fi Puh +358 (0)9 310 36360 www.newcohelsinki.fi

Puurtajankatu 32, 04440 Järvenpää Puh. 0207 437 900 www.bmraudoite.fi

Tekniikantie 14 (Innopoli 2) FI-02150 Espoo Puh. 010 397 8000 www.datacenter.fi

Euroclear Finland Oy, PL 1110, 00101 Helsinki Vierailijat ja asiakaspalvelupiste: Urho Kekkosen katu 5C, Helsinki Puh. +358 (0)20 770 6000 www.euroclear.com

Juhlakirja

2017

45


Ä D Y Y P ! S U O J R A T

Yrityskohtainen koulutus on tehokas ja taloudellinen henkilöstön koulutusväylä

Yrityskohtaisesti räätälöidyssä koulutuksessa asioita voidaan käsitellä juuri oman organisaatiosi näkökulmasta. Samalla kertaa on mahdollista kouluttaa suurempikin joukko henkilöstöä kerralla, vaikka omissa tiloissasi. Koulutuksessa voidaan myös yhdistää eri koulutusmuotoja kuten etä- ja lähiopintoja. Laadukkaan koulutuksen takaavat omat asiantuntijamme ja laaja kouluttajaverkostomme. Kysy lisää!

www.kauppakamarikauppa.fi/yrityskohtaiset | myynti@chamber.fi


ILMOITUSOSIO alkaa

Jäse nyrit y ääne kset ssä

48

Upeiden asiakaskokemusten Accountor

58

49

AVARN Security turvaa asiakkaiden liiketoiminnan sujuvuuden

Megastar on Itämeren nopeiden laivayhteyksien uusi johtotähti

60

50

Neste on biomuoviratkaisujen rohkea edelläkävijä

Rewenda tarjoaa kaikki vakuutusmeklaripalvelut

61

51

Fennia on yrittäjien suosittelema vakuutusyhtiö

Suomen Liikemiesten kauppaopisto: Monimuotoista koulutusta yrittäjyyteen

62

52

Otavamedia/Suomen Kuvalehti: Onnittelemme Helsingin seudun kauppakamaria

Myynnin & Markkinoinnin Ammattilaiset: Myynti ja markkinointi varmistavat liiketoiminnan menestyksen

64

54

Viking Line täyttää pian juhlalliset 60 vuotta!

ACC Orlando on luotettava ja uudistuva taloushallinnon ammattilainen

65

56

Fujitsu kehittää digitaalisia arvoketjuja

Knorring Oy Ab: Teknisen alan edelläkävijä, nykyaikainen uudistuja

57

Punda – branditalo kansainvälisissä mitoissa

66

Uusiutuvan energiantuotannon Vattenfall

NÄMÄ ILMOITUKSET OVAT LUETTAVISSA MYÖS

Kauppakamarilehti.fi/Teemat/Ilmoitukset


Upeiden asiakaskokemusten Accountor Accountor on kaiken kokoisten yritysten halutuin kumppani sekä talous-, palkkaja henkilöstöhallinnon että asiantuntijapalveluiden ja ohjelmistoratkaisujen huippuosaajana.

S

uomessa Accountorin palveluksessa on yli tuhat talousalan osaajaa lähes 30 toimistossa. Asiakaskokemusten korkeasta laadusta Accountor huolehtii esimerkiksi keskittymällä täyttämään asiakkaan palveluodotukset intohimoisella tuloksien tavoittelulla sekä kovalla ja systemaattisella työllä. – Perinteinen kuva kirjanpitäjästä on sellainen, että virhe tai kielteisen kokemuksen synnyttäminen asiakkaalle on uhka ja emotionaalisesti iso shokki, ja toiminnassamme pyrimme korjaamaan tätä emotionaalista lukkoa, aloittaa aiheesta Accountorin toimitusjohtaja Asko Schrey ja kertoo sitten lisää inhimillisten erehdysten korjaamisesta. – Palveluliiketoiminnassa täytyy huolehtia siitä, että jos asiat eivät tapahdu toivotulla tavalla, niin asia pitää korjata erinomaisella palvelulla. Erehtyminen pitää tunnustaa, korjata ja hyvittää kohteliaalla ja vapaaehtoisella tavalla. Ei ole häpeä tehdä virhettä, mutta on häpeä yrittää sen piilottamista. ”TULEVAISUUDEN MAAILMASSA EI OLE PAPEREITA” Taloushallinnon sähköistyminen vaikuttaa kirjanpitäjien tehtäviin monilla tavoilla. – Kun ennen vanhaan yhtä fyysistä tositetta käsiteltiin noin neljän minuutin ajan, niin jo tänä päivänä ja varsinkaan tulevaisuuden maailmassa ei ole papereita ollenkaan. Tietokone tunnistaa, mille tilille jokin asia kuuluu, ja samalla loppuu tositteiden fyysinen käsittely, mapitus ja arkistointi, kuvailee Schrey digitaalisuuden muuttamaa maailmaa. Samalla kirjanpitäjän merkitys yrityksen taloushistorian ylläpitäjänä muuttuu nykyajassa tapahtuvaksi. – Sähköisessä maailmassa kirjanpitäjä pitää kirjanpitoa ajan tasalla koko ajan. Kirjanpitäjästä tulee yrityksen neuvoja,

48

Juhlakirja

2017

yhteistyökumppani sekä sähköisen kirjanpidon reaaliaikainen partneri. Tärkeän perusteen Accountorin menestymiselle muodostaa yrityksen taito auttaa asiakkaita irtautumaan onnistuneesti papereista ja opastaa heidät hyötymään uuden maailman eduista. – Digitaalinen taloushallinto on fyysistä taloushallintoa nopeampi ja virheettömämpi, esimerkiksi ostolaskut selvitetään 30 sekunnissa verrattuna pidempikestoiseen fyysiseen käsittelyyn. Muutosta voisi verrata siirtymiseksi hevosista autoon, sillä digitaalisuutta käyttänyt ei ole palannut fyysisyyteen, luonnehtii Schrey. INHIMILLINEN ACCOUNTOR Accountor luotsaa tulevaisuuden toimintaansa sekä toimialan muutosten ja vaatimusten havaitsemiseksi että henkilöstön kouluttamiseksi, Asko Schrey kertoo lisää. – Tähän kokonaisuuteen liittyvä iso toimenpide kohdistuu digitaalisen oppimisalustan kehittämiseen. Alustalla on eri mittaisia oppimisjaksoja ja niihin liittyviä kysymyksiä, ja tämä jopa kuusinkertaistaa oppimistehon ja oppimisen tason. Tällä hetkellä oppimisalustalla on jo lähes 150 kurssia, ja määrä lisääntyy kaiken aikaa. Accountorin työntekijät ovat verkkokoulutuksesta innostuneita, palaute on ollut myönteistä. – Eräs työntekijämme kertoi, että kun hänen aviomiehensä aloittaa lauantaina katsomaan Englannin liigan jalkapalloottelun, niin hän nauttii lasin valkoviiniä ja aloittaa oppimisen digitaalisella alustalla. Kaikkein tärkeimpänä menestykseen liittyvänä asiana Schrey mainitsee kuitenkin tunteet. – Eri toimijat voivat tehdä eri prosessit samanlaisina, mutta ihminen ei voi poistaa tai muuttaa sisäisiä tai ulkoisia tunteitaan. Tulevaisuudessa meidän tulee jopa

aikaisempaa paremmin tunnistaa inhimilliset tunteemme ja ottaa ne käyttöön sekä asiakkaiden että omien työntekijöiden keskuudessa.

YHTEYSTIEDOT Accountor Helsinki Siltasaarenkatu 18–20 A 00530 Helsinki puh. 020 744 2400 info@accountor.fi www.accountor.fi


AVARN Security turvaa asiakkaiden liiketoiminnan sujuvuuden AVARN Security on täyden palvelun turvallisuustalo, josta yritykset ja organisaatiot saavat kaikki tarvitsemansa turvallisuuspalvelut ja -tuotteet.

A

VARN Security on maamme toiseksi suurin turvallisuusyhtiö. – Meillä on toimintaa 22 paikkakunnalla, ja palveluksessamme on 2 800 työntekijää. Olemme iso työnantaja usealla talousalueella, ja volyymin ansiosta voimme kehittää toimintaamme ja koko toimialaa, sanoo toimitusjohtaja Juha Murtopuro. AVARN Security edustaa myös palveluiden monipuolisuutta. – Olemme ainoa täyden palvelun turvallisuustalo, josta asiakas saa käyttöönsä kaikki turvallisuuspalvelut, kuten arvokuljetukset ja rahankäsittelyn, vartioinnin, turvatekniikan ja hälytyskeskuspalvelut. Meiltä saa myös esimerkiksi turvatekniikan hallinnointi- ja pääkäyttäjäpalvelua sekä vaikkapa turva-auttajan hoiva-asiakkaille. AVARN Securityn asiakaskunta on monimuotoinen, Murtopuro kertoo lisää. – Yrityspuolella asiakkaita ovat pienet ja keskisuuret yritykset aina monikansallisiin suuryrityksiin asti, mutta asiakkaiden joukossa on myös vähittäiskauppoja ja kauppakeskuksia. Julkisella puolella palvelemme kuntia, kaupunkeja, sairaaloita ja sairaanhoitopiirejä. INNOVATIIVISUUTTA JA KUSTANNUSTEHOKKUUTTA AVARN Securityn työntekijät ovat asiakaspalvelun, turvallisuuden ja turvatekniikan ammattilaisia. Työn tulevaisuutta AVARN Security kuvaa määritteellä ”Tulevaisuuden vartija hyödyntää työssään monipuolisesti teknologiaa ja on sekä turvallisuuden että asiakaspalvelun ammattilainen”. – Turvallisuustyön moninaisuus ja monipuolisuus eivät ehkä ole olleet riittävän laajassa tiedossa. Vartijan työ on suurelta osin asiakaspalvelutyötä. Suomessa on esiintynyt hankalia stereotypioita var-

tioinnista ja vartioista, jotka haluamme kumota. Turvallisuuspalveluilla on tarkoitus lisätä turvallisuuden tunnetta, ei pelkoa. Tämän täytyy näkyä kaikessa toiminnassamme, luonnehtii Murtopuro. AVARN Securityn huippuosaajien tehtäviinsä sitoutuminen ja osaaminen sekä innovatiivinen ajattelutapa vahvistavat asiakkaiden turvallisuutta ja kilpailukykyä. – Julkisissa kilpailutuksissa voidaan vertailukelpoisuuden vuoksi käyttää tuntihinnoittelua, mutta AVARN Security pyrkii aina myös tekemään vaihtoehtoisen tarjouksen, joka perustuu joustavuuteen sekä nykyaikaiseen ja innovatiiviseen lähestymistapaan. Turvallisuuspalvelua ostetaan yhä enemmän kokonaispalveluna sen sijaan, että ostettaisi tietty tuntimäärä esimerkiksi vartijan työtä. TURVALLISUUSTYÖN HAASTEELLISUUS AVARN Security haluaa sisäistää asiakkaiden arvot ja liiketoimintamallit ja tukea niitä omalla toiminnallaan. – Haluamme ymmärtää liiketoimintaprosessit. Esimerkiksi kaupan alalla alkaen tavaroiden tilaamisesta niiden vastaanottoon, hyllyttämiseen, kiertoon ja myyntipäiviin. Tai missä ovat halutuimmat näpistettävät tuotteet, ja miten hävikki voidaan minimoida sekä etu- että takaovella, kuvailee Murtopuro. AVARN Securitylle merkittäviä määritteitä ovat myös strateginen ja vastuullinen turvallisuuskumppanuus. – Esitämme asiakkaille aktiivisesti kehitysideoita ja parannusehdotuksia sekä analysoitua tietoa, joka asiakaspinnassa puolestaan tarkoittaa rohkeutta haastaa ja pienentää oman työn osuutta asiakkaan edun mukaisesti.

Juha Murtopuro kannustaa yrityksiä ja julkisyhteisöjä tarkistamaan turvallisuustilanteensa säännöllisesti. – Palveluiden ja tekniikan katselmointi ja kilpailutus olisi hyvä tehdä 3–5 vuoden välein, ehkä enintään 7 vuoden välein, jos kyseessä on toimiva ja kustannustehokas yhteistyö. AVARN Securityn kanssa yhteistyön voi aloittaa soittamalla tai lähettämällä myyntiedustajillemme viestin.

AVARN Security Pitäjänmäentie 14 00380 HELSINKI puh. 0204 2828 myynti@avarn.fi etunimi.sukunimi@avarn.fi avarn.fi

Juhlakirja

2017

49


Neste on biomuoviratkaisujen rohkea edelläkävijä Nesteen lähivuosien tavoitteena on mullistaa biomuovimarkkinat, ja tulevaisuudessa biomuoveja voidaan käyttää monenlaisissa sovelluksissa, kuten erilaisissa kodin tuotteissa, autoissa, elektroniikassa, pakkauksissa ja teknisissä tuotteissa.

T

avoitteessaan Neste toimii biomuoviratkaisujen uranuurtajana. – Nesteen biomuoviratkaisussa muoveja tuotetaan uusiutuvista raakaaineista, jolloin kuluttaja saa käyttöönsä tuotteen, joka on ominaisuuksiltaan aikaisemman kaltainen, mutta hiilijalanjäljeltään huomattavan pieni, luonnehtii Nesteen uusista liiketoiminnoista vastaava johtaja Tuomas Hyyryläinen. Kehitystyössään Neste hakee kumppanuuksia, ja yhteistyön tuloksena kuluttajat

tulevat saamaan käyttöönsä biomuoveista valmistettuja tuotteita. Merkittävä osoitus Nesteen uudistustyöstä biomuovin tuotannossa on Ruotsin IKEAn kanssa aloitettu yhteistyö. – IKEAn tavoitteena on korvata raakaöljypohjaiset muovit uusiutuvilla ja kierrätetyillä biomuoveilla vuoteen 2020 mennessä. Rakennamme yhdessä toimitusketjua ja tuotantokyvykkyyttä täyttämään IKEAn muovitarpeita. Vuoden 2017 aikana rakennetaan ja testataan tuotantokyvykkyyttä, ja loppuvuodesta voidaan saada ensimmäisiä tuotteita markkinoille. KYMMENIÄ UUSIUTUVIA RAAKA-AINEITA Neste ja IKEA ovat käynnistämässä ainutlaatuista kokonaisuutta sekä biomuovien että niiden tuottamiseen tarvittavan ekosysteemin luomiseen, ja mukaan toivotaan myös muita toimijoita. – Laajamittaiseen toteutukseen kaivataan yhtiöitä, joilla on kysyntää eri muovilaaduille isossa mittakaavassa ja jotka haluavat ja pystyvät tuomaan markkinoille biomuoveista valmistettuja tuotteita. Tällaisia yhtiöitä löytyy muun muassa kuluttajatuotteita markkinoivista sekä autoteollisuutta edustavista yhtiöistä, kertoo Hyyryläinen. Kiertotalous on eräs aikamme merkittävistä yhteiskunnallisista ilmiöistä, ja sen tiimoilta kaikkea olemassa olevaa hyödynnetään kasvavassa määrin. – Yhtenä tavoitteena on tuottaa muovia kierrätettyjen tai uusiutuvien lähteiden kautta tai käyttämällä uudestaan jo kertaalleen luotua muovia. Neste käyttää jo nyt biomuovien valmistamiseen yli kymmentä uusiutuvaa raaka-

50

Juhlakirja

2017

ainetta, ja esimerkiksi tänä vuonna niistä noin 80 prosenttia on jäte- ja tähderaakaaineita. ROHKEUS LIIKETOIMINNAN MUUTOKSEEN Biomuoviratkaisuihin keskittyminen edellyttää Nesteeltä laaja-alaista osaamisen kehittämistä ja ylläpitoa niin ympäristön, talouden kuin myös tietologistiikan alueilla. – Biomuovien osalta vastuullisuuden ja kiertotalouden ymmärtäminen ja yhteisön koulutus ovat tärkeitä tekijöitä ylläpitämään muovien tuomia etuja ja vähentämään jätteeksi päätyviä määriä, sanoo Hyyryläinen. Tärkeä osa biomuovituotteiden kehittämisestä muodostuu innovaatioista ja tuotesuunnittelusta. – Monet biomuovit ovat ominaisuuksiltaan ja sovellettavuudeltaan niin erilaisia, että tuotesuunnittelu, muotoilu ja prosessoinnin optimointi täytyy aloittaa alusta. Nesteen ratkaisuilla voidaan käyttää olemassa olevia muotteja ja työkaluja samoilla tuotantoparametreillä, jolloin toimitusketjun muutokset ovat vähäisiä. Uudistustyössä tarvitaan myös rohkeutta muuttaa omaa liiketoimintaa suoraan maailmanmarkkinoille Hyyryläisen tarkentamalla tavalla. – Nesteen visio on ”Luomme vastuullisia vaihtoehtoja joka päivä”, ja tämä antaa suunnan tekemisellemme. Biomuoveihin laajennumme, koska pystymme jalostamaan uusiutuvista raaka-aineista molekyylejä korvaamaan muovin fossiiliset molekyylit.


Fennia on yrittäjien suosittelema vakuutusyhtiö Fennia huolehtii yritysasiakkaiden vakuutuksista yksilöllisillä ja monimuotoisilla tavoilla. Turva kattaa sekä tämän päivän että tulevaisuuden vakuuttamisen haasteet.

Y

ksilöllistä vakuutusta varten yri­ tyksen edustajan kannattaa aluksi ottaa yhteys vakuutusyhtiöönsä taustatietojen kartoittamista varten. – Yrityksiltä pyydämme vahinko­ historian ja haluamme myös keskustel­ la siitä, millaisia vahinkoja yrityksessä on sattunut muutaman viime vuoden aikana. Jos yrityksen vahinkohistoria on puhdas, niin silloin yrityksessä on kiinnitetty huo­ miota omaisuuden suojeluun myönteisel­ lä tavalla, luonnehtii Fennian toimitusjoh­ taja Antti Kuljukka. Vakuutuksenottajan on hyvä määrit­ tää omanvastuun suuruus oikeaksi, sillä omavastuu vaikuttaa vakuutuksen hin­ noitteluun. – Omavastuun suuruus tulee mitoittaa oman riskinkantokyvyn mukaisesti. Kun yritys haluaa itse kantaa suuremman ris­ kin, niin se näkyy edullisuutena. Yritystoiminnan sujuvuuteen yrityksen tulee panostaa säännöllisellä vakuutus­ arvioinnilla. – Fennian yhteyshenkilökonseptin mukaisesti asiakkaan yhteyshenkilö kar­ toittaa vuosittain yhdessä asiakkaan kanssa vakuutusturvan kattavuuden, kuten onko toiminta laajentunut tai onko ostettu uusia koneita, kertoo Kuljukka. HENKILÖVAKUUTUKSIIN KANNATTAISI PANOSTAA Ihmiset ovat yritysten tärkeintä pääomaa, ja juuri tästä syystä suomalaiset yritykset voisivat huolehtia henkilövakuuttamista aikaisempaa tarkemmin. – Laki edellyttää lakisääteistä tapa­ turmavakuutusta sekä liikennevakuutusta mahdollista vastapuolen saamaa kor­ vausta varten. Mutta henkilövakuutus­ ten kohdalla suomalaiselle kulttuurille on vielä hieman vierasta vakuuttaa henkilö itse. Vakuuttamisaste on kyllä parantunut, mutta muutos tapahtuu aika hitaasti, sa­ noo Kuljukka.

Yritysasiakkaiden liiketoimintaan vakuutusyhtiöillä on suojeluohjeet vahin­ kojen torjumiseksi, jonka kohdalla yrityk­ siä velvoitetaan noudattamaan vahingon estämistä tai rajoittamista tarkoittavaa määräystä. – Suojeluohjeilla pyrimme neuvomaan yrityksiä riskien havaitsemisessa, kuten kattotöissä, joissa tulee varmistaa, ettei tuli jää kytemään, ja että yrityksellä on käytössään asianmukaiset sammuttimet. Jos yritys ei noudata sovittuja ohjeita, niin vahingon sattuessa meillä on korvausten osalta oikeus tehdä vähennyksiä, määrit­ telee Kuljukka. Vahinko ei tule koskaan kello kaulassa, joten ennakoimattomia, liiketoiminnan pysäyttäviä tilanteita varten yrityksellä pitäisi olla käytössään keskeytysvakuutus. – Se on tarkoitettu turvaksi juuri nii­ hin tilanteisiin, jossa yrittäjällä on kaikki omaisuus kiinni yrityksessä. Esimerkik­ si tulipalon sattuessa keskeytysvakuutus kattaa kuluja ja turvaa toiminnan jatku­ misen. UUDET RISKIT HALLINTAAN Perusvakuuttamisen lisäksi yritysten tu­ lisi myös kiinnittää huomio nykyajas­ sa tapahtuvien tai tulevaisuuden riskien hallintaan. – On hyvin tärkeää havaita nykyajan riskit, kuten kyberturvallisuus, jotka ei­ vät välttämättä liity millään tavalla tämän päivän vakuuttamiseen. Uudet riskit ovat sellaisia, joita fennialaisten tulee nostaa yrittäjien tietoisuuteen ja olla heidän tu­ kenaan niin, että yrittäjä itse pystyy kes­ kittymään omiin tehtäviinsä, analysoi Kuljukka. Ja Fennian asiantuntijat tekevätkin asiakkaiden kanssa hyvää työtä, sillä EPSI­Ratingin vakuutusyhtiötutkimuk­ sen mukaan Fennialla on paras asiakas­ uskollisuus ja yritysasiakkaat suosittelevat sitä eniten.

– Yrittäjien mielipiteen mukaan Fennia on suosituin vakuutusyhtiö, ja tästä tunnustuksesta voi hyvällä syyllä olla ylpeä. Myös tulevaisuudessa haluam­ me erityisesti pk­yrityksille olla se suosi­ tuin vakuutusyhtiö.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Televisiokatu 1, Helsinki 00017 Fennia puh. 010 5031 (ma–pe 8–17) faksi 010 503 5300 www.fennia.fi

Juhlakirja

2017

51


Onnittelemme Helsingin

100-vuotias Suomen Kuvalehti el채채 muutoksesta. Lehti ottaa kantaa, selvitt채채 faktat ja poimii puolestasi uutisvirrasta olennaisimman. suomenkuvalehti.fi/tilaa


seudun kauppakamaria


Viking Line täyttää pian juhlalliset 60 vuotta! Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välisessä matkustajaliikenteessä käynnistyi uusi aikakausi alkukesästä 1959, jolloin vastaperustetun yhtiön Vikinglinjen Ab:n ensimmäinen autolautta S/S Viking aloitti liikennöinnin. Alkusysäyksen toiminnalle antoi ahvenanmaalainen merikapteeni Gunnar Eklund. Vuosien saatossa sekä yhtiö että nimi kansainvälistyivät. Nykyään Viking Linella on liikenteessä seitsemän matkustaja-alusta ja uusi ympäristön huomioon ottava laiva on suunnitteilla. Kaikki ihmiset, jotka matkustavat Viking Linella, ovat meille tärkeimpiä. Sitä saattaa ajatella, että satojen miljoonien laivatilaus on todella merkittävä. Uuden aluksen suunnittelu perustuu aina matkustajilta saatuihin toiveisiin ja palautteisiin sekä henkilökunnan näkemyksiin. Siksi henkilöstö on tärkein, jotta Viking Line voi tarjota ystävällisen vastaanoton, myönteisiä kokemuksia ja turvallisen matkan kaikille matkustajilleen. Ihmiset ovat aina tärkeintä! Nils-Erik Eklund Hallituksen jäsen vuodesta 2010 Toimitusjohtaja 1990–2010


Vikingline.fi


Fujitsu kehittää digitaalisia arvoketjuja Fujitsu Finland Oy on digitaalisuuden edelläkävijä, jonka innovatiiviset IT-palvelut auttavat asiakkaita kehittämään uutta liiketoimintaa.

S

imo Leisti aloitti Fujitsun toimitusjohtajana viime lokakuun alussa mittavan urakehityksen saattelemana. – Työskentelin konepajateollisuudessa viiden vuoden ajan, ja tuolloin suhtauduin IT-alaan hyvin skeptisesti ja vannoin, että en ikinä lähde IT-alalle. Kun sitten toimitimme Uruguayhin kokonaisen sellutehtaan, jonka toimintoja tarkkailtiin Savonlinnasta, niin ymmärsin alan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja jatkuvuuden. Konepajateollisuudesta Leisti siirtyi IBM:n palvelukseen vuonna 2006, ja ennen nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli myös Cisco Systems Finlandin toimitusjohtajana. – Työssäni olen aina uskonut pitkäjänteisiin perehtymisjaksoihin, joiden aikana pystyn ymmärtämään yrityksen toiminnan ja myös potentiaalin. Sen myötä on mahdollista tarjota yhdessä osaavan tiimin kanssa aitoa lisäarvoa asiakkaillemme. DIGITAALISUUS OSAKSI ARVOKETJUA Tärkeänä Fujitsun tulevaisuuden tavoitteena on toimia digitaalisen murroksen mahdollistajana ja voimistajana. – Digitaalinen muutos käynnistyy useista alueista. Digitaalisessa murroksessa älykästä ja monipuolista teknologiaa voidaan hyödyntää laajassa mittakaavassa. Yksi osa tätä on se, miten automaation avulla laitteet saadaan kytkettyä järjestelmiin niin, että tietotekniikasta tulee huomaamatonta. Asioiden Internet ja tekoäly (AI) ottavat lähivuosina merkittäviä edistysaskeleita, joita haluamme olla tekemässä yhdessä asiakkaidemme kanssa, kertoo Leisti. Digitaalisuuteen liittyvät keskeisellä tavalla kuluttajien muuttuvat ja kehittyvät tarpeet, jolloin kyse on myös heitä palvelevien yritysten ja organisaatioiden digitaalisesta transformaatiosta.

56

Juhlakirja

2017

– Kuluttajille on tarjolla valtava määrä erilaisia tuotteita ja sovelluksia, esimerkiksi autot päivittävät pian itse digitaalista tietoa tilanteestaan kuljettajan älypuhelimeen. Digitaalisuudessa yksi Fujitsun tehtävä on valjastaa valtavat tietomassat, big data, osaksi arkista arvoketjua ja inhimillisiä IT-palveluja. Fujitsu Finlandin rooli asiakasyritysten digitaalisuuden kehittäjänä ja yhteistyökumppanina on merkittävä. – Meillä on varmasti laajin ja kattavin digitaalisen osaamisen portfolio digitaalisten toimintaympäristöjen ja infrastruktuurin kehittämisessä. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa verohallinnon sähköinen Vero.fi-palvelu, yhdessä Medi-IT:n kanssa kehitetty terveydenhuollon Hyvis-portaali sekä Kansallisen Terveysarkiston palvelut, joiden kehittämisessä Fujitsulla on ollut tärkeä rooli, luonnehtii Leisti. DIGITAALISUUS ON MAHDOLLISTAJA Simo Leistin mukaan yritysten kannattaisi kehittää liiketoimintojaan uusilla tavoilla ja ottaa rohkeita askelia tulevaisuuteen. – Jos yritykset eivät altista itseään mahdollisuuksille kehittää liiketoimintojaan uusilla tavoilla, uhkana on paikalleen jämähtäminen. Perinteisesti IT-alasta ajattelevat johtajat eivät välttämättä vielä luota riittävästi digitaalisuuteen. Yrityksille digitaalisuus tarjoaa kuitenkin loistavan apuvälineen tuottaa asiakkailleen lisäarvoa. – Digitaalisuus on tulossa osaksi ydinliiketoimintaa, ja tämän ymmärtävät visionääriset johtajat uskaltavat juuri nyt lähteä muuttamaan yrityksensä arvomalleja. Tällä hetkellä digitaalisuudessa tehdään erilaisia kokeiluja, mutta näen, että vähitellen kasvaa myös uskallus kohti pysyvämpiä muutoksia. Yrityksiä voitaisiin rohkaista olemaan digitaalisuuden kohtaamisessa rohkeampia. Vaikkapa Simo Leistin määrittämällä tavalla.

– Matkalla digitaalisuuteen pitää rakentaa ensin osaaminen ja sitten luottamus, ja tämän jälkeen voidaan ottaa riskejäkin. Näin päästään etenemään kohti isoja transformaatioita ja uusia liiketoimintamalleja. Tästäkin syystä henkilöstön laaja-alainen kouluttaminen on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää.

Fujitsu Finland Oy Valimotie 16 00380 Helsinki www.fujitsu.com/fi


Punda – branditalo kansainvälisissä mitoissa Pundan tarina ulottuu aina kahden vuosikymmenen taakse, jolloin yrityksen perustaja, toimitusjohtaja Riikka Hackselius-Fonsén aloitti freelance-toiminnan mainosalalla. Henkinen kasvumatka on muutamassa vuosikymmenessä ollut melkoinen. Tänä päivänä yritys palvelee suomalaisia yrityksiä rakentamaan ja johtamaan brandiaan kansainvälisillä markkinoilla.

B

randi on yrityksen ydin, yhteinen tapa ajatella lopputuloksesta. Se ohjaa tuotekehitystä, kumppani­ verkostoja, laatutavoitteita, palvelutapaa, markkinointia ja asiakassuhteita. On­ kin tärkeää, että brandia johdetaan jär­ jestelmällisesti. Selkeys tavoitteista ohjaa työtapoja ja tehostaa toimintoja samalla kun se varmistaa toimituksen ja asiakas­ odotusten kohtaamisen. Brandijohtamisen merkitys korostuu entisestään etäorga­ nisaatioissa, joissa yhteinen toimintakult­ tuuri syntyy kaukana sen syntysijoilta. KIRKAS VISIO + SELKEÄ TOTEUTUS Pundalle brandikonseptien luominen ja pitkäjänteinen johtaminen on joka­ päiväistä työtä. Se, että asiakkaan tuotteet saavuttavat esimer­ kiksi maailman johtavan aseman omalla alallaan ei tapahdu hetkes­ sä. Kysees­

sä on vuosien systemaattinen työ, jossa hyödynnetään monia eri osaajia ja heidän keskinäistä vuorovaikutusta. Kaikki alkaa yrityksen toiminnan ja markkinoiden vä­ lisen suhteen löytämisestä. Markkinanä­ kemyksen ja positioinnin pohjalta syntyvä visio on pohja niille toimenpiteille, joilla brandityö tehdään. Ulkoisen näkyvyyden rinnalla yrityk­ sen sisäisen toimintakulttuurin rakentami­ nen on ratkaiseva osa brandia. Sen myötä syntyy yrityskuva, sisäinen tiimihenki ja tapa hyödyntää strategiaa organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. Erilaisia työ­ välineitä ja teknologioita tärkeämpää on toiminnot ylittävä kommunikaatio, sitout­ tava sisältö ja näiden myötä yhtenäisen ratkaisulogiikan rakentaminen. Pundan osaajajoukko tukee yritys­ tä strategiavaiheen jälkeen sen jalkautuk­ sessa. Vision ja markkinastrategian laadin­ taan osallistuu strategistien lisäksi markki­ na­analyytikkoja, jotka ovat erikoistuneet markkinatiedon keräämiseen ja jalosta­ miseen. Tarpeen mukaan strategiatyön

skenaarioita on mahdollista testata esimer­ kiksi peliteorian avulla. Strategian laadinnan jälkeen Pun­ dan konseptisuunnittelijat, sisältötuotta­ jat ja muut ammattilaiset pitävät huo­ len konseptoinnista ja monikanavaisesta toteutumisesta niin sisäisissä kuin ulkoisis­ sa viestintäkanavissa sekä asiakaspalvelu­ toiminnoissa. Työtä asiakkaiden kanssa tehdään tiiviissä kumppanuussuhteessa ­ vuosien, ei kuukausien aikajänteellä. PUNDA NORDIC KAUPALLISTAA POHJOISMAISSA Pundan uusin askel on Tukholmassa toi­ miva Punda Nordic, joka tiivistää asiakas­ yhteistyötä kattamaan myös myynnin joh­ topalvelut. Tukholmassa toimiva yksikkö auttaa pk­yrityksiä kasvamaan Pohjois­ maiden 25 miljoonan kuluttajan markki­ na­alueella hallittavalla kasvustrategialla, markkinalähtöisellä palvelupaketoinnilla, jakelukanavien optimoinnilla ja tehok­ kaalla myynnin johtamisella.

TUTUSTU MEIHIN JA INSIGHT -PALVELUIDEMME TUOTTAMAAN MARKKINATIETOPORTAALIIN www.punda.fi www.focusingfuture.com

Juhlakirja

2017

57


Megastar on Itämeren nopeiden laivayhteyksien uusi johtotähti Pika-alus Megastar liikennöi Helsingistä Tallinnaan uudistuneella, korkealuokkaisella, monimuotoisella ja ympäristöystävällisellä tavalla. ta tai laivan muista ravintoloista. Sitting Lounge sisältyy kansipaikan hintaan. Kuorma­autonkuljettajille uutena palve­ luna on Drivers Lounge, jossa kuljettajat voivat viettää yhteistä aikaa.

TALLINK SILJA OY:N TOIMITUSJOHTAJA MARGUS SCHULTS

M

egastariin mahtuu 2 800 mat­ kustajaa, ja Megastar jatkaa Itämerellä vuonna 2007 lii­ kennöinnin aloittaneen nopean pikalaiva Starin vanavedessä. – Kymmenen vuotta sitten Tallinnaan pääsi joko käyttämällä hidasta risteily­ alusta tai sitten haasteelliseen meren­ käyntiin ja autoilijoille paikoitellen han­ kalasti soveltuvaa pikalaivaa. Starissa nä­ mä kaksi asiaa paranivat, ja nyt Megastar vie matkustajat Helsingistä Tallinnaan kahdessa tunnissa, luonnehtii Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults. Megastarin kuljettamien matkustajien vuosittaisen kokonaismäärän arvioiminen on haasteellista, mutta aikaisempien vuo­ sien tapaan reittiliikenne satamien välillä tulee kasvamaan huomattavasti. – Viime vuonna kokonaismatkustaja­ määrä Helsinki–Tallinna­reitillä oli 8,6 miljoonaa matkustajaa, ja meidän osuutemme siitä oli 5 miljoonaa matkus­ tajaa. Lamavuonna 2009 matkustajamäärä kasvoi sadan tuhannen matkustajan ver­ ran vuodessa, mutta muuten kasvu on ol­ lut 200 000–400 000 henkilön suuruista.

58

Juhlakirja

2017

MEGASTARIN UUDISTUNEET MATKUSTAJAPALVELUT Megastarin hienostuneista matkustaja­ palveluista löytyy ruoka­ ja juomatar­ jontaa kaikille asiakasryhmille. – Megastarin keulassa sijaitsee yli 400 matkustajalle suunniteltu, lämpimiä ruokia tarjoava Delight Buf­ fet. Ravintolakannen keskipisteenä on Fast Lane ­kahvila, jossa asiakkaat voivat tilata mieleisiään annoksia sekä salaateis­ ta että kylmien ja lämpimien ruokalajien linjoilta, kertoo Schults. Ravintolapuolen tarjontaa täydentävät kahvila, hampurilaisravintola sekä pubit Sea Pub ja Victory Bar. Megastarin neljäl­ lä lounge­alueella matkustajat voivat viet­ tää aikaansa valitsemallaan tavalla, kuten työskentelemällä tai rentoutumalla. – Uudella laatutasolla oleva Business Lounge on tarkoitettu businessluokan matkustajille. Siellä ruoka ja juoma kuu­ luvat lipun hintaan. Erillisellä Comfort Lounge ­alueella on tarjolla välipaloja ja alkoholittomia juomia. Sitting Lounge on täysin uusi istumasali, jonne matkustaja voi ottaa mukaansa juotavaa automaatis­

MEGASTARIN MYYMÄLÄ ON ITÄMEREN SUURIN Pika­alus Megastarin kahdessa kerrokses­ sa toimiva korkealuokkainen 2 800 neliö­ metrin suuruinen myymälä on Itämeren suurin myymälä. – Silja Serenaden ja Silja Symphonyn myymälät olivat remonttien jälkeen 1 100 neliömetrin suuruisia, joten Me­ gastarin myymälä nousee kokoluokaltaan aivan uuteen kategoriaan. Hyvänä vertai­ lukohtana toimii se, että Megastarin myy­ mälä on yhdentoista tenniskentän suurui­ nen, mainitsee Margus Schults tennister­ mein vähintäänkin ässäsyötön arvoisesti. Traveller Superstore on nimensä mu­ kainen tarjolla olevan artikkelimäärän ja tuotetarjonnan suhteen. – Perusajatuksena on se, että kun kauppakoko kasvaa, niin myös tuoteartik­ kelien määrä kasvaa, ja kasvu kohdentuu muotiin ja vaatteisiin, asusteisiin, jalki­ neisiin ja aurinkolaseihin. Matkustajien kohdalla Megastarin tarjoamat asiakas­ kokemukset nousevatkin aivan uudelle tasolle. MEGASTAR ON MONIMUOTOINEN Megastar lähtee päivittäin kahden tunnin matkalle kohti Tallinnaa uudistuneesta Länsiterminaali 2:sta kello 10.30, 16.30 sekä 22.30. – Satamissa Megastarilla tehdään tunnin mittaisen kääntöajan aika­ na monia asioita, kuten molemmissa satamissa tapahtuva ruoka­ ja juomahuol­ to sekä pääosin Tallinnassa tapahtuva tankkaus. Kääntöajan puitteissa sekä mat­ kustajien siirtymisen että henkilöautojen,


SISÄÄNTULOAULA

BUSINESS LOUNGE

ENERGIATEHOKAS JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN MEGASTAR

rekkojen ja bussien liikennöinnin on ta­ pahduttava sujuvasti. Ajoneuvot voidaan lastata laivaan kahdelta eri tasolta, mikä nopeuttaa huomattavasti ajoneuvojen las­ taukseen ja purkamiseen käytettävää ai­ kaa, kuvailee Schults. Suuri osa laivan 200 hengen miehis­ töstä työskentelee asiakaspalvelutehtä­ vissä, tekniikan puolella työtä tehdään 30–40 henkilön suuruisella väkimäärällä. – Käytännössä henkilömäärä täytyy tuplata, sillä henkilöstön työrytmi nou­ dattelee mallia viikko työtä ja viikko va­ paata. Työrytmi on hyvin intensiivinen, sillä henkilökuntaan kuuluvien tulee olla valmiustilassa kaikkina vuorokauden ai­ koina. Työn vaativuutta korostaa myös laivan sisäinen elämä, joka muistuttaa jossain määrin jopa isoa lentokenttää. MEGASTAR ON ENERGIATEHOKAS JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN Teknologista huippua edustava Megastar täyttää Itämerelle asetetut tiukat ympäris­ tönormit. – Moottorien teknologian ja tieto­ koneiden kapasiteetin kasvaessa voidaan

laivan tehokkuutta parantaa erilaisten mittausten avulla. Itämeren puhtaus on meille ensiarvoisen tärkeää, joten emme esimerkiksi laske mereen mitään laivan jätevesiä, ja laivan maalaukseen käytäm­ me myrkyttömiä erikoismaaleja. Lisäk­ si nesteytetyn maakaasun käyttäminen polttoaineena pienentää ympäristön ko­ kemat haittavaikutukset mahdollisimman pieneksi, luettelee Schults. Presidentti Tarja Halonen toimii ympäristöystävällisen Megastarin kummina. – Se on meille erittäin tärkeä asia ja suuri kunnia. Presidentti Halonen on tun­ nettu sillanrakentajana Suomen ja Viron välillä, ja on hyvä, että maat integroitu­ vat, ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä enemmän. Osaksi integroitumista voidaan luon­ nehtia myös Helsingissä Länsiterminaalin sekä Tallinnassa katuverkoston kehittä­ mistä. – Länsiterminaali 2 parantaa matkan laatua, sillä matka terminaalista laivaan tulee olemaan todella lyhyt. Tallinnan satamasta kaupunkiin johtavan katuver­ koston kunnostus aloitetaan näkemykseni mukaan vuonna 2018.

ITÄMEREN SUURIN MYYMÄLÄ 2800 M2

VICTORY BAR

Pikalaiva Megastar •

Pituus 212 metriä

Laivaan mahtuu 2 800 matkustajaa

2 800 neliömetrin suuruinen myymälä

Käyttää polttoaineena nesteytettyä maakaasua (LNG – liquefied natural gas), ja noudattaa Itämeren uusia, tiukempia päästömääräyksiä.

Juhlakirja

2017

59


Rewenda tarjoaa kaikki vakuutusmeklaripalvelut Suomen merkittävin vakuutusmeklariliike Rewenda hoitaa vakuutusasiat riskejä halliten ja säästäen asiakkaiden aikaa ja rahaa.

R

ewendan asiakkaita ovat yritykset ja julkisyhteisöt, Rewenda on asiakkaitaan varten itsenäinen ja vakuutusyhtiöistä riippumaton alan asiantuntija. – Olemme kaikissa vakuutus- ja vahinkoasioissa asiakkaan edunvalvoja, ja asiakas voi vakuutusasioissa siirtää vastuun Rewendalle, luonnehtii toimitusjohtaja Kari-Pekka Hakala. REWENDA PITÄÄ ASIAKASTA AINA KESKIÖSSÄ – Autamme asiakasta ymmärtämään vakuuttamiseen liittyvät liiketoiminnan riskit, ja tämän jälkeen etsimme niihin ratkaisuja. Asiakas saa meiltä riippumattoman arvion mahdollisista vakuutusratkaisuista. MONIMUOTOISTA OSAAMISTA Rewenda tarjoaa asiakkailleen kaikki vakuutusmeklaripalvelut: vakuutusturvan nykytilanteen ja vakuuttamismahdollisuuksien analysoinnin, vakuutusten ja vahinkojen hallinnoinnin sekä riskienhallintapalvelut. Rewendan auktorisoidut vakuutusmeklarit tarvitsevat monenlaisia taitoja. – Heillä täytyy olla vakuutusosaaminen, ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta sekä kyky havaita yrityksen toimintojen laaja-alaisuus että erisuuruisten riskien todennäköisyyttä ja vaikuttavuutta, kertoo Hakala. Pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin Rewenda sitoutuu arvoinaan asiakasarvo, avoimuus, asiantuntijuus ja rohkeus. – Haluamme tuottaa asiakkaillemme aina suurimman hyödyn. Jo yhteistyön alussa asiakkaan vakuutusturva paranee ja vakuuttaminen on edullisempaa. Asiakkaalle tie yhteistyön aloittamiseen sujuu vaivattomasti Hakalan kertomalla tavalla.

60

Juhlakirja

2017

REWENDA TARJOAA ASIAKKAILLEEN MONIMUOTOISTA OSAAMISTA VAKUUTUS- JA VAHINKOASIOISSA, TOTEAA TOIMITUSJOHTAJA KARI-PEKKA HAKALA

– Yhteydenottopyynnön voi lähettää helposti Rewendan nettisivujen kautta tai soittamalla. Ensimmäinen tapaaminen asiakastarpeen kartoittamiseksi voi tapahtua henkilökohtaisen tapaamisen ohella myös helposti sähköisin välinein. Tämän jälkeen teemme ehdotuksemme, koski asiakkaan tarve sitten vakuutusten kilpailuttamista, vakuutusten ja vahinkojen hallinnointia, laajempaa riskienhallinnan projektia tai kaikkia edellä mainittuja palveluja.

Rewenda Mannerheimintie 5 C 00100 HELSINKI puh. 010 271 5590 www.rewenda.fi


Monimuotoista koulutusta yrittäjyyteen Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Yrittäjän ammattitutkinnon koulutus on tarkoitettu yritystoimintaa suunnittelevalle, yritystä perustavalle tai jo yrittäjänä toimivalle henkilölle.

O

piskelijalle ja yrittäjälle sekä hänen lähipiirilleen tutkinnon suorittaminen merkitsee varmuutta kohdata edessä odottavat liiketoiminnalliset haasteet. – Tutkinnon aikana opiskelija laatii kattavan liiketoimintasuunnitelman tai lähtee kehittämään olemassa olevaa suunnitelmaa eteenpäin. Myös verkostoituminen on aivan keskeistä, sillä en tiedä, miten tänä päivänä voisi toimia ilman verkostoitumista, luonnehtii Suomen Liikemiesten Kauppaopiston rehtori Antti Loukola. Näyttötutkintona suoritettava koulutus toteutetaan noin 1,5 vuoden aikana joustavasti työn ohessa. – Valmistava koulutus sisältää lähipäiviä noin kerran kuukaudessa, ja päivien aikana käsitellään muun muassa liiketoimintasuunnitelmia, verkostoidutaan, jaetaan kokemuksia ja saadaan faktatietoja. Lisäksi verkko-oppimisympäristössä tehdään omaan yritystoimintaan linkitettävä oppimistehtävä. Opiskelijoille koulutuspäivien käytännönläheisyys ilmenee tarkoituksen mukaisuutena ja vuorovaikutteisuutena. – Jokainen osallistuja saa eväitä yritystoiminnan käynnistämiseen tai kehittämiseen. Perinteisten ”kalvosulkeisten” sijaan ohjelmassa on mahdollisimman paljon keskusteluja, workshopeja ja sparrausta, Loukola kertoo. ALOITTAJASTA KEHITTÄJÄKSI Eri yrittäjyysvaiheissa olevia henkilöitä tutkinto palvelee kahden osaamisalan avulla. – Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisalassa tutkinnon suorittaja aloittaa liiketoimintasuunnitelman laatimisen, pohtii yrittäjyyttään, edellytyksiään toimia yrittäjänä sekä vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Osaamisalaan kuuluu kaksi pakollisen ja yksi valinnaisen tutkinnon osa, joka on usein

Myynti ja markkinointi, syventää rehtori Loukola. Yritystoimintaa kehittävä puolestaan etenee yhdellä pakollisella ja kahdella valinnaisella osalla. – Hän analysoi yritystoimintansa nykytilan ja määrittelee kehittämiskohteet. Valinnaiset valitaan usein tutkinnonsuorittajan yritystoiminnan kehittämissuunnan mukaan, usein yhdistelmänä on Myynti ja markkinointi sekä Taloushallinto. Osaamisalojen lisäksi opiskelijoiden olisi hyvä löytää itsestään myös niin sanottu yrittäjäidentiteetti. – Maassamme tulisi yleiselläkin tasolla nähdä, että yrittäjyydessä ei ole kyseessä pelkästään se taloudellinen funktio. Yrittäjyys tulisi myös nähdä mahdollisuutena itsenäiseen elämään omista lähtökohdista, jolloin omaa osaamista voi hyödyntää mahdollisimman hyvin, sanoo Loukola. ”TYÖN SISÄLTÖ ON AIVAN KESKEINEN” Suomessa yrittäjyyteen saatetaan edelleenkin suhtautua arkaillen ja epäröiden. – Perisyntinä saattaa olla esimerkiksi konkurssiin ajautumiseen liittyvä häpeä tai sitten se, että maassamme ei uskalleta näyttää rikastumista. Asenteeltaan yrittäjä ei kuitenkaan enää voi olla anteeksipyytävä. Yrittäjyysidentiteettiä voitaisiin sekä ala- että yläkoulussa rakentaa kehittämällä nuorten oma-aloitteisuutta ja innovatiivisuutta käyttämättä heti termiä yrittäjyys, esittää Loukola. Nuorten kohdalla tutkimukset ovat osoittaneet työn sisällön nousseen ykköseksi. – Se on aivan keskeinen asia, ja merkityksellistä on myös se, että henkilö pystyy kehittämään itseään. Yrittäjyyttä pitäisi nostaa esiin jo yläkoulussa esimerkiksi yrittäjyyden suuntaan osoittavan oma-aloitteellisuuden kautta, jolloin myös oman osaamisen osoitetaan olevan

elämän keskiössä. Kun sitten aloitetaan yrittäjyydestä puhuminen, niin se ei enää tunnukaan vaikealta toisin kuin jos on hyppäämässä kohti tuntematonta. Suomen Liikemiesten Kauppaopisto on Suomen suurin merkonomi- ja datanomikouluttaja. Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Aikuiskoulutus tarjoaa aikuisten ammatillista koulutusta ja täydennyskoulutusta.

YHTEYSTIEDOT Suomen Liikemiesten Kauppaopisto Rautatieläisenkatu 5 00520 Helsinki puh. 09 1489 0200 info(at)businesscollege.fi

Juhlakirja

2017

61


Myynti ja markkinointi varmistavat liiketoiminnan menestyksen Myynti- ja markkinointityötä tekevien kannattaa työskennellä itselleen luontevalla tavalla. Tuoteosaamisen yhdistäminen vuorovaikutteisuuteen saa asiakassuhteet kukoistamaan pitkäjänteisesti.

pauksia. Lisäksi hyvien myyjien jälkimarkkinointitaidot ovat korkealuokkaiset, joka puolestaan syventää asiakassuhdetta ja synnyttää lisäkauppaa. Toisaalta myyntityötä tekevien pitäisi kehittää itseään päästäkseen eroon vähemmän markkinoinnillisista tekijöistä. – Ehkäpä osa myyjistä tekee työtä edelleen liiallisessa määrin tuotelähtöisesti. Vaikeaa on kieltää sitäkään yhteyttä, että muihin kansallisuuksiin verrattuna suomalaisia myyjiä hävettää myydä keskeneräistä tuotetta.

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN AMMATTILAISTEN TOIMITUSJOHTAJA JUHA HÄKKINEN

Y

ritysten tulisi liiketoiminnassaan ymmärtää myynnin keskeinen merkitys. – On luonnollista, että joissakin yrityksissä myynnin arvo ymmärretään toisia yrityksiä paremmin. Toisaalta myyntiin voidaan suhtautua myös niin, että myynti on välttämättömyys, tai että jonkunhan se tuote täytyy myydä, pohtii aiheesta Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten toiminnanjohtaja Juha Häkkinen. Myyntiä voitaisiin hänen mukaansa käsitellä myös yritystoimintaa laajemmilla foorumeilla, jolloin myyntityön merkitystä tarkasteltaisiin työpaikkojen, kasvun, hyvinvoinnin ja varallisuuden näkövinkkeleistä. – Myynti ja markkinointi voisivat olla enemmän esillä yhteiskunnan poliittisessa kielenkäytössä, jolloin sekä koti- että ulkomaan myynnin kehittymisestä uutisoitaisiin kvartaaleittain. Yhteiskunnan agendalla myynti voitaisiin samalla mää-

62

Juhlakirja

2017

ritellä erikseen yhdeksi liiketoiminnan osa-alueeksi. HUOMIO MYYNTIIN TUO TULOSTA Yritysten tuote- ja palvelukohtaisissa arvoketjuissa myyntityölle pitäisi osoittaa arvostusta, sillä ilman myyntiä ei ole liiketoimintaa. – Jos riittävää huomiota ei osoiteta, niin silloin tuotteiden myynnistä ei tule mitään. Myyntiin panostamisen sijasta yrityksen toimitusjohtajan voi olla helpompi investoida koneeseen, ja jos markkinat romahtavat alta, niin syyn voi osoittaa virheelliseen konehankintaan, määrittelee tehtävässään vuonna 2010 aloittanut Häkkinen. Yritysten kannattaisi kuitenkin keskittyä myyntityötä osaavien henkilöiden löytämiseen muutamastakin syystä. – Suomessa myyjien vahvuudeksi voidaan laskea heidän luotettavuutensa sekä se, että myyjät eivät myy tuotteitaan antamalla asiakkailleen liian suuria tuotelu-

KEHITYS OSAKSI DIGITALISOINTIA Vuosien 1999–2007 aikana Juha Häkkinen työskenteli edellisen kerran Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten palveluksessa. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi kolme vuoden ajan Vantaan yrittäjien toimitusjohtajana, joten hänen ajatuksensa nykyaikaisesta myyntityöstä perustuvat lähes 20 vuoden näkemykselle. – Digitaalisuus ja sosiaalinen media tulevat yhä enemmän myyntityön arkeen, mutta työssään myyjät tarvitsevat sosiaalista osaamista aikaisempien vuosien tapaan. Osaava myyntihenkilö voi esimerkiksi kirjoittaa blogia omasta myyntiaiheestaan, ja tällä tavalla avata oman alan väyliä ja saada aikaan lisää kauppaa. Nykyisyydessä eräs myyntiin ja markkinointiin liitettävä termi on proaktiivisuus, jolla kuvataan henkilön aloitteellista ja aktiivista toimintaa. – Kuluttaja-asiakkaiden kohdalla proaktiivisuus voi olla yritysmarkkinointia vähäisempää, mutta toisaalta proaktiivisuus voi myös ilmetä siinä, että tuotetarpeita osataan itsekin luoda. Tällä näkemyksellä on suhde siihen, että myyntihenkilöt halutaan pitää työssä hiljaisten aikojen yli ja olemaan valmiita välittömään myyntityöhön markkinoiden virkistyessä, sanailee Häkkinen.


MYYNTITYÖTÄ PITÄÄ TUKEA Yritykselle tuotteen markkinoille saattava lanseeraus on täynnä haasteita, odotuksia, yllätyksiä ja jännittävyyttä. Lanseeraukseen käytettävän budjetin tulisi olla vähintäänkin riittävä tavoitteena olevien tuottojen saavuttamiseksi. – Myynti- ja markkinointi on totuttu määrittelemään kulubudjetin kautta. Uuden tuotteen lanseeraukseen voitaisiin ensin määrittää tavoiteltava henkilöryhmä, ja sitten osaavan henkilöstön tehtäviin kuuluisi määrittää myyntiin ja markkinointiin käytettävän rahasumman suuruus, kertoo mökkeilyä ja puutarhan hoitoa sydäntään lähellä pitävä Häkkinen. Myynnin ja markkinoinnin osaavuutta yritykset tarvitsevat myös myyntihenkilöiden tukemiseen. – Yrityksen markkinoinnin pitää tukea myyntityötä ja myyjäkohtaiset myyntitavoitteet tulee asettaa sellaiselle tasolle, että myyjän on ne mahdollista saavuttaa. Myyntityötä tekevien pitää muistaa kehittää itseään osallistumalla alan koulutuksiin, seuraamalla alan ammattiviestintää sekä suhtautumalla toimialaa koskeviin uudistuksiin myötämielisellä ja avoimella tavalla, kannustaa Häkkinen kaikkia myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia.

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN AMMATTILAISET

MYYNTI ON SYDÄN

YHTEYSTIEDOT

PL 11 00521 HELSINKI Asemamiehenkatu 2, 9. krs 00520 HELSINKI ma–pe klo 8.30–16.15 (1.9.–31.5.) klo 8–15.15 (1.6.–31.8.) p. 020 122 4400 mma.fi parhaatmukana.fi

Myynti on yritykselle kuin sydän ihmiselle. Jos sydän pysähtyy, liike­ toiminta loppuu. Kun sydän voi hyvin, talous kasvaa ja syntyy uusia työpaikkoja. Panostus myyntiin ja markki­ nointiin tuo tuloksia myös talou­ dellisesti tiukkana aikana. Se on oivallettu muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Kun suomalaisella yrityksellä menee huonosti, se vähentää väkeä myynnistä. Me Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:ssa haluam­ me nostaa alan ammattilaisten työpanoksen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Menestys syntyy myynnin ja markkinoinnin osaajien avulla. Vastuu myynnistä on vastuuta Suomesta.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on 27 000 myynti­, markkinointi­ ja ostoalan ammattilaisen edunvalvonta­ järjestö, jolla on oma työttömyys­ kassa. MMA kuuluu Akavaan. MMA toimii jäsentensä amma­ tillisena etujärjestönä, valvoo ja kehittää jäsenten yhteiskunnal­ lisia, taloudellisia ja ammatillisia etuja, kehittää jäsenten ammatti­ tietoja ja ­taitoja. MMA yhdistää, rakentaa verkostoa ja vuorovai­ kutusta ammattilaisten välille: yhdessä olemme enemmän. Tarjoamme jäsenillemme tukea ja turvaa työelämään ja sen muutostilanteisiin sekä runsaasti koulutuksia. Jäsen­ palvelumme kattaa muun muassa oikeusturvapalvelun ja ansio­ sidonnaisen työttömyysturvan. Voit tutusta jäsenetuihimme tarkemmin täällä.

Juhlakirja

2017

63


ACC Orlando on luotettava ja uudistuva taloushallinnon ammattilainen Tilitoimisto ACC Orlando huolehtii kaikenkokoisten yritysten taloushallinnosta kokonaisvaltaisesti, joustavasti, laadukkaasti ja ystävällisesti.

A

CC Orlandon satojen yritysten suuruinen ja pääosin pääkau­ punkiseudulla toimiva asiakas­ kunta on rakenteeltaan maassamme toi­ mivan yrityskannan kaltainen. – Asiakaskunta vaihtelee alkaen yksin­ yrittäjistä aina muutaman sadan hengen yrityksiin asti. Osa yrityksistä on melko kokeneita, mutta joukossa on myös paljon aloittavia yrityksiä, kuvailee myyntijohtaja Carita Orlando Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa toimistoa pitävän tilitoimiston asiakkaista. Asiakkailleen ACC Orlando haluaa tarjota monimuotoisuutta olemalla sa­ manaikaisesti pieni ja iso toimisto. – Pienillekin asiakkaille on henkilö­ kohtainen kirjanpitäjä, jolloin palvelu on aina henkilökohtaista ja asiakkaasta huol­ ta pitävää. Toisaalta olemme riittävän iso tilitoimisto sijaisjärjestelyihin ja työaika­ tauluissa pysymiseen, jolloin toimintavar­ muus tilitoimistoasiakkaiden suurimpana palveluodotuksena toteutuu, luonnehtii talous­ ja kehitysjohtaja Samu Haapala. PITKÄAIKAINEN TALOUSHALLINNON KUMPPANI ACC Orlandon palvelut tukevat asiakkai­ den liiketoimintaa pitkäaikaisella, luotet­ tavalla ja uudistuvalla tavalla.

64

Juhlakirja

2017

– Kirjanpitäjän ja asiakkaan luotta­ mussuhde tukee yrittäjän liiketoimintaa, ja pitkäaikaisessa asiakassuhteessa pys­ tymme uudistumaan olemalla aallonhar­ jalla uusissa toimintatavoissa. Kehitämme tilitoimistopalveluja aktiivisesti pystyäk­ semme jatkuvasti tarjoamaan asiakkail­ le sopivimmat ja tehokkaimmat ratkaisut taloushallinnan sähköistymiseen, kertoo Orlando. Käytännössä kirjanpidon sähköisty­ misen vaikutukset asiakkaiden ja ACC Orlandon väliseen kanssakäymiseen ovat merkittävät. – Tulevaisuudessakin haluamme ta­ vata asiakkaitamme kasvotusten, mut­ ta muuttaa tapaamisten aihepiirin. Kun aikaisemmin olemme käyneet yrittäjän kanssa läpi kirjanpito­ materiaalia hänen toi­ mittamastaan pape­ ripinosta, niin nyt ja tulevaisuudessa tapaa­ misten aikana puhu­ taan enemmän liiketoimintaan liittyvistä aiheista, sanoo Haapala. APUA TULEVAISUUDEN HAHMOTTAMISEEN ACC Orlandon asiakkailleen tarjoaman talousohjauksen kokonaisuuksiin kuulu­ vat yrityksen sisällä tapahtuvat prosessit. – Vaikka tehtäväkuvamme kosket­ taakin pääosin yritysten menneisyyttä, me haluamme myös tarjota apua tule­ vaisuuden hahmottamiseen. Seuraam­ me yrityksen kassavirran kehittymistä, tuottavuutta, kannattavuutta alueittain ja tuotteittain sekä avustamme budjetoin­ nissa ja ennusteiden laadinnassa luettelee Haapala. Yrityskohtainen talousneuvonta, yksityiskohtainen raportointi ja sähköi­ nen taloushallinto puolestaan helpottavat asiakkaan arkea monin tavoin. – Olemme asiakkaisiin yhteydes­ sä kuukausittain puhelimitse tai sähkö­

postitse ja pyrimme antamaan talouteen liittyviä neuvoja. Sähköisen taloushallin­ non avulla asiakkaan kirjanpito on aina ajan tasalla, ja siten voimme ennakoida kassavirtaa ja maksusuorituksista, toteaa Orlando. Tulevaisuudessa myös yritysten omis­ tajien vaihdokset tulevat lisääntymään, ja vaihdoksissa tilitoimisto voi olla yrittäjäl­ le suurena apuna. – Niitä on jo tapahtunutkin paljon, ja vaihdosta kannattaisi lähteä ajoissa tar­ kastelemaan, että yritys olisi sitten vaih­ doksen aikaan mahdollisimman hyväs­ sä myyntikunnossa, ja että yrittäjä olisi tuolloin valmis luopumaan yrityksestään luottavaisesti ja hyvillä mielin.

ACC Orlando

Vantaan toimisto Vihertie 44, 01620 Vantaa puh. 0102 390 590 Helsingin toimisto PL 84, Kirkonkyläntie 3 00701 Helsinki puh. 0207 440 000 Espoon toimisto Innopoli 1, Tekniikantie 12 02150 ESPOO puh. 0102 390 575


Teknisen alan edelläkävijä, nykyaikainen uudistuja Insinööri Axel von Knorring perusti Helsinkiin vuonna 1890 nimeään kantaneen teknisen tuontifirman. Perheyrityksenä sittemmin halki vuosikymmenten toiminut Knorring Oy Ab on eräs teknisen tukkukaupan uranuurtajista maassamme.

Y

ritystoiminnalle Axel von Knorringin laaja-alainen kiinnostus tekniikasta merkitsi sekä usean eri tekniikan osa-alueen erikoisosaamista että tuotevalikoiman ja päämiesten laaja-alaisuutta. – Meillä on pitkä kokemus teknisen alan kehityksestä sekä toimintaympäristön ja toiminnan muutoksista. Pitkäjänteisesti sukupolvelta seuraavalle johdettuna perheyrityksenä toiminnassamme korostuu alan ja historian ymmärtäminen, luonnehtii aiheesta yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 1987 alkaen työskennellyt Christian Borenius. Vuosien 1890–91 aikana yritys toi maahan ensimmäisen Priestman-merkkisen kaivinkoneen ja ensimmäisen kapearaiteisen veturin. 1920–luvun alkupuoliskolla Knorring myi ensimmäisen Suomessa sarjatuotantoon valmistetun perämoottorin. – Pyrimme edelleen pitämään yllä yhdistelmää edelläkävijän rohkeudesta ja viisaudesta. Meillä pitää olla kyky nähdä uusia mahdollisuuksia, aloja ja tuotteita, kuten olemmekin toimineet ympäristötekniikan osalta. ASTEITTAIN KEHITTYVÄ YMPÄRISTÖTEKNIIKKA Vuonna 1994 Knorring laajensi toimintaohjelmaansa ympäristötekniikkatuotteilla. – Kyse on asteittaisesta kehityksestä, joka Suomessa oli 1990–luvulla nähtävissä ympäristöasioiden hallintaa tukevan ISO 14000 standardisarjan kehittymisellä. Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ympäristötekniikan määräyksiin ja standardeihin perustuvia ratkaisuja, ja ympäristötekniikan tuotevalikoimamme laajenee kaiken aikaa, kertoo Borenius. Teollisuuden kilpailukykyä kehittävistä Knorringin tuotteista ja ratkaisuista hän nostaa ympäristötekniikan lisäksi

esiin kolme merkittävää tuoteryhmäkokonaisuutta. – Teollisuustarvikkeet ovat suurin kokonaisuutemme, ja erityisesti nostaisin esiin tärinän eristyksen, jossa meillä on suuri tietotaito. Koneiden tärinän eristäminen on tärkeää niin työntekijälle, ympäristölle kuin äänen muodostumiselle. Hydrauliikan asennustarvikkeet on toinen tärkeä osa-alue tarvikevalikoimassa. Metalliteollisuuden asiakkaille tarjoamme eteläkorealaisen päämiehemme optimaalisesti toimivia ratkaisuja lastuavaan työstöön. Kolmantena se, että punnitustekniikan tuotteilla asiakkaat voivat rakentaa tarvitsemiaan annostelujärjestelmiä kehittyneen nykyteknologian turvin. TÄRKEÄ TOIMINNAN LAATU Knorring Oy Ab:n pääliikeideana on toimia teollisuuden alihankkijana ja yhteistyökumppanina. – Fyysinen tuote tulee meille tavallaan annettuna, ja silloin toiminnan laatu on tärkeää. Asiakkaan pitää saada tuote juuri tarvittavalla hetkellä, ja myös tilaustavan pitää toimia asiakkaan lähtökohdista, sanoo Borenius. Työssään raskasta konepajateollisuutta varten Knorring haluaa pitää tuotekokonaisuutensa jäntevänä ja toimivana. – Tuotteiden laatua parannetaan koko ajan läheisessä yhteistyössä päämiesten kanssa. Me saamme palautteita tuotteista asiakkailta, jota tietoa sitten viemme eteenpäin päämiehille toiminnallisen laatupolitiikkamme mukaisesti. Knorringin liiketoiminnassa päämiesverkoston keskeisiä maita ovat alkuajoista lähtien olleet Saksa, Ruotsi ja Englanti, joten päätöskysymys voidaan osoittaa Euroopan unionin merkitykselle yrityksen toimintaan.

– Onneksi maamme on mukana yhteisössä, sillä suurin osa päämiehistämme on EU:n alueella. Unionin vaikutukset toimintaamme kohtaan ovat välillisiä, mutta vähemmän byrokratian vaikutukset näkyvät suomalaisten yritysten vientiin ja tuontiin myönteisellä tavalla.

125 VUOTTA

Knorring Oy Ab Mestarintie 4, 01730 VANTAA puh. 09 560 41 fax 09 565 2463 knorring@knorring.fi etunimi.sukunimi@knorring.fi

Juhlakirja

2017

65


Uusiutuvan energiantuotannon Vattenfall Energiayhtiö Vattenfall tarjoaa yritysasiakkaiden muuttuviin tarpeisiin sopivia, kehittyneitä sekä sähkön käytön optimoivia ratkaisuja.

INNOVATIIVISIA ENERGIARATKAISUJA Vattenfalliin asiakaskeskeisyydessä räätä­ löinnin rooli tuoteratkaisujen määrittäjä­ nä on huomattavan tärkeä Kiviojan kuvai­ lemalla tavalla. – Räätälöinnillä pyrimme löytämään asiakkaalle parhaan ratkaisun, kuten esi­ merkiksi haluaako asiakas neuvontaa vai täyden palvelun asiakkuutta. Ja asiakkaan kannalta kaikki tapahtuu helpolla tavalla oman yhteyshenkilön antamilla neuvoilla. Suomessa kaikki Vattenfallin palve­ luksessa työskentelevät henkilöt ovat Helsingissä.

66

Juhlakirja

2017

– Meillä on Suomessa sähkön tuo­ tantoa ja myyntiä, ja lähes 70 henkilön suuruiseen henkilöstöön kuuluvat muun muassa myynti­ ja avainasiakaspäälliköt, sekä kotien energian käytön tehostamista tutkiva energia­asiantuntija. Vattenfall tarjoaa yrityksille innova­ tiivisia energiaratkaisuja. – Asiakkaat saavat käyttöönsä energia­ vahdin, joka antaa heidän käyttöönsä vahtipalvelun havainnoimaan käytetyn energian kokonaismäärää. Vahtipalvelu auttaa yrityksiä löytämään sähkösyöpöt, jolloin saavutetut säästöt voivat olla jopa 20 prosentin suuruisia, tietää noin viiden vuoden ajan Vattenfallin palveluksessa työskennellyt Kivioja. UUSIUTUVAN ENERGIANTUOTANNON TÄRKEYS Yksi Vattenfallin painopistealueista koh­ distuu kestävään ja uusiutuvaan energian­ tuotantoon, etenkin tuulivoimaan. – Meidän tehtäviimme kuuluu neuvoa asiakkaitamme säästämään sähkön kulu­ tuksessa ja samalla säästämään luontoa. Suomessa tehdään työtä kansallisen ener­ giatehokkuussopimuksen puitteissa, jossa myös Vattenfall on mukana, luonnehtii Kivioja. Vattenfallin energia­alan asiantunti­ juutta voidaan myös kuvata määritteillä vastuullinen ja valpas. – Työntekijöiden täytyy kokea, että ala on merkityksellinen koko yhteiskun­ nan kannalta. Ja kun Vattenfall on yhtiönä kokoluokaltaan suuri, niin silloin Suomen ketterän organisaation takana on ison konsernin tuki ja turva. Vattenfall on yksi Euroopan suurimpia sähkön ja lämmön tuottajia. Artikkelin päätteeksi vielä Elina Kiviojan pohdintaa nopeasti tapahtuvasta sähköautoilun lisääntymisestä Suomessa ja koko maailmassa.

– Sähköautoilun kehitykseksi on hal­ lituksen osalta ennustettu, että vuonna 2030 maassamme olisi 250 000 sähkö­ autoja, ja tässä kehityksessä haluamme olla ehdottomasti mukana.

ANNA DAMMERT

J

okaisella Vattenfallin yritys­ asiakkaalla on käytössään henkilö­ kohtainen neuvonantaja. – Neuvonantajilla on monivuotinen kokemus sähkömarkkinoista. Heidän tehtäviinsä kuuluu esimerkiksi ylläpitää asiakkaiden tietoisuutta sähkön toimi­ tuksista ja riskien hallinnasta, sillä sähkön rooli yrityksen toiminnoissa on hyvin merkittävä, kertoo Vattenfallin toimitus­ johtajana heinäkuussa aloittanut Elina Kivioja. Useissa Pohjoismaissa samanaikaises­ ti toimiville yrityksille Vattenfall tarjoaa yhden pysäkin taktiikkaa, jolloin yritys pystyy hallinnoimaan omaa sähkön han­ kintaa nimetyn yhteyshenkilön kautta. – Kaikki yrityspalvelut ovat räätä­ löityjä, jotka sopivat kaikenkokoisille yrityksille ja erilaisille kulutusprofiileille. Lisäksi jokaisella yritysasiakkaalla on kul­ lekin yritykselle parhaiten sopiva tuote­ portfolio käytössään. Energialiiketoiminnan lisäksi Vat­ tenfall­konserni tarjoaa Suomessa myös sähköverkkojen rakentamispalveluita voimajohdoista ja sähköasemista sähkö­ autojen ja sähköbussien latausasemiin. ­ Parhaillaan uusimme Suomen van­ hinta 110 kV:n voimajohtoa 82 kilometrin matkalta Lappeenrannasta Korialle kanta­ verkkoyhtiö Fingridille, kertoo Kivioja.

Vattenfall Oy Vattenfall.fi Televisiokatu 4A 00240 Helsinki puh. 020 710 2000


Tervetuloa KauppakamariKauppaan!

www.kauppakamarikauppa.fi TULE TOKI KÄYMÄÄN Kalevankatu 12, 2. krs | 00100 Helsinki | puh. 09 2286 0360 asiakaspalvelu@kauppakamarinkoulutus.fi Avoinna: ma–pe klo 9–15


Tamro on johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja Suomessa.

Kansainvälinen verotus ja sen ongelmat

Huolehdimme, että apteekit, sairaalat ja muut terveydenhuollon palvelupisteet saavat tarvitsemansa lääkkeet ja muut tuotteet nopeasti ja luotettavasti. www.tamro.fi

AUDITING & CONSULTING

kansainvälistä veroneuvontaa pekka.stuckert@acp.. +358 44 035 4434 PL52 04251 Kerava WWW.ACP.FI

– Hyvän elämän tekijät

www.fcg.fi

ASUNNOT & PALVELUTALOT • HOTELLIT & VAPAA-AIKA KAUPPAKESKUKSET & MYYMÄLÄT • TOIMISTOT ARKKITEHDIT SOINI & HORTO OY | WWW.SOINIHORTO.FI


Rakennamme yhdessä Suomea myös seuraavat 100 vuotta.

Onnittelemme 100-vuotiasta kauppakamaria.

Fingrid välittää. Varmasti. Suomalaisissa on valtavasti energiaa, ja tällä energialla maatamme on rakennettu jo sadan vuoden ajan. Fennovoiman Pyhäjoelle nouseva ydinvoimala on sadan vuoden hanke, joka tuo työpaikkoja koko maahan, parantaa sähköomavaraisuutta ja varmistaa, että suomalaisilla riittää energiaa myös tulevaisuudessa. www.energiaasuomelle.fi

Suomi toimii sähköllä. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähköä häiriöttä myös tulevaisuudessa. Tehtävänämme on siirtää toimintavarmasti sähköä, edistää sähkömarkkinoiden toimivuutta ja huolehtia voimajärjestelmän kehittämisestä.

www.fingrid.fi

Bonusturva kaikille autoillesi + 7 muuta syytä valita Suomen suurin bonus Uudistimme liikennevakuutuksen eduksesi. Katso bonuslaskurista mitä Suomen suurin bonus tarkoittaa sinulle.

lahitapiola.fi/ autovakuutus

Palveluntarjoaja: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö


Löydä luottamusverkostosi! Klubissa saat vertaistukea, parhaita käytäntöjä muista organisaatioista ja uusia ajatuksia.

Klubissa tapaat säännöllisesti kollegoita, joilla on samanlaiset intressit ja samantapaisia haasteita. Avoimen keskustelun vertaisfoorumissa voimme keskustella luottamuksellisesti ja avoimesti aroistakin asioista sekä sparrata toisiamme. Klubissa et ole tilivelvollinen kenellekään. Mukana on aina yksi ammattifasilitaattori seitsemän kokeneen fasilitaattorin verkostostamme. Hän ohjaa tapaamisia ja antaa keskusteluun virikkeitä ja omaa ammattiosaamistaan.

Tule verkostoitumaan ja hankkimaan uusia näkökulmia! Keväällä alkavat klubijaksot: • HR-päättäjäklubi, alkaa 27.4. • Johtajaklubi, alkaa 9.5. • Toimitusjohtajaklubi 1, alkaa 6.6. Syksyllä alkavat klubijaksot: • • • • •

Toimitusjohtajaklubi 2 Myyntijohtajaklubi Toimitusjohtajaklubi 3 Johtajanaisten klubi Talouspäättäjäklubi

Asiakaspalvelu ja tilaukset puh. 09 2286 0360 asiakaspalvelu@kauppakamarinkoulutus.fi

Ilmoittaudu osoitteessa: www.kauppakamarikauppa.fi/klubit


Luottamushenkilรถt ja henkilรถstรถ 2017


HALLITUS 2017

Puheenjohtaja

Muut jäsenet

Niemi, Matti, kauppaneuvos, Helsingin Osuuskauppa Elanto

Eiro, Jari, toimitusjohtaja, Dicro Oy

Mella, Sara, varatoimitusjohtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj

I varapuheenjohtaja

Estovirta, Tero, johtaja, eQ Varainhoito Oy

Mettälä, Kirsi, henkilöstöjohtaja, Skanska Oy

Fredman, Peter, toimitusjohtaja, Fredman Group Oy

Nordström, Anders, talousjohtaja, ABB Oy

Kaasalainen, Kai, toimitusjohtaja, Tamro Oyj

Pöyhönen, Kimmo, tuotanto­ ja ostojohtaja, Planmeca Oy

Korsisaari, Antti, toimitusjohtaja, Korsisaari Yhtiöt

Vepsäläinen, Anni, toimitusjohtaja, Suomen Messut Osuuskunta

Kovanen, Heikki, toimitusjohtaja, Kovanen Yhtiöt Oy

Volanen, Risto, toimitusjohtaja, Pasi Volanen Oy

Kalliokoski, Terho, varatoimitusjohtaja, Kesko Oy II varapuheenjohtaja Järvinen, Erkki, toimitusjohtaja, Tikkurila Oyj III varapuheenjohtaja Huuhtanen, Riitta, Kalevala Koru Oy

72

Juhlakirja

2017


VALTUUSKUNTA 2017 Puheenjohtaja:

Huber, Satu, toimitusjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Lehtoranta, Timo, toimitusjohtaja, Pusulan Kaivuu ja Sora Oy

Savolainen, Harri, toimitusjohtaja, NCC Rakennus Oy

I varapuheenjohtaja:

Hyvärinen, Esa, johtaja, Fortum Oyj

Lepistö, Timo, toimitusjohtaja, Nordic Morning

Savolainen, Kari, toimitusjohtaja, Finavia Oyj

Kalliokoski, Terho, varatoimitusjohtaja, Kesko Oy

Hyökyvaara, Jarmo, hallituksen puheenjohtaja, Smartum Oy

Leppälä­Nilsson, Anne, johtaja, Kesko Oyj

Schalin, Kiuru, toimitusjohtaja, Oy Lautex Ab

II varapuheenjohtaja:

Isoaho, Minna, toimitusjohtaja, Stratebility Oy

Luukkainen, Timo, toimitusjohtaja

Schults, Margus, toimitusjohtaja, Tallink Silja Oy

III varapuheenjohtaja:

Jungner, Mikael, toimitusjohtaja, Kreab Oy

Malinen, Heikki, konsernijohtaja, Posti Group Oyj

Sipola, Saku, toimitusjohtaja, SATO Oyj

Huuhtanen, Leena, toimitusjohtaja, Kalevala Koru Oy

Kaasalainen, Kai, toimitusjohtaja, Tamro Oyj

Sipponen, Lauri, toimitusjohtaja, Lidl Suomi Ky

Jäsenet:

Kaira, Peppi, toimitusjohtaja, SOLEMO Oy

Murto, Risto, toimitusjohtaja, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma

Niemi, Matti, kauppaneuvos, Helsingin Osuuskauppa Elanto

Järvinen, Erkki, toimitusjohtaja, Tikkurila­konserni

Aarnio, Tarmo, kunnanjohtaja, Kirkkonummen kunta Ahdekivi, Sakari, talousjohtaja, Ahlstrom Oyj Ahlholm, Riitta, toimitusjohtaja, Oy Fountain Park Ltd Aho, Heimo J., kauppaneuvos, SKS Group Oy Alamiekkaoja, Timo, toimitusjohtaja, Onvest Oy Antila, Mirva, toimitusjohtaja, OY IBM Finland Ab Areva, Reijo, toimitusjohtaja, Meltex Oy Plastics Aro, Paavo, yrittäjäneuvos, Aro Yhtiöt Oy Bachmann, Jari, toimitusjohtaja, Kaso Oy Björklund, Elina, toimitusjohtaja, Reima Oy Caspers, Anja, toimitusjohtaja, Novametor Oy Fallenius, Pertti, toimitusjohtaja, Saga Furs Oyj Forsén, Kjell, toimitusjohtaja, Vaisala Oyj Grönroos, Jouni, varatoimitusjohtaja, Oy Karl Fazer Ab Hackselius­Fonsen, Riikka, CEO, Brand Agency Punda Oy Heikkilä, Taavi, pääjohtaja, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta Heinola, Tauno, toimitusjohtaja, ABB Oy Helaniemi, Erkki, Partner, Alexander Group Oy Hienonen, Jukka, hallituksen puheenjohtaja, Paroc Group Oy Horo, Pekka, toimitusjohtaja, Microsoft Oy

Kairesalo, Esko, kunnanjohtaja, Mäntsälän kunta Kaisla, Tom, toimitusjohtaja, Eilakaisla Oy Kapanen, Heikki, Group Executive Vice President, Nets Finland Oy Kivikoski, Kari, toimitusjohtaja, A­Katsastus Group Oy Kivioja, Elina, toimitusjohtaja, Vattenfall Oy Kockberg, Mats, toimitusjohtaja, Oy Interpersona Ab Kopola, Nina, toimitusjohtaja, Suominen Yhtymä Oyj Korpiniemi, Antti, toimitusjohtaja, Berner Osakeyhtiö Kuljukka, Antti, toimitusjohtaja, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Murtopuro, Juha, toimitusjohtaja, Avarn Security Oy Mäkelä, Jukka, kaupunginjohtaja, Espoon kaupunki Nenonen, Kari, kaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki Nieminen, Jani, toimitusjohtaja, VVO­yhtymä Oyj Nieminen, Pasi, toimitusjohtaja, Autoliitto Nurmio, Jussi, hallituksen puheenjohtaja, N2 Helsinki Oy Nyström, Harry, toimitusjohtaja, Canon Oy Närhinen, Yrjö, toimitusjohtaja, Terveystalo Oyj Ojanpää, Pekka, toimitusjohtaja, Lassila&Tikanoja Oyj Parmasuo, Tomi, liiketoimintajohtaja, Meconet Oy

Sirkka, Olli, toimitusjohtaja, Oy LM Ericsson Ab Särkilahti, Tuomas, toimitusjohtaja, Skanska Oy Tenhunen, Pauliina, Managing Partner, Asianajotoimisto Castren & Snellman Oy Timonen, Heikki, kauppaneuvos, Machinery Oy Tolvanen, Marja, toimitusjohtaja, Marja Tolvanen Oy LKV Ujula, Jukka­Pekka, kaupunginjohtaja, Porvoon kaupunki Vainionpää, Katja, toimitusjohtaja, L’Oréal Finland Oy Veijalainen, Lauri, toimitusjohtaja, Stockmann Oyj Abp Vepsäläinen, Anni, toimitusjohtaja, Suomen Messut Osuuskunta

Kuokka, Esa, toimitusjohtaja, Esa Kuokka Oy

Pauna, Ari, toimitusjohtaja, Suomen Hypoteekkiyhdistys

Vertanen, Janne, hallituksen puheenjohtaja, Oy Verman Ab

Kurki, Tapani, toimitusjohtaja, Marja Kurki Oy

Pelkonen, Heikki, johtaja, LähiTapiola­ryhmä

Vesala, Mikko, toimitusjohtaja, H Vesala Oy

Laid, Valdur, toimitusjohtaja

Perkiö, Sanna, hallituksen puheenjohtaja, Insinööritoimisto ECOBIO Oy

Viertola, Juha, toimitusjohtaja, Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy

Laitinen, Jussi, toimitusjohtaja

Piha, Kirsi, hallituksen puheenjohtaja, Ellun Kanat Oy

Lang Tuomas, hallituksen puheenjohtaja, Intera Partners Oy

Viiala, Harry, teollisuusneuvos, HyXo Oy

Puntila, Leena, toimitusjohtaja, Bauer Media Oy

Votkin, Veijo, hallituksen puheenjohtaja, Lihatukku Veijo Votkin Oy

Laine, Kalle, toimitusjohtaja, Salomaa Yhtiöt OY

Lappalainen, Timo, toimitusjohtaja, Orion Oyj

Reen, Juhani, toimitusjohtaja, Newsec Asset Management Oy

Lappi, Timo, toimitusjohtaja, Heltti Oy

Reinikkala, Sarianne, toimitusjohtaja, Finncontainers Oy

Lehtilä, Olli, johtokunnan jäsen, liiketoimintajohtaja, OP Vahinkovakutus

Ritakallio, Timo, toimitusjohtaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Lehtimäki, Maunu, toimitusjohtaja, Evli Pankki Oyj

Rytkönen, Irmeli, toimitusjohtaja, Gigantti Oy Sarekoski, Olli, toimitusjohtaja, Veikkaus Oy

Vuoristo, Veikko, hallituksen puheenjohtaja, Vuoristo­yhtiöt Oy Wakkola, Marjariitta, toimitusjohtaja, BPS Consulting Finland Oy Yrjänen, Satu, toimitusjohtaja, TNS Gallup Oy Åberg, Göran, hallituksen puheenjohtaja, Schenker Oy

Juhlakirja

2017

73


Tutustu ja tilaa

2017

Ostokset osoitteesta www.kauppakamarikauppa.fi


VALIOKUNNAT 2017

Alue- ja asuntoasiat Puheenjohtaja:

Karjalainen, Jyrki, kiinteistöjohtaja, Helsingin Osuuskauppa Elanto

Tomperi, Ilkka, sijoitusjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

Varapuheenjohtaja:

Korhonen, Sami, verkostopäällikkö, Ruokakesko Oy

Volanen, Risto, toimitusjohtaja, Pasi Volanen Oy

Nieminen, Jani, toimitusjohtaja, VVO­yhtymä Oyj

Lassila, Tero, toimitusjohtaja, Oy Nortecon Ab

Asiantuntijajäsenet:

Muut jäsenet: Aarnio, Antti, johtaja, Sato Oyj

Louko, Antti, toimitusjohtaja, Catella Property Oy

Aspholm, Kimmo, varatoimitusjohtaja Rakennusosakeyhtiö Hartela

Metsälä, Juha, konsernijohtaja, Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

Hietala, Markku, toimitusjohtaja, Realprojekti Oy

Mäkiaho, Markku, toimitusjohtaja, OP Kiinteistösijoitus Oy

Hynynen, Ossi, liiketoimintajohtaja, Sponda Oyj

Nieminen, Timo, varatoimitusjohtaja, SRV Yhtiöt Oyj

Isoviita, Harri, liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy

Pohjonen, Arto, toimitusjohtaja, Lujatalo Oy

Kairesalo, Esko, kunnanjohtaja, Mäntsälän kunta

Tasa, Aija, johtaja, RAKLI ry

Estovirta, Tero, johtaja, eQ Varainhoito Oy

Aho, Mikko, toimialajohtaja, Helsingin kaupunki Pääkkönen, Satu, johtaja, Uudenmaan elinkeino­, liikenne­ ja ympäristökeskus Vikman­Kanerva, Merja, johtaja, Uudenmaan liitto Valiokunnan sihteeri: Pasuri, Tiina, maankäyttö­ ja liikenneasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Tavoitteemme on seurata alueen maankäyttöön, liikenteeseen ja rakennettuun ympäristöön liittyvää kehitystä ja prosesseja sekä vaikuttaa niihin. Lähtökohtana on parantaa toimintaympäristöä, kilpailukykyä ja yhteistyötä.

ICT Puheenjohtaja: Mykkänen, Heikki, tietohallintojohtaja, SKS Group Oy Varapuheenjohtaja: Hiltunen, Arto, tietohallintojohtaja, Kesko Oyj

Halme, Anu, asiakkuusjohtaja, W3 Group Finland Oy

Seppälä, Antti, Program Manager, Strategy and Corporate Planning, Tieto Finland Oy

Laitinen, Jarmo, toimitusjohtaja, Trimico Oy

Sotkas, Sari

Lampela, Ari, Sales Lead, Google Finland Oy

Muut jäsenet:

Lattu, Matti, toimitusjohtaja, Heeros Oyj

Alén, Reijo, kehitysjohtaja, Oy International Business Machines Ab

Laturi, Panu, partneri, N2 Comms

Byman, Ray, Sales Director, OpusCapita Group Oy Forsberg, Gustaf, toimitusjohtaja, LPOnet Oy Ab

Sääksjärvi, Hemminki, johtaja, Fujitsu Finland Oy Valli, Tapio, johtaja, Soprano Commerce Oy Virkkunen, Jukka, toimitusjohtaja, Convino Oy

Nyroos, Marko, partner, ITaito Oy

Ylihurula, Anna­Mari, Vice President, Elisa Oyj

Nyström, Harry, toimitusjohtaja, Canon Oy

Valiokunnan sihteeri:

Ojala, Oskari, Account Director, Mediaosakeyhtiö Frantic

Äikäs, Saija, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Pulkkinen, Markku, johtaja, Microsoft Oy

Autamme yrityksiä ja johtoa oivaltamaan digitalisaation mahdollisuudet sekä onnistumaan sähköisessä liiketoiminnassa. Digitaalisuus, toimijoiden verkostoituminen ja kilpailukykyinen tietoyhteiskuntaympäristö tukevat kasvua.

Juhlakirja

2017

75


VALIOKUNNAT 2017

Kauppa ja palvelut Puheenjohtaja:

Lautjärvi, Marjo, toimitusjohtaja, Finland Relocation Services Oy

Saranpää, Minna, toimitusjohtaja, Wilhelmiina Palvelut Oy

Mähönen, Juha, toimitusjohtaja, Vuoristo­Yhtiöt Oy

Teir, Björn, Real Estate ­liiketoimintayksikön johtaja, Stockmann Oyj Abp

Pelkonen, Tommi, strategiajohtaja, Oy SEK Ab

Tiihonen, Jarmo, johtaja, OP Yrityspankki Oyj

Pennanen, Kari, palvelujohtaja, Alko Oy

Tiuraniemi, Juha, johtaja, kauppakeskustoiminnot, Realprojekti Oy

Punkka, Jari, kiinteistöjohtaja, A­Katsastus Group Oy

Vikström, Aku, toimitusjohtaja, Royal Ravintolat Oy

Koskinen, Toni, kiinteistötoimiston päällikkö, Lidl Suomi Ky

Ruokonen, Janne, myynti­ ja markkinointijohtaja, Tulos Helsinki Oy

Virtanen, Jussi, turvallisuuspalveluiden johtaja, Avarn Security Oy

Krook, Hannu, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Varuboden­Osla Handelslag

Stenholm, Elena, kaupallinen johtaja, Finavia Oyj

Liimatainen, Veli­Matti, varatoimitusjohtaja, Helsingin Osuuskauppa Elanto Varapuheenjohtaja: Sääksmäki, Ari, ketjujohtaja, Kesko Oy Muut jäsenet: Holma Pekka, toimitusjohtaja, Krapihovi Oy

Valiokunnan sihteeri: Pakarinen, Pia, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Vahvistamme kaupan ja palvelualojen toimintaedellytyksiä ja kasvun mahdollisuuksia vaikuttamalla kaavoitukseen, eri liikennemuotojen tasapuoliseen kehittämiseen, työvoiman saamiseen ja ostopalvelujen lisäämiseen julkisissa hankinnoissa sekä lisäämällä tietämystä kuluttajatrendeistä ja digitalisaatiosta.

Koulutus- ja työvoima-asiat Puheenjohtaja: Mettälä, Kirsi, henkilöstöjohtaja, Skanska Oy Varapuheenjohtaja: Huuskonen, Sirpa, henkilöstöjohtaja, Tokmanni Oy Muut jäsenet: Ek­Petroff, Sari, Manager, People&Leadership Development, Culture&Wellbeing, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Forsblom­Korsi, Tarja, palvelujohtaja, Eilakaisla Oy

Jokinen, Jaana, henkilöstöjohtaja, Posti Group Oyj Kokko, Teemu, rehtori, Haaga­Helia ammattikorkeakoulu Oy Kulmala, Sanna, henkilöstö­ ja viestintäjohtaja, WSP Finland Oy Loukola, Antti, toimitusjohtaja, Helsinki Business College Oy Malinen, Hilkka, henkilöstöjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Martikainen, Arja, Senior Consultant, Barona Group Oy Piiroinen, Sirpa, henkilöstöpäällikkö, Attendo Oy

Rolig, Tiina, henkilöstöjohtaja, Canon Oy Rommi, Santeri, yrittäjä/omistaja, Stonepocket Consulting Group Oy Soikkanen, Kaarina, henkilöstöjohtaja, Finavia Oyj Svensk, Ari, johtaja, Kesko Oyj Taivainen, Outi, henkilöstöjohtaja, OP ryhmä Takanen, Anu, HR Director, Fazer Food Services Finland Valiokunnan sihteeri: Lahtinen, Markku, koulutusasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Vaikutamme kysyntälähtöisen koulutuksen ja yrityspalveluiden puolesta, ennakoimme tulevaisuuden työvoima- ja osaamistarpeita, kehitämme yritysten ja työyhteisöjen monikulttuurisuusvalmiuksia sekä lisäämme metropolialueen houkuttelevuutta yrityksille ja osaavalle työvoimalle.

76

Juhlakirja

2017


VALIOKUNNAT 2017

Liikenne Puheenjohtaja: Kovanen, Heikki, toimitusjohtaja, Kovanen Yhtiöt Oy Varapuheenjohtaja: Linnamäki, Markku, Director Real Estate Services, Stockmann Oyj Abp Muut jäsenet: Björklund, Magnus, toimitusjohtaja, Volvo Finland Ab

Heinonen, Minna, tulosyksikön johtaja, Destia Oy

Pihlajamäki, Olli, Head of Logistics, Lassila & Tikanoja Oyj

Kaukonen, Jari, johtaja, WSP Finland Oy

Putkonen, Reetta, liikennesuunnittelupäällikkö, Helsingin kaupunki

Kerppola, Antti, toimitusjohtaja, HYY Yhtymä Leppänen, Mikko, tekninen johtaja, Ramboll Finland Oy

Bäckström, Juhani, toimitusjohtaja, Trafix Oy

Mäkinen, Aapo, myynti­ ja kehitysjohtaja, SE Mäkinen Logistics Oy

Halonen, Antti, Mobility divisioonan hallintojohtaja, Siemens Osakeyhtiö

Nurmi, Petteri, Director, Schenker Oy

Heikkala, Risto, Business Process Expert, Neste Oyj

Palomäki, Antti, aluejohtaja, Kesko Oyj

Päiviö, Tuovi, johtaja, Uudenmaan elinkeino­, liikenne­ ja ympäristökeskus Salminen, Karri, hallituksen puheenjohtaja, ITS Finland ry Vainio, Jari, Senior Advisor, UAB Guriola Valiokunnan sihteeri: Pasuri, Tiina, maankäyttö­ ja liikenneasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Tavoitteenamme on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä vaikuttamalla kaavoitukseen ja liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Seudun yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on tarpeen, mutta samalla on huolehdittava kaikkien kulkumuotojen sujuvuudesta. Helsingin uusi yleiskaava mahdollistaa merkittävän asukasmäärän ja työpaikkojen lisäyksen, mutta kaavan toteuttamista tulee seurata tarkasti.

Satama- ja logistiikka Puheenjohtaja: Herlin, Staffan, johtaja, Finnlines Oyj Varapuheenjohtaja: Salovaara, Mikko, avainasiakasjohtaja, Containerships Ltd. Oy

Keronen, Taru, toimitusjohtaja, Eckerö Line Ab Oy

Reinikkala, Sarianne, toimitusjohtaja, Finncontainers Oy

Koljonen, Kari, kuljetusvakuutuksen osastopäällikkö, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Salmijärvi, Mika, toimitusjohtaja, Kesko Oyj

Muut jäsenet:

Lehtinen, Mikko, Vice President, Sales & Product Development and Transformation, DHL Global Forwarding

Haapasalmi, Maritta, tullipäällikkö, Helsingin tulli

Melasniemi, Tero, varatoimitusjohtaja, SA­TU Logistics Oy

Henttinen, Markku, toimitusjohtaja, Suomen Osto­ ja Logistiikkayhdistys LOGY ry

Mäki, Kimmo, toimitusjohtaja, Helsingin Satama Oy

Herrala, Elina, Head of Harbours and Terminals, Neste Oil Oyj

Piri, Perttu, toimitusjohtaja, Assistor Oy

Jussila, Harri, toimitusjohtaja, Geodis Wilson Finland Oy

Rautanen, Markus, toimitusjohtaja, OS­Agency Oy Ltd

Schults, Margus, toimitusjohtaja, Tallink Silja Oy Takala­Valtonen, Tarja, myyntijohtaja, Barona Logistiikka Oy Toivanen, Matti, toimitusjohtaja, Oy Kuehne+Nagel Ltd. Åberg, Göran, toimitusjohtaja, Schenker Oy. Valiokunnan sihteeri: Pasuri, Tiina, maankäyttö­ ja liikenneasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Korostamme työssämme niin vienti- ja tuontikuljetusten kuin logistiikankin merkitystä Suomen kilpailukyvylle. Seutumme valttina on vahva ulkomaankaupan synergiapotentiaali, jonka hyödyntämistä edistämme vaikuttamalla meriliikenteen ja logistiikan tehokkuuteen ja kilpailukykyyn.

Juhlakirja

2017

77


VALIOKUNNAT 2017

Talous- ja veroasiat Puheenjohtaja: Talari, Pekka, Senior Tax Manager, Ernst & Young Oy Varapuheenjohtaja:

Kääriäinen, Santeri, veroasiantuntija, Lemminkäinen Oyj

TalviOja, Tuomas, talousjohtaja, Space Systems Finland Oy

Linnavirta, Heikki, talousjohtaja, Keskisuomalainen Oyj

Viiala, Harry, teollisuusneuvos, HyXo Oy

Malin, Liisa, toimitusjohtaja, Diafora Oy

Lehtosalo, Kari, talousjohtaja, Oy IBM Finland Ab

Mäkikuutti, Kirsi, Group Financial Controller, Terveystalo Oyj

Muut jäsenet: Alhola, Kari, toimitusjohtaja, Alhola Consulting Oy Arpalahti Jouni, johtaja; yritysverotus, Wärtsilä Oyj Abp Caspers, Anja, toimitusjohtaja, Novametor Oy

Väätäinen, Tapio, osakas, asianajaja, Asianajotoimisto Merilampi Oy Asiantuntijajäsenet: Kemell, Ann­Mari, johtaja, Keskuskauppakamari

Nissinen, Petteri, CFO, Suomen Messut Osuuskunta

Orjala, Jarkko, johtaja, Verohallitus

Ohvo, Timo, Region Tax Manager North East/Finland, Nokia Oyj

Kerbs, Teija, kirjanpidon asiantuntija, Helsingin seudun kauppakamari

Korander, Iiro, Yrityspankin johtaja, Nordea Uusimaa, Nordea Oyj

Saarnio, Katja, talousjohtaja, Oy SEK Ab

Koukkari, Johanna, Financial Manager, TeliaSonera Finland Oyj

Seipäjärvi, Jyrki, veroasiantuntija, Kesko Oyj

Salmela, Antti, Partner, Vaaka Partners Oy

Valiokunnan sihteerit:

Koivumäki, Jukka, veroasiantuntija, Helsingin seudun kauppakamari Silén, Marko, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Kauppakamarin talous- ja veroasiainvaliokunta kokoaa yhteen jäsenyritysten talousjohdon ja yritysverotuksen asiantuntijat. Valiokunta keskittyy yritysverotuksen ja verotusmenettelyn ajankohtaisiin kysymyksiin, hyvään hallintotapaan sekä yritysrahoituksen haasteisiin. Erityisenä painopisteenä vuonna 2017 on kasvu- ja start up-yritykset.

Teollisuus Puheenjohtaja Pöyhönen, Kimmo, Vice President, Production and Purchasing, Planmeca Oy Varapuheenjohtaja: Nybäck, Pia, SVP, Animal sourcing and producer services, HKScan Oyj

Huuhtanen, Riitta, toimitusjohtaja, Kalevala Koru Oy

Rinkineva, Marja­Leena, elinkeinojohtaja, Helsingin kaupunki

Kauttu, Tuomo, asianajaja, Kauttu & Co Asianajotoimisto Oy

Schalin, Kiuru, toimitusjohtaja, Oy Lautex Ab

Koponen, Juha, toimitusjohtaja, Build Care Oy

Sjöholm, Mika, Vice President, Metso Flow Control Inc. Töyräs, Jarmo, toimitusjohtaja, Aro Systems Oy

Areva, Reijo, toimitusjohtaja, Meltex Oy

Miettinen, Petri, Group Vice President, Tikkurila Oyj

Backlund, Jani, liiketoimintajohtaja, Ruukki Construction Oy

Mustamäki, Esko, toimitusjohtaja, Arctech Helsinki Shipyard Oy

Ylänen, Jukka, toimitusjohtaja, Geomachine Oy

Bergström, Richard, toimitusjohtaja, Machinery Oy

Mäkelin, Lasse, Senior Vice President, ABB Oy Drives

Valiokunnan sihteeri:

Blomberg, Kari, toimitusjohtaja, SKS Group Oy

Punkka, Teemu, toimitusjohtaja, Vallilan Takomo Oy

Muut jäsenet:

Viiala, Harto, toimitusjohtaja, HyXo Oy

Pakarinen, Pia, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Haluamme turvata tuotannollisen toiminnan edellytykset ja teollisuuden kilpailukyvyn sekä varmistaa ammattitaitoisen teollisen työvoiman saatavuuden Helsingin seudulla.

78

Juhlakirja

2017


VALIOKUNNAT 2017

Yritysturvallisuus Puheenjohtaja

Kankkunen, Hannu, toimitusjohtaja, Rollock Oy

Teittinen, Kirsi, turvallisuuspäällikkö, Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Kinnunen, Jani, turvallisuusjohtaja, Luona Oy

Uusitalo, Harri, turvallisuuspäällikkö, OP­Pohjola ryhmä

Käyhkö, Petri, Head of Corporate Security, Kesko Oyj

Yrjölä, Erkki, turvallisuuspäällikkö, Vantaan Energia Oy

Muut jäsenet:

Lahtivirta, Tapani, Security Manager, Vaisala Oyj

Asiantuntijajäsenet:

Arnell, Jani, Director, PricewaterhouseCoopers Oy

Mustonen, Juha, turvallisuuspäällikkö, Stockmann Oyj

Hilve, Aku, yksikön päällikkö, kyberturvallisuus ja infrastruktuuri, Valtiovarainministeriö

Ekdahl, Hanna, lakiasiainjohtaja, Onvest Oy

Pirhonen, Jari, turvallisuusjohtaja, Oy Samlink Ab

Markkula, Kimmo, apulaispoliisipäällikkö, Länsi­Uudenmaan poliisilaitos

Rahkamaa, Pekka, Chief Security Officer, Neste Oyj

Valiokunnan sihteeri:

Rajamäki, Markku, turvallisuus­ ja riskienhallintajohtaja, Posti Group Oyj Varapuheenjohtaja Koskinen, Mikko, riskienhallintayksikön päällikkö, SOK

Hammarberg, Rauno, turvallisuusjohtaja, Wärtsilä Oyj Abp Heljaste, Juha­Matti, tietoturva­asiantuntija, F­Secure Corporation Kairinen, Petri, toimitusjohtaja, Nixu Oyj

Ruohonen, Tuomas, työsuhdepäällikkö, Skanska Oy

Tulensalo, Ari, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Työmme tavoitteena on turvata jäsenyritystemme liiketoimintoja ja varmistaa yritystoiminnan jatkuvuus häiriö- ja poikkeustilanteissa. Teemme työtämme ottamalla huomioon erityisesti pk-yritysten tarpeet

Verkostoidu maksuttomissa tapahtumissamme! Aamukahvitilaisuudet ▪ Elinkeinoseminaarit ▪ Ennakointikamarit ▪ Finanssilounaat ▪ Johtajuuden naiskamarit ▪ Julkistustilaisuudet ▪ Jäsentapaamiset ▪ KasvuOpen ▪ Verkostoitumistilaisuudet ▪ Yritysturvallisuustilaisuudet ▪ Muut tapahtumat

www.helsinki.chamber.fi

Juhlakirja

2017

79


ALUEJOHTOKUNNAT 2017

Espoo Puheenjohtaja: Fredman, Peter, toimitusjohtaja, Fredman Group Oy

Kankaanranta, Marjo, kauppakeskusjohtaja, Kauppakeskus Sello

Nikkilä, Hanna, johtaja, Microsoft Oy Palmio, Mika, Senior Consultant, Badenoch & Clark Finland

Varapuheenjohtaja:

Koski, Jouni, rehtori, Laurea­ammattikorkeakoulu

Leppänen, Mikko, tekninen johtaja, Ramboll Finland Oy

Laitinen, Harri, pankinjohtaja, Helsingin OP Pankki Oyj, Espoon OP­Private

Snäll, Kristian, riskienhallintajohtaja, Kone Oy

Muut jäsenet:

Lampinen, Timo, kiinteistöjohtaja, AGA Oy Ab

Vasara, Antti, toimitusjohtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Mattila, Karol, Head of Government Relations, Nokia Oyj

Öhman, Janne, toimitusjohtaja, Siemens Osakeyhtiö

Mikkola, Jussi, toimitusjohtaja, Intersport Finland Oy

Johtokunnan sihteeri:

Huotari, Olli, johtaja, Orion Oy Hyvärinen, Esa, yhteiskuntasuhdejohtaja, Fortum Oyj Häsä, Sami, liiketoimintajohtaja, LähiTapiola

Mäkelä, Jukka, kaupunginjohtaja, Espoon kaupunki

Seristö, Hannu, vararehtori, Aalto­yliopisto

Äikäs, Saija, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Espoon aluejohtokunta painottaa liikennehankkeiden toteuttamista ja seuraa länsimetron kehityskäytävän suunnittelua, jotta elinkeinoelämän tarpeet huomioidaan.

Vantaa Puheenjohtaja Kaasalainen, Kai, toimitusjohtaja, Tamro Oyj Varapuheenjohtaja Laukkanen, Pertti, teollisuusneuvos, Vantaan Energia Oy Muut jäsenet Ala­Heikkilä, Antti, toimitusjohtaja, Lentoasemakiinteistöt Oyj Alamiekkaoja, Timo, toimitusjohtaja, Onvest Oy Anderson, Tom, hallituksen puheenjohtaja, Oy Elfving Ab

Fallenius, Pertti, toimitusjohtaja, Saga Furs Oyj

Lindblad, Tom, toimitusjohtaja, Fazer Makeiset Oy

Himberg, Matti, kauppias, Matti Himberg Oy/ Citymarket Jumbo

Mäkinen, Tapio, hallituksen puheenjohtaja, SE Mäkinen Logistics Oy

Huhdanpää, Henri, toimitusjohtaja, T2H Yhtiöt Oy

Nummelin, Erik, hallituksen jäsen, Mako Osakeyhtiö

Järvinen, Erkki, toimitusjohtaja, Tikkurila Oyj

Palomäki, Antti, aluejohtaja, Kesko Oyj

Karjalainen, Elina, toimitusjohtaja, Jetflite Oy Karjalainen, Jyrki, kiinteistöjohtaja, Helsingin Osuuskauppa Elanto Karvinen, Arno, toimitusjohtaja, Mobile Spa Oy Koponen, Juha, toimitusjohtaja, Build Care Oy

Parmasuo, Tomi, hallituksen puheenjohtaja, Meconet Oy Johtokunnan sihteeri: Tulensalo, Ari, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Vantaan aluejohtokunta tukee Vantaan kaupungin elinkeinopolitiikan linjauksia rakentaa kaupungista osa sujuvaa metropolialuetta yhteistyössä kaupungin ja kumppaneiden kanssa.

80

Juhlakirja

2017


K AUPPAK AMARIYKSIKÖT 2017

Itä-Uusimaa

(Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukila ja Sipoo) Puheenjohtaja:

Grannas, Mikael, kunnanjohtaja, Sipoon kunta

Ujula, Jukka-Pekka, kaupunginjohtaja, Porvoon kaupunki

Varapuheenjohtaja:

Haapala, Minna, logistiikkajohtaja, Neste Oil Oyj

Valkama, Carola, toimitusjohtaja, Oy Porvoon Lääkärikeskus Ab

Molander, Mauri, toimitusjohtaja, Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaleva, Olavi, kaupunginjohtaja, Loviisan kaupunki

Wackström, Patrick, toimitusjohtaja, Porvoon Energia Oy

Muut jäsenet: Aarttila, Marko, talousjohtaja, Ensto Oy

Krook, Hannu, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Wilkman, Kari, toimitusjohtaja, Porvoon Autotarvike Oy Ab

Areva, Reijo, toimitusjohtaja, Meltex Oy Plastics

Luoto, Hannu, location leader, Borealis Polymers Oy

Österman, Bo, Executive Chairman, Eltete TPM Ltd

Enholm, Katarina, toimitusjohtaja, Brunberg Oy

Mähönen, Juha, toimitusjohtaja, Vuoristo-yhtiöt Oy

Hallituksen sihteeri:

Forsström, Lena, johtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj

Ollila, Antti, ketjujohtaja, Kesko Oyj

Volanen, Risto, toimitusjohtaja, Pasi Volanen Oy

Forsberg, Gustaf, asiamies, Helsingin seudun kauppakamari

Yksikkö parantaa yritysten toimintaedellytyksiä lisäämällä yritysten ja kuntien välistä vuorovaikutusta. Lisäksi yksikkö pyrkii edistämään ja kehittämään alueella annettavaa koulutusta mm. toteuttamalla jäsenistönsä keskuudessa kyselyn toisen asteen ammatillisista koulutustarpeista ja kokemuksista. Yksikkö järjestää yrityspalkintokilpailun sekä ajankohtaisia seminaareja ja osallistuu alueellisiin tapahtumiin.

Keski-Uusimaa

(Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula) Puheenjohtaja: Korsisaari, Antti, toimitusjohtaja, Korsisaari Yhtiöt Varapuheenjohtaja: Sjöblom, Ilmari, toimitusjohtaja, Riisula Oy Muut jäsenet: Behm, Kimmo, kunnanjohtaja, Nurmijärven kunta

Kukkonen, Erkki, kaupunginjohtaja, Järvenpään kaupunki Lehto, Jussi, toimitusjohtaja, Keravan Energia Oy Peltonen, Kaj, liiketoimialapäällikkö, osakas, Vepe Oy Peltonen Pietilä, Antti-Pekka, toimitusjohtaja, Etelä-Suomen Media Oy

Heikkilä, Timo, johtaja, Kesko Oyj

Rinta-Kartano, Juhani, toimitusjohtaja, Keski-Uudenmaan Osuuspankki

Iivonen, Pia, konttorinjohtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj

Ropponen, Antti, toimitusjohtaja, Kokoushotelli Gustavelund

Kairesalo, Esko, kunnanjohtaja, Mäntsälän kunta

Saks, Fred, Senior Adviser, MEZ Crafts Finland Oy

Seppänen, Tommi, hankekehityspäällikkö, Helsingin Osuuskauppa Elanto Stén, Jaakko, toimitusjohtaja, Sten & Co Oy Ab Vertanen, Janne, hallituksen puheenjohtaja, Oy Verman Ab Viiala, Harry, teollisuusneuvos, HyXo Oy Ylänen, Jukka, toimitusjohtaja, Geomachine Oy Hallituksen sihteeri: Tulensalo, Ari, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Yksikkö valvoo yritysten ja alueen etuja sekä lisää yritysten ja kuntien yhteistyötä. Yksikkö järjestää verkostoitumistilaisuuksia ja seudullisen elinkeinoseminaarin.

Juhlakirja

2017

81


K AUPPAK AMARIYKSIKÖT 2017

Luoteis-Uusimaa (Karkkila ja Vihti)

Puheenjohtaja:

Jokisuu, Tiina, asiakasvastuullinen johtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj

Peltonen, Heleena, toimitusjohtaja, Tilipaikka Oy

Järvenpää, Marko, kaupunginjohtaja, Karkkilan kaupunki

Salovaara, Harri, kauppapaikkapäällikkö, Ruokakesko Oy

Muut jäsenet:

Lehtoranta, Timo, toimitusjohtaja, Pusulan Kaivuu ja Sora Oy

Silfverberg, Jori, tuotantojohtaja, Martela Oyj

Ali­Mattila, Tapani, vakuutusmeklari, Meklari­Matti Oy

Louhi­Lehtiö, Mari, toimitusjohtaja, Easel Training Oy

Sillanaukee, Markus, pankinjohtaja, Länsi­Uudenmaan Osuuspankki

Helander, Timo, toimitusjohtaja, Kiinteistövälitys Timo Helander Ky

Meri, Seppo, hallituksen puheenjohtaja, Meri­Met Oy

Vottonen, Heikki, toimialajohtaja, Suur­Seudun Osuuskauppa, SSO

Isokangas, Mikko, toimitusjohtaja, Novus Suomen Energiapalvelut Oy

Mäkelä, Matti, toimitusjohtaja, Novalab Oy

Hallituksen sihteeri:

Nikander, Seppo, toimitusjohtaja, Muotolevy Oy

Niinimäki, Jari, asiamies, Helsingin seudun kauppakamari

Eiro, Jari, toimitusjohtaja, Dicro Oy Varapuheenjohtaja: Vesala, Mikko, toimitusjohtaja, H. Vesala Oy

Jokinen, Timo, toimitusjohtaja, Sabora Pharma Oy

Nummela, Hannu, kunnanjohtaja, Vihdin kunta

Kauppakamariyksikkö vaikuttaa alueen kehittämishankkeisiin ja kuntarakenteen uudistustyöhön. Verkostoitumista edistetään järjestämällä aamukahvi- ja seminaaritilaisuuksia.

a a t t u l u o k i r a m

#ka

@K2HE

L

www.kauppakamarikauppa.fi

82

Juhlakirja

2017


Arjessa

mukana. Pääkaupunkiseudulla käytössäsi on 200 marketia, myymälää, liikennemyymälää sekä yli 100 ravintolaa. Tutustu palveluihimme tarkemmin: hok-elanto.fi

Suomalainen yritys, jonka sinä omistat.

Temporent Oy Mestarintie 14, 06150 PORVOO Tel. 0400 840 880 www.temporent.fi info@temporent.fi

Joka

päivä.


Kehitä osaamistasi joustavasti

Aina sinivalkoisesti.

Liiketalouden perustutkinto joustavasti työn ohessa tai oppisopimuksella. Tutustu tarjontaamme www.mercuria.fi. Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016

Onninen on ollut mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa jo yli sadan vuoden ajan. Palvelumme ja toimittamamme tuotteet ovat usein niin luonteva osa elin­ ympäristöä, ettei niitä tule ajatelleeksi. Onninen auttaa asiakkaitaan rakentamaan nykyaikaista, luotettavasti toimivaa yhteis­ kuntaa. Palvelemme lähellä asiakkaitamme toimittamalla tuotteita ja palvelukokonai­ suuksia muun muassa talonrakentamiseen, infrarakentamiseen, teollisuuteen ja alan jälleenmyyjille.

www.onninen.fi

www.heidrick.com

Omistajuus kannattaa Lönsamt att vara ägare

Omistajan käyntikortti Ägarens visitkort

Liikkeenjohdon suorahaku ja konsultointi

varuboden-osla.fi


TIEDOSTA RISKIT

www.laurea.fi

Laurea-ammattikorkeakoulu palvelemassa yrityksi채 ja aluetta. Merenherkkujen tukkuliike, toimitukset ymp채ri Suomen.

LOOKING FOR OFFICE PREMISES IN THE MOST RESPECTED ADDRESSES IN THE CITY CENTRE OR AT THE AIRPORT?

World Trade Center Helsinki, Aleksanterinkatu 17, 00100 Helsinki, Finland

World Trade Center Helsinki Airport, Lent채j채ntie 3, 01530 Vantaa, Finland


Helsingin seudun kauppakamarin

vaihde 09 228 601

etunimi.sukunimi@chamber.fi

86

Juhlakirja

2017

neuvonta tyรถsuhde- ja henkilรถstรถasiat 09 2286 025

www.helsinki.chamber.fi

www.kauppakamarika


HENKILÖSTÖ 2017

henkilöstö 2017

50

auppa.fi

Heikki J. Perälä Kirsi Koivisto

toimitusjohtaja 09 2286 0211 toimitusjohtajan assistentti 09 2286 0212

Vaikuttamistyö Pia Pakarinen Ari Tulensalo Saija Äikäs Gustaf Forsberg Jari Niinimäki Tiina Pasuri Maria Korpi Heini Vesterinen Miitta Hyvämäki

johtaja johtaja, Vantaa ja Keski-Uusimaan kauppakamariyksikkö johtaja Espoo asiamies, Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö asiamies, Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö projektipäällikkö, Ennakointikamari suunnittelija assistentti

09 2286 0213 09 2286 0371 09 2286 0333 019 505 8250 09 222 4522 09 2286 0215 09 2286 0317 09 2286 0252 09 2286 0214

Chamber of Multicultural Employments (COME) Markku Lahtinen Anniina Mandelin Satu Salonen Shania Shin

Project Director, koulutusasioiden päällikkö Services Development Officer Marketing Communication Officer Mentoring Programme Officer

050 571 3564 045 7733 3005 040 922 1021 040 922 1023

Jäsenasiat Pekka Launiainen

jäsenasiamies

09 2286 0257

viestintäpäällikkö, päätoimittaja viestinnän suunnittelija

040 565 1835 09 2286 0236

Viestintä Essi Lindqvist Marianne Holm

Jatkuu –>

asiakaspalvelu 09 2286 0360

Löydät meidät nimellä @K2HEL

www.kauppakamarilehti.fi

Juhlakirja

2017

87


HENKILÖSTÖ 2017

Helsingin seudun kauppakamarin henkilöstö 2017 Lakiasiain ja taloushallinnon neuvonta

Palveluliiketoiminta - Helsingin Kamari Oy

Marko Silen

Risto Sundell

johtaja, Sopimus- ja yhtiöoikeus, escrow

Työsuhde- ja henkilöstöasiat – soita suoraan vapaana olevalle työsuhdeneuvojalle Kati Mattinen

Kirsi Parnila Reetta Riihimäki Teija Kerbs Jukka Koivumäki Satu Dahl

lakimies, työsuhde- ja henkilöstöasiat, escrow lakimies, työsuhde- ja henkilöstöasiat lakimies, työsuhde- ja henkilöstöasiat, sopimus- ja yritysjuridiikka kirjanpidon asiantuntija veroasiantuntija, veroneuvonta assistentti

09 2286 0233

09 2286 0250

09 2286 0313 09 2286 0231 09 2286 0229 09 2286 0469 09 2286 0303 09 2286 0232

Maija Kärkäs

päällikkö, lakimies, EU-oikeus, EU-rahoitus 09 2286 0301 Mika Lahtinen lakimies, EU-oikeus, sopimus-, yhtiöoikeus ja työsuhdeasiat 09 2286 0316 Johanna Marin-Hyppönen asiantuntija, maa- ja markkinatieto, EU-rahoitus, kv. yrityskontaktihaut 09 2286 0306 Johanna Niemistö asiantuntija, maa- ja markkinatieto, kv. yrityskontaktihaut 09 2286 0238

Ulkomaankaupan asiakirjat (www.e-vientiasiakirjat.fi) palvelupäällikkö palveluneuvoja palveluneuvoja

09 2286 0216 09 2286 0339 09 2286 0218

www.e­vientiasiakirjat.fi

88

Juhlakirja

2017

Heidi Ilves-Leppänen talouspäällikkö Noora Hörkkö kirjanpitäjä Anu Laine kirjanpitäjä

09 2286 0224 09 2286 0361 09 2286 0319

ICT

Enterprise Europe Network (EEN)

Heidi Ikonen Olga Fabritius Nina Kramp

Talous

toimitusjohtaja 09 2286 0221 (resurssijohtaja, Helsingin seudun kauppakamari)

Max Moiseev IT-päällikkö Miira Kolehmainen suunnittelija, digitaalinen kehitys Laura Rausku koordinaattori, digitaalinen kehitys

09 2286 0239 09 2286 0308 09 2286 0311

Asiakkuusyksikkö Riitta Salmi Kimmo Sallinen

asiakkuusjohtaja yhteyspäällikkö, henkilökohtainen myynti Jukka Jääskeläinen myyntipäällikkö, henkilökohtainen myynti Katariina Suominen myyntipäällikkö Ulla Kautto myyntineuvottelija Päivi Kortelainen myyntineuvottelija Anne Ailama asiakaspalvelupäällikkö Tytti Luoto koordinaattori, asiakaspalvelu ja jäsenasiat Minna Kiili koordinaattori, asiakaspalvelu Meeri Teder koordinaattori, asiakaspalvelu Sinikka Varjoluoto koordinaattori, asiakaspalvelu Lisa Hämäläinen koordinaattori, asiakaspalvelu Kati Paakkunainen myyntineuvottelija Hilkka Vainio markkinointipäällikkö Anne Latvasalo suunnittelija, markkinointi Terhi Maidell koordinaattori, markkinointi Susanne Mether koordinaattori, markkinointi

09 2286 0230 09 2286 0310 09 2286 0234 09 2286 0259 09 2286 0237 09 2286 0210 09 2286 0223 09 2286 0220 09 2286 0217 09 2286 0357 09 2286 0353 09 2286 0252 09 2286 0312 09 2286 0352 09 2286 0318 09 2286 0235 09 2286 0365

Palveluliiketoiminta Antti-Pekka Hulkko Petra Edman Christiane Eriksson Kati Hietamies Janne Kettunen Kirsi Lönnroos Taina Parviainen Seija Ruohonen Tuija Sjöblom Leena Viitala

palveluliiketoiminnan johtaja asiantuntija suunnittelija toimitusavustaja asiantuntija asiantuntija päätoimittaja tuottaja asiantuntija tuottaja

09 2286 0304 09 2286 0314 09 2286 0251 09 2286 0245 09 2286 0354 09 2286 0309 09 2286 0315 09 2286 0359 09 2286 0222 09 2286 0254


Yritysten tukena kohti monikulttuurisuutta Neuvontapalvelut Maksutonta neuvontaa kansainväliseen työvoimaan liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä! come@helsinki.chamber.fi + 358 9 2286 0501

EntryPoint-mentorointiohjelma Poikkikulttuurinen mentorointiohjelma tuo yhteen eri alojen ammattilaiset ja kansainväliset osaajat. Haasta itsesi ja ryhdy mentoriksi!

www.come2.fi @come2fi


K AUPPAK AMARIT SUOMESSA 2017

Keski-Suomen kauppakamari

Oulun kauppakamari

Tampereen kauppakamari

Toimitusjohtaja Mika Peltonen Raatimiehenkatu 20 A, 53100 Lappeenranta 040 351 8480 etunimi.sukunimi@chamber.fi ekarjala@kauppakamari.fi www.etela-karjalankauppakamari.fi

Etelä-Karjalan kauppakamari

Toimitusjohtaja Uljas Valkeinen Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä puh. 010 322 2380 etunimi.sukunimi@chamber.fi info@centralfinlandchamber.fi www.centralfinlandchamber.fi

Toimitusjohtaja Jari Tuovinen Uusikatu 53, 90120 Oulu, 050 562 9933 etunimi.sukunimi@chamber.fi info.oulu@chamber.fi www.oulu.chamber.fi

Toimitusjohtaja Antti Eskelinen Kalevantie 2 D, 33100 Tampere 03 230 0555 etunimi.sukunimi@chamber.fi info@tampereenkauppakamari.fi www.tampere.chamber.fi

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

Keskuskauppakamari

Pohjanmaan kauppakamari

Turun kauppakamari

Toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä World Trade Center Helsinki Aleksanterinkatu 17, PL 1000 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@chamber.fi www.keskuskauppakamari.fi

Toimitusjohtaja Juha Häkkinen Vaihde 06 318 6400 fax 06 318 6490 etunimi.sukunimi@chamber.fi info@ostro.chamber.fi www.ostro.chamber.fi

Toimitusjohtaja Minna Arve Puolalankatu 1, 20100 Turku 02 274 3400 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi kauppakamari@turku.chamber.fi www.turku.chamber.fi

Kuopion alueen kauppakamari

Vaasan toimisto Raastuvankatu 20, 65100 Vaasa Pietarsaaren toimisto Runeberginkatu 11, 68600 Pietarsaari Kokkolan toimisto Ristirannankatu 1, 67100 Kokkola

Ålands handelskammare

Toimitusjohtaja Pertti Kinnunen Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 06 429 8100, fax 06 429 8120 etunimi.sukunimi@chamber.fi ep@kauppakamari.fi www.southostro.chamber.fi

Etelä-Savon kauppakamari Toimitusjohtaja Markku Kakriainen TUMA-talo, Sammonkatu 12, 50130 Mikkeli 044 732 1180 etunimi.sukunimi@chamber.fi mikkeli@chamber.fi www.eskauppakamari.fi

Helsingin seudun kauppakamari Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä Kalevankatu 12, 00100 Helsinki 09 228 601 etunimi.sukunimi@helsinki.chamber.fi kauppakamari@helsinki.chamber.fi www.helsinki.chamber.fi Espoon toimisto Johtaja Saija Äikäs Innopoli 2, Tekniikantie 14 02150 Espoo 050 492 5854 espoo@helsinki.chamber.fi Vantaan toimisto Johtaja Ari Tulensalo Leija Yrityspalvelukeskus, Elannontie 3, 01510 Vantaa 09 228 601

Hämeen kauppakamari Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen etunimi.sukunimi@hamechamber.fi puh. 075 7566 700 www.hamechamber.fi Lahden toimisto Niemenkatu 73, 15140 Lahti Hämeenlinnan toimisto Vankanlähde 7, 13100 Hämeenlinna

90

Juhlakirja

2017

Toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi Microkatu 1, 70210 Kuopio 017 266 3800 etunimi.sukunimi@kuopiochamber.fi kauppakamari@kuopiochamber.fi www.kuopiochamber.fi

Kymenlaakson kauppakamari Toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta 05 229 6100 etunimi.sukunimi@chamber.fi kymichamber@kauppakamari.fi www.kymichamber.fi

Pohjois-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Vänskä Torikatu 21 C, 80100 Joensuu 050 366 4888 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.nk.chamber.fi

Rauman kauppakamari

Kotkan toimisto PL 83, Heikinkatu 7, 48101 Kotka Kouvolan toimisto Vartiotie 3, 45100 Kouvola

Sinkokatu 11, 26100 Rauma 044 765 4533 etunimi.sukunimi@rauma.chamber.fi www.rauma.chamber.fi

Lapin kauppakamari

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari

Toimitusjohtaja Timo Rautajoki Maakuntakatu 29–31 B, 96200 Rovaniemi 020 754 5499 etunimi.sukunimi@chamber.fi kauppakamari@lapland.chamber.fi www.lapland.chamber.fi

Toimitusjohtaja Anne Pevkur Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää 019 871 2350 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi kauppakamari@rihychamber.fi www.rihychamber.fi

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Satakunnan kauppakamari

Toimitusjohtaja Eero Hettula Elina Kurjenkatu 2, PL 34, 10301 Karjaa 019 233 222, 040 551 0416 etunimi.sukunimi@chamber.fi office@lansiuusimaa.chamber.fi www.lansiuusimaa.chamber.fi

Valtakatu 6, 28100 Pori 044 710 9603 etunimi.sukunimi@sata.chamber.fi kauppakamari@sata.chamber.fi www.sata.chamber.fi

Verkställande direktör Anders Ekström Nygatan 6, 22100 Mariehamn 018 29 029 fornamn.efternamn@naringsliv.ax info@naringsliv.ax www.chamber.ax


Lihatukku Veijo Votkin oy www.wotkins.fi


SOPIMUSPYSÄKÖINNILLE TARVETTA?

Moottoriparkki Helsinki ja Vantaa SOPIMUSPYSÄKÖINNILLE SO I US YSÄKÖINNILL tarjoavat sopimuspysäköintiä yrityksille ja yhteisöille Asiakaspalvelu:TARVETTA? 010 322 8000

Moottoriparkki Helsinki ja Vantaa tarjoavat sopimuspysäköintiä yrityksille ja yhteisöille. Asiakaspalvelu: 010 322 80009/Petteri

TARVITSETKO TARVITSETKO YRITYKSEN VARASTOLLE KESKITTÄMISTARVETTA?

KESKITTÄMISTARVETTA? TARVETTA? TARVETTA?

TAVARANSÄILYTYKSELLE TARVETTA? PIENTAVARALLE SÄILYTYSTILAA? Vuokraa tila juuri sopivaan tarpeeseesi ja niin joustavaksi ajaksi kuin HARRASTUSVÄLINEILLE? HARRASTUSVÄLINEILLE? tarvitset. Pientavaralle omat lukittavat tilat. Meillä järjestyy! on näppärää ja turvallista säilytystilaa. Tilat ovat erillisiä, ja hintamme sisältävät arvonlisäveron. Vuokraa tila Tavaraparkki Vantaa. sopivaan tarpeeseesi ja niin joustavaksi ajaksi kuin sopivaan tarpeeseesi ja niin joustavaksi ajaksi kuin Meillä järjestyy! www.tavaraparkki.fi Asiakaspalvelu: 010 322 8000

avaraparkki Vantaa.

TAVARAPARKKI 010 322 8000

Tavaroiden nooan arkki

ivaan tarpeeseesi ja niin joustavaksi ajaksi p j j j omat lukittavat tilat.

TAVARAPARKKI Tavaroiden nooan arkki

322 8000

TAVARAPARKKI Tavaroiden nooan arkki WWW.ARE.FI

Autolasien ykkönen AutolAsien AMMAttiAsentAMo

tAMpereen tuulilAsiMyynti

Meiltä saat tuulilasit kaikkiin automerkkeihin ja kaikkiin malleihin.

Lokomonkatu 25 D, Lokomonkulma 33900 Tampere 03 2610920, 0400 166600

Possijärvenkatu 2, Lielahti 33400 Tampere 0400 623 533

www.tuulilasimyynti.fi


Cortex Oy

'+, ()%' ! %& %( $$*&$

DialOk Communications Finland Oy HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5 00180 HELSINKI Tel. 09 5766 9870 Fax 09 5766 9850 info@dialok.fi www.dialok.fi

Kutojantie 5, 02630 ESPOO Tel. 09 759 0770 Fax 09 7590 7799 cortex@cortex.fi etunimi.sukunimi@cortex.fi www.cortex.fi Pakkauskoneiden ja -tarvikkeiden, leipomokoneiden ja merkintälaitteiden myynti, sekä niihin liittyvä huolto.

Asianajotoimisto Juutilainen & Co. Oy PL 800, 00101 HELSINKI Tel. 09 682 9140 www.jlaw.fi jaana.juutilainen@jlaw.fi

Läntinen teollisuuskatu Espoo Tiilenpolttajankuja 5, 17, Vantaa | www.asfalttikulma.fi | info@asfalttikulma.fi I www.asfalttikulma.fi I info@asfalttikulma.fi

Asfaltointipalvelua pienille ja suurille asiakkaille

Asfaltilla saat helppohoitoisen ja näyttävän päällysteen parkkipaikoille ja kulkuväylille. Meiltä myĂśs: • Viherrakennus • SalaojatyĂśt • Viemärikorjaukset • Pihavalojen asennus • Autolämmitystolppien vaihdot ja asennukset • Maansiirto • Kaivonkansien uusiminen

Matti Häkkilä puh. 0400 437 153 Teppo Stellberg puh. 0400 933 758

Vakaasti väylällä Finnpilot Pilotage Oy www.finnpilot.fi


Jäsenyys Helsingin seudun kauppakamarissa on enemmän kuin hintansa arvoinen.

tusi!

ö y H dy

ne

n

j ä n äse

Kirsi Parnila lakimies Helsingin seudun kauppakamari

Monipuoliset

LAKIMIES- JA ASIANTUNTIJANEUVONTAA

AJANKOHTAISKOULUTUKSET

KAUPPAKAMARILEHTI.FI & KAUPPAKAMARILEHTI Elinkeinoelämän uutiset verkossa ja painettuna

henkilöstön osaamisen kehittämiseen

KAUPPAKAMARITIETO.FI & AMMATTIKIRJAT Tietoa työn tueksi painettuna ja verkossa

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUKSIA elinkeinoelämässä

PALVELUT YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISEEN www.EnterpriseEurope.fi

NÄY, VAIKUTA & NÄY, VAIKUTA & VERKOTU VERKOSTOIDU

tilaisuuksissa ja tilaisuuksissa ja KauppakamariVerkossa KauppakamariVerkossa

COME Chamber of Multicultural Enterprises - yritysten monikulttuuristen valmiuksien tukemiseen

www.helsinki.chamber.fi | www.kauppakamarikauppa.fi

ULKOMAANKAUPAN ASIAKIRJAT


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARIN

JÄSENET

MEMBERS

OF THE HELSINKI REGION CHAMBER OF COMMERCE CLASSIFIED LIST


TOIMIALAHAKEMISTO

TOIMIALAHAKEMISTO

Agentuuritoimintaa...........................................................100 Aitoja .......................................................................................100 Akkuja ja paristoja ..............................................................100 Alkoholijuomia ....................................................................100 Alumiiniprofiileita...............................................................100 Ammattialajärjestöjä.........................................................100 Apteekkeja ............................................................................100 Apuvälineitä .........................................................................101 Arkkitehtipalvelu ................................................................101 Arkkitehtitoimistoja...........................................................101 Arvopaperikauppaa ..........................................................101 Asiakaspalvelujärjestelmät .............................................101 Asianajotoimistoja .............................................................101 Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen ........103 Asuntojen ja kiinteistöjen vuokrausta ja hallintaa 103 Atk-suunnittelua, -ohjelmointia ja konsultointia ..103 Autojen varaosia .................................................................103 Autokorjaamoja ..................................................................103 Autokouluja ..........................................................................103 Autoleasingpalvelua .........................................................103 Autoliikkeitä..........................................................................103 Automaatiopalveluja ja -laitteita..................................104 Autopesuloita ......................................................................104 Autovuokraamoja ..............................................................104 Av-laitteita, -tarvikkeita ja -palvelua ...........................104 Ballistista suojausta............................................................104 Betonielementtejä .............................................................104 Biotekniikkaa ........................................................................104 Cateringpalveluita..............................................................104 CFO- ja controller palvelua .............................................105 Digitaalisia mediaratkaisuja ...........................................105 Elektroniikkaa ja komponentteja .................................105 Elementtiasennuksia.........................................................105 Elintarviketeollisuuden koneita ja laitteita ..............105 Elintarviketeollisuuden logistiikkapalveluja............105 Elintarviketeollisuuden raaka-aineita.........................105 Elintarviketeollisuutta.......................................................105 Elintarvikkeiden tukkukauppaa ...................................105 Elintarvikkeiden valmistusta..........................................106 Eläinlääkintäpalveluja.......................................................106 Eläinten ruokia.....................................................................106 Eläke- ja työttömyysvakuutus .......................................106 Eläkelaitospalvelua ............................................................106 Energiaa..................................................................................106 Energiatekniikka .................................................................107 Erikoisalarakentaminen ...................................................107 Esitystekniikkaa ...................................................................107 Fysikaalista hoitoa ..............................................................107 Fysioterapia- ja hyvinvointipalvelut............................107 Golf-kenttiä ...........................................................................107 Graafisen alan koneita ja laitteita.................................107 Graafisen teollisuuden laitteet ja -materiaalit.........107 Halleja......................................................................................107 Hammaslääkintälaitteiden valmistusta.....................107 Hankintapalveluita.............................................................107 Hautauspalvelua .................................................................107 Henkilöstön vuokrausta ja välitystä ............................107 Henkilöstövuokrausta ......................................................107 Hissejä ja hissihuoltoa ......................................................108 Hotelleja .................................................................................108 Huolintaa ja rahtausta ......................................................108 Huoltoasemia .......................................................................108 Huonekaluja .........................................................................109 Huutokauppapalveluja ....................................................109 Hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa ...................................109 ICT-suunnittelua, -ohjelmointia ja konsultointia ...109 Ilmanpuhdistusteknologiaa...........................................109 Ilmastointiurakointia ja -laitteita ..................................109 Ilotulitusnäytöksiä ..............................................................109 Insinööritoimistoja .............................................................109 Internet-palvelua ................................................................110 Isännöintipalveluja ............................................................110 Isännöintiä.............................................................................110 Isännöintiä ja kiinteistönhoitoa ....................................110 IT-konsultointia....................................................................110 IT-palvelua ja -ratkaisuja ..................................................110

96

Juhlakirja

2017

IT-palveluita ..........................................................................111 Johtimia ja johdinsarjoja .................................................111 Julkishallinto.........................................................................111 Julkisivurakentamista .......................................................111 Juomateollisuutta ..............................................................111 Jälkivahinkojen torjuntaa................................................111 Järjestöt, yhdistykset.........................................................111 Järjestötoimintaa ................................................................112 Jäteveden käsittelyä ..........................................................113 Jäähdytyslaitteet ja lämpöpumput.............................113 Kaasuja ja kaasulaitteita...................................................113 Kahviloita ...............................................................................113 Kahvin valmistuslaitteita .................................................113 Kaivostoimintaa ..................................................................114 Kansainvälistä kuljetusta .................................................114 Kansainvälistä veroneuvontaa ......................................114 Kassajärjestelmiä ................................................................114 Katsastusta ............................................................................114 Kattaustarvikkeita ja ruokailuvälineitä ......................114 Katto- ja vedeneristysrakentamista ............................114 Kattotöitä ...............................................................................114 Kauneudenhoitopalveluja ..............................................114 Kauppakeskuksia ................................................................114 Kaupunkeja ja kuntia ........................................................114 Kehitysyhtiöitä .....................................................................115 Keittiökalusteiden valmistusta ja myyntiä ...............115 Kemiallisten tuotteiden tukkukauppaa ....................115 Kemianteollisuutta.............................................................115 Keräilyrahoja ja mitaleja...................................................115 Kierrätystä..............................................................................115 Kiinnikkeitä ...........................................................................116 Kiinteistöalan asiantuntijapalveluita ..........................116 Kiinteistöalan palveluja ....................................................116 Kiinteistöjen arviointia .....................................................116 Kiinteistöjen huolto ...........................................................116 Kiinteistöjen ja asuntojen välitystä..............................116 Kiinteistökehityksen konsultointia ..............................117 Kiinteistökehitys, -sijoitus................................................117 Kiinteistönhoitoa ja kiinteistönhoitotuotteita ........117 Kiinteistösijoitustoimintaa ..............................................117 Kirjakauppoja .......................................................................117 Kirjansitomoja ......................................................................117 Kirjastoautomaatiojärjestelmiä ....................................117 Kiviä ja kiviasennusta ........................................................117 Kodinkoneiden huoltoa, korjausta ja valmistusta 117 Kodintekniikkaa ..................................................................117 Kokous- ja kongressipaikkoja ........................................118 Kokouspalvelut....................................................................118 Kompressoreiden myyntiä ja huoltoa........................118 Kone- ja prosessisuunnittelua .......................................118 Koneet ja laitteet ympäristön hoitoon ja rakentamiseen .....................................................................118 Koneiden ja laitteiden agentuuritoiminta................118 Koneiden ja laitteiden myyntiä ja vuokrausta ........118 Koneiden ja laitteiden tukkukauppaa .......................118 Koneiden ja laitteiden valmistusta ..............................119 Koneistamoja .......................................................................119 Konepajateollisuutta ja metallitöitä ...........................119 Konevuokrausta ..................................................................119 Konservointia .......................................................................119 Konsulenttipalveluja .........................................................119 Konsultointia ........................................................................119 Konttipalvelua .....................................................................120 Korjausrakentamista .........................................................120 Koruja ......................................................................................120 Kosmetiikka ja hygieniatuotteita .................................120 Kosmetiikkaa ja kosmeettisia laitteita........................120 Kotipalveluja.........................................................................120 Kotisivujen suunnittelua ja toteutusta ......................120 Koulutusta .............................................................................120 Koulutusta ja konsultointia ............................................122 Kuivaus- ja vahinkopalvelua ..........................................122 Kukkakauppoja ...................................................................122 Kuljetusliikkeitä ...................................................................122 Kuljetusvälitystä ..................................................................123 Kulttuuri- ja viihdepalveluja ...........................................123

Kumituotteita .......................................................................123 Kuntoutuspalveluja ...........................................................123 Kustantamoja .......................................................................123 Kuvatoimistoja.....................................................................123 Kylmäkoneasennuksia ja -huoltoa ..............................123 Kylpyhuonekalusteita ja -tuotteita..............................123 Käännös- ja tulkkauspalvelua........................................124 Köysiradat ja hiihtohissit..................................................124 Laakereita, hammaspyöriä ja voimansiirtolaitteita ....................................................................................................124 Laboratorio- ja sairaanhoitovälineiden tukkukauppa ....................................................................................................124 Laboratorio- ja sairaanhoitovälineitä .........................124 Laboratoriotutkimuksia ...................................................124 Laboratoriotutkimuslaitteita .........................................124 Laivaliikennettä ...................................................................124 Laivameklareita ...................................................................125 Laivasisustusta .....................................................................125 Lakiasiaintoimistoja ...........................................................125 Langatonta tiedonsiirtoa ................................................125 Lasiliikkeitä ............................................................................125 Lasin ja lasituotteiden valmistusta ..............................125 Lastinkäsittelyä ja varastointia ......................................125 Lattian ja seinien päällystystä........................................125 Lattiapäällysteitä.................................................................125 Lehtiä ja aikakausjulkaisuja ............................................125 Leipomoita ............................................................................126 Lentoliikennettä ..................................................................126 Lihanjalostusta ja lihatuotteita .....................................126 Liike-elämän palveluja .....................................................126 Liikenteenohjausjärjestelmiä ........................................126 Liiketilojen vuokrausta .....................................................126 Liikkeenjohdon ja henkilöstön koulutusta ..............126 Liikkeenjohdon konsultointia .......................................126 Liikkeenjohdon konsultointia ja henkilöstövalmennusta ...................................................127 Liukkaan kelin ajoharjoitteluratatoimintaa .............128 Liukuovia................................................................................128 Logistiikkapalvelua ............................................................128 Louhintaa...............................................................................128 Lukkoliikkeitä .......................................................................128 Luottotietoja.........................................................................128 Lvi-alan palveluja ................................................................128 Lvi-laitteiden tukkukauppoja ........................................128 Lvis-urakointia......................................................................129 Lvi-teknistä suunnittelua.................................................129 Lvi-urakointia .......................................................................129 Lämmönsiirtimien valmistusta .....................................129 Lämpö- ja kuivauslaitteistoja.........................................129 Lääketeollisuutta ................................................................129 Lääketieteellistä tutkimusta ...........................................129 Lääkkeiden tukkukauppaa .............................................129 Lääkkeitä ................................................................................129 Lääkäripalveluja ..................................................................130 Maa- ja vesirakentamista.................................................130 Maahantuontia ....................................................................130 Maalausta ..............................................................................131 Maarakennus- ja maansiirtotöitä .................................131 Maataloutta sekä siihen liittyviä palveluja ...............132 Mainos- ja liikelahjoja .......................................................132 Mainospalvelua ...................................................................132 Mainostoimistoja ................................................................132 Majoitustoimintaa..............................................................132 Maksupäätteet, verkko- ja mobiilimaksaminen.....132 Markkinatutkimuksia ........................................................132 Markkinointipalveluja.......................................................132 Markkinointiviestintää .....................................................132 Matkailupalvelua ................................................................133 Matkapuhelimia ja -huoltoa...........................................133 Matkatoimistoja ..................................................................133 Messut ja näyttelyt .............................................................133 Metallialakatot ja ohutlevyrakenteet .........................133 Metallialan sopimusvalmistusta...................................133 Metallialan tukkukauppaa ..............................................133 Metallin pintakäsittelyä ja karkaisua ..........................133 Metallintyöstökoneita ......................................................133


TOIMIALAHAKEMISTO Rakennuttajapalveluja ja rakennusvalvontaa.........143 Rakentaminen, remontointi, saneeraus ....................143 Rakentamisen viimeistelytöitä......................................143 Rakentamista........................................................................143 Raskaan kaluston huoltoa ja korjausta ......................144 Raudoitusta ja rautarakenteita .....................................144 Rauta- ja rakennustarvikkeita ........................................144 Rautarakenteita ...................................................................144 Ravintoloita ...........................................................................144 Rekrytointia...........................................................................144 Rekrytointipalvelua ...........................................................145 Renkaita..................................................................................145 Sairaalakalusteita ja -tarvikkeita ...................................145 Sairaaloita ..............................................................................145 Sairaankuljetuksia ..............................................................145 Sanasto- ja ontologiatöitä...............................................145 Saneerausta ..........................................................................145 Satamia ...................................................................................145 Satelliittiyhteyksiä ja -laitteita........................................145 Saumausta ja saumaustarvikkeita ...............................145 Savupiippuja ja hormeja .................................................146 Seripainoja ............................................................................146 Seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä ...........................146 Siivousliikkeitä .....................................................................146 Siivousta ja siivousalan palveluja .................................146 Siivousta ja siivoustarvikkeita........................................146 Sijoitustoimintaa.................................................................146 Sisustussuunnittelua .........................................................147 Sora- ja kiviainesten jalostus ja myynti......................147 Sosiaalipalveluja .................................................................147 Suodattimia ..........................................................................147 Suoramarkkinointia ...........................................................147 Suunnittelupalvelut...........................................................147 Suunnittelutoimistoja.......................................................147 Suurkeittiökalusteita ja -laitteita ..................................148 Sähköasennusta ..................................................................148 Sähkölaitteiden valmistusta ja huoltoa .....................148 Sähkölämmitysvastuksia .................................................148 Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua .......................148 Sähkönjakokeskuksia ........................................................148 Sähkötarviketeollisuutta .................................................148 Sähköteknisiä tuotteita ....................................................148 Sähköteknisten tuotteiden valmistusta ....................149 Sähköteknistä suunnittelua ...........................................149 Sähköurakointia ..................................................................149 Säätiöitä..................................................................................149 Taideteollista muotoilua ja suunnittelua ..................149 Talotekniikkaa ......................................................................149 Taloushallinnon järjestelmiä ja palveluja..................150 Taloushallinnon palveluja ...............................................150 Taloushallinnon ulkoistaminen ....................................150 Taloustavaroita ....................................................................150 Taontaa ...................................................................................150 Tapahtumajärjestäjiä.........................................................150 Tapahtumatekniikkapalveluita .....................................150 Tarrapainamista...................................................................150 Tavarantarkastajia ..............................................................150 Tavoitettavuuspalvelut.....................................................150 Teattereita..............................................................................150 Teiden rakentamista ..........................................................150 Teknistä palvelua ................................................................150 Teknistä tarkastusta ja testausta ..................................151 Teknistä tukkukauppaa....................................................151 Teknokemian teollisuutta ...............................................152 Teleliikennettä .....................................................................152 Telemarkkinointia...............................................................152 Televisio- ja radiotuotantoa ...........................................152 Teollista muotoilua ............................................................152 Teollisuuden kunnossapitoa ..........................................152 Teollisuuskoneita ja -laitteita .........................................152 Terveydenhoitokalusteita, -laitteita ja -tarvikkeita........................................................................153 Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita ..................153 Terveydenhuollon ohjelmistoja ...................................153 Terveydenhuollon tuotteita ...........................................153 Terveydenhuoltopalveluja..............................................153

Teräksiä ja terästuotteita..................................................153 Tie- ja kuviomerkintöjä ....................................................154 Tieliikenteen tavarankuljetus ........................................154 Tietoliikennevälineitä ja -palvelua ...............................154 Tietotekniikkaa ....................................................................154 Tietoverkkopalvelua ja -suunnittelua.........................154 Tiivisteitä ................................................................................154 Tilausliikennettä ..................................................................154 Tilintarkastuspalvelua.......................................................154 Tilitoimistoja .........................................................................155 Timanttiporaus- ja sahausyrityksiä..............................159 Toimilaitteita ja venttiilejä...............................................159 Toimistopalvelua ................................................................159 Toimistotarvikkeita ............................................................159 Toimistotekniikan myyntiä ja vuokrausta ................160 Toimitilakalusteita ..............................................................160 Toimitilojen vuokrausta ...................................................160 Toimitilojen välitystä .........................................................160 Tukkukauppaa .....................................................................160 Tukkuliikkeitä .......................................................................160 Tuotekehitys ja tutkimus .................................................161 Turvallisuuspalveluja.........................................................161 Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja ....161 Tyhjiötekniikkaa ..................................................................162 Työhyvinvointipalvelua....................................................162 Työkalujen myyntiä ...........................................................162 Työkalujen valmistusta.....................................................162 Työnantaja- ja ammattijärjestöjä .................................162 Työsuojelua ...........................................................................162 Työttömyyskassoja ............................................................162 Työturvallisuuskoulutusta ..............................................162 Työvoiman vuokrausta.....................................................162 Työvoimapalvelua ..............................................................162 Ulkomaankaupan palveluita..........................................162 Urheilu- ja ulkoiluvälineitä ..............................................163 Urheilu ja vapaa-aika.........................................................163 Urheilukenttiä ja urheiluhalleja ....................................163 Uusmediapalvelua .............................................................163 Vaatetusliikkeitä ..................................................................163 Vaatteiden ja asusteiden valmistusta.........................163 Vaatteiden myynti, valmistus ja markkinointi ........163 Vahinkosaneeraus ..............................................................163 Vakuutusmeklaritoimintaa .............................................163 Vakuutusta palvelevaa toimintaa ................................163 Vakuutustoimintaa ............................................................163 Valaisimia ...............................................................................164 Valaistuslaitteiden ja lamppujen valmistusta .........164 Valokuvapalvelua ja -tarvikemyyntiä .........................164 Valomainoksia......................................................................164 Vanhusten palveluja ja hoitokoteja ............................164 Varainhoitoa .........................................................................164 Varastointipalvelua ............................................................164 Veden puhdistusta ja jakelua ........................................164 Vedenkäsittelylaitteita......................................................164 Veneilyvarusteita ja -tarvikkeita ...................................165 Venttiileitä .............................................................................165 Verhoomoja ..........................................................................165 Verokonsultointia ...............................................................165 Vesirakentaminen ..............................................................165 Vientiä .....................................................................................165 Viestintälaitteiden valmistusta......................................165 Viestintätoimistoja .............................................................165 Viherrakentamista ..............................................................165 Viihde-elektroniikkaa........................................................165 Väestönsuojelua..................................................................165 Vähittäiskauppaa ................................................................165 Värien valmistusta ..............................................................165 Yleiset talonrakennustyöt ...............................................165 Ympäristöhuoltoa ..............................................................166 Ympäristötutkimukset ja ympäristöpalvelut ..........166 Yritysjärjestelyt ....................................................................166 Yrityspalvelua.......................................................................166 Äänentoisto- ja valaistuspalvelua ................................166 Öljyntorjuntakaluston myyntiä ja huoltoa...............166 Öljypolttimien asennusta ja huoltoa ..........................166

Juhlakirja

2017

TOIMIALAHAKEMISTO

Metallirakenteiden valmistusta ....................................133 Metallituotteiden valmistusta .......................................134 Metsäsektorin asiantuntijapalvelut ja metsätalous ..........................................................................134 Metsätaloutta sekä siihen liittyviä palveluja ...........134 Mittaus-, säätö- ja tutkimuslaitteet .............................134 Mittaus-, tarkkailu- ja ohjauslaitteita ja -palveluja 134 Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja -laitteiden valmistus ..........................................................134 Mittauslaitteiden valmistusta ........................................134 Monialayrityksiä ..................................................................135 Moottoriajoneuvojen maahantuontia.......................135 Moottoriajoneuvojen tukkukauppaa.........................135 Moottoriajoneuvojen varaosia ja varusteita ...........135 Muotoilua ..............................................................................135 Muoviraaka-aineita ............................................................135 Muovituotteiden valmistusta ........................................135 Museoita, kirjastoja ja arkistoja.....................................135 Musiikkikauppoja ...............................................................136 Muuttoja.................................................................................136 Myymäläkalusteita.............................................................136 Nosto- ja siirtolaitteiden valmistusta ja huoltoa ....136 Nosto-ja siirtolaitteita .......................................................136 Nostokonepalveluja ..........................................................136 Ohjelmatoimistoja ja -palveluja ...................................136 Ohjelmistojen suunnittelua, valmistusta ja konsultointia.........................................................................136 Opasteita ja kilpiä ...............................................................137 Optiikkaa ja optisia välineitä ..........................................137 Optista tukkukauppaa......................................................137 Painamista ja sitä palvelevaa toimintaa ....................137 Paineilmalaitteita ................................................................138 Paloturvallisuus- ja pelastusvälineitä .........................138 Palveluasumista ..................................................................138 Palvelutaloja .........................................................................138 Pankkitoimintaa ..................................................................138 Paperi- ja kartonkituotteiden myyntiä ......................138 Paperinjalostuskoneita.....................................................138 Patenttitoimistoja ...............................................................138 Pelastussuunnitelmia ja turvallisuuskoulutusta ....138 Peltiä ja peltitöitä ................................................................138 Perintätoimistoja ................................................................138 Perävaunuja, -kärryjä ja trailereita ...............................139 Piharakentamista ................................................................139 Pito- ja juhlapalvelua.........................................................139 Poltto- ja voiteluaineita ....................................................139 Portaita ...................................................................................139 Postimyyntiä .........................................................................139 Postituslaitteita....................................................................139 Postituspalvelut...................................................................139 Projektinhallintaa ...............................................................139 Psykologipalvelua ..............................................................139 Puhelinjärjestelmiä ja -laitteita .....................................139 Pumppuja ..............................................................................139 Puolustusväline- ja ilmailuteollisuutta ......................140 Puutavaran ja puutuotteiden myyntiä ......................140 Puutavaran ja puutuotteiden myyntiä ja valmistusta ............................................................................140 Pysäköinti- ja paikoitustiloja ..........................................140 Päivittäistavaroiden vähittäiskauppaa.......................140 Päiväkotitoimintaa .............................................................140 Pääkonttorien toimintaa .................................................140 Rahoituspalvelua ................................................................140 Rahoitusta ja luottotoimintaa .......................................140 Rahoitusta palvelevaa toimintaa .................................140 Rakenneteknistä suunnittelua ......................................140 Rakennusasiantuntijapalveluita ...................................140 Rakennuskonevuokrausta ja -myyntiä ......................141 Rakennusliikkeitä................................................................141 Rakennuspalvelua ..............................................................141 Rakennussaneerausta.......................................................142 Rakennustarvikkeita..........................................................142 Rakennusteknisiä palveluja............................................142 Rakennustuoteteollisuus ................................................142 Rakennustöiden valvontaa.............................................142 Rakennuttajapalveluja .....................................................143

97


INDEX OF THE CLASSIFIED LIST

TOIMIALAHAKEMISTO

Accommodation .................................................................132 Accountants..........................................................................155 Accumulators and batteries ...........................................100 Acquisition services ...........................................................107 Activities of head offices..................................................140 Actuators and valves .........................................................159 ADP design, programming and consulting services ...................................................................................103 Advertising ............................................................................132 Advertising agencies.........................................................132 Advertising and business gifts ......................................132 Agency trade ........................................................................100 Agency trade of machinery and equipment...........118 Agriculture and related services...................................132 Air cleaning technology ..................................................109 Air conditioning contractors and equipment.........109 Alcoholic beverages ..........................................................100 Aluminium profiles ............................................................100 Ambulance services ..........................................................145 Animal feeds.........................................................................106 Architect´s offices ...............................................................101 Architectural activities......................................................101 Asset management ...........................................................164 Auctioneering services.....................................................109 Audiovisual equipment, accessories and services 104 Auditing services ................................................................154 Automation services and equipment ........................104 Bakeries ..................................................................................126 Ballistic protection .............................................................104 Banking services .................................................................138 Beauty care services ..........................................................114 Beverage industry ..............................................................111 Biotechnology .....................................................................104 Boating accessories ...........................................................165 Bookbinderies......................................................................117 Booking agencies and services.....................................136 Bookshops .............................................................................117 Building caretaking services and related equipment ............................................................................117 Building engineering ........................................................149 Building managers.............................................................110 Building materials ..............................................................142 Building renovation ...........................................................142 Building services .................................................................143 Building services and building surveying ................143 Building services and renovating ................................143 Building surveying .............................................................142 Building technology services ........................................142 Business and management consultants ...................126 Business and management consultants ...................127 Business premises rentals ...............................................160 Business services ................................................................166 Cable cars and ski lifts.......................................................124 Cafes ........................................................................................113 Call center services ............................................................150 Car dealers .............................................................................103 Cargo handling and storage ..........................................125 Car leasing services............................................................103 Car rentals..............................................................................104 Car spare parts .....................................................................103 Car washeries .......................................................................104 Cash register systems .......................................................114 Catering services.................................................................104 Catering services.................................................................139 CFO- and controller services ..........................................105 Charter transportation .....................................................154 Chemical industry ..............................................................115 Chimneys and chimney flues ........................................146 Churches and religious associations ..........................146 Cities, towns and municipalities...................................114 Civil defence .........................................................................165 Civil engineering.................................................................130 Civil engineering.................................................................165 Cleaning and related services .......................................146 Cleaning companies .........................................................146 Cleaning services and cleaning equipment ............146 Clothing shops ....................................................................163 Coffee makers ......................................................................113 Collectible coins and medals .........................................115 Colour manufacturers.......................................................165

98

Juhlakirja

2017

Commercial aviation .........................................................126 Commercial services .........................................................126 Conference centres............................................................118 Conference services ..........................................................118 Conservation ........................................................................119 Construction.........................................................................143 Construction expertise services ...................................140 Construction of buildings ...............................................103 Construction of buildings ...............................................165 Construction sealants and seaming ...........................145 Construction services .......................................................141 Construction services .......................................................141 Consultancy ..........................................................................119 Container handling............................................................120 Contract manufacturing for metal industry ............133 Cooling equipment and heat pumps ........................113 Corporate transfer arrangements ................................166 Cosmetics and hygiene products ................................120 Cosmetics and related equipment ..............................120 Counceling services...........................................................119 Credit information agencies ..........................................128 Culture and entertainment services ...........................123 Customer service systems ..............................................101 Daycare services..................................................................140 Debt collecting ....................................................................138 Defence industry ................................................................140 Demolition and earth moving agricultural raw materials and livestock.....................................................131 Dentistry equipment manufacturers .........................107 Designing services .............................................................135 Design services....................................................................147 Design services....................................................................147 Development companies ...............................................115 Diagnostic instruments and medical and orthopaedic equipment ..................................................124 Diamond drilling and cutting........................................159 Digital media solutions ....................................................105 Direct marketing.................................................................147 Diversified companies ......................................................135 Domestic appliance maintenance, repairs and manufacturing.....................................................................117 Driver training tracks.........................................................128 Driving schools ....................................................................103 Drugs .......................................................................................129 Drying and damage repair service ..............................122 Education...............................................................................120 Education and consulting ...............................................122 Electrical contracting ........................................................149 Electrical engineers............................................................149 Electrical heating resistors ..............................................148 Electricity distibution centres........................................148 Electronics and related components .........................105 Electrotechnical manufacturing...................................149 Electrotechnical products ...............................................148 Employers´ organisations and trade unions ...........162 Energy .....................................................................................106 Energy technology.............................................................107 Engineering industry and manufacture of metal products .................................................................................119 Engineering offices ............................................................109 Entertainment electronics ..............................................165 Environmental services and maintenance...............166 Environmental studies and services ...........................166 Event organisers..................................................................150 Event technology services ..............................................150 Exporters ................................................................................165 Facade construction ..........................................................111 Fastenings..............................................................................116 Fences .....................................................................................100 Filters .......................................................................................147 Financial and credit services ..........................................140 Financial management services ...................................150 Financing services ..............................................................140 Finishing services for construction sites ...................143 Fire safety and life-saving devices ...............................138 Fireworks ................................................................................109 Floor and wall coverings..................................................125 Flooring materials ..............................................................125 Florists .....................................................................................122 Food and drink industries ...............................................105

Forest management and economy ............................134 Forestry and related services .........................................134 Forging....................................................................................150 Forwarding and freighting .............................................108 Foundations..........................................................................149 Fuels and lubricants...........................................................139 Funeral services ...................................................................107 Furniture.................................................................................109 Glass and glassware manufacturers ...........................125 Golf courses ..........................................................................107 Goods inspectors................................................................150 Graphic art: machines and equipment......................107 Graphic art: machines, equipment and materials.107 Hardware stores ..................................................................144 Health care equipment ....................................................153 Health care fixtures and equipment...........................153 Health care products.........................................................153 Health services ....................................................................153 Heating and drying equipment ...................................129 Heating, plumbing,air conditioning and electrical contractors ........................................................129 Heating, plumbing and air conditioning contractors ....................................................................................................129 Heating, plumbing and air conditioning engineers ...............................................................................129 Heating, plumbing and air conditioning services 128 Hoisting and moving equipment ................................136 Hoisting machinery services..........................................136 Home services......................................................................120 Hospitals.................................................................................145 Hospital units and supplies ............................................145 Hotels ......................................................................................108 Household appliances......................................................117 Household goods ...............................................................150 Housing and real estate agencies................................116 Hydraulics and pneumatics............................................109 ICT design, programming and consulting services ...................................................................................109 Importers ...............................................................................130 Import of motor vehicles.................................................135 Industrial art and design .................................................149 Industrial design .................................................................152 Industrial kitchens and appliances..............................148 Industrial maintenance ....................................................152 Information network services and design ...............154 Information technology ..................................................154 Installation and maintenance of oil burners ...........166 Installation and service of refrigeration equipment ............................................................................123 Installation of building units ..........................................105 Installing electrical wiring and equipment..............148 Institutions and services for the elderly ....................164 Insurance brokerage .........................................................163 Insurance offices .................................................................163 Interior design .....................................................................147 International tax consultancy........................................114 International trade services............................................162 International transport.....................................................114 Internet services..................................................................110 Investment services ...........................................................146 Iron constructions ..............................................................144 Iron reinforcements and iron constructions............144 IT consultation .....................................................................110 IT services...............................................................................111 IT services and solutions..................................................110 Jewelry ....................................................................................120 Laboratory examinations ................................................124 Laboratory instruments ...................................................124 Labour rental services.......................................................162 Labour rental services.......................................................162 Law firms ................................................................................101 Law firms ................................................................................125 Letting and management of real estate ...................103 Letting of offices .................................................................160 Lifts and lift maintenance ...............................................108 Lighting equipment and lamp manufacturing......164 Lighting fittings...................................................................164 Lightsigns ..............................................................................164 Locksmiths ............................................................................128 Logistic services ..................................................................128


INDEX OF THE CLASSIFIED LIST Paper processing machines ...........................................138 Park construction ...............................................................165 Parking lots and parks ......................................................140 Patent offices ........................................................................138 Payment terminal, online and mobile payments ..132 Pension and unemployment insurance ....................106 Pension Provider Services ...............................................106 Pharmaceutical companies ............................................129 Pharmacies............................................................................100 Photography agencies .....................................................123 Photography services and sales of photography goods.......................................................................................164 Physical therapy ..................................................................107 Physical therapy and wellbeing services ..................107 Plastic raw materials ..........................................................135 Ports .........................................................................................145 Presentation techniques .................................................107 Prevention of after-accident losses .............................111 Printing and related services .........................................137 Product research and development ...........................161 Professional associations.................................................100 PR offices ................................................................................165 Project management ........................................................139 Psychological services ......................................................139 Public administration........................................................111 Publishing companies ......................................................123 Pumps .....................................................................................139 Pumps and compressors .................................................138 Quarrying...............................................................................128 Raw materials for food industry ...................................105 Real estate assessment ....................................................116 Real estate consulting ......................................................117 Real estate consulting ......................................................117 Real estate investments ...................................................117 Real estate maintenance .................................................116 Real estate services ............................................................116 Real estate services ............................................................116 Recruitment services.........................................................144 Recruitment services.........................................................145 Recycling................................................................................115 Rehabilitation services .....................................................123 Renting and selling of construction machinery ....141 Repair construction ...........................................................120 Repairs and renovation ....................................................145 Restaurants ...........................................................................144 Retail food shops ................................................................140 Retail shops ...........................................................................165 Road construction..............................................................150 Road markings.....................................................................154 Roof and moisture isolation construction................114 Roofing ...................................................................................114 Rubber products.................................................................123 Rubber seals .........................................................................154 Sale of building materials................................................142 Sales and leasing of office equipment.......................160 Sales and maintenance of compressors ...................118 Sales and maintenance of oil disposal equipment ............................................................................166 Sales of paper and cardboard products ....................138 Sales of wooden products ..............................................140 Sales, production and distribution of electricity ...148 Satellite connections and equipment........................145 Screen printing ....................................................................146 Secretarial and translation services ............................159 Security equipment and services ................................161 Security services .................................................................161 Security training and rescue planning ......................138 Self-service applications for libraries ..........................117 Service activities incidental to oil and gas extraction excluding surveying ....................................113 Service blocks ......................................................................138 Services related to financing .........................................140 Services related to insurance offices ..........................163 Service stations ...................................................................108 Sewage treatment .............................................................113 Sheetmetal and sheetmetal work ...............................138 Sheltered homes.................................................................138 Ship interior decorations .................................................125 Shipping agents ..................................................................125 Shipping companies .........................................................124

Shop furnishings.................................................................136 Shopping centers ...............................................................114 Signs ........................................................................................137 Sliding doors ........................................................................128 Social services ......................................................................147 Software for health care ..................................................153 Sound reproduction and lighting services ..............166 Specialty building ..............................................................107 Sport arenas and sports halls ........................................163 Sports and leisure goods.................................................163 Sports and recreation .......................................................163 Staff and management training ...................................126 Stairs ........................................................................................139 Steel and steel products ..................................................153 Sticker printing ....................................................................150 Stock business .....................................................................101 Stones and stone fitting manufacture of household appliances ......................................................117 Storage services ..................................................................164 Structural engineers ..........................................................140 Suppliers of glass ................................................................125 Systems and services for financial administration 150 Tableware ..............................................................................114 Tax consultancy...................................................................165 Technical aids .......................................................................101 Technical chemical industry...........................................152 Technical inspection and testing .................................151 Technical services ...............................................................150 Telecommunication equipment and services ........154 Telecommunications.........................................................152 Telemarketing ......................................................................152 Telephone systems and equipment ...........................139 Television and radio production ..................................152 Temporary employment agencies ..............................107 Temporary employment agencies ..............................107 Terminology and ontology work .................................145 Theatres ..................................................................................150 Trade fairs and exhibitions..............................................133 Traffic control systems ......................................................126 Trailers .....................................................................................139 Translation and interpretation services.....................124 Transport services ..............................................................122 Transport services ..............................................................123 Travel agencies ....................................................................133 Travel services ......................................................................133 Tyre sales ................................................................................145 Unemployment funds ......................................................162 Upholstery work .................................................................165 Vacuum technology ..........................................................162 Valves.......................................................................................165 Vehicle inspections ............................................................114 Veterinary services .............................................................106 Wash basins and sanitary fittings ................................123 Water damage renovating..............................................163 Water purification and distribution ............................164 Water treatment equipment..........................................164 Website design and implementation.........................120 Wellness-at-work services ...............................................162 Wholesale businesses .......................................................160 Wholesale of diagnostic instruments and medical and orthopaedic equipment........................124 Wholesale of drugs ............................................................129 Wholesale suppliers ..........................................................160 Wholesale suppliers of chemicals................................115 Wholesale suppliers of food products .......................105 Wholesale suppliers of heating, plumbing and air conditioning equipment...........................................128 Wholesale suppliers of machinery and equipment ............................................................................118 Wholesale suppliers of motor vehicles ......................135 Wholesale suppliers of office furniture......................160 Wholesale suppliers of technical machinery ..........151 Wholesale suppliers of tools ..........................................162 Wireless data communications.....................................125 Wires and wire harnesses ................................................111 Work safety training ..........................................................162 Yard building ........................................................................139

Juhlakirja

2017

TOIMIALAHAKEMISTO

Logistic services ..................................................................154 Logistics services for the food industry .....................105 Machine and process design .........................................118 Machinery and equipment for environmental maintenance ........................................................................118 Machinery and equipment rentals..............................119 Machinery and equipment rentals and sale............118 Machines and equipment for food industry ...........105 Machining..............................................................................119 Mailing equipment ............................................................139 Mailing services...................................................................139 Mail order...............................................................................139 Maintenance and repair of heavy vehicles ..............144 Maintenance and repair of motor vehicles ..............103 Management of real estate and combined facilities support activities ..............................................110 Management of real estate on a fee or contract basis .........................................................................................110 Manufacture and maintenance of electrical appliances .............................................................................148 Manufacture and maintenance of hoisting and moving equipment............................................................136 Manufacture and sales of wooden products ..........140 Manufacture of communication equipment ..........165 Manufacturers and designers of software, consulting services ............................................................136 Manufacturers and sales of clothes ............................163 Manufacturers and sales of kitchen furniture.........115 Manufacturers of bearings, toothed gears and transmission units ..............................................................124 Manufacturers of boilers and temperature transferers..............................................................................129 Manufacturers of clothes and accessories ...............163 Manufacturers of electrical equipment, e.g. fuses, plugs, cables.............................................................148 Manufacturers of fabricated metal products ..........134 Manufacturers of food products ..................................106 Manufacturers of furnaces and furnace burners ...152 Manufacturers of halls ......................................................107 Manufacturers of machinery and equipment ........119 Manufacturers of measuring instruments and equipment ............................................................................134 Manufacturers of measuring, testing and navigating instruments and equipment ..................134 Manufacturers of metal structures..............................133 Manufacturers of plastic products ..............................135 Manufacturers of tools .....................................................162 Marketing communications...........................................132 Marketing services .............................................................132 Market research...................................................................132 Measuring, adjustment and research equipment 134 Measuring, monitoring, control equipment and related services....................................................................134 Meat processing and meat products .........................126 Medical research .................................................................129 Medical services ..................................................................130 Metal finishing and tempering .....................................133 Metal wholesalers ..............................................................133 Metal working machinery...............................................133 Metalworking roofs and sheet metal structures ...133 Mining operations..............................................................114 Mobile phones and maintenance of mobile phones ....................................................................................133 Motor vehicle spare parts and accessories ..............135 Moving services ..................................................................136 Museums, libraries and archives ..................................135 Music stores ..........................................................................136 New media services...........................................................163 News agents .........................................................................125 Occupational safety...........................................................162 Office space rental .............................................................126 Office stationery..................................................................159 Operation of gravel and sand pits, mining of clays and kaolin ...................................................................147 Optical supplies...................................................................137 Optical wholesale ...............................................................137 Organisations .......................................................................111 Organisations .......................................................................112 Outsourcing of financial management .....................150 Painting ..................................................................................131

99


AGENTUURITOIMINTAA Agentuuritoimintaa Agency trade

TOIMIALAHAKEMISTO

Brainwood Oy Välimerenkatu 4 00220 HELSINKI Tel. 0400 104 371 www.brainwood.fi info@brainwood.net BRAINWOOD OY on designiin panostava, sisustus- ja akustiikkapaneeleihin sekä pintamateriaaleihin erikoistunut yritys joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Harjoitamme myös vientiä.

Brink Consulting Oy Ab PL 593 00101 HELSINKI Tel. 0400 306 900 info@brink.fi www.brink.fi www.salona.fi Salona-veneet

Hiomotie 32, PL 250 00380 HELSINKI Tel. 020 717 111 etunimi.sukunimi@hartwall.fi www.hartwa-trade.fi

Oy Unilink Ab

Pernod Ricard Finland Oy

Vattuniemenkatu 15 A 00210 HELSINKI Tel. 09 686 6170 Fax 09 694 0449 unilink@unilink.fi www.unilink.fi Kohderyhmämme ovat raskas ja kevyt teollisuus sekä liikkuvan kaluston valmistajat

Fabianinkatu 8 00130 HELSINKI Tel. 0207 212 200 Fax 0207 212 229 info@pernod-ricard-finland.com www.pernod-ricard-finland.com www.juomavinkki.fi

Laurinmäenkuja 3 00440 HELSINKI Tel. 0207 209 630 Fax 020 720 9639 septor@septor.fi www.septor.fi

PL 12 01741 VANTAA Tel. 09 276 6830 Fax 09 890 920 infofi@christianberner.com www.christianberner.com/fi

Finntrepo Oy Hietalahdenranta 15 A 8 00180 HELSINKI Tel. 09 6126 0200 Fax 09 630 870 finntrepo@trepo.fi www.finntrepo.fi Scantrepo Oy scantrepo@trepo.fi www.scantrepo.fi Puutavaran agentuuri

John W. Halla Oy Tallberginkatu 2 B 00180 HELSINKI Tel. 010 324 3420 Fax 010 324 3429 etunimi@jwhalla.fi www.jwhalla.fi Elintarvikealan agentuuri ja markkinointi.

Levania Oy Rapparintie 7 C-D 00660 HELSINKI Tel. 09 7246 021 Fax 09 7243 170 aimo.viitala@dlc.fi www.dlc.fi/~aviitala

Oy Processinvest Ab Villanella 3 00890 HELSINKI Tel. 09 877 9090 Fax 09 877 9092 pekka.johansson@processinvest.fi Koneet ja laitteet.

Juhlakirja

Oy Hartwa-Trade Ab

Laippatie 19 B 00880 HELSINKI Tel. 09 586 8170 contact@osterlund.com www.osterlund.com

Septor Oy

Christian Berner Oy

100

Oy R. Österlund Ab

2017

Techli Oy Istomin Taavinsuo 6 B 02180 ESPOO Tel. 09 455 4208 Fax 09 452 5525 stefan.istomin@techli.fi www.techli.fi Tekniset kankaat, lämpökalibrointi, fluidizedbed, kumimerkkaus ja kumietiketit. 3D-kankaat. Baltex.

Aitoja Fences

Alumiiniprofiileita Aluminium profiles CoverGlobal Oy Yrittäjäntie 16 B4 01800 KLAUKKALA Tel. 010 666 4610 info@cover.fi www.coverglobal.com Alumiiniprofiilien ja lasituotteiden valmistus

Ammattialajärjestöjä Professional associations Aito HSO ry Eerikinkatu 20 C 37 00100 HELSINKI Tel. 09 586 5020 Fax 09 586 5021 www.aitohso.fi hso@aitohso.fi

K-kauppiasliitto ry. GPP Perimeter Protection Oy Juurakkokuja 4 01510 VANTAA Tel. 010 617 1700 Fax 010 617 1701 info@perimeter.fi www.perimeter.fi

Kruunuvuorenkatu 5 A 00160 HELSINKI Tel. 010 53 010 Fax 010 533 6238 etunimi.sukunimi@k-kauppiasliitto.fi http://www.k-kauppiasliitto.fi

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto

Akkuja ja paristoja Accumulators and batteries Exide Technologies Oy Takkatie 21 00370 HELSINKI Tel. 09 4154 5590 Fax 09 4154 5581 etunimi.sukunimi@eu.exide.com www.exide.fi www.gnb-nordic.com

Alkoholijuomia Alcoholic beverages Beverage Partners Finland Oy Vilhonvuorenkatu 11 A 00500 HELSINKI Tel. 09 622 9190 Fax 09 6229 1922 info@bpf-finland.fi etunimi.sukunimi@bpf-finland.fi www.bpf-finland.fi

Meritullinkatu 33 A 32 00170 HELSINKI etunimi.sukunimi@sktl.fi www.sktl.fi Katso yhteystiedot kotisivuilta.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL PL 55 02601 ESPOO Tel. 09 547 610 Fax 09 5476 1400 stul@stul.fi http://www.stul.fi

Apteekkeja Pharmacies Etelä-Haagan apteekki, Apoteket i Södra Haga Kauppalantie 26 00320 HELSINKI Tel. 09 587 2600 etela-haaga@apteekit.net www.etela-haaganapteekki.fi www.avainapteekit.fi


APTEEKKEJA Herttoniemen apteekki

Arkkitehtitoimisto CJN Oy

PES-Arkkitehdit Oy

Hiihtomäentie 14 00810 HELSINKI Tel. 09 759 4780 Arkisin 8.00-20.00 La 9.00-17.00 www.herttoniemenapteekki.fi

Tietäjäntie 4 02130 ESPOO Tel. 09 435 5300 Fax 09 455 0986 www.cjn.fi etunimi.sukunimi@cjn.fi

Martinlaakson apteekki

Arkkitehtitoimistoja Architect´s offices

Ison-Antintie 8 00930 HELSINKI Tel. 09 3417 340 Tynnyrintekijänkatu 1 00580 Helsinki etunimi.sukunimi@pesark.com architects@pesark.com www.pesark.com

Pasilan Apteekki Ratapihantie 9 00520 HELSINKI Tel. 09 868 9240 Fax 09 8689 2430 pasilan.apteekki@apteekit.net www.pasilanapteekki.fi LÄNSI-PASILAN SIVUAPTEEKKI Pasilanraitio 3, 00240 Helsinki puh. 09 148 1221

Vantaan 4. Tikkurilan uusi apteekki Talvikkitie 37 01300 VANTAA Tel. 09 823 5040 Fax 09 857 3535 tikkurilan.uusiapteekki@ tikkurilanuusiapteekki.fi www.tikkurilanuusiapteekki.fi Lentoaseman sivuapteekki

Yliopiston Apteekki Valimotie 7, PL 17 00381 HELSINKI Tel. 09 542 046 etunimi.sukunimi@yliopistonapteekki.fi www.ya.fi www.ego.fi

Apuvälineitä Technical aids GN ReSound Finland Oy/Ab PL 7 02211 ESPOO Tel. 09 4777 9700 Fax 09 4777 9777 kuulo@gnresound.com www.gnresound.fi www.kuulo.fi Helsingin toimipiste, kuuloalan erikoisliike ja vastaanotto: Pohjoinen Rautatiekatu 15 00100 HELSINKI, Puh. 09 4777 9790 Espoon toimipiste, konttori ja vastaanotto: Koronakatu 1 B, 02210 ESPOO Puh. 09 4777 9700 Kuulokojeet ja muut kuulon apuvälineet sekä kuulontutkimukset ja kuulokojesovitukset jonottamatta.

Arkkitehtipalvelu Architectural activities Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy Mechelininkatu 1a 00180 HELSINKI Tel. 09 622 6050 etunimi.sukunimi@aa-r.fi http://www.aa-r.fi

Arcteam, Risto Kaakko, Arkkitehti & Co Niittykatu 8 02200 ESPOO Tel. 09 7001 9610 arcteam@arcteam.fi

Arkkitehdit Soini & Horto Oy Malminkatu 30 00100 HELSINKI Tel. 09 5842 2103 info@soinihorto.fi www.soinihorto.fi

Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy Ratakatu 19 00120 HELSINKI Tel. 09 684 4510 Fax 09 680 1201 info@a-konsultit.fi www.a-konsultit.fi

Arkkitehtitoimisto HKP Oy Bulevardi 44 00120 HELSINKI Tel. 09 680 3210 hkp@hkp.fi www.hkp.fi Toimistossamme pitkäaikainen kokemus ja osaaminen vaativista projekteista yhdistyy ajanmukaisiin suunnittelumenetelmiin sekä uusiin ajatuksiin.

Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy Urho Kekkosen katu 3B, PL 1333 00101 HELSINKI Tel. 020 757 7800 Fax 020 757 7801 info@helinco.fi www.helinco.fi

Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy Tallberginkatu 9 00180 HELSINKI Tel. 09 5860 7711 Fax 09 5860 7766 etunimi.sukunimi@virkkunenco.fi www.virkkunenco.fi

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen Komonen Oy Pursimiehenkatu 26 C 00150 HELSINKI Tel. 010 321 0400 Fax 010 296 1773 markku.puumala@heikkinen-komonen.fi www.heikkinen-komonen.fi

KVA Arkkitehdit Oy Mechelininkatu 1a 00180 HELSINKI Tel. 09 6841 1200 etunimi.sukunimi@kva.fi www.kva.fi

Workspace Oy Kasarmikatu 36 00130 HELSINKI Tel. 09 621 7070 etunimi.sukunimi@workspace.fi www.workspace.fi Työympäristön kehittäminen ja sisustussuunnittelu.

Arvopaperikauppaa Stock business FCG Finnish Consulting Group Oy PL 950 00601 HELSINKI Tel. 010 4090 Fax 010 409 5001 etunimi.sukunimi@fcg.fi http://www.fcg.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Kivivuorentie 4 01620 VANTAA Tel. 09 855 31400 Fax 09 855 31410 www.martinlaaksonapteekki.fi martinlaakson.apteekki@apteekit.net

Asiakaspalvelujärjestelmät Customer service systems ProVAD Oy Itsehallintokuja 6 02600 ESPOO Tel. 020 755 9770 www.provad.fi

Asianajotoimistoja Law firms Asianajotoimisto Astrea Oy Pieni Roobertinkatu 11, 4. krs 00130 HELSINKI Tel. 09 681 8290 Fax 09 6818 2910 helsinki@astrea.fi www.astrea.fi

Asianajotoimisto Backström & Co Oy Kasarmikatu 44 00130 HELSINKI Tel. 09 668 9940 Fax 09 6689 9410 info@backstrom.fi www.backstrom.fi

Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy PL 233 ETELÄESPLANADI 14 00131 HELSINKI Tel. 0207 765 765 Fax 0207 765 001 viestinta@castren.fi www.castren.fi

Asianajotoimisto Focuslaw Aaltonen & Roos, avoin yhtiö Fredrikinkatu 61, 6. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 586 2230 toimisto@focuslaw.fi www.focuslaw.fi

Juhlakirja

2017

101


TOIMIALAHAKEMISTO

ASIANAJOTOIMISTOJA Asianajotoimisto Hedman Partners Oy

Asianajotoimisto Leena Partanen Oy

Asianajotoimisto Project Law Oy

Tehtaankatu 10 00140 HELSINKI Tel. 09 177 060 Fax 09 629 759 info@hedman-attorneys.com www.hedman-attorneys.com Sopimukset Yritysjärjestelyt Rahoitusjärjestelyt Immateriaalioikeudet ja teknologia Työlainsäädäntö Riidanratkaisu ilmailu Kansainväliset asiat

Kasarmikatu 23 A 18 00130 HELSINKI Tel. 09 454 7901 Fax 09 454 7902 leena.partanen@leenapartanen-law.fi www.leenapartanen-law.fi

Museokatu 8 A 8, 5 krs. 00100 HELSINKI Tel. 09 2522 2200 etunimi.sukunimi@projectlaw.fi www.projectlaw.fi

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy

Asianajotoimisto Linninen Oy

Sibeliuksenkatu 15 B 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 271 5507 Fax 09 271 0523 asianajotoimisto@rajamakico.fi www.asianajotoimistorajamaki.fi

Vernissakatu 8 A, 6. krs 01300 VANTAA Tel. 09 507 1466 juha.linninen@linninen.fi www.linninen.fi

Asianajotoimisto Juridicus Oy

Lönnrotinkatu 5 00120 HELSINKI Tel. 09 686 481 Fax 09 6864 8484 law.offices@merilampi.com www.merilampi.com

Korkeavuorenkatu 30 A 00130 HELSINKI Tel. 09 684 4060 Fax 09 6844 0644 info@juridicus.fi www.juridicus.fi

Asianajotoimisto Justeria Oy Lars Sonckin kaari 10 02600 ESPOO Tel. 09 593 593 Fax 09 593 594 jussi.jarvensivu@justeria.fi www.justeria.fi

Asianajotoimisto Justitum Oy Korkeavuorenkatu 30, 2. krs 00130 HELSINKI Tel. 010 231 1500 Fax 09 876 4044 info@justitum.fi www.justitum.fi

Asianajotoimisto Juutilainen & Co. Oy PL 800 00101 HELSINKI Tel. 09 682 9140 www.jlaw.fi jaana.juutilainen@jlaw.fi

Asianajotoimisto Kalasatama Oy Hermannin rantatie 12 B, 6 krs. 00580 HELSINKI Tel. 09 278 6220 Fax 09 2786 2230 www.kalasatama.net info@kalasatama.net

Asianajotoimisto Kristiina Heimonen Alberga Business Park, 6. krs. Bertel Jungin aukio 5 02600 ESPOO Tel. 09 452 5054 Fax 09 809 1194 www.kristiinaheimonen.fi kristiina.heimonen@kristiinaheimonen.fi 040 540 0966

102

Juhlakirja

2017

Asianajotoimisto Ruoholahti Oy Asianajotoimisto Lex Partners Ky Kalevankatu 28 00100 HELSINKI Tel. 050 571 2319 Fax 09 752 0587 etunimi.sukunimi@lexpartners.fi www.lexpartners.fi

Tammasaarenkatu 3 00180 HELSINKI Tel. 010 219 4444 etunimi.sukunimi@ruoholahtilaw.fi www.ruoholahtilaw.fi

Asianajotoimisto Ryti & Hemmo Oy Pieni Roobertinkatu 11 A 00130 HELSINKI Tel. 09 633 832 Fax 09 629 041 rytihemmo@ryti-hemmo.fi www.ryti-hemmo.fi Tekijän- ja mediaoikeus, rakennusja sopimusoikeus

Asianajotoimisto Merilampi Oy

Asianajotoimisto Mikko Hunnakko Mäntytie 4 00270 HELSINKI Tel. 09 454 3088 www.hunnakko.fi mikko.hunnakko@kolumbus.fi Toimiston toiminnan painopistealueet ovat yleisjuridiikassa ja yritysjuridiikassa sekä perhe- ja perintöasioissa ja sukupolvenvaihdoissa.

Asianajotoimisto Sandström & Koulu Oy Annankatu 29 4. kerros 00100 HELSINKI Tel. 010 235 5040 Fax 09 694 0168 etunimi.sukunimi@sandstromkoulu.fi www.sandstromkoulu.fi Sivutoimisto Vuosaaressa: Ulappasaarentie 4, 00980 Helsinki

Asianajotoimisto Sivenius, Suvanto & Co. Oy Mannerheimintie 15 A 00260 HELSINKI Tel. 09 530 6760 Fax 09 5306 7699 info@sisulaw.fi www.sisulaw.fi

Asianajotoimisto Muukkonen & Soikkeli Oy

Asianajotoimisto Sorsa Oy

Olarinluoma 16 02200 ESPOO Tel. 09 452 1711 Fax 09 452 1022 jukka.soikkeli@muukkonenlaw.net www.muukkonenlawnet.fi

Mikonkatu 18 A 4 00100 HELSINKI Tel. 010 328 0500 Fax 09 6813 3391 asianajotoimisto@sorsa.fi www.sorsa.fi

Asianajotoimisto Norros Oy

Asianajotoimisto Susiluoto Oy

Runeberginkatu 37 A 3 00100 HELSINKI Tel. 09 477 0680 Fax 09 408 718 www.norros.com

Uudenmaankatu 16 B 00120 HELSINKI Tel. 09 686 9110 Fax 09 6869 1169 etunimi.sukunimi@susiluoto.com www.susiluoto.com

Asianajotoimisto Pertti Lehtoruusu Oy Fredrikinkatu 61 A 6 00100 HELSINKI Tel. 09 454 2740 Fax 09 4542 7444 www.aatsto-lehtoruusu.com Sopimusoikeus, Yhtiöoikeus, Vahingonkorvausoikeus, Pankki- ja vakuusoikeus, Rikosoikeus Insolvenssimenettelyt

Asianajotoimisto Poutiainen Oy Sibeliuksenkatu 23 C 26 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 291 1922 Fax 09 271 5789 teemu.poutiainen@aapoutiainen.fi www.aapoutiainen.fi

Asianajotoimisto Teperi & Co Oy Kalevankatu 3 A 46 00100 HELSINKI Tel. 09 686 6100 Fax 09 6866 1066 etunimi.sukunimi@teperi.co www.teperi.co

Asianajotoimisto Voutilainen Oy Tapiolan keskustorni, 8 krs, Tapiontori 1 02100 ESPOO Tel. 010 439 4440 Fax 010 439 4449 info@voutilainenlaw.fi www.voutilainenlaw.fi


ASIANAJOTOIMISTOJA Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy

TA-Yhtymä Oy

Tampereen Tuulilasimyynti Oy

Pohjoisesplanadi 25 A 00100 HELSINKI Tel. 09 681 700 Fax 09 652 406 etunimi.sukunimi@dittmar.fi http://www.dittmar.fi/

Sinikalliontie 14 02630 ESPOO Tel. 045 7734 3911 Fax 09 5491 9320 www.ta.fi Asumisoikeus, osaomistus ja vuokra-asunnot.

Lokomonkatu 25 D 33900 TAMPERE Tel. 0400 623 533 Possijärvenkatu 2 33400 Tampere

Hannes Snellman Advokatbyrå Ab

VVO-yhtymä Oyj

PL 333, Eteläesplanadi 20 00131 HELSINKI Tel. 09 228 841 Fax 09 177 393 etunimi.sukunimi@hannessnellman.com www.hannessnellman.com

Mannerheimintie 168a, PL 40 00301 HELSINKI Tel. 020 508 3300 etunimi.sukunimi@vvo.fi info@vvo.fi www.vvo.fi

HPP Asianajotoimisto Oy

Atk-suunnittelua, -ohjelmointia ja konsultointia ADP design, programming and consulting services

Vallilan Takomo Oy

Lakiasiaintoimisto Legalex Suursuontie 36 04130 SIPOO Tel. 040 720 8952 minna.salli@legalex.fi www.legalex.fi

Nordic Law Oy Ab Erottajankatu 5 A 6 00130 HELSINKI Tel. 09 682 9340 Fax 09 6829 3420 info@nordiclaw.fi www.nordiclaw.fi

Wrede & Co. Ab Kasarmikatu 27 00130 HELSINKI Tel. 09 696 2400 Fax 09 602 595 www.wredeco.fi http://www.wredeco.fi

Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen Construction of buildings Svennens Saneeraus Oy Välskärinkatu 4 04410 JÄRVENPÄÄ Tel. 0400 114 700 Fax 09 271 0708 etunimi.sukunimi@svsa.fi http://www.svsa.fi

Asuntojen ja kiinteistöjen vuokrausta ja hallintaa Letting and management of real estate Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS PL 799 00101 HELSINKI Tel. 09 549 900 etunimi.sukunimi@hoas.fi www.hoas.fi

Oracle Finland Oy PL 47 02201 ESPOO Tel. 09 5494 1000 Fax 09 3296 1100 etunimi.sukunimi@oracle.com www.oracle.com/fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Bulevardi 1 A 00100 HELSINKI Tel. 09 47 421 Fax 09 474 2222 www.hpp.fi info@hpp.fi etunimi.sukunimi@hpp.fi

Arinatie 5 00370 HELSINKI Tel. 09 561 7880 info@vallilantakomo.fi www.vallilantakomo.fi

Autokouluja Driving schools Ajotaito Oy Autokoulu Hämeentie 54 00500 HELSINKI Tel. 010 424 9500 Fax 09 5868 3878 toimisto@ajotaito.fi www.ajotaito.fi

Autoleasingpalvelua Car leasing services Arval Oy

SAS Institute Oy PL 85 02151 ESPOO Tel. 09 525 571 Fax 09 5255 7200 etunimi.sukunimi@ssf.sas.com www.sas.com/fi Ohjelmistomyynti

Autojen varaosia Car spare parts Nousurakenne Oy Meijerintie 1 A 17 04600 MÄNTSÄLÄ Tel. 040 583 8500 www.nousurakenne.fi Opel-varaosat ja moottoriöljyt korjaamoille. Opel ja Saab varaosat

Autokorjaamoja Maintenance and repair of motor vehicles Aallon Auto Oy Mekaanikonkatu 25 00880 HELSINKI Tel. 010 423 9550 korjaamo@aallonauto.com www.aallonauto.com Arinatie 4, 01520 VANTAA Puh. 09 755 5550 Lautamiehentie 2, 02770 ESPOO Puh. 010 205 3350 Mekaanikonkatu 25, 00880 HELSINKI Puh. 010 423 9550 Laivalahdenkatu 8 A, 00880 HELSINKI Puh. 010 423 9555

Karhumäentie 3 01530 VANTAA Tel. 09 8254 1234 info@arval.fi www.arval.fi

Autoliikkeitä Car dealers Bilia Oy Ab Vantaanlaaksontie 6 C 01610 VANTAA Tel. 010 852 211 Fax 09 5044 1645 etunimi.sukunimi@bilia.fi www.bilia.fi Myynti ja huolto

Kabe-Adria Oy Sahaajankatu 24 00880 HELSINKI Tel. 020 741 4481 Fax 09 2795 2031 www.kabeadria.com info@kabeadria.com Kabe-Adria Oy on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja on johtava maahantuoja matkailuautoissa ja -vaunuissa.

LänsiAuto Oy Laivalahdenkatu 8 B 00880 HELSINKI Tel. 010 52 520 etunimi.sukunimi@lansiauto.fi www.lansiauto.fi

Juhlakirja

2017

103


AUTOLIIKKEITÄ

TOIMIALAHAKEMISTO

Mäkelän Auto Oy Salpatie 1-3 04410 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 5495 2200 Fax 09 5495 2258 Myynti ja huolto: Opel, Skoda, Citroén http://www.makelan.fi Huolto: Saab, Chevrolet, Seat Mäkelän Kone Oy Kielokatu 1, 04430 Järvenpää 09 5495 2500 Myynti ja huolto: Ford, Peugeot, Seat Huolto: Alfa Romeo, Chrysler, Dodge,Jeep Lancia, Mercedes-Benz, Mitsubishi, Fiat Alfa Romeo, Lancia ja Mercedes-Benz. Mäkelän korikorjaamo Alhotie 10, 04430 Järvenpää 09 5495 2200 Kaikki merkit. etunimi.sukunimi@makelan.fi www.makelan.fi

Secto Automotive Oy

www.adconsys.fi William Ruthin Katu 1, 48600 KOTKA Tel. (05) 260 1100 Laserkatu 6, 53850 LAPPEENRANTA Tel. 040 585 0863 Fax (05) 412 0949 Mäntyhaantie 1-3, 33800 TAMPERE Tel (03) 265 6222

CS Control Software Oy Sinimäentie 8B 02630 ESPOO Tel. 0400 602 506 etunimi.sukunimi@controlsoftware.eu http://controlsoftware.eu

Sähkölehto Oy

Betonielementtejä

Tiilitie 6 01720 VANTAA Tel. 029 006 5105 etunimi.sukunimi@tecaflow.fi asiakaspalvelu@tecaflow.fi www.tecaflow.fi

Tecalemit Flow Oy

Autopesuloita Car washeries Superoperator Oy PL 176 00101 HELSINKI Tel. 0400 500 564 etunimi.sukunimi@superoperator.com www.juhlapesu.fi Huolto ja päivystys 020 491 2643 Pese autosi aina kun haluat edulliseen, kiinteään kuukausihintaan. Ei hankalia ohjelmavalintoja. Ei jonottamista. Ei poletteja.

VV-Autotalot Oy Tikkurilantie 123 01530 VANTAA Tel. 010 533 700 etunimi.sukunimi@vv-auto.fi www.audicenter.fi www.volkswagencenter.fi www.seatcenter.fi www.vv-auto.fi

Automaatiopalveluja ja -laitteita Automation services and equipment Adconsys Oy Uudenmaantie 7 04410 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 292 2011 Fax 09 291 1921 adconsys@adconsys.fi

104

Juhlakirja

2017

Ballistista suojausta Ballistic protection PL 139 01511 VANTAA Tel. 09 825 501 Fax 09 8255 0200 info@ballisticprotection.fi www.ballisticprotection.fi

Veho Oy Ab

Ratastie 2 03100 NUMMELA Tel. 09 225 2070 www.vihdinautotalo.fi http://www.vihdinautotalo.fi

Otakuja 2 02150 ESPOO Tel. 020 742 8700 www.proav.fi myynti@proav.fi

Koivuvaarankuja 2 C 01640 VANTAA Tel. 010 591 5330 pjc@pjc.fi www.pjc.fi

Holkkitie 14 00880 HELSINKI Tel. 09 774 6420 office@sahkolehto.fi www.sahkolehto.fi

Vihdin Autotalo Oy

Pro Av Art Oy

Verseidag Ballistic Protection Oy PJ Control Oy

Näsintie 27 06100 PORVOO Tel. 0207 924 300 etunimi.sukunimi@secto.fi Leasing, vaihtoautot. www.secto.fi

Mäkituvantie 3, PL 1006 01511 VANTAA Tel. 010 56 912 etunimi.sukunimi@veho.fi www.veho.fi www.vehotrucks.fi www.mercedes-benz.fi www.smart.fi www.citroen.fi www.peugeot.fi www.sixt.fi www.assistor.fi

myynti@noretron.fi www.noretron.fi Audio- ja musiikkilaitteet

Autovuokraamoja Car rentals Veho Rent Oy Ab Työpajankatu 2, 2. krs 00580 HELSINKI Tel. 0200 111 222 etunimi.sukunimi@sixt.fi rent@sixt.fi www.sixt.fi

Av-laitteita, -tarvikkeita ja -palvelua Audiovisual equipment, accessories and services Noretron Palvelut Oy Mankkaantie 32, PL 22 02631 ESPOO Tel. 010 525 8000

Cering Oy Lahnuksentie 215 01840 KLAUKKALA Tel. 0400 626 439 sales@convergent.fi http://www.pentra.fi

Biotekniikkaa Biotechnology AB Enzymes Oy Tykkimäentie 15 B, PL 26 05201 RAJAMÄKI Tel. 09 290 2250 Fax 09 290 22550 etunimi.sukunimi@abenzymes.com www.abenzymes.com Industrial enzymes for baking food and beverage textile pulp & paper and detergent industries

Oy Medix Biochemica Ab Klovinpellontie 3 02180 KAUNIAINEN Tel. 09 547 680 Fax 09 505 3441 etunimi.sukunimi@ medixbiochemica.com www.medixbiochemica.com Diagnostiikka, biotekniikka

Cateringpalveluita Catering services La-Bamba Finland Oy Elimäenkatu 15 00510 HELSINKI Tel. 010 229 1930 info@labambafinland.fi www.labambafinland.fi Lounaslähetti työpaikoille


CATERINGPALVELUITA Royal Catering Oy

Yleiselektroniikka Oyj

Hämeen Härkätie 742 13500 HÄMEENLINNA Tel. 040 564 5477 jani.blad@tasolounas.fi www.tasolounas.fi Onko juhlien järjestämisen oltava aina stressaavaa? Loppuvatko aika ja ideat kesken? Millä mittakaavalla ruokkia isompikin juhla/kokousseurue? Mistä tilat, anna ammattilaisen auttaa. Hämeenlinnasta käsin toimiva Tasolounas toimii 200 kilometrin säteellä. Lisätietoja verkkosivuiltamme.

PL 73, Luomannotko 6 02201 ESPOO Tel. 010 289 1200 info@yeint.fi www.yeint.fi

Digitaalisia mediaratkaisuja Digital media solutions Medialuotsi Oy Ilmalankatu 2 C 00240 HELSINKI Tel. 0207 421 170 etunimi.sukunimi@medialuotsi.fi http://www.medialuotsi.fi

Elektroniikkaa ja komponentteja Electronics and related components Elfa Distrelec Oy Pitäjänmäentie 14 00380 HELSINKI Tel. 09 560 500 Fax 09 5605 0100 tilaukset@elfa.se Verkkokauppa www.elfaelektroniikka.fi

Omron Electronics Oy Bertel Jungin aukio 7 talo b 02600 ESPOO Tel. 0207 464 200 Fax 0207 464 250 info.fi@eu.omron.com www.industrial.omron.fi Ohjauskomponentit ja -järjestelmät, taajuusmuuttajat ja servot.

Powernet Oy Martinkyläntie 43 01270 VANTAA Tel. 010 289 0700 marketing@powernet.fi www.powernet.fi Tehoelektroniikka ja teholähteet

Scanditron Finland Oy Kylvöpolku 6 00680 HELSINKI Tel. 020 752 8700 order@scanditron.fi www.scanditron.fi sales@egelectronics.fi www.egelectronics.com Stensiilin valmistus

Töölönkatu 4 A 00100 HELSINKI Tel. 020 755 8370 office_finland@cargill.com www.cargill.com

Oy Röpö Ab Oppipojantie 11 04500 KELLOKOSKI Tel. 040 580 3564 ropo@kolumbus.fi www.elementtiropo.fi Betonielementtien asennusta Betoniparvekkeiden purkuja

OmaTalousjohtaja Oy Kirkkotaival 9 A 02300 ESPOO Tel. 040 756 4843 tanja.alanen@omatalousjohtaja.fi www.omatalousjohtaja.fi

Cargill Nordic Oy

Elintarviketeollisuuden koneita ja laitteita Machines and equipment for food industry Bedika Oy Hiekkakiventie 7 00710 HELSINKI Tel. 09 413 55100 Fax 09 413 55320 info@bedika.fi www.bedika.fi Postiosoite: PL 92, 00701 HELSINKI Pakkauskoneet ja materiaalit

Elintarviketeollisuutta Food and drink industries Ab Chipsters Food Oy PL 2, Jäspilänkatu 29 04261 KERAVA Tel. 020 773 8200 Fax 020 773 8217 www.chipsters.fi info@chipsters.fi Ahvenanmaalainen Ab Chipsters Food Oy on yksi Suomen johtavista kalan jalostajista ja markkinoijista. Yrityksen juuret ulottuvat aina vuoteen 1934.

TOIMIALAHAKEMISTO

CFO- ja controller palvelua CFO- and controller services

Elementtiasennuksia Installation of building units

Elintarviketeollisuuden raakaaineita Raw materials for food industry

Myrskylän Savu Oy Kylänpääntie 45 07600 MYRSKYLÄ Tel. 0400 932 871 posti@myrskylansavu.com www.myrskylansavu.com Olemme kalasavustamo, jonka avainsanoja ovat kotimaisuus ja laatu.

Koneteollisuus Oy

Paulig Oy

PL 49 01801 KLAUKKALA Tel. 09 878 9220 Fax 09 8789 2233 akrenius@koneteollisuus.fi www.koneteollisuus.fi

PL 15 00981 HELSINKI Tel. 09 31 981 Fax 09 319 8350 etunimi.sukunimi@paulig.com www.paulig.fi www.pauliggroup.com

Orat Oy Pikkupurontie 4-6 00880 HELSINKI Tel. 09 755 6577 Fax 09 788 800 info@orat.fi www.orat.fi Koneet ja laitteet, materiaalit raaka-aineet, tarvikkeet.

Starfood Finland Oy

Elintarviketeollisuuden logistiikkapalveluja Logistics services for the food industry

Meijeritie 6 00370 HELSINKI Tel. 010 381 121 Fax 010 381 2880 www.valio.fi etunimi.sukunimi@valio.fi

HAVI Logistics Oy Tiilitie 9 01720 VANTAA Tel. 09 8545 0419 etunimi.sukunimi@havi.com www.havi-logistics.com Vaativaan elintarvike- ja ravintolalogistiikkaan erikoistunut yritys. Kokonaisvaltaista tilaustoimitusketjun ohjausta sekä kylmäketjun hallintaa. Varastointia ja kuljetusta.

Tikkurilantie 140 A 01530 VANTAA Tel. 010 804 455 www.starfood.fi Elintarviketoimitukset ja takeaway -tuotteet

Valio Oy

Elintarvikkeiden tukkukauppaa Wholesale suppliers of food products Helsingin Herkkutukku Oy Valuraudantie 8 00700 HELSINKI Tel. 09 350 7788 info@helsinginherkkutukku.fi www.kolumbus.fi/helsinginherkkutukku/ Sokerin, suklaan, makeisten ja leipomotuotteiden tukkukauppaa.

Juhlakirja

2017

105


ELINTARVIKKEIDEN TUKKUKAUPPAA Meira Nova Oy Palkkitie 10 04300 TUUSULA Tel. 010 768 6500 etunimi.sukunimi@meiranova.fi http://www.meiranova.fi

Midsona Finland Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Sinikalliontie 3 02630 ESPOO Tel. 040 728 9229 etunimi.sukunimi@midsona.fi http://www.midsona.fi

Elintarvikkeiden valmistusta Manufacturers of food products Ab Rowenbranch Food Oy Itätuulentie 6 06150 PORVOO Tel. 040 560 5741 rbf@rbf.fi www.rowenbranchfood.fi

Arla Oy PL 33, Kotkatie 34 01151 SÖDERKULLA Tel. 09 272 001 Fax 09 272 1724 www.arla.fi etunimi.sukunimi@arlafoods.com

Lagerblad Foods Oy Hermannin Rantatie 20 00580 HELSINKI Tel. 010 832 7000 Fax 010 832 7010 lagerblad@lagerbladfoods.fi www.lagerbladfoods.fi Kokkien tekemää ruokaa vuodesta 1998

Oy Halva-Trading Ab Valimotie 27 01510 VANTAA Tel. 09 774 6200 Fax 09 554 316 etunimi.sukunimi@halva.fi www.halva.fi

Suomen Nestlé Oy PL 50, Keilasatama 5 02151 ESPOO Tel. 010 39 511 Fax 010 395 1955 etunimi.sukunimi@fi.nestle.com www.nestle.fi

Eläinlääkintäpalveluja Veterinary services Oy Eläinlääkäriasema Mevet Veterinärstation Ab Höyläämötie 5 00380 HELSINKI Tel. 09 565 5600 Fax 09 552 570 riitta.kankaala@mevet.fi lotta.axelson@mevet.fi www.mevet.fi

106

Juhlakirja

2017

Eläinten ruokia Animal feeds

Energiaa Energy

Biofarm Oy

Energiateollisuus ry

Yrittäjäntie 20 03600 KARKKILA Tel. 09 225 2560 Fax 09 2252 5610 biofarm@biofarm.fi www.biofarm.fi Vitamiinit ja hoitotuotteet

Fredrikinkatu 51-53 B, 5. krs., PL 100 00101 HELSINKI Tel. 09 530 520 info@energia.fi www.energia.fi

Eläke- ja työttömyysvakuutus Pension and unemployment insurance Apteekkien Eläkekassa Kalevankatu 13 00100 HELSINKI Tel. 09 612 6270 Fax 09 6126 2710 etunimi.sukunimi@aekassa.fi

Fennovoima Oy Salmisaarenaukio 1 00180 HELSINKI Tel. 020 757 9200 Fax 09 870 1818 etunimi.sukunimi@fennovoima.fi http://www.fennovoima.fi

Kaasupörssi Oy

Porkkalankatu 1 00018 ILMARINEN Tel. 010 28411 etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi www.ilmarinen.fi

PL 21 02151 ESPOO Tel. 020 447 8613 Fax 0204 478 619 www.kaasuporssi.com Kaasupörssi ylläpitää maakaasumarkkinoilla Internet-markkinapaikkaa, jossa kaasun teollisuus- ja voimalaitoskäyttäjät käyvät pörssimuotoista maakaasukauppaa edistyksellisillä kaupankäyntimenetelmillä.

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Pohjolan Voima Oy

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Revontulentie 7 02100 ELO Tel. 020 703 50 Fax 020 703 5100 www.elo.fi etunimi.sukunimi@elo.fi

PL 40, Töölönkatu 4 00101 HELSINKI Tel. 010 478 5000 Fax 09 6930 6554 etunimi.sukunimi@pvo.fi www.pohjolanvoima.fi

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

Porvoon Energia Oy - Borgå Energi Ab

PL 1 00098 VARMA Tel. 010 2440 Fax 010 244 4752 www.varma.fi

Merimieseläkekassa Uudenmaankatu 16 A 00120 HELSINKI Tel. 010 633 990 Fax 010 633 9938 www.merimieselakekassa.fi info@merimieselakekassa.fi

Eläkelaitospalvelua Pension Provider Services Porasto Oy Larin Kyöstin tie 8 00650 HELSINKI Tel. 09 752 771 Fax 09 728 2514 etunimi.sukunimi@porasto.fi www.porasto.fi

Mannerheiminkatu 24, PL 95 06101 PORVOO Tel. 019 661 411 mail@porvoonenergia.fi etunimi.sukunimi@porvoonenergia.fi www.porvoonenergia.fi

PääHöyry Oy PL 16 04261 KERAVA Tel. 010 417 4600 Fax 010 417 4601 hoyrytys@hoyrytys.fi www.hoyrytys.fi

Vantaan Energia Oy PL 95, Peltolantie 27 01301 VANTAA Tel. 09 82 901 www.vantaanenergia.fi http://www.vantaanenergia.fi

Vattenfall Oy Televisiokatu 4 A 00240 HELSINKI Tel. 0207 229 00 etunimi.sukunimi@vattenfall.com


ENERGIATEKNIIKKA Energiatekniikka Energy technology Eneron Oy

Erikoisalarakentaminen Specialty building Tekmur Oy Jokisentie 167 05200 RAJAMÄKI Tel. 09 8386 4300 Fax 09 871 3448 info@tekmur.fi www.tekmur.fi Teknistä muurausta

Esitystekniikkaa Presentation techniques Welldone Solutions Oy Puutarhatie 24 D 01300 VANTAA Tel. 029 193 9000 www.wdsol.fi asiakaspalvelu@wdsol.fi Esitys- ja kokoustekniikka

Fysikaalista hoitoa Physical therapy Teramus Oy Kadetintie 5 B 29 00330 HELSINKI Tel. 0500 206 638 info@teramus.fi www.teramus.fi

Fysioterapia- ja hyvinvointipalvelut Physical therapy and wellbeing services TT-Fysio Oy Tyynenmerenkatu 3 00220 HELSINKI Tel. 040 730 0844 etunimi.sukunimi@ttfysio.fi http://www.ttfysio.fi

Golf-kenttiä Golf courses Oy Kurk Golf Ab Kuperkeikantie 20 02550 EVITSKOG Tel. 09 819 0480 kurk@kurkgolf.fi www.kurkgolf.fi

Eteläreimarintie 9 00980 HELSINKI Tel. 0600 550 986 www.vgh.fi toimisto@vgh.fi

Graafisen alan koneita ja laitteita Graphic art: machines and equipment Oy Bitpress Ab Hirsalantie 11 02420 JORVAS Tel. 020 198 5150 Fax 0201 985 151 etunimi.sukunimi@bitpress.fi www.bitpress.fi

Hankintapalveluita Acquisition services Gridit Osuuskunta Hämeentie 15 A 00500 HELSINKI Tel. 040 580 7373 etunimi.sukunimi@gridit.fi http://www.gridit.fi

Hautauspalvelua Funeral services Hautauspalvelu Painilainen Oy Tilkankatu 14 B 20 00300 HELSINKI Tel. 040 540 7577 pauli.painilainen@hautauspalvelupainilainen.fi

Oy Graphic Metal Ab

Hautaustoimisto Autio Oy

Melkonkatu 24 00210 HELSINKI Tel. 09 6150 5600 Fax 09 6150 0625 www.graphicmetal.fi ogm@graphicmetal.fi

Runeberginkatu 42 00260 HELSINKI Tel. 09 448 346 Fax 09 449 841 info@hautaustoimistoautio.fi www.hautaustoimistoautio.fi

Seri-Deco Oy

Hautaustoimisto Nyman & Co. Oy

Jusslansuora 15 04360 TUUSULA Tel. 010 841 8080 myynti@seri-deco.fi www.seri-deco.fi sd-blogi: www.serideco.blogspot.fi Twitteruutiset: www.twitter.com/seri_deco YouTube-kanava: www.youtube.com/serideco Facebook: facebook.com/serideco.fi

Piispankatu 28 06100 PORVOO Tel. 019 574 6600 Fax 019 574 6624 www.hautausnyman.fi http://www.hautausnyman.fi

Graafisen teollisuuden laitteet ja -materiaalit Graphic art: machines, equipment and materials Kodak Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Tel. 046 712 2280 etunimi.sukunimi@kodak.com www.kodak.com

Halleja Manufacturers of halls Best-Hall Oy Yhdystie 3-7 68300 KÄLVIÄ Tel. 06 832 5000 info@besthall.com www.besthall.com

Hammaslääkintälaitteiden valmistusta Dentistry equipment manufacturers Planmeca Oy Asentajankatu 6 00880 HELSINKI Tel. 020 7795 500 Fax 020 7795 555 Vienti 020 7795 565 Johto etunimi.sukunimi@planmeca.com www.planmeca.com

TOIMIALAHAKEMISTO

Sörnäisten rantatie 29 00500 HELSINKI Tel. 010 281 5000 info@eneron.fi www.eneron.fi Eneron Oy on suomalainen, vuonna 2011 toimintansa aloittanut, kiinteistöjen energiankäytön vähentämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen erikoistunut yritys. Toimintamme perustuu ainutlaatuiseen energiajohtamisen ja olosuhdemonitoroinnin pilvipalveluohjelmistoon, Eneronlineen ja energiakonsultointiin.

Vuosaari Golf Oy

Sipoon Hautauspalvelu P.Borg & Co Rauhankatu 25 06100 PORVOO Tel. 010 322 00 80 Sipoon kukka- ja hautauspalvelu P.Borg & Co Isokyläntie 27, 04130 Sipoo puh. 09-2392882

Henkilöstön vuokrausta ja välitystä Temporary employment agencies Personalhuset Staffing Group Oy Paciuksenkatu 29 00270 HELSINKI Tel. 020 5155 Fax 020 515 0155 etunimi.sukunimi@iss.fi http://www.issworld.com

TP Avuksenne Oy Suomalaistentie 7 02270 ESPOO Tel. 040 716 4457 etunimi.sukunimi@tpavuksenne.fi http://www.tpavuksenne.fi

Henkilöstövuokrausta Temporary employment agencies Suomen Palveluapu Oy Lönnrotinkatu 17 B 3 00120 HELSINKI Tel. 09 685 0540 Fax 09 6850 5410 etunimi.sukunimi@palveluapu.fi www.palveluapu.fi

Juhlakirja

2017

107


HENKILÖSTÖVUOKRAUSTA VPS Henkilöstöpalvelu Ky

Majatalo Onnela Oy

Maersk Finland Oy

PL 743 00101 HELSINKI Tel. 09 684 4310 Fax 09 6844 3110 www.vps.fi Henkilöstövuokraus Rekrytointi Ulkoistaminen Soveltuvuusarviointi

Rantatie 34 04310 TUUSULA Tel. 09 258 821 myynti@onnela.com www.onnela.com Onnela tarjoaa kattavat kokous-, ravintola- ja majoituspalvelut kauniissa puitteissa luonnon keskellä.

Teollisuuskatu 21, PL 11 00511 HELSINKI Tel. 09 4250 510 Fax 09 4250 5120 www.maerskline.com Konttivarustamo, Meriliikenteen tavarankuljetusta

Navigator Logistics Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Sokotel Oy

Hissejä ja hissihuoltoa Lifts and lift maintenance KONE Oyj Kone Building, Keilasatama 3 02150 ESPOO Tel. 0204 751 Fax 0204 75 4496 etunimi.sukunimi@kone.com www.kone.com Hissien ja liukuportaiden myynti, valmistus, asennus, huolto ja modernisointi sekä rakennusten automaattiovien huolto.

Bravotels Oy Brandensteininkatu 17 07900 Loviisa Tel. 050 511 2466 etunimi.sukunimi@keskus-centralen.fi www.degerby.com reception@degerby.com Hotel Degerby on vuonna 1992 avattu majoitus- ja ravitsemusalan palvelukokonaisuus. Palveluyrityksemme koostuu monista viehättävistä ja omaperäisistä majoitusravintola- ja kokoustiloista, joita voit käyttää sellaisenaan tai sopivasti yhdistellen.

Hotelldrift Vanda Oy Ab Karhumäentie 5 01530 VANTAA Tel. 010 850 3810 www.nordicchoicehotels.fi cl.helsinkiairport@choice.fi Helsinki:Clarion Hotel Helsinki Tyynenmerenkatu 2 00220 HELSINKI 010 850 3820 cl.helsinki@choice.fi

Kiljavanranta Oy Kotorannantie 49 05250 KILJAVA Tel. 09 276 251 kiljavanranta@kiljavanranta.fi www.kiljavanranta.fi Kokous,majoitus- ja ravintolapalvelut

Maestro Ravintolat Oy Fredrikinkatu 51-53 A 00100 HELSINKI Tel. 09 684 4894 Fax 02 283 3000 www.hotelseaport.fi seaport@seaport.fi

Juhlakirja

Huolintaa ja rahtausta Forwarding and freighting C & C Port Agency Finland Oy Ltd

Hotelleja Hotels

108

PL 68 00088 S-RYHMÄ Tel. 010 768 2800 Fax 010 768 2875 www.s-kanava.fi Myyntipalvelu: Radisson Blu Hotels 020 1234 700 www.radissonblu.fi Sokos Hotels 020 1234 600 www.sokoshotels.fi Ravintola- ja kokouspalvelut 020 1234 800

2017

Hietalahdenranta 5 C/B 00120 HELSINKI Tel. 010 346 7820 Fax 09 6229 4141 roland.forssell@portagency.fi www.portagency.fi

DHL Global Forwarding (Finland) Oy Katriinantie 14 01530 VANTAA Tel. 020 53311 etunimi.sukunimi@dhl.com www.dhl.fi

Exclusive Logistics Finland Oy Vantaankoskentie 14 01670 VANTAA Tel. 010 279 7900 www.exclusivelogistics.fi info@exclusivelogistics.fi

FinnFreight Oy Niittytie 25 B 8 01300 VANTAA Tel. 010 322 5220 info@finnfreight.fi www.finnfreight.fi

FREJA Transport & Logistics Oy Linnankatu 90 20100 TURKU Tel. 020 712 9850 Fax 020 712 9851 etunimi.sukunimi@freja.fi www.freja.fi Mestarintie 17, 01730 Vantaa Yrittäjänkatu 13, 65380 Vaasa

KP Purkauspalvelu Oy Sahratie 1 D 13 01630 VANTAA Tel. 0500 424 202

Äyritie 8 D 01510 VANTAA Tel. 050 357 6180 sales@navigatorlogistics.fi www.navigatorlogistics.fi

OS-Agency Oy Ltd Lautatarhankatu 6 00580 HELSINKI Tel. 09 622 0890 Fax 09 6220 8925 www.os-agency.com

Oy Beweship Ab Nuolikuja 8 01740 VANTAA Tel. 020 785 7500 Fax 020 785 7331 etunimi.sukunimi@beweship.com www.beweship.com

Oy Helsinki Chartering Ab Fabianinkatu 8 A 00130 HELSINKI Tel. 09 612 6750 Fax 09 612 3162 chartering@hecha.fi www.hecha.fi Rahtausta

Oy Kuehne+Nagel Ltd. Tikkurilantie 141 01530 VANTAA Tel. 0201 611 611 Fax 0201 611 619 etunimi.sukunimi@kuehne-nagel.com http://www.kuehne-nagel.fi info.helsinki@kuehne-nagel.com

Oy Scan-Shipping Ab Itämerenkatu 1 00180 HELSINKI Tel. 09 4150 5425 Fax 09 4150 5495 info@scan-shipping.com www.scan-group.com

Huoltoasemia Service stations Viherlaakson Liikenneasema Oy Lapinkyläntie 5 02780 ESPOO Tel. 09 811 199 Fax 09 811 189 st1.mankki@elisanet.fi www.st1mankki.fi Myös autonvuokrausta Scanburger ravintola


HUONEKALUJA Huonekaluja Furniture Boknäs Huonekalut Oy

Huutokauppapalveluja Auctioneering services Saga Furs Oyj Martinkyläntie 48 01720 VANTAA Tel. 09 84 981 Fax 09 849 8319 sagafurs.com Kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö

Hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa Hydraulics and pneumatics Hydac Oy Kisällintie 5 01730 VANTAA Tel. 010 773 7100 Fax 010 773 7120 hydac@hydac.fi www.hydac.fi

Hydromarket Oy Tapulikaupungintie 44 00750 HELSINKI Tel. 09 346 4200 hydromarket@hydromarket.fi www.hydromarket.fi Hydrauliikka, pneumatiikka, komponentit tekniset letkut ja teollisuustarvikkeet.

Parker Hannifin Oy Koivupuistontie 18-22 01510 VANTAA Tel. 020 753 2500 Fax 0207 532 200 www.parker.fi www.parker.com etunimi.sukunimi@parker.com myynti@parker.com Hydrauliikkaa, pneumatiikkaa, Automaatiotekniikka

Specma Oy Vantinmäentie 1 02780 ESPOO Tel. 020 750 9200 Fax 0207 509 201 mail@specma.fi www.specma.fi

Insinööritoimistoja Engineering offices EHMP-Engineering Oy

Aleksanterinkatu 44 A 8 00100 HELSINKI Tel. 010 323 5635 www.nitor.fi sales@nitor.fi etunimi.sukunimi@nitor.fi Digitaalinen insinööritoimisto

Vaahteranmäentie 7 04150 MARTINKYLÄ Tel. 020 775 6250 Fax 09 272 6434 www.ehmp.fi Rakennusvalvontaa Tulityö- ja turvallisuusvalvonta Rakennusalan tavarantarkastukset LVI-tarviketukku

PCP Partner Oy

Energico Oy

Sinikalliontie 5 A 02630 ESPOO Tel. 010 836 0300 Fax 010 836 0301 etunimi.sukunimi@pcp.fi www.pcp.fi

Lastenkodinkuja 1 00180 HELSINKI Tel. 09 686 6150 Fax 09 6866 1510 energico@energico.fi www.energico.fi

Ilmanpuhdistusteknologiaa Air cleaning technology

Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy

Nitor Creations Oy

AAF International Oy Uraniuksenkuja 4 A 01480 VANTAA Tel. 010 229 0700 Fax 010 229 0720 etunimi.sukunimi@aafeurope.com http://www.aafeurope.com Ilmansuodattimien varastointi ja myynti

Camfil Oy Ruukinmestarintie 11 02330 ESPOO Tel. 09 819 0380 Fax 09 8190 3830 etunimi.sukunimi@camfil.com http://www.camfilfarr.com Ilmanpuhdistimia, pölynpoistolaitteita

Ilmastointiurakointia ja -laitteita Air conditioning contractors and equipment Viessmann Oy Äyritie 8 A 01510 VANTAA Tel. 010 328 2550 info@viessmann.fi www.viessmann.fi Lämmitys- ja ilmastointitekniikkatuotteita

Ilotulitusnäytöksiä Fireworks

sentnerikuja 2 00440 HELSINKI Tel. 010 289 3802 Fax 010 289 3810 Rakennetekninen palvelu etunimi.sukunimi@kaitila.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Martinkyläntie 45 01720 VANTAA Tel. 09 477 0320 Fax 09 4770 3250 HELSINKI: Fabianinkatu 29 tel. 09 4770 3240 ESPOO: Martinsillantie 10 tel. 0400 909 686 www.boknas.fi boknas@boknas.fi

ICT-suunnittelua, -ohjelmointia ja konsultointia ICT design, programming and consulting services

Insinööritoimisto Konstru Oy Ahventie 4 B 02170 ESPOO Tel. 040 865 4020 etunimi.sukunimi@konstru.fi http://www.konstru.fi

Insinööritoimisto Nurmi Oy Luutnantintie 5 F 00410 HELSINKI Tel. 09 530 8010 Fax 09 563 4783 etunimi.sukunimi@inststonurmi.fi www.inststonurmi.fi

Insinööritoimisto R J Heiskanen Oy Kirvuntie 22 02140 ESPOO Tel. 09 8621 0200 Fax 09 8621 0244 etunimi.sukunimi@heiskanen.fi www.heiskanen.fi

Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy Asemamiehenkatu 2 00520 HELSINKI Tel. 020 743 7400 Fax 0207 437 401 kalliotekniikka@kalliotekniikka.fi www.kalliotekniikka.com

Suomen Ilotulitus Oy Rakettikaari 40 08700 LOHJA Tel. 019 388 533 etunimi.sukunimi@suomenilotulitus.fi www.suomenilotulitus.fi

LVIS-insinööritoimisto Karlsson, Karves & Co Oy Sahatie 4 A 01650 VANTAA Tel. 0103 206 380 Fax 0103 206 389 toimisto@lvitsto-karlsson.fi www.lvitsto-karlsson.fi sture.karlsson@lvitsto-karlsson.fi Sture Karlsson 050 571 6240

Juhlakirja

2017

109


INSINÖÖRITOIMISTOJA Saanio & Riekkola Oy Laulukuja 4 00420 HELSINKI Tel. 09 530 6540 Fax 09 566 3354 saanio.riekkola@sroy.fi www.sroy.fi

Internet-palvelua Internet services TOIMIALAHAKEMISTO

Evianet Solutions Oy Malminraitti 17 00700 HELSINKI Tel. 040 500 9886 erkki.ruuska@evianet.fi www.evianet.fi Rakennusalan verkkopalvelut, mobiilisovellukset

Isännöintipalveluja Management of real estate on a fee or contract basis Katajanokan Huolto Oy Merikasarminkatu 4 00160 HELSINKI Tel. 09 696 2480 Fax 09 6962 4848 etunimi.sukunimi@katajanokanhuolto.fi http://www.katajanokanhuolto.fi

Matinkylän Huolto Oy Gräsantörmä 2 02200 ESPOO Tel. 09 804 631 Fax 09 8046 3200 etunimi.sukunimi@matinkylanhuolto.fi www.matinkylanhuolto.fi

asiakaspalvelu@isp.fi etunimi.sukunimi@isp.fi www.isp.fi

Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy Ristolantie 14 00320 HELSINKI Tel. 09 477 7940 Fax 09 587 2178 erkki.oksanen@eo.fi www.eo.fi

Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy Unioninkatu 18 00130 HELSINKI Tel. 0207 756 640 Fax 0207756641 etunimi.sukunimi@rantamaki.com www.rantamaki.com

Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Vernissakatu 6 01300 VANTAA Tel. 0207 862 150 etunimi.sukunimi@maikoski.fi asiakaspalvelu@maikoski.fi www.maikoski.fi

Isännöitsijätoimisto Siljander Oy Läkkisepänkuja 2 A 13, 3. krs 02650 ESPOO Tel. 09 512 2121 Fax 09 541 5942 asiakaspalvelu@siljanderoy.fi www.siljanderoy.fi

LK-Isännöinti Oy

Isännöintiä Building managers

Tinurinkuja 4 02650 ESPOO Tel. 09 540 4350 Fax 09 5404 3535 toimisto@espoonisannointi.fi www.espoonisannointi.fi

Eiran Isännöitsijätoimisto Oy

Tili-Kiinti Oy

Castreninkatu 8 00530 HELSINKI Tel. 09 272 7350 Fax 09 2727 3555 www.2727350.fi

Haarniskatie 6 D 00910 HELSINKI Tel. 09 325 6221 isannointi@tili-kiinti.inet.fi www.tili-kiinti.fi Auktorisoitu isännöitsijätoimisto

Isännöintiverkko Oy Meriusva 5 02320 ESPOO Tel. 09 819 0550 Fax 09 8190 5510 etunimi.sukunimi@isannointiverkko.fi www.isannointiverkko.fi Itälahdenkatu 15-17, HELSINKI Kirkkotallintie 4, KIRKKONUMMI

Isännöitsijä Reijo Taipale Oy Itäinen Brahenkatu 13 E 112 00510 HELSINKI Tel. 09 774 4480 info@isannoitsijareijotaipale.com www.isannoitsijareijotaipale.com

Isännöitsijäpalvelu Oy ISA Bulevardi 3 B 31 00120 HELSINKI Tel. 09 4733 0200 Fax 09 612 3707

110

Juhlakirja

2017

Isännöintiä ja kiinteistönhoitoa Management of real estate and combined facilities support activities Myyrmäen Huolto Oy Ojahaanrinne 4 01600 VANTAA Tel. 09 530 6140 Fax 09 5306 1460 asiakaspalvelu@myyrmaenhuolto.fi www.myyrmaenhuolto.fi Isännöintiä, kiinteistönhuoltoa ja kirjanpitoa laadukkaasti jo yli 40 vuoden ajan Vantaan Myyrmäessä ja Helsingin Pihlajistossa.

IT-konsultointia IT consultation Apex Communications Finland Oy Kappelitie 6 A 02200 ESPOO Tel. +358 50 537 8333 hannu.peltola@apexcommunications.fi www.apexcommunications.fi

CastorIT Oy Lars Sonckin kaari 14 02600 ESPOO Tel. 040 566 8905 etunimi.sukunimi@castor.fi http://www.castor.fi

D7C8 Consulting Oy Malminkatu 5 C 29 00100 HELSINKI Tel. 0400 668 783 pekka.hanninen@d7c8.com http://www.d7c8.com

Invenco Oy Airport Plaza Business Park, Hehku-talo 3. krs Äyritie 18 01510 VANTAA Tel. 010 229 0830 Fax 09 825 2941 etunimi.sukunimi@invenco.fi www.invenco.fi

IT-palvelua ja -ratkaisuja IT services and solutions Affecto Oyj Keilaranta 17 02150 ESPOO Tel. 0205 77 711 www.affecto.com info.plc@affecto.com

ATEA Finland Oy Jaakonkatu 2, PL 39 01621 VANTAA Tel. 010 613 611 customercare@atea.fi www.atea.fi It-infrastruktuuriratkaisut ja niihin liittyvät palvelut.

Brother Finland, Brother Nordic A/S Tanska, sivuliike Suomessa Honkanummentie 2 01260 VANTAA Tel. 09 875 921 Fax 09 875 1133 etunimi.sukunimi@brother.fi http://www.brother.fi

CSolutor Oy Vaisalantie 2 02130 ESPOO Tel. 09 6124 6750 etunimi.sukunimi@csolutor.fi http://www.csolutor.fi

Tapulin Huolto Oy

Cygate Oy

Palokuja 4 00750 HELSINKI Tel. 09 350 7720 etunimi.sukunimi@tapulinhuolto.fi www.tapulinhuolto.fi

Perkiöntie 2 00620 HELSINKI Tel. 09 613 8911 Fax 09 692 6107 sales@cygate.fi www.cygate.fi


ITPALVELUA JA RATKAISUJA Decens Oy

PRmarvila Oy

Vänrikinkuja 3 02600 ESPOO Tel. 0207 099 300 etunimi.sukunimi@decens.fi http://www.decens.fi Decens Oy on vuonna 2008 perustettu IT-järjestelmien ratkaisu- ja palvelutoimittaja. Yhtiö on täysin suomalaisomistuksessa. Pääomistajana ovat yhtiön avainhenkilöt.

Laitatuulenkaari 3 G 53 00850 HELSINKI Tel. 0400 414 843 pentti.markkanen@prmarvila.fi www.prmarvila.fi Henkilöstön hyvinvointi.

Efecte Oy

Köydenpunojankatu 2 aD 00180 HELSINKI Tel. 020 764 1000 Fax 09 586 2006 etunimi.sukunimi@samex.fi www.samex.fi

IT-palveluita IT services

GRENKELEASING Oy

DataCenter Finland Oy

Äyritie 8 C 01510 VANTAA Tel. 09 7599 4211 Fax 09 975 994 250 eitiedossa@grenke.fi http://www.grenke.fi GRENKE -markkinajohtaja Euroopassa ”Small ticket IT- leasing” -osaamisalueella. GRENKE on itsenäinen rahoitusyhtiö, joka ei ole sidoksissa pankkeihin tai laitevalmistajiin.

Tekniikantie 14 02150 ESPOO Tel. 010 397 8000 Fax 010 397 8030 etunimi.sukunimi@datacenter.fi http://www.datacenter.fi

ITaito Oy Rahtitie 3 01530 VANTAA Tel. 010 841 8100 myynti@itaito.fi www.itaito.fi Korkean käytettävyyden IT-järjestelmät ja ulkoistuspalvelut.

Telog Oy Ruosilantie 7 00390 HELSINKI Tel. 050 367 6755 etunimi.sukunimi@netel.fi www.netel.fi

United Software Distributors Oy Linnoitustie 4 B 02600 ESPOO Tel. 0207 580 890 etunimi.sukunimi@usd.fi www.usd.fi

Oy Canorama Ab Mannerheimintie 105, 7. krs 00280 HELSINKI Tel. 020 112 2660 etunimi.sukunimi@canorama.fi www.canorama.fi

Pagero Oy Metsänneidonkuja 12 02130 ESPOO Tel. 09 4241 5810 +358 400 845 963 (Toni Pihamaa) +358 40 827 1018 (Martti From) +358 50 304 9500 (Jusa Koski) www.pagero.fi etunimi.sukunimi@pagero.com

PC Pinus Oy Turvalaaksonkuja 2 01740 VANTAA Tel. 075 325 0000 etunimi.sukunimi@pinus.fi www.pinus.fi

Perigeum Oy Valkjärventie 7 D 02130 ESPOO Tel. 050 317 6654 simo.kauppinen@perigeum.fi www.perigeum.fi Toimitusjohtaja Simo Kauppinen

Johtimia ja johdinsarjoja Wires and wire harnesses Virjosvuo Yhtiöt Oy Mestarintie 3 04500 KELLOKOSKI Tel. 09 282 100 Fax 09 282 644 virjosvuo.yhtiot@saunalahti.fi www.virjosvuoyhtiot.fi

Julkishallinto Public administration Suomen Kuntaliitto ry PL 200 00101 HELSINKI Tel. 09 7711 Fax 09 771 2291 info@kuntaliitto.fi www.kunnat.net

Uudenmaan liitto Esterinportti 2 B 00240 HELSINKI Tel. 09 476 7411 Fax 09 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi

Consti Julkisivut Oy Hopeatie 2, 5 krs. 00440 HELSINKI Tel. 010 2886 000 Fax 010 2886 200 www.consti.fi/julkisivut http://www.consti.fi/julkisivut

Pentti Mähönen Oy Metsätie 11 B 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 0400 826 246 www.penttimahonen.fi info@penttimahonen.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Keilaranta 6 02150 ESPOO Tel. 09 2535 0400 Fax 09 2535 0480 etunimi.sukunimi@efecte.com http://www.efecte.com

Samex Solutions Oy

Julkisivurakentamista Facade construction

Juomateollisuutta Beverage industry Oy Sinebrychoff Ab Sinebrychoffinaukio 1 04250 KERAVA Tel. 09 294 991 Fax 09 2949 9464 info@sff.fi www.sinebrychoff.fi

Jälkivahinkojen torjuntaa Prevention of after-accident losses PS-Palosaneeraus Oy Moreenitie 11 04250 KERAVA Tel. 020 743 2300 Päivystys 24 h 020 743 2302 ps@ps-palosaneeraus.fi www.ps-palosaneeraus.fi Palo-, vesi- ja ympäristövahinkojen korjaukset.

Järjestöt, yhdistykset Organisations Finanssialan Keskusliitto ry Bulevardi 28 00120 HELSINKI Tel. 020 793 4200 Fax 020 793 4202 etunimi.sukunimi@finanssiala.fi http://www.finanssiala.fi

Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 HELSINKI Tel. 09 868 9680 www.skillsfinland.fi skills@skillsfinland.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö r.y. Mäkelänkatu 2 C, 4. krs 00500 HELSINKI Tel. 050 911 8511 etunimi.sukunimi@tyj.fi www.tyj.fi

Juhlakirja

2017

111


JÄRJESTÖTOIMINTAA Järjestötoimintaa Organisations Allergia- ja Astmaliitto ry. Paciuksenkatu 19 00270 HELSINKI Tel. 09 473 351 Fax 09 4733 5330 etunimi.sukunimi@allergia.fi www.allergia.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry. Runeberginkatu 5 00100 HELSINKI Tel. 09 5844 4218 www.atl.fi atl@atl.fi

Asesepänkuja 2 00620 HELSINKI Tel. 09 587 9088 Fax 09 587 9166 info@taksihelsinki.fi www.taksihelsinki.fi

Fax 09 393 0769 etunimi.sukunimi@lpy.fi www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen Puh. 040 518 5799 Järjestösihteeri Tarja Vehmas-Issi Puh. 040 656 2601 (ti,ke,to)

Hengitysliitto ry

Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Oltermannintie 8, PL 40 00621 HELSINKI Tel. 020 757 5000 Fax 020 757 5100 tiedotus@hengitysliitto.fi www.hengitysliitto.fi

Töölöntorinkatu 2 B, 8. krs. 00260 HELSINKI Tel. 0400 285 058 toimisto@mpk.fi www.mpk.fi

Helsingin Taksiautoilijat ry.

MARK Suomen Markkinointiliitto r.y. Infra ry

Mikonkatu 8 A, 10 krs 00100 HELSINKI Tel. 010 504 5000 etunimi.sukunimi@akl.fi www.akl.fi

Unioninkatu 14, 4. krs 00130 HELSINKI Tel. 09 12 991 Fax 09 2290 2333 infra@infra.fi etunimi.sukunimi@infra.fi www.infra.fi

Autoliitto ry.

Kauppapuutarhaliitto ry.

Hämeentie 105 A, 4. krs, PL 35 00551 HELSINKI Tel. 09 7258 4400 autoliitto@autoliitto.fi www.autoliitto.fi

Larin Kyöstin tie 6 00650 HELSINKI Tel. 09 7288 210 www.kauppapuutarhaliitto.fi info@kauppapuutarhaliitto.fi jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi

Autoalan Keskusliitto ry.

Muistiliitto ry

FiCom ry Eteläranta 10 00130 HELSINKI etunimi.sukunimi@ficom.fi www.ficom.fi Twitter @FiCom_ry

Helsingin Ekonomit ry Ratavartijankatu 2 00520 HELSINKI Tel. 0201 299 262 Fax 0201 299 241 heko@heko.fi www.helsinginekonomit.fi

Helsingin Lihakauppiasyhdistys ry Sienitie 35 B 00760 HELSINKI Tel. 040 520 3653 matti.granlund@a-kasten.fi www.helsinginlihakauppiasyhdistys.fi

112

Juhlakirja

2017

Pasilanraitio 9 B 00240 HELSINKI Tel. 09 622 6200 toimisto@muistiliitto.fi etunimi.sukunimi@muistiliitto.fi www.muistiliitto.fi

Nuorisotutkimusseura ry.

Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry Helsingin Klubitalo: Hämeentie 54 00500 HELSINKI Tel. 09 728 8550 etunimi.sukunimi@helsinginklubitalo.org www.helsinginklubitalo.org Itä-Helsingin Klubitalo: Myllypurontie 1 B 1, 00920 Helsinki www.itahelsinginklubitalo.org Tikkurilan klubitalo: Lehdokkitie 2 B, 01300 VANTAA www.tikkurilanklubitalo.org Imatran klubitalo: Suntionkuja 2 55120 IMATRA www.imatranklubitalo.org

Fabianinkatu 4 B, 4. krs, PL 119 00131 HELSINKI Tel. 010 666 7040 info@mark.fi www.mark.fi www.iskulauserekisteri.fi www.kultajyva.fi

Kopiosto ry. Hietaniemenkatu 2 00100 HELSINKI Tel. 09 431 521 Fax 09 4315 2377 kopiosto@kopiosto.fi www.kopiosto.fi

Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4-5 00410 HELSINKI Tel. 09 53 041 Fax 09 530 4343 etunimi.sukunimi@kuntoutussaatio.fi www.kuntoutussaatio.fi Kuntoutussäätiö on kuntoutuksen suunnannäyttäjä. Autamme työhön kuntoutumiseen ja parempaan elämänhallintaan tutkimustiedon ja rohkean käytännön kokeilun avulla. Osaamisalueemme ovat kestävä työ ja työkyky, paras toimintakyky ja terveys sekä vahvistuva kansalaisyhteiskunta. Vaikutamme tiedolla ja jaamme osaamistamme avoimesti

Logistiikkayritysten Liitto ry. Eteläranta 10 00130 HELSINKI Tel. 09 4202 3389 Fax 09 4202 3320 logistiikkayritykset@logistiikkayritykset.fi www.logistiikkayritykset.fi

Lääkäripalveluyritykset ry Eteläranta 10, PL 30 00131 HELSINKI Tel. 040 518 5799

Asemapäällikönkatu 1 00520 HELSINKI Tel. 020 755 2662 toimisto@nuorisotutkimus.fi www.nuorisotutkimusseura.fi

Päivittäistavarakauppa ry PL 340 00131 HELSINKI Tel. 09 172 860 Fax 09 1728 6120 etunimi.sukunimi@pty.fi www.pty.fi

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMKRKL Rahakamarinportti 3 B 00240 HELSINKI Tel. 09 877 0650 Fax 09 147 080 rakennusmestarit@rkl.fi etunimi.sukunimi@rkl.fi www.rkl.fi

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry Hallituskatu 1, PL 259 00171 HELSINKI Tel. 020 113 1231 sks@finlit.fi www.finlit.fi

Suomen Asianajajaliitto PL 194 00101 HELSINKI Tel. 09 686 6120 Fax 09 6866 1299 info@asianajajaliitto.fi www.asianajajaliitto.fi


JÄRJESTÖTOIMINTAA Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry.

Suomen Sydänliitto ry.

Ratavartijankatu 2 00520 HELSINKI Tel. 020 129 9279 etunimi.sukunimi@ekonomit.fi info@ekonomit.fi www.ekonomit.fi

PL 50 00621 HELSINKI Tel. 09 752 7521 Fax 09 7527 5250 www.sydanliitto.fi www.sydankauppa.fi www.sydan.fi Terveyden edistäminen

Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry.

Suomen Teatterit ry

Suomen Isännöintiliitto ry

Suomen Turvaurakoitsijaliitto ry.

Runeberginkatu 5, 5. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 565 8310 Fax 09 278 7364 etunimi.sukunimi@isannointiliitto.fi www.isannointiliitto.fi

Hämeentie 157, 6 krs 00560 HELSINKI Tel. 029 007 4920 ona@lukkoliikkeet.fi mikael@lukkoliikkeet.fi www.lukkoliikkeet.fi

Suomen Kiinteistöliitto ry

Suomen Vesilaitosyhdistys ry

Annankatu 24 00100 HELSINKI Tel. 09 1667 6216 Fax 09 1667 6400 etunimi.sukunimi@kiinteistoliitto.fi www.kiinteistoliitto.fi

Ratamestarinkatu 7 b 00520 HELSINKI Tel. 09 868 9010 Fax 09 8689 0190 www.vvy.fi osmo.seppala@vvy.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto

Tradenomiliitto TRAL ry

Annankatu 24, 4.krs 00100 HELSINKI Tel. 09 5308 500 Fax 09 5308 5050 etunimi.sukunimi@skvl.fi liitto@skvl.fi www.skvl.fi

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs) 00520 HELSINKI Tel. 020 155 8800 toimisto@tral.fi www.tral.fi

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7 00400 HELSINKI Tel. 09 478 999 Fax 09 587 8520 skal@skal.fi www.skal.fi

Suomen Kuvanveistäjäliitto ry. Eteläranta 12 00130 HELSINKI Tel. 09 621 6339 etunimi.sukunimi@sculptors.fi galleria.sculptors@sculptors.fi www.sculptors.fi

Meritullinkatu 33 00170 HELSINKI Tel. 09 2511 2150 Fax 09 2511 2155 info@suomenteatterit.fi www.suomenteatterit.fi

Urheiluopistosäätiö Wallininkatu 10 00530 HELSINKI Tel. 010 836 2700 etunimi.sukunimi@urheiluopistosaatio.fi http://www.urheiluopistosaatio.fi

Yksityismetsätalouden Työnantajat r.y. Lönnrotinkatu 9 D 18 00120 HELSINKI Tel. 09 684 4380 Fax 09 6844 3860 etunimi.sukunimi@yt-ry.fi www.yt-ry.fi

Jäteveden käsittelyä Sewage treatment

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry.

Oy Slamex Ab

Ratamestarinkatu 12 00520 HELSINKI Tel. 09 272 7910 Fax 09 2727 9120 etunimi.sukunimi@superliitto.fi www.superliitto.fi

Malminkaari 5 00700 HELSINKI Tel. 09 343 6200 Fax 09 3436 2020 etunimi.sukunimi@econetgroup.fi www.econetgroup.fi Vedenkäsittely Jätevedenkäsittely Lietteenkäsittely ja biokaasu

Suomen Palomiesliitto SPAL ry Vernissakatu 6 01300 VANTAA Tel. 09 867 8880 Fax 09 863 7230 toimisto@palomiesliitto.fi www.palomiesliitto.fi

Chiller Oy Louhostie 2 04300 TUUSULA Tel. 09 274 7670 Fax 09 2747 6777 chiller@chiller.fi www.chiller.fi

Kaasuja ja kaasulaitteita Service activities incidental to oil and gas extraction excluding surveying Kaasuvalo Oy Porttikaari 18 01200 VANTAA Tel. 09 868 9300 Fax 09 876 1865 etunimi.sukunimi@kaasuvalo.fi http://www.kaasuvalo.fi Kaasulaitteiden vähittäis- ja tukkukauppa.

TOIMIALAHAKEMISTO

Nuijamiestentie 5 B 00400 HELSINKI Tel. 010 279 3300 Fax 010 279 3309 www.fysi.fi fysi.info@fysi.fi Ammattialajärjestöt

Jäähdytyslaitteet ja lämpöpumput Cooling equipment and heat pumps

Oy Innogas Ab Nesteentie 422 06850 KULLOO Tel. 019 653 206 etunimi.sukunimi@innogas.com http://www.innogas.com

Wilhtom Oy Olarinluoma 16 F 02200 ESPOO Tel. 09 420 8075 Fax 09 4124 4040 wilhtom@wilhtom.fi www.wilhtom.fi Kaasulaitteiden maahantuonti, asennukset - huollot - varaosat

Kahviloita Cafes Lottavakka Oy Mannerheimintie 93 00270 HELSINKI Tel. 09 274 1077 lottamuseo@lottamuseo.fi www.lottamuseo.fi Kahvila- ja museopalvelut Lottamuseossa. www.lottasaatio.fi etunimi.sukunimi@lottasaatio.fi Lotta Säätiö tarjoaa: Kuntoutusta, avustusta Lotille ja pikku-Lotille.

Kahvin valmistuslaitteita Coffee makers Oy Moccamaster Nordic Ab Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Tel. 020 759 7730 info.fi@moccamaster.com www.moccamaster.com

Juhlakirja

2017

113


KAIVOSTOIMINTAA Kaivostoimintaa Mining operations Sibelco Nordic Oy Ab

TOIMIALAHAKEMISTO

Mikkelänkallio 3 02770 ESPOO Tel. 010 217 9800 etunimi.sukunimi@sibelco.com http://www.sibelco.com Kaivannaisteollisuutta

Kansainvälistä kuljetusta International transport DACHSER Finland Air & Sea Logistics Oy Äyritie 8 B 01510 VANTAA Tel. 09 825 561 dachser.finland-asl@dachser.fi www.dachser.fi

DSV Road Oy PL 142 01511 VANTAA Tel. 020 738 8388 Fax 020 738 8800 info@fi.dsv.com www.dsv.fi

Tel. 075 323 2000 www.a-katsastus.com etunimi.sukunimi@a-katsastus.fi

Kattaustarvikkeita ja ruokailuvälineitä Tableware Duni Oy Elimäenkatu 29 00510 HELSINKI Tel. 09 8689 8125 Fax 09 146 2133 etunimi.sukunimi@duni.com www.duni.com Kattaus- ja kertakäyttötuotteet ja -tarvikkeet, elintarvikerasiat ja ruoan pakkauslaitteet.

Katto- ja vedeneristysrakentamista Roof and moisture isolation construction Nordic Waterproofing Oy

JF Hillebrand Finland Oy Seilorinkatu 1 A 00980 HELSINKI Tel. 09 565 7830 Fax 09 5657 8333 m.maaranto@hillebrandgroup.com www.jfhillebrand.com

VTG Tanktainer Finland Oy Telitie 3 04300 TUUSULA Tel. 09 731 0130 Fax 09 7310 1320 etunimi.sukunimi@votg.de www.votg.de Kansainväliset säiliökuljetukset.

Äyritie 12 b 01510 VANTAA Tel. 010 851 1000 Fax 010 851 1001 etunimi.sukunimi@kerabit.fi www.kerabit.fi

Varsinaisbitumi Oy Etelä-Suomi Mestarintie 7 01730 VANTAA Tel. 09 222 3500 toimistoes@varsinaisbitumi.fi http://www.varsinaisbitumi.fi/

Kattotöitä Roofing Aito Peltikatto MT Oy

Kansainvälistä veroneuvontaa International tax consultancy

Pursimiehenkatu 17 B 00150 HELSINKI Tel. 0400 438 092 Fax 09 222 2174 www.aitopeltikatto.fi http://www.aitopeltikatto.fi

ACP Auditing & Consulting Oy

Kattotutka Oy

PL 52 04251 KERAVA Tel. 044 035 4434 info@acp.fi www.acp.fi

Kassajärjestelmiä Cash register systems Kassatiimi Oy Sorvaajankatu 11 a 00880 HELSINKI Tel. 020 744 0700 etunimi.sukunimi@kassatiimi.fi http://www.kassatiimi.fi

Äyritie 12 A 01510 VANTAA Tel. 010 680 4000 Fax 010 680 4001 www.kattotutka.fi helsinki@kattotutka.fi

Kauneudenhoitopalveluja Beauty care services Eurocosmetics Oy Kaisaniemenkatu 6 00100 HELSINKI Tel. 09 6229 4515 www.sothys-salonki.fi sothys-salonki@eurocosmetics.fi etunimi.sukunimi@eurocosmetics.fi

Ihoakatemia Mannerheimintie 5 C 6 krs 00100 HELSINKI Tel. 010 616 8989 etunimi.sukunimi@ihoakatemia.fi puh. 010 616 8986 Kauneuskeskus puh. 09 685 0630 Day Spa www.ihoakatemia.fi www.antiage.fi www.ihonet.fi www.dayspa.fi Esteettinen ihonhoito, plastiikkakirurgia ja ihonhoitotuotteet.

Kauppakeskuksia Shopping centers Kiinteistö Oy Kauppakeskus Sello Leppävaarankatu 3-9 02600 ESPOO Tel. 010 424 6700 etunimi.sukunimi@sello.fi kauppakeskustoimisto@sello.fi www.sello.fi

Kaupunkeja ja kuntia Cities, towns and municipalities Espoon kaupunki PL 660 02070 ESPOON KAUPUNKI Tel. 09 81 621 Fax 09 8163 8003 etunimi.sukunimi@espoo.fi www.espoo.fi

Helsingin kaupunki PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Tel. 09 3103 6306 Fax 09 3103 6204 elinkeinopalvelu@hel.fi www.hel.fi/elinkeinopalvelu YritysHelsinki Kaisaniemenkatu 6 A www.yrityshelsinki.fi

Porvoon Vaskisepät Oy Emäsalontie 271 06950 EMÄSALO Tel. 020 769 8830 Fax 0207698835 porvoo@vaskisepat.fi www.vaskisepat.fi

Karkkilan kaupunki PL 50 03601 KARKKILA Tel. 09 4258 3600 Fax 09 4258 3625 etunimi.sukunimi@karkkila.fi www.karkkila.fi

Uudenmaan KattoTeam Oy

Katsastusta Vehicle inspections A-Katsastus Group Oy PL 200, Valimotie 9-11 00380 HELSINKI

114

Juhlakirja

2017

Halmetie 6 B 10 00700 HELSINKI Tel. 040 555 9485 Fax 09 224 6617 uudenmaan.kattoteam@elisanet.fi www.ukt.fi Kattopeltiasennukset

Kauniaisten kaupunki PL 1 02701 KAUNIAINEN Tel. 09 50 561 Fax 09 505 6535 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi www.kauniainen.fi www.grankulla.fi


KAUPUNKEJA JA KUNTIA Keravan kaupunki

Candor Oy

PL 123 04201 KERAVA Tel. 09 29 491 Fax 09 2949 2101 kerava@kerava.fi www.kerava.fi Elinkeinoasiat: tel. 040 318 2588

Hiojankuja 3 02780 ESPOO Tel. 09 819 0720 info@candor.fi www.candorsweden.com

Loviisan kaupunki

Äyritie 8 A 01510 VANTAA Tel. 09 3540 1140 Fax 010 296 0099 Texaco-virallinen edustaja Suomessa. Texaco-voiteluaineet ja jäähdytinnesteet. www.finnoleum.fi

IMCD Finland Oy Tuusulan kunta Hyryläntie 16, PL 60 04301 TUUSULA Tel. 09 87 181 kirjaamo@tuusula.fi www.tuusula.fi

Keilaranta 19 02150 ESPOO Tel. 09 2515 1615 Fax 09 251 51 699 etunimi.sukunimi@imcd.fi www.imcd.fi Erikoiskemikaalit

Vantaan kaupunki Asematie 7 01300 VANTAA Tel. 09 839 2728 Fax 09 8392 6080 www.vantaanleija.fi www.yritysvantaa.fi

Kehitysyhtiöitä Development companies TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry. Salomonkatu 17 A, 10. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 4763 0400 Fax 09 4763 0399 tieke@tieke.fi www.tieke.fi Riippumaton ja puolueeton tietoyhteiskunnan kehittäjä.

Keittiökalusteiden valmistusta ja myyntiä Manufacturers and sales of kitchen furniture Menon Oy

Nynas Oy Äyritie 12 B 01510 VANTAA Tel. 020 743 3310 Fax 0207 433 320 www.nynas.com http://www.nynas.com

Oy Celego Ab Eteläinen salmitie 1 02430 MASALA Tel. 09 348 6900 www.celego.fi info@celego.fi

Oy Sika Finland Ab PL 49 02921 ESPOO Tel. 09 511 431 Fax 09 5114 3300 sukunimi.etunimi@fi.sika.com www.sika.fi

Kemianteollisuutta Chemical industry ROAL Oy

Kemiallisten tuotteiden tukkukauppaa Wholesale suppliers of chemicals

Valta-akseli 6 (tehdas) 05200 RAJAMÄKI Tel. 09 290 420 Fax 09 2904 2111 Postiosoite: Tykkimäentie 15b (Biotalo) 05200 Rajamäki etunimi.sukunimi@roal.fi www.roal.fi ROAL valmistaa entsyymejä teollisuuden käyttöön.

Bang & Bonsomer Group Oy

Teknos Group Oy

Itälahdenkatu 18 A 00210 HELSINKI Tel. 09 681 081 company@bangbonsomer.com www.bangbonsomer.com

PL 107 00371 HELSINKI Tel. 09 506 091 etunimi.sukunimi@teknos.fi www.teknos.com Korkealuokkaisia maaleja ja pinnoitteita teollisuudelle, ammattimaalareille ja kuluttajille.

Runeberginkatu 43 B 9 00100 HELSINKI Tel. 0400 227 213 www.puustelli.com saneerausprojektit@puustelli.com

BASF Oy Tammasaarenkatu 3 00180 HELSINKI Tel. 09 615 981 www.basf.com

Oy Nordic Moneta Ab PL 770 00101 HELSINKI Tel. 010 808 040 www.suomenmoneta.fi

Kierrätystä Recycling Destaclean Oy Kelatie 2 01450 VANTAA Tel. 09 4241 3700 etunimi.sukunimi@destamatic.fi http://www.destamatic.fi

Onni Forsell Oy Jussilantie 5 05200 RAJAMÄKI Tel. 09 276 6980 etunimi.sukunimi@onniforsell.fi www.onniforsell.fi Myös varastotilaa vuokralla isompaankin tarpeeseen

TOIMIALAHAKEMISTO

PL 77 07901 LOVIISA Tel. 019 5551 Fax 019 535 791 kaupunki@loviisa.fi www.loviisa.fi

Finnoleum Oy

Keräilyrahoja ja mitaleja Collectible coins and medals

Paketo Oy Kisällintie 7 04500 KELLOKOSKI Tel. 09 274 4580 Fax 09 2744 5850 reijo.ketola@paketo.com www.paketo.com Nestekonttien ja tynnyreiden kunnostus ja myynti.

Stena Recycling Oy Äyritie 8 C 01510 VANTAA Tel. 010 802 323 asiakaspalvelu@stenarecycling.fi www.stenarecycling.fi Vantaa palveluyksikkö Hakintie 2, 01380 Vantaa puh. 010 778 0122

Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy Mikonkatu 15 B 00100 HELSINKI Tel. 09 6162 3500 Fax 09 6162 3100 info@rinkiin.fi www.rinkiin.fi Pakkausten hyötykäytön tilastointi ja pakkausalan yritysten rekisteröinti

Suomen Palautuspakkaus Oy PL 119 (Pasilanraitio 9 B) 00241 HELSINKI Tel. 09 868 9860 www.palpa.fi www.ekopullo.fi www.pantilliset.fi Pantillisten juomapakkausten palautus ja kierrätys.

Juhlakirja

2017

115


KIINNIKKEITÄ Secon Oy

Kiinnikkeitä Fastenings fischer Finland Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Suomalaistentie 7 B 02270 ESPOO Tel. 020 741 4660 Fax 020 741 4669 etunimi.sukunimi@fischerfinland.fi www.fischerfinland.fi Kiinnitystarvikkeita

Kiinteistöalan asiantuntijapalveluita Real estate services

Senaatti-kiinteistöt

CBRE Finland Oy Kluuvikatu 7 00100 HELSINKI helsinki@cbre.com www.cbre.fi www.toimitilat.cbre.fi myynti- ja ostoneuvonanto, toimitilavuokraus, kiinteistöjohdon konsultointi ja vuokralaisedustus kiinteistöomaisuuden hallinnointi, kiinteistöarviointi sekä toimitila- ja työympäristömuutokset

Kiinteistöalan palveluja Real estate services Gyldenintie 10 E 70 00200 HELSINKI Tel. 09 4789 0400 ame@co.inet.fi www.asmetiimi.fi

LAK Real Estate Oyj Rahtitie 3, PL 190 01531 VANTAA Tel. 020 708 000 etunimi.sukunimi@lak.fi www.lak.fi Toimitilojen vuokrausta

Pähkinähoito Oy Koivuvaarankuja 2 01640 VANTAA Tel. 0600 550 745 Fax 010 852 1220 asiakaspalvelu@pahkinahoito.fi www.pahkinahoito.fi

Rata ja Talohuolto RTH Oy Suopolku 1 00240 HELSINKI Tel. 0400 154 404 rth@rthoy.com www.rthoy.com

Heikkiläntie 7 A 00210 HELSINKI Tel. 029 029 4000 www.rtkpalvelu.fi asiakaspalvelu.helsinki@rtkpalvelu.fi Siivous- , kiinteistö ja kiinteistötekniset palvelut.

Juhlakirja

2017

Anu Siekkeli Lkv Oy Minervankatu 2 A 10 00100 HELSINKI Tel. 0400 481 380 anu.siekkeli@gmail.com

Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Leankatu 3 00240 HELSINKI Tel. 020 161 2280 etunimi.sukunimi@asokodit.fi www.asokodit.fi

Céline Oy Ab

Vartimar Oy

Helsingin Ykköskiinteistöt Oy, Kiinteistömaailma Malmi

Martinkyläntie 39 a 01720 VANTAA Tel. 09 754 2345 Fax 09 754 4299 www.kolumbus.fi/vartimar Kiinteistökehitys

Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy

Kiinteistöjen arviointia Real estate assessment Maanomistajien Arviointikeskus Oy Revontulentie 8 A 02100 ESPOO Tel. 020 741 1050 asiakaspalvelu@arviointikeskus.fi www.arviointikeskus.fi

Kiinteistöjen huolto Real estate maintenance Kiinteistöpalvelu Rundelin Oy Viertolantie 2-4 00730 HELSINKI Tel. 050 526 6448 @rundelin.com

LSH-Yhtiö Oy

RTK-Palvelu Oy

Kiinteistöjen ja asuntojen välitystä Housing and real estate agencies

Lintulahdenkatu 5 A, PL 237 00531 HELSINKI Tel. 0205 8111 Fax 0205 811 360 www.senaatti.fi www.senaattimyy.fi

Tyynylaavantie 20 00980 HELSINKI Tel. 010 821 3500 Fax 09 586 2137 info@vuo-kiinteistopalvelut.fi www.vuo-kiinteistopalvelut.fi

Asme Tiimi Oy

116

PL 61, Opastinsilta 12 00521 HELSINKI Tel. 010 421 1900 etunimi.sukunimi@secon.fi www.secon.fi -Kulunvalvonta- ja turvajärjestelmien pääkäyttöpalvelut -Kiinteistöjen tukipalvelut -Turvallisuuspalvelut -Vartiointipalvelut -Tilanhallintapalvelut -Muuttopalvelut -Kalusteasennukset -Henkilökorttipalvelut

Hietalahdenkatu 12 00180 HELSINKI Tel. 09 694 7451 paavo.vahatiitto@saunalahti.fi www.lsh-yhtio.fi 0400 601822

Yrjönkatu 32 E 46 00100 HELSINKI Tel. 050 352 2996 peter.stenberg@celine.fi www.celine.fi

Kaupparaitti 13 00700 HELSINKI Tel. 09 350 7270 Fax 09 345 5242 etunimi.sukunimi@kiinteistomaailma.fi http://www.kiinteistomaailma.fi

Intermediator Oy Aku Korhosen tie 8 00440 HELSINKI Tel. 09 584 6100 info@intermediator.fi etunimi.sukunimi@intermediator.fi www.intermediator.fi Instagram: intermediator_toimitilat

Kiinteistönvälitys Timo Helander Ky Pisteenkaari 4 01300 NUMMELA Tel. 09 222 7007 Fax 09 222 7005 timo.helander@helanderlkv.fi www.helanderlkv.fi

LKV Kauko Koskinen Oy Malminkaari 5 00700 HELSINKI Tel. 09 351 1155 Fax 09 351 1153 etunimi.sukunimi@lkvkaukokoskinen.fi www.lkvkaukokoskinen.fi Ammattitaitoista ja luotettavaa kiinteistövälitystä ja arviointia yli 30 vuoden kokemuksella

Marja Tolvanen Oy LKV Westendintie 99-101 02160 ESPOO Tel. 09 435 5120 Fax 09 4355 1212 info@marjatolvanen.fi www.marjatolvanen.fi Asumisen estetiikkaa 25 vuotta


KIINTEISTÖJEN JA ASUNTOJEN VÄLITYSTÄ Scasi Oy LKV Mannerheiminkatu 1 06100 PORVOO Tel. 040 583 0570 scasi@scasi.fi www.scasi.fi

Stina Poutiainen Oy

Kiinteistökehityksen konsultointia Real estate consulting Ailecon Oy Huvilakatu 25 00150 HELSINKI Tel. 040 500 3022 aj.lehti@ailecon.fi www.ailecon.fi Kokonaisvaltaista neuvontaa kiinteistösi kehittämiseen ja uusimiseen.

Kiinteistökehitys, -sijoitus Real estate consulting Ultivista Oy Ukonvaaja 2 B 02130 ESPOO Tel. 050 357 5030 Fax 09 685 2262 sami.alatalo@ultivista.fi www.ultivista.fi

Kiinteistönhoitoa ja kiinteistönhoitotuotteita Building caretaking services and related equipment Cosci-tuning Oy Levytie 6 C 00880 HELSINKI Tel. 09 321 5952 Fax 09 340 5952 asiakaspalvelu@coscituning.com www.coscituning.com Päivystys 24h 0500 931 113

Kiinteistö- ja talonhoito Oy Lauttasaarentie 47 00200 HELSINKI Tel. 020 755 8670 kiinteisto.talonhoito@saunalahti.fi www.kiinteistohuoltolauttasaari.fi

GNBFIN Zins Oy Merimiehenkatu 36 D 00150 VANTAA Tel. +358 9 611 280 Fax +358 9 611 281 etunimi.sukunimi@genesta.fi www.genesta.fi Kiinteistösijoitus sekä vuokraustoiminta

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Suomalaistentie 7 02270 ESPOO Tel. 020 742 0720 Fax 0207 420 739 etunimi.sukunimi@tallberg.fi www.kiinteistot.tallberg.fi Kiinteistösijoitusta.

Kari Öhrnberg Oy Parivaljakonkuja 2 L 30 00410 HELSINKI Tel. 0400 312 259 kari.ohrnberg@gmail.com Luonnonkivien hankinta ulkoja kotimaasta. Luonnonkiviurakointi.

Kiviasennus ja -saneeraus Koponen Oy Metsonlantie 27 04500 KELLOKOSKI Tel. 0500 450 911 etunimi.sukunimi@koponenoy.com www.koponenoy.com

Kiinteistökomppania Oy

Kiviveistämö Levander Oy

Veneentekijäntie 14 00210 HELSINKI Tel. 040 310 0003 www.kiinteistokomppania.fi www.fastighetskompagniet.fi

Pihlajamäentie 32 A 00710 HELSINKI Tel. 09 387 6284 Fax 09 387 1541 www.kivilevander.fi http://www.kivilevander.fi

Valad Finland Oy Salomonkatu 17 A 00100 HELSINKI Tel. 010 387 6000 Fax 010 387 6009 etunimi.sukunimi@valad.fi www.valad.fi Toimitilavuokraus, kiinteistömanageeraus

Kirjakauppoja Bookshops Booky.fi Oy Väinötannerintie 3 01520 VANTAA Tel. 075 756 3609 Pikakirjakauppa Booky.fi asiakaspalvelu@booky.fi

Kirjansitomoja Bookbinderies Kirjastamo Oy Sienitie 52 00760 HELSINKI Tel. 09 388 1661 Fax 09 388 1661 kirjastamo@saunalahti.fi

Kirjastoautomaatiojärjestelmiä Self-service applications for libraries

Martinlaakson Huolto Oy

P.V. Supa Oy

Kukintie 3 01620 VANTAA Tel. 09 878 051 asiakaspalvelu@martinlaaksonhuolto.fi www.martinlaaksonhuolto.fi

Muonamiehentie 14 00390 HELSINKI Tel. 0207 414 800 Fax 0207 414 801 etunimi.sukunimi@pv-supa.com http://www.pv-supa.com Kirjastoautomaatiojärjestelmiä

Soukan Huolto Oy

Kiviä ja kiviasennusta Stones and stone fitting manufacture of household appliances

TOIMIALAHAKEMISTO

Puistokatu 11a A 2 00140 HELSINKI Tel. 09 7518 3511 Fax 09 7518 3533 stina@stinapoutiainen.fi www.stinapoutiainen.fi

Kiinteistösijoitustoimintaa Real estate investments

Seler Clean Oy Isonkiventie 21 04250 KERAVA Tel. 040 310 0140 Fax 040 310 0159 www.seler.fi Kivi- ja betonilattioiden korjausja hiontatyöt.

Kodinkoneiden huoltoa, korjausta ja valmistusta Domestic appliance maintenance, repairs and manufacturing Whirlpool Nordic Oy PL 7190 00002 HELSINKI Tel. 09 61336 11 www.whirlpool.fi

Kodintekniikkaa Household appliances B&W Group Finland Oy Uudenmaankatu 4-6 00120 HELSINKI Tel. 020 743 0075 Fax 020 743 0077 info@bwgroup.fi www.bwgroup.fi B&W Group Finland Oy on englantilaisen B&W Group Ltd:n suomalainen tytäryhtiö. B&W on yksi maailman arvostetuimmista kaiutinvalmistajista ja on innovatiivisuudellaan toiminut alan suunnannäyttäjänä jo yli 40 vuoden ajan.

Soukantie 13 02360 ESPOO Tel. 09 801 3044 asiakaspalvelu@soukanhuolto.fi www.soukanhuolto.fi

Juhlakirja

2017

117


KOKOUS JA KONGRESSIPAIKKOJA Kokous- ja kongressipaikkoja Conference centres Business Meeting Park Oy Mannerheimintie 20 B 00100 HELSINKI Tel. 010 501 1501 helsinki@meetingpark.fi www.meetingpark.fi Kokous- ja koulutustiloja

TOIMIALAHAKEMISTO

Espoo Marketing Oy Innopoli 2, Tekniikantie 14 02150 ESPOO Tel. 09 8164 7230 kokousespoo@espoo.fi www.kokousespoo.fi www.visitespoo.fi Ideat ja vinkit kokous- ja kongressijärjestelyihin sekä vapaa-ajan matkailuun Espoossa.

Sannäsin Kartano Oy Sannaistentie 540 07310 SANNAINEN Tel. 0800 555 115 Fax 019 654 643 etunimi.sukunimi@sannaskartano.fi www.sannaskartano.fi Monipuolinen ja tasokas kokoushotelli

Woodsman Oy

Kokouspalvelut Conference services Kokouspiste Oy

Finlandia-talo Oy

Amerintie 1 04320 TUUSULA Tel. 040 450 8855 etunimi.sukunimi@kokouspiste.fi www.kokouspiste.fi toimisto@kokouspiste.fi Palvelemme kokousten, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjiä yhdessä luotettavien yhteistyökumppaniemme kanssa.

Mannerheimintie 13 e 00100 HELSINKI Tel. 09 40241 sales@finlandiatalo.fi www.finlandiatalo.fi www.finlandiahall.fi

Kompressoreiden myyntiä ja huoltoa Sales and maintenance of compressors

Gustavelund Oy

Oy Atlas Copco Kompressorit Ab

Kirkkotie 36 04310 TUUSULA Tel. 09 273 751 etunimi.sukunimi@gustavelund.fi reception@gustavelund.fi sales@gustavelund.fi www.gustavelund.fi

Hanasaari-ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus Hanasaarenranta 5 02100 ESPOO Tel. 09 435 020 etunimi.sukunimi@hanaholmen.fi www.hanaholmen.fi Ainutlaatuinen merellinen kongressihotelli, jonka katon alla toteutetaan myös erilaisia kulttuuri- ja elinkeinoelämän tapahtumia.

Oy ProPerson Ab Kroksnäsintie 319 06200 PORVOO Tel. 050 65 255 www.kokouskartano.fi info@kokouskartano.fi Stor-Kroksnäs Kokouskartano tarjoaa kokoustilat, majoitusta ja ruokailua Porvoon sisäsaaristossa tunnin matkan päässä Helsingistä.

Porvoo Event Factory Oy Ab Läntinen Aleksanterinkatu 1 06100 PORVOO Tel. 010 231 8200 etunimi.sukunimi@taidetehdas.fi www.taidetehdas.fi myyntipalvelu@taidetehdas.fi Taidetehdas on kansainvälinen kulttuuri- ja kongressikeskus suuriin kohtaamisiin ja inspiroiviin tilaisuuksiin ripauksella taidetta.

118

Juhlakirja

2017

Fax 0207 458 650 etunimi.sukunimi@j-trading.fi www.j-trading.fi Myymme ja markkinoimme ympäristön hoito- ja kunnossapitokoneita sekä laitteita. Suoritamme myös asennuksia ja turvatarkastuksia.

Sillankorva 15 02300 ESPOO Tel. 09 810 088 www.woodsman.fi asiakaspalvelu@woodsman.fi Woodsman Oy on vuonna 2004 perustettu metsä- ja puutarhakoneiden erikoisliike Espoossa.

Koneiden ja laitteiden agentuuritoiminta Agency trade of machinery and equipment Kiertopaine Oy

Itäinen Valkoisenlähteentie 14 A 01380 VANTAA Tel. 020 718 9200 Fax 020 718 9201 www.atlascopco.fi kompressori.fi@fi.atlascopco.com

Koivulehdontie 17 01510 VANTAA Tel. 010 424 4300 Fax 010 424 4301 myynti@kiertopaine.fi www.kiertopaine.fi

Koneiden ja laitteiden myyntiä ja vuokrausta Machinery and equipment rentals and sale Koillisen Villa&Baukammer Oy

Kone- ja prosessisuunnittelua Machine and process design Elomatic Oy Vaisalantie 2 02130 ESPOO Tel. 010 395 7600 Fax 010 395 7620 henrik.bacher@elomatic.com www.elomatic.com

Espotel Oy Ensimmäinen savu 01510 VANTAA Tel. 010 3070 Fax 010 307 1012 etunimi.sukunimi@etteplan.com www.etteplan.com

ProfeCons Oy PL 38 04251 KERAVA Tel. 09 294 0194 Fax 09 294 0193 etunimi.sukunimi@profecons.fi http://www.profecons.fi

Koneet ja laitteet ympäristön hoitoon ja rakentamiseen Machinery and equipment for environmental maintenance Oy J-Trading Ab Kuriiritie 15 01510 VANTAA Tel. 0207 458 600

Reserviläisentie 14 C 4 02660 ESPOO Tel. 0400 518 689 timo.palosaari@baukammer.fi www.baukammer.fi

Lainapeite Oy Kiilaniityntie 2 02920 ESPOO Tel. 010 809 900 Fax 09 8491 5520 mail@lainapeite.fi www.lainapeite.fi Halleja, suojapeitteitä, telttoja, telttavuokrausta, vuokrakalusteita, sääsuojia.

Koneiden ja laitteiden tukkukauppaa Wholesale suppliers of machinery and equipment Diamond Power Finland Oy Ohtolankatu 1 01510 VANTAA Tel. 020 198 3550 etunimi.sukunimi@diamondpower.fi www.diamondpower.co.uk

ebm-papst Oy Puistotie 1 02760 ESPOO Tel. 09 887 0220 Fax 09 8870 2213 etunimi.sukunimi@ebmpapst.fi http://www.ebmpapst.fi


KONEIDEN JA LAITTEIDEN TUKKUKAUPPAA Laakeri-Center Oy Ab

KTS-Mekano Oy

Oy Jarmax Ab Ltd

Laippatie 7 00880 HELSINKI Tel. 010 346 6690 Fax 010 346 6680 etunimi.sukunimi@laakeri-center.fi www.laakeri-center.fi Avoinna: Arkisin klo 8-16

Ensimmäinen savu 1 01510 VANTAA Tel. 040 835 9565 info@kts-mekano.fi www.kts-mekano.fi Valokuitukoneita, orbitaalihitsausta ja puhdastilahitsausta.

Kuninkaantie 44 02940 ESPOO Tel. 0400 706 156 Fax 09 863 2434 markus.savunen@jarmax.inet.fi www.jarmax.fi

Oy Telva Ab

Koneistamoja Machining

Oy Tomra Ab Elannontie 5 01510 VANTAA Tel. 09 825 4820 myynti@tomra.com huolto@tomra.com www.tomra.fi

SPX Flow Technology Finland Oy PL 119 01601 VANTAA Tel. 0400 206 437 etunimi.sukunimi@spxflow.com ft.tilaukset@spxflow.com www.spxflow.com SPX 24/7 päivystävä asiakaspalvelu vastaa numerosta +45 70 278 278

Vestek Oy Ab Martinkuja 4, 02270 ESPOO Tel. 09 887 0120 Fax 09 8870 1291 vestek@vestek.fi www.vestek.fi

Koneiden ja laitteiden valmistusta Manufacturers of machinery and equipment ATLAS ELEKTRONIK Finland Oy Lars Sonckin kaari 16 02600 ESPOO Tel. 020 779 0180 Jaakko.savisaari@fi.atlas-elektronik.com www.finland.atlas-elektronik.com

Ensto Enervent Oy Kipinätie 1 06150 PORVOO Tel. 020 752 8800 Fax 020 752 8844 etunimi.sukunimi@ensto.com enervent@ensto.com www.enervent.fi Ilmastointilaitteiden valmistus

Geomachine Oy Hiekkakuopantie 4, PL 131 04301 TUUSULA Tel. 09 274 6710 office@geomachine.fi www.geomachine.fi Kallio- ja maaperätutkimuskairakoneet sekä malminetsintä- ja lämpökaivoporakoneet.

Corvilla Oy Ahertajantie 5 01800 KLAUKKALA Tel. 09 276 6600 Fax 09 2766 6066 www.corvilla.fi Toimintamme keskittyy asiakkaidemme yksilöllisten piensarjojen ja yksittäistuotteiden koneistukseen ja pintakäsittelyyn.

Konepajateollisuutta ja metallitöitä Engineering industry and manufacture of metal products Helsingin Hammaspyörä Oy Akkutie 20 00770 HELSINKI Tel. 010 292 3150 Fax 010 292 3159 myynti@hammaspyora.fi www.hammaspyora.fi

Hitsaus ja Rakennustyö Aho Oy Yrittäjäntie 43 03600 KARKKILA Tel. 09 224 2740 Fax 09 2242 7440 etunimi.sukunimi@aholaser.com http://www.aholaser.com

Minikone Oy Vasamakuja 1 01740 VANTAA Tel. 0400 402 084 seppo.patama@minikone.com www.bobcat-rent.com Maansiirtokoneiden vuokrausta.

TOIMIALAHAKEMISTO

Arentitie 3 00410 HELSINKI Tel. 0207 939 300 info@telva.fi www.telva.fi

Konevuokrausta Machinery and equipment rentals

Konservointia Conservation Konservointi T.Sonninen Oy Kauklahden Puistotie 4 N 14 02780 ESPOO Tel. 0400 482 977 konservointi@sonninen.fi www.sonninen.fi

Konsulenttipalveluja Counceling services Zammi Oy Yrittäjäntie 35 03600 KARKKILA Tel. 040 558 1917 info@zammi.fi www.zammi.fi

Konsultointia Consultancy Atao Oy

Maillefer Extrusion Oy Ensimmäinen savu, PL 176 01511 VANTAA Tel. 09 8866 5600 Fax 09 8866 5771 info.finland@maillefer.net www.maillefer.net Kaapelikoneet

Business Park Kehämylly, Vantaankoskentie 14 01670 VANTAA Tel. 010 231 0080 info@atao.fi www.atao.fi Atao Oy tarjoaa asiantuntijapalveluita ja alustan sekä hallintajärjestelmille, että vastuullisuusraportin julkaisuun.

Metallityöliike Tom Nyberg Ky

CRM Finland Oy

Tolkkistentie 807 06750 TOLKKINEN Tel. 020 741 9090 etunimi.sukunimi@nybergs.inet.fi

Kukkumäenrinne 1 D 02280 ESPOO Tel. 040 777 2361 etunimi.sukunimi@adellconsulting.fi juhani.lamminmaki@webcrm.com www.webcrm.fi Asiakkuuden hallinnan ratkaisut

Metso Oyj PL 1220, Fabianinkatu 9 A 00101 HELSINKI Tel. 020 484 100 Fax 0204 84 101 etunimi.sukunimi@metso.com www.metso.com Metso on johtava prosessitehokkuuden toimittaja asiakkailleen kaivos-,öljyja kaasu- sekä kivenmurskausalalla.

Foex Indexes Oy Mannerheimintie 40 D 85 00100 HELSINKI Tel. 09 439 1030 info@foex.fi www.foex.fi Pulp and Paper packaging and bio-Index Provider

Juhlakirja

2017

119


KONSULTOINTIA Mirafor Associates Oy

Oy Marine Container Yard Ab

Tilhitie 14 B a 00730 HELSINKI Tel. 040 557 6997 rainer.ketola@mirafor.com www.mirafor.com Yritysarkkitehtuuri Tiedon mallinnus

Satamakaari 27 00980 HELSINKI Tel. 09 686 6140 www.mcy.fi mcy@mcy.fi Myymme uusia ja käytettyjä merikontteja eri käyttötarkoituksiin. Suoritamme tarpeidenne mukaiset varustelu- ja muutostyöt, esimerkiksi vaihtolavakiskot, koukkuvetolaitteet, sähköistykset, eristykset, maalaukset ym.

TOIMIALAHAKEMISTO

MPS-Yhtiöt Oy PL 2, Paciuksenkatu 27 00271 HELSINKI Tel. 0207 469 400 Fax 0207 469 402 helsinki@mps.fi www.mps.fi

KB-Rakennus Oy

Oy Nortecon Ab Kaisaniemenkatu 4 A, 7. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 622 6210 www.nortecon.fi Kaupan ja kauppakeskusten suunnittelua ja kehittämistä. Toimitusjohtaja Tero Lassila

Qvalia Oy Bulevardi 6 C 19 00120 HELSINKI Tel. 09 737 4000 info@qvalia.com www.qvalia.com Taloushallinnon konsultointipalveluja

Rapal Oy Hevosenkenkä 3 02600 ESPOO Tel. 09 612 2522 Fax 09 6122 5289 firstname.lastname@rapal.fi www.rapal.fi Rakennetun ympäristön taloudenhallinta ( toimitilat ja infra ).

Vuokra Johtamisen Erikoispalvelut Koivumäentie 1 J 06450 PORVOO Tel. 0400 893 963 info@vjep.fi www.vjep.fi Johtaminen palveluna

Konttipalvelua Container handling Arctic Container Oy Komentosilta 1 00980 HELSINKI Tel. 0400 408 054 www.arcticcontainer.fi lotta.roos@arcticcontainer.fi Konttien myynti, korjaus ja muunnostyöt

Finncontainers Oy Satamakaari 27 00980 HELSINKI Tel. 029 123 4300 www.finncontainers.fi Verkkokauppa: www.kontti.fi Konttien myynti ja vuokraus, konttikuljetukset.

120

Juhlakirja

Korjausrakentamista Repair construction

2017

Marjaniemiranta 45 00930 HELSINKI Tel. 041 539 5762 kai.bergholm@kb-rakennus.fi www.kb-rakennus.fi

Lujitustekniikka Oy Juvantasku 1 02920 ESPOO Tel. 09 849 4440 Fax 09 8494 4444 etunimi.sukunimi@lujitustekniikka.fi http://www.lujitustekniikka.fi

Fax 09 698 3799 janne.hellgren@eh-import.fi www.eh-import.fi

Nordic BioCosmetic Production AB, Suomen sivuliike PL 12, Kutomotie 4 00381 HELSINKI Tel. 010 327 8440 Fax 010 327 8459 www.nordbiocos.fi Ihonhoitotuotteet, shampoot yms. Myös ECOCERT-sertifioidut

Oriflame Oy Itämerentori 2 00180 HELSINKI Tel. 09 3158 6399 Fax 0207 430 531 asiakaspalvelu@oriflame.fi www.oriflame.fi

Kotipalveluja Home services Kotipalvelu Ykköset Oy Iivisniemenkatu 3 02260 ESPOO Tel. 020 741 1690 etunimi.sukunimi@kotipalvelu1.fi http://www.kotipalvelu1.fi

Vihdin Rakennusurakointi Oy Huhdanmäentie 11 03100 NUMMELA Tel. 050 511 0777 Fax 09 222 5956 Jorma Ratilainen Gsm 040 5117661 Korjaus- ja erikoisrakentaminen Timanttiporaus- ja sahaus

Koruja Jewelry Ibero Yhtiöt Oy Höyläämötie 11 A, PL 102 00381 HELSINKI Tel. 020 156 0600 etunimi.sukunimi@ibero.fi www.ibero.fi Korut, aurinkolasit, kauneudenhoitotarvikkeet ja muut asusteet.

Kosmetiikka ja hygieniatuotteita Cosmetics and hygiene products

Unelmaworks Oy Luotsikatu 16 A 00160 HELSINKI Tel. 050 322 9388 www.unelmaworks.com asiakaspalvelu@unelmaworks.com Kotisiivoukset, ikkunanpesut , muut kotipalvelut sekä toimistosiivoukset.

Väestöliiton Kotisisar Oy kalevankatu 16 00100 HELSINKI Tel. 020 799 5656 www.kotisisar.fi Väestöliiton Kotisisar Oy on kotipalvelu lapsiperheille, erikoisuutenamme on, että meillä on noin sata monitaitoista työntekijää, joista valitsemme sinulle ja perheellesi sopivimman.

Kotisivujen suunnittelua ja toteutusta Website design and implementation

Nordic Cosmetics Ltd Oy Kappelitie 6 D 02200 ESPOO Tel. 09 4155 3373 kuluttajapalvelu@nordiccosmetics.fi www.nordiccosmetics.fi

Sydweb Ab Raaseporintie 9 10600 TAMMISAARI Tel. 019 278 8100 info@sydweb.fi www.sydweb.fi

Kosmetiikkaa ja kosmeettisia laitteita Cosmetics and related equipment

Koulutusta Education

EH Tuonti Finland Oy

Ab Connectare Oy

Rynnästie 4 00870 HELSINKI Tel. 09 698 9629

Katajaharjuntie 00200 HELSINKI Tel. 040 562 9642 christer.granlycke@connectare.com www.connectare.com


KOULUTUSTA Ami-säätiö

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy

PL 151 00381 HELSINKI Tel. 0207 461 200 Fax 0207 461 200 etunimi.sukunimi@amiedu.fi asiakaspalvelu@amiedu.fi www.amiedu.fi Vaikuttavaa osaamista. Asiakaspalvelu 010 80 80 90

Ratapihantie 13 00520 HELSINKI Tel. 09 229 611 etunimi.sukunimi@haaga-helia.fi www.haaga-helia.fi Liiketalouden-, hotelli-, matkailu- ja ravintola-alan koulutus, tietotekniikan-, toimittaja-, johdon assistentti- sekä liikuntakoulutus, myyntityö, finanssi- ja talousalan koulutus.

Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr Helmi Liiketalousopisto Oy Perhonkatu 11 00100 HELSINKI Tel. 09 350 9210 info@perho.fi www.perho.fi

Helsingin seudun kesäyliopistosäätiö Baransu Oy Keilaranta 1 02150 ESPOO Tel. 010 231 6930 etunimi.sukunimi@baransu.fi hannu@suomencoachinginstituutti.fi liisa@suomencoachinginstituutti.fi www.suomencoachinginstituutti.fi Koulutus ja coaching.

Berlitz Language Services Mannerheimintie 5 C 00100 HELSINKI Tel. 09 668 9460 info@berlitz.fi www.berlitz.fi Kielikoulutuspalvelut yrityksille

Corellia Helsinki Oy Vilhonkatu 5 A 00100 HELSINKI Tel. 040 171 3360 Markkinoinnin, viestinnän ja julkaisutyön koulutus ja konsultointi. Adobe authorised training centre juha@corellia.fi www.corellia.fi

Kaisaniemenkatu 4 A 00100 HELSINKI Tel. 020 779 2409 Fax 020 779 2401 info@kesayliopistohki.fi www.kesayliopistohki.fi Avointa yliopistollista ja ammattikorkeakouluopetusta, kielikursseja, abiturienttikursseja, tieto- ja viestintätekniikkaa, suomea ulkomaalaisille ja täydennyskoulutusta

Helsinki Business College Oy PL 133 00511 HELSINKI Tel. 09 1489 0200 Fax 09 701 0711 etunimi.sukunimi@businesscollege.fi http://www.businesscollege.fi

Invalidisäätiö Tenholantie 10 00280 HELSINKI Tel. 09 47 481 etunimi.sukunimi@keskuspuisto.fi www.keskuspuisto.fi etunimi.sukunimi@invalidisaatio.fi www.invalidisaatio.fi

Espoon Esittävän taiteen koulun kannatusyhdistys ry

Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy

Pappilantie 2 02770 ESPOO Tel. 09 855 2859 etunimi.sukunimi@esko.fi www.esko.fi Teatteri- ja sirkustaiteen perusopetus

Martinlaaksontie 36 01620 VANTAA Tel. 09 895 581 Fax 09 8955 8200 etunimi.sukunimi@mercuria.fi www.mercuria.fi

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

PL 77704, Lehtimäentie 1 D 02070 ESPOON KAUPUNKI Tel. 09 231 999 etunimi.sukunimi@omnia.fi www.omnia.fi

Sibeliuksenväylä 55 A 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 27 381 Fax 09 271 1426 info@keuda.fi www.keuda.fi

Goethe-Institut Salomonkatu 5 B 00100 HELSINKI Tel. 044 722 2710 info@helsinki.goethe.org www.goethe.de/finnland

Kiljavan opisto Kotorannantie 49 05250 KILJAVA Tel. 09 276 251 www.kio.fi

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Ratatie 22 01300 VANTAA Tel. 09 8868 7150 Fax 09 8868 7200 www.laurea.fi viestinta@laurea.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy PL 4000 00079 METROPOLIA Tel. 09 7424 5000 Fax 020 783 5005 www.metropolia.fi etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Optimi Training Oy Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 7 00260 HELSINKI Tel. 040 7441 797 www.optimitraining.fi optimi@optimitraining.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Kaarnatie 4 00410 HELSINKI Tel. 09 5307 444 asiakaspalvelu@ael.fi www.ael.fi Johtava henkilöstön kehittämisen ja tekniikan alan kouluttaja.

kiljavan_opisto@kio.fi Voionmaan Koulutuskeskus Tietopinni, Kanslerinrinne 1 33100 Tampere 03 314 22900

Oy Porvoo International College Ab Opistokuja 1 06100 PORVOO Tel. 019 529 9200 Fax 019 5299 2444 info@pointcollege.fi www.pointcollege.fi

Pellervo-Instituutti Oy Simonkatu 6, PL 77 00101 HELSINKI Tel. 020 413 2500 etunimi.sukunimi@johtamiskoulu.fi asiakaspalvelu@johtamiskoulu.fi www.johtamiskoulu.fi Jukka Suvitie 041 466 6026 Hanna Muukka 040 176 9998 Osuustoiminta, luottamushallinnonkoulutus, ajankohtaisseminaarit, yrityskohtainen koulutus ja hallituskoulutus

Ratekoulutus Oy Haapaniemenkatu 16 C 413 00530 HELSINKI Tel. 041 510 6466 www.ratekoulutus.fi Johtaminen ja esimiestyö, esiintyminen, tuotannonohjaus, tuotekehitys, laadunvarmistus, asiakashallinta, kehittäminen, myynti ja markkinointi, Viestintä ja sosiaalinen media, Ympäristö- ja turvallisuusasiat

Snellman Korkeakoulun K.Y. ry Puuskakuja 14 00850 HELSINKI Tel. 09 621 1060 www.snellman-korkeakoulu.fi info@snellman-korkeakoulu.fi

Juhlakirja

2017

121


KOULUTUSTA Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö Rautatieläisenkatu 5 00520 HELSINKI Tel. 09 1489 0200 Fax 09 140 321 www.businesscollege.fi http://slk-saatio.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry Nuijamiestentie 3 A 00400 HELSINKI Tel. 044 336 7083 yhdistys@logy.fi www.logy.fi Näyttelyt, seminaari- ja koulutustapahtumat, Osto- ja Logistiikka-lehden julkaisu.

Suomen Puheopisto Oy Kalevankatu 54 00180 HELSINKI Tel. 09 434 2310 Fax 09 4342 3110 marsa.baeck@puheopisto.fi www.puheopisto.fi Suomen Puheopisto on viestintäosaamisen kehittäjä. Valmennamme tuloksellisuutta vuorovaikutukseenne.

Seitlahden Kukkatalo Oy

Kilon Osuus-Auto

Puutarhakatu 9 06100 PORVOO Tel. 019 582 948 info@porvoonkukkatalo.fi Verkkokauppa: www.porvoonkukkatalo.fi Aukioloajat: ma-to klo 9-18, pe ja la klo 8-19, su klo 10-17 Kukat ja kasvit toimi-ja asiakastiloihin, vihersisustussuunnitelmat, toimitukset sekä viherkasvien hoitosopimukset. Sesonkikasvit omasta tuotannosta.

Mänkimiehentie 14 02780 ESPOO Tel. 010 836 7000 Fax 010 836 7049 info@koa.fi www.koa.fi

Sinikalliontie 1-3 02630 ESPOO Tel. 09 502 3995 info@vehemar.fi www.vehemar.fi

Kuljetusliikkeitä Transport services A.S.A.P-Yhtiöt Oy Ohtolankatu 1 01510 VANTAA Tel. 09 838 7600 etunimi.sukunimi@tavarataksit.fi http://www.tavarataksit.fi

Tennistie 1 01370 VANTAA Tel. 09 8392 3630 varia@vantaa.fi www.varia.fi

Erkki Lepistö Oy

Koulutusta ja konsultointia Education and consulting

Helsingin Kaukokiito Oy

Telitie 1 04300 TUUSULA Tel. 020 755 8210 Fax 020 755 8220

etunimi.sukunimi@pomonenkelit.fi www.pomonenkelit.fi Pia Aalto +358 50 3758857 Minna Kurttila +358 45 878 4399 Mari Rantala +358 40 568 6872

Kuivaus- ja vahinkopalvelua Drying and damage repair service Polygon Finland Oy Lyhtytie 22, PL 36 00741 HELSINKI Tel. 020 748 401 finland@polygongroup.com www.polygongroup.com/fi

Kukkakauppoja Florists Flos Edelweiss Oy Pakilantie 69 00660 VANTAA Tel. 09 754 4255 pakilan.kukkatalo@elisanet.fi www.pakilankukkatalo.fi

122

Juhlakirja

2017

Amerintie1 04300 TUUSULA Tel. 09 4289 9722 Elintarvikekuljetukset etunimi.sukunimi@jarvimaki@com www.jarvimaki.com

Vehemar Oy

Vantaan ammattiopisto Varia

Arvostamo

Kuljetus Arto Järvimäki Oy

Nuolikuja 2 01740 VANTAA Tel. 010 510 9000 Fax 010 5101 099 www.kaukokiito.fi

Ibertrans Oy Vanha Porvoontie 231 A-talo E 1 01380 VANTAA Tel. 09 7742 820 info@ibertrans.fi www.ibertrans.fi Maantiekuljetukset Espanjaan ja Portugaliin.

INFRA PSP Oy

Kuljetus Lilja Oy Toivikinkatu 35 03600 KARKKILA Tel. 0400 472 187 jari.lilja@kuljetuslilja.fi www.kuljetuslilja.fi

Kuljetus Nupponen Oy Kaskelantie 687 04430 JÄRVENPÄÄ Tel. 0400 411 294 kuljetusnupponen@kolumbus.fi www.kuljetusnupponen.fi

Kuljetus Team Virtanen Oy Juvan teollisuusalue 21 A 02920 ESPOO Tel. 09 854 5840 Fax 09 8545 8454 www.teamvirtanen.fi/ Gsm 0400 311 307 Tieliikenteen säiliökuljetukset, öljysäiliöiden tarkastus ja puhdistus.

Kuljetusliike H. Tuhkanen Oy Järvihaantie 10 01800 KLAUKKALA Tel. 09 2906 2350 Fax 09 2906 2351 www.kuljetusliikehtuhkanen.com info@kuljetusliikehtuhkanen.com

Kuljetusliike R.V. Lehtonen Oy Rahtarinkatu 1-3 00980 HELSINKI Tel. 09 686 6820 Fax 09 6866 8210

Urpiaisentie 1 A 01450 VANTAA Tel. 0400 458 505 info@satusepeli.fi www.sepeli.fi Maa-ainekset

Kuljetusliike T & J Rönkkö Oy

JM-Alltrans Oy

Kuljetusrinki Oy Veikko Aro

Hvittorpinpolku 14 B 02430 MASALA Tel. 0400 421479 jukka.mattila@jm-alltrans.fi www.jm-alltrans.fi Käytettyjen kuorma-autojen myynti, vaihtolavat.

Kastetie 67 01810 LUHTAJOKI Tel. 09 852 2937 www.kuljetusliiketjronkko.fi http://www.kuljetusliiketjronkko.fi

Kytkintie 45 00770 HELSINKI Tel. 0400 252 140 Fax 09 347 1118 etunimi.sukunimi@kuljetusrinki.com www.kuljetusrinki.com

Mikroasennus Tupasela Ky Nummitie 1 A 2 00760 HELSINKI Tel. 0500 451 481 etunimi@tupasela.com http://www.tupasela.com


KULJETUSLIIKKEITÄ Polar Logistics Suomi Oy

Kulttuurituotanto Päivi Rajakari Oy

Sley-Media Oy

Öljytie 10 01530 VANTAA Tel. 029 193 3900 Fax 029 193 3901 info@fi.polarlog.com www.polarlog.com Meri- , lento- ja maakuljetukset.

Eerikinkatu 28, 5 krs. 00180 HELSINKI Tel. 040 708 4469 pr@rajakari.fi www.rajakari.fi Kulttuuri- ja konsulttipalvelut

Malminkatu 12 A, 5. krs, PL 184 00181 HELSINKI Tel. 09 251 390 hannu.kippo@sley.fi www.sley.fi

Sauli Rodas Oy

Schenker Oy Tikkurilantie 147 01530 VANTAA Tel. 010 520 00 myynti@dbschenker.com etunimi.sukunimi@dbschenker.com www.dbschenker.com/fi

TB International Transport Ltd Oy Ylästöntie 121 A 01740 VANTAA Tel. 09 276 90 630 Fax 09 2769 0645 www.transbros.net Maantiekuljetukset Suomessa ja Euroopassa

Tiori-Kuljetus Oy Rautahatuntie 20 00920 HELSINKI Tel. 0400 937 404 Fax 09 5613 0903 info@tiori-kuljetus.com www.tiori-kuljetus.com

Kuljetusvälitystä Transport services Helsingin KTK Oy PL 79 00701 HELSINKI Tel. 09 777 871 Fax 09 7778 7266 etunimi.sukunimi@helsinginktk.fi http://www.helsinginktk.fi

Oy Multiwheels Ltd. Messeniuksenkatu 9 00250 HELSINKI Tel. 010 583 1131 erja.mononen@multiwheels.fi

Vantaan Taksi Oy Rahtitie 3 01530 VANTAA Tel. 09 838 6630 Fax 09 857 3886 www.vantaantaksi.fi http://www.vantaantaksi.fi

Kulttuuri- ja viihdepalveluja Culture and entertainment services Helsingin Musiikkitalo Oy Mannerheimintie 13a A 00100 HELSINKI Tel. 020 707 0400 etunimi.sukunimi@musiikkitalo.fi www.musiikkitalo.fi

Stowe Woodward Finland Oy PL 7 04261 KERAVA Tel. 0207 299 400 Fax 0207 299 480 etunimi.sukunimi@stowewoodward.eu www.xerium.com Telapäällysteet

Kuntoutuspalveluja Rehabilitation services Niemikotisäätiö Pasilankatu 2 00240 HELSINKI Tel. 09 587 8155 Fax 09 587 5408 etunimi.sukunimi@niemikoti.fi www.niemikoti.fi Mielenterveyskuntoutuspalveluja. Lisäksi yrityksille pakkaus- ja pussituspalvelut sekä erilaiset alihankintatyöt.

Kustantamoja Publishing companies Alma Media Oyj PL 830 00101 HELSINKI Tel. 010 665 101 etunimi.sukunimi@almamedia.fi http://www.almamedia.fi

CIL Suomi Oy PL 106, Pitäjänmäentie 14 00381 HELSINKI Tel. 09 503 441 www.valitutpalat.fi

Kotimaa Oy Hietalahdenranta 13, PL 279 00181 HELSINKI Tel. 0207 542 000 etunimi.sukunimi@kotimaa.fi www.kotimaa.fi Kristillinen mediatalo

Kustannus Oy Duodecim PL 874, Kaivokatu 10 A 00101 HELSINKI Tel. 09 618 851 Fax 09 6188 5400 etunimi.sukunimi@duodecim.fi www.duodecim.fi

Metsäkustannus Oy Pohjoinen Rautatiekatu 21 B 00100 HELSINKI Tel. 040 709 3168 Fax 09 315 49 879 etunimi.sukunimi@metsakustannus.fi www.metsakustannus.fi

Kalevankatu 4 00100 HELSINKI Tel. 09 6188 7300 Fax 09 608 087 etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi www.veronmaksajat.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Vitikka 4 E 02630 ESPOO Tel. 0400 445 007 info@srlogistiikka.fi www.srlogistiikka.fi Varastointipalvelua

Verotieto Oy

Kumituotteita Rubber products

Viestilehdet Oy PL 440, Simonkatu 6 00101 HELSINKI Tel. 020 413 2155 Fax 020 413 2209 www.koneviesti.fi www.maaseuduntulevaisuus.fi www.suomalainenmaaseutu.fi www.aarrelehti.fi www.viestilehdet.fi

Kuvatoimistoja Photography agencies Kuvaliiteri Oy Sitratie 7 00420 HELSINKI Tel. +358 (0)9 587 7301 liiteri@kuvaliiteri.fi www.kuvaliiteri.fi

Kylmäkoneasennuksia ja -huoltoa Installation and service of refrigeration equipment Suomen Kylmäpiste Oy Ahertajankuja 21 B 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 0440 785 462 kristian.stenman@kylmapiste.fi www.kylmapiste.fi

Kylpyhuonekalusteita ja -tuotteita Wash basins and sanitary fittings FM Mattsson Mora Group Finland Oy Sahaajankatu 24 00880 HELSINKI Tel. 020 7411 960 info@fmm-mora.com www.fmm-mora.com

Sanka Oy Johtajantie 1 07900 LOVIISA Tel. 019 517 730 Fax 019 532 227 sale@sanka.fi www.sanka.fi

Väinö Korpinen Oy Kalkkipellontie 6 02650 ESPOO Tel. 09 5491 4400 Fax 09 5491 4490 etunimi.sukunimi@korpinen.com http://www.korpinen.com

Juhlakirja

2017

123


KÄÄNNÖS JA TULKKAUSPALVELUA Käännös- ja tulkkauspalvelua Translation and interpretation services

Köysiradat ja hiihtohissit Cable cars and ski lifts

Laboratoriotutkimuksia Laboratory examinations

Doppelmayr Finn Oy

Genoscoper Oy

Aakkosto Oy

Luotsikatu 5 00160 HELSINKI Tel. 09 684 4300 Fax 09 624 120 etunimi.sukunimi@doppelmayr.fi www.doppelmayr.com Köysiratoja ja hiihtohissejä

Tukholmankatu 8 00290 HELSINKI Tel. 050 367 8282 www.genoscoper.com tuomas.poskiparta@genoscoper.com Eläinten DNA-diagnostiikkaa

Kavaljeerintie 10 A 1 01520 VANTAA Tel. 040 757 9254 info@aakkosto.fi www.aakkosto.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Bellcrest Käännökset Oy Sörnäisten rantatie 27 C, 4. krs 00500 HELSINKI Tel. 09 681 8140 Fax 09 6818 1444 info@bellcrest.fi www.bellcrest.fi

Comet Consular Services Oy Unioninkatu 20-22, PL 32 00131 HELSINKI Tel. 024 80 90 121 Fax 0800 114 846 info@cometconsular.fi www.cometconsular.fi Viisumi-, laillistamis- ja käännöspalvelu yrityksille ja yksityisille

Delingua Oy Mechelininkatu 1 A 00180 HELSINKI Tel. 020 743 1389 info@delingua.fi www.delingua.fi Kielikoulutus

Klaneettitie 6-8 A 00420 HELSINKI Tel. 020 741 5660 Fax 0207 415 661 info@fintranslations.com www.fintranslations.com

Hero Tolk Oy Yrjönkatu 23 B 00100 HELSINKI Tel. 010 422 5511 Fax 010 422 5510 etunimi.sukunimi@herotolk.fi www.herotolk.fi

LocalEyes Suomi Oy Linnoitustie 4A 02600 ESPOO Tel. 09 862 002 00 Fax 09 862 002 22 info_fi@localeyes.com www.localeyes.fi

TietoTaitoTurva RAM+MORE Rastilantie 20 A 4 00980 HELSINKI Tel. 040 502 8050 Käännöstyöt, oikoluku ja editointi

Juhlakirja

Schaeffler Finland Oy Lautamiehentie 3 02770 ESPOO Tel. 020 736 6204 Fax 0207 366 205 www.schaeffler.fi Schaeffler Finland Oy edustaa sekä INAettä FAG-tuotemerkkejä.

Laboratorio- ja sairaanhoitovälineiden tukkukauppa Wholesale of diagnostic instruments and medical and orthopaedic equipment St. Jude Medical Finland Oy

Fintranslations Ltd. Oy

124

Laakereita, hammaspyöriä ja voimansiirtolaitteita Manufacturers of bearings, toothed gears and transmission units

2017

Vantaankoskentie 14 01670 VANTAA Tel. 09 870 0800 Fax 09 8700 8070 esukunimi@sjm.com http://www.sjm.com

Laboratorio- ja sairaanhoitovälineitä Diagnostic instruments and medical and orthopaedic equipment Dentsply Ih Oy Piispansilta 9 A 3 krs 02230 Basware Tel. 09 867 6160 Fax 09 804 4128 www.dentsplyimplants.fi www.wellspect-healthcare.fi Laboratorio- ja sairaalahoitovälineet

Roche Diagnostics Oy Klovinpellontie 3, 5.krs, PL 160 02181 ESPOO Tel. 010 554 511 Fax 010 554 5890 etunimi.sukunimi@roche.com www.roche.fi Lääkkeitä: Roche Oy Klovinpellontie 3 (PL 12) 6. - 8. krs 02180 Espoo Puh. 010 554 500

Laboratoriotutkimuslaitteita Laboratory instruments Thermo Fisher Scientific Oy Ratastie 2, PL 100 01621 VANTAA Tel. 010 329 200 etunimi.sukunimi@thermofisher.com www.thermofisher.com

Laivaliikennettä Shipping companies Eckerö Line Ab Oy PL 307 00181 HELSINKI Tel. 0600 04300 www.eckeroline.fi ryhmat@eckeroline.fi

Finnlines Oyj Komentosilta 1 00980 HELSINKI Tel. 010 343 50 Fax 010 343 5200 info.fi@finnlines.com www.finnlines.com Finnlines is a leading shipping operator of ro-ro and passenger services in the Baltic Sea and the North Sea.

Oy Transfennica Ab PL 398 00101 HELSINKI Tel. 09 13262 Fax 09 652 377 info@transfennica.com www.transfennica.com

Suomenlinnan Liikenne Oy PL 1480, Toinen linja 7 A 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Tel. 09 3102 1000 Fax 09 3103 5692 toimisto@slloy.fi www.slloy.fi

Tallink Silja Oy PL 100 00181 HELSINKI Tel. 09 18041 etunimi.sukunimi@tallinksilja.com www.tallinksilja.fi

Viking Line Abp Mastokatu 1, PL 119 00161 HELSINKI Tel. 09 12 351 etunimi.sukunimi@vikingline.com www.vikingline.fi


LAIVAMEKLAREITA Laivameklareita Shipping agents Oy Finnshipping Ltd. Vuorikatu 6 A 10 00100 HELSINKI Tel. 09 613081 Fax 09 626 375 chartering@finnshipping.fi www.finnshipping.fi

Merima Oy Tatti 10 00760 HELSINKI Tel. 09 350 9300 etunimi.sukunimi@merima.fi www.merima.fi Myös konversio-projektit.

Seaking Oy Valimotie 13 b B 00380 HELSINKI Tel. 09 350 8840 Fax 09 3508 8422 etunimi.sukunimi@seaking.net www.seaking.net Matkustajalaivakeittiöt

Lakiasiaintoimistoja Law firms Asianajotoimisto Salonen Oy LSL legal Temppelikatu 4 A 1 00100 HELSINKI Tel. 09 454 2880 Fax 09 494 113 etunimi.sukunimi@lsl-legal.fi www.lsl-legal.fi

Oy KWH Freeze Ab

Mannerheimintie 45 A 2 00250 HELSINKI Tel. 09 622 4690 lakiasiaintsto@uudenmaanlakimiehet.fi www.uudenmaanlakimiehet.fi Kaikki yritysten ja yksityisten lakiasiat. Maksuton alkuneuvonta.

Viinikankaari 6 01530 VANTAA Tel. 020 778 6211 Fax 09 3482 1229 etunimi.sukunimi@kwhfreeze.fi www.kwhfreeze.fi

Steveco Oy Vuosaari Villa Lex Oy Pieni Roobertinkatu 9 00130 HELSINKI Tel. 010 219 5590 www.villalex.fi hannele.korhonen@villalex.fi

Langatonta tiedonsiirtoa Wireless data communications Silicon Laboratories Finland Oy Bertel Jungin aukio 3 02600 ESPOO Tel. 09 435 5060 etunimi.sukunimi@silabs.com www.silabs.com

Lasiliikkeitä Suppliers of glass Itä-Helsingin Lasi Oy Sahaajankatu 39 00880 HELSINKI Tel. 09 755 7979 Fax 09 759 1771 etunimi.sukunimi@ita-helsinginlasi.fi www.ita-helsinginlasi.fi

Lasin ja lasituotteiden valmistusta Glass and glassware manufacturers Esla Lasi Oy

Lakiasiaintoimisto NordLex Oy Yrjönkatu 29 A 2 00100 HELSINKI Tel. 09 686 9080 Fax 09 6869 0811 info@nordlex.fi www.nordlex.fi

Lakiasiaintoimisto Trast Oy Tapiontori 1, 5 krs 02100 ESPOO Tel. 040 503 5574 outi.trast@trast.fi www.trast.fi Verosuunnittelu, Yritysjärjestelyt

Osakeyhtiö Opus Humalistonkatu 15 A 10 00250 HELSINKI Tel. 09 495572 Fax 09 495 572 opus@opus.fi

Suomen Työsuhdeneuvonta Oy Fredrikinkatu 61 A, 6. krs 00100 HELSINKI Tel. 010 581 1710 www.tyosuhdeneuvonta.fi neuvonta@tyosuhdeneuvonta.fi

Alaniementie 2 02970 ESPOO Tel. 020 741 8428 Fax 020 741 8429 etunimi.sukunimi@eslalasi.fi www.eslalasi.fi Lasituotteet, lämpölasitarvikkeet, lasikiinnikkeet ja saranat, lasityökalut ja oheistuotteet

Helsingin terminaali: Komentosilta 1 G 187 00980 HELSINKI Tel. 05 23 231 Steveco Oy pääkonttori: Kirkkokatu 1 48100 KOTKA www.steveco.fi Ahtaus, huolinta ja varastointi.

Lattian ja seinien päällystystä Floor and wall coverings Lattiakolmio Oy Hermannin rantatie 10 00580 HELSINKI Tel. 010 835 7400 etunimi.sukunimi@lattiakolmio.fi www.lattiakolmio.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Laivasisustusta Ship interior decorations

Uudenmaan Lakimiehet Oy

Tekstiililattiat Kalevi Sääski Oy Tulppatie 22 00880 HELSINKI Tel. 020 741 9810 Fax 0207 419 819 etunimi.sukunimi@tekstiililattiat.com www.tekstiililattiat.com

Lattiapäällysteitä Flooring materials Torginol-Teollisuuslattiat Oy Billskogintie 31 02580 SIUNTIO Tel. 010 843 9200 etunimi.sukunimi@torginol.fi www.torginol.fi Lattiapäällysteet Teollisuuden massalattiat Laivojen kansipäällysteet Valmistus, myynti ja asennus

Lehtiä ja aikakausjulkaisuja News agents

Help-Lasi Oy Kantelettarentie 11 00420 HELSINKI Tel. 09 507 2101 Fax 09 563 4125 helplasi@kolumbus.fi www.helplasi.fi

Lastinkäsittelyä ja varastointia Cargo handling and storage Oy Kantvik Shipping Ltd Sokeritehtaantie 20 02460 KANTVIK Tel. 050 555 6470 kari.sjoberg@kantvikshipping.fi www.kantvikshipping.fi

Kirkkonummen Sanomat Oy Munkinkuja 4, PL 28 02401 KIRKKONUMMI Tel. 09 221 9200 Fax 09 2219 2020 toimitus@kirkkonummensanomat.fi www.kirkkonummensanomat.fi

Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy Porkkalankatu 20 A 00180 HELSINKI Tel. 020 741 8600 mediapalvelu@rakennuslehti.fi www.rakennuslehti.fi Twitter: @Rakennuslehti

Juhlakirja

2017

125


LEIPOMOITA Leipomoita Bakeries VAASAN Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Salmisaarenaukio 1, PL 315 00181 HELSINKI Tel. 020 446 111 Fax 020 446 110 etunimi.sukunimi@vaasan.com www.vaasan.com

Lentoliikennettä Commercial aviation Scanwings Oy Tullimiehentie 4-6 01530 VANTAA Tel. 09 870 3939 Fax 09 870 2939 etunimi.sukunimi@scanwings.fi www.scanwings.fi

Lihanjalostusta ja lihatuotteita Meat processing and meat products Heikin Liha Oy Työpajankatu 2 00580 HELSINKI Tel. 09 761 470 heikkihaaksi@hotmail.com www.heikinlihaoy.com

HKScan Oyj PL 50 20521 TURKU Tel. 010 570 100 www.hkscan.com

Lihatukku Veijo Votkin Oy Tukkumyynti ja ravintolapalvelu: Vanha Talvitie 8 00580 HELSINKI Tel. 09 774 33 44 etunimi.sukunimi@votkin.fi lihatukku@votkin.fi www.wotkins.fi Tehtaanmyymälä palvelee ma-pe 7-21, la 7-18, su 10.30-17 Chef Wotkin’s palvelutiskit: Prisma Itäkeskus avoinna ma-la 7-22, su 10-22 S-Market Sokos Helsinki avoinna ma-la 7-20

Liike-elämän palveluja Commercial services Oy Inreviso Ab Energiakuja 3 00180 HELSINKI Tel. 010 423 6350 www.theiia.fi sisaisettarkastajat@theiia.fi

Liikenteenohjausjärjestelmiä Traffic control systems LKJ-Palvelut Oy Vanha Talvitie 10 C, 2 krs 00580 HELSINKI Tel. 044 555 6658

126

Juhlakirja

2017

info@lkj-palvelut.fi LKJ-Palvelut on tilapäisiin liikennejärjestelyihin erikoistunut palveluyritys. www.lkj-palvelut.fi

Liiketilojen vuokrausta Office space rental Sahankulman Liiketalo Oy Moukarinkuja 4-6 04300 TUUSULA Tel. 044 024 0961 mari.suominen@sahankulma.fi www.sahankulma.fi Postiosoite:Turuntie 14 C 27 24240 SALO

Spektri Business Park Oy Metsänneidonkuja 10 02130 ESPOO Tel. 010 195 015 spektri@spektri.fi www.spektri.fi Liike-ja kokoustilat

Liikkeenjohdon ja henkilöstön koulutusta Staff and management training Aivokunto Oy Hiilikatu 3 00180 HELSINKI Tel. 040 531 4647 www.aivokunto.fi etunimi.sukunimi@aivokunto.fi Aivokunto on aivotyön kehittämiseen erikoistunut valmennusyritys, jonka juuret ovat tieteessä, visio maailmalla ja sydän yksilöiden ja ryhmien tukemisessa kohti viisaampaa työarkea.

Romana Management Oy - Helsinki Museokatu 8 A 00100 HELSINKI Tel. 020 198 0000 www.romana.fi Romana Management on vuonna 1997 perustettu johtamisen, organisaatioiden ja inhimillisten resurssien kehittämiseen erikoistunut yritys. Osaamisessamme yhdistyy sekä vankka johtamis- että HR-kokemus liike-elämän eri toimialoilta.

Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy Lehtorouskuntie 8 90650 OULU Tel. 0207 862 020 Fax 0207 862 022 etunimi.sukunimi@tjkoulu.fi http://www.tjkoulu.fi

Liikkeenjohdon konsultointia Business and management consultants Accenture Oy Porkkalankatu 5 00180 HELSINKI Tel. 020 572 5000 Fax 020 572 1000 etunimi.sukunimi@accenture.com www.accenture.fi Accenture on johtava globaali strategian, konsultoinnin, digitaalisuuden, teknologian ja ulkoistamisen asiantuntijapalveluita ja -ratkaisuja tarjoava yritys.

Accountor Holding Oy Siltasaarenkatu 18-20 A 00530 HELSINKI Tel. 0207 442 000 www.accountor.fi

Indigonic Kotitontunkuja 1 B 4 02400 KIRKKONUMMI Tel. 050 573 6974 www.indigonic.fi contact@indigonic.fi Palvelumuotoilu Asiakaskokemuksen suunnittelu Liiketoiminnan suunnittelu

AE Partners Oy

Mind Avenue Oy

Andumus Oy

Puistokatu 9 B 17 00140 HELSINKI Tel. 050 303 8263 www.mindavenue.fi pirkko.aminoff@mindavenue.fi -Yksilöcoaching & Executive Coaching -Tiimicoaching ja ryhmäcoaching -Organisaatiokulttuuri & johtaminen -Johtoryhmien kehittäminen -Strateginen HR ja HR-tiimien kehittäminen

Valimotie 27 00380 HELSINKI Tel. 050 596 6630 www.andumus.fi info@andumus.fi Andumus on ennakoivaan analytiikkaan ja tiedonlouhintaan keskittyvä yritys. Autamme asiakkaitamme tehostamaan liiketoimintaa analysoidun datan avulla

ProCom Oy

Salomonkatu 17 A, 3.krs 00100 HELSINKI Tel. 0400 886 144 info@bynfo.com www.bynfo.com

Kalevankatu 30 00100 HELSINKI Tel. 09 135 7775 Fax 09 135 6394 www.procom.fi Viestinnän koulutusta, tapahtumia ja palveluita. Yhtiön omistaa Suomen suurin viestijöiden järjestö ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

Laurintie 16 A 2 02180 ESPOO Tel. 09 2316 5085 info@aepartners.fi www.aepartners.fi Kiinteistö- ja rakennusalan johdon konsultointia

Bynfo Oy


LIIKKEENJOHDON KONSULTOINTIA www.profilesinternational.fi http://www.profilesinternational.fi Profiles International on ihmisten suorituskyvyn ja tuottavuuden asiantuntija, joka palvelee kaiken tyyppisiä organisaatioita tekemään parempia päätöksiä Henkilöstöhallinnon alueella.

Fenix Consulting Oy

Pohjoinen Rautatiekatu 15 B 12 00100 HELSINKI Tel. 040 543 9845 etunimi.sukunimi@contribyte.fi www.contribyte.fi

Äyritie 12 B 01510 VANTAA Tel. 09 8194 6420 fxc@fxc.fi www.fxc.fi

Eloinn Oy

Global Blue - Administration Center North Oy

ProTulos Oy

Maistraatinportti 2 00240 HELSINKI Tel. 0203 55 432 www.globalblue.com info.fi@globalblue.com

Sopenkorvankatu 12 15800 LAHTI Tel. 050 514 5617 protulos@protulos.fi www.protulos.fi

FinnController Oy

Gordion-talousohjaus Oy

RAIMOLAMPI

Laaksokatu 16 04410 JÄRVENPÄÄ Tel. 040 760 0528 info@finncontroller.fi www.finncontroller.fi Myös tilitoimistopalvelut.

Kaupintie 11 A 00440 HELSINKI Tel. 09 4134 3611 Fax 09 506 3121 www.primavista.com Primavista-ohjelmistoperhe, jota käytetään liiketoiminnan johtamisen työkaluna.

PL 59 02321 ESPOO Tel. 09 412 3224 rl-koulutus@rl-ideointi.fi www.rl-ideointi.fi Tunnetaan myös nimellä: RL-koulutus. * Ideoimalla ihmeitä – YHTEISTYÖLLÄ INNOVAATIOITA * Voidaan sanoa: Innovaatio on organisoitu ja toimivaksi jalostettu idea, joka on uutta käyttöpaikassaan ja taloudellisesti mielekäs sekä tuo käyttäjilleen hyötyä. -- erikoisalaamme: * TUOTEKEHITYS, tavarat ja palvelut * HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN, urapolku, muutosvalmius, henkinen kasvu

Lyyranpolku 5 B 01480 VANTAA Tel. 0400 347 070 www.eloinn.fi info@eloinn.fi www.rohkeajohtaja.fi

Hannu Krogerus Oy Wilhelm Bech Str 21 88662 Uberlingen Germany Tel. 0500 888 650 www.hannukrogerus.com Seniores Krogerienses Int. Edif. Vila MouraPraia Bl. J-02 8125-410 Quarteira Portugal Laamania Oy/ Krogerus toimisto Isokaari 48 M 1 00200 HELSINKI

Innovation Norway/ Finland Mannerheimintie 5 C 00100 HELSINKI Tel. 020 755 1210 www.innovationnorway.no

Insinööritoimisto Ecobio Oy Runeberginkatu 4 C b 21 00100 HELSINKI Tel. 0207 569 450 taru.halla@ecobio.fi http://www.ecobio.fi

Louhia Analytics Oy Fredrikinkatu 61 00100 HELSINKI Tel. 040 865 4811 etunimi.sukunimi@louhia.fi www.louhia.fi Analytiikka-konsultointia, tiedolla johtamisen konsultointia

Liikkeenjohdon konsultointia ja henkilöstövalmennusta Business and management consultants Completo Consulting Oy Tähdenlennonkuja 1 02240 ESPOO Tel. 050 344 4133 info@completo.fi www.completo.fi

H & S Finland Oy Kasarmikatu 46-48 B 00130 HELSINKI Tel. 09 251 1250 Fax 09 2511 2511 www.heidrick.com Liikkeenjohdon suorahaku ja konsultointi

MINT Management Intelligence Concepts Oy Säynäslahdentie 10 00560 HELSINKI Tel. 020 144 2940 info@mintconsulting.fi www.mintconsulting.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Contribyte Oy

ReiConsult Oy Toivolankuja 2 02820 ESPOO Tel. 040 522 7506 reijo.kortejarvi@reiconsult.fi www.reiconsult.fi

Muutostaito Oy Kutomotie 16 A 00380 HELSINKI Tel. 09 321 8110 etunimi.sukunimi@muutostaito.fi www.muutostaito.fi

Oy Fountain Park Ltd Hämeentie 153 B 00560 HELSINKI Tel. 010 424 3000 Fax 010 424 3001 fountainpark@fountainpark.com www.fountainpark.com Fountain Park on liikkeenjohdon asiantuntijayritys joka tuo joukkojen viisauden johtamisen arkeen verkkoaivoriihimenetelmällä.

Teamcon Valmennus Ky Länsiportti 1 Ee 02210 ESPOO Tel. 0207 590 790 Fax 09 859 7909 timo.valvio@teamcon.fi www.teamcon.fi

The Boston Consulting Group Nordic AB, filial i Finland Kluuvikatu 3 a 00100 HELSINKI Tel. 09 8568 6000 Fax 09 8568 6099 sukunimi.etunimi@bcg.com www.bcg.com

World of Management Oy Oy Suomen Rbam Ab Kasarmikatu 1 D 69 00140 HELSINKI Tel. 040 555 9889 rbam@netti.fi

Profiles International Finland Oy Hiilikatu 3 00180 HELSINKI Tel. 050 381 8000

Erottajankatu 11 B 11 00130 HELSINKI Tel. 09 6813 9080 Fax 09 6813 9081 info@wom.fi www.wom.fi Olemme erikoistuneet tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskoulutukseen sekä konsultointiin.

Juhlakirja

2017

127


LIUKKAAN KELIN AJOHARJOITTELURATATOIMINTAA Liukkaan kelin ajoharjoitteluratatoimintaa Driver training tracks UAR Finland Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Myllykyläntie 1 01760 VANTAA Tel. 09 894 61300 info@uar.fi www.uar.fi

Storemen Logistics Oy Konetie 8 04300 TUUSULA Tel. 040 824 4661 info@storemen.fi www.storemen.fi

Suomen Messulogistiikka Oy

Liukuovia Sliding doors Uudenmaan Liukuovi Center Oy 1.5.2017 alkaen:Valimokuja 2 01510 VANTAA Tel. 010 422 5853 etunimi.sukunimi@liukuovicenter.fi www.liukuovicenter.fi Espoon myymälä:Lautamiehentie 2 02770 ESPOO Osoite 30.4.2017 asti Mäkitorpantie 11 00620 HELSINKI

Logistiikkapalvelua Logistic services Finnpilot Pilotage Oy PL 520, Kansakoulukuja 3, 4. kerros 00101 HELSINKI Tel. 029 52 53000 www.finnpilot.fi info@finnpilot.fi etunimi.sukunimi@finnpilot.fi Luotsauspalvelua Suomen aluevesillä ja Saimaalla.

Geodis Wilson Finland Oy Turvalaaksonkuja 2 01740 VANTAA Tel. 010 849 31 etunimi.sukunimi@geodis.com www.geodiswilson.fi aftersales@fi.geodiswilson.com

Oy Hacklin Logistics Ltd Lars Sonckin kaari 10 02600 ESPOO Tel. 02 628 2111 www.hacklin.fi info.logistics@hacklin.fi

Rahtikeskus Oy Tiilenpolttajankuja 5b 01720 VANTAA Tel. 09 8955 6210 etunimi.sukunimi@rahtikeskus.fi tilaukset@rahtikeskus.fi www.rahtikeskus.fi Pikajakelut, suorajakelu, sopimuskuljetukset maansiirtokuljetukset, nosto- ja vaihtolavapalvelut

SE Mäkinen Logistics Oy PL 133, Lamminsuontie 1 01511 VANTAA Tel. 09 6155 8631 Fax 09 6155 8670 etunimi.sukunimi@se-makinen.fi www.se-makinen.fi

Vitikka 4 E 02630 ESPOO Tel. 010 309 6600 Fax 010 309 6611 info@smlog.fi www.smlog.fi Näyttelylogistiikka

Juhlakirja

2017

Turvatalo - Tapiolan Yleishuolto Oy Ahertajantie 6 A 02100 ESPOO Tel. 09 4131 6600 Fax 09 4131 6650 etunimi.sukunimi@ttyh.fi www.tapiolanturvatalo.fi

Luottotietoja Credit information agencies

Varova Oy

Bisnode Finland Oy

PL 18, Lautatarhankatu 6 00501 HELSINKI Tel. 09 773 961 info@varova.fi www.varova.fi

Kumpulantie 3 00520 HELSINKI Tel. 09 7511 9100 asiakaspalvelu@bisnode.fi www.bisnode.fi Informaatio- ja luottotietopalvelut

Louhintaa Quarrying Kallionporaus Arto Soininen Oy Niittyläntie 5 00620 VANTAA Tel. 040 730 6800 Fax 09 281 822 a.soininen@hotmail.com www.kallionporaussoininen.fi

Porausliike Ryth Oy Niemeläntie 59 05430 NUPPULINNA Tel. 0400 675 373 posti@porausliikeryth.fi www.porausliikeryth.fi

Lukkoliikkeitä Locksmiths

Lvi-alan palveluja Heating, plumbing and air conditioning services Insinööritoimisto Vesi & Watti Oy Papintie 14 04600 MÄNTSÄLÄ Tel. 040 843 0188 toimisto@vesiwatti.fi www.vesiwatti.fi LVI-asiantuntijapalvelut

Jokakanava Oy Tietotaajamankehä 21 04300 TUUSULA Tel. 09 275 2353 jokakanava@kolumbus.fi www.jokakanava.fi

LVI-Trio Oy Avain-Asema Oy Helsinginkatu 30 00530 HELSINKI Tel. 09 701 1611 Fax 09 701 1677 etunimi.sukunimi@avain-asema.fi

Laurintie 136 01400 VANTAA Tel. 09 838 6450 www.lvi-trio.fi info@lvi-trio.fi

Stravent Oy Herttoniemen Lukko Oy Sorvaajankatu 11 00880 HELSINKI Tel. 09 3487 0288 Fax 09 3487 0280 myynti@herttoniemenlukko.fi www.herttoniemenlukko.fi

Järvenpään Lukko Oy Alhotie 14 04430 JÄRVENPÄÄ Tel. 020 743 7560 Fax 09 271 7502 myynti@jarvenpaanlukko.fi www.jarvenpaanlukko.fi Mäntsälä: Keskuskatu 7 04600 Mäntsälä Puh. 020 743 7567 mantsala@jarvenpaanlukko.fi

Keravan Lukko Oy Seunalantie 14 04200 KERAVA

128

Tel. 09 294 1919 Fax 09 294 6172 jouni.parkkonen@kolumbus.fi www.keravanlukko.fi

Olarinluoma 7 02200 ESPOO Tel. 09 4241 3630 info@stravent.fi www.stravent.fi Vedotonta ja äänetöntä ilmastointia

Lvi-laitteiden tukkukauppoja Wholesale suppliers of heating, plumbing and air conditioning equipment Evac Oy Sinimäentie 14 02630 ESPOO Tel. 020 763 0205 Fax 020 763 0222 evac.marine@evac.com www.evac.com Alipaineviemärijärjestelmät Ympäristöystävälliset kuivaja märkäjätteiden keräily- ja käsittelyjärjestelmät laivateollisuudelle.


LVILAITTEIDEN TUKKUKAUPPOJA Hydropress Huber Ab - Suomen sivuliike Hankasuontie 9 00390 HELSINKI Tel. 0207 120 620 Fax 0207 120 625 info@huber.fi www.huber.fi

Oy Danfoss Ab

Systemair Oy Valimotie 27 01510 VANTAA Tel. 0207 920 520 mailbox@systemair.fi www.systemair.fi

Taniplan Oy Kylätie 18 B 20 00320 HELSINKI Tel. 09 458 3120 Fax 09 458 3119 info@taniplan.fi www.taniplan.fi

Villeroy & Boch Gustavsberg Oy Laippatie 14 b 00880 HELSINKI Tel. 09 3291 8811 myynti@gustavsberg.com www.gustavsberg.com

Xylem Water Solutions Suomi Oy Mestarintie 8 01730 VANTAA Tel. 010 320 8500 Fax 09 852 4910 www.xylemwatersolutions.com myynti@xyleminc.com

Lvis-urakointia Heating, plumbing,air conditioning and electrical contractors UVL Talotekniikka Oy Levysepänkaari 8 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 075 756 5600 Fax 09 287 567 www.uvl.fi http://www.uvl.fi/index.html

Lvi-teknistä suunnittelua Heating, plumbing and air conditioning engineers Insinööritoimisto Livair Oy Valkjärventie 1 02130 ESPOO Tel. 09 863 4580 Fax 09 8634 5810 www.livair.fi kari.ruottinen@livair.fi

Lääketieteellistä tutkimusta Medical research

Helsingin Lämmönsäätö Oy

PL 700 00029 HUS Tel. 09 4711 www.hyksinstituutti.fi Lääketieteelliset tutkimuspalvelut

Läkkisepäntie 17 00620 HELSINKI Tel. 010 327 0550 kalle.matilainen@helsinginlammonsaato.fi www.helsinginlammonsaato.fi

LVI-E. Uusimaa Oy Sireenitie 32 01390 VANTAA Tel. 09 8273 578 info@lvi-euusimaa.fi www.lvi-euusimaa.fi

Putkiset Oy Terästie 24 04220 KERAVA Tel. 0207 689 720 info@putkiset.fi etunimi.sukunimi@putkiset.fi www.putkiset.fi

Putkiwuorio Oy Pikkupurontie 2 00880 HELSINKI Tel. 09 755 2800 Fax 09 7552 8050 www.putkiwuorio.fi Myös huoltopalvelut

Stadin vakioputkitus Oy Miekkatie 44 01700 VANTAA Tel. 040 827 1242 info@stadinputkitus.fi www.stadinputkitus.fi

Lämmönsiirtimien valmistusta Manufacturers of boilers and temperature transferers

HYKS-instituutti Oy

Smerud Medical Research Finland Ab Oy Hirsalantie 11 02420 JORVAS Tel. 09 452 0780 Fax 09 4520 7874 etunimi.sukunimi@smerud.com www.smerud.com

Lääkkeiden tukkukauppaa Wholesale of drugs Amgen Aktiebolag, filial i Finland Keilaranta 16 02150 ESPOO Tel. 09 5490 0500 www.amgen.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Niittytaival 13 02200 ESPOO Tel. 0207 619 683 etunimi.sukunimi@danfoss.com http://www.danfoss.com/finland

Lvi-urakointia Heating, plumbing and air conditioning contractors

Novartis Finland Oy Metsänneidonkuja 10 02130 ESPOO Tel. 010 613 3200 Fax 09 855 0003 etunimi.sukunimi@novartis.com www.novartis.fi

Lääkkeitä Drugs Abbott Oy Linnoitustie 4 02600 ESPOO Tel. 09 7518 4120 Fax 09 7518 4150 www.abbott.com http://www.abbott.com

Alfa Laval Vantaa Oy Ansatie 3 01740 VANTAA Tel. 09 89 443 44 www.alfalaval.com csc@alfalaval.com

Lämpö- ja kuivauslaitteistoja Heating and drying equipment Loval Oy Linnunrata 4, PL 112 07901 LOVIISA Tel. 019 51 731 etunimi.sukunimi@loval.fi loval@loval.fi www.loval.fi Sähkölämmityselementtien suunnittelu, valmistus ja markkinointi

Lääketeollisuutta Pharmaceutical companies AbbVie Oy Pihatörmä 1 B 02240 ESPOO Tel. 09 7518 4120 Fax 09 7518 4150 www.abbvie.fi info@abbvie.fi

Oy Verman Ab Prisma-keskus, 3 krs. Kauppakaari 2 04200 KERAVA Tel. 09 279 8020 Fax 09 288 188 info@verman.fi www.verman.fi

Ratiopharm Oy Keilaranta 10 E, PL 67 02631 ESPOO Tel. 020 180 5900 Fax 09 452 1300 info@ratiopharm.fi www.ratiopharm.fi Laadukkaita lääkkeitä edullisesti.

Tamro Oyj PL 11 01641 VANTAA Tel. 0204 4511 Fax 0204 454 009 etunimi.sukunimi@tamro.com www.tamro.fi

Juhlakirja

2017

129


LÄÄKÄRIPALVELUJA Lääkäripalveluja Medical services Dextra Oy Raumantie 1 a 00350 HELSINKI Tel. 09 560 160 Fax 09 565 3030 etunimi.sukunimi@dextra.fi www.dextra.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Oy Femeda Ab Kalevankatu 9 A 00100 HELSINKI Tel. 09 7510 1000 Fax 09 7510 1075 tiina.helenius@femeda.fi www.femeda.fi

Oy Porvoon Lääkärikeskus - Borgå Läkarcentral Ab

Calderys Finland Oy

Metrohm Nordic Oy

Tiilenpolttajankuja 5 A 01720 VANTAA Tel. 09 854 5060 Fax 09 852 1641 finland@calderys.com www.calderys.com Tulen- ja haponkestävien materiaalien myynti- ja asennuspalvelut.

Koskelontie 19 B 02920 ESPOO Tel. 010 778 6800 mail@metrohm.fi www.metrohm.fi Laboratoriolaitteiden maahantuonti, myynti ja huolto.

Oy Baritec Ab Carlo Casagrande & Co. Oy Liikkalankuja 6 00950 HELSINKI Tel. 09 755 131 Fax 09 7551 3355 carlocasagrande@carlocasagrande.fi www.carlocasagrande.fi Elektroniikka ja huonekalukomponentit.

Colornova Oy

Näsin koulukatu 2 06100 PORVOO Tel. 019 5211 500 www.porvoonlaakarikeskus.fi

Minkkikatu 1-3 04430 JÄRVENPÄÄ Tel. 010 321 0540 etunimi.sukunimi@colornova.fi www.colornova.fi

Suomen Radiologikeskus Oy

Ekonia Oy

Lars Sonckin kaari 12 02600 ESPOO Tel. 020 728 9982 Fax 020 728 9983 myynti@radiologikeskus.fi www.radiologikeskus.fi Lääkäripäivystyspalvelut, lääkärija hoitohenkilökunnan henkilöstövuokraus, radiologiset konsultaatiot, röntgen- ja magneettitutkimukset.

Ohrahuhdantie 4 00680 HELSINKI Tel. 09 756 2110 Fax 09 7562 1111 info@ekonia.fi www.ekonia.fi www.ekostore.fi

Maa- ja vesirakentamista Civil engineering Terramare Oy Laurinmäenkuja 3 A, PL 14 00441 HELSINKI Tel. 09 613 621 Fax 09 6136 2701 terramare@boskalis.com www.terramare.fi Ruoppaukset, vedenalaiset louhinnat sekä laituri-ja satamarakentaminen.

Maahantuontia Importers A. Palojoki Oy Sienitie 17 00760 HELSINKI Tel. 09 3508 110 Fax 09 3508 1118 asiakaspalvelu@a-palojoki.fi www.a-palojoki.fi Mekaanisen, kemiallisen ja sähkökemiallisen pintakäsittelyn koneet, laitteet ja tarvikkeet.

Amazon Oy Koskelontie 16 B 02920 ESPOO Tel. 09 756 2050 Fax 09 7289 0030 info@amazonpet.fi www.amazonpet.fi Lemmikkitarvikkeiden tukkukauppa

130

Juhlakirja

2017

Esbecon Oy PL 74 03101 NUMMELA Tel. 09 225 2260 Fax 09 2252 2610 sales@esbecon.fi www.esbecon.fi Sähkötarvikkeet

Grefinn Oy Immersbyntie 395 01150 SÖDERKULLA Tel. 010 322 2900 info@grefinn.fi www.grefinn.fi

Haugen-Gruppen Oy Tiilitie 6 B 2 01720 VANTAA Tel. 010 309 0700 Fax 010 309 0711 info@haugen-gruppen.fi www.haugen-gruppen.fi Elintarvikkeiden ja viinien maahantuonti ja kauppa.

Imerys Minerals Oy Porkkalankatu 24 00180 HELSINKI Tel. 020 757 7704 Fax 0207 577 750 etunimi.sukunimi@imerys.com www.imerys.com Valkoisten mineraalien maahantuonti ja myynti.

Import Numero 1 Oy Lautamiehentie 1 02770 ESPOO Tel. 010 321 4000 noproblem@nro1.com www.nro1.com

Särkiniementie 3 00210 HELSINKI Tel. 09 696 3767 Fax 09 696 3739 antti.puotila@baritec.fi www.baritec.fi

Oy Caldomix Ab PL 118 00201 HELSINKI Tel. 010 397 5100 Fax 09 679 944 etunimi.sukunimi@caldomix.fi www.caldomix.fi Ilmankostutusjärjestelmät, hätä- ja turvasuihkut, silmänhuuhtelulaitteet, turvasekoittimet sekä suurkeittiöhanat, painonappihanat, mikrokuplaerottimet, ilmakellot.

Oy Hako Ground & Garden Ab Tekniikkakuja 7 04300 TUUSULA Tel. 09 8700 733 Fax 09 8700 7321 hako@hako.fi www.hako.fi Siivouskoneet, kiinteistönhoitokoneet ja viheralueiden hoitokoneet.

Oy Hedengren Ab PL 110 00201 HELSINKI Tel. 0207 638000 Fax 09 673 019 www.hedengren.fi Hedengren Kodintekniikka Oy Ab Hedengren Security Oy Ab Hedtec Oy Ab Hedcom Oy Ab Hedengren Direct Oy Ab Neptolux Oy Ab AS Hedengren Eesti Hedengren Security AB Ruotsi Hedengren Security AS Norja

Oy Osmag Trading Ab Sammontie 1 06150 PORVOO Tel. 050 440 0183 myynti@osmag.fi Sähkökeskusten valmistus.

Qicraft Finland Oy Perintötie 2 B 01510 VANTAA Tel. 020 789 0900 info@qicraft.fi www.qicraft.fi Technogym kuntolaitteet ja –välineet


MAAHANTUONTIA Sealed Air Oy Eliel Saarisen tie 2 00400 HELSINKI Tel. 020 747 4400 Fax 09 7257 4430 etunimi.sukunimi@sealedair.com www.sealedair.com Elintarvike- ja suojapakkausmateriaalit ja laitteet.

Semtu Oy

SKS Group Oy PL 122 01721 VANTAA Tel. 020 76461 Fax 020 764 6809 www.sks.fi Teollisuuden komponentteja

Suomen Iglu Oy Hermannin rantatie 20 00580 HELSINKI Tel. 09 2709 2990 Fax 09 7318 0990 timo.ahlberg@suomeniglu.fi www.suomeniglu.fi www.lineaverde.fi Pakaste-elintarvikkeiden maahantuonti ja edustus

Suomen Unipol Oy Karapellontie 8 02610 ESPOO Tel. 09 6823 260 Fax 09 6823 2626 suomen.unipol@unipol.fi www.unipol.fi Teollisuuskemikaalien ja muovien maahantuontia.

Valbruna Nordic Oy Lappersintie 675 02590 LAPPERS Tel. 0400 795 490 Fax 020 741 4251 Ruostumattomat muototeräkset ja -langat. www.valbruna.fi

Viking Jalkineet Oy Pakkalankuja 6 01510 VANTAA Tel. 09 838 6180 Fax 09 8386 1820 @vikingfootwear.com http://www.vikingfootwear.com Kenkien, saappaiden ja ulkoilujalkineiden maahantuonti ja tukkukauppa

A. Niemisen Maalausliike Oy Kuussillantie 16 01230 VANTAA Tel. 09 440 799 Fax 09 440 750 www.anm.fi Myös saneeraukset

Esko Nurmisen Maalaamo Oy Läkkisepänkuja 4 00620 HELSINKI Tel. 09 728 8570 etunimi.sukunimi@enm.fi tarjous@enm.fi rekry@enm.fi www.enm.fi Pintakäsittelyt Korjausrakentaminen

JPS Maalaus Oy Puusepäntie 25 04360 TUUSULA Tel. 040 756 6335 Fax 09 346 1089 040 756 6335 www.jpsmaalaus.fi/ Maalaus- ja tasoitetyöt, rappaustyöt. Kylpyhuoneremontit.

Juhakari Maalaus Oy Moreenitie 1 04250 KERAVA Tel. 0500 451 501 Kari 0400 451 501 posti@juhakarimaalaus.fi www.juhakarimaalaus.fi Postiosoite: Liusketie 6 G 38, 00710 HELSINKI

Maalaamo MTW Oy Karvaamokuja 4, 4. krs 00380 HELSINKI Tel. 040 535 0401 Fax 0207 415 639 etunimi.sukunimi@mtw.fi www.mtw.fi Maalaus ja remonttipalvelut.

Maalaus-Cederberg Oy Tähtimötie 1 A 7 02620 ESPOO Tel. 040 547 6940 kim.cederberg@kolumbus.fi www.maalataan.fi

Maalausliike E. Hinkka Oy Sienitie 7 00760 HELSINKI Tel. 09 389 4344 Fax 09 389 2067 hinkka@ehinkka.fi www.ehinkka.fi

Maalaustyö Koivuluoma Oy Zenitel Finland Oy Olarinluoma 14 02200 ESPOO Tel. 020 779 2270 Fax 09 523 882 info.finland@zenitel.com www.zenitel.com Turvaviestinnän asiantuntija. Maahantuonti, myynti ja huolto

Hukantie 1 01450 VANTAA Tel. 040 722 4419 hannu.koivuluoma@elisanet.fi www.maalaustyokoivuluoma.fi

Maarakennus- ja maansiirtotöitä Demolition and earth moving agricultural raw materials and livestock E.M. Pekkinen Oy Juvan teollisuuskatu 17 02920 ESPOO Tel. 09 849 4070 Fax 09 852 1890 toimisto@empekkinen.fi www.empekkinen.fi Perustettu 1960

Haapaniemen Maansiirto Oy Marjalantie 145 04350 NAHKELA Tel. 040 521 7296 hms@elisanet.fi Maanrakennustöitä, maansiirtopalveluja

J Peltomäki Ky Myllykujantie 70 07150 LAUKKOSKI Tel. 0400 841 351 jpeltomaki@pp.inet.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

PL 124 04201 KERAVA Tel. 09 274 7950 Fax 09 2747 954 mailbox@semtu.fi www.semtu.fi Käyntiosoite: Martinkyläntie 586 04240 Talma

Maalausta Painting

JB-Kuljetus Oy Liljasaarentie 2 F 00340 HELSINKI Tel. 0400 502 386 Fax 09 484 530 jb-kuljetus@welho.com www.jb-kuljetus.fi Maanrakennus ja -kuljetuspalvelut, konepalvelu, maarakennusurakointi. Maa- ja kiviainesmyynti, viemäri- ja vesijohtotyöt, salaojitus, purkutyöt, hoito- ja kunnossapitotyöt, avolouhinta, saastuneen maan käsittely ja kuljetus, lumen auraus, kuormaus ja kuljetus, betonin ja kiven timanttisahaukset

Koneurakointi Ahlfors Oy Santaharjuntie 7 02920 ESPOO Tel. 0400 316 508 Fax 09 855 7652 fredi.ahlfors@gmail.com

Kylmäojan Kuljetus Oy Kulloonmäentie 27 02940 ESPOO Tel. 09 863 1800 Fax 09 863 1900 www.kylmaoja.fi Kuljetukset ja maansiirrot ammattitaidolla.

Maanrakennusliike P. Helin Oy Jokipellontie 16 A 00720 HELSINKI Tel. 09 350 7160 Fax 09 345 5465 Gsm 0400 421 068 anterra.oy@elisanet.fi Maanrakennustyöt, pihatyöt, kunnallistekniikka, salaoja- ja vesieristyssaneeraukset, metsäautoteiden järeämmät raivausniitot.

Juhlakirja

2017

131


MAARAKENNUS JA MAANSIIRTOTÖITÄ NHP-Yhtymä Oy Kääpätie 2 00760 HELSINKI Tel. 09 347 8110 Fax 09 3478 1150 sari.suotula@nhp.fi timo.paananen@nhp.fi www.nhp.fi Gsm 0400 468 350 Maanrakennus-, maansiirto- ja louhintatöitä.

M & M Mainosopasteet Oy

Majoitustoimintaa Accommodation Kymen vuokraus ja Puhdistus Oy/KVP Group Yrittäjänkatu 15 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 2709 1440 Fax 09 2709 1443 www.kvp-group.fi keijo.mantynen@kvp-group.fi Työsuhdeasuntoja yrityksille

Tuulensuunkuja 20 03430 JOKIKUNTA Tel. 050 380 0101 tapio.lehtoranta@rtl-maanrakennus.fi www.rtl-maanrakennus.fi Myös viherrakentaminen

Lyhtytie 13 00750 HELSINKI Tel. 044 043 2225 www.mainosopasteet.com info@mainosopasteet.com Opasteet ja kyltit Mainosteippaukset Suurkuvatulosteet Akustointi Ikkunakalvotukset Digitaalimainonta

Tuusulan L-Kone Oy

Mainos-Oilio Oy

Verifone Finland Oy

Rantakulmantie 366 05450 NUKARI Tel. 050 587 1094 Fax 09 879 2377 tlk@tuusulanl-kone.fi www.tuusulanl-kone.fi Maakaapelointi Kaapelikaivu Kaapeliauraus Putkiauraus Kaapelien vedot Pylvästystyöt Maakaasu- sekä kaukolämpökaivut

Hernepellonkuja 6 00560 HELSINKI Tel. 09 777 1880 Fax 09 757 0258 mainosoilio@mainosoilio.fi www.mainosoilio.fi

Vantaankoskentie 14 C 01670 VANTAA Tel. 09 477 4330 etunimi.sukunimi@point.fi www.verifone.fi

Rakennustoimisto Lehtoranta Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

myynti@fenixsign.fi www.fenixsign.fi Myymälä- ja yritysilmeen valmistus Suurkuvatulosteet Myymälän hintaopasteet

Woodpecker Film Oy Korkeavuorenkatu 2 B 00140 HELSINKI Tel. 0400 802 211 Fax 09 8566 5501 etunimi.sukunimi@woodpeckerfilm.fi www.woodpeckerfilm.fi

Maataloutta sekä siihen liittyviä palveluja Agriculture and related services

Mainostoimistoja Advertising agencies

Oy Forsby Gård Ab

Brand Agency Punda Oy

Askolinintie 62 07700 KOSKENKYLÄN SAHA Tel. 020 785 1350 ralf.sjodahl@forsbygard.fi Maa- ja metsätalous

Ratakatu 29 A 00120 HELSINKI Tel. 09 278 5506 Fax 02 631 6701 etunimi.sukunimi@punda.fi http://www.punda.fi

Mainos- ja liikelahjoja Advertising and business gifts

Hasan & Partners Oy

Mainoslahja-Team Oy PL 113 00151 HELSINKI Tel. 010 838 6200 Fax 010 838 6201 www.mainoslahjateam.fi etunimi.sukunimi@mainoslahjateam.fi

Suomen Lintuvaruste Oy Koetilantie 1 B 3 00790 HELSINKI Tel. 09 386 7856 Fax 09 777 4134 lintuvaruste@birdlife.fi www.birdlife.fi/lintuvaruste

Pursimiehenkatu 29-31 B 00150 HELSINKI Tel. 042 46711 Fax 09 177 055 etunimi.sukunimi@hasanpartners.fi www.hasanpartners.fi

Niittykatu 8 02200 ESPOO Tel. 09 251 5500 etunimi.sukunimi@gartner.com www.gartner.com ICT-alan tutkimus- ja konsultointipalvelut

Markkinointipalveluja Marketing services Oy SEK Ab Annankatu 28 00100 HELSINKI Tel. 09 69 571 Fax 09 695 7200 etunimi.sukunimi@sekgrey.fi http://www.sekgrey.fi

P2P Media Oy Puutarhakatu 16 B 33210 TAMPERE info@p2pmedia.fi www.p2pmedia.fi

Superson Oy Tehtaankatu 27-29 A 00150 HELSINKI Tel. 010 271 7878 etunimi.sukunimi@superson.fi www.superson.fi Viestintä, markkinointi ja mainonta.

Mainostoimisto EastStreet Oy

Fenix Sign Oy

Zerren Design Oy

Kivikontie 1 05460 HYVINKÄÄ Tel. 019 426 2500 Fax 019 426 2550

Käenkuja 8 B 33 00500 HELSINKI Tel. 09 694 3590 www.zerren.fi etunimi.sukunimi@zerren.fi

2017

Gartner Finland Oy

Etelä Esplanadi 18 00130 HELSINKI Tel. 050 490 3069 www.vastavirta.fi etunimi.sukunimi@vastavirta.fi

Mainospalvelua Advertising

Juhlakirja

Markkinatutkimuksia Market research

Mainonnan Vuolas Vastavirta Oy

Fredrikinkatu 45 A 1 00100 HELSINKI Tel. 020 775 6460 Fax 0207 756 469 www.eaststreet.fi

132

Maksupäätteet, verkko- ja mobiilimaksaminen Payment terminal, online and mobile payments

Markkinointiviestintää Marketing communications Luomanen & Suomalainen Oy Hämeentie 3 00530 HELSINKI Tel. 010 396 9400 etunimi@lsb.fi www.lsb.fi


MATKAILUPALVELUA Matkailupalvelua Travel services LSS-Long Special Services Ltd. Matkustajaterminaali K 8 00160 HELSINKI Tel. 010 440 5160 Fax 09 622 1844 long@lss.fi www.lss.fi

Mobile Spa Vantaa Oy Tasetie 8 01510 VANTAA Tel. 09 822 099 Fax 09 822 990 www.mobilespa.fi etunimi@mobilespa.fi Lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus takaa laadukkaan ja asiantuntevan huollon.

Matkatoimistoja Travel agencies Hogg Robinson Nordic Oy Kumpulantie 15 00520 HELSINKI Tel. 09 685 850 etunimi.sukunimi@hrgworldwide.com customersupport.fi@hrgworldwide.com fi.hrgworldwide.com Liikematkatoimisto Ryhmä-, kokous- ja tapahtumajärjestäjä.

Matkatoimisto Detur Finland Oy Eerikinkatu 24 00100 HELSINKI Tel. 09 6899 8877 etunimi.sukunimi@detur.fi www.detur.fi Detur- Siellä missä aurinko paistaa

PL 121, Pikku Satamakatu 3-5 00161 HELSINKI Tel. 040 450 3180 Fax 09 142 358 info@wanhasatama.com www.wanhasatama.com Myös kokous- ja juhlatilat.

Osuuskunta Suomen Asuntomessut Pasilankatu 2 00240 HELSINKI Tel. 020 743 7700 Fax 0207 437 729 www.asuntomessut.fi

Pure Design Oy Telakkakatu 6 00150 HELSINKI Tel. 040 511 0802 Fax 09 4154 2244 www.puredesign.fi etunimi@puredesign.fi Sisustusarkkitehtuuri ja tuotemuotoilu

Metallialakatot ja ohutlevyrakenteet Metalworking roofs and sheet metal structures Ojakkalantie 13 03100 NUMMELA Tel. 09 224 8810 Fax 09 222 5447 sales@lautex.com www.lautex.com Oy Lautex Ab valmistaa ja markkinoi metallisia alakattoja sekä talorakennus- että laivanrakennusteollisuudelle. Lautex toimii myös teollisuuden alihankkijana.

Metallialan sopimusvalmistusta Contract manufacturing for metal industry Jousiteos Oy

Kalevankatu 20 00100 HELSINKI Tel. 09 622 6650 Fax 09 622 5945 hel@tumlare.com www.tumlare.com

Ojakärsämöntie 2 04300 TUUSULA Tel. 010 229 6030 Fax 09 876 2356 myynti@jousiteos.fi www.jousiteos.fi Puristusjouset, vetojouset, vääntöjouset, jousisokat, pienet koukut. jousilangat 0,1-28mm Kangastie 7, 52550 Hirvensalmi Tel. 010 397 2970

Arvelin International Oy Spektri Business Park ”Duo”, Metsänneidonkuja 6 02130 ESPOO Tel. 09 251 1110 Fax 09 2511 1150 expo@arvelin.fi www.arvelin.fi

Elannontie 5 01510 VANTAA Tel. 09 6152 0550 Fax 09 6152 0555 etunimi.sukunimi@beijers.fi www.beijers.fi Terästeollisuus Valimoteollisuus Pintakäsittelyteollisuus

Metallin pintakäsittelyä ja karkaisua Metal finishing and tempering Amoila Oy Pieni teollisuuskatu 6 02920 ESPOO Tel. 09 853 2355 Fax 09 853 1886 amoila@kolumbus.fi www.amoila.fi Pintakäsittelyä ammattitaidolla. Niklaukset, sähkösinkitys, kuparointi, kromaus, tinaus, kultaus ja hopeointi.

Kalliosolantie 3 01740 VANTAA Tel. 09 278 6270 fsp@fspcorp.com www.fspcorp.com

Metallintyöstökoneita Metal working machinery Cron-Tek Oy PL 122 00701 HELSINKI Tel. 09 549 4660 Fax 09 5494 6610 etunimi.sukunimi@crontek.fi www.crontek.fi Myynti-, asennus-, koulutus ja jälkihuoltopalvelut.

Oy Maanterä Ab Keinumäenkuja 2 01510 VANTAA Tel. 029 006 130 Fax 029 006 1130 maantera@maantera.fi www.maantera.fi Metalli- ja konepajateollisuuden työkalujen maahantuonti. Kokonaispalvelut metalliteollisuudelle.

Lankapaja Oy Kalkkimäentie 2 03100 NUMMELA Tel. 09 819 0020 Fax 09 809 1229 myynti@lankapaja.fi www.lankapaja.fi

Exposol Oy Tilkankatu 16 A 00300 HELSINKI Tel. 050 5628 500 www.exposol.fi www.facebook.com/exposol Mikko Pajamies, puh. 0400 665560

Beijer Oy

FSP Finnish Steel Painting Oy Oy Lautex Ab

Oy Tumlare Corporation Ab

Messut ja näyttelyt Trade fairs and exhibitions

Metallialan tukkukauppaa Metal wholesalers

TOIMIALAHAKEMISTO

Matkapuhelimia ja -huoltoa Mobile phones and maintenance of mobile phones

Helsingin Messut Oy

Laserle Oy Valuraudantie 25 00700 HELSINKI Tel. 09 350 9380 Fax 09 3509 3850 info@laserle.fi www.laserle.fi

Metallirakenteiden valmistusta Manufacturers of metal structures Oy Steelpro Ltd Kylänpääntie 4 01750 VANTAA Tel. 0400 815 452 Fax 09 547 2055 jouko.rahikka@steelpro.fi www.steelpro.fi Rakennusten lasi- ja metallirakenteiden valmistusta ja myyntiä.

Juhlakirja

2017

133


METALLIRAKENTEIDEN VALMISTUSTA Rautarakenne E. Kauppinen Oy Uranuksenkuja 5-11 01480 VANTAA Tel. 09 838 6420 Fax 09 8386 4220 www.rautarakennekauppinen.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Urakointiasennus M.Rautio Oy Vierivainiontie 5 85100 KALAJOKI Tel. 08 462 412 www.mrautio.fi Urakointiasennus M. Rautio Oy on vaativiin teräsrakenteisiin, liittopalkkisiltoihin ja meluseiniin erikoistunut, vuonna 1983 perustettu yritys.

Vepe Oy Peltonen PL 69 04301 TUUSULA Tel. 09 274 7220 Fax 09 2747 2231 info@vepe.fi www.vepe.fi

K. Hartwall Oy Ab Kay Hartwallin tie 2 01150 SÖDERKULLA Tel. 09 413 1833 Fax 09 272 1484 contact-khw@k-hartwall.com www.k-hartwall.com Rullakot, kennolevyt, meijerirullakot, alustavaunut, adapterilavat ja häkit.

Mestarintie 7 04500 KELLOKOSKI Tel. 09 291 9091 Fax 09 271 2821 myynti@tuusulanhitsauspalvelu.fi www.tuusulanhitsauspalvelu.fi GSM 0400 886 882

Metsäsektorin asiantuntijapalvelut ja metsätalous Forest management and economy Maistraatinportti 4 00240 HELSINKI Tel. 029 432 6000 Fax 029 432 6001 tapio@tapio.fi www.tapio.fi Metsäbiotalouden asiantuntijapalvelut

Metsätaloutta sekä siihen liittyviä palveluja Forestry and related services Metsäteho Oy Vernissakatu 4 01300 VANTAA Tel. 040 570 4777 etunimi.sukunimi@metsateho.fi www.metsateho.fi

UPM-Kymmene Oyj

Meconet Oy Honkanummentie 8 01260 VANTAA Tel. 020 769 9300 Fax 0207 699 330 www.meconet.net etunimi.sukunimi@meconet.net Jousituotteet, meistotuotteet, syvävetotuotteet ja kokoonpano.

Oy Combinent Ab Pajatie 8 06150 PORVOO Tel. 020 731 1330 Fax 020 731 1348 combinent@combinent.com www.combinent.com Liukurenkaat, suunnittelu, valmistus ja huolto.

Seu-La Oy Kyttäläntie 8 B 00390 HELSINKI Tel. 020 755 8100 seula@seula.fi www.seula.fi Vankalla ammattitaidolla jo vuodesta 1951

Tekopa Oy PL 30, Valtatie 26 03601 KARKKILA Tel. 09 225 2280 Fax 09 2252 2880

Juhlakirja

Tuusulan Hitsauspalvelu Oy

Tapio Oy

Metallituotteiden valmistusta Manufacturers of fabricated metal products

134

etunimi.sukunimi@tekopa.fi www.tekopa.fi www.switchblade.fi Monipuolista koneistuspalvelua !

2017

PL 380 00101 HELSINKI Tel. 020 415 111 etunimi.sukunimi@upm.com www.upm.com

Mittaus-, säätö- ja tutkimuslaitteet Measuring, adjustment and research equipment Endress+Hauser Oy Robert Huberin tie 3 B 01510 VANTAA Tel. 020 1103 600 www.fi.endress.com www.kenttavayla.fi info@fi.endress.com Prosessiteollisuuden mittaus- ja säätölaitteita ja palveluja.

Oy Ag-Me Ab Järvihaantie 10, Halli C 01800 KLAUKKALA Tel. 09 849 2410 Fax 09 8492 4120 info@agme.fi www.agme.fi Mittaus, säätö- ja tutkimuslaitteet Teollisuus, Tukut, Varustamot ja Sairaalat

Mittaus-, tarkkailu- ja ohjauslaitteita ja -palveluja Measuring, monitoring, control equipment and related services Geotrim Oy Perintötie 2 C 01510 VANTAA Tel. 0207 510 600 Fax 0207 510 699 info@geotrim.fi www.geotrim.fi

Oy Mitaten Finland Ab PL 6, Venevalkamantie 5 02701 KAUNIAINEN Tel. 0102 866 070 Fax 0102 866 075 sales@mitaten.fi www.mitaten.fi

Sparklike Oy Hermannin rantatie 12 A 21 00580 HELSINKI Tel. 010 387 7701 sparklike@sparklike.com www.sparklike.com Lasiteollisuuden mittauslaitteet ja -palvelut

Wika Finland Oy Melkonkatu 24 00210 HELSINKI Tel. 09 682 4920 Fax 09 6824 9270 info@wika.fi www.wika.fi Mittaus- ja kalibrointilaitteiden myynti ja huolto

Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja -laitteiden valmistus Manufacturers of measuring, testing and navigating instruments and equipment Leica Geosystems Oy Keilaranta 8 02150 ESPOO Tel. 09 4154 0200 Fax 09 4154 0299 etunimi.sukunimi@leica-geosystems.com http://www.leica-geosystems.fi Leica Geosystems Oy markkinoi, myy ja vuokraa Leica Geosystemsin tuotteita ja järjestelmiä Suomessa. Painopistealueena mm. maanmittaus, rakennus- ja teollisuusmittaus sekä maanrakennuksen työkoneohjausjärjestelmät.

Mittauslaitteiden valmistusta Manufacturers of measuring instruments and equipment Avatron Oy Kivipyykintie 6, PL 219 01301 VANTAA Tel. 020 741 8770 Fax 020 741 8789 avatron@avatron.fi www.avatron.fi


MITTAUSLAITTEIDEN VALMISTUSTA Vaisala Oyj

Stockmann Oyj Abp

PL 26 00421 HELSINKI Tel. 09 89 491 etunimi.sukunimi@vaisala.com www.vaisala.com

PL 220 00101 HELSINKI Tel. 09 1211 asiakaspalvelu@stockmann.com www.stockmann.com

Monialayrityksiä Diversified companies

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Aspo Oyj

Flexo-Power Oy Mestarintie 12 06150 PORVOO Tel. 019 521 6500 www.flexopower.fi Puutarhan- ja metsänhoidon käsikoneet ym. vapaa-ajan kulkuneuvot, mönkijät, moottoripyörät, mopot ja skootterit.

Helsingin Osuuskauppa Elanto PL 53 00441 HELSINKI Tel. 010 76 600 Fax 010 766 0409 etunimi.sukunimi@sok.fi www.hok-elanto.fi Vähittäiskauppa, Ravintolatoiminta Polttonestekauppa

Oy G.W. Sohlberg Ab Ahventie 4 B, 6 krs 02170 ESPOO Tel. 09 4128 855 etunimi.sukunimi@gws.fi www.gws.fi

Oy Julius Tallberg Ab Suomalaistentie 7 02270 ESPOO Tel. 0207 420 700 Fax 0207 420 719 www.tallberg.fi info@tallberg.fi Liiketilojen vuokrausta: Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Puh. 0207 420 720

Palkkiyhtymä Oy PL 98 00101 HELSINKI Tel. 09 681 1010 Fax 09 603 747 operator@palkki.fi

Rettig Capital Oy Ab PL 115, Bulevardi 46 00121 HELSINKI Tel. 09 618 831 Fax 09 6188 3397 www.rettig.fi http://www.rettig.fi

Moottoriajoneuvojen maahantuontia Import of motor vehicles Scania Suomi Oy PL 59 00391 HELSINKI Tel. 010 555 010 Fax 010 555 2009 etunimi.sukunimi@scania.fi www.scania.fi

Moottoriajoneuvojen tukkukauppaa Wholesale suppliers of motor vehicles Inchcape Motors Finland Oy Ansatie 6 A C 01740 VANTAA etunimi.sukunimi@inchcape.fi www.mazda.fi www.jaguar.fi www.landrover.fi

Moottoriajoneuvojen varaosia ja varusteita Motor vehicle spare parts and accessories Oy Kaha Ab Ansatie 2, PL 117 01511 VANTAA Tel. 09 615 6800 Fax 09 615 68301 info@kaha.fi www.kaha.fi Autojen varaosat ja autotarvikkeet.

Muoviraaka-aineita Plastic raw materials Ashland Finland Oy PL 370 06101 PORVOO Tel. 09 228 420 Fax 09 2284 2324 etunimenalkukirjainsukunimi@ ashland.com www.ashland.com Lujitemuovien raaka-aineita

Muovituotteiden valmistusta Manufacturers of plastic products Asoma Oy Itälahdenkatu 23 A, 3.krs 00210 HELSINKI Tel. 09 696 2600 Fax 09 6962 6060 asoma@asoma.fi www.asoma.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

PL 70 00501 HELSINKI Tel. 09 5211 Fax 09 521 4999 www.aspo.fi ESL Shipping Oy Leipurin Oyj Telko Oy Kauko Oy

PL 100 00088 S-RYHMÄ Tel. 010 768 011 etunimi.sukunimi@sok.fi www.s-kanava.fi

www.designreform.fi Olemme muotoilutoimisto yli 30 vuoden kokemuksella. – Meillä muotoillaan yrityksesi menestys.

Eino Korhonen Oy Teollisuustie 25 06150 PORVOO etunimi.sukunimi@ekoy.fi www.ekoy.fi

Hokkiplast Oy Hamarintie 35 06650 HAMARI Tel. 019 576 6311 Fax 019 576 6330 hokki@hokkiplast.fi www.hokkiplast.fi

Muovikilpi Oy Hämeentie 155 C 00560 HELSINKI Tel. 09 791 897 Fax 09 792 827 muovikilpi@muovikilpi.fi www.muovikilpi.fi Erikoisosaaminen akryylija pc-työstöissä.

Sulmu Oy Southwest Trade Oy Pietiläntie 1-3 13130 HÄMEENLINNA Tel. 03 615 0511 Fax 09 2210 0025 www.southwesttrade.fi Uudet ja käytetyt varaosat amerikkalaisiin Avoinna: Hämeenlinna-Tampere ma-pe 8.30 - 16.30 Vantaa ma-pe 8.30 - 17.30

Muotoilua Designing services Design Reform Oy Töölönkatu 7 00100 HELSINKI Tel. 09 241 4133 reijo.markku@designreform.fi

PL 19, Työpajatie 38 06101 PORVOO Tel. 019 576 7300 Fax 019 576 7325 info@sulmu.fi www.sulmu.fi Muoviputkistot, -säiliöt, pesurit, pinnoitukset, savupiiput ja savukanavat, projektitoimitukset

Museoita, kirjastoja ja arkistoja Museums, libraries and archives Taideteollisuusmuseon säätiö Korkeavuorenkatu 23 00130 HELSINKI Tel. 09 622 0540 Fax 09 6220 5455 www.designmuseum.fi http://www.designmuseum.fi

Juhlakirja

2017

135


MUSIIKKIKAUPPOJA Musiikkikauppoja Music stores

TOIMIALAHAKEMISTO

Woodwinds Ky Albertinkatu 17 00120 HELSINKI Tel. 09 681 2150 Fax 09 681 21555 www.woodwinds.fi aila.helin@woodwinds.fi matti.helin@woodwinds.fi Salon toimipiste: Salontie 1 B, 25500 PERNIÖ Puh. 0400 205 526

Muuttoja Moving services Oy Kuljetusliike Forsman Ab Sienikuja 8 00760 HELSINKI Tel. 09 350 5840 Fax 09 350 58 450 info@kuljetusforsman.fi www.kuljetusforsman.fi Yritys- ja kotimuutot

Suomen Lainalaatikko Oy PL 4 00371 HELSINKI Tel. 09 512 3123 etunimi.sukunimi@lainalaatikko.fi www.lainalaatikko.fi

Myymäläkalusteita Shop furnishings TJT-Kaluste Oy Vehmaankuja 1 03100 NUMMELA Tel. 09 225 2820 info@tjt-kaluste.fi www.tjt-kaluste.fi Mittatilaustyönä korkealaatuiset toimitilakalusteet, myymäläkalusteet ja kiintokalusteet.

Tuusmet Oy Konetie 7 04300 TUUSULA Tel. 09 275 9778 etunimi@tuusmet.fi http://www.tuusmet.fi

Nosto- ja siirtolaitteiden valmistusta ja huoltoa Manufacture and maintenance of hoisting and moving equipment Algol Technics Oy, Materiaalinkäsittely (MAOS) Karapellontie 6, PL 13 02611 ESPOO Tel. 09 50 991 Fax 09 784 792 www.algoltechnics.com Liiketoimintakriittiset materiaalinkäsittelyratkaisut ja tuotannon käyttövarmuuspalvelut. Nostimet ja komponentit, nostotarvikkeet, kuljettajan istuimet, metallit, erikoistuotteet. Rautatietekniikka

136

Juhlakirja

2017

Cargotec Oyj Porkkalankatu 5 00180 HELSINKI Tel. 020 777 4000 Fax 020 777 4036 communications@cargotec.com www.cargotec.com Lastinkäsittelyratkaisujen valmistus ja -huolto.

Erikkila Oy Masalantie 225 02430 MASALA Tel. 09 2219 0530 Fax 09 297 5021 www.erikkila.com sales@erikkila.com

Fantuzzi Noell Baltic Oy

Ohjelmatoimistoja ja -palveluja Booking agencies and services Stepup Oy Kaikukatu 4 A, 6. krs 00530 HELSINKI Tel. 09 7746 1740 agency@stepup.fi www.stepup.fi Show- ja mallitoimisto StepUp Agency sekä tanssikoulu StepUp School.

Ohjelmistojen suunnittelua, valmistusta ja konsultointia Manufacturers and designers of software, consulting services

Metsälammentie 5 07910 VALKO Tel. 019 515 900 Fax 019 515 901 etunimi.sukunimi@fantuzzi.fi www.fantuzzi.fi Vesa Yrjölä 0400 611 453

3Step IT Oy

Mesvac Oy

Add-in Oy

Jorvaksen Myllytie 5 02420 JORVAS Tel. 010 836 3000 Fax 010 836 3199 www.mesvac.fi Autotalli- , palo- ja teollisuusovet, turvatekniikka, kuormauslaitteet, ja ilmasulku. Portti- ja puomikoneistot. Asennus ja huolto. Huolto: 010 836 3100

Nosto-ja siirtolaitteita Hoisting and moving equipment J.R. Rental Oy PL 152 00181 HELSINKI Tel. 09 2316 4480 Fax 042 016 6959 office@crane.fi www.crane.fi

Toyota Material Handling Finland Oy PL 12 01451 VANTAA Tel. 010 575 700 Fax 010 575 7999 etunimi.sukunimi@fi.toyota-industries.eu www.toyota-forklifts.fi Maailman suurimman trukkivalmistajan valikoimasta saat kaikki materiaalinkäsittelyn ratkaisut.

Nostokonepalveluja Hoisting machinery services Lambertsson Oy Karvaamokuja 2 A 00380 HELSINKI Tel. 020 760 6200 etunimi.sukunimi@lambertsson.com http://www.lambertsson.com

Jaakonkatu 2 01620 VANTAA Tel. 010 525 3200 Fax 010 525 3299 etunimi.sukunimi@3stepit.com http://www.3stepit.com

Suvannontie 2b A4 00510 HELSINKI Tel. 0500 543 543 jouko.lindfors@add-in.fi

Anygraaf Oy Hiomotie 10 00380 HELSINKI Tel. 0424 22 171 Fax 0424 221 7217 hannele.tahvola@anygraaf.fi www.anygraaf.fi

Comptel Oyj PL 1000 00181 HELSINKI Tel. 09 700 1131 Fax 09 7001 1375 etunimi.sukunimi@comptel.com www.comptel.com

Druid Oy Pasilankatu 2 00240 HELSINKI Tel. 040 735 5733 mika.suominen@druid.fi http://www.druid.fi

EmCe Solution Partner Oy Jämsänkatu 2 00520 HELSINKI Tel. 0424 9841 emce@emce.fi www.emce.fi

Fujitsu Finland Oy Valimotie 16 00380 HELSINKI Tel. 029 302 302

Goodmill Systems Oy Tarvonsalmenkatu 17 02600 ESPOO Tel. 040 734 0462 etunimi.sukunimi@goodmillsystems.com http://www.goodmillsystems.com


OHJELMISTOJEN SUUNNITTELUA, VALMISTUSTA JA KONSULTOINTIA JotBar Solutions Oy Lasihytti 1 02780 ESPOO Tel. 075 753 0350 Fax 075 753 0377 etunimi.sukunimi@jotbar.fi http://www.jotbar.fi

liittyvät määritykset ja HL7:n soveltaminen todellisissa integraatioissa sekä niiden toteuttaminen Microsoft Biztalk & Intersystems Ensemble-alustoilla.

Trimico Oy

Mediaosakeyhtiö Frantic

Whitelake Software Point Oy

Porkkalankatu 20 A, 3. krs 00180 HELSINKI Tel. 010 778 9000 hello@frantic.com www.frantic.com

Metsänneidonkuja 6 02130 ESPOO Tel. 09 439 1320 Fax 09 439 13211 etunimi.sukunimi@softwarepoint.com http://www.softwarepoint.com Ohjelmistoja laboratorion tiedonhallintaan.

Mavisystems Oy

Oy Gamecluster Ltd Piispantilankuja 4 02240 ESPOO Tel. 020 743 5530 Fax 0207 435 537 etunimi.sukunimi@g-cluster.com http://www.g-cluster.com

Softability Group Oy Jaakonkatu 2 01620 VANTAA Tel. 010 217 6150 etunimi.sukunimi@softability.fi www.softability.fi Pilvipalvelut, ohjelmistokehitys, mobiilisovellukset, Big Data-ratkaisut, sulautetut järjestelmät, laadunvarmistuspalvelut, Microsoft Hololens -laseille kehitetyt yhdistetyn todellisuuden sovellukset sekä sovellukset AR ja VR teknologioille.

SoftOne Oy Perintötie 2 b 01510 VANTAA Tel. 09 3507 7540 Fax 09 3507 7570 softone@softone.fi www.softone.fi

Suomen Tilaajavastuu Oy Vänrikinkuja 2 02600 ESPOO Tel. 0600 301 339 asiakaspalvelu@tilaajavastuu.fi www.tilaajavastuu.fi www.veronumero.fi Yritys tuottaa ja ylläpitää verkkopalveluita tilaajavastuulain ja rakennusalan ilmoitusvelvoitteiden hoitamista varten.

Tietotarha Oy Pasilanraitio 9 B 00240 HELSINKI Tel. 09 477 1466 Fax 09 477 1466 etunimi.sukunimi@tietotarha.fi www.tietotarha.fi Tietotarha on toiminut vuodesta 1986 terveydenhuollon järjestelmäintegraatiossa. Ydinosaamisalueemme on terveydenhuollon HL7-standardiperheeseen

Viasys VDC Oy Vaisalantie 6 02130 ESPOO Tel. 09 2313 2100 etunimi.sukunimi@viasys.fi www.viasys.fi

Opasteita ja kilpiä Signs Oy Sabik Ab PL 19 06151 PORVOO Tel. 019 560 1100 Fax 019 560 1120 www.sabik.com Meri-, maantie- ja raideliikenteen turvalaitteet.

Optiikkaa ja optisia välineitä Optical supplies Essilor Oy Lämmittäjänkatu 2 A, PL 43 00811 HELSINKI Tel. 09 3480 800 Fax 09 3480 8430 www.essilor.fi www.varilux.fi info@essilor.fi

Hoya Lens Finland Oy Pitäjänmäentie 14 00380 HELSINKI Tel. 09 7288 4100 Fax 09 7288 4150 etunimi.sukunimi@hoya.fi www.hoya.fi

Optista tukkukauppaa Optical wholesale Scandinavian Eyewear Oy PL 98 02631 ESPOO Tel. 09 502 1033 Fax 09 502 1080 office@scandinavianeyewear.fi www.scandinavianeyewear.fi

aDigi Oy Josafatinkatu 15 00510 HELSINKI Tel. 09 737 001 Fax 09 737 414 www.adigi.fi aineisto@adigi.fi

Dolk Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Lämmittäjänkatu 4 B 00880 HELSINKI Tel. 0207 890 390 etunimi.sukunimi@mavisystems.fi http://www.mavisystems.fi

Karhumäentie 3 01530 VANTAA Tel. 020 710 5050 www.trimico.fi myynti@trimico.fi Joustavia ohjelmisto- ja järjestelmäratkaisuja kuljetusten, tilausten sekä liikkuvan työn hallintaan

Painamista ja sitä palvelevaa toimintaa Printing and related services

Sorvaajankatu 11 A b 00880 HELSINKI Tel. 09 4765 6600 info@dolk.fi www.dolk.fi Painotuotteiden jälkikäsittelyyn erikoistunut yritys Helsingistä.

Edita Publishing Oy PL 700 00043 NORDIC MORNING Tel. 020 450 00 Fax 020 450 2437 www.nordicmorning.fi www.edita.fi

Espoon Painovoima Oy Mäkituvantie 3 01510 VANTAA Tel. 010 666 4250 www.painovoima.fi info@painovoima.fi LOMAKKEISTOT, KÄYNTIKORTIT, KIRJEET JA KUORET, VARASTOINTI MAINOSPAINATUKSET, KÄYNTIKORTIT ESITTEET, JULISTEET, SUORAKAMPANJAT ERIKOISPAKKAUKSET, PERSONOINTI PAKKAAMINEN, POSTITUS

Libris Oy Kontulantie 12 00940 HELSINKI Tel. 09 478 330 Fax 09 4783 3393 www.libris.fi info@libris.fi Valmistamme moniväripainotuotteita yrityksille ja yhteisöille

Merkopaino Oy Haukilahdenkatu 2 F 00550 HELSINKI Tel. 09 774 5030 merkopaino@merkopaino.com www.merkopaino.com

Painojussit Oy Terästie 26 04220 KERAVA Tel. 09 274 4240 Fax 09 2744 2418 info@painojussit.fi www.painojussit.fi

Premedia Helsinki Oy Laivalahden puistotie 10 00810 HELSINKI Tel. 010 420 7880 ilpo.sormunen@premediahelsinki.fi www.premediahelsinki.fi Painatusta, tulostusta ja painamista edeltävää toimintaa.

Juhlakirja

2017

137


PAINAMISTA JA SITÄ PALVELEVAA TOIMINTAA Savion Kirjapaino Oy Aleksis Kiven tie 19 04200 KERAVA Tel. 09 274 5210 Fax 09 294 4914 myynti@savionkirjapaino.fi posti@savionkirjapaino.fi www.savionkirjapaino.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Paineilmalaitteita Pumps and compressors Kaeser Kompressorit Oy Tiilitie 18 01720 VANTAA Tel. 09 4132 0400 info.finland@kaeser.com www.kaeser.com

Paloturvallisuus- ja pelastusvälineitä Fire safety and life-saving devices Presto Paloturvallisuus Oy Teerisuonkuja 7 00700 HELSINKI Tel. 010 387 7200 Fax 010 387 7249 asiakaspalvelu@presto.fi www.presto.fi

Palveluasumista Sheltered homes Eedi Asumispalvelut Oy Kilonkallio 7 02610 ESPOO Tel. 029 009 0910 etunimi.sukunimi@eedi.fi www.eedi.fi www.espoondiakoniasaatio.fi Mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen

Hoivakoti Elisabet ja Eemil Swingipolku 4 04310 TUUSULA Tel. 010 830 3500 etunimi@elisabetjaeemil.fi http://www.elisabetjaeemil.fi

Helsingin Seudun Osuuspankki Keski-Uudenmaan Osuuspankki Sibeliuksenkatu 17 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 010 254 2504 keski-uudenmaan@op.fi www.op.fi

SEB/Skandinaviska Enskilda Banken Ab (publ) Helsingin sivukonttori Unioninkatu 30 00100 HELSINKI Tel. 09 6162 8000 Fax 09 171 056 www.seb.fi

Paperi- ja kartonkituotteiden myyntiä Sales of paper and cardboard products Price & Pierce Oy Lönnrotinkatu 19 A 00120 HELSINKI Tel. 09 6818 7399 Fax 09 6818 7390 etunimi.sukunimi@price-pierce.com www.price-pierce.fi Kansainvälinen kauppahuone Selluloosa, paperi- ja kartonkituotteet

Paperinjalostuskoneita Paper processing machines Voith Paper Oy Äyritie 8 E 01510 VANTAA Tel. 010 218 4400 etunimi.sukunimi@voith.com www.voith.com www.finland.voithpaper.com Koneita ja laitteita paperiteollisuudelle

Patenttitoimistoja Patent offices Heinänen Oy Patenttitoimisto

Palvelutaloja Service blocks Invalidiliiton Asumispalvelut Oy Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI Tel. 09 613 191 etunimi.sukunimi@validia.fi www.validia.fi

Pankkitoimintaa Banking services Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch Eteläesplanadi 22 A, 5. kerros 00130 HELSINKI Tel. 09 618 711 etunimi.sukunimi@carnegie.fi www.carnegie.fi Osakevälitys ja yritysjärjestelyt.

138

Juhlakirja

2017

Äyritie 8 D 01510 VANTAA Tel. 09 4130 2500 Fax 09 4130 2550 patent@heinanen.com www.heinanen.com

Kolster Oy Ab PL 148 00121 HELSINKI Tel. 020 137 0500 Fax 09 602 244 kolster@kolster.fi www.kolster.fi Turku: 020 137 0640 Tampere: 020 137 0650 Seinäjoki: 020 137 0670 Vaasa: 020 137 0670 Oulu: 020 137 0680 Kolster Oy Ab on immateriaalioikeuksiin ja IPR-juridiikkaan erikoistunut yritys. Kolsterilta saat kaikki keksintöjen,

muotoilun ja brändien suojaamiseen ja hyödyntämiseen liittyvät palvelut. Autamme myös sopimuksissa, lisensoinnissa ja IPR-riita-asioiden ratkaisussa niin Suomessa kuin ulkomailla.

Leitzinger Oy Tammasaarenkatu 1 00180 HELSINKI Tel. 09 685 9920 Fax 09 6859 9210 palei@leitzinger.fi etunimi.sukunimi@leitzinger.fi www.leitzinger.fi

Papula Oy PL 981 00101 HELSINKI Tel. 09 348 0060 Fax 09 3480 0630 papula@papula-nevinpat.com www.papula-nevinpat.com

Seppo Laine Oy PL 339 00181 HELSINKI Tel. 09 685 9560 Fax 09 6859 5610 etunimi.sukunimi@seppolaine.fi www.seppolaine.fi Technopolis Yliopistonrinne Tampere

Pelastussuunnitelmia ja turvallisuuskoulutusta Security training and rescue planning APS Safety-Point Oy Kuusmiehenkaari 8 00670 HELSINKI Tel. 09 8860 1864 www.safetypoint.fi http://www.safetypoint.fi

Peltiä ja peltitöitä Sheetmetal and sheetmetal work Pelti- ja Rautatyö E. Salminen Oy Kyläsaarenkatu 10 D 00580 HELSINKI Tel. 09 761 933 Fax 09-712 351 info@rautatyo.fi www.rautatyo.fi Kiinteistöjen julkisivurakenteet, metallirakenteet, rakennuspeltityöt, puusepänkalusteiden metallirakenteet ja ruostumattomat kiinteistöjen koriste-ja suojakulmat ym. suojapellitykset.

Perintätoimistoja Debt collecting Alektum Oy PL 15 00101 HELSINKI Tel. 09 2313 4850 Fax 09 2313 4841 etunimi.sukunimi@alektumgroup.fi http://www.alektumperinta.fi


PERINTÄTOIMISTOJA PRA Suomi Oy PL 274 00101 HELSINKI Tel. 020 749 0300 Fax 020 749 0301 www.pragroup.fi asiakaspalvelu@pragroup.fi

Svea Perintä Oy

Perävaunuja, -kärryjä ja trailereita Trailers ELG-yhtiöt Oy Sisutie 7 01900 NURMIJÄRVI Tel. 020 741 3541 Fax 09 250 6194 etunimi.sukunimi@elg.fi www.elg.fi Valmistamme Elg -lavoja kuorma-autoihin ja perävaunuihin.

PNO Trailer Oy Keravantie 507 04150 MARTINKYLÄ Tel. 09 343 4480 pno@pno.fi www.pno.fi Raskaan kaluston perävaunuvuokraus

Piharakentamista Yard building Asfalttikulma Oy Läntinen tellisuuskatu 17 02920 ESPOO Tel. 0400 437 153 Fax 09 870 3252 info@asfalttikulma.fi www.asfalttikulma.fi

Partnerline Oy Iivisniemenkatu 2 LH 02260 ESPOO Tel. 0400 563 440 www.partnerline.fi www.partnerline.fi Partnerline Oy on kiinteistösi kokonaisvaltainen kumppani pihojen, teiden ja pysäköintialueiden korjaamisessa sekä rakentamisessa.

Pito- ja juhlapalvelua Catering services Juhlapalvelu Ville Vammelvuo Saarikorventie 82 Lepsämä Tel. 050 587 4092 info@vammelvuo.fi www.vammelvuo.fi

Postituspalvelut Mailing services

Crudex Oy

Mailhouse Oy

Westendintie 99-101 A 27 02160 ESPOO Tel. 010 320 5320 Fax 09 4393 0610 operations@crudex.fi Öljy- ja petrokemian tuotteet

Hyttimestarintie 6 B 02780 ESPOO Tel. 010 321 3630 Fax 010 321 3639 asiakaspalvelu@mailhouse.fi www.mailhouse.fi

Neste Oyj

Pro Mail Oy

Keilaranta 21 02150 ESPOO Tel. 010 458 11 etunimi.sukunimi@neste.com www.neste.fi

Hyttimestarintie 6 02780 ESPOO Tel. 09 819 0500 Fax 09 8190 5055 postitus@promail.fi etunimi.sukunimi@promail.fi www.promail.fi Markkinointi- ja verkkokauppalogistiikan palvelutalo.

Neste Oyj PL 95 00095 NESTE Tel. 010 45811 etunimi.sukunimi@neste.com www.neste.com

Telenoil Oy Haukantie 16 D 43 04320 TUUSULA Tel. 09 273 3336 050 404 8122 raili.savolainen@telenoil.fi www.telenoil.fi

Portaita Stairs Tähtiporras Oy Nuijamiestentie 5 A, 3. krs 00400 HELSINKI Tel. 065 572 886 Fax 065 572 887 pasi.alanen@tahtiporras.fi www.tahtiporras.fi Tehdas: Tähtiporras Oy Kelatie 2 62900 Alajärvi

Postimyyntiä Mail order Redcats Oy Tiilitehtaankatu 7, PL 157 04201 KERAVA Tel. 09 476 611 etunimi.sukunimi@ellos.fi www.ellos.fi www.jotex.fi

Postituslaitteita Mailing equipment Pitney Bowes Oy PL 109 00211 HELSINKI Tel. 09 682 4060 Fax 09 692 6227 finsales@pb.com www.pitneybowes.fi Postin- ja paperinkäsittelylaitteet ja -tarvikkeet

Projektinhallintaa Project management Project-IT Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Mechelininkatu 1 a 00180 HELSINKI Tel. 09 424 2300 Fax 09 4242 3097 www.svea.fi etunimi.sukunimi@svea.fi myynti@svea.fi

Poltto- ja voiteluaineita Fuels and lubricants

Lars Sonckin kaari 12 02600 ESPOO Tel. 050 386 6503 etunimi.sukunimi@project-it.fi http://www.project-it.fi

Psykologipalvelua Psychological services Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy Malmin kauppatie 8 B 00700 HELSINKI Tel. 040 590 9385 www.vastaamo.fi tuki@vastaamo.fi

Puhelinjärjestelmiä ja -laitteita Telephone systems and equipment Savox Communications Oy Ab Sinikalliontie 3 B 02630 ESPOO Tel. 09 4174 1100 Fax 09 4174 1140 savox@savox.com www.savox.com Radiopuhelinlisälaitteet

Pumppuja Pumps KSB Finland Oy Savirunninkatu 4 04260 KERAVA Tel. 010 288 411 www.ksb.fi Myös venttiilit

Juhlakirja

2017

139


PUOLUSTUSVÄLINE JA ILMAILUTEOLLISUUTTA Puolustusväline- ja ilmailuteollisuutta Defence industry

Fax 09 657 465 etunimi.sukunimi@kesko.fi http://www.kesko.fi

Cojot Oy

Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

TOIMIALAHAKEMISTO

PL 59 02271 ESPOO Tel. 09 452 2334 Fax 09 452 3696 contact@cojot.com www.cojot.com

PL 35 01531 VANTAA Tel. 010 76 26 000 Fax 010 765 9319 etunimi.sukunimi@sok.fi www.varuboden-osla.fi

Suomen Hypoteekkiyhdistys Yrjönkatu 9 A, 2.krs 00120 HELSINKI Tel. 09 228 361 hypo@hypo.fi www.hypo.fi Postiosoite: PL 509, 00101 HELSINKI

VFS Finland Ab

Puutavaran ja puutuotteiden myyntiä Sales of wooden products

Päiväkotitoimintaa Daycare services

Vetotie 3 01610 VANTAA Tel. 010 655 7500 Fax 010 655 7599 arto.taipola@vfsco.com www.vfsco.com

Emeri Oy

H&S International School Oy

Vähittäiskaupan Takaus Oy

Sementtitehtaankatu 1 04260 KERAVA Tel. 09 350 5150 Fax 09 3505 1510 etunimi.sukunimi@emeri.fi

Puutavaran ja puutuotteiden myyntiä ja valmistusta Manufacture and sales of wooden products Puumerkki Oy Porvoontie 9 04220 KERAVA Tel. 020 745 0500 Fax 020 745 0730 www.puumerkki.fi puumerkki@storaenso.com

Puutavaraliike T. Vainio Oy

Joupinpuisto 2 02760 ESPOO Tel. 040 561 1015 henna.stojanov@hsis.fi www.hsisdaycare.fi www.paivakotihelmi.fi www.hsiscatering.fi Esiopetusta ja koululaisten iltapäivätoimintaa Lounas- ja pitopalvelua

PL 9 00016 KESKO Tel. 010 5311 www.vahittaiskaupantakaus.fi Käyntiosoite: Mannerheimintie 117, 00280 Helsinki

Pääkonttorien toimintaa Activities of head offices

PL 681 00101 HELSINKI Tel. 010 279 6800 etunimi.sukunimi@almpartners.fi www.almpartners.fi

Helvar Merca Oy Ab PL 301 00101 HELSINKI Tel. 09 5654 9301 etunimi.sukunimi@helvarmerca.com http://www.helvarmerca.com

Aavasaksantie 5 04410 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 279 7340 Fax 09 2797 3410 www.puutavaraliiketvainio.fi myynti@puutavaraliiketvainio.fi

Oy HYY-Yhtiöt Ab

Pysäköinti- ja paikoitustiloja Parking lots and parks

SOLEMO Oy

Oy Futurnova Ab Vuorenpeikontie 4 01820 KLAUKKALA Tel. 050 527 4495 www.lentoparkki.fi info@lentoparkki.fi

ALM Partners Oy

Euroclear Finland Oy PL 1110, Visitors: Urho Kekkosen katu 5C 00101 HELSINKI Tel. 020 770 6000 Fax 0207 706 658 info.finland@euroclear.eu www.euroclear.com Kansallisena arvopaperikeskuksena vastaamme halutessanne myös teidän yhtiönne osakkeiden sekä muiden erilaisten rahoitusinstrumenttien luotettavasta käsittelystä arvo-osuusjärjestelmässä.

Rakenneteknistä suunnittelua Structural engineers KK-Palokonsultti Oy

Kuortaneenkatu 7, 6. krs. 00520 HELSINKI Tel. 0207 812 400 etunimi.sukunimi@q-park.fi info@q-park.fi www.q-park.fi T. +358 20 781 2418 M. +358 400 839 146

Päivittäistavaroiden vähittäiskauppaa Retail food shops

Linnea Capital Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 HELSINKI Tel. 040 504 3462 etunimi.sukunimi@linneacapital.fi www.linneaadvisors.fi Yritysten ja yhteisöjen pääoma- ja rahoitusjärjestelyjen asiantuntija

Rahoitusta ja luottotoimintaa Financial and credit services Kuntarahoitus Oyj PL 744 00101 HELSINKI Tel. 09 6803 5666 Fax 09 6803 5669 info@kuntarahoitus.fi www.kuntarahoitus.fi

Kesko Oyj Satamakatu 3 00016 KESKO Tel. 010 5311

Juhlakirja

Vanha talvitie 19 A 00580 HELSINKI Tel. 020 5705 etunimi.sukunimi@sol.fi www.sol.fi

Rahoituspalvelua Financing services

Q-Park Operations Finland Oy

140

PL 1099 00101 HELSINKI Tel. 09 1311 4225 etunimi.sukunimi@hyy.fi http://www.hyy.fi

Rahoitusta palvelevaa toimintaa Services related to financing

2017

Piispantilankuja 4 02240 ESPOO Tel. 0293 500 000 info@kk-palokonsultti.com www.kk-palokonsultti.com Aluekonttorit: Patruunantie 4 B, 60200 Seinäjoki Sannanrannantie 3, 95970 Kolari Hyrräkatu 3, 70500 Kuopio

Rakennusasiantuntijapalveluita Construction expertise services Indepro Oy Eerikinkatu 27 00180 HELSINKI Tel. 09 695 550 etunimi.sukunimi@indepro.fi http://www.indepro.fi Rakennuttaminen Projektinjohto Työmaavalvonta Muut asiantuntijatehtävät


RAKENNUSASIANTUNTIJAPALVELUITA Mittaviiva Oy

Rakennus Matvor Oy

Harke-Pelti Oy

Lars Sonckin kaari 10, Nova talo 02600 ESPOO Tel. 09 2516 8800 Fax 09 2516 8810 etunimi.sukunimi@mittaviiva.fi www.mittaviiva.fi Rakentamisen, tuotannonsuunnittelun ja kouluttamisen asiantuntija

Hongistontie 7 05400 JOKELA Tel. 0400481021 Fax 094171603 rakennusmatvor@gmail.com

Läkkisepäntie 20 B 00620 HELSINKI Tel. 050 524 9991 mikko.p.hartikainen@kolumbus.fi www.harke-pelti.fi konesauma- ja profiilikatot, kattosaneeraukset, sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet kattojen huoltotyöt, kattojen kuntoarvioinnit, peltikattojen maalaustyöt, lumenpudotukset

UVM yhtiöt Oy

Rakennuskonevuokrausta ja -myyntiä Renting and selling of construction machinery Janneniska Oy Tiilipojanlenkki 6 01720 VANTAA Tel. 09 8553 8553 Fax 09 8553 8550 asiakaspalvelu@janneniska.com www.janneniska.com

Skanska Rakennuskone Oy Hirvitie 5 01900 NURMIJÄRVI Tel. 0207 19 211 www.skanskarakennuskone.fi

Telinekataja Oy PL 1 02241 ESPOO Tel. 0207 932 500 info@telinekataja.fi www.telinekataja.fi Rakennustelineitä ja sääsuojia

Vuokraava Oy Ahertajantie 6 E 02100 ESPOO Tel. 09 455 3600 Fax 09 466 382 vuokraava@vuokraava.fi www.vuokraava.fi KIRKKONUMMI Munkinmäentie 13 02400 KIRKKONUMMI Puh. 09 849 3340 LOHJA Seisaketie 3 08680 LOHJA Puh. 019 322 393

Rakennusliikkeitä Construction services Peab Oy Karvaamokuja 2a 00380 HELSINKI Tel. 0207 606 200 Fax 0207 606 206 etunimi.sukunimi@peab.fi http://www.peab.fi

Teeriperäntie 40 63890 HAUTAKYLÄ Tel. 040 528 7377 petrivaliaho@gmail.com marttilaaki@gmail.com www.sisu-rakennus.fi

Jokarak Oy Temotek Palvelut Oy

Rakennuspalvelua Construction services

Sotatuomarintie 8 C 00370 HELSINKI Tel. 050 409 1009 josu.schauman@gmail.com www.jokarak.fi Kattoremontit, peltikatot, huopakatot, tiilikatot, ulkoverhousremontit, ulkomaalaukset ja ulkoremontit. Kauttamme myös LVIS-työt ja -asennukset.

Dammega Oy

KaiRamix Oy

Kiitoradantie 6 01530 VANTAA Tel. 0400 977 711 etunimi.sukunimi@dammega.fi http://www.dammega.fi

Jäspilänkatu 28 C 18 04250 KERAVA Tel. 040 569 7838 kai.lehto@kairamix.fi www.kairamix.fi Kiinteistön irtaimiston sekä kaluston purku-puhdistuspesu. Saneeraus- ja jälleenrakennustöihin sekä konsultointipalveluihin erikoistunut yritys, myös kosteuskartoitukset ja kuivaukset.

Tekniikantie 12 02150 ESPOO Tel. 0207 436 950 etunimi.sukunimi@temotek.fi http://www.temotek.fi

Destia Oy Neilikkatie 17 01300 VANTAA Tel. 020 44 411 Fax 020 444 2297 etunimi.sukunimi@destia.fi www.destia.fi

Fenster Oy Kelatie 14 F 01450 VANTAA Tel. 040 511 7353 Fax 09 342 6601 www.fenster.fi http://www.fenster.fi Teräsovet/ikkunat Alumiiniovet/ikkunat Valokatot Lasijulkisivut Kevytelementti asennukset Julkisivuverhoukset

Kateplan Oy Puusepäntie 12 A 1 04360 TUUSULA Tel. 0500 659 101 Fax 09 2586 6932 etunimi.sukunimi@kateplan.fi http://www.kateplan.fi

Laatulattiat Uusimaa Oy Kirkonkyläntie 101 00740 HELSINKI Tel. 040 480 3316 etunimi.sukunimi@llu.fi www.laatulattiatuusimaa.fi Lattiat, laatoitustyöt, sisustusurakointia, talotekniikkaa, kurottajapalvelut

Forone Oy

Mittaus-Pesonen Oy

Maapadontie 5 b 00640 HELSINKI Tel. 0400 454 123 www.forone.fi etunimi.sukunimi@forone.fi - Remontit - Erikois-ratkaisut - Kosteuskartoitukset ja kosteusmittaukset (PKM)

Merivalkama 4 E 50 02320 ESPOO Tel. 0400 616 110 Fax 09 8364 4731 mittaus-pesonenoy@kolumbus.fi www.mittauspesonen.fi

Genpro Solutions Oy Nuijamiestentie 3 C, 4.krs 00400 HELSINKI Tel. 09 755 5100 www.genpro.fi etunimi.sukunimi@genpro.fi Projektinjohto ja rakennuttaminen. Rakennus- ja talotekniikkavalvonta.

TOIMIALAHAKEMISTO

Pohjoinen makasiinikatu 6 A, 2 krs 00130 HELSINKI Tel. 050 565 8531 www.uvm.fi Rakennuttamis- ja kiinteistöalan asiantuntijapalvelut

Sisu-Rakennus Oy

Sto Finexter Oy Mestarintie 9 01730 VANTAA Tel. 0207 659 191 Fax 0207 659 194 @stoeu.com http://www.stofi.fi

Juhlakirja

2017

141


RAKENNUSPALVELUA Suomela & Kalke Rakennus Oy Sudenkuja 6 04230 KERAVA Tel. 0400 462 551 seppo.suomela@kolumbus.fi www.sallakeittio.fi Sallakeittiö Kytömaantie 2 B, 04320 Kerava

TOIMIALAHAKEMISTO

Suomen Rakennevahvistus Oy Uranuksenkuja 1 B 01480 VANTAA Tel. 09 274 4220 etunimi.sukunimi@suomenrakennevahvistus.fi http://www.suomenrakennevahvistus.fi

VASA Palvelut Oy Vapaalantie 8 A 01650 VANTAA Tel. 050 44 00415 teijo.niinimaki@vasapalvelut.fi www.vasapalvelut.fi Vahinkosaneeraus Erikoispuhdistukset Sokkeli- ja alapohjakunnostukset Hajunpoisto ja sisäilmapalvelut

Rakennussaneerausta Building renovation Ginola Oy Juornaankyläntie 24 A 07580 TIILÄÄ Tel. 0400 493 395 timo.peltonen@ginola.inet.fi www.ginola.fi

Kauko Kajolinna Ky Siippoontie 363 01940 PALOJOKI Tel. 040 523 4336 Fax 09 250 3697 jari.kajolinna@kolumbus.fi www.kaukokajolinna.fi

OP Saneeraus ja Maalaus Oy Juvan teollisuuskatu 8 02920 ESPOO Tel. 010 327 3880 www.opsaneeraus.fi op@opsaneeraus.fi

Pylon Rakennus Oy Eliel Saarisen tie 2 00400 HELSINKI Tel. 010 838 3200 etunimi.sukunimi@pylon.fi jouni.jarvenpaa@pylon.fi www.pylon.fi

Rakennus Haverinen Oy Kajavankatu 6 A 5 04230 KERAVA Tel. 0400 868 919 rakennus.haverinen@pp.inet.fi 040 506 8114 Arto Haverinen 0400 868 919 Aapo Haverinen Rakennussaneeraus, rakennuskuivaus.

Rakennus Simoinen Oy Yrittäjäntie 2 07170 PORNAINEN Tel. 0400 873 771

142

Juhlakirja

2017

Fax 019 664 7567 Gsm 0400 861 831 www.rakennussimoinen.fi Julkisten tilojen saneeraukset

Rakennusliike JKE Oy Pohjolankatu 2 00610 HELSINKI Tel. 020 720 9200 jukka.eerola@jke.fi www.jke.fi

Knauf Oy Lars Sonckin kaari 14, PL 18 02601 ESPOO Tel. 09 476 400 Fax 09 476 40 300 info@knauf.fi www.knauf.fi

Lektar Oy

Tulisuontie 5 D 28 00820 HELSINKI Tel. 040 579 5544 Korjaustyöt www.rakennushagelin.fi

Hiekkakiventie 7, PL 92 00701 HELSINKI Tel. 09 4135 5100 Fax 09 4135 5120 info@lektar.com www.lektar.com Rakentamisen tarvikkeet Koti ja sisustus Tekniikan tuotteet

Rakennustapsa Oy

Vipmek Oy

Vemmelkuja 9 00750 HELSINKI Tel. 09 350 5450 Fax 09 3505 4545 @rakennustapsa.fi http://www.rakennustapsa.fi

Hankasuontie 3 A 00391 HELSINKI Tel. 029 006 5350 Fax 09 8240 6640 etunimi.sukunimi@vipmek.fi http://www.vipmek.fi Kiinnikkeitä ja pienkoneita

Rakennuspalvelu Hagelin Oy

Rakmaster Oy Säästöpankinranta 8 B 12 00530 HELSINKI Tel. 050 550 5933 Fax 09 454 7472 etunimi.sukunimi@rakmaster.fi www.rakmaster.fi Putkiremontit

Sipoon Insinöörirakentajat Oy Peltomäenkatu 8 A 04250 KERAVA Tel. 0400 461 047 Fax 09 2796 1560 www.sipooninsrak.fi toimisto@sipooninsrak.fi

Suur-Honka Saneeraus Oy Kala-maija 2 D 88 02230 ESPOO Tel. 040 754 9673 info@suurhonkasaneeraus.fi www.suurhonkasaneeraus.fi

Veljekset Nuutinen Oy Ormuspellontie 14 00700 HELSINKI Tel. 010 778 0400 etunimi@olive.fi www.olive.fi liiketilaremontit keittiölinjasaneeraukset korjausrakentaminen kalustetoimitukset talotekniikka profiililistat

Rakennustarvikkeita Building materials ITW Construction Products Oy Timmermalmintie 19 01680 VANTAA Tel. 0207 859 222 Fax 0207 859 201 etunimi.sukunimi@kartro.fi http://www.kartro.fi

Rakennusteknisiä palveluja Building technology services Helsingin kuivaustekniikka Oy Lyhtytie 13 00750 HELSINKI Tel. 044 777 0297 markus.honkasalo@hekutek.fi www.hekutek.fi

Rakennustuoteteollisuus Sale of building materials Aulis Lundell Oy Nummenpääntie 6 09430 SAUKKOLA Tel. 0207 341 400 Fax 019 371 574 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi http://www.aulislundell.fi

Ruukki Construction Oy Panuntie 11 00620 HELSINKI Tel. 020 5911 Fax +358 9 3487 0117 etunimi.sukunimi@ruukki.com http://www.ruukki.com

Wienerberger Oy Ab Strömberginkuja 2 00380 HELSINKI Tel. 020 748 9200 Fax 020 748 9201 office@wienerberger.fi www.wienerberger.fi

Rakennustöiden valvontaa Building surveying Planosol Oy Vesimiehentie 10 00740 HELSINKI Tel. 050 520 1835 kimmo.pahti@kolumbus.fi


RAKENNUTTAJAPALVELUJA Rakentamista Construction

ARA-asuntojen tuotanto ARTTU Oy

A-Kumppanit Oy

Pasilan puistotie 2 A 00240 HELSINKI Tel. 0400 610 062 info@arttuasunnot.fi www.arttuasunnot.fi Tuki- ja palveluasumisyksiköiden rakennuttaminen

Turvalaaksonkuja 2 01740 VANTAA Tel. 010 386 8700 Fax 09 586 5662 myynti@akumppanit.fi www.akumppanit.fi Kosteuskartoitukset, kuivaus- ja saneerauspalvelut, desinfiointi. Päivystys 040 517 0300

Genpro Talotekniikka Oy Nuijamiestentie 3 C 00320 HELSINKI Tel. 09 755 5100 Talotekniikan rakennuttamispalvelut www.genpro.fi

Rakennuttajapalveluja ja rakennusvalvontaa Building services and building surveying Haahtela-rakennuttaminen Oy Bulevardi 16 B 00120 HELSINKI Tel. 0201 101 200 Fax 0201 101 201 rakennuttaminen@haahtela.fi www.haahtela.fi

Rovatex Rakenne Oy Kaj Franckin katu 1 00560 HELSINKI Tel. 050 517 9483 paavo.tikka@rovatex.fi http://www.rovatex.fi

Rakentaminen, remontointi, saneeraus Building services and renovating Uudenmaan Rakennus- ja Maalauspalvelu Oy Lyhtytie 6 B 00750 HELSINKI Tel. 0400 887 825 Fax 09 345 4094 www.urm.fi etunimi.sukunimi@urm.fi Keskitymme saneeraukseen ja peruskorjaukseen, erityisosaamistamme ovat kosteusvaurio- ja sisäilmakorjaukset

Rakentamisen viimeistelytöitä Finishing services for construction sites LTQ-Partners Oy Sorvaajankatu 15 00880 HELSINKI Tel. 020 741 7150 Fax 020 741 7159 www.ltq.fi Työmaalogistiikkapalvelut. Puhtauden- ja pölynhallinta. Työmaan järjestyksen valvonta. Oma pölynhallintakalusto. Erikoispalvelut: Osastoinnit, suojaukset, home- ja allergiasiivoukset. Siivouspalvelut vaativiin toimisto- ja teollisuuskohteisiin.

Fira Oy Teknobulevardi 3-5 01531 VANTAA Tel. 020 198 4510 Fax 020 198 4519 info@fira.fi etunimi.sukunimi@fira.fi www.fira.fi Rakennushankkeiden kehittäminen ja toteuttaminen.

MN-Rakennus- ja Kiinteistöpalvelu Oy Paimenhuilunpolku 7 00420 HELSINKI Tel. 09 530 1990 Fax 09 530 1992 mnrake@mnrakennuspalvelu.fi www.mnrakennuspalvelu.fi

NCC Suomi Oy PL 13 00281 HELSINKI Tel. 010 50 751 Fax 010 507 5262 etunimi.sukunimi@ncc.fi http://www.ncc.fi

Neliskulma Oy Erätie 2 A 00730 HELSINKI Tel. 050 500 4143 Fax 050 8500 4143 www.neliskulma.fi Kovabetonilattiat, design-betonilattiat, kuitubetonilattiat, sirotelattiat, timanttihionnat, raudoitukset, liikuntasaumat, elastomeeripinnoitteet, epoksipinnoitteet, lattioiden korjaukset.

Oy Rakennuspartio Suvilahdenkatu 7 00500 HELSINKI Tel. 020 792 8810 Helsingintie 1 A 49460 HAMINA Puh. 020 792 8815 etunimi.sukunimi@rakennuspartio.fi www.rakennuspartio.fi

Pakrak Group Oy Nilsiänkatu 10-14 B 00510 HELSINKI Tel. 09 7251 2402 Fax 09 7251 2410 etunimi.sukunimi@pakrak.fi www.pakrak.fi

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa Televisiokatu 4 00240 HELSINKI Tel. 044 751 0100 kim.bono@pohjolarak.fi www.pohjolarak.fi Toimitilarakentaminen Kilpailu-urakointi Asuntorakentaminen Pohjola Seniorikoti

Rakennus- ja Maalausliike Esa Raita Oy Kipparinkuja 2 02320 KIRKKONUMMI Tel. 0400 465 647 Fax 09 863 1351 esa.raita@esaraita.fi www.esaraita.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Rakennuttajapalveluja Building services

Rakennus Oy Isotalo Kaupintie 5 00440 HELSINKI Tel. 010 617 6000 www.rakennus-isotalo.fi etunimi.sukunimi@royi.fi Toimitilojen ja toimistorakennusten saneeraukset ja uudisrakentaminen

Rakennusliike Tekson Oy Raalantie 353 01900 NURMIJÄRVI Tel. 050 330 0792 tekson@tekson.fi www.tekson.fi

Rakennustoimisto Nousiainen Oy Sementtitehtaankatu 2 04260 KERAVA Tel. 09 274 72622 Fax 09 2747 2690 myynti@raktsto-nousiainen.fi www.raktsto-nousiainen.fi

Rakennustoimisto Piipponen Oy Ankkapurontie 12 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 279 1882 Fax 09 2795 1290 www.rakennustoimistopiipponen.fi rakennustoimisto@ rakennustoimistopiipponen.fi Gsm 0400 493 359

Ralicon Oy Koivikkotie 3 H 00630 HELSINKI Tel. 09 796 850 Fax 09 7289 6731 www.ralicon.fi Peruskorjaus- ja vesieristystyöt.

Saumasters Oy Puusepänkatu 6 D 00880 HELSINKI Tel. 09 8622 0800 www.saumasters.fi info@saumasters.fi Puuikkunoiden ja -ovien peruskunnostus ja maalaus TEMA A 13 -menetelmällä.

Juhlakirja

2017

143


RAKENTAMISTA Skanska Oy

Vantaan Kone ja Laite Oy

PL 114 00101 HELSINKI Tel. 020 719 211 Fax 020 719 2271 etunimi.sukunimi@skanska.fi www.skanska.fi Rakentamis- ja projektikehityspalvelut

Mukulakuja 3 04300 TUUSULA Tel. 010 836 8700 Fax 010 836 8701 www.vantaankonejalaite.com Työkoneiden ja lisälaitteiden korjaukset Engcon, Hyundai, Indexator, Rammer, Sandvik ja Steelwrist.

TOIMIALAHAKEMISTO

Suomen Lähiökunnostajat Oy Ahjonkulma 1 04220 KERAVA Tel. 020 741 0041 etunimi.sukunimi@ lahiokunnostajat.fi www.lahiokunnostajat.fi

Volvo Construction Equipment Finland Oy Kärkikuja 2 01740 VANTAA Tel. 020 125 611 www.volvoce.fi etunimi.sukunimi@volvo.com Myös käytetyt koneet.

Temporent Oy Mestarintie 14 06150 PORVOO Tel. 0400 840 880 www.temporent.fi info@temporent.fi

Raudoitusta ja rautarakenteita Iron reinforcements and iron constructions AK-Raudoitus Oy

Uudenmaan Mestari-Rakentajat Oy Valimotie 1 A, 4 krs. 00380 HELSINKI Tel. 09 413 77000 Fax 09 4137 7040 etunimi.sukunimi@umr.fi www.umr.fi

Westpro cc Oy Haukilahdenkatu 5 A 02170 HELSINKI Tel. 09 3158 1100 info@westpro.fi www.westpro.fi

YIT Rakennus Oy Panuntie 11, PL 36 00621 HELSINKI Tel. 020 433 111 Fax 020 433 3700 etunimi.sukunimi@yit.fi www.yit.fi

Raskaan kaluston huoltoa ja korjausta Maintenance and repair of heavy vehicles Korihuolto Moksi Oy Juvantasku 7 02920 ESPOO Tel. 0207 209 898 Fax 0207 209 899 info@korihuoltomoksi.fi www.korihuoltomoksi.fi

Teokon Oy Hyttitie 5 00700 HELSINKI Tel. 09 374 3641 Fax 09 374 3642 teokon@kolumbus.fi

Raudoittajantie 1 06450 PORVOO Tel. 019 677 0335 kari.jokinen@ak-raudoitus.fi anssi.jokinen@ak-raudoitus.fi Kaikki raudoitusalan työt ammattitaidolla.

BM Raudoitekonsultit Oy Puurtajankatu 32 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 0207 437 900 Fax 0207 437 909 juha.backman@bmraudoite.fi www.bmraudoite.fi

Rauta- ja rakennustarvikkeita Hardware stores Kiinnikeyhtiö Naulankanta Oy Takkatie 7 B 00370 HELSINKI Tel. 020 741 6080 myynti@naulankanta.fi www.naulankanta.fi

Rautamalmi Peltonen Oy, Rautia Malmi Kankiraudantie 6 00700 HELSINKI Tel. 020 753 0500 Fax 09 8492 0791 www.rautiamalmi.com http://www.rautia.fi

Steni Finland Oy Arabiankatu 12 00560 HELSINKI Tel. 09 855 3420 Fax 09 8553 4260 myynti@steni.fi www.steni.fi

Rautarakenteita Iron constructions Peltisepänliike Hyvönen Oy Henry Fordin katu 5 d 00150 HELSINKI Tel. 09 638 559 info@pslhyvonen.fi www.pslhyvonen.fi Peltiä- ja peltitöitä. Lumiesteet ja kattolumien pudotusta

144

Juhlakirja

2017

Ravintoloita Restaurants Gastonen Herkut Oy Stenbergintie 12 B 02700 KAUNIAINEN Tel. 09 666 116 Fax 09 666 118 ristorante@gastone.fi www.gastone.fi

Kakkostupa Oy Pohjolankatu 2 00610 HELSINKI Tel. 09 757 2299 etunimi.sukunimi@nyyrikki.net ravintola@nyyrikki.fi www.nyyrikki.fi

Kokousmylly Oy Rihkamakatu 2 06100 PORVOO Tel. 050 439 6066 / 0400 941 104 zum@zum.fi www.zum.fi

Oy Fresta-Ravintolat Ab Yrjönkatu 30 00100 HELSINKI Tel. 09 666 001 kalle@totalgroup.fi www.kitch.fi

Ravintola Alberga Oy Leipurinkuja 2 02650 ESPOO Tel. 09 512 3600 Fax 09 512 1066 alberga@ravintolaalberga.fi www.ravintolaalberga.fi RAVINTOLA ALBERGASSA KOHTAAVAT KULINAARISET NAUTINNOT JA ILOISET TEATTERIELÄMYKSET

Ravintola Karl-Johan Oy Yrjönkatu 21 00100 HELSINKI Tel. 050 542 1567 Fax 09-6124 9440 karljohan@ravintolakarljohan.fi www.ravintolakarljohan.fi

Royal Ravintolat Oy Pormestarinrinne 5 00160 HELSINKI Tel. 09 6128 6000 Fax 09 6803 9399 etunimi.sukunimi@royalravintolat.com www.royalravintolat.com

Rekrytointia Recruitment services Search & Selection - S & S Consulting Oy Ab Itälahdenkatu 15-17 00210 HELSINKI Tel. 09 686 0570 www.ssconsulting.fi info@ssconsulting.fi


REKRYTOINTIPALVELUA Rekrytointipalvelua Recruitment services

Sairaalakalusteita ja -tarvikkeita Hospital units and supplies

Saneerausta Repairs and renovation

Adecco Finland Oy

Articular Ab

Presto-Maalaus Oy

Itämerenkatu 1 00180 HELSINKI Tel. 046 710 2500 adecco@adecco.fi www.adecco.fi

Vattuniemenranta 2, 2. krs 00210 HELSINKI Tel. 09 4153 5555 Fax 09 4153 5553 www.articular.fi http://www.articular.fi

Tullivuorentie 11 D 00700 HELSINKI Tel. 040 500 0810 www.prestomaalaus.fi Korjausrakentaminen

Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu

iSearch Group Oy Itätuulenkuja 10 B , 2.krs 02100 ESPOO Tel. 040 745 7854 santtu.vehosalmi@isearch.fi Pirkanmaa Satakunta: Ville Mäkinen puh. 0500 825 804 Luotettavat headhunting-, rekrytointija outplacement palvelut sekä solveltuvuusarvioinnit.

Saneerausruutu Oy Endomed Group Oy Itälahdenkatu 18 C 00210 HELSINKI Tel. 09 668 9820 Fax 09 6689 8210 mail@endomed.fi www.endomed.fi Kirurgiset instrumentit.

Fresenius Medical Care Suomi Oy Valimotie 13 b B 00380 HELSINKI Tel. 09 561 650 Fax 09 670 761 etunimi.sukunimi@fmc-ag.com www.freseniussuomi.fi

UpViser Oy Kairest Oy Asiakkaankatu 3, 2 krs. 00930 HELSINKI Tel. 044 794 1400 www.kairest.fi http://www.kairest.fi/ Kairest Oy on luotettava ja osaava henkilöstöpalveluyritys.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA ry Asemamiehenkatu 2, 9. krs 00520 HELSINKI Tel. 020 122 4400 etunimi.sukunimi@mma.fi info@mma.fi www.mma.fi

Oy Nordic Progress Ab Itälahdenkatu 22 b 00210 HELSINKI Tel. 020 769 8880 erkki.lumme@nordicprogress.fi Erkki Lumme Mobile 0400 916 999 www.nordicprogress.fi

Temp-Team Finland Oy Pasilankatu 2 00240 HELSINKI Tel. 0207 414 850 info@temp-team.fi www.temp-team.fi Rekrytointi ja työvoiman vuokraus.

Renkaita Tyre sales Continental Rengas Oy PL 2 02661 ESPOO Tel. 09 329 900 etunimi.sukunimi@conti.de www.continental.fi

Perintötie 8 C 6 01510 VANTAA Tel. 010 835 4500 www.upviser.fi etunimi.sukunimi@upviser.fi

Sairaaloita Hospitals Helsinki Hospital Oy Bulevardi 22 A 00120 HELSINKI Tel. 09 4170 0100 Fax 09 417 00110 www.helsinkihospital.com info@helsinkihospital.com Helsinki Hospital on kokeneiden suomalaisten kirurgien perustama yksityissairaala, jossa maailman huipputason kirurgia ja teknologia yhdistyvät inhimilliseen, lämpimään hoitokokemukseen.

Sairaankuljetuksia Ambulance services Hyvinkään alueen Ensihoito Oy Pääskysenpolku 3 04320 TUUSULA Tel. 050 389 000 etunimi.sukunimi@haen.fi

Uudenmaan sairaankuljetus Oy Nietostie 4 01390 VANTAA Tel. 010-321 1150 etunimi.sukunimi@usk.fi http://www.usk.fi/

Granbackantie 115 04170 PAIPPINEN Tel. 0500 665 323 Fax 09 291 7625 Salaojat, maanrakennus, pohjatyöt, rakennuspalvelut. saneerausruutu@gmail.com www.saneerausruutu.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Mikonkatu 19 B 8 00100 HELSINKI Tel. 09 655 881 Fax 09 655 842 asiakaspalvelu@businesslike.fi www.businesslike.fi

Satamia Ports Euroports Finland Oy Hakunintie 23 26100 RAUMA Tel. 02 83121 Fax 02 831 2444 info@euroports.fi www.euroports.fi Satamaoperaattori

Helsingin Satama Oy PL 197, Satamatalo, Olympiaranta 3 00141 HELSINKI Tel. 09 310 1621 www.portofhelsinki.fi port.hankinta@portofhelsinki.fi etunimi.sukunimi@portofhelsinki.fi

Satelliittiyhteyksiä ja -laitteita Satellite connections and equipment Telemar Oy Ab Hernesaarenranta 13 00150 HELSINKI Tel. 020 741 8820 Fax 020 741 8821 etunimi.sukunimi@telemar.fi www.telemar.fi

Saumausta ja saumaustarvikkeita Construction sealants and seaming Joint-Nauha Oy Jäähdytintie 6 00770 HELSINKI Tel. 09 388 2528 Fax 09 388 2530 joint-nauha@kolumbus.fi www.joint-nauha.fi Saumaustarvikkeiden erikoisliike, pe-sauman pohjanauhan valmistusta.

Sanasto- ja ontologiatöitä Terminology and ontology work Sanastokeskus TSK ry Albertinkatu 23 A 12 00120 HELSINKI Tel. 09 2709 1060 tsk@tsk.fi www.tsk.fi

Juhlakirja

2017

145


SAVUPIIPPUJA JA HORMEJA Savupiippuja ja hormeja Chimneys and chimney flues

TOIMIALAHAKEMISTO

Eskon Oy Ajomiehentie 13 00390 HELSINKI Tel. 09 863 4161 Fax 09 8673 8271 0400 707 976 eskon@eskon.fi www.eskon.fi Betonirakenteiden injektointi, korjaus, valmissavupiiput ja hormien kunnostukset

Schiedel Savuhormistot Oy Sinikalliontie 9 02630 ESPOO Tel. 020 155 2603 Fax 020 155 2601 www.schiedel.fi customerservice@schiedel.fi

Seripainoja Screen printing Paavo Savander Oy Vattuniemenkatu 23 A 00210 HELSINKI Tel. 045 6399 733 asiakaspalvelu@paavosavander.fi www.paavosavander.fi Seripaino ja brodeeraamo

Seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä Churches and religious associations Espoon seurakuntayhtymä Kirkkokatu 1, PL 200 02771 ESPOO Tel. 09 80 501 info.espoo@evl.fi www.espoonseurakunnat.fi

Kirkkohallitus/Kirkon tiedotuskeskus

loppusiivoukset ja ikkunanpesut, kokous- ja harjakaistarjoilut, työturvallisuuskorttikoulutus.

Clean Club Oy Kirstinkatu 9 00510 HELSINKI Tel. 010 421 2100 Gsm 0400 482 710 kirsi.uitto@cleanclub.fi www.cleanclub.fi

Fresh House Oy Nilsiänkatu 10-14 00510 HELSINKI Tel. 010 322 0010 Fax 09 877 7802 www.freshhouse.fi Toimistosiivoukset

H&A Team Oy Kiitoradantie 11 01530 VANTAA Tel. 0207 694 370 Fax 0207 694 379 info@ha-team.fi www.ha-team.fi

Jaslec Oy Saarniraiviontie 3 D 02770 ESPOO Tel. 09 859 7002 Fax 09-8817 0177 myynti@jaslec.fi www.jaslec.fi

KTN-Kiinteistöpalvelut Oy Larin Kyöstin tie 6 00650 HELSINKI Tel. 0107 735 350 Fax 010 773 5355 www.ktn.fi asiakaspalvelu@ktn.fi Yksilöllistä ja laadukasta siivouspalvelua

Eteläranta 8, PL 210 00131 HELSINKI Tel. 09 18 021 Fax 09 180 2350 etunimi.sukunimi@evl.fi www.evl.fi

M. cleanteam

Kirkkopalvelut ry

Pikkunoita Siivouspalvelu Oy

Järvenpääntie 640 04400 JÄRVENPÄÄ Tel. 020 754 2000 etunimi.sukunimi@kirkkopalvelut.fi www.kirkkopalvelut.fi

Elimäenkatu 20 00510 HELSINKI Tel. 020 743 3780 Fax 0207 433 789 etunimi.sukunimi@pikkunoita.com www.pikkunoita.com

Siivousliikkeitä Cleaning companies Arsedel Oy Petikontie 1 01720 VANTAA Tel. 09 271 0019 Neilikkatie 8 01300 VANTAA info@arsedel.fi www.arsedel.fi Rakennussiivoukset, raivaustyöt, rakennusapumiehet,

146

Juhlakirja

2017

Sopimussiivoukset Erikoissiivoukset Asiantuntijapalvelut Laadunseuranta

Viidakkokuja 7 A 10 01400 VANTAA Tel. 044 349 1122 www.cleanteam.fi etunimi.sukunimi@cleanteam.fi

Siivousta ja siivousalan palveluja Cleaning and related services Keradur Service Oy Alakiventie 2 00920 HELSINKI Tel. 045 801 1579 etunimi.sukunimi@keradur.fi http://www.keradur.fi

Q Clean Oy Vattuniemenkatu 15 b, 2. krs. 00210 HELSINKI Tel. 050 360 0063 info@qclean.fi www.qclean.fi

Siivousta ja siivoustarvikkeita Cleaning services and cleaning equipment OR-Clean Oy PL 8, Kyläsaarenkatu 9A 00511 HELSINKI Tel. 010 231 5600 Fax 09 7740 8820 or@or-clean.fi www.or-clean.fi

Sijoitustoimintaa Investment services Korona Invest Oy Tekniikantie 12 02150 ESPOO etunimi.sukunimi@koronainvest.fi www.koronainvest.fi Vesa Lehtomäki 050 337 6969 Pasi Lehtinen 050 387 3196 Tuula Enberg 050 520 2163 Juho Mäkiaho 040 962 7662

MB Partners V Oy Bulevardi 1 A 00100 HELSINKI Tel. 09 131 011 etunimi.sukunimi@mb.fi www.mb.fi

Sponsor Capital Oy Mannerheimintie 4, 6. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 680 3300 Fax 09 643 252 www.sponsor.fi

Siivouspalvelu Kuura Oy Sinikalliontie 10 02630 ESPOO Tel. 010 279 4010 www.kuurapalvelut.fi info@kuurapalvelut.fi Myös hoiva- ja kotipalvelut

Smile & Clean Oy Kuminatie 16 A 01300 VANTAA Tel. 040 777 9762 www.smileclean.fi

Suomen Pankkiiriliike Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 HELSINKI Tel. 09 251 0250 www.suomenpankkiiriliike.fi http://www.suomenpankkiiriliike.fi Sijoitusneuvonta Sijoitustuotteiden välitys Verotehokkaat vakuutusratkaisut Sijoitussalkun analysointi ja toimenpide-ehdotukset Varainhoito


SIJOITUSTOIMINTAA Suomen Teollisuussijoitus Oy PL 685 00101 HELSINKI Tel. 09 680 3680 Fax 09 612 1680 etunimi.sukunimi@teollisuussijoitus.fi www.teollisuussijoitus.fi Pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua.

Mkaksi Oy Tähdenlennonkuja 1 02240 ESPOO Tel. +358 400 30 9000 myynti@mkaksi.fi www.mkaksi.fi Aukioloajat: Ma-Pe klo 09-17 Sisustussuunnittelu, verhokankaat, tapetit, sisustustarrat matot ja mittatilaushuonekalut.

Soffatalo Haapamäki/Suomen Soffatukku Riihitontuntie 1 01720 VANTAA Tel. 09 548 5438 Fax 09 547 1847 info@mondosisustus.fi www.mondosisustus.fi

Tilassa Oy Loft Helsinki / Radiokatu 5 A 00240 HELSINKI Tel. 050 562 0152 www.tilassa.fi http://www.tilassa.fi/ Muotoilemme yritys- ja oppimisympäristöjä. Tarjoamme myös toteutuspalveluita.

Sora- ja kiviainesten jalostus ja myynti Operation of gravel and sand pits, mining of clays and kaolin Seepsula Oy Sulantie 19 04300 TUUSULA Tel. 010 391 1900 Fax 010 391 1940 www.seepsula.fi seepsula@seepsula.fi Kiviainesten valmistus ja myynti

Sosiaalipalveluja Social services ASR-Palvelu Oy Tuomonpolku 3 B 04420 JÄRVENPÄÄ Tel. 010 830 3555 Fax 09 286 447 niina.vahakuopus@miljanhoivakoti.fi www.miljanhoivakoti.fi Hoivakoti Elna-Maria Lallankatu 2 04430 Järvenpää

Autismisäätiö Jämsänkatu 2, 4. krs 00520 HELSINKI

Sipoon palvelutalosäätiö Amiraalintie/Amiralsvägen 6 01150 SÖDERKULLA Tel. 09 278 6210 etunimi.sukunimi@palvelutalolinda.fi palvelutalolinda@palvelutalolinda.fi www.palvelutalolinda.fi Vanhusten ja vammaisten palvelutalo Servicehus för seniorer och funktionshindrade Palvelutalo Linda ja Elsie sekä senioritalo Sofie Servicehusen Linda och Elsie samt seniorhuset Sofie

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö PL 1005, Oikotie 7 C 2 04401 JÄRVENPÄÄ Tel. 040 304 7902 Fax 020 692 141 etunimi.sukunimi@uvps.fi www.uvps.fi

Suodattimia Filters Industri-Textil Job Oy Kumitehtaankatu 5 04260 KERAVA Tel. 020 740 1880 Fax 0207 401 889 job@industritextil.fi www.industritextil.fi Pölynpoistojärjestelmiä

Suunnittelutoimistoja Design services Finnmap Infra Oy Ratapihantie 11, PL 114 00521 HELSINKI Tel. 09 8565 3800 Fax 09 8565 3850 etunimi.sukunimi@finnmap-infra.fi www.finnmap-infra.fi Yhdyskuntatekniikka. Pohjarakennesuunnittelu ja geotekniikka. Tie-, katu- ja ratasuunnittelu. Ilmakuvaus.

Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd Asemamiehenkatu 2 00520 HELSINKI Tel. 09 8689 0300 etunimi.sukunimi@rockplan.fi www.rockplan.fi Kaikki maanalaisen kalliorakentamisen suunnittelutehtävät

Planicon Oy Haukilahdenkatu 4 00550 HELSINKI Tel. 0207 515 880 Fax 0207 515 899 info@planicon.fi www.planicon.fi Kone- ja laitesuunnittelu Laitos- ja tehdassuunnittelu Laivasuunnittelu Rakennus- ja arkkitehtisuunnittelu Suunnittelun avustavat tehtävät Dokumenttien hallintapalvelut Tuotannon kehittämiskonsultointi Työmaavalvonta

TOIMIALAHAKEMISTO

Sisustussuunnittelua Interior design

Tel. 044 765 4300 Fax 075 329 1203 info@autismisaatio.fi etunimi.sukunimi@autismisaatio.fi www.autismisaatio.fi

Pluto Finland Merck Life Science Oy Keilaranta 6 02150 HELSINKI Tel. 020 305 645 Fax 020 305 644 etunimi.sukunimi@merckgroup.com www.merck.fi Kattavat Life Sciences tuotteet. Suodatin ja vedenkäsittelyalan tuotteita laitteita.

Fabianinkatu 4 B 11 00130 HELSINKI Tel. 0400 640 090 mikko.leisti@plutofinland.fi www.plutofinland.fi

RE-Suunnittelu Oy

Suoramarkkinointia Direct marketing

Sentnerikuja 3 00440 HELSINKI Tel. 09 560 7000 Fax 09 5607 0080 etunimi.sukunimi@re-suunnittelu.fi www.re-suunnittelu.fi

Suomen Suoramainonta Oy

Sipti Oy

Hankasuontie 3 00390 HELSINKI Tel. 09 561 561 Fax 09 752 2380 etunimi.sukunimi@suoramainonta.fi http://www.suomensuoramainonta.fi Lehtien ja suoramainosten jakelupalvelua.

Paasikiventie 13 04200 KERAVA Tel. 050 569 0991 etunimi.sukunimi@sipti.fi www.sipti.fi Sipti Oy on asiantuntijaorganisaatio joka toimii rakentamisen ja yhdyskuntasuunnittelun toimialoilla. Henkilökunta on erikoistunut rakenne-, geotekniikka- ja kalliosuunnitteluun sekä rakennuttamistehtäviin.

Suunnittelupalvelut Design services Formlek Oy Hyljeluodontie 3 A 02270 ESPOO Tel. 050 554 9149 etunimi.sukunimi@formlek.fi http://www.formlek.fi/

Juhlakirja

2017

147


SUUNNITTELUTOIMISTOJA Sito Oy

Oy Devilux Ab

Tuulikuja 2 02100 ESPOO Tel. 0207 476 000 Fax 0207 476 111 etunimi.sukunimi@sito.fi www.sito.fi Infra- ja liikennesektorin suunnittelu ja konsultointi.

Takkatie 10 C 00370 HELSINKI Tel. 0400 443 268 devilux.esko@pp2.inet.fi www.devilux.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Sähköinsinööritoimisto Seppo Räsänen Oy Tammelantie 8 03600 KARKKILA Tel. 010 321 4420 Fax 09 225 9199 sahkorasanen@sahkorasanen.fi www.sahkorasanen.fi

Suurkeittiökalusteita ja -laitteita Industrial kitchens and appliances Pointcool-Service Oy

Takuusähkö Oy Uranuksentie 6 01480 VANTAA Tel. 010 778 4300 Fax 010 778 4309 www.takuusahko.fi etunimi.sukunimi@takuusähkö.fi Takuusähkö on sähköurakoinnin -asennusten ja -kunnossapidon ammattilainen.

Sähkölaitteiden valmistusta ja huoltoa Manufacture and maintenance of electrical appliances

Konetie 3 B 04300 TUUSULA Tel. 09 838 7420 Fax 09 8387 4220 etunimi.sukunimi@pointcool.fi http://www.pointcool.fi Suurkeittiölaitteiden asennukset ja huollot.

Nestor Cables Oy

Sähköasennusta Installing electrical wiring and equipment

Sähkölämmitysvastuksia Electrical heating resistors

Arial-Sähkö Oy

Pohjoinen Tullitie 16 07900 LOVIISA Tel. 0207 311 331 Fax 0207 311 341 info@heatterm.fi www.heatterm.fi

Muuttolinnuntie 14 D 27 00780 HELSINKI Tel. 040 592 6448 arialsahko@gmail.com

Äyritie 12 c 01510 VANTAA Tel. 020 791 2785 etunimi.sukunimi@nestorcables.fi www.nestorcables.fi Tietoliikennekaapeleiden valmistusta Pääkonttori: Mittarikuja 5, 90620 Oulu

Heatterm Oy

Datasilta Oy Martinkyläntie 55 01720 VANTAA Tel. 010 219 4900 etunimi.sukunimi@datasilta.fi http://www.datasilta.fi

Fingrid Oyj

E-Sähkö Oy Mannerheimintie 160 B 00300 HELSINKI Tel. 09 870 3678 Fax 09 870 3693 asiakaspalvelu@e-sahko.fi www.e-sahko.fi Asennukset, kunnossapito ja huolto. Kiinteistöjen sähkö- ja ATK-asennukset

Helsingin Talotekniikka Oy koivuhaantie 16 C 01510 VANTAA Tel. 044 587 4868 www.helsingintalotekniikka.fi

JT-Sähkötekniikka Oy Ensimmäinen Savu 2 B 01510 VANTAA Tel. 040 752 5330 posti@jt-sahkotekniikka.fi www.jt-sahkotekniikka.fi

148

Juhlakirja

Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua Sales, production and distribution of electricity

2017

PL 530 00101 HELSINKI Tel. 0303 955 000 Fax 0303 955 196 etunimi.sukunimi@fingrid.fi http://www.fingrid.fi

Sähkönjakokeskuksia Electricity distibution centres

Sähkötarviketeollisuutta Manufacturers of electrical equipment, e.g. fuses, plugs, cables Ensto Finland Oy Ensio Miettisen katu 2 06100 PORVOO Tel. 020 476 21 ensto@ensto.com www.ensto.com

Ensto Oy Ensio Miettisen katu 2, PL 77 06101 PORVOO Tel. 0204 7621 etunimi.sukunimi@ensto.com ensto@ensto.com www.ensto.fi

Fibox Oy Ab Keilaranta 19 02150 ESPOO Tel. 020 778 5700 infofi@fibox.com www.fibox.com

Sähköteknisiä tuotteita Electrotechnical products Eaton Power Quality Oy PL 54, Koskelontie 13 02921 ESPOO Tel. 09 452 661 Fax 09 4526 6568 myynti@eaton.com www.eaton.fi UPS-alan markkinajohtaja Suomessa

Grid Solutions Oy Kuortaneenkatu 2 00510 HELSINKI Tel. 03 388 311 etunimi.sukunimi@ge.com www.gegridsolutions.com Sähkönsiirron ja jakelun tuotteet ja järjestelmät.

Ifm electronic Oy 00441 HELSINKI Tel. 075 329 5010 http://www.ifm.com/fi

Makita Oy Teilimäki 4 01530 VANTAA Tel. 09 857 880 Fax 09 8578 8211 info@makita.fi www.makita.fi Sähkötyökalut

Oy A.Urho Ab Lauttasaarentie 16 00200 HELSINKI Tel. 09 682 9370 www.urhooy.fi urhooy@urhooy.fi Perustettu 1917

Sarco Oy PL 41 00621 HELSINKI Tel. 09 777 1500 Fax 09 757 1942 etunimi.sukunimi@sarco.fi http://www.sarco.fi


SÄHKÖTEKNISIÄ TUOTTEITA VEM motors Finland Oy PL 35 02431 MASALA Tel. 0207 613 740 etunimi.sukunimi@vem.fi http://www.vem.fi Sähkötarviketukkukauppaa

Sähköteknisten tuotteiden valmistusta Electrotechnical manufacturing Juvan teollisuuskatu 15, PL 63, 02921 ESPOO Tel. 09 849 660 Fax 09 8496 6100 info.finland@delta-es.com www.deltaenergysystems.com Virransyöttölaitteet sekä palvelut

Katko Oy Karhunkierros 6, PL 12 01641 VANTAA Tel. 09 849 600 Fax 09 8496 0800 katko@katko.com www.katko.com

Sähköteknistä suunnittelua Electrical engineers Insinööritoimisto E-PLAN Oy Liesikuja 4 01600 VANTAA Tel. 050 594 1640 www.e-plan.fi http://www.e-plan.fi Suunnittelualueemme käsittää rakennusten sähköteknisten järjestelmien suunnittelun kokonaisuudessaan.

Insinööritoimisto Havukorpi Oy Ratastie 9 03100 NUMMELA Tel. 09 224 2970 Fax 09 2242 9797 www.havukorpi.fi http://www.havukorpi.fi

Insinööritoimisto SIR-Sähkö Oy Holkkitie 14 B 00880 HELSINKI Tel. 09 777 1550 janne.yliluoma@sirconsulting.fi www.sirconsulting.fi

Insinööritoimisto Stacon Oy Pukinmäenaukio 2 00720 HELSINKI Tel. 09 720 6660 Fax 09 7206 6655 www.stacon.fi stacon@stacon.fi

Sähköurakointia Electrical contracting Halttusen Sähkö Oy Huvilakatu 9 00150 HELSINKI Tel. 09 653 049

PRH-Sähkö Oy Leppäsuontie 9 C 00100 HELSINKI Tel. 09 777 3282 Fax 09 777 3282 www.prhsahko.com liikekiinteistöjen saneeraustyöt

PT-Sähkötekniikka Oy Atomitie 5 D, 3. krs 00370 HELSINKI Tel. 075 753 0850 palvelu@pt-sahkotekniikka.fi www.pt-sahkotekniikka.fi

R.J. Kinnunen Oy Asemapäällikönkatu 3 C 00520 HELSINKI Tel. 050 383 5522 rjkoy@kolumbus.fi www.rjkinnunen.fi

Säätiöitä Foundations Helsingin Konservatorion Säätiö Ruoholahdentori 6 00180 HELSINKI Tel. 09 5860 5810 Fax 09 5860 5868 etunimi.sukunimi@konservatorio.fi www.konservatorio.fi

Lasten Päivän Säätiö PL 37 00101 HELSINKI Tel. 010 572 2200 Fax 09 768 152 etunimi.sukunimi@linnanmaki.fi www.linnanmaki.fi

Liikesivistysrahaston kannatusyhdistys r.y. Museokatu 8 A 1 00100 HELSINKI Tel. 09 659 933 etunimi.sukunimi@lsr.fi http://www.lsr.fi

Lotta Svärd Säätiö Mannerheimintie 93 00270 HELSINKI Tel. 09 4770 2881 etunimi.sukunimi@lottasaatio.fi

Taideteollista muotoilua ja suunnittelua Industrial art and design Studio Tuumat Oy

Talotekniikkaa Building engineering Are Oy PL 160, Kaivokselantie 9 01611 VANTAA Tel. 020 530 5500 Fax 020 530 5600 etunimi.sukunimi@are.fi www.are.fi Are on 100-vuotias talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.

Aro Yhtiöt Oy Kaupintie 5 00440 HELSINKI Tel. 010 835 6200 Fax 09 5424 2450 etunimi.sukunimi@aroyhtiot.fi www.aroyhtiot.fi

ClimaConsult Finland Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Delta Energy Systems (Finland) Oy

yhteys@halttusensahko.fi www.halttusensahko.fi Yli 50-vuoden kokemuksella.

Piispanportti 7 02240 ESPOO Tel. 09 867 8120 Fax 09 8678 1211 www.climaconsult.fi climaconsult@climaconsult.fi LVIA-suunnittelu Sisäilmastoselvitykset Kunto- ja energiakatselmukset Erikoisilmanvaihtoratkaisut Sisäilmastotutkimusprojektit Luonnonmukainen ilmanvaihto Puhdas ilmanvaihto ja sisäilmasto LVIA-valvonta

ES-Projektit Oy Veneentekijäntie 2 00210 HELSINKI Tel. 020 757 1600 Fax 020 757 1601 etunimi.sukunimi@espoy.fi www.espoy.fi Talotekniikkaurakointia

Kaunisto-Yhtiöt Etelä-Suomi Oy Olarinluoma 14 02220 ESPOO Tel. 0201 567 890 www.kaunisto-yhtiot.fi etunimi.sukunimi@kaunisto-yhtiot.fi

Oy Teknocalor Ab Sinikellonkuja 4 01300 VANTAA Tel. 010 820 1100 Fax 09 826 151 teknocalor@teknocalor.fi www.teknocalor.fi

Rantavitikantie 33 96300 ROVANIEMI Tel. 016 425 0850 ottobre@ottobre.fi www.ottobredesign.com Julkaisee kansainvälistä OTTOBRE designlehteä kahdeksalla kielellä

Juhlakirja

2017

149


TALOUSHALLINNON JÄRJESTELMIÄ JA PALVELUJA Taloushallinnon järjestelmiä ja palveluja Systems and services for financial administration

Taontaa Forging

Tavarantarkastajia Goods inspectors

Raution Aika

Jouko Lindgren Oy

Tapolantie 2 01760 VANTAA Tel. 050 545 9940 Sepän työt rautionaika@kolumbus.fi www.rautionaika.fi

Hernesaarenranta 13 00150 HELSINKI Tel. 09 622 5322 Fax 09 622 2652 Gsm 0400 489 337 www.joukolindgren.fi

Tapahtumajärjestäjiä Event organisers

Tavoitettavuuspalvelut Call center services

Procountor Oy

Factor Nova Oy

Oy DialOk Communications Finland

Keilaranta 8 02150 ESPOO Tel. 0207 879 840 Fax 020 436 2500 info@procountor.com www.procountor.com

Salmisaarenranta 7 L 00180 HELSINKI Tel. 010 835 8000 Fax 010 835 8001 Myynti: Pauliina Kuokka: 0400 70 8787 Jarno Siitonen: 050 5885617 www.factornova.fi etunimi.sukunimi@factornova.com Tapahtumat, messut ja promootiot.

HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5 00180 HELSINKI Tel. 09 5766 9870 Fax 09 5766 9850 info@dialok.fi www.dialok.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

OpusCapita Group Oy Keilaranta 13 02150 ESPOO Tel. 29 156 5000 Fax 020 452 9271 information.fi@itella.com www.opuscapita.fi Taloushallinnon ulkoistuspalveluja

Taloushallinnon palveluja Financial management services Arkadian Laki- ja Yrityspalvelu Oy Kuutamokatu 2 c 46 10 ESPOO Tel. 09 444 455 Fax 09 444 628 camilla.komonen@alyp.fi www.alyp.fi

Espoon kaupunginteatterisäätiö sr Stopteltat Oy

Toinen linja 14 00530 HELSINKI Tel. 020 639 9400 etunimi.sukunimi@taitoa.fi http://www.taitoa.fi

Perämiehenkatu 11 00150 HELSINKI Tel. 020 747 9454 www.stopteltat.fi Olemme joka vuosi mukana yli 500:ssa tilaisuudessa perhejuhlista suurtapahtumiin. Markkinajohtajan kokemuksella palvelemme niin yrityksiä, tapahtumanjärjestäjiä kuin yksityishenkilöitäkin. Toimintaamme on telttojen vuokraus ja myynti, sekä niihin liittyvät oheispalvelut.

Staria Oyj

Welldone L.R. Oy

Yrjönkatu 24 00100 HELSINKI Tel. 042 442 2000 Fax 042 442 2244 etunimi.sukunimi@staria.fi http://www.staria.fi

Sorvaajankatu 11 A, 5. krs 00880 HELSINKI Tel. 09 3487 1100 Fax 09 3487 1101 markku.pesonen@wdlr.fi wdlr@wdlr.fi www.wdlr.fi

Kunnan Taitoa Oy

Taloushallinnon ulkoistaminen Outsourcing of financial management

Tapahtumatekniikkapalveluita Event technology services

Tasc Finland Oy

Jaakko Peltomäki Oy

PL 100 02631 ESPOO Tel. 040 537 3520 contact@admintor.fi www.admintor.fi 040 8344455 BtoB hallintopalvelut

Karjalankatu 2 C 00520 HELSINKI Tel. 09 666 690 info@peltomaki.eu www.peltomaki.eu Messu-, tapahtuma- ja kokoustekniikkapalvelut

Taloustavaroita Household goods

Tarrapainamista Sticker printing

Freudenberg Home and Cleaning Solutions Oy

Paperityö Oy

Hämeentie 3, 5. krs. 00530 HELSINKI Tel. 0424 2861 Fax 09 8545 6130 www.vileda.fi www.wileda-protessional.fi

150

Juhlakirja

2017

Teattereita Theatres

Sirrikuja 2, PL 5 00941 HELSINKI Tel. 010 230 8350 Fax 010 230 8373 paperityo@paperityo.fi www.paperityo.fi Tarrat ja etiketit

PL 10665 02070 ESPOON KAUPUNKI Tel. 09 439 3388 info@espoonteatteri.fi www.espoonteatteri.fi Näyttämöt: Revontulihalli, Revontulentie 8 Louhisali, Espoon kulttuurikeskus

Teiden rakentamista Road construction Star-Asfaltti Oy Linnanrakentajantie 6-8 00880 HELSINKI Tel. 050 432 4132 tarjous@star-asfaltti.fi www.star-asfaltti.fi

Teknistä palvelua Technical services Bureau Veritas Branch Office Finland Vilhovuorenkatu 12 00500 HELSINKI Tel. 010 830 8630 www.bureauveritas.fi www.bureauveritas.com www.veristar.com Laivojen luokituksia, johtamisjärjestelmien sertifiointia, koulutusta ja teknistä palvelua.

Finn Remote Bernt Hoffren kommandiittiyhtiö Kurutie 1 02810 ESPOO Tel. 050 537 1223 etunimi.sukunimi@finnremote.com bernt.hoffren@finnremote.com www.finnremote.fi Modelrockets- pienoismallirakettituotteet


TEKNISTÄ PALVELUA Motiva Oy Urho Kekkosen katu 4-6 A, 4 krs. 00100 HELSINKI Tel. 09 6122 5000 etunimi.sukunimi@motiva.fi www.motiva.fi Energian ja materiaalien käytön tehostamiseen ja uusiutuvan energian käytön edistämiseen liittyvät asiantuntijapalvelut.

DNV GL Finland Oy Ab

Finnvacum Oy Ab Kraputie 4-6 00890 HELSINKI Tel. 09 2786 2534 Fax 09 877 7088 etunimi.sukunimi@finnvacum.fi http://www.finnvacum.fi

Gycom Finland Oy

Keilasatama 5 02150 ESPOO Tel. 010 292 4200 Fax 09 692 6827 etunimi.sukunimi@dnvgl.com www.dnvgl.com

Larin Kyöstin tie 4 00650 HELSINKI Tel. 09 2525 2100 Fax 09 2525 2177 www.gycom.com Teollisuusautomaatio, sähkötarvikkeita

SGS Inspection Services Oy

HyXo Oy

Särkiniementie 3, PL 128 00211 HELSINKI Tel. 09 696 3701 Fax 09 692 4673 www.sgs.fi

Teknistä tukkukauppaa Wholesale suppliers of technical machinery Brammer Oy Juhanilantie 4 A 3 krs. 00740 HELSINKI Tel. 09 342 4300 Fax 09 3424 3099 www.lonne.com Sähkökäytöt, sähkömoottorit ja voimansiirto.

Certex Finland Oy Juvan teollisuuskatu 25 C 02920 ESPOO Tel. 020 155 0220 Fax 020 155 0230 sales@certex.fi www.certex.fi

Colly Company Oy Ab PL 103 (Hankasuontie 3 A) 00391 HELSINKI Tel. 029 006 150 Fax 029 006 1150 sales@colly.fi etunimi.sukunimi@colly.fi www.colly.fi

Cortex Oy Kutojantie 5 02630 ESPOO Tel. 09 759 0770 Fax 09 7590 7799 cortex@cortex.fi etunimi.sukunimi@cortex.fi www.cortex.fi Pakkauskoneiden ja -tarvikkeiden, leipomokoneiden ja merkintälaitteiden myynti, sekä niihin liittyvä huolto.

E.M. Leino Oy PL 17, Särkiniementie 3 00211 HELSINKI Tel. 09 4150 4100

PL 16 04261 KERAVA Tel. 010 417 4500 www.hyxo.fi Teollisuuden teknistä tukkukauppaa.

Klüber Lubrication Nordic A/S Hämeentie 3 00530 HELSINKI Tel. 020 749 7970 klueber.fi@sk.klueber.com www.klueber.com Erikoisvoiteluaineet teollisuuden käyttöön.

Knorring Oy Ab Mestarintie 4 01730 VANTAA Tel. 09 56 041 Fax 09 565 2463 knorring@knorring.fi www.knorring.fi

Konaflex Oy Pyymosantie 4 01720 VANTAA Tel. 09 2532 3100 Fax 09 2532 3177 konaflex@konaflex.fi www.konaflex.fi Ketju- ja hihnakäytöt Kytkimet ja jarrut Käyttölaitteet Kunnallistekniset tuotteet

Masino Group Oy Kärkikuja 3 01740 VANTAA Tel. 010 834 5500 info@masino.fi www.masino.fi Voimansiirtotekniikka, pumput, teollisuushuolto, kierre- ja liitostekniikka, juotostekniikka, hydrauliikka, suodatustekniikka, putkistotuotteet ja LVI-tarvikkeet.

MRC Global (Finland) Oy Viinikankaari 7 01530 VANTAA Tel. 010 830 7500 Fax 010 830 7501 www.mrcglobal.com finland@mrcglobal.com Teollisuusventtiilit ja oheislaitteet Teollisuustiivisteet Myös asennus-, muutos- ja testaustyöt

Onninen Oy PL 109 01301 VANTAA Tel. 020 485 5111 Fax 020 485 5500 etunimi.sukunimi@onninen.com www.onninen.fi www.onninen.com

TOIMIALAHAKEMISTO

Teknistä tarkastusta ja testausta Technical inspection and testing

Fax 09 5840 0474 www.emleino.fi Laitetoimitukset ympäristöhuoltoalan sekä muovi-, metalli-, prosessija rakennusteollisuuden tarpeisiin.

Ota-Tuote Oy Hämeentie 155 B, 5.krs, PL 10 00561 HELSINKI Tel. 09 5499 2400 Fax 09 5499 2444 info@otatuote.fi www.otatuote.fi

Oy Elfving Ab PL 63 01511 VANTAA Tel. 0207 599 860 Fax 09 8708 7800 etunimi.sukunimi@elfving.fi www.elfving.fi

Oy Insalko Ab Niittyläntie 5 00620 HELSINKI Tel. 09 685 0920 Fax 09 685 3870 etunimi.sukunimi@insalko.fi www.insalko.fi Viestintälaitteet

Kontram Oy

Oy Kontutek Ab

PL 74, Tuupakantie 32 a 01741 VANTAA Tel. 09 8866 4500 Fax 09 8866 4599 etunimi.sukunimi@kontram.fi www.kontram.fi

Atomitie 5 C 00370 HELSINKI Tel. 010 219 5540 myynti@kontutek.fi www.kontutek.fi

Oy Machine Tool Co KTR Finland Oy Tiistinniityntie 4 02230 ESPOO Tel. 020 741 4610 Fax 020 741 4619 ktr-fi@ktr.com www.ktr.com Voimansiirtoa, automaatiota, hydraulisia laitteita ja tarvikkeita.

Teerikukonkuja 4 00700 HELSINKI Tel. 09 351 951 Fax 09 3519 5200 myynti@machinetool.fi www.machinetool.fi

Juhlakirja

2017

151


TEKNISTÄ TUKKUKAUPPAA Oy Movetec Ab

TOOLS Finland Oy

Suokalliontie 7 01740 ESPOO Tel. 09 525 9230 Fax 09 5259 2333 info@movetec.fi www.movetec.fi Mekatroniikan komponentteja ja järjestelmiä.

NIITTYVILLANKUJA 4 01510 VANTAA Tel. 010 585 0550 Fax 010 585 0551 info@tools.fi www.tools.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Oy Nylund-Group Ab Masalantie 375 02430 MASALA Tel. 010 217 0300 Fax 010 217 0304 asiakaspalvelu@nylund.fi www.nylund.fi Olemme rakentamisen ja teollisuuden ratkaisujen myyntiin erikoistunut suomalainen perheyritys. Tarjoamme valaistus-, kaapelointi- ja liitinratkaisuja sekä valmistavan teollisuuden ratkaisuja.

Widni Oy Sähkötie 8 01510 VANTAA Tel. 09 7518 0500 Fax 09 7518 0550 info@widni.fi www.widni.fi

YTM-Industrial Oy Tiilenlyöjänkuja 9 B 01720 VANTAA Tel. 029 006 230 Fax 029 006 1230 ytm.info@ytm.fi www.ytm.fi

Rapoflex Oy

Teknokemian teollisuutta Technical chemical industry

Vitikka 1 D 02630 ESPOO Tel. 09 5499 8700 Fax 09 5499 8710 info@feerdi.fi www.feerdi.fi Hiomatarvikkeet

Oy Soft Protector Ltd.

Sapa Profiilit Oy Sinikalliontie 18 A 02630 ESPOO Tel. 09 8678 2855 Fax 09 8678 2820 sapaprofiilit.fi@sapagroup.com Alumiiniprofiilien maahantuonti ja myynti. www.sapagroup.com/fi/sapa-profiilit-oy/

Sarlin Group Oy Ab PL 750 00101 HELSINKI Tel. 0105 504 000 Fax 0105 504 201 info@sarlin.com www.sarlin.com Teknistä tukkukauppaa, paineilma, biokaasu, lämpökäsittely, kalibrointi ja huolto

Sondex Tapiro Oy Ab Sinikellontie 10 A 01300 VANTAA Tel. 09 755 981 Fax 09 7559 8700 www.sondextapiro.fi etunimi.sukunimi@sondextapiro.fi Toimitamme lämpö- ja virtausteknisiä tuotteita voimalaitoksille, öljynjalostamoille ja erilaisille teollisuuslaitoksille.

Tecalemit Oy Tiilenlyöjänkuja 9 B 2 01720 VANTAA Tel. 029 006 200 etunimi.sukunimi@tecalemit.fi www.tecalemit.fi

152

Juhlakirja

2017

PL 100, Nupurintie 4 02761 ESPOO Tel. 09 887 0430 www.softcare.fi info@softcare.fi Softcare suojaus- ja hoitotuotteet

Teleliikennettä Telecommunications LPOnet Oy Ab PL 69 07901 LOVIISA Tel. 019 505 8400 Fax 019 535 109 Porvoo Lundinkatu 10 Tel. (019) 534 000 fax (019) 534 8050 www.lponet.fi

Teollista muotoilua Industrial design Creadesign Oy Telakkakatu 6-8 00150 HELSINKI Tel. 044 717 7744 Fax 09 605 832 info@creadesign.fi www.creadesign.fi

Ilona Törmikoski Tmi Katariina Saksilaisen katu 6 A Th 1 00560 HELSINKI Tel. 040 583 3860 www.polkuconsulting.fi ilona@polkuconsulting.fi

Teollisuuden kunnossapitoa Industrial maintenance CNC Maint-Tech Oy Myllynummentie 5 04250 KERAVA Tel. 020 785 1570 Fax 0207 851 571 info@cncmt.fi etunimi.sukunimi@cncmt.fi www.cncmt.fi

TPH-Saneeraus Asemakuja 3 02770 ESPOO Tel. 045 805 2200 etunimi.sukunimi@tph.fi tph@tph.fi www.tph.fi Teollisuuden ja energiayhtiöiden huolto, tarkastus ja kunnossapito.

Uudenmaan Huoltotekniikka Oy Myllynummentie 17, PL 20 04261 KERAVA Tel. 020 794 0980 info@uht.fi www.uht.fi

Telemarkkinointia Telemarketing

Teollisuuskoneita ja -laitteita Manufacturers of furnaces and furnace burners

Gainer Oy

Axflow Oy

Korkeavuorenkatu 28 00130 HELSINKI Tel. 09 231 70700 Fax 09 2317 0702 sales@gainer.fi www.gainer.fi

Jokisuunkuja 3 00560 HELSINKI Tel. 010 836 9900 TAMPERE Verstaankatu 3 E 33100 TAMPERE KOTKA Naulakatu 1 48770 Kotka axflow@axflow.fi etunimi.sukunimi@axflow.fi www.axflow.fi

Televisio- ja radiotuotantoa Television and radio production FremantleMedia Finland Oy Televisiokatu 4 00240 HELSINKI Tel. 0207 567 800 etunimi.sukunimi@fremantlemedia.com www.fremantlemedia.fi STUDIO: Ruosilantie 1, 00390 HELSINKI


TEOLLISUUSKONEITA JA LAITTEITA JADE Trading Oy

Dual Laser Ltd. Oy

Iiluodontie 9 A 117 00980 HELSINKI Tel. 050 374 6777 www.indmachinery.com info@indmachinery.com JADE Trading Oy on käytettyjen teollisuuden koneiden ja laitteiden myyntiin, markkinointiin ja siirtoon erikoistunut yritys. Lisäksi toimialaamme kuuluu energia-alan laitteiden hankintaan liittyvä konsultointi.

Hitsaajankatu 22 00810 HELSINKI Tel. 09 878 9000 Fax 09 8789 0027 etunimi.sukunimi@duallaser.fi www.duallaser.fi Suomalainen lääketieteen laser- ja diagnostiikkatuotteita myyvä yritys.

Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Tel. 0400 952 108 www.na-oy.com Energiasektori, varavoimaprojektointi, sähköistykset, voimalaitokset, automaatio Sales and Projecting Office, development: Yrittäjänkatu 15 PL 810 65101 Vaasa Sales and Projecting Office, design: Brahentie 16 B 52300 Ristiina

Oy Atlas Copco Ab Tuupakankuja 1 01740 VANTAA Tel. 020 718 9200 Fax 09 296 4218 etunimi.sukunimi@fi.atlascopco.com www.atlascopco.fi Kompressorit tel.020 718 9200 Louhintatekniikka tel.020 718 9300 Tools tel.020 718 9400

Spirax Oy Niittytie 25 A 24 01300 VANTAA Tel. 09 4136 1611 Fax 09 4136 1640 www.spiraxsarco.com etunimi.sukunimi@fi.spiraxsarco.com

Suomen Teknohaus Oy PL 172, Ojakärsämöntie 5 04301 TUUSULA Tel. 09 274 7210 Fax 09 2747 2130 info@teknohaus.fi www.teknohaus.fi Teknohaus tunnetaan luotettavana hitsaus- ja leikkausjärjestelmien valmistajana ja toimittajana. Samoin olemme tunnustettu erikoiskaasu-, laboratoriokaasu- ja puhdasvesiputkistojen rakentaja. Meiltä saat myös erikoiskaasut.

Terveydenhoitokalusteita, -laitteita ja -tarvikkeita Health care fixtures and equipment

World Trade Center, Lentäjäntie 3 01530 VANTAA Tel. 020 728 1200 Fax 020 728 1201 etunimi.sukunimi@medtronic.com www.medtronic.fi

Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita Health care equipment Kir-Fix Oy Elannontie 5 01510 VANTAA Tel. 010 400 6120 Fax 010 400 6129 info@kirfix.fi www.kirfix.fi Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet. Lisäksi tuet ja ortoosit tule-sairauksien hoitoon. Erikoisalaamme ovat ortopedia- ja traumatologia, fysiatria sekä suu- ja leukakirurgia. Kir-Fix Oy on edelläkävijä elimistössä liukenevien tuotteiden asiantuntijana.

OneMed Oy PL 10 00321 HELSINKI Tel. 020 786 6800 etunimi.sukunimi@onemed.com www.onemed.fi Asiakaspalvelu / tarvikkeet 020 786 6810 Asiakaspalvelu / laitteet 020 786 6830

Serres Group Oy

Henry Fordin katu 5 K/M 00150 HELSINKI Tel. 010 524 5500 mediconsult@mediconsult.fi www.mediconsult.fi

Terveydenhuollon tuotteita Health care products Pharmia Oy Kalliotie 2 04360 TUUSULA Tel. 09 825 4030 Fax 09 870 9715 etunimi.sukunimi@pharmia.fi http://www.pharmia.fi Terveydenhuollon tarvikkeita ja ravintolisiä

Terveydenhuoltopalveluja Health services FinnHEMS Oy WTC Airport, Lentäjäntie 3 01530 VANTAA Tel. 010 292 2911 hems@finnhems.fi www.finnhems.fi Lääkärihelikopteripalvelua

Sairaala Siluetti Oy Vastaanotot: Pohjoisesplanadi 35, 6. krs 00100 HELSINKI Tel. 010 324 6400 Fax 010 324 6460 www.siluetti.fi info@siluetti.fi etunimi.sukunimi@siluetti.fi Sairaala: Keskuskatu 6 E, 8. krs 00100 HELSINKI Sairaala Siluetti on esteettiseen kirurgiaan erikoistunut yksityissairaala.

Metsänneidonkuja 8, Trio 02130 ESPOO Tel. 020 746 4400 Fax 020 746 1101 serres@serres.com www.serresgroup.com LVIS-materiaaleja ja tarvikkeita: Vieser Oy www.vieser.fi

Suomen Terveystalo Oy

Suomen Terveysmaailma Oy

YTA Oy

Metsänneidonkuja 10 02130 ESPOO Tel. 09 4241 1200 Fax 09 4241 1209 asiakaspalvelu(at)terveysmaailma.fi www.terveysmaailma.fi Terveysmaailma on luotettava suomalainen kumppani terveydenhoitoalan toimijoille

Nuijamiestentie 7 00400 HELSINKI Tel. 020 735 2460 www.yta.fi aino.gostowski@yta.fi

B. Braun Medical Oy Huopalahdentie 24 00350 HELSINKI Tel. 020 177 2700 Fax 020 177 2720 etunimi.sukunimi@bbraun.com www.bbraun.fi www.bbraun.com

Mediconsult Oy

Uudenmaan Sairaalapesula Oy Isonkiventie 8 04250 KERAVA Tel. 09 2746 750 etunimi.sukunimi@ uudenmaansairaalapesula.fi www.uudenmaansairaalapesula.fi Terveydenhuollon tekstiilien vuokraus ja huolto

TOIMIALAHAKEMISTO

Northern Automation Oy

Medtronic Finland Oy

Terveydenhuollon ohjelmistoja Software for health care

Jaakonkatu 3 B, 3. krs 00100 HELSINKI Tel. Asiakaspalvelu (24/7) 030 6000* http://www.terveystalo.com *puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/ puhelu + 19,33 snt/min.

Teräksiä ja terästuotteita Steel and steel products Metal Express Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Tel. 0400 984 849 etunimi.sukunimi@metalexpress.fi www.metalexpress.fi FORSTER teräksiset ovi- ja ikkunaprofiilit.

Juhlakirja

2017

153


TERÄKSIÄ JA TERÄSTUOTTEITA Polarputki Oy PL 103 00811 HELSINKI Tel. 09 755 900 Fax 09 7559 0498 info@polarputki.fi www.polarputki.fi Saumattomat putket, pyöröteräkset, hydrauliikkatuotteet, prosessiputkistotuotteet ja ruostumattomat teräkset.

TOIMIALAHAKEMISTO

Stén & Co Oy Ab Ilvesvuorenkatu 4 01900 NURMIJÄRVI Tel. 0207 434 610 Fax 0207 434 629 www.sten.fi http://www.sten.fi

etunimi.sukunimi@erillisverkot.fi www.erillisverkot.fi erveuutiset.erillisverkot.fi

Tietotekniikkaa Information technology Dell Oy Ab Linnoitustie 2 A 02600 ESPOO Tel. 0207 533 533 Fax 0207 533 530 etunimi.sukunimi@dell.com http://www.dell.fi

Rauhala Yhtiöt Oy Insinöörinkatu 3 B 00880 HELSINKI Tel. 0201 210 200 Fax 0201 210 222 etunimi.sukunimi@rauhala.fi www.rauhala.fi Tiedekatu 2, 60320 Seinäjoki Puh. 0201 201 200, Fax 0201 210 222

Uddeholm Oy Ab Ritakuja 1, PL 57 01741 VANTAA Tel. 010 841 4900 info@uddeholm.fi www.uddeholm.fi

Tele Scope Oy

Tie- ja kuviomerkintöjä Road markings Tiemerkintä A & E Oy Autotallintie 13 00770 HELSINKI Tel. 0400 408 328 etunimi.sukunimi@tiemerkinta.com http://www.tiemerkinta.com

Tieliikenteen tavarankuljetus Logistic services MEK-Trans Oy Ab Työpajatie 40 06150 PORVOO Tel. 0207 780 780 Fax 0207 780 781 etunimi.sukunimi@mektrans.fi http://www.mektrans.fi

Tietoliikennevälineitä ja -palvelua Telecommunication equipment and services Enkom Active Oy Upseerinkatu 1 02600 ESPOO Tel. 010 204 0000 Fax 010 204 0010 www.enkom-active.fi info@enkom-active.fi

Orbis Oy Vanha Kaarelantie 9 01610 VANTAA Tel. 020 478 830 Fax 020 478 8011 www.orbis.fi http://www.orbis.fi

PL 357 02151 ESPOO Tel. 029 444 0500

Juhlakirja

Tieto Finland Oy Aku Korhosen tie 2-6, PL 38 00441 HELSINKI Tel. 020 72010 www.tieto.fi etunimi.sukunimi@tieto.com

Tietoverkkopalvelua ja -suunnittelua Information network services and design

2017

Korsisaari Yhtiöt PL 49 01901 NURMIJÄRVI Tel. 09 878 9900 Fax 09 250 8499 Gsm 050 387 2611 myynti@korsisaari.fi www.korsisaari.fi Laadukkaita ja luotettavia kuljetuspalveluita

Linjaliikenne Kivistö Oy Teollisuuskatu 20 30420 FORSSA Tel. 03 4246 2600 Fax 03 4246 2611 Tilausajoa info@kivistobus.com www.kivistobus.com Tilausliikenne Helsinki 09 6831 7360

Tilausliikenne Blue Cart Oy Manniksentie 69 04130 SIPOO Tel. 0500 814 545 www.bluecart.fi info@bluecart.fi Tilausliikenne Blue Cart Oy on Edustustason kuljetuksiin erikoistunut henkilökuljetusyritys pääkaupunkiseudulla. Tarjoamme tilausajokuljetuksia sekä yritys- että yksityisille asiakkaille.

Tilintarkastuspalvelua Auditing services Aaltonen & Co. Ky Fredrikinkatu 61 A 00100 HELSINKI Tel. 09 7599 2020 toimisto@aaltonenco.fi www.aaltonenco.fi 040 717 8500

Airo Finland Oy Airoranta 7 A 00830 HELSINKI Tel. 09 727 4871 jarmo.rouvinen@airo.fi www.airo.fi Lähiverkot

Tiivisteitä Rubber seals Tiivistekeskus Oy Mäkituvantie 5 01510 VANTAA Tel. 0207 65 170 Fax 0207 652 906 etunimi.sukunimi@tiivistekeskus.fi http://www.tiivistekeskus.fi Kone- ja laitetiivisteitä

Trelleborg Sealing Solutions Finland Oy

Suomen Erillisverkot Oy

154

Uutiskatu 2 00240 HELSINKI Tel. 050 584 9939 Fax 050 8584 9939 www.telescope.fi http://www.telescope.fi

Tilausliikennettä Charter transportation

Perintötie 2 C 01510 VANTAA Tel. 0207 121 350 Fax 0207 121 369 www.tss.trelleborg.com/fi http://www.tss.trelleborg.com/fi

Deloitte & Touche Oy PL 122 00181 HELSINKI Tel. 0207 55 500 Fax 0207 55 501 etunimi.sukunimi@deloitte.fi http://www.deloitte.fi

Finnpartners BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 HELSINKI Tel. 0207 432 920 Fax 0207 432 935 info@bdo.fi www.bdo.fi Turun toimipiste: Linnankatu 10 A, 20100 TURKU Tampereen toimipiste: Lapintie 6, 33100 TAMPERE


TILINTARKASTUSPALVELUA KPMG Oy Ab Töölönlahdenkatu 3 A, PL 1037 00101 HELSINKI Tel. 020 760 3000 Fax 020 760 3399 contact@kpmg.fi www.kpmg.fi KPMG on maailmanlaajuinen asiantuntijayritysten verkosto, joka tarjoaa tilintarkastus- , vero- ja neuvontapalveluita.

Tilitoimistoja Accountants Aallon Tilitoimisto Oy PL 350 00521 HELSINKI Tel. 020 770 1600 Fax 0207 701 601 myynti@aallon.fi www.aallon.fi

Aarre-tilit Oy MS-Revisor Oy

PricewaterhouseCoopers Oy PL 1015, Itämerentori 2 00101 HELSINKI Tel. 020 787 7000 Fax 020 787 8000 etunimi.sukunimi@fi.pwc.com www.pwc.fi Lakipalvelut Liikkeenjohdon konsultointi Riskienhallinta Tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut Veroneuvonta Yritysjärjestelyt

Revico Grant Thornton Oy Paciuksenkatu 27, PL 18 00271 HELSINKI Tel. 09 512 3330 etunimi.sukunimi@fi.gt.com www.grantthornton.fi

Taloushallinto Oy Helena Sinisalo Myrttitie 10 B, PL 5 00721 HELSINKI Tel. 040 595 5708 Fax 09 345 5546 taloushallinto.oy@welho.com helena.sinisalo@helenasinisalo.fi Kumitehtaankatu 5 04260 KERAVA

Adjutantinkatu 5 A 12 02650 ESPOO Tel. 045 265 9610 aarre.tilit@gmail.com

ACC Orlando Oy Tel. 010 239 0590 etunimi.sukunimi@orlando.fi www.accorlando.fi Vihertie 44, 01620 Vantaa Kirkonkyläntie 3, 00700 Helsinki

Accodome Oy Huoltotie 4 04300 TUUSULA Tel. 040 506 4022 toimisto@accodome.fi http://accodome.nettikomeetta.com

Accounting Services Tilimatic Oy Malminkatu 16, 6 krs 00100 HELSINKI Tel. 09 618 881 Fax 09 6188 8228 contact@ast.fi www.ast.fi

AccountOn Oy Koroistentie 8 Lt 1 00280 HELSINKI Fax 09 417 3888 www.accounton.fi http://www.accounton.fi/ Kirjanpito Yrityksen perustamis- ja muutostoimet Palkanlaskenta Taloushallinto

AK Accounting Oy Tili-Momentti avoin yhtiö Pasuunakuja 3 A 1 00420 HELSINKI Tel. 050 432 1570 Veroneuvonta jarmo.uusitalo@kolumbus.fi

Saimaankatu 1 00520 HELSINKI Tel. 050 305 9302 www.ak-accounting.fi info@ak-accounting.fi

Arkadia Accounting Oy Tilintarkastus Tarja Lindroth Oy Kauppalankatu 22 LH 2 05800 HYVINKÄÄ Tel. 0400 483 937 Helsinki: Haapaniemenkatu 3 C 00530 Helsinki tilintarkastus@tarjalindroth.fi www.tarjalindroth.fi

Tilintarkastusrengas Oy Siltasaarenkatu 12 C 00530 HELSINKI Tel. 09 774 3840 info@tilintarkastusrengas.fi www.tilintarkastusrengas.fi

Eteläinen Hesperiankatu 10 00100 HELSINKI Tel. 040 580 4865 Fax 09 8564 7065 posti@arkadiaaccounting.fi www.arkadiaaccounting.fi

Ay-Tilipalvelu Oy Vilhonkatu 5 00100 HELSINKI Tel. 010 320 5670 Fax 010 296 0899 www.ay-tilipalvelu.fi

Keilasatama 5 02150 ESPOO Tel. 020 703 2700 info@contable.fi www.contable.fi

Count Deal Oy Itäkatu 1-5 00930 HELSINKI Tel. 010 821 6500 Fax 09 685 4066 erkki.virkkumaa@countdeal.fi www.countdeal.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Annankatu 25 00100 HELSINKI Tel. 010 470 2910 Fax 010 470 2919 info@ms-revisor.fi www.ms-revisor.fi

Contable Oy

Dacta Oy Ruosilankuja 3 00390 HELSINKI Tel. 010 583 2150 toimisto@dacta.fi

Datacleric Oy Valimokuja 1 01510 VANTAA Tel. 09 838 7740 Fax 09 8387 7440 www.datacleric.fi Auktorisoitu tilitoimisto datacleric@datacleric.fi

Debex Oy Ab Puolikuu 3 E 02210 ESPOO Tel. 09 804 4583 Fax 09 884 0006

Diafora Oy Haapaniemenkatu 7-9 B 00530 HELSINKI Tel. 020 742 4200 Fax 020 742 4209 etunimi.sukunimi@diafora.fi www.diafora.fi

Dito Yrityspalvelut Oy Ludviginkatu 3-5 B 17 00130 HELSINKI Tel. 010 320 3680 Fax 09 622 4757 www.dito.fi Taloushallinnon ohjelmistot: Sonet ja Basware

Ekonomien Yrityspalvelu Oy Kiskontie 7 00280 HELSINKI Tel. 09 345 5261 Fax 09 345 5265 seppo.salminen@eyp.fi www.eyp.fi

Erca Tilit Oy Sirrikuja 3 00940 HELSINKI Tel. 09 565 1026 Fax 09 340 4451 ercatilit@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/ercatilit Kirjanpito Tilinpäätökset Verotus Palkkalaskenta Laskutus Konsultointi

Juhlakirja

2017

155


TILITOIMISTOJA Espoon Tili ja Tilintarkastus Oy

Helsingin Tilitoimisto n:o 1 Oy

KV-Tili Oy

Päiväperhontie 5 02210 ESPOO Tel. 09 803 6629 Fax 09 803 6884 hille.lindroth@elisanet.fi Myös tilintarkastuspalvelut

PL 172 00701 HELSINKI Tel. 09 347 8830 Fax 09 222 5048 posti@helsingintilitoimisto.fi www.helsingintilitoimisto.fi

Myyrmäentie 2 A 112 01600 VANTAA Tel. 040 831 5660 info@kv-tili.fi www.kv-tili.fi

Ewissa-Tilit Oy

Helsingin Yrityspalvelu Oy

Sointutie 4 A 18 00730 HELSINKI Tel. 050 529 1174 Fax 09 554 466 eila.farid@ewissa.fi

Kaarlenkatu 1 00530 HELSINKI Tel. 09 7744 7020 Fax 09 750 803 www.hyp.fi http://www.hyp.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

Larsen & Co. Tilitoimisto Oy

Faktucon Oy Eteläinen Hesperiankatu 10 A 2 00100 HELSINKI Tel. 09 454 2700 Fax 09 4542 7070 etunimi.sukunimi@faktucon.inet.fi

IncomeTili Pihatörmä 1 A, 3. krs 02240 ESPOO Tel. 050 3443 723 www.incometili.fi info@incometili.fi

FinCount Oy Soidinkuja 4-6 A 00700 HELSINKI Tel. 0400 913 823 Fax 09 873 1767 www.fincount.fi info@fincount.fi

Josma Oy

Firma Charlotta Lemström

JP-Tilit

Laaksotie 3 02700 KAUNIAINEN Tel. 040 569 0798 Kirjanpito ja tilinpäätöspalvelu www.brunabyran.fi charlotta@brunabyran.fi

Takoraudantie 2 00700 HELSINKI Tel. 010 292 0910 posti@jptilit.fi www.jptilit.fi

Laippatie 5 00880 HELSINKI Tel. 09 856 95003 hannaleena.lehtinen@josma.fi www.josma.fi

Sinikalliontie 12 02630 ESPOO Tel. 010 548 3800 Fax 09 222 1541 info@ac-tilit.fi www.ac-tilit.fi

F-Tili Oy Vellamonkatu 30 B 00550 HELSINKI Tel. 050 585 7337 info@f-tili.fi www.f-tili.fi Yksilöllinen ja joustava palvelu!

Helpit Oy

Agricolankatu 11 LH 5 00530 HELSINKI Tel. 09 774 4650 Fax 09 701 7866 etunimi.sukunimi@ecotax.fi www.ecotax.fi

Kb Bokföringsbyrå Esse Tilitoimisto Ky

Leppävaaran Laskenta Oy

Mästarvägen 30 06150 BORGÅ Tel. 019 546457 Fax 019 546 437 etunimi.sukunimi@tilitoimistoesse.fi www.tilitoimistoesse.fi

Lars Sonckin kaari 14 02600 ESPOO Tel. 09 541 7275 Fax 09 512 7275 etunimi.sukunimi@leppavaaranlaskenta.fi www.leppavaaranlaskenta.fi

Kirjanpito- ja Tilintarkastustoimisto Marja Lukkarinen

LJR-Accounting Oy

Helsingin Kiteytys Oy

Kirjanpito M. Häkkinen Ky

Mikonkatu 22 D 41 00100 HELSINKI Tel. 020 766 1734 Fax 09 345 1264 www.kiteytys.fi http://www.kiteytys.fi

Katajatie 8 02360 ESPOO Tel. 09 801 1381 Fax 09 802 5381 meeri.hakkinen@pp.nic.fi

2017

Laskentapalvelu Oy Ecotax

Malminkaari 23 A, 2. krs 00700 HELSINKI Tel. 09 586 8410 Fax 09 701 1816 contact@leinonengroup.fi www.leinonengroup.fi Toimistot myös Baltiassa ja Venäjällä

Turkkurinkatu 29 06100 PORVOO Tel. 019 524 9212 Fax 019 582 711

Juhlakirja

Mikkolantie 20 00640 HELSINKI Tel. +358 40 620 7336 kari.viitanen@laskentajasijoitus.fi www.laskentajasijoitus.fi

c/o Wilander, Kompassikatu 9 A 19 02330 ESPOO Tel. 09 340 4010 Gsm 045 6511 408 www.juca.fi juca.accounting@elisanet.fi

Vallikallionkuja 2 02650 ESPOO Tel. 0207 551 305 Fax 09 436 1554 helpit@helpit.fi www.helpit.fi Tilitoimistopalvelut Palkanlaskenta Talouspäällikköpalvelu Yritysten perustamiset ja muutokset Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden isännöintipalvelut

156

Laskenta ja sijoitus Paula & Kari Oy

Leinonen Suomi / Tehotilit Oy Juca Accounting

Frivolous Oy

Mikonkatu 17 B 00100 HELSINKI Tel. 09 4131 5501 Fax 09 4131 5510 etunimi.sukunimi@larsen-co.fi www.larsen-co.fi Mikonkatu 17 B, 00100 HELSINKI Puh. 09 4131 5500 Fax. 09 4131 5510 Tallberginkatu 2 A, 00180 HELSINKI Puh. 010 239 5000 Fax. 010 239 5010

PL 18 00271 HELSINKI Tel. 09 512 3322 Fax 09 436 2160 etunimi.sukunimi@ljr-accounting.fi www.ljr.fi

Kirjanpito Kirsi Oy Pisteenkaari 5 03100 NUMMELA Tel. 040 728 3838 kirsi@kirjanpitokirsi.fi www.kirjanpitokirsi.fi

LS Kirjanpito Oy Isonjärvenkuja 10 02940 ESPOO Tel. 040 762 5032 liisa.sivonen@talousverkko.fi www.lskirjanpito.fi

MKJ-Tilipalvelut Oy Kaskenkuja 1 as 5 07920 KERAVA Tel. 050 420 0068 Fax 09 342 6642 mia.juhola@kolumbus.fi


TILITOIMISTOJA Oma-Tili Oy

Paperless Oy

Speratus Oy

Krister Juutin polku 4 B 42 00790 HELSINKI Tel. 0500 609 637 Fax 09 278 1196 kirjanpito@oma-tili.fi www.oma-tili.fi

Lyhtykuja 6 00750 HELSINKI Tel. 040 530 4664 www.paperless.fi paperless.fi

Castreninkatu 8 00530 HELSINKI Tel. 09 272 1211 Fax 09 8775 6999 joel.wasiljeff@speratus.fi www.speratus.fi

Pike-Yrityspalvelut Oy Ordent Oy

Osakesäästäjien Tietopalvelu OTP Oy PL 102 02211 ESPOO Tel. 09 888 2860 Fax 09 8817 7280

Oy Arosell Ab Pornaistentie 6 07110 HINTHAARA Tel. 040 511 6969 kristiina.arokari@arosell.inet.fi

Oy Noble Services Ltd Väinö Auerinkatu 7 00560 HELSINKI Tel. 041 504 4420 Fax 09 757 2009 www.nobleservices.fi info@nobleservices.fi

Oy Norm - Esko Consulting Ab Lapinlahdenkatu 31 B 45 00180 HELSINKI Tel. 09 686 6000 Fax 09 6831 4200 jukka.eskola@norm-esko.com www.norm-esko.com

Oy Petitra Ltd Pasilanraitio 5 00240 HELSINKI Tel. 0440 905 583 etunimi.sukunimi@jelou.fi info@jelou.fi www.jelou.fi Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallinnon ohjelmistot ja palvelut

Oy Saldopiste Ab Sturenkatu 43 00550 HELSINKI Tel. 09 715 142 rainer.soderholm@saldopiste.fi

Oy Tilitoimisto Fabricius Räkenskapsbyrå Ab Tunnelitie 15 00320 HELSINKI Tel. 09 684 4630 Fax 09 612 3210 tilitstofabricius@kolumbus.fi

Oy Tuokko Ltd PL 13 00331 HELSINKI Tel. 09 436 6140 Fax 09 4366 1440 www.tuokko.fi http://www.tuokko.fi

Temppelikatu 19 D 43 00100 HELSINKI Tel. 050 558 6151 info@pikeyrityspalvelut.net www.pikeyrityspalvelut.net

Pohjois-Helsingin tilitoimisto Debet & Kredit Punttikuja 6 00730 HELSINKI Tel. 09 346 2340 www.debetjakredit.fi info@debetjakredit.fi etunimi.sukunimi@debetjakredit.fi

Positive Way Ky Raiviontie 13 00670 HELSINKI Tel. 050 460 2056 juha.puoskari@positiveway.fi www.positiveway.fi

Rantalainen & Rosling Oy Morokiventie 3 04300 TUUSULA Tel. 010 320 2551 Fax 010 320 2569 etunimi.sukunimi@rantalainen.fi www.rantalainen.fi Rantalainen Oy Helsinki Salomonkatu 17 A, 00100 Helsinki p. 0207 307 070

Stylman Oy Kaisaniemenkatu 3 B 26 (6. krs) 00100 HELSINKI Tel. 010 239 7650 Fax 09 7742 4710 etunimi.sukunimi@stylman.fi www.stylman.fi Taloushallinnon suunnittelu ja talouspäällikköpalvelut. Avustamme julkisen rahoituksen hankkimisessa.

TOIMIALAHAKEMISTO

PL 52 04251 KERAVA Tel. 010 841 6670 Fax 010 841 6690 www.ordent.fi

T & H Palvelut Oy Kalevankatu 12, 3. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 612 9360 Fax 09 659 821 etunimi.sukunimi@thpalvelut.fi www.thpalvelut.fi

TalousTeam Laakkonen Oy Töyrytie 8 00630 HELSINKI Tel. 020 757 9520 www.talousteam.fi

Tasemylly Oy Vanha Myllytie 113 01840 KLAUKKALA Tel. 0400 350 603 vesa.wuorinen@tasemylly.fi www.tasemylly.fi

Reilu Hallinto Oy

Tietotili Consulting Oy

Sinikalliontie 10 02630 ESPOO Tel. 09 256 6450 hallinto@reiluhallinto.fi www.reiluhallinto.fi

Mannerheimintie 105 00280 HELSINKI Tel. 09 7253 0800 Fax 09 7253 0810 asiakaspalvelu@tietotili.fi www.tietotili.fi

Riekkinen & Pojat Oy Metsäpirtintie 1 02230 ESPOO Tel. 010 315 3080 Fax 010 752 0088 riekkinen@rp.fi www.rp.fi

Tili & Talous Kettunen Oy Lauttasaarentie 5 00200 HELSINKI Tel. 09 692 3489 Fax 09 678 746 www.tilitalous.fi reet.luht@tilitalous.fi

Ruoholahden Tili- ja Isännöintipalvelu Oy Messitytönkatu 8 B 30 00180 HELSINKI Tel. 0400 421 473 acpro@welho.com

Tili- ja Kirjanpito Oy Birgit Wallenius Mannerheimintie 40 D 87 00100 HELSINKI Tel. 09 434 2800 Fax 09 4342 8014

Ruotsinkylän Tilitoimisto Oy Ruotsinkyläntie 90 04360 TUUSULA Tel. 09 773 3761 anne.heino@rtili.fi www.rtili.fi

SemiTilit Oy Ab Kirkkotori 2 tl 8 02400 KIRKKONUMMI Tel. 040 7000 901 info@semitilit.fi

Tili- ja markkinointitoimisto Katetuotto Oy Elimäenkatu 20 00510 HELSINKI Tel. 09 773 851 Fax 09 773 2014 www.katetuotto.com katetuotto@katetuotto.com

Juhlakirja

2017

157


TILITOIMISTOJA Tili- ja veroasiaintoimisto P. Tarhonen Oy

Tilimerkono Oy

Tilitoimisto Ac Laurens Oy

Laurintie 140 01400 VANTAA Tel. 09 874 9093 Fax 09 8517 1170 toimisto@kirjanpitoja.fi www.kirjanpitoja.fi www.tarhonen.fi

Kolmas linja 11 B 00530 HELSINKI Tel. 09 716 533 Fax 09 763 313 jorma.sten@tilimerkono.fi paivi.sten@tilimerkono.fi heikki.sten@tilimerkono.fi www.tilimerkono.fi

Eskolantie 12-14 00720 HELSINKI Tel. 09 389 4613 Fax 09 389 4813 ac@aclaurens.fi Anne Kallio 040 730 1775 www.aclaurens.fi Ac Laurens tarjoaa täydellisten taloushallintopalvelujen lisäksi yritysten perustamis- ja veroneuvontaa, palkanlaskentaa sekä laskutuspalvelua.

TOIMIALAHAKEMISTO

Tili- ja yrityskonsultointi PV Oy Jönsaksenpiha 3 01600 VANTAA Tel. 09 2686 1100 Fax 09 2586 1122 terja.paananen@tilipv.fi www.tilipv.fi

Tilineuvo Oy Kolmas linja 11 B 00530 HELSINKI Tel. 09 737 763 Fax 09 763 313 www.tilineuvo.fi mikko@tilineuvo.fi

Tili Profiili Oy Siltavoudintie 9 00640 HELSINKI Tel. 050 525 4364 Fax 09 6228 0392 markku.vayrynen@tiliprofiili.fi www.tiliprofiili.fi

Tilipalvelu Eija Mäyrälä Ky Peräsimentie 8 03100 NUMMELA Tel. 09 222 2130 www.tilipalveluem.fi Kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelu Auktorisoitu tilitoimisto

Tilitoimisto Anttinen Ky Merivalkama 2 A 8 02320 ESPOO Tel. 09 810 540 Fax 09 810 396 tilitoimisto.anttinen.ky@kolumbus.fi

Tilitoimisto Eija Seitz Ky PL 93. Eestinkallio 1 B 02321 ESPOO Tel. 09 801 7741 Fax 09 801 8545

Tili Soila Oy Mannerheimintie 62 C 00260 HELSINKI Tel. 010 838 5301 Fax 010 838 5309 soila.rantavaara@tilisoila.fi www.tilisoila.fi

Tili-, Vero- ja Lakiasiaintoimisto Eero Pesonen Oy

Tilipalvelu Joustava Ky

Tilitoimisto Eva Hyvönen Oy

Kalkkimäentie 2 03100 NUMMELA Tel. 09 222 2226 Fax 09 222 2688 www.tilipalvelujoustava.fi raija.joutseno@tilipalvelujoustava.fi

Mäntytie 5 B 00270 HELSINKI Tel. 040 558 9809 www.tilitoimistoevahyvonen.fi eva.hyvonen@welho.com

Tilitoimisto FaktaCount Oy Tilipalvelu P. Niinikoski Oy

Hämeentie 111 D 2 00560 HELSINKI Tel. 09 774 4940 Fax 09 774 49411 etunimi.sukunimi@pesonen.fi www.pesonen.fi Myös vero- ja lakiasiat

Ilvesvuorenkatu 5 B 01900 NURMIJÄRVI Tel. 0102 310 780 Fax 09 2769 5360 pertti.niinikoski@niinikoski.fi www.niinikoski.fi

TiliAnne Oy

Kaivomestarinkatu 3 02770 ESPOO Tel. 09 81906730 Fax 09-8190 6770 rhea.tornwall@tilipositiiva.fi www.tilipositiiva.fi

Kiitoradantie 11 01530 VANTAA Tel. 0440 403 637 anne.karkas@tilianne.com

Tilipositiiva Ay

Tilihelsinki Oy Liiketie 17 00730 HELSINKI Tel. 09 386 3349 Fax 09 386 1020 etunimi.sukunimi@tilihelsinki.fi www.tilihelsinki.fi

Tilirex Oy Ab Sorvaajankatu 15 00880 HELSINKI Tel. 0207 879 660 Fax 0207 879 675 matti.vainio@tilirex.fi www.tilirex.fi

Tilikartta Oy Rannisto Löydöspolku 2 C 01600 VANTAA Tel. 020 743 4827 vantaa@tilikartta.fi www.tilikartta.fi Tampere: Uotilantie 3, 33800 Tampere tampere@tilikartta.fi

158

Juhlakirja

2017

Tilistar Oy Riihimäenkatu 87 05880 HYVINKÄÄ Tel. 019 460 1500 Fax 09 3487 7575 Riihimäenkatu 87 05880 HYVINKÄÄ Tel. (019) 460 1500 fax (019) 460 1515 Vapaalantie 2 B 21 01650 Vantaa. Te. 09 34877500 Viipurintie 36 b 132100 Hämeenlinna Tel. (03) 6790 3030 fax (03) 6790 3035 www.tilistar.fi tilistar@tilistar.fi

Kaupintie 11 A 00440 HELSINKI Tel. 010 328 4800 Fax 010 328 4850 www.faktacount.fi info@faktacount.fi Kirjanpito, Laskutus, myyntireskontra ja perintä Maksatus ja ostoreskontra Palkanlaskenta ja palkkahallinto Uusien yritysten perustaminen Veroneuvonta ja -konsultointi Liiketoiminnan neuvonta ja konsultointi

Tilitoimisto Heini Sorsa Oy Soidintie 12 00700 HELSINKI Tel. 09 347 2194 Fax 09 347 2193 heini.sorsa@elisanet.fi

Tilitoimisto Helenius Oy Lansantie 23 02630 ESPOO Tel. 09 435 5400 Fax 09 4355 4055 etunimi.sukunimi@ tilitoimistohelenius.fi www.tilitoimistohelenius.fi

Tilitoimisto Kate Pohjoinen Hesperiankatu 37 C 50 00260 HELSINKI Tel. 09 492 474 Fax 09 454 6621 tilitoimisto.kate@saunalahti.fi


TILITOIMISTOJA Tilitoimisto Lehtinen Oy

Tilitoimisto Tilikor Oy

PL 609 00101 HELSINKI Tel. 020 728 0530 Fax 09 680 1312 etunimi.sukunimi@tilitstolehtinen.fi www.tilitstolehtinen.fi

Pohjantie 2 C 02100 ESPOO Tel. 09 466 642 Fax 09 455 2946 tilitsto.tilikor@kolumbus.fi

Tilitoimisto Yli-Rahko Oy Tilitoimisto Leila Illi Ky

Horsmakuja 10 01300 VANTAA Tel. 09 836 2120 etunimi.sukunimi@yli-rahko.fi www.yli-rahko.fi Taloushallinnon palveluja jo vuodesta 1977

Tilitoimisto Melco Oy

Tiliyhtymä Oy

Pohjantie 3 02100 ESPOO Tel. 020 155 3026 Fax 0201 553 027 etunimi.sukunimi@tilimelco.fi www.tilimelco.fi

Harjutie 14 F 03100 NUMMELA Tel. 09 256 8181 info@tiliyhtyma.com www.tiliyhtyma.com

Tmi Tili-Orava Tilitoimisto Pekka Lieppinen Itälahdenkatu 20 A 00210 VANTAA Tel. 09 852 3800 www.lieppinen.fi Mob. 050 502 2100

Tilitoimisto Pentti Lavanko Ky Pikalähetintie 6 B 00620 HELSINKI Tel. 09 728 3834 Fax 09 754 3226 Gsm 0500 405 093 www.lavanko.fi

Tilitoimisto Pietarila Oy Meteorinkatu 3 B 02210 ESPOO Tel. 09 867 8800 Fax 09 8678 8010 tilitoimisto@pietarila.com www.pietarila.com

Tilitoimisto R. Turtiainen Oy PL 24 00521 HELSINKI Tel. 09 799 811 Fax 09 799 129 risto.turtiainen@tilitsto-turtiainen.com www.tilitsto-turtiainen.com

Envallinkuja 4 A 01900 NURMIJÄRVI Tel. 050 548 2391 tili.orava@kolumbus.fi

Toptase Oy Hyttipojankuja 2 02780 ESPOO Tel. 050 526 0642 tarja.reponen@talousverkko.fi www.talousverkko.fi/tilitoimistot/toptase-oy/ espoo-saunalahti

Tulosnurkka Oy Kuunkehrä 2A, 3 krs. 02210 ESPOO Tel. 010 271 2060 Fax 09 8817 3201 etunimi.sukunimi@tulosnurkka.fi www.tulosnurkka.fi

Upsi Oy Horsmakuja 8 A 4 01300 VANTAA Tel. 09 838 6350 Fax 09 8386 3522 www.upsioy.fi etunimi.sukunimi@upsioy.fi

WaBuCo Financial Services Oy

info@tilitoimistosafe.fi www.tilitoimistosafe.fi Kaikki taloushallinnon palvelut.

Energiakuja 3 00180 HELSINKI Tel. 09 684 4950 info@wabuco.fi www.wabuco.fi

Tilitoimisto Smart Office Oy

Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy

Kirkonkyläntie 70 00700 HELSINKI Tel. 040 531 8055 marko.salo@smartoffice.fi www.smartoffice.fi

Satamakatu 3 00016 KESKO Tel. 010 5311 Fax 09 176173 www.kesko.fi www.vahittaiskaupantilipalvelu.fi etunimi.sukunimi@kesko.fi

Tilitoimisto Safe Oy

Tilitoimisto Terttu Pöysti Oy Urttilantie 1 05200 RAJAMÄKI Tel. 09 2766 6257 Fax 09 2766 6222 toimisto@poystico.fi Taloushallintoliiton jäsen

Yrityspalvelu Visiotili Oy Ahertajantie 6 C 02100 ESPOO Tel. 0500 623 377 www.visiotili.com http://www.visiotili.com

Vantaan Timanttiporaus Oy Linjatie 5 01260 VANTAA Tel. 020 741 7180 Fax 09 870 3153 info@vantaantimanttiporaus.fi www.vantaantimanttiporaus.fi www.terasnyrkki.fi

Toimilaitteita ja venttiilejä Actuators and valves Fluidcontrol Oy Vanha Porvoontie 229 A 7 01380 VANTAA Tel. 09 350 7410 etunimi.sukunimi@fluidcontrol.fi www.fluidcontrol.fi

Toimistopalvelua Secretarial and translation services

TOIMIALAHAKEMISTO

Laukkaniementie 1 E 00200 HELSINKI Tel. 050 559 7130 info@tilitoimistoilli.fi www.tilitoimistoilli.fi

Timanttiporaus- ja sahausyrityksiä Diamond drilling and cutting

Libella Oy Metsänneidonkuja 10 02150 ESPOO Tel. 040 531 7081 Fax 09 6133 2462 office@libella.fi www.libella.fi

Toimistotarvikkeita Office stationery HH Group Oy Sienitie 56 00760 HELSINKI Tel. 09 350 8210 Fax 09 3508 2111 hhgroup@hhgroup.fi www.hhgroup.fi Myös ATK- tarvikkeet, mainos- ja liikelahjat

Naxor Finland Oy Manttaalitie 12 01530 VANTAA Tel. 0300 870 415 Fax 0300 870 415 etunimi.sukunimi@wulff.fi http://www.wulffnaxor.fi LED-valaistusratkaisut, rakennussuojaustarvikkeet

Staples Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 HELSINKI Tel. 010 681 681 Fax 010 681 6565 asiakaspalvelu@staples.fi www.staplesadvantage.fi Helsingin myymälät: Ruoholahti, Porkkalankatu 13 00180 Helsinki Puh. 010 681 6300 Sörnäinen, Vanha Talvitie 8 B 00580 Helsinki Puh. 010 681 6350

Juhlakirja

2017

159


TOIMISTOTEKNIIKAN MYYNTIÄ JA VUOKRAUSTA Toimistotekniikan myyntiä ja vuokrausta Sales and leasing of office equipment

TOIMIALAHAKEMISTO

Document House Oy Itsehallintokuja 6 02600 ESPOO Tel. 020 788 8200 www.documenthouse.fi myynti@documenthouse.fi -Liiketoiminnan asiakirjat -Tulostuksenhallinta -Automaattinen laserkasettien hallinnointi -Tulostinpalvelimien ja ajureiden ylläpito -Ulkoistaminen

Neopost Finland Oy Konalantie 47 00390 HELSINKI Tel. 09 2532 0200 Fax 09 2532 0230 www.neopost.fi asiakaspalvelu@neopost.fi Postitus- ja paperinkäsittelysekä tulostusautomaatiolaitteet.

Ricoh Finland Oy Niittytaival 13 02200 ESPOO Tel. 020 737 0300 Fax 020 737 0377 www.ricoh.fi Turku 0207 370 300 Tampere 03 455 2555 Jyväskylä 0207 370 300 Oulu 0290 009 025 myynti Oulu 0207 370 300 huolto Ricoh on johtava toimistoautomaatiolaitteiden valmistaja ja digitaalisten kopiokoneiden markkinajohtaja Euroopassa.

Toimitilakalusteita Wholesale suppliers of office furniture EFG Toimistokalusteet Oy Hämeentie 135 A 00560 HELSINKI Tel. 09 2534 4300 Fax 09 2534 4330 efg.markkinointi@efg.fi www.efg.fi

Kinnarps Oy Rälssintie 2 00720 HELSINKI Tel. 0207 561 200 kinnarps@kinnarps.fi www.kinnarps.fi

Martela Oyj Takkatie 1, PL 44 00371 HELSINKI Tel. 010 345 50 Fax 010 345 5292 Asiakaspalvelu 010 345 7000 asiakaspalvelu@martela.fi www.martela.fi Martela on ergonomisten ja innovatiivisten kalusteiden designtalo sekä tilamuutoksia toteuttava palveluyhtiö. Martelan tuotteet

160

Juhlakirja

2017

ja palvelut parantavat tilojen toimivuutta ja viihtyvyyttä työympäristöjen lisäksi oppimis- ja hoivaympäristöissä.

Modeo Oy Hämeentie 157 00560 HELSINKI Tel. 0207 920 270 Fax 020 792 0271 Design- ja toimistokalusteita sekä sisustussuunnittelua etunimi.sukunimi@modeo.fi www.modeo.fi

Oy AJ-Tuotteet Ab

Tukkuliikkeitä Wholesale businesses Arvo Kokkonen Oy PL 12 00771 HELSINKI Tel. 09 278 6070 Fax 09 2786 0711 arvo.kokkonen@arvokokkonen.fi www.arvokokkonen.fi Tuoreet kalat ja äyriäiset Avattu tehtaanmyymälä Kuussilantie 16 Vantaa Avoinna To-Pe klo 12-18

Sinimäentie 10 B 02630 ESPOO Tel. 010 328 8850 Fax 010 328 8865 www.ajtuotteet.fi info@ajtuotteet.fi Yli 15 000 tuotetta Toimistoon, Kouluun Varastoon & Teollisuuteen. Yllättävän paljon kaikkea työpaikallesi.

Baxter Oy

Toimitilojen vuokrausta Business premises rentals

Bä-Ro Finland Oy

Tammasaarenkatu 1, PL 119 00181 HELSINKI Tel. 09 862 1111 Fax 09 8621 1211 etunimi_sukunimi@baxter.com www.baxter.fi Lääkkeet ja sairaalatarvikkeet, verenkäsittely- ja säilytyslaitteet

Kulmakatu 6 A 13 00170 HELSINKI Tel. 0400 831 458 Fax 09 135 2356 medd@netti.fi

Sahaajankatu 20 00880 HELSINKI Tel. 09 755 7559 Fax 09 755 7519 baro@baro.fi www.baro.fi Myyntiä edistävien valaisinratkaisujen suunnittelu ja toteutus, maahantuonti

World Trade Center Helsinki Oy

Dayton Oy

PL 800 00101 HELSINKI Tel. 010 287 1515 Fax 09 6969 2027 info@wtc.fi www.wtc.fi

Tikkurilantie 136 01510 VANTAA Tel. 010 820 5800 etunimi.sukunimi@dayton.fi www.dayton.fi

Ab Medd Oy

E. Ahlström Oy

Toimitilojen välitystä Letting of offices Helsingin Liiketeollinen Kiinteistönvälitys Oy Eskolantie 1 A 00720 HELSINKI Tel. 010 231 9800 info@liiketeollinen.com www.liiketeollinen.fi Toimitilat yrityksille

Tukkukauppaa Wholesale suppliers ASTQ Supply House Oy Tillinmäentie 3 A127-A128 02330 ESPOO Tel. 020 778 0793 Fax 09 524 509 asko.seppala@astq.fi www.astq.fi IV- kanavien puhdistus ja kuvaaminen Kuivauslaitteet ja teollisuusimurit Tekninen tukkukauppa

Porvoon Mittaletku Oy Teollisuustie 3 06150 PORVOO Tel. 0400 292 874 mittaletku@mittaletku.fi http://www.mittaletku.fi

Elimäenkatu 29 00510 HELSINKI Tel. 09 1488 998 Fax 09 1488 9265 asiakaspalvelu@eahlstrom.fi www.eahlstrom.fi

Ekval Oy Engineering Järvihaantie 1 01800 KLAUKKALA Tel. 010 436 0200 Fax 09 879 3844 ekval@ekval.fi www.ekval.fi

Europicnic Oy Itälahdenkatu 27 A 00210 HELSINKI Tel. 020 753 0620 Fax 0207 530 630 etunimi.sukunimi@europicnic.fi www.europicnic.fi

Finnbakels Oy Koivunoksa 15 04200 KERAVA Tel. 010 424 9700 Fax 010 424 9777 www.finnbakels.fi Leipomoalan raaka-aineet bakels@finnbakels.fi


TUKKULIIKKEITÄ Finnfrost Oy

Oy Perkko

Responda 113 Oy

PL 200 04301 TUUSULA Tel. 09 838 561 Fax 09 8385 6220 etunimi.sukunimi@finnfrost.fi www.finnfrost.fi Pakasteet ja jäätelöt

PL 40 00721 HELSINKI Tel. 09 4780500 Fax 09 4780 5420 info@perkko.fi www.perkko.fi Toimistotekniikka, kellot ja korut

Esterinportti 2 00240 HELSINKI Tel. 029 151 1300 www.113.fi info@responda113.fi Tarjoamme 24/7 hälytyskeskuspalveluja ja johtokeskustoimintaa sekä yksityisille että julkisen sektorin toimijoille.

Hovila Oy

Satotukku Oy

Sinimäentie 8 02630 ESPOO Tel. 09 525 9750 Fax 09 5259 7530 myynti@hovila.fi www.hovila.fi Rakennustarvikkeiden yleistukkukauppaa

Tuupakantie 32 01740 VANTAA Tel. 010 581 6000 satotukku@satotukku.fi www.satotukku.fi

Kalle Weisteen katu 4 00720 HELSINKI Tel. 09 351 800 Fax 09 345 4339 legend@weiste.fi www.weiste.fi, www.weisteshop.fi villa Weiste ja sisustustuotteet Vuodesta 1924 Christmas Legend – joulukoristeet Villa Weiste – sisustustuotteet

Lejos Oy Keilaranta 10 E 02150 ESPOO Tel. 020 741 3800 etunimi.sukunimi@lejos.fi www.juuranto.com www.lejos.fi Myös agentuuritoimintaa.

Lihatukku Harri Tamminen Oy Itäinen Valkoisenlähteentie 21 01260 VANTAA Tel. 09 868 9000 Fax 09 278 8050 lihatukku@tamminen.fi www.tamminen.fi

Oreatec Oy Keksijänkatu 8 A 1 04440 JÄRVENPÄÄ Tel. 010 321 3100 Fax 010 321 3109 info@oreatec.fi www.oreatec.fi Oreatec Oy on nopeasti kasvava suomalainen yritys, joka on erikoistunut vaativiin teollisuustekstiileihin ja suodatinkankaisiin.

Oy Combi Cool Ab Pakkalantie 19 01510 VANTAA Tel. 09 777 1230 Fax 09 790 935 etunimi.sukunimi@combicool.fi www.combicool.fi Lakalaivankatu 10 B, 33840 TAMPERE Niitunniskantie 18 A 6, 20320 TURKU Kallisenhaara 4, 90400 OULU Kylmäalan tukkuliike

Eteläpuisto 15 28100 Pori Tel. 0500 512 397 www.palojoki.com Tekstiilien maahantuonti- ja tukkuliike sekä yritysprofiilituotteet.

Tuotekehitys ja tutkimus Product research and development Kaupunkitutkimus TA Oy Paciuksenkatu 19 00270 HELSINKI Tel. 09 561 2493 etunimi.sukunimi@kaupunkitutkimusta.fi www.kaupunkitutkimusta.fi Taloustieteellinen tutkimustoiminta

Oy KeskuslaboratorioCentrallaboratorium Ab PL 70 02151 ESPOO Tel. 0207 477 100 Fax 09 464 305 etunimi.sukunimi@kcl.fi http://www.kcl.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy PL 1000 02044 VTT Tel. 020 722 111 Fax 020 722 7001 info@vtt.fi etunimi.sukunimi@vtt.fi www.vtt.fi VTT on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja.

Turvallisuuspalveluja Security services Avarn Security Oy Pitäjänmäentie 14 00380 HELSINKI Tel. 020 42 828 etunimi.sukunimi@avarn.fi

Oy EVB Trading Ltd Isokaari 24 A 3 00200 HELSINKI Tel. +358 500 306 800 evb.security@welho.com www.evbsecurity.com Turvallisuus- ja Etsiväpalvelut luottamuksella Suomessa, Espanjassa ja Baltiassa.

Riihipellonkuja 3 00390 HELSINKI Tel. 040 717 4314 info@samsec.fi myynti@samsec.fi www.samsec.fi

TOIMIALAHAKEMISTO

K.A. Weiste Oy

T.M. Palojoki Oy

Sam-Sec Oy

Tapahtumapalvelu PARISTO Oy Sonera Stadium Urheilukatu 5 00250 HELSINKI Tel. 040 503 2049 asiakaspalvelu@paristo.fi www.paristo.fi

Visanka Yhtiöt Oy PL 106 (Petter Wetterin tie 3 A lh) 00811 HELSINKI Tel. 09 876 8766 info@visanka.com etunimi.sukunimi@visanka.com www.visanka.com Järjestyksenvalvontapalvelut

Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja Security equipment and services Ab Alarm Control Alco Oy Huurrekuja 9 04360 TUUSULA Tel. 010 821 2121 Fax 010 821 2122 alco@alco.fi www.alco.fi Paloilmoittimien ja sammutuslaitteistojen lakisääteiset tarkastukset.

Lukko-Tiimi Oy Unikkotie 9 01300 VANTAA Tel. 020 763 9450 www.lukko-tiimi.fi myynti@lukko-tiimi.fi

PSG Turva Oy Ulkoniitynkuja 6 01660 VANTAA Tel. 010 235 7800 www.psgturva.com asiakaspalvelu@psgturva.com

Safeit Oy Kylänpääntie 4 B 01750 VANTAA Tel. 09 2905 4798 Fax 09 2905 4797 info@safeit.fi www.safeit.fi

Juhlakirja

2017

161


TOIMIALAHAKEMISTO

TYHJIÖTEKNIIKKAA Tyhjiötekniikkaa Vacuum technology

Työkalujen valmistusta Manufacturers of tools

Busch Vakuumteknik Oy

Oy C.E. Lindgren Ab

Sinikellontie 4 01300 VANTAA Tel. 09 774 6060 Fax 09 7746 0666 info@busch.fi www.busch.fi

Teollisuustie 15, PL 18 06151 PORVOO Tel. 019 536 010 Fax 019 524 6618 info@celindgren.fi www.celindgren.fi Maalaustyövälineet, maalit, erikoisharjat ja muovimäkituotteet. www.everslide.fi

Työhyvinvointipalvelua Wellness-at-work services Lepolife Oy Merivalkama 3-5 f 66 02320 ESPOO Tel. 09 8817 0017 Fax 09 8817 0016 www.lepolife.fi maili.lepola@lepolife.fi Lepolife Oy palvelee työyhteisöjä ja yksilöitä tarjoamalla valmennusta, konsultointia, ohjausta ja seurantaa tuloksellisuuteen, työhyvinvointiin ja elämänlaatuun vaikuttavilla alueilla.

Työnantaja- ja ammattijärjestöjä Employers´ organisations and trade unions Maaseudun Työnantajaliitto ry. Annankatu 31-33 C 48 00100 HELSINKI Tel. 09 7250 4500 Fax 09 7250 4511 info@tyonantajat.fi www.tyonantajat.fi

ansioturva@finka.fi Olemme kaikille toisen asteen tutkinnon suorittaneille avoin palkansaajakassa, joka on erikoistunut myös luovien alojen (näyttelijät, muusikot, journalistit) työttömyysturvaan.

Työturvallisuuskoulutusta Work safety training Forepro Oy PL 55 00251 HELSINKI Tel. 045 639 6081 forepro@forepro.fi www.forepro.fi

Työvoiman vuokrausta Labour rental services Job Services Finland Oy Kauppalantie 4 00320 HELSINKI Tel. 010 501 3400 etunimi.sukunimi@jobservices.fi www.jobservices.fi

Metsäteollisuus ry

Työkalujen myyntiä Wholesale suppliers of tools Atlas Copco Louhintatekniikka Oy Ab Itäinen Valkoisenlähteentie 14 01380 VANTAA Tel. 020 718 9300 Fax 0207 189 301 etunimi.sukunimi@fi.atlascopco.com louhinta@fi.atlascopco.com www.atlascopco.fi

Hilti (Suomi) Oy PL 164, Virkatie 3 01511 VANTAA Tel. 020 799 9200 Fax 09 4787 0100 asiakaspalvelu@hilti.com www.hilti.fi

Snellmaninkatu 13 00170 HELSINKI Tel. 09 132 61 Fax 09 132 4445 etunimi.sukunimi@forestindustries.fi forest@forestindustries.fi www.metsateollisuus.fi

Talonrakennusteollisuus Uudenmaan piiri ry Unioninkatu 14 00130 HELSINKI Tel. 09 129 9207 Fax 09 129 9420 etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi www.rakennusteollisuus.fi

Työsuojelua Occupational safety

OY Atlas Copco Tools AB

Työturvallisuuskeskus ry

Itäinen Valkoisenlähteentie 14 A 01380 VANTAA Tel. 0207 189 400 Fax 0207 189 402 etunimi.sukunimi@fi.atlascopco.com http://www.atlascopco.fi/fius/ Teollisuustyökalujen tukkukauppa

Yrjönkatu 29 C 00100 HELSINKI Tel. 09 616261 info@ttk.fi www.ttk.fi

Oy Suomen EDM Ab Yrittäjänkatu 20 06150 PORVOO Tel. 019 521 1400 Fax 019 669 765 myynti@suomenedm.fi www.suomenedm.fi

Seco Tools Oy Äyritie 18 01510 VANTAA Tel. 09 2511 7200 Fax 010 281 3099 asiakaspalvelu@secotools.com www.secotools.com Työkalut konepajateollisuuteen

162

Juhlakirja

2017

Työttömyyskassoja Unemployment funds Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA ry Puualojen työttömyyskassa Haapaniemenkatu 7-9 B-talo 00530 HELSINKI Tel. 09 615 161 Fax 09 761 160 tk@puuliitto.fi www.puuliitto.fi/puukassa

Työttömyyskassa Finka Kutomotie 18 B 00380 HELSINKI Tel. 09 8689 400 www.finka.fi jasenyys@finka.fi

Työvoimapalvelua Labour rental services Bework Oy Arkadiankatu 4-6, 2. krs 00100 HELSINKI Tel. 040 307 5100 Fax 09-6962 0220 www.vmp.fi helsinki@vmp.fi Rekrytointi, henkilöstövuokraus, ulkoistus, koulutus, yritysvalmennus, kansainvälinen rekrytointi.

Eilakaisla Oy PL 283 00101 HELSINKI Tel. 030 60900 Fax 030 6090 636 www.eilakaisla.fi Hyväntyöntekijät tulevat Eilakaislalta

HR Yhtiöt Oy Asematie 2 01300 VANTAA Tel. 0207 209 150 Fax 09 611 240 Työvoima- ja henkilöstövuokrausta. etunimi.sukunimi@hryhtiot.fi www.hryhtiot.fi

Ulkomaankaupan palveluita International trade services Nordic Export Groups Oy Teknobulevardi 3-5, Technopolis HelsinkiVantaa 01530 ESPOO Tel. 040 560 3914 www.nordicgroups.fi etunimi.sukunimi@nordicgroups.net

Oy China Partners Ltd Kaunisharju 20 A 01230 VANTAA Tel. 040 544 3140 en.oychinapartners.com


URHEILU JA ULKOILUVÄLINEITÄ Urheilu- ja ulkoiluvälineitä Sports and leisure goods

Vaatetusliikkeitä Clothing shops

Vakuutusmeklaritoimintaa Insurance brokerage

Patrol Oy Ab

Cybershop Helsinki Oy

Marsh Oy

Nimismiehenpelto 4 B 02770 ESPOO Tel. 0207 524 500 etunimi.sukunimi@patrol.fi patrol@patrol.fi etunimi.sukunimi@patrol.fi www.patrol.fi Oy Patrol Ab on Suomen johtava vapaa-ajanvälineiden maahantuonti ja tukkuliike.

Atomitie 5 F 00370 HELSINKI Tel. 09 424 68100 pia.cyber@hotmail.fi www.cybershop.fi

Kerilaranta 10 E 02150 ESPOO Tel. 09 867 74200 Fax 09 8677 4299 etunimi.sukunimi@marsh.com www.marsh.fi Riskienhallintatoimintaa

Tapiolan Tennispuisto Oy Tuulikuja 1 02100 ESPOO Tel. 09 867 6530 Fax 09 8676 5335 www.tennispuisto.net http://www.tennispuisto.net

Urheilukenttiä ja urheiluhalleja Sport arenas and sports halls Helsingin Tennisstadion Oy Kutomokuja 4 00381 HELSINKI Tel. 09 565 6050 Fax 09 551 533 talintenniskeskus@ talintenniskeskus.fi www.talintenniskeskus.fi

HVS-Suojat Oy Kutomokuja 4 00380 HELSINKI Tel. 09 561 2766 Fax 09 551 533 hvs@talintenniskeskus.fi www.hvs-tennis.fi

Kiinteistö Oy Laajasalon Palloiluhallit Sarvastonkaari 23 00840 HELSINKI Tel. 09 6987654 Fax 09 6872 9380 info@laajasalonpalloiluhallit.fi www.laajasalonpalloiluhallit.fi Urheilutilojen ja tennishallien ylläpito ja vuokraus.

Pohjoisesplanadi 2 00130 HELSINKI Tel. 09 260 0265 Fax 09 260 0337 margaretha.aittokoski@dellamarga.com www.dellamarga.com Kansainvälisten designereiden huippumuotia naisille ja miehille. CHANEL shop in shop ainoana skandinaviassa.

Vaatteiden ja asusteiden valmistusta Manufacturers of clothes and accessories Marimekko Oyj Puusepänkatu 4 00880 HELSINKI Tel. 09 758 71 Fax 09-755 3051 etunimi.sukunimi@marimekko.com info@marimekko.com www.marimekko.com

Reima Oy Pakkalankuja 6 01510 VANTAA Tel. 020 759 5800 Fax 020 759 5804 etunimi.sukunimi@reima.com asiakaspalvelu@reima.com www.reima.fi Vaatteiden myynti, valmistus ja markkinointi.

Vaatteiden myynti, valmistus ja markkinointi Manufacturers and sales of clothes Marja Kurki Oy Hämeentie 153 B, 6. kerros 00560 HELSINKI Tel. 09 755 2220 etunimi.sukunimi@marjakurki.com www.marjakurki.com

Uusmediapalvelua New media services

Vahinkosaneeraus Water damage renovating

e21 Solutions Oy

E-S Kuivaus Oy

Itälahdenkatu 18 A 00210 HELSINKI Tel. 09 4243 1100 etunimi.sukunimi@e21.fi info@e21.fi www.e21.fi B2B myynnin digitaaliset ratkaisut

Timpurinkuja 3 06150 PORVOO Tel. 020 798 820 www.eskuivaus.fi toimisto@eskuivaus.fi Kosteusmittaukset, Kartoitukset, Kuivaukset, Irtoveden poisto Otsonointi / Hajunpoisto Viemärikuvaus, Lämpökamerakuvaus

Novum Oy Kiilakiventie 1 90250 OULU Tel. 09 4780 1010 Fax 08 815 0092 etunimi.sukunimi@novum.fi http://www.novum.fi Helsinki Vuorikatu 22 A, 00100 Helsinki

Vakuutusta palvelevaa toimintaa Services related to insurance offices Howden Finland Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Urheilu ja vapaa-aika Sports and recreation

Oy Marmani Margaretha Aittokoski Ab

Malminkaari 9 B, 3 krs 00700 HELSINKI Tel. 09 5420 2400 Fax 09 5420 2440 colemont@colemont.fi www.colemont.fi

Vakuutustoimintaa Insurance offices AIG Europe Limited sivuliike Kasarmikatu 44 00130 HELSINKI Tel. 09 686 0380 Fax 0207 010 100 etunimi.sukunimi@aig.fi www.aig.com asiakaspalvelu@aig.com etunimi.sukunimi@aig.com

Atradius Crédito y Caución S.A. de Seguros y Reaseguros, sivuliike Suomessa Mikonkatu 9 00100 HELSINKI Tel. 09 681 1240 Fax 09 6811 2424 asiakaspalvelu.fi@atradius.com takaukset.fi@atradius.com www.atradius.fi Luotto- ja takausvakuutukset

Euler Hermes SA, Suomen sivuliike Mannerheimintie 105 00280 HELSINKI Tel. 010 850 8500 010 850 8511 etunimi.sukunimi@eulerhermes.com www.eulerhermes.fi Luotto- ja takausvakuutukset sekä perintäpalvelut maailmanlaajuisesti

Folksam Vahinkovakuutus Oy Tammasaarenlaituri 3 00180 HELSINKI Tel. 010 550 2000 etunimi.sukunimi@folksam.fi www.folksam.fi

Juhlakirja

2017

163


VAKUUTUSTOIMINTAA

TOIMIALAHAKEMISTO

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Niittyportti 4 02200 ESPOO Tel. 010 191 515 etunimi.sukunimi@if.fi www.if.fi If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö ja suomalaisen Sampokonsernin tytäryhtiö, joka palvelee noin 3,6 miljoonaa asiakasta Pohjoismaissa ja Baltiassa. If ja sen 6800 työntekijää tarjoavat täyden valikoiman vakuutusratkaisuja yksityishenkilöille, yrityksille ja julkisyhteisöille. Siksi tyytyväisimpiä asiakkaitamme ovatkin ne, joille on sattunut vahinko. If on Pohjoismaiden ja Baltian johtava vahinkovakuutusyhtiö. 6800 työntekijäämme tarjoaa korkealaatuisia vakuutustuotteita ja -palveluita 3,6 miljoonalle henkilö- ja yritysasiakkaalle.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia PL 17 00017 FENNIA Tel. 010 50 31 Fax 010 503 5300 www.fennia.fi http://www.fennia.fi

Valokuvapalvelua ja -tarvikemyyntiä Photography services and sales of photography goods Ifolor Oy PL 1 04261 KERAVA Tel. 09 348 400 Fax 09 3484 0399 etunimi.sukunimi@ifolor.fi http://www.ifolor.fi Valokuvapalvelua

Valomainoksia Lightsigns Focus Neon Oy Hirsalantie 11 02420 JORVAS Tel. 040 702 0158 etunimi.sukunimi@focusneon.fi http://www.focusneon.fi/

Fredrikinkatu 48 A 00100 HELSINKI Tel. 09 4531 etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi http://www.lahitapiola.fi

Valaisimia Lighting fittings Eglo Finland Oy Malmin raitti 17 A 00700 HELSINKI Tel. 0207 649 820 Fax 0207 649 821 info-finland@eglo.com www.eglo.com

Puusepänkaarre 7 06150 PORVOO Tel. 0400 611 616 Opasteet, mainosteippaukset valomainokset tekstiilipainatukset markiisit www.junnuneon.fi

Vanhusten palveluja ja hoitokoteja Institutions and services for the elderly Hoitokoti Päiväkumpu Oy Pasilankatu 2 00240 HELSINKI Tel. 050 433 2275 info@hoitokotipaivakumpu.fi www.hoitokotipaivakumpu.fi

Varainhoitoa Asset management

Louis Poulsen Finland Oy Hämeentie 135 A 00560 HELSINKI Tel. 09 6226 760 info.fi@louispoulsen.fi www.louispoulsen.com Valaisimien maahantuonti, myynti ja neuvonta.

Valaistuslaitteiden ja lamppujen valmistusta Lighting equipment and lamp manufacturing Greenled Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Tel. 020 125 5800 etunimi.sukunimi@greenled.fi http://www.greenled.fi Greenled Oy on suomalainen kokonaisvaltaisten valaistusratkaisujen toimittaja yrityksille ja julkiselle sektorille.

164

Juhlakirja

2017

Alastaron Moottoriparkki Oy Kornetintie 10 00380 HELSINKI Tel. 010 322 8000 info@moottoriparkki.fi www.moottoriparkki.fi

Veden puhdistusta ja jakelua Water purification and distribution Pääkaupunkiseudun Vesi Oy Huvudstadsregionens Vatten Ab PL 500 00066 HSY Tel. 09 15 611 www.psv-hrv.fi

Vedenkäsittelylaitteita Water treatment equipment Bauer Watertechnology Oy

Junnu Neon Oy

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu

Varastointipalvelua Storage services

Aberdeen Asset Management Finland Oy Kaivokatu 6, 7.krs 00100 HELSINKI Tel. 010 304 0100 Fax 010 304 0900 www.aberdeen.fi aberdeen.helsinki@aberdeen-asset.com Kiinteistösijoittaminen kiinteistö- ja toimitilavuokraus

FIM Varainhoito Oy Pohjoisesplanadi 33 A 00100 HELSINKI Tel. 09 613 4600 Fax 09 6134 6360 www.fim.com asiakaspalvelu@fim.com

LähiTapiola Varainhoito Oy Revontulenkuja 1 02010 LÄHITAPIOLA Tel. 09 453 8500 etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi www.lahitapiola.fi

Jaakonkatu 2 01620 VANTAA Tel. 09 276 99556 info@bauer-wt.com www.bauer-wt.com Kemikaaliton veden käsittely Pitkää ikää putkillesi

Fenno Water Ltd Oy Karjalankatu 2 A 17 00520 HELSINKI Tel. 09 446 972 Fax 09 446 973 www.fennowater.fi etunimi.sukunimi@fennowater.fi -KVR- ja kokonaisurakointi -Saneerausurakat -Huoltopalvelut -Koneistourakat -Varaosat -Automaatio

Insinööritoimisto Oy Rictor Ab Sibeliuksenkatu 9 B 00250 HELSINKI Tel. 09 440 164 Fax 09 445 912 www.rictor.fi rictor@rictor.fi

Kaiko Oy Henry Fordin Katu 5 C, PL 171 00151 HELSINKI Tel. 09 684 1010 Fax 09 6941 0120 kaiko@kaiko.fi www.kaiko.fi Välinehuollonlaitteita, Vedensuodatuslaitteita ja vesimittareita.


VENEILYVARUSTEITA JA TARVIKKEITA Veneilyvarusteita ja -tarvikkeita Boating accessories

Vientiä Exporters

Viherrakentamista Park construction

Oy Maritim Ab

Oy Egico Trading Ltd.

Viherviisikko Oy

Veneentekijäntie 1 00210 HELSINKI Tel. 0207 651 80 Fax 020 765 2942 Tel. MaritimShops 0207 651 81 maritim@maritim.fi www.maritim.fi www.maritimshops.fi (verkkokauppa auki 24/7) Lauttasaaren myymälään voit saapua myös veneellä! Aukioloajat Arkisin 09:00-17:00 Arkisin 09:00-18:00 (touko-kesäkuu) Lauantaisin 10:00-15:00 (huhti-syyskuu) Kaikkea Veneilyyn For The Boating People

Hitsaajankatu 4 00810 HELSINKI Tel. 09 174 166 Fax 09 174 99 www.egicotrading.fi egico@egicotrading.fi Sahatavaran vientiä

Wavulinintie 4 00210 HELSINKI Tel. 020 722 9340 myynti@viherviisikko.fi www.viherviisikko.fi Vihersisustusta ja -rakentamista.

Askalon AB, filial i Finland Hakamäenkuja 5 01510 VANTAA Tel. 020 741 6200 Fax 09 694 0387 etunimi.sukunimi@askalon.fi http://www.askalon.fi

Verhoomoja Upholstery work Verhoilu ja Sisustus Lehto Oy Vantaanpuistontie 29 01730 VANTAA Tel. 09 878 5442 Fax 09 891 394 myynti@verhoilujasisustuslehto.com www.verhoilujasisustuslehto.com

Verokonsultointia Tax consultancy Fiscales Oy Lönnrotinkatu 5, 4. krs 00120 HELSINKI Tel. 020 7205 480 Fax 09 698 0175 Logomo Byrå Köydenpunojankatu 14 20100 Turku Puh 02 251 9000 www.fiscales.fi Fiscales Oy on verotuksen, yhtiöoikeuden, laskentatoimen ja yrityskauppojen osaava ja vastuullinen asiantuntija.

Vesirakentaminen Civil engineering Suomen Vesityö Oy Suolakivenkatu 12 00810 HELSINKI Tel. 020 741 6350 Fax 020 741 6359 www.suomenvesityo.fi Suomen Vesityö Oy on vedenalaisiin maansiirtotöihin ja laiturivalmistukseen erikoistunut yritys.

Aerial Oy PL 22, Pietolankatu 9 A 04401 JÄRVENPÄÄ Tel. 09 279 0120 Fax 09 291 0210 aerial@aerial.fi www.aerial.fi Aerial Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat antennit, antennitarvikkeet, kaapelit, radomit/sääsuojat, mastot ja muut teräs- ja alumiinirakenteet, sekä näiden kaikkien suunnittelu, valmistus, asennus ja huolto.

Viihde-elektroniikkaa Entertainment electronics

TOIMIALAHAKEMISTO

Venttiileitä Valves

Viestintälaitteiden valmistusta Manufacture of communication equipment

Quadriga Finland Oy Äyritie 16 01510 VANTAA Tel. 020 758 9540 Fax 0207 589 554 etunimi.sukunimi@quadriga.com www.quadriga.com Hotellihuoneteknologian toimitus, vuokraus ja myynti

Väestönsuojelua Civil defence Karanttia Oy Perusturva

Innopoli, Tekniikantie 12 02150 ESPOO Tel. 09 4289 0202 Fax 09 412 7163 etunimi.sukunimi@spartialworld.fi http://www.spatialworld.fi Paikkatieto-ohjelmistoja ja -ratkaisuja.

Katariina Saksilaisen katu 6 B TH4 00560 HELSINKI Tel. 09 7568 320 Fax 09 7555 503 antti.kairinen@karanttia.com www.karanttia.com Elementtiväestönsuojat laitteineen ja varusteineen. Avaava Oy Ratkaisut esteettömään rakentamiseen. www.avaava.fi

Viestintätoimistoja PR offices

Vähittäiskauppaa Retail shops

Brunnen Communications Oy

Glitter Oy

Hämeentie 153 B 00560 HELSINKI Tel. 050 325 7347 info@brunnen.fi www.brunnen.fi

Kaivokatu 10 D, 3. krs 00100 HELSINKI Tel. 09 2311 3770 info@glitter.se finance@glitter.fi Asusteet, korut.

Spatialworld Oy

Hill and Knowlton Finland Oy Ludviginkatu 6 00130 HELSINKI Tel. 09 3486 111 etunimi.sukunimi@hkstrategies.fi info@hkstrategies.fi www.hkstrategies.fi Myös liikkeenjohdon konsultointia.

Viestintäsalot Oy Kulmavuorenkatu 6 B 30 00500 HELSINKI Tel. 050 300 1490 palvi.salo@viestintasalot.fi kimmo.salo@viestintasalot.fi www.viestintasalot.fi Viestinnän suunnittelua ja toteutusta vankalla ammattitaidolla ja kustannustehokkaasti. Gsm 050 568 6079

Värien valmistusta Colour manufacturers Sun Chemical Oy Pieni Teollisuuskatu 2 02920 ESPOO Tel. 0207 509 700 Fax 09 2522 5466 www.sunchemical.com Painovärien valmistus ja myynti

Yleiset talonrakennustyöt Construction of buildings Nordic Working Men Oy Vanha Porvoontie 27 B 1 04600 MÄNTSÄLÄ Tel. 040 841 1996 asiakaspalvelu@telinepalvelu.fi www.telinepalvelu.fi

Juhlakirja

2017

165


YLEISET TALONRAKENNUSTYÖT Sisärakennustekniikka SRT Oy

TOIMIALAHAKEMISTO

Hakamäenkuja 8 01510 VANTAA Tel. 09 838 6500 Fax 09 8386 5044 etunimi.sukunimi@sisarakennustekniikka-srt.fi http://www.srt-oy.fi info@sisarakennustekniikka-srt.fi www.srt-oy.fi

Ympäristöhuoltoa Environmental services and maintenance

Yrityspalvelua Business services Helsingin Uusyrityskeskus ry Ensi linja 1, PL 4500 00099 HELSINGIN K Tel. 09 3103 6360 Fax 09 3103 6254 yrityshelsinki@hel.fi www.newcohelsinki.fi

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Forum

Äänentoisto- ja valaistuspalvelua Sound reproduction and lighting services Castrén Engine Osakeyhtiö Lämpökuja 1 00640 HELSINKI Tel. 09 2721 300 etunimi.sukunimi@soundengine.fi erkki.castren@soundengine.fi www.soundengine.fi Gsm 040 507 3227

Puuvalonaukio 2 D 04200 KERAVA Tel. 050 341 3210 Fax 09 2705 1430 keuke@keuke.fi www.keuke.fi

Ideafix Oy

Novago Yrityskehitys Oy

Noise House Oy

Jarrutie 1 00770 HELSINKI Tel. 09 720 6580 etunimi.sukunimi@hurrikaanit.fi http://www.hurrikaanit.fi

Nummentie 12-14 08100 LOHJA Tel. 019 369 1865 Fax 019 369 1860 www.novago.fi info@novago.fi Hanko, Inkoo, Lohja, Raasepori, Siuntio

PL 55 01901 NURMIJÄRVI Tel. 0400 551 026 kimmo.kemppainen@noisehouse.fi www.noisehouse.fi DJ -palvelut Valaistuspalvelut

Nordic Envicon Oy

Posintra Oy

Huopalahdentie 24 00350 HELSINKI Tel. 0400 489 361 Fax 09 3869 4111 etunimi.sukunimi@nordicenvicon.fi www.nordicenvicon.fi

Rihkamakatu 4 a 06100 PORVOO Tel. 010 836 7700 Fax 019 529 3344 info@posintra.fi www.posintra.fi Itäisen Uudenmaan pk-yritysten kehityspalvelut, kehittämishankkeet

Öljyntorjuntakaluston myyntiä ja huoltoa Sales and maintenance of oil disposal equipment

Eerola-Yhtiöt Oy Läntinen Teollisuuskatu 15 C 02920 ESPOO Tel. 09 855 3040 Fax 09 8553 0420 etunimi.sukunimi@eerolayhtiot.fi www.eerolayhtiot.fi

Hurrikaanit Ympäristöhuolto Oy

SUEZ Suomi Oy Linjatie 6 01260 VANTAA Tel. 010 5400 Fax 010 540 1000 asiakaspalvelu@suez.fi www.suez.fi

Ympäristötutkimukset ja ympäristöpalvelut Environmental studies and services MetropoliLab Oy Viikinkaari 4 00790 HELSINKI Tel. 010 391 350 Fax 09 3103 1626 etunimi.sukunimi@metropolilab.fi www.metropolilab.fi Elintarvike-, vesi-, ympäristötutkimus. Analyysit, mittaukset, näytteenotto.

Yritysjärjestelyt Corporate transfer arrangements Midventum Oy Ludviginkatu 3-5 B 16 00130 HELSINKI Tel. 050 598 0047 marko.roukkula@midventum.fi www.midventum.fi Neuvonantopalvelut yritys-, rahoitus- ja pääomajärjestelyissä sekä yrittäjäsukupolvenvaihdoksissa.

166

Juhlakirja

2017

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry. PL 130 (Malminkatu 34, Kamppi) 00101 HELSINKI Tel. 09 149 9331 Fax 09 146 4925 etunimi.sukunimi@sfs.fi sfs@sfs.fi www.sfs.fi

Malminkaari 9 00700 HELSINKI Tel. 0207 545 060 info@ideafix.fi www.ideafix.fi

Lamor Corporation Ab Rihkamatori 2 06100 PORVOO Tel. 020 765 0100 Fax 020 765 0129 www.lamor.com/fi http://www.lamor.fi

Öljypolttimien asennusta ja huoltoa Installation and maintenance of oil burners

YRITYSVANTAA

Laivapoltin Oy

Elannontie 3 01510 VANTAA Tel. 010 423 2320 etunimi.sukunimi@yritysvantaa.fi info@yritysvantaa.fi www.yritysvantaa.fi Toimivien sekä alkavien yritysten neuvontaa.

Tarjantie 5 01400 VANTAA Tel. 050 558 2100 Fax 09 563 1472 laivapoltin@elisanet.fi www.laivapoltin.fi


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARIN

JÄSENET

MEMBERS

OF THE HELSINKI REGION CHAMBER OF COMMERCE ALPHABETICAL ORDER

KUVA SUSANNA KEKKONEN

Aakkostamisessa on noudatettu Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n standardia SFS 4600.

Huomattavaa: • henkilönimi toiminimen yhteydessä on aakkostettu ensisijaisesti sukunimen mukaan toiminimen yhteydessä olevat yhtiömuotoa osoittavat sanat (esim. Oy) eivät vaikuta aakkostukseen.


1of–Adm 1Office Finland Oy Helsinki 0942450286

Tilintarkastus Pauli Aaltonen Oy Helsinki 0500152568

* AbbVie Oy Espoo 0975184120

Accurate Accounting Oy Espoo 0503730315

1Up Media Oy Espoo 0405063506

* Asianajotoimisto Focuslaw Aaltonen & Roos, avoin yhtiö Helsinki 095862230

Aberdeen Asset Management Finland Oy Helsinki 0103040100

ACD Consulting Ky Helsinki 0405954621

* Aaltonen & Co. Ky Helsinki 0975992020

Aboma Control Oy Helsinki 0503748366

Aalto-yliopisto Helsinki 0947001

Tilitoimisto Ac Laurens Oy Helsinki 093894613

* Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Espoo 094390060

A.C. Nielsen Finland Oy Espoo 09430030

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry Espoo 0403538283

Academic Work Finland Oy Helsinki 0106805600

220 Energia Oy Helsinki 091710050

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

3D Render Oy Helsinki 0108353111 3point Oy Helsinki 0505435444 3Step IT Oy Vantaa 0105253200 3Step IT Group Oy Vantaa 0105253200

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Espoo 094682102

3T Ratkaisut Oy Kerava 0102310340

Aames Oy Helsinki 0400816146

3XO Oy Helsinki 0503212460

* Aamos Oy - Tietotekniikan koulutus Myrskylä 0400972142

4finance Oy Helsinki 0931577577

Aapos oy Tuusula 0405569381

4Safe Oy Vantaa 09282280

Aarbike Oy Sipoo 0505566829

9Lives Oy Helsinki 0207008000 A 4 Com Service Finland Oy Helsinki 0104256400 A & I Tili Oy Vantaa 0405301684

Aarreoptiikka Oy Helsinki 0400973952

A21 Helsinki Oy Helsinki 0503393209

Aarre-tilit Oy Espoo 0452659610

AAC Global Oy Helsinki 0947667800

Aarsleff Oy Nurmijärvi 092902280

AAF International Oy Vantaa 0102290700

Aava & Bang Oy Helsinki 0207861861

Aakkosto Oy Vantaa 0407579254

Lääkärikeskus Aava Oy Helsinki 0103803800

* Aallon Auto Oy Helsinki 0104239550 * Aallon Tilitoimisto Oy Helsinki 0207701600 Aallos Oy Espoo 097732805 Aalto Pankkiiriliike Oy Helsinki 0207404777 * Aalto University Executive Education Oy Helsinki 0108373700 * Hautauspalvelu Aaltonen Oy/ Viipurin Hautauspalvelu Helsinki 098055200 O. Aaltonen Oy Helsinki 0400701581

Juhlakirja

Rakennus Johan Aarnio Oy Helsinki 0503246548 Lahjatavaraliike Aarreaitta Oy Helsinki 0500422195

A-Kumppanit Oy Vantaa 0103868700

168

Aarikka Oy Helsinki 09770440

Aava Meklarit Oy Kerava 0400308725 * Aava Ohjelmistot Oy Espoo 0407782876 Aavi Technologies Oy Helsinki 0102716470 Abaton Oy Tohmajärvi 0405228008 ABAX Finland Oy Vantaa 0941310300 ABB Oy Helsinki 0102211 Abbott Oy Espoo 0975184120

2017

* Acando Oy Vantaa 04247231 ACC Orlando Oy Vantaa 0102390590 * Accado Oy Espoo 094542770 Accenture Oy Helsinki 0205725000 * Tilitoimisto Access Oy Helsinki 0504043798 AccessPoint Oy Helsinki 0504523335 Oy Accnor Ab Kirkkonummi 0405442324 Accodome Oy Tuusula 0405064022 Accon Oy Helsinki 0400222676 * Account Officer Oy Järvenpää 0405257677 * Accountdata HS Oy Espoo 0405235959 * Accounting Rocks Oy Espoo 0407011250 Accounting Services Tilimatic Oy Helsinki 09618881 Tilitoimisto Accountix Oy Vantaa 0456339715 AccountOn Oy Helsinki 0503621330 * Accountor Espoo Oy Espoo 0207442540 Accountor Etelä-Suomi Oy Helsinki 0207442360 Accountor Helsinki Oy Helsinki 0207442400 Accountor Pohjois-Helsinki Oy Helsinki 0207447752 * Accunia Oy Helsinki 0942704212

Acer Finland Oy Vantaa 092252690 ACO Pharma Oy Espoo 0207631600 ACP Auditing & Consulting Oy Kerava 0923165548 * Acquit Oy Helsinki 0207931590 Arcticstartup Media Oy Helsinki 0404174144 Action Group 3 Oy Helsinki 0505267707 Oy Actire Ab Vantaa 092710204 * Actival Oy Helsinki 0500405386 Asianajotoimisto Activatus Oy Helsinki 0925166216 Acton Oy Espoo 0400591725 Actors in Scandinavia Helsinki 0400540640 ActPro Oy Helsinki 0103228350 AD FIN Oy Hyvinkää 0207209470 ADA Drive Oy Helsinki 0407469662 Adage Oy Helsinki 0207497410 Adato Energia Oy Helsinki 0953052700 Adconsys Oy Järvenpää 092922011 Tilitoimisto Addvalue Oy Espoo 0504039882 Adecco Finland Oy Helsinki 0467102500 Adensy Oy Helsinki 0207344402 Adeptus Partners Oy Helsinki 033439944 aDigi Oy Helsinki 09737001 Adita Oy Helsinki 0207789789 Aditro Shared Services Oy Espoo 0207177000 Admico Oy Helsinki 098946670

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Adm–Alb AGIS Fire & Security Oy Helsinki 097552880

Airam Electric Oy Ab Kerava 0207545600

AKAVA ry. Helsinki 0207489400

Administer Oy Helsinki 0207032000

Oy Ag-Me Ab Nurmijärvi 098492410

Airbus Defence and Space Oy Helsinki 0104080000

Akavan Erityisalat ry Helsinki 0201235340

Admisol Oy Helsinki 0207614440

AG-Partners Corporate Finance Oy Helsinki 096811360

Airmodus Oy Helsinki 0445445694

Aker Arctic Technology Oy Helsinki 0106702000

* Admiwin Oy Vantaa 0405044095

Agronomiliitto ry Helsinki 092511160

* Aila Airo Kauneuspalvelut Ky Kauniainen 095050737

* Asianajotoimisto AKG Oy Espoo 0207811890

AD-Office Oy Lohja 019311611

Agrotaloushallinto Oy Kirkkonummi 0405791051

Airo Finland Oy Helsinki 097274871

Akin Sähkö Oy Helsinki 0445784572

Tilitoimisto Adolfsson Ky Espoo 095417169

AH Analyst Oy Helsinki 0445284150

Airola & Luokkamäki Oy Helsinki 0405581560

AKK Sports Oy Vantaa

ADP Employer Services Sweden AB Helsinki 0407070851

A.H. Rauta Oy, K-Rauta Espoon keskus Espoo 09348381

Aito & Haapasalo Entertainment Oy Helsinki 0503682818

Adrian Matkat Finland Oy Ab Helsinki 0503262184 ADS Finland Oy Espoo 0456453180 Advance Team Oy Helsinki 0405313760

Ahaa-Kiinteistöt Oy Helsinki 0405221328 Tilitoimisto Ahjoniemi Oy Vantaa 098713031

* Aito HSO ry Helsinki 095865020 * Aito Peltikatto MT Oy Helsinki 0400475954

Koneurakointi Ahlfors Oy Espoo 0400316508

* Oy Marmani Margaretha Aittokoski Ab Helsinki 092600265

Ahlstrom Oyj Helsinki 0108880

Aivokunto Oy Helsinki 0405314647

Ahlström Capital Oy Helsinki 01088818

Konsulttitoimisto Aivoriihi Oy Espoo 09597001

E. Ahlström Oy Helsinki 091488998

AJ Asunnot Oy Kirkkonummi 0400625951

Hitsaus ja Rakennustyö Aho Oy Karkkila 092242740

AJ Eurolämpö Oy Vantaa 093507700

AE Partners Oy Espoo 0407304812

Jari Ahola Oy Helsinki 0207870750

AJAN Consulting Oy Helsinki 0103874750

Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr Helsinki 0953071

* Ahlsell Oy Vantaa 0205845000

Ajan-Avain Oy Helsinki 094542460

AIG Europe Limited sivuliike Helsinki 096860380

Ajantieto Oy Helsinki 0207411080

Aikakauslehtien Liitto ry. Helsinki 0922877280

Ajasto Paperproducts Oy Helsinki 0207872710

* Ailecon Oy Helsinki 0942473201

Ajat Oy Ltd Espoo 0958400427

Aimocon Oy Vantaa 0505477689

Oy AJK-Jatkokoulutus - YFBFortbildning Ab Vantaa 095669078

Advancetec Oy Vantaa 0207199430 Adven Oy Vantaa 0103445000 Advicon Oy Kauniainen 0408408780 Asianajotoimisto ADVOCARE Patrick Lindgren Oy Helsinki 0106665680

Aerial Oy Järvenpää 092790120 Aerzen Finland Oy Ab Kirkkonummi 098194720 Affecto Oyj Espoo 020577711 AG Alarm Group Oy Vantaa 0207600910 AGA Oy Ab Espoo 0102421 * AGC Flat Glass Suomi Oy Vantaa 094366310 Agenssi Oy Helsinki 0102291390 Agentit Finland Oy Helsinki 0405005067 * Agilent Technologies Finland Oy Espoo 0108552465 Oy Agility Logistics Ab Vantaa 09618750

Aimoyhtiö Oy Helsinki 0505286907 AIMS Finland Helsinki 0107789600 AinaCom Oy Espoo 0757552000 A-Insinöörit Suunnittelu Oy Espoo 0207911777 Air BP Finland Oy Vantaa 09822537 Air Dice Oy Helsinki 0505396128

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

* AJM Kuljetus Oy Nurmijärvi 0503607481 Ajotaito Oy Autokoulu Helsinki 0104249500 Oy AJ-Tuotteet Ab Espoo 0103288850 AK Accounting Oy Helsinki 0503059302 AK-Toimistoapu Tmi Helsinki 0414319015 A-Katsastus Group Oy Helsinki 0753232000

* Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy Helsinki 096844510 Akordi Oy Helsinki 0504412863 AKR Betoni Oy Espoo 0400283173 AK-Raudoitus Oy Porvoo 0196770335 Akro Mats & Matting Oy Vantaa 098761722 Akselera Finland Oy Espoo 0405524676

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* Admincontrol Finland Oy Helsinki 0407703322

Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiö Espoo 098492340 * Aksios Corporation Oy Helsinki 05060345 Aktia Kiinteistönvälitys Oy Helsinki 0102477700 Aktia Pankki Oyj Helsinki 0102475000 Aktia Pankki Oyj Vantaa Tikkurilan konttori Vantaa 0102476100 Akukon Oy Helsinki 0103200700 Akvila Oy Helsinki 09782044 Akzo Nobel Finland Oy Vantaa 0207515500 A’la Carhu Oy Helsinki 0505721531 Pauli Alajoki Helsinki 0105322251 Tilintarkastus Jorma Alanko Oy Espoo 0400656981 Ab Alarm Control Alco Oy Vantaa 0108212121 Alastaron Moottoriparkki Oy Helsinki 0103228000 Ilkka Alatarvas Oy Espoo 093891459 Albatross Päiväkodit Oy Espoo 0407334485

Juhlakirja

2017

169


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Alb–Ant Ravintola Alberga Oy Espoo 095123600

Aller Media Oy Helsinki 0986217000

Amelar Oy Helsinki 0451337246

Andante Consulting Oy Helsinki 0405224320

ALD Automotive/Axus Finland Oy Vantaa 09851861

* Allergia- ja Astmaliitto ry. Helsinki 09473351

Amer Sports Oyj Helsinki 097257800

Anders Innovations Oy Turku 0505895018

Aleksi-paino Oy Helsinki 095860250

Allied Travel Consultants Oy Ltd Helsinki 0102316550

* Ameril Oy Helsinki 0401771771

Alektum Oy Helsinki 0923134850

ALM Partners Oy Helsinki 0102476530

Oy Amfa Finans Ab Helsinki 0108410080

Hautaustoimisto Begravningsbyrå Andersson & Co Oy Ab Loviisa 019532850

AL-Engineering Oy Espoo 09599677

Alma Media Oyj Helsinki 010665000

Amgen Aktiebolag, filial i Finland Espoo 0954900500

Alere Oy Ab Vantaa 0985202400

Almatek Oy Helsinki 0408496066

Amin Puu & Muu Oy Pukkila 0400494903

Alertum Oy Espoo 0103205772

Alphard Oy Espoo 098035653

Amina-Siivouspalvelut Avoin yhtiö Pornainen 0504634341

Alexander Group Oy Helsinki 096226000

Alrekry Oy Helsinki 098514466

Alexandria Pankkiiriliike Oyj Helsinki 020010100

Also Starring Oy Helsinki 096840200

Aminissima, Lumoavan tanssin keskus Helsinki 0503276454

Alfa Laval Nordic Oy Espoo 09804041

Altervic Oy Helsinki 0942473331

Alfa Laval Vantaa Oy Vantaa 0989441

Altia Oyj Helsinki 0207013013

* Alfa Visio Oy Helsinki 0500665511

Altilia Oy Espoo 0400352359

Ab Alfaintek Oy Helsinki 0400633084

Altitude Innovations Oy Helsinki 0407545275

Alfame Systems Oy Helsinki 0440761340

GBC Networks Oy Helsinki 0934783600

Alfmix Oy Helsinki 0105013600

Altoros Finland Oy Helsinki 0505680532

Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy Helsinki 09228321

Alumeco Finland Oy Helsinki 0108366300

Algeco Oy Nurmijärvi 0207931893

A-Luottoisännöinti Oy Kerava 0407456313

Algol Diagnostics Oy Espoo 0950991

Alupro Oy Tuusula 0207421700

Algol Oy Espoo 0950991

Amadeus Finland Oy Helsinki 0107737945

* Algol Pharma Oy Espoo 0950991

Amak Oy Helsinki 093507880

Algol Technics Oy, Materiaalinkäsittely (MAOS) Espoo 0950991

* Amara Collaboration Oy Helsinki 0405147353

Algol-Trehab Oy Espoo 0950991

Amazon Oy Espoo 097562050

AL-Katot Oy Vantaa 097771480

Amban Nordic Oy Espoo 0451133809

Alko Oy Helsinki 02071111

Ambertec Oy Espoo 0927091780

Alkuasunnot Oy Helsinki 097745366

* Ambientia Group Oy Hämeenlinna 0290010500

Tom Allen Oy Porvoo 0207737300

170

Juhlakirja

A-Market Oy Helsinki 0405041680

AMD-Palvelut Oy Helsinki 0103222666

2017

Hans Andersson Recycling Oy Järvenpää 0108206500 Mainos Andersson Vantaa 0400377518 Andumus Oy Helsinki 0505966630 * Kauneushoitola Andzinska Oy Espoo 098884904 Aneral Oy/Helsingin Autokeskus Helsinki 093464500

Ami-säätiö Helsinki 0207461200

* Angel Films Oy Helsinki 097594770

Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa Helsinki 0925353100

Oy Anglo-Nordic Ab Espoo 0941535300

Ammattikeittiöiden Suunnittelutoimisto Design Lime Oy Helsinki 0503952009 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Helsinki 0201441850

Amoila Oy Espoo 098532355 A-most Ky - Autovuokraamo Espoo Scandia Rent Espoo 09464181

A.M.S. Bokföring Oy Ab Porvoo 0195231366 Amsel Oy Hämeenlinna 092393239 AM-Tuotanto Oy Kirkkonummi 09669275 Amuletti Asunnot Oy Helsinki 094363500 Amutek Oy Vantaa 0983877100 Anaconda Visual Oy Vantaa 0207343380 Analog Devices (Finland) Oy Vantaa 0952591500 Analyse Solutions Finland Oy Helsinki 0104233040 Analyysiverstas Oy Espoo 0400906590

Anident Oy Kirkkonummi 0500100714 Oy Anima Vitae Ltd. Helsinki 0207749810

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Helsinki 0400627093

* Ampner Oy Vaasa 0505612905

* Oy Ango Ab Helsinki 0102190930

Oy Ankkalampi - Ankdammen Ab Helsinki 0405166554 Tilitoimisto Anla Oy Helsinki 092787150 Rakennuskonsultointi ANN Oy Helsinki 0505993209 Annaway Kauniainen 0505446551 Annensoppi Oy Helsinki 09445823 Annexus Oy Espoo 0405544061 Annuelli Oy Helsinki 0972689170 * Anritsu AB Filial Finland Vantaa 0207418100 Rakennustoimisto Anssi Oy Vantaa 0505281044 Anthurium Oy Helsinki 0407076534 Anticimex Oy Vantaa 0207 495 706 Taksikuljetus Petrus Anttila Oy Kerava 0405472835 Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy Helsinki 096226050

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Ant–Ast Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Helsinki 0503602465

Arbuusi Oy Askola 0400667113

* Tilitoimisto Anttinen Ky Espoo 09810540

Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Helsinki 0207699699

Anvia Securi Oy Vantaa 0290013000

VIPARO - Viittomakieliset Palvelut Aro Oy Helsinki 0403003333 * Aro Yhtiöt Oy Helsinki 0108356200

ASG - Advanced Solutions Group Oy Vantaa 0207466000 Ashland Finland Oy Porvoo 09228420 Asianajotoimisto MK-Law Oy Kirkkonummi 0407416808

Arctech Helsinki Shipyard Oy Helsinki 01062220

Oy Arosell Ab Porvoo 0405116969

* Arctest Oy Espoo 098592522

Aro-Yhtymä Oy Helsinki 02054771

Arctic Container Oy Helsinki 0400408054

* Arpre Oy Nurmijärvi 0102713009

Arctic Myynti Oy Vantaa 0400691474

Arrow ECS Finland Oy Espoo 0207656600

Tilitoimisto A-Palvelu Oy Helsinki 096801368

Arctinar Oy Helsinki 0102961300

Arrow Finland Oy Espoo 09476660

Apex Communications Finland Oy Espoo 0505378333

* Are Oy Vantaa 0205305500

* Arsedel Oy Vantaa 09 271 0019

Apfel System Oy Helsinki

Area m2 Oy Helsinki 0400555311

Artegrafica Oy Helsinki 09442072

Aresman Oy Vantaa 0942579880

Artek oy ab Helsinki 0106173420

Arffman Consulting Oy Helsinki 086151500

Artfull Oy Helsinki 093404450

Arial-Sähkö Oy Helsinki 0405926448

Articular Ab Helsinki 0941535555

Tilitoimisto Ariluoma Oy Nurmijärvi 092509595

Arts & Minds Oy Espoo 095915050

Arita Helsinki Oy Helsinki 0300472204

* Arval Oy Vantaa 0468139803

Arkadia Accounting Oy Helsinki 0985647060

Arvelin International Oy Espoo 092511110

Arkadian Laki- ja Yrityspalvelu Oy Espoo 09444455

Arvo Partners Oy Helsinki 0405084000

Arkkitehtitoimisto Konkret Oy Helsinki 093441700

Arvokatot Oy Espoo 0400104285

Assa Abloy Entrance Systems Finland Oy Espoo 0103869000

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry. Helsinki 0958444218

* Optikko Arvola Oy Helsinki 0405457978

* Assemblin Oy Helsinki 0201984640

Arkkitehtuuritoimisto Pekka Hornamo Ky Porvoo 0195246603

Arvostamo Helsinki 0503386509

Assistor Oy Ab Vantaa 0105692955

Arvotekniikka Oy Helsinki 0503797301

Astanga Jooga Helsinki Oy Helsinki 098702921

* ASAN Security Technologies Oy Espoo 0988171607

Astellas Pharma A/S, filial i Finland Espoo 0985606000

* A.S.A.P-Yhtiöt Oy Vantaa 098387600

Tilitoimisto Asterix Oy Tuusula 0409104004

* Asbesta Oy Helsinki 09670038

Tilitoimisto S. Astola Oy Vantaa 0407293329

Kiint. Oy Asemamiehenkatu 4 Helsinki 091552571

ASTQ Supply House Oy Espoo 0207780790

Asfalttikallio Oy Vantaa 0925251160

Astra Zeneca Oy Espoo 01023010

Asfalttikulma Oy Espoo 098703252

* Asianajotoimisto Astrea Oy Helsinki 096818290

Anygraaf Oy Helsinki 042422171

* Asianajotoimisto Apajalahti, Etelämäki, Pelkonen & Niemi Oy Helsinki 0207411640

Apix Messaging Oy Espoo 0942891324 APL Balance Oy Porvoo 0400362000 Aplcomp Oy Helsinki 091357266 Apocalyptica-yhtymä Helsinki 0504673269 Oy Apotti Ab Helsinki 0207191850 Apped Oy Helsinki 0407057878 Applied Numerics Oy Helsinki 0503627125 Applimed Oy Vantaa 0445960082 Apropus Oy Espoo 0405472259 * APS Safety-Point Oy Helsinki 0405329494 Apteekkien Eläkekassa Helsinki 096126270 Apti Oy Helsinki 0102299550 Aptual Commerce Oy Kouvola 0407217717 * Aqua Clean Oy Espoo 098870510 Aqua Trio Oy Vantaa 0405100051 A&R Works Oy Ab Järvenpää 092790550 ARA-asuntojen tuotanto ARTTU Oy Helsinki 0405573592 Arazzo Oy Vantaa 0207545777

Arla Oy Sipoo 09272001 * Arlave Consulting Espoo 0505880440 Oy Arlit Ab Helsinki 097591975 * Arme Oy Vantaa 0102170000 Tilipalvelu Arnomark Oy Helsinki 0934362460 * Aro Systems Oy Helsinki 0108356200 Kuljetusrinki Oy Veikko Aro Helsinki 0400252140

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Asko Anttila Oy Karkkila 0108355800

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Aon Finland Oy Helsinki 0201266200

Askalon AB, filial i Finland Vantaa 0207416200

Askolan kunta Askola 019529100 Askolan Tili Oy Askola 019643911 Askur Oy Helsinki 0405531678 ASM Microchemistry Oy Helsinki 09525540 Asmark Oy LKV Lohja 0505252122 Asme Tiimi Oy Helsinki 0988601744 Asoma Oy Helsinki 096962600 Aspicore Oy Espoo 0962191045 * Aspo Oyj Helsinki 095211 Asqella Oy Helsinki 0407369717 ASR-Palvelu Oy Kerava 0108303555

Juhlakirja

2017

171


Ast–Awr Astute Consulting Ky Järvenpää 0405563556

* Atradius Crédito y Caución S.A. de Seguros y Reaseguros, sivuliike Suomessa Helsinki 096811240

Asunto Maisteri Oy Vantaa 0407220580

* Atria Suomi Oy Seinäjoki 0204728111

Asuntoleijonat Oy Helsinki 0947802464

Ats-Ammattityökalut Oy Porvoo 0201442020

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Asuntorengas Oy Helsinki 0400933595

Attendo Terveyspalvelut Oy Helsinki 030 634 2000

* Asuntosalkku Oy Helsinki 0102327307

Attido Oy Espoo

Asuntosäätiö Espoo 098093210 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Helsinki 0201612230 Asuntoverstas Yhtiöt Oy Helsinki 0942579299 * ASV-Jarex Oy Tuusula 092757322

* Aucor Oy Helsinki 0405770215

Tilitoimisto Auctora Oy Vantaa 0404824225

* AT COMPLEX OY Vantaa 0458637284

* Audico Systems Oy Helsinki 0105694610

aTalent Recruiting Oy Helsinki 0505990623

Audio Riders Oy Nurmijärvi 092766820

Atao Oy Vantaa 0102310080

Audio-Kaluste Oy Karkkila 092255303

ATEA Finland Oy Vantaa 010613611

Audit Team Finland Oy Helsinki 0400439070

Atexor Oy Espoo 0207343250

August Associates Oy Helsinki 096812560

* Oy Atlas Copco Ab Vantaa 0207189200 Oy Atlas Copco Kompressorit Ab Vantaa 0207189200 Atlas Copco Louhintatekniikka Oy Ab Vantaa 0207189300 * OY Atlas Copco Tools AB Vantaa 0207189400 ATLAS ELEKTRONIK Finland Oy Espoo 0207790180 Atlas One Oy Helsinki 0458688999

AUMA Finland Oy Espoo 09584022 Aura Light Oy Vantaa 098553640 Auramo Oy Järvenpää 0982931 Asianajotoimisto Aurejärvi Oy Helsinki 0103224360 Aureolis Oy Espoo 0207412790 Aurinkolahden Rakennuspalvelut Oy Helsinki 0207856480

* ATN-Engineering Oy Vantaa 0207416280

* Auronic Oy Helsinki 0405652119

Atol Avion Oy Helsinki 0405014156

Oy Aurora Data and Systems Ltd. Loviisa 0408669969

* Aton Oy Helsinki 095664511

Ab Ausweg Oy Helsinki 0400300745

* Atop-Tieto Oy Vantaa 0207861100

Hautaustoimisto Autio Oy Helsinki 09448346

Atoy Oy Helsinki 0968271

Autismisäätiö Helsinki 0447654300

ATP-trading Oy Helsinki 093250055

Juhlakirja

Hoivakoti Atzalea Oy Vantaa 0505634086

NOTARIAATTI AUCTOR Helsinki 05068621

Aswel Oy Tuusula 0400709378

172

AT-Tuote Oy Sipoo 092745500

2017

Auto Luola Oy Helsinki 0405271929

Avatron Oy Vantaa 0207418770

Autoalan Keskusliitto ry. Helsinki 0105045000

Avaus Marketing Innovations Oy Helsinki 0201500300

* Autobodyparts Oy Espoo 098521140

AVCONCEPT OY Espoo 0505660933

Oy Autocarrera Ab Helsinki 094391140

* Eläinklinikka Avec Oy Porvoo 0504672501

* Auto-Lahela Oy Vantaa 097599640

Avecra Oy Helsinki 030714

* Autoliitto ry. Helsinki 0972584400

* Avena Nordic Grain Oy Helsinki 01040202

Automatia Pankkiautomaatit Oy Helsinki 0913361

* Avenis Oy Helsinki 0102398350

Automotive Group Oy Vantaa 0504118672

Aventra Oy Espoo 0942511251

* Autopiste K&M Oy Porvoo 0400427475

Avenum Oy Helsinki 0405118619

* Autovahinkokeskus Oy Espoo 0107737500

Averfin Oy Pori 0407335780

* Autovista Oy Espoo 0207521600

Aviana Ky Helsinki 09646404

Oy Autrol Ab Espoo 094391120

Aviator Airport Services Finland Oy Vantaa 0400980041

AUVCO Oy Helsinki 0445006115

* AVID Nordic AB, Sivuliike Suomessa Helsinki 092290160

* Kuljetus V ja M Auvinen Oy Helsinki 0500404226

Avida Finans AB, filial i Finland Espoo 0757550060

AVAIN Asumisoikeus Oy Helsinki 0207624700

Tilitoimisto Avion Oy Helsinki 0201407130

Avain Yhtiöt Oy Helsinki 05066169

Aviterra Oy Helsinki 0442945593

Avainapteekkien Markkinointi Oy Helsinki 0405083398

AV-Komponentti Oy Espoo 098678020

Avain-Asema Oy Helsinki 097011611

Avnet Nortec Oy Espoo 0207499200

Avainmedia Lähetysjärjestö ry Kerava 0207414530

Avoine Oy Helsinki 0103090980

* Avaintieto Oy Helsinki 097597330

Avoline Oy Helsinki 0207410820

Avaintilat Oy LKV Espoo 0505506660

* Avoset Oy Kirkkonummi 0400612398

Avalon Rubber Oy Vantaa 0400322015

AVS-Yhtiöt Oy Espoo 0106137100

* Avanade Finland Oy Helsinki 0207433380

AV-Tiimi LJ Oy Kerava 0207559494

Avanto Ventures Oy Helsinki 0405051028

Av-Tuottajien Tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Helsinki 09440471

Avara Oy Helsinki 0201774500 Avarea Oy Helsinki 0405389231 Avarn Security Oy Helsinki 02042828

AW-Energy Oy Vantaa 0400681061 AWR-APLAC OY Espoo 0108345900

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Axe–Bio Axel Group Logistic Systems Oy Kerava 0104255500

Barona IT Oy Helsinki 0201983460

Beijer Oy Vantaa 0961520550

Betomix Oy Vantaa 0503690838

Axflow Oy Helsinki 0108369900

* Barona Logistiikka Oy Vantaa 0201983460

* BELIMO Finland Oy Helsinki 0207639500

Betonivuori Oy Tuusula 0400816354

* Axiell Finland Oy Vantaa 0290009500

Barona Rakennus Oy Vantaa 0201983460

Bellcrest Käännökset Oy Helsinki 096818140

Axopar Boats Oy Helsinki 0405607901

Barona Teollisuus Oy Helsinki 0201983460

Benefit Brokers Oy Helsinki 0104360600

Better Business international Communication Finland Oy Helsinki 0108204200

Axpo Finland Oy Vantaa 0500837893

BaseN Oy Helsinki 0942824200

Benify Oy Helsinki 0445465482

Ay-Tilipalvelu Oy Helsinki 0103205670

BASF Oy Helsinki 09615981

Benemen Oy Helsinki 0404562200

Azets Insight Oy Helsinki 01075640

Basic-Fashion Oy Helsinki 0958498600

Beneq Oy Espoo 097599530

Azets People Oy Helsinki 095658980

BasWare Oyj Espoo 09879171

Beoman Oy Espoo 09479001

B1G Finland Oy Helsinki 0440468999

* Batofin Oy Ab Helsinki 0102710120

Babyidea Oy Vantaa 0941108520

Battalco Helsinki 0465758550

Berendsen Textil Service AB filial i Finland Tuusula 0207889200

Back Office Services Oy BOS Espoo 0505548400

Bauer Media Oy Helsinki 0207474000

Asianajotoimisto Backström & Co Oy Helsinki 096689940

Bauer Solutions Oy Vantaa 0409007651

Bahiwera Oy Tuusula 0400206290

Bauer Watertechnology Oy Vantaa 0927699556

Balance-Team Oy Helsinki 0207209720

Bava Ky Helsinki 0405457979

Balanus Oy Mäntsälä 0207579810

Baxter Oy Helsinki 098621111

Balart Oy Vantaa 098723165

B&B Advisors Finland Oy Porvoo +862161036883

* Balentor Oy Helsinki 0104211700

BCI Business Coaching International Oy Ltd Helsinki 0102353976

Bang & Bonsomer Group Oy Helsinki 09681081 Banijay Finland Oy Helsinki 0941744700 Banssi Helsinki Oy Helsinki 0405366881 Banzai Marketing Oy Helsinki 095868320 Baransu Oy Espoo 0102316931 Barfix Oy Nurmijärvi 0104229980 Oy Baritec Ab Helsinki 096963800 * Barona Group Oy Helsinki 0201983460 Barona Henkilöstöpalvelut Oy Helsinki 0201983460

Beverage Partners Finland Oy Helsinki 096229190 Beveric Oy Helsinki 092224416 Bevi Finland Oy Espoo 0927091210 * Bevista Oy Helsinki 097288180 Bevpak Oy Helsinki 092732510

Beretta Palvelut Oy Helsinki 0415239808

Oy Beweship Ab Vantaa 0207857500

* Oy G.W. Berg & Co Ab Vantaa 0201255255

Bewi Styrochem Oy Porvoo 0207620200

Berggren Oy Ab Helsinki 0102272000

Bework Oy Turku 0403075101

Kiviveistämö Berglöf Oy Porvoo 0405139741

BF Conveyor Oy Ab Helsinki 097593162

Asianajotoimisto Bergmann Oy Helsinki 096962070

Big Apple Top Oy Espoo 0414563421

Berlitz Language Services Helsinki 096689460

* BIGBANK AS Suomen sivuliike Helsinki 09 4259 9691

Christian Berner Oy Vantaa 092766830

Bigs Oy Espoo 0400932636

Berner Oy Helsinki 02079100

Biisoni Oy Helsinki 0103869300

BCM-rakenne Oy/Ab Porvoo 0400493093

Bertschi Finland Oy Helsinki 0934173730

Biit Oy Espoo 0923165200

BDO Audiator Oy Helsinki 0207432920

BES Built Environment Services Oy Helsinki 0505501234

* Oy Bike Group Finland Ltd Kerava 092948456

BDO Consulting Oy Helsinki 0207432920

Bestgoods, Finland Oy Porvoo 0405388007

* Bilanssi Oy Helsinki 0207641600

BDO Oy Helsinki 0207432920

Best-Hall Oy Kokkola 068325000

BDO Yhtiötarkastus Oy Helsinki 0207432920

Bestseller Retail Finland Oy Espoo

Bilfinger Industrial Services Finland Oy Porvoo 0103277900

Beaconsim Oy Helsinki 0505149705 Becton Dickinson Oy Vantaa 098870780 Bedika Oy Helsinki 0941355100 Beibamboo Oy Helsinki 0408350500

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Bestseller Wholesale Finland Oy Helsinki 0207474600 Beta Neon Oy Kerava 092742656 Betesdan Vuokra-asunnot Oy Vantaa 0956391 Bet-Man Oy Vantaa 0503430575 Betomik Oy Vantaa 0445050504

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Baltic Bolt Finland Oy Vihti 092252100

Beup Automation Oy Helsinki 094174840

Bilia Oy Ab Vantaa 010852211 Bilot Consulting Oy Helsinki 0105484800 Bilto Oy Lohja 095485656 BioBag Finland Oy Vantaa 0405780478 Biobe Oy Helsinki 097743270

Juhlakirja

2017

173


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Bio–Bue Biofarm Oy Karkkila 092252560

BlueFors Cryogenics Oy Helsinki 0956174800

* Borgå folkakademi Ab Porvoo 0195769500

Bright Finland Oy Espoo 0108414150

Biolin Scientific Oy Espoo 0954973300

Bluet Oy Ltd Helsinki 0445181058

Bosch Rexroth Oy Vantaa 0103441000

* Bring Express Suomi Oy Helsinki 09650650

Oy Biomar Ab Vantaa 098522177

Blue-Team Oy Helsinki 0400870239

Robert Bosch Oy Vantaa 01048080

Bringwell Finland Oy Helsinki 0961500875

Biomed Oy Helsinki 0934246340

Bluetech Finland Oy Helsinki 0405546454

* Brink Consulting Oy Ab Helsinki 0400306900

bioMérieux Suomi Oy Espoo 098545600

Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy Helsinki 096821102

The Boston Consulting Group Nordic AB, filial i Finland Helsinki 0985686000

BioNordika Oy Helsinki 0207410270

BM Raudoitekonsultit Oy Järvenpää 094171758

Oy Bios Agricorp Ltd Helsinki 0941590334

Boardman Oy Espoo 0106808000

Asianajotoimisto Bird & Bird Oy Helsinki 096226670

Bob the Robot Oy Helsinki 0207659779

Oy Bisly Ltd Helsinki 0407440568

Bocap Private Equity Oy Helsinki 0405155893

Bisnode Finland Oy Helsinki 0975119100

Otto Bock Scandinavia Ab, filial i Finland Helsinki 0104006940

Bitmill Oy Helsinki 093512004 Oy Bitpress Ab Kirkkonummi 0201985150 BJ Services Oy Kerava 092947630 Black Box Finland Oy Helsinki 0201888860 Blackout Lighting Finland Oy Helsinki 0400844450 Blancco Oy Ltd. Helsinki 0207433850

Blom Jari Juhani, JB-Turvatekniikka Pornainen 0404180303 Blom Kartta Oy Helsinki 0103228940 M. Blomster Consulting Oy Helsinki 0407557745 * Blond Accounts Oy Helsinki 09444904 Tilausliikenne Blue Cart Oy Sipoo 0500814545 * BlueCielo ECM Solutions Oy Espoo 09229171

174

Juhlakirja

2017

BPW Kraatz Finance Oy Espoo 0207936700

* Boehringer Ingelheim Finland Ky Helsinki 0103102809

* Brand Factory Finland Oy Espoo 010344200

Boknäs Huonekalut Oy Vantaa 0947703230

Brandkind Marketing Communications Finland Oy Helsinki 093411311

BoMentis Oy Espoo 0405033597

Bookers Finland Oy Helsinki 09773821

BLOK Accounting Oy Inkoo 0440261179

BPW Kraatz Oy Espoo 0207936700

Brammer Oy Vantaa 093424300

Bonnier Kirjat Suomi Oy Helsinki 096937641

Blickle Oy Vantaa 095407520

BPS Consulting Finland Oy Espoo 0957616100

Bodycote Lämpökäsittely Oy Vantaa 0207466300

Bond Creative Agency Oy Helsinki 0405560247

Blic Oy Helsinki 0505211564

Boxon Oy Helsinki 0947622400

Brainwood Oy Helsinki 0400104371

Bonava Suomi Oy Helsinki 0104002000

BLC Turva Oy Vantaa 04244681

* Oy Bowling Ab Helsinki 092514440

* Boco IP Oy Ab Helsinki 096866840

Bonamer Oy Sipoo 098779188

BLC Taito Oy Espoo 0104084000

Suunnittelutoimisto BOTH Oy Helsinki 0453418787

Bookwell Oy Porvoo 01921941 * Booky.fi Oy Vantaa 0757563600 Boomeranger Boats Oy Loviisa 019515805 Borealis Polymers Oy Porvoo 09394900 Asianajotoimisto Borenius Oy Helsinki 02071333 Sipoon Hautauspalvelu P.Borg & Co Porvoo 0500473557

Brandsense Oy Vantaa 0505148660 Brandt Group Oy Ltd. Helsinki 0108363270 BrandWorxx Oy Helsinki 096844540 Mainostoimisto BrandX Oy Lohja 0503062173 B. Braun Medical Oy Helsinki 0201772700 Brave Alliance Suomi Oy Helsinki 0407511872 Muototalo Bravoo Oy Helsinki 0407202881 Bravotels Oy Loviisa 0505112466 Brenntag Nordic Oy Vantaa 095495640 Brevini Finland Oy Espoo 0207431828 Bridge Partners Helsinki 0207597160 Bridgestone Finland Oy Vantaa 0207936200

Brione Oy Porvoo 019582291 Oy Bristol-Myers Squibb (Finland) Ab Espoo 0925121230 * British American Tobacco Finland Oy Helsinki 09731311 Broad Scope Management Consulting Oy Helsinki 0405568266 Broadius Partners Oy Helsinki 0968178258 Brodeeraus Jo-Ha Oy Vantaa 0500411757 Brother Finland, Brother Nordic A/S Tanska, sivuliike Suomessa Vantaa 09875921 * Brown-Forman Finland Oy Helsinki 0207200500 Brunberg Oy Porvoo 0195484200 Brunnen Communications Oy Helsinki 0503257347 Brunswick Marine in Finland and the Baltic States Oy Espoo 094390150 Brushpainters Oy Helsinki 09496443 Bränn & Bränn Oy Helsinki 0102395900 BS Bestones Oy Sipoo 0975992433 BSH Kodinkoneet Oy Helsinki 0207510700 BSH Partners Oy Espoo 0407629628 BTG Instruments AB, filial i Finland Espoo 092293010 BTI Studios Oy Helsinki 0941337700 BTI Studios Suomi Oy Helsinki 0409030142 BTJ Finland Oy Helsinki 095840440 Buena Creative Oy Helsinki 0407345499

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Bue–Cel CA Partners Oy Helsinki 0445960660

Bufab Finland Oy Vantaa 0207931200

CA Software Finland Oy Espoo 0207411680

Build Care Oy Vantaa 0400507307

Cabing Oy Helsinki 0400407507

Bukowski Oy Ab Helsinki 096689110

Café Cabriole Oy Porvoo 0405835761

Bulevardin Kodit Oy Helsinki 0105812470

* Cadence Rental Oy Helsinki 0201213590

* Bulls Press Oy Helsinki 096129650

* Cadworks Oy Järvenpää 0108357300

Bureau Veritas Branch Office Finland Helsinki 0108308630

* Cafe Viinikanat Oy, Ravintola Old Story Vantaa 098736630

Bürkert Oy Helsinki 0207412550 Busch Vakuumteknik Oy Vantaa 097746060 Business Center Papula Oy Helsinki 0102710670 Business Edge Oy Espoo 0404504032 Business Meeting Park Oy Helsinki 096822768 Business Rooster Oy Kirkkonummi 0500609097 * Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu Helsinki 09655881 Buslink Oy Helsinki 096211040 Busmo Oy Helsinki 0400488008 Buusteri Oy Espoo 0985674700 Buying Service Oy Helsinki 09490120 B&W Group Finland Oy Helsinki 0207430075 By Pia’s Oy Espoo 0415014737 Ab ByggmagisternRakennusmaisteri Oy Porvoo 0503007357

CAJ Oy Vantaa 095308840 * Calderys Finland Oy Vantaa 098545060 Oy Caldomix Ab Helsinki 0103975100 Camfil Oy Espoo 098190380 Camp Scandinavia Ortopedi Oy Helsinki 093507630 Bruce Campbell Ltd Oy Helsinki 097594410 * Bruce Campbell Group Oy Helsinki 097594410 Camteam Oy Kaarina 0405002194 Canal Digital Finland Oy Espoo 0207181290 Candor Oy Espoo 098190720 Candy Hoover Oy Espoo 094393000 Candyking Finland Oy Helsinki 0985615000 Canon Oy Helsinki 0105444500 Oy Canorama Ab Helsinki 0201122660

* Byggnadsekonomi Oy Espoo 0504660907

Canter Oy Espoo 0103156920

Bynfo Oy Helsinki 0400563481

Capacent Oy Helsinki 0207756000

Oy Byvax Ab Helsinki 096129040

Capase Oy Espoo 0405782411

Merja Bäckman Helsinki 0505238992

Oy Capful Ltd Helsinki 0925178320

Bä-Ro Finland Oy Helsinki 097557559

Capgemini Finland Oy Espoo 09452651

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Capital Legal Services International, LCC sivuliike Suomessa Helsinki 0207346490 CapMan Oyj Helsinki 0207207500 Capmare Oy Hyvinkää 019483460 Oy Cap-Net Finland Ab Joensuu 0400882000 Captol Invest Oy Helsinki 093508511 CapWell Oy Helsinki 0405530883 * Oy CapWise Ab Kauniainen 0400684860 Car Renters Finland Oy/ Autovuokraamo FiRENT Oulu 0400110553 CardPlus Oy Espoo 0207417430 Cargill Nordic Oy Helsinki 0207558370 Cargo Fix Oy Vantaa 0451371877 Oy Cargomasters Group Ltd Helsinki 097262771 Cargotec Oyj Helsinki 0207774000 Tilitsto Carinan Tilit ja Taseet Oy Espoo 094555939 Carital Oy Helsinki 092746800 Carl Zeiss Oy Vantaa 0207940890 Merja Carlander Helsinki 0503390965 P. Carlson Oy Järvenpää 0504064406 Carnegie Investment Bank Ab, Finland Branch Helsinki 09618711 * Carnero Oy Espoo 0505810832 Ab Carolin Oy Espoo 0106667300 Carpentum Oy Espoo 098676510 Carpet Team LTD Oy Porvoo 0400783322 Oy Casa Buena Ab Tuusula 0405123272 * Casa Gusto Oy Vantaa 0925137777 * Casa tilitoimisto-CTY Oy Helsinki 0207862880

Casac Ky Helsinki 0405505381 Carlo Casagrande & Co. Oy Helsinki 09755131 * Cash Back Finland Oy Ab Helsinki 094778040 Casmo Oy Vantaa 0207756600 * CastorIT Oy Espoo 0405668905 Castrén Engine Osakeyhtiö Helsinki 092721300 Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Helsinki 0207765765 Casvu Group Oy Helsinki 0504623300 Casvux Oy Vantaa 0207354050 Catalina Oy Helsinki 096801227 Catella Asset Management Oy Helsinki 0105220100

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Buenaventura Oy Helsinki 0400419544

* Catella Property Oy Helsinki 0105220100 * Caves Oy Järvenpää 0400813443 * Cavotec Finland Oy Espoo 098870200 Cawaltec Sipoo 0201556910 CBOSS Oy Helsinki 0404835660 CBRE GWS Finland Oy Helsinki 0207612300 C & C Port Agency Finland Oy Ltd Helsinki 0103467820 Oy CC-COMPANY Teknokemia Ltd. Nurmijärvi 098789980 Mainostoimisto C.Diem Oy Helsinki 097260199 CD-Yhtiöt Oy Helsinki 093436380 Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy Helsinki 0408452159 Ceesta Oy Helsinki 0401779003 Oy Celego Ab Kirkkonummi 093486900 * Céline Oy Ab Helsinki 0968555850 * Cellit Invest Ltd Oy Helsinki 0400403776

Juhlakirja

2017

175


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Cel–Con Celltech Oy Helsinki 0207999640

Cimson Koulutuspalvelut Oy Espoo 0207912970

Climber Finland Oy Vantaa 0405128495

Colorsep Oy Espoo 0988162600

Cering Oy Nurmijärvi 0400626439

Cinia Group Oy Espoo 0408621447

Cloud Fuel Oy Espoo 0408408673

Insinööritoimisto Comatec Oy Vantaa 0290002020

Cermetal Oy Helsinki 0509175845

Circo Aereo ry Helsinki 0503492079

* Cloudator Oy Helsinki 0503648650

Comax Oy Helsinki 09177377

Certego Oy Espoo 0207800200

Circulation Oy Helsinki 0409118881

Cloudriven Oy Espoo 0505604607

Combat Academy Oy Helsinki 0201553550

* Certex Finland Oy Espoo 0201550220

City Lights Oy Helsinki 093417650

CloudStreet Oy Helsinki 0505829809

Oy Combi Cool Ab Vantaa 097771230

CGM Consulting Ltd Oy Helsinki 0405006163

Citycon Oyj Helsinki 0207664400

Clover Bonum Oy Porvoo 0400411050

Combi Works Oy Ab Helsinki 0102193080

Ch5 Finland Oy Helsinki 0207655500

City-Katto Oy Helsinki 0405850703

CM & HR Consulting Oy Espoo 0407722150

Oy Combinent Ab Porvoo 0207311330

Tilitoimisto CH-Account Oy Ab Helsinki 0929054000

Citymac Travels Oy Vantaa 093294800

CM Tools Oy Porvoo 0207434656

Combitech Oy Espoo 0207960600

The Change Group Helsinki Oy Helsinki 0927070071

* Cityterveys Oy Helsinki 0103263260

Oy CMA CGM Finland Ab Helsinki 096850188

ComCraft Solutions Oy Helsinki 0405555667

Change Line Oy Ab Vantaa 0505002310

* CityWork Helsinki Oy Helsinki 0207919540

CN Center Oy Helsinki 097552650

Comet Consular Services Oy Helsinki 0800114600

CHANGE of Scandinavia Finland Oy Ab Helsinki 0207496700

CityWork Uusimaa Oy Helsinki 0207919553

CNC Maint-Tech Oy Kerava 0207851570

Comgate Oy Helsinki 09777650

Arkkitehtitoimisto CJN Oy Espoo 094355300

Coach E Espoo 0407614295

Comodo Asunnot Oy Helsinki 0104704380

Claned Group Oy Ab Helsinki 0407026998

Coating Tech Oy Vantaa 0207798790

Completo Consulting Oy Espoo 0405119135

Clariant SE, Branch in Finland Vantaa 0106808500

* Coats Opti Oy Vantaa 093489003

Comptel Oyj Helsinki 097001131

Clean Club Oy Helsinki 0104212100

Cocomms Oy Ltd Helsinki 096689690

Comptus Oy Vantaa 098553840

Clean Import Oy Espoo 098494910

Co-Create Solutions Oy Helsinki 0503761139

Oy Conaxess Trade Finland Ab Helsinki 0207411220

Clean Key Oy Helsinki 0103220200

Codecon Oy Helsinki 0958400484

Conceptum Logistics (Finland) Oy Ltd Helsinki 0942414683

Clean-Kalle Ab Oy Helsinki 0192646600

Codemate Oy Helsinki 0207551050

Concrete Urakointi Oy Vantaa 0458447005

CleanMarin Oy Helsinki 0103263030

* Cojot Oy Espoo 094522334

* Conect Oy Helsinki 096812000

Cleanosol Oy Nurmijärvi 0405515547

Collector Bank AB, Suomen sivuliike Helsinki 0931589900

Cone-Ware Oy Helsinki 0405195563

Clear Channel Suomi Oy Helsinki 0207312000

Collex Oy Espoo 0405577868

Confidence m2 Oy Espoo 0923101200

Clear Edge Finland Oy Espoo 098127470

Colly Company Oy Ab Helsinki 029006150

Ab Connectare Oy Helsinki 0405629642

Clear mind Oy Helsinki 0401544999

Colmec Oy Nurmijärvi 0401367500

Connection House Oy Tampere 0108205600

* Clenix Oy Tuusula 0503525081

Colmicon Oy Vantaa 0406702654

Conorin Oy Espoo 09730835

Clerica Oy Karkkila 0407662171

Coloplast Oy Vantaa 098946750

Considero Oy Espoo 0408677914

Clever Girl Oy Helsinki 0400897887

ColorNet Oy Tuusula 098700360

Consilium Marine Oy Vantaa 010819100

* ClimaConsult Finland Oy Espoo 098678120

Colornova Oy Järvenpää 0103210540

Consista Oy Helsinki 096225715

Checkpoint Systems Finland Oy Helsinki 0207590000 Chemitec Consulting Oy Espoo 095021034 Cheos Oy Espoo 0201986464 Oy Chic Catering Ab Helsinki 098234832 Chiller Oy Tuusula 092747670 Oy China Partners Ltd Vantaa 0405443140 Chinaman Oy Helsinki 0104207742 ChinaPro Espoo 0405115233 Ab Chipsters Food Oy Kerava 0207738200 Parfums Christian Dior Oy Helsinki 0207433550 Chromaflo Technologies Finland Oy Vantaa 0207188000 CHS Logistics Oy Vantaa 0207669402 * ChyronHego Finland Oy Helsinki 0400700823 CIBER Oy Espoo 0207290700 * CIL Suomi Oy Helsinki 09503441

176

Juhlakirja

2017

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Con–Dci * Cormet Oy Vantaa 095660950

* Crnet Oy Helsinki 0505113703

Daigo Oy Espoo 0503100603

Consti Julkisivut Oy Helsinki 01028860

* Coroke Oy Helsinki 0458432265

Cron-Tek Oy Helsinki 095494660

Damados Oy Vantaa 0400974999

Const-Mac Oy Helsinki 0500608404

Corporate Advisor Group Oy Helsinki 094764600

Crop Agency Oy Helsinki 0207199910

Damico Oy Helsinki 0505272465

Constra Group Oy Helsinki 0942598880

Cortex Oy Espoo 097590770

CR-Tukku Oy Helsinki 093742507

Damicon Kraa Oy Helsinki 095865870

Consulting Union Ltd. Oy Espoo 0400873367

Corvilla Oy Nurmijärvi 092766600

Crudex Oy Espoo 0103205320

Dammega Oy Vantaa 0400977711

Consultor Finland Oy Vantaa 0505321689

Cosci-tuning Oy Helsinki 093215952

CS Control Software Oy Espoo 0400602506

Danbrit Oy Espoo 095915300

Contable Oy Espoo 0207032700

Cosfim Oy Helsinki 01041328802

Oy Danfoss Ab Espoo 0207619683

Container-Depot Ltd Oy Helsinki 0405455910

Costo Oy Helsinki 0407395811

* CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy Espoo 094572001

Containerships Oyj Helsinki 0207441441

Count Deal Oy Helsinki 0108216500

* Content Union Oy Kauniainen 0106688866

CoverGlobal Oy Vantaa 0106664610

Oy Contextia Ab Helsinki 0105258800

* Cox Consulting Oy Espoo 0942513000

Continental Foods Finland AB Vantaa 0207681400

Crafthouse Oy Helsinki 0108370100

Continental Rengas Oy Espoo 09 329900

Craftworks Oy Helsinki 0405227432

Contract Deco Oy Helsinki 0505762600

* Cramo Oyj Vantaa 010661100

Contribyte Oy Helsinki 0405439845

Cramo Finland Oy Vantaa 01066110

Convino Oy Helsinki 05067047

* Crayon Oy Helsinki 0104408300

Convion Oy Espoo 0103287370

CRD Systems Oy Helsinki 0103098101

* Cool Company Oy Helsinki 09531405

Crea Television Helsinki 0207131240

Coolpint Oy Helsinki 093462872

Creadesign Oy Helsinki 0447177744

Coor Service Management Oy Espoo 0102343400

Oy CreAnno Ab Helsinki 096223344

Copertura Oy Vantaa 0954942610

Credicon Oy Espoo 0405282138

Copy Shop Oy Espoo 0975105400

Crédito Cobro Oy Helsinki 0102860000

Cora Refinish Oy Vantaa 0108210100

Cremcon Oy Vantaa 0207290710

Corbel Oy Helsinki 0207191210

Psykologitoimisto Cresco Oy Helsinki 0207415380

* Corellia Helsinki Oy Helsinki 0401713360

CRF Box Oy Helsinki 020170070

Coreorient Oy Espoo 0504836388

CristalliTalous Oy Helsinki 0400911376

Oy Corima Finland Ltd Helsinki 0400437581

CRM Finland Oy Espoo 0407772361

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

CSI Helsinki Oy Helsinki 0975622710

Dangerous Goods Management Finland Oy Vantaa 0104240500

CSolutor Oy Espoo 0961246750

Danone Finland Oy Helsinki 0201427700

Cubiks Finland Oy Helsinki 09695240

Danske Bank Oyj Helsinki 0105460000

* Cubior Consulting Oy Turku 0405967878

* DANX OY Vantaa 0942414000

Cublin Pornainen 0415398001

* Dasys Oy Helsinki 0972790717

Cuckoo Networks Oy Helsinki 0449923744

* Data Monitor Communication Finland Oy Helsinki 092252270

Cumasa Oy Ab Espoo 095874313 Curato Partners Oy Vantaa 0440610925 Customer Intelligence Finland Oy Helsinki 0405817808 * Oy Custone Ltd Helsinki 0405823183 * Cuuma Communications Oy Helsinki 0942419700 Cybershop Helsinki Oy Helsinki 0465461019 Cygate Oy Helsinki 096138911 Oy Cyklop Ab Helsinki 0207229010 * D7C8 Consulting Oy Helsinki 0400668783 DACHSER Finland Air & Sea Logistics Oy Vantaa 09825561

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Consmet Oy Helsinki 094362310

DataCenter Finland Oy Espoo 0103978000 Datacleric Oy Vantaa 098387740 * Datafisher Oy Helsinki 0445932337 Data-Mate Oy Helsinki 095404360 Datapartner Oy Porvoo 0195410100 Datasilta Oy Espoo 0102194900 * Datium Oy Helsinki 0403000100 Davinor Oy Helsinki 097288640 Day Medical Oy Helsinki 0108411600 Dazzle Oy Helsinki 0503412901

Dacta Oy Helsinki 094342770

DB-yksi Oy Helsinki 0400448307

Oy Dagmar Ab Helsinki 09693011

DCity Stations Oy Helsinki 0400422069

Oy Dahlberg & Co. Ab Kirkkonummi 0106860300

Juhlakirja

2017

177


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

De–Dos D.E. Prego Oy Espoo 0400512513

DENCON Foods Oy Espoo 098767232

D & E Trading Oy Lohja 0207118670

Deniss Ceylan Oy Nurmijärvi 0505149331

DearCustomer Design Helsinki 0400606492

* Dentarium Oy Helsinki 096221533

* Pohjois-Helsingin tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki 093462340

Dentsply Ih Oy Helsinki 098676160

* Debex Oy Ab Espoo 098044583

Destia Oy Vantaa 02044411

Debora Oy Helsinki 0103208833

Matkatoimisto Detur Finland Oy Helsinki 0207850850

Decem Pharma Oy Vantaa 0503632643

Devcons Oy Ab Espoo 0207414340

* Decens Oy Espoo 0207099300

Develor Productions Oy Helsinki 0400633190

Deduktia Oy Helsinki 0405289399

Devexor Water Treatment Oy Vihti 092247011

* Deep Lead Oy Lahti 0102815590 Oy Degerby Constructor Ab Helsinki 01950561 DEinternational Oy Helsinki 096122120

Oy Devilux Ab Helsinki 0400443268

Dexinvest Oy Helsinki 0500602260

Delcon Oy Vihti 097771180

Dexor Oy Vantaa 0400158781

Delete Finland Oy Helsinki 0106561000

Dextra Oy Helsinki 09560160

* Delficon Oy Espoo 0929067506

D-Fence Oy Helsinki 096231418

DeliDeli Oy Helsinki 0405523158

DHL Freight (Finland) Oy Vantaa 0205333

Delifox Ravintolat Oy Helsinki 0935083732 Delingua Oy Helsinki 0207431389 Delipap Oy Kirkkonummi 0926062206 Dell Oy Ab Espoo 0207533533 Deloitte & Touche Oy Helsinki 020755500 Delta Energy Systems (Finland) Oy Espoo 09849660 Oy Deltaelementti Ab Espoo 0503379541 * Deltagon Group Oy Helsinki 096850320 Sähköinsinööritoimisto Delta-KN Oy Helsinki 0108203400

Juhlakirja

Deviation Finland Oy Helsinki 0503364056

DevResult Oy Kauniainen 05060949

Dekomarkkinointi Oy Helsinki 092727590

178

Destaclean Oy Vantaa 0942413700

2017

Dito Yrityspalvelut Oy Helsinki 0103203680

* Diamonds and Pearls Development Oy Helsinki 0407078995

Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy Helsinki 09681700

Dicro Oy Vihti 092248820

* Divecon Oy Turku 0449734016

Diesel Denmark ApS, sivuliike Suomessa Espoo 094520855

Diversey Suomi Oy Turku 0207474200

Dieta Oy Helsinki 09755190 Digaten Oy Helsinki 0207928842

Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy Helsinki 094176030

Digia Oyj Helsinki 0103133000

DM Concept Oy Espoo 0503725861

* Tilitoimisto Digiekonomi Oy Lohja 0923161654

DNA Oyj Helsinki 0440440

Digimates Oy Helsinki 0405854150

DNV GL Business Assurance Finland Oy Ab Espoo 09681691

Digisähkö Oy Espoo 0415303010

DNV GL Finland Oy Ab Espoo 0102924200

* Digita Oy Helsinki 020411711

Doberman Consulting Oy Helsinki 0405530331

* Digital Audit Company Oy Vantaa 0407178097 Digital Engineering Group DEG Oy Helsinki 092244144 Digital Media Finland Oy Oulu 0505846818

Docrates Oy Helsinki 0107732000 Doctagon Oy Helsinki 020700700 Doctor Design Oy Helsinki 0505645673

Digital Office Company Oy Espoo 0207 34 2450

Document House Oy Espoo 0207888200

Digital Route AB, filial i Finland Espoo 0505517010

Documentus Oy Espoo 0943935610

Digitase Oy Helsinki 095868710

Documill Oy Espoo 0504081839

Ky Dimora Helsinki 096840100

Dog Design Oy Helsinki 0407444454

DHL Global Forwarding (Finland) Oy Vantaa 02053311

Diners Club Finland, filial till Diners Club Nordic AB Helsinki 09693991

DH-Pesut Oy Karkkila 0400242644

* Dingle Oy Helsinki 0447491000

Dolk Oy Helsinki 0947656600

DHS Oy Audit Partners Helsinki 0207007200

Oy Dinos Investment Ltd. Espoo 0207969490

Domax Oy Espoo 0443470300

Diacor terveyspalvelut Oy Helsinki 09775088

Dinworks Oy Helsinki 095617710

DoMedi Oy Helsinki 0293400930

Diafora Oy Helsinki 0207424200

* DiPrint Oy Helsinki 0102292020

Dometic Finland Oy Vantaa 0207413220

* Dialab Oy Helsinki 0408313000

Dircost Oy Espoo 0400708162

Doosolutions Oy Vantaa 0407636555

Oy DialOk Communications Finland Espoo 0957669870

Discovery Networks Finland Oy Helsinki 0207870850

Doppelmayr Finn Oy Helsinki 096844300

DiaMed Fennica Oy Helsinki 097597500

Distence Oy Espoo 0207569400

Doser Oy Helsinki 0968317100

Diamond Power Finland Oy Vantaa 0201983550

* Distri-Consulting Oy Espoo 0500445586

Dosfil Oy Helsinki 0424947800

Doka Finland Oy Vihti 092242640

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Dot–Ele Dustin Finland Oy Espoo 09584422

edec Oy Helsinki 0207659410

Eilakaisla Oy Helsinki 03060900

* Dj Double K Helsinki 0453190990

Duuri Oy Helsinki 09351050

EDEL City Oy Helsinki 0445885209

Eiran Isännöitsijätoimisto Oy Helsinki 092727350

Dovecot Oy Espoo 0404504003

Dynamic Stage Systems - DSS Oy Espoo 0500608584

Edelex Oy Espoo 0988151850

EJT Espoon Jupiter-tili Oy Espoo 0407324539

Doventus Oy Espoo 093489211

Dynasty Helsinki Oy Helsinki 0407602017

Eden Accounts Oy Helsinki 0503820281

anu ek Kerava 0505997552

DQ Communications Oy Helsinki 0505907853

Dynawatt Power Systems Oy Espoo 0207437500

Eden Salaattibaari Oy Vantaa 0105816200

Ekahau Oy Helsinki 0207435910

DR Consulting Oy Espoo 0505306647

DYP International Oy Vantaa 0405594708

Edit Room Oy Helsinki 0400860006

Ekasalongit Avoin yhtiö Vantaa 0503532828

Dr. Oetker Suomi Oy Helsinki 096818830

e21 Solutions Oy Helsinki 0942431100

Edita Publishing Oy Helsinki 02045000

Ekberg 1852 Oy Ab Helsinki 096811860

DRA Consulting Oy Vantaa 0982564200

* EASEL Training Oy Vihti 0408273452

* Ed-Mark Oy Helsinki 096822420

Helmer Ekblad Oy Ab Espoo 0409003998

* Drivetec Oy Nurmijärvi 09 2506 109

Mainostoimisto EastStreet Oy Helsinki 02077564601

EKE-Elektroniikka Oy Espoo 0961303308

Druid Oy Helsinki 0407355733

Eaton Power Quality Oy Espoo 09452661

* Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä/Edupoli Porvoo 02051311

Dräger Suomi Oy Vantaa 0207119600

eBalance Talouspalvelut Oy Espoo 0405802236

DS Nordic Graafinen Oy Helsinki 096841770

* ebm-papst Oy Espoo 098870220

DS Smith Packaging Finland Oy Vihti 0102452111

Eckerö Line Ab Oy Helsinki 060004300

* DSV Road Oy Vantaa 0207388388

Insinööritoimisto Ecobio Oy Helsinki 0207569450

DSV Solutions Oy Vantaa 0207388322

Oy Ecolab Ab Helsinki 0207561400

DT Systems Oy Helsinki 0400455446

Ecolution Oy Vihti 0400701558

DT-Link Oy Vantaa 098553710

Ecomill Oy Nurmijärvi 0505481919

DTM Oy Diamond Team Member Nurmijärvi 098798775

Econia Yrityspalvelut Oy Ulvila 026305300

Dual Laser Ltd. Oy Helsinki 098789000

Econocap Software Oy Vantaa 09292030

Duet Software Oy Espoo 0505430702

* Econova Finland Oy Ab Espoo 0408208180

Duliatum Oy Espoo 0407453221

Oy Econtact Ab Helsinki 0961507515

Duni Oy Helsinki 098689810

eControllers Oy Helsinki 0201553410

Dunlop Hiflex Oy Vantaa 0207625600

Eco-Paronen Oy Vantaa 0405014391

* Kustannus Oy Duodecim Helsinki 09618851

EcoReal Oy Helsinki 0505770122

Duolog Oy Vantaa 0207199730

Laskentapalvelu Oy Ecotax Helsinki 097744650

Oy Duroy Ab Helsinki 09449608

ECP Group Oy Vantaa 0207418350

Dust Control Systems Oy Kouvola 0447308100

eCraft Etima Oy Ab Espoo 0207413470

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Eera Oy Helsinki 0201588588 Eerikinkadun kulttuuriravintola Oy Helsinki 0975175621 Eerola-Yhtiöt Oy Espoo 0985530445 * EF Education Oy Helsinki 0968692311 E-Fa La Oy Helsinki 0505732789 * Efecte Oy Espoo 0925350400 Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy Helsinki 0104207051 * EFG Toimistokalusteet Oy Helsinki 0925344300 Efima Oy Helsinki 0104705450 Efkava Oy Helsinki 0104249100 Efla Oy Porvoo 02047621 Efore Oyj Espoo 09478466 Oy Egico Trading Ltd. Helsinki 09174166 Eglo Finland Oy Helsinki 0207649820 Egon Zehnder International Oy Helsinki 096840030 EH Tuonti Finland Oy Helsinki 096989629 EHMP-Engineering Oy Sipoo 0504951472

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* Dottir Asianajotoimisto Oy Helsinki 0456038602

EKE-Finance Oy Espoo 09613030 EKE-Rakennus Oy Espoo 09613030 EK-Kaide Oy Nurmijärvi 09281480 * Matti Eklund Oy Kerava 0400463820 Kari Eklund - DM Oy Helsinki 096122720 Eko-Expert KH Oy Järvenpää 0409007932 * Oy Eko-Form Ab Helsinki 0102392000 * Ekonia Oy Helsinki 097562110 Ekonomien Yrityspalvelu Oy Helsinki 093455261 Ekonrak Oy Espoo 0505520663 EkoRent Oy Espoo 0407071091 EK-Tammi Oy Karkkila 0407057876 * Ekval Oy Engineering Nurmijärvi 0104360200 Ekvalita Ab Helsinki 0451289878 EL & SITE OY Helsinki 094555588 * Electrolux Professional Oy Helsinki 0939611 Electromatts Oy Ab Espoo 092981649

Juhlakirja

2017

179


Ele–Eri ELLUN KANAT OY Helsinki 0458786557

Tilitoimisto EMU Oy Helsinki 0505305471

Ensto Enervent Oy Porvoo 0207528800

Elmotion Oy Kirkkonummi 0401608070

Enalte Oy Espoo 0405449634

* Ensto Finland Oy Porvoo 02047621

Elektrokem Oy Helsinki 0972065620

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Helsinki 02070350

Endeas Oy Espoo 0981960110

Enterprixe Software Oy Helsinki 0972316500

Elena Solutions Oy Espoo 0104005700

Eloinn Oy Vantaa 0400347070

Ende-Hitsi Oy Kirkkonummi 092219370

* Entrepreneurship Exchange EEX Oy Helsinki 0405034939

Elenkhos Oy Kirkkonummi 0443301474

Elokuu Luonnontuote Oy Loviisa 019530153

Eleta Talotekniikka Oy Espoo 0954791141

Elomatic Oy Vantaa 0103957600

Elfa Distrelec Oy Helsinki 09560500

Elopak Oy Järvenpää 094155510

Elfa Kirena Oy Lahti 0107784200

Elpac Oy Vantaa 098701144

Elfhill Oy Espoo 05064631

EL-Parts Oy Tuusula 0108303000

Oy Elfving Ab Vantaa 0207599800

* Eltete TPM Oy Loviisa 01951031

Elgood Oy Helsinki 0207981140

Eläketurvakeskus Helsinki 02941120

* ELG-yhtiöt Oy Nurmijärvi 0207413540

Elämäntalo Oy Kauniainen 095127127

* Oy Eli Lilly Finland Ab Helsinki 098545250

Elämäsi Adato Oy Helsinki 0405377652

Eliaps Consulting Oy Helsinki 0409022485

EM Group Oy Helsinki 0204763550

Julkaisuosakeyhtiö Elias Helsinki 0405074754

EM Nordic Finland Oy Helsinki 0207282200

Eliko Oy Espoo 095617670

EmblaCom Oy Helsinki 042410101

* Elintarviketeollisuusliitto ry. Helsinki 09148871

EMC Computer-Systems Oy Espoo 0201202200

Elisa Oyj Helsinki 01026000

EmCe Solution Partner Oy Helsinki 04249841

Elisa Appelsiini Oy Helsinki 0925302630

Emeri Oy Kerava 093505150

Elisa Videra Oy Helsinki 0103226200

* Emero Oy Hyvinkää 0407423690

Hoivakoti Elisabet ja Eemil Tuusula 0108303500

* Emerson Process Management Oy Vantaa 0201111200

Elite Varainhoito Oyj Helsinki 0207750500

Emi Finland Oy Helsinki 096154677

Apteekki Elixir Espoo 095129080

* Tilitalo Emma Oy Järvenpää 0104221640

Elker Oy Vantaa 0102491700

Emporia Group Oy Vantaa 0504072027

Elkomit ry. Helsinki 09431560

Emscom Oy Vantaa 0989464200

Ellexe Oy Ab Espoo 0503673976

Emtec Oy Espoo 0400200135

* Electronic Innovations & Consulting Lohja Oy Lohja 0503820936

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* Elekta Oy Helsinki 097562400

180

Juhlakirja

2017

Endemol Shine Finland Oy Helsinki 0207410500

Entria Oy Helsinki 0503384922

Endomed Group Oy Helsinki 096689820

Envimetria Oy Lohja 019334565

Endotec Oy Kerava 092745110

Enviroburners Oy Vantaa 0207871520

Endress+Hauser Oy Vantaa 020103600

AB Enzymes Oy Nurmijärvi 092902250

Enease Oy Helsinki 0400760077

E.O Consulting Oy Helsinki 0405906275

Enercotek Oy Sipoo 0922100230

Epicor Software Finland Oy Vantaa 0207410850

* Energel Oy Vantaa 095407130

Insinööritoimisto E-PLAN Oy Vantaa 05005941640

Energia Hoito JPS Oy Helsinki 0400300433

EP-Logistics Oy Helsinki 091344531

Energiateollisuus ry Helsinki 09530520

eQ Varainhoito Oy Helsinki 0968178777

Energico Oy Helsinki 096866150

EQT Partners Oy Helsinki 096962470

Eneron Oy Helsinki 0102815000

* Equinix (Finland) Oy Helsinki 0757570400

Enevo Oy Espoo 0207340750

Oy ER Finland Ab Vantaa 094242900

Enexia Oy Kerava 0440301376

Arkkitehtitoimisto Erat Oy Helsinki 0505886328

Enfo Oyj Espoo 02054321

Erca Tilit Oy Helsinki 095651026

Engplan Oy Espoo 0207188648 * B. Engström Textile Agency Oy Ab Helsinki 096850230 Eniram Oy Helsinki 0108433800 * Oy Eniro Finland Ab Helsinki 0290100100 Enkom Active Oy Espoo 0968550550 T.Enkovaara Tmi Helsinki 09635992 Enoro Oy Helsinki 0925320300 Ensiferum Co Avoin Yhtiö Nurmijärvi 0443385055 Ensto Oy Porvoo 02047621

Ergi Oy Helsinki 097538005 Ergo Terveyspalvelut Oy Loviisa 0195172000 Ergo-Forum Oy Helsinki 0925223200 Ergorej Oy Vantaa 098770970 Tilitoimisto Eri tilit Oy Helsinki 093505090 Oy L M Ericsson Ab Kirkkonummi 092991 Erikkila Oy Kirkkonummi 092219050 * Håkan Eriksson Transport Oy Ab Porvoo 019654595

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Eri–Evi Espoon HT-Teknocenter Oy Espoo 0291200150

* Estek Oy Ab Espoo 0103211120

Eurofacts Oy Helsinki 0207571800

Eripro Oy Espoo 098531225

* Espoon kaupunginteatterisäätiö sr Espoo 094393550

* Oy Estlander & Co. Helsinki 096122710

* Eurohostel Oy Helsinki 096220470

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry Helsinki 09613231

Espoon kaupunki Espoo 0981621

Oy Estrella Vantaa 0207893680

Euromite Ky Helsinki 0400900655

O-P Erkkilä Oy Helsinki 0400495464

Espoon Keskuksen Hammaslääkärit Oy Espoo 098056422

E-Sähkö Oy Helsinki 098703678

EuroPark Finland Oy Helsinki 0207907300

* Asianajotoimisto Erlex Oy Helsinki 0503527712

* Espoon kihlakunnan taksit EKT Oy Espoo 098133944

Tilitoimistosi eTase Oy Vantaa 0405652707

Ernst & Young Oy Helsinki 0207280190

Espoon Kodit Oy Kiinteistömaailma Espoo 0106223200

* Etelä-Haagan apteekki, Apoteket i Södra Haga Helsinki 095872600

European Communications Engineering Oy Espoo 0467121130

Eromanga Oy Helsinki 09639978

Espoon KTK Oy Espoo 095123100

Etelä-Helsingin Habita Oy Helsinki 0105855430

Europort Oy Helsinki 09177071

Ervasti Consulting Oy Helsinki 0988601756

* Espoon Kuvataidekoulun kannatusyhdistys r.y. Espoo 0981631822

Eteläkaaren Rakennus Oy Helsinki 0453238238

* Euroports Finland Oy Rauma 0283121

Etelän Kirjanpitotalo Oy Helsinki 093442519

Euroquest Oy Ltd Helsinki 0405452434

* Etelän Rakennus Oy Vantaa 0504083535

Eurosec Oy Espoo 0207414680

Etelä-Suomen Imubetoni Oy Helsinki 0400841158

Euro-Service Oy Helsinki 097556794

Etelä-Suomen Media Oy Tuusula 0206100100

Euro-Teli Oy Helsinki 093895200

Etelä-Suomen Peltipojat Oy Helsinki 0400664974

Evac Oy Espoo 0207630200

Etelä-Suomen Syöpäyhdistys ry Helsinki 096962110

Tilitoimisto Evakando Vantaa 0404395531

Etelätuonti - Southimport Oy Helsinki 09672121

* Evalua International Ltd. Oy Espoo 0207289080 Evantia Oy Helsinki 0407125060

Esbau Oy Espoo 098870110 Esbecon Oy Vihti 092252260 Esecom Oy Vantaa 0941305311 Lakiasiaintoimisto Eskelinen & Co Oy Järvenpää 09282001 Eskimo Baby Entertainment Oy Espoo 0400199881 Eskon Oy Helsinki 098634161 Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry Helsinki 097288550

Espoon Laaturemontti Oy Helsinki 0451339945 Espoon Laki- ja yrityspalvelut Oy Espoo 0401388606 Espoon Painovoima Oy Vantaa 0106664250 Kiinteistö Oy Espoon palvelukartano Espoo 0926064200 Espoon seurakuntayhtymä Espoo 0980501 Espoon taidemuseosäätiö Espoo 0981657512 Espoon Tennistuki ry Espoo 095024700

Europicnic Oy Helsinki 0207530620

Esla Lasi Oy Espoo 095416033

Espoon Tili ja Tilintarkastus Oy Espoo 098036629

* Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Helsinki 010553300

* Esor Oy Espoo 0405213082

Espoon Yrittäjät ry Espoo 0104221400

Etiproducts Oy Ab Espoo 098194440

Esoy Erikoissuojaus Oy Vantaa 098795597

* Espoonlahden Lukko ja Lasi Oy Espoo 098190830

Etola Oy Helsinki 02076511

ESPA Systems Oy Espoo 0407002222

* Espotel Oy Espoo 0985658600

ET-Pelti Oy Helsinki 0400406278

* Espina Oy Espoo 0958660200

ES-Projektit Oy Helsinki 0207571600

ET-Taloushallinto Espoo 0408448856

Espoo Catering Oy Espoo 0981625600

ESRI Finland Oy Espoo 050-4420511

Euler Hermes SA, Suomen sivuliike Helsinki 0108508500

* Espoo Marketing Oy Espoo 0981647230

Kb Bokföringsbyrå Esse Tilitoimisto Ky Porvoo 019546457

Oy Euro Capsi Ltd Helsinki 0407236181

* Yvonne Evertson BokföringsbyråKirjanpitotoimisto Loviisa 019616430

Eurobiker Oy Helsinki 095656040

Evet Design Oy Vantaa 0207789800

Euroclear Finland Oy Helsinki 0207706000

Eve-Tili Oy Sipoo 0503395862

* Oy Eurocontact Ab Helsinki 091351832

* Evianet Solutions Oy Helsinki 0405009886

Eurocosmetics Oy Helsinki 096229450

Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy Vantaa 0201750170

Espoo Ringside Golf Oy Espoo 0105013100 Espoon Asunnot Oy Espoo 098165800 Espoon Esittävän taiteen koulun kannatusyhdistys ry Espoo 098552859 Espoon Helvi Oy LKV Espoo 0405880800

Esselte Office Products Oy Espoo 0975104200 Essentra Components Espoo 0925221500 Essilor Oy Helsinki 093480800 Estacon Oy Helsinki 0400432432

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Oy Erikstone Ab Ltd Mäntsälä 0196873300

Oy EVB Trading Ltd Helsinki 0500306800 Eventforum Finland Oy Ab Espoo 0201552990 Evento Oy Turku 0400648300 Evermade Oy Helsinki 0445069891 Eversheds Asianajotoimisto Oy Helsinki 0106841300

Juhlakirja

2017

181


Evi–Fin Oy Evidentum Ab Porvoo 0400714748

Express-Tilit Oy Helsinki 098703255

Fazer Food Services Oy Helsinki 0207296000

Ferring Lääkkeet Oy Espoo 0207401440

Evimex Oy Kerava 0400933699

Extended Performance Satisfaction Index Finland Oy Helsinki 0947303551

Oy Karl Fazer Ab Helsinki 0205553000

FF-Automation Oy Vantaa 0405462331

Fazer Leipomot Oy Helsinki 0205553000

FG Finland Oy Vantaa 0207412222

Fazer Makeiset Oy Helsinki 0987621

FI HOMES LKV Vantaa 0408448991

Fb-Group Oy Vantaa 092764640

FIANT Consulting Oy Helsinki 0414581467

FCG Finnish Consulting Group Oy Helsinki 0104090

* Fiare Oy Helsinki 095862007

FD Group Oy Vantaa 098256000

Fibox Oy Ab Espoo 0207785700

Federal Express Corporation, Suomen sivuliike Vantaa 010800515

FiCom ry Helsinki 096812100

Evli Pankki Oyj Helsinki 09476690

Extra Profit Oy Espoo 0447992962

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Evolvit Oy Helsinki 0207631750 EVRY Business Solutions Oy Vantaa 0207544200 EVRY Card Services Oy Vantaa 0102184300 Ewissa-Tilit Oy Helsinki 0505291174

Oy Tilitoimisto Fabricius Räkenskapsbyrå Ab Helsinki 096844630

Factor Nova Oy Helsinki 0108358000

Exact Tools Oy Helsinki 0943667520 * Exchange & Broker Law Services Oy Kirkkonummi 0407085762 Exclusive Logistics Finland Oy Vantaa 0102797900 Executit Oy Espoo 0443311228 * Kiinteistönvälitys Exellence Oy LKV Kauniainen 0400811567 Exener Oy Helsinki 097591511 Exide Technologies Oy Helsinki 0941545590 Exidio Oy Helsinki 094393600

Fagerhult Oy Helsinki 097771580 * @Fair Oy Helsinki 0503855472 Fair Partner Oy Lohja 0193757100 Tilitoimisto FaktaCount Oy Helsinki 0103284800 Faktor Oy Helsinki 096860960 * Faktucon Oy Helsinki 094542700 Falck Oy Helsinki 01002400 Fanax Oy Espoo 094393240

* Eximex Finland Oy Vantaa 09 4245 1128

Fanny Wredes Stiftelse rs Helsinki 0505004773

Exomi Oy Espoo 0985689200

Fantuzzi Noell Baltic Oy Loviisa 019515900

Exova Metech Oy Vihti 0400356050

Farenta Oy Vantaa 0104398222

Exove Design Oy Helsinki 0931589020

Markkinointitoimisto Farkas Oy Espoo 0400566468

Exove Oy Helsinki 0405581796 * Expeditors Finland Oy Vantaa 098700880 Expense Reduction Analysts Helsinki 0105487700 Expericon Oy Helsinki 0945400540

Farmasian oppimiskeskus ry Helsinki 096129430 Farmcomp Oy Tuusula 09 7744 970 Faros Finland Oy Helsinki 0503635659 Fastcon Oy Espoo 0985202220

* Experiri Oy Helsinki 0201555620

* Faunatica Oy Espoo 0400628328

Expoin Trading Oy Helsinki 0104006200

Favore Oy Helsinki 0505349050

Exposol Oy Espoo 0943693317

Juhlakirja

FABA Osk Vantaa 0207472020

Isännöitsijätoimisto T. Fabritius Oy Helsinki 094772511

Exact AIP-Mittaus Oy Tuusula 0106170300

182

FA Solutions Oy Helsinki 0207118510

2017

Fidelix Oy Vantaa 092501288

* Feedback Oy Helsinki 0102291670

Fidetron Oy Espoo 0505409527

Oy Femeda Ab Helsinki 0975101000

Figurecraft Espoo 098592707

Fenestella Oy Helsinki 0415371758

Fikos Oy Vantaa 0451340442

Fenix Consulting Oy Vantaa 0981946420

Filha ry Helsinki 094542120

Fenix Sign Oy Hyvinkää 0400604676

Filmark Oy Porvoo 0400316746

* Fenix Solutions Oy Turku 028800180 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Helsinki 0105031 Fenniarail Oy Helsinki 0407493069 Silmäasema Fennica Oy Helsinki 09695220 Asianajotoimisto Fenno Oy Helsinki 0105049032 Fenno Water Ltd Oy Helsinki 09446972 Fenno-Merec Industrial Oy Vantaa 093508580 Fennovoima Oy Helsinki 0207579200 Fenovi Oy Helsinki 0204911 Fenser Oy Vantaa 044 500 4420 * Fenster Oy Vantaa 0405117353 Fermater Oy Espoo 098019144 Ferrimex Engineering Oy Tuusula 0927092490

Oy Filmkompaniet Alpha Ab Helsinki 095622123 Filterit Oy Helsinki 092215560 FIM Varainhoito Oy Helsinki 096134600 * Fimeko Oy Helsinki 0969622820 Fimentum Oy Tampere 0407035191 Fimet Oy Askola 0195216600 Fimmic Oy Helsinki 0207349130 FIMX Oy Helsinki 0968138640 Oy Fin Excavator Ab Vihti 0408407677 Fin Scan Oy Espoo 0442136018 Finanssialan Keskusliitto ry Helsinki 0207934200 Finanssitaito Oy Espoo 0415015290 Finastor Oy Vantaa 0456577608

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Fin–Fol * Finndebet Oy Vantaa 098514534

* Finn-Tips Oy Nurmijärvi 098523527

Fleet Logistics Finland Oy Helsinki 0505351212

Finceptum Oy Espoo 0407567929

Finnelma Engineering Oy Helsinki 09142803

* Finntrepo Oy Helsinki 0961260200

* Fleetlogis Oy Vantaa 0440622710

FinCount Oy Helsinki 098731244

* Finnet-liitto ry. Vantaa 09315315

FINNTYR Group Oy Helsinki 0985634540

Flexo-Power Oy Porvoo 0195216500

* FINELEC Oy Tuusula 0449709949

Oy FinnFlame Ab Espoo 095259360

Finnvacum Oy Ab Helsinki 0927862534

Flexound Systems Oy Espoo 0105671770

Finepress Oy Helsinki 0207959730

Finnfor Oy Helsinki 0405813355

Finnvera Oyj Helsingin aluekonttori Helsinki 02046011

Flextron Oy Vantaa 098700200

Fin-Est Accounting Oy Helsinki 0405233118

FinnFreight Oy Vantaa 0103225220

Finnvox Studiot Oy Helsinki 092252130

Flik Media Group Oy Helsinki 0207291440

FinEst-Hall Oy Tuusula 0405514589

Finnfrost Oy Tuusula 09838561

Finpremium Oy Espoo 0207416690

Flint Group Finland Oy Vantaa 0207759200

Finflo Oy Espoo

FinnHEMS Oy Vantaa 0102922911

Finsoffat Oy Kerava 092797220

Flooring Pro Finland Oy Porvoo 0408412366

Finn-Id Oy Vantaa 0935101300

Asianajotoimisto Finsta Oy Helsinki 0104704004

Flos Edelweiss Oy Vantaa 097544255

Finnish Freshfish Oy Kalamesta Helsinki 097744110

* Finstec Oy Helsinki 0104701470

Flow Catering Oy Espoo 0407008808

Finnish Safety Consulting Oy Helsinki 044 977 1944

FinTax Ltd Oy Helsinki 0975104300

Flow Festival Oy Helsinki 097531560

* Finnish Specialglass Oy Espoo 098018450

Fintax Pitäjänmäki Oy Helsinki 0975104310

Fluidcontrol Oy Vantaa 093507410

Finnkino Oy Vantaa 09131191

Fintranslations Ltd. Oy Helsinki 0207415660

Fluido Oy Espoo 067812121

* Finnlift Materiaalinkäsittely Oy Vantaa 0985202740

Fioca Oy Helsinki 092290020

Fluke Finland Oy Vantaa 0800111862

Finnlines Oyj Helsinki 01034350

Oy Fiocco Ab Nurmijärvi 0207528510

FM Mattsson Mora Group Finland Oy Helsinki 0207411960

Finnmap Infra Oy Helsinki 0985653800

* Fira Oy Vantaa 0201984510

* FM Talouskonsultit Nurmijärvi 0503350575

Finn-Mesco Oy Vantaa 098492700

First 100 Days Solutions Oy Espoo 0407784589

FM-International Oy FINNMAP Helsinki 0925221700

Finnoleum Oy Vantaa 0935401140

First Rent A Car Finland Oy Ab Vantaa 0205552000

* FNE-Finland Oy Vantaa 0942579202

Finn-Opasteet Oy Järvenpää 092790800

* Fiscales Oy Helsinki 096829670

Focus Neon Oy Kirkkonummi 0407020158

* Finnopta Oy Helsinki 096922255

fischer Finland Oy Espoo 0207414660

Focused Energy Oy Helsinki 0503775977

Finnpanel Oy Helsinki 0207515441

Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy Helsinki 0505745099

Foex Indexes Oy Helsinki 094391030

* Fingrid Oyj Helsinki 0303955000 Finha Trading Oy Porvoo 0103226950 * Finib Oy Helsinki 0975170700 Finital Gourmet LTD Inc Oy Espoo 0405049656 Finjapro Oy Helsinki 0401679500 Työttömyyskassa Finka Helsinki 0986894017 F.I.N.Konto Oy Sipoo 0409105596 Finland Relocation Services Oy Espoo 095021220 Finlandia Group Oyj Helsinki 0207107720 Finlandia-talo Oy Helsinki 0940241 * Insinööritoimisto Fin-Lvi Oy Nurmijärvi 0407482413 * Finnair Oyj Vantaa 0600081881 Finnair Technical Services Oy Vantaa 0981881 Finnatom Oy Helsinki 0447006010 Finnbakels Oy Kerava 0104249700 Finn-Brit Language Centre Oy Helsinki 096877020 Finncontainers Oy Helsinki 0291234330 FinnController Oy Järvenpää 0407600528 * Finncrespo Oy Helsinki 093211636

* Finnpilot Pilotage Oy Helsinki 0295253000 Finnpneumatic Oy Ltd. Helsinki 0500501345 * Finnprotec Oy Espoo 09554334 Oy Finnrock Ab Helsinki 0108321300 Oy Finnshipping Ltd. Helsinki 09613081 FinnSweet Oy Porvoo 0195232294

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

* Fiskarsin Suklaa Ky Porvoo 0404163827 Fitelnet Oy Vantaa 092393400 Fixus Oy Vantaa 0103242333 FL Services Oy Kerava 0105741381 * Flagmore Oy Pälkäne 0207625200

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Finavia Oyj Vantaa 020708000

K. Fogelberg Oy Helsinki 0505213273 Foibe Oy Vantaa 09851851 Foilpak Oy Kirkkonummi 0108367800 Foiltek Oy Vantaa 0207416580 Folk Finland Oy Helsinki 0404840454 Folksam Vahinkovakuutus Oy Helsinki 0105502000

Juhlakirja

2017

183


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Fon–Gea * Fondia Oy Helsinki 0207205400

Aaro Forsman Oy Vantaa 098366100

Ky Tilitupa Henry Friman Kb Loviisa 019532003

* Gabrin Oy / GT-Auto Tuusula 0509100895

* Fontana Media Ab Oy Helsinki 0961261543

Oy Kuljetusliike Forsman Ab Helsinki 093505840

Frivolous Oy Espoo 0105483800

* Gadlab Engineering Oy Helsinki 0415247171

Food Catering Oy DDH/Kakkukeisari Helsinki 096841160

* Fortum Oyj Helsinki 0104511

Fromm Pakkaus Oy Espoo 0207121520

* Gainer Oy Helsinki 0923170700

Footbalance System Oy Vantaa 0440168406

Forum Nexi Oy Helsinki 0400697676

F-Secure Cyber Security Services Oy Espoo 094129255

Galimatias Concept Oy Ab Helsinki 0451250080

Footlight Ky Helsinki 09647225

Fostek Oy Nurmijärvi 0409004930

F-Secure Oyj Helsinki 0925200700

Asianajotoimisto E. Galle Oy Kerava 092744040

Foral Design Oy Järvenpää 0927948320

* Studio Fotonokka Oy Helsinki 095868200

* FSP Finnish Steel Painting Oy Vantaa 092786270

* GameBook Oy Espoo 0408423660

Forbo Flooring Finland Oy Helsinki 0986230300

Oy Fountain Park Ltd Helsinki 0104243000

F-Tili Oy Helsinki 0505857337

Oy Gamecluster Ltd Espoo 0407678964

Foreca Oy Espoo 096689640

Fourdeg Oy Espoo 0405430582

Fuga Oy Helsinki 0970018251

GAMMA GROUP OY Helsinki 0401204888

Majoituspalvelu Forenom Oy Helsinki 0201983420

Foxley Consulting Oy Espoo 0407077286

Fuji Finland Oy Vantaa 09825951

Gapps Oy Helsinki 0456794533

Forepro Oy Helsinki 0456396081

FP Finance Plan Oy Helsinki 0456366115

Fujitsu Finland Oy Helsinki 029302302

Gaptime Century Oy Helsinki 0504869257

Foreship Oy Helsinki 0207309090

Framco Chemicals Oy Helsinki 0443472947

Garam & Vermiglio Catering Oy Helsinki 0400980250

FOREX Bank Aktiebolag filial i Finland Helsinki 0207512500

Fredex Oy Sipoo 097206780

Full Time Oy - Ravintola Merimakasiini Helsinki 09607299

FOREX BANK Helsingin rautatieasema Helsinki 0207512510 * FOREX BANK Itäkeskus Helsinki 0207512540 * FOREX BANK Jumbo Vantaa 0207512530 FOREX BANK Stockmann Helsinki Helsinki 0207512550 FOREX BANK Tapiola Espoo 0207512570

Fredko Oy Ab Sipoo 0108391200 Fredman Group Oy Espoo 094777060 Freemium Media Oy Espoo 0102719595 FREJA Transport & Logistics Oy Turku 022141120 FremantleMedia Finland Oy Helsinki 0207 567 800 Fremling Oy Vantaa 0400933035

* FOREX Mikonkatu Helsinki 0207512520

Fresenius Kabi AB, sivuliike Suomessa - filial i Finland Helsinki 094281550

FOREX Nettivaluutta Vantaa 0207512620

Fresenius Medical Care Suomi Oy Helsinki 09561650

* Forma Casa Oy Ab Helsinki 0505011616

Fresh Fitness Oy Helsinki 0505663611

* Formi Oy Mäntsälä 0405677242

Fresh House Oy Helsinki 0103220010

Formlek Oy Espoo 0505549149

* Oy Fresta-Ravintolat Ab Espoo 0400665366

Forone Oy Hyvinkää 0400454123

Futura Marketing - kansainvälisen markkinoinnin palvelut Oy Helsinki 022727480 Future CAD Oy Helsinki 094785400 Oy Future Dialog Ltd Helsinki 0400551502 Futureplay Oy Helsinki 0500846275 Future-Port Oy Espoo 0405395989 Futurice Oy Helsinki 0207479210 Oy Futurnova Ab Nurmijärvi 0505274495 Fyrklöver-Invest Oy Ab Helsinki 0505331891 Fysi Partners Finland Oy Helsinki 0103275220

Oy Forsby Gård Ab Loviisa 0207851350

Frictape Net Oy Vantaa 098793878

Fyyri Oy Espoo 0407659933

Onni Forsell Oy Nurmijärvi 092766980

Friday Digital Design Oy Helsinki 0407031719

Gaala Kodit Oy Helsinki 09625130

2017

Garmin Nordic Finland Oy Lohja 019311001

FusionLayer Oy Espoo 0408245706

* Galerie Forsblom Helsinki 096803700

Juhlakirja

Oy Gard Baltic Ab Helsinki 0306003400

Furuno Finland Oy Espoo 094355670

Freudenberg Home and Cleaning Solutions Oy Helsinki 04242861

184

Vakuutusosakeyhtiö Garantia Helsinki 0207479800

Ay Paula Funck Espoo 095413072

Fysioline Fressi Oy Tampere 0503230341

Gartner Finland Oy Espoo 092515500 * GAS Systems, Finland Oy Askola 0196630314 Gasmet Technologies Oy Helsinki 0975900400 Gasre Oy Kerava 0405546355 * Gastonen Herkut Oy Kauniainen 0400111002 Gateway Europe-China Oy Ltd Hyvinkää 0405878462 Gateway Media Oy Vantaa 0505542346 Gaumed Fma Kauniainen 0405353069 Carlo Gavazzi Oy Ab Helsinki 097562000 GAVDI Finland Oy Espoo 0409022097 E. Gavrielides Oy Vantaa 092766110 Oy GE Healthcare Bio-Sciences Ab Helsinki 01039411 * GEA Finland Oy Helsinki 0207558960

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Gel–Gus Ginola Oy Askola 0400493395

Go-Trade Oy Helsinki 0408406477

* Gemalto Oy Vantaa 0989411

G&L Kiinteistökehitys Oy Helsinki 0405300127

Gourmet Gruppen Finland Oy Vantaa 0104228600

Gemmi Oy Loviisa 019517740

Glamox Luxo Lighting Oy Vantaa 0108410440

Gourmet Sarfvik Oy Kirkkonummi 0405107131

Genano Oy Espoo 097743870

GlaxoSmithKline Oy Espoo 010303030

GPP Perimeter Protection Oy Vantaa 0106171700

General Motors Finland Oy Vantaa 09615881

* Glitter Oy Helsinki 0923113772

GR Putki & Saneeraus Oy Vantaa 0504061877

* Genero Oy Ab Helsinki 0503084196

Global Blue - Administration Center North Oy Helsinki 0961329600

* Gradateam Oy Vantaa 0505979737

Generum Oy Ltd Espoo 0500713224 * Genesta Property Nordic Finland Oy Helsinki 0500417997

Global Business Service GBS Oy Nastola 0503528515 Global Group Finland Oy Vantaa 0452758208

Gradient Labs Oy Porvoo 0451182222 * Grafitrio Oy Helsinki 097599380 Rakennus Grahn Oy Helsinki 0400515937

Oy Genetrade Wood Products Ab Helsinki 0208355196

Global Safety & Security Solutions Oy Vihti 0922383800

* Genisys Oy Helsinki 0415362252

Global Sourcing Finland Oy Espoo 0505688889

Genoscoper Oy Helsinki 0503678282

Glutzero Finland Oy Helsinki 0405622980

Genpro Solutions Oy Helsinki 097555100

GN ReSound Finland Oy/Ab Espoo 0947779700

Genpro Talotekniikka Oy Helsinki 097555100

GNBFIN Zins Oy Vantaa 095622890

Geodis Wilson Finland Oy Vantaa 01084931

Go Experience Oy Vantaa 0452372702

Geomachine Oy Tuusula 092746710

Goethe-Institut Helsinki 0447222702

* Geotek Oy Espoo 0757541300

GoExcellent Finland South Oy Helsinki 0941585000

Geotrim Oy Vantaa 0207510600

Golden Gate Consulting Oy Helsinki 0400339118

GeoUnion Oy Helsinki 0106338020

Golden Pro Oy Vantaa 092411020

Geronimo Events Oy Vantaa 0445160606

* Liikuntaterapia Golden Rainbow Oy Helsinki 0402177060

Get Nasty Oy Helsinki 0400539599

* Golder Associates Oy Helsinki 095617210

Getinge Finland Oy Espoo 096824120

Atelier Goldner Schnitt Oy Espoo 098676081

GF Money Oy Helsinki 0401694454

Golfsarfvik Oy Kirkkonummi 0408228229

GG Parts Import Oy Helsinki 0207479280

* Goodmill Systems Oy Espoo 0407340462

Gifttime Oy Espoo 0509118859

Google Finland Oy Helsinki

Green Campus Innovations Oy Espoo 0408036407

Gordion-talousohjaus Oy Helsinki 0941343611

Oy Green Machine Infra Ab Porvoo 0405802314

Gosei Oy Helsinki 0400308304

Green Net Finland ry. Vantaa 0405532764

Gothia Oy Helsinki 0207229440

Greenbutton Oy Helsinki 0505258800

Gigantti Oy Vantaa 020321321 Gimmeyawallet Productions Oy Helsinki 0500750559

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Gramex ry. Helsinki 096803400 * Granlund Oy Helsinki 0107592000 Grano Oy Vantaa 0306667100 Granum Oy Helsinki 096933531 * Grape People Finland Oy Helsinki 0415374757 Grapevine Media Oy Helsinki 0408339206 Graphic Concrete Oy Helsinki 0968420093

Greencarrier Liner Agency Finland Oy Helsinki 09584533 Greenled Oy Kempele 0201255800 Greenlux Finland Oy Helsinki 0103200780 Greenpark Group Helsinki 0408208295 Greenstep Oy Espoo 0505121556 GreenStream Network Oyj Helsinki 0207437800 Grefinn Oy Sipoo 0103222900 GRENKELEASING Oy Vantaa 0975994211 Grey Beard Oy Helsinki 0500574636 * Grid Solutions Oy Helsinki 0103037418 * Gridit Osuuskunta Helsinki 0405807373 Grok It Oy Helsinki 0505256438 Groundstroem Design Products Oy Ab Helsinki 0104404300 Group Mifo Oy Helsinki 0400642474 GR-Siivous Oy Tuusula 0405740231

Oy Graphic Metal Ab Helsinki 0961505600

Oy Grundfos Environment Finland Ab Helsinki 0207889500

Grapica Oy Järvenpää 0408336993

Oy Grönblom Ab Helsinki 0102868900

Gravicon Oy Helsinki 0400760660

T.G. Grönholm Oy Espoo 094520260

Gravox Oy Helsinki 096824666

Arkkitehtitoimisto Tapio Grönlund Oy Helsinki 09409461

Great Life Europe Oy Porvoo 019549199 GreDi Oy Espoo 0107787100 Green Building Partners Oy Helsinki 0458718768

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Huoneistohotelli Gella Oy Helsinki 09661612

* Gtech Finland Oy Vantaa 0942414900 Gullichsen Vormala Arkkitehdit Ky Helsinki 096869300 Gumböle Golf Oy Espoo 0505935330 Gummerus Kustannus Oy Helsinki 0106836200 Gustav Käser Oy Helsinki 0505666763 Gustavelund Oy Tuusula 09273751

Juhlakirja

2017

185


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Gus–Hef Villeroy & Boch Gustavsberg Oy Helsinki 0932918811

* Kuulotekniikka Hakala Oy Helsinki 0207290500

Hanar Ky Espoo 0400958939

Oy Hartwall Ab Helsinki 020717111

GVT-Group Oy Helsinki 0453541426

Haka-Laskenta Oy Helsinki 094771013

K. Hartwall Oy Ab Sipoo 094131833

Gycom Finland Oy Helsinki 0925252100

Petri Hakanen Oy Helsinki 0405519611

Hanasaari-ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus Helsinki 09435020

H & J Catering Oy Tuusula 0403504027

Hakaniemen Metalli Oy Vantaa 092786040

H & M Hennes & Mauritz Oy Helsinki 093434950

UIT Hakaniemen Musiikkiteatteri Oy Helsinki 097568070

H&A Team Oy Vantaa 0207694370

Tilipalvelu Hakarinne Mäntsälä 0405447274

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy Helsinki 09229611

Hakato Oy Helsinki 0207529850

Haahtela-rakennuttaminen Oy Helsinki 0201101200

A. Hakimcan Oy Helsinki 0504053463

Soffatalo Haapamäki/Suomen Soffatukku Vantaa 095485438

Oy Hako Ground & Garden Ab Tuusula 098700733

Haapaniemen Maansiirto Oy Tuusula 0405217296 Asianajotoimisto Haapaniemi Oy Helsinki 096844220 Haapasaari Works Oy Salo 027382350

HTM-tilintarkastaja Raimo Hakola Helsinki 0405526691 Hakonen Solutions Oy Vantaa 0201605100 Hakuni-Group Oy Helsinki 0400520693 Hakunilan Huolto Oy Vantaa 0207792300

* Haarnio Oy Vihti 092242820

Haldeb Vihti 0407321808

* Haave Oy Vantaa 0985619420

Kuljetusliike Matti Halen Oy Vihti 0407715143

Oy Habo Finland Ab Vantaa 0207415550 Oy Hacklin Logistics Ltd Espoo 026282111 Hafmex Invest Oy Espoo 0201980330 * Kauppapuutarha Hagelberg Oy Kirkkonummi 0505125365

Erikoisvalu Halmela Oy Mäntsälä 0196983311 K. Halonen Oy Kirkkonummi 0505322045 Halosen Verhoiluliike Oy Helsinki 091464856

Hanken & SSE Executive Education Ab Helsinki 0403521515

* Havas Worldwide Helsinki Oy Helsinki 0942500200

* Hansel Oy Helsinki 0294444200

Havena Oy Helsinki 0451251150

* Oy Hapag-Lloyd Finland Ab Helsinki 09689131

Rakennus Haverinen Oy Kerava 0400868919

Oy Happy Clothes Ab Helsinki 09624642

* HAVI Logistics Oy Vantaa 098545040

Kirjanpitotoimisto Harald Oy Helsinki 0102290490

Insinööritoimisto Havukorpi Oy Vihti 092242970

Haribo Lakrids Oy Ab Vantaa 098700420

HAVU&PER Oy Espoo 0505121578

Harikabet Oy Lohja 019312870

* HAWE Finland Oy Espoo 0108212600

Harjanti Oy Helsinki 0400400398

Hay Group Oy Helsinki 0941336600

Harke-Pelti Oy Helsinki 0505249991

* Hagson-Provitek Oy Espoo 094393070

Hamari Auditorium Furniture Solutions Oy Porvoo 0504641375

Harrico PTE Oy Helsinki 095306650

Katriina Haikala Tmi Helsinki 0500778123

Hamico Oy Helsinki 0207417878

Hairmail Oy Vantaa 0925385800

Tilipalvelu Hammar Nurmijärvi 0505857762

Haitor Oy Helsinki 0103206400

HPP Asianajotoimisto Oy Helsinki 0947421

Haituva Innovations Oy Vantaa 0505815694

Hammasväline Oy Espoo 0105886000

2017

Sammutinhuolto E Havantola Oy Espoo 092953021

Hansamex Oy Vihti 095655010

* Harp Technologies Oy Espoo 0503002625

Juhlakirja

Havanna-Aitta Oy Espoo 09629245

Hannun Tasapaino Oy Espoo 098190800

Oy Halva-Trading Ab Vantaa 097746200

186

* Hausia Oy Espoo 0102816770

T:mi Taina Hannula Espoo 0505608086

* Harmonia Life Oy Helsinki 096962010

Hagman-Majoitus Oy Helsinki 0503807862

HAUS kehittämiskeskus Oy Helsinki 02071801

Hannehelp Oy Helsinki 0400219193

Halttusen Sähkö Oy Helsinki 09653049

Tilitoimisto Haglund Riitta Iitti 0400455765

Haugen-Gruppen Oy Vantaa 0103090700

Matstället Hanna Maria Ab Porvoo 0407439873

* Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy Espoo 0207416940

* Rakennuspalvelu Hagelin Oy Helsinki 0405795544

Hasan & Partners Oy Helsinki 04246711

Hanmak Oy Helsinki 0407615731

Oy Halton Group Ltd Helsinki 020792200

HBC Service Oy Helsinki 0447756008 HCI Productions Oy Helsinki 0102310940 HCL Technologies Ltd, Helsingin sivuliike Espoo 0942412900 Headstart Oy Espoo 0400784058

Arkkitehtitoimisto Harris ja Kjisik Oy Helsinki 0503416822 * Harrix Oy Helsinki 0207792210 Hartela Etelä-Suomi Oy Helsinki 0105613000 Hartela-yhtiöt Oy Helsinki 0105613000 Harting Oy Vantaa 0207291510

Oy Hartwa-Trade Ab Helsinki 020717111

Heatterm Oy Loviisa 0207311331 Oy Hedengren Ab Helsinki 0207638000 * Asianajotoimisto Hedman Partners Oy Helsinki 09177060 * Heeros Oyj Helsinki 0104243300 HEF Group Oy Helsinki 094242580

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Hef–Hel Heforus Oy Helsinki 0400591631

Helkama-Auto Oy Espoo 0104362000

Helsingin Ekonomit ry Helsinki 0201299234

Pekka Heija Oy Kirkkonummi 0400443326

Rakennus- ja Maalausliike Helkar Oy Helsinki 0500706843

Helsingin Erikoishöyläys Oy Helsinki 093507790

* Heikin Liha Oy Helsinki 09761470

* Espoonlahden Tilipalvelu T:mi Antti Helki Espoo 098133031

Helsingin Hammaspyörä Oy Helsinki 0102923150

Heikintori Oy Espoo 0207505200

Saumausliike T. Heikkinen Ky Helsinki 097542200 Asianajotoimisto Kristiina Heimonen Espoo 094525054 Hiusextra Heinilä Oy Helsinki 096126290 * Rakentajapalvelu Heino Oy Tuusula 0405481486 Heinon Tukku Oy Espoo 020717000 Heinänen Oy Patenttitoimisto Vantaa 0941302500 Insinööritoimisto R J Heiskanen Oy Espoo 0986210200 Pirkko Heiske Oy Siuntio 0505544280 Nostopalvelu J. Helaakoski Oy Vantaa 093893311 Kiinteistönvälitys Timo Helander Ky Vantaa 092227007 Helapala Oy Loviisa 019514451 * Helen Oy Helsinki 096171 Tilitoimisto Helenius Oy Espoo 094355400 Rakennuspalvelu Veljekset Helenius Oy Vantaa 0440120090

Antti Hellemaa Oy Helsinki 0400319903 Hellermann Tyton Ab Sivuliike Suomessa Vantaa 098700450 * Oy Kaj Hellman Ltd Espoo 0400511130 Hellon Oy Helsinki 0405604828 Hellsten Hotel Apartments Espoo 09511051 Kuljetus U. Hellsten Oy Espoo 0400442789 Kiinteistöpalvelu Helläkoski Oy Vantaa 0504131069 * Helma Oy Helsinki 096689390 * Helmark Interior Oy Helsinki 093436700 Helmet Business Mentors Oy Helsinki 096869220 * Oy Mainoskonttori Helmi Ab Helsinki 09531791 Helmikaivos Oy Helsinki 0400810013 Keittiö Helminen Oy Vantaa 0505943327 Helpit Oy Espoo 0207551305 Help-Lasi Oy Helsinki 095071309

Helsingin Hautauspalvelu HHP Oy Helsinki 097733982 * Helsingin HB-Kuljetus Oy Helsinki 0400501945 * Helsingin Herkkutukku Oy Helsinki 093507788 Helsingin Hihna Oy Tuusula 0407157785

Helsingin Lihakauppiasyhdistys ry Helsinki 0405203653

Helsingin Lipputehdas Oy Helsinki 095617220

Helsingin Insinöörit HI ry. Helsinki 0401503878

* Helsingin Lukkonikkari Oy Helsinki 0405036955

Helsingin Itsepuolustuskoulu Oy Helsinki 0505558675

Helsingin Luotto ja Laki Oy Helsinki 095878633

Helsingin Kattotyö Oy Helsinki 0415256976

Helsingin Lämmönsäätö Oy Helsinki 097282610

Helsingin Kaukokiito Oy Vantaa 0105100

* Helsingin Merihaka Oy Helsinki 0103288600

Helsingin Kauppiaitten Yhdistys ry. Helsinki 0407071956

Helsingin Merkonomit ry. Helsinki 0504285588

Helsingin kaupungin asunnot Oy Helsinki 0406890995

Helsingin Messut Oy Helsinki 0404503180

Helsingin kaupunki Helsinki 093101691

Helsingin Musiikkitalo Oy Helsinki 0207070400

* Helsingin Kiinteistötuotto Oy Helsinki 0405693244

Helsingin Nuorkauppakamari ry. Helsinki 0405454292

Helsingin kirja- ja lelutukku Oy Espoo 098764252

Helsingin Osuuskauppa Elanto Helsinki 01076600

Helsingin Kiteytys Oy Helsinki 0207661734

Helsingin Painehuolto HPH Oy Helsinki 093883800

Helsingin Konservatorion Säätiö Helsinki 095860580

Helsingin Pantti Oy Helsinki 0927053022

Helsingin Kotijoukkue Oy Helsinki 0404861970

Helsingin Perhejuridiikka Oy Helsinki 0503688017

Helsingin Kromipainoteollisuus Oy Helsinki 097740250

Helsingin Pieneläinsairaala Oy Helsinki 093424330

Helsingin KTK Oy Helsinki 09777871

* Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy Helsinki 0451212321

Helsingin 14. Kallion apteekki Helsinki 0972685450

* Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy Helsinki 0207577800

Helsingin 48. Kontulankaaren apteekki Helsinki 093867986

* Helitech Oy Helsinki 095655540

Helsingin City-Kiveys Oy Helsinki 093416262

Helsingin kuivaustekniikka Oy Helsinki 0447770297

Heliwest Oy Espoo 0407169692

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Helsinki 0977501

Helsingin Kuljetuskeskus Oy Helsinki 0400420423

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Helsingin Leimasintehdas Oy Helsingfors Stämpelfabriks Ab Helsinki 096877350

Helsingin Innovaatiopalvelut Oy Helsinki 0505477299

Maanrakennusliike P. Helin Oy Helsinki 093507160

Helkama Rent Oy Espoo 0104362250

Helsingin Leijona Oy Helsinki 0408283140

* Helsingin Liiketeollinen Kiinteistönvälitys Oy Helsinki 0102319800

Helpten Oy Espoo 0104327080

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Helsinki 0977501

Helsingin Laudoitus Oy Helsinki 0404123785

Helsingin Hormitekniikka Oy Helsinki 0503383852

HELFI Oy Studio Helsinki Finland Ltd Helsinki 0456353336

Heljanko Yhtiöt Oy Askola 0195215200

Helsingin Laatumatkat Oy Helsinki 096866980

Helsingin Kuljetusyrittäjät ry. Helsinki 0947899365 * Helsingin Kumi Oy Helsinki 096844620

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen Komonen Oy Helsinki 0103210400

Helkone Group Oy Helsinki 0108365400

Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistys ry. Helsinki 09665637

* Helsingin Puupakkaus Oy Kerava 0201986920 Helsingin Rauta Oy Helsinki 096859400 * Helsingin Revisor Oy Espoo 098874160

Juhlakirja

2017

187


Hel–Hol * Helsingin Rock and Roll Oy Helsinki 0977467420

* Oy Helsinki Chartering Ab Helsinki 096126750

Herttokuus Oy Helsinki 0400303047

* Hill Audit Oy Helsinki 0405081718

Helsingin saksalainen koulu/ Deutsche Schule Helsinki Helsinki 096850650

* Helsinki Design School Oy Helsinki 0207340630

Herttoniemen apteekki Helsinki 097594780

Hilti (Suomi) Oy Vantaa 0207999202

Helsinki Halli Oy Helsinki 02041997

Herttoniemen Lukko Oy Helsinki 0934870288

K. Himberg Ky, K-Supermarket Pajala Järvenpää 0942579644

Hautaustoimisto Helsinki Oy Helsinki 093877659

* Hetekan Henki Oy Helsinki 0405664469

Matti Himberg Oy Vantaa 0207435599

Helsinki Hides & Skins Oy Espoo 0405896357

HE-Tilit Oy Helsinki 0407528666

Oy Himsalabim Ltd Helsinki 09672785

Helsinki Home 4 You Oy Helsinki 09750331

* Heureka Overseas Productions Ltd Oy Vantaa 098579255

Maalausliike E. Hinkka Oy Helsinki 093894344

Helsingin Satama Oy Helsinki 093101621

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Helsingin Saunasaari Oy Helsinki 0505250393 Helsingin seudun kesäyliopistosäätiö Helsinki 0207792400 Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiö HOAS Helsinki 09549901 Helsingin Seudun Sairaankuljetus Oy Espoo 0400112595 Helsingin Taksiautoilijat ry. Helsinki 095879088 Helsingin Taksipalvelu Oy Helsinki 0400607810 Helsingin Talotekniikka Oy Vantaa 0445874868 Helsingin teatterisäätiö sr Helsinki 0939401 Helsingin Tennisstadion Oy Helsinki 09556271 Helsingin Tietokeskus Oy Helsinki 0927800000 Helsingin Tilikeskus Oy Helsinki 0105244080 Helsingin Tilisentteri Oy Helsinki 0972315830 Helsingin Tilitoimisto n:o 1 Oy Helsinki 093478830 Helsingin Treffipaikka Oy Helsinki 0400435622 Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiö Helsinki 0432113805 Helsingin Uusyrityskeskus ry Helsinki 0931036360 Helsingin Yhtiöhallinta Oy Helsinki 0970017092 * Helsingin Ykköskiinteistöt Oy, Kiinteistömaailma Malmi Helsinki 093507270

Helsinki Hospital Oy Helsinki 0941700100 Helsinki Investment Trust Oy Helsinki 096829830 Helsinki Sales Academy Helsinki 0505638430 Helsinki Valve & Fitting Oy Vantaa 097771110 Heltti Oy Helsinki 0201470700 Helvar Merca Oy Ab Helsinki 0956549301 Helvar Oy Ab Espoo 0956541 Hemming Marine Oy Espoo 096122930 Oy Hempel (Finland) Ab Espoo 0207590800 Hemsila Oy Espoo 0400724711 Hengitysliitto ry Helsinki 0207575000 Henkel Finland Oy Vantaa 020122311 Henkell & Co. Suomi Oy Helsinki 0408379293 Henkilökuntayhdistys Kantava Voima ry Helsinki 09857571 Henkilöstöjohdon Ryhmä - HENRY ry. Helsinki 096829020 Henley Business School, Finland Helsinki 0104252100

* Helsingin Yrityspalvelu Oy Helsinki 097744700

Hentec Oy Ab Espoo 0985619010

Helsinki Bikeboard Center Oy Helsinki 0102291799

Tmi Herkkuhuone, K-Market Maununneva Helsinki 0102922190

Helsinki Business College Oy Helsinki 0914890200 Helsinki Business Hub Ltd Oy Helsinki 095626677

188

Juhlakirja

2017

Hero Tolk Oy Helsinki 0104225511 * Herrasmies Oy Järvenpää 0505588525

Hioma-aine Oy Slipmaterial Ab Porvoo 0192654000

* Tiedekeskussäätiö, Heureka Vantaa 0985799

HiQ Finland Oy Espoo 094355860

Heuristica Oy Espoo 0405536774

HITSAUS-PASI OY Järvenpää 0452689918

* Hewaco Oy Vantaa 098753133

H&K Consulting House Oy Espoo 0452064135

Heweco Oy Espoo 0407617642

Arkkitehtitoimisto HKP Oy Helsinki 096803210

Nostokuljetus He-Wi Oy Loviisa 0503081801

HKScan Oyj Turku 010570100

Hewlett-Packard Oy Espoo 0205350

HL Display Suomi Oy Espoo 095629180

* Hexmusic Ky Vantaa 0500594788

HL Group Oy Helsinki 0207445200

HGR Property Partners Oy Helsinki 0405790570

HM-Group Oy, Huoneistomedia LKV Helsinki 0403004301

Oy H & H Catering Ab/Ravintola Kaisaniemi Helsinki 09632223

HM-Tilipalvelu Oy Helsinki 093507300

HH Group Oy Helsinki 093508210

HN-Systems Tmi Porvoo 0405573908

Asianajotoimisto HH Partners Oy Helsinki 09177613

* HNU-Nordion Ltd. Oy Helsinki 095657240

Hietakari-Yhtymä Oy Kerava 0291232200 Hietalahden apteekki, Sandvikens apotek Helsinki 09677626 Maalaamo Pauli Hietanen Oy Vantaa 0104242100 T. Hietaniemi Oy Helsinki 09486013 HIFK FOTBOLL AB Helsinki 0503257110 Highend Studio Finland Oy Helsinki 094553685 * Hiidenveden Pitomestarit Lohja 0500460756 Hilkan Laskenta Oy Helsinki 0400675095 Hill and Knowlton Finland Oy Helsinki 093486111

* Finn Remote Bernt Hoffren kommandiittiyhtiö Espoo 098636918 Hogg Robinson Nordic Oy Helsinki 09685850 Lakipalvelu Ville Hoikkala Kerava 0504072829 Hokkiplast Oy Porvoo 0195766311 Hoks Oy Helsinki 0505837890 * Holiday Club Resorts Oy Helsinki 030 686 8000 * Rahaliike Holmasto seur. Mynthandel Ky Helsinki 060096665 J. Holopainen Oy Helsinki 0400811464

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Hol–Ide HR4 Solutions Oy Espoo 0107781700

Huoneistovisio Oy Helsinki 0400403568

* Kari T Hyvönen Oy Vantaa 0400737867

HomCare Finland Oy Vihti 092248910

HR-Group Oy Helsinki 0925350512

Asianajotoimisto Huotari & Sipilä Oy Helsinki 096854500

* HyXo Oy Kerava 0104174500

Home Appliance Brokers HAB Oy Helsinki 0207300090

* HRM Partners Oy Helsinki 0108320500

Huovilan tilit Helsinki 0405312483

Kaico Kai Hyytinen Consulting Porvoo 0449943450

Home Instead Finland Oy Espoo 0108417400

HRS Advisors Oy Espoo 0407427525

LKV Tuija Hurme Oy Vantaa 0958939060

Oy HYY-Yhtiöt Ab Helsinki 0913114225

Honkimaan Tilitoimisto Oy Karkkila 092259434

HR-tilipalvelu Oy Helsinki 0102190760

Hurrikaanit Ympäristöhuolto Oy Helsinki 097206580

M. Häkkilä Oy Vantaa 0400437153

Hopeasalmen telakka Helsinki 0103877180

H & S Finland Oy Helsinki 092511250

Tmi Virpi Hutka Vantaa 098544809

* Kirjanpito M. Häkkinen Ky Espoo 098011381

HopLop Oy Vantaa 0108373045

H&S International School Oy Espoo 0405611015

Huurre Group Oy Vantaa 020555511

* Tilipalvelu Häkkinen Oy Vantaa 0503447457

Horizon-Partners Oy Helsinki 0405303713

HTI-Team Oy Helsinki 0505934749

Arkkitehtitoimisto Huvila Oy Helsinki 09670340

Autohuolto Arvi Hämäläinen Oy Helsinki 096860850

Horse & Hound Oy Helsinki 09644010

* Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Vantaa 0103232100

HUVILA Brand & Design Oy Helsinki 09611811

Tmi Kaisa Höysti, K-Extra Oliivi Helsinki 0207422130

Hortensis Oy Espoo 0503554501

* HT-Siivous Oy Porvoo 0407020324

HVS-Suojat Oy Helsinki 095612766

IAB Finland ry Helsinki 0405439165

* Arkkitehdit Soini & Horto Oy Helsinki 0958422103

HUB Logistics Finland Oy Kerava 0290800600

Hydac Oy Vantaa 0107737100

* IAET-kassa Helsinki 0947637600

Hosmed Oy Espoo 0207756330

Munkkiniemen Hammaslaboratorio Antti Huhtala Oy Helsinki 09482780

Hydjan Oy Helsinki 0108436600

* IAQ Finland Oy Helsinki 0103877785

* Hydromarket Oy Helsinki 093464200

* Ibero Yhtiöt Oy Helsinki 0201560600

Hydropress Huber Ab - Suomen sivuliike Helsinki 0207120620

Ibertrans Oy Vantaa 097742820

Hostmann-Steinberg Suomi Oy Vantaa 098946250 Hotel Haaga Oy Helsinki 095807877 Hotelldrift Helsinki Oy Ab Helsinki 0108503820 * Hotelldrift Vanda Oy Ab Helsinki 0108503810 House of Elliott Oy Helsinki 096224078 Housemarque Oy Helsinki 09637586 Ari Hovi Oy Helsinki 0400473458 Rakennusliike HOVI Oy Mäntsälä 0440193280 Hovila Oy Espoo 095259750 Howden Finland Oy Helsinki 0954202400 * Hoya Lens Finland Oy Helsinki 0972884100 Hoyer Finland Oy Helsinki 097010250 * HP Finland Oy Espoo 0102774000 HR Yhtiöt Oy Vantaa 0207209150 HR4 Group Oy Espoo 0107781700

Maanrakennus Huhtala Oy Järvenpää 0405122347 * Huhtamäki Oyj Espoo 0106867000 * Veljekset Huhtamäki Asianajotoimisto Oy Helsinki 0408658385 Huhtanen Capital Oy Espoo 0942450749 Mainostoimisto Vesa Huhtanen Oy Helsinki 0405262045 Tili ja Kiinteistö Erik Huju Oy Helsinki 0400452287 * Hultafors Group Finland Oy Helsinki 0207410130 Humantool Oy Espoo 0106667500 Humap Oy Helsinki 0505880440 * Humap Consultation Oy Helsinki 0503382601 Hunajainen SAM Oy Helsinki 0104209060 Asianajotoimisto Mikko Hunnakko Helsinki 094543088 Huoltomagneetti Oy Helsinki 093436060 Huoneistoforum Oy Helsinki 096689560

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Hyko-Yhtymä Oy Vantaa 09539993 HYKS-instituutti Oy Helsinki 0947171701 Hyperherkku Oy Vantaa 0405334444 Hyrles Oy Lohja 01932741 Hyry-Baari Oy Tuusula 092759186 Kiinteistöpalvelu Hytönen Oy Helsinki 0985695959 * Hyvinkään alueen Ensihoito Oy Tuusula 050389000 * Hyvinkään Ensimmäinen Apteekki Helsinki 093892423 Hyvinkään Turvalukko Oy Hyvinkää 019451800 * Hyvinvointialan liitto ry Helsinki 0917285500 Hyvän vanhenemisen säätiö Helsinki 0972571111 * Tilitoimisto Eva Hyvönen Oy Helsinki 0405589809

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Asiatieto T. Holopainen Oy Espoo 0408450536

Oy IBM Finland Ab Helsinki 094591 Icare Finland Oy Vantaa 0987751150 Icebridge Oy Tuusula 0405587984 ICF Group Oy Vantaa 093462574 iConnect Suomi Oy Espoo 0407771440 * Icopal Holding Oy Espoo 0207436200 Icopal Oy Espoo 0207436200 ICT Direct Finland Oy Helsinki 0505485651 idaDesign Oy Helsinki 0443342032 IDE House of Brands Finland Oy Espoo 0103275800 Idea ja Tuotanto Wolt Oy Helsinki 097562710 Ideafix Oy Helsinki 0400455990 Idealis Suomi Oy Espoo 0440202

Juhlakirja

2017

189


Ide–Int Ideamoottori Oy Helsinki 0445630920 Idean Enterprises Oy Helsinki 0442754742 Ideanna Konsultointi Ky Helsinki 0505596888

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Idman Airfield Lighting Oy Vantaa 0207547700 If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Helsinki 01051510 Ifm electronic Oy Helsinki 0753295000

IFS Finland Oy Ab Espoo 0102179300 Ignitum Oy Helsinki 0407414162 iGuzzini Finland & Baltic Oy Helsinki 0207289840 IHA-Lines Oy Helsinki 098795343 Ihoakatemia Helsinki 0106168989 IHRM Liaison Marja Tahvanainen Espoo 0407339915 IIZI Firstbrokers Oy Helsinki 0207619220 Ikea Oy Espoo 0934829400 Ikepa Oy Helsinki 0405072521 Tilitoimisto Anne Ikonen Oy Tuusula 0505021848 E.P.T. Ikonen Oy Helsinki 0400700080 IKV Kiinteistötekniikka Oy Järvenpää 0443654481 Il Treno Oy Vantaa 0400408598 Tilitoimisto Leila Illi Ky Helsinki 0505597130 Illume Oy Helsinki 091481489

Inconse Oy Ab Kirkkonummi 0500415756

Innotiimi Oy Vantaa 098553370

Indav Oy Helsinki 096120640

Inno-tuote Oy Espoo 098870380

Independence-Invest Finland Oy Espoo 09549121

Innovatics Ky Helsinki 095653936

Indepro Oy Helsinki 09695550

Innovation Norway/ Finland Helsinki 0207551210

Indigonic Kirkkonummi 0505736974

Innovestor Oy Helsinki 0103233881

Image-Point Oy Helsinki 0409031030

Oy Indmeas Industrial Measurements Ab Espoo 0405474464

Innvolve Oy Helsinki 0407706643

Imagon Oy Vantaa 095122757

Indufor Oy Helsinki 096840110

Imagovoima Järvenpää 0405101689

* Industria Oy Vihti 03039393

IMCD Finland Oy Espoo 092515160

Industrial News Service - INS Oy/Ab Helsinki 096120990

IM-Elektro Oy Helsinki 0504493447

* Industri-Textil Job Oy Kerava 0207401880

* Imerys Minerals Oy Helsinki 0207577700

Inex Partners Oy Helsinki 0107687000

IMI Hydronic Engineering Oy Vantaa 0207401600

Infor Global Solutions Oy Helsinki +46855525000

Impactum Oy Helsinki 0403594744

Informa Oy Espoo 0207208200

Imperare Oy Espoo 0442097492

Informia Oy D&W Helsinki 0449937090

Imperial Logistics Oy Espoo 097740244

* Infotool Oy Espoo 0108395500

Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy Helsinki 0968035640

Tilitoimisto Imperial Oy Helsinki 0400904984

Infra ry Helsinki 0912991

Instam Oy Helsinki 0405209369

Asianajotoimisto Impola Oy Helsinki 0102292190

Infratek Finland Oy Vantaa 020320030

Integral Oy Espoo 0988627000

Import Numero 1 Oy Espoo 0103214000

Inlook Group Oy Helsinki 0207589200

Integro Oy Espoo 0106665690

* Oy Importante Ab Helsinki 09666504

InMind Production Oy Kirkkonummi 0400392660

Intelipro Ltd. Oy Helsinki 0405779094

* IMS Health Technology Solutions Finland Oy Espoo 0942413802

Inner Strength Finland Oy Helsinki 0106177420

Intellia Oy Helsinki 0961593340

Innocate Oy Porvoo 0400339774

Inteno Netmedia Oy Ab Helsinki 0714450100

Innofactor Software Oy Espoo 0102729000

Intera Partners Oy Helsinki 0925252200

Oy Innogas Ab Porvoo 019653206

Oy Interasco Timber Ltd Helsinki 0932960600

Innogeo Oy Helsinki 0947773700

Intergift Finland Oy Helsinki 094777830

Innojok Oy Helsinki 0947892200

Intergraph Finland Oy Ab Espoo 09804641

FACT Ilmonen Helsinki 0400408511 Ilo-korut Oy Helsinki 0405057323 Ilves Solutions Oy Helsinki 0290074911 Image Builder Oy Helsinki 096226310

* IMS Talent Oy Helsinki 096940044

Ilmailevi Tuusula 0405465346

* IMX Blink Helsinki Oy Helsinki 0207792100

* Ari Ilmakunnas Oy Espoo 0207401410

Inbound Finland Oy Helsinki 09711711

* Ilmalinja Oy Helsinki 0102920440

* InC Blue Oy Helsinki 0931585801

Ilmapaja Oy Vantaa 09896285 Ilmapallokeskus Balloon Center Oy Espoo 098545100

Juhlakirja

Innokampus Oy Helsinki 0505418608

Image Soft Oy Helsinki 095669015

Ifolor Oy Kerava 09348400

190

IncomeTili Espoo 0503443723

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Helsinki 01028411

2017

Inchcape Motors Finland Oy Vantaa 0207704300

* Oy Inreviso Ab Helsinki 0445451813 Oy Insalko Ab Helsinki 096850920 Inscrire Oy Mäntsälä 0196877666 Inshop Trading Oy Helsinki 0207555490 Insights Finland Espoo 0400616198 Insinööriliitto IL ry Helsinki 0201801801 * Insomniac Oy Espoo 0503666290 Inspecta Oy Helsinki 010521600

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Int–Jii * IPF Digital Finland Oy Helsinki 0800144344

Itä-Helsingin Lasi Oy Helsinki 097557979

* Jamis Mark Oy Helsinki 0505333313

Interim Sales Oy Helsinki 0400411169

* IP-Produkter Oy Vantaa 0102192100

Itä-Helsingin Lukko Oy Helsinki 093417170

Oy Jana Ab Espoo 0400440294

Interior Partners Oy Helsinki 0400122219

Irelco Oy Espoo 095657680

Itäkeskuksen Vero-Tili Oy Helsinki 0407505524

Insinööritoimisto Matti Janhunen Oy Helsinki 096821900

* Interline Oy Espoo 095062212

I.R.I-Invest Oy Helsinki 0400434709

* Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Porvoo 0206377070

Janneniska Oy Vantaa 0985538553

Intermed Oy Vantaa 0757551511

* Irmasko Oy Espoo 098021587

Itä-Uudenmaan Osuuspankki Porvoo 010252010

Janri Oy Vantaa 0504108780

Intermediator Oy Helsinki 095846100

* Ironnet Oy Espoo 0407351701

IV-Aalto Oy Järvenpää 0409377019

Janssen-Cilag Oy Espoo 0207531300

Oy International Defence Group Ltd Espoo 0207600700

IRW-Consulting Ab Vantaa 0985202700

IVALO Creative Agency Oy Helsinki 0407795022

Toiminimi Ulla Jansson Helsinki 0503671111

International Electric Company Oy Helsinki 097594470

IS Automation Oy Porvoo 0195348450

* IVG Polar Ltd. Helsinki 0108359200

JAP Nordic Oy Vantaa 0409007545

Oy International Paint Ab Vantaa 0108419590

* iSearch Group Oy Espoo 0407457854

IV-MAAILMA OY Vantaa 0451113816

JAPE-Team Oy Espoo 0405159108

International School of Helsinki Helsinki 096866160

* ISitOK Oy Askola 0405353567

Ivtek Oy Helsinki 0449710836

Jarkope Oy Espoo 098190320

* Internet Smartsec Oy Helsinki 0957134940

* Isku Interior Oy Helsinki 0290864201

IV-Ykköset Oy Helsinki 0407720464

Oy Jarmax Ab Ltd Espoo 0400706156

Oy Interpersona Ab Helsinki 0207419570

Isolta Oy Helsinki 0207181710

Iwa Labs Oy Helsinki 0465440342

* Jarparo Oy Järvenpää 0407563234

Interrent Oy Vantaa 0403062400

Rakennus Oy Isotalo Helsinki 0106176000

* Iximi Holding International Oy Espoo 0414714608

Jasecon Oy Vantaa 0108216100

Inter-Style Oy Helsinki 097013900

* ISS-Otantatutkimus Oy Helsinki 0103868400

Ixonos Finland Oy Helsinki 04242231

Jaslec Oy Espoo 098597002

Interval International Finland Oy Espoo 09435320

IS-Vet Oy Järvenpää 0956554310

J & A Agency Oy Helsinki 040150300

Kiinteistöpalvelu Jassi Oy Vantaa 0407037223

Intervet Oy Espoo 0201982760

Isännöintijokeri Oy Helsinki 0405504303

J & E Management Oy Helsinki 0505363215

Jatke Oy Helsinki 0107737000

Into liikkeessä ry Helsinki 0968131881

Isännöintiverkko Oy Espoo 098190550

J4 Economics Helsinki 0505480231

Tilitoimisto Tuula Jatkola Ky Espoo 0988160221

* Intolog Vantaa Oy Vantaa 0757560380

* Isännöitsijäpalvelu Oy ISA Helsinki 0947330200

Jääsaukko Oy Lempäälä 097745410

Javatrans Oy Helsinki 0500462205

Intrum Justitia Oy Helsinki 09229111

* ITaito Oy Vantaa 0108418100

JB-Kuljetus Oy Helsinki 0400502386

* Invalidiliiton Asumispalvelut Oy Helsinki 09613191

iTapsa Services Oy Helsinki 0290300415

Asianajotoimisto Jaatela & Helenius Oy Helsinki 0986842430

Invalidisäätiö Helsinki 0947481

Itim International Oy Helsinki 0451375007

Inva-Taksi Oy Helsinki 097288277

Autokoulu Itkonen Oy Helsinki 093239711

Inveidos Oy Porvoo 0405656792

Vesa Itkonen Oy Helsinki 094774150

Invenco Oy Vantaa 0102290830

* ITS Finland ry Helsinki 0405445151

Invenor Oy Porvoo 0195246733

Itu Design Oy Helsinki 0443123174

Investium Oy Helsinki 0927091700

ITV Studios Finland Oy Helsinki 0102195195

Invian Oy Espoo 02074240900

* ITW Construction Products Oy Vantaa 0207859222

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Asianajotoimisto Kari Jaatinen Helsinki 0207850230 Jacon Oy Espoo 098041519 Jacquet Finland Oy Hyvinkää 0192121200 Jade Consulting Oy Helsinki 0400284169 JADE Trading Oy Helsinki 0503745777 Lea Jakama Oy Espoo 098676555 JAM Pelti Oy Vantaa 0415189111

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Inter-Hinaus Oy Espoo 0800122333

JCDecaux Finland Oy Helsinki 0207758200 * Jealha Oy Helsinki 0405500437 * Jetflite Oy Vantaa 0205101900 Jetmasters Oy Kirkkonummi 0500482243 * Jetpak Finland OY Vantaa 0600552200 JF Hillebrand Finland Oy Helsinki 095657830 Jii-Tee-Hoo Markkinointi Oy Espoo 094393160 Jii-Koo Markkinointi Oy Helsinki 09555170

Juhlakirja

2017

191


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Jii–Kai JIITEE TYÖT OY Vantaa 0400216036

Jouni Leino Ky Helsinki 0505694878

* Jungheinrich Lift Truck Oy Kerava 097599330

Nuohousliike M. Järvelä Oy Kerava 0500707335

Oy Jim’s Market Ltd Helsinki 0503230062

Jousiteos Oy Tuusula 0102296030

Junnu Neon Oy Porvoo 0400611616

Järvelä Riitta Kaarina Espoo 0405364369

* Rakennusliike JKE Oy Mäntsälä 09710035

Tilipalvelu Joustava Ky Vihti 092222226

Kustannus Oy Juoksija Helsinki 094342040

* Järvenpään automaatio Oy Järvenpää 092711449

JKMM Arkkitehdit Oy Helsinki 0925220700

Joutsen Rahoitus Oy Helsinki 0105244520

Järvenpään kaupunki Järvenpää 0927191

* JL Construction Supervisors Oy Helsinki 0400419226

JP Cornerstone Executive Search Oy Ab Helsinki 0408442185

Kehittämispalvelut Annika Juonela Oy Helsinki 0400400410

JM Suomi Oy Espoo 0947302610 JM-Alltrans Oy Kirkkonummi 0400421479 JMP Huolto Oy Sipoo 098511546 Job Services Finland Oy Helsinki 0105013400 Gas-Trans Johansson Oy Espoo 0400432174 Johanva Oy Vantaa 093866866 * Markkinointitoimisto Johdin Oy Helsinki 010229 2960 John W. Halla Oy Helsinki 094777920 Johnson Controls Finland Oy Helsinki 0201404551 Johtamispalvelu Resonance Espoo 0503131689 Johtomestarit Oy Helsinki 0207209788 Johtotieto Oy Järvenpää 092797110 Joint-Nauha Oy Helsinki 093882528

Juristitcom Ky Helsinki 0505231053

JP-Tilit Helsinki 0102920910

Kuljetus Oy Jussi Helsinki 0400451290

Kotihoito J.R. Lohja 0505337306

Asianajotoimisto Justeria Oy Espoo 09593593

J.R. Rental Oy Helsinki 0400699469

Justia Oy Espoo 0503453316

JS Konsultointi Oy Helsinki 09 8366220

* Asianajotoimisto Justitum Oy Helsinki 0102311500

JS Pientalot Oy Askola 0400930676

Justuxia Oy Tuusula 0456703590

* Arcteam, Risto Kaakko, Arkkitehti & Co Espoo 0970019610

JS Suomi Oy Helsinki 0985628100

Remonttipalvelu Jutoro Oy Helsinki 0440450867

Kiinteistö Oy Kaapelitalo Helsinki 09-4763 8330

JS-Ekonomia Oy Helsinki 093497782

* Jutra Oy Helsinki 0400209229

Insinööritoimisto JS-Suunnittelu Oy Vihti 092242650

* Juuri Partners Oy Helsinki 0407711764

Tili- ja isännöintipalvelu Armi Kaaranka Ky Kuortane 063354560

Oy J-Trading Ab Vantaa 0207458600

* Juuriharja Consulting Group Oy Helsinki 0407466798

JT-Sähkötekniikka Oy Vantaa 0407525330

Asianajotoimisto Juutilainen & Co. Oy Helsinki 096829140

Juha Matilainen Oy - M-Market Tullinpuomi Helsinki 0504958226

Jokarak Oy Helsinki 0445897485

* Juhakari Maalaus Oy Helsinki 0400451501

Jäljentämö Jokela Oy Helsinki 097744020 * Jones Lang LaSalle Finland Oy Helsinki 0207619960 * Jooa Oy Ltd Helsinki 0503647839

Juhola Asset Management Oy Helsinki 0986226000 Tilitoimisto JU-JU Oy Espoo 0407694662 Jukka Valkama Oy - Autovalkama Espoo 098541919

Josma Oy Helsinki 0985695003

Jumbo Digital Oy Hämeenlinna 0400664114

JotBar Solutions Oy Espoo 0757530350

Juhlakirja

JPS Maalaus Oy Tuusula 093858151

St. Jude Medical Finland Oy Vantaa 098700800

Jokakanava Oy Tuusula 092752353

192

Asianajotoimisto Juridicus Oy Helsinki 096844060

Juca Accounting Espoo 093404010

Joisto Oy Vantaa 0207568780

2017

* Järvenpään Lukko Oy Järvenpää 0207437560

JPC - Studiot Oy Helsinki 096841640

JTT-Metalli Oy Hyvinkää 0404149393

Joiqucom Oy Helsinki 0400280065

Järvenpään Laskentakeskus Oy Järvenpää 0505975568

Asianajotoimisto Jurentia Oy Vantaa 092715940

Järvenpään Tuotetekno Oy Tuusula 092790820 * Kuljetus Arto Järvimäki Oy Nurmijärvi 0942899722 * Jäänmurtajat Oy Helsinki 0505370535 K2 Audit Oy Helsinki 0415015326 K.A. Rasmussen Oy Helsinki 09654446

Eristyspalvelu Kaasalainen Oy Helsinki 0401620404 Kaasupörssi Oy Espoo 0204478613 Kaasuvalo Oy Vantaa 098689300

Lämpö- ja Vesijohtoliike P. Juutilainen Oy Helsinki 09495106

Kabe-Adria Oy Helsinki 0207414481

Juvi-Production Oy Espoo 094556210

Kaeser Kompressorit Oy Vantaa 0941320400

JUX Oy Lohja 0400202140

Kafeko Oy Espoo 0941315400

J.W. Documentaries OY Helsinki 0500615345

Kaffa Roastery Oy Helsinki 0104226700

Jyrkkiö ja kumpp. Ky Salo 0405810598

* Oy Kaha Ab Vantaa 096156800

Jyty-Sähkö Oy Vantaa 098522262 HTM-tilintarkastaja Juha Jyväsjärvi Espoo 0500503747 * Kuljetus ja Maanrakennus Jäkälä Oy Järvenpää 0504146861

Kaartin Notariaatti Oy Helsinki 092782236

Kahipa Oy Karkkila 092258190 Kaihdinkulma Oy Nurmijärvi 092764010 Kaiko Oy Helsinki 096841010

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Kai–Kek Kamensky Consulting Oy Espoo 096841710

* KaiRamix Oy Kerava 0405697838

Kampin Panimoravintolat Oy Helsinki 096856688

Kairest Oy Helsinki 0447941410

Kanair Malmi Oy Helsinki 0400203683

Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö Espoo 09887191

Kanerva Oy Kaide ja Kuljetus Mäntsälä 0207528611

Kaisaniemen Konsultit Oy Vantaa 0975177100

Yleissiivous Eija Kangas Oy Espoo 042411551

Kaitaan Rakennus Oy Espoo 0405396677

Kanki Yhtiöt Oy Tuusula 0405833536

Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy Helsinki 0102893800

Kankurin Tupa Ky Helsinki 09626182

Kauko Kajolinna Ky Nurmijärvi 092503587

LVI-Säätö M. Kanninen Oy Karkkila 0405125259

Kajon Oy Espoo 01007070

Oy Kannonkari Espoo 098882200

* Kakkostupa Oy Helsinki 097572299

Kansalaisrahoitus Oy Helsinki 0405227633

* Asianajotoimisto Kalasatama Oy Helsinki 092786220

Kansalliskustannus Oy Helsinki 0207488488

Kalatalouden Keskusliitto Ry Helsinki 096844590

Kansallispalvelu Oy Helsinki 0207488488

* Kalavesi Konsultit Oy Myrskylä 0196770516

Kantele Varainhankinta Oy Helsinki 0408219869

Oy Ikkunanpuhdistusliike Kaleva Ab Helsinki 096933460

Kantili Oy Kärkölä 0400491910

Kalevala Koru Oy Helsinki 0207611311

H. Kanto Oy Helsinki 0983641640

Graniittirakennus Kallio Oy Vantaa 0103214110

Tilipalvelu Kantola Oy Espoo 0405231714

Kallio Logistics Oy Helsinki 0500620773 Kallioinen Yhtiöt Oy Hyvinkää 0194266000 Kalliolan kannatusyhdistys ry Helsinki 0977012310 Kalliolaw Asianajotoimisto Oy Helsinki 096812930 Cafe Kallion Cardemumma Oy Helsinki 0453558150 * Kallion Sähkö O/y Helsinki 096962740 Kalliorakennus - Yhtiöt Oy Vantaa 098494420 Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy Helsinki 0207437400 Kaluste ja Ikkuna Center Oy Helsinki 0409107959 Oy Kamarco Ltd. Vantaa 095308040

Arkkitehtitoimisto Kareoja Herranen Oy Helsinki 0407680659

* Kateplan Oy Tuusula 0500659101

* Asianajotoimisto Karhu Oy Helsinki 09494500

Tili- ja markkinointitoimisto Katetuotto Oy Helsinki 09773851

Karico Oy Tarrapaino Espoo 0207418660

Katko Oy Vantaa 09849600

Karisma Konseptit Oy Helsinki 0102924340

Kattotutka Oy Helsinki 0106804000

Karitma Oy Helsinki 0207879690

* Kauklahden Kymppi-tili Oy Espoo 09812022

Karkkilan Halli ja Kone Oy Karkkila 0409007375

Kauklahden Lämpöasennus Oy Köklaks Värmeinstallation Ab Helsinki 0941321400

Karkkilan kaupunki Karkkila 0942583600 Karkkilan Malliapu Oy Karkkila 092259281 Karkkilan Metallityöt Oy Karkkila 092242770 Karkkilan Rakennus Ka-ra Oy Karkkila 0400345316 Karkkilan Sisäverhous Oy Karkkila 0103869400 * Karl Storz Endoscopy Suomi Oy Helsinki 096824774 Ravintola Karl-Johan Oy Helsinki 096121121 LVIS-insinööritoimisto Karlsson, Karves & Co Oy Vantaa 0929061740

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Kaila Selja Maria Espoo 04055840210

* Kauko Oy Helsinki 095211 Kaukoravintolat Oy Helsinki 094342760 Kauniaisten kaupunki Kauniainen 0950561 Kauniaisten Urheilupuisto Oy Espoo 0984934310 Kaunialan Sairaala Oy Kauniainen 09505921 Kaunisto-Yhtiöt Etelä-Suomi Oy Espoo 0405618008 Kauppapuutarhaliitto ry. Helsinki 097288210 Kauppatieto Oy Helsinki 0500503364

Karmiini Oy Helsinki 0504664740

* Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy Vantaa 09895581

Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy Helsinki

Ilmastointipalvelu Karppanen Oy Helsinki 0447779183

Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Helsinki 0445993377

Oy Kantvik Shipping Ltd Kirkkonummi 0505556470

* Karskogin Perhekoti Oy Siuntio 0405105261

Rautarakenne E. Kauppinen Oy Vantaa 098386420

* Kao Finland Oy Helsinki 0941542300

Ikkunahuolto Oy Karttunen Helsinki 0500665838

Kaupunkitutkimus TA Oy Helsinki 095612493

KAP-Asennus Oy Porvoo 0405133606

Ympäristöhuolto Karvinen Oy Helsinki 0504078150

Kauttu & Co Asianajotoimisto Oy Helsinki 0931574100

Kapasity Oy Järvenpää 092798110

KASKI Creative Agency Oy Helsinki 0333988300

Oy Kavaleff Consulting Ab Vantaa 0958938030

Kapotek Oy Järvenpää 0503301435

* Kaso Oy Helsinki 0102713700

Asianajotoimisto Mia Kavasto Oy Helsinki 0196881000

* Karanttia Oy Perusturva Helsinki 097568320

Kassatiimi Oy Helsinki 0207440700

* KB-Rakennus Oy Helsinki 0415395762

Tilitoimisto R. Karasti Oy Ab Vantaa 098572722

* Kasurisen Konepaja Oy Kirkkonummi 092959560

Kehittämiskeskus Opinkirjo ry Helsinki 096962440

Karawatski Oy Naantali 024360800

* Kasvu-Silta Oy Vantaa 0504418395

* Keili Oy Vantaa 096823250

Karelia-Upofloor Oy Espoo 0207409300

Katajanokan Huolto Oy Helsinki 096962480

Keimola Golf Club Oy Vantaa 092766650

Konsultointi Kareg Oy Helsinki 09493411

Tilitoimisto Kate Helsinki 09492474

Kekkilä Oy Vantaa 0207904800

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Juhlakirja

2017

193


Kel–Kiv Kellomiehet Oy Helsinki 0400403557

Keskustan Maalaus ja Rakennus Oy Helsinki 098840983

Kiinteistö- ja talonhoito Oy Helsinki 0207558670

Kinosto Oy Helsinki 0505413187

Parkettihuolto ja Saneeraus P. Kemppainen Oy Espoo 098678400

* Mika P. Kettula Oy Helsinki 0408335638

Kiinteistö Oy Leppävaaran Kauppiastalo Helsinki 0440760604

* Kipaus Oy Hyvinkää 0415018491

* Asianajotoimisto Kemppi & Tuominen Oy Helsinki 0102352120

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Kenkämarski Oy Helsinki 0106170860

Infoservice Kettunen Oy Helsinki 0104392200 * Tili & Talous Kettunen Oy Helsinki 096923489 Keva Helsinki 02061421

Kennel Helsinki Oy Helsinki 0405404150

Kevel Oy Helsinki 093882760

Kentek Oy Vantaa 098494200

Kevra Oy Vantaa 096126820

* Keradur Service Oy Helsinki 0458011579

Key Hotels Oy Porvoo 0195249733

KeraMatkat Oy Kerava 0451971200

Keypro Oy Vantaa 098362310

Keraneon Oy Kerava 0504120374

* Keysight Technologies Finland Oy Oulu 0108552100

Keravan Energia Oy Kerava 095849550

KFM-Systems Oy Espoo 09661644

Keravan I apteekki Kerava 0103211270

* KFS Finland Oy Vantaa 0400412070

Keravan kaupunki Kerava 0929491

* KFX Finland Oy Tuusula 0503512004

Keravan Lukko Oy Kerava 092941919 Keravan Tili-Helena Oy Kerava 092732626 Kerko Group Oy Porvoo 0207739700

Khalsa Productions Helsinki 0449744548 KHD-Invest Oy Ab Tuusula 0405526050 * Kh-Kiinteistöpalvelut Oy Helsinki 0102708000

Keskikuljetus Oy Helsinki 093881544 Keski-Suomen PT-Putkitus Nurmijärvi 0400643580 Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Forum Kerava 0503413210 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Järvenpää 0927381 Keski-Uudenmaan Osuuspankki Järvenpää 0102542504 Keski-Uudenmaan Perheasema Purje Oy Tuusula 0400502595 Kesko Oyj Helsinki 0105311 Oy KeskuslaboratorioCentrallaboratorium Ab Espoo 0207477100 * Keskuspaperi Oy Centralpaper Finnland Ltd Helsinki 0962200515

KH-Koneet Oy Nurmijärvi 0942412000 KH-Tili Oy Espoo 095023025 * Kibron Inc. Helsinki 096811920 Kids Company Oy Helsinki 09 670776 Kids Factory Oy Helsinki 0415370004 Kielikone Oy Helsinki 096129930 * Kielimaailma Oy Helsinki 0451346019 * Kierto Ympäristöpalvelut Oy Järvenpää 0102295060 Kiertopaine Oy Vantaa 0104244300 Kiesel Skandinavia Oy Tuusula 092302132 * Kiinniketalo Oy Helsinki 093478020

194

Juhlakirja

2017

Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy Helsinki 093509290 Kiinteistöalan Kustannus Oy REP Ltd Helsinki 0757578590

* Kipinä Yhtiöt Oy Helsinki 0103221250 Kir-Fix Oy Vantaa 0104006120 Kirjanpitopaja Oy Vantaa 0407227169

Kiinteistökomppania Oy Helsinki 0505995475

Kirjastamo Oy Helsinki 093881661

Kiinteistöliitto Uusimaa ry Helsinki 09166761

Kirjokanta Oy Helsinki 09601697

Kiinteistömaailma Oy Helsinki 0106223000

Kirjovärit Oy Suomi Helsinki 0207809696

* Kiinteistömaailma Asuntoherttua Oy Helsinki 097597470 Kiinteistömaailma/Asuntovantaa Oy LKV Vantaa 0405899377

* Kirkkohallitus/Kirkon tiedotuskeskus Helsinki 0918021 Oy Kirkkonummen Ahtaus Ab Kirkkonummi 092985901

Kiinteistö-Pailokari Oy Helsinki 094342010

Kirkkonummen Huolto Oy Kirkkonummi 092219090

Osakeyhtiö Kiinteistösaneeraus Vantaa 05066225

* Kirkkonummen kunta Kirkkonummi 0929671

Kiinteistötyönantajat ry Helsinki 0207959480

Kirkkonummen Palvelukeskussäätiö Kirkkonummi 092963380

A. Kiira Oy Tuusula 092303998

Oy Kirkkonummen Pelti Ab Kirkkonummi 0400541074

Kiitosimeon Oy Nurmijärvi 09276300

Kirkkonummen Sanomat Oy Kirkkonummi 092219200

Kila-Urakointi Oy Helsinki 0405690203

Kirkkonummen Tilintarkastustoimisto Oy Kirkkonummi 0503507351

* Kiljavan opisto Nurmijärvi 09276251

Kirkkopalvelut ry Helsinki 0207542000

Kiljavan Sairaala Oy Nurmijärvi 0206110400

Kirontech oy Espoo 0404109813

Kiljavanranta Oy Nurmijärvi 09276251

Kirjanpito Kirsi Oy Vihti 0407283838

Kilon Osuus-Auto Espoo 0108367000

Kisko Labs Oy Helsinki 0405051909

* Yrityspalvelu Leena Kilpelä Järvenpää 0207280154

Kitkaliimaus Oy Vantaa 0104407700

Kimeika Oy Helsinki 0207798810 * M. Kindstedt Oy, K-Supermarket Loviisa Loviisa 0195178200

Kuntokeskus Kivaolo Oy Vantaa 0953039970 Kivapiha Tuotteet Oy Mäntsälä 0445205999

Kinnarps Oy Helsinki 0207561200

Kirjanpitopalvelu Ritva Kivekäs tmi Kirkkonummi 0407754874

R.J. Kinnunen Oy Helsinki 0503835522

* Kivilinja Yhtiöt Oy Helsinki 097524727

* Oy Kino-Foto Ab Helsinki 0103878855

Riskienhallinta Kivimäki Oy Espoo 0400405409

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Kiv–Kre Kodinpalvelut.net Espoo 0400229229

* Kontram Oy Vantaa 0988664500

K&K kauppa ja konsultointi Oy Helsinki 0458094242

Kohina Oy Helsinki 0503437075

Kirjanpitotoimisto Konttila Ky Tuusula 092731443

K&K Miracle Oy Kirkkonummi 0408259167

Takkamestarit Kohonen Oy Espoo 098813464

Konttorivalvonta Oy Espoo 09595389

K-kauppiasliitto ry. Helsinki 01053010

ATK-laskenta H. Koistinen Oy Helsinki 097552100

Kontulan apteekki Helsinki 095656080

Tilitoimisto K & KK Oy Kerava 092712424

* Koiviston Vihertyö Oy Helsinki 0400683092

Oy Kontutek Ab Helsinki 0102195540

KK-Notariaatti Oy LKV Vihti 092224545

* Maalaustyö Koivuluoma Oy Vantaa 0407224419

* Oy Konwell Ab Helsinki 098946480

KK-Palokonsultti Oy Espoo 02093500000

Koivunen Oy Helsinki 01065011

Koodiviidakko Oy Helsinki 0103877053

KL Sport Oy Helsinki 096860760

Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi Espoo 098882800

Koolmat Oy Helsinki 0106665170

* Klaara Service Oy Helsinki 0401411411

Maalaamo Tapio Kokko Oy Vantaa 0503296861

KooMikko Oy - K-Market Töölöntori Helsinki 094342630

* Klaari Oy Espoo 0400619681

Arvo Kokkonen Oy Helsinki 092786070

Kopal Keittiöt Oy Helsinki 097570600

Klarigo Oy Helsinki 0405914420

Suunnittelutoimisto Koko 3 Oy Helsinki 096854643

Kopio Niini Oy Helsinki 0106803000

Klarna OY Helsinki 0942599770

Kokoma Oy Espoo 0503688757

Kopiosto ry. Helsinki 09431521

Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy Nurmijärvi 098797508

Kokouspiste Oy Tuusula 0404508855

Klaukkalan Tennishallit Oy Nurmijärvi 0405074342

Tilitoimisto Sirkka Kolppanen Espoo 0405117635

Kiviasennus ja -saneeraus Koponen Oy Mäntsälä 0500450911

* Klinger Finland Oy Kirkkonummi 0104001011

Kolster Oy Ab Helsinki 0201370500

Klinkmann Oy Helsinki 095404940

* KO-Merkkaustekniikka Oy Helsinki 095123950

Oy Klippan Ab Vantaa 098362430

Kompan Suomi Oy Helsinki 094355240

* KL-Kuntahankinnat Oy Helsinki 097711

Konaflex Oy Vantaa 0925323100

KL-Kustannus Oy Helsinki 097711

KONE Oyj Espoo 0204751

KLOK Creative Agency Oy Helsinki 0407403499

* Konejunik Oy Kirkkonummi 092767090

Klüber Lubrication Nordic A/S Helsinki 0207497970

Konekauha Oy Vantaa 0400815363

Knauf Oy Espoo 09476400

Konekor Oy Porvoo 0207479769

KNF-Laboratoriot Oy Helsinki 0103465540

Koneteollisuus Oy Nurmijärvi 098789220

Knorring Oy Ab Vantaa 0956041

Koneyrittäjien liitto ry. Helsinki 0409009410

Knowhill Oy Espoo 0405614962

Insinööritoimisto Konstru Oy Espoo 0408654020

* Kodak Oy Vantaa 0467122280

Oy Kon-Tiki Tours Ltd Helsinki 09466300

Palvelukauppa KodinOnni Oy Helsinki 0207545955

Kontor Helsinki Oy Helsinki 0503035833

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Oy Kopparberg Finland Ab Vantaa 0207559700 KopterCamera Finland Oy Helsinki 0405955479 Korasan Oy Helsinki 0405471336 Korekto Oy Sipoo 0407240218 Arkkitehtitoimisto Eero Korhonen Oy Helsinki 0504144003 Eino Korhonen Oy Porvoo 0195410400 Korjaamo Group Oy Helsinki 0405465630 H. Korkeamäki Yhtiöt Oy Nurmijärvi 0400630437 * Korona Invest Oy Espoo 0925172070 Kuljetus Arto Korpela Oy Vihti 0400472825 Korpihete Oy Helsinki 0504116706 Korpikorpi Oy Vantaa 0927800155 Väinö Korpinen Oy Espoo 0954914400

* Rautia Korpisaari/ Olavi Korpisaari Oy Nurmijärvi 0934847700 Korsisaari Yhtiöt Nurmijärvi 098789900 Paperipalvelu Koskimo ja Rännäli Vantaa 0207750400 A-Isännöinti Koskinen Oy Espoo 0440463480 LKV Kauko Koskinen Oy Helsinki 093511155 Leo Koskinen Oy Helsinki 0927091921 Rva K.A. Koskisen Tili- ja Toimistopalvelu Oy Helsinki 097262200 Arja Kosonen Oy Helsinki 0407652325 * Asianajotoimisto Heini Kotamäki Vantaa 098387220 Kotimaa Oy Helsinki 0207542000 Asianajotoimisto Kotiranta & Co Oy Helsinki 0207280830

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Linjaliikenne Kivistö Oy Forssa 0342462600

Kovanen Invest Oy Helsinki 0400500700 Kovanen Yhtiöt Oy Helsinki 02006161 KP Purkauspalvelu Oy Vantaa 0500424202 KP Teollisuuspalvelu Oy Helsinki 0405517073 KP Tili ja Konsultointi Ky Nurmijärvi 092212211 * KPA Unicon Group Oy Helsinki 0207749200 K-Patents Oy Vantaa 0207291570 KPMG Oy Ab Helsinki 0207603000 KP-Tekno Oy Kirkkonummi 092965070 Kraftmek Oy Helsinki 01075501 Kranic Oy Vihti 0400471831 * Krapihovi Oy Tuusula 09274841 Kreab Oy Helsinki 09228441 Kreate Oy Tuusula 0207851480 Yrityspalvelu Kreditte Ky Tuusula 0925873070

Juhlakirja

2017

195


Kre–Lab Krescado Oy Espoo 0400338585

* SewCon Kuikka Oy Nurmijärvi 0400583284

Tmi Eeva Kurppa Helsinki 0505335696

Kiinteistökorjaus H Kärki Oy Helsinki 0400401940

Sisustusarkkitehtitoimisto Carola Krestjanoff-Rytsölä Oy Helsinki 096123183

Kuivala & Puskamäki Oy Porvoo 0939494078

Kommunikaatiotoimisto Kuudes Aisti Oy Helsinki 0503761142

Sisäilmatalo Kärki Oy Joensuu 0405763371

Kristillinen Media Oy Helsinki 0975144511

* Kuljus Consulting Oy Helsinki 0503220600

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

KR-Muhviputki Oy Helsinki 0503296269 * Asianajotoimisto Krogerus Oy Helsinki 0290006200 Hannu Krogerus Oy Helsinki 0500888650

Kultaseppä Kulmala Oy Helsinki 09629252

OY Kultainen Sherpa AB Helsinki 0400933935

Kruunu Herkku Oy Espoo 0207924256

Kultajousi Oy Helsinki 0207417600

Kruunuasunnot Oy Helsinki 0207431610

Kulturkontakt Nord Helsinki 096840560

Kryotherm Oy Kerava 0207418850

* Kulus Oy Helsinki 0405908959

* KSB Finland Oy Kerava 010288411

Aggregaattipalvelu M. Kumpula OY Espoo 0400316359

* KSF Media Ab Helsinki 0912531

* Kunnallisalan kehittämissäätiö Helsinki 0400722682

KS-Kustannus Oy Helsinki 0405603064

Kunnan Taitoa Oy Helsinki 0206399400

KS-Tili Myrskylä 0405143528

Kunnia Finans Finland Oy Helsinki 0465513431

KT Consulting Tmi Porvoo 0408684034

Kunta-Aravat Oy Helsinki 097712217

KT Interior Oy Helsinki 096860510

KuntaPro Oy Tuusula 0956077300

KTC Finland Oy Helsinki 0207218494

* Kuntarahoitus Oyj Helsinki 0968035666

KTI Kiinteistötieto Oy Helsinki 0207430130

Kuntien Tiera Oy Helsinki 0207347777

* KTM Nordic Oy Vantaa 0108411200 KTN-Kiinteistöpalvelut Oy Helsinki 0107735350 KTR Finland Oy Espoo 0207414610

Kuntokumppanit Oy Motivus Helsinki 0941533550 Kuntoutussäätiö Helsinki 0953041 Kuopion Parkettiasennus Oy Kuopio 0400791144

KTS-Mekano Oy Vantaa 0408359565

* Kuormaus Jemy Oy Helsinki 0405859554

KT-Yhtymä Oy Nurmijärvi 0400417412 Kubo Oy Helsinki 0500520981 Oy Kuehne+Nagel Ltd. Vantaa 0201611611 Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy Helsinki 095860750

Juhlakirja

* Kullström/Park Ab Helsinki 0505203444

Kulosaaren Yhteiskoulun osakeyhtiö Helsinki 092289180

* Oy Lars Krogius Ab Helsinki 0947636300

196

* Kukkavirta Oy Helsinki 093436580

2017

Kärkimedia Oy Helsinki 0757578550

Kuudes Kerros Helsinki Oy Helsinki 0207291700

* Kärkitilit Oy Helsinki 0405501961

Jaana Kuulamo Oy Helsinki 09711332

* Lakiasiantoimisto Seija Kärnä Oy Nurmijärvi 09710766

Konseptikehitys Kuule Oy Helsinki 0400460894 Kuuloliitto ry Helsinki 095803830

Asianajotoimisto Pasi Kärsämänoja Oy Helsinki 0105261140

Siivouspalvelu Kuura Oy Espoo 0409001625

Mainos Käyhkö Oy Helsinki 09738816

Taideyliopiston Kuvataideakatemia Helsinki 0294 47 2000

Käännös-Aazet Oy Helsinki 096122900

Kuvaverkko Oy Helsinki 075 328 5200

Köresaar Kiinteistöt Oy Helsinki 0103216300

Puhdas Ilma K & V Oy Espoo 0104236220

L Arkkitehdit Oy Helsinki 094242560

KV Turva Oy Kerava 0408272980

L & N Enterprise Oy Helsinki 093216927

KVA Arkkitehdit Oy Helsinki 0968411200

Oy L. Salonius-Pasternak Consulting Ab Helsinki 0442902218

KVE Kvartselektronik Oy Espoo 0945206700

L2 Paloturvallisuus Oy Helsinki 0400729329

* KV-Tili Oy Vantaa 0408315660

* Laajasalon Lasi Oy Vantaa 093744100

KWD Digital Oy Helsinki 0102294405

* Kiinteistö Oy Laajasalon Palloiluhallit Helsinki 096987654

* Oy KWH Freeze Ab Vantaa 0207786211

Laakeri-Center Oy Ab Helsinki 0103466690

Kwork Innovaatiot Oy Ylöjärvi 0443237002

Lääketietokeskus Oy Helsinki 0961504900

Rakennus Kykkänen Oy Vihti 0400307115

TalousTeam Laakkonen Oy Helsinki 0505693488

Kylmäojan Kuljetus Oy Espoo 098631800

Kuljetus Oy J.H.Laakso Vantaa 0400428059

* Kylmäteräs Oy Helsinki 093505910 Kymen vuokraus ja Puhdistus Oy/ KVP Group Järvenpää 0927091440 Kymppivoima Hankinta Oy Helsinki 010210210

Terveyskauppa Merja Laaksonen Oy Tuusula 0505392942 Konsultointipalvelu Laatu-Erkki Vantaa 0401379418 Laatulattiat Uusimaa Oy Helsinki 0404803316

Kupari Solutions Oy Espoo 0400353082

KYOCERA Document Solutions Finland Oy Helsinki 0947805200

Oy Kurk Golf Ab Kirkkonummi 098190480

Käpylän Eläinlääkäriasema VETEK Helsinki 09790344

Pihatyö Laatunen Oy Helsinki 0405500522

* Marja Kurki Oy Helsinki 097552220

Käpytili Oy Askola 0407491591

Laatuvalo Oy Helsinki 0108393300

Kurko-Koponen Oy Vantaa 0447992186

Kärcher Oy Nurmijärvi 0207413600

* L.a.B arkkitehdit Oy Helsinki 096224040

Laatumetalli Oy Vihti 092271199

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Lab–Lep La-Bamba Finland Oy Helsinki 0102291930

Lambertsson Oy Helsinki 0207606200

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy Helsinki 096877450

* Lehtipiste Oy Vantaa 0207642000

Labema Oy Helsinki 092746740

Lamia Oy Helsinki 0103241340

Lasten Päivän Säätiö Helsinki 09773991

Laborexin Oy Helsinki 09780633

J-V Lammi Oy Vantaa 0500450420

Lataamo Oy Helsinki 0201553000

Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy Helsinki 0102292250

Labquality Oy Helsinki 0985668200

Lamor Corporation Ab Porvoo 0207650100

Labsystems Diagnostics Oy Vantaa 0201557530

Louhinta Lampi Oy Myrskylä 0405630597

LATO Leadership Automation Tools Oy Helsinki 0409000073

Labtex Oy Helsinki 0505115324

Lankapaja Oy Vihti 098190020

Labtium Oy Espoo 0106538000

* Oy Lantmännen Unibake Ab Finland Vantaa 0207701800

Oy Lafora Ab Vihti 0440513126 Oy Lafoy Ltd Helsinki 0443555782 Lagerblad Foods Oy Helsinki 0108327000 Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy Helsinki 092511020 Lähitaksi Oy Helsinki 0947780322 Rakennus Palvelu Lahtinen Petri Oy Helsinki 0405183631 Lainapeite Oy Espoo 010809900 Seppo Laine Oy Helsinki 096859560

Lattiakolmio Oy Helsinki 0108357400

Rakennustoimisto Lehtoranta Oy Vihti 0503800101

Latvala Logistics Oy Alavus 0400407444

Asianajotoimisto Pertti Lehtoruusu Oy Helsinki 094542740

* Latvatek Oy Vantaa 0405321631

* Oy Lapetek Ab Helsinki 092511030

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Vantaa 0988687150

Lapinjärven Fysikaalinen Hoitolaitos Oy Lapinjärvi 019610688

* Oy Lauren Ab Mäntsälä 0400428501

* Lappeenrannan Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry Lappeenranta 0405194305 Lappset Group Oy Helsinki 0207750100 Laptase Oy Vantaa 0504335378 Rakennusliike Lapti Oy Vantaa 0207855500 Larabe Oy Helsinki 0400489247 Lareas Oy Espoo 096129280

Kuljetusliike R.V. Lehtonen Oy Helsinki 096866820

Pia Laurila Oy Helsinki 0400229464 Oy Lautex Ab Vihti 092248810 * Tilitoimisto Pentti Lavanko Ky Helsinki 097283834 * LB Marketing and Holdings Oy Helsinki 092600107 Leader Potential Group Oy Espoo 0405136606 Lean Culture Oy Vantaa 0400454757 LeaseGreen Group Oy Helsinki 0207345950

* Leica Geosystems Oy Espoo 0941540200 E.M. Leino Oy Helsinki 0941504100 Leinonen Suomi / Tehotilit Oy Helsinki 0447451364 Leitzinger Oy Helsinki 096859920 Lejos Oy Espoo 0207413800 Lekolar-Printel Oy Helsinki 0982941 Lektar Oy Helsinki 0941355100 LEMAN International System Transport Oy Vantaa 093424810 Lemminkäinen Oyj Helsinki 020715000

Lechler Oy Kerava 0207856880

* Ravintola Lemon Grass/Lemon G Ravintopalvelut Oy Helsinki 098763279

Larsen & Co. Tilitoimisto Oy Helsinki 0941315500

Lediator Oy Helsinki 0505522276

Tilitoimisto Lemon Tree Oy Helsinki 0407416598

Laivapesu Oy Finnwash Helsinki 0207940950

* Isännöintitoimisto Larutalo Tmi Helsinki 0400818241

Ledvance Oy Vantaa 097422300

Firma Charlotta Lemström Kauniainen 0405690798

Laivapoltin Oy Vantaa 0505582100

Laser Game Finland Oy Helsinki 0505954094

* Lakiasiaintoimisto Legalex Sipoo 0407208952

Lenkraad Ky Helsinki 0400455414

* LAK Real Estate Oyj Vantaa

Laserle Oy Helsinki 093509380

Legatum Law Office Oy Helsinki 0445168648

* Tili- ja konsulttipalvelu Laskentakanava Oy Vihti 0922432800

Asianajotoimisto Legistum Oy Helsinki 0207424460

Lenovo Technology B.V., sivuliike Suomessa Espoo 0954652200

* Vesijohtoliike Laine Ky Vantaa 098747133

Asianajotoimisto Ulrika Larpes Consulting Oy Helsinki 0452774545

Laivakone Oy Vantaa 0207631570

Lakaisutekniikka INFRA Oy Vantaa 098710108 Lakeuden Urakointipalvelu Oy Vantaa 0505622392 Lakewood Oy Helsinki 0445523105 Lakiasiaintoimisto Lavoset Law Oy Järvenpää 0408732656 Lakium Ky Espoo 09627633 LaKo Trade Oy Kerava 0456242692

Laskentakulma Ky Kuopio

Kuljetusliike Ilpo Lehtinen Oy Nurmijärvi 0400706642

Laskentapalvelu Oy Vantaa Vantaa 0983866630

Tilitoimisto Kirsi Lehtinen Oy Jämsä 0405682076

Lassen Autokoulu Oy Helsinki 093233226

Tilitoimisto Lehtinen Oy Helsinki 0207280530

Lassila & Tikanoja Oyj Helsinki 010636111

Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy Helsinki 091352516

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Lactalis Finland Oy Espoo 0207514620

Verhoilu ja Sisustus Lehto Oy Vantaa 098785442

Lentoparkki Oy Vantaa 0102295860 Lentue Oy Helsinki 0504687008 Leo Pharma Oy Vantaa 0207218440 Leopold Varainhoito Oy Espoo Erkki Lepistö Oy Helsinki 0207558210

Juhlakirja

2017

197


Lep–Lou Lepolife Oy Espoo 0988170017

Liikennetuotteet Oy Mäntsälä 0196873250

* Oy Lining Ab Vantaa 029006160

LKJ-Palvelut Oy Helsinki 0445678671

* Leppävaaran Laskenta Oy Espoo 095417275

Liikesivistysrahaston kannatusyhdistys r.y. Helsinki 09659933

Linja-autoliitto ry. Helsinki 0207105000

LKV Autero Oy/Kiinteistömaailma Helsinki 0102397770

* Link Partners Group Finland Oy Helsinki 0207411440

* LL Management Oy Vantaa 0408672282

Linkit Concept Oy Helsinki 0504618755

L & L Tilintarkastus Oy Tuusula 0500376210

Laattasaneeraus Lin-Ko Oy Sipoo 092750612

Lloyd’s Register EMEA Helsinki 0207918300

* Linnakodit Oy Lkv Helsinki 0442831195

LM Tietopalvelut Oy Helsinki 0954246600

Turkisateljé Linnanen Oy Helsinki 095657120

* LNGTainer Oy Helsinki 0931589581

Linnea Capital Oy Helsinki 0503255754

Local Logistics Oy Tuusula 0400886627

Asianajotoimisto Linninen Oy Vantaa 095071466

* LocalEyes Suomi Oy Espoo 0986200200

Linton Oy Ab Vantaa 0468702323

Locotech Oy Helsinki 097740670

Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy Helsinki 0207498160

Pekka Lintumäki Oy, K-Citymarket Vantaa Tammisto Vantaa 0207460460

Logimix Oy Ltd. Vantaa 0409003673

Laskentapalvelu Lindell Ky Vantaa 098531664

Lionbridge Oy Espoo 0942705600

* Asianajotoimisto Lindfors & Co Oy Helsinki 0207622510

LionSteps Oy Espoo

* Lohikari Oy Helsinki 095657750

Lip-Lap Laituri Oy Vantaa 092764440

Remonttiteam R Lohilahti Oy Kirkkonummi 0505207146

M ja E Lipponen Oy Espoo 098593900

Lohjan Teora Oy Lohja 019371960

Lippupiste Oy Helsinki 0106331000

Loiste Sähkönmyynti Oy Helsinki 010226000

Lisäpalvelu Helsinki Oy Helsinki 0104213432

* A. Lokapojat Oy Vantaa 098754512

* Literos Oy Vantaa 0500210570

LOCI maisema-arkkitehdit Oy Helsinki 096852830

Asianajotoimisto Liuksiala & Co Oy Helsinki 0105053970

Lokki Henkilöstöpalvelut Oy Vantaa 0451320443

Uudenmaan Liukuovi Center Oy Helsinki 0104225853

Lomakepainatus Oy Helsinki 096220960

LIV Isännöinti Oy Helsinki 097740230

Autoverhoomo Look Oy Helsinki 093882202

Insinööritoimisto Livair Oy Espoo 098634580

Oy Lore Ab Helsinki 09440505

* Live Nation Finland Oy Helsinki 0985673400

L’oréal Finland Oy Espoo 09452631

Livro Solutions Oy Porvoo 0407507432

Lotta Svärd Säätiö Helsinki 0947702881

LJR-Accounting Oy Helsinki 095123322

Lottavakka Oy Helsinki 0947702881

LKI-Asiantuntijapalvelut Oy Helsinki 0406862525

Loud Group Oy Helsinki 0201986200

LK-Isännöinti Oy Espoo 095404350

Louhia Analytics Oy Helsinki 0408654811

Parturi-Kampaamo Margit Lesonen Hyvinkää 0445527764

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Maanrakennusliike J. Lestelin Oy Vihti 0400451996 Kiviveistämö Levander Oy Helsinki 093876284 Levania Oy Helsinki 097546315

* Metsäkoneurakointi Pekka Liiri Oy Vihti 0400628541

Kuljetus Lilja Oy Karkkila 0400472187

Level 7 Oy Helsinki 093891626

Liljendals Bruk Ab Loviisa 0207969830

LeViteZer Oy Espoo 0405872673

Limousine Service Oy Helsinki 092797800

Kalle Levonius Ky Kirkkonummi 0400489490

LINAK OY Vantaa 0108418700

Levymuovi Oy Helsinki 095617110 Richard Lewis Communications Oy Espoo 0941574700 Asianajotoimisto Lex Partners Ky Helsinki 0505712319 Lexia Asianajotoimisto Oy Helsinki 0104244200 Lexmark Finland Espoo 09525340

Oy C.E. Lindgren Ab Porvoo 019536010 Jouko Lindgren Oy Helsinki 096225322

Lexpert Oy Helsinki 091355800

Asianajotoimisto Lindgren & Mitts Oy Helsinki 09669895

Libella Oy Espoo 0961332461

Lindmar Oy Espoo 0400502259

Libris Oy Helsinki 09478330

Lindorff Oy Helsinki 010270000

Lidl Suomi Ky Vantaa 09 234561

* Oy Osk. Lindroos Ab Helsinki 09624188

* Liedenpaikka Oy Vantaa 0290864065

Tilintarkastus Tarja Lindroth Oy Helsinki 0400483937

Liehunen Oy Helsinki 09638458

Lindström Oy Helsinki 020111600

Liekki Coaching Oy Kirkkonummi 0405359681 Tilitoimisto Pekka Lieppinen Vantaa 0505022100 Lifemed Oy Siuntio 098870720

Tilitoimisto Eva Lindström Oy Helsinki 093434920 Kirjanpito H. Lindström Oy Helsinki 0503034230 Lindström Invest Oy Helsinki 0925146100

Lifted Oy Helsinki 0505498623

Oy Line-Ma Ab Porvoo 0195244922

Lihel Oy Espoo 098190110

* Lingsoft Oy Helsinki 022793300

Liike4K Oy Vantaa 0405307239

Juhlakirja

Liikuntatieto Easy Living Oy Helsinki 05062463

Likeit Consulting Oy Espoo 0401413040

Levanto Oy Kauniainen 09511470

198

Liikuntatieteellinen seura ry Helsinki 0107786600

2017

* Logistiikkayritysten Liitto ry. Helsinki 0942023389

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Lou–Mac * Louis Poulsen Finland Oy Helsinki 096226760

Lujitustekniikka Oy Espoo 098494440

LVI-Virel Oy Vantaa 0504146455

Alf Lökström Oy Vantaa 0400531708

Tilipalvelu T & K Loukia Oy Helsinki 0106179200

* Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy Helsinki 0103208450

Lyhytterapiainstituutti Oy Helsinki 094362556

Norex International Henrik Lönnberg Oy Espoo 095259370

Lou-Rak Oy Vihti 0400421351 Loval Oy Loviisa 01951731

Loviisan Kruunu-apteekki Loviisa 019533882 Loviisan Seudun Palvelutalosäätiö Loviisa 019517150 Loviisan Sähköpiste Oy Loviisa 019535700 Loviisan Värikauppa Oy - Värisilmä Loviisa 019531487

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Lohja 01936961 Lumene Oy Espoo 0204877100 Lumi Accessories Oy Helsinki 0442712622 Mainostoimisto Lumimarja Espoo 0505276885 Luminess Oy Helsinki 0405141185

Loxus Technologies Oy Tuusula 0407161318

Lumivyöry Markkinointi & Viestintä Oy Helsinki 0207639911

LPOnet Oy Ab Loviisa 01950581

LumoLink Digital Oy Helsinki 0504044299

LS Kirjanpito Oy Espoo 0407625032

Aulis Lundell Oy Lohja 0207341400

LSG Sky Chefs Finland Oy Vantaa 098185025

Aki Luomanen Oy, K-supermarket Postitalo Helsinki 097522698

LSH-Yhtiö Oy Helsinki 096947451 LS-Kaivuu Oy Vantaa 0983878223 * LSS-Long Special Services Ltd. Helsinki 0104405160 LT Partners avoin yhtiö Helsinki 0407076681 Liiketalouden Liitto LTA ry Helsinki 0922947171 L-Tec Sport Oy Porvoo 0401966101 LTQ-Partners Oy Helsinki 0207417150 Lubor Oy Kerava 0401738363

Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy Helsinki 09492219 Lynton & Mead Oy Helsinki 0403564590 Lähettirengas Oy Helsinki 096689430 LähiTapiola Espoo Espoo 094531 LähiTapiola Helsinki Helsinki 094531 LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö Espoo 094531 LähiTapiola Palvelut Oy Espoo LähiTapiola Pääkaupunkiseutu Helsinki 094531 LähiTapiola Vantaa Vantaa 094531 LähiTapiola Varainhoito Oy Espoo 094531 * Insinööritoimisto Lähiverkot Oy Kirkkonummi 0405070007

Luomanen & Suomalainen Oy Helsinki 0103969400

Lämmitysenergia Yhdistys ry Helsinki 0106177410

Luona Oy Helsinki 0469232800

* LänsiAuto Oy Helsinki 0105252190

Luona Hoiva Oy Helsinki 0207680700

Länsi-Espoon Putki Oy Espoo 0407602991

Luontaistuntijat Osuuskunta Espoo 0503262619

Länsi-Helsingin Lähimmäispalvelu Leevi ry Helsinki 0925391100

Tilitoimisto Luotsi Oy Helsinki 0503678502 * Luova Kuu Oy Vantaa 0405788559 Hyvinvointistudio Lupaus Oy Helsinki 0401801535 Luvata Oy Espoo 0104255730

Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy Vantaa 093424210 Länsi-Pasilan Autopaikat Oy Helsinki 092727550 * Rakennus palvelu Länsirakennus Oy Espoo 0400912848

Lönnberg Painot Oy Helsinki 097511811 * Maalaus- ja saneeraustyöt H Lönnroth Oy Porvoo 0400490399 M. cleanteam Vantaa 0443491122

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Loviisan kaupunki Loviisa 0195551

Lukko-Tiimi Oy Vantaa 0207639450

M Helsinki Oy Helsinki 0503870059 M & M Mainosopasteet Oy Helsinki 0440432225 M & M Viihdepalvelu Oy Vantaa 04005004545 M1 Capital Oy Helsinki 095712050 Maalarimestarien Oy Helsinki 0207861020 * Maalaus-Cederberg Oy Espoo 0405476940 Maalinja Oy Helsinki 0405015171 Kustannus Oy Maamerkki Helsinki 094122407 Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy Helsinki 0400902269 Maanomistajien Arviointikeskus Oy Espoo 0207411050 * Maanpuolustuskoulutusyhdistys Helsinki 0400285058 Maanpuolustusyhtiö MPY Oy Helsinki 094056200 Oy Maanterä Ab Vantaa 029006130 Maarit Tiililä Oy Kauniainen 0405163321 MaaS Finland Oy Helsinki 0925277000

Länsi-Uudenmaan Osuuspankki Lohja 0102545205

Maaseudun Työnantajaliitto ry. Helsinki 0972504500

LVA-Ilmastointi Oy Kerava 0400420927

* Länsi-Uudenmaan Tilitoimistopalvelut Oy Lohja 0408085809

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Espoo 02943511

Lufthansa German Airlines Vantaa 020358358

LVI-Dahl Oy Vantaa 0207594200

Länsi-Valu Oy Rusko 0400181888

Tilitoimisto Luiro Oy Helsinki 094770010

LVI-Tekniset Urakoitsijat Lvi-Tu ry Helsinki 0207435750

Länsi-Vantaan Hammaslääkärit Oy Vantaa 095306020

Lujatalo Oy Espoo 0207895111

LVI-Trio Oy Vantaa 098386450

Lääkäripalveluyritykset ry Helsinki 0405185799

Lucentia Group Oy Helsinki 0975160160 Ludus Oy Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Helsinki 0400930606

Oy Lux Ab Espoo 096220550

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Maccon Oy Helsinki 096213838 Oy Machine Tool Co Helsinki 09351951 Machinery Group Oy Vantaa 0201630300 MacHuolto Oy Helsinki 096866830

Juhlakirja

2017

199


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Mad–Mas * Elokuvatuotantoyhtiö Made Oy Helsinki 0409005505

Makeisneuvos Oy Candy council Ltd Espoo 0400490020

Maersk Finland Oy Helsinki 094250510

Makery Oy Helsinki 0931936540

Maestro Ravintolat Oy Helsinki 096844894

Make-Trade Oy Helsinki 097594940

Mafi Oy Kirkkonummi 0404127574

Makeup Mondo Oy Vantaa 0456251331

* Magea Oy Helsinki 0503034157

* Makita Oy Vantaa 09857880

Magisso Oy Helsinki 0505650717

Makner Oy Helsinki 0400457805

Tiedekauppa Magneetti Oy Vantaa 0985799

Mako Osakeyhtiö Vantaa 098751700

MagnumLive Oy Vantaa 0103965000

Oy MakroBios Ab Raasepori 019204456

Asianajotoimisto Magnusson Oy Helsinki 0207419500

Malla Paajanen Consulting Helsinki 041592642

Ab Magnusson & Stoor Oy Porvoo 0207291430

* Malmberg-Elektro Oy Vantaa 098553430

MAH Isännöinti Oy Helsinki 094366110

Malmgårdin Panimo Oy Loviisa 019638050

* Mahikor Oy Vantaa 098256700

Malmin Korupaja Oy Helsinki 093512800

Mahro Oy Porvoo 019653599

* Malmin Memori Oy Helsinki 0407343477

Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Vantaa 0207862150

Malmin Optiikka Oy Helsinki 093451265

Mailand Communications Oy Helsinki 0405670212

Malux Finland Oy Porvoo 0195745700

Mailhouse Oy Espoo 0103213630

* Management Institute of Finland MIF Oy Helsinki 0107555500

Maillefer Extrusion Oy Vantaa 0988665600 Mainonnan Työmaa MPM Oy Helsinki 0104006541 Mainonnan Vuolas Vastavirta Oy Helsinki 0504903069 Mainoslahja-Team Oy Helsinki 0108386200

Managementum Oy Espoo 0505448444 Oy Man-Berg & Son Ab Kauniainen 0400602666 Mandare Oy Espoo 0504687151 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Helsinki 010515225

Mainos-Oilio Oy Helsinki 097771880

* Marjatta & Kaisa Vantaa 0407384736

Sähköinsinööritoimisto J Mannonen Oy Helsinki 0104393900

* Tilitoimisto Marjos Vantaa 0405704211

* ManpowerGroup Oy Helsinki 0201700100

MARK Suomen Markkinointiliitto r.y. Helsinki 0106667040

Mansner Oy Hienomekaniikka Karkkila 0207862360 Toivo Mansner & Co. Ay Helsinki 096849902

Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry Helsinki 096877950

Manu Online Oy Vihti 095655180

Markkinointi Iitu Oy Askola 0401835610

Maping Ky Espoo 095626022

Markkinointi-Instituutin Kannatusyhdistys ry. Helsinki 01047361

Mapita Oy Helsinki 0505388809

Markkinointiprojektit Oy Vantaa 0400451082

* Mapon Suomi Sipoo 0404818422

Marlin Consulting Oy Sysmä 0505968704

* Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Helsinki 096220200

Marmorikynttilä Oy Helsinki 093473060

Maracat Caravan Oy Helsinki 0503364737

* Marnia Oy Vihti 0504660933

Marecap Trans Oy Espoo 0400299852

* Mars Finland Oy Helsinki 09773941

Marepe Oy Espoo 094355030

Marsh Oy Espoo 0986774200

MariaDB Corporation Ab Espoo 0405278239

Marteaux Oy Tuusula 0451144144

Marielina Ky Järvenpää 0102350070

Martela Oyj Helsinki 01034550

* Marifin Oy Riihimäki 0505115701

Connect Services Martin & Bäcklund Oy Espoo 094126677

* Konsulttitoimisto Marikko Oy Vihti 0456033975

Martinlaakson apteekki Vantaa 0985531400

* MariMatic Oy Vantaa 0207508500

Martinlaakson Huolto Oy Vantaa 09878051

* Marimekko Oyj Helsinki 0975871

Martonen Management Oy Helsinki 0502406

Marimine Oy Vantaa 0400462351

Marttaliitto ry. Helsinki 0108385500

* Oy Marine Container Yard Ab Helsinki 096866140

Marvel Yrityspalvelut Oy Sipoo 0504367917

* Manhattan Steak House Oy Helsinki 096944207

MarineCycles Oy Helsinki 0408222910

Mankkaan Taksi Oy Helsinki 020099999

Marinetek Group Oy Helsinki 096824100

Rakennus- ja maalausliike Maistra Oy Helsinki 0500605362

* Mannerheiminaukion Kulttuuriravintola Oy Helsinki 09 7517 5600

Oy Marino Ab Sipoo 092721422

Maito ja Terveys - Mjölk och Hälsa ry Helsinki 092722322

Oy Mannerroos Ab Lkv Espoo 0400411221

Maj ja Tor Nesslingin Säätiö Helsinki 094342550

Toiminimi Jani Manni Vantaa 0503484222

* Oy Maritime Transport & Agencies MTA Ab Helsinki 0207622570

* Majvik Oy Kirkkonummi 09295511

Maansiirtoliike Manninen Oy Hyvinkää 0400649236

Marjar Sport Oy Porvoo 0505412973

Mainostarra Oy Ab Helsinki 097552210 Maisema-aula Espoo 0451242220

200

Juhlakirja

2017

Masajo Oy Nurmijärvi 0927691050 Masino Group Oy Vantaa 0108345500 Masinotek Oy Vantaa 0505582255

Oy Maritim Ab Helsinki 020765180

* Rakennussaneeraus Masko Oy Tuusula 0400305686 MAS-Motorcycles Accessories Scooters Co. Oy Järvenpää 092790880

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Mas–Met Mecafer Oy Tuusula 098700680

Oy Medix Biochemica Ab Espoo 09547680

Oy Mercari Ab Helsinki 0970028010

Master Kuivaus Oy Espoo 0981963554

* Mecanil Oy Loviisa 0196612600

Medtronic Finland Oy Helsinki 0207281200

* Asianajotoimisto Mercatoria Oy Helsinki 0969697190

Masters Brainwork Oy Tuusula 098361133

* Meconet Oy Vantaa 0207699300

Meedius International Oy Espoo 0500888452

Mercer (Finland) Oy Espoo 0986774300

Maston Oy Kirkkonummi 0207188580

* Med Group Oy Vantaa 0207644400

Megra Oy Helsinki 0104223700

* Merck Oy Espoo 0986787073

Mastracon Oy Espoo 0467121360

* Meda Oy Espoo 0207209550

Mehiläinen Oy Helsinki 0104140112

Merck Life Science Oy Espoo 020305645

Materex Finland Oy Vantaa 0103200990

Ab Medd Oy Helsinki 0400831458

Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy Helsinki 093436080

Mercuri International Oy Espoo 09681681

Matinkylän Huolto Oy Espoo 09804631

Medialiitto ry Helsinki 0922877200

Meira Oy Helsinki 0207443500

Merglean Oy Vihti 0400406081

Oy Matkahuolto Ab Helsinki 0207105000

Medialuotsi Oy Helsinki 0207421170

Meira Nova Oy Tuusula 0107686500

Tilitoimisto Merhill Oy Helsinki 0947803969

* Rakennuskonevuokraamo Kaino Mattila Oy Loviisa 019533490

Mediamaestro Oy Helsinki 0207505600

Mekanox Oy Porvoo 0451214531

Mericon Oy Helsinki 0405001508

Mediaosakeyhtiö Frantic Helsinki 0107789000

Meklari-Matti Oy Vihti 0400471920

Mira Merikanto Oy Helsinki 097591380

Mediastore Oy Helsinki 0207430340

Meksport Oy Tuusula 0207121222

Tilitoimisto Meri-Kärnä Oy Vantaa 098742753

* Mediatrade Oy Helsinki 097740470

MEK-Trans Oy Ab Porvoo 0207780780

Asianajotoimisto Merilampi Oy Helsinki 09686481

Mediaviisi Oy Espoo 0103205220

MelbaGroup Oy Helsinki 0103872300

Merima Oy Helsinki 093509300

Mediconsult Oy Helsinki 096840860

Tilitoimisto Melco Oy Espoo 0201553026

Meri-Met Oy Karkkila 092252010

Oy Medicum Services Ab Helsinki 0103211320

Kuljetusliike Jouni Meling Oy Helsinki 093505600

Merimieseläkekassa Helsinki 010633990

Medident Oy Helsinki 0201553837

* Oy Mellifera Ab Helsinki 0400306594

Meritaito Oy Helsinki 0207030330

Medidyne Oy Vantaa 0207344350

Meltex Oy Plastics Vantaa 0207770005

Meriusva Oy Espoo 098133448

Medifast-Tekniikka Ky Vihti 094544866

Meluton Oy Ab Vantaa 0207401360

Merkopaino Oy Helsinki 097745030

Oy Medifon Ab Espoo 0106801400

Ab Bokföringsbyrå Memo Kirjanpitotoimisto Oy Loviisa 019535217

Merryll Capital Oy Helsinki 098724566

Sähköinsinööritoimisto Martti Mattila Oy Tampere 0400234390 Varatuomari Asko Matula Espoo 094524313 Rakennus Matvor Oy Tuusula 0400481021 Mavisystems Oy Helsinki 093489789 Mavor Oy Vihti 0400409808 Maxbuild Oy Helsinki 0207571020 Maxisat Group Oy Espoo 093508260 * Mazzonas Oy Ab Kirkkonummi 05064482 MB Partners V Oy Helsinki 09131011 MBO Partners Oy Helsinki 0968551644 MBT Legacy Oy Helsinki 0942891508 mcare Oy Helsinki 0207661670 McDonald’s Finland Oy Helsinki 0207731600 McKinsey & Company Inc. Finland Helsinki 096157100 MDD Terveyspalvelut Oy Turku 096224424 me2we Finland Oy Helsinki 0504143155 Meacode Oy Helsinki 0407191719

* Mediplast Fenno Oy Vantaa 09276360 Oy Medisana Ab Helsinki 09553136 Medistep Oy Helsinki 0405403563 Medita Communication Oy Helsinki 020198551 Mediteam Oy Vantaa 0207413450 Mediverkko Partners Oy Helsinki 0757555500 Medivo Oy Helsinki 0408347353 Mediwell Broker Oy Kirkkonummi 096213191

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Mena Wood Oy Ltd Helsinki 0406349882 Menon Oy Helsinki 0400227213 Mentor Partners Oy Espoo 0957148990 Terapiakeskus Mentoris Oy Jyväskylä 0503400713 * Mentura Group Oy Espoo 04244801 Mepco Oy Tampere 0207422700 Merasco Oy Helsinki 096129670

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Masswerk Oy Helsinki 0400417402

Talouskonsultointi Mertaoja Oy Helsinki 0400407213 Mervin Consulting Oy Sipoo 0505422097 MER-Yhtiöt Oy Järvenpää 092797280 M.E.S. Marketing Oy Kangasala 0409007101 Mesta Oy Helsinki 0405925911 Mestaripojat Oy Helsinki 0500461619 Mesvac Oy Kirkkonummi 0108363000 Metal Express Oy Vantaa 0400984849

Juhlakirja

2017

201


Met–Mon Metaljee Oy Helsinki 093896221

Micron Semiconductor Finland Oy Lohja 0193750500

Mindsup Oy Espoo 0400415946

M&L Laskenta Oy Helsinki 096821320

Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry Helsinki 0919231

Microsoft Oy Espoo 0718008000

Tilitoimisto MINEA Oy Kerava 0407681992

MLE Consulting Oy Vantaa 0504047071

Midpointed Oy Helsinki 0102314500

Minikone Oy Vantaa 0400402084

M-Lite Oy Järvenpää 0106179300

Midsona Finland Oy Espoo 0407289229

Minit Finland Oy Helsinki 092600126

MLP Modular Learning Processes Oy Vantaa 098811778

Midventum Oy Helsinki 0968502220

* MINT Management Intelligence Concepts Oy Helsinki 020442940

MM-Yritysrakentaja Oy Vantaa 098494280

* Meteno Oy Helsinki 0408342032

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Tilipalvelu Metermes Järvenpää 0504330770 Methics Oy Espoo 0958400188

Miele Oy Vantaa 09875970

Metos Oy Ab Kerava 02043913

Mielenrauha Koulutuspalvelut Oy Espoo 0972799370

Metrohm Nordic Oy Espoo 0107786800 Kiinteistönvälitys Metropoli Oy Vantaa 0400512055 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy Helsinki 0974245000 MetropoliLab Oy Helsinki 010391350

Kari Miettunen Oy Espoo 0105488173 Mikacos Oy Helsinki 0975104400 Mikar Koneistus Oy Tuusula 0500847956

MIP Electronics Oy Kerava 0103222631

MN-Rakennus- ja Kiinteistöpalvelu Oy Helsinki 095301990

Miracle Finland Oy Helsinki 0503838152

Mobidiag Oy Espoo 0105050782

Miracle Sound Oy Helsinki 0207474080

Mobila Electronics Oy Vantaa 0505940003

* Mirafor Associates Oy Helsinki 092515010

Mobile Spa Vantaa Oy Vantaa 09822099

Miranet Oy Tuusula 0106170880

Mobile World Communications Oy Ltd Helsinki 0207410020

Metso Oyj Helsinki 020484100

Mikati Oy, Intersport Megastore Suomenoja Espoo 098874150

Metso Flow Control Oy Vantaa 020483150

Mikenova Oy Helsinki 09485865

Mirasys Oy Helsinki 0925333300

Metsä Board Oyj Espoo 0104611

Mikepart Oy Espoo 098032107

Misorak Oy Porvoo 0405646395

Metsä Tissue Oyj Espoo 0104616

Mikeva Oy Vantaa 0207400440

Miss Lis Oy Helsinki 09634674

Metsähallitus Vantaa 0407769430

Mikki Kunttu Oy Porvoo 0400749726

Miston Oy Espoo 0408383473

Metsäkustannus Oy Helsinki 0931549800

Laskentapalvelu Mikkola Ky Vantaa 09890299

Oy Mitaten Finland Ab Kauniainen 0102866070

* Metsäliitto Osuuskunta Espoo 0104601

Tilitoimisto Petra Mikkonen Tuusula 0407086999

* Mitopro Oy Helsinki 0503742528

Metsäteho Oy Vantaa 0207658800

Miko Yhtiöt Oy Vantaa 0408374202

Mitroskooppi Ky Helsinki 096983038

Metsäteollisuus ry Helsinki 0913261

Mikroliitti Oy Espoo 094208852

Mittaritalo Oy Espoo 098886700

Metsäviestintä Oy Helsinki 096850880

Oy Mikrolog Ltd Espoo 04247401

Mittasuora Oy Espoo 0956132910

Oy Eläinlääkäriasema Mevet Veterinärstation Ab Helsinki 095655600

* Milkari Oy Porvoo 0405426662

Mittaus-Pesonen Oy Espoo 0400616110

Milleferri Oy Espoo 0407512307

Mittaviiva Oy Espoo 0925168800

Milson Helsinki 0415330555

MJY Yhtiöt Oy Vantaa 0105488190

Miltton Networks Oy Helsinki 0405849525

Mkaksi Oy Espoo 0400800400

Miltton Oy Helsinki 096818700

MKJ-Tilipalvelut Oy Loviisa 0504200068

Mind Avenue Oy Helsinki 0503038263

MK-Tresmer Oy Helsinki 095656100

Oy Meyer vastus Ab Askola 0195740200 * Oy M-Filter Ab Helsinki 084549424 MFKA-Kustannus Oy Helsinki 0103223162 Micro Aided Design Oy Helsinki 0207419700 MicroMedia Oy Helsinki 080005055

202

Juhlakirja

2017

Mirasela Logistics Oy Helsinki 0407245500

Mobilisti Oy Helsinki 092727100 Oy Moccamaster Nordic Ab Vantaa 0207597730 Model IT Oy Helsinki 0407514956 Model-Hangar Oy Vantaa 0400500456 Modeo Oy Helsinki 0207920270 Modernin Tanssin Kannatusyhdistys ry/Helsingin Tanssiopisto Helsinki 095050898 Modio Oy Helsinki 097744060 Modirum Meditaltio Oy Helsinki 0925123737 Moët Hennessy Suomi Oy Helsinki 0207418220 Mohinet Oy Espoo 0505149690 * Vesa Moisio Oy Tuusula 0400252499 Korihuolto Moksi Oy Espoo 0207209898 Moment Group Oy Espoo 03039891 * Momentous Oy Helsinki 0108506900 Momeo Oy Helsinki 0405084756 * Monami-Agency Oy Helsinki 0505010345

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Mon–Nac Mondelin Oy Espoo 094557779

Mr. Washingman Oy Helsinki 020085000

Muotolevy Oy Vihti 092242610

MySeTo Oy Kerava 0451875572

Mondo Fresco Ky Helsinki 0104701310

MRC Global (Finland) Oy Vantaa 0108307500

Muotomainos Oy Vantaa 097743410

Mystes Oy Helsinki 0409677937

Moneks-Siivous Oy Vantaa 0407371339

Oy MSC Consulting Ltd Helsinki 0400407465

MyTime Oy Tuusula 0500423460

Money Cash Flow Oy Helsinki 0415186243

Oy MSC Finland Ab Helsinki 0941311500

* Puusepänverstas Muoto&Mööpeli Oy Vihti 0407300465

Monkey Experience Oy Helsinki 0504862530

MSD Finland Oy Espoo 09804650

* E. Monten Ab Kirkkonummi 092563331

MS-Revisor Oy Helsinki 0104702910

Mood Media Finland Oy Vantaa 0106662230

MTB-Siivouspalvelu Oy Espoo 0942435000

Moomin Characters Oy Ltd Helsinki 0923113200

MTC Flextek Oy Ab Nurmijärvi 0757560310

Moonsoft Oy Espoo 0207439500

M-Technology Oy Oulu 0103206330

Mopla Oy Helsinki 091484900

Oy MTG-Meltron Ltd. Helsinki 096226550

Morrall Group Oy Espoo 0451187940

Oy MTKL Vireä Mieli Ab Helsinki 0451271747

Moskito Television Oy Helsinki 0207131200

MT-Tili, LKV Espoo 0405447894

* Most Valuable Players MVP Oy Helsinki 0400605667

* MTV Sisällöt Oy Helsinki 010300300

Motiva Oy Helsinki 0961225000

Maalaamo MTW Oy Helsinki 0207415630

Oy Motivum Ab Ltd. Kirkkonummi 0400752514

* Oy MU-Consultants Ab Helsinki 0207420500

Motoral Oy Helsinki 01055070

Muistiliitto ry Helsinki 096226200

* Motron Oy Vantaa 098840033

Jarmo R Mulari Oy Porvoo 0195220300

* Oy Motrum Ab Vantaa 0405335012

* Toiminimi Raija Multala Nurmijärvi 0400541211

Movenium Oy Espoo 0207866390

Multibase Oy Helsinki 0947744079

Oy Movetec Ab Vantaa 095259230

Multicatering Oy Espoo 0207415200

Movia Koulutus Oy Helsinki 0500671427

Multi-Link Terminals Ltd Oy Helsinki 0207460200

Movial Oy Helsinki 0985676400

Multirel Oy Kirkkonummi 098190630

Moxley Oy Vantaa 0400469075

* Multi-Support Finland Oy Helsinki 0207431740

MP Soft Oy Vantaa 0503025525

* Oy Multiwheels Ltd. Helsinki 094774640

MPS-Yhtiöt Oy Helsinki 0207469400

Munck Oy Vihti 0207981280

MR.JJ Ravintolat Oy Helsinki 09482710

Munkkiniemen Remonttiapu Oy Helsinki 0400688379

Mr. Taxi Oy Helsinki 09760760

Oy Design studio Muotohiomo Ab Helsinki 0956582813

Muovikilpi Oy Helsinki 09791897 Muoviyhtymä Oy Espoo 09675850 Murata Electronics Oy Vantaa 09879181 Ruokala Osuuskunta Murtaja Helsinki 0106702385 Muru-Dining Oy Helsinki 0505238682 Musahotelli Oy Helsinki 0400409381 Kone & Rakennus Mustonen Oy Vantaa 0405781801 Tmi Mikko A Mustonen Vantaa 0207861250 Arkkitehtitoimisto Juha Mutanen Oy Helsinki 094342420 P. Mutasen Elokuvakonepaja Oy Helsinki 097206540 * Asianajotoimisto Muukkonen & Soikkeli Oy Espoo 094521711 Muuntosähkö Oy Helsinki 0207933700 Muutostaito Oy Helsinki 093218110 Muutostuuli Oy Helsinki 0947762250 * Muuttohaukat Ky Hyvinkää 0104004500 MV-Jäähdytys Oy Helsinki 0207861900 MV-Kuvat Ky Helsinki 093455775 My Invest Oy Vantaa 0105633100

Viestintä- ja markkinointitoimisto Myy Oy Helsinki 0207659779 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA ry Helsinki 0201224400 Myyntimestarit Oy Hyvinkää 0400612274 Myyr-Fysio Ky Vantaa 095308700 Myyrmäen Huolto Oy Vantaa 095306140 Pirjo Mäenpää Ky, tili- ja toimistotyöt Helsinki 0500868306 Pentti Mähönen Oy Järvenpää 0400826246 Mäkelän Auto Oy Järvenpää 0954952200

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Muovihaka Oy Nurmijärvi 092902220

Arkkitehtitoimisto Ari MäkiMarttunen Oy Helsinki 094520200 Yrityspalvelu Pentti Mäkinen Oy Helsinki 097246430 Asianajotoimisto Mäkitalo Rantanen & Co Oy Helsinki 096844410 Asyl Law Männistö Oy Helsinki 0400976457 Männistön Tilipalvelu Ky Vantaa 0400933427 Mäntsälän Carpojat Oy Mäntsälä 0196880126 Mäntsälän kunta Mäntsälä 0192645000 Mäntsälän palvelukotiyhdistys ry Mäntsälä 0195743421 * Mäntylä E & E Ky Tuusula 093508300 Tilipalvelu Eija Mäyrälä Ky Vihti 092222130

Kiinteistöhuolto T. Mykkänen Oy Helsinki 097557148

Asianajotoimisto Määttänen & Peltola Oy Helsinki 096947900

* Myllypuron Kiinteistöhuolto Oy Helsinki 093424500

* Kuljetusliike V. Mönkkönen Oy Helsinki 095632713

Myrskylän Savu Oy Loviisa 0400932871

N2 Helsinki Oy Helsinki 0207912510

mySafety Oy Helsinki 0942704000

Oy Naccanil Ab Helsinki 0103213580

Juhlakirja

2017

203


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Nah–Nob Nahkakunta Helsinki 0207109100

Oy Nefab Ab Espoo 0108301100

Netprofile Finland Oy Helsinki 096812080

* Tmi Pia Nieminen Helsinki 0451652882

NAL Palvelut Oy Helsinki 0453193464

Nekonet Oy Vantaa 0409634259

* Nets Oy Helsinki 0969641

A. Niemisen Maalausliike Oy Vantaa 09440799

Namme Group Oy Helsinki 0452663005

* Nelios Oy Helsinki 098754625

Nettomaster Oy Helsinki 097521771

Sähköinsinööritoimisto Oy Niemistö Helsinki 0934787800

Namnam-Tuotanto Oy Helsinki 0977461722

Neliskulma Oy Helsinki 0505004143

Netwheels Oy Helsinki 0108215600

Tilipalvelu P. Niinikoski Oy Nurmijärvi 0102310780

Nancy´s NödHjälp Oy Ab Porvoo 0408493018

* Neliöx Oy Sipoo 0407019592

Network Services Finland Oy Helsinki 0201424200

Napa Oy Helsinki 09228131

Nemodos Oy Helsinki 093231114

Neurotar Oy Helsinki 0942834456

Asianajotoimisto Niinimäki & Enroos Oy Vihti 092224522

Napakka Oy Helsinki 094520040

Neopoint Oy Vantaa 0408418829

Nevac Oy Tuusula 0400418375

* NASDAQ OMX Nordic Oy Helsinki 09616671

* Neopost Finland Oy Helsinki 0925320200

* New Event Oy Helsinki 0207641500

* Natcos Oy Helsinki 0207529900

Neovo Solutions Oy Helsinki 0503063550

* New Rose Oy Helsinki 0405030812

National Instruments Finland Oy Espoo 0972572511

* NEP Finland Oy Helsinki 098764635

Newentures Oy Helsinki

Natural Account Finland Oy Helsinki 0443716909

Nepa Insight Oy Helsinki 0504330500

Kiinnikeyhtiö Naulankanta Oy Espoo 0207416080

Neptun Manage Oy Espoo 096962630

Naveri Oy Helsinki 095042144

Nerd Fuel Oy Helsinki 0291939980

LeipomoKahvila N’Avetta Oy Sipoo 0503409359

* Nero Partners Oy Espoo 0102701600

Navigator Logistics Oy Vantaa 0986038310

Tilipalvelu Satu Nerola Ky Kirkkonummi 0106661950

Navigator Partners Oy Helsinki 0405281700

Neste Oyj Porvoo 01045811

Navinor Oy Helsinki 09737020

Neste Oyj Espoo 01045811

Navitec Systems Oy Espoo 0954898780

Nestekniikka Oy Vantaa 0106221600

Naxor Finland Oy Vantaa 0207496270

Oy Nestepaine Ab Vantaa 020765165

NB-Tilipalvelut Oy Nurmijärvi 0988601592

Nestor Cables Oy Vantaa 0207912770

NCC Industry Oy Helsinki 0105076821

Net Man Oy Vantaa 0403413600

NCC Property Development Oy Helsinki 01050751

Netbaron Solutions Oy Kerava 0290009010

NCC Suomi Oy Helsinki 01050751

NetBooster Finland Oy Helsinki 0207205251

Oy NCH Suomi Ab Helsinki 0968642300

Nethit Oy Forssa 0207551961

NCR Finland Oy Espoo 0405290344

NetNordic Finland Oy Ab Vantaa 0207459690

* NDC Networks Oy Espoo 098039099

Netorek Aika Oy Helsinki 0440449008

* Nebula Oy Helsinki 0968183810

Netpool Finland Oy Helsinki 0400613743

204

Juhlakirja

2017

Tilausliikenne Nikkanen Helsinki Oy Riihimäki 0505668578 Nikkarien Oy Vantaa 094770150 Oy Niklashipping Ltd. Espoo 0947829300 Oy Nikotron Ab Porvoo 0195230040

Newsec Asset Management Oy Helsinki 0207420400

Tunturikadun Tili Niku-Paavola & Co. Oy Helsinki 09445626

* Nexstim Oyj Helsinki 092727170

* Nilfisk-Advance Oy Espoo 0207890600

Next Travel Oy Helsinki 094342590

* Niras Finland Oy Vantaa 098362420

* NEXT-Hotels Finland Oy Helsinki 09592595

Muuttomiehet K Niskanen Oy Espoo 095712100

* Nextmet Oy Helsinki 0409003885

Nissan Nordic Europe Oy Espoo 0107705222

* NFS Group Oy Helsinki 0404137790

* Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy Helsinki 0108436200

NGA Human Resources Oy Helsinki 092510450

Nitaxi-Tekniikka Oy Porvoo 0400715690

NG-Insulation Oy Kolari 0407171419

Nitor Creations Oy Helsinki 0451204747

* NGS Global Oy Helsinki 096829680

* Niva Medical Oy Espoo 0961500540

NHK Rakennus Oy Helsinki 093478810

Nivecom Oy Vantaa 0503139544

NHP-Yhtymä Oy Helsinki 093478110

Nivos Oy Mäntsälä 01968991

NIBE Energy Systems Oy Vantaa 092746970

Nixu Oyj Espoo 094781011

NiceMark Oy Vantaa 0504039233 Nickby service - Nikkilän huolto Oy Sipoo 0400202090 Niemi Palvelut Oy Helsinki 0954205420 * Niemikotisäätiö Helsinki 095878155 Erkki K. Nieminen Oy Tuusula 0503291160

Oy Nizhex Scandinavia Ltd Helsinki 096824700 N.J.A.B. design Oy Helsinki 0415268772 NK Vakuutusmeklarit Oy Kirkkonummi 0922300202 Oy Noble Services Ltd Helsinki 097573072 NoBot Oy Helsinki 0400437874

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Noi–Nur Noise House Oy Nurmijärvi 0400551026 * Noja Yhtiöt Oy Vihti 0405152329 Nokia Oyj Helsinki 0104488000 * Nomart Oy Helsinki 09661477

Nordea Investment Management AB, Suomen sivuliike Helsinki 091651 Nordea Rahoitus Suomi Oy Helsinki 091651 Asianajotoimisto Nordia Oy Helsinki 0942505000

NordSafety Oy Helsinki 0405341663

Novox Oy Espoo 0505176268

Oy R. Nordström & Co Ab Loviisa 019517210

Novum Oy Oulu 0947801010

Noretron Palvelut Oy Espoo 0105258000

Noxam Oy Helsinki 0943654653

LKV Norkama Oy Helsinki 094366811

* NPA-Consulting Oy Espoo 098558941

Oy Norm - Esko Consulting Ab Helsinki 096866000

NSF Telecom Ab Espoo 092504511

Normek Oy Vantaa 0204207000

NSS-Palvelu Oy Helsinki 097014611

Non Fighting Generation ry Helsinki 0207558359

Nordic BioCosmetic Production AB, Suomen sivuliike Helsinki 0922526530

Nooa Säästöpankki Oy Helsinki 0104366400

Nordic C-management Oy Helsinki 07500300260

Remontti Norppa Oy Helsinki 0400497847

nTec Finland Oy Helsinki 0207559066

Nord Pool Finland Oy Espoo 09 6840 4800

Nordic Cosmetics Ltd Oy Espoo 0941553373

Asianajotoimisto Norros Oy Helsinki 094770680

NTS Networks Oy Järvenpää 0405515782

Nordcloud Oy Helsinki 0405860928

Nordic Envicon Oy Helsinki 0938694110

Oy Nortecon Ab Helsinki 096226210

* Tilitoimisto Numeretti Oy Helsinki 0504316664

Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 091651

* Nordic Export Groups Oy Espoo 0405603914

Northern Automation Oy Vantaa 0400952108

Nummelan Huoltokaksikko Oy Vihti 092226840

* Nordic Healthcare Group Oy Helsinki 0505459025

* Nostemedia Oy Helsinki 0505372305

* Nummelan Kaarikeskussäätiö Vihti 092252440

Nordic LAN & WAN Communication Oy Espoo 0942435555

Notajar Music Oy Helsinki 0505942430

* Nummelan Rautarakenne Oy Vihti 092225845

Notaris Oy Helsinki 0500454262

* Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy Helsinki 0975524700

Nouhau Productions Oy Helsinki 098763556

Nuorisotutkimusseura ry. Helsinki 0207552653

Rakennustoimisto Nousiainen Oy Kerava 092747260

* Kuljetus Nupponen Oy Järvenpää 0400411294

Nousurakenne Oy Mäntsälä 0405838500

Nuppulinnan Kaivuukolmio Oy Tuusula 0400409170

* Puusepänliike Noutere Oy Nurmijärvi 0400180230

Tilitoimisto E. Nurmi Oy Tuusula 092943663

Nova Accounting Oy Espoo 0407171029

* Insinööritoimisto Nurmi Oy Helsinki 095308010

* Nova Trade Consulting Oy Helsinki 098712817

Nurmijärven Golfkeskus Oy Nurmijärvi 092766230

Novago Yrityskehitys Oy Lohja 0193691865

Nurmijärven kunta Nurmijärvi 09250021

Novalab Oy Karkkila 092252860

Nurmijärven Sähkö Oy Nurmijärvi 09878071

Novalco Oy ContrAl Clinics Helsinki 0505164001

* Nurmijärven tanssiopiston kannatusyhdistys ry. Nurmijärvi 098799284

Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Järvenpää 02003000 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Espoo 02003000 * Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 0506687 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Vantaa 091651 * Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02002121 * Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02002121 * Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02003000 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02003000 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Vantaa 02003000 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02002121 * Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02002121 Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02003000

Nordic Law Oy Ab Helsinki 096829340 Oy Nordic Moneta Ab Helsinki 010808040 Oy Nordic Progress Ab Helsinki 0207698880 Nordic Real Estate Partners Oy Helsinki 09674410 Nordic Sales Crew Oy Helsinki 0440500531 Nordic Service Group Finland Oy Vantaa 0440226789 Nordic Source Osk Vantaa 0400303456 Nordic Waterproofing Oy Vantaa 0108511000 * Nordic Working Men Oy Mäntsälä 0408411996 Oy NordicGSA Ab Vantaa 097743750 Oy Nordisk Film Ab Helsinki 094764460 Lakiasiaintoimisto NordLex Oy Helsinki 096869080 * Nordpine Oy Helsinki 09625623 Suomen Elintarviketuonti Oy Nordqvist Vantaa 0207871710

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Novametor Oy Helsinki 0102710910 Novartis Finland Oy Espoo 0106133200 Novita Oy Helsinki 09613176 Novo Nordisk Farma Oy Espoo 0207625300 Novotek Oy Vantaa 0207959450

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Nomis Oy Helsinki 0107340200

Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Helsinki 02003000

Markkinointi Eero Nurmikko Oy Helsinki 096221575 John Nurminen Oy Helsinki 0105458000 John Nurminen Marine Oy Helsinki 096823180 * Esko Nurmisen Maalaamo Oy Helsinki 097288570

Juhlakirja

2017

205


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Nut–Ori Nutricia Baby Oy Helsinki 0106808600

Ofitec Oy Espoo 095868940

* Olympus Finland Oy Espoo 09875810

Kiinteistö Oy Opetustalo Helsinki 09148901

Nutriforte Oy Järvenpää 092923949

Ogashi Oy Helsinki 0207413880

* OM Yhtiöt Oy Espoo 0104234110

* Opetustarvike Oy Helsinki 094542300

Veljekset Nuutinen Oy Helsinki 0107780400

Clas Ohlson Oy Helsinki 0201112222

Omakon Oy Porvoo 0405244311

Opinahjo Oy Espoo 0207959960

Nuventur Oy Helsinki 0503629584

* Pakilan TB-Huoltamo M. Ohtonen Oy Helsinki 098770000

Omasiivous Oy Espoo 094126622

Opinio Juris - MP Vantaa 0405666695

OmaTalousjohtaja Oy Espoo 0407564843

OP-Kiinteistökeskus Uusimaa Oy Järvenpää 0102542700

Oma-Tili Oy Helsinki 0102392800

Opte Oy Helsinki 096220590

Omega Building Oy/Ab Loviisa 0400841344

* Opteam Yhtiöt Oy Helsinki 0108500900

Omenia Oy Helsinki 0504876484

Optifin Oy Helsinki 0207439370

Rakennus Omera Oy Vantaa 0925873800

OptimeSys Group Oy Espoo 0207769480

Oivaltaen hyvinvointipalvelut Espoo 0401749232

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 09231999

* Optimi Training Oy Helsinki 096802338

* Konsultointi Ojala Oy Vantaa 0400688166

* Omron Electronics Oy Espoo 0207464200

Tilintarkastustoimisto Ojala & Tarkela Oy Helsinki 096949241

Onelift Oy Tuusula 0207669766

NVIDIA, Helsinki Oy Helsinki 0922825000 Metallityöliike Tom Nyberg Ky Porvoo 0207419090 Nykypuu Oy Espoo 0207120760

Oicon Oy Vantaa 05016569 Oikeat Oliot Oy Helsinki 0505500269 Oimu Oy Helsinki 0400424083

Oy Nylund-Group Ab Kirkkonummi 0102170300 Hautaustoimisto Nyman & Co. Oy Porvoo 0195746600 * Yrityspalvelu Reima Nyman Oy Kirkkonummi 092987597 * Nynas Oy Vantaa 0207433310 Asianajotoimisto Nystén & Co Oy Helsinki 096946008 Advokatbyrå Nystén & Gyllenbögel Ab Helsinki 0106664530 Tmi Nyström Sanna Vantaa 0505144978 Näkemisen ja silmäterveyden toimiala ry Helsinki 0947335470 Oasis Media Vihti 092226547

OIP-Tuote Oy Helsinki 09550600 Oittaa Cafe ja Catering Oy Espoo 0207342449

Okmetic Oyj Vantaa 09502800 Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy Helsinki 094777940 Tilityö Olari Oy Espoo 0407231730 Olarin Huolto Oy Espoo 0207505400

Obelux Oy Helsinki 0968716800 Oberthur Technologies Finland Segenmark Oy Espoo 095915900

Olarin Laskenta Oy Espoo 098845097 Puistometsäpalvelu Oldenburg Oy Vantaa 0400274330

* OBO Bettermann Oy Helsinki 0207417500

Oy S-O Olenius Ab Porvoo 019580031

* Asianajotoimisto Obstbaum Legal Oy Helsinki 0968980010

* Oligomer Oy Helsinki 093478900

Oculex Oy Parainen 024631133

Maanrakennus Ollanketo Oy Helsinki 0400430599 Kimmo Ollila Oy Vantaa 0400461385

ODIN Rahastot Helsinki 0947355100

* OLP-Tuotanto Oy Vantaa 098494240

Odum Oy Helsinki 0925117170 Offirex Oy Helsinki 0931584410

* Oy Lentomatkatoimisto Olympia Flygresebyrå Ab Helsinki 096962770

OffiStore Oy Vantaa 0102311260

Olympiakylän Huolto Oy Helsinki 097288860

206

Juhlakirja

2017

OneMed Oy Helsinki 0467146800 ONESTOP events Espoo 0407605234 Majatalo Onnela Oy Tuusula 09258821 Onnentili Oy Espoo 0504417180 Onnin Auto Oy Helsinki 093508520 * Onninen Oy Vantaa 0204855111 * Onnivation Oy Kirkkonummi 0505434788 Onvest Oy Vantaa 0204855111 OP Saneeraus ja Maalaus Oy Espoo 0103273880 OP Vakuutus Oy Helsinki 010253000 OP Yrityspankki Oyj Helsinki 010252011 * Open Text Oy Espoo 0951291600 Operandi Oy Helsinki 0405343794 * Operaria Oy Helsinki 0504110829

Optiomi Oy Helsinki 096869250 Optipari Oy Helsinki 0503019496 * Optiscan Oy Espoo 094766766 Optogear Oy Vihti 0408409004 Osakeyhtiö Opus Helsinki 09495572 OpusCapita Group Oy Helsinki 0204523000 * Oracle Finland Oy Espoo 0954941000 Orasmus Ky Espoo 0400624843 Orat Oy Helsinki 097556577 Orbion Consulting Oy Vantaa 01062622 Orbis Oy Vantaa 020478830 Orbis Systems Oy Vantaa 020478830 OR-Clean Oy Helsinki 097740880 Ordent Oy Kerava 0108416670 Oreatec Oy Järvenpää 0103213100 Orient-Occident Oy Ab Espoo 09260660 Orifarm Oy Espoo 097746870

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Ori–Pau Overwide Finland Oy Helsinki 0405209050

Pakkauspojat Oy Nurmijärvi 0958441500

Pappila Penkkala Group Oy Helsinki 0290806565

Orion Oyj Espoo 0104261

* OVH Cart Oy Järvenpää 092790940

Pakkaustarina Oy Orimattila 037601183

* Papula Oy Helsinki 093480060

Orion Diagnostica Oy Espoo 0104261

Ovikas Oy Vantaa 07272420

* Pakrak Group Oy Helsinki 0972512400

Parad Media Oy Helsinki 0931531000

* Orkla Care Oy Vantaa 0102183700

* Ovil Oy Vantaa 098232292

Palkkataito Oy Helsinki 0408218705

Paratec Oy Espoo 0442576526

* Orle Oy Kaarina 0409391951

Oxford Instruments Analytical Oy Espoo 09329411

Palkkiyhtymä Oy Helsinki 096811010

Parcero Marketing Partners Oy Turku 0503621744

* Ormax Monier Oy Espoo 092533771

Oxit Oy Kauniainen 0505418145

Oy Palmaco Ab Helsinki 0408386354

Pareto Securities Oy Helsinki 0988666000

Oy Orthex Finland Ab Espoo 01932961

P2P Media Oy Tampere 0452001984

Palmu Group Oy Helsinki 0407449717

Hotelli Pariisin Ville Oy Porvoo 0503810511

Orton Oy Helsinki 0947481

* Tilitoimisto Heli Paasikoski Helsinki 0958400595

* Minna Parikka Shoes Oy Helsinki 09667554

* Oryx Oy Helsinki 097743540

Kustannusosakeyhtiö Paasilinna Helsinki 0404185409

Lakiasiaintoimisto Palo, Tolvanen & Alppi-Takkinen Oy Helsinki 094778790

OS-Agency Oy Ltd Helsinki 096220890

PABLO FILMS OY Helsinki 0405160076

* Osakesäästäjien Tietopalvelu OTP Oy Espoo 0505940270

Pagero Oy Espoo 0942415810

Perusparannussuunnittelu Leo Osara Oy Helsinki 096877420 Oy Osmag Trading Ab Porvoo 0504400183 * Osmanpolku Oy Vantaa 0505737717 Osmo Production Oy Helsinki 09755171 Osmonikko Oy Helsinki 097771560 OSRAM Oy Vantaa 0984932209 Ota-Tuote Oy Helsinki 0954992400 Kustannusosakeyhtiö Otava Helsinki 0915661 * Oy Oticon Ab Helsinki 092786200 * Oy Otto Brandt Ab Vantaa 0207757200 Outotec Oyj Espoo 020529211 Tilitoimisto Ovado Oy Helsinki 098776390 * Ovako Metals Oy Ab Helsinki 020355155 Ovenia Oy Helsinki 02013020 * Ovenia Isännöinti Oy Helsinki 0201774500

Pa-Hu Oy Kirkkonummi 0207891000 Paikallispankkien PP-Laskenta Oy Espoo 0102170700 * Hautauspalvelu Painilainen Oy Helsinki 0405407577 * Painojussit Oy Kerava 092744240 Painomerkki Oy Helsinki 092292980 Painonet Oy Helsinki 098494700 Paintball Sissos Oy Helsinki 0103877880 Kommandiittiyhtiö J K Pajarinen Helsinki 09670241 * Toimistopalvelu Paju Oy Espoo 0500406730 Palvelukeskus Pajula Tampere 0409609982 Pajuniemi Oy Sipoo 0207924240 Pakastamo Oy Helsinki 010381170 Paketo Oy Tuusula 092744580 Lakiasiaintoimisto Pakkanen & Innanen Partners Oy Helsinki 0400997471 Markkinointi Pakkaset Oy Vantaa 0207756990

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

* PaloDEx Group Oy Tuusula 0102702000 A. Palojoki Oy Helsinki 093508110 T.M. Palojoki Oy Helsinki 026229400 Palomatic Oy Helsinki 0447692194 Paloässät Oy Espoo 0504364358

Parker Hannifin Oy Vantaa 0207532500 Parketti-Oy G. Lytz Helsinki 09661144 * Parmax Oy Vantaa 0403042200 Paroc Oy Ab Helsinki 0468768000

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Oriflame Oy Helsinki 0207430530

Partanen Oy Helsinki 095484200

Oy Palvelu Plus - Service Plus Ltd. Helsinki 0934877600

* Asianajotoimisto Leena Partanen Oy Helsinki 094547901

Palvelualojen työnantajat PALTA ry Helsinki 0205955000

* Tmi Kuljetus Mikko Partinen Helsinki 0403513636

Palveluksessa Suomi Oy Espoo 0407300525

* Oy Partio Scout Ab Helsinki 0988651100

Pamark Oy Vantaa 0201555660

Partiture Oy Espoo 0405811319

* Panalpina Aktiebolag filial i Finland Vantaa 0108205900

* Partnerline Oy Espoo 0400563440

* Panasoft Oy Helsinki 0207199799

Partners’ Consulting House Oy Helsinki 0405490712

Panasonic Marketing CIS OY Helsinki 0969693201

* PartyLite Oy Espoo 0984964199

Pandia Oy Helsinki 0105041400

Pasilan Apteekki Helsinki 098689240

Specialvalimo J. Pap Oy Espoo 098881188

Passi & Ripatti Oy Helsinki 0503956036

Paperex Colombier Oy Helsinki 010686930

Patria Oyj Helsinki 0204691

Paperinkeräys Oy Helsinki 010800190

Patria Finance Oyj Helsinki 0204691

Paperityö Oy Helsinki 0102308350

Patrol Oy Ab Espoo 0207524500

Paperless Oy Helsinki 0405304664

Laskenta ja sijoitus Paula & Kari Oy Helsinki 0406207336

Juhlakirja

2017

207


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Pau–Pla Paulig Oy Helsinki 0931981

* Vepe Oy Peltonen Tuusula 092747220

Petro Carbo Chem Oy Vantaa 0405558111

* Pilkkoset Oy Vantaa 0400549632

PC Pinus Oy Turku 0753250000

Penagent Oy Helsinki 09444059

* PinataHEL Oy Helsinki 0405727732

PCP Partner Oy Espoo 0108360300

Pengerkosken Hoitokoti Oy Helsinki 092302213

* Oy Peuramaa Golf Hjortlandet Golf Ab Kirkkonummi 0929558295

Pd Personnel Helsinki Oy Helsinki 0108201800

* Pennek Solutions Oy Espoo 0452683141

* Peab Oy Helsinki 0207606200

Pentisol Oy Järvenpää 092790420

Peab Infra Oy Helsinki 0207606200

* People Group Oy Helsinki 0102307300

PEAK Group/Interbau Oy Helsinki 0505002577

People & Leadership Consulting PLC Oy Helsinki 0405121470

Peaknet Oy Espoo 0207443200 Pearco Oy Helsinki 0207401620 Pecasa Oy Kauniainen 0923110300 Pecole Oy Ab Espoo 094125677 PEDAB Finland Oy Helsinki 0207756360 Tilitoimisto Exit Oy Hanna Pekkanen Järvenpää 092923236 * Pekkaniska Oy Vantaa 0106622000 E.M. Pekkinen Oy Espoo 098494070 * Pelago MFG Oy Helsinki 0505435992 * PELIKA net Oy Vantaa 0102196464 Pellervo-Instituutti Oy Helsinki 0204132500 * Erikoiskaluste Ari Pellinen Oy Seinäjoki 0400849476 * Peltitarvike Oy Helsinki 0207412770 Pelti-Ässät Oy Nurmijärvi 0207751212 Peltomäki Golf Oy Vantaa 0108433600 Insinööritoimisto Peltomäki Oy Järvenpää 0408213988 J Peltomäki Ky Pornainen 0400841351 Jaakko Peltomäki Oy Helsinki 0406620026 * Rautamalmi Peltonen Oy, Rautia Malmi Helsinki 0207530500

208

Juhlakirja

2017

Pinnoitus Helin Oy Tuusula 0106174101

PGP-Putki Oy Helsinki 093511598

* Pintaurakoitsijat ry Helsinki 091299501

PH Data Oy Helsinki 0108301500

Pipsan tilit ja palvelut Vantaa 0504681186

Konditoria pH7 Oy Tuusula 0947892401

Pistesarjat Oy Espoo 0104238770

Pharmac Finland Oy Vantaa 0985202721

Pesulakonepalvelu Pepa Oy Vantaa 098494080

* Pharmaservice Oy Helsinki 097277100

Peranit Oy Espoo 05066950

Pharmia Oy Helsinki 0982540330

Perigeum Oy Espoo 0503176654

Philip Morris Finland Oy Helsinki 0207600600

Perkkaan Huolto Oy Espoo 095404910

Philips Oy Vantaa 09615800

Tilirakennus Perkkiö & Heikkilä Helsinki 093212211

Phoenix Contact Oy Vantaa 093509020

Oy Perkko Helsinki 094780500

Oy Pickala Golf Ab Siuntio 092219080

Pernajan Sähkö Oy - Pernå El Ab Loviisa 0400487766

Picote Oy Ltd Porvoo 0407511888

Pernod Ricard Finland Oy Helsinki 0207212200

Tilitoimisto Pietarila Oy Espoo 098678800

Personaria Oy Helsinki 0504110829

Piharatamo Oy Nurmijärvi 0400674026

Pertec Consulting Oy Espoo 09460070

Pihatoimi Oy Karkkila 092254034

PES-Arkkitehdit Oy Helsinki 093417340

Paintek Pihlajamäki Oy Helsinki 097552270

Anja Pesola Oy Helsinki 098362150

Piikki ja Pora Rautiainen Oy Loviisa 0407567519

Pesomeko Oy Helsinki 0207348440

* Piikkikasvi Agency Oy Helsinki 096859321

Tili-, Vero- ja Lakiasiaintoimisto Eero Pesonen Oy Helsinki 097744940

Rakennustoimisto Piipponen Oy Järvenpää 092791882

Kauppahuone Pesonen Oy Helsinki 097743430

Pink Eminence Oy Helsinki 0505523135

Pfizer Oy Helsinki 09430040

Pistoke RES Oy Vantaa 0400727700 Pitney Bowes Oy Helsinki 096824060 Pixeleight Oy Helsinki 0406578779 PixMill Group Oy Vantaa 0102307700 PJ Control Oy Vantaa 0105915330 PJ Maa Partners Oy Helsinki 0451565700 Tilintarkastus PK-Finland Oy Helsinki 0986208500 PKT-Kiinteistöt Oy Järvenpää 0400977014 Plan Pii Oy Espoo 0400505477 Planeetta 10 Oy Helsinki 0405510613 * Planeetta Internet Oy Helsinki 0105251440 Planet Logistics Oy Espoo 0207931550 Planicon Oy Helsinki 0207515880 Planix Oy Espoo 0207890700 Planmeca Oy Helsinki 0207795500

Pike-Yrityspalvelut Oy Helsinki 0505586151

Planmed Oy Helsinki 0207795300

Pestok Oy Kerava 0207931022

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy Helsinki 0600550501

Arkkitehtitoimisto Pet Michael Oy Espoo 098043373

* Pikkunoita Siivouspalvelu Oy Helsinki 0207433780

* Ab Peter Sundqvist Oy Helsinki 091358258

PIL Paloilmoitinliike Consulting Oy Vantaa 0103869800

* Oy Petitra Ltd Helsinki 0440905583

Pilke päiväkodit Oy Espoo 0445212159

Planosol Oy Helsinki 0505201835 Plantago Oy Espoo 0207289981 Plantane Oy Espoo 0400661500 * Plastservice Oy Kerava Kerava 0207121480

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Pla–Pro Plato Consulting Oy Helsinki 0400602341

Polar Logistics Suomi Oy Vantaa 0291933900

Porvoon LVI-talo Oy Porvoo 0504944849

PP-Tili ja Isännöinti Ky Kirkkonummi 092976085

Playground Music Oy Helsinki 0102920510

PolarPro Logistiikka Oy Vantaa 0207809899

* PPU-Rakennus Oy Järvenpää 0405560126

* Plentrafo Oy Ab Helsinki 0968242626

Polarputki Oy Helsinki 09755900

* Oy Porvoon Lääkärikeskus - Borgå Läkarcentral Ab Porvoo 0195211500

Plus50 Oy Espoo 0405161762

Polygon Finland Oy Helsinki 020748402

* PlusTerveys Oy Helsinki 09351040

Polyomed Oy Ltd Helsinki 093444066

Pluto Finland Helsinki 0408345225

Pomell Automotive Oy Helsinki 0405151226

PM Toimisto Oy Järvenpää 0408342021

Pomoton Oy Porvoo 0503814686

* PMC Hydraulics Oy Vantaa 0207709700

Insinööritoimisto Pontek Oy Espoo 0925304500

* PM-Neuletekniikka Oy Espoo 098043675

Pontos Oy Helsinki 0102396350

PM-Rakenne Oy Siuntio 0405167668

* POP Pankkiliitto osk Espoo 096811700

Pneumatec Oy Espoo 0207218700

Poplatek Oy Espoo 0503543947

PNO Trailer Oy Sipoo 093434480

* Porasto Oy Helsinki 09752771

P.O.B.-Tech Oy Espoo 098026875

Graafisen Suunnittelun Toimisto Porkka & Kuutsa Oy Helsinki 0207401690

Porvoon Mittaletku Oy Porvoo 0400292874 Porvoon OP-Isännöintikeskus Oy Porvoo 0102563170 Porvoon Telakka Oy Porvoo 0400409120 Porvoon Tilikeskus Oy Porvoo 019 5474 500 Porvoon Tilipalvelu Oy Porvoo 0195245334 * Porvoon Vaskisepät Oy Porvoo 0207698830 Posintra Oy Porvoo 0108367700 Positive Way Ky Helsinki 0504602056 Arkkitehti Oy Jouko Poskiparta Helsinki 05060266 * Post Control Helsinki Oy Helsinki 0207418060

Porlammin Meijeri Oy Lapinjärvi 0195214200

Posti Oy Helsinki 0204511

Pohjantähti-Elokuva Oy Helsinki 0409030635

Pornaisten kunta Pornainen 019529400

Posti Group Oyj Helsinki 0204511

Espoon Nosturikeskus Oy Pohjanväre Espoo 09287800

Porvoo Event Factory Oy Ab Porvoo 0102318200

Posti Kiinteistöt Oy Helsinki 0204511

Oy Porvoo International College Ab Porvoo 0195299200

PostNord Oy Vantaa 0105728080

Porvoon A-asunnot Oy - Borgå A-bostäder Ab Porvoo 0195213600

PostNord Scanning Oy Helsinki 0401718013

* Insinööritoimisto Pohjatekniikka Oy Helsinki 094777510 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa Helsinki 0207759600 Pohjolan purkutekniikka Vantaa 0400320468 Pohjolan Voima Oy Helsinki 0104785000

Porvoon Autopalvelu Oy Porvoo 0405883821 Oy Porvoon Autotarvike Ab Porvoo 0195247711

Pohjolan Yhtyneet Metallintuojat Oy Vantaa 097746460

Porvoon Energia Oy - Borgå Energi Ab Porvoo 019661411

Pohjolan Ykkösraivaus Oy Mäntsälä 0405533669

Porvoon JSP Palvelu Oy Porvoo 0400875271

Kuljetusliike T. Poikela Oy Helsinki 095611466

Porvoon kaupunki Porvoo 019520211

Poikkipinta kommandiittiyhtiö Espoo 0500408969

Porvoon Kukkapalvelu Ky Porvoo 019585060

* Pointcool-Service Oy Tuusula 098387420

* Porvoon Kymppiputki Oy Porvoo 0400512717

Pokela Oy Iso Omena Espoo 0105382200

Porvoon Louhinta Oy Porvoo 0400435414

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Oy Postrella Ab Helsinki 0503863460 Tilintarkastus Poutanen Oy Helsinki 0405028110 Asianajotoimisto Poutiainen Oy Järvenpää 092911922 * Stina Poutiainen Oy Helsinki 0975183511 Power Body Helsinki Helsinki 0401443008 Power CS Oy Helsinki 0503720977 Power-Deriva Oy Helsinki 09431540 Powernet Oy Vantaa 0102890700

P&R Arkkitehdit Oy Vantaa 098386250 PRA Suomi Oy Helsinki 0207490300 * Prakticonova Oy Helsinki 0207856890

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

ADVISE. Asianajotoimisto Olli Pohjakallio Oy Helsinki 0108353400

Porvoon Maske Oy Porvoo 0207661209

PR-Cosmetic Oy Helsinki 0108329888 * Precedo Consulting Oy Espoo 094391200 Premedia Helsinki Oy Helsinki 0104207880 Premium Coffee Oy Helsinki 0800177500 Premium Law Oy Helsinki 096222605 Premium Oy LKV Helsinki 0504092376 Presion Oy Helsinki 0407548092 * Presto Paloturvallisuus Oy Helsinki 0103877200 Presto-Maalaus Oy Helsinki 0207514640 * Prevett Oy Helsinki 0207109340 * PRH-Sähkö Oy Helsinki 097773282 Price & Pierce Oy Helsinki 0968187399 PricewaterhouseCoopers Oy Helsinki 0207877000 Prima Holding Oy Ab Porvoo 0195211100 Priman Oy Espoo 0207614430 Prime Event Oy Vantaa 0405902828 Primehotels Oy Helsinki 0931911 * Primera Holidays Oy Vantaa 020120400 * Prior Konsultointi Oy Helsinki 0408382823 PR-Logisticar Oy Vantaa 0977492170 PRmarvila Oy Helsinki 0400414843 * Pro Av Art Oy Espoo 0207428702

Juhlakirja

2017

209


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Pro–Påg Pro Growth Consulting Oy Helsinki 05067662

Progressum Oy Espoo 0409669086

Oy Tilitoimisto Proximo Ab Vantaa 098781081

Taksipalvelu Pulli Oy Helsinki 0400503129

Pro Mail Oy Espoo 098190500

Proimpro Oy Vantaa 0505173559

Proxion Oy Helsinki 0207495400

Punavuoren Rauta Oy Helsinki 09656341

Pro Patio Oy Vantaa 0407150763

Asianajotoimisto Project Law Oy Helsinki 0925222200

PRP-Plastic Oy Mäntsälä 029006250

Brand Agency Punda Oy Helsinki 092785506

Pro Ruchti Scandinavia Oy Nurmijärvi 0400278129

Project-IT Oy Espoo 0503866503

PR-Saneeraus Oy Helsinki 0405462353

S Punkki Oy Nurmijärvi 092901543

Pro Technic Oy Espoo 094393230

* Projektieila Oy Vantaa 09480012

Tilitoimisto PR-Syst Partners Oy Helsinki 094770240

Pur-ait Oy Helsinki 093509400

Yrityspalvelu ProAcc Ky Kirkkonummi 0405436022

Projektipalvelu Talon Tekniikka Oy Helsinki 0405353601

Prym Consumer Finland Oy Kerava 09274871

Pure Design Oy Helsinki 0941542264

Proact Finland Oy Helsinki 0207919200

Projektivarikko Oy Helsinki 0406601600

Prysmian Finland Oy Kirkkonummi 0105661

Tili- ja konsulttitsto L. Puro Helsinki 09676716

Osuuskunta ProAgria palvelukeskus Vantaa 0207472121

Projektiyhdistys ry Helsinki 0405431099

PSG Turva Oy Vantaa 0102357800

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy Vihti 092238000

ProBasket Oy Helsinki 0400560836

* Promaatio Osakeyhtiö Espoo 0102922200

* PS-Palosaneeraus Oy Kerava 0207432300

Putinki Oy Helsinki 097732874

Oy Processinvest Ab Helsinki 098779090

ProMan Oy Helsinki 096120260

PS-Palvelut Ky Pornainen 0405525870

Putkiset Oy Kerava 0207689720

* ProCom Oy Helsinki 091357775

ProMedical Oy Helsinki 0103875700

Psycon Oy Helsinki 0207101200

Putkiwuorio Oy Helsinki 097552800

Procopé & Hornborg Asianajotoimisto Oy Helsinki 0103090300

Promenade Research Oy Espoo 0445749299

PT Salit Finland Oy Helsinki 0400800289

Juho Puttonen Oy Vantaa 095633599

Promentor Solutions Oy Espoo 0207981210

PTCServices Oy Helsinki 093216644

Puualojen työttömyyskassa Helsinki 09615161

* Prominent Finland Oy Helsinki 094777890

* PTH-Metalli Oy Porvoo 0195472200

Puuilo Oy Vantaa 0207869440

* Promotion Point Oy Helsinki 09668660

PTN-Racing Oy Vihti 0400470820

Puume Oy Helsinki 0108369400

Promotive Holding Oy Helsinki 0207924850

PT-Sähkötekniikka Oy Helsinki 04577331734

Puumerkki Oy Kerava 0207450500

* Oy Promotor Ab Helsinki 097552480

* Puff Stuff Oy Kirkkonummi 0500444564

* PROOPPS Oy Helsinki 0503504005

Puharisen Maalaus- ja Rakennusliike Oy Espoo 0503080516

Mikrobiologitoimisto Puustinen & Rahkonen Helsinki 0405861393

Procountor Oy Espoo 0207879830 Procurator Oy Ab Helsinki 0207768500 Procurator-Holding Oy Helsinki 0961246211 ProfeCons Oy Kerava 092940194 * Professoriliitto ry Helsinki 094250700 Profiducia Oy Helsinki 0505523168 Profiles International Finland Oy Helsinki 0503818000 * Profima Finance Oy Helsinki 0207032620

Yrityspalvelu Profitcount Oy Helsinki 0104209700 Profit Dealers Oy Helsinki 0504067445

Oy Proselectum Ab Espoo 0103202400 Pro-Sentti Oy Kerava 0505588805 Pro-Source Oy Helsinki 09661041

Profitmakers Oy Helsinki 0405859070

Proton Lighting Suomi Oy Vantaa 0103872270

Profium Oy Espoo 0985598000

ProTulos Oy Lahti 0505145617

Progress Software Oy Espoo 092510700

Juhlakirja

Oy ProPerson Ab Porvoo 05065255 PROPINTO DESIGN OY Helsinki 0405715730

Profit Software Oy Espoo 09681731

210

* Propdea Oy Helsinki 0505002013

* ProVAD Oy Espoo 0207559770

2017

P.V. Supa Oy Helsinki 0207414800

Asianajotoimisto Puha & Taskinen Oy Helsinki 09660566

Tili- ja yrityskonsultointi PV Oy Vantaa 0926861100

Puhe Production Oy Sauvo 093234056

* PY Profitmark Oy Espoo 0500990069

Puhtaustieto PT Oy Helsinki 095031811

Pyhän Birgitan puiston kahvila Oy Helsinki 0415162502

Puistokulma ry. Vantaa 0104202620

Pylon Rakennus Oy Helsinki 0108383200

Pukinmäen Kiinteistöhuolto PKH Oy Helsinki 0207559150

PYN Fund Management Oy Helsinki 0927070400

Pukonen Oy Ltd. Espoo 0400702167

Oy Pyroman Finland Ltd Vantaa 0947800785

Asianajotoimisto Oy Jarkko Pulkkinen Helsinki 0505600563

Pyrysport Oy, Intersport Iso Omena Espoo 0207344333

* Tilitoimisto Ritva Pulkkinen Helsinki 093865515

* Tuotanto- ja Työntekoyhtiö Pågå Oy Helsinki 0405194560

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Påh–Ras * Quartal Oy Helsinki 0424258200

Rajapos Oy Porvoo 0207412600

Ramboll Finland Oy Espoo 020755611

Pähkinähoito Oy Vantaa 0104248500

Quattro Lining Oy Espoo 0409031388

Rajatien Kuljetus Oy Kirkkonummi 0400814969

* RamiAir Oy Helsinki 0405448345

Päijät-Hämeen Puurakenne Oy Espoo 0407229124

Quattro Mikenti Group Oy Helsinki 092509022

Rakenne Lesti Oy Vantaa 0505257457

Ramika Pro Oy Vantaa 0104703300

* Päivittäistavarakauppa ry Helsinki 09172860

Questback Oy Espoo 0207431550

* Rakenne Tikka Oy Espoo 0405528484

Ramirent Oyj Vantaa 020750200

* Hoitokoti Päiväkumpu Oy Helsinki 0504332275

Quuppa Oy Espoo 0504837226

Rakennejouni Oy Nurmijärvi 0405201003

Ramirent Finland Oy Helsinki 020750200

PääHöyry Oy Kerava 094174600

Qvalia Oy Helsinki 097374000

* Rakennus Future Oy Vihti 097557088

Rami’s Coffee Oy Espoo 0108394002

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Helsinki 0931088710

Qvantel Oy Espoo 0207449500

Rakennus-Eleko Oy Helsinki 0505566055

Ramp Jam Oy Helsinki 0408226227

R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy Helsinki 0405016591

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry. Helsinki 096122770

M. Ranki Trading Oy, K-Market Kielotie Helsinki 098387320

* Rakennus-Jaranto Oy Nurmijärvi 0405353150

M ja T Ranne Oy, K-Supermarket Hertta Helsinki 0505355558

Pääkaupunkiseudun SP-Siivous Oy Sipoo 0400433650 Pääkaupunkiseudun Tekstiilikauppiaat ry. Porvoo 0400490668 * Pääkaupunkiseudun Vesi Oy Huvudstadsregionens Vatten Ab Helsinki 0915611 Pääovi Oy Helsinki 0970028760 Päärynä Finland Oy Nurmijärvi 0103966310

Raamteenused OÜ +37253445776 Tanssiteatteri Raatikon Kannatus ry. Vantaa 098732306 Sirkusyhdistys Race Horse ry Helsinki 0458570877 Radiant Consulting Oy Espoo 0405550055 Radiomedia ry Helsinki 0922877340

Oy Rakennuskultti Ab Espoo 062818100 Rakennusliike Tekson Oy Nurmijärvi 0503300792 Rakennus-Lindkvist Oy Tuusula 0408600580

RAE House Oy Helsinki 0503775070

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMKRKL Helsinki 098770650

* Raha-automaattiyhdistys Espoo 0943701

Oy Rakennuspartio Helsinki 0207928810

Rahoituskolmio Oy Espoo 05063775

Rakennusplussa Oy Nurmijärvi 0400451331

* Rahtikeskus Oy Vantaa 0989556210

Rakennusratas Oy Tuusula 0400451341

* Rail Partners Oy Helsinki 0505003331

Rakennustapsa Oy Helsinki 093505450

Asianajotoimisto Railas Oy Helsinki 0207348654

Rakennusteollisuus RT ry. Helsinki 0912991

RAIMOLAMPI Espoo 094123224

* Rakennustieto Oy Helsinki 0207476400

RainMaker SalesHow Oy Helsinki 0207411330

Rakennustutkimus RTS Oy Helsinki 095407310

QlikTech Finland Oy Helsinki 0207597400

Rakennus- ja Maalausliike Esa Raita Oy Kirkkonummi 0988170236

Rakennusvire Oy Espoo 095481115

* Q-Park Operations Finland Oy Helsinki 0207812400

Kulttuurituotanto Päivi Rajakari Oy Helsinki 0407084469

QPR Software Oyj Helsinki 0290001150

Puupalvelu Jari Rajala Oy Helsinki 0104233050

Qreform Oy Espoo 0405546843

* Rajalimes Oy Espoo 0505912022

* Quadriga Finland Oy Vantaa 0207589540

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy Järvenpää 092715507

Tilitoimisto Päätili Oy Helsinki 0407300288 Tilitoimisto Terttu Pöysti Oy Nurmijärvi 092766620 Q Clean Oy Helsinki 0503600063 Qentinel Oy Espoo 0757555300 Qentinel Quality Intelligence Oy Espoo 075 7555 300 Q-Factory Oy Helsinki 0503465010 QFIX/Suomen Q3 Group Oy Espoo 0207418080 Qicraft Finland Oy Vantaa 0207890900

* Quality Welding QWD Oy Salo 0466691571

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Rakkatec Oy Helsinki 0505580030 RAKLI ry. Helsinki 09 47675711 Rakmaster Oy Helsinki 094547472 Raksystems Insinööritoimisto Oy Vantaa 030 670 5500 Ralicon Oy Helsinki 0102318420

Tilikartta Oy Rannisto Tampere 0207434827 Ransuco Oy Koski Tl 024840810

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

PÅ-Helsinki Oy Helsinki 0104399321

Tilipalvelu Sirpa Ranta Vantaa 0505659917 Tilitoimisto Tommi Ranta Tmi Helsinki 0400514267 Sähköinsinööritoimisto Rantaaho Oy Espoo 094125133 Palvelukoti Rantakartano Oy Loviisa 0401837844 * Rantalainen Oy Helsinki Helsinki 0207307070 Rantalainen Oy Uusimaa Järvenpää 092790730 Rantalainen & Vänttinen Oy Kerava 0400477396 Rantalainen & Rosling Oy Tuusula 0103202550 Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy Helsinki 0207756640 * Rapal Oy Espoo 096122522 * Rapcon Oy Helsinki 0207862040 * Rapiscan Systems Oy Espoo 0207871900 Rapoflex Oy Espoo 0954998700 Peltisepänliike Rasse Oy Helsinki 0400969272

Juhlakirja

2017

211


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Ras–Ris Rastor Oy Helsinki 0207798300

Reconos Ky Helsinki 0103204590

Retail Logistics Excellence - RELEX Oy Helsinki 0207435730

Rettig Capital Oy Ab Helsinki 09618831

Rata ja Talohuolto RTH Oy Helsinki 097260470

Red Bull Finland Oy Helsinki 0103285715

Relia Sowel Oy Helsinki 0504360031

Revenio Group Oyj Vantaa 0205253000

Ratatek Oy Tuusula 0405557701

Red Orchid Consulting Oy Ltd Espoo 0400658026

* Relipe Oy Vantaa 0405102114

Revercon Oy Espoo 09812221

Ratekoulutus Oy Helsinki 0415106466

* Redcats Oy Kerava 09476611

RemaTipTop Oy Vantaa 098700520

Revico Grant Thornton Oy Helsinki 095123330

Ratia Brand Co Oy Helsinki 0962272820

* Reddal Oy Helsinki 0407291060

* Rembe Oy Helsinki 0106662343

Rewenda Oy Helsinki 0102715590

Asianajotoimisto Ratiolex Oy Helsinki 0962275650

Redicom Oy Helsinki 0207120480

Remonttimesta Oy Vantaa 0102810120

Rex Partners Oy Espoo 0925175455

Ratiopharm Oy Espoo 0201805900

RedLynx Oy Helsinki 0407236831

Rengasmaailma Oy Espoo 09467140

Mainostoimisto RFM Oy Espoo 0207350861

Ratsukenkä Oy Nurmijärvi 098015250

REF Real Estate Franchises Oy Helsinki 0207534000

Rengas-Soppi Oy Helsinki 0958448400

Rianno Communications Oy Helsinki 0415334010

Nousujohde Raudoitus Oy Helsinki 0404182976

Refcon Finland Oy Porvoo 0195248110

* Rengastalo Oy Helsinki 094542670

Ricoh Finland Oy Espoo 0207370300

Rauhala Yhtiöt Oy Helsinki 0201210200

Design Reform Oy Helsinki 0400439365

Rensi Finland Oy Nurmijärvi 098792266

Insinööritoimisto Oy Rictor Ab Helsinki 09440164

Raul-Rakennus Oy Vantaa 0405506681

Asianajotoimisto Regelin Oy Oulu 0503087961

* Rentnow Suomi Oy Vantaa 0201213510

Riekkinen & Pojat Oy Espoo 098634830

Rauta-Ismo Oy Vantaa 0207757575

* Asianajotoimisto Rehn & Co Oy Helsinki 096689650

Rentokil Ambius Oy Helsinki 092766310

Riga Wood Finland Oy Vihti 0922433835

Rautakontkanen Oy Nurmijärvi 092764240

ReiConsult Oy Espoo 0405227506

Repolar Oy Espoo 0400515618

Riikku Rakenteet Oy Vantaa 0207631404

Risto Rautava Consulting Helsinki 0405045851

* Reilu Hallinto Oy Espoo 092566450

T:mi Repomark Espoo 0407057204

Teollisuuskone Riippa Ky Tuusula 092757216

* Urakointiasennus M.Rautio Oy Kalajoki 08462412

Reilu kauppa ry Helsinki 095658680

* Reslink Solutions Oy Helsinki 0407741858

Riisula Oy Tuusula 0400456404

Raution Aika Vantaa 0505459940

Reima Oy Vantaa 0207595800

* ResMed Finland Oy Espoo 098676820

* RikuCo Oy Vantaa 0504326991

Ravara Oy Helsinki 0505567201

Asianajotoimisto Reims & Co Oy Helsinki 096220481

Respect Project Oy Helsinki 0207209060

Artisan Rinaldo Ab Ltd. Vantaa 098553210

RCI Finland Oy Helsinki 0947619345

Autokoulu Rein Oy Vantaa 098729354

* Respecta Oy Helsinki 0207649749

Rinheat Oy Espoo 098634750

RD Velho Oy Hyvinkää 0108214800

Kaivutyö Reinikka Oy Sipoo 098725127

Responda 113 Oy Helsinki 0291511301

REACHLaw Oy Espoo 094123053

Rej-Design Oy Järvenpää 098689390

Respondeo Oy Espoo 0415149584

Asianajotoimisto Rinkinen & Simola Ay Helsinki 094342660

Reaktor Innovations Oy Helsinki 0941520200

Rekla Oy Helsinki 0443205332

Restel Hotellit Oy Vantaa

Realex Capital Oy Siuntio 0405351731

Rekola Oy Trolley Systems Mäntsälä 0196873516

Realhouse Oy Espoo 0447477000

REKO-Wood Oy Ab Espoo 0941790200

Realia Group Oy Helsinki 0207803926

Rekrytointitalli Oy Helsinki 0400793506

Realprojekti Oy Helsinki 0103091800

Relacom Finland Oy Vantaa 01062622

Recair Oy Vantaa 029006120

Relaxbirth Oy Espoo 0290800410

Receptum Oy Helsinki 0985678800

Relevant Partner 4 Media Oy Helsinki 0408335077

212

Juhlakirja

2017

RE-Suunnittelu Oy Helsinki 095607000 Retadan Oy Helsinki 0968557700 Retail Flow Finland Oy Helsinki 096866280 Retena Oy Vihti 0415457633 Retina-Optiikka Oy Helsinki 09648864 Retomec Oy Lohja 0505993331

Rinnekoti-Säätiö Espoo 0985511 Rinotop Oy Nurmijärvi 092764670 Riofor Oy Espoo 0405815359 Ri-Pe 07 Oy Helsinki 0500488204 Ripsi Oy Helsinki 09611852 Rismi Oy Helsinki 0405036084 Raimo Ristolainen Oy Vantaa 0505523485

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Rit–Sai Romana Management Oy - Helsinki Helsinki 0201980000

RTL-Inductives Oy Helsinki 0207415330

S. Music Oy Helsinki 0505151575

Rittal Oy Vantaa 094134400

Romano Missio ry Helsinki 093511366

Rubic HR Finland Oy Espoo 0207850380

S1 Networks Oy Helsinki 0207345750

Rivet’s Oy Helsinki 0407069154

Romukeskus Oy Helsinki 093505780

Rudus Oy Helsinki 020447711

Tilitoimisto S2 Oy Helsinki 0961292623

RI-Yhtiöt Oy Nurmijärvi 0500800547

Roof Productions Oy Helsinki 0405932051

Kiinteistöpalvelu Rundelin Oy Helsinki 0505266448

S.A. Svendsen Oy Helsinki 096811170

RLC International Management Oy Helsinki 0415444544

* RootSys Oy Espoo 0207545402

Runeri Oy Vantaa 0103221260

Saalasti Oy Espoo 092511550

RMC-Light & Sound Oy Vantaa 09560670

Roschier Asianajotoimisto Oy Helsinki 0205066000

Ruoholahden Kiinteistöhuolto Oy Helsinki 0505559980

Saanio & Riekkola Oy Helsinki 095306540

ROAL Oy Nurmijärvi 09290420

Roschier Brands Asianajotoimisto Oy Helsinki 0205066000

Tilipalvelu Saarela Oy Tuusula 0207871360

Robbes Lilla Trädgård Ab Lapinjärvi 0405526442

Rosebud Books Oy Helsinki 09611290

Ruoholahden Tili- ja Isännöintipalvelu Oy Helsinki 0400421473

Roche Diagnostics Oy Espoo 010554511

* Rosendahl Nextrom Oy Vantaa 0950251

Roche Oy Espoo 010554500

Helena Rosenström Ky Porvoo 019581399

Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd Helsinki 0986890300

Rostek Oy Espoo 0207402560

Rockwool Finland Oy Vantaa 0985635880

Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy Espoo 092513030

Rocky Advertising Oy Helsinki 0961243750 Rocla Oy Järvenpää 02077811 Sauli Rodas Oy Espoo 0400445007 Rodekot Oy Helsinki 0505769046 Roger-GPS Oy Espoo 0405040759 Roger Studio Oy Helsinki 0102176430 Betonipumppaus Rohde-Nielsen Oy Nurmijärvi 0400434669 Rohde & Schwarz Finland Oy Vantaa 0207600400 Rohdos-Ala Oy Helsinki 0977441500 * Roland Scandinavia A/S Vantaa 096824020 Rolate Oy Kirkkonummi 092764350 Oy Rollfoods Ab Helsinki 0104233550 * Rollock Oy Espoo 0408697606 Rollresearch International Oy Espoo 092214056 Roltex Oy Vantaa 0207505000

* Asianajotoimisto Ruoholahti Oy Helsinki 0102194444 Ruohonjuuri Oy Helsinki 09445465 Ruokalähettiläs Oy Espoo 0400442626 Ruotsinkylän Tilitoimisto Oy Tuusula 097733761 Ruukki Construction Oy Helsinki 0205911

* Asianajotoimisto Risto Rouvari Oy Helsinki 0400503386

Ruusukuva Oy Kerava 092420628

* Rovatex Rakenne Oy Helsinki 0505179483

Ruusun Päiväkoti Oy Espoo 0504056054

Rovio Entertainment Oy Espoo 0207888300

RVTI Management Oy Vantaa 093508100

Rowema Oy Kerava 092747440

Oy Rymaco Ab Espoo 098946560

Royal Canin Finland Oy Helsinki 0405469362

Ryokan Oy Kirkkonummi 0929599301

Royal Catering Oy Hämeenlinna 0405645477

Porausliike Ryth Oy Tuusula 0400675373

Royal Ravintolat Oy Helsinki 096803930

Asianajotoimisto Ryti & Hemmo Oy Helsinki 09633832

RPT Docu Oy Espoo 09809911

Rytmi Rakennus Oy Helsinki 0505658836

RQA - Rakennus Oy Helsinki 0400489969

Siivouspalvelu Ryynänen Oy Kerava 0405504031

RSM Finland Oy Helsinki 0293700788

Sähköinsinööritoimisto Seppo Räsänen Oy Karkkila 092242910

RSM Finland Accounting Oy Helsinki 0293700788 RST Fasad Oy Siuntio 0503066239 RTK-Henkilöstöpalvelu Oy Helsinki 0400882212 RTK-Palvelu Oy Helsinki 0290294000

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Rakennusliike Timo Rättö Oy Vantaa 098735231 Asianajotoimisto Rödl & Partner Oy Helsinki 096962220 Kuljetusliike T & J Rönkkö Oy Nurmijärvi 098522937 * Oy Röpö Ab Tuusula 0405803564

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Liisa Ritari Oy Espoo 0505556869

Rakennusliike Heikki Saarinen Oy Vantaa 092256074 Maalausliike Ilkka Saario Oy Vantaa 0400703236 * Saas Instrumentti Oy Helsinki 096860610 Oy Sabik Ab Porvoo 0195601100 Sabor a México Oy Helsinki 0406729398 Sabora Pharma Oy Karkkila 092257147 * Tilipalvelu Saculus Ky Helsinki 0503530540 * Tilitoimisto Safe Oy Helsinki 0504630821 Safeit Oy Vantaa 0929054798 Safera Oy Vantaa 0405166557 Safetor Oy Ltd Kauhava 0105044121 Safirma Oy Järvenpää 092713129 Saga Furs Oyj Vantaa 0984981 Sagacitas Finance Partners Oy Helsinki 0405450151 Sagax Finland Asset Management Oy Helsinki 0103200320 Sahankulman Liiketalo Oy Salo 0440240961 Sahlman Makeiset Oy Mäntsälä 0196877177 Saintex Oy Helsinki 093424530 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Kirkkonummi 020775511 Saircon Oy Vantaa 0102292280

Juhlakirja

2017

213


Sak–Sch * Saksalais-Suomalainen Kauppakamari Helsinki 096122120 Arkkitehti- ja suunnittelutoimisto Saksanen Oy Helsinki 0503064049 Oy Saldopiste Ab Helsinki 09715142

Arkkitehtitoimisto Sarc Oy Helsinki 096226180

Savox Communications Oy Ab Espoo 0941741100

Tilintarkastustoimisto Tom Sandell Oy Helsinki 0405811353

Sarco Oy Helsinki 097771500

* SAV-Rahoitus Oyj Helsinki 0932993200

S. Sareskoski Oy Helsinki 0102397500

Savuhovi Oy Kerava 0207756730

Tivoli Sariola Ky Kerava 09281634

* Sawcenter Oy Ab Siuntio 0207590990

Sarjalaite Oy Mäntsälä 042461611

Saxo Oy Nurmijärvi 098789940

Sarja-Maalaamo Oy Helsinki 095655620

SC5 Online Oy Helsinki 0458581880

* T & G Sarkkinen Oy Kirkkonummi 0207939750

* Oy Scandecor Ab Kerava 0503000371

Sarlin Group Oy Ab Helsinki 0105504000

Scandic Hotels Oy Helsinki 0207664100

* Sarlin Oy Helsinki 0105504000

Scandinavia Star Oy Espoo 0415189505

Asianajotoimisto Jyri Sarpaniemi Oy Helsinki 0108393900

* Scandinavian Financial Research Oy Espoo 0503780683

Tilintarkastustoimisto Risto Sarpiola Ky Helsinki 097246647

Scanditext Oy Helsinki 09718714

Oy Sandman-Nupnau Ab Helsinki 0207515250 * Höyrytys Sandström Oy Porvoo 0400243518

Sales Drive RM Oy Vantaa 0400889717

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* SandA Oy Kerava 0400317117

* Sales Energy Consulting SEC Oy Helsinki 0969694070

Asianajotoimisto Sandström & Koulu Oy Helsinki 096220650

Salescon Oy Järvenpää 0505714383

Saneerauskolmio Oy Järvenpää 0504397195

Saleslion Suomi Oy Helsinki 0103203320

Saneerausruutu Oy Sipoo 0500665323

SalesOnly Oy Helsinki 0401850303

* Sanerakennus Oy Helsinki 0404872897

Salme Optic Oy Helsinki 0505423894

Sangre Oy Helsinki 0405645398

Pelti- ja Rautatyö E. Salminen Oy Helsinki 09761933

Sanka Oy Loviisa 019517730

Kuljetusliike J Salomaa Oy Porvoo 0400491849

Sanmuka Oy Järvenpää 0405532063

Maanrakennus T Salomaa Oy Helsinki 0400421881

Sannäsin Kartano Oy Porvoo 01954741

Salomaa Yhtiöt Oy Helsinki 096945155

Sanofi Oy Helsinki 0201200300

Salomar Oy Helsinki 0103200470

Sanoma Media Finland Oy Helsinki 091221

Salon Service Hki Oy Sipoo 093232020

Sanoma Oyj Helsinki 01051999

Asianajotoimisto Salonen Oy LSL legal Helsinki 094542880

Sanoma Pro Oy Helsinki 02011611

Tilitaito Maija Salonen Oy Helsinki 095871564 Saltevo Consulting Oy Espoo 0505772652 * SAM Headhunting Oy Vantaa 0400402122 Oy Samaria Ab Hoitotyö - Vårdarbete Porvoo 0102313700 Samex Solutions Oy Helsinki 0207641000

SAP Finland Oy Espoo 0104304400 SAP Labs Finland Ltd Espoo 0104304300 Sapa Profiilit Oy Espoo 098678280

Tili- ja Talouspalvelu Sara Ky Järvenpää 0503005996

Oy Samson Ab Vantaa 0104207060 Samtext Finland Oy Ab Helsinki 0934785220 Samuji Oy Helsinki 0503377793

* Saraco D&M Oy Helsinki 094176860 Saranen Consulting Oy Espoo 0201983460 Sara-Steel Oy Vantaa 0400666104

Sanastokeskus TSK ry Helsinki 0927091060

Juhlakirja

Santa Monica Networks Oy Espoo 0942599400

Ilmastointimittaus Ari Sara Oy Helsinki 0400433028

Sam-Sec Oy Helsinki 0407174314

214

Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy Helsinki 0207418600

2017

Sartorius Biohit Liquid Handling Oy Helsinki 09755951 SAS Institute Oy Espoo 09525571 * Satakerta Rödl & Partner Oy Helsinki 0207401370 * Satamaoperaattorit ry Helsinki 096859530 Satavision Oy Oulu 020798100 SATO Oyj Helsinki 0201344000 * Satotukku Oy Vantaa 0925159100 SATS Finland Oy Vantaa 0103099200 Satumainen ravinto Oy Helsinki 097260900 Saumalaakso Oy Helsinki 0947614700 * Saumasters Oy Helsinki 0986220800 SA-VA SairaalaVaruste Oy Vantaa 095617120 Paavo Savander Oy Helsinki 096824780 Savion Kirjapaino Oy Kerava 092745210 Savolainen & Syvänperä Oy Espoo 0500718616

* Scanditron Finland Oy Helsinki 0207528700 Scanetto Oy Helsinki 09782098 Scanex Medical Systems Oy Ab Parainen 0207500200 Scania Suomi Oy Helsinki 010555010 * Scannerco Corp. Oy Helsinki 0102392660 Scanreal Oy Helsinki 093473344 * Scanroad Finland Oy Helsinki 097288230 Oy Scan-Shipping Ab Helsinki 0941505400 Scantrepo Oy Helsinki 0961260200 Scanwings Oy Vantaa 098703939 Scanwood Oy Vihti 0105011920 Scasi Oy LKV Porvoo 0102701900 Schaeffler Finland Oy Espoo 0207366204 Schengen Advisors Oy Kauniainen 0405669337 Schenker Oy Vantaa 01052000 * Schiedel Savuhormistot Oy Espoo 0201552600

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Sch–Sii * Oy Seege Ab Helsinki 098254100

Septor Oy Helsinki 0207209630

Schneider Electric Finland Oy Espoo 010446610

Seepsula Oy Tuusula 0103911900

Seq 5 Oy Vantaa 0400252012

* Schröder Ab Helsinki 09656656

Seitlahden Kukkatalo Oy Porvoo 0400713882

Sergel Oy Lahti 020013113

SCH-yhtiöt Oy Vantaa 09852061

Tilitoimisto Eija Seitz Ky Espoo 098017741

Seri-Deco Oy Tuusula 096122580

SCS Consulting Oy Helsinki 0400434009

Oy SEK Ab Helsinki 0969571

Seri-Fantasy Oy Helsinki 096841310

SDI Media Oy Helsinki 0105488601

* Oy Selecta Ab Helsinki 0207210300

Rakennusliike Se-Ro-Ka Oy Vihti 0400741174

SE Mäkinen Logistics Oy Vantaa 0961558671

Selekta Henkilöstöpalvelut Oy Helsinki 0207661460

Seroprint Oy Järvenpää 0509110222

* Oy Sea Safety Scandinavia Ltd Helsinki 094544600

Seler Clean Oy Kerava 0403100140

Serres Group Oy Espoo 0207464400

Seaking Oy Helsinki 093508840

Tilintarkastustoimisto Selinheimo Oy, KHT-yhteisö Vantaa 098573711

ServCount Oy Kirkkonummi 0405659772

* Sealed Air Oy Helsinki 0972574411 * Seamotion Oy Nurmijärvi 0400946100 Search & Selection - S & S Consulting Oy Ab Helsinki 096860570

Kiinteistö Oy Kauppakeskus Sello Espoo 0105037344 Selltracon Oy Kirkkonummi 0103094268 Maalaus ja Saneeraus Selma Oy Espoo 0442606590

* SEB Kapitalförvaltning Finland Ab Helsinki 0961608000

Selmic Oy Oulu 0108203000

* SEB/Skandinaviska Enskilda Banken Ab (publ) Helsingin sivukonttori Helsinki 0961628000

* Selor Oy Tuusula 0405673888

Sebam Oy Espoo 098094553 Secla Partners Oy Helsinki 0407108698 Secmen Oy Helsinki 0505597535 Seco Tools Oy Vantaa 0925117200 Secon Oy Helsinki 0104211900 Secret Exit Oy Helsinki 0408200337 * Secto Automotive Oy Porvoo 0207924300 * Secto Design Oy Kauniainen 095050598 SecuryCast Oy Espoo 0108504745 Tili- ja veropalvelu Sedax Ky Lohja 0503218449 * See It Labs Helsinki 0400761197 Seedi Oy Espoo 0445802676

Semantix Finland Oy Helsinki 0103467500 * Sematnetworks Oy Vantaa 0103228890 Semel Oy Vantaa 0207429400 Semikron Oy Vantaa 0103217950 SemiTilit Oy Ab Kirkkonummi 0407000901 Semtu Oy Kerava 092747950 Sennet Oy Helsinki 0400453612 Sensorola Oy Vantaa 0207289900 Sepa Oy Porvoo 0177698100 * Seppälä Oy Helsinki 09-23103100 * Jouni Seppänen Oy Helsinki 0925325200 Lukko-Paja S. Seppänen Ky Helsinki 093424400

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Servier Finland Oy Vantaa 092798080 Siivouspalvelu Servisone Oy Helsinki 0400833317 * Sesko ry Helsinki 096963956 Sesoma Oy Vantaa 0207459630 Setelium Oy Helsinki 0400503142 Setera Oy Espoo 0942419900 Setpal Oy Nurmijärvi 0400475620 Seu-La Oy Helsinki 0207558100 Seuraamo Oy Helsinki 0505216863 Seure Henkilöstöpalvelut Oy Helsinki 093108810 Sevifin Oy Helsinki 0405952093 SF Film Finland Oy Helsinki 0207300460 SFDC Sweden AB, Suomen sivuliike Espoo 0925108670 SF-Fennica Oy Helsinki 0105251820 SFS intec Oy Vihti 0931549810 SGN Group Oy Vantaa 03065050 SGS Inspection Services Oy Helsinki 096963701

Oy Shaba Ab / Delicatessen ravintolat Espoo 0409003403 Oy Shadowland Ltd Helsinki 0400462613 Share Tastes & Events Oy Espoo 0291938800 Sharper Shape Oy Espoo 0400174339 Oy Sherwin-Williams Finland Ab Helsinki 0102183600 Oy Shiptech Ab Helsinki 0409001133 Shop-Tetuan Oy Helsinki 09673250 Showlink Oy Espoo 0988730311 Showroom Finland Oy Helsinki 0105261600 SH-Trade Oy Tuusula 092747810 Sibelco Nordic Oy Ab Espoo 0102179800

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Schildts & Söderströms Ab Helsinki 096841860

* Sick Oy Vantaa 092515800 Sidita Engineering Oy Vantaa 0400465907 Sidose Oy Espoo 095626022 Anu Siekkeli Lkv Oy Helsinki 0400481380 Siemens Osakeyhtiö Espoo 0105115151 Siemens Healthcare Oy Espoo 0105115151 Leena Sievinen Tmi Pornainen 0405086102 Sigma Trukit Oy Helsinki 0103214838 Sign Communication Finland Oy Helsinki 0102792390 Signal Partners Oy Vantaa 0207431655 Siikajärven Maanrakennus Oy Espoo 0405894322 Siili Solutions Oyj Helsinki 0102819011 * Siistikoti Oy Tuusula 0505432905 Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy Helsinki 0985695533 Siivoushuolto Oy Helsinki 0207401660

Juhlakirja

2017

215


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Sii–Sof Siivoussektori Oy Helsinki 0407660055

* Sinelli Oy Vantaa 0207780622

Siuntion kunta Siuntio 09260611

Oy SLG-Thomas International Ab Vantaa 09174700

Oy Sika Finland Ab Espoo 09511431

Sininen Meteoriitti Oy Helsinki 0207907700

SLM Saneeraus Oy Helsinki 092505417

Silent Gliss AB filial i Finland Helsinki 092515990

Taloushallinto Oy Helena Sinisalo Helsinki 0405955708

* Asianajotoimisto Sivenius, Suvanto & Co. Oy Helsinki 095306760

Silenus Oy Helsinki 09666887

Sinkkonen Consulting Oy Helsinki 0405802394

* Silicon Laboratories Finland Oy Espoo 094355060

Sintrol Oy Helsinki 095617360

K. Siljama Oy Vantaa 0400422731

* Siivouspalvelu SiPa Oy Kirkkonummi 0404185613

Isännöitsijätoimisto Siljander Oy Espoo 095122121

Sipa-Kon Oy Vantaa 098571500

Juho Sillanpää Oy Helsinki 0407170200

Sipoon Insinöörirakentajat Oy Kerava 0400461047

Miina Sillanpään Säätiö Helsinki 094734721

Sipoon kunta - Sibbo kommun Sipoo 0923531

Tili- ja konsulttitoimisto M. Sillantaka Ky Vihti 092226030

* Sipoon palvelutalosäätiö Sipoo 092786210

Tilipalvelu Sillantaka Oy Helsinki 0405756932 Silta Oy Helsinki 0207595500

Sipti Oy Kerava 0505690991 Tilintarkastus S.I.R. Oy Espoo 0505666122

Sivina Oy Espoo 0290001113

Smart Products Oy Helsinki 09737017

Sixones Oy Ab Helsinki 0400111111 Sjuksköterskeföreningen i Finland rf. Helsinki 096943942 SK Quality Supplies Oy Espoo 0468136669

* SMC Pneumatics Finland Oy Espoo 0207513513

Skanska Oy Helsinki 020719211 Skanska Rakennuskone Oy Nurmijärvi 020719211

* Smerud Medical Research Finland Ab Oy Kirkkonummi 094520780

Oy SKF Ab Espoo 0207400700

* Smile & Clean Oy Vantaa 0407779762

Skhole Oy Helsinki 0451774826

Smith & Nephew Oy Vantaa 0207866300

Skillmotor Oy Espoo 0505550234

Smoothie Heaven Oy Espoo

Silvadata Oy Espoo 0207032777

Sirius Engineers Oy Vantaa 0415506282

Skills Finland ry Helsinki 098689680

* Tiliseuranta Ky Lauri Silvasti Tuusula 09-417 2454

Rakennuspalvelu Sirla Oy Vantaa 0442950952

Skilux Oy Helsinki 0207434484

Silvergreen Oy Ltd Helsinki 0500498083

Insinööritoimisto SIR-Sähkö Oy Helsinki 097771550

* SKM Gisair Oy Espoo 0407580365

Oy Silverprint Ab Sipoo 092745220

Siskon Siivous Oy Helsinki 093741370

Oy Skogsängen Ab Helsinki 098778899

SimAnalytics Oy Helsinki 0400632346

Sisters & Company Oy Helsinki 0975151200

Simberg & Partners Ab Helsinki 0407398411

Sisu Partners Oy Helsinki 0102314560

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Helsinki 0919231

Simeri Oy Vantaa 0400440431

Sisu-Rakennus Oy Soini 0405287377

* Simex Oy Helsinki 0941500210

Sisustusarkkitehdit Fyra Oy Helsinki 0405828961

Simo Tilitoimisto Oy Helsinki 0207353477

Sisärakennustekniikka SRT Oy Vantaa 098386500

Rakennus Simoinen Oy Pornainen 0400873771

Oy Site Logic Ab Helsinki 0942412561

Simolin Oy-Ab Porvoo 042466191

Sito Oy Espoo 0207476000

* Maalausväline Simonen Oy Vantaa 098700320

Terveyskauppa Sitriini Oy Kerava 092244190

Oy Sinebrychoff Ab Kerava 09294991

Kampaamokauppa Sitruuna Oy Tampere 033433466

2017

SmartGeo Oy Vantaa 0405483406

Smartum Oy Helsinki 0207498820

SKAL suoritealat ry Helsinki 09478999

Siral Oy, Kiinteistövälitystoimisto Asuntokoodi LKV Järvenpää 0407598320

Juhlakirja

Smart Time Oy Espoo 098533160

Tilitoimisto Smart Office Oy Helsinki 0405318055

* SK Sovunrakentajat Oy Espoo 0505555430

Sairaala Siluetti Oy Helsinki 0925254242

216

* Smart Original Oy Helsinki 097552750

SKS Automaatio Oy Vantaa 02076461 SKS Group Oy Vantaa 02076461 SKS Mechatronics Oy Vantaa 0207647000 SKS Mekaniikka Oy Vantaa 02076461 Skuba Suomi Oy Vantaa 0102293080 Skyr Finland Oy Helsinki 0445751023 Oy Slamex Ab Helsinki 093436200 * Sley-Media Oy Helsinki 092513901

SMS Testing Oy Porvoo 0103229430 SMT Oy Vantaa 0108189000 Juha Snell Oy Tuusula 0927971200 Hannes Snellman Advokatbyrå Ab Helsinki 09228841 * Monika Snellman Helsinki 0405627005 Asianajotoimisto Snellman Uotila Åkerlund Oy Helsinki 095868440 SNF Finland Oy Helsinki 0943653370 Snout Oy Helsinki 096853003 * Snowfish Seafood Oy Vantaa 092759665 Social Party Oy Helsinki 0407499199 Sodexo Oy Helsinki 0105407000 Sofiapalvelut Oy Helsinki 010277900 Sofigate Oy Espoo 0468701255

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Sof–Sta Solu Digital Oy Espoo 0505184758

Southwest Trade Oy Hämeenlinna 036150511

Softability Group Oy Vantaa 0924712471

Solu Machines Oy Helsinki 0404864242

* Sovellustieto Oy Helsinki 042476831

Softatalo Aida Oy Espoo 0208344555

Solution Design Inc Oy Järvenpää 092710566

Sovelto Oyj Helsinki 042422121

Softavenue Oy Helsinki 0207438740

* Soluto Oy Helsinki 0207790070

Space Systems Finland Oy Espoo 0961328600

SoftOne Oy Vantaa 093507750

* Somahallinto Oy Helsinki 0306082100

S-Pankki Oy Helsinki 010768011

SoftwareHouse Oy Kuopio 0102713360

Some Hunters Oy Espoo 0400410250

* Spark Helsinki Oy Helsinki 0207983555

* Oy G.W. Sohlberg Ab Espoo 0405032053

Someco Oy Helsinki 0405763206

Sparklike Oy Helsinki 0103877701

Soiletours Oy Ltd Siuntio 094129344

Somewell Oy Vantaa 0102813321

Sparris Oy Helsinki 0400315159

Tilipalvelu Soini Oy Mäntsälä 0400441811

Somic Oy Espoo 04247571

Spatialworld Oy Espoo 0942890202

Kallionporaus Arto Soininen Oy Helsinki 0400793804

Sonar Oy Espoo 0207411990

* Spatineo Oy Helsinki 0405297497

Konsultointi Mikko Soininen Helsinki 0447335347

* Sondex Tapiro Oy Ab Vantaa 09755981

Specma Oy Espoo 0207509200

Sokeva Oy Vantaa 0207756921

Soneon Oy Espoo 0504055207

* Spectral Engines Oy Helsinki 0505298876

Sokkeli Oy Helsinki 096844860

Konservointi T.Sonninen Oy Espoo 0400482977

* Speed Services Oy Tuusula 097744380

Sokotel Oy Helsinki 0107682800

Sontek Oy Espoo 0505770115

Spektri Business Park Oy Vantaa 0943577500

Solare Partners Oy Helsinki 0407035191

Sony Music Entertainment Finland Oy Helsinki 0207421500

Speratus Oy Helsinki 09 2726 399

Solcon Oy Helsinki 09671063 Soldino Oy Helsinki 0400203612 Solefun Oy Vantaa 0503393841 SOLEMO Oy Helsinki 0205705 Solera Finland Oy Vantaa 0207416800 Soleus Oy Helsinki 0207431800 Solibri Oy Helsinki 0105486800 Tilitoimisto Solido Helsinki 0407151195 Solinor Oy Helsinki 0102792940 * Solomet Oy Helsinki 0207798893 Solotes Finland Oy Helsinki 0207415150 Daghemmet Solstugan Ab Kirkkonummi 092214767

* Soprano Commerce Oy Helsinki 0103466440 Sormula Oy Pieksämäki 0403055800 Yrityspalvelu Heidi Sormunen Oy Järvenpää 0405825058 Asianajotoimisto Sorsa Oy Helsinki 0968133390 Tilitoimisto Heini Sorsa Oy Helsinki 093472194 Matti Sorvari Oy Kirkkonummi 0500443366 Asianajotoimisto Jari Sotka Oy Helsinki 0405440610 Soucon Infra Oy Vantaa 0408447332 Soukan Huolto Oy Espoo 098013044 Soukan Pieneläinklinikka Oy Espoo 0102290910 * Soundtools Oy Helsinki 0207512360

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Sp-Henkivakuutus Oy Espoo 0105721001 Spindoctor Finland Oy Vantaa 0405018357 Spirax Oy Vantaa 0941361611 * Oy Spiritus Historiae Ab Helsinki 093237005 * Spitec Oy Helsinki 093417780 Sponda Oyj Helsinki 02043131 Sponsor Capital Oy Helsinki 096803300 * Spotlight Productions Helsinki 0405412426 Spraytec Oy Espoo 0207851900 Spring House Oy Helsinki 097262800 SP-Works Oy Helsinki 092600250 SPX Flow Technology Finland Oy Vantaa 0400206437

SQS Software Quality Systems Finland Oy Helsinki +46705901014 * Oy SRG Finland Ab Helsinki 09 424 157 47 SRV Rakennus Oy Espoo 0201455500 * SRV Yhtiöt Oyj Espoo 0201455200 SSH Communications Security Oyj Helsinki 0205007000 SSTec Oy Vihti 0407007259 ST Hälytys Oy Vantaa 0400462891 ST-Akatemia Oy Helsinki 0975522020 Staart Helsinki Oy Helsinki 0106663040 * Rakennusliike Stabiili Oy Vihti 0503423708 Insinööritoimisto Stacon Oy Helsinki 097206660

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Oy Soft Protector Ltd. Espoo 0400448690

Stada Nordic ApS, Suomen sivuliike Helsinki 0207416888 * Stadin vakioputkitus Oy Vantaa 0408271242 * Stadion-säätiö Helsinki 094366010 Personalhuset Staffing Group Oy Helsinki 0205155 StaffPoint Oy Helsinki 0207206200 Standi People Oy Vantaa 0941533400 Stanton Chase International Oy Espoo 098874060 Staples Finland Oy Helsinki 010681651 Star Courier Oy Espoo 0400414313 Star Works Group Oy Ab Järvenpää 092790550 Stara Consulting Group Oy Salo 0290090500 Star-Asfaltti Oy Helsinki 0504324132 Stardent Oy Helsinki 097263330 Starfood Finland Oy Vantaa 098182500 Staria Oyj Helsinki 0424422000

Juhlakirja

2017

217


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Sta–Suo Star-Offset Oy Helsinki 0102311660

Stora Enso Oyj Helsinki 02046131

Starsquad Oy Helsinki 02041997

Storage IT Oy Helsinki 0306284650

Startup Catapult International Oy Helsinki 0504055252

Storemen Logistics Oy Tuusula 0408244661

Oy Steelpro Ltd Vantaa 0400815452

Stowe Woodward Finland Oy Kerava 0207299400

* Stella Kotipalvelut Oy Helsinki 0207689770

Strafica Oy Helsinki 093508120

Stén & Co Oy Ab Nurmijärvi 0207434610

Strandénin Kuljetus Oy Järvenpää 0400901331

* Stena Recycling Oy Vantaa 010802323

Straquest Oy Espoo * Stratebility Oy Helsinki 0400205925

Oy T. Stenbacka Ab Järvenpää 0207432320 Oy LVIS-K.A. Stendahl-VVSEL Ab Porvoo 0195296000

Strategy Analysis International SAI Finland Oy Helsinki 0443710279

* Steni Finland Oy Helsinki 098553420

Straumann Oy Helsinki 096942877

Oy Stentor Ab Helsinki 096122740

Stravent Oy Espoo 0942413630

Step Beyond Oy Espoo 0505643808

ST-Ravintolat Oy Helsinki 0405046665

* Step Forward Oy Vihti 0408338051

Strax-Konsultointi Oy Helsinki 0103200170

Stepup Oy Helsinki 0977461730

Street Gastro Oy Helsinki 0445464743

* Stereoscape Oy Helsinki 0207419950

Striim.in Oy Helsinki 0505280146

Sterigma Oy Helsinki 09 6123221

Stryker AB, sivuliike Suomessa Vantaa 097744680

Steripolar Oy Espoo 0941760600

Strålfors Oy Vantaa 0207404100

Steris Finn-Aqua Tuusula 0925851

* Strömma Suomi Oy Ab Helsinki 0922881200

Steveco Oy Vuosaari Kotka 0523231

StudentWork Sharper Oy Helsinki 0941301610

* STM Etelä-Suomi Oy Vantaa 0447272640

Studio Tuumat Oy Rovaniemi 0164250850

Sto Finexter Oy Vantaa 0201104728

Stylewhile Oy Espoo 0407304060

Stockmann Oyj Abp Helsinki 091211

* Stylman Oy Helsinki 0102397650

Stoma Klinikat Oy Helsinki 094366100

Subaru Nordic AB, sivuliike Suomessa Espoo 098678870

Stonepocket Consulting Group Oy Espoo 0405511218 Stonerose Holding Oy Helsinki 0400206106

* SUEZ Suomi Oy Vantaa 0105400

Oy Stopkorro Ab Tuusula 092745260

Mainostoimisto Suhde Oy Helsinki 0503894646

Stopteltat Oy Helsinki 0207479454

218

Juhlakirja

Success Clinic Oy Helsinki 0947303271

2017

Suomen Urheiluhierontakeskus SUHK Oy Espoo 0505569212

Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiö Helsinki 0985675100

Markkinointi P. Suhonen Oy Helsinki 0503476131

Suomen Asiakastieto Oy Helsinki 0102707000

K.Suilo Oy Karkkila 093508250

Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry Helsinki 0207 699 811

Sujuwa Oy Helsinki 0407432390

Suomen Asianajajaliitto Helsinki 096866120

Sulava Oy Helsinki 0941902424

Osuuskunta Suomen Asuntomessut Helsinki 0207437700

Sulmu Oy Porvoo 0195767300

Suomen Asuntopalvelut Oy Helsinki 0293400501

SUMMED Finland Oy Järvenpää 092711278

Suomen Autokauppa Oy Vantaa 0207032603

Sun Chemical Oy Espoo 0207509700

Suomen Autokierrätys Oy Helsinki 0207928851

Sundetta Oy Helsinki 098788302 Tilitoimisto T. Sundqvist ja R. Olin Ky Helsinki 095657210 Ravintola Sunn Oy Helsinki 0102312800

* Suomen Bussihuolto Oy Karkkila 0201442860

Suomalainen Kirjakauppa Oy Helsinki 09852751

Suomen Cobra Systems Oy Helsinki 097288340

* Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Helsinki 09618851 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry Helsinki 0201131231

Suomela & Kalke Rakennus Oy Kerava 0400462551 Suomen 16100 Oy Helsinki 0201558862 Suomen 3M Oy Espoo 0952521 Suomen Addon Oy Vantaa 098789870 Suomen Aktiivitieto Oy Vantaa 0207599999 Suomen Aldo Oy Mäntsälä 0505960175 Suomen Ammattiliikenne Akatemia Oy Helsinki 0102790600 Suomen AMT Oy Helsinki 0405516584 Suomen Apteekkariliitto ry. Helsinki 0106801400

Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry Helsinki 0975195500 Suomen Biosol Oy Järvenpää 0503208964

* Suojalaite Oy Helsinki 0977718600

* Suomalaisen Työn Liitto Helsinki 096962430

* Suomen Automaation Tuki Oy Helsinki 0201981220

Suomen CP-Liitto ry Helsinki 095407540 Oy Suomen EDM Ab Porvoo 0195211400 Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry. Helsinki 0201299299 * Suomen Elektrolind Oy Espoo 095122344 * Suomen Eläintuhkaus Oy Myrskylä 020331234 Suomen Erillisverkot Oy Espoo 0294440500 * Suomen Fotokaupan Liitto Ry Tampere 0405423370 * Suomen Fysiogeriatria Oy Helsinki 093922302 Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry. Helsinki 0102793300 Suomen Hammaslääkäriliitto ry Helsinki 096220250 Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry Helsinki 096803120

Suomen Arkkitehtiliitto ry. SAFA Helsinki 09584448

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Suo–Suo Suomen Palautuspakkaus Oy Helsinki 098689860

Suomen Lämpömittari Oy Helsinki 094774560

Suomen Palkitsemiskeskus Oy Espoo 0405854444

Suomen Lääkäriliitto ry Helsinki 09393091

Suomen Palkkakeskus Tampere 0400427752

Suomen Kirjailijaliitto ry. Helsinki 09449752

* Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy Vantaa 0207472300

Suomen Palomiesliitto SPAL ry Vantaa 098678880

Suomen Hiusyrittäjät ry. Helsinki 097745160

Suomen Kivisora Oy Kerava 0407734030

* Suomen Massalattiat Oy Vantaa 0400426218

Suomen Hostellijärjestö ry Helsinki 095657150

* Suomen Komediateatteri Oy Helsinki 0108212704

Suomen Matkatoimistoalan Liitto ry. Helsinki 0941333500

Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy Helsinki 0207621349

Suomen Korutuote Oy Helsinki 0968292500

Suomen Meriittirakennus Oy Helsinki 0443588388

Suomen Kotiseutuliitto Ry Helsinki 096126320

Suomen Merityö Oy Helsinki 09673636

* Suomen Kukkakauppiasliitto ry. Helsinki 095626400

Suomen Messulogistiikka Oy Helsinki 0103096600

Suomen ICT Picte Oy Vantaa 098553550

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Helsinki 09478999

Suomen Messut Osuuskunta Helsinki 0404503250

* Suomen Iglu Oy Helsinki 0927092990

Suomen Kultaseppien Liitto ry. Helsinki 0102812280

Suomen Ilmastointitukku Oy Järvenpää 0500460715

Suomen Kulttuurirahasto Helsinki 09612810

Suomen Ilotulitus Oy Lohja 019388533

Suomen Kuntaliitto ry Helsinki 097711

Suomen Interfoto Oy Helsinki 095308930

Suomen Kuvanveistäjäliitto ry. Helsinki 096216339

Suomen Isännöintiliitto ry Helsinki

* Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry Helsinki 097591166

* Suomen Kieltenopettajien liitto SUKOL ry. Helsinki 091502521

* Suomen Henkilö Osuuskunta Helsinki 0447119992

* Suomen Kiinteistöliitto ry Helsinki 0916676761

* Suomen Hiihtoliitto ry Helsinki 0452631211

Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto Helsinki 095308500

Suomen Hissiurakointi Oy Helsinki 0953060460

Suomen Huoltovarmuusdata Oy Helsinki 0295051930 Suomen Hypoteekkiyhdistys Helsinki 09228361

Suomen Juristit Oy Helsinki 0207622540 Suomen Kaasuyhdistys ry Helsinki 095860840 Suomen Kalankasvattajaliitto Ry Helsinki 0405248582 Suomen Kalenterit Oy Helsinki 092223700 Suomen kansallisooppera ja -baletti sr Helsinki 09403021 * Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiö Helsinki 01073311 SKO - Suomen kauppa- ja kulttuuriopettajat ry Helsinki 0207489450 Suomen kaupunkiautot Oy Helsinki 0440242424 Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry. Espoo 09887300 Suomen Keskinäinen Lääkevahinkovakuutusyhtiö Helsinki 0505930139

Suomen Kylmäpiste Oy Tuusula 0440785462

Suomen Mielenterveysseura ry. Helsinki 09615516 Kustannus Oy Suomen Mies Helsinki 0400418705 Suomen MPR-tuonti Oy Helsinki 0207416770 Suomen Muuttolaatikko Oy Porvoo 0970029900 * Suomen Nestlé Oy Espoo 01039511 * Suomen Netless Oy Helsinki 0400748477

Suomen Käsityön Ystävät Oy Helsinki 096126050

Suomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry Helsinki 094342290

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto Helsinki 09445927

* Suomen Odd Fellow -Veljeskunta Helsinki 09631660

Suomen Lähetysseura ry. Helsinki 09 129 71

Suomen Optometrian Ammattilaiset ry Helsinki 0925168610

Suomen Lainalaatikko Oy Helsinki 095123123 Suomen Liikematkayhdistys ry Helsinki 09441244 Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö Helsinki 0914890200 Suomen Lintuvaruste Oy Helsinki 093867856 Suomen Logistigo Oy Espoo 0408330202 Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy Helsinki 0922808216 Suomen Lvi-Liitto SuLVI ry Helsinki 095660090

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

* Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry Helsinki 0443367083 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta Helsinki 010768011 Suomen Paikallisliikenneliitto ry. Helsinki 0922899510 Suomen Paikallismediat Oy Helsinki 0207479070 * Suomen Painoväritehdas Oy Helsinki 09679145 Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy Helsinki 09616230

Suomen Pankkiiriliike Oy Helsinki 092510250 Suomen Pienvoima Oy Helsinki 093855498 Suomen Projekti-Instituutti Oy Espoo 094391410 * Suomen Puheopisto Oy Helsinki 094342310 Suomen Punainen Risti, Veripalvelu Helsinki 0958011 Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Espoo 0408343407 Suomen Putkiuudistus Oy Vantaa 0504280764 Suomen Pörssimeklarit ry Helsinki 0405386931

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Suomen Lähiökunnostajat Oy Kerava 0207410041

Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Helsinki 0400383842

Suomen Pörssisäätiö Helsinki 0108207500 Suomen Radiologikeskus Oy Espoo 0207289982 Suomen radonhallinta Oy Vantaa 0103231000 * Suomen Rahapaja Oy Vantaa 0989431 Suomen Rakennevahvistus Oy Vantaa 092744220 * Suomen Rakennuslogistiikka Oy Helsinki 092727320 Suomen Ratsastajainliitto ry. Helsinki 092294510 Oy Suomen Rbam Ab Helsinki 0405559889 Suomen Rengaskierrätys Oy Vantaa 096126880 Suomen Reumaliitto ry Helsinki 0947615634 Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta Espoo 095915030 Suomen Sahat ry. Helsinki 0207790960 Suomen Saneerauspalvelu Oy Vantaa 0504654196 Suomen Sisäilmakeskus Oy Vantaa 0207402540

Juhlakirja

2017

219


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Suo–Sää * Suomen Sokeri Oy Kirkkonummi 010431010

Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy Oulu 0207862020

Suomenlinnan Liikenne Oy Helsinki 0931021000

* Swarco Finland Oy Espoo 0207410300

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry. Helsinki 091499331

* Suomen Transval Group Oy Tuusula 095658520

Suomi Mediaplanet OY Helsinki 0956584010

Sweco Finland Oy Helsinki 0207393300

* Suomen Sukittajat Oy Porvoo 0451403551

Suomen Tukkukauppiaiden Liitto ry Helsinki 0943156170

Oy Suomi Shipping Services Ltd Helsinki 096122060

Oy Swedish Orphan Biovitrum Ab Vantaa 0201 558 840

* Suomen Suoramainonta Oy Helsinki 09561561

Suomen Turvaprojektit Oy Vantaa 0451118343

* Suomilammi Oy Helsinki 0207769780

Oy Swegon Ab Espoo 0102894010

Suomen Sydänliitto ry. Helsinki 097527521

* Suomen Turvaurakoitsijaliitto ry. Helsinki 0290074920

Suominen Oyj Helsinki 010214300

Swissport Finland Oy, Cargo Vantaa 0102304111

Suomen Syöpäyhdistys ry Helsinki 09135331

Suomen Työsuhdeneuvonta Oy Helsinki 0105811710

Suomi-Tikas Oy Sipoo 092744560

The Switch Engineering Oy Helsinki 0207838200

Suomen Sähköhuolto Oy Helsinki 0207800800

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry Helsinki 093436560

* SuoraTyö Oy Oulu 0401924200

Sydweb Ab Raasepori 0192788100

Laatta- ja Kivirakenne Suorsa Oy Tuusula 0400479545

Syncron Tech Oy Espoo 0102176900

Suomen Unipol Oy Espoo 096823260

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry. Helsinki 092727910

synlab Finland Oy Espoo 0207341550

* Suomen Uusiomuovi Oy Helsinki 0504345827

Supercell Oy Helsinki 0400228080

Suomen Varastointi ja Huolinta Oy Vantaa 0207715409

Supermaster Ky Helsinki 09143703

Suomen VEP-Palvelut Oy Vantaa 0400791842

Superoperator Oy Helsinki 0400500564

Suomen Vesilaitosyhdistys ry Helsinki 098689010

Superson Oy Helsinki 0401346943

Suomen Vesipiikkaus Oy Espoo 0941241940

Surgeon Oy Kauniainen 0400815439

Suomen Vesityö Oy Helsinki 0207416350

* Asianajotoimisto Susiluoto Oy Helsinki 096869110

Suomen Videoviestintä SVV Oy Helsinki 0404503258

Suunto Oy Vantaa 09875870

Suomen Viljava Oy Vantaa 010346400

Suupohjan Osuuspankki, Helsingin konttori Helsinki 0201666300

Suomen Sähkötuonti Oy Helsinki 0207411660 Suomen Taideteollisuusyhdistys ry. Helsinki 096220810 Suomen Taiteilijaseura Helsinki 0207432723 Suomen Taksiliitto ry. Helsinki 0207756800 * Suomen Talotekniikka Oy Helsinki 0207756570 * Suomen Taloushallintoliitto ry Helsinki 096850570 Suomen Talousverkko Oy Helsinki 0103976700 Suomen Teatterit ry Helsinki 0925112150 Suomen Teknohaus Oy Tuusula 092747210 Suomen Tenava päiväkodit Oy Espoo 0108367200 Suomen Teollisuussijoitus Oy Helsinki 096803680 Suomen Terveysilma Oy Helsinki 094778940 Suomen Terveysmaailma Oy Vantaa 0942411200 Suomen Terveystalo Oy Helsinki 03063311 Suomen Tietoliikenne Oy Pori 026246601 Suomen Tieyhdistys ry. Helsinki 0207861000 Suomen Tilaajavastuu Oy Espoo 0600301339 * Suomen Tilauslentopalvelu Oy Vantaa 098275139 Suomen Tilintarkastajaverkko Oy Helsinki 094360030 Suomen Tiloja.fi Oy Helsinki 0103211388

220

Juhlakirja

2017

Suomen UNICEF ry Helsinki 09584501

Suomen Vuokrakontti Oy Nurmijärvi 0972588700 Suomen World Vision ry Helsinki 096818300 Suomen Ympäristökasvatus Oy Helsinki 0456002950 Suomen Youth For Understanding ry. (YFU) Helsinki 096226130

Suur-Honka Saneeraus Oy Espoo 0407549674 Suur-Seudun Osuuskauppa, SSO Salo 07530301000 Tilitoimisto Suutala Oy Espoo 0934783690 SV Vacuumservice Oy Helsinki 097745530

Suomen Yrittäjäkeskus Oy Kouvola 0407092370

Svea Perintä Oy Helsinki 094242300

* Suomen Yritysjuridiikka Oy Helsinki 0104704001

Svedbergs Oy Ab Espoo 09584100

Suomen Yrityskaupat Oy Helsinki 0102864000

Sveimik Oy Tuusula 093507350

Suomen Yrityskehitys Oy Jyväskylä 0408423506

Svennens Saneeraus Oy Järvenpää 0400114700

* Suomen Yritysmyynti Oy Helsinki 0207421150

Svenska folkskolans vänner rf Helsinki 096844570

Synocus Oy Helsinki 096226260 * Synsam Finland Oy Helsinki 0941700100 Oy SysMix Ab Helsinki 0400618411 Systemair Oy Vantaa 0207920520 Systems Garden Oy Espoo 0103211200 Systencess Oy Helsinki 0407635486 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL Espoo 09547610 Sähkö Tähti Oy Kirkkonummi 0405073040 Sähkö-Hakala Oy Vantaa 0451344456 * Sähkö-Jussi Oy Helsinki 0103201190 Sähkö-Kamut Oy Espoo 0451697450 Sähkölehto Oy Helsinki 097746420 Sähkö-S Oy Vantaa 0207410940 Sähköteknisen Kaupan Liitto ry Helsinki 096963721 Sähkö-Wathen Oy Helsinki 0400305414 Sähkö- ja Atk-asennus SähköWatti Oy Helsinki 0975105200 Tekstiililattiat Kalevi Sääski Oy Helsinki 0207419810

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Sää–Tax * Talenco Trading Oy Ab Helsinki 0207401400

Taloustieto Oy Helsinki 09609909

Tapiolan Tennispuisto Oy Espoo 098676530

Oy Säätö Ab Vantaa 097597850

Talent Vectia Oy Espoo 0201600700

Taloustutkimus Oy Helsinki 010758511

Tapiolan Tilipalvelu Oy Espoo 09463462

Säätölaitehuolto Oy Helsinki 093505760

Talento ProAd Oy Vantaa 0401394901

Taltec Oy Helsinki 0103200110

Taplow Finland Oy Helsinki 096981104

Söderhamn Eriksson Oy Vantaa 098787577

* Talent-Transfers Oy Helsinki 0509123417

Talvi Digital Oy Helsinki 0108201400

* Pankinjohtaja Jorma Tapola Helsinki 0916547964

* Söderlund International Oy Helsinki 0406708828

Talhu Oy Vantaa 0104249400

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Espoo 0207129800

Tapulin Huolto Oy Helsinki 093507720

Arkkitehtitoimisto Bror Söderman Oy Espoo 094554611

Oy Julius Tallberg Ab Espoo 0207420700

* Tamm Invest Oy Kerava 0400563937

TaranTili Helsinki 0400343737

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Espoo 0207420720

Tammiholma Oy Helsinki 093505220

T2H Yhtiöt Oy Vantaa 0405698580

* Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy Helsinki 0103229550

Lihatukku Harri Tamminen Oy Vantaa 098689000

Tili- ja veroasiaintoimisto P. Tarhonen Oy Vantaa 098749093

Tabella Finland Oy Vantaa 096689200

Tallink Silja Oy Helsinki 0918041

Tactical Design and Testing Services Oy Vantaa 0408471999

Talmax Oy Espoo 0505051538

Sörnäisten apteekki Helsinki 097744850

Taideteollisuusmuseon säätiö Helsinki 096220540 Taideyliopisto Helsinki 0294 47 2000

Talokaivo Oy Kerava 092744840 * Talokeskus Yhtiöt Oy Helsinki 0972515500

Heimo Tamminen Oy Kouvola 0500888386 Tamoils Oy Helsinki 0407344034 * Tamoline Finland Oy Vantaa 097743480 Tampereen Seudun Tilikeskus Oy Tampere 0331229200 Tampereen Tuulilasimyynti Oy Tampere 0400623533

* Taikalyhty Oy Helsinki 0400437909

Talonrakennusteollisuus Uudenmaan piiri ry Helsinki 091299400

Isännöitsijä Reijo Taipale Oy Helsinki 097744480

Taloratsia Oy Järvenpää 0400688460

Kirjanpitotoimisto Taito Oy Helsinki 096940744

* Talosyke Oy Vantaa 0207498060

Taitokaari Oy Tampere 033579300

Talotekniikka-10 Oy Helsinki 092236450

Taitotekniikka Oy Helsinki 0445009369

TalousAdvisor Oy Helsinki 097744360

Tilitoimisto Taival Oy Espoo 0505932616

Talousexpertit Oy Helsinki 0103207160

Taivas Maan Päällä Oy Helsinki 09618420

Taloushallinnon Palvelu Oy Helsinki 094547330

Takamäki Yhtiöt Ky Seinäjoki 0400427549

Taloushallinta Uniikki Oy Helsinki 0405077052

Takeda Oy Helsinki 0207465000

* Talouskolmio Oy Espoo 094362941

Takowa Oy Helsinki 0102810220

Talouskonttori In Oy Espoo 0405552206

Tilaisuuksien ideointi- ja toteuttamistoimisto Tapaus Oy Espoo 0444957500

Taksiliiton Yrityspalvelu Oy Helsinki 0207756800

Talousluotsit Oy Lohja 0400584317

Tapio Oy Helsinki 0294326000

Takuusähkö Oy Vantaa 0500707487

Talousnosturi Oy Helsinki 0104225840

Tapiola Golf Oy Espoo 05064326

Takuu-Säätiö / Garanti-Stiftelsen Helsinki 096126340

Talousosasto Viivanalle Oy Helsinki 0504644077

Tapiolan Alueen Kehitys Oy Vantaa 0505521169

Talea Solutions Oy Helsinki 0503572519

Talousplus Oy Espoo 0207348430

Tapiolan Lämpö Oy Espoo 0207505200

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

* Tamro Oyj Vantaa 02044511 * Tamtron Systems Oy Espoo 0941300400 Taniplan Oy Helsinki 094583120 Tapahtuma-Aurinko Oy Vantaa 0947890909 Tapahtumapalvelu PARISTO Oy Helsinki 0405032049 Tapanilan Erä ry. Helsinki 0291934200 Tapartia Oy Espoo 04577343777 Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta Helsinki 092285050

Tarkastustekniikka Oy Vantaa 09890115 Tarkett Oy Espoo 09 4257 9000 * J.A. Tarkiainen Oy Helsinki 096860430 Tark-Por Oy Vantaa 098745566

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

* Säästöpankkiliitto osk Espoo 09548051

Maria Tarnanen Oy Helsinki 019331751 * T:mi Tarquinia Kirkkonummi 0451219800 Tasc Finland Oy Espoo 0405373520 Tasemylly Oy Nurmijärvi 0400350603 * Mainostoimisto Tasku Oy Helsinki 0105043100 Tasovälitys T & J Oy Helsinki 09 23 165 135 TAS-power Oy Espoo 098194400 Tata Steel International (Finland) Oy Helsinki 094542450 * Tatekon Oy Helsinki 0972512440 Tausen Oy Helsinki 0958426300 Tavako Oy Helsinki 0208650100 Tavara Trading TTR Oy Vantaa 0503638007 Tavex Oy Helsinki 0968149149 * Tax Team Oy Helsinki 0400405399 Taxi Point Oy Vantaa 098386630

Juhlakirja

2017

221


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Tay–Tia * TA-Yhtymä Oy Espoo 04577343911

Tejado Oy Helsinki 0975118800

TEL-Kone Oy Vantaa 0405103095

* Terramare Oy Helsinki 09613621

TB International Transport Ltd Oy Vantaa 0927690630

Tekcem Oy Helsinki 094342280

* Telog Oy Helsinki 0505066757

* Tertun Taimi ja Kukka Oy Nurmijärvi 0987752210

* TBWA\Helsinki Oy Helsinki 0102704000

Tekir Oy Helsinki 0106661181

Oy Telva Ab Helsinki 0207939300

Teräosa Fi Oy Helsinki 093881500

Team Lines Finland Oy Helsinki 0105775700

Tekmur Oy Nurmijärvi 0983864300

Temet Oy Helsinki 0207579510

* Teräs-Kari Oy Tuusula 092754436

Teamblue Oy Espoo 0503589970

Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry. Helsinki 09229121

Temotek Palvelut Oy Oulu 0207436950

Teräs-LVI Oy Ab Nurmijärvi 092766420

* Teamcon Valmennus Ky Espoo 0207590790

Teknikum-Sekoitukset Oy Kerava 092746550

Tempo Trans Oy Helsinki 0400852200

Teräspyörä-Steelwheel Oy Espoo 0400422900

Oy Teampac Ab Loviisa 0195211800

Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry Helsinki 096824130

Temporent Oy Porvoo 0400840880

Test-Air Oy Lohja 0108374300

Temp-Team Finland Oy Helsinki 0207414850

Tetra Pak Oy Helsinki 0207633600

* Tempur Suomi Oy Vantaa 0958683610

Tevilex Oy Kerava 092744500

TenFour Communications Oy Helsinki 0201104400

TF Marketing Oy Helsinki 0405576097

Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy Helsinki 0108354200

* TFS Trial Form Support Oy Vantaa 0207731200

* Teokon Oy Helsinki 093743641

TG Talent Gate Oy Helsinki 0942513010

Teollisen yhteistyön rahasto Oy Helsinki 09348434

* Therapeia-säätiö Helsinki 09492818

Teollisuuden Vesi Oy Mäntsälä 0405031258

there corporation oy Helsinki 0103465700

Teollisuusmuutot Oy Helsinki 097552660

* Thermo Fisher Scientific Oy Vantaa 010329200

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry. Helsinki 096877740

* Thinkflow Oy Kerava 097206310

* Teollisuusteippikeskus Oy Helsinki 096860540

* Thinking Portfolio Oy Helsinki 0407336670

Oy Teo-Pal Ab Espoo 098190560

* THO Consulting Oy Helsinki 0407055718

Tele-Exxi Oy Ab Espoo 093505530

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Helsinki 09681011

Thomeko Oy Helsinki 0207921200

Telekat Oy Tuusula 0207889690

Asianajotoimisto Teperi & Co Oy Helsinki 096866100

Telemar Oy Ab Helsinki 0207418820

Teqmine Analytics Oy Helsinki 0504002947

Telemast Nordic Oy Vantaa 095657600

Teramus Oy Helsinki 0500206638

Telenoil Oy Tuusula 092733336

Terapiatehdas Oy Helsinki 0102396090

Tele-Tukku Oy Järvenpää 0941332200

Terawatt Oy Espoo 0443732337

TeliaSonera Finland Oyj Helsinki 020401

Teridon Oy Helsinki 0505350760

Telinekataja Oy Espoo 0207932500

Studio Terra Oy Helsinki 0947766774

Teatteri- ja Mediatyöntekijät Ry Helsinki 0925112140 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu Helsinki 0400792035 * Oy Teboil Ab Vantaa 02047001

* Insinööritoimisto TeknoPlan Oy Helsinki 0956559210

Tecalemit Flow Oy Vantaa 029006280

Teknos Group Oy Helsinki 09506091

Tecalemit Oy Vantaa 029006200

Teknoscale Oy Vantaa 0207981410

Techli Oy Istomin Espoo 094554208 Technetium Consulting Oy Porvoo 0207619828 Technia PLM Oy Espoo 04247221 * Insinööritoimisto Techniplan Oy Vihti 0405924695 Teclux Oy Helsinki 092252410 Oy Tecmarin Trading Ab Helsinki 0201558250 Tecnotree Oyj Espoo 09804781 Tectis Oy Espoo 09810711 Teejo Oy Vantaa 0401929139 TEF Trading Oy Espoo 095474043 * Mainostoimisto Teho Oy Tuusula 0458992848 Tehocom Oy Vantaa 0956589100 Teholattiat Oy Helsinki 0207870572 Tehosil Oy Helsinki 095871112

Juhlakirja

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Espoo 020722111 Teknoma Oy Espoo 09681021

Teca Oy Vantaa 029006270

222

Oy Teknocalor Ab Vantaa 0108201100

2017

Teknotyö-Kuumasinkitys Oy Järvenpää 092797250 Tekopa Oy Karkkila 092252280 Teksor Oy Vantaa 093417270 * Tele Scope Oy Helsinki 0505849939 Telective Oy Espoo 0207401500

* Thominvest Oy Helsinki 09681661 THP-Laskentavisio Oy Helsinki 0400465580 TH-Teocon Oy Helsinki 097772255 THT-Rakenne Oy Espoo 09810450 Oy Thunship Ab Helsinki 096226060 Reija Tiainen Oy Helsinki 0415182123 Sähkövalvonta Tiainen Oy Helsinki 0932906600

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Tie–Tld TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry. Helsinki 0947630400 Tiemerkintä A & E Oy Helsinki 0400408328 Tieto Finland Oy Espoo 02072010 Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry Espoo 0207419898

Tietokarhu Oy Helsinki 0205496500 * Tietomitta Oy Espoo 0207780500 TietoTaitoTurva RAM+MORE Helsinki 0405028050 * Tietotalo Infocenter Oy Espoo 0207535535 Tietotarha Oy Helsinki 094771466 Tietotili Consulting Oy Helsinki 0972530800 Tietoverkko FI Oy Helsinki 0504104813 Tif Tof Oy Helsinki 095482826 Tiicar Oy Tuusula 0405821554 Tiina Team Oy Vantaa 0404857886 * Tiivistekeskus Oy Vantaa 020765170 * TIJ-Yrityspalvelu Ky Kirkkonummi 0400506365 * Oy Tikander-Metall Ab Loviisa 019515462 Tikka Trading Oy Helsinki 0927090978 Tikkurila Oyj Vantaa 0201912000 Tikkurilan Paino Oy Vantaa 0207419600 Tikkurilan Rakennus-Pelti Oy Tuusula 092757790 Tikkurilan Teatteri ry Vantaa Vantaan 4. Tikkurilan uusi apteekki Vantaa 098235040 * Tikon Oy Espoo 0207177234 Tila Partnerit Oy Helsinki 096224393

Tilimerkono Oy Helsinki 09716533

TILITRIPLE TUUSULA OY Tuusula 0401618944

* Tili Profiili Oy Helsinki 0102290344

* Tili-Momentti avoin yhtiö Helsinki 0504321570

Tiliulla Oy Helsinki 0405531312

Tili Soila Oy Helsinki 0108385300

Tilineuvo Oy Helsinki 09737763

Tilivara Oy Espoo 0407006362

Tiliaktiiva Oy – Porvoo Porvoo 0987707300

Tilinormit Oy Helsinki 093431890

Tili-Viiri Oy Nurmijärvi 098794715

Tiliala Oy Helsinki 0207209110

* Sepon tilintarkastus Oy Helsinki 0505567094

Tiliyhtymä Oy Vihti 092568181

Tiliamppari Oy Helsinki 0405956425

Tilintarkastusrengas Oy Helsinki 097743840

Tilizenta Ky Helsinki 0405463557

Tili-Ani Oy Vantaa 098251471

TILINUMMI Oy Järvenpää 093433965

Tilitoimisto Tilkka Helsinki 0415242989

TiliAnne Oy Vantaa 044 040 3637

* Tilioptio Oy Vantaa 098514837

Oy Alexander Tillander Ab Helsinki 020700620

Tili-Beta Oy Helsinki 0108357001

Tmi Tili-Orava Nurmijärvi 0505482391

Annette Tillander Oy Ab Helsinki 09670100

Tmi Tilibox Sipoo 0503523097

* Tilipaikka Oy Vihti 0102391000

Oy Atelier Torbjörn Tillander Ab Helsinki 096860980

Tili-Counter Oy Helsinki 098752650

Tilipositiiva Ay Espoo 0981906730

Timantti-idea Helsinki 0405115392

Tiliduunari Oy Helsinki 0408218178

Tilipros Oy Helsinki 093436930

* Timbertime Oy Ltd Vihti 0400-395204

* Tiliekonomit Ky Helsinki 09604771

Tilirex Oy Ab Helsinki 0207879660

Timgrei Oy Helsinki 095486477

TiliElina Sipoo 0503411629

Tiliriento Oy Nurmijärvi 0207288605

Tim-Nordic Oy Kirkkonummi 0407081800

Tilietve Oy Espoo 0442883189

Tilisieppo Oy Helsinki 0109216511

Timson Oy Espoo 095024410

Tiliextra Oy Helsinki 097521422

Tilismart Oy Helsinki 0456664161

Osuuskunta Tinkimättömät Helsinki 09593725

Tili-Favorinit Oy Espoo 098044233

Tilistar Oy Hyvinkää 0194601500

* Tiori-Kuljetus Oy Helsinki 0400937404

Tilifennia Ky Helsinki 0201121241

Tilistrada Oy Espoo 098037484

Tisarak Oy Helsinki 0407003290

Tilihelsinki Oy Helsinki 093863349

* TiliSuori Oy Helsinki 0401619606

Sähköhuolto Tissari Oy Kuopio 0172648500

* Tilikallio Oy Sipoo 044 0308880

Tilipalvelu Tilitar Sipoo 0504010113

* Titanium Rahastoyhtiö Oy Helsinki 0988664080

Tili-Kiinti Oy Helsinki 093256221

Tilitarha Oy Espoo 098554510

TixBit Oil & Chemicals Oy Järvenpää 0400460410

Tilikirjurit Oy Järvenpää 0407797630

Tili-Tenhovalo Ky Kirkkonummi 0449967490

TJM-Systems Oy Espoo 098492770

Tilikonttuuri Oy Vantaa 0505044450

Tilitiimi T & M Oy Porvoo 0104204250

TJR-Pinta Oy Vihti 0207350199

Tilitoimisto Tilikor Oy Espoo 09466642

Tilitintti Oy Vantaa 0505124707

TJT-Kaluste Oy Vihti 092252820

* Tili-Lahnus Oy Espoo 098531008

Tilitoimisto Atope Oy Tuusula 0505355440

Oy Tjäreborg Ab Helsinki 0912371

Tiliman Oy Helsinki 093852488

Tilitoimisto Taloushoitola Vihti 0447001771

TKR Oy -ProTooling Nurmijärvi 0927691390

Tilimast Oy Nurmijärvi 098798732

Tilitoimisto tilitoukka Ky Vantaa 098726211

TLD Registry Ltd Helsinki 0503584007

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Juhlakirja

2017

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Tietoa Finland Oy Helsinki 0468782117

Tilassa Oy Helsinki 0505620152

223


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Tme–Tuk * T-Media Oy Helsinki 0407279717

* Topcart International Finland Oy Espoo 093505660

* TMF Finland Oy Helsinki 0931589000

Top-Cousins Oy Helsinki 0103207272

TMO Consulting Oy Espoo 0407486776

Topgeo Oy Vantaa 09534033

TMP-Service Oy Kirkkonummi 0400838334

Topio & Topio Polttomaalaamo Oy Nurmijärvi 098793512

TNM-Consulting Ky Mäntsälä 0400295960

TOP-Mainos Oy Helsinki 09862862

TNprint Oy Helsinki 0405134929

Kirjapaino Topnova Oy Helsinki 0104211530

TNS Gallup Oy Espoo 09613500

* Toporiina Oy Espoo 094391460

* TNT Suomi Oy Vantaa 020420420

Jaana Toppari Consulting Oy Helsinki 0505719621

Insinööritoimisto Toikka Oy Espoo 098135929

Oy Toppi Ab Espoo 0207589820

Yrityspalvelu Toimex Ky Helsinki 0400570799

Toptase Oy Espoo 0505260642

Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliitto ry Helsinki 098093110

Torginol-Teollisuuslattiat Oy Siuntio 0108439200

ToimintaKonsepti Helsinki Oy Helsinki 0503240667 Toimistolaskenta TL OY Nurmijärvi 0400456221 * Toinentalo Oy Espoo 094393180

Oy Torlines Ab Helsinki 0405877451 * Tornokone Oy Kerava 0105264600 Toroidion Oy Raasepori 0400343979 * Torpan tili Oy Vantaa 0103094215

* Juha Toivanen Oy Helsinki 0400408421

Tosfin Oy Vantaa 0985202450

Tokimoto Oy Kauniainen 098386540

Toshiba Tec Nordic Ab, Finland branch Espoo 0105685000

* Tokmanni Oy Mäntsälä 013254511 Toll Global Forwarding AB, filial i Finland Vantaa 0207416170

* Toyota Material Handling Finland Oy Vantaa 010575700 Toyota Tsusho Nordic Oy Vantaa 0108518000 TP Avuksenne Oy Espoo 0293700800 * TPH-Saneeraus Helsinki 0458052200 Trackpoint Oy Helsinki 0500415637 Trade Connector Oy Helsinki 0102350410 Traficon Oy Espoo 098041922 Trafino Oy Espoo 0934834150 Trafix Oy Espoo 0207497711 Trailcon Oy Espoo 0207936500 * Tradenomiliitto TRAL ry Helsinki 0201558800 Trans World Shipping Ab Vantaa 0106177200 Transdev Finland Oy Vantaa 098789170 Transearch Finland Oy Helsinki 0102790330 Oy Transfennica Ab Helsinki 0913262 Transfluent Oy Helsinki 0923163084 Translatum Oy Tampere 0207 411 020

Tossavainen & Metsävainio Oy Espoo 0405250246

Translink Corporate Finance Oy Helsinki 0207432790

TOTAL marketing Oy Helsinki 0503523277

Transmito Oy Vantaa 0505849493

Myyntiyhtiö Toteemi Oy Espoo 0400404246

Transpap Oy Helsinki 097597030

Töttöröö Network Oy Ltd Helsinki 0505133077

Transval Henkilöstöpalvelut Oy Tuusula 020323230

Oy Tomra Ab Vantaa 098254820

Elementtiasennusliike H. Tourunen Oy Vantaa 098734582

Lakiasiaintoimisto Trast Oy Espoo 0405035574

TOOLS Finland Oy Vantaa 0105850550

* TOVERI HKI Oy Espoo 0505430750

Top Interest Ky Porvoo 0407050288

Towing J & J Oy Loviisa 0404103099

Trelleborg Sealing Solutions Finland Oy Vantaa 0207121350

* Top Nordic Oy Kirkkonummi 092565272

Toyota Auto Finland Oy Vantaa 0985181

* TreMe Oy Porvoo 019650275

Top-Boat Oy Helsinki 096988862

Toyota Finance Finland Oy Vantaa 0985182634

Trenox Oy Vihti 0504628055

Tolvanen & Kumpp. Oy Helsinki 096924022 Marja Tolvanen Oy LKV Espoo 094355120 * Tomion Oy Nurmijärvi 0985590310

224

Juhlakirja

2017

Travellink AB, filial i Finland Vantaa 0753263852

Rakennuskonsultointi Treuthardt Oy Helsinki 09737205 Trexet Finland Oy Ab Espoo 095259580 Tridify Oy Helsinki 0503665151 Trimble Solutions Oy Espoo 03066110 Trimico Oy Vantaa 0207105050 Trio Lighting Scandinavia Oy Helsinki 0102313390 Triofloor Oy Vantaa 098545130 Trioplast Oy Espoo 095123900 Tripa Oy Vihti 0405470288 Insinööritoimisto Tritium Oy Helsinki 093401100 Trium arkkitehdit Oy Helsinki 092410833 Trived Oy Vantaa 092755120 Tronti Oy Espoo 0207614850 TRO-Ravintolat Oy Porvoo 0400774778 True Motion Oy Espoo 0400465050 TS Count Oy Mäntsälä 0452583312 Tsaari Oy Nurmijärvi 0400913302 TSV Communication T:mi Espoo 0443365670 TS-Yrityspalvelut Oy Helsinki 0405768921 TT-Fysio Oy Helsinki 0407300844 * TTK-Service Oy Vantaa 0103226000 TT-Profit Oy Espoo 0505020760 TT-Tools Oy Vantaa 0922380330 * Tugent Oy Helsinki 0400103447 Kuljetusliike H. Tuhkanen Oy Nurmijärvi 0929062350 TUI Finland Oy Ab Helsinki 030360300 Tukikone Suomi Oy Helsinki 0102350000

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Tuk–Use * Tukinainen ry Helsinki 095860360

Turunen Ritva Rauha Kyllikki Vantaa 0405207463

Töölön Tili- ja Isännöitsijätoimisto Oy Helsinki 09495715

Unilabs Mediscan Oy Helsinki 0968033430

Tukku-Immonen Oy Porvoo 0207433300

Turvakolmio Oy Järvenpää 010806760

Töölön Yhteiskoulu Osakeyhtiö Helsinki 0943420231

* Unilever Ingman Production Oy Helsinki 0201424500

Tulke Oy Helsinki 0400157034

Turvata Oy Ab Espoo 0105694700

UAB Guriola 0505018030

Oy Unilink Ab Helsinki 096866170

* Tullisaaren Rakennus Oy Helsinki 0405058433

Turvatalo - Tapiolan Yleishuolto Oy Espoo 0941316600

Tuloilma.com Helsinki Oy Helsinki 0207613890

TutorHouse Oy Helsinki 0207959580

Tulos Helsinki Oy Helsinki 09611112

Tilintarkastus Tuulio Oy Vantaa 0505634536

* TulosAkatemia Nurmijärvi 0405815882

Tuusmet Oy Tuusula 092759778

* Tulosmesta Oy Vantaa 098386310

Tuusmotor Oy Tuusula 0983667811

Tulosnurkka Oy Espoo 0988173200

Tuus-Siivous Tuusula 0400618526

Oy Tumlare Corporation Ab Helsinki 096226650

Tuusulan Autohuolto Oy Tuusula 0207209091

Tunstall Oy Vantaa 0467122210

Tuusulan Hitsauspalvelu Oy Tuusula 092919091

U-Landshjälp från folk till folk i Finland rf Nurmijärvi 092764760

TUNTO DESIGN Oy Järvenpää 0104213000

Tuusulan kunta Tuusula 09 87 181

Ulefos Oy Vantaa 0103156600

Universal Prime Oy Helsinki 0408345042

Oy Tuokko Ltd Helsinki 094366140

Tuusulan L-Kone Oy Tuusula 098792344

Ulkomaankaupan Agenttiliitto ry. Helsinki 0986831650

UnSeen Technologies Oy Tampere 0503834176

Asianajotoimisto S. Tuomaala Oy Espoo 0947306970

Tuusulan Lukko Oy Tuusula 092744260

Ullanlinnan Tili Oy Helsinki 096120310

Asianajotoimisto Uoti, Sotamaa & Co Helsinki 096860650

Tuomarinkylän RatsastuskouluDomarby Ridskola Oy Helsinki 0456733091

* Tuusulan Työkalukoneistus Oy Järvenpää 09282512

Koulutus- ja kehittämispalvelut Mirja Ulmanen Oy Espoo 0405240503

* Tilitoimisto Marjut Uotila Oy Lohja 0104228160

Tuominen Oy Kotikontu/KSupermarket Kamppi Helsinki 096844110 Tuomi-Team Oy Vantaa 0987599320 Tuotantotalo Toimi Oy Espoo 0415416000 Tuija Tuovinen tmi Kerava 0445225002 Mikroasennus Tupasela Ky Helsinki 0500451481 * Turkis-Chris-Design Oy Helsinki 096224100 Turkish Business Partnership Oy Helsinki 0985634540 Tilitoimisto R. Turtiainen Oy Helsinki 09799811 Turun Katsastus Center Oy Turku 022825500 * Turunen & Ignatius Oy Helsinki 096981150

Tuusulan Ykkösauto Oy Tuusula 0102922670 TÜV NORD Finland Oy Espoo 092900175 TV Tools Oy Helsinki 095259700 Two of Us Oy Ltd. Helsinki 0405233232 Työeläkevakuuttajat TELA ry. Helsinki 09695560 * Työtehoseura ry Nurmijärvi 0929041200 Työturvallisuuskeskus ry Helsinki 09 616261 Työvalmennus Futuuri Oy Vantaa 0104204140 Tähtiporras Oy Helsinki 065572886 Bokföringsbyrå Tärnan Ab Helsinki 0102196310 Ilona Törmikoski Tmi Helsinki 0405833860 Töölön Laskenta Oy Helsinki 094342720

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Uber Finland Oy Helsinki 0456338638 u-blox Espoo Oy Espoo 04247331 * UCB Pharma Oy Finland Espoo 0102346800 * Uddeholm Oy Ab Vantaa 0108414900 Uitto Consulting Oy Espoo 0445300164 Ulla Ulan Oy Helsinki 0405028522

Ultivista Oy Espoo 0108503400 Ultrak Oy Helsinki 0400795471 Oy Ultrapipe Industry Ltd Espoo 0400714843 Ultrasonic Oy Vantaa 0400615325 UM-Asennus Oy Porvoo 019653202 Umbrella Strategic Advisory Oy Espoo 0405210727 UMP Maastohitsaus Oy Helsinki 0400462162 Unelmaworks Oy Helsinki 0503229388 * Unidrain Oy Porvoo 0207789030 Unigraf Oy Espoo 09859550 Unigrafia Oy Helsinki 0970102351

Uniman Oy Helsinki 096877880 Union Catering Oy Helsinki 0105486200

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Yrityspalvelu Tuomikorpi Oy Espoo 0405337482

UAR Finland Oy Vantaa 0989461300

Union Design Oy Helsinki 0962200333 UNIQ-Entertainment agency Oy Helsinki 0505274737 Unique Food Nordic Oy Vantaa 0986236600 United Bankers Oyj Helsinki 0925380300 United Software Distributors Oy Helsinki 0207580890 Universal Music Oy Helsinki 096154677

UPM-Kymmene Oyj Helsinki 020415111 * Upsi Oy Vantaa 098386350 UpViser Oy Vantaa 0108354500 Urano Oy Helsinki 0102195410 Uranus oy Helsinki 0985667700 * UrbSpotter Oy Helsinki 0405603108 Urheiluhallit Oy Helsinki 093488600 * Urheiluopistosäätiö Helsinki 0108362700 * Oy A.Urho Ab Helsinki 096829370 URS Nordic AB Filial Espoo 0207529300 Oy Ursula Helsinki 097260144 User Intelligence Finland Ltd. Oy Helsinki 0505663850

Juhlakirja

2017

225


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Use–Vat UserCom Finland Oy Espoo 0405559990

V2B Videoviestintä Oy Helsinki 0504670828

* Valofirma Cine Light Rental Oy Helsinki 0103238080

Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy Vantaa 0983911

Uudenmaan Asumispalvelut Oy Espoo 0445875748

Vaaka Partners Oy Helsinki 0407372212

Valonnopeudella Oy Vihti 0500471609

Vantaan Timanttiporaus Oy Vantaa 0207417180

Uudenmaan Huoltotekniikka Oy Kerava 0207940980

VAASAN Oy Helsinki 020446111

* Valtanen & Valtanen Oy Helsinki 0401528892

* Vantaan VI Hakunilan Apteekki Vantaa 098770580

Uudenmaan Jännepunos Oy Helsinki 0407430603

Vacpower Oy Espoo 0400553333

* ValueFrame Oy Helsinki 0103472200

Vantaan Yrittäjät ry. Vantaa 0103221722

Uudenmaan Kanavatuote Oy Vantaa 098387380

Vahanen International Oy Espoo 0207698698

Valuemotive Oy Helsinki 0451236610

* Uudenmaan KattoTeam Oy Helsinki 0405559485

LVI-Insinööritoimisto Vahvacon Oy Helsinki 095625544

Valve Group Oy Helsinki 0207450200

Vantaanjoen ja Helsingin Seudun Vesiensuojeluyhdistys Ry Helsinki 092727270

Uudenmaan konepalvelu Oy Järvenpää 0400845745

Insinööritoimisto Veikko Vahvaselkä Oy Helsinki 095625544

Juhlapalvelu Ville Vammelvuo Nurmijärvi 0505874092

Uudenmaan Lakimiehet Oy Helsinki 096224690 Uudenmaan liitto Helsinki 094767411

Puutavaraliike T. Vainio Oy Järvenpää 092797340

Kiinteistö Oy Vantaanportin Liikekeskus, Kauppakeskus Jumbo Vantaa 0977446042 * Vantaco Oy Vantaa 0207501500

Van & Poika Oy Vantaa 0409009824

Vantrail VTR Oy Vantaa 0400420749

Vainu. io Software Oy Helsinki 0408341005

* Tilintarkastustoimisto Erkki Vanhala Ky Helsinki 097743033

Eventsi Tmi Petra Vairimaa Kirkkonummi 0503214557

* Vanhusten Kotiapusäätiö Vantaa 09874141

Vaisala Oyj Helsinki 0989491

* Muurausliike Sami Vanne Oy Turku 0400426643

Vala Group Oy Helsinki 0405905007

Vantaa XI Pähkinärinteen Apteekki Vantaa 098494180

Valad Finland Oy Vantaa 0103876000

Vantaan Energia Oy Vantaa 098290225

* Valanti Oy Helsinki 0972795767

Vantaan Energia Sähköverkot Oy Vantaa 098290900

Valbruna Nordic Oy Siuntio 0207414250

Vantaan kaupunki Vantaa 09 83911

Valio Oy Helsinki 010381121

Vantaan Kirjanpitopalvelu Oy Vantaa 098544741

* Valiosarjat Oy Helsinki 0504416251

Vantaan Kone ja Laite Oy Tuusula 0108368700

Valjas Professionals Oy Helsinki 0407408800

* Vantaan Kotiovi Oy LKV Vantaa 098366500

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö Järvenpää 020692140

* Maalaus- ja saneerauspalvelu Valkeasalo Oy Vantaa 0452340336

* Vantaan Orkesteri ry Vantaa 0505338386

Uudenmaan Virkistysalueyhdistys ry Helsinki 0505942745

Valkoinen Pingviini Oy Järvenpää 0207202600

Uudenmaan Yrittäjät - Nylands Företagare ry. Järvenpää 0102313050

Oy Vallila Interior Ab Helsinki 0207767700

Uudenmaan Mestari-Rakentajat Oy Helsinki 0941377000 Uudenmaan Murskaus Oy Espoo 0405273085 Uudenmaan Peltityö Oy Kerava 092940100 Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy Espoo 0207790010 * Uudenmaan Rakennus- ja Maalauspalvelu Oy Helsinki 0400887825 Uudenmaan Sairaalapesula Oy Kerava 092746750 Uudenmaan sairaankuljetus Oy Vantaa 0407363974 Uudenmaan Seniorikodit Oy Espoo 0407209957 * Uudenmaan Tilitoimisto Oy Kerava 0927461133

LVI-E. Uusimaa Oy Vantaa 098273578 Uustaas Oy Porvoo 0503266515 UVL Talotekniikka Oy Järvenpää 0757565600 * UVM yhtiöt Oy Helsinki 097552770 * V & S Putki Oy Vantaa 0103215720

226

Juhlakirja

2017

Vapa Media Oy Helsinki 0503878309 Vapaa-ajankalastajien Kustannus Oy Helsinki 0505774645 Varainhallinta Tresor Oy Helsinki 096122300 Vantaan ammattiopisto Varia Vantaa 0983911 Varian Medical Systems Finland Oy Helsinki 09430771 Varimport Oy Helsinki 0207419330 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Helsinki 0102440 Varova Oy Helsinki 09773961 * Varsinaisbitumi Oy Etelä-Suomi Vantaa 092223500 * Vartimar Oy Helsinki 097542345

Vantaan Peltisepät Oy Vantaa 0401584434

Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag Vantaa 0107659300

Vantaan Puutuote Oy Vantaa 09892246

Varumo Oy Helsinki 0504110965

* Vallilan Takomo Oy Helsinki 095617880

Vantaan Squash- ja Sulkapallokeskus Oy Helsinki 098735400

Varuste-Kymppi Oy Vantaa 0445355511

LVI Vallo Oy Helsinki 0405023967

Vantaan Sähkö-Jope Oy Vantaa 0500451680

Vallum Oy Helsinki 0401479812

Vantaan Sähköpalvelu Oy Vantaa 0102791940

Valmet Automation Oy Vantaa 0106720000

Vantaan Taksi Oy Vantaa 098386630

Valmet Technologies Oy Järvenpää 0106720000

Vantaan Taksiautoilijat ry. Vantaa 098386630

Varusteleka Oy Helsinki 0103203813 VASA Palvelut Oy Vantaa 0443087375 Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy Helsinki 0405909385 Vattenfall Oy Helsinki 020722900

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Vau–Vir * H. Vesala Oy Vihti 092248920

Viessmann Refrigeration Systems Oy Porvoo 0195378000

* Viking Line Abp Helsinki 0912351

Vauraus Suomi Oy Helsinki 020332233

Risto Vesalainen Oy Helsinki 0104205030

Markkinointitoimisto Viestar Oy Helsinki 0407544584

Vikingtech Oy Vantaa 0503254523

VAV Asunnot Oy Vantaa 0102351450

Vesantti Oy Helsinki 0954916000

Viestilehdet Oy Helsinki 0204132155

* Vilant Systems Oy Espoo 0985619900

Vehemar Oy Espoo 095023995

Insinööritoimisto Vesi & Watti Oy Mäntsälä 0408430188

Viestintä Oy Drum Helsinki 09 58400551

Vilénin Rakennushuolto Oy Helsinki 093424550

Veho Oy Ab Helsinki 01056912

* Vestek Oy Ab Espoo 098870120

Viestintä Ground Oy Turku 0400334451

* Toiminimi Ritva Viljamaa Mäntsälä 0196889150

* Veho Rent Oy Ab Helsinki 0200111222

V. Vesterinen Oy Helsinki 0505529805

* Viestintäsalot Oy Helsinki 098763494

Tilitoimisto Juhani Viljaranta Ky Helsinki 093855556

Veikkaus Oy Vantaa 020750750

Vesterålens Naturprodukter Oy Espoo 09430040

* Vihanto palvelut Oy Kerava 0400824950

Villa Lex Oy Helsinki 0505147776

* Tilintarkastustoimisto Ve-Jo Ky Loviisa 019501222

Vetcare Oy Mäntsälä 0201443360

* Vihdin Autotalo Oy Vihti 092252070

Dementiakoti Villa Tapiola Oy Espoo 098493310

Vekrabond Oy Porvoo 0400492465

Vetcare Finland Oy Helsinki 0201443360

Villealfa Filmproductions Oy Helsinki 0504002778

VELOX Oy Helsinki 0405201595

* Vetonaula Oy Espoo 0108418410

Vihdin Finnin Ratsutila ja Eläinlääkintä Oy Vihti 092234131

VEM motors Finland Oy Kirkkonummi 0207613740

Vetoässä Oy Vantaa 09897915

* Venny-Visio Oy Tuusula 0408612573

VFS Finland Ab Vantaa 0106557500

Insinööritoimisto Ventac Oy Vantaa 092211000

Via Juridica Oy Espoo 0405730177

Oy Ventur Finland Ab Vantaa 095308810

Via Minnet Oy Helsinki 0505326048

Veranos Oy Espoo 092266003

Via Naturale Oy Tuusula 098709856

Verdera Oy Espoo 0102173700

Viittomakielialan Osuuskunta Via Helsinki 0207558080

Verifone Finland Oy Vantaa 094774330

Viabel Oy Helsinki 092788361

Verisure Oy Helsinki 0102179000

Oy ViaCon Ab Vantaa 0207415400

Veritas Eläkevakuutus Yritysyksikkö Helsinki 0105501580

* Viada Oy Helsinki 0504642300

Verkkokulta Oy Helsinki 0102292080

* Vianova Systems Finland Oy Espoo 0923132150

Oy Verman Ab Kerava 092798020

Oy Viasat Finland Ab Helsinki 0925130111

Veropaja Oy Helsinki 0407375062

Viasys VDC Oy Espoo 0923132100

Verotieto Oy Helsinki 09618871

Vibrometric Oy Cosma Nurmijärvi 092761418

Versaali Oy Nurmijärvi 092766010

Victor Ek Muutot Oy Helsinki 0912511

* Verseidag Ballistic Protection Oy Vantaa 09825501

Vicus Capital Advisors Oy Helsinki 0925228200

Verticom Oy Espoo 0108503100

* Videotoimisto Helsinki 0405702892

Verutum Oy Espoo 0414529268

Viessmann Oy Vantaa 0103282550

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Vihdin kunta Vihti 0942583000 Vihdin LVI Ky Vihti 0500475015 Vihdin Rakennustekniikka VRT Oy Vihti 0400488284 Vihdin Vanhainkotisäätiö Vihti 093478980 Viheraluerakentajat r.y. Helsinki 0958416505 Viherlaakson Liikenneasema Oy Espoo 09811199 Viherpaja Oy Vantaa 0505838759 Pesutupa Viherpeippo Oy Espoo 098493100 * Viherpojat Oy Hämeenlinna 0447110193 Viherviisikko Oy Helsinki 0207229340 Vihti Ski Center Oy Vihti 092252550 Arkkitehtitoimisto Timo Viikari & Co. Oy Helsinki 096859600 viilee.net Oy Helsinki 0400501756 E. Viinikainen Oy Porvoo 0195474500 Viinitie Oy Helsinki 0405887060

Vilnax Yhtiöt Oy Helsinki 0443308464 Vincit CoOp Oy Helsinki 0291707007 * Vincit Services Oy Helsinki 0207558600

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Kuljetus Oy K. Vauhkonen Espoo 098541616

Vinclar Oy Helsinki 097597520 Vineyard International Oy Espoo 0103205060 Rakennusliike Vinoreeva Oy Vantaa 0400503249 Vintal Oy Askola 0405455620 Vintertec Offshore Oy Ltd. Kirkkonummi 0400441778 Vintor Oy Espoo 098861151 * Vipmek Oy Helsinki 0290065350 * VIP-Sähkö Oy Vantaa 0451109889 Vipu International Oy Helsinki 09478200 Viralvia Oy Helsinki 0409619443 Virjosvuo Yhtiöt Oy Tuusula 09282100 Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy Helsinki 095860770

Viipurin Tukkukauppa Oy Helsinki 095885900

* Suunnittelutoimisto Virta Helsinki Oy Helsinki 0207470800

* Viking Jalkineet Oy Vantaa 098386180

Laitemyynti Virtala Oy Vantaa 098742876

Juhlakirja

2017

227


AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Vir–Whi * Wanha Kunnon Isännöinti Helsinki Oy Helsinki 0503523635

Kuljetus Team Virtanen Oy Espoo 0400814384

Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy Helsinki 0400721341

* Vuoristo-yhtiöt Oy Porvoo 01957601

Visanka Yhtiöt Oy Helsinki 098768766

Von Hertzen Consulting Oy Helsinki 0405443656

Vuosaaren Avainsuutari Oy Helsinki 093411942

Visiotech Finland Oy Espoo 0207861600

VTG Tanktainer Finland Oy Tuusula 097310130

* Vuosaari Golf Oy Helsinki 096812210

Yrityspalvelu Visiotili Oy Espoo 0207415870

Lihatukku Veijo Votkin Oy Helsinki 097743344

VV-Auto Group Oy Vantaa 0105338300

Visma Enterprise Oy Helsinki 0975106600

Asianajotoimisto Voutilainen Oy Espoo 0104394440

VV-Autotalot Oy Helsinki 0105333200

Visma Software Oy Helsinki 01075620

Voyantic Oy Espoo 0207888190

* VVL-Talotekniikka Oy Vihti 092242880

Visuaalinen Pinta Oy Helsinki 0207559800

* VP-Euroref Oy Helsinki 0201553100

VVO-yhtymä Oyj Helsinki 0205083300

Visual Components Oy Espoo 0925240800

VPS Henkilöstöpalvelu Ky Helsinki 096844310

* VWR International Oy Helsinki 09804551

Visual Design Finland VDF Oy Helsinki 0408618449

VP-Vihannespörssi Oy Helsinki 0986210100

Väestöliiton Kotisisar Oy Helsinki 0207995651

* Oy Vitalfysio Ab Helsinki 0503301618

* V&S Tilitoimisto Oy Vantaa 0503764683

* Vähittäiskaupan Takaus Oy Helsinki 09175019

Vitamion Oy Helsinki 0407402066

VTK Kiinteistöt Oy Vantaa 0103266190

Toni Vähänen Liiketoiminnat Oy Helsinki 0956274960

VitaSeege Oy Ab Vantaa 098254100

* Teollisuusmaalaamo VTM Oy Tuusula 092752311

VITA-Terveyspalvelut Oy Helsinki 0922880410

Vähittäiskaupan Tilipalvelu VTP Oy Helsinki 0105311

* Heimo Välinen Oy/ K-Supermarket Seilori Espoo 098190510

* VitBET Oy Helsinki 0445199141

VTP-hienomekaaninen Konepaja Oy Helsinki 0102810800

Vitrea Oy Espoo 098190450

Vujema Oy Espoo 0405571661

Vivago Oy Espoo 0102190610

Vukida Oy Espoo 0503101017

VJ-Profit Oy - Keittiömaailma Espoo 098194560

Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy Helsinki 0108213500

Vodaflo Oy Vantaa 0403536623

* Vuokra Johtamisen Erikoispalvelut Porvoo 0405358790

* Voimaosakeyhtiö SF Helsinki 0207579247

Vuokraava Oy Espoo 094553600

Voith Paper Oy Vantaa 0102184400

Vuoplan Oy Porvoo 0407397978

Mediatoimisto Voitto Tiimi Oy Helsinki 09693033

Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy Helsinki 094366090

* Vokant Management Oy Espoo 0400234630 Pasi Volanen Oy Porvoo 0195212500 Volvo Car Finland Oy Ab Vantaa 09504451 Volvo Construction Equipment Finland Oy Vantaa 020125611

228

Juhlakirja

2017

Warrior Coffee Oy Ltd Helsinki 0445555575 Asianajotoimisto Waselius & Wist Oy Helsinki 096689520 Waters Finland Helsinki 0956596288 Webropol Oy Helsinki 0207413240 Webscale Oy Helsinki 0503011297 * Oy Websmart Ab Helsinki 0400246384 * Oy WEG-Wise Engineering Group Ltd. Espoo 0106661340 * K.A. Weiste Oy Helsinki 09351800

Väripirtti Oy Vantaa 0102314950 * Väritukku Oy Vantaa 09849141 Kuljetusliike Väätäinen Oy Vantaa 0405103567

Wereldhave Finland Oy Helsinki 09 3436 480

W3 Group Finland Oy Kerava 0207430780

Wermundsen Oy Vantaa 09290440

* WaBuCo Financial Services Oy Helsinki 096844950

Maarakennus M. Wessman Lohja 0500470977

E.R. Wahlman Oy Helsinki 09634313

West Express Oy Helsinki 0400426991

Tmi Mika Wahlroos Helsinki 0405448844

Isännöitsijätoimisto Westerstråhle & Co Oy Ab Helsinki 09170041

Waldec Oy Ab Helsinki 0104405500

Westpro cc Oy Helsinki 0931581100

Waldorf’s Deli Oy Helsinki 0405510809

Perhekoti Vuorenmaa Oy Järvenpää 0503649918

Wallstreet Financial Services Oy Helsinki 0105232200

Isännöitsijätoimisto Vuori Oy Järvenpää 0207811490

The Walt Disney Company Nordic AB, filial i Finland Helsinki 0985629500 Walter Optiikka Oy Helsinki 09605160 * Oy Waltons Ab Loviisa 019637444

Welldone L.R. Oy Helsinki 0934871100

Werdia Oy Espoo 0207559670

Tili- ja Kirjanpito Oy Birgit Wallenius Helsinki 094342800

E. Vuorio Oy Helsinki 0103872900

WellBiit Oy Helsinki 0404720991

Welldone Solutions Oy Vantaa 094770770

Tilintarkastus Vuorenalusta Oy Helsinki 0400504595

Kiinteistökirjanpito Leena Vuorio Oy Helsinki 0405064451

Volvo Finland Ab Vantaa 01065500

Warner Music Finland Oy Helsinki 0108417500

WGM consulting Oy Helsinki 0400740767 Whirlpool Nordic Oy Helsinki 0961336133 Asianajotoimisto White & Case Oy Helsinki 09228641 White Forest Oy Vantaa 0401907099 * White Hat Oy Espoo 0505968309 * Whitelake Software Point Oy Espoo 094391320

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Whi–Zim Whitestone Oy Vantaa 0207417520

Woodpecker Film Oy Helsinki 0985665500

* XY-Tili Ky Nurmijärvi 098788055

Yoka Consulting Oy Kirkkonummi 0407659992

* Design Studio Who Are You Oy Helsinki 0503762273

Woodsman Oy Espoo 09810088

youredi Oy Helsinki 0207352080

Louis Widmer Oy Helsinki 0103265730

Woodwinds Ky Helsinki 096812150

Y3 Milestone Coaching & Consulting Oy Ltd Espoo 0207739630

Widni Oy Vantaa 0975180500

Workpower Oy Helsinki 0207103320

Wienerberger Oy Ab Helsinki 0207489200

Workspace Oy Helsinki 096217070

Wihuri International Oy Helsinki 02051010

World Courier (Finland) Oy Vantaa 0987003300

Wihuri Oy Tekninen Kauppa Vantaa 02051010

World of Management Oy Helsinki 0968139080

Wiicon Oy Helsinki 0405054160

World Trade Center Helsinki Oy Helsinki 0102871515

Wiima Partners Oy Nurmijärvi 0504876670

Wrede & Co. Ab Helsinki 096962400

Wika Finland Oy Helsinki 096824920

* WRH Global Nordic Oy Helsinki 096824030

K. Wikström Service Sipoo 0405463925

* WS-Expogroup Oy Ltd. Espoo 0968445354

Oy Wilfa Suomi Ab Helsinki 096803480

WSP Finland Oy Helsinki 020786411

Wilhelmiina Palvelut Oy Helsinki 09473473

* W&Stein&mann Oy Helsinki 0290000888

* Wilhelmsen Ships Service Oy Ab Espoo 096803640

WTS Steuerberatungsgesellschaft mbH, Suomen sivuliike Helsinki 0925166379

Wilma Group Oy Hollola 0207698240 * Oy Wilnorr Ltd Helsinki 0407037719 Wilo Finland Oy Espoo 0207401540 Wincor Nixdorf Oy Espoo 0207520520 Tilitoimisto WinWin Oy Järvenpää 0104250190 WIP Asset Management Oy Helsinki 096122830 * Wippii Work Oy Helsinki 0407734761 Wirmax Oy Espoo 0505389378 Wirtgen Finland Oy Tuusula 092746630 Wistec Training Oy Helsinki 0306705320 WoodMood Oy Helsinki 0400408040

* Wulff Entre Oy Helsinki 0106335500 Wunderdog Oy Helsinki 0503139423 Wunderman Helsinki Oy Helsinki 0207300230 W&W Marine Oy Ab Sipoo 0503741020 Wärtsilä Oyj Abp Helsinki 0107090000 xEdu Oy Helsinki 0400807211 Xeikon Nordic Oy Vantaa 0972566540 Oy XFM Production Ltd Helsinki 0104705800 XO-Ravintolat Oy Helsinki 09484250 XXL Sports & Outdoor Oy Vantaa 0306075020

YAP Solutions Oy Vantaa 097771970 Yara Suomi Oy Espoo 010215111 Yellow Film & TV Oy Helsinki 0401805783 Yhteiselo Oy Helsinki 0500843550 Yhtyneet Insinöörit Oy Espoo 094520600 Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Helsinki 0952561 YIT Oyj Helsinki 020433111 YIT Rakennus Oy Helsinki 020433111 Kotipalvelu Ykköset Oy Espoo 0207411690 Tilitoimisto YKP Oy Helsinki 0405544415 * Yksityisalojen Esimiehet ja Asianatuntijat YTY ry. Helsinki 0925101310 Yksityismetsätalouden Työnantajat r.y. Helsinki 096844380 Yleiselektroniikka Oyj Espoo 0102891200 Yleiskontrahti Oy Helsinki 09611411 Oy Yleiskylmä-Findri Ltd. Tuusula 092759960 * Yleisradio Oy Helsinki 0914801 Yliopiston Apteekki Helsinki 09542046 Tilitoimisto Yli-Rahko Oy Vantaa 098362120 Kivituote Ylitalo Oy Vantaa 097568200 Asianajotoimisto Ympäristölaki Oy Helsinki 0925111620

XXLSEC Oy Espoo 0405558818

Insinööritoimisto Ympäristöurakointi Oy Nurmijärvi 0400454159

Xylem Water Solutions Suomi Oy Vantaa 0103208500

Yoga Nordic Oy Helsinki 0400111101

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi

Yousician Oy Helsinki 0504638255 YritysEspoo Espoo 0468701140 YRITYSKIRJAAMO OY Järvenpää 0407601130 Yritys-Talentit Oy Tuusula 0405153421 Yritystohtori Oy Nurmijärvi 0400816944 Oy Yritysvalmennus Group Ltd Espoo 0207402800 YRITYSVANTAA Vantaa 0504411058 Yrjö & Hanna Oy Helsinki 0207429888 Yrjö Jahnssonin säätiö Helsinki Jari Yrjölä Oy Vantaa 0400538095

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Wilhtom Oy Espoo 094208075

YAP Accounting Oy Vantaa 093507590

YTA Oy Helsinki 0405694512 * YTM-Industrial Oy Vantaa 029006230 Yucca Group Oy Helsinki 0505113744 Yxgubben Oy Helsinki 0400460617 * Zalaris HR Services Finland Oy Helsinki 097771440 Zammi Oy Karkkila 0405581917 Zeberas Oy Helsinki 09676566 ZEBRA PICTURES OY Helsinki 0405960009 Zeeland Media Group Oy Helsinki 0105053081 Zelteq Oy Vantaa 0503848494 * Zenex Computing Oy Helsinki 0103225190 Zenitel Finland Oy Espoo 0207792270 Zerren Design Oy Helsinki 096943590 Zervant Oy Espoo 0923165575 Zimmer Biomet Finland Oy Espoo 098874370

Juhlakirja

2017

229


Zoe–Öst Zoetis Finland Oy Helsinki 09430040

Ålandsbanken Private Banking Helsinki 0204293709

Kari Öhrnberg Oy Helsinki 0400312259

* ZyXEL Communications A/S Suomen sivuliike Helsinki 0947808400

Äni J Helsinki 0452373327

Öljyalan Palvelukeskus Oy Helsinki 0207669930

Insinööritoimisto Äyräväinen Oy Helsinki 0972502500

Öljypari Oy Kerava 092746780

Oy K.G. Öhman Ab Helsinki 09351790

Oy R. Österlund Ab Helsinki 095868170

* Kuljetusliike R. Åberg Oy Helsinki 0207920879

AAKKOSELLINEN HAKEMISTO

Ålandsbanken Abp, Hki-Bulevardi Helsinki 020429011

230

Juhlakirja

2017

* Kts.lisätietoja www.kauppakamariverkko.fi


Hae tietoa laitteella kuin laitteella, säällä kuin säällä uksetta! it lo e v e il e k Ko irjasto.fi ik t t a m m .a w ww maritieto.fi a k a p p u a k . www

Ammattikirjasto KauppakamariTieto

Ammattikirjastosta löydät monipuolista kirjallisuutta seuraavista aiheista: • Talous • Työsuhde • Johtaminen • Juridiikka Ammattikirjasto kulkee helposti mukanasi ja tiedonhaku on tehokasta suurestakin kirjamäärästä.

KauppakamariTieto on talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten verkossa toimiva tietopalvelu. Palvelusta saat tietoa mm. kirjanpidosta, verotuksesta, palkanlaskennasta ja työsuhdeasioista. Palvelua päivitetään säännöllisesti ja voit luottaa siihen, että tieto on aina ajantasaista ja nopeasti saatavilla. Tiedon tuoreista muutoksista saat säännöllisesti suoraan sähköpostiisi.

ammattikirjasto.fi kauppakamaritieto.fi


Suomi on tarina kasvusta ja kehityksestä. Se on kertomus sinnikkyydestä ja kekseliäisyydestä, joilla metsiemme puista on jo satojen vuosien ajan jalostettu innovaatioita, työtä ja hyvinvointia.

Metsä on täynnä mahdollisuuksia. UPM toimii miltei kaikissa maailman kolkissa, mutta juuremme ovat syvällä Suomen metsäisessä maaperässä. Näemme metsässä historiamme, mutta ennen kaikkea tulevaisuuden, jossa puubiomassa tuottaa uusia, kierrätettäviä ja korkealaatuisia vaihtoehtoja uusiutumattomille materiaaleille. UPM:n Biofore-strategia perustuu uusiutuvan puukuidun monipuoliseen käyttöön innovatiivisella, resurssitehokkaalla ja kestävällä tavalla. Kehitämme uusia liiketoimintoja perustuen laajaan osaamiseemme ja vahvaan asemaamme metsäbiomassan hankinnassa ja jalostuksessa.

Biotalouden innovaatiot Olemme haastaneet kasvuyrittäjät kehittämään innovaatioita muun muassa sellun- ja paperinvalmistuksessa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämiseksi.

www.upm.fi

100 lukutaitotyöpajaa ammattikouluissa Tuemme Lukukeskuksen Sanat haltuun -hanketta, jonka tavoitteena on innostaa teknisten alojen ammattikoulujen opiskelijat lukemaan ja parantamaan lukutaitoaan.

Sijoitus tulevaisuuteen UPM istuttaa vuosittain 50 miljoonaa uutta puuntainta ympäri maailman.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.